KIPPARI LEHTINEN
JA UUSI SUKUPOLVI
© Tapio Lehtinen, Ari Pusa ja Tammi 2024
Tammi on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä
Piirrokset ja kartta: Spatio Oy
Kuvaliitteen taitto: Samppa Ranta / Punavuoren Folio Oy
Kuvalähteet mainitaan kuvien yhteydessä.
ISBN 978-952-04-6035-8
Painettu EU:ssa
Omistan tämän kirjan OGR-projektimme aikana ikuisille purjehdusvesille siirtyneille purjehtijaystävilleni David von Flittnerille, Max Ekholmille, Kai Granholmille ja Pentti Salmelle sekä lastenlapsilleni Emilille, Fridalle ja Oliverille.
Purjehdus synnyttää ystävyyksiä yli ikä- ja sukupolvirajojen, niin myös päättynyt Ocean Globe Race -projekti. Maailmasta tulee parempi paikka, kun eri-ikäiset ihmiset ymmärtävät paremmin toisiaan.
Tapio Lehtinen
ALUKSI
Tapio Lehtinen on kuin bambu. Ensimmäisinä vuosinaan bambu kasvattaa vain juuriaan. Sitten kun juuret ovat kaivautuneet syvään maahan, se alkaa kasvattaa varttaan hurjalla vauhdilla.
Tapio ei ollut heti purjehduksen ihmelapsi, vaikka meri ja veneet kiehtoivat häntä jo pienestä pitäen. Tapio opetteli purjehtimaan yhdessä Raumalla syntyneen isä-Jukan kanssa.
Karjalohjan Puujärveä kierrettiin tuntikausien pituisilla retkillä. Jukka Lehtinen oli samalla luonnonsuojelun pioneeri.
Siinä Tapio on jatkanut isänsä työtä puolustamalla intohimolla valtamerien puhtautta.
Nuorena Tapion suuri rakkaus oli optimistijolla. Tapiolle hankittu vanerinen optimistijolla kastettiin Lydiaksi rakkaan Tyyne-Lyydia-mummun mukaan. Nopeasti Tapio oppi purjehtimaan Lydiallaan yksin. Jukka oli nuoruudessaan haaveillut itsekin purjeveneestä, mutta siihen ei ollut perheessä varaa. Jukka oli jäänyt isättömäksi kaksitoistavuotiaana.
Kun perhe asui Jollaksessa Helsingissä, Tapio seurasi aidan takaa Vatorin telakalla rakenteilla olevien veneiden valmistumista. Vatorilla rakennettiin vuonna 1968 mahongista kaksi Olin Stephensin suunnittelemaa, Sparkman & Stephens design #1710-piirustuksilla tehtyä hienoa avomerikilpavenettä.
Sillä tulisi olemaan ratkaiseva merkitys, kun Tapio valitsisi venettään Golden Globe Race -yksinpurjehdukseen 49 vuotta myöhemmin ja sitä seuranneeseen Ocean Globe Race -maailmanympäripurjehdukseen.
Tapio aloitti kilpapurjehduksen lauttasaarelaisessa HSKseurassa. Aluksi kahden hengen vanerisella Vasama-veneellä, sitten Flipper-luokassa, jonka Suomen mestaruuden hän voitti sisarensa Elinan kanssa puhtaalla sarjalla kesällä 1973.
Kesällä 1971 hän oli jo purjehtinut ensimmäisissä kansainvälisen purjehtijaliiton, nykyisen World Sailingin nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa ja sijoittunut neljänneksi –Tapion sanojen mukaan hänen uransa paras sijoitus: ”Minulla on loistava tulevaisuus takanani.”
Avomeripurjehdukseen hän sai ensi kosketuksen vaihtooppilasvuotenaan Newport Beachissa Kaliforniassa maineikkaalla Cal 40 -veneellä ja silloin uuteen 470-olympialuokkaan purjehtimalla maailmanmestari Dave Ullmanin gastina parissa kilpailussa.
Ennen olympiakisavuotta 1976 Tapio elätteli siskonsa Elinan kanssa toiveita, että he voisivat kisata paikasta Montrealin olympiaregattaan 470-veneiden luokassa. Haave sammui, kun hankkeelle ei järjestynyt rahoitusta.
Tämän jälkeen Tapio siirtyi purjehtimaan pariksi vuodeksi Laser-luokkaan. Samalla hän alkoi purjehtia avomerikilpailuja Tauno Koriston Carolina 2 -tonnarilla. Hyvänä kevytvenekilpapurjehtijana hän pääsi saman tien yhdeksi ruorimieheksi tuon ajan yhdessä parhaista avomeriveneistä kokeneiden ja itseään reippaasti vanhempien purjehtijoiden seurassa.
Vuosina 1981–1982 hän osallistui 23-vuotiaana vahtipäällikkönä Skopbank of Finland -veneellä Whitbread Round the World -kilpailuun, joka oli purjehdittu maailman ympäri
neljänä etappina ensi kerran vuonna 1973. Ocean Globe Race -kilpailu jatkoi sen perinteitä 50 vuotta myöhemmin.
Kevättalvella 1984 Tapio osti jo vuonna 1988 edesmenneen vaimonsa Pian ja Jukka Lingon kanssa ruotsalaisen laivanvarustaja Sven Salénin May Be IV -kuutosveneen.
Kuutoset olivat olympialuokka vuosina 1912–1952. Kuutoset ovat 10–12-metrisiä yli neljä tonnia painavia kapeita rataköliveneitä, jotka suunnitellaan yksilöinä vuonna 1907 tehtyyn mittasääntöön. Harrastajien mukaan kuutosissa yhdistyy feminiininen kauneus ja maskuliininen voima.
May Be IV -veneellään Tapio kilpaili 35 vuotta. Hän nautti suunnattomasti purjehtimisesta kuutosella, jotka monien purjehtijoiden mielestä ovat köliveneiden aatelia.
Tapio on taitava ruorimies ja käsittelee venettään nopeasti, varmasti ja luotettavasti sekä tiukoissa tilanteissa kilparadalla että saaristossa ja ahtaissa satamissa. Hän on jatkanut vanhoja perinteitä purjehtimalla aina kilpailuihin, pisimmillään Flensburgiin ja Kööpenhaminaan – nykyisin melko harvinaisia retkiä avoimella ja spartalaisella veneellä.
Vuosikymmenten purjehduskokemus koneettomalla kuutosella oli erinomaista valmistautumista Golden Globe Race -yksinpurjehduskilpailuun vuonna 2018. Sen filosofia tuntui
Tapiosta tutulta ja houkuttelevalta.
Golden Globe Race -kisaa varten Tapio hankki Italiasta
Benello Gaia 36 -tyyppisen veneen, vuonna 1965 rakennetun
Asterian. Gaia 36 on Tapion suosikkivenesuunnittelijan Olin Stephensin luomus.
Tapio maksoi 13 000 euron osallistumismaksun päästäkseen mukaan Don McIntyren ideoimaan ja järjestämään Golden Globe Raceen. Sääntöjensä puolesta se noudatti vuonna 1968 järjestettyä ensimmäistä yksinpurjehduskilpailua, jossa maapallo kierrettiin ilman pysähdyksiä käymättä
maissa. Sijainti piti laskea sekstantin ja taivaankappaleiden avulla.
Kesällä 2018 Tapio sai Asterian keskenkuntoisena lähtöviivalle Biskajanlahdelle Les Sables-d’Olonneen. Vaarojen, vastoinkäymisten ja 322 päivän purjehduksen jälkeen Tapiosta tuli kuudes ihminen, joka on purjehtinut yksin maailman ympäri keskeyttämättä ja ilman elektronisia navigointi- ja ohjauslaitteita. Tämän tarinan Tapio on kertonut keväällä 2020 ilmestyneessä kirjassamme Yksin seitsemällä merellä.
Ensimmäisestä Golden Globe Race -kilpailusta Tapiolle jäi paljon hampaankoloon. Asterian vauhtia, ohjaamista ja tuuleennousukykyä haittasivat pohjaan kiinnittyneet lähes 10 senttiä pitkät barnakkelit eli hanhenkaulat. Hanhenkaulat ovat äyriäisiin kuuluvien siimajalkaisten heimo. Pitkillä ja lihaksikkailla kauloillaan ne kiinnittyvät valtamerillä veneen pohjaan ja kylkiin, jos suojamaali on huono, kuten Asterialle kävi.
Tullessaan maaliin 111 vuorokautta voittaja Jean-Luc Van Den Heeden jälkeen Tapio oli jo päättänyt, että hän osallistuu myös seuraavaan Golden Globe Race -kilpailuun vuonna 2022. Samalla hän alkoi suunnitella osallistumista syksyllä 2023 alkavaan Ocean Globe Race -kilpailuun. Tämän uuden unelmansa Tapio toteuttaisi kauniilla Olin Stephensin suunnittelemalla Nautor Swan 55 -veneellä Galianalla.
Toinen Golden Globe Race -kilpailu päättyi Tapion osalta 75 päivän jälkeen dramaattiseen onnettomuuteen Intian valtameren ja Eteläisen valtameren rajalla, kaukana mantereesta. Kilpailun toisella sijalla purjehtinut Asteria upposi alle puolessa tunnissa ilman näkyvää syytä.
Tapio pelastautui kuin ihmeen kaupalla pelastuslauttaan ja sieltä vuorokautta myöhemmin hänen perässään purjehtineen, sittemmin kilpailun voittaneen eteläafrikkalaisen
Kirsten Neuschäferin veneeseen ja lopulta Indonesiaan rahtilaivan kyydissä. Jo kuukautta aiemmin Tapiolla oli ollut vaarallinen läheltä piti -tilanne, kun hän oli törmätä Kanariansaarilla Fuerteventuran kallioihin nukuttuaan pommiin mekaanisten herätyskellojen kanssa.
Tämän tarinan kerroimme Tapion kanssa kesällä 2023 ilmestyneessä kirjassamme Selviytyjä – Asteria-veneen viimeinen matka.
Ankaratkaan koettelemukset eivät kuitenkaan Tapiota lannistaneet. Syksyllä 2023 hän lähti jälleen merille, tällä kertaa Galiana WithSecure -veneen ja yhdentoista hengen tiiminsä kanssa. Purjehduksella Tapio halusi siirtää suomalaista avomeripurjehduksen perintöä seuraaville sukupolville.
Tämä on tarina siitä, miten Tapio, tiimi ja Galiana WithSecure tuossa tehtävässään onnistuivat.
Ihmisenä vuodet ovat muuttaneet ja opettaneet Tapiota. Yksinpurjehtijana hän pystyi pitäytymään omassa kuplassaan ja sulkemaan pois ympäröivää maailmaa. Galiana WithSecuren kipparina hän ymmärsi, että menestyvä tiimi syntyy yhteistyöllä. Tapio kokosi yhteen parhaat löytämänsä nuoret. Hän sai mukaan myös kaksi kokeneempaa purjehtijaa, Pia Grönblomin ja Ville Norran. Heitä Tapio kutsuu luottoaikuisikseen.
Tapiossa on purjehtijana samoja ominaisuuksia, joita vaaditaan huippu-urheilijalta: sinnikkyyttä, sisukkuutta, ahkeruutta, lahjakkuutta, päättäväisyyttä, jääräpäisyyttä ja myös herkkyyttä – ennen kaikkea rakkautta lajiin. Tapion johtava luonteenpiirre on suunnitelmallisuus. Se määritteli häntä jo nuorena purjehtijana.
Iso kiitos Galiana WithSecuren purjehdustiimille. Ilman sitä Tapio ei olisi voinut toteuttaa unelmaansa avomeripurjehdustaidon ja tiedon siirtämisestä seuraavalle sukupolvelle.
Erityiskiitos Mauri De Meulderille, joka sitoutui kirjaamaan ylös tunnelmiaan purjehduksen aikana tätä kirjaa varten. Maurin merkinnöistä olen valinnut niin sanotusti parhaat palat laajasta aineistosta.
Muutkin Galiana-tiimin jäsenet antoivat käyttööni osia matkalla pitämistään päiväkirjoistaan. Kiitos siitä. Varakippari Ville Norra sanoitti jokaisella osuudella matkalaulun, joiden sanat löytyvät kirjan loppuosasta.
Syksystä 2023 kevääseen 2024 kestänyt purjehdus ei aina ollut ruusuilla tanssimista. Kun ollaan pitkä aika ahtaissa tiloissa kilpailupaineessa, pieniltä tuntuvista asioista voi tulla isoja. Galianan tiimin jäsenistä kaksi jätti leikin kesken. Monen muun Ocean Globe Race -kilpailuun lähteneen veneen tiimissä porukka vaihtui runsaasti.
Urheilu jos mikä on draamaa. Tapion purjehdusmatkat osoittavat, että ennen kilpailun alkua ei tiedä, miten se päättyy. Tapion sanoin: on osattava katsoa eteenpäin. Tapion yhden lempifilosofin Forrest Gumpin sanoin: elämä on kuin suklaakonvehtirasia. Koskaan ei tiedä, mitä tulee seuraavaksi.
Hevossalmessa Helsingissä kesällä 2024 Ari Pusa
P.S. Jos purjehdusterminologia ja -slangi tuottaa vaikeuksia, kirjan lopusta löytyy sanasto!
1
spinaakkeri
3 kpl symmetristä
3 kpl asymmetristä (kuvassa asymmetrinen)
1 kpl blooper myrskyfokka staysail / fokka yankee
heavy #1 genoa isopurje
mesaani staysail / steikkari mesaani
KOLMANNELLE PERÄKKÄISELLE
PURJEHDUKSELLE
MAAPALLON YMPÄRI
”Aurinko paistaa, sponsorien liput ja kansallisliput hulmuavat tuulessa. Laiturit, kaijat ja sataman veneet ovat täynnä iloisesti heiluttavia ihmisiä. Jotkut pyyhkivät kyyneleitään. Sumutorvet soivat.
Seison kannella intoa puhkuen. Ympärilläni on iloinen ja motivoitunut tiimi.
Olen lähdössä maapallon ympäri. Tällä kertaa olen lähdössä toiselle Whitbread-purjehdukselleni tiimin kanssa. Vastaavasta edellisestä kisasta onkin jo aikaa. Se oli vuonna 1981 Skopbank of Finland -veneellä, jolla olin 23-vuotiaana yksi vahtipäälliköistä.
Olen ruorissa. Iso paksu ja litteä spinnu ylhäällä skuutattuna symmetrisesti litteäksi ja alas. Vene on hyvässä kontrollissa. Lähestyvä aallonharja nostaa veneen perää ja kiihdyttää vauhtia. Alamäki aukeaa jyrkkänä eteen. Käännän keulaa alas ja vene lähtee riemukkaaseen surffiin.
Vauhti nousee yli 20 solmuun, ja 20 tonnia painava vene reagoi ruorin liikkeisiin kuin alle satakiloinen kevytvene. Se on kunnioitusta herättävä tunne. Vesi suihkuaa ylös veneen sivuilta alaspriidareiden korkeudelle. Kannelta kuuluu spontaaneita riemunkiljahduksia, kun syöksymme vesimassojen tunneliin parinsadan metrin verran. Albatrossi kiertelee veneen ympärillä. Southern Ocean, ”same planet, another world” – Eteläinen jäämeri, sama planeetta, eri maailma.”
Ennen kuin purjehdin yksin maapallon ympäri, en muista koskaan nähneeni siitä unta. En ennen enkä sen jälkeen. Sen sijaan olen herännyt lukemattomia kertoja nähtyäni tuosta ensimmäisestä isojen veneiden Whitbread-kisastani yllä olevan kaltaisia unia.
Koulu- ja junioripurjehdusvuosinani olin lukenut kaiken, mitä olin saanut käsiini kilpapurjehduksesta ja valtameripurjehduksesta. Sen jälkeen pääsin avomerikisaoppiin useiden 1970-luvun parhaiden suomalaisten kanssa. Vahtipäällikkyys ”Pelle” Per Fritjof Gahmbergin aluksi ja kilpailun aikana hänen poikansa Kennethin kipparoimalla Skopbank of Finlandilla oli nuorelle miehelle unelmien täyttymys.
Huhtikuussa 2019 olin Atlantilla keula kohti Les Sablesd’Olonnea viimeisenä ja viidentenä kahdeksastatoista Golden Globe Race 2018 -yksinpurjehdukseen lähteneestä veneestä. Muut veneet olivat joko keskeyttäneet tai tulleet jo maaliin ennen minua. Palkintoseremoniatkin oli jo pidetty kuukautta aiemmin. Radioamatöörien välityksellä olin lähettänyt nauhoitetun viestin palkintojenjakoon voittajalle Jean-Luc van den Heedelle ja kolmelle muulle ennen minua maaliin ehtineelle.
Vakuuttelin lopulta maaliin päästyäni Les Sables-d’Olonnessa nauttineeni merellä olosta kelluvan puutarhani kanssa.
Asterian pohjassa roikkui silmämääräisesti arvioiden noin 3000 barnakkelia.
Suureksi osaksi puhuin totta. Minä todella nautin yksinolosta, merestä, venettä seuranneista kaloista ja linnuista, kirjoistani sekä lempimusiikistani. Olen kuitenkin vanha tappelukukko ja purjehtinut kilpaa kymmenvuotiaasta lähtien. En olisi rehellinen, ellen myöntäisi, että viimeisenä maaliin tuleminen oli nöyryyttävää ja suuri pettymys. Oli laiha lohtu, että kolmetoista venettä jäi taakseni keskeyttämällä.
Kisan aikana olin viikoittaisten satelliittipuheluyhteyksien aikana tutustunut ja ystävystynyt Golden Globe Racen järjestäjän Don McIntyren kanssa. Don laittoi jokaisesta noista viikoittaisista puheluista kisan nettisivuille nauhoitetun, noin 20 minuutin pituisen haastattelun. Nauhoitettujen keskustelujen jälkeen Don sulki nauhurin ja keskustelimme paljon eri aiheista.
Rivien välistä kävi ilmi, että Don oli hieman huolissaan jaksamisestani ja pääkoppani kunnosta jäätyäni kilpailun viimeiseksi ja ainoaksi purjehtijaksi tahkoamaan kohti maalia.
Vakuutin hänelle painokkaasti nauttivani purjehduksesta ja kerroin, että kun tulimme maaliin Skopbank of Finlandilla pitkänäperjantaina 1982, suurin osa miehistöstä oli sitä mieltä, että avomeripurjehdus saa riittää. Minä olin eri mieltä. Olisin voinut jatkaa vielä viidennelle etapille Englannista Huippuvuorille.
Muutama viikko ennen maaliin tuloani Don kertoi, että hän aikoo heinäkuussa 2019 julkistaa uuden kilpailun, joka olisi 50-vuotisretropurjehdus ensimmäisen Whitbread-kisan tyyliin. Kisan nimeksi tulisi Ocean Globe Race.
Whitbread-purjehdus täydellä miehistöllä oli alkujaan Englannin laivaston Royal Naval Sailing Association -purjehdus-
yhdistyksessä syntynyt ajatus. Whitbreadin olutpanimo lähti sponsoriksi tähän neljään etappiin jaettuun kilpailuun, joka purjehdittiin vanhojen klippereiden ja parkkilaivojen reitillä. Ensimmäinen Whitbread purjehdittiin vuonna 1973 ja kilpailua purjehdittiin sen jälkeen neljän vuoden välein. Olutpanimon vetäydyttyä taustalta uudeksi nimisponsoriksi tuli vuosituhannen lopussa Volvo. Kisan nimeksi tuli Volvo Ocean Race.
Samalla kilpailu muuttui yhä enemmän ammattilaisurheiluksi, kustannukset kasvoivat ja osanottajamäärät pienentyivät. Nyt Don halusi jatkoa tälle perinteikkäälle maailmanympäripurjehdukselle alkuperäisen kilpailun hengessä.
Ocean Globe Racen idea olisi sama kuin ensimmäisessä Donin järjestämässä yksinpurjehduksen Golden Globe Racessa 2018, joka juhlisti vuonna 1968 purjehdittua ensimmäistä Golden Globe -kilpailua. Silloinhan The Sunday Times julkisti kisan, jossa kuka tahansa saisi osallistua millä tahansa veneellä.
Monien draamojen ja tragedioiden jälkeen yhdeksästä vuoden 1968 kilpailuun startanneesta maaliin Englantiin purjehti ainoastaan merikapteeni Robin Knox-Johnston.
Draaman kaareen kuului, että hänet oli jo ehditty julistaa kadonneeksi huonojen yhteyksien takia.
Ocean Globe Racen suunnitteluvaiheessa Don ajatteli, että kisassa käytettäisiin ainoastaan ennen vuotta 1988 rakennettuja Swan-veneitä. Suomalaisen Nautorin rakentamat Swanit olivat menestyneet hyvin ensimmäisissä Whitbread-kilpailuissa. Vanhat Swanit ovat edelleen maailmalla tunnettuja erittäin korkeasta laadustaan ja merikelpoisuudestaan.
Jos ja kun Donin tavoitteena oli piristää minua ollessani yksin merellä tuolloin keväällä 2019, hän onnistui yli odotusten. Kerroin, että vaikka minulle oli kotona kertynyt hyllyyni
yli metrin verran kirjoja yksinpurjehduksesta maapallon ympäri, en ollut koskaan nähnyt siitä unta. Sen sijaan Whitbread-kilpailun reinkarnaatio olisi minulle todellinen dream come true -juttu.
Elämä on sarja ohimeneviä tilaisuuksia. Tätä en päästäisi käsistäni, vaikka minulla oli vielä matkaa ensimmäisen yksinpurjehduksenikin maaliin. Donin puhelun jälkeen minulla oli entistä kovempi kiire päästä maaliin Les Sables-d’Olonneen Ranskaan.
Olin jo luvannut itselleni ja Asterialle, että osallistumme vielä seuraavaan Golden Globe Raceen, joka alkaisi syksyllä 2022. Me molemmat ansaitsimme toisen mahdollisuuden.
Uskoin, että ensimmäisen Golden Globe Racen vastoinkäymisten jälkeen osaisin tehdä kotiläksyni paremmin. Asterian pohja maalattaisiin valtamerikelpoisella eliönestomaalilla, jotta barnakkelit eivät tarttuisi. Sähköjärjestelmä piti saada toimivaksi, ja tarvittaisiin parempi tuuliperäsin. Purjegarderobiakin pitäisi optimoida järkevämmäksi. Näiden muutosten avulla olisi mahdollista kamppailla mitalisijoista, jopa voitosta.
Jos kilpailu sujuisi piirustusten mukaan, olisin kärkisijoilla maalissa aikaisin talvella 2023 ja minulla olisi mahdollisuus tehdä viimeiset valmistelut Ocean Globe Raceen, joka starttaisi syyskuussa 2023.
Nyt siis pitäisi alkaa heti valmistella kahta peräkkäistä maailmanympäripurjehdusta. Ennen kuin pääsisin maaliin minulla olisi ainakin kuukausi aikaa miettiä paria pientä yksityiskohtaa. Tai eiväthän ne ihan niin pieniä olleet: mistä saisin veneen, miehistön ja rahoituksen projektille.
KONKARIPURJEHTIJA
VIE NUORET MAAILMAN
MERILLE.
Yksinpurjehtijana tunnetuksi tullut Tapio Lehtinen purjehti ensimmäisen kerran maapallon ympäri Skopbank of Finlandin vahtipäällikkönä 1981–1982.
Nyt Lehtinen palaa nuoruuteensa purjehtimalla 66-vuotiaana jälleen Kap Hornin ympäri nuoren tiiminsä kanssa
Ocean Globe Racessa Galiana WithSecure -veneellä.
Ocean Globe Raceen lähti neljätoista venekuntaa. Niistä suurimmassa osassa kilpailijat maksoivat osallistumisestaan.
Lehtisen veneessä toimittiin toisin, hän halusi siirtää suomalaista purjehdushistoriaa seuraavalle sukupolvelle. Tarkoituksena oli, että Galiana WithSecuren perintönä maailman valtameriä kyntää lisää suomalaisia purjehtijoita.
Lehtinen ja nuoret purjehtijat kertovat, että unelmat eivät koskaan ole mahdottomia. ”Luotin enemmän oksennusläiskätestiin kuin psykologisiin testeihin”, Lehtinen kertoi valitessaan nuoria yhteen maailman vaativimmista purjehduskilpailuista.