2 minute read
Kotiseutuliiton selvitys: valtaosa haluaa toimintaan
Kotiseutuliiton selvitys: valtaosa haluaa toimintaan moninaisuutta – tekoja harvemmalla
Kulttuurisesti moninaisen kotiseututyön mahdollisuudet kotoutumisen, osallisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämisessä nähdään hyvinä mutta toistaiseksi osin hyödyntämättöminä. Moninaista työtä pidetään tärkeänä myös tulevaisuudessa. Muiden muassa nämä tulokset selviävät helmikuun alussa julkaistusta Kenellä on oikeus kotiseutuun -selvityksen raportista.
Advertisement
Toimintaa ja taitoja yhteisön hyväksi
Yhdistysten ja aktiivisten kansalaisten tärkeimpiä motiiveja kulttuurisesti moninaisen toiminnan toteuttamiseksi ovat halu toimia yhteisön hyväksi sekä kaikkien ihmisten yhdenvertaisen osallistumisen tukeminen. Myös asukkaiden juurtuminen kotiseudulle nähdään tärkeäksi motivaatiotekijäksi.
Kuntatoimijoiden näkökulmasta kulttuurisen moninaisuuden tukeminen kotiseutu- ja muissa yhdistyksissä tuo lisää monipuolisuutta ja asiakaslähtöisyyttä toimintaan, vahvistaa kuntien ja yhdistysten yhteistyötä sekä tavoittaa kuntalaisia laajemmin.
Kulttuurisesti moninaisen toiminnan nähdään myös vahvistavan monenlaisia kansalaistaitoja: vastuunkantoa kotiseudusta, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä toimintaa yhteiskunnassamme. Näistä taidoista hyötyvät oman lähiyhteisön lisäksi kaikenlaisista kulttuurisista taustoista tulevat moninaisen suomalaisen yhteiskunnan jäsenet.
Suurin osa kansalaistoimijoiden kyselyyn vastanneista kertoo, että toiminta on kaikille avointa.
"On mietittävä, mitä ja miten toiminnalla tavoitellaan ja ketkä aidosti ja oikeasti voivat osallistua. Toimintakulttuurissamme, puhetavoissamme, tiedottamisessamme ja saavutettavuudessa voi olla liian suuria kynnyksiä ylitettäväksi."
Yli 70 prosenttia vastaajista ilmoittaa pyrkivänsä saamaan mukaan toimintaan ihmisiä kulttuurisesti moninaisista taustoista. Moninaisuuden todellisen saavuttamisen eteen tehdään kuitenkin vähemmän. Vastaajien yhdistyksistä 40 prosentilla on tapahtumissa mukana moninaista väestöä, ja vain 28 prosenttia kutsuu heitä aktiivisesti mukaan.
Moninaisuutta toimintaan
Ymmärrystä ja osaamista vähemmistöjen mukaan saamiseksi olisi syytä lisätä paikallistoimijoiden parissa – pelkkä avoimuus ei vielä riitä tähän. Kykymme ja mahdollisuutemme esimerkiksi saada tietoa tai päästä osallistumaan ovat erilaiset.
Kulttuurisesti moninaisen toiminnan piirteisiin kuuluu, että moninaisuuden kirjoa huomioidaan toimintatavoissa, toiminnan tavoitteissa ja sisällöissä sekä kohderyhmissä.
On mietittävä, mitä ja miten toiminnalla tavoitellaan ja ketkä aidosti ja oikeasti voivat osallistua.
Toimintakulttuurissamme, puhetavoissamme, tiedottamisessamme ja saavutettavuudessa voi olla liian suuria kynnyksiä ylitettäväksi. Tarvitaan vipuvoimaa, jotta mahdollisimman moni tuon kynnyksen voisi ylittää.
Mahdollisuuksia hyödynnettäväksi
Lähtökohtaisesti kotiseututyötä tehdään runsaasti yhteistyössä eri tahojen kanssa. Kuntien kanssa tehdään jo paljon yhteistyötä asukasosallisuuteen liittyen. Kotoutumiseen ja yhdenvertaisuuteen liittyen yhteistyötä on vähemmän, niin kuntien kuin muiden kotoutumista edistävien ja moninaista toimintaa toteuttavien yhdistysten kanssa.
Havainto hahmottuu myös selvityksestä: 56 prosenttia kyselyyn vastanneista kansalaistoimijoista näkee kotiseututyön mahdollisuudet kotoutumis-
Kohtaamisia Espoon Leppävaaran Raittikarnevaaleilla syyskuussa 2019. Kuva: Marika Punamäki.
"56 prosenttia kyselyyn vastanneista kansalaistoimijoista näkee kotiseututyön mahdollisuudet kotoutumistoiminnassa hyviksi, mutta monet totesivat ne myös osin hyödyntämättömiksi."
Millaiset mielestäsi ovat kotiseututyön mahdollisuudet kotoutus-, moninaisuus- ja/tai yhdenvertaisuustyössä? (Yhteensä 99 vastaajaa)
19 %
25 %
56 %
toiminnassa hyviksi, mutta monet totesivat ne myös osin hyödyntämättömiksi.
Kotiseutu-, kylä- ja kaupunginosayhdistysten kannattaakin mennä rohkeasti mukaan erilaisiin moninaisuuden ja kotoutumisen verkostoihin. Kotoutumisen saralla yhteistyötä voi lisätä reippaasti. Paikallista yhteistyötä kannattaa selvitellä esimerkiksi kunnan eri tahojen, vaikkapa maahanmuuttajapalveluiden, ja erilaisten alan yhdistysten kanssa.
Hyvät tai erinomaiset mahdollisuudet (55 hlöä)
Heikot tai vähäiset mahdollisuudet (25 hlöä)
Jotakin tältä väliltä / EOS (19 hlöä)
Valtakunnallisesti myös Suomen Kotiseutuliitto voi edistää kumppanuuksia osallistumalla alan verkostoihin ja tapahtumiin.
MARIKA PUNAMÄKI
Ensimmäinen valtakunnallinen selvitys aiheesta
Kenellä on oikeus kotiseutuun -selvitys on ensimmäinen valtakunnallinen pyrkimys kartoittaa kulttuurisesti moninaisen kotiseututyön laajuutta ja tilannetta. Moninaisen toiminnan laajuuden ja olemuksen, tuen tarpeiden ja tulevaisuuden näkymien selvittämiseksi toteutettiin verkkokyselyt aktiivisille kansalaisille sekä kuntien toimijoille loppukesällä 2020. Kyselyihin saatiin yli 300 vastausta eri puolilta maata.
Kulttuurisesti moninaisen kotiseututyön ja paikallistoiminnan tilasta ei ole ollut aiemmin kattavaa tietoa, eikä sitä ole Kotiseutuliitossa aiemmin selvitetty. Moninaisuus, kestävä kotiseutu ja aktiivinen kansalaistoiminta ovat liiton strategiassa keskeisiä teemoja. Selvitys toteutettiin niiden edistämisen taustaksi ja tietopohjaksi. Sen rahoittivat Alfred Kordelinin säätiö ja Suomen Kotiseutuliitto.
Selvityksen tuloksista keskusteltiin verkkotilaisuudessa viime vuoden lopulla. Nyt raportti on luettavissa kokonaisuudessaan sähköisenä julkaisuna.
Lue raportti: kotiseutuliitto.fi/toiminta/ julkaisut/selvitykset-ja-raportit