Coetzee, J.M. - Auster, Paul: Tässä ja nyt (Tammi)

K E L T A I N E N

K I R J A S T O

K E L T A I N E N

K I R J A S T O

Paul auster & J. M. Coetzee

Tässä ja nyt Kirjeitä ystävyydestä

Suomentaneet erkki Jukarainen ja seppo loponen

KusTannusosaKeyhTiö TaMMi helsinKi

Englanninkielinen alkuteos Here and Now – Letters 2008–2011 ilmestyi 2013.

Copyright © 2012 by Paul Auster (with respect only to the letters written by Paul Auster) Copyright © 2012 by J.M.Coetzee (with respect only to the letters written by J.M.Coetzee) by arrangement with Carol Mann Agency, USA for Paul Auster Peter Lampack Agency, Inc., USA for J.M.Coetzee and Licht & Burr Literary Agency, Denmark.

Suomenkielinen laitos © Kustannusosakeyhtiö Tammi 2013 Paul Austerin osuuden suomentanut Erkki Jukarainen, J. M. Coetzeen osuuden suomentanut Seppo Loponen Painettu EU:ssa ISBN 978-951-31-7020-2

14.–15. heinäkuuta 2008 Hyvä Paul, olen pohdiskellut ystävyyksiä, kuinka ne kehkeytyvät, miksi jotkut niistä kestävät niin pitkään, pitempään kuin kiihkeät kiintymykset, joiden kalpeina jäljitelminä niitä toisinaan (väärin) pidetään. Ajattelin jo kirjoittaa sinulle tästä kaikesta kirjeen aloittamalla siitä havainnosta, että niin tärkeitä kuin ystävyydet ovatkin seuraelämässä ja niin paljon kuin ne meille merkitsevät etenkin lapsuudessa, on hämmästyttävää, kuinka vähän aiheesta on kirjoitettu.

Mutta sitten jäin miettimään, pitikö tämä todella paikkansa.

Siispä ennen kuin ryhdyin kirjoittamaan kävin kirjastossa suorittamassa pikatarkistuksen. Ja kas, haksahdinpa pahan kerran. Kirjastokortiston mukaan aiheesta on kokonaisia kirjoja, kymmenittäin teoksia, monet varsin tuoreitakin. Mutta kun tein seuraavan siirron ja aloin silmäillä kyseisiä kirjoja, itsetuntoni hieman koheni. Olin sittenkin ollut oikeassa, ainakin puolittain: kyseisten kirjojen anti oli laihanlainen. Ystävyys näyttää pysyvän hieman arvoituksellisena: me tiedämme, että se on tärkeää, mutta se, miksi ihmiset ystävystyvät ja pysyvät ystävinä, jää arvailun varaan.

5

(Mitä tarkoitan sillä, että kirjojen anti on laihanlainen?

Verrataanpa ystävyyttä rakkauteen. Rakkaudesta on sanottavissa satoja mielenkiintoisia seikkoja. Esimerkiksi: miehet rakastuvat naisiin, jotka muistuttavat heidän äitiään, tai paremminkin naisiin, jotka sekä muistuttavat että eivät muistuta heidän äitiään, naisiin jotka yhtaikaa ovat ja eivät ole heidän äitinsä. Onko näin? Ehkä, ehkä ei. Mielenkiintoista? Ehdottomasti. Palataanpa nyt ystävyyteen. Keitä miehet valitsevat ystävikseen? Miehiä jotka ovat jokseenkin samanikäisiä ja harrastavat samoja asioita, sanovat kirjat. Onko näin? Ehkä. Mielenkiintoista? Ei ensinkään.)

Minäpä luettelen ne harvat ystävyydestä esitetyt, itseäni jotensakin kiinnostavat havainnot, jotka kirjastoreissuillani sain kootuksi.

Kohta yksi. Elottoman esineen kanssa ei voi ystävystyä, sanoo Aristoteles (Etiikka, 8. luku). Eipä tietenkään!

Kuka on muuta väittänytkään? Mutta silti tämä on mielenkiintoista: yhtäkkiä nähdään, mistä moderni kielifilosofia sai virikkeensä. 2 400 vuotta sitten Aristoteles todisti, että kaikki asiat, jotka vaikuttivat filosofisilta selviöiltä, saattoivatkin olla pelkkiä kielioppisääntöjä. Hän sanoo, että lauseessa ”Minä olen X:n ystävä” X:n on oltava elollinen substantiivi.

Kohta kaksi. Ihmisellä voi olla ystäviä, vaikka hän ei haluakaan tavata heitä, sanoo Charles Lamb. Totta, ja myös mielenkiintoista – sekin yksi tilanne, jossa ystävälliset tunteet ovat toista kuin eroottiset kiintymykset.

Kohta kolme. Ystävät, tai ainakaan länsimaalaiset miespuoliset ystävät, eivät puhu keskinäisistä tunteistaan. Erotukseksi rakastavaisten puheliaisuudesta. Tähän saakka ei mitään kovin mielenkiintoista. Mutta kun ystävä kuolee, 6

millaisia murheenpurkauksia seuraakaan: ”Voi, liian myöhäistä!” (Montaigne La Boétiesta, Milton Edward Kingistä). (Kysymys: onko rakkaus vuolassanaista, koska himo on luonteeltaan ambivalenttia – Shakespeare: Sonetit – kun taas ystävyys on vähäpuheista, koska se on mutkatonta, yksiselitteistä?)

Lopuksi Christopher Tietjensin huomio Ford Madox Fordin Parade’s Endissä: mies menee naisen kanssa sänkyyn voidakseen puhua hänen kanssaan. Päätelmä: naisen muuttaminen rakastajattareksi on vasta ensi askel; tärkein on toinen askel, hänen muuttamisensa ystäväksi; mutta ystävystyminen naisen kanssa, jonka kanssa ei ole maannut, on käytännössä mahdotonta, koska ilmassa on liian paljon ääneen lausumatonta.

Jos siis ystävyydestä on näin vaikea sanoa mitään kiinnostavaa, silloin käy mahdolliseksi seuraava seikka: toisin kuin rakkaus tai politiikka, jotka eivät koskaan ole sitä miltä näyttävät, ystävyys on sitä miltä se näyttää. Ystävyys on läpinäkyvää.

Kiinnostavimmat ystävyyspohdiskelut ovat peräisin antiikin maailmasta. Miksi niin? Koska antiikin aikana ihmiset eivät pitäneet filosofista asennetta luonnostaan skeptisenä eivätkä niin ollen olettaneet, että ystävyyden täytyy olla jotakin muuta kuin mitä se näyttää olevan. He eivät myöskään toisaalta päätelleet, että ystävyys ei kelpaisi filosofoinnin aiheeksi vain siitä syystä, että ystävyys on sitä miltä se näyttää.

Kaikkea hyvää, John 7

Brooklyn 29. heinäkuuta 2008 Hyvä John, tämä kysymys on mietityttänyt minua vuosien mittaan paljon. En voi sanoa, että olisin päätynyt mihinkään johdonmukaiseen käsitykseen ystävyydestä, mutta kun vastaan nyt kirjeeseesi (joka päästi valloilleen ajatusten ja muistojen myllerryksen), ehkä on tullut aika yrittää.

Aion ensin rajoittua maskuliiniseen ystävyyteen, ystävyyteen miesten kesken, ystävyyteen poikien kesken.

1) Kyllä, on läpinäkyviä ja yksiselitteisiä ystävyyksiä (käyttääkseni omia sanojasi), mutta käsitykseni mukaan niitä ei ole paljon. Tämä saattaa jotenkin liittyä toiseen käyttämääsi sanaan: vähäpuheisuus. Sanot osuvasti, että miesystävykset (ainakin länsimaissa) ”eivät puhu keskinäisistä tunteistaan”. Veisin tämän vielä askelen pitemmälle lisäämällä: miehet eivät puhu siitä miltä heistä tuntuu, piste. Ja ellet tiedä miltä ystävästäsi tuntuu tai mitä hän tuntee tai miksi hän tuntee, voitko rehellisesti sanoa tuntevasi ystävääsikään? Ja silti ystävyydet kestävät usein vuosikymmeniä tällä tietämättömyyden hämärällä vyöhykkeellä.

Ainakin kolme romaaniani käsittelee suoraan miesten ystävyyttä, ovat tavallaan tarinoita miesten keskinäisestä 8

ystävyydestä – Lukittu huone, Leviatan ja Oraakkeliyö – ja kussakin tapauksessa tämä tuntematon ei-kenenkään maa, joka jää ystävien väliin, muodostuu näyttämöksi, jolla draamat kehkeytyvät.

Esimerkki elävästä elämästä. Yksi parhaista ystävistäni, jonka kanssa olen ollut läheisissä väleissä kaksikymmentäviisi vuotta – ehkä läheisin miespuolinen ystäväni aikuisiässä – on vähäpuheisimpia ihmisiä, joita olen eläessäni tuntenut. Hän on minua vanhempi (yksitoista vuotta), mutta meillä on paljon yhteistä: olemme molemmat kirjailijoita ja idioottimaisia urheiluhulluja, olemme molemmat eläneet pitkään avioliitossa ainutlaatuisen naisen kanssa ja vielä, mikä on tärkeintä ja kaikkein vaikeinta määritellä, meitä yhdistää tietynlainen ääneen lausumaton käsitys siitä, miten tulee elää – miehuuden etiikka. Ja silti, vaikka välitän tästä ihmisestä hyvin paljon ja kiskaisisin paidan niskastani ja antaisin sen hänelle jos hänellä olisi vaikeat ajat, keskustelumme ovat lähes poikkeuksetta yhdentekeviä ja latteita, äärimmäisen arkisia. Kommunikoimme päästelemällä lyhyitä murahduksia, palaamme eräänlaiseen pikakirjoituskieleen, joka olisi ventovieraalle käsittämätöntä. Mitä taas tulee työhömme (kummankin elämän käyttövoimaan), otamme sen harvoin puheeksi.

Havainnollistaakseni sitä, miten visusti tämä mies kätkee kädessään olevat kortit, muuan pikku anekdootti.

Monta vuotta sitten hänen uuden romaaninsa korrehtuuriversion oli määrä valmistua piakkoin. Sanoin hänelle, miten hartaasti odotin tilaisuutta päästä lukemaan sen (lähetämme välistä toisillemme valmiita käsikirjoituksia tai odotamme korrehtuurivaiheeseen saakka), ja hän sanoi, että saisin kopion luultavasti minä päivänä hyvänsä.

9

Korrehtuuri saapui postissa seuraavalla viikolla, avasin paketin, selasin teoksen läpi ja huomasin, että se oli omistettu minulle. Se tuntui koskettavalta; totta puhuen olin syvästi liikuttunut – mutta olennaista tässä on se, ettei ystäväni ollut sanonut asiasta sanaakaan. Ei vihjeenpoikasta, ei pienintäkään etukäteisvinkkiä, ei yhtään mitään.

Mitä oikeastaan yritän sanoa? Että tunnen tämän miehen enkä silti tunne. Että tästä tuntemattomuudesta huolimatta hän on ystäväni, rakkain ystäväni. Jos hän ryöstäisi huomenna pankin, järkyttyisin. Jos toisaalta kuulisin, että hän pettää vaimoaan, että hänellä on nuori rakastajatar, jolle hän on vuokrannut salaa lemmenpesähuoneiston, olisin pettynyt mutta en järkyttynyt. Mikä hyvänsä on mahdollista, ja miehet varjelevat salaisuuksia jopa parhailta ystäviltään. Jos ystäväni olisi avioliitossaan uskoton, pettyisin (koska hän olisi huiputtanut vaimoaan, josta pidän erittäin paljon), mutta olisin samalla loukkaantunut (koska hän ei ollut uskoutunut minulle, mikä puolestaan tarkoittaisi, ettei ystävyytemme ollut niin läheistä kuin olin luullut). (Äkillinen älynvälähdys. Parhaat ja kestävimmät ystävyyssuhteet perustuvat ihailuun. Se on peruskallion kaltainen tunne, joka yhdistää kahta ihmistä pitkän päälle.

Ihailet jotakuta sen vuoksi, mitä hän tekee, mitä hän on, miten hän raivaa tiensä maailmassa. Ihailu suurentaa häntä silmissäsi, aateloi hänet ja korottaa hänet asemaan, jonka uskot olevan ylempi kuin omasi. Ja jos tällainen ihminen ihailee puolestaan sinua – ja niin tehdessään suurentaa sinut, aateloi sinut ja korottaa sinut asemaan, jonka hän uskoo olevan ylempi kuin omansa – silloin te olette täysin tasaveroisessa asemassa. Molemmat antavat enemmän kuin saavat, molemmat saavat enemmän kuin antavat, ja 10

ystävyys kukoistaa tässä molemminpuolisessa vuorovaikutuksessa. Joubert’n Muistikirjoista (1809): ”Hänen ei tule ainoastaan vaalia ystäviään, vaan vaalia ystävyyksiä sisimmässään. Niitä tulee suojella, hoivata, kastella.” Ja edelleen Joubert’lta: ”Me menetämme aina sellaisten ihmisten arvostuksen, jotka menettävät meidän arvostuksemme.”)

2) Pojat. Lapsuus on elämän intensiivisin vaihe, koska teemme silloin suurimman osan kaikesta tekemästämme ensi kerran. Minulla ei ole juuri muuta tarjottavaa kuin muuan muisto, mutta se tuntuu korostavan suunnatonta arvoa, jonka annamme ystävyydelle silloin kun olemme nuoria, jopa hyvin nuoria. Olin viisivuotias. Billy, ensimmäinen ystäväni, saapui elämääni nykyisin jo unohtuneiden vaiheiden kautta. Muistan hänet omituisena ja leppoisana tyyppinä, jolla oli vankat mielipiteet ja huippuunsa kehittynyt ilkamointikyky (minulta se puuttui tyrmistyttävässä mitassa). Hänellä oli vaikea puhevika, ja kun hän sanoi jotakin, sanat olivat niin typistyneitä, tulivat ulos niin mökeltävinä suuhun kertyneen syljen takia, että kukaan ei ymmärtänyt hänen puhettaan – paitsi pikkuinen Paul, joka toimi hänen tulkkinaan. Vietimme melkoisen osan ajasta kierrellen newjerseyläistä esikaupunginosaamme ja etsien pieniä kuolleita eläimiä – enimmäkseen lintuja, mutta löysimme satunnaisesti myös sammakoita ja maaoravia ja hautasimme niiden ruumiit kukkapenkkiin kotitaloni seinustalle. Juhlallisia rituaaleja, itse tehtyjä puuristejä, nauraminen ehdottomasti kielletty. Billy inhosi tyttöjä eikä suostunut täyttämään värityskirjojen sivuja, joilla oli naissukupuolen edustajien ääriviivoja, ja koska hänen lempivärinsä oli vihreä, hän uskoi vuorenvarmasti myös hänen nallekarhunsa suonissa virtaavan veren olevan vihreää.

11

Ecce Billy. Sitten, kun olimme kuusi ja puoli- tai seitsenvuotiaita, hän muutti perheensä mukana toiseen kaupunkiin. Sydämeni särkyi, ja ikävöin poissaolevaa ystävääni viikko- tai peräti kuukausikaupalla. Lopulta äitini heltyi ja antoi minulle luvan soittaa kalliin puhelun Billyn uuteen kotiin. Keskustelun sisältö on pyyhkiytynyt mielestäni, mutta muistan mitä puhelimessa tunsin yhtä elävästi kuin sen mitä söin tänään aamiaiseksi. Olin samanlaisten tunteiden vallassa kuin myöhemmin esimurrosiässä silloin kun puhuin puhelimessa tytön kanssa, johon olin rakastunut.

Teet kirjeessäsi eron ystävyyden ja rakkauden välillä.

Kun olemme hyvin pieniä eli ennen kuin eroottinen elämä alkaa, eroa ei ole. Ystävyys ja rakkaus ovat yhtä.

3) Ystävyys ja rakkaus eivät ole yhtä. Miehet ja naiset.

Avioliiton ja ystävyyden erilaisuus. Vielä muuan Joubertsitaatti (1801): ”Älä valitse vaimoksesi naista, jota et valitsisi ystäväksesi, jos hän olisi mies.”

Melkoisen absurdi muotoilu, tuumin (miten nainen voi olla mies?), mutta asia tulee selväksi, eikä sen oleellinen sisältö ole kovin kaukana tekemästäsi huomiosta Ford Maddox Fordin Paraatin lopusta ja hassuhkon omalaatuisesta väitteestä, että ”naisen kanssa mennään sänkyyn, jotta jutteleminen kävisi mahdolliseksi”.

Avioliitto on ennen kaikkea keskustelua, ja elleivät mies ja vaimo opi tulemaan ystäviksi, liiton kestämismahdollisuudet ovat vähäiset. Ystävyys on avioliiton osatekijä, mutta avioliitto on alati etenevää avointa kamppailua vailla sääntöjä, jatkuvaa työmaata, ja se vaatii kumpaakin puolisoa kurkottamaan jatkuvasti omiin syvyyksiinsä ja keksimään itsensä uudelleen suhteessa toiseen, kun taas puhdas ja yksinkertainen ystävyys (so. ystävyys avioliiton 12

ulkopuolella) tahtoo olla staattisempaa, kohteliaampaa, pinnallisempaa. Janoamme ystävyyssuhteita, koska olemme seurallisia olentoja, syntyneet toisista olennoista ja joudumme elämään toisten olentojen seurassa kuolinpäiväämme saakka, ja silti, kun ajattelemme riitoja, joita toisinaan puhkeaa parhaimmissakin avioliitoissa, intohimoisia kiistoja, äkkipikaisia loukkauksia, paiskottuja ovia ja säpäleiksi lyötyjä pöytäastioita, ymmärrämme oitis, ettei sellainen käytös kävisi laatuun ystävyyden säädyllisissä saleissa. Ystävyys on hyviä tapoja, lempeyttä, tunneelämän vakautta. Toisilleen huutavat ystävät pysyvät harvoin ystävinä. Toisilleen huutavat aviomiehet ja vaimot pysyvät yleensä naimisissa – usein onnellisissa naimisissa.

Voivatko miehet ja naiset olla ystäviä? Uskon niin. Niin kauan kuin kumpikaan osapuoli ei tunne fyysistä vetoa.

Heti kun mukaan tulee seksi, kaikki varmuudet kaikkoavat.

4) Aiheesta lisää myöhemmin. Mutta myös muista ystävyyden näkökohdista on keskusteltava: a) Ystävyydet jotka kuihtuvat ja kuolevat. b) Sellaisten ihmisten väliset ystävyydet, joilla ei välttämättä ole yhteisiä kiinnostuksen kohteita (ystävyydet työssä, koulussa, sodassa). c) Ystävyyden samankeskiset ympyrät: ytimessä erittäin läheiset ystävät, sitten vähemmän läheiset mutta kovasti tykätyt; kaukana asuvat, miellyttävät tuttavuudet ja niin edelleen. d) Kaikki muut kirjeesi näkökohdat, joihin en ole puuttunut.

Mitä lämpimimmin ajatuksin helteisestä New Yorkista, Paul

13

12. syyskuuta 2008 Hyvä Paul, vastaus heinäkuun 29. päivän kirjeeseesi – anteeksi tämä viivästys.

Dorothy on osallistunut Euroopassa (Ruotsissa, Britanniassa) akateemisiin konferensseihin. Matkan loppupuoli on ollut melkoista painajaista – hän sairastui keuhkoputkentulehdukseen ja joutui peruuttamaan aikomansa kiertomatkan Britanniassa, ja sitten eilen hän kaatui niin pahasti, että hänen on vaikea liikkua. Hän palaa Australiaan ensi viikolla.

Hyvä uutinen on se, että hän pääsee mukaani Estoriliin.

Odotamme molemmat innolla tuota matkaa ja sitä, että tapaamme taas sinut ja Sirin.

Kaikkea hyvää, John

14

11. syyskuuta 2008 Hyvä Paul, ”Parhaat ja kestävimmät ystävyydet perustuvat ihailuun”, sinä kirjoitat.

Tätä en oikein yleistäisi – nähdäkseni se pätee enemmän miehiin kuin naisiin – mutta kannatan sen taka-ajatusta. Platonin mukaan halumme saada arvostusta vertaisiltamme kannustaa meitä panemaan parastamme. Tänä Darwinin, Nietzschen ja Freudin yhä hallitsemana aikakautena kunnioituksen kaipuu pyritään latistamaan joksikin vähemmän ihanteelliseksi – esimerkiksi vallanhimoksi tai pyrkimykseksi sirotella omia geenejään. Mutta arvostuksen kaipuun liittäminen yhdeksi sielun perustekijäksi johtaa mielestäni merkittäviin näkökohtiin. Se esimerkiksi selittää, miksi urheilu – toiminta jota ei esiinny muussa luomakunnassa – on niin tärkeää ihmisille, etenkin miehille. Miehet eivät juokse nopeammin tai potki palloa kauemmaksi siinä toivossa, että kauniit, hyvägeeniset tytöt haluavat paritella heidän kanssaan, vaan siksi että saisivat ihailua vertaisiltaan, toisilta miehiltä, joiden kanssa he tuntevat olevansa keskinäisen ihailun siteissä. Jokseenkin sama pätee, mutatis mutandis, muihinkin pyrintöihin.

Siitä olen myös yhtä mieltä, että ihmisen on vaikea pysyä ystävänä ihmisen kanssa, joka on häpäissyt itsensä 15

hänen silmissään. Ehkä tämä osaltaan selittää, miksi kunniakoodeja pidetään yllä muutoin moraalittomissa rikollisjoukkioissa: joukkio pysyy koossa vain niin kauan kuin sen jäsenet noudattavat tuota koodia eivätkä häpäise itseään toistensa silmissä.

Kirjoitat lapsuuden ystävyyksistä. Olen viime aikoina tullut ajatelleeksi, kuinka mielivaltaisesti me vanhempina, varsinkin pienten lasten vanhempina, teemme lapsillemme tiettäväksi mielipiteemme heidän ystävistään – hyväksymmekö heidän uuden ystävänsä vai pidämmekö häntä ”huonona seurana”. Jos saisin elää uudestaan vanhemmuuteni, suhtautuisin asiaan varovaisemmin. Ei ole reilua panna lasta arvailemaan, mikä siinä uudessa ystävässä on vanhemmalle vastenmielistä. Suuri osa siitä, mikä tekee kyseisen ystävän luotaantyöntäväksi, on täysin lapsen käsityskyvyn ulkopuolella: esimerkiksi luokkasnobismi tai jokin ystävän vanhemmista kiertävä juttu. Joskus vanhemmat kavahtavat juuri sitä ominaisuutta, joka tekee uuden ystävän lapsen mielestä houkuttelevaksi – esimerkiksi hänen laajempaa tietämystään seksuaaliasioista.

Mitä tulee miesten ja naisten ystävyyteen, niin minä oudoksun tätä nykyistä tavanomaista tapahtumajärjestystä, että ensin mies ja nainen ovat rakastavaisia ja sittemmin ystäviä, sen sijaan että olisivat ensin ystäviä ja sitten rakastavaisia. Jos tämä yleistys pitää paikkansa, niin onko meidän nähtävä miehen ja naisen välinen ystävyys jossain mielessä eroottista rakkautta korkeammaksi vaiheeksi, johon he voivat yltää pelkän yhteisen seksuaalisen kokemuksen jälkeen? Varmasti on ihmisiä, jotka ajattelevat näin: eroottisen rakkauden kulku on ailahteleva, he sanovat, se ei kestä, se saattaa kääntyä yllättäen 16

vastakohdakseen, kun taas ystävyys on pysyvää ja kestävää ja voi kannustaa ystäviä muuttumaan paremmiksi ihmisiksi (kuten olet kuvaillut).

Minun mielestäni meidän olisi varottava hyväksymästä liian hanakasti tätä väitettä ja siitä johtuvia seurauksia. Esimerkiksi yleisen mielipiteen mukaan miehen ja naisen, jotka ovat pitkään olleet ystäviä (”pelkkiä” ystäviä), ei kannata antautua ruumiilliseen rakkauteen. Ystävän kanssa makaaminen on laimea elämys, sanoo yleinen mielipide; hyvällä ystävällä ei ole eroksen vaatimaa mystistä elementtiä. Onko asia todella näin? Veljen ja siskon välinen insestinen vetovoimahan on täsmälleen sitä, että astuu liiankin tutusta mystiseen tuntemattomaan.

Aiemmin insesti oli merkittävä aihe kirjallisuudessa (Musil, Nabokov), mutta ei enää niinkään. Ihmettelen miksi. Ehkä siksi että käsitys seksistä puoliuskonnollisena elämyksenä – ja niin ollen käsitys insestistä haasteena jumalille – on haihtunut tuuleen.

Kaikkea hyvää, John

17

Brooklyn 22. syyskuuta 2008 Hyvä John, ole hyvä ja pyydä Dorothya olemaan varovaisempi. Keuhkoputkentulehdus on kyllin paha, mutta kaatuminen on kammottavaa. Uskoakseni (toivoakseni) luita ei katkennut. Siri ja minä olemme suunnattoman iloisia siitä, että Dorothy tulee marraskuussa Portugaliin.

Olen matkustellut – ja lähden jälleen matkaan muutaman päivän kuluttua. Juuri nyt aika ei salli yksityiskohtaista vastausta, mutta lupaan lähettää sellaisen heti kun palaan lokakuun puolivälissä.

Odottamatonta, että satuit mainitsemaan kirjeessäsi veljen ja sisaren insestisuhteen. Sellainen sisältyy uuteen kirjaani (sitä käsitellään melko pitkään ja perusteellisesti) – ja totta tosiaan, seksi on molemmille henkilöhahmoille puoliuskonnollinen elämys (käyttääkseni omia sanojasi).

Merkitseekö tämä sitä, että olen toivottoman vanhanaikainen? Luultavasti.

Mitä ihailuun tulee, tarkoitin miesten välisiä ystävyyksiä. Mutta paluuni jälkeen lisää siitäkin aiheesta.

Kädenpuristuksen kera, Paul 18

28. lokakuuta 2008 Hyvä John, halusin kirjoittaa aiemmin, mutta kärsin New Yorkiin palattuani häijystä suolistopöpöstä, joka on pitänyt minut selälläni tähän aamuun saakka. Onneksi selviydyin seitsemäntoista päivää kestäneestä kiivastahtisesta matkustelusta yhtenä kappaleena ja sairastuin vasta viimeisenä iltana eli sen jälkeen kun olin tehnyt viimeisen keikkani.

Epäilemättä tulos oli ennalta arvattavissa. Ensin sitä elää silkan adrenaliinin voimalla, ja kun adrenaliinilataus alkaa ehtyä suonissa, sitä ymmärtää pinnistelleensä liikaa. Odotan kovasti Portugalin tarjoamaa hengähdystaukoa, rauhallista ja levollista jaksoa, toiseksi parasta juttua loman jälkeen.

Mainitsit viime kirjeessäsi ”urheilu – toiminta jota ei esiinny muussa luomakunnassa”, mistä mieleeni palasivat lyhyet urheiluaiheiset keskustelumme viime kesänä Ranskan ympäri tekemämme ajomatkan aikana. Kiinnostaisiko sinua kaivautua aiheeseen syvemmälle? Olen lukenut kolmekymmentä vuotta sitten kirjoittamasi ”[Neljä] huomiota rugbysta”. Provosoiva ja tiukasti perusteltu, mutta jos mielesi tekee pistäytyä uudelleen tällä alueella, lähden ilomielin mukaan. (Oma pieni korteni samaan kekoon on Koottuun proosaan sisältyvä ”Paras sodan korvike”, 19

tilaustyö New York Times Magazinen 2000-luvun vaihteen numeroon vuosikymmen sitten. Toimeksianto: kirjoita – hyvin lyhyesti – parhaasta lajista menneen vuosituhannen aikana. Valitsin eurooppalaisen jalkapallon.)

Mahdollisia pohdinnan aiheita. 1) Urheilu ja aggressio 2) Pelaaminen erotukseksi toisten pelaamisen katselusta 3) Faniuden fenomenologia – ja mysteerit 4) Yksilölajit (tennis, golf, uinti, jousiammunta, nyrkkeily, yleisurheilu) erotukseksi joukkuelajeista 5) Nyrkkeilyn hidas ja väistämätön näivettyminen. Rinnakkaisilmiö: maailmanlaajuinen välinpitämättömyys yleisurheiluennätyksiä kohtaan.

Neljäkymmentä, viisikymmentä vuotta sitten koko maailma odotti innokkaana korkeushypyn ensimmäistä 215 sentin ylitystä, seiväshypyn ensimmäistä viiden metrin ylitystä, uusinta neljän minuutin alittavaa mailia. Mistä nykyinen kiinnostuksen puute? 6) Urheilu näytelmänä, kerrontataiteena, loppuratkaisun jännittämisenä 7) Kellon hallitsema urheilu (jalkapallo, koripallo, rugby) erotukseksi lajeista vailla aikarajaa (baseball, kriketti) 8) Urheilu ja kaupallisuus 9) Urheilu ja nationalismi 10) Homo ludens.

Kaikkea hyvää toivottaen, Paul

20

6. joulukuuta 2008 Hyvä Siri*, kuinka jakselet? Alan vasta toipua siitä flunssasta, joka iski tuomaristoon Portugalissa. Kurjaa on ollut. Toivottavasti sinä vältyit.

Turha mainitakaan, kuinka hauskaa oli seurustella niin pitkään sinun ja Paulin kanssa.

Oheinen kirje sisältää sen häikäisevän näkemyksen, jonka lupasin lähettää sinulle ja Paulille silloin loppupäivinämme Cascaisissa. Viitsisitkö tulostaa sen ja antaa sen Paulille? Kannatan sydämestäni vanhanaikaisia kirjeitä postimerkkeineen, mutta tässä tapauksessa koen olleeni niin kauan poissa, että minun on valjastettava internetin energia.

Rakkaudella, John

* sähköpostiviesti siri hustvedtille (austerin vaimolle)

21

Kirje P. A.:lle Hyvä Paul, loppuvuodesta 2008 suurpääoman piirissä tapahtui jotakin, minkä johdosta, näin meille kerrotaan, useimmat meistä ovat nyt köyhempiä (siis köyhempiä rahallisesti) kuin pari kuukautta sitten. Mitä oikeastaan tapahtui, sitä ei ole täysin selitetty eikä sitä ehkä tarkalleen tiedetäkään: asiantuntijat pohdiskelevat asiaa kiihkeästi keskenään.

Mutta sitä kukaan ei kiistä, että jotakin tapahtui.

Kysymys kuuluukin: mitä se jokin on, mikä tapahtui?

Oliko se jotakin todellista vai oliko se niitä kuvitteellisia tapahtumia, joilla on todelliset seuraukset, kuten Neitsyen ilmestyminen, mikä muutti Lourdesin kukoistavaksi turistikeskukseksi?

Jospa luettelen eräitä todellisia tapahtumia, joiden johdosta me – kansakuntana, yhteiskuntana, ei pelkästään hajanaisina yksilöinä siellä täällä – saatamme jonakin päivänä herätä yhtäkkiä köyhempinä.

Heinäsirkkaparvet voivat hotkaista satomme.

Voi koittaa kuivuus, joka kestää vuosikausia.

Rutto voi hävittää karjamme ja katraamme.

Maanjäristys voi tuhota tiet ja sillat ja tehtaat ja kodit.

22

K E L T A I N E N

PAUL AUSTER

K I R J A S T O

J. M. COETZEE

”Kirjoittaminen on sangen typerä elämäntapa.”

Paul Auster, New York Times Magazine

”Millaisestako musiikista pidän? Sellaisesta jota en ole kuullut aiemmin.”

J. M. Coetzee, Time

84.2 | www.tammi.fi | ISBN 978-951-31-7020-2

K E L T A I N E N

K I R J A S T O