Helsinki
Joka lauantai kello yhdeksän olohuoneen ikkunalautaan rapsahtaa pikkukivi. Naps. Minttu tarttuu kaleidoskooppiin, upottaa kipparilakin päähänsä ja hampsii portaat alas kaksi kerrallaan.
– Onko kapteeni valmiina seilaamaan seitsemälle merelle? pappa kysyy.
– Pappa, mulla heiluu hammas, Minttu huikkaa jo ennen kuin on ehtinyt tarttua papan ojennettuun käteen.
– Taas? Jääköhän siulle tuolla menolla enää hampaita ollenkaan, pappa vitsailee ja pörröttää hellästi Mintun tukkaa. – Ennen keripukki vei merikarhujen hampaat, nykyisin vissiin keijut hoitaa senkin homman.
– Pappa! Niiden tilalle kasvaa uudet!
– Kumpi otetaan? pappa kysyy.
– Tuo vähän vinkura, Minttu vastaa. – Siihen saa hyvin purjeen. Anna kun minä pujotan.
– Katohan, siehän olet jo ihan mastomestari, sait sen paikoilleen tuosta noin vaan, pappa kehuu ja Minttu hymyilee.
– Pappa, tämä on varmaan miljoonas kerta! Kyllä minä jo osaan.
– Kohta sie et enää tarvitse minnuu näissä laivanrakennushommissa, pappa naurahtaa.
– Paitsi että minä en saa vielä käyttää linkkaria. Vasta kun olen koulussa.
– Sitten voit antaa papalle potkut varustamosta. – Enkä, Minttu nauraa.
– Mihinkäs meidän pursi tänään seilaa? pappa kysyy. – Salakkalahdelle, Minttu vastaa heti ja kohottaa kaleidoskoopin kuin kaukoputkeksi. – Ei ole sumua. Merisää. Hyvä näkyvyys, Minttu jatkaa.
– Annas kun miekin kurkistan, pappa pyytää. – Katohan, nyt on niin kirkasta, että tornin vihree kuparkatto näkyy tänne asti!
Minttu asettaa kaarnalaivan varovasti veteen. Sillä on lastinaan pieniä, erivärisiä kiviä. Minttu ja pappa vilkuttavat, kun alus lipuu hitaasti kauemmas rannasta. – Hyvää matkaa! he huiskuttavat yhdessä.
– Ja puluilla on juhlat torilla, ja joku on pudottanut rinkelin, pappa jatkaa.
Joka lauantai Minttu uittaa papan kanssa kaarnalaivoja.
”Onko kapteeni valmiina seilaamaan seitsemälle merelle?” pappa kysyy aina Mintulta.
Mutta eräänä lauantaina pappa ei tulekaan. Hänellä todetaan altzheimer. Mintusta tuntuu siltä kuin pappa olisi laiva keskellä tiheää sumua – ja alla on vaarallinen haimeri.
KATRIINA ROSAVAARA kertoo koskettavasti Viipurissa syntyneen, vanhan merikapteenin ja tämän lapsenlapsen tarinan. Ne, jotka jäävät sumun toiselle puolen, joutuvat luopumaan ja sopeutumaan. Kirjaa kuvittavat LOTTA FORSIN sinisävyiset, haikean utuiset kuvat.