In Countryside, Almost in the City (B.A.A thesis draft)

MAALLA, MELKEIN KAUPUNGISSA.

Mikko Kerttula opinnäytetyö LAMK Muotoilu- ja taideinstituutti viestinnän koulutusohjelma valokuvauksen pääaine kevät 2013

©Mikko Kerttula

Tiivistelmä Teokseni käsittelee kotikyläni ja perheeni muodostamien eri yhteisöjen suhdetta omaan henkilöhistoriaani.

Työ koostuu kahdesta, toisiinsa syklisesti sidoksissa olevasta osuudesta. Alussa on valokuvia perheestäni, paikkakunnalle jääneistä lapsuuden ystävistä, satunnaisista kylän asukkaista ja ympäristöstä. Toisessa osassa on teksti, jossa olen pyrkinyt luomaan itselleni vapaan kirjoittamisen alustan yhdistämällä omaelämänkerralliseen sisältöön pohjaavia kaunokirjallisia lyhyitä tarinoita, päiväkirjamerkintöjä ja tietotekstiä.

Tämän lisäksi, kirjan lopussa, tarkastelen työprosessiani valokuvaajana, sekä käyn läpi tarkemmin työskentelyyn liittyneitä yksityiskohtia.

Abstract In my thesis, I research the historical and social relationship between my family and the community of my home village Järvelä, located in Finland.

This work is compiled from two cyclically connected sections. The first part consists of photos of my family, childhood friends who still live in the village, visitors, random residents and local places.

In the second part, a written text is introduced, In which I aimed to construct a creative and multilayered structure combining short novels, factual writing and diary-like notes.

Also, in the end of the book I have a last chapter, where I will study my work as a photographer and go through some of the details of the actual work process.

Mullan, vihannesten ja kukkien sekoitus.

Talolla katettu pöytä, avoimet ovet. Äidin hoiva, isän sairaus.

7

Ja ne muutamat kaverit, lapsuuden vanhat.

Kaikki yhdessä, vääntyneinä, ilosta ja surusta.

Nyt veden maku suussa, tukin läpäisemä auto edessäni – onni, onnettomuudessakin.

Ja tuo tuttu, turvallinen, sahan tuoksu.

Ja paljon kuvia, joista ei ole kuvia.

-MK

8

9

10

11

12

13

14

15

16

17

18

19

20

21

22

23

24

25

26

27

28

29

30

31

32

33

34

35

36

37

38

39

40

41

42

43

44

45

46

47

48

49

50

51

52

53

54

55

56

57

58

59

60

61

62

63

64

65

66

67

68

69

70

71

72

73

74

75

76

77

78

79

80

81

82

83

84

85

86

87

88

89

90

91

92

93

94

95

96

97

98

99

100

101

102

103

104

105

106

107

108

109

110

111

112

113

114

115

116

SISÄLLYS 1

Tolkontie 88 ja kylän taikaa. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 119

2. Johdanto. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 145 3.

Yhteenveto. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 147 Käytetyistä käsitteistä ja inspiraation lähteet. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 148 Työn lähtökohdat ja aiheen valinnan varmistaminen.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 150 Metodi kuvaamiseen. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 154 Työn formaatti. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 155 Ongelmat ja haasteet.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 156 Oivalluksia. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 157

4. Lopuksi. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 158 5. Lähteet. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 160 6. Liiteet. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 162

***

117

118

Tolkontie 88 ja kylän taikaa

Maalla, melkein kaupungissa

Sanotaan, että paikallinen viisaus asuu Järvelän Nesteen baarissa. Tämä kunnan maamerkki sijaitsee Riihimäentien varressa. Päivittäin baariin kokoontuu ukkokööri, syntyperäiset kärnäpäät, kahteen pöytään parantamaan maailmaa. Joskus näiden paljasjalkaisten alkuasukkaiden sekaan eksyy joku naispuolinenkin kahvittelija.

Kun suuntaa kylän keskustaa kohti, Kärkölän Kalleksikin kutsuttu, Neljä suuntaa veistos ottaa vierailijat vastaan Järvelän raitilla. Suvivirren aikaan tuoreet ylioppilaat lakittavat neljän tien risteyksessä sijaitsevan ukon. Sukupuolesta ei ole niin varmuutta, lienee veistokselle hamettakin kokeiltu. Luurankoukoksikin jotkut osuvasti veistosta nimittävät. Niin tai näin, mutta veistos on kylän keskipiste. Siitä on kivenheitto asemalle. Järvelästä pääsee junalla varttitunnissa Lahteen ja muutama minuutti enemmän kuluu Riihimäelle. Palvelujen tasoakin kehutaan: on koulut, terveysasema, apteekki, palvelutalo, uimahalli, kauppoja, pari ravintolaa, baareja, pankki sekä raha-automaatti. Edes Alko ei Järvelästä puutu. Järvelän ytimessä toimii myös sen 104-vuotias sydän, Koskisen Oy:n saha. Perheyritys on kunnan suurin työllistäjä. Noin kilometrin päässä tehtaalta pohjoiseen, aivan valtatie numero 54 varrella, sijaitsee synnyinkotini. ****

119

120

Valkjärven pinta on tyyni. Taivaalla muutama pilvenhaituva tekee matkaansa kauas itään. Pieni poika lähestyy varovaisin askelin pitkän laiturin päätyä ja sitä kohtaa, jossa uimatikkaat nousevat vedestä. Syvyyttä saviseen pohjaan ei ole paljon, vain alle kaksi metriä. Poika tuijottaa tummaa heijastustaan tikkaiden kupeesta. Yhtäkkiä kolme käsiparia tarttuu häneen takaapäin. Poika yrittää vastustaa, mutta on liian heiveröinen.

Vanhemmat pojat tuijottavat ilkeästi ja naureskelevat. Uhkailut alkavat. Heitetään sut kuule rääpäle veteen!

Mitäs sitten teet? Hah! Kolme poikaa vaihtaa katseita. He nyökkäävät yhteisen päätöksen merkiksi. Rääpäleen ulina on vain surinaa, kun hänet heitetään laiturin nokasta veteen hekotusten saattelemana.

Räpiköinti alkaa. Pimeää, märkää. Pojat kummastelevat laiturilla pärskeitä ja jatkavat hymyilyään.

He ovat tyytyväisiä esitykseen. Paniikki. Pinnalla pysyminen ei onnistu. Pakokauhu. Pojat jatkavat tutkimista. Vesi maistuu pahalta ja mudalta. Myrkyltä. Jokin painaa alaspäin, pohjaa kohti. Voimat ehtyvät.

Hahmo rannalta on huomannut tilanteen. Hän syöksyy laituria pitkin loikaten poikien välistä veteen. Rääpäle nousee pintaan ja kapuaa hahmon kanssa laiturille hengittämään. Pojat ottavat askeleita takaperin ja epäröivät. Esitys on ohi. Alkaa huutaminen ja uhkailu. Kolme ottaa jalat alleen ja pakenee paikalta. Huutava hahmo puuskuttaa vihaisesti ja kumartuu rääpäleen ylle. Kuinka voit veli, kuuluu kysymys.

****

Lokakuun 23. päivä vuonna 1984, otan ensimmäiset keuhkolliset ilmaa Päijät-Hämeen keskussairaalan synnytysosastolla Hollollassa. Olen perheen viides lapsi ja kuopus seuraavan kolmen vuoden ajan. Väestörekisteriin synnyinkunnakseni merkitään Kärkölä. Sen kuntakeskuksesta Järvelästä tulee kotini. ****

Syksyllä 1987 Kärkölän kunnan alueella annettiin ilmoitus. Keskustataajaman Järvelän vedenottamo oli saastunut kloorifenoleilla Taajaman ja sen lähialueiden asukkaat saivat juoma- ja talousvetensä Järvelän vuodesta 1962 lähtien käytössä olleelta pohjavedenottamolta, josta vesi johdettiin vesijohtoverkostoon. Saastuneen veden mahdollisesti aiheuttamat riskit kohdistuivat verkoston piirissä asuviin noin 3500 asukkaaseen.

Näytti siltä, että tilanne oli jatkunut pitkään. Myöhemmissä tutkimuksissa ja selvityksesissä on todettu, että kloorifenoli onkin lisännyt non-Hodgkin lymfoomaa ja pehmytkudossasarkoomaa.

Sahalla oli käytetty vuoteen 1984 asti KY-5 nimistä lahonestoainetta estämään puutavaran sinistymistä.

Pohjasedimentit paljastivat, että Valkjärven saastuminen on alkanut 1960-luvulla tai viimeistään 1970-luvun alussa. (THL 1994, 1996. LIITE2.) ****

Tutkimuksissa selvisi diagnoosi – virtsarakon syöpä. Hoitojaksot aloitettiin pikaisesti. Muistan isäni rajun terveydentilan muutoksen. Ennen tapahtumaa hän oli heitellyt minua usein sylissään, ja toimittanut kiipeilypuun virkaa. Leikit loppuivat, kun isäni syliin ei saanut loikata enää. Muistan hänen arkailleen vyötäröään. Aluksi yritin loikata kielloista huolimatta. Hän ärähti tuskaisesti. Opin varomaan. Muistan satunnaisia vierailuja sairaalaan ja isäni valmistumisen leikkaukseen. En ymmärtänyt tilannetta. ****

Paikka johon oli helppo tulla! Lausahtaa lempeästi hymyillen pikkusiskoni hyvä ystävä Katja. Hän on luvannut istahtaa alas, ja keskustella Järvelästä ja menneistä. Olemme sopineet tapaamisen Järvelän Nuokulle, paikalliselle nuorisotalolle, jossa Katja on työskennellyt jo kymmennen vuotta. Olen juuri kysynyt, sattuuko hän muistamaan mitään perheestäni ja arjesta tilallamme. Hän heittää vastauksen suoraan ja mietimmättä.

121

-Teillä oli niin kevyt ilmapiiri, ei tarvinnut miettiä liikkeitään, kuin olisi ollut omassa kodissa. Isäsi kanssa oli aina hauska rupatella, samoin äitisi. Ihania tyyppejä.

Keskustelun edetessä Katja paljastaa, että tänään on hänen viimeinen työpäivänsä nuorisotalolla. On aika siirtyä eteenpäin. - Pidän työstäni ja siitä että olen nuorten parissa. Mutta onhan tämä raskasta, varsinkin kun olen paikkakuntalainen ja aina läsnä. Kaupassakin vanhemmat tulevat kysymään nuorten asioista. Sitä on töissä henkisesti kaiken aikaa.

Katjan tuntee moni. Hän on uurastanut paljon kunnan sosiaalipuolen parissa nuorison hyväksi. Kunta on vasta alkanut ymmärtää, että on tärkeää panostaa paikallisten lasten ja nuorten hyvinvointiin. - Virikkeitä kylältä löytyy, mutta ei kaikki välttämättä halua pelata lätkää, sählyä tai uida. Tarvitaan muutakin. Katja toteaa.

122

Nuorisotalon ohjaajien tiedossa on myös kuinka avoimesti nuoret saavat kylällä temmeltää ja remuta.

Reagointi asioihin laahaa, ehkä ei haluta sekaantua, lapset ovat lapsia ja sitä rataa. Vanhempien ote tuntuu puuttuvan. ****

Olen piilossa huoneessani. Pidätän hengitystäni joka kerta kun kuulen ääniä alakerrasta. En halua kenenkään tietävän, että olen paikalla - lintsaan koulusta. Vietän huoneessani koko päivän. Tarkistan lukujärjestyksestä mihin aikaan pääsisin tänään. Kellon lähestyessä kolmea, hiivin naapurihuoneeseen ja astun ikkunasta ulos ruosteisille palotikkaille. Ne narisevat, kun laskeudun alas talon toisesta kerroksesta pellon puoleiselle nurmelle. Sitten oikean hetken koittaessa, hiivin kumarassa marjapensaiden taakse ja puikkelehdin heinikkoa pitkin naapurin maille. Noin sadan metrin päässä tontiltamme hyppään ojan yli hiekkatielle. Suoristan selkäni ja esitän palaavani koulusta. Kotona kukaan ei huomaa mitään. Teen tämän huijauksen useamman kerran. Poissaololappuihin osaan väärentää äitini ja isäni allekirjoituksen. Ala-asteella toimin toisin.

Täytyi keksiä jokin sairaus. Muistan esittäneeni oksentavaa ja pahoinvoivaa. Näyttelin. Opin noina lintsattuina päivinä viettämään aikaa itsekseni ja leikkimään yksin. Vaikka en ollut täysin vailla ystäviä, olin tyytyväinen kun ei tarvinnut kohdata koulun toisenlaista arkea. ****

Helmikuu 2013. Istun Alanmestassa oluella. Yhtä hyvin voisin olla koulun pihalla. Sisään astuessa moni tarkkaili tuloani. Sanoin hei kollektiivisesti paikallaolijoille, katse tilaa kiertäen. Yrittivät tunnistaa minut.

Joku varmasti sen tekikin, muttei ilmiantanut itseään. Päätin olla reagoimatta. Vältetään epämukava ilmapiiri. Pysytään vain omissa oloissa. Olen rauhassa ja he ovat rauhassa – sovitaan niin.

En käy paikallisessa säännöllisesti. Sen huomaa. Tunnelma on kuin kornissa villin lännen elokuvakohtauksessa. Jokainen tilan jakava ihminen punnitsee ja yrittää arvioida sinua. Eläinlauma rakentaa hierarkiaa, jonkinlaista nokkimisjärjestystä. Mitä olet miehiäs? Sukunimi kait tiedetään. Kerttula. Niin se menee.

123

****

Ylen Kansanradio syksyllä 1987. Journalisti Tuomo Talvi vierailee Järvelässä haastattelemassa paikallisia. Äitini, sairaanhoitaja, käyttää puheenvuoronsa. Hän antaa suorasanainen ja terävän lausunnon. Äitini käy läpi vallitsevan tilanteen ja pohtii johdon edesvastuutonta käytöstä. Syyllinen on tiedossa ja velvollisuus maaperän putsaamiseen on tehtaan vastuulla. Pakoilu on käsittämätöntä toimintaa kunnan tärkeimmältä vaikuttajalta.

Äitini oli niitä harvoja, jotka uskalsivat kommentoida asiasta niin kuin tilanne vaati - ei ole väliä mitä muut ajattelevat. Pitää avata suunsa ja reagoida tilanteen vaatiessa. Uskoa siihen minkä tietää oikeaksi. ****

Kärköläläiset ovat jäyhiä hämäläisiä: maalaisia, tavallisia, rauhallisia, kohteliaita, ahkeria, ystävällisiä, iloisia, auttavia, huumorintajuisia, välittömiä, mukavia, tasaisia, reiluja, suoraselkäisiä, pidättyväisiä, itsetietoisia, vetäytyviä, itseään ja kuntaa vähätteleviä. ” Itsellisiä, toisen apuun turvaamattomia, jääräpäitä (kärkölän kärnäpäät), siis syntyperäiset, uudet asukkaat ehkä tuoneet muutosta.” ”Aluksi vaikeita lähestyä, lopulta mukavia. Minusta ominaista ovat vanhat suvut, joista tuntuu, että kaikki ovat toisilleen sukua.” ”Tavallisia junantuomia. Peruskärköläläiset yhtä sisäänpäinlämpeäviä kuin muissakin pikkupaikkakunnissa.”

(Päijäthämäläinen kuntaidentiteetti, Heinonen 2011) **** 124

”Asuin Kärkölässä vuonna 1987. Koulun vappujuhlissa oli sketsi, jossa pankki ryöstettiin vesipyssyllä – kun siinä olikin kloorifenolivettä. Kaikki lapsetkin osasivat sanoa kloorifenoli. Ei niin, että olisi mitään käsitystä siitä, mitä se oikeastaan on. Eipä ole vieläkään. Mutta miten ihmeessä asialle ei ole tuon enempää tapahtunut 20 vuodessa? Omituista.” (Crumb(s) (n.) 2008.) ****

Olen kuusivuotias, kun aloitan Järvelän Vuokkoharjun ala-asteella ensimmäisen luokan. Minua kiusataan paljon verbaalisti, erityisesti suurten hörökorvieni takia. Myöhemmin isoveljeni kertoo myös joutuneensa kiusaamisen kohteeksi koko peruskoulun ajan - varsinkin fyysisesti.

Tuona samana vuonna, 90-luvun alussa. Isäni sairastuu syöpään 52-vuoden iässä. Hänen joutuu varhaiseläkkeelle syöpähoitojen aiheuttamien komplikaatioiden seurauksena. Äiti palaa sairaanhoitajaksi pääkaupunkiseudulle, jonne hän matkustaa päivittäin. Hän tekee useita työvuoroja hoitajana Mehiläisessä, jonka lisäksi hänellä on yksityisiä potilaita kotihoidossa. Yövuorossa dementoituneiden vanhusten parissa äitini toimi 90-luvun lopulta eteenpäin. Äitini teki tauotta töitä ja samaan aikaan isäni uurasti tilallamme ja yritti saada lisärahaa torimyynnin avulla. ****

Kloorifenolit ovat myrkyllisiä ja myrkyllisin niistä on pentakloorifenoli. Aineet voivat imeytyä ihmisen elimistöön hengitysteiden kautta tai ihon lävitse. Voimakas altistuminen aiheuttaa ihmisille hengitysvaikeuksia, hikoilua, kuumeilua ja vatsavaivoja. Ne voivat aiheuttaa myös syöpää. (Lampi, Hakulinen, Luostarinen, Pukkala , Teppo 1991) **** Loikka. Toinen loikka. Harmaa Corolla liikkuu varmasti tuttuja mutkia. Auton alusta natisee kevyistä hypyistä kirkolle johtavalla soratiellä. Tohinojan serpentiininen metsäosuus on se hauskin vaihe reitistä. Oikealla nopeudella matkustajille saa hetkittäisen painottomuuden tunteen, joka kouraisee vatsan pohjassa asti.

Ajoneuvon matkustajat viettävät aprillipäivää kuten moni muukin: ajellen ja hyvää musiikkia kuunnellen.

Kirkontornin näkyessä puiden latvuston yllä, auto tekee nopean u-käännöksen. Sama reitti ajetaan toisin päin. Pätkän kruunaa lopun kookkain mäki. Kaikki odottavat tuota hetkeä jännittäen.

125

Kohta tuntuu. Vauhtia ei tarvita huimasti ja auto irtoaa kevyesti tien sorapinnasta. Vatsat reagoivat odotetusti. Samalla alkaa jarrutus. Kuski on huomannut nyppylän yllä traktorin ajotiellä.

Nopeasta reagoinnista huolimatta Corolla jatkaa liukuaan traktorin kuormaa kohti. Takakourassa oleva tukkilasti lävistää auton tuulilasin, osuen kuljettajaa kasvoihin, lopulta jatkaen koko matksutajatilan poikki. Kyydissä olevat neljä nuorta toimivat vaistomaisesti. Pelkääjän paikalla oleva poika yrittää loikata ulos autosta kesken tapahtuman. Takana olevat tytöt onnistuvat painumaan alas. Lasi- ja puunsirpaleet sinkoilevat ympäri autoa. Traktori jatkaa hetken lastitta koko tilanteen voimasta. Lopulta kaikki seisahtuu ja rytmikäs musiikki jatkaa pauhuaan auton stereoista. ****

126

Kotimme Järvelässä oli kannustava ja sosiaalinen paikka, muillekkin kuin perheelleni. Ovemme olivat avoimet ohikulkijoille ja luonamme oli usein vieraita – väkeä laidasta laitaan. Isäni ja äitini auttoivat ulkopuolisia aina kun pystyivät, kykyjensä mukaan. Toisille tarjottiin yöpaikka sohvalta, toisille annettiin töitä puutarhayrityksemme kasvihuoneilla tai toreilla. Ruokapöydästä ei tila loppunut koskaan. Ei vaikka 90-luvun vaihteessa jäimme vuosiksi köyhyysrajan alapuolelle. Vaikka menot ja lainalyhennykset painoivat, vain kerran vanhempani kävivät sosiaalitoimistossa nostamassa avustusta. Tämä tapahtui kun Viherkerttula Oy teki lopullisesti konkurssin 1987. Samana vuonna syntyi myös perheemme kuopus Eeva. Kaikesta huolimatta vanhempani eivät luovuttaneet. Suuri perheemme muodosti vahvan tukiverkon.

Koimme kuitenkin usein epämukavan ilmapiirin raitilla. Kaikki tavallaan tuntevat toisensa, mutta kukaan ei tunne ketään. Näinhän se pienillä paikkakunnilla usein menee. ****

Uranuurtajana sahateollisuuden harjoittajana voidaan Kärkölässä pitää Huovilan silloista ja myös viimeistä omistajaa Carl Constantin Collinia. Hän perusti ensimmäisen sahan tilalleen Kivenojalle (myöhemmin Kivisoja) vuonna 1885. Paikka oli Järvelän asemalta Kärkölän kirjolle johtavan tien varrella. Sahassa oli yksi kehä, särmäyssaha sekä tarpeelliset tasaussahat sekä höyrykone voimakoneena. Yrityksellä oli tarkoitus sahata omista metsistä hakattuja tukkeja, sekä myöhemmin myös muiden tilojen tukkeja. Sahan yhteydessä oli myös pärehöylä.

Kolmen toimintavuoden jälkeen sahan toiminta kuitenkin loppui, kun erään miehen pää halkesi sirkkelissä. Tapaturman takia työvoiman saanti vaikeutui ja saha jäi seisomaan(Kanerva 1988, 82.) ****

Kylällä kuultua. - Aito kärköläläinen ei juuri puhu, mutta tarkkailee sitäkin enemmän.

127

****

Laiha, ajanruntelema mies laahustaa kylän uimahallin saunaosastolla ja pukee ylleen puuskuttaen ylisuuret uimahousut. Kulman takaa silmäpari seuraa miehen hitaita liikkeitä Miehen suunnatessa altaalle, vakoilijalle tulee kiire. Kielloista huolimatta, hän juoksee liukastellen altaan matalaan päähän. Katseet kiinnittyvät mieheen, kun hän astuu altaan laitimmaiselle lähtökorokkeelle. Mies on rauhallinen ja ilmeetön kuin patsas. Selkä suorana seistessään on ihme, etteivät nuo ylisuuret uimahousut valahda miehen nilkkoihin.

Joukko vetää henkeä. Mies tekee samoin, ja loikkaa altaaseen taidokkaasti. Yleisö hypnotisoituu välkkyvän vedenalaisen hahmon rauhallisesta etenemisestä. Uimari saavuttaa altaan vastakkaisen päädyn ja jatkaa tulosuuntaansa kohti, edelleen viipyvästi sukeltaen. Hän nousee pintaan vasta samassa päädyssä josta hyppäsi veteen.

Hengitys edelleen rauhallisena, 50 metriä vaivatta sukeltaen, kuin jokin ihmiskala. Uskomatonta! Mahdotonta! Huudahtaa äänetön yleisö. Lopulta uimari nousee altaasta ja palaa pukukoppiin vaihtaman vaatteensa.

Pyyhe vielä yllään mies istuu alas tuolille, avaten samalla lasipulloisen oluen janoonsa. Huoneen täyttyessä alkoholin tuoksusta ja paheksuvista katseista, mies murahtelee itsekseen, autuaan tietämättömänä saamastaan ihailusta altaalla.

****

128

1890-luvulla valmistui Kärkölän pitäjän kahtia jakava Riihimäki-Pietari junarata. Se synnytti useita pieniä asemia reitin varteen, mikä edesauttoi teollisuuden kehitystä maakunnassa. Järvelän asemasta muodostui kunnan keskus ja liikennne vilkastui naapurikunnista Järvelään. Logistinen muutos mahdollisti monen tilallisen siirtymisen yrittäjäksi puuteollisuudessa.

Vuosien saatossa paikallisten alkuperäis-sukujen omistamat Korvenrannan puusepäntehdas ja Koskisen Saha kasvoivat pitäjän johtaviksi työllistäjiksi, joina ne myös toimivat edelleen. Jo 70-luvulla kunnan normaalin viljelyelinkeinon rinnalle noussut puutuotanto ja -teollisuus olivat kasvaneet kolmasosaksi kunnan koko elinkeinosta. Elinkeinorakenteen muutos liikkui muun maan tahtiin. Vuosikymmenestä toiseen paikkakunnan asukasluku jatkoi tasaisesti kasvuaan, voimakkaasta maaltamuutosta huolimatta. Tänä päivän kunnassa asuu vajaa 5000 asukasta.

Koskisen Oy oli saanut vakaan jalansijan jo alkuaikoinaan. Yli sadan toimintavuoden aikana Koskisen perheyrityksen ja Järvelän kylän toiminta, sekä arki ovat muodostuneet läheisiksi. Vuonna 2012 yrityksessä oli 918 työntekijää, joista 741 Järvelän tehtaan aluella. ****

Lähes kolmekymmentä vuotta myöhemmin, tieto suuren ympäristöonnettomuuden aiheuttamista haitoista on lipunut unholaan. Se on hiipunut sellaiseksi kuiskaukseksi, josta ei juurikaan puhuta. Moni ei edes ole tietoinen tapaturmasta, sillä kunnan asukkaiden muuttoliikehdintä on jatkunut aktiivisesti 80-luvulta asti. Kohtuulliset tonttihinnat ja maaseudun rauha houkuttelevat nuoria perheitä ja satunnaisia asukkaita Kärkölän maisemiin. Viihtyisimmäksi koetaan paikallinen ylpeys, kaunis Huovilan puisto ja kirkonkylien mäkiset peltomaisemat. Kylän palvelut ovat toimivia, mutta eivät niitä viihtyisimpiä. Ydinkeskusta on vaivihkaa autioitumassa. Ruokakaupat, pankki ja etenkin kaksi baaria ovat sinnikkäimmät toimijat. Niillä asiakkaitakin riittää, varsinkin kun mökkiläiset heräävät talviuniltaan.

Syy miksi perehdyn pohjaveden saastumiseen tarkemmin on yksinkertainen. Lapsena, nämä tapahtumat – vedenottamon myrkytys, äitini kärkkäät kommentit, puheet syöpäriskin kasvusta, isäni sairastuminen ja rahavaikeudet, sekoittuivat yhdeksi laajaksi muistoksi. Muodostin itselleni eräänlaisen syntipukin hahmon perheeni kokemille vaikeuksille. Sellaisen, johon kohdistaa paha oloni ja turhautuneisuus. Tämän kaiken keskiössä oli kuulumattomuuden tunteeni kylän arjessa.

129

****

Tuo osa Järvelää on aivan samanlainen kuin ennen. Vaaleatiilisiä omakotitaloja siisteine tontteineen ja tarkkaan jaoteltuine pensasaitoineen. Alan vilkuilla olkani yli erään pihan kohdalla. Sitten muistan jotain uutta. Kuvittelen pikkupojan taas loikkaavan puskan takaa, puukko pienessä kourassaan, vihaisten uhkailujen saattelemana. Tapan sut, hehe!

Jähmetyin aloilleni tuolloin, ja niin teen myös nyt – pelkäsin niin helvetisti. Vaikka poika oli jopa päätä minua lyhyempi ja paljon nuorempi, oli tuon puukolla leikkivän pojan uhkaus mielestäni tosi. Näin sen hänen silmistään. Tuossa hetkessä pojan kasvot olivat kuin aikuisen. ****

Tuijotan vanhan Sparin rakennusta. Kauppatila on tyhjennetty aikaa sitten, vaikka elinrarvikehyllyt ja ostoskärryt ovat vielä paikollaan. Vain saman kiinteistön parturi on toiminnassa. Kuinkahan monta parturia tässä keskustassa on, oikeasti? Niitä tuntuu olevan joka nurkalla. Päätän ottaa asiasta selvää, kunhan pääsen takaisin koneeni ääreen. (Yritysluettelon mukaan keskustan alueella, viiden kilometrin säteellä Neljä suuntaa-patsaalta, on jopa seitsemän parturia - mielenkiintoista) Sparin kauppias ei ole ainoa, joka on kaikonnut paikkakunnalta. Lukuisista yrittäjistä huolimatta hiljainen autioituminen uhkaa keskustan usein kehuttuja palveluja. Erityisesti Lahden hypermarketit ja hallimaiset ostoskeskukset houkuttelevat kuntalaisia. Reissuja tehdään koko perheen voimin.

****

130

Tuttu reitti ohjaa minua takaisin kodin suuntaan. Olen kävellyt sen niin monesti, että uppoudun ajatuksiini. Liikun kuin pyrähdyksin. Havahdun tien haarassa, josta normaalisti kävelisin vasempaan, mutta nyt katselen toiseen suuntaan. En ole koukannut sieltä vuosiin. En ole halunnut ohittaa vanhan ystäväni kotitaloa, sillä pelkään törmääväni häneen. Kadun jotain.

Päätän kohdata pelkoni. Hetken päästä kävelen Joonaksen talon ohi, katse visusti maassa. Tiedän, että hän saattaa olla siellä. Asunut kuulema äitinsä luona jo pitkään. Kuulen rauhallista musiikkia talolta. Joonas oli hyvä kitaristi. Olimme usein hänen bändinsä kellariharjoituksissa Lahdessa. He soittivat sellaista rajua blackmetallia, jonka rumpusarjat rikkoivat tärykalvot.

Hengasimme Joonaksen kanssa paljon. Hän oli porukkamme kokeilunhaluisin. Eräänä iltana, autoajelun päätteeksi, hyökkäsi hän toisen ystäväni kimppuun. Mixu oli juuri toipumassa isosta kolarista. Hänen piti pitkään varoa kolhimasta kasvojaan, jottei hänelle tulisi leikkauksen jälkeisiä komplikaatioita Joonas oli aikaisemmin hypännyt kyytiimme Lahdesta. Hän oli saanut jotain kaupunkilais kavereiltaan ja sekosi Mixulle kinastelun yhteydessä huoltoaseman parkkipaikalla.

Joonas hyökkäsi moukaroimaan Mixun kasvoja raivokkaasti. Minulta paloi pinna. Menin väliin ja sain Joonaksen ojennukseen kuristusotteella. Välimme tulehtuivat, ja ystävyytemme päättyi noihin tapahtumiin.

Vasta myöhemmin kuulin Joonaksen eksyneen entistä pahemmin, kun hänen isänsä kuoli nopeaan ja agressiiviseen syöpään. ****

Ilta on taittumassa pimeään, kun koululle johtavalla tiellä kuuluu kivulias voihkaisu. Poika tipahtaa polvilleen tuskissaan. Hän pitelee kylkeään kohdasta, johon terävä potku on juuri osunut. Puuskuttava hahmo hänen edessään on edelleen valppaana, valmiina mihin vain. Aivan sama, raja on jo ylitetty. Kolmas kaveri on seurannut tilannetta ällistyneenä ja täysin hiljaa taka-alalta. Hän hyökkää auttamaan ystävänsä ylös.

Kaikkien katseet kohtaavat. Epäröiden ja pelästynyt ilme kasvoillaan potkittu alkaa hieroa rauhaa. - Eihän tää nyt mitään, ei me tarkoitettu. Tiiäthän. Väärinkäsityshän tää.

Potkun antanut ei tätä selitystä niele ja korottaa ääntään. - Ai ette tarkoittanut! Saatana! Hyökkäsitte mun naapurin kimppuun raukkamaisesti takaapäin ja vielä löitte. Sehän oli vaan kusella! Mitä helvettiä se muka on teille koskaan tehnyt?. Ryhdistäytyen kolmas kaveri jakaa mielipiteensä. - No idioottihan se on, ihan vajaa kaveri. Tiiäthän sä hei.

Potkaisijalla alkaa kärsivällisyys loppumaan. - En tiiä vitun urpot! Ja jos vielä ikinä käytte siihen käsiksi, tuun ja hakkaan teidät palasiksi. Ihan sama miten käy. Toi potku oli vasta lämmittelyä. Ja tehän tässä kävitte mun kimppuun. Varoitin monta kertaa, että jättäkää meidät rauhaan. Annoin kaikki tilaisuudet. Te aloititte, tiedätte sen itsekkin!

Syntyy hiljaisuus. Tuijotus jatkuu. Yllättäen, kylkeään pidellen poika ojentaa kätensä ja jatkaa. Rauhotu, rauhotu ny. Ei me mitään enää tehdä. Tehdään kato sovinto ja jatketaan iltaa. Ollaan rauhassa.

Epäröiden potkaisija lähestyy tarjolla olevaa kättä kohti. Ei näihin voi luottaa. Kuitenkin rauhasta sovitaan ja pojat hokevat yhteen ääneen. - Ei hyökätä toisten kimppuun – sovinto. Kahden kaveruksen katseissa on kuitenkin jotain epämiellyttävää – luottamusta ei niissä näy.

131

132

Joukon erkaantuessa, edelleen kylkeään pitelevä poika vinkkaa olkansa yli. - Oot muuten ihan hyvä tyyppi, hyvä tyyppi joo. Nähdään juhlissa.

Potkaisija jää yksin tyhjälle tielle. Hänen koko kehonsa tärisee adrenaliinin voimasta. Piilokaljat ovat varmasti tehneet osuutensa. Ne ovat saaneet pojan itsevarmaksi. Mutta silti. Ensimmäinen, oikea tappelu jonkun kanssa. Ei vain herjan heittoa. Tappelu oli lyhyt. Vain yksi potku, joka oli ollut refleksi. Oli pakko toimia. Ottaa turpaan tai. Ei enää paskaa muilta. Siksi käyn harjoituksissa, ajattelee poika.

Kävellessään Kinon suuntaan, pojan valmentajan kovat sanat tappelemisesta treenien ulkopuolella alkavat tykyttää takaraivossa. - Ei ole väliä, vaikka toiset teitä kuinka yllyttävät ja haastavat. Te olette vastuussa, koska teille on opetettu nämä asiat. Niin sen poliisikin näkee. Ja jos kuulen yhdenkään teistä riehuvan kännissä ja leikkivän täällä opituilla asioilla. Saa se idiootti samantien elinikäisen porttikiellon tälle salille. Olkaa siis fiksumpia kuin muut. Älkää tapelko. Tämä ei ole sitä varten. Ei vittu. Tästä on oltava hiljaa. Ihan pakko olla. Vittu.

Kinon kulmalla naapurin poika kurkkii tiiliseinään takaa. - Onko se jo ohi? Naapuri selvisi pienin vammoin.

Kolhu takaraivossa ei ole paha. Viivytellen paluuta illan Konvaan, mutta yllättävän itsevarmoina, kaverukset lähtevät lopulta takaisin koululle.

**** Sosiologiassa yhteisen päämäärän puuttuminen yhteisön sisällä voi johtaa ristiriitaan ja konflikteihin. Jotta voisi liittyä johonkin yhteisöön, edellytetään hyväksyntää sen muilta jäseniltä. Yhteisö tarkoittaa yhdessä asuvaa ihmisryhmää, jossa tehdään työtä yhteiseksi hyväksi. Tämä toiminta on usein kaksisuuntaista ja sisältää antamisen ja saamisen periaatteen.

Yhteisö voidaan luokitella niiden keston ja jäsenyyden kiinteyden perusteella. Institutionaalisten yhteisöjen jäsenyys, kuten perheen, kunnan ja valtion, kestää yleensä koko eliniän. Yksilö liittyy niihin syntyessään automaattisesti. Institutionaalisten yhteisön jäsenillä ei useinkaan ole samankaltaisia tavoittei

ta muiden jäsenten kanssa. Institutionaalisista yhteisöistä erotaan vain harvoin, vaikka tämä onkin teoriassa mahdollista. ****

Kävelen Järvelän Kinon ohi. Kylän elokuvateatterin naapurissa Kouvon keltainen mökki sinnittelee vielä pystyssä. Molemmat rakennukset sijaitsevat aivan junaradan vieressä. Tuolla samalla paikalla, vastakkaisella puolella kiskoja, ovat myös Koskisen tehtaan päätuotantoyksiköt. Juuri tässä sahan arki kuuluu ja näkyy erikoisen hyvin. Koulumatkani kulki myös tämän paikan ohi. Jäin usein ihmettelemään purulinjastojen toimintaa ja pihalla liikkuvien kauhakuormaajien ajoa – toimin nyt samoin.

Uppoudun edessäni olevaan maisemaan. En ole koskaan työskennellyt sahalla. En vaikka moni niin tekeekin Järvelässä. Lähes taattu kesätyö houkuttelee nuoria kuntalaisia. Pikkusiskonikin viihtyi sahalla melko hyvin. Itse olen kuitenkin vältellyt tuota paikkaa. Halusin aina tutustua sahaan tarkemmin. En tiedä mitä siellä on. Toki olen keskustellut siitä monien sahalla työskentelevien kanssa. Kävin tutustumassa tuotantoon ala-asteen järjestämällä luokkaretkellä.

Paukkeen ja kolinan seassa iso kauhakuormaaja nostaa uuden lastin sahajauhoa kuljetukseen. Sitten, aivan näkökenttäni laidalla, huomaan Kouvon livahtavan kotiinsa. Hän on entistä sairaamman näköinen ja liikkuu vaivalloisesti. Opin tuntemaan tuon pitkän miehen, kun hän kävi säännöllisesti uimahallissa. En voinut käsittää hänen sukellustaitojaan. Niin vaivattomasti hän liukui 50 metriä pinnan alla. Ihastelin tuota osaamista. Kouvo ei oikeastaan uinut, hän saunoi, sukelsi ja palasi sitten pukuhuoneeseen. Vanhemmiten huomasin hänen kantamansa ongelman. Alkoholia kului runsaasti. Kuitenkin pikkupoikana näin jotain muuta. Sukeltamisen taito oli yksityiskohta, joka teki Kouvosta suuren ja ihailtavan.

133

Törmäsin Kouvoon viimeksi talvella 2011. Vaihdoimme kuulumisia sattumalta. Hän ei tunnistanut minua, mutta muisti torimme. Myimme Lemin perunaa. Se oli Kouvon suurta herkkua – perunat kun olivat hänen kotiseudullaan kasvatettuja. Kylillä Kouvo liikkui aina selkä kumarassa ruosteisella polkupyörällään, ostoskassit käsitangoilla ja piti erikoista ajolakkia päässään.

Keskustelusta jäi mieleeni kommentti, jonka hän antoi kun tiedustelin sitä mikä hänet toi aikoinaan Järvelään. - Työ Koskisella. Oiskohan ollut 70-luvun lopulla. Ostin samalla tän talon rotiskon, tässähän oli pitkään se kiska vieressä ja tehdaskin sijaitsi aivan kotiovella. Olinhan mä töissä oman aikani sahalla, kunnes sitten työt loppuivat, Kouvo muistelee. Työn loppumiseen johtaneita syitä hän ei jakanut. Mies kuitenkin päätti jäädä paikkakunnalle.

En oikeastaan koskaan nähnyt häntä kenenkään seurassa. Hän liikkui aina yksin. Aamuisen kauppareissun päätteeksi paikallinen baari oli usein viimeinen pysäkki. Kouvolla ei ollut hymy herkässä, mutta välillä sellaisen saattoi nähdä miehen väsyneiden silmien alta kun oli aika jatkaa matkaa torilta.

134

****

Jos me koskisella jonkin asian tunnemme, se on puu. Sadan vuoden kokemus puuteollisuudesta, matkan varrella karttunut syvää ymmärrystä materiaalin luonteesta. Tikkuja käsissämme, ripaus pihkaa veressämme.(Me olemme Koskisen 2013. ) ****

Yli 20 vuotta sitten havaitun maaperän ja pohjaveden saastumisongelman tarkka selvitys alkaa, kun korkein hallinto-oikeus ratkaisi kiistan Kärkölässä toimivan sahan saastemaista. Varsinaisia puhdistustoimia saadaan kuitenkin vielä odottaa.(Perttu 2008.) ****

Suurin ristiriita, jonka minä ja veljeni koimme kylällä voimakkaimmin oli se kuinka paikkakunnan nuoret käyttäytyivät meitä kohtaan. Koulussa, muiden joukossa, meitä halveksittiin ja pidettiin silmätikkuina.

Kuitenkin, aina koulupäivän päätteeksi, nuo kiusaajat tepastelivat kotiimme, viettämään aikaa perheemme parissa. Täysin erilaisina henkilöinä – ystävinä. Mutta kun uusi päivä koululla alkoi, halveksunta jatkui samaan tapaan. Oliko kyseessä jonkinlainen paremmuuden esittäminen muulle ryhmälle ja sille yhteisölle, joka vallitsi koulupihalla? Mikä tämän kaksisuuntaisen käyttäytymisen aiheutti?

Emme osanneet toimia tuossa tilanteessa. Olimme veljeni kanssa solmussa. Suljimme ikävät tapahtumat vanhemmiltamme taidokkaasti. Vasta teini-ikää lähestyessä tilanne muuttui. Saimme paremman otteen identiteeteistämme. Aloimme vastustaa uhkaajiamme.

Mainittakoon, että kolme vuotta nuoremman siskoni Eevan kokemukset kylän piireistä ovat toisenlaiset.

Hänellä ei tämänlaisia ongelmia ollut. Hänen käsityksensä Järvelästä yhteisönä on hyvinkin erilainen kuin minun ja vanhempien sisarieni. Eevan kokema yhteisö eli jo hieman eri aikakautta johon vaikuttivat toisenlaiset tekijät. Ihmiset myös muuttuvat. Eevan lisäksi, vain vanhin siskoni Hanna suoritti koulunsa lukiota myöten paikkakunnalla. Luulen, että syy jäädä oli kytköksissä jollain tasolla Hannan isäsuhteeseen. En kuitenkaan halua arvailla hänen todellisia motiiveja. Silti, kaikesta huolimatta minä, Antti, Anna ja Lotta hakeuduimme toisaalle. Meillä oli tarve poistua kunnan maisemista.

135

Olen lähtenyt etsimään nuoruuteni muistijälkiä Järvelän kylästä. Irrallisena osana tuota paikkaa, kaipailin aina pois. Kuitenkin perheemme kuudes ja nuorin jäsen, siskoni Eeva, vaikuttaa saaneen kylän yhteisön laajimman hyväksynnän. Asuuko täällä yhteisö, jonka sisään pääseminen voi viedä sukupolvia? ****

136

Seisomme keskustassa sijaitsevien kerrostalojen edessä Mixun ja Harrin kanssa. Harri on lähtenyt ulkoiluttamaan koiriaan ja pyytänyt Mixun ulos seurakseen tupakalle. Koska olen jäämässä Mixulle yöksi seuraan häntä ulos, vaikka Harrin läsnäolo saa oloni epämukavaksi. Vaihdamme kuulumisia. Yritän keskittyä keskusteluun ja unohtaa menneet. Tilanteessa on jotain erikoista. Menneet kokemukset painavat ilmapiiriä. Lopulta puhe rentoutuu ja ohjautuu kestoaiheeseen Koskiseen. Mixu, ja Harri ovat työskennelleet tehtaalla nuoruudestaan asti. Miehet varmistavat minulle, että lomautukset ja irtisanomiset ovat jälleen edessä.

Yllätyn, kuinka avoimesti Harri kommentoi ajatuksiaan. - Kun osaisikin lähteä. Vaikka haluaisi, itse kun ei vain saa aikaiseksi. Helpompaahan se olisi kun olisi joku pakottava syy tiedossa. Tiedä sitten. Toivotamme lopulta Mixun kanssa hyvät yöt. On jo myöhä.

Myöhemmin Mixu tuijottaa asunnossaan television ruutua hypnotisoituneena. Hyvän kokoinen kaksio on tilava ja kohtuuhintainen. Työsuhde Koskiselle mahdollistaa huomattavasti halvemman vuokran kuin normaalisti. Sahan tarjoamia työsuhdeasuntoja hyödyntää moni tehdastyöläinen. Niin myös Mixu.

Siirrymme parvekkeelle. Vielä yksi tupakka ennen nukkumaan menoa. Sytytetty sätkä savuttaa. Mixu siristää silmiään ja vetää keuhkollisen sisään, kun hän laukoo. -Hemmetti kun silmä ottaa tän savun nykyään vastaan niin että tuntuu. Kysyn kiinnostuneena - Niin mikä tuntuu? Mixu jatkaa. - Se levy mun päässä, se on alkanut vaivaamaan taas. Tunnen sen välillä selvästi. Fyysinen reaktio laukaisee muiston hänelle kolarista. Alamme käydä sitä läpi. Lopulta Mixu katsoo minua silmiin ja sanoo. - Olin onneksi ainoa kelle sattui jotain. En tiedä miten olisi käynyt jos...kun olihan sun siskoskin ja teidän naapurit kyydissä. Unohdan

usein että pikkusiskoni seurusteli Mixun kanssa. Eeva tosiaan oli auton kyydissä kun se törmäsi traktorin perässä olevaan laittomaan tukkilastiin. Lopetan keskustelun sanomalla. - Tärkeintä että kaikki selvisivät.

Ei muulla ole väliä. Huomaan kuitenkin asian painavan Mixua. Ehkä siksi hänen on vaikea tulla käymään vanhempieni luona. Juuri ystävyys Mixuun on ollut yksi niistä painavimmista syistä, joka saa minut aina palaamaan kylälle. En halua menettää yhteyttä häneen.

Jatkamme vielä jutustelua unen läpi kun makaamme pedeissämme. Mixu kertoo uusista naisasioistaan. Mahdollisia kuoppia. Sellaisia joihin helppo kompastua taas. Höpötämme itsemme lopulta uneen.

On edelleen pimeää kun heräämme. Työ sahalla on pääsääntöisesti kolmivuorotyötä joka vaihtuu viikottain. Aamuvuoro alkaa tasan kello kuusi. Seuraan Mixun aamupuuhia lattialta. Olemme molemmat vielä hieman tokkurassa. Lähdemme aikaisemmin kuin normaalisti. Mixu on luvannut kyyditä äitinsä ja Harrin töihin. He sattuvat olemaan samassa työvuorossa. Saan samalla kyydin lähemmäksi kotia.

Mixun käynnistäessä autoa tutkailen taivasta. Voimakkaat valot tehtaan suunnasta värjäävät pilvet oransseiksi.

Ajaessamme autioita katuja pitkin näemme siellä täällä keltaisiin työtakkeihin sonnustautuneita hahmoja.

Muutkin ovat jo liikkeellä. Mixun pirteä äiti loikkaa kyytiin ensin. Kun saavumme Harrin pihaan Tolkossa, alan nousta autosta. Ollaan jo lähellä kotiani ja voin kävellä lopun matkaa. Harri istahtaa paikalleni eteen.

Toivotan kaikille hyvää työpäivää, johon Harri vastaa ironisesti naurahtaen. - Varmaan joo. Ovi menee kiinni nenäni edessä ja jään vilkuttaen katselemaan kuinka auto liikkuu ripeästi pois paikalta kadoten Koskisen suuntaan. Hiekkatietä kävellessäni mietin ensi viikkoa ja sitä kuinka tehdas ilmoittaa uusien irtisanomisien ja lomautusten määrästä. **** Kärkölä on alkoholin ja päihteiden risteyspaikka. Ne ovat yksi perusjuttu paikkakunnalla. Että hirveästi liikkuu esimerkiksi Viron puolelta. Ja mitä puhutaan kärköläläisistä, niin kylläpä siellä niitä merkkejä sitten muustakin on.” (Peltokoski 2012. LIITE1.) ****

137

Käsi tavoittelee ristiä selän takaa. Käsi, joka näyttää kuin se olisi vieraan. Olemme juuri tulleet saunasta ja metallinen riipus on ollut selkäpuolella poissa tieltä. Keskustelimme pitkään. Emme ole viettäneet aikaa yhdessä muutamaan vuoteen. Kärde on vanhin ystäväni. Perheemme ovat erittäin läheisiä keskenään. Olemme myös olleet naapureita koko lapsuutemme ajan. Kotimme sijaitsevat vain reilu 50 metrin päässä toisistaan.

Koulukiusaaminen, alkoholi ja lopulta Kärden isän traaginen kuolema ajoivat hänet vaaralliseen seuraan ja huumeisiin. Ongelmien kasautumista kesti pitkään. Sitten Kärde heräsi voimakkaasti uskoon. Se oli hänen tapansa hakea apua ja turvaa myrskyisästä menneisyydestään. Usko on saanut hänet muuttumaan.

On jotain johon kohdistaa energiansa. Alussa se oli äärimmäistä kiihkoa. Nyt, uskon avulla, hän on alkanut muodostaa tasapainoisemman asenteen elämään. Kärdellä ei ole ollut helppoa. Hän on aina ollut muiden vietävissä ja omistautunut voimakkaasti yksittäisiin asioihin. Oli se mikä tahansa. Juuri omistautuminen on hänen suurin vahvuus. **** 138

Konva. Outo ja erikoinen sana monelle, mutta paikallisille ylä-asteelaisille ja lukiolaisille se tarkoitti pitkään yhtä asiaa – hauskanpitoa ja tanssimista. Meno näissä koulun valvomissa nuorten diskoissa oli omaa luokkaansa. Koululaiset ahtautuivat sankoin joukoin koulun tiloihin juhlimaan. Paikalle saapui väkeä ympäri Päijät-Hämettä. Sen verran tunnettuja juhlat olivat.

Nyt kun noita diskoja muistelee, niissä vietetyt illat olivat hyvinkin lähellä aikuisten ilakointia. Erikoisen pitkät jonot sisään, kotoisan ahdas tunnelma tanssilattialla, alkoholin salakuljettamista oudoissa paikoissa, potentiaalisten seuralaisten metsästystä ja välien selvittelyä kaikissa sen muodoissa. Oikea sosiaalisen käyttäytymisen sulatusuuni. Kaiken tuon tietenkin kruunasi valomerkki ja se hetki kun portsarit ajoivat haluttomimmat yksilöt lähtemään.

Suosimme Konvan lisäksi myös ”metsiinkätkettyjen juomien tekniikkaa”. Se mahdollisti virvokkeista nauttimisen rennommassa ilmapiirissä ja usein vain kavereiden kesken. Parhaimmat piilot löytyivät metsien siimeksistä tai varastorakennusten varjoista.

Värikkäin kokemukseni näistä yläkoululaisten mehukesteistä on seuraava. Olin ehkä kuudentoista ja muistan edelleen, miltä koulun piha näytti ylhäältäpäin ja ylösalaisin katsottuna. Minua ruokalan ikkunasta roikottavat täysikäiset pojat, uhkasivat kovaan ääneen tiputtaa minut tuon toisessa kerroksessa sijaitsevan tanssitilan ikkunnasta puutyöluokan edustalla oleville kivilaatoille. Ikkunat kun avattiin usein puhdistamaan tilan tunkkaista ilmaa. En olisi kuitenkaan uskonut yhdistyväni samankaltaiseen tarpeeseen näinkin suoranaisesti.

Herrat olivat tulleet kostamaan sukulaisensa kokemaa vääryttä. Olin potkaissut poikaa napakasti kylkeen ennen juhlien alkamista. Hän ja hänen kaverinsa olivat käyneet naapurini kimppuun Järvelän Kinon edustalla. Vaikka asia saatiin sovittua heti tapahtuman jälkeen, oli potkun saanut kokenut, että ansaitsen läksytyksen. Tilannetta ei auttanut yllättävä itsevarmuuteni. Olin ohrajuomien saattelemana kerryttänyt koppavan asenteen minua roikottavia miehiä kohtaan. Vain muutamaa minuuttia aikaisemmin, ennen riippulihallista hetkeäni, olin antanut ylimieilisyydelläni lopullisen lähtölaskennan potentiaaliseen ilmalentoon kommentoimalla tilannetta ytimekkäästi. - Yksi, kaksi, kolme, neljä? Ja minua vain yksi, voi poloista minua.”

(Vai miten se kohtaus Walt Disneyn Notre Damen kellonsoittajassa menikään?)

Onneksi tilanne lopulta raukesi, kun herrat kuulivat järjestylvalvojien olevan tulossa paikalle. Minut nykäistiin takaisin sisään ja en oikeastaan muista kuinka keskustelu päättyi. Niin nopeasti herrat lähtivät paikalta.

Itse vetäydyin ruokalan penkeille piiloon ja pitelin matalaa profiilia loppuillan. Olin kuitenkin tyytyväinen suoritukseeni. Minulle tuo hetki oli huvittavaa keskisormen näyttämistä kiusaajille. Tuon illan jälkeen en enää sietänyt minkäänlaista paskaa muilta koululaisista, vaan vastasin huutoihin samalla mitalla – kuitenkin aina vältellen fyysistä konfliktia. ****

139

Liikun jalkaisin polkuja pitkin metsien läpi Nesteen suuntaan. On hiihtoloma, enkä törmää kehenkään matkallani. Nesteen pihalla vallitsee normaalia rauhallisempi tunnelma. Painelen sisään ja otan munkkikahvit.

Istahdan kasvot ovelle päin, niin että pystyn tarkkailemaan baarissa olijoita ja punnitsemaan lähestymistapoja. Kuuntelen mistä ihmiset puhuvat lounaan äärellä – säästä, kalastamisesta, töistä ja kylän arjesta. Vanhat herrat hengailevat tuttuun tapaan keskenään, työmiehet viettävät taukoaan omassa ryhmässä. Paikalla ovat myös satunnaisia ystävyksiä pitkin kahvilaa. Aivan ulko-ovien vieressä olevilla pelikoneilla notkuvat tutut kasvot, samat miehet ovat tuhlanneet rahojaan niin pitkään kun pystyn muistamaan.

140

Aurinko pilkistää pilvien takaa. Ihmiset huomaavat saman. Olen lähtenyt liikkeelle kuvaamismielessä, mutta tarkkailen toiminnan sijaan. Yhtä vaikeaa kuin ennenkin. Yritän hakea tilaisuutta tehdä liike, ehkä ohimeneva tiedustelu joltain. En ole tarttunut yhteenkään.

Tarkistin Järvelän rehtorin yhteystietoja aamulla. Pohdin, että voisin käydä ala-asteella kuvaamassa tiloja joissa ennen opiskelin. Vain tiloja. Tarvitsen jotain joka laukaisisi ihmisten kuvaamisen. Sellaisen tilanteen jossa olisin lähempänä, hyvän ilmapiirissä. Haaste, jonka parissa olen pyöritty jo usean vuoden ajan. – Lähikuvia, kasvokuvia, takaraivoja. Mitä vain, kannusti ohjaajani.

Käyn läpi mielessäni työni tämän hetkisiä henkilöitä – vanhempani, Mixu, Muli, Kärde, Joonas. Onko muita? Minä. Etsin hahmoja menneisyydestäni. Käyn läpi henkilöitä joihin minulla on jo jonkinlainen yhteys, mahdollinen luottamus.

Nesteen väki vaihtuu uusiin. Päätän suunnata seuraavaksi keskustaan ja asettua passiin paikalliseen. Onkohan väkeä enemmän liikkellä nyt, kun tehdaskin lomailee. Kirjoitan kalenteriin muistutuksen. On otettava yhteyttä Järvelän nuorisotaloon ja ilmoitettava että tulen vierailemaan taas. Haluan jututtaa ohjaajia – he ovat linkkejä nuorten tilanteeseen. Olen myös sopinut haatattelun terveysasemalle. Mitä haluan kysyä asiantuntijoilta? Mistä minun pitäisi aloittaa?

Palautan astiani ja kerään paperini. Viereisessä pöydässä olevat vanhat herrat ovat hyvällä mielellä, heittävät vitsiä ja jutustelevat niitä näitä. Työmiehet, herroja nuoremmat, ovat vakavampia, tarkkailevia kivikasvoja. Nesteen baarissa lepää Kärkälön viisaus, niinhän joku taisi sanoa. ****

Nuotiossa olevat puut rätisevät äänekkäästi. Nouseva ilma nostaa hohkavia kipinöitä kodan yläosassa olevasta reiästä ulos. Pojat ovat sytyttäneet tulen lämmittämään yön viileyttä. Olemme tehneet olomme mukavaksi maassa oleville nukkaisille sohvatyynyille. Teltan sisällä oleva lämpötila alkaa nousemaan. Veljeni ja Harri tuijottavat kodan keskellä olevaa nuotiota. Emme puhu. Nautimme hetkestä ja tulen tanssista.

Tuon kodan oli rakentanut isoveljeni. Idean hän oli saanut leirillä. Päivässä, veljeni keräsi tilamme metsästä tukevia ja pitkiä puiden runkoja rakennusmateriaaliksi. Seinän peitteeksi löytyi valkoista paksua kasvihuoneharsoa - sitä oli jäänyt varastoon puretuista kasvihuoneista. Vietimme lukuisia iltoja nuotion äärellä ystäviemme kesken. Vuosien saatossa kodan puut kuitenkin lahosivat ja tuo kokoontumispaikka maatui tilan peltomaisemaan.

Myöhemmin rakensimme isäni johdolla grillikatoksen vanhan saunan tuntumaan. Sen perustusten valamisessa oli auttamassa koko perhe, Hollolan torilta tuttu työtön Timppa ja hänen kaksi ystävystä.

Jatkoimme yhteisiä tuokioita katoksen suojissa.

Nuo hiljaiset hetket tulien äärellä kehittävät kirkkaimmat muistikuvani kaikista tuntemistani ihmisistä.

Isoveljessäni on paljon isääni. Molemmat ovat hauskoja, ahkeria ja sinnikäitä miehiä. Vahvempi veljeni myös puolusti minua niinä jokaisena hetkenä kun joku uhkasi minua kylän arjessa.

****

141

142

Omistettu äidilleni jonka terävät huomiot häntä ympäröivästä elämästä herättivät minussa halun nähdä pintaa syvemmälle ihmiselämään.

(Anderson 1919, 5.)

143

144

Johdanto Seuraavassa osassa käyn läpi opinnäytetyöni tekoprosessin eri vaiheita ja kerron tarkemmin kuinka työni on edennyt käsissänne olevaan muotoon. ****

145

146

Yhteenveto Alkuun Valokuvaajana minua kiinnostavat erilaiset ihmisten ja asioiden väliset sosiaaliset jännitteet, sekä niiden synnyttämät tapahtumat. Pidän tutkimuksellista työtä erittäin tärkeänä välineenä projekteissani. Koen myös sosionomisessa työssä vaadittujen hahmottamistaitojen olevan lähellä tapaani käsitellä ja lähestyä valitsemiani aiheita. Kuvallista ilmaisua hyödynnän ensisijaisesti tunteideni, ajatusteni ja pohdintojeni jatkeena joita pyrin jakamaan muille. Erityisesti yhteiskunnalliset liikkeet ja ristiriidat motivoivat minua kuvaamaan. ****

147

Käytetyistä käsitteistä ja inspiraation lähteet.

Koska työni sisällön monimuotoisuus on mielestäni olennainen osa sitä kuinka käsittelen sen teemoja. Olen työni edetessä tutustunut erityisesti sosiologian, psykofyysiseen terapian, sekä psykohistoriallisen historiantutkimuksen menetelmiin. Näiden käsitteiden avulla olen pyrkinyt ymmärtämään oman työni motiiveja ja merkitystä lähemmin.

148

Psykofyysisessä lähestymistavassa ruumista ja sen tapahtumia pidetään yhtä tärkeinä terapeuttisen työskentelyn kohteina kuin ajatuksia, kokemuksia, tunteita ja muistoja. Nähdään, että ruumis ja mieli muodostavat kokonaisuuden ja ovat koko ajan keskenään vuorovaikutuksessa. Ruumiin toimintoja ei voi selittää ilman mielen toimintaa – tai päinvastoin. Myös kasvuympäristö, kokemukset, ihmissuhteet, elämäntilanne, kulttuuri, yhteiskunta ja monet muut tekijät vaikuttavat kokemuksiin. Samalla keho nähdään tunteiden ja sisäisen maailman representaationa. Sisäisesti koettu tietoisuus omasta ruumiista ohjaa yhteyttä muihin ja vaikuttaa siihen miten ympäristö koetaan. Tällaisen fyysisen kokemuksen kautta voidaan tarkastella suhdetta itseen ja toiseen.

Psykohistoriallisessa historiantutkimuksessa päätavoitteena on tarkastella käsillä olevaa ilmiötä, aikakautta tms. tietyn psykologisen teoriakehyksen ja käsitteistön avulla. Psykohistoriassa otetaan kuitenkin psykologia (usein psykoanalyysi) tutkimuksen avoimeksi lähtökohdaksi. Tämä merkitsee myös sitä, että tutkimuskohdetta tarkastellaan sekä kokonaisuutena, että toisaalta tarkkaan rajatusta näkökulmasta. Psykohistoria tutkiikin usein jonkin laajemman ihmisryhmän toimintaa ja sen sisäistä dynamiikkaa. Se pyrkii pääsemään toiminnan motiivien taakse, niin yksilöiden kuin yhteisöjen tekojen perimmäisiin syihin.

Sosiologisissa menetelmissä painotin huomioarvoni eritasoisten ja tyylisten yhteisöjen määritelmiin ja niistä tuotettuihin tutkimuksiin. Samalla halusin laajentaa käsitystäni kasvuympäristön vaikutuksesta ihmisen kehitysprosessin eri vaiheissa.

Yhdistämällä työhöni sosiologisia elementtejä, kuten paikallisia terveydenhuollon raportteja ja tutkimustuloksia kyseisen paikkakunnan psykososionomisesta tilanteeseesta, halusin todentaa oman yksillöllisen käsitykseni kytkeytymistä tuntemanieni yhteisöjen välillä Kirjallisen osuuden luonteeseen hain inspiraatiota minuun voimakkaasti vaikuttaneista kirjallisista teoksista. Näihin tärkeimmäksi lukeutui Sherwood Andersonin, Winesburg, Ohio, vuodelta 1919, suomennettuna Pikkukaupunki. Kirja on intiimi kertomuskokoelma amerikkalaisen pikkukaupungin elämästä 1800-luvun lopulla. Se edustaa ensimmäisen maailmansodan aikaista psykologista realismia ja on mielenkiintoinen kirja nuoruudesta ja ahdistuksesta, arasta sisäisestä elämästä, joka on usein kätketty ulkopuolisilta. Samalla se on vaikuttava dokumentti teollistumisen peruuttamattomasta läpimurrosta. Juuri tämän teoksen sisältö ja kertomuskokoelmallinen rakenne on vaikuttanut siihen kuinka pyrin koostamaan teoksellisen tekstiosuuden opinnäytetyössäni.

Myös amerikkalaisen beat- kirjallisuuden yhden tunnetuimman keulahahmon Jack Kerouacin alkuperäisessä muodossa oleva Matkalla teos, sekä hänen kirjoittama alkuteksti Robert Frankin The Americans kirjassa, antoivat oman sysäyksenä kirjoittamisessani. Näissä teksteissä ja beat- kirjallisuudessa, minua kiehtoivat erityisesti vapaamuotoinen ja täysin subjektiivinen tapa käsitellä tekstiä. En kuitenkaan perehtynyt tähän kirjallisuuden tyylin syvällisesti. Halusin antaa tilaa omalle spontaanille luovuudelle tekstin tuottamisessa. Näin koin vapauttavani oman ääneni paremmin.

Tutustuin myös valokuvaaja Matti Saanion ja Pekka Turusen töihin. Niissä kiinnostuin tavasta joilla miehet valokuvasivat heille läheisiä yhteisöjä. Molempien töiden humaani kuvaustyyli, sekä Saanion kuvien syrhäseutujen yhteisöissä toistettavien rutiinien osuus jäi mieleeni hyvin. Perehdyun tapaan, jolla tekstiä käsiteltiin näiden töiden kuvien yhteydessä. ****

149

Työn lähtökohdat ja aiheen valinnan varmistaminen.

150

Opinnäytetyöni sisältö liikkuu vahvasti omieni sekä muiden henkilökohtaisten kokemuksien ja muistojen äärellä. Minua on aina kiinnostanut ihmisten käyttäytyminen. Sen saattelemana usein poimin aiheeni töihini. Mutta miksi valitsin juuri tämän aiheen lopputyökseni? Minut on johtanut tähän pisteeseen toinen kysymys. Kysymys jonka avulla olen kyseenalaistanut omat työni väsymykseeni asti. Miksi kuvaan? Etsiessäni vastauksia tähän raskaaseen pohdintaan ja opintojeni lähestyessä loppuaan, aloin löytää murusia. En ole kokenut varsinaisesti pyrkiväni luomaan ammatillista uraa valokuvillani. En ole koskaan kokenut ottamieni valokuvien lähestyvän kauppallisempaa suuntaa – vaikka niin välillä toivoisin. Henkilökohtaisten produktioitteni takana tuntui kuitenkin olevan jotain muuta ja tärkeämpää piilossa. Halu selvittää tuo peitossa oleva asia on ollut yksi kannustajistani. Se on johtanut minut tähän laajempaa kokonaisuutta käsittelevään vaiheeseen. Ensin minun oli kuitenkin käännettävä katse itseeni. Aloin käydä läpi vaiheita henkilöhistoriastani tarkemmin - vieden tutkimisen minulle uusille tasoille. Huomasin kokemukseni lapsuudessa ja kotona olevan kaiken pinnalla. Samalla lähdin etsmään reittiä syvemmälle. Vastusteluista huolimatta olen pyrkinyt pitämään kynsin ja hampain kiinni kotikylästäni, paikasta josta halusin paeta. Sitten erotin asioita. Kotini ja kylä. Perheeni ja ystävät. Menneisyys ja nykyhetki. Jokin oli vuosikausia vetänyt minua takaisin. Jokin muukin kuin perheeni. Kirjoittaessani ensimmäistä synopsista opinnäytteestäni syksyllä 2011. Kirjoitin tiivistelmään seuraavan kohdan – kannan Järvelää aina mukanani. Lähdin tutkimaan henkistä lastia, joka kulki sisälläni kaikkialle. Löydetyt tutkimustulokset veivät minua vaihe vaiheelta syvemmälle johonkin, joka tuntuu ulottuvan erittäin laajalle. Opinnäytetyöni on projektini vain yksi esitettävä muoto – eräänlainen alkukappale kokonaisuudelle, joka laajenee edelleen, tutkimusteni edetessä.

Aloitin opinnäytetyöni aiheen parissa varsinaisesti ensimmäisen kerran, kun eräällä koulun kurssilla aloin koostamaan videota. Llähdin etsimään tunnelmia ja sitä mahdollista pahaa, jota koin kotipaikkakuntani omaavan. Silloin en vielä tiennyt vieväni aihetta näinkin pitkälle.

Aiheena kotipaikkakuntani ja perheeni suhde tuntui raskaalta - tarkastelisin itseäni tuossa kylässä ja rakentaisin sen ympärille jotain. Itseäni laajemmalle yleisölle, sillä kurssitöistä oli takoitus pitää näyttely Lahden Galleria Oyoyssa. Postcards From My Dreadful Järvelä, lopulta koostui äänellisen videon ja runsaan kuvamassan kera.

Esitin valmiin videon ilman valokuvallista osuuta isosiskolleni. Komentoidessaan videota, hän kertoi ja kuvaili sen taiteellista kokemusta hyvin minulle läheisesti, sekä siten miten teoksen pyrin esittämään. Olin tyytyväinen. Sellainen sen pitikin olla. Kun siskoni jälkeen esitin videon hänen brasilialaiselle aviomiehelle Tonylle. Yllätti hänen reaktionsa minut sekä siskoni täysin. Tonyn ensimmäinen sana kommentoida videota oli paratiisi. Vaikka videon sisältö oli tyyliin kylä versus kodin ihanne. Oli Tonyn käyttämä sana voimakas, sekä sellainen joka kuvasti päinvastaista tunnelmaa jota hain. (videolla tarkoitus luodaa melankoliaa, junnaavuutta, yksinäisyyttä tms.)

Tony kuitenkin tulkitsi tuon videon yhtenäisenä massana ja paikkana. Se oli hänelle paratiisi ja paikka johon hän tuli Etelä-Amerikasta. Tony puolestaan hämmästeli motiivejani kun kuvailin mitä pyrin katsojalle videolla esittämään. Hän oli hämmentynyt. Niin suuri oli kulttuurinen eromme.

Tony yhdisti kaikki paikkakunnan paikat uuteen kotiinsa ja perheeseensä. Ne muodostivat hänen mieleensä onnen. Vasta tällöin aloin erkaantua ironisesta vihasta paikkakuntaani kohtaan. Miten onni on siellä josta haluaa pois niin paljon? Miksi siellä silti eletään? Mitä minä olen ohittanut tuosta kaikesta? Olin niin keskittynyt henkilökohtaisen kotini piiriin ja piilottamaani huonoon oloon, että olin unohtanut sen kuuluvan johonkin kokonaisuuteen. Perhettänikin suurempaan yhteisöön. ****

151

Mahdollinen kuvien valintaprosessi.

Käyn läpi kansioita työhuoneessani. Vanhoja albumikuvia on satoja. Hidasta työtä, kun jokainen otos kutsuu muistelemaan tai arvuuttelemaan tallennettujen hetkien tunnelmaa. Sellaista pölyn koristelemaa nostalgista huumaa. Sitten törmään ruutuihin jotka ovat tavanomaisia, mutta silti voimakkaampia. Näitä kuvia kertyy omai ryhmä. Niiden esteettinen tyyli on samankaltainen. On kuvattu mitä nähdään, silmien korkeudelta. Joko arkisia hetkiä torilta tai tilaltamme. Pyörittelen kuvia keskenään ja alan arvuuttelemaan niiden kuvaajaa. Jotain tuttua. Sitten tajuan – ne ovat minun ottamiani. En vain muistanut tilanteita heti. Aivoni tarvitsivat hetken niiden käsittelyyn. Tutkin kuvia tarkemmin. Miksi olen nämä kuvat ottanut? Ei minulla tuolloin voinut olla samanlaisia motiiveja kun nyt. Mitä siis tallensin? Sitä mitä näin, tai koin – ehkä tärkeitä asioita? Huomaan unohtaneeni tyystin, mitä juuri noina hetkinä ajattelin. Ei sellaista voi muistaa. Olen ollut kuvien oton hetkellä 12-vuotias, ehkä jopa kolmentoista.

152

Lopulta poimin kuvien joukosta neljä ruutua. Jotain muutakin? Asetan ne kahteen tasoon kuvapareittain pöydälle.

Ensimmäisessä parissa on vasemmalla äitini nukkumassa ja oikealla isäni nukkumassa – sama tilanne mutta hieman eri kohdasta. Kuvat yhdistämällä saisi muodostettua yhden kokonaisen näkymän vanhempieni sängyn jalkopäästä katsottuna.

Toisessa parissa ollaan torilla. Vasemmassa kuvassa on Timppa ja hänen taustajoukot. Oikeassa olevassa kuvassa on isäni hymyilemässä samassa tilanteessa suoraan kuvaajalle, minulle.

Molempia pareja yhdistää niiden ottotapa. On kuvattu yhtenevästä tilanteesta. Ne myös kuvastavat kokemaani tilaa, jota tallennan kahden ruudun avulla muuttamalla näkökulmaani fyysisesti liikkuen sivuille tai kehoani kiertäen. Mitä olen kuvannut?

Vanhempani nukkumassa ja rauhallisina - lepäämässä. Olen mennyt makuuhuoneeseen hiipien. En halunnut herättää heitä. Kameran automaattinen salama on välähtänyt.

Sitten, nukkuvan isäni kuvaa katsoessa, kiinnitän huomion sängyn reunalla olevaan pikku yksityiskohtaan.

Sellaiseen johon moni ei tarttuisi. Muovinen letku tulee esiin peiton alta ja jatkaa matkaansa sängyn alle.

Minä tiedän mistä ja minne tuo putki kulkee. Virtsa-avanteesta tyhjennyspussiin. Mieleeni tulee hetket, kun tutkin isäni kehoa epäröiden. Miten suhtautua siihen? Isäni pissaa pussiin. Kuinka käsitellä tätä asiaa – tuolloin otin kuvan salaa. Nyt olen vienyt asian pidemmälle ja lisännyt monia muita tasoja sen ohelle. Samalla kiinnostun vanhempieni nukkuma-asennoista. Selät vastakkain heidän kasvonsa osoittavat poispäin toisistaan. Käyn läpi konflikteja. Ei ole aina helppoa olla yhdessä. Vaikeudet aiheuttavat vaikeita tilanteita. Raha on perheiden yleisimpiä riidan aiheita. Niiltä ei voi välttyä. Olemme silti jatkaneet yhdessä.

Torilla otetuissa kuvissa yhdistyy jotain jonka ymmärsin paremmin vasta vanhemmiten. Ollaan torilla. vihannesten keskellä Salpakankaalla. Parhaimpina aikoina toreja oli kolmella eri paikkakunnalla – Oitissa, Järvelässä ja Hollolassa. Sitä ei kuvissa näy. Kuviin tallentuneet henkilöt ovat etusijalla. He ovat keskelle sommiteltuna katsojan huomion kiintopisteinä. Halusin esittää nämä ihmiset. Tallentaa heidät jonnekkin tai joillekkin. He olivat tärkeitä. Siksi valokuvia otetaan - niin varmasti ajattelin tuolloin.

Samalla yhdistelen pisteitä näiden kahden torilla otetun kuvan välillä. Suodatan mennyttä nykyisen hetken ja kaiken kerryttämäni kokemusten läpi. Teen tulkintaa ja muodostan henkilökohtaisia asiayhteyksiä. Pohdin isäni käyttäytymistä näitä kolme miestä kohtaan. Samalla vertaan äitini käyttäytymistä samoihin henkilöihin. Alan alitajuisesti käymään läpi muita samankaltaisia hetkiä samankaltaisten hahmojen parissa koko mustamani elämäni ajalta. Asioita alkaa loksahtamaan paikoilleen. Hetket tuntuvat selkeytyvän ja tarkentuvan itselleni. Muodostan tulkinnan. Samalla esitän kysymyksen. Tämä on minun tulkintani, mutta mitä muut sanovat? Miten äitini ja isäni muistetaan näiltä ajoilta? Keihin he ovat vaikuttaneet perheeni lisäksi? Pitävätkö muistamani asiat enää lainkaan paikkansa?

153

Assosioin tuhottomasti asioita kuvia katsellessani. Se tapahtuu automaattisesti. Ihmisen fysiikka tukee tälläistä käyttäytymistä. Olemme jatkuvia kuvien, symbolien ja sosiaalisten tilanteiden tulkkeja. Jokainen yksilö tekee tämän henkilökohtaisella tavalla. Käsityksemme meitä ympäröivästä maailmasta on jatkuvassa liikkeessä sekä alati muuttuvainen. Tulkintaa ei voi sitoa aloilleen. Sen jakaminen on haaste joka on edessämme kaiken aikaa. ****

Metodi kuvaamiseen.

154

Teoksessani esitetty kuvamäärä on laaja ja se koostuu pääsääntöisesti itse ottamistani valokuvista 15 vuoden ajalta. Valokuvien tuottamisessa olen käyttänyt kinofilmikameraa, kymmenen vuotta vanhaa taskukokoista digikameraa, modernia digijärjestelmäkameraa sekä kännykkää. Olen myös hyödyntänyt perheeni ja lapsuuden ystävieni albumivalokuvia.

Kuvaamisessani olen käyttänyt prosessin aikana useita eri metodeja. Olen ottanut henkilökuvia ennalta sovituissa tilanteissa, hetken mielijohteesta, esimerkiksi ohikulkijoista tai ihmisistä joihin törmännyt sattumalta. Olen tutustunut ja vieraillut paikallisissa yrityksissä, sekä useissa kunnan rakennuksissa. Tallentanut tyhjiä tiloja, huoneita ja maisemia. Suunnitellusti ja intuitiivisesti. Olen antanut muistikuvieni ohjata tai kuvittanut jotain tarinaa jonka kuullut kahvipöytäkeskusteluissa. Olen ottanut valokuvan jokin tuore tieto mielessäni. Teknisen lähestymistavan ja kuvausvälineeni formaatin olen rajannut yhä uudestaan ja uudestaan, lopulta usein tarttuen välineistöön, joka kyseisellä hetkellä käsillä tai muuten vain tuntunut kutsuvalta tavalta tallentaa mahdolliset tilanteet.

Projektin alkuvaiheessa, tein useita vierailuja kylän ympäristössä. Näillä kävelyillä seurasin kaikkea mitä eteeni osui - pysähtelin katujen kulmiin, kuuntelin keskusteluita, tutkin mitä ohikulkijat tekevät, keiden kanssa he liikkuvat ja mistä mahdollisesti tullaan tai minne ollaan menossa. Nämä Kävelyt olivat ensimmäinen pyrkimys tutustua paikkakuntaani uudelleen.

Tuoreimpia kuviani yhdistää yksi asia - kävelyn metodi. Hiljainen tarkkailu ja vapaa liikkuminen kevyen suunnitelman tai reitin varassa. Nuoruudessani toimin toisin. Tallensin hetkiä jotka koin tärkeiksi.

Kävelyn metodia hyödynsin myös tekstieni lähteiden hankinnassa.

Aivolla on kyky muodostaa uusia mielleyhtymiä tutuissa ja vieraissa ympäristöissä. Voimme muistaa hajujen, tilojen ja esimerkiksi esineiden avulla tapahtumia menneisyydestä. Paikkamenetelmän tekniikkaa käytetään myös yleisesti edesauttamaan ihmisen kykyä muistaa suuria määriä informaatiota. Menetelmä opettaa hyödyntämään ihmisen ympärillä olevat asiat ja yksityiskohdat, sekä niitä seuraavat tunteet. Ne toimivat lopulta impulsseina aivolle, joka muodostaa vahvistetun mielleyhtymän. ****

Työn formaatti.

Valitsin teokseni esitysmuodoksi kirjaformaatin, koska sen hallinta tuntui itselleni helpoimmalta tavalta editoida kuvaa ja tekstiä toisiinsa. Kirjan luoma taiteellinen kokemus tuki myös suuren informaatio määrän jäsentämistä järkeväksi kokonaisuudeksi - halusin antaa lukijalle oman rauhan sisällön tutustumiseen.

155

Ongelmat ja haasteet.

Aika on resurssi, jota ei koskaan ole liikaa kun työskennellään tutkimusta ja valokuvaa yhdistävän työn parissa. Opinnäytetyöni vaativin haaste on ollut koostaa kerryttämästäni laajasta materiaalista lukijoille tiiviimpi, yhtenevä kooste.

Kun käsitelläään asioita itsenäisesti, oman psykohistorian kautta. On usein vaikea irtaantua henkilöhtaisen ja erittäin läheisen aiheen parista analyyttisemman pohdinnan pariin. Samalla näkökulman rajaaminen osoittautui ongelmalliseksi.

Esitän runsaasti avoimia kysymyksiä opinnäytetyöni edetessä tietäen etten niihin pysty antamaan suoria vastauksia. Olen kuitenkin kokenut että ne tarpeelliseksi jakaa lukijalle. Niiden avulla saan heidät itse ajattelemaan.

156

Käsitteet joihin olen tutustunut ja joita hyödynnän työskentelyssäni ovat olleet laajoja ja haastavia ymmärtää. Prosessointi ja menetelmien sisäistäminen ei ole ollut helppoa. Sen eteen olen tehnyt paljon raakaa työtä. En koe kuitenkaan päässeni niiden äärellä vielä sellaiselle tasolle, että ymmärtäisin tekemääni kirkkaasti. Aina on opittavaa. Olen kuitenin syventymällä näihin raskaisiin lähteisiin pikkuhiljaa löytänyt apuja käsittää itseäni valokuvaajana ja sitä kautta kuvaamiseni syitä.

Halusin hyödyntää omasanaista tapaa jakaa teokseni sisältö.

Syklinen kertomus - kuinka hallinnoida monisäikeistä massaa?

Faktaa vai fiktiota? Muistojen ja menneisyyden monet muodot. Tulkinnat riippuvat niiden kertojasta - jokaisella oma käsitys sekä henkilökohtainen näkökulma. Kysymys on mielestäni turha vapaassa taiteellisessa produktiossa. Esittämilläni tunteilla ja viestillä oli tärkeämpi rooli. Edes tuoreet muistot eivät ole täydellisiä.

Haastattelut ja keskustelut ihmisten kanssa olivat tärkeä keino etäännyttää itseni oman näkökulman ääreltä. Niiden tuottama informaation määrä kuitenklin yllätti ja läpikäynti oli paikoin haastavaa. Oli kuitenkin tärkeää saada käsitys muiden kokemuksista samoista tilanteista ja hetkistä. Sain paremman käsityksen minua vaivanneista tilanteista. ****

Oivalluksia.

Kesällä 2012, kolmen kuukauden kesäopinnot valokuvauksen työpajaohjaajana vei minua lähemmäksi valokuvan pedagogiikkaa . Minun piti jakaa tietoa ja ohjata työpajaan osallistuvia oppilaita kahden muun valokuvaajan kanssa. Järjestetty työpaja oli pilottikokeilu Lahden Muotoiluinstituutin ja Lahden ennalta ehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön, sekä sosiaalialan osaamiskeskus Verson välillä.

Kuuntelen meren ääniä työskennellessäni tutkimuksen, tekstin sekä kuvien parissa. Aaltojen äänet auttoivat keskittymään ja muistuttivat minua Australiasta. Uudesta kodista, jonne sain 17-vuotiaana mahdollisuuden lähteä vaihto-oppilaaksi. Matka oli ensimmäinen pyrkimykseni päästä pois kotikyläni ääreltä, sekä ensimmäinen kerta kun asuin poissa vanhempieni luota.

”Lapsi on yhteisöjensä summa.”(Rimpelä 2012.)

Lokakuussa 2012 luen Dosentti Matti Rimpelän haastattelun Etelä-Suomen Sanomissa. Artikkeli saa minut tutkimaan eri kehitysyhteisöjen merkityksiä syvemmin.

Vertauspalautteen saanti, sen kaikissa muodoissa on ollut erittäin tärkeä apu pohdintojeni edetessä. Kuvista ja sisällöstä puhuminen useiden ihmisten keskuudessa auttoi paljon. Olivat henkilöt sitten satunnaisi kadun miehia tai kanssa opiskelijoita. Tähän kaikkeen yhdistyi myös kuuntelun tärkeys.

Hyvä musiikki auttaa aina. ****

157

Lopuksi 28.02.2013 Järvelässä yö, täysikuusta kaksi päivää.

”Hyväksy se mihin et voi vaikuttaa. Heittäydy siihen mihin voit vaikuttaa.” ”Älä anna kokemasi vääryyden hallita itseäsi.”

On hetkiä jolloin tuntee itsensä pieneksi ja mitättömäksi. Maailma ja maailmankaikkeus on niin loputon ja monimuotoinen, ja täynnä tasoja joita et tule koskaan ymmärtämään. Lohtua tähän tuo parhaiten lähimmäisen rakkaus, vilpitön ajatus siitä, että ainakin joku pitää sinua tärkeänä.

158

”Tapana on syyttää hyvinvointivaltion rappiota, työelämän vaatimuksia, maahanmuuttoa, nuivaa puolisoa tai pitkää talvea – aina on joku tai jokin, joka estää oman onnellisuuden. Entä jos se onkin ihan oma vika? Meidän kaikkien, jotka emme osaa johtaa itseämme.

Yllätyin kuinka Sami Sillanpään Helsingin Samomissa kirjoittama tiivis, mutta asiaa täynnä oleva teksti sai mieleni liikkeelle. Ei elämä monimutkaista ole. Ei varsinkaan onni ja hyvinvointi. Kaikki lähtee korviemme välistä, itsestämme ja muiden tuesta. Tavallaan tämän tiedostaa jokainen. Emme vain osaa tai uskalla tarttua tähän tunteeseen.

”Kun ymmärtää omaa ajatteluaan ja toimiaan, näkee tavat kehittää kykyä muissa.”

Etsin itseäni. Hyödynnän kuvaamisen tematiikkaa ja metodia lähestyä luurankojani. Ryven välillä syvällä mutta jotenkin, kerta toisensa jälkeen, pysyn pinnalla hieman paremmin. Ehkä olen saavuttamassa pisteen, jossa voin kääntää rypemisen johonkin hyödyllisempään voimavaraan.

Olen työlläni jakamassa jotain itsestäni, perheestäni ja kotini yhteisöistä. Liikun raitilla kuin kultakala pyöreässä maljassa, pientä ympyrää kiertäen, seuraten samoja vanhoja maisemia, etsien ja hakien niitä. Kodin ihanne ja nostalgia olalla liikun raskaammin omakokemuksen äärellä ja vanhoissa hetkissä. Olisi kuitenkin pystyttävä tarttumaan virtaan, joka liikkuu tuolla, muualla kuin oman kotini ja perheeni läheisyydessä Konkreettisesti tuo matka ei ole pitkä. Vain muutama askel kotioveltani. Silti matkan ja perillä olemisen haaste saa minut epäileväksi.

On pystyttävä siirtymään etäälle tämän kaiken ääreltä. Olla hautautumatta sen alle. Kuten edellä mainituissa lainauksessa sanotaan. – Älä anna kokemasi vääryyden hallita itseäsi. Työlläni toimin juuri näin. Haen tilaa ja paikkaa etääntyä niin omista, kuin muiden vääristymistä. Päivittäin, otan pieniä askeleita ja tarkastelen tätä kaikkea uudelta etäisyydeltä. En ehkä voi kaikkia ajatuksiani puhtaasti jakaa. Voin kuitenkin antaa välähdyksiä pohdinnoistani. Vihjeitä, jotka lukijan täytyy itse koostaa eheämmäksi. Kaikki eivät sitä tule tekemään, mutta jos edes joku siihen kykenee, vaikka vain raottamaan osoittamaani ovea. Olen onnistunut jossain. Olen vaikuttanut johonkin.

”Tässä kohtaa voi syyttää yhteiskuntaa. Mielenhallinnan merkitys on laiminlyöty. Koulussa on pakollista opetella derivoinitia, muttei peruspsykologiaa, joka auttaisi kohtaamaan jokapäiväisen haasteen: oman itsensä kanssa elämisen.”(Sillanpää 2013.) ****

159

160

Lähteet 1. kirjalliset Kanerva. T. 1988. Tull tos miälehen kirjoittaa kirja Kärkölästä. Hyvinkää: Kärkölä Seura Anderson. S. 1967. Winesburg, Ohio. Kolibri kirjasto. Porvoo: WSOY. Hartio. I. 2012. Koulumenestyjät voivat hyvin. Etelä-Suomen Sanomat 11.10.2012.

Sillanpää. S. 2013. Johda sinä itseäsi. Helsingin Sanomat A4, 26.02.2013.

2.elektroniset Crub(s) (n.). 16.10.2008, klo 21.07. Kloorifenolia. Lokipoki blogi [19.04.13]. Saatavissa: http://lokipoki.blogsome.com/2008/10/16/kloorifenolia Koskisen Oy. 2010. Me olemme Koskisen. Koskisen Oy, yritys-sivusto [viitattu 19.04.2013]. Saatavissa: http://www.koskisen.fi/yritys Perttu. M. 2008. Kärkölässä 1987 havaitun sahasaasteen kartoitus alkaa. HS.fi [viitattu 19.04.2013]. Saatavissa: http://www.hs.fi/kotimaa/ artikkeli/Kärkölässä+1987+havaitun+sahasaasteen+kartoitus+alkaa/1135240303383

3.suulliset lähteet Peltokoski, E. Koskenkorva, T. 2012. Psykiatriset sairaanhoitajat. Peruspalvelukeskus Oiva. Haastattelu 29.08.2012.

161

Liitteet Liite 1 Tärkeimmät otteet peruspalvelukeskus Oivan psykiatristen sairaanhoitajien Eija Peltokosken ja Tuija Koskenkorvan nauhoitetusta haastattelusta elokuussa 2012.

Tuija: Olen Tuija Koskenkorva - psykiatrinen sairaanhoitaja täällä Oivassa ja käyn kerran viikossa sitten Kärkölässä. Ja aikuispsykiatriaa mehän tehdään, korjaavaa työtä enimmäkseen, eipä juuri ennaltaehkäisyä varmaan kerkee, hirveesti.

Eija: Hirveesti ei kerkee, ei 162

Eija :Mä olen Peltokosken Eija, psykiatrinen sairaanhoitaja ja Salpankanakaalla pääpaikka. Ja sitten ehkäisevän mielenterveystyön ja päihdetyön aluekordinaattori Oiva-kunnilla. Ja samaa työtä tehdään kuin Tuija.

Et enemmän yli 18-vuotiaitten kanssa.

Mikko: Joo...Et nuoria aikuisia?

Eija: Nuoria aikuisia, joo.

Mikko: Niin teillä ei ole sitten silleen nuorempia?

Eija: Ei ole, kyllähän ne meillä ja periaatteessa meidän kautta sitten niin kuin aika pitkälti tulee mutta ne on sitten psykologit, terveyskeskus psykologit tai sitten koulupsykologit(jota kautta tulee) ....

Mikko: Tässähän on semmoinen, pakollinenkin, tämmöinen rytmittäjä, tai tämmöinen että tähän ollaan niin kuin kasvettu tohon. Kun Koskisella kumminkin kans niin pitkä historia ja sehän on niin iso työllistäjä..että..Varsinkin kun nyt siellä on taas ilmeisesti syyskuun lopulla tulossa ilmoituksia...taas nytten. Koetteko te, vaikuttaako se / onkos se vaikuttanut mitenkään sitten/ Oletteko nähneet sitä teidän työssänne?

Tai tätä Koskisen tilanteen aaltoilua?

Eija: Mmä en tiedä...miten sä olet nyt ollut marraskuusta asti tässä? (tuijalle) Tuija: Mä en ole ollut kun marraskuusta tässä. Mutta oon kyllä kuullut että se on vaikuttaa tähänkin työhön sen suhtanteiden mukaan että onko työtä vai mikä tilanne on. Et sitten ihmiset ehkä enempi reagoi siihen sitten että...

Eija: …Mulla varmaan on... Tiedän aika paljonkin ja näkynyt tosi paljon se. Ja sit sekin että kyllähän kärköläläisiä käy niin kuin tuolla sitten salpankanakaalla ja muuta. Ja tietysti onhan Koskisella muun (muiden) kuntalaisia töissä mutta että näkyy selkeesti, selkeesti...ja Et se ehkä tulee vähän semmoisena pompsina...

Muistan ne ensimmäiset, tässä nyt kun oli niitä lomautuksia ja muuta kyllä se varmaan vähän se piikki siinä sitten. Että sitten niitä tuli niitä yhteydenottoja...

Mikko: Juu ja eihän se...Varmasti jos otta jotain Myllykoskea tai jotain tämmöistä Anjalankosken näitä, missä on paperitehtaita, siellä on varmasti samantyyppisiä elementtejä. J ans olen miettinyt, täällähän on toi, nyt jos Koskisesta vielä sen verran, ni sehän on niin toi kolmivuorotyö on varmsti semmonen, semmonen tota..rankka rytmi joillekkin että vaikka sen kestää tai silleen pystyy siihen mutta onhan se semmoinen joka viikkoinen sopeutuminen.

Elina: ja sit se mitä ollaan joskus on mietitty tätä Koskisen ilmiötä myös on se kun tullaan muualta, tullaan niin kuin lapsiperheitä voi tulla niin kuin halpojen asuntojen ja työpaikan perässä..ja periaatteessa tukiverkostoo ei ole välttämättä tällä kylällä ollenkaan. Ja sit silleen, et okei, isä kulkee vaikka töissä Koskisella ja tekee kolmivuorotöitä ja perheessä on äiti ja pienet lapset, niin äiti on sitten se joka jollaintavalla jossain

163

vaiheessa linkittyy esim. meidän...tai tulee neuvolan kautta, että niitä oli yhdessä vaiheessa. Että selkeesti semmoset jotka niinkuin pumpsahtaa jostain muualta ilman sitä semmoista verkostoo...niin..

Mikko: Elikä semmoinen joka tulee ulkopaikkakuntalta, niin kuin muuttaa Järvelään, niin heillä saattaa olla tämmöisiä?

Elina: Kyllä. ...

Mikko: ... osaatteko valottaa millainen tilanne on nyt Järvelän tai Kärkölän kunnan alueella? Pystytäänkö sitä sanomaan että nyt on parempi hetki tai semmoinen että et ei tuu ruuhkia teille töihin?

164

Elina: Mä luulen että tällä hetkellä Kärkölä on tosi huonossa jamassa, niin kuin kaiken kaikkiaan että... Sä olit nyt siinä Laput projektissa (Tuijalle),jossa oli, että elikkä lastensuojelumäärärahat on täällä tosi niinkuin kovilla. Lapset ja nuoret voi huonosti.(Tuijalle) Tuija: Ja täälläon erilallailla sit kun tuolla Hollolassa tai Salpakankaalla et ei oo ollut niin kuin määrärahoja perhetyöhön, niinkuin myöhempään............Niin........ja sen puoleen ollaan varmaan Mikko: Niin siihen ennaltaehkäsevään tukeen? myös tässä tilanteessa sitten että, että pahoinvointia on enemmän.

Eija: Ja sitten varsinkin nuoret miehet, tää olikin mielenkiintoinen juttu, mä juttelin ton Hollolan(alueen), tai siis hyvinvointisuunnittelija Lehikoisen Markku. Hänen kanssaan juttelin justiinsa, joka tekee hyvinvointikertomusta näiden viiden kunnan alueelle ja on Kärkölän hyvinvointityöryhmässä mukana, juteltiin hänen kanssa. Otin valtuuden mainita sinut, anteeksi, se tuli niin hyvässä vaiheessa että olet tälläistä tekemässä ja tuota hän on varmaan sinuun yhteydessä jossain vaiheessa ihan mielenkiinnosta jos siitä vois jo-

tain poikia kyllä. Mut jotenkin hänkin oli sen huomannut ja ja Kärkölä on siellä hyvinvointiryhmässä. Just tää nuorten miesten niin kuin pahoin vointi. Ja sit mietittiin sitä koko näitten viiden kunnan alueella et et kuinka paljon on niitä jotka on periaatteessa jäänyt, jäänyt niin kuin pudokkaiksi ja joka ei ole saaneet yläasteen jälkeen koulutuspaikkaa ja sitten se aiottiin ruveta selvittää että saatasko jostakin selitettyä se että kuinka paljon keskeyttäneitä niin kuin armeijan, siis armeijaikäisissä................Joo sitä vähän niin kuin mietittäs ja saatasko Mikko: Ai sitäkin on?

Eija: ...kuntakohtaiset niin kuin jostakin selville, Et, että näkyykö jo siinä tää ero.

Mikko: Onks siitäkin jo(tietoa)....et sekin on tämmöstä henkisen puolen(aiheuttamaa)?

Eija: Joo, eli eli ne jotka on keskeyttänyt varusmiespalveluksen tai niin siitähän on puolustusvoimilla omat mittarit tietysti. Mutta kun se tiedetään että Päijät- Hämeen alueella ne luvut on aika korkeat, varsinkin mielenterveydellisistä syistä. Niin se että saatasko ne ongittua ne ihan kuntakohtaisia lukuja, että näkyykö esimerkiksi näiden viiden kunnan alueella millä tavalla se että, että voiko sitä mitoittaa että mikä on osuus.

Mikko: Se ei kuitenkaan ole kyse semmoisesta kuin armeijassakin on välillä vähän, niin kuin sitä että hyödynnetään sitä mahdollisuutta?( saada vapautus) Elija: Mä en usko, tai on siellä varmaan niitäkin.

Mikko: Siis teillä se näkyy tollasena?

Elina: Joo ja tietysti kutsuntaikäisissä tietysti et kuinka paljon saa ihan vapautuksia. Sehän tulee aina. Nythän on kutsunnat taas käynnissä. Et kyllä se meillä, meillä näkyy.

165

Meille tulee muutamia keskeyttäneitä puolustusvoimilta, mutta se että mihin häviää ne muut. Koska sieltä varmasti lopettaa paljon enemmän ja kun ne ei tuu periaatteessa meille, meidän haaviin, niin onko ne sitten niitä jotka jää pudottautujiksi.

Mikko: Onko mahdollisesti että he muuttaa Hollola/ Lahti alueelle, että heistä tulee osa jotain muuta? …..eli tutkitte....

Eija: Niin, tää on just se mitä on mietitty. ...

Mikko: No mites nää teidän tän hetken resurssit, kuinka ne ovat vaikuttaneet...Et sähän käyt täällä kerran viikossa(Tuija) 166

Tuija: No, liian pienet resurssit, et nyt psykologi tulee puoleksi päiväksi. Mä en tiiä et olikos se tarkoitettu kerran viikossa vai joka toinen viikko, mutta kyllähän täällä tarvetta olisi. ...joka päivä...

Eija: Meillä oli toiveissa saada elokuun alusta oma työntekijä joka olisi ollut kaksi kertaa viikossa. Mut se ei valitettavsti ny tonnistunut.

Mikko: Onko nyt valtakunnalisesti silleen yleisesti sellainen hetki esim. taloudessa että teille ei tule tukia tai tämmöisiä, onko se kytköksissä tälläsiin, vai onko täällä aina ollut sellainen tilanne?

Eija: Täähän on aiemmin ollut, ennen kun Oiva liikelaitosta, nää linkittynyt hirveen pitkälle tohon Tiirismaan psykiatrian poliklinikan Hollolassa ja täällä on ollut sivuvastaanotto täällä. Ja toiminta täällä ollut, erikoisairaanhooidon tasoista polikliinista vastaanottoa. Ja se on ollu toimiva, mut kun nää systeemit muuttu niin se pieneni se määrä. Ja sit se et kulkuyhteydethän täältä Lahteen on huiput mutta Hollolaan niiin äärim-

mäisen huonot. Ja moni ei niin kuin pysty kuin käymään täällä sun luona täällä, kun tuulla tuolta(maalta?).

Tuija: Oliks se sillon täällä silleen aikasemmin et oli ennen joka päivä, ja nyt se on supistunut tälläiseen?

Mikko: Onko se ollu jo jonkinaikaa näin? Että on ollut supistettuna.

Eija:5-7 vuotta?.

Mikko: Kuitenkin melkein kymmennen vuotta.

Eija: On, Ja kylhän täällä meidän psykiatri on sitä mieltä et pitäisi olla konsultaatio palveluja täällä. Se mistä tää varmasti johtuu...et varmasti tiedostetaan tämä et resursseja pitäisi olla enemmän ,mutta kyllähän puhutaan liikeölaitoksesta niin kuntien täytyy ostaa näitä ,meiltä sitä palvelua. Ja ehkä kuitsekin , tää on sellainen mun henk koht mielipide. Mut ehkä tää lasten ja nuorten, tää lastensuojelun kannalta niin se on nyt sellainen mihinkunnanpäättäjät on nyt heränneet enemmän. Mikä on tietysti hyvä. Mut se että...tota... ja on nyt kirjattu johonkin näihin suunnitelmiin että Kärkölän mielenterveysresurssien lisääminen on nyt niin kuin listoilla. Ja ehottomasti niihin pitä panostaa Mikko: Kyllä, niin siitä on ollut josain mainintaa, olen lukenut asiasta jotakin. Näistä päätöksistä.

Eija: Ja on siitä tehy ihan päätökset. Että tuohon 2015 vuoteen mennessä et nyt se pitää vain priorisoida mistä siihen haetaan rahoitukset.

Mikko: Kysyn nyt ehkä uudestaan mutta mites tää tämäpäivä että? Jos vositte jotenkin lyhyesti sanoa mikä on teidän mielestä on se tän hetken tilanne on ? Et ollanko menossa pikkuhiljaa sinne parempaan suuntaa jos saadaan tiettyjä resursseja. Vai onko se kuitenkin pysynyt sellaisena, pitemmälläkin aikana, et kaikki ei ihan kohdillaan kuitenkaa?

167

Tuija: No mulla on hirveen lyhyt tää kokemus täältä. Mutta että tarvetta kyllä ois enempi työntekijöille.

Ja ilmeisesti se on toi saha mikä sitten aina ne buumit sitten tähän tuo, et tähän tarvis lisää aikoja ja käyntipäiviä. Ja nytilmeisesti siellähän on taas jotkin YT-neuvottelut meneillään Mikko: Juu syyskuun lopulla ilmoitetaan ja sieltä on ilmeisesti pisoja määriä lähdössä.

Tuija: Kyllä, et se voi tulevaisuudessa vaikutta taas tähän työhön.

Eija: Ja on ollut tän meidän ennaltaehkäisevän työn yksi asialistalla oleva tää et yhteistyön lisääminen Koskisen kanssa, et jos puhutaan työikaisistä, et heillähän niin suuri määrä mitä siellä on. Et heilllähän on työterveys ja muuta mut että olisiko jotain miten me voitas jotakin tehdä.

Mikko: Heillä kuitenkin on? Et onko heillä ihan psykologin tasolla vai...?

168

Eija: Niillä on mun mielestä työterveys ja mun mielestä mistä, ostaakohan ne, et mulla on yks sellainen et he voi ostaa psykologin. Mutta en tiedä ostaako enää. Et siitä on aikaa. Enkä edes muista kuka sen työterveyden edes järjestää. Mut aika moni on kuitenkin ohjautunut meille, ete iole ollut työterveyden hoidossa. Et se on yks tällänen....?

Eija: ööö...Sano Tuija et jos olen väärässä...varmaan yksi haaste, -Se nyt tiedetää että Kärköäl on meidän yks, jos nyt sanoo, musta-alue. Ja Että kaikki tietää että tähän pitää nyt panostaa. Et jotain täytyy tehdä. Ja se haaste tulee varmaan meidän puolella siitä että ikäjakauma ensinnäkin on laaja. Et siellä on ne lapset ja nuoret. Ja et täällä on paljon näitä pitkäaikaissairaita, eikö olekkin, eli on jotka ovat jo niinkun kroonistuneita ja tarvitsevat sitä seurantaa ja just ehkä tulevat sieltä takamailta. Ja sitten on tää toinenpää josta tulee nää nuoret, nuoret aikuiset. Että siinä on haarukkaa.

Ikäihmiset,mun mielestä niinkuin sellaiset terveet ikäihmiset voi täällä hyvin. Tääl on hirveen aktiivista

ikäihmisten toimintaa. Ja tota jotenkin haalivat todella paljon porukka mukaa niihin ryhmiin . Mutta on niitä jotka ei ole niinkää aktiivisia ja jotka ei lähde mukaan et niitä on varmaan aika paljon tuolla mökeissää. Se on varmaan se tulevaisuuden haaste Mikko: Voisitoko tarkentaa, kun mainitsit Musta-alue, että niinkuin Hämeen alueella vai?

Eija: Niin ja mä puhun ny tän viiden kunnan alueella, mutta varmaan näkyy Päijät Hämeen alueella. Onko sulle sellaset kun PYL-indeksit tuttuja?

Mikko: Ei aivan. Voisitko..?

Eija: Eli on tehty tälläiset valtakunnalliset tutkimukset, jossa on laskettu ihmisen eliniän menettyjä vuosia.

Eli. Mitkä on erialueilla ne syyt miksi ihmisiltä elinvuosia menetetään. Ja puolitoistavuotta sitten ne julkistettiin. Ja Kärkölä ei loistanut siellä, että oli alkoholikuolemia ym. Eli nekin mulla on jos ne haluat. Ja ne on niinkuin sellaisia mihin kiinnitetään erityisesti huomiota ja päättäjätkin heräsivät siinä vaiheessa kun niitä on tehty ympäriinsä, valtakunnalisesti. Ja Päijät-Hämeen aluella oli Kärkölä, Sysmä ja Hartola oliko semmosia alueita. sellaisia. Tietysti Padasjoki, Hämeenkoski...siis jokaisesti löyty omansa..mutta Kärkölässä se oli suhteutettuna asukaslukuun hirveän suuri. Ja siellä näky se nuorten, nää, itsemurhat ja samalla todettiin että myös sekin että täälläkin on ollut näitä yksittäisiä tapahtumia, jos yksi nuori tekee itsemurhan, se paistaa näissä luvuissa just niin koska on menetettyjä elinvuosia niin paljon koska nuoresta ihmisestä on kyse. Mutta että niitähän oli se buumi jossain vaiheessa.....

Mikko: Sitäkin on tietysti ollut, tai siis olen kuullut vain huhuja tälläisestä. Että sitäkin on taustalla?

169

Eija: Täällähän on ollut tälläisiä ”buumeja” jossa näitä nuoria menee, oman käden kautta.

Tuija: Sitä kans oon aatellut täällä, et se tulee, voi olla se voi olla muuallakin, mutta on sellaisia buumeja joihinkin asioihin, joista nää teiniraskaudet on varmaa se yks buumi ja sitten nää mistä oon kuullu nääitsemurhista . Et sitä niinkuin helposti samaistutaan ….

Mikko: Meneekö se sitten tietyissä ikäryhmissä samoina? Onko se just se kaveri porukka? Et kuulin Nuokulta sellaista et on huomatta et on niinkuin kaveriryhmissä, tosi isoissakin joiden sisällä sitten tapahtuu tälläisiä, voi olla et kaikki tekee joitain hölmöyksiä tai syntyy tälläisiä ….

Tuija: Tai ihaillaan, tai että tää onkin hieno asia tai vastaavaa.....

170

Aika loppuu kesken....

Timemark: 40.10

PYLL – luvut, eli ennenaikaisesti menetetyt elinvuodet. ( Potential years of life lost) Menetelmä vertaa henkilöiden ikää kuolin hetkellä hänen laskennalliseen elinajanodotteeseen joka sopimusperäisesti 70 vuotta. Indeksin laskeminen perustuu ICD-10:n 28:aan ehkäistävissä olevaan kuolinsyyryhmään (WHO:n määrittelemä luettelo). Indeksi on ikävakioitu ja se ilmoitetaan summa-lukuna 100.000 henkilövuotta kohti.

PYLL – analyysin tavoitteena on arvioida ennenaikaisten ja ehkäistävissä olevien kuolinsyiden taustoja. Kohdistaa tereydenhuollon ja koko yhteiskunnan terveyttä ja hyvinvointia edistäviä toimenpiteitä prioriteettialueilla missä tarve ja saavutettu hyöty suurin. Arvioida takautuvasti jo toteutettuja ehkäistävien toimenpiteiden ja terveyssektorilla annettujen hoitojen tehoa väestön terveyteen. ” 171

Liite 2

172

173

174

175

176

177

178