KauppaSuomi 16/2025 (K-S)

Page 1


Pääkirjoitus

Kalan käytön lisääminen hyödyttää taloutta, terveyttä ja

Kympäristöäkin

alastus poistaa vesistöihin joutuneita ravinteita ja vähentää siten rehevöitymistä. Kalankasvatus on tehokas tapa tuottaa eläinproteiinia ihmisravinnoksi, sillä kasvatetun kalan rehutehokkuus on huomattavasti parempi kuin maan päällä kasvatettavien eläinten. Kalan hiilijalanjälki on pieni verrattuna moniin muihin eläinproteiinin lähteisiin.

Ravitsemussuositusten mukaan kalaa tulisi syödä vähintään kaksi kertaa viikossa, eri kalalajeja vaihdellen. Proteiinirikas kala on erityisen hyvä D-vitamiinin ja pehmeiden rasvojen eli omega-3-rasvahappojen lähde. Kalasta saa myös seleeniä, B12-vitamiinia, jodia, kaliumia ja fosforia. Kalaa syömällä voimme torjua kansansairauksia ja säästää terveydenhoitomenoissa.

Kotimaisen kalan tuotannon ja kulutuksen kasvattaminen lisäisi työpaikkoja kalatalousalalla, ja kalatuotteiden viennin määrän ja arvon kasvattaminen parantaisi kalatuotteiden kauppatasetta. Kalastamalla saa ilmaista kotivaraa. Samalla saa nauttia luonnosta ja raittiista ilmasta, mikä tutkimustiedonkin valossa tukee monin tavoin kehon ja mielen hyvinvointia. Käden taidot kehittyvät ja kärsivällisyys kasvaa. Kalastaessa kokee myös kut-

Viikon nostot

Lämmin kanafile ruokaistaa

kuttavaa jännitystä.

Suomalaiset syövät noin 14 kiloa kalaa vuodessa. Kotimaisen kalan käytön lisäämiseksi soisi kehittyvän ennakkoluulottomia tekemisen tapoja, joilla kala saataisiin kustannustehokkaasti ylös vesistöistä kaupan ja elintarviketeollisuuden käyttöön sekä helpossa ja toimivassa muodossa kuluttajien lautasille. Nuoria olisi tärkeä saada innostumaan kalastajan ammatista. Kotiin vietävät ruokapalvelut ovat kasvussa. Mistä löytyisi innovatiivinen yrittäjä, joka jalostaisi tai jalostuttaisi kalan, pakkaisi tuotteet kalavakkaan ja toisi kotiovelle viikon kalat?

Kotimaisen kalan menekin edistämiseen nousee perinteestämme persoonallisia, myyntiä vauhdittavia tarinoita. Kalevalan Ahti, veden anteja hallitseva aaltojen kuningas sekä Vellamo, veen emonen, Ahdin lempeä ja ehtoinen emäntä sekä muut kansanperinteen ahdin aarteet odottavat modernia tarinallistamista.

Saalisrikasta kalastuskevättä! Hyvää pääsiäistä!

kivasti lounaan salaattiateriaa – Kalajoen hiekkasärkät

4

Julkaisutiedot

Julkaisija Kärkkäinen Oy

Päätoimittaja Reetta Reinman

Painopaikka UPC Print, Vaasa

ISSN 2341 – 9377

Jakelu Suomen Suoramainonta Oy

Sivunvalmistus: Kärkkäinen Oy/ Mainostoimisto

Näköislehti www.kauppasuomi.fi

yhä suositumpi ympäri vuoden

21

Toimituksen yhteystiedot: reetta.reinman@kauppasuomi.fi toimitus@kauppasuomi.fi, www.kauppasuomi.fi, puh. 050 420 2146

Jakelualueet

Eteläinen 70 000 kpl

Keski-Suomi 82 000 kpl

Keski-Pohjanmaa 59 000 kpl

Pohjoinen 127 000 kpl

Kärkkäinen Oy:n yhteystiedot löydät mainosliitteen kakkossivulta!

Kalle Jokinen kurvailee kesällä Jaguarilla

22

Markkinointi ja myynti Eteläinen ja Keski-Suomi: Risto Isohanni puh. 045-276 1556, risto.isohanni@kauppasuomi.fi

Keski-Pohjanmaa ja Pohjoinen: Jaana Laakko puh. 0500-797 322, jaana.laakko@kauppasuomi.fi

Ilmoitusaineiston toimitus sähköpostilla osoitteeseen ilmoitukset@kauppasuomi.fi

Ilmoitusten aineistovaatimuksista sekä ilmoitusten peruuttamisesta ja reklamaatiosta lisätietoja: www.kauppasuomi.fi

Lämmin lisuke ruokaistaa salaattia

Laadukas ravinto siivittää Ville Behmin juoksulenkkejä.

Teksti ja kuvat: Reetta Reinman

Paistettu kanan rintafilee, siinä on runsaasti proteiinia, mutta vähän rasvaa, Ville Behm valitsee Jyväskylän Kärkkäisen Fresh!Burgerin salaattilounaan lämpimäksi lisukkeeksi.

– Buffeesta kootun salaatin lämpimäksi lisukkeeksi voi kanan ohella valita esimerkiksi grillattua vuohenjuustoa, kasvispihvin tai kebablihaa, ravintolapäällikkö Ulrika Kiviharju esittelee.

Jyväskylän Kärkkäisellä hygieniaja kemikalio- sekä luontaistuote- ja makeisosastolla työskentelevä Ville harrastaa pitkänmatkan juoksua ja kuntosaliharjoittelua. Terveellinen ruokavalio on tärkeä kunnon rakentaja.

– Suosin peruskotiruokaa: kasviksia, hedelmiä, marjoja, kanaa, jauhelihaa, pastaa, riisiä ja täysjyväleipää. Syön säännöllisesti muutaman tunnin välein, niin verensokeri pysyy tasaisena, eikä tule mielitekoja. Herkkuja syön ainoastaan viikonloppuna, hän kiteyttää ruokavalionsa periaatteita. Suurinta herkkua on jäätelö.

Ruokavaliota hän täydentää proteiinijauheella ja maltodekstriinillä, maitohappobakteereilla, moni- ja D-vitamiinilla sekä magnesiumilla.

Nesteytymistä hän avittaa elektrolyyteillä.

– Pitkän matkan juoksussa ruokavaliossa pitää olla riittävästi energiaa antavaa hiilihydraattia.

Ville myöntää treenaavansa liikaakin, monesti palautumiseen ja lepoon ei jää riittävästi aikaa.

– Juoksen kuukaudessa 320-350 kilometriä pääsääntöisesti asfaltilla, talvella myös juoksumatolla. Kerran viikossa käyn kuntosalilla ja kerran viikossa teen tunkkausta, eli nousen Laajavuoren laskettelurinteen sauvakävellen ylös ja juoksen alas. Venyttelemään pyrin päivittäin. Kerran kuukaudessa käyn hierojalla, ja hoidan itse jalkojani ”hevosvoiteella”.

IMATRALLA syntynyt, reilut 20 vuotta Jyväskylässä asunut, 49-vuotias Ville on juossut kymmenen kokomaratonia sekä osallistunut useita kertoja Sulkavan soutuun. Hänen ennätysaikansa maratonilla on 3.19. Toukokuun 17. päivä hän osallistuu ensi kertaa ultrajuoksuun. Kokkolassa pidettävässä kilpailussa juostaan 12 tuntia yhteen menoon 864 metrin kierroksia. Ultrajuoksun voittaa eniten kilometrejä ja metrejä juossut.

– Juoksun aikana ja huoltopisteellä saa tankata, mitä juoksija

Ville Behm kokoaa salaattibuffeesta runsaasti erivärisiä kasviksia.

itse haluaa ja kroppa ottaa vastaan. Kilpailumaasto Pohjanmaalla on tasaista, kertoo Ville.

– Miten kestävät pää ja jalat sekä riittääkö energia? hän pohtii ultrajuoksukisan selviytymisen avaimia.

– Tärkeää on, että vatsa ja suolisto jaksavat pitkän juoksun ”hölskytystä”. Energiageelin toimivuutta olen kokeillut juostessa, juotavan nesteen määrä on tärkeä sovittaa matkan tahtiin.

VILLE aikoo ottaa Kokkolan kisaan mukaan parit juoksukengät.

– Juoksukengän täytyy heti ostohetkellä kokeiltaessa tuntua jalassa

– Irtojäätelöistä uusimpana meillä Fresh!Coffeessa hurmaa korvapuustin makuinen herkku, unohtamatta ikisuosikkia, aitoa pehmistä, ravintolapäällikkö

Ulrika Kiviharju ja Jyväskylän Kärkkäisen myymäläpäällikkö

Kimmo Litendahl iloitsevat tulevasta jäätelökesästä.

Fresh!Coffee on avoinna Jyväskylän Kärkkäisellä arkisin klo 9–20, la 9–18 ja su 11–18.

Fresh!Burgerissa saa ruokailla arkisin klo 10.30– 20, la 10.30–18 ja su 12–18.

Keittolounas on arkisin klo 10.30–15.

hyvältä, hän painottaa. Hänellä on juostessa kaksi teknistä, napakasti istuvaa kompressiosukkaa päällekkäin. Ne pitävät hänellä jalkojen verenkierron tasaisena ja krampit loitolla, eivätkä hierrä. Niin kisoihin kuin harjoituslenkille Ville lähtee ilman kelloa ja kuulokkeita.

– Juoksen fiilispohjalla ja nautin luonnon äänistä.

Juoksuvarusteet ja lisäravinteet hän hankkii työpaikaltaan Kärkkäiseltä. •

Keski-Suomen painos • Viikko 16/2025 • www.karkkainen.com

Lehden tarjoukset voimassa keskiviikosta tiistaihin 16.4.–29.4. niin kauan kuin tavaraa riittää.

Pääsiäinen alkaa Kärkkäiseltä

-20 %

Kotoilu Aurora tekstiilit

Tutustu valtavaan tuotevalikoimaan osoitteessa: Kärkkäisen valikoimassa jo yli tuotetta – ja lisää tulee päivittäin!

Lehden tarjoukset voimassa 16.4. – 29.4. niin kauan kuin tavaraa riittää. Osassa myymälöistä rajoitettu valikoima. Katso myymäläkohtainen saatavuus tuotetekstistä tai verkkokaupastamme karkkainen.com. Painovirhe- ja toimitusvarauksella. Ei jälleenmyyjille!

KÄRKKÄISEN LAHJAKORTTI Anna lahjaksi

Kevät on projektien aikaa

Toteutumat varmistat Kärkkäisen yli 400 000 tuotteen valikoimin.

VERSOTA

Saat veikeän viherkoristeen, kun laitat huuhdeltuun kananmunan kuorenpuolikkaaseen joko multaa tai sammalnapin ja kylvät sinne basilikan ja vesikrassin siemeniä. Viherversoisen kananmunankuoren voi vaikkapa pudottaa jalalliseen juomalasiin tai pikkukulhoon pöytäkoristeeksi.

JÄRJESTÄ

Hyllytä kengät. Säilytä seinällä. Tarjottimelle mahtuu taimia riviin.

KALKITSE

Kevät on hyvä aika kalkita. Sammal viihtyy happamassa maassa, kun taas nurmiheinät viihtyvät kalkitussa maaperässä. Nurmikon säännöllinen kalkitus hillitsee sammalta.

KUNNOSTA

Painepesurin tehon mittarit ovat maksimityöpaine, vesimäärä ja veden lämpötila. Jiirisaha ja ruuvinväännin ovat terassien ja patioiden kunnostajien perustyökalut. Mökkisaunominen on hyvä aloittaa saunan pesulla: lauteet, seinät ja lattia puhtaaksi. Aika ajoin on syytä vaihtaa kiukaan kivet uusiin. Kiuaskiviä on hyvä pestä, jotta irtolika lähtee niistä pois.

LIIKU

Puutarhassa multasäkkien nostelu on oivaa kuntosalitreeniä. Täydet kastelukannut käsissäsi voit tehdä farmarikävelyä. Kyykkää ja kurkottele kukkapenkissä. Nosta kuntopyörä ja juoksumatto sisältä terassille. Päiväreppuun mahtuu kaikki tarvittava päiväretkelle. Mieli liikkuu jo kesässä: Suppailu saa uuden ulottuvuuden, kun SUP-lauta muuttuu joogamatoksi. Kokeile joogata veden päällä!

JUHLI

Lahjakortilla voit maksaa sekä verkkokaupassa että myymälöissä.

Lahjakortin voit ostaa myymälöidemme Info-pisteeltä ja kassoilta, sekä verkosta osoitteesta: karkkainen.com/verkkokauppa/lahjakortti-karkkaiselle

Kärkkäinen Ii

Sorosentie 2  010 430 3820

Lippu salkoon:

Sunnuntai 27.4. Kansallinen veteraanipäivä Torstai 1.5. Vappu Sunnuntai 11.5. Äitienpäivä

Julkaisutiedot

Julkaisija Kärkkäinen Oy Osoite Ollilanojankatu 2, 84100 Ylivieska

Päätoimittaja Reetta Reinman Julkaisuviikot parittomat viikot (ml. viikko 52)

Sisustuksen yksityiskohdat söpöilevät pastellein. Kynttilänjalat kurottuvat kukkasina.

Painopaikka UPC Print, Vaasa Jakelu Suomen Suoramainonta.

Kärkkäinen Ylivieska

Ollilanojankatu 2  010 430 3000

Kärkkäinen Lahti

Pasaasi 2, Renkomäki  010 430 3630

Repun edessä oleva vetoketjullinen tasku pitää pienet tavarat helposti saatavilla.

Kärkkäinen Oulu

Alasintie 12  010 430 3020

Kärkkäinen Jyväskylä

Sammontie 1  010 430 3090

Kärkkäinen Kone Jyväskylä Kirrintie 3  010 430 3130

Kärkkäinen verkossa: www.karkkainen.com Verkkokaupan asiakaspalvelu:  010 430 3030  asiakaspalvelu@karkkainen.com

karkkainencom www.karkkainen.com

karkkainencom

Vihreä on uusi harmaa. Luonnon väripaletti on suomalaisille läheinen – myös seinien syleilyssä.

12900

Cyclette

Rocky tai Bambino

12" polkupyörä -25

Turvallinen ja huippulaadukas lastenpyörä.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 139,00

18900

Cyclette

Rocky tai Bambino 20" 1-v polkupyörä -25

1-vaihteinen kestävä jalkajarrulla varustettu lastenpyörä. .  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 199,00

14900

Cyclette

Rocky tai Bambino

16" polkupyörä -25

Turvallinen ja huippulaadukas lastenpyörä.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 159,00

Cyclette

21900

Rocky tai Bambino 20" 3-v polkupyörä -25

Laadukkaalla Shimano Nexus 3 vaihteistolla ja jalkajarrulla varustettu

33900

Cyclette

Rocker tai Dancer 24" 7-v nuorten maastopyörä -25

Vauhdikas 7-vaihteinen nuorten maastopyörä.

Y,  O,  J,  L,  I,  .com

24900 Cyclette

Björn Borg Essential lasten collegehuppari

Koot: 110-170cm

Nokian Light Kids kumisaappaat

Erittäin kevyet lasten EVA-kumisaappaat. Mallissa Nokian Jalkineiden hyvin istuva lestimitoitus. Vuoriton saapas on helppo pitää puhtaana. Koot: 22-36

Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Koot: 90-130cm

64 90

Affenzahn Sneaker Cotton Lucky lasten paljasjalkakengät

Affenzahn Sneaker Cotton Lucky on luomupuuvillasta valmistettu lapsen paljasjalkenkä kesän ulkoleikkeihin. Koot: 21-30

CeLaVi lasten sadehaalari

Värivalikoima vaihtelee myymälöittäin.

74 90

Froddo Zeru Spring Barefoot lasten tennarit

Leveämpi kärkiosa takaa vakauden kävellessä. Ei kantapudotusta. Ultrakevyet ja hengittävät. Koot: 20-32

Erittäin

Wrangler

Rock Spring Vancouver miesten paljasjalkakengät

Miesten kevyt ja hengittävä paljasjalkakenkä jossa pohja mukautuu maastonmukaisesti tukien luonnollista kävelytyyliä.

Hce Kaapo miesten takki

kaksi värinen pusakka. Huppu kiinteä, vetoketjutaskut, hihansuussa ja helmassa kuminauha resori. - Koot: S-XXL

74 90

59 90 housut takki

2117 Jacks 2,5L

naisten tai miesten kuoritakki tai -housut Kevyt kuoritakk tai -housuti, osin kierrätyspolyesteriä. Veden- ja tuulenpitävä (15 000mm/15 000K), hengittävä, joustava. PFC-vapaa, laseroidut ventilaatiot takissa sekä 2 taskua.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

14900

Anar Muorra tai Galda vaellustakki

Anar Muorra on erinomaisesti hengittävä vaellus- ja ulkoilutakki kulutusta kestävästä vahamateriaalista. Takki sopii niin liikkuvaan vaellukseen kuin muihin luontoaktiviteetteihin.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Anar Buorre sukat 3 paria Mukavat, hengittävät, saumattomat ja hyvin kulutusta kestävät Anar Buorre sukat jokapäiväiseen käyttöön. Materiaali 42 % coolmax, 42 % puuvilla, 14 % polyamidi ja 2 % elastaani  Y,  O,  J,  L,  I,  .com 9 90

Anar Tsarmi vaelluskenkä Korkeavartiset Anar Tsarmi vaelluskengät ovat kevyet kengät, jotka sopivat niin metsästäjille kuin vaeltajille. Vedenpitävä Sympatex-kalvo Pitävä Vibram-ulkopohja  Y,  O,  J,  L,  I,  .com 19900

-40%

8900

Didriksons Hella naisten ulkoilutakki

Hella on erinomainen ulkoilutakki aktiivisempaankin käyttöön. Sen hihat ja alaosa on hyvin joustavaa ja hengittävää materiaalia, ja yläosassa on kevyt toppaus lämmön varmistamiseksi. Kiinteä huppu.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 149,00

9900

Anar Muorra tai Galda vaellushousut

Anar Muorra ja Galda vaellus- ja ulkoiluhousut ovat monikäyttöiset ja kulutusta kestävät housut vahamateriaalista. Housut sopivat niin liikkuvaan vaellukseen kuin muihin luontoaktiviteetteihin.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

49 90

Out-Zone kaasukäyttöinen retkigrilli

Kätevässä salkussa mukana kulkeva retkigrilli telttailuun, veneeseen, asuntovaunuun tai vaikka piknikille.

Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Vivaz Natura 120 kpl savikiekko

luonnollinen ja ympäristöystävällinen savikiekko ammunnan harjoitteluun

/10pkt

Rio Star Team Training

24g kiekkopatruuna

Star Team training savikiekkopatruuna.Skeet 9, ja Trap 7.250 patruunan tukkuerin.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 95,00

/3kpl

Sniper teleskooppi makkaratikku

Pyörimätön varsi. Pituus avattuna 77 cm, pakettina 16 cm. Varressa nahkainen ripustuslenkki ja pullonavaaja. Soveltuu loistavasti niin leirinuotiolle kuin takkatulenkin ääreen.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 14,70

9 90

MTM Throw II kiekonheitin

Helppokäyttöinen ja varmatoiminen kiekkolinko.Materiaali: Muovi  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 12,50 -21%

Heittää jopa

kerrallaan ja se on helppo virittää. Savikiekon lentoradan korkeutta ja sen nopeutta voidaan helposti säätää. Heittoetäisyys: n. 55m

15 90

Hunter 25 kg riistamaissi

Riistamaissi riistapelloille.Sopii käytettäväksi sellaisenaan.Erityisherkkua mm. villisialle, kyyhkylle, sorsalle ja kauriille.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

69 90

Niteforce Digi elektroninen kuulosuojain

Kuulosuojain kuuntelee puhtaasti puhetta, samalla sulkien tehokkaasti pois kaikki kovat ympäriltä kuuluvat äkilliset meluäänet!  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 52,90

Afrikan tähti

edelleen suosittu ja kysytty peli. Pelaajia 2-6. Ikäsuositus 4+ vuotta. I,  .com

2390

Borderline Editions Kluster magneettishakki

Kluster "Magneettishakki" on sosiaalisessa mediassa huippusuosion saavuttanut näppäryys- ja taitopeli 1–4 pelaajalle. Se on nopea pelata ja helppo ottaa matkalle mukaan! Klusterin säännöt on helppo oppia hetkessä. Ikäsuositus: 14+ vuotta.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

24 90

LEGO Botanicals 10343 Miniorkidea

Orkideaa esittävästä setistä rakentuu tyylikäs kasvi ja näyttävä LEGO® sisustusesine. Rakennelmassa on 5 persikanväristä kukkaa ja vihreät lehdet.  Y,  O,  J,  L,  I,

52 90

LEGO Botanicals 10342 Kaunis vaaleanpunainen kukkakimppu

I,

99 90

Schleich Horse Club Riding Arena

ratsastusareena

Ratsastusareenassa on kaikki valmiina esteratsastukseen. Tarjolla on erilaisia esteitä ja kokeiltavaksi erilaisia koululiikkeitä ja tehtäviä. Harjoittelun jälkeen hevoset huuhdellaan vedellä ja hoidetaan. Tietysti palkintona on rapea omena. 5+.

.com

Ilahduta luonnonystävää LEGO® kukkakimpun rakennussetillä, josta innokkaat viherpeukalot voivat loihtia kukkakoristeen.  Y,  O,  J,

Huippusuosittu!

Hug-A-Lumps S1 Medium 1,5 kg painopehmo

Tarvitsetko piristystä? Lievitä halipulaa Hug-A-Lumpin kanssa! Tartu yhteen kahdeksasta supersuloisesta hahmosta, joista jokainen painaa 1,5 kg ja tuo turvaa. Valitsetko dinosauruksen, kissan vai ehkäpä pupun? Äärimmäisen pehmeä ja puristeltava!

Stazo P6S paperisilppuri

Helppokäyttöinen paperisilppuri kotikonttorille tai pieniin toimistoihin.

Y,

27,90

Stazo A4 VP laminointilaite

Laadukas ja kompaktisti muotoiltu laminointikone, jonka avulla suojaat tärkeät dokumenttisi vaivatta. Pakkaus sisältää myös hyödylliset paperi- ja kulmaleikkurin.

29,90

Tendo ZO-508 50mm monikäyttöteippikone

Pöytämalli, johon voit asentaa 48-50 mm pakkausteippirullan, siitä laite leikkaa halutun levyisiä palasia. Erittäin suuri apu toimistoon ja lahjojen paketointiin.

Y,

34,90 Alin hinta/30pv 29,90

Cooltron 12/230V kylmälaukku 8L

Kätevä 8 litran 12/230V autojääkaappi ON on helppo kuljettaa mukana vain 3,3 kg nettopainon ansiosta. 12V ja 230V virtalähteet sekä kätevä kantohihna mukana pakkauksessa. Myös lämmitystoiminto lämpimän ateria kuljetukseen. TAKUU 4 VUOTTA!

19 90

Pieni mutta mahtava kannettava voimanpesä tuottaa terävää ääntä missä tahansa liikutkin. Akunkesto n. 8h.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 32,90 -40%

JVC Gumy bluetooth-kaiutin

24 90

Squishmallows bluetooth kuulokkeet

Langattomat on-ear kuulokkeet Squishmallows teemalla. Valikoima vaihtelee myymälöittäin.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 29,95 Alin hinta/30pv 23,96

JVC HA-S36W bluetooth kuulokkeet

Kevyet, kokoontaitettavat bluetooth kuulokkeet, joissa on voimakas Deep Bass -ääni ja 35 tunnin akunkesto.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 44,95

Alin hinta/30pv 26,90

7900

Cooltron 12/230V kylmälaukku 25L

11900

Cooltron 12/230V kylmälaukku 33L

25 litran kylmälaukku retkeilyyn, autoiluun ja mökille. Kätevä kantokahva, 12V ja 230V virtalähteet sisältyvät toimitukseen. Varustettu myös lämmitystoiminnolla. TAKUU 4 VUOTTA!

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

33 litranrenkailla ja vetokahvalla varustettu kylmälaukku retkeilyyn, autoiluun ja mökille. 12V ja 230V virtalähteet sisältyvät toimitukseen. Varustettu myös lämmitystoiminnolla. TAKUU 4 VUOTTA!  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Ryobi RPD18BL1242SP 18V iskevä porakone + ilmapumppu

Hiiliharjaton iskuporakone 54 Nm:n vään tömomentilla. 2 vaihdetta, kuormittamaton nopeus 0-450 ja 0-1700 kierr./min. 13 mm:n lukittava räikkäistukka. Pakettiin mukaan ilmapumppu.

11900

Dewalt XR DCE530N 18V kuumailmapuhallin runko

Monipuoliseen käyttöön työmaalla, kuten sähköputkien kutistamiseen, PVC-putkien taittamiseen, materiaalien kuivaamiseen jne. Sisältää 2 lämpötila-asetusta 290/530 °C käyttövälillä sekä lukituskytkimen parempaa käyttömukavuutta varten.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 129,00

-13%

13900

Garrett Pro Pointer AT metallinpaljastin

Garrett Pro Pointer AT vesitiivis pinpoint teri. Pinpointtaa kohde nopeammin ja kätevämmin. Kuule äänisignaali ja tunne värinä - äänen ja värinän intensiteetti kasvaa mitä lähempänä kohde on.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 159,00

töön. Suuri ja monipuolinen digitaalinen LCD-näyttö, joka kertoo mm. esineen laadun ja syvyyden. Kevyt ja kestävä!  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 249,00

Timco Workwear Basic työhousut

Perus työhousut runsailla taskuilla ja YKK-vetoketjuilla likaa ja vettä hylkivällä kankaalla. Soveltuu niin työhön, kuin vapaa-aikaankin. Saatavilla myös takki samaan tyyliin. Reisitaskut ja vasaralenkki sekä helppokäyttöiset

Timco Value 2-askelmainen porrasjakkara Kevyt ja näppärä EN 14183 -standardin mukainen porrasjakkara monipuoliseen kotikäyttöön.  Y,  O,  J,  L,  I,

26900

Makita DTW700Z110 18V mutterinväännin runko

Tehokas mutterinväännin 1/2 tuuman karalla. Hylsyn kiinnitys kitkarenkaalla. Jopa 700 Nm vääntävä kone soveltuu erilaisiin teollisuuden tarpeisiin tai vaik ka maatilakäyttöön. Neljä eri tehoasetusta. Runkoversio. Mukana tupsupipo  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 299,00 Alin hinta/30pv 269,00 -10%

Timco 216-osainen hylsysarja

Harrastelijan käyttöön soveltuva erittäin kattava työkalusarja kaikilla eniten käytetyillä hylsyillä, lista-avaimilla, räikillä ja kärjillä.

51900

Kärcher

Puzzi 8/1 tekstiilipesuri

Ammattikäyttöön suunniteltu tekstiilipesuri. Uudistettu versio on nyt entistä tehokkaampi, kevyempi ja ergonomisempi. Sopii loistavasti myös vaativaan kotitalouskäyttöön.

 Y,  O,  J,  Norm. 569,00 Alin hinta/30pv 539,00

19900

Kränzle 20m putkenavausletku

Kätevä putken avausletku sadevesi- ja salaojaputkien puhdistukseen tai muiden putkien ja viemäreiden tehokkaaseen avaamiseen.

Saatavilla D12 pikaliittimellä tai M22 kierreliitoksella.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 179,00

Kränzle Round

Cleaner lattia- ja terassipesuri pyörillä

Kätevä apu terassien, ulkolattioiden tai vaikka kivetyksien pesuun.

Saatavilla D12 pikakiinnitykselllä tai M22 kierrekiinnityksellä.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Eskaro BioClean terassipesu 1l

Tehokas pesuaine puisten terassien ja ulkokalusteiden puhdistamiseen ennen puuöljykäsittelyä.Poistaa lian,rasvan,homeen,levän ja muut epäpuhtaudet. Biologisesti hajoava tuote.Sekoitetaan veteen 1:5.Riittoisuus laimentamattomana n.20m2/l.Huuhdo vedellä  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 11,90 -17% 9 90

Finbullet 240 mm terassiöljylasta

Terassiöljylasta soveltuu kaikkien sileiden pintojen öljyämiseen ja maalaukseen, ja sillä on helppo käsitellä myös lautojen raot.Lastan leveys 240mm.Sopii käytettäväksi myös jatkovarren kanssa.Saatavilla myös vaihtosieni,tuotenumero 103367672.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 8,99 -23% 6 90

-19%

3390

Eskaro terassi- ja kalusteöljy 2,7 l Liuotinohenteinen,UV-suojattu terassiöljy puupinnoille ulkona.Antaa puulle kuultavan ja kauniin pinnan.Sisältää erittäin hyvin puuhun tunkeutuvaa Tung-öljyä sekä pellavaöljyä.Riitoisuus 9-12m2/l. Värit:ruskea,t.ruskea,väritön,kelonharmaa sekä musta.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 41,90

Adwasys Optiwa-01 hanasuodatin käyttövesihanaan

Helposti asennettava juomavedenpuhdistaja joka on varustettu aktiivihiili+ultrasuodattimella.Suodatin poistaa tehokkaasti vedestä varsinkin klooria, mikromuoveja ym.epäpuhtauksia.Mukana hana-adapteri(22/24),poresuutin.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 49,90

Adwasys Travel 2.5 juomavesisuodatin

Adwasys travel 2.5 on kevyt kokoon kasaantuva painovoimaan perustuva juomavesisuodatin.Vesi suodattuu kahden keraamisen suodattimen läpi.Suodattaa yli 200 erilaista epäpuhtautta esim.mikromuoveja.PP-muovinen 9,5l säiliö.Mitat 24x53cm käytössä.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 79,90 -26% 5900

BrightSolar 160w monikide aurinkopaneeli

-18%

44900

BrightSolar DC12260Ah huoltovapaa

AGM akku

Laadukkaalla monikidepaneelilla saat sähköä matkailuautoon,mökille ym.Paneelilla 25 vuoden tehontuottotakuu 80%,sekä 5 vuoden takuu materiaali- ja valmistusvir-

 .com Norm. 149,00

Pitkäikäinen, suljettu ja huoltovapaa akku, joka soveltuu erityisen hyvin sykliseen käyttöön. Käytetään esim. aurinko- ja tuulivoimajärjestelmissä. Akulla on 40% parempi elinikä verrattuna vastaavaan RA-sarjan akkuun.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 549,00

BrightSolar MPPT 30A lataussäädin LCDnäytöllä

Lataussäädin jopa 35% paremmalla hyötysuhteella kuin perinteiset

Frezzer Pro 18L 12/24V 230V matkajääkaappipakastin

Kompressorikäyttöinen 18 litran matkajääkaappipakastin sopii hyvin käytettäväksi ajoneuvoissa (12/24V) ja kotitalouksissa (230V). Kestää hyvin tärinää ja kallistuksia. Nopea jäähdytys -20 °C asti. Keskimääräinen virrankulutus ylläpidossa 2-3A 12V.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 279,00

Laippa ja 2 teräketjua kaupan päälle

Motorwerk LI 8A akkulaturi Älylaturi 6/12V akkujen lataamiseen. Sopii myös Lifepo 4 akkujen lataamiseen.

.com Norm. 49,90

Motorwerk 12V 8000mAh 1200A apukäynnistin

Motorwerk 8000 apukäynnistin on helppo tapa käynnistää autot ja pienkoneet! Laite toimii myös kannettavana virtalähteenä. Käynnistää kaikki 2.0 l tai pienemmät bensiini- ja dieselmoottorit. 

STIHL MS 182 moottorisaha + STIHL terävarustuskitti

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com -23%

Laippa ja 2 teräketjua kaupan päälle

Norm. yht. 438,00

36900

STIHL MSA 70 C-B akkuketjusaha + STIHL teräketjukitti

Stihl msa 70 akkusahapaketin ostajalle nyt KAUPANPÄÄLLE 2kpl teräketjua sekä laippa!  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. yht. 458,90 -20%

13900

STIHL KOA 20 akkukompressorisarja

KOA 20 akkukompressorisetti, johon kuuluu AS 2 -akku ja AL 1 -standardilaturi: helppo ja kätevä renkaiden, vapaaajan- sekä urheiluvälineiden pumppaamiseen ja tyhjentämiseen.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

16900

STIHL BGA 30 SET akkukäyttöinen lehtipuhallin

38900

STIHL GTA 40 SET akkuoksasaha

Akkukäyttöinen lehtipuhallin BGA 30 settinä, johon kuuluu 2x AS 2 -akku sekä 1x AL 1 -laturi: kevyt ja monikäyttöinen puhallin, jossa on optimaalinen puhallusteho.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

STIHL RCA 20 SET akkupainepesurisarja

RCA 20 akkupainepesuri settinä, johon kuuluu kaksi AS 2 -akkua ja yksi AL 1 -standardilaturi: nopeaan puhdistukseen ilman verkko- ja vesiliitäntää.

Akkukäyttöinen oksasaha GTA 40 settinä, johon kuuluu 2 AS 2 -akkua, AL 5-2 -pikalaturi sekä säilytyslaukku: puiden ja pensaiden karsintaan.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 429,00

Alin hinta/30pv 389,00

24900

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

21900 STIHL REA 60 PLUS akkupainepesuri runko REA 60 PLUS akkupainepesuri: Erittäin monikäyttöinen ja tehokas pihapiirin ja puutarhan puhdistustöihin. Runkoversio ilman akkua ja laturia.

.com

STIHL SEA 100 L akkukäyttöinen märkä-kuivaimuri runko

STIHL SEA 100 L akkukäyttöinen märkä-kuivaimuri: korkea imuteho ja joustava käsittely. Runkoversio ilman akkua ja laturia.

Luontomatkailun suosio kasvaa koko ajan

Loma-Suomi Oy:n myyntipäällikkö

Jarkko Heiskanen avaa yrityksen mahdollistamia lomaelämyksiä.

Teksti: Reetta Reinman

Kuvat: Loma-Suomi Oy

Millaisia palveluita kuuluu Loma-Suomi Oy:n tarjontaan?

– Loma-Suomi Oy järjestää jäsenilleen ensisijaisesti viikko-osakkeisiin ja villas-osakkeisiin liittyviä palveluita. Jäseneksi voi liittyä nettisivuilla, loma-suomi.fi. Villas-osake tarkoittaa esimerkiksi 1/6 omistusta huoneistosta, eli osaomistajalla on käyttöviikko joka kuudes viikko. Jäsenemme voivat vaihtaa lomansa ajankohtaa ja lomakohdetta 40 eri Suomen kohteeseen. Tämä palvelu on maksuton. Lisäksi jäsenillämme on mahdollisuus käyttää ylimääräisiä lisäviikkoja lomakohteiden yhtiövastikkeiden hinnalla (90–400 €/vko). Omaa omistusviikkoa voi myös vuokrata kauttamme. Jos omistusviikosta tai villas-huoneistosta haluaa luopua, hoidamme myyntiin tarvittavat asiakirjat ja kaupanvahvistukset.

Ovatko kaikki palvelut kotimaassa?

– Kotimaan kohteiden lisäksi asiakkaillamme on käytettävissä tuhansia tasokkaita lomakohteita ympäri maailman.

Millaisista vuokramökeistä ja lomaosakkeista suomalaiset ovat tätä nykyä kiinnostuneita?

– Kylpylä-, kaupunki-, aktiviteetti-, ranta- ja luontokohteista, ja aina Lapista – myös tulevaisuudessa.

Millaisella hintahaarukalla jäsenenne voivat vuokrata kauttanne mökin?

– Keskivertolomailija käyttää majoitukseen noin 1200 euroa viikkoa kohti. Jäsenemme saavat viikkomajoituksen 90-400 euron hintaan. Sesongin huipulla lomamökkien vuokrahinnat nousevat

normivuokramarkkinoilla helpostikin 2000 euroon viikolta.

Millaisia palveluita vuokramökeissä halutaan olevan?

– Loma-asuntojen toivotaan olevan täydellisesti varustettuja sekä sijaitsevan palveluiden läheisyydessä.

Miten suuri osuus lomamökkien vuokraajista on ulkomaisia turisteja?

– Vuodenajasta riippuen 15-20 %.

Miksi lomaosakkeeseen kannattaa sijoittaa?

– Lomaosakkeeseen sijoittaminen on hieno mahdollisuus nauttia stressittömästä lomailusta ja luoda itselle vakiintunut, viihtyisä tukikohta upeissa lomakohteissa. Lomaosakkeen avulla säästää majoituskustannuksissa vuodesta toiseen. Jos et jonain vuonna käytä omistustasi, voit ottaa siitä taloudellisen hyödyn vuokraamalla sitä eteenpäin.

Millainen on lomaosakkeiden hintataso?

– Hintaan vaikuttaa moni tekijä: kohde, ajankohta, huoneiston koko ja palvelut. Yksityisiltä markkinoilta hankittaessa lomaosakkeeseen ei tule muita palveluita tai etuja, joita Loma-Suomi Oy tarjoaa jäsenilleen.

Millainen organisaatio ja omistajuus Loma-Suomi Oy:ssä on? – Loma-Suomi Oy on täysin suomalainen yhtiö. Organisaatiomme koostuu asiakaspalvelusta, edustajista ja asiantuntijoista. Lisäksi käytämme alihankkijoita.

Mistä muodostuu onnistunut loma?

– Täydellinen loma näyttää jokaiselle erilaiselta, mutta seuraavat elementit ovat avainasemassa onnistuneen loman luomisessa: hyvä seura ja yhteiset kokemukset, rentoutuminen ja irtiotto arjesta sekä mielekkäät aktiviteetit. Lisäksi onnistuneeseen lomaan kuuluvat viihtyisä majoitus ja ympäristö, hyvä ruoka ja juoma, joustavuus ja suunnitelmien keveys, uudet

elämykset ja muistoja luovat kokemukset, joita on ilo jakaa.

Mitkä kotimaan kohteet ovat tämän kesän ykköskohteita?

– Jokaiselta löytyy omat suosikkinsa, mutta esimerkiksi Kalajoen Hiekkasärkät on yksi suosituimmista kohteista pitkien hiekkarantojen, alueen monimuotoisuuden ja hyvien palveluiden vuoksi. •

Tampereella oleva Lapinniemen kylpylä on suosittu kaupunkilomakohde.

Jarkko Heiskasen omat suosikkikohteet Suomessa löytyvät Saimaan vesistöstä.

Myös kylpylähotelli Katinkulta Sotkamon vaaramaisemissa on mieluinen.

Kalajoen Hiekkasärkkiä kehitetään yhä enemmän ympärivuotiseksi lomakohteeksi.

Raakamakkaraa omalla reseptillä

Lihakauppias

Pasi Snickeri suosittelee grilliin karitsankyljyksiä.

Teksti ja kuva: Reetta Reinman

Lahden Kärkkäisen liikekeskuksen ala-aulassa palvelevan Lihakauppa

A.O. Vuorisen yrittäjä Pasi Snickeri valmistaa raakamakkaraa itse kehittämällään reseptillä.

– Pääsiäisen aikana makkarassa on karitsan lihaa, muutoin pääsääntöisesti possun ja naudan lihaa. Kehittämäni raakamakkara on täyslihamakkara, joten sen ainesosat ovat liha ja mausteet, Pasi kertoo.

– Raakamakkaraa voi kypsentää grillissäkin, miedolla lämmöllä ja epäsuoralla tulella. Erittäin hyvin kypsennykseen sopii nykyään suosittu airfryer eli kiertoilmakypsennin, myös uunissa ja paistinpannulla raakamakkaran voi kypsentää.

Pasilta saa paikan päällä tarkat ohjeet, jotta raakamakkara paistuu riittävän kypsäksi, mutta jää sopivan meheväksi.

PÄÄSIÄISEN pyhinä moni jo avaa grillauskauden.

– Karitsankyljys on erinomainen grillattuna, vinkkaa Pasi.

– Karitsankyljys on hyvin ohut, joten sille riittää nopea paistaminen kuumalla grillillä. Sisältä liha saa jäädä vähän roseeksi.

Pasilla on myynnissä sekä marinoimattomia että yrtti-valkosipulimarinoituja karitsankyljyksiä. Hän itse suosii grillissä

– Raakamakkaran kyytipoikana maistuu käsityönä tehty, laadukas konjakkisinappi, Pasi Snickeri sanoo.

marinoituja karitsankyljyksiä.

Pääsiäispöytään palvelutiskillä on tarjolla karitsanpaistia, -viulua ja -fileetä.

– Karitsanpaisti sopii myös rosvopaistiksi, sanoo Pasi.

Karitsan lisukkeeksi hänen mielestään itseoikeutetut ovat valkosipulikermaperunat, jotka hänellä valikoimissa ovat Wotkinsin laatua.

Karjalanpaisti maistuu arkena ja juhlana.

– Possun kassleria voi paloa karjalanpaistiin naudanlihan kaveriksi sekä mausteiksi uunivuo-

Airfryer, grilli ja haudutuspata samassa

Tämän multitalentin hankit Kärkkäiseltä!

Tutustu Karkkainen.comissa innostavaan keittiökonevalikoimaan. Ruokatarvikkeita poimit Karkkainen.com/Ruoka.

Reseptit: Russel Hobbs

Kuvat: Laura Riihelä ja Santeri Stenvall

Russell Hobbs SatisFry Air & Grill on varsinainen multitalentti. Siinä on airfryerin lisäksi grilli ja haudutuspata. Valmistusvaihtoehtoja on seitsemän. Airfryer-toiminnolla voi valmistaa ruokaa ilman rasvaa. Herkulliset pataruoat kypsyvät hitaasti hauduttamalla. Monitoimikeittimellä onnistuu myös paistaminen, leivonta, ruskistaminen, grillaus ja ruoan lämpimänä pitäminen. Sen osat voi pestä astianpesukoneessa. •

Paistettua inkiväärivalkosipulilohta

4 annosta

500 g lohta fileenä

0,5 dl soijakastiketta

2 tl kalakastiketta

3 rkl hunajaa

kaan porkkanaa, sipulia, maustepippureita, suolaa ja pari laakerinlehteä sekä vettä sen verran, että ainekset nippa nappa peittyvät. Sitten pitkä haudutus lempeässä uunin lämmössä.

Lihakauppa A.O. Vuorinen on avoinna pääsiäisviikolla maanantaista torstaihin klo 10–18. Pääsiäislauantaina kauppa on kiinni. Pääsiäisen jälkeen se palvelee normaalisti ensimmäistä arkipäivästä eli tiistaista 22.4. alkaen arkisin klo 10–18 ja lauantaisin klo 10–16. •

1 rkl chilitahnaa

1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna

2 valkosipulinkynttä raastettuna

Tarjoiluun: kypsää riisiä korianteria tai basilikaa

Leikkaa lohi neljäksi tasakokoiseksi palaksi. Sekoita soijakastike, kalakastike, hunaja, chilitahna, inkivääri ja valkosipuli keskenään. Pyöräytä kalapalat marinadiin ja jätä 10 minuutiksi maustumaan.

Kypsennä lohipaloja leivinpaperipalan päällä 180-asteisessa Satisfryerissa ilmafriteeraustoiminnolla noin 6-7 minuuttia. Lusikoi lautaselle kypsää riisiä ja nosta päälle lohipala. Viimeistele yrteillä.

Syntynyt suomalaisessa luonnossa

Anar tarjoaa käyttöösi vaatteita ja varusteita, joiden kanssa elämyksistä tulee vielä suurempia. Oikeat varusteet muuttavat olosuhteet suotuisiksi ja antavat tilaa hyville muistoille. Tuotteemme on suunniteltu, kehitetty ja testattu Suomessa. Yksityiskohdat on hiottu luonnossa ja luonnosta elävien harrastajien kanssa.

Hanki nyt omasi 

Kauppojen Yö PALOKASSSA 2025 -teemanumero ilmestyy Lahden KauppaSuomi -lehdessä ke 3.9.2025 juuri ennen tapahtumaa, missä alueen kaupoilla on mahdollisuus kertoa omista erinomaisista palveluistaan ja tarjouksistaan joko perinteisellä ilmoituksella tai sitten kaupallisella jutulla, jotka maksavat saman verran! Teemanumerossa kerromme myös tapahtuman ohjelmatarjonnasta ja mm. näyttävästä ilotulituksesta!

TAMREX OY

LAHTI

ESPOO Koskelontie 15 p. 03 3142 1507 • KOTKA Edelfeltinkatu

OULU Limingantie 5 p. 03 3142 1539 • PORVOO Sibeliuksenbulevardi 3-7

yö PALOKASSA

Tiedustelut ja mainosvaraukset: Tapahtumajärjestäjä risto isohanni: puh. 045 276 1556 risto.isohanni@kauppasuomi.fi aineistopäivä 25.8. aineisto-osoite: ilmoitukset@kauppasuomi.fi

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.