Stark, Leena: Brankkarit (Johnny Kniga)

Leena Aavameri

ELÄMÄÄ PELASTUSLAITOKSELLA

BRANKKARIT Leena Aavameri

ELÄMÄÄ PELASTUSLAITOKSELLA

Alfred Kordelinin säätiö on tukenut kirjan kirjoitustyötä apurahalla.

© Leena Aavameri 2012

Johnny Kniga Publishing

Imprint of Werner Söderström Corporation

PL 222, 00121 Helsinki

www.johnnykniga.fi

ISBN 978-951-0-39034-4

Painettu EU:ssa

Palomiehet ei koskaan kuole, ne vaan syö savua ja juo sammutusvettä.

– Tuntematon –

T APAUS T ARE : B RANKKARIN

T APAUS K IMI : S PORTTAA j AN OSU v A

L

: B RANKKARIN TULE v AISUU d EN

S INULLE , LUKI j A

Jokaisella on jonkinlainen käsitys palomiehen ammatista. Harva kuitenkaan todella tietää, miltä tuntuu tehdä palomiehen työtä ammatikseen.

Tämän kirjan tarkoitus on kertoa maallikoille mahdollisimman realistisesti, millaista palomiehen työ ja elämä on. Yritän auttaa meitä muita ymmärtämään arkipäivää ammatissa, joka vaatii tekijältään fyysistä ja psyykkistä kestävyyttä, nopeita ratkaisuja ja suorituksia paineen alla. Pyrin myös kuvaamaan ammatissa tarvittavaa huumorintajua ja siihen liittyvää omanlaistaan kulttuuria.

Haluan lisätä pelastusalan ammattien arvostusta ja ymmärrystä. Toivon myös herättäväni keskustelua akateemisen koulutuksen yli-ihannoinnista: nuoria ihmisiä kehotetaan kouluttautumaan mahdollisimman korkeasti ja juoksemaan tutkinnon perässä, eivätkä he välttämättä edes työllisty tutkintojensa tasoisiin tehtäviin. Akateemisia osaajia tietenkin tarvitaan, mutta Suomi tarvitsee myös ammattilaisia, jotka osaavat ja haluavat tehdä käytännöllisiä ammattitöitä.

Toivon, että kirja antaa kuvan suomalaisesta todellisuudesta ja sysää ajattelemaan, onko koko kansa realiteettiterapian ja peiliin katsomisen tarpeessa. Päihdeongelmat ja uusavuttomuus ovat tasa-arvoistavia, sillä ne eivät perustu sosiaaliluokkaan tai koulutustasoon. Vanhat ajat eivät palaa, eikä niiden tarvitsekaan, mutta niistä voi ammentaa hyviä asioita arkeen.

Toivon myös, että Suomessa voidaan puhua asioista entistä suoremmin niiden oikeilla nimillä ilman leimaamista rasistiksi, sovinistiksi, feministiksi, kommunistiksi, kapitalistiksi, liberaaliksi tai konservatiiviksi – kun samalla kieltäydytään kuuntelemasta itse asiaa.

Olen haastatellut kirjaa varten useita kymmeniä palomiehiä lähinnä suurten kaupunkien ammattipalokunnista. Kirjani ei luonnollisesti edusta koko ammattikuntaa vaan on kooste näistä kohtaamisista. Haluan muistuttaa, että tyypillinen palomies on yhtä todellinen kuin sarjakuvahahmo. Palomiehiä on joka lähtöön.

Kirja sisältää sekä todellista että kuvitteellista aineistoa.

Lukujen ”Tulessa”, ”Pumppu seis!” ja ”Romun seassa” keikkakuvaukset tulipalosta, sairaankuljetuskeikasta ja auto-onnettomuudesta ovat kuvitteellisia ja perustuvat usean ihmisen näkemyksistä fuusioituihin tarinoihin. Myös lukujen ”Nöyryytyksestä viilaukseen” ja ”Naisia, naisia antautuvaisia” kuvaukset naisseikkailuista ja urheilutilanteista ovat mielikuvitukseni tuotetta, mutta niihinkin sisältyy todellisuuspohja.

Kaikki ”Brankkarin kertomaa”, ”Kansalaisen kertomaa” ja ”Hätäkeskuksen kertomaa” -otsikoidut kuvaukset sekä tekstin sisennetyt kommentit ovat todellisia, ihmisten kertomia tarinoita. Lisäksi kirjassa on muutama tosielämän kuvaus, esimerkiksi palomiehen loukkaantumisesta työssään, palomiehen itsemurhasta, urheilijapalomiehestä, palomiehestä ulkomaan komennuksella sekä tuhopoltosta.

Olen puolueeton tarkkailija. En kuulu mihinkään poliittiseen, uskonnolliseen tai muuhunkaan ryhmittymään, lukuun ottamatta urheiluseuraa ja yritystäni. Minulla ei myöskään ole mitään ammatillisia sidoksia suomalaisiin pelastuslaitoksiin.

Kirja on opettanut minulle paljon niin palomiehistä, kotimaastani kuin itsestäni.

Kiitos teille kaikille, jotka olette antaneet aikaanne ja ajatuksianne kirjaani varten:

Timo Aaltonen, Jesse Aavameri, Stella Aavameri, Sandra

Ahlroth, Keijo Alén, Ritva Alén, Aki Aunola, Vladimir Bogdanov, Eric Clauson, Max Corell, Mirella Dernjatin, Sari Forss, Markus Grönholm, Ari Hasanen, Ashley Harker, Matti Hietanen, Pekka Hynni, Stina Hällberg, Jorma Ikävalko, Raimo

Joensuu, Tiia Jyräsalo, Vesa Kanniainen, Jussi Karhunen, Kirsi Karhunen, Risto Karhunen, Tuure Karhunen, Mikko Karvonen, Reija Karvonen, Juuli Kiiskinen, Juha Koivuniemi, Minna Korkeamäki, Jari Korkiamäki, Timo Laakso, Jari Lempinen, Tarja

Lipponen, Elina Lopper, Ape Luoma, Louise Murphy, Erkki

Mustonen, Ari Mäkinen, Pasi Mänty, Tuomo Määttä, Olof Nevalainen, Antti Niemelä, Maria Nousila-Wiik, Tarja Nummelin, KooJii Paavola, Jaakko Pietiläinen, Tuula Pihlajamaa, Matias

Pitkänen, Toivo Poutiainen, Keijo Rantanen, Pertti Rantamäki, Asko Reinikainen, Kirsi Räbinä, Jari Sarén, Eeva Seppälä, Heli Silvennoinen, Saku Silvennoinen, Piia Sumupuu, Petri Tuomi, Ari Vakkilainen, Pirjo Vilpas, Kim Waenerberg ja Andre Zawallich.

Kiitän myös Oulu-Koillismaan pelastuslaitosta, erityisesti

Oulun paloaseman ykkösvuoron miehistöä ja päälliköitä, sekä Helsingin pelastuslaitoksen keskuspelastusaseman ykkösvuo -

ron ja Mellunkylän pelastusaseman kolmosvuoron miehistöä ja päälliköitä mahdollisuudesta tutustua työhönne. Erityiskiitos

Kukkaniityn päiväkodin lapsille Helsingin Vartiokylään!

1 T ULESSA

Jos naapurisi seinä palaa, asia koskee myös sinua.

– Horatius –

Osku ja Senni hyppivät kiveltä toiselle kuin piirrossarjan hahmot. On vielä aikainen aamupäivä. Aurinko helottaa kirkkaalta taivaalta ja ympärillä on rauhallista.

Kumpikin on lähtenyt liikkeelle suoraan aamupalapöydästä, jotta he ehtivät käyttää koko päivän tärkeisiin puuhiinsa.

Ihan tylsää, loma on kohta loppu ja taas pitää mennä kouluun. Ei kyllä jaksaisi enää pelata nintendoa tai futista. Ihmisten vakoilukin alkaa jo tylsistyttää. Aina vaan samat luuserit pyörivät jaloissa, eikä ketään mielenkiintoisia vakoiltavia näy.

Kesä on ollut kuuma ja kuiva. Välillä lapset ovat leikkineet sisätiloissakin, kun kuumuus on jatkunut viikkoja peräkkäin ja alkanut jo tympiä.

Osku istuu kivelle ja päättää kaivaa kännykän taskustaan, jos löytyisi jotain kuvattavaa. Osku on koko kesän kuvannut koiria, lintuja, metroja ja kavereita. Hän sanoo Sennille, että tämänkin pitäisi ottaa kuvia vaikka ruohosta tai puista, jos eläimet eivät kiinnosta. Senni vain tuhahtaa ja jatkaa pomppimistaan. Hän ei käytä aikaansa moiseen, kun yhtä hyvin voi tehdä hauskojakin juttuja.

Rauhan rikkoo horisontissa näkyvä ilmiö.

”Hei… kato Osku, toi talo palaa ihan täysillä! Kato nyt”, Senni huutaa Oskulle kimeällä äänellä, nostaa kätensä otsalleen ja siristää silmiään.

Osku kääntää katseensa ja siristelee myös. Alahuuli tipahtaa ällistyksestä.

Talo näyttää pahaenteiseltä, kuin savun ja tulen valtaamalta aaveladolta. Aika tuntuu pysähtyvän ja äskeinen tylsyys pyyhkiytyy pois lasten ajatuksista kertaheitolla.

Sennin sydän hakkaa hulluna ja Osku tuijottaa nyt tyhjästi eteensä, kuin ajatuksiinsa uponnut dementikko.

”Mis mun puhelin? Pitää hälyttää. Äkkiä. Pitää soittaa. Heti”, Senni sepostaa, muttei saa puhelinta kaivettua taskustaan. Osku herää koomastaan, katsoo puhelintaan ja soittaa hätäkeskukseen.

”Hätäkeskus.”

Osku yrittää selittää asiansa, mutta ääni katkeilee jännityksestä ja hätäännyksestä. Hän ei ole koskaan soittanut hätäkeskukseen, mutta tietää kyllä, miten pitäisi toimia. Hänestä tuntuu kuin ajatus kulkisi paljon normaalia hitaammin ja sydän löisi tuhat kertaa tavallista nopeammin. ”Osku Suomala täällä. Mä oon Vartsikassa ja täällä palaa talo.”

”Osaatko sanoa osoitetta?” hätäkeskuspäivystäjä kysyy.

Oskulla lyö tyhjää, mutta hän saa kakistettua: ”Tää on kait Lehmipolku, mut mä en tiedä numeroa.”

Paloesimies Harri Pentan kännykkä hälyttää. ”Kuusi yksi, Häke kutsuu.”

”Kuusi yksi”, Pentta kuittaa.

”Hälytysilmoitus. Huoneistopalo. Lehmipolku 5. P neljä, kuusi yksi, seitsemän yksi, seitsemän kolme, yksi viisi sekä kuusi yhdeksän yksi Aatami-tehtävä.”

Hätäkeskus ja pelastustoimi – niin poliisit kuin brankkaritkin – käyttävät keskinäisessä viestinnässään kirjain- ja numero-

lyhenteitä. Ulkopuoliselle koodikieli ei aukea, mutta osapuolet tietävät tarkasti, mistä milloinkin on kyse. Jomppa Raumon talolle lähtee kaksi sammutusyksikköä, raskas pelastusyksikkö, nostolava ja ambulanssi, jolle on määritelty ensimmäisen kiireellisyysluokan tehtävä.

Esimiehen kännykän hälyttäessä myös yksikköön tulee hälytys langattomasti Virve-järjestelmän eli Suomen viranomaisradioverkon kautta. Aseman hälytysvalo syttyy ja kaiuttimista kuuluu hätäkeskuksen tiedonanto. Yksikkö, jota käsky koskee, hyppää haalareihinsa 60 sekunnissa ja lähtee keikalle.

Hätäkeskuspäivystäjä tekee lähdön esityksen, ottaa yhteyttä pelastustoimen johtajaan ja antaa tälle mahdolliset lisätiedot tilanteesta. Yleensä keikalle pyritään lähettämään yksiköitä etupainotteisesti eli mieluummin ensin liikaa yksiköitä, joita vähennetään tarpeen mukaan, kun tilanteesta saadaan lisätietoja. Kaikki viestintä ja yksiköiden lähettäminen tai niiden vähentäminen hoidetaan hätäkeskuksen kautta, jotta se pysyy ajan tasalla kunkin aseman ja yksikön tilanteesta.

Jompan onneksi hänen kotiinsa Vartiokylään ei matka Mellunkylän pelastusasemalta kestä kolmea minuuttia pidempään. Muualla maassa pinta-alaltaan laajoissa kunnissa ja kaupungeissa matkaa asemalta tapahtumapaikalle saattaa kertyä kymmeniä kilometrejä, jolloin perillepääsyyn kuluu enemmän aikaakin.

Kun edes epäillään tulipaloa, hätäkeskus lähettää yleensä paikalle kaksi pelastusyksikköä, pioneeriyksikön, nostolavan, tankin ja palomestarin. Jos matkan aikana saadaan tieto, että kohteessa on esimerkiksi ruoka kärähtänyt hellalla, palomestari voi määrätä lähimmän pelastusyksikön tarkistamaan tilanteen ja käskeä muut yksiköt palaamaan asemalle.

■ F AKTA : R ASKAS PELASTUSYKSIKK ö

Raskas pelastusyksikkö, jota kutsutaan myös pioneeri- tai raivausyksiköksi, vastaa tavallista pelastusyksikköä, mutta sillä ei ole vesisäiliötä. Pioneeriyksikössä on normaalikaluston lisäksi kattavampi raivauskalusto, muun muassa suuritehoisia leikkureita, levittimiä ja nostotyynyjä.

Kun pelastajat saapuvat kohteeseen, kuittaa esimies sen palomestarille: ”Kuusykkönen kohteessa.” Hätäkeskus saa kuittauksen tietojärjestelmän kautta.

Pelastusyksikköön kuuluu tavoitevahvuudessaan veden, auton ja sammutusvälineiden lisäksi kuljettaja, esimies sekä neljä palomiestä. Koska paloautoissa on sama lääkintävarustus kuin perustason ambulansseissa ja palomiehen osaaminen kattaa myös ensihoidon, ei ambulanssia edes tarvitse lähettää paikalle. Toki ambulanssi on paloautoa kätevämpi sairaankuljetuksessa.

Ikkunoista näkyvät liekit ja niiden päällä paksut savupilvet. Humisee ja rätisee kuin iso takka olisi sytytetty. Välillä kuuluu rikkoutuvan lasin ääntä.

Lapset eivät saa silmiään irti liekeistä ja seisovat paikoillaan kuin suolapatsaat. Tulipalo on pelottava, mutta samalla kaunis. Kumpikaan ei saa sanaa suustaan, vaikka päässä pyörii tuhat ajatusta.

He katsovat, kun palokunta saapuu paikalle letkassa pillit vinkuen. Lasten silmissä brankkarien toiminta näyttää hyvin treenatulta joukkueurheilusuoritukselta. Se on kuin futismatsi, jossa kaikki pelaavat samaan maaliin, säännöt ovat selkeät ja pomo toimii tarvittaessa erotuomarina.

Matkalla kohteeseen esimies Pentta saa hätäkeskuksesta lisätiedon, että kohteessa saattaa olla sisällä siellä yksin asuva keskiikäinen mies.

”Tehdään normaali perusselvitys”, Pentta sanoo.

Wannio ja Zeynep on määritelty työvuoron komennusluettelossa palokärjeksi, mikä tarkoittaa savusukelluksen ykkösparia. Säyrilä ja Kutinen puolestaan toimivat kakkosparina.

Palomestari Koussa saapuu palopaikalle johtoautolla. Keikalle lähtee palomestarin lisäksi kaksi sammutusyksikköä, pioneeriyksikkö ja nostolava-auto.

Wannio tuntee adrenaliinin kohisevan elimistössään. Hän on odottanut ykköskomennustaan jo kolme vuotta. Nuorena vastavalmistuneena brankkarina Wannio luuli pääsevänsä ykköseksi paljon nopeammin. Kun tilaisuus nyt on käsillä, se vaikuttaa lähes epätodelliselta.

Wanniosta tuntuu, että pumppu lyö kuin pillastuneella hevosella, mutta hän yrittää rauhoittaa itsensä ja keskittyä tehtävään. Wannio kiskaisee sammutusasun päälle, pukee palohupun päähänsä ja tarkistaa, että se istuu kasvoille hyvin. Hän nostaa paineilmalaitteen auton telineestä selkään, nojaa eteenpäin ja kiristää laitteen hihnat sopiviksi. Seuraavaksi hän kiinnittää lantiovyön ja yhdistää samalla hengitysventtiilin vasemman olkaimen syöttöliittimeen.

■ F AKTA : S UKELLUS SA v UUN

Palomiehet käyttävät paineilmalaitetta, kun hengitysilmassa on myrkyllisiä kaasuja. Savusukellus on juuri tällainen tilanne. Paineilmalaitteistoa kannetaan selkälevyyn kiinnittyvistä kantohihnoista. Selkälevy puolestaan kannattaa paineilmapulloa, jonka ilmatilannetta seurataan painemittarista. Painemittarissa on integroitu merkinantopilli, joka alkaa viheltää kun 300 baarin pullossa on jäljellä ilmaa noin viideksi minuutiksi, käytännössä 50–60 baaria. Paineilmapullo painaa täytenä noin 12 kiloa. Laitteiston kasvo-osaan kuuluvat hengitysventtiili ja maski, joka kiinnitetään kypärään.

Kiinnitettyään maskin kypäräänsä Wannio tarkistaa, että maski on tiiviisti kasvoilla. Hän vetää syvään henkeä, jolloin hengitysventtiili alkaa syöttää ilmaa keuhkoihin. Hän kuulee hengityksensä äänen ja tuntee jo, kuinka kroppa hohkaa lisälämpöä sammutusvarustuksen alla. Wannio on tottunut omaan kypärämalliinsa. Jotkut brankkarit käyttävät varustusta, jossa laitetaan ensin naamalle maski, sen päälle mikkihiiri eli kypärämyssy ja viimeiseksi kypärä.

Maski saa kasvoja vasten puristuessaan aikaan tunteen, joka saattaa ahdistaa, varsinkin jos on taipumusta klaustrofobiaan. Samoin oman hengityksen kuuleminen voi aluksi tuntua oudolta, jopa pelottavalta.

Wannio kantaa työjohtokehikon ja työjohdon eli 42-millisen suihkuputken jakoliittimelle ja siirtyy Zeynepin kanssa letkua selvittäen talon toiseen kerrokseen. Hän toimii ripeästi, muttei hosu.

Samalla Säyrilä selvittää 76-millisen pääjohdon alaovelle ja Kutila puolestaan kakkosparin suihkuputken. Kun vesimerkki on annettu, pääjohto ilmataan ja paineistetaan. Wannio kiinnittää suihkuputken liittimeen ja pyytää radiolla päästämään vesipaineen.

Wannio testaa suihkuputken toiminnan. Zeynep avaa oven huoneeseen, jossa pelastettava ihminen todennäköisimmin on. Kuumuus ja savu lyövät silmille. Zeynep rauhoittaa hengitysrytminsä, jotta ilma riittäisi mahdollisimman pitkään.

■ F AKTA : P ELASTAMINEN v AATII TEKNIIKKAA

Teknisiä keksintöjä ja apuvälineitä, jotka helpottavat palomiehen

työtä:

• Palovaroitin

• Paineilmalaite

• Hydrauliset leikkurit

• Viestintätekniikka (radio- ja matkapuhelimet, paikantamislaitteet)

• Nostolava-auto

• Sammutusrobotti

Sammutusrobottien käyttöönotto on vielä testausasteella. Ainakin Britanniassa ja Yhdysvalloissa on testattu ja esitelty sammutusrobotteja, joita ei kuitenkaan tiettävästi ole palokuntien jatkuvassa

käytössä. Roboteissa on malleja, jotka pystyvät kiipeämään portaita ja soveltuvat hyvin esimerkiksi vaarallisten aineiden palonsammutukseen, jossa ei haluta ottaa turhia miehistöriskejä.

Tulipalo on ensimmäinen, jota Senni ja Osku pääsevät todistamaan. Ambulansseja he näkevät lähes päivittäin, naapurustossa kun on usein päihdeongelmaisten päähänlyöntikisoja ja välillä porukkaa makaa sammuneina metsikössä.

Lasten mielestä palomiesten työ näyttää mielenkiintoiselta. He ihmettelevät, mistä kukin tietää, mitä kulloinkin pitää tehdä, ja miettivät, kuinka jännittävää olisi kiivetä tikkaita pitkin ja pelastaa ihmisiä.

”Jos ois nostokori, vois vaan nostaa sen ylös ja hypätä sisään. Sit vaan nappais sen pelastettavan ja menis alas”, Osku miettii.

Senni epäilee, ettei homma olisi niin yksinkertaista. ”Miks niillä on noi naamarit?” Senni kysyy.

”Tietty on, eihän ne voi mennä savun keskelle noin vaan. Eikä ne sitä paitsi oo mitkään naamarit, ne on kypärät”, Osku selittää.

”Joo, mut on niitten naamoilla tollaset jutut, niinku naamarit.”

Osku ei itsekään tiedä asiasta enempää, joten hän päättää olla huomioimatta Sennin kyselyjä.

B RANKKARIN KERTOMAA : L ETKU POIS LIEKEISTÄ

Uudessa kuntoutuskeskuksessa syttyi yläpohja tuleen avajaisia edeltävänä päivänä. Mentiin sammuttamaan paloa yläpohjan välistä, ilmastointihuoneesta. Huoneen kummassakin päässä oli halkaisijaltaan puolimetrinen luukku. Pääsin siihen päähän, missä palo oli. Toisessa päässä ei palanut mitään. Käytiin kattoo sitä toista puolta, ettei tuli

leviä sinne, mutta sinne se palo kumminkin pääsi.

Koko ajan vaihettiin miehiä. Ennen kuin laitteet loppuivat mentiin alas ja tultiin takaisin. Edellinen pari oli käynyt siellä toisella puolella varmistamassa ja jättänyt letkun sinne. Tilanne näytti siltä, että ei siellä mitään hätää oo, mutta nyt meillä ei ollut letkua. Piti mennä pienestä luukusta sisälle. Yleensä on paljo helpompi mennä pää edellä kuin tulla perse edellä takaisin. Sain haettua letkun. Kaveri varmisti ovella.

Alkoi tuntua, että on aika paljon lämpöä päällä. Sitten se toinen puoli leimahti. Palokaasuja tuli jo niin paljon, että ne saavuttivat alemman syttymisrajan ja toinen puoli pamahti täysillä tuleen. Jos olisin puoli minuuttia pitempään ollut, niin oisin ollut siellä keskellä! Siinä tehtiin kaks virhettä: kaveri jätti letkun sinne sisälle ja minä pöljä menin vielä hakemaan sen.

Jompan kodissa on sananmukaisesti tulikuumaa. Lämpö pyrkii aina ylöspäin eikä talon yläkerrassa voi enää seistä, koska kuumuus lyö päälle. Keittiössä liekit lipovat seiniä, huonekaluja ja kaappeja.

Savua täynnä olevassa makuuhuoneessa ei näe mitään, joten brankkarien on tutkittava tila käsikopelolla.

Wannio ähkii täydessä varustuksessaan. Palomiesten varusteet painavat paineilmasäiliön ja letkun kera kymmeniä kiloja ja palopaikan lämpötila nousee satoihin asteisiin. Palomiehen 38-millinen työjohto, joka on 20 metriä pitkä ja täynnä vettä, painaa 26 kiloa. Brankkarien on päästävä riittävän lähelle palavaa kohdetta, jotta tehokas sammutus onnistuu. Sammutustehtävässä palomiehen pulssi ja kehon lämpötila nousevat ja nestehukka vaivaa kuumuudessa. Wanniollakin on jo suu kuivana ja hän tuntee, kuinka sydän lyö tiiviisti.

Wanniota ei suljettu tila kammoksuta, mutta muihin kuin näköaistiin nojautuminen on aluksi outoa ja haasteellista. Tavallisesti ihminen tekee näön tilapäisesti puuttuessa lähes mitä vain saadakseen sen takaisin. Savun seassa Wannio yrittää tarkkailla

Palomies tulee paikalle, kun hätä on suurin – kun tulenlieskat tanssivat tai sydän pysähtyy.

Mikä motivoi brankkaria pysymään työssä, joka on henkisesti ja fyysisesti raskasta ja josta moni ei jää terveenä eläkkeelle? Mitä mielessä liikkuu, kun savun seassa ei odotakaan kiitollinen avunsaaja vaan raivopäinen pelastettava tai jopa vainaja? Millaista on olla yhdessä hetkessä räväkkä pelastaja ja seuraavassa hellä hoivaaja?

Brankkarit kertoo, mikä palomiehiä työllistää, mikä turhauttaa ja mikä palkitsee. Se kertoo ammattilaisista, jotka luovivat organisaatiorakenteiden muutosten, kasvavien keikkamäärien ja kutistuvien budjettien, mutta myös rankan ammattihuumorin ja vetovoimaisen sankarinviitan sisällä. Se on kuvaus palomiesten elämästä päihteiden, itsemurhien ja uusavuttomuuden maassa, hyvässä ja pahassa.

ISBN 978-951-0-39034-4

kl 49.2 X-8

www.johnnykniga.fi

Kannen kuva: Michael Bodmann, kirjailijakuva: Piia Sumupuu