4 minute read

Lotuksen SkipUp-innovaatio: Lavat päällekkäin vastuullisuuden nimissä

SkipUp-lavajärjestelijä lisää työmaan turvallisuutta ja leikkaa logistiikan päästöt ja kustannukset puoleen. Tässäpä innovaatio, joka on kaikkea muuta kuin pellepelottomien näpertelyä. Me jututimme raudanlujaa ammattilaista keksinnön takana, Tommi Leppiahoa, ja kysyimme, miten maailmanluokan idea sai alkunsa.

Pohjimmiltaan SkipUp-lavajärjestelijän idea on simppeli - kuten parhaat keksinnöt, pyörästä lähtien, tuppaavat olemaan. SkipUp on standardilavojen väliin asetettava lisälaite, jonka avulla kaksi tai kolme lavaa voidaan pinota päällekkäin ja liittää ne tukevasti ja turvallisesti toisiinsa. Näin saadaan aikaan kokonaisuus, jonka eduista on turha taittaa peistä: puolet vähemmän kuljetusten päästöjä ja kustannuksia sekä puolet vähemmän turvallisuusriskejä aiheuttavaa ajoneuvoliikennettä työmaalla. Lisäksi SkipUp kolminkertaistaa lavojen varastointikentän kapasiteetin. Lotus Demolitionin toimialapäällikkö Tommi Leppiaho kiteyttää SkipUpin noin viisivuotisen taipaleen ensiaskeleet seuraavasti. - Meillä oli työmaa, jossa syntyi satoja lavallisia erilaista lajiteltavaa purkujätettä. Yksinkertaisesti siinä loppui tila kesken ja hoksasimme, että miksipä ei noita peruspeltilaatikoita voisi pinota useammankin päällekkäin. Siitä se kehitystyö sitten lähti. Ainutlaatuisen lavajärjestelijän taival ideasta valmiiksi tuotteeksi oli vähintäänkin vaiheikas: Leppiaho kertoo SkipUpista kehitetyn muun muassa yli 150 erilaista prototyyppiä matkan varrella.

Advertisement

” Tiedän varmaksi, että vastaavaa järjestelmää ei ole keksitty missään muualla ” .

- Pitkäjänteisyys oli tässä tapauksessa menestyksen edellytys. Järjestelmän toiminnallisuuksia koestettiin, turvallisuutta kehitettiin ja erityisesti erilaisiin lavatyyppeihin sekä koukkulaitteisiin liittyviä yhteensopivuuskysymyksiä ratkottiin hyvin pitkälti käytännön testien kautta sekä asiakkailta ja yhteistyökumppaneilta saatuja palautteita kuunnellen. Hyvällä yhteistyöllä hyvä lopputulos, hän tiivistää.

Kansainvälisiä tunnustuksia ja markkinanäkymiä

SkipUpin ainutlaatuisuuden todistaa kouriintuntuvasti se, että järjestelmälle on haettu ja sille tähän päivään mennessä myönnetty useita kansainvälisiä patentteja. - Tiedän varmaksi, että vastaavaa järjestelmää ei ole keksitty mis-

sään muualla. Me aloitimme ihan puhtaalta pöydältä. SkipUp on meidän oma innovatiivinen ponnistuksemme. Laite, jonka kehitystyö tuntui matkan varrella aika ajoin pieneltä kivireeltä, käy ja kukkuu nyt kovaa ja korkealta, Leppiaho kuvailee tyytyväisenä. Ja siinä missä idean isä on omasta ja tiiminsä aikaansaannoksesta mielissään, on SkipUpin merkitys huomattu myös laajemmin kansainvälisilläkin kentillä: lavajärjestelijä pokkasi vuonna 2018 Trailer Innovation Awardsissa hopeaa - ja vuosi sen jälkeen vuorossa oli mitaleista kirkkain, German Innovation Awardsin kultasija. Pienen maanittelun jälkeen myös Leppiaho avaa sanaisen arkkunsa palkintojen merkityksestä. - Eipä niistä haittaakaan ole. Siinä kisavaiheessa oltiin kyllä vielä prototyypin kanssa liikenteessä, hän virnistää. Tällä hetkellä SkipUpin kehitystyö on viety maaliinsa, ja lavajärjestelijät ovat Lotuksen purkutyömailla aktiivisessa käytössä. Ainutlaatuiselle tuotteelle kuuluu olevan koko ajan kasvavaa kysyntää. - Vaikka maailman markkinoille laitteen kanssa tähtäämmekin ja esikauppoja on jo salkussa, toki me itse otamme hyvästä ja helppokäyttöisestä systeemistä jo nyt kaiken hyödyn irti. Alamme vastuullisia edelläkävijöitä kun olemme, Leppiaho summaa.

SkipUpin ainutlaatuiset hyödyt pähkinänkuoressa:

* Puolet vähemmän kuljetusten aiheuttamia päästöjä, 50 % pienempi hiilijalanjälki * Puolet vähemmän kuljetuskustannuksia * Puolet vähemmän ajoneuvoja työmaalla, turvallisempi työmaa * Soveltuu standardilavoille * Ei vaadi muutoksia nykyiseen kuljetuskalustoon * Kolminkertaistaa lavakentän kapasiteetin

Uusiutuvan dieselin käyttö kasvanut nopeasti julkisella sektorilla ja tavaraliikenteessä

Neste tuo ensimmäisenä toimijana Suomeen palvelun, jonka avulla yritykset ja muut toimijat voivat seurata liikennepolttoaineiden käytöstä aiheutuvia ilmastopäästöjään. Nesteen elokuussa 2021 toteuttaman toimialavertailun* mukaan esimerkiksi julkisen sektorin, tavaraliikenteen sekä valmistavan teollisuuden aloilla Neste MY Uusiutuva Diesel™ -polttoaineen käyttö on kasvanut nopeasti, kun taas muilla aloilla kasvu on vielä maltillista.

Tieliikenteen osuus kotimaan liikenteen kokonaispäästöistä on yli 90 %, ja Suomen kunnianhimoinen tavoite saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä vaatii toteutuakseen kaikkien ratkaisujen hyödyntämistä. Nesteen tarjoama uusi palvelu tukee yrityksiä omien päästöjen ja päästövähen-

nysten seurannassa sekä kannustaa korvaamaan fossiilisten polttoaineiden käyttöä.

Lainsäädäntö asettaa vaatimuksia päästölaskennalle

“Yhtenä strategisena ilmastositoumuksenamme on auttaa asiakkaitamme vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä 20 miljoonalla tonnilla vuosittain vuoteen 2030 mennessä. Olemme havainneet päästöjen seurannalle ja raportoinnille merkittävän tarpeen yritysten päästövähennystavoitteiden tukemisessa. Lainsäädäntö asettaa vaatimuksia päästölaskennalle, ja paine päästöjen ymmärtämiseen ja vähentämiseen nousee esiin sekä kilpailutuksissa että kuluttajien suunnalta. On hienoa tarjota vahvasti asiakastarpeesta lähtöisin oleva ratkaisu ilmastotekojen vaikutusten todentamiseksi”, sanoo Nesteen Marketing & Services -liiketoiminnan vastuullisista kumppanuuksista vastaava tiimipäällikkö Heidi Peltonen. Digitaalisen palvelun avulla yritys voi seurata Nesteen liikennepolttoaineiden kulutusta, kasvihuonekaasupäästöjä sekä uusiutuvalla dieselillä saavutettuja päästövähennyksiä halutulla ajanjaksolla. Palvelu havainnollistaa graafien ja karttapohjien avulla myös kulutuksen ja päästöjen maantieteellistä ja ajallista jakautumista sekä antaa vertailutietoa yrityksen tieliikenteen päästöjen tasosta toimialan sisällä. Palvelun tarjoamia raportointimahdollisuuksia pyritään myöhemmin laajentamaan myös muihin käyttökohteisiin, kuten sähköön ja uusiutuvaan polttoöljyyn.

Vertailudata tukee yrityksiä vähäpäästöisemmissä valinnoissa

Nesteen tuoreen toimialavertailun avulla selviää, että julkisen sektorin uusiutuvan dieselin käyttö kaikesta dieselin vuosikulutuksesta on yli kolminkertaistunut vuodesta 2019 vuoden 2021 puoliväliin verrattuna. Samalla aikavälillä uusiutuvan dieselin kulutus dieselin kokonaiskulutuksesta on tuplaantunut valmistavan teollisuuden yrityksissä ja yli viisinkertaistunut tavaraliikenteessä.

“Fossiilisen dieselin käyttö liikenteessä tulee vuosien varrella vähenemään. Sen sijaan uusiutuvalle dieselille on tarvetta myös tulevaisuudessa, sillä raskaan kaluston sähköistyminen ei etene yksityisautoilun tahdissa. Lisäksi joillakin aloilla muutos on ollut nopeampaa kun taas toisilla otetaan vasta ensiaskelia päästöjen vähentämisessä. Yritykset tarvitsevat ratkaisuja, jotka ovat käytettävissä heti, sekä

“Fossiilisen dieselin käyttö liikenteessä tulee vuosien varrella vähenemään.”

ratkaisuja, jotka toimivat pidemmällä aikavälillä. Tukemalla yrityksiä päästövähennysten laskemisessa ja tarjoamalla vertailudataa uskomme vähäpäästöisempien valintojen tekemisen olevan helpompaa. Tuomme palvelun ensin Suomen markkinoille ja tutkimme mahdollisuuksia tarjota palvelua jatkossa esimerkiksi Baltiassa”, sanoo Peltonen. Neste tukee osaltaan myös kuljetusalan sähköistymistä pilotoimalla ensimmäistä omaa logistiikka-alan yrityksille suunnattua sähkölatauspalvelua Suomessa yhdessä Niemi Palvelut Oy:n kanssa. Tavoitteena on tuoda Suomen markkinoille kaupallinen sähkölatauspalvelu vuoden 2021 loppuun mennessä.

This article is from: