4NEWS 3/2021

Page 16

Four Reasons on jälleen Taitaja-kilpailun pääyhteistyökumppani, kun kilpailu järjestetään Porissa keväällä 2022!

TAITAJA 2021 – KILPAILU OPETTAA JA INSPIROI Kuvassa Oona Sainio. Kuva: Jouni Ylisuutari (OSAO)/Skills Finland

Ammattitaidon nuorten SM-kilpailu Taitajan finaali järjestettiin tänä vuonna Oulussa, ja Four Reasons oli yksi kisan yhteistyökumppaneista. Hiusmuotoilun finaalityöt toteutettiin käyttämällä muun muassa Four Reasons Optima- ja Luxima -ammattilaisvärejä sekä Four Reasons Professional -tuotesarjan pesu- ja muotoilutuotteita. Myös kouluttajakonkarimme Antero Lahtinen oli mukana kisassa tuomarin roolissa. Kysyimme Anterolta, miltä tuntui nähdä nuoret taitajat työssään ja mitä tuomaroinnista jäi käteen. Millaista oli toimia tuomarina kilpailun finaalissa? Kokemus oli jännittävä! Tehtäviini kuuluivat laadullinen ja määrällinen tuomarointi eri kategorioissa. Määrällisessä tuomaroinnissa kilpailijat kertoivat aluksi tavoitteestaan, ja pisteidenanto perustui siihen, onko lopullinen työ suunnitelman mukainen. Arvostelun keskeisenä kriteerinä oli työn liiketyöläheisyys, joka osoittautui myös kärkikolmikon vahvuudeksi. Arvioinnissa otettiin myös huomioon esimerkiksi työturvallisuus. Pääsin jakamaan omaa osaamistani ja nautin samalla toisten tekemisen katsomisesta. Oli hienoa kokea, että voin itsekin vielä oppia uutta nuorilta.

16 | FOUR REASONS NEWS | 3–2021

Miten kuvailisit tämän hetken kampaajaopiskelijoita kilpailussa näkemäsi perusteella? Kilpailu luo 32 vuoden kokemuksen omaavalle kouluttajalle uskoa siitä, että löytyy ihmisiä, jotka haluavat viedä kampaamoalaa eteenpäin. Kilpailusta jäi tunne, että olen jättänyt oman perintöni nuoremmalle sukupolvelle ja omalla työlläni on ollut merkitystä. Nuoret kampaajat ovat taitavia ja uskaltavat astua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Kilpailussa oli mukana henkilöitä, jotka haluavat aidosti olla alalla ja se näkyi. Kilpailijoiden tekemisessä näkyi myös innostus alan trendejä kohtaan. Opin itsekin tuomaroinnin ohessa uusia tekniikoita!

Anteron mukaan finalisteja yhdistivät: Määrätietoisuus Luova silmä Pitkäjänteisyys


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.