Reichs, Kathy: Paholaisen luut (WSOY)

PAHOLAISEN LUUT Suomentanut Anna Lönnroth

WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ HELSINKI

Englanninkielinen alkuteos Devil Bones © Temperance Brennan, L.P. 2008 Published by arrangement with Ulf Töregård Agency AB. Suomenkielinen laitos © Anna Lönnroth ja WSOY 2012 ISBN 978-951-0-39099-3 Painettu EU:ssa

Omistettu konstaapeli Sean Clarkille marraskuun 22. 1972 – huhtikuun 1. 2007 konstaapeli Jeff Sheltonille syyskuun 9. 1971 – huhtikuun 1. 2007 Ja kaikille, jotka ovat kuolleet suojellessaan Pohjois-Carolinan CharlotteMecklenburgin asukkaita ylikonstaapeli Anthony Scott Futrell konstaapeli John Thomas Burnette konstaapeli Anthony A. Nobles konstaapeli Eugene A. Griffin konstaapeli Milus Terry Lyles konstaapeli Robert Louis Smith konstaapeli Timothy Wayne Whittington konstaapeli Ernest Coleman konstaapeli Edmond N. Cannon konstaapeli Ronnie E. McGraw ylikonstaapeli Lewis Edward Robinson, Sr. konstaapeli Johnny Reed Annas etsivä Charlie Herbert Baker konstaapeli Rufus L. Biggers konstaapeli Charles P. Nichols konstaapeli Benjamin H. Frye etsivä Thomas H. Jenkins konstaapeli William Rogers etsivä Harvey Edgar Correll

heinäkuun 17. 2002 lokakuun 5. 1993 lokakuun 5. 1993 marraskuun 22. 1991 elokuun 6. 1990 tammikuun 15. 1987 heinäkuun 16. 1985 heinäkuun 1. 1982 marraskuun 23. 1981 lokakuun 18. 1970 toukokuun 4. 1970 toukokuun 21. 1960 huhtikuun 12. 1941 helmikuun 12. 1937 huhtikuun 17. 1937 kesäkuun 9. 1930 lokakuun 21. 1929 elokuun 30. 1929 tammikuun 22. 1929

konstaapeli Robert M. Reid tammikuun 1. 1927 maalaispoliisikonstaapeli John Franklin Fesperman helmikuun 16. 1924 konstaapeli John Robert Estridge maaliskuun 29. 1913 maalaispoliisikonstaapeli Sampson E. Cole tammikuun 1. 1905 konstaapeli James H. Brown elokuun 2. 1904 konstaapeli James Moran huhtikuun 4. 1892

Kiitokset

Kiitokset menevät tri Richard L. Jantzille, tilastogurulle Fordisc 3.0:n takana, tri M. Lee Goffille, mitä loistavimmalle ötökkätyypille (hänen oikea nimensä on Madison), tri Peter Deanille, erinomaiselle kuolemansyyntutkijalle, ja tri William Rodriguezille, yhdelle valtakunnan viisaimmista oikeusantropologeista. Tri Leslie Eisenberg, tri Norm Sauer ja tri Elizabeth Murray antoivat tietoa luututkimuksen pikku hienouksista.

Ylikonstaapeli Darrell Price, ylikonstaapeli Harold (Chuck) Henson ja etsivä Christopher Dozier Charlotte-Mecklenburgin poliisilaitokselta vastasivat poliisikysymyksiin. Mike Warns tarjosi tietoa ja mielipiteitä monista asioista. Jos hän ei tiennyt jotain valmiiksi, hän otti selvää.

Tri Wayne A. Walcott, Charlotten yliopiston vararehtori, antoi tietoa pyyhkäisyelektronimikroskoopin käyttömahdollisuuksista kampuksella. UNCC:lla on niitä viisi. Kukapa olisi arvannut?

Olen kiitollinen myös Pohjois-Carolinan Charlotten yliopiston kanslerin Philip L. Duboisin jatkuvasta tuesta.

Kiitän perhettäni heidän kärsivällisyydestään ja ymmärtäväisyydestään etenkin, kun olen ollut kärttyisä. Tai poissa. Erityiskiitokset kuuluvat tyttärelleni Kerrylle, joka käytti aikaansa keskustellakseen minun kirjastani samalla kun kirjoitti omaansa. (Hei! Ensimmäinen romaani: The Best Day of Someone Else’s Life, ilm. keväällä 2008!) Ja lisäkiitos Paul Reichsille käsikirjoituksen lukemisesta ja kommenteista.

7

Syvimmät kiitokseni ällistyttävälle agentilleni Jennifer Rudolph Walshille, taitaville toimittajilleni Nan Grahamille ja Susan Sandonille, ja mainiolle kustantajalleni Susan Moldowille. Kiitokset Kevin Hansonille ja Amy Cormierille Kanadaan. Haluan myös kiittää kaikkia, jotka tekevät niin paljon työtä minun eteeni, erityisesti: Katherine Monaghania, Lauretta Charltonia, Anna de Vriesiä, Anna Simpsonia, Claudia Ballardia, Jessica Almonia, Tracy Fisheriä ja Michelle Feehania.

Jos kirjassa on virheitä, ne ovat minun syytäni. Jos olen unohtanut kiittää jotakuta, pyydän anteeksi.

8

1

Nimeni on Temperance Deassee Brennan. Olen 165-senttinen, pippurinen, 40 plus. Monialainen. Ylityöllistetty. Alipalkattu.

Kuolemaisillani.

Yliviivasin kirjallisen inspiraationi tuotteen ja kynäilin uuden avauksen.

Olen oikeusantropologi. Tunnen kuoleman. Nyt se vaanii minua. Tämä on minun tarinani.

Armias Jumala. Ilmetty Dragnetin Jack Webb.

Lisää yliviivausta.

Vilkaisin kelloa. Neljätoista kolmekymmentäviisi.

Jätin omaelämäkerran alkuasteelle ja rupesin piirtelemään. Ympyröitä ympyröiden sisään. Kellotaulu. Kokoushuone. UNCC:n kampusalue. Charlotte. Pohjois-Carolina. Pohjois-Amerikka.

Maa. Linnunrata.

Ympärilläni kollegat kiistelivät pikkuseikoista kuin intohimoiset uskonkiihkoilijat. Tämänhetkinen väittely koski laitoksen tekemän itsearvioinnin yhden kappaleen sanamuotoa. Huone oli tukahduttava, aihe raastavan tylsä. Istunto oli jatkunut jo yli kaksi tuntia, eikä aika todellakaan rientänyt.

Piirsin uloimmalle ympyrälleni kiemuraiset ulokkeet. Ryhdyin täyttämään tyhjiä alueita pisteillä. Galaksissa on neljäsataamiljardia tähteä. Toivoin, että tuolini poimunopeussäätö veisi minut mihin tahansa niistä.

Antropologia on laaja tieteenhaara, johon kuuluu toisiinsa liit9

tyviä erikoisaloja. Fyysinen. Kulttuurinen. Arkeologinen. Kielitieteellinen. Meidän laitoksellamme toimii koko kvartetti. Kunkin ryhmän jäsenet tunsivat tarvetta sanoa sanasensa.

George Petrella on kielitieteilijä, joka tutkii myyttejä yksilön ja kollektiivisen identiteetin kertomuksina. Toisinaan ymmärrän jotakin siitä, mitä hän sanoo.

Nyt Petrella vastusti sanamuotoa »muodostuu» neljästä erikoisalasta. Hän ehdotti tilalle ilmaisua »voidaan jaotella».

Cheresa Bickham, Pohjois-Amerikan lounaisaluetta tutkiva arkeologi, ja Jennifer Roberts, kulttuurirajat ylittävien uskomusjärjestelmien spesialisti, pitivät tiukasti kiinni »muodostuu»-vaihtoehdosta.

Kyllästyin galaktiseen pointillismiini. En pystynyt jaottelemaan tai muodostamaan ikävystyneisyydestäni mitään vähääkään kiinnostavaa, joten vaihdoin kalligrafiaan.

Temperance. Kohtuus, äärimmäisyyksiä karttava luonteenpiirre.

Tupla-annos kiitos. Lisukkeeksi itsehillintää. Egon voi jättää pois.

Kellonajan tarkistus.

Neljätoista viisikymmentäkahdeksan.

Puhetulva virtasi edelleen.

Kello 15.10 äänestettiin. »Voidaan jaotella» veti pidemmän korren. Puhetta johti Evander Doe, joka on ollut laitoksen esimies jo yli vuosikymmenen. Vaikka Doe on suunnilleen minun ikäiseni, hän on kuin Grant Woodin maalauksesta putkahtanut. Kalju. Pöllömäiset metallisangat. Hörökorvat.

Useimmat, jotka tuntevat Doen, pitävät häntä jurona. Minä en.

Olen nähnyt kaverin hymyilevän ainakin pari kolme kertaa.

Kun »voidaan jaotella» oli jätetty taakse, Doe siirtyi seuraavaan päivänpolttavaan aiheeseen. Lopetin kirjainten koukeroinnin kuunnellakseni.

Pitäisikö laitoksen periaate- ja tavoitelausumassa painottaa historiallista yhteyttä humanistisiin tieteisiin ja kriittiseen teoriaan, vai korostaa luonnontieteiden ja empiirisen tutkimuksen esiinnousua?

Keskeytetty omaelämäkertani oli osunut nappiin. Ehtisin todellakin kuolla tylsyyteen ennen kokouksen päättymistä.

10

Yhtäkkinen mielikuva. Pahamaineiset aistiärsykkeidenriistämis­ kokeet 1950-luvulla. Kuvittelin vapaaehtoiset koehenkilöt läpi­ näkymättömissä suojalaseissa, kädet pehmustettuina, makaamassa kenttävuoteissa valkoisella kohinalla täytetyissä kammioissa.

Listasin heidän oireensa ja vertasin niitä tämänhetkiseen tilaani.

Ahdistuneisuus. Masennus. Epäsosiaalinen käyttäytyminen.

Aistiharhat.

Ruksasin pois neljännen kohdan. Vaikka olin stressaantunut ja ärtyisä, minulla ei ollut harhoja. Vielä. Eipä silti että olisin piitannut. Eläväinen harhanäky olisi tarjonnut huvitusta.

Ei pidä ymmärtää tätä väärin. En ole alkanut suhtautua kyynisesti opetukseen. Rakastan professorina olemista. Suren sitä, että olen vuosi vuodelta yhä vähemmän tekemisissä opiskelijoiden kanssa.

Miksi luentosaliaikaa on niin vähän? Takaisin erikoisalaongelmaan.

Jos yrittää saada ajan ihan vain lääkärille. Turha toivo. Kardiologi. Dermatologi. Endokrinologi. Gastroenterologi. Maailma on erikoistunut. Oma alani ei ole poikkeus.

Antropologia: tutkii ihmisolentoa. Fyysinen antropologia: tutkii ihmisen biologiaa, muuntelua ja kehitystä. Osteologia: tutkii ihmisen luita. Oikeusantropologia: tutkii ihmisen luita oikeudellisissa yhteyksissä.

Seurataan haarautuvia polkuja, ja päästään minuun. Vaikka minulla oli alun perin bioarkeologin koulutus, ja aloitin urani kaivamalla ja tutkimalla muinaislöytöjä, vaihdoin oikeuspuolelle vuosia sitten. Pimeälle puolelle, kiusoittelevat opiskelukaverit vieläkin. Maineen ja rikkauksien perässä. Just joo. Ehkä vähän kyseenalaista mainetta, mutta ei takuulla rikkauksia.

Oikeusantropologien työsarkaan kuuluvat äskettäin kuolleet.

Meitä työllistävät poliisiviranomaiset, kuolemansyyntutkijat, oikeuslääkärit, syyttäjät, puolustusasianajajat, armeija, ihmisoikeus­ järjestöt ja suuronnettomuustutkintaryhmät. Sovellamme tietojamme biomekaniikasta, genetiikasta ja luiden anatomiasta, ja yritämme selvittää henkilöllisyyden, kuolinsyyn, kuolinhetken ja 11

ruumiin löytymisen välillä kuluneen ajan ja ruumiin kuolemanjälkeiset muutokset. Tutkimme luurangot ja palaneet, mädäntyneet, muumioituneet, silvotut ja raajattomat ruumiit. Kun jäännökset pääsevät meille asti, ne ovat usein niin tuhoutuneita, ettei ruumiinavauksella enää saada käyttökelpoista tietoa.

Pohjois-Carolinan osavaltion virkamiehenä työskentelen sekä Charlotten yliopistossa että johtavan oikeuslääkärin virastossa, jolla on yksiköt Charlottessa ja Chapel Hillissä. Lisäksi toimin asiantuntijana Montrealin Laboratoire de sciences judiciaires et de médecine légalessa.

Pohjois-Carolina ja Quebec. Extraordinaire. Siitä lisää myöhemmin.

Retket rajan taakse ja kaksoisvelvollisuuteni Pohjois-Carolinassa aiheuttavat sen, että pidän Charlotten yliopistossa vain yhden kurssin vuodessa, oikeusantropologian seminaarin. Siinä on kahden lukukauden urakkani luentosalissa.

Ja kokoussalissa.

Olen aina innoissani opettamisesta. Näitä loputtomia kokouksia inhoan. Ja laitospolitikointia.

Joku ehdotti, että periaate- ja tavoitelausuma palautettaisiin komiteaan jatkovalmistelua varten. Käsiä nousi, minun muiden mukana. Minun puolestani lausuman sai kiikuttaa Zimbabween ja haudata sinne lopullisesti.

Doe siirtyi esityslistan seuraavaan kohtaan. Ammattietiikka­ komitean muodostamiseen.

Voihkin sisäisesti ja aloin tehdä listaa hoidettavista asioista.

1. Näytteet Alexille Alex on assistenttini. Hän kokoaisi näytteistä luidentunnistustentin seuraavaa seminaaria varten.

2. Lausunto LaManchelle Pierre LaManche on patologi, LSJML:n oikeuslääketieteen osaston pomo. Viimeisin tapaukseni ennen lähtöä Montrealista edellisellä viikolla, autopalon uhri, kuului hänelle. Hiiltynyt ruumis oli tutkimukseni perusteella noin kolmekymppinen valkoinen mies.

LaManchen onnettomuudeksi kuljettajan olisi kuulunut olla 12

viisikymmentäyhdeksänvuotias aasialaissyntyinen nainen. Uhrin onnettomuudeksi joku oli pamauttanut kaksi luotia hänen vasempaan päälaenluuhunsa. Minun onnettomuudekseni tapaus oli murha ja vaatisi todennäköisesti läsnäoloani tuomioistuimessa.

3. Lausunto Larabeelle Tim Larabee on Mecklenburgin piirikunnan oikeuslääkäri ja kolme patologia työllistävän Charlotten-yksikön johtaja. Hänelle kuului ensimmäinen tapaus, jonka tutkin Pohjois-Carolinaan palattuani. Catawbajoen rannalle ajautunut turvonnut ja mädäntynyt alaruumis. Lantion rakenne viittasi miespuoliseen henkilöön.

Luuston kehitysasteen perusteella ikähaarukka oli kahdentoista ja neljäntoista vuoden välillä. Oikean jalan neljännen ja viidennen jalkapöydänluun parantuneet murtumat antoivat aihetta olettaa, että uhri voitaisiin tunnistaa potilastietojen ja röntgenkuvien avulla, jos ne löydettäisiin.

4. Soita Larabeelle Tänään kun tulin kampukselle, minua odotti kaksisanainen vastaajaviesti MCME:stä: »Soita minulle.» Olin näppäilemässä numeroa, kun Petrella tuli raahaamaan minut kokoushelvettiin.

Viimeksi puhuessamme Larabee ei ollut löytänyt kadonneista ketään Catawbajoen uhrin profiiliin sopivaa. Ehkä hän oli nyt löytänyt jonkun. Toivoin niin perheen takia. Ja lapsen.

Ajattelin keskustelua, jonka Larabee kävisi vanhempien kanssa.

Olen itse käynyt niitä, vienyt perille noita uutisia, jotka lyövät elämän pirstaleiksi. Se on työni ikävin puoli. Ei ole mitään helppoa tapaa kertoa äidille ja isälle, että heidän lapsensa on kuollut. Että jalat on löydetty, mutta pää on vielä kateissa.

5. Suositus Sorensteinille Rudy Sorenstein oli perustutkinto-opiskelija, joka toivoi pääsevänsä jatkamaan opintojaan Harvardiin tai Berkeleyyn. Mikään minun lähettämäni kirje ei sitä ratkaisisi. Mutta Rudy yritti kovasti. Tuli hyvin toimeen muiden kanssa. Jättäisin keskinkertaiset arvosanat hänen parhaiden puoliensa varjoon.

6. Katy ostoksille Kathleen Brennan Petersons on tyttäreni. Hän on muuttanut tänä syksynä Charlotteen ja työskentelee julkisen oikeusapu­ 13

toimiston tutkijana. Vietettyään edeltävät kuusi vuotta opiskelijana Virginian yliopistossa Katy tarvitsi epätoivoisesti vaatteita, jotka oli valmistettu jostain muusta kuin denimistä. Ja rahaa niiden ostamiseen. Minä olin tarjoutunut muotikonsultiksi. Siinä vasta ironiaa. Pete, etääntynyt aviomieheni, toimitti varat ja välineet.

7. Birdien hiekka Birdie on kissani. Se on turhantarkka kissallisesta toiletistaan ja osoittaa tyytymättömyytensä toiminnalla, jonka pyrin estämään.

Tilanteen tekee hankalaksi se, että Birdien mielimää kissanhiekka­ merkkiä saa vain eläinlääkäriasemilta.

8. Hammastarkastus Kutsu tuli eilisessä postissa.

Joo. Siihen paneutuisinkin heti.

9. Pesula 10. Auton huolto 11. Suihkun ovenkahva Pikemminkin tunsin kuin kuulin oudon äänen huoneessa. Hiljaisuuden.

Nostin katseeni ja huomasin olevani huomion keskipisteenä. »Anteeksi.» Peitin lehtiöni kädellä. Vaivihkaa. »Minkä tohtori Brennan valitsee?» »Luetelkaa vielä.»

Doe luki listan. Oletin, että sen kolmesta vaihtoehdosta käytiin kuumaa kamppailua. »Ammatillisen vastuun ja toimintatavan komitea. Eettisiä menettelytapoja arvioiva komitea. Eettisten normien ja käytäntöjen komitea.» »Viimeinen antaa ymmärtää, että jokin ulkopuolinen elin tai sääntelylautakunta antaa ohjeet.» Petrella oli heittäytynyt kiukuttelemaan.

Bickham heitti kynänsä pöydälle. »Eikä anna. Se on yksinker–» »Laitos on siis perustamassa eettistä komiteaa?» »On aivan välttämätöntä, että toimielimen nimi kuvaa täsmällisesti sitä filosofista perustaa…» »Niin.» Doen vastaus kysymykseeni keskeytti Petrellan. »Miten olisi Eettinen komitea?»

14

Kymmenen jähmettynyttä silmäparia tuijotti naamaani. Jotkut näyttivät hämmentyneiltä. Jotkut yllättyneiltä. Jotkut loukatuilta.

Petrella lysähti tuoliinsa.

Bickham yskäisi.

Roberts laski katseensa.

Doe rykäisi. Ennen kuin hän pääsi aloittamaan, vaimea koputus särki hiljaisuuden. »Niin?» Doe. Ovi avautui, ja kasvot ilmestyivät rakoon. Pyöreät. Pisamaiset.

Huolestuneet. Kaksikymmentäkaksi uteliasta silmää kääntyi niitä kohti. »Anteeksi, että häiritsen.» Naomi Gilder oli laitoksen uusin toimistosihteeri. Ja pelokkain. »En minä tietenkään muuten, mutta kun…»

Naomin katse liukui minuun. »Tohtori Larabee sanoi, että hänellä on kiireistä asiaa tohtori Brennanille.»

Ensimmäinen mielitekoni oli kunnon tuuletus: Jes! Sen sijaan kohotin kulmani ja kämmeneni ilmaisemaan, että jouduin tyytymään kohtalooni. Velvollisuus kutsuu. Minkäs teet?

Keräsin paperini, lähdin huoneesta ja käytännöllisesti katsoen tanssin aulan poikki ja pitkin käytävää, jonka varrella oli laitoksen työhuoneita. Kaikki ovet olivat kiinni. Niin tietenkin. Asukit oli suljettu ikkunattomaan kokoushuoneeseen riitelemään hallinnollisista pikkuasioista.

Tunsin oloni hilpeäksi. Vapaa!

Tultuani työhuoneeseen painelin Larabeen numeron. Katseeni ajelehti ikkunaan. Neljä kerrosta alempana opiskelijoita virtasi iltaluennoille ja niiltä pois. Pienessä kulmassa laskeutuvat säteet muuttivat Van Landingham Glenin puut ja saniaiset pronssinvärisiksi. Mennessäni kokoukseen aurinko oli vielä paistanut suoraan yläpuolelta. »Larabee.» Ääni oli vähän korkeanpuoleinen, siinä oli hienoinen etelävaltioiden korostus. »Tempe täällä.» »Revinkö sinut jostain tärkeästä?»

15

»Tärkeilijöiden pullistelusta.» »Mitä?» »Unohda. Koskeeko tämä sitä Catawbajoen ruumista?» »Kaksitoistavuotias Mount Hollysta, nimeltään Anson Tyler.

Vanhemmat olivat uhkapelitörsäilyllä Vegasissa. Tulivat kotiin toissapäivänä ja huomasivat, ettei poika ollut viikkoon ollut kotona.» »Mistä he sen päättelivät? »Laskivat montako Pop-Tartia on jäljellä.» »Saitko potilastiedot?» »Haluan tietysti myös sinun arviosi, mutta pistäisin pääni pantiksi, että Tylerin röntgenkuvien murtuneet varpaat kuuluvat uhrillemme.»

Ajattelin pikku Ansonia yksin talossa. Katsomassa tv:tä. Tekemässä maapähkinävoileipiä ja paahtamassa piiraita. Nukkumassa valot päällä.

Hilpeys alkoi hiipua. »Ketkä älykääpiöt häipyvät ja jättävät kaksitoistavuotiaan lapsen yksin?» »Tylereitä ei takuulla ehdoteta vuoden vanhemmiksi.» »He saavat syytteen heitteillepanosta.» »Vähintään.» »Soititko Anson Tylerin vuoksi?» Naomin mukaan Larabee oli puhunut kiireisestä. Varmat tunnistukset eivät yleensä kuuluneet siihen ryhmään. »Aikaisemmin. Mutta en nyt. Pääsin juuri puhumasta murharyhmän poikien kanssa. Heillä näyttää olevan ikävä juttu käsissään.»

Kuuntelin.

Levottomuus hävitti hilpeyden viimeiset, viivyttelevät hituset.

16

2 »Onko siellä varmasti ihmisjäännöksiä?» minä kysyin. »Ainakin yksi kallo.» »Onko niitä enemmänkin?» »Ilmoituksen tehnyt partio piti sitä mahdollisena, mutta he eivät halunneet koskea mihinkään ennen kuin tulet paikalle.» »Fiksusti tehty.»

Tapahtumakulku: Kansalainen kompastuu luihin, soittaa hätänumeroon. Poliisit tulevat, arvelevat kaman olevan vanhaa, pussittavat ja laputtavat. Lopputulos: Konteksti häviää, paikka on sotkettu. Päädyn työskentelemään tyhjiössä.

Tapahtumakulku: Koirat kaivavat esiin salaisen haudan. Paikallinen kuolemansyyntutkija käy toimeen lapioiden ja ruumispussin kanssa. Lopputulos: Palasia joutuu hukkaan. Saan tutkittavakseni aineiston, jossa on paljon aukkoja.

Noissa tilanteissa huomautukseni eivät aina ole kovin ystävällisiä. Vuosien varrella sanomani on mennyt perille.

Se, plus että pidän jäänteidentalteenottokursseja Chapel Hillin oikeuslääkärinvirastossa ja Charlotte-Mecklenburgin poliisilaitoksella. »Konstaapeli sanoi, että paikka haisee», Larabee lisäsi.

Ei kuulostanut hyvältä.

Nappasin kynän. »Missä?» »Greenleaf Avenuella, First Wardissa. Taloa remontoidaan. Putkimies hajotti seinän ja löysi jonkinlaisen maanalaisen kammion.

Odota hetki.»

17

Kuului paperin rapinaa. Sitten Larabee luki osoitteen. Kirjoitin sen ylös. »Ilmeisesti putkimies oli ollut melkoisen järkyttynyt.» »Voin lähteä sinne heti.» »Se olisi hyvä.» »Nähdään puolen tunnin päästä.»

Kuulin Larabeen henkäisevän. »Onko ongelmia?» kysyin. »Minulla on avattu lapsi pöydällä.» »Mitä hänelle tapahtui?» »Viisivuotias tuli kotiin leikkikoulusta, söi donitsin, valitti mahakipua, kaatui lattialle. Kaksi tuntia myöhemmin CMC:ssä tyttö todettiin kuolleeksi. Sydäntäsärkevä juttu. Ainoa lapsi, ei aiempia ongelmia, täysin oireeton kunnes tämä tapahtui.» »Mikä ihme hänet tappoi?» »Sydämen rabdomyooma.» »Joka on?» »Jättimäinen kasvain kammioiden väliseinässä. Melko harvinainen hänen ikäisellään. Yleensä nämä lapset kuolevat jo vauvana.»

Larabee-parkaa odotti enemmän kuin yksi sydäntäsärkevä keskustelu. »Tee avaus loppuun», sanoin. »Minä hoitelen kauhukammion.»

Charlotten alussa oli joki ja tie.

Ensin oli joki. Ei mikään Mississippi tai Orinoco, mutta riittävän ponteva virta, jonka rannoilla käyskenteli yltäkylläisesti peuroja, karhuja, biisoneita ja kalkkunoita. Suuret kyyhkysparvet lentelivät yläpuolella.

Joen itärannan virnanpeittämien penkereiden asukkaat antoivat vesireitilleen nimen Eswa Taroa, »suuri joki». Itse he olivat catawboja, »joen kansaa».

Catawbojen tärkein kylä, Nawvasa, perustettiin Sugar Creekin latvavesille. Soogaw, tai Sugau, tarkoittaa »majarykelmää». Sijainnin valintaan ei vaikuttanut pelkästään veden läheisyys, vaan Nawvasan vierestä kulki myös alkuasukkaiden tavaranvaihdon vilkas 18

väylä, Suuri kauppareitti. Tavarat ja elintarvikkeet virtasivat reittiä pitkin Suurilta järviltä Pohjois- ja Etelä-Carolinaan ja sieltä edelleen Savannahjoelle.

Nawvasa sai elinnesteensä sekä joesta että tiestä.

Kaikki loppui siihen, kun oudot miehet tulivat suurilla laivoillaan.

Kahdeksan miestä, jotka olivat auttaneet Englannin kuningas Kaarle II:n takaisin valtaan, saivat palkinnoksi maa-alueen, joka sijaitsi Virginiasta etelään ja »Etelämerien» länsipuolella. Kallen uudet omistajalordit lähettivät viivyttelemättä väkeä kartoittamaan ja tutkimaan maaomaisuuttaan.

Seuraavan vuosisadan aikana uudisasukkaita tuli vaunuilla, hevosenselässä ja kengänpohjia kuluttaen. Saksalaisia, ranskalaisia hugenotteja, sveitsiläisiä, irlantilaisia ja skotteja. Hitaasti, vääjäämättä joki ja tie siirtyivät catawboilta eurooppalaisten käsiin.

Alkuasukkaiden kaarnaseinäiset asumukset katosivat hirsitalojen ja maatilojen tieltä. Tuli kapakoita, majataloja ja kauppoja.

Kirkkoja. Oikeustalo. Erään vähäisemmän tien risteyskohtaan ilmestyi Suuren kauppareitin molemmin puolin uusi kylä.

Vuonna 1761 Yrjö III solmi avioliiton Saksan MecklenburgStrelitzin herttuattaren Sophie Charlotten kanssa. Seitsemän­ toista­vuotias morsian ilmeisesti sai joen ja tien välissä asuvien mielikuvituksen liikkeelle. Tai sitten asukkaat halusivat liehakoida mielipuolta brittikuningasta. Olipa heidän motiivinsa mikä hyvänsä, he antoivat pikku kylälleen nimeksi Charlotte Town ja piiri­ kunnan he nimesivät Mecklenburgiksi.

Etäisyys ja politiikka kuitenkin tuomitsivat ystävyyden tuhoon.

Amerikan siirtokunnat tulivat vihaisemmiksi ja ne alkoivat olla kypsiä kapinoimaan. Mecklenburgin piirikunta ei ollut poikkeus.

Toukokuussa 1775 Charlotte Townin johtajat olivat kiukkuisia, koska hänen majesteettinsa oli kieltäytynyt myöntämästä eri­ vapautta heidän rakkaalle Queens Collegelleen, ja raivoissaan, koska punatakit olivat ampuneet amerikkalaisia Lexingtonissa.

Niinpä he pitivät kokouksen. Diplomatian ja tahdikkaan ilmaisun sivuuttaen he muotoilivat Mecklenburgin itsenäisyysjulistuksen, jossa he julistautuivat »vapaaksi ja itsenäiseksi kansaksi».

19

Että näin. Mecin itsenäisyysjulistuksen kirjoittajat eivät laskeneet leikkiä. Vuotta ennen kuin siirtokuntien kongressi sai mustaa valkoiselle, he käskivät Yrjön suksia kuuseen.

Tarinan jatko on tuttua tavaraa. Vallankumous. Vapautuminen ja sisällissota. Rekonstruktioaika ja Jim Crow. Teollistuminen, mikä Pohjois-Carolinassa tarkoittaa tekstiilejä ja rautateitä. Maail­ mansodat ja lama. Rotuerottelu ja kansalaisoikeudet. Ruostevyöhykkeen rappio, aurinkovyöhykkeen uudestisyntyminen.

Vuoteen 1970 mennessä Charlotten kaupunkialueen väestö oli kasvanut suunnilleen 400 000:een. Vuonna 2005 määrä oli kaksinkertainen. Miksi? Reittiä pitkin tuli jotain uutta. Rahaa. Ja varrelle syntyi paikkoja, mihin sitä saattoi jemmata. Siinä missä monissa osavaltioissa lait rajoittivat pankkien haarakonttorien määrää, Pohjois-Carolinan lainsäätäjät sanoivat niille: »Olkaa hedelmällisiä ja lisääntykää.»

Ja ne ottivat ja lisääntyivät. Lukuisat haarakonttorit poikivat lukuisia talletuksia ja lukuisat talletukset runsain mitoin hedelmällisyyttä. Lyhyesti sanottuna kuningattaren kaupungista tuli kahden pankkialan jättiläisen, Bank of American ja Wachovian, kotipaikka. Eivätkä Charlotten asukkaat koskaan lakkaa hekottelemasta sille, että finanssikeskuksena heidän kylänsä jää Yhdysvalloissa toiseksi vain New York Citylle.

Vanhan kauppareitin ja risteävän polun päällä kulkevat nykyisin Trade ja Tryon -katu. Osuvasti sijoitettuna toteemina risteystä hallitsee kiiltävä lasista, kivestä ja teräksestä rakennettu Bank of American pääkonttori.

Charlotten vanha ydin levittäytyy Trade ja Tryon Streetin ympärille mielikuvituksettomasti First, Second, Third ja Fourth Wardiksi numeroitujen neljänneksien kokonaisuutena. Charlottelaiset ovat aina pitäneet kaupunkiaan Uuden Etelän lapsena, ja tämän näkemyksen sokaisemana vähät välittäneet näiden keskeisten kaupunginosien säilyttämisestä. Ainoa, ja suhteellisen tuore, poikkeus on ollut numero nelkku.

Kaupungin 1800-luvun eliitti rakensi luoteisneljänneksen, Fourth Wardin, joka sittemmin vajosi kunnialliseen rappiotilaan.

Seitsemänkymmentäluvun puolessavälissä Fourth Wardista tuli 20

hyväntekeväisyysjärjestön rouvien teräsmagnoliavoiman ja pankkien ystävällisen rahoituksen ansiosta kiihkeän restauroinnin kohde. Nykyään sen komeat vanhat asuinrakennukset jakavat kapeat kadut vanhantyylisten pubien ja herttaisten modernien rivitalojen kanssa. Kaasuvaloja. Tiilikatuja. Keskellä puisto. Semmoista.

Aikoinaan Second Ward oli liljanvalkoisen Fourthin kääntöpuoli. Keskustan kaakkoispuolella sijaitsevan kaupunginosan pinta-alasta suurimman osan vei Log Town, myöhemmin nimeltään Brooklyn. Mustien saarnaajien, lääkäreiden, hammaslääkäreiden ja opettajien Brooklyn raivattiin Marshall Parkin, koulutuskeskuksen, hallintorakennusalueen ja I-77-valtatielle vievän moottoritien tieltä, ja on nyt suurimmaksi osaksi kadonnut.

First ja Third Ward ovat koillinen ja lounainen alue. Aiemmin kaupunginosat olivat täynnä varastoja, tehtaita, ratapihoja ja tuotantolaitoksia, mutta nykyisin niihin on ahdettu vuokrataloja, rivitaloja ja kerrostaloja. Courtside. Quarterside. Renwick. Oak Park.

Kaupungin hajottamis- ja uudelleenrakennuspolitiikasta huolimatta sinne tänne oli vielä jäänyt vanhan asutuksen taskuja. Larabeen ohjeet neuvoivat minua parhaillaan yhteen, joka sijaitsi Third Wardissa.

Poistuessani valtatie 77:ltä Moreheadille katsoin massiivisia rakennuksia, joista kaupungin siluetti muodostui. One Wachovia Centeriä. Westin-hotellia. Panthersin seitsemänkymmentäneljätuhatpaikkaista kenttää. Mietin, mitä Nawvasan asukkaat mahtaisivat tuumia kylänsä päälle nousseesta metropoliksesta.

Rampin päässä käännyin vasemmalle, sitten taas vasemmalle Cedarille ja ohitin rykelmän äskettäin asuintaloiksi muunnettuja varastorakennuksia. Katkaistun rautatien. Light Factory -valo­ kuvausstudiot ja gallerian. Asunnottomien yömajan.

Oikealla puolellani levittäytyi Panthersin harjoitusalue, treenikentät murretunvihreinä iltahämärää edeltävässä valossa. Käännyin vasemmalle Greenleafille ja ajoin pajutammien muodostamaan tunneliin. Suoraan edessä oli avoin alue, jonka tiesin olevan Frazier Park.

Kadun molempia puolia reunusti kaksijakoinen rakennuslajitelma. Monet taloista kuuluivat nykyään jupeille, jotka ­kaipasivat 21

keskustan lähelle. Ne oli modernisoitu ja maalattu sellaisilla väreillä kuin »kuningatar Annen syreeni» tai »Smythe Tavernin sininen». Toiset olivat edelleen alkuperäisillä afrikkalaisamerikkalaisilla omistajillaan. Osa näytti kärsineiltä ja rähjääntyneiltä ylempään luokkaan siirtyneiden naapureidensa joukossa, ja omistajat odottivat seuraavaa kiinteistöveronkorotusta pelosta väristen.

Uudestisyntyneiden ja uudelleenluomistaan odottavien talojen ristiriidasta huolimatta kaikkialla korttelissa näkyi huolenpidon jälkiä. Jalkakäytävät oli lakaistu, nurmikot ajettu. Ikkunalautojen kukkalaatikot pursuivat päivänkakkaroita tai krysanteemeja.

Larabeen antama osoite vei minut pikku röttelöön, joka oli yksi harvoista poikkeuksista. Verhoilua oli paikattu, pieli- ja nurkkalaudat repsottivat, ja maali oli kuoriutunut. Pihamaa oli enimmäkseen nurmeton, ja etukuistilla oli lavantäydeltä luonnossa hajoamatonta rojua. Ajaessani tien reunaan Charlotte-Mecklenburgin poliisilaitoksen partioauton taakse tuumiskelin, kuinka moni toiveikas ostaja oli ehtinyt kolkuttaa talon haalistuneenvihreään oveen.

Nousin Mazdastani, lukitsin ovet ja otin varusteeni takaluukusta. Kahden talon päässä suunnilleen kaksitoistavuotias poika heitteli palloa autotallin oveen kiinnitettyyn koriin. Radio pauhasi rappia ja pallo päästi pehmeitä tupsahduksia pomppiessaan ­sorapihalla.

Maan alla kiemurtelevat pullistelevat puunjuuret olivat tehneet pihapolusta möykkyisen. Pidin katseen maassa, kun nousin kuistin kenottavia portaita. »Tekö ootte se, jonka kanssa mun pitää puhua, että mä pääsen lähtemään?»

Katseeni nousi.

Ruostuneessa ja vaarallisennäköisen vinossa keinussa istui mies.

Hän oli pitkä ja laiha ja hänellä oli aprikoosihillon värinen tukka.

Paidantaskun yläpuolelle oli kirjailtu nimi Arlo ja tyylitelty jakoavain.

Arlo oli istunut polvet levällään, kyynärpäät reisien päällä ja pää tuettuna ylöspäin käännettyihin kämmeniin. Kun hän oli kuullut askeleita, hän oli kohottanut päätään puhuakseen.

Ennen kuin ehdin vastata, Arlo kysyi toisenkin kysymyksen.

22