Remes, Ilkka: Horna (WSOY) by Kirja.fi

HORNA

Werner Sรถderstrรถm Osakeyhtiรถ Helsinki

ÂŠ Mind Control Ltd 2014 ISBN 978-951-0-40702-8 Painettu EU:ssa

1. Pilviseltä Barentsinmereltä puhaltava tuuli hiveli korkealla töyräällä Koillis-Norjan vuonolla seisovaa pallon muotoista rakennelmaa, jonka läpimitta oli lähes neljäkymmentä metriä. Sen sisältä maailman tehokkaimpiin kuuluva amerikkalainen Globus II -tutka tarkkaili Kuolan niemimaata ja koko Venäjää. Kesä oli hiipumassa vuonoilla, pohjoistuulessa tuoksui jo jää. Rakennelman juurella, laatikkomaisen rakennuksen kellarissa sijaitsevassa toimistossa istui kaksi miestä tietokoneen ääressä. He kuuntelivat materiaalia joka oli siepattu kaukana Tukholmassa, ja aivan muilla laitteilla kuin tutkalla. Tallennettu puhelu kohisi, mutta Suomen sotilastiedustelun työntekijällä Lari Vuorella ei ollut vaikeuksia saada sanoista selvää. »Olen Mäntyniemessä puolen tunnin kuluttua», matalan soinnikas miesääni sanoi. »Jenni on Espoossa vielä. Voisitko pyytää kuljettajaa noutamaan hänet?» »Auto on Linnassa, se lähtee saman tien.» »Kiitos.» Lari katsahti kärsimättömästi tietokoneen vieressä istuvaa amerikkalaista sotilastiedustelukollegaansa. Tim Vaisasella oli punertavat kiharat hiukset, vaaleat kulmakarvat ja kolmioksi

leikattu pieni vaalea leukaparta. He olivat ikätovereita, kumpikin 39-vuotiaita. »Odota, se tulee tämän jälkeen», Tim sanoi leveällä amerikanenglannillaan. Hän ymmärsi suomea Michiganiin muuttaneiden suomalaisten isovanhempiensa käytettyä sitä sitkeästi. Ulkonäkönsä puolesta häntä olisi voinut luulla norjalaiseksi. »Nyt. Kuuntele.» Puhelu oli vaihtunut toiseen, mutta äänessä oli edelleen presidentti Niinistö, toista puhujaa Lari ei tunnistanut. Miehet vaihtoivat kuulumisia. Sitten Niinistö sanoi ääntään terävöittäen: »Puhuin aamulla Reinfeldtin kanssa. Hän oli huolestunut ja ehdotti pohjoismaista ulkoministeritapaamista.» »Ruotsalaisia kaduttaa puolustuksensa alasajo», tuntematon puhuja sanoi. »He menivät siinä liian pitkälle.» »He alkavat kohta harkita vakavissaan Natoon liittymistä», Niinistö sanoi. »Eivät sentään tässä tilanteessa. Mutta ehkä sitten, kun Baltian jännitteet helpottavat.» Tim sammutti äänitteen ja näppäili tietokonetta vakavana. »Sitten päästään varsinaiseen asiaan. Tämä keskustelu käytiin muutamaa tuntia myöhemmin. Te suomalaiset ette tule ilahtumaan tästä...» Tim painoi tallenteen pyörimään ja kaiuttimesta alkoi kuulua puhetta, jonka päälle hän kuiskasi: »Pääministeri Reinfeldt ja valtiosihteeri Åström.» Lari keskittyi kuuntelemaan kohisevaa puhelinkeskustelua. »Liittyminen tehdään nopeasti ja yllättäen», miesääni sanoi riikinruotsiksi. »Kaikki on selvää, virallinen hakemus PohjoisAtlantin neuvostoon lähtee ensi viikolla.» »Entä itänaapurimme?» toinen ääni kysyi. »Mehän olemme luvanneet pitää heidät tilanteen tasalla –»

»He tietävät kyllä tuollaisen kohteliaisuuspuheen arvon. Emme ala nyt monimutkaistaa asioita, meidän on edettävä ripeästi. Emme ilmoittaneet suomalaisille ennakkoon EU:hun liittymisestä, ja Natoon liittymisestä ilmoitamme vielä vähemmän. Ehdotin aamulla Niinistölle ulkoministeritapaamista, paljastetaan asia heille siellä.» Tim pysäytti tallenteen. Keskustelu alkoi hitaasti upota Larin tajuntaan. »Ei jumalauta. Eivätkö he käsitä millaiseen puun ja kuoren väliin he niittaavat Suomen?» »Tietenkin käsittävät. Mutta eivät välitä. Ruotsi on hermoillut Ukrainan kriisin alusta asti, ja Baltian tilanne on ollut heille viimeinen pisara. Sitä paitsi, eihän heidän Natoon liittymisensä voi tulla Suomessa kenellekään yllätyksenä?» Lari puuskahti tuskastuneesti. Ei, ruotsalaiset eivät voineet olla tosissaan… Taas kerran he ajattelivat vain itseään, varmistivat, ettei Suomen jäsenyyshakemus vaikeuttaisi heidän omaa asemaansa. He olivat jälleen valmiita pettämään Suomen. Mutta Lari ymmärsi hyvin miksi Ruotsi hermoili. Gotlannin läheisyydessä oli raportoitu sekä ilmatilaloukkauksia että sukellusvenehavaintoja. Ruotsin puolustusvoimien alasajo oli tehnyt maan entistäkin haavoittuvammaksi ja suojattomammaksi. Lari nousi seisomaan ja vetäisi kirkkaanvihreän hupparinsa vetoketjun ripeällä liikkeellä kiinni. »Mitä saan raportoida tästä Helsingissä?» »Virallisesti et mitään. Tämä on ujutettava teille äärimmäisen varovasti. Meidän kuuntelumme Ruotsissa ja Suomessa ei saa paljastua missään oloissa.» Lari tiesi, että tallenteet oli tehnyt CIA:n ja NSA:n yhdessä pyörittämä Special Collection Service, jolla oli kuunteluasema muun muassa Yhdysvaltain lähetystön katolla Kaivopuistossa. Lari oli muutaman kerran tavannut SCS:n virkailijoita, mutta

hänkään ei ollut selvillä yksikön toiminnan yksityiskohdista. Ainakin se seurasi muiden lähetystöjen – erityisesti Venäjän ja Kiinan – sekä Suomen valtiojohdon, tiettyjen poliitikkojen ja ehkä myös muutamien yritysten viestiliikennettä. Edward Snowdenin paljastaman Angela Merkelin kuuntelun jälkeen amerikkalaiset olivat Helsingissäkin palauttaneet lähetystönsä uudisrakennuksen katolle suojalevyjen taakse piilotettuja laitteitaan, muun muassa mikroaaltoantennin, vanhan päärakennuksen katolle paremmin kätkettyyn paikkaan. »Bolotnyn operaation ajoitusta pitää varmaankin nyt harkita uudelleen», Lari sanoi kykenemättä peittämään hermostuneisuuttaan. »Emme voi tässä tilanteessa aloittaa sitä, riski olisi mieletön.» »Ei vaan Moskovaan olisi pitänyt mennä jo viime viikolla. Minua painostetaan Washingtonista koko ajan. Bolotny on ollut Krimin kriisin jälkeen meidän tärkein USO:mme.» Lari ei yrittänyt enempää lykkäystä, sillä jo lyhenne kertoi hankkeen tärkeysasteen: USO tuli sanoista Ultra Secret Operation. Vasta seuraavana luokituksessa oli Top Secret. »Kai se on pakko uskoa», Lari sanoi kireästi. »Yöjuna Moskovaan lähtee perjantaina kello 17.23.» Lari heitti laukun olkapäälleen pää sauhuten. Jos Ruotsi todellakin haki Nato-jäsenyyttä, joutuisi Suomi väistämättä tekemään samoin. Kremlissä se tulkittaisiin uhaksi Venäjälle, ja se tarkoittaisi sataprosenttisen varmasti Venäjän vastatoimia. Mutta millaisia? Vielä ennen Ukrainan selkkausta niiden olisi arveltu jäävän vain koviksi puheiksi, mutta nyt maailma oli muuttunut. Pelkkä ajatus Tolstoihin nousemisesta huomenna Helsingin rautatieasemalla sai hänen pulssinsa kiihtymään. Hän vilkaisi kelloaan, 9.08. »Heitätkö minut kentälle?» He astuivat Timin työhuoneesta hämärästi valaistuun betonilattiaiseen saliin, jonka seiniin pultatuissa telineissä hyrisi

tietokoneita ja tutkalaitteiden ohjauselektroniikkaa. Seinustalla kiemurteli palokunnan letkuja muistuttavia ranteenpaksuisia oransseja kaapeleita. Tilassa leijuva haju viittasi homeongelmaan, samoin Timin kroonistunut nuha, jota hän oli kertonut hoitavansa yrttikapseleilla ja muilla homeopaattisilla lääkkeillä. Astmaansa varten hänellä oli hengitettävä lääke aina mukanaan. Salin seinustalla oli muutamia näyttöruuduilla varustettuja työpisteitä, joista yhdessä istui norjalainen Jakob. »Lari, tulisitko vilkaisemaan ihan nopeasti», Jakob sanoi hauskalta kuulostavalla englannillaan. »Besovetsiin tuotiin lisää rynnäkköhävittäjiä,» hän jatkoi osoittaen kynällä ison taulutelevision kokoisella näyttöruudulla kohtaa, jossa piirtyivät Kuolan niemimaa sekä Venäjän raja Itämerelle saakka. »Kahdeksan Suhoita ja kuusi Migiä. Veli venäläinen kokoaa kovasti rautaa teidän ovenne taakse.» Lari pudisti hiljaisena päätään ja suuntasi ovelle. Hän olisi halunnut viedä Ruotsin valtiojohdon puhelinkeskustelut muistitikulla mukanaan, mutta se oli mahdotonta. Mitään dokumenttia ei tulisi olemaan, ainoastaan Larin sanat eräälle korkealle upseerille Helsingissä. Ja niistä repeäisi helvetti valloilleen. »Työntäkää vain päänne syvemmälle pensaaseen», Jakob huikkasi vielä hänen peräänsä. Lari ei viitsinyt selittää, ettei Suomen Puolustusvoimissa ainakaan tehty niin. Itä-Ukrainan sotatilan myötä yhä pahemmin tulehtunut Venäjän ja lännen konflikti oli levinnyt Venäjän länsirajoille, lähemmäs Suomea. Sen jälkeen kun tilanne Baltiassa oli kiristynyt venäläisvähemmistöä koskevien kiistojen jälkeen, Suomi oli nostanut valmiuttaan entisestään. Venäjän rankka propaganda länttä vastaan oli muuttunut yhä rajummaksi samalla kun pakotteiden ja vastapakotteiden kierre oli syventynyt. Nato ja Venäjä olivat vuoron perään vahvistaneet joukkojaan Baltian läheisyydessä samaan aikaan kun

Virossa, Latviassa ja Liettuassa oli esiintynyt provosoituja levottomuuksia ja Kreml oli esittänyt yhä jyrkempiä syytöksiä venäläisvähemmistön syrjinnästä, jopa suoranaisesta venäläisvihasta ja fasismista. Yhdysvallat oli tuonut Baltiaan raskasta taistelukalustoa, muun muassa taistelupanssarivaunuja. Lari pysähtyi sinisissä tennistossuissaan ja farkuissaan teräsovelle, jonka Tim näppäili koodeillaan auki. Ankean huoltotilan jälkeen edessä oli lisää ovia ja käytäviä, kunnes he lopulta astuivat ulos. Sisätilojen jälkeen pilvisenkin aamun valo häikäisi, vaikka taivasta varjosti rakennuksen takana kohoava massiivinen tutkarakennelma. Täältä Norjan koillisnurkasta oli Kuolan mannertenvälisten ohjusten tukikohtiin alle sata kilometriä, eikä se ollut sattumaa. Tim heitti Larin Volvollaan Vardøn – suomalaisittain Vuoreijan – parin tuhannen asukkaan kuntakeskuksen kupeessa sijaitsevalle lentokentälle. Tim toimi signaalitiedustelua hoitavan Suomen Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen yhteysmiehenä ja teki töitä Globuksella, mutta vietti myös paljon aikaa Tikkakoskella, jossa toimi tiedustelulaitoksen keskeisin osa, entinen Viestikoelaitos. »Saan vielä tänään muutamia Bolotnyyn liittyviä tietoja NSA:lta», Tim sanoi ratin takaa pienen terminaalirakennuksen edessä. »Kerrataan sitten yksityiskohdat ennen Moskovaan lähtöäsi.» »En pidä siitä alkuunkaan», Lari sanoi hiljaa. »Bolotny häiritsee Talviunta.» Tim nosti äkkiliikkeellä sormen huulilleen ja sanoi: »Hyvää matkaa.» Lari vaikeni. Tim kopautti kevyesti rintakehänsä yläosaa. Lari pani merkille tämän kauluksen alta pilkottavan kaulaketjun ja nyökkäsi.

Samassa Larin puhelin soi. Hän vilkaisi näyttöruutua ja tunnisti numeron: Anna. Lari jähmettyi paikalleen häkeltyneenä. Puhelin soi uudelleen. Hän tuijotti eteensä tietämättä mitä tehdä ja vaistosi Timin vilkaisun syrjäsilmällään. Samalla hetkellä hän käsitti häkeltymisellään paljastaneensa itsensä. Hän nosti puhelimen korvalleen. »Hei», Lari sanoi voimatta peittää kireyttä äänessään. »Hei», kuului pehmeä naisen ääni. »Onko jotain kiireellistä?» Hän oli sanonut Annalle, ettei soittaisi hänelle. Varsinkaan työmatkalle. »Ei mitään kiireellistä, halusin vain –» »Olen juuri nousemassa koneeseen. Minun on lopetettava. Soittelen myöhemmin.» Lari sulki puhelimen. »Sara?» Tim kysyi. Lari nyökkäsi. »Sellaisia ne avovaimot kuulemma ovat», Tim sanoi. »Aina huolehtimassa ja kontrolloimassa minne tahansa mies menee.» Lari kuuli Timin äänensävystä, että tämä ei uskonut hetkeäkään soittajan olleen Saran. »Siellä voi olla kuoppainen keli», Tim sanoi. Lari nousi autosta vilkaisten kentän reunalla olevaa tuulisukkaa, joka sojotti vaakasuorassa. Tiedustelulaitoksen käytössä oleva, Kirkkoniemestä lähtenyt Suomen ilmavoimien Casa lähestyi lyhyttä kiitorataa siivet vaappuen. Potkuriturbiinikoneen kyydissä oli Larin kollega, joka tiesi hänen käyneen Globuksella, mutta ei sen enempää. Suomen ja Yhdysvaltain tiedusteluyhteistyö oli aina perustunut tiiviisiin henkilösuhteisiin, hyvin pienessä piirissä. Hetki sitten oli jälleen tullut konkreettisesti todistetuksi mihin pienen maan selviytyminen perustui: tietojenvaihtoon. Varsinkin Venäjä yritti jatku-

vasti päästä perille Suomen ja USA:n yhteistyön muodoista ja laajuudesta, mutta se oli tiukoin turvatoimin onnistuttu pitämään salassa. Lari hengitti syvään Barentsilta puhaltavaa hyytävää meriilmaa ja veti hupun päänsä yli. Hän tunsi t-paitansa alla kaulaketjunsa riipuksen metallisen painon ja yritti edes hetkeksi unohtaa edessään olevat haasteet.

2. Casa C-295 -potkuriturbiinikone eteni jyristen yhdeksäntuhannen metrin korkeudessa Itä-Lapin ilmatilassa. Lari istui työpisteessään koneen rahtitilassa olevassa kontissa, johon oli asennettu Lockheed Martinilta ostettu Dragon Shield -signaalitiedustelujärjestelmä. Se sieppasi, purki ja analysoi Venäjän sotilaallista viestiliikennettä eli tutkien, radioiden, puhelimien ja kaikkien sähkömagneettista säteilyä lähettävien laitteiden toimintaa. Yli 110 miljoona euroa maksanut huippusalainen laitteisto oli Suomen varjelluinta teknologiaa, jonka salaisuuksiin oli vihitty vain tiedustelulaitoksen eliittiä. Kontti lukittiin koneen huoltojen ajaksi ja tarvittaessa se voitiin siirtää toiseen koneeseen. »Oliko Vardøssä jotain uutta?» viereisessä työpisteessä kontissa istuva Larin pitkäaikainen kollega Marko Raevaara kysyi. »Jotain niillä on mielessä», Lari vastasi puolihuolimattomasti. Markokaan ei tiennyt operaatio Bolotnysta, suuremmista salaisuuksista puhumattakaan. »Kenellä? Voitko puhua vielä vähän epämääräisemmin.» »Isojen poikien pelejä, joissa me olemme vaihtopenkin lämmittäjiä. Meille puhutaan vain se mitä halutaan, silloin kun halutaan. Jos halutaan.»

Lari oli levoton. Suomen ja Ruotsin valtiojohdon puhelutallenteet pyörivät hänen mielessään. Hän ei pitänyt USA:n tiedustelutoiminnasta Suomen maaperällä, vaikka ymmärsi heidän tilanteensa. Koko kylmän sodan ajan amerikkalaiset olivat seuranneet venäläisten viestiliikennettä Tehtaankadun, lukemattomien KGB:n ja sotilastiedustelupalvelu GRU:n Suomessa sijaitsevien tiedusteluasemien sekä Moskovan välillä. Samalla Special Collection Service oli siepannut suomalaisten omaa viestiliikennettä. Tästä amerikkalaisten edelleen jatkuvasta urkinnasta tiesivät vain harvat edes Suomen sotilastiedustelussa. Larikin oli kuullut Timiltä SCS:n suomalaisiin avainhenkilöihin kohdistamasta telekuuntelusta vasta kaksi vuotta sitten. Toiminta oli antanut selityksen hänen USA:n lähetystön sisäpihalla pakettiautossa vilahdukselta näkemälleen liikuteltavalle tukiasemalle. Timin mukaan toiminta oli aktivoitunut uudelleen silloin, kun DDR:n etuja ja valtiollista tunnustamista aktiivisesti ajanut vasemmistopoliitikko oli nimitetty Suomen ulkoministeriksi 1990-luvun puolivälissä. Washingtonissa ministerivalintaa oli kummeksittu, ja tilanne oli muuttunut vielä haastavammaksi, kun hänestä oli tullut Suomen presidentti. USA:n huolen oli jakanut moni suomalainen upseeri viimeistään siinä vaiheessa kun presidentti oli alkanut voimallisesti romuttaa Suomen puolustuksen yhtä kulmakiveä, maamiinoja. Tätä taustaa vasten Lari oli nipin napin ymmärtänyt amerikkalaisten muutamiin suomalaisiin kohdistaman urkinnan Helsingissä tuona aikana. Mutta kuten tiedustelumaailmassa usein, poikkeusta varten luodut järjestelyt jäivät pysyviksi laajentuak seen taas astetta pidemmälle. Lari ei kuitenkaan paheksunut amerikkalaisia, sillä Suomen Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen nimenomaisena tehtävänä oli ennaltaehkäisevän puolustuskyvyn ylläpitäminen, ja

sen peruspilari oli tiedusteluaineiston hankkiminen. Tänäänkin Vardøssä Lari oli amerikkalaisten aktiivisuuden ansiosta saanut korvaamatonta tietoa keskeisimmästä kohteestaan, Suomen sotilaallisesta turvallisuusympäristöstä, joka oli muuttunut äärimmäisen nopeasti. Hankintatapansa vuoksi tieto oli kuitenkin äärimmäisen herkkä, ja Larin olisi puhuttava asiasta pian miehelle, joka välittäisi viestin sopivasti sumennettuna Suomen valtiojohdolle. »Tämä alkaa näyttää huolestuttavalta», Marko sanoi äkkiä. He olivat lentäneet Vardøstä itäisintä mahdollista reittiä saa tuaan havaintoja Sallan itäpuolelle Venäjälle maastoon piilotetulta signaalitiedusteluasemalta. Sen mukaan alueen yläpuolella oli jo toista tuntia lentänyt melko säännöllistä ympyrää Venäjän puolustusministeriön erikoiskone Tu-214. Vastaavaa konetyyppiä käytettiin dataradioverkkojen linkkinä ja tutkakoneena Venäjän presidentin liikkuessa alueilla, joilla yhteydet olivat epävarmat. Silloin kone saattoi lentää ympyrää tuntikausia kerrallaan; ydinasevallan johtajalla oli oltava joka hetki komentoyhteys asevoimien operatiiviseen johtoon. Näin oli tapahtunut muun muassa Sotšin olympialaisten aikana. Tällaisessa käytössä transponderi, omaa konetunnusta lähettävä toisiotutkavastaaja pidettiin yleensä päällä. Alakurtin–Sallan suunnalla lentävän tiedustelukoneen transponderi sen sijaan oli kytkettynä pois – aivan kuten heidän oman Casansa tiedustelulennoilla – joten kone ei näkynyt toisiotutkassa. Alakurttiin kohdistui lännen sotilaallista mielenkiintoa, sillä sen viime vuosikymmenellä käytöstä poistettu tukikohta oli otettu uudelleen käyttöön. Sinne oli tulossa Venäjän Pohjoisen laivaston Suhoi-24-hävittäjillä ja »lentäviksi tankeiksi» kutsutuilla Mi-24-hyökkäyshelikoptereilla varustettu kolmentuhannen miehen arktinen prikaati. »Tupolev kaartaa jyrkästi länteen», Marko sanoi äkkiä.

Lari tuijotti spektrogrammin doppleriviivaa, johon oli ilmestynyt jyrkkä kulma. Heidän tietokoneensa seurasivat tiedustelukoneen liikkeitä radioaaltojen heijastusetäisyyksien kasvunopeuden perusteella. Oli selvää, ettei tiedustelu-Tupolev lentänyt tutkalentoon viittaavaa säännöllistä ympyrärataa, vaan sen lentokorkeus ja lennetyn ympyrän säde vaihtelivat. »Jotain se mittaa», Lari sanoi ja vilkaisi Markoa huolestuneena. »Suuntimalento. Ovatko ne pirulaiset havainneet Siikaselän aseman?» Lari otti saman tien vahvasti suojatun yhteyden Tim Vaisaseen Vardøhön ja syötti tälle Tupolevista tallennetut signaalit satelliittiyhteyden avulla. Suomen sotilastiedustelu oli vienyt yhteistyössä amerikkalaisten kanssa Lockheed Martinin uusimman sukupolven monikanava-aseman Sallan itäpuolelle Siikaselkäjärven liepeille Venäjän puolelle. Sieltä se seurasi Alakurtin tukikohdan radioliikennettä. Alakurtti kuului Sallan pakkoluovutettuihin alueisiin ja sijaitsi runsaan 50 kilometrin päässä nykyisestä rajasta. Lari oli ollut mukana piilottamassa laitetta maastoon Salla–Alakurtti-tien lähelle. Se käytti äärimmäisen pientä lähetintehoa ja lähetti tietonsa satunnaisina, jatkuvasti taajuutta vaihtavina purskeina Yhdysvaltain NROL-67-vakoilusatelliitille. Puolustusvoimien tiedustelulaitos sai tiedot amerikkalaisilta normaalin datavaihdon kautta. Samalla tavoin seurattiin muun muassa Pihkovassa toimivan 76. Maahanlaskudivisioonan ja spetsnaz-prikaatin radioliikennettä. »Tupolev jatkaa suoraan tännepäin », Marko sanoi äkkiä. »Se ylitti juuri rajan.» Räikeä hälytysääni rämähti soimaan Lapin lennoston Hävittäjälentolaivue 11:n laivuerakennuksessa Rovaniemen pohjoispuolella kello 10.43.

Päivystysvuorossa olevan kapteeni Kimmo Teikarin katse jähmettyi vihreisiin lentohaalareihin pukeutuneen kollegansa, yliluutnantti Korhosen kasvoihin. Pysähtynyt hetki kesti vain pari sekuntia, sitten Teikari suuntasi kohti portaikkoa Korhonen perässään. He laskeutuivat portaat ja harppoivat kohti varustehuonetta. Kaiuttimesta kuului päivystäjän muutaman lauseen laajuinen tilannekuvaus: Sallan kohdalla Suomen ilmatilaan oli tunkeutunut Tupolev-214, Venäjän puolustusministeriön tiedustelukone, joka oli aiemmin kiertänyt ympyrää Sallan ja Alakurtin välissä. Miehet ottivat hyllyltä lentokypäränsä ja painoivat ne päähänsä. Ikkunasta näkyi kentällä valmiudessa olevat kaksi Hornet F-18 -hävittäjää, joiden ympärillä lentomekaanikot työskentelivät. Hävittäjä tarvitsi huoltoa kaksikymmentäviisi tuntia yhtä lentotuntia kohden. Teikari avasi oven ja juoksi kohti konettaan, jonka siiven luona avustava mekaanikko jo odotti. Tunnistuslentoihin liittyi aina jännitys tuntemattomasta, koskaan ei voinut ennakolta tietää millaiseen tilanteeseen jouduttaisiin. Ja nyt kyseessä ei ollut tavallinen tunnistuslento, vaan aiemminkin Suomen ilmatilaa hätyytellyt mysteerikone. Askel askeleelta Teikari tunsi kuinka adrenaliini pumppautui suoniin yhä voimakkaammin. Hän kiipesi lyhyet tikkaat ohjaamoon tietäen Korhosen nousevan omaan koneeseensa samaan aikaan. Mekaanikko auttoi Teikaria vyöttäytymisessä, yhdisti G-puvun, radioiden johdot ja kypärätähtäimen liittimet sekä taputti häntä olkapäälle merkiksi valmiudesta. Laskeuduttuaan tikkaat mekaanikko käänsi ne siiven etureunan jatkeen sisälle ja Teikari sulki ohjaamon kuomun. Sitten hän pyöritti etusormeaan mekaanikolle saaden kuittauksena samanlaisen merkin.

Hän käynnisti Hornetinsa tuplamoottorit, tasasi paikannusjärjestelmän, tarkasti tutkan toiminnan ja suoritti muut lähtörutiinit. Täysi valmius. »TOWER, VISENT-01 request taxi», Teikari pyysi rullausohjeet lennonjohdolta. »VISENT-01, lineup runway 21», kuulokkeista vastattiin. Teikari näytti mekaanikolle peukkua ja sai jälleen kuittauk sen. Hän näki Korhosenkin Hornetin olevan valmis rullaamaan. Rullatessaan lähtöpaikalle hänen aivonsa käsittelivät Tupolevin aiheuttaman tilanteen yllätyksellisyyttä. Baltian kiristyneen tilanteen vuoksi Suomen ilmavoimien valmiustasoa oli nostettu. Hävittäjälentäjät olivat viettäneet työntäyteisiä viikkoja eikä kukaan ollut ehtinyt juuri kotonaan käydä. Venäjän arvaamattomuus oli ollut kaikkien mielessä. Oliko tämä nyt jokin uusi käänne? Teikari yritti sulkea mielestään vaihtoehdot, jotka vaikuttivat toinen toistaan huolestuttavammilta. Oli vain keskityttävä lentotehtävään. Hävittäjälentueen johtokeskuksen taistelunjohtajan viesti kohisi Teikarin kuulokkeisiin: »Kohde jatkaa länteen, suunta länsi 270». Tupolev oli etenemässä yhä syvemmälle Suomen ilmatilaan. »VISENT-01 ready for departure.» »VISENT-01 cleared for TAKE OFF, RUNWAY 21», torni kuittasi. Teikari nosti 160 kilonewtonin tehoisten suihkumoottorien kierroksia. Neljänkymmenen miljoonan euron arvoisen F-18:n massiivinen työntövoima painoi hänet tiukasti istuintaan vasten. * * *

Lari tuijotti doppler-viivaa hämmentyneenä. »Mitä ne oikein aikovat?» Marko kysyi jännittyneellä äänellä hänen vieressään ahtaassa, elektroniikalla täytetyssä kontissa Casa-tiedustelukoneen ruumassa. Lari pudisti hiljaisena päätään. Viiva ruudulla puski yhä eteenpäin. Datapääte heräsi eloon hänen näkökenttänsä laidalla ja hän kääntyi lukemaan Vardøstä tulleen viestin. Tim aikoi ehdottaa Marylandiin Siikajärven SR-2 -aseman mykistämistä. Oli täysin poissuljettu vaihtoehto, että se paljastuisi venäläisille, ja siihen Tupolevin kaartelu paikan yllä oli Timinkin mukaan viitannut. Vain puoli tusinaa suomalaista tiesi SR-2:sta, eikä juuri useampi USA:ssakaan. Sitä mukaa kun Venäjä vahvisti järjestelmällisesti sotilaallista voimaansa länsirajallaan ja tiukensi otettaan Suomesta, suomalaisten tiedustelu-upseereiden ydinjoukko oli ryhtynyt yhä uskaliaampiin operaatioihin amerikkalaisten kanssa ennakkovaroitus- ja tilannetietoisuuden varmistamiseksi. Mutta miksi venäläiskone jatkoi nyt suoraan Suomen ilmatilaan? Todennäköisesti antaakseen uhmakkaan ja aggressiivisen viestin siitä, että he olivat havainneet Siikajärven SIGINTaseman. Samassa Tupolev teki jyrkän kaarroksen. »Kohde kaartaa jyrkästi… suunta nyt itä 090», kuului taistelunjohdosta. Kapteeni Teikari vahvisti näköhavainnollaan sen minkä viesti ja datalinkki kertoivat. Tupolev-214 oli kääntynyt takaisin sen jälkeen kun Hornetit olivat nousseet taivaalle. Mutta mikä sen tehtävä oli ollut? Radiokutsuun kone ei ollut vastannut. Kyse saattoi olla Suomen ilmavalvonnan testaamisesta, mutta miksi tehdä se puolustusministeriön erikoiskoneella? Todennäköisin selitys oli

koneen käyttö vakoiluun ja signaalitiedusteluun. Ja siinä mielessä alueloukkaus oli ollut röyhkeydessään ainutlaatuinen. Samassa Teikarin katse kiinnittyi taivaanrantaan. Pisteitä oli nyt kaksi. Toinen, äskeinen Tupolev, loittoni, mutta toinen lähestyi. Ja lujaa. Teikari vilkaisi laitteistoaan, mutta kaikki oli ennallaan. Hän raportoi taistelunjohtoon, mutta silläkään ei ollut tutkahavaintoa. Teikari näki jo, että kyse oli valtavalla nopeudella lähestyvästä hävittäjästä. Samassa se kaarsi voimakkaasti, ohitti Hornetin ja jatkoi matkaansa Hornetista mitään välittämättä kuin tahallaan suomalaishävittäjää nöyryyttäen. Samalla Teikari käsitti. »Suhoi PAK-FA.» »VISENT-01, voitko toistaa?» kuului taistelunjohdosta terävästi. Teikari tuijotti tyrmistyneenä yhä syvemmälle Suomen ilmatilaan katoavaa uuden polven suihkuhävittäjän prototyyppiä, jonka ylivertaista nopeutta ja häiveominaisuuksia hän oli juuri todistanut. »Se oli Suhoi PAK-FA», Teikari toisti yrittäen saada ääneensä voimaa. »Jotain lähestyy idästä, se tulee suoraan kohti. Tutkahavaintoja ei ole.» Lari kuunteli kaiuttimesta kuuluvia, näennäisen rauhallisia ohjaamosta lausuttuja sanoja yhä huolestuneempana. Ikkunattomassa tilassa hän oli ohjaamomiehistön näköhavaintojen varassa. Hän nosti katseensa Markoon. »Jotain outoa –» Kuulokkeista kajahti ohjaajan huudahdus. Samassa kone heilahti ja alkoi pudottaa korkeutta niin rajusti, että Lari painautui istuinvöitä vasten koko massallaan. Hänen edessään ollut

vesipullo sinkoutui kattoon, samoin kynät ja lehtiöt ja kaikki irtain. Moottoreiden meteli yltyi ja pudotus kouraisi syvältä vatsanpohjasta. Ennen kokematon pakokauhu otti Larin valtaansa. Kapteeni Teikari seurasi sydän kurkussa Casan täpärästi onnistunutta väistöliikettä, joka näytti jatkuvan turhankin pitkään alas ennen kuin kone oikeni. Äkkiä Teikari työnsi tehovivut eteenpäin kytkien jälkipolttimet päälle. Äänivallin rikkoutumista ei huomannut ohjaamosta, mutta mahdolliset kulkijat Sallan itäosan erämaissa hätkähtäisivät pamahdusta. Venäläishävittäjä oli kaartanut jo hänen edelleen kohti itärajaa, mutta Teikari teki sen perässä ärhäkän singahduksen, kunnes kaartoi jyrkästi takaisin juuri ennen valtakunnanrajaa. »CASA-01, VISENT-01, kaikki kunnossa?» Teikari kysyi. Ei vastausta. »CASA-01, VISENT-01, kuittaatko?» Teikari toisti. »CASA-01 kuittaa. Viisaampi väistää.» Casan perämiehen puheesta kuulsi edelleen säikähdys.

3. Loppukesän tumman pilvipeitteen alla leviävän laajan metsäalueen keskeltä kuului matalaa jylinää. Kirkkaat laskeutumisvalot välähtivät horisontissa, kun Norjasta tuleva potkuriturbiini-Casa lähestyi Luonetjärven lentokenttää Tikkakoskella Jyväskylän pohjoispuolella. Sivutuuli vaaputti konetta sen laskeutuessa kiitoradalle. Lari sulki kontissa koneen rahtitilassa Dragon Shieldin järjestelmiä. Loppumatka Sallan yläpuolella tapahtuneen oudon välikoh tauksen jälkeen oli mennyt välttämättömien työasioiden lisäksi Markon kanssa tilanteesta keskustellen. Timille Vardøhön Lari oli heti tuoreeltaan ilmoittanut tapahtuneesta ja tiesi asian olevan jo Yhdysvalloissa sotilasanalyytikoiden puitavana. Suomen tiedustelulle entuudestaan tuttu Tupolev oli todellakin mitä ilmeisimmin ollut suuntimalennolla selvittämässä Siikaselän SIGINT-aseman sijaintia. Todennäköisesti se oli onnistunut tehtävässään, sillä Tupolevin rajaloukkaus Sallaan oli tehty poikkeuksellisen röyhkeästi, puhumattakaan Suhoi-hävittäjän toiminnasta, joka lähettäisi ennenkokemattomia shokkiaaltoja pääesikunnan kabinetteihin. Viidennen sukupolven Suhoista tiedettiin olleen koekäytössä prototyyppejä jo pitkään, mutta sel-

laisella tehty demonstraatio vieraan valtion alueella oli merkillepantavaa ja erittäin huolestuttavaa. Venäjän yleisesikunnan Sallassa lähettämä viesti oli tullut perille. Siikaselän SIGINT-aseman, koodinimeltä SR-2:n, oli Suomi saa Ruotsin hakevan pikaisesti läheikadottava – jotietää senkin takia, että pian Salla–Alakurtti-tien syydessä parveilisi venäläisiä etsijöitä. Tämän vuoksi vähältä Natoon tuskin ja päättää seurata mukana. piti -tilanteesta voitaisiin kertoa mitään valtiojohdolle ja poliitikoille avaamatta samalla väylää jatkokysymyksille, jotka Venäjä Suomen reagoi tiedustelun ärhäkkäästi pakotteiden jo johtaisivat salassapidettäviin prosesseihin. Samantyyppisiä, joskaan ei näin vaarallisia tapauksia oli kiristämässä ilmapiirissä. sattunut aiemmin ulkomailla. Kesällä 2014 venäläiset olivat alkaneet poikkeuksellisesti seurata tutkalla amerikkalaista RC135-tiedustelukonetta kansainvälisessä ilmatilassa Itämerellä ja lähettäneet hävittäjän perään. Keväällä Ohotanmerellä Samaan aikaansen paljastuu USA:n ja Venäjän ja Japanin välissä venäläishävittäjä oli ollut törmätä amerikkalaisen kanssasalainen lennettyään kolmenSuomen tiedustelukoneen sotilastiedustelun kymmenen metrin päähän siitä. operaatio Venäjällä. Se räjäyttää tilanteen Perämies sammutti merkkivalon ja Lari irrotti turvavyönsä. »Kuka noukkii SR-kakkosen kotiin?» Painijan oloinen katastrofiksi, jollaista kukaan suomalainen Marko kysyi kiskoes saan ylleen iänikuista, aavistuksen liian isoa nahkatakkiaan, joka sai hänet näyttämään puolalaiselta ei vielä muutama kuukausi sitten olisi voinut autokauppiaalta. Vaikutelmaa korostivat terhakkaat kalapuikkoviikset. Hoksottimet Pielavedeltä kotoisin olevalla metsurin uskoa. pojalla toimivat kuitenkin kohtalaisesti; korpifilosofiksi itseään tituleeraava mies oli harrastuksenaan laajentanut tietojenkäsittelyopintojaan logiikan kautta filosofiaan, josta kaikkien hämmästykseksi teki työn ohessa väitöskirjaa Jyväskylän yliopistoon. »Kukaan ei nouki sitä», Lari sanoi ottaessaan hupparinsa ja olkalaukkunsa ahtaasta tilasta istuimen takaa. »Sitä ei tarvitse noukkia.» »Miten niin?»

Ensin Ukraina. Nyt Suomi.

9789510407028* 23