6 minute read

Kunnianosoitus Jäämiehelle Kuljetus Ristimaan ”Iceman” Scania S650 rekanvetäjä

Teksti ja kuvat: Perttu Papunen

Juha Ristimaa on kuulunut jo pitkään Euroopan kärkinimiin näyttävien rekkojen rakentajana ja menestystä on tullut paljon Euroopan autonäyttelyistä. Tällä kertaa rakennettu auto on kuitenkin jotain hyvinkin erikoista toteutukseltaan ja tyyliltään, jopa Juha Ristimaan mittapuulla. Autoa alettiin kustomoida jo loppuvuodesta 2019 tarkoituksena julkaista se seuraavana vuonna 2020. Koronan takia viime vuonna peruttiin useita alan näyttelyitä, joten rakenteluprojektia päätettiin jatkaa vuodella. Tämä antoi entistä enemmän aikaa rakentaa autosta oikea Ristimaan kustomnäyte. Pääpaino rakentelussa keskitettiin ensin vetoautoon, joka antoi mahdollisuuksia pikkutarkkaan työskentelyyn auton päälirakenteiden muokkauksessa, sekä auton erikoismaalauksen osalta. Jo tähän mennessä auton rakentamiseen on mennyt reilusti yli 2500 työtuntia! Myöhemmin syksyllä vetäjä saa peräänsä myös teemaan sopivan puoliperävaunun.

Advertisement

Idea jostain erilaisesta

Idea auton teemaan tuli vuonna 2018 kun Juha oli ensimmäis-

tä kertaansa paikan päällä katsomassa Formula 1 kilpailua Italian Monzassa. Juhasta tuli kokemuksesta vaikuttuneena entistä suurempi Kimi Räikkösen fani ja ajatus Kimi -teemaisesta autosta alkoi muhia mielessä. Juha kertoi ideastaan Perttu Papuselle, joka innostui aiheesta. - Olen tehnyt kuvia ja maalausdesigneja jo useisiin Juhan autoihin aikaisemminkin, mutta tällä kertaa sovittiin, että otan myös suuremman vastuun itse muutostöiden suunnittelussa ja tein auton rakennemuutoksista muutamia konseptipiirustuksia, Perttu kertoo. - Halusin auton teemaan sopivan race-henkisyyden näkyvän myös muokkauksissa, joten muotoihin haettiin virtaviivaisuutta ja pyrittiin eroon "tavallisesta" rekkojen tuunaustyylistä. Samalla pyrittiin karsimaan kaikki kiiltävä rosteri ja lisätiin hiilikuitupintaa, Perttu lisää. - Autossa on muotoja, joihin on haettu inspiraatiota niin Lamborghineista, muskeli Shelby Mustangista, kuin Ferrarin konseptiautostakin. Pertun designia on myös nähtävissä sisustan takaseinän muodoissa.

Pettämätön Custom Parts

Juha on kaikissa projekteissaan luottanut Härmäläisen Custom Partsin laatuun ja luotto oli taas kova, että he taikoisivat tarvittavat muutokset autoon. Perttu otti konseptipiirustukset mukaansa ja lähti Juhan kanssa tapaamiseen Custom Partsin Juha Sillanpään ja Veijo Rintalan kanssa. Perttu esitteli piirustuksensa ja omat ajatuksensa käytännön toteutuksesta osien valmistukseen. - Kun Perttu tuli ensi kertaa hallille suunnitelmien kanssa mietin, että onko näitä edes mahdollista toteuttaa, Veijo naureskelee! Mutta osa kerrallaan kun vain lähti tekemään, niin kyllä se siitä alkoi rakentua.

- Karjapuskuri taisi olla ensimmäinen osa, jota lähdin tekemään. Haastavaa oli tehdä jokaisesta osasta helposti purettava ja lisähaastetta toi se, että rakenteet ovat yhdistelmä alumiinia, rosteria ja jopa hiilikuitua, Veijo lisää. Projektiin antoi motivaatiota kuitenkin se, että Veijo oli iso Formula 1 ja Kimi -fani. Muutamissa osissa on käytetty laserleikkausta apuna, mutta suurin osa osista on tehty täysin käsityönä.

” Aihe oli minulle erittäin mieluinen ja opiskelin Kimistä kaiken. ”

Agressiivisen tyylikäs punainen

Juha Ristimaalla on oma rekkamaalaamo ja -tuunaamo Ristimaa Customs, joka yhteistyössä Veli Laitilan kanssa myös muokkaa, maalaa ja verhoilee auton sisustoja. Veli on vaatimaton mies, joka pysyttelee usein mielellään takaalalla, mutta hänen kädenjälkensä kerää huomiota sitäkin enemmän ja jäljestä paistaa rautainen ammattitaito. - Velillä on töissään laadukasta näkemystä, oli sisustan muokkauksen tyylisuunta sitten mikä tahansa, Perttu Papunen ylistää ja Juha komppaa. Veli, Juha ja Perttu pitivät puretun hytin sisällä palaverin, jossa piirrettiin tulevan sisustan tyylisuunnat kirjaimellisestikin tussilla seiniin luonnostellen. Sisustaan haluttiin samaa henkeä kuin ulkokuoreen ja ideat käytiin yhdessä läpi. Hiilikuitupintaa ja punaista pääväriä käytettiin myös sisustassa. Näyttävän sisustan kruunaa upea valaistus, joka saa varsinkin takaseinän rakennelman heräämään eloon. Monimutkaisen kerrosrakenteen suunnittelussa Veliä auttoi Perttu, joka teki leikkauskaavat rakenteen osille.

Maalauksen mestarinäyte

Perttu Papunen on tuttu nimi monelle rekkanäyttelyissä käyville ja hänen kädenjälkeään on nähty myös Ristimaan Juhan autoissa yli 15 vuotta. Perttu teki uuteen autoon designen, jonka tyylistä ei ole vielä ennen nähty rekkapuolella. -Aihe oli minulle erittäin mieluinen ja opiskelin Kimistä kaiken, mitä netistä löysin, Perttu nauraa! Käytän taustojen tutkimiseen töissäni usein huomattavastikin aikaa ja usein ne sisältävätkin yksityiskohtia, joita ei ensikatsomalta edes huomaa. - Hain raidoituksen tyyliin vaikutteita Formulakuskien kypärissä nähtävistä grafiikoista. Pääväri piti olla kandy punainen, mutta muuten Juha antoi vapaat kädet, Perttu kertoo. - Grafiikassa piti olla vauhtia ja race -henkisyyttä. Tein alueita hiilikuidun punosta jäljittelevällä kuviolla, sekä Paisley -kuviota, jota Kimillä oli joinain vuonna kypärissään. Kyljissä on kuvia Kimistä eri aikakausilta, sekä hänen kuuluisimpia tokaisujaan.

- Takaseinä on omistettu Kimin 21 voitolle, sekä mestaruusvuodelle 2007. Seinässä on tuuletusku-

” Tämä on ollut haastava, mutta erittäin tärkeä ja kiinnostava aiheeltaan minulle. ”

vat vuodelta 2007, sekä rataprofiilit radoista, missä Kimi on voittanut yhden tai useamman kerran. Auton värimaailma koostuu tiimien väreistä, joissa Kimi on ajanut, Perttu selostaa. Auton perusmaalaus ja erikoismaalaus raitojen osalta on toteutettu Juhan omassa maalaamossa Ristimaa Customsissa, jossa päämaalari Teemu Sarvela on tehnyt valtavan työn raitojen maalauksen kanssa. Perttu teki maalauksen designen ja teetti maalaussapluunat, joiden avulla raidat maalattiin. jälkeen Perttu aloitti Kimin kasvokuvien maalauksen. Pikkutarkat kuvat ottivat aikaa valmistua parisen kuukautta. Auton ensiesiintyminen tapahtui Power Truck Show:ssa Alahärmän PowerParkissa 13. -14. Elokuuta 2021. Tapahtuman jälkeen projekti jatkuu vetoauton perään tulevan puoliperävaunun rakentamisen merkeissä. Koko yhdistelmä valmistuu syksyn kuluessa.

- Tämä on ollut haastava, mutta erittäin tärkeä ja kiinnostava aiheeltaan minulle. Eri vaiheet ovat saaneet hakemaan omien kykyjensä rajoja ja onnistumiset ovat ruokkineet intoa rakentaa, Teemu toteaa. Teemu on ollut lähes jokaisessa auton rakenteluvaiheessa mukana. Apuna hääri myös Tiitu Peltoniemi auton viimeistelyssä. Kun perusraidoitus oli maalattu, tuli Perttu paikalle viimeistelemään raidat varjostuksin. Tämän

Vasemmalta oikealle: - Veijo Rintala, Custom Parts: alumiini- ja rosteriosat, korimuotojen muokkaukset. - Juha Ristimaa, Kuljetus Ristimaa / Ristimaa Customs - Perttu Papunen, PP Design & Art: ulkokuoren konseptisuunnitelmat, maalauksen design, erikoismaalaus ja kuvien kynäruiskumaalaus - Teemu Sarvela, Ristimaa Customs: auton maalaus ja erikoismaalaus - Toni Pätsi: sähkökytkennät, valaistus ja äänentoistojärjestelmä - Kuvasta puuttuu Veli Laitila: sisustan muutostyöt, hifilaitteet ja verhoilu

Kuorma-autonrenkaiden pinnoittaminen vähentää CO₂-päästöjä jopa 75 % verrattuna uusien renkaiden valmistukseen

Tuore tutkimus vahvistaa, että ero pinnoitetun kuorma-autonrenkaan ja uuden kuorma-autonrenkaan valmistamisessa syntyvässä hiilijalanjäljessä on huomattava. Autonhuolto- ja rengasketju Vianor on myös tehnyt tutkimuksen pohjalta laskurin, jonka avulla voi selvittää, miten paljon kaluston hiilijalanjälki pienenee, jos uusien kuorma-autonrenkaiden sijasta käytetään pinnoitettuja renkaita.

“On ollut hyvin tiedossa, että ero uuden kuorma-autonrenkaan ja pinnoitetun kuorma-autonrenkaan valmistuksessa syntyvissä hiilidioksidipäästöissä on valtava. Emme kuitenkaan odottaneet, että uuden kuorma-autonrenkaan valmistuksesta aiheutuvat päästöt ovat lähes nelinkertaiset verrattuna pinnoitetun renkaan valmistamiseen,” sanoo Janne Ruhanen, autonhuolto- ja rengasketju Vianorin tuotepäällikkö. Tutkimus toteutettiin käyttäen Life Cycle Assessment (LCA) -periaatetta, joka on standardisoitu metodi tuotteen elinkaaren eri vaiheiden aiheuttamien ilmastovaikutusten määrittelemiseksi. Tutkimus kattaa Vianorin valmistaman pinnoitetun renkaan elinkaaren aina raaka-aineiden hankinnasta pinnoitetun renkaan asentamiseen ja käytetyn rengasrungon kierrättämiseen tai uudelleenkäyttöön sitten, kun rengas on kulunut. “Isoin ero päästöissä syntyy luonnollisesti raaka-aineista, sillä niitä tarvitaan pinnoittamiseen huomattavasti vähemmän kuin uuden renkaan tekemiseen. Myös valmistuksella ja logistiikalla on keskeinen rooli päästöjen syntymisessä,” Ruhanen kertoo. Verrokkina tutkimuksessa oli uuden premium-tason kuorma-autonrenkaan valmistaminen. Tutkimuksessa ei huomioitu renkaiden käytönaikaisia päästöjä, sillä ne ovat likipitäen samansuuruiset pinnoitetulla ja uudella renkaalla. Tutkimuksen tilasi Vianor, ja sen toteutti NordicOffset, hiilijalanjäljen hallintaan ja päästöjen kompensointiin liittyviin palveluluihin erikoistunut yritys.

Laskuri auttaa konkretisoimaan kaluston rengasvalinnan vaikutukset päästöihin

Vianorille vastuullisuus on yksi toiminnan keskeisiä arvoja. Pinnoitetut kuorma-autonrenkaat ovat hyvä esimerkki vihreästä ajattelusta rengasalalla, sillä laadukkaat pinnoitteet tarjoavat samat premiumominaisuudet kuin uudet renkaat mutta myös auttavat pienentämään hiilijalanjälkeä ja ovat kustannustehokkaita. “Vianor tilasi tutkimuksen, jotta saisimme konkreettisia, todistettuja faktoja ja pystyisimme niiden avulla kehittämään palveluitamme edelleen. Haluamme tarjo-

ta asiakkaillemme ratkaisuja, jotka tukevat heidän liiketoimintaansa ja ovat myös ympäristöystävällisiä. Myös asiakkaamme voivat hyödyntää tutkimuksen tuloksia kartoittaessaan omaa hiilijalanjälkeään,” Ruhanen summaa. Tutkimuksen perusteella Vianor toteutti laskurin, jonka avulla asiakkaat voivat laskea, miten paljon kaluston hiilijalanjälki pienenee, jos kuorma-autoissa kaikki renkaat tai osa renkaista on pinnoitettuja uusien sijaan. ”Jos esimerkiksi yhden kuormaauton vetorenkaiksi laittaa pinnoitetut renkaat uusien sijaan, hiilidioksidipäästöt ovat lähes 460 kg pienemmät. Tämä vastaa päästöjä, jotka syntyvät, jos henkilöautolla ajelisi liki 2300 kilometrin matkan,” konkretisoi Ruhanen.

This article is from: