Tarinoita menneiltä vuosilta

Eletään alkuvuotta 1941 ja sota Suomessa käy julmana. Tämä on Mikkelissäkin saatu todeta, esimerkiksi venäläisten ilmapommitusten moukaroidessa päämajakaupunkia edellisenä vuonna useaan otteeseen.

Maaseudulle kaupungista on paennut moni. Päämaja on kehottanut tyhjentämään myös pappilan, jota ei katsota turvalliseksi paikaksi asua. Kenkäveronniemen Isoa pappilaa isännöivä Rovasti Matti Lauha ja ruustinna Tilda Lauha eivät kuitenkaan ole kehotusta totelleet. He kokevat velvollisuutenaan pysyä pappilassa, joka antaa suojan monelle siirtolaiselle ja apua kaipaavalle. Sodan tiimellyksessä on erään nuoren parin merkkipäivä, heidän hääpäivänsä. Nuori sulhasmies on saanut vihkiloman rintamalta, ja seisoo nyt morsiamensa kanssa pappilan kamarissa perhosia vatsassa. Matti Lauha koittaa lukea vihkivaloja, mutta tämä osoittautuu hankalaksi; pappilan salista kun kantautuu todella kovaäänistä puhetta, joten omaa ääntä on vaikea saada kuuluviin. Hänen pitääkin käydä pyytämässä salissa kokoustavaa seuruetta, puolustusvoimien ylipäällikkö Carl Gustaf Mannerheimiä ja joukkoa muita sotaherroja, pitämään hieman pienempää ääntä, että vihkivalat saadaan luettua. Pari saadaankin onnellisesti vihittyä. Lyhyellä kaavalla tosin, sähköt kun ovat poikki ja vihkiminen tapahtuu ruustinnan pitelemän kynttilän valossa.