Marja Kontiokari
LE I J ON A YÖ K Y L ÄS S Ä
kuvitus Virpi Penna WSOY
Leijona on hassu ja hirmuinen eläin. Kun leijona on kiltti, se auttaa sanomaan ihan nätisti ”ei kiitos” kun en halua jotain. Esimerkiksi äidin ehdottamaa paitaa. Silloin äiti viikkaa paidan takaisin kaappiin ja ajattelee, että onpas minulla ystävällinen lapsi. Joskus sanon ”tänään en pese hampaita äiti kulta”, ja jos äiti jatkaa jankuttamista, suutun aivan kauheasti. Leijona tykkää siitä, kun minua kiukuttaa. Se ahmii ensin ison kimpaleen kiukkua ja pian se haluaa lisää herkkuja: vihaa, raivoa ja hirveää räyhäämistä. Slurps, slurps! Leijonalla on aivan kauhea nälkä ja pullea maha. Eilen isä sanoi, että jos nyt lopetat kiukuttelun, saat katsoa videoita. Ja minähän rakastan videoita! Mutta leijona ei halunnut lopettaa meuhkaamista, ja minä kiukuttelin koko illan enkä nähnyt edes Pikku Kakkosta. Isä ja äiti kyllä ymmärtävät, että leijonalle on aika hankala sanoa ”nyt riittää”. Ihan aina he eivät kuitenkaan muista, että oikeasti minä olen ihana tyttö, joka haluaa kivoja asioita ja vain joskus (tosi, tosi harvoin) kunnon rähinää.
Tänään on perjantai. Oskun ja Nellin äidit ovat lähteneet joogakurssille ja Oskun isä on tullut katsomaan lätkämatsia Nellin isän kanssa. Osku saa jäädä Nellin luo yökylään, koska huomenna ei tarvitse mennä päiväkotiin. – Ensin menette syömään ja sitten leikkimään, Nellin isä sanoo. – Kunhan muistatte leikkiä K–I–L–T–I–S–T–I. Tietysti Nelli ja Osku leikkisivät kiltisti. Nellihän on suunnitellut heille maailman kilteimmän leikin, johon ei kuulu yhtään rähinää eikä ampumista.
Isä on tehnyt lämpimiä voileipiä ja kaakaota. Nellin herkkua! Nelli nakertaa kurkistusreiän leipään ja kuiskaa sen raosta Oskulle: – Arvaa mitä, tänään me mennään naimisiin ja leikitään häitä! – Ei todellakaan leikitä! Osku murahtaa. Minä haluan leikkiä Professori Dynamiittiä. – Eeeei! Se on ihan tyhmä leikki. Sitä paitsi nyt on minun vuoro päättää. – No okei, mennään ihan nopeasti naimisiin ja leikitään sitten jotain muuta, Osku mutisee.
aan. m u t eu t n puk e elme e s h i e s e a n l uo si, nnuk aateh u v umh ä m n ä t a o j n k e ry er pääll t t ysv Nelli n y a h d i a a öp laitta . ilkkiy s Hän kaan l n i a j d i t ä gä an, koken r kaula o k at vanh n o m
– Katso Osku! Nelli ottaa muutaman tanssiaskeleen ja pysähtyy Oskun eteen. – Nyt tämä prinsessa astuu sisään linnaan ja prinssin sydän sykähtää ulos kurkusta. Osku näprää paitansa tahraa eikä sano mitään. Nelli tuhahtaa harmistuneena. Tylsää kun paras kaveri ei osaa edes leikkiä kunnolla. – Ai niin. Yksi juttu unohtui, Nelli muistaa ja juoksee hakemaan isän hatun, kengät ja kravatin. – Laita nämä päälle. – Enkä laita, Osku sanoo. – Laitatpas. Muuten koko leikki menee pilalle! – Höh, Osku huokaa. – Anna ne sitten tänne.
– Isä, isä! Nelli syöksyy olohuoneeseen. – Minä ja Osku mennään naimisiin. Te voitte olla urkupillejä ja soittaa sen marssin. – Matsi alkaa ihan pian, isä sanoo ja vilkaisee kelloa. – Häämarssin jälkeen menette sitten suoraan Nellin huoneeseen. Nelli antaa isälle ja Lasselle talouspaperirullat, joiden läpi he laulavat: ” Den glider in, den glider in, den glider in i mål igen. ” Kesken marssin Nelli hätkähtää: – Iiik! Missä kukkakimppu on?
Nelli etsii kukkakimppua vaatekaapista ja lelulaatikosta. Kyllä tästä vielä hauska juhla tulee. Kohta heitellään riisiä, ahmitaan karkkia ja poksautellaan ilmapalloja, hän suunnittelee… Niinpä tietenkin: kimppu on pöydällä Unipupun vieressä. – Haluatko mennä naimisiin tämän ihanan prinsessan kanssa ala– ja ylämäessä? Unipupu kysyy Nellin äänellä. – Ei siinä mitään ala– ja ylämäkiä ole, Osku tivahtaa. – Iidan isosisko on ollut oikeissa häissä ja siellä sanottiin, että: ”Tahdotko ottaa tämän ihmisen vaimoksi ja pakastaa häntä myötä ja vastoinkäymisissä ennen kuin kuolet? Rätätätätätätätäääääää! Pam, pam!”
– Tuo on tyhmintä, mitä olen kuullut. Sano nyt vaan ”joo, joo” ja sitten voit suudella kaunista prinsessaa. – Yäk! Osku irvistää. – Minä en suutele ketään hölmöä prinsessaa!
– Pakko suudella tai muuten kaikki menee pilalle! Nelli kivahtaa ja kääntää Oskulle selkänsä. Osku katsoo ihmeissään Nellin vihaista selkää ja juoksee sitten olohuoneeseen.
– Nelli sanoo, että pitää suudella. Isät katsovat televisiota ja siellä joku huutaa että maali tulee. He nousevat sohvalta puoliksi seisomaan. Nellin isä laittaa ääntä kovemmalle ja Oskun isä heristää nyrkkiä tv-ruudulle. – Ei, ei, ei! Oskun isä ärähtää. – Nyt ei todellakaan huudella tai huominen karkkipäivä peruuntuu.
– Isi sanoi, ettei saa suudella tai karkkipäivä peruuntuu, Osku huokaa helpottuneena. – Sinun isi on semmoinen pikku hiirulainen, ettei se uskalla pussata edes kärpästä. – Itse olet kakkakärpänen, Osku karjuu ja viskaa hatun päin seinää. – Ei noin saa sanoa, Nelli huutaa ja potkaisee legolaatikkoa niin että varpaisiin sattuu. – Itse olet sottapyttysika! Luuletko etten nähnyt kun tiputit tomaatit lattialle? Kun kerron siitä isälle, et saa tulla meille enää ikinä, ikinä! – Ei se haittaa. En haluakaan leikkiä sinun kanssa. Saat leikkiä ihan yksin ällöttäviä hääleikkejä ja pitää päässä tuota tyhmää verkkoa! Nellin silmät pullistuvat raivosta ja suu menee tiukaksi viivaksi. Tuo on jo liikaa!
Nelli on niin kammottavan vihainen, että haluaisi nipistää, raapia, purra ja tönäistä Oskun maahan. Hänen naamansa muuttuu kirkkaan punaiseksi ja kyyneleet puskevat ulos silmistä.
– Olet kaikista tyhmin kaveri enkä kutsu sinua enää koskaan synttäreille, Nelli kirkuu ja riuhtaisee hunnun päästä niin että iso tupsu hiuksia irtoaa sen mukana.
Osku on tullut Nellin luo yökylään ja Nelli on keksinyt heille maailman kilteimmän leikin: he menevät naimisiin! Osku ei kuitenkaan innostu hääleikistä ja kiltti leikki kääntyy lopulta rähinäksi. Yökyläilyn jännitys ja yhteisten leikkien sujuminen ovat isoja asioita pienten arjessa. Välillä tunteet nousevat pintaan leijonan hurjuudella. Kirjailija Marja Kontiokarin lämpimän huumorin sävyttämä teksti kuvaa oivallisesti lasten tunnekuohuja. Virpi Pennan kuvitus tukee hienosti tarinan tunnemaailmaa ja kuvien värit leiskuvat kiukunpuuskista yhteiseen iloon.
L85.22 www.wsoy.fi Kansi: Virpi Penna ISBN 978-951-0-40335-8