Tarinoita luottoaikuisista

Tarinoita lapsuuden luottoaikuisista

ŠLasinen lapsuus 2018 #OleLuottoaikuinen-kampanja www.lasinenlapsuus.fi/luottoaikuiset

M

uistan lämmöllä kummitätiäni, äitini siskoa ja hänen puolisoaan. He ottivat meitä lapsia kylään viettämään aikaa heidän kanssaan. Erityisesti muistan yhden talvisen retken. Hiihdettiin järven jäällä, paistettiin makkaraa nuotiolla ja ihmeteltiin kuusta, joka oli juurtunut oksistaan.”

-Mimmi

I

säni täti tuli meidän lasten luoksi aina silloin kun isä lähti viikottaisille juomaretkilleen. Luki iltasadut, leikki nukeilla, teki ruokaa ja rakasti meitä aidosti. Edelleen yli 10 vuotta myöhemmin, tuo täti on luottoaikuiseni jonka luona on mukava piipahtaa kylässä tai kirjoitella kuulumiset.

-Isotyttöjo

M

uutin 16-vuotiaana asumaan poikaystäväni kanssa yhteen, vaikka tiesin sen olevan huono idea. Mutta kotoa oli päästävä, sillä koti tuntui vankilalta masentuneen ja vaativan vanhemman vuoksi. Uusi tilanteeni ei ollutkaan sen parempi, vaan sainkin kokea sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa uudessa kodissani.

Koska olin alle 18-vuotias, minun oli käytännössä mahdotonta päästä omilleni ja aloinkin hyväksyä tilanteeni, jossa narsistiavomieheni sai minut uskomaan, että olen hullu. Opiskelun ohella tein myös tarmokkaasti töitä, ja eräänä päivänä täysin työmoraalini vastausesti romahdin ja kerroin kaiken pomolleni. Olin pieni tyttö nuoren aikuisen kehossa, joka kuvitteli ettei ansaitse elämältä parempaa. Pomoni ottikin minun auttamiseni asiakseen ja tarjosi minulle henkistä tukea, mutta järjesti myös lisätöitä saadakseni säästöön rahaa omilleni muuttoa varten, mutta myös päästäkseni pois mahdollisimman paljon epäterveellisestä kotiympäristöstä.

N

yt monta vuotta myöhemminkin olen äärettömän kiitollinen siitä, että sain teiniaikani pomolta niin tärkeän opin, että MINÄ OLEN ARVOKAS ja minulla on IHMISARVO.

Aina epätoivon hetkellä palaan muistelemaan sitä, miten onnekas olinkaan päästessäni työpaikkaan, jossa minusta huolehdittiin myös ihmisenä ja ystävänä, eikä ”pelkkänä työntekijänä”." −NytMurtumaton

S

ain apua ja tukea jopa niin paljon että pääsin pois erittäin vaikeasta perhetilanteesta. Olin 14-vuotias kun luottoaikuinen tarjosi turvallisen kodin. Opetti terveellistä vastuuta ja antoi eväät elämään vaikka oli itsekkin hyvin haasteellisessa tilanteessa kanssani. Ilman häntä ja apuaan en olisi enää tässä.

-Kiitollinen

M

inulla on alkoholisti-äiti ja kaksi pikkusiskoa. Ollessani lukiossa nuorin siskoistani oli 7 vuotta, ja äidillä oli päällä yksi hirveimpiä juomiskausia, ja nuorin siskoni oli aivan heitteillä. Minulla oli myös samalla omia ongelmia mm. mielenterveyden saralla, jotka olivat aiheutuneet perhetaustastani.

Tilanne kuormitti minua suuresti, ja lukio-opinnoissa oli vaikeaa. Minulla oli kuitenkin aivan huippuhyvä luokanvalvoja, joka oli samalla lukiomme opinto-ohjaaja. Hän tuki minua paljon henkisesti, tsemppasi ja auttoi rakentamaan opintopolun, jonka ansiosta sain opinnot suoritettua lopulta kunnialla läpi - ja tämä mahdollisti myös jatko-opinnot.

En usko, että olisin saanut lukiota käytyä siinä elämäntilanteessa ilman oponi loistavaa työtä ja upeaa tapaa kohdata elämässään paljon tukea tarvitseva nuori.

-MinäVain

A

kuutissa tilanteessa luottoaikuinen oli kolmas henkilö, useamman vuoden ajalta tuttu koiranomistaja. Hän otti minut ""suojatikseen""; antoi aikaansa, oli aidosti läsnä yrittämättä ""parantaa"" tai eheyttää minua, oli käytettävissä vuorokaudenajasta riippumatta ja yksinkertaisesti oli todellinen luottoaikuinen. Olemme edelleen ystäviä.

-Kiitollinen

E

nnen vanhempieni eroa isäni alkoholiongelma kerkesi olla elämässämme läsnä muutaman vuoden ajan. Isän alkoholinkäyttö on ollut itselleni hyvin pitkään häpeän aihe ja se on aikaisemmin määrittänyt myös itseäni. Hänen alkoholinkäyttönsä myös satutti syvästi, kun näin sen satuttavan äitiä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tämä teki 9-vuotiaasta minusta ujon, herkän ja sisäänpäin kääntyneen. Olen ikuisesti kiitollinen luottoaikuisista, jotka tukivat minua ja tekivät minusta näkyvän henkilön.

Erityisesti muistuu mieleen kun ala-asteella luokanopettajani jaksoi vielä koulupäivän päätteeksi viettää aikaa ja keskustella kanssani. Muistan myös liikuttuneeni kun ala-asteen ystäväni vanhemmat kysyivät joka kerta kuulumisiani, kun heidän luonaan kävin. Tälläinen huomioiminen tuntui uskomattomalta, sillä isän alkoholiongelman vuoksi en kokenut häneltä välittämistä.

Kolmantena luottoaikuisena haluan nostaa esiin valmentajani, joka kannusti ja ohjasi minua. Edelleen sydäntä kiristää muistella aikaa jolloin tunsin samalla sekä syyllisyyttä että kiitollisuutta siitä, että valmentaja silloin tällöin kuskasi minua otteluihin tai treeneihin. Tärkeimpänä luottoaikuisena on ollut kuitenkin äitini, johon on kaiken keskellä voinut turvautua. Nämä mainitsemani luottoaikuiset ja muut läsnäolevat aikuiset ovat antaneet minulle paljon luottamusta ja voimaa, mitä pystyn nyt jakamaan myös muille itse.

-nimimerkitön

Y

läasteen 9.luokanvalvoja jaksoi uskoa ja tsempata vaikka minua ei kiinnostanut elämä saati koulu pätkääkään. En tiedä kuinka paljon hän tiesi perheeni ongelmista, muille opettajille olin näkymätön, teiniikäinen lintsaaja. Sanoi yksi opettaja ettei minusta mitään tulisikaan. Mutta tämä herttainen opettaja kannusti yrittämään ja uskaltaa haaveilla. Pääsin peruskoulusta kohtalaisen hyvällä keskiarvolla enkä joutunut jäämään luokalle. Kaukainen haave päästä lastenhoitajaksi toteutui kun pääsin ammattikouluun ja suoraan töihin, auttamaan niitä pienempiä ja heikompia että heillä olisi yksi aikuinen lisää joka välittää heistä.

-Sade

M

inun luottohenkilöni oli ala-asteella vuotta nuorempi lapsuuden ystäväni. Emme sanoneet ääneen, että tänäkin yönä olen nukkunut vain puoli tuntia ennen koulua koska äiti riehui, huusi, löi ja hajotti paikkoja kännissä koko yön, eikä ystäväni sanonut, että hänen äitinsä sai taas mustan silmän koska isä riepotti häntä pitkin seiniä.

Tiesimme toistemme vaisusta olemuksesta, että meillä molemmilla oli olllut taas "sellainen yö". Jollain tavalla se toi lohtua, että joku tietää mitä suljettujen ovien takana tapahtuu ja käy läpi samaa helvettiä. En ollutkaan yksin.

Olen vieläkin katkera rivitalonaapureillemme, aikuisille, jotka varmasti kuulivat kaiken, mutta kukaan ei koskaan puuttunut. Joskus tuki löytyy lapsesta. Toisesta samanlaisesta.

-Selvä Päivä

M

eillä on hevostalli, johon kaikki ovat tervetulleita.

Monesti tallilla olon motivaationa on paljon muutakin kuin ihastus hevosiin. Hevosia hoitaessa irtoaa monta tarinaa tunteiden takaa. Nuori kokee myÜs itsensä tarpeelliseksi. Tallille voi aina tulla <3 -Turpaterapiaa

O

li alkoholistiäitini tapaamisen päivä. Minä oli 11, veljeni 10 ja 8. Isäni pisti meidät äidille, kuten tavallista ei saattanut eikä soitellut perään, vaikka tiesi äidin olevan sekaisin ja aggressiivinen ison osan ajasta.

Tapasimme äidin, joka oli kaatokännissä. Lähdettiin yhdessä enolle kylään. Äiti osti reteesti pizzaa viemisiksi. Häpesimme ja surimme koko matkan. Äitiä, sitä mitä ohikulkijat ajattelevat, sitä mitä eno perheineen ajattelee, miten pienet serkkumme ja humalainen äiti...

Enon vaimo otti itkuiset meidät sisään, muttei päästänyt äitiäni. Äiti jäi ovelle huutamaan, haukkumaan, potkimaan ja kiroilemaan.

Minä n. 11v hajosin siellä sisällä. Itkin ja itkin. Yleensä olin aina se pärjäävä isosisko, joka kannatteli muita. Nyt kaikki itku tuli ulos. Ja enoni vaimo oli siinä vieressä kun itkin.

Halasi. Oli lempeä. Ja toisteli: se ei ole sun vika mitä sun äiti tekee.

En unohda sitä ikinä. En ikinä. Hän ei päästänyt äitiä sisään, mutta otti meidät.

-Allu

K

un sain diagnoosin vakavasta masennuksesta, lukioni opettajat ymmärsivät täysin ja antoivat tarvittaessa lisäaikaa koulutehtävien tekemiseen.

-Vieläkin nuori

E

lin lapsuuteni alkoholisti isäni kanssa kahdestaan ja jos en ollut sen juhlimisen ja aikuisten humalaisten riitojen keskellä, niin vietin viikonloppuja ja jopa juhlapyhiä yksin.

Minulla oli kuitenkin aivan ihana isoäiti joka tuli monesti meille koulun jälkeen ja teki ruokaa, siivottiin ja käytiin yhdessä ostoksilla. Myös monia viikonloppuja sain viettää isoäidin luona saunoen ja tv-ohjelmia katsellen, paikassa jossa aidosti oltiin kiinnostuneita siitä mitä minulle kuuluu.

Sain kokea sen mitä on viettää viikonloppua yhdessä perheen kanssa ja oikeasti keskustella asioista, eikä olla yksin tai istua hiljaa eri huoneissa. Tästä olen isoäidilleni ikuisesti kiitollinen.

-Hattivatti

O

llessani nuorempi oli serkkujeni perheessä asiat huonosti, viikonloppuisin tilanteet kärjistyivät rähinäviinan kautta vanhempien välisiksi väkivaltaisiksikin yhteenotoiksi. Muistan ensimmäisen kerran kun äitini puhelin soi, serkuistani vanhin soitti ja pyysi äitiäni hakemaan kaksi nuorempaa serkkuani meille turvaan.

Tuon illan jälkeen alkoi soittoja tulla harva se viikonloppu ja meille selvisi perheen aikuisten päihdeongelman laajuus. Äitini yritti hankkia perheelle myös ulkopuolista apua. Emme vieläkään tiedä, miksei perheen tilanteeseen puututtu ns. kunnolla, mutta epäselväksi ei jäänyt, että äitini oli serkuilleni todellinen luottoaikuinen. Se, joka tuli vaikka keskellä yötä pelastamaan ja lopettamaan riidat.

-Pienenä sivusta seurannut

H

yvien ystävieni äidistä on tullut minulle läheinen ja luotettava juttukaveri. Vaikka minulla on läheiset välit vanhempieni ja sisarusteni kanssa, joistakin vaikeista asioista on helpompi puhua jollekin perheen ulkopuoliselle aikuiselle. Siitä tulee myös turvallinen olo, kun kodin lisäksi toisellakin paikkakunnalla on paikka, johon on aina tervetullut ihan vaan omana itsenään.

-Kiitollinen

M

inun edesmennyt mummini oli lapsuuteni ainoa turvallinen aikuinen. Olen h채nelle ikuisesti kiitollinen.

Ett채 oli edes yksi, jolle kelpaisin sellaisena kuin olin ja joka v채lill채 hemmotteli minua.

-TPK

V

anhemillani oli runsasta alkoholinkäyttöö kun olin lapsi/nuori Mutta he olivat valinneet minulle parhaimmat kummit. Erityisesti yksi näistä oli minun tukipilari koko lapsuuden ja nuoruuden. Hän on ollut minulle kuin isä. Hän otti minut hoitoon ekaa kertaa kun olin 3-4v.

Ainakin kertomien mukaan. Ehkä jopa aiemmin. Teki minun kanssa asioita ja vietti kanssani aikaa. Nuorena minulla oli oma huonekin hänen luonaan jonne sain mennä koska vain.

Ilman tätä ihmistä en tiedä missä olisin nyt.

Olen todella onnekas että minulla oli tälläinen tuki ja turva elämässä. Ja olen kiitollinen hänelle, että panosti niin paljon meidän väliseen suhteeseen ja halusi olla tukena ja turvana.

Terapialausuntoja lukiessani näin myöhemmin, on niissä jokaisessa lukenut, että ikäistään nuoremman olonen, kaipaa aikuisen tukea. Aloitin siis vasta käymään terapiassa kun olin 15vuotias.

Sainkin sitä tukea kummiltani, mutta toki nuorena/teininä olisin kaivannut elämääni vielä enemmän ihmistä joka ohjaa oikeaan suuntaan, koska vanhempani eivät siihen kyenneet/halunneet/osanneet.

-j4niin4

O

ma luottoaikuiseni näki minut, kun muut eivät nähneet.

Hän näki, hän kuuli, hän oli läsnä - mikään ei saanut häntä katoamaan. Hän oli tukenani myrskyisten vuosien läpi ja on sitä edelleen. Hän tuntuu minulle enemmän vanhemmalta kuin omat vanhemmat. Parasta on kuitenkin se, että voimme olla toisillemme parhaat ystävät isosta ikäerosta huolimatta.

-rikkinäinen

T

ästä on aikaa jo yli 30 vuotta mutta oikeastaan vasta aikuisena olen ymmärtänyt kuinka suuri merkitys oli ystäväni perheellä. Olin ylästeella lähes kaikki viikonloput heillä. Perheessä oli kolme tytärtä ja minua kohdeltiin kuin neljättä. Minua rakastettiin,minut hyväksyttiin eikä minulle huudettu. Minun ei tarvinnut pelätä. Olin turvassa. Teiniiässä he olivat minun ainoat turvalliset aikuiset.

-Melina

O

limme Tiimarissa. Minä ehkä 10v, veljet 8 ja 6 v. Ja humalainen äitini. Äiti halusi sinne katselemaan tavaroita. Meitä ahdisti ja hävetti. Äiti jutteli kännijuttujaan.

Tuntematon nainen katsoi äitiäni ja meitä ja sanoi äidille: "Eikö sinua hävetä?"Äitihän siitä raivostui, mutta tuo pieni lause jäi mieleen. Tuo nainen uskalsi sanoa totuuden. Suku ja perhe vain peitteli äidin jälkiä. "Äidillä on nyt vaikeaa, mutta hän on niin ihana ihminen." Tuntematon uskalsi nähdä meidät lapset.

-Vellamo

Ä

itini on ollut nyt raittiina 6 vuotta. Vuodet alkoholin varjossa olivat raskaita ja kipeitä, sain todella pahoja traumoja ja sairastuin itsekin masennukseen. Luotto aikuinen oli oma isäni, hän tuki ja suojeli meitä, muistan ikuisesti kun nukuin sohvalla ja itkin mutta havahduin siihen kun isäni sanoi "kyllä me selvitään" ja silitti hiuksiani. Myös oma veljeni oli isona tukena, peitti korvani käsillään kun äitini huusi isälleni ja suojeli minua aina. Kiitos heille ja kiitos äidilleni upeasta taistelusta alkoholismia vastaan ❤️ -Kiitollinen

Y

stäväni vanhemmat kysyivät aina mitä kuuluu ja näkivät minut lapsena. Olin heillä yökylässä ja nukuin hyvin. Näin mallia, että elämä voi olla kaunista ja hauskaa, on toivoa.

-TM

O

llessani lapsi ja nuori meilllä kotona oli rikkinäistä. Välit vanhempiin eivät ole tänä päivänäkään hyvät. Muutin ammattikoulun aloittamista ennen oman kotikylän keskustaan.

Lähellä minua asui eräs mies jota tuli lähestyttyä.

Myöhemmin hänestä tuli minulle isä ja äiti ja toinen kotini oli hänen luonaan. Menin aina hänen luokseen tarvitessani turvapaikkaa. Minun ei tarvinnut puhua, hän tiesi perheeni ja omasta kokemuksesta ymmärsi.

Myöhemmin rakastuin häneen (ja hän minuun oletettavasti ), jonkin ajan päästä tiemme erosivat ja tapasin nykyisen aviomieheni. Hän halusi antaa minulle paremman elämän koska ei itse siihen taustojensa takia pystynyt. Olisin halunnut pysyä läheisenä hänen kanssaan ja olisin halunnut hänestä kummin esikoiselle.

Tänä vuonna tulee 4 vuotta hänen kuolemastaan. Kun tulee pimeää ja tähdet näkyvät katson taivaalle. Siellä jossakin.

Rakastan. Aina ja ikuisesti.

-Särkynyt92

K

un olin 12v olin kesällä kesäsiirtolassa leirillä. Siellä leirin ohjaaja Markku osoittautui luotto- aikuiseksi, kenelle pystyin kertomaan ekan kerran, millaista meillä kotona oli viikonloppuina ja lomilla. Olen hänelle vieläkin kiitollinen, että hän osasi kuunnella ja olla tukena. Ole Luottoaikuinen!

-Niksu

O

ma lapsuuteni vanhemmat olivat alkoholin suurkuluttajia. He erosivat ollessani kahdeksan vuotias.

Valitettavasti uudet kumppanit kummallakin olivat myös alkoholin suurkuluttajia, isäpuoleni alkoholisti. Vanhempani olivat myös moniongelmaisia: mielenterveysongelmia, insestiä, väkivaltaa, suvussa seuranneita traumoja. Kaikesta tästä on itselleni seurannut suurta turvattomuutta ja mielenterveyden ongelmia.

Kävin aikuisena terapiassa ja sen avulla sain persoonaani eheytettyä, joten uusien selviytymiskeinojen ja itsetuntemukseni avulla on elämäni tänä päivänä jopa nautittavaa ja turvan tunnetta sisällään pitävää. Olen itse toiminut "bonusvanhempana” neljälle lapselle ja pyrkinyt olemaan ns. Luottoaikuinen. Omat lapuusuuden kokemukset

ovat kyllä auttaneet ymmärtämään, mitä lapsi tarvitsee, vaikka biologiset vanhemmat olisivatkin osin kykenemättömiä tarjoamaan turvaa ja "tylsää" arkea.

Säännöllisyys ja rehellisyys katkaisee vahingollisen kierteen.

Toki olen joutunut kahnauksiin ja ongelmiin suoruuteni ja rehellisyyteni tähden, mutta koen, etten omalta osaltani ainakaan ole jatkanut vahingollista kierrettä. Itselleni aikoinaan olivat ystävieni vanhemmat suurena tukena ja turvana. Onneksi lapsilla on taipumus hakea turvallisia aikuisia lähelleen. Yhdessähän sitä lapsia täällä maailmassa kasvatetaan,vaikka emme eläkään enää pienissä kylissä.

Omien ongelmien tiedostaminen ja niihin avun hakeminen on minun mielestäni edellytys sille, että voi toimia Luottoaikuisena tukea tarvitseville lapsille ja ”aikuisillekin", sillä meissä kaikissa aikuissakin asuu sen pieni lapsi.

-Täydellisyyttä ei ole olemassakaan

O

lin juuri aloittanut uuden harrastuksen ja kaikki tuntui jännittävältä. Kiitos valmentajille, jotka osasivat huomioida minua kehittyessäni ja kyyditsivät vapaaehtoisesti pelipaikoille. Kotitilanteen vuoksi harrastaminen ja sopeutuminen joukkueeseen olisi ollut paljon ilman tätä tukea. <3 -Kiitollinen

O

lin 6-7 luokkalainen kun tutustuin turvalliseen aikuiseen. Kotona oli levotonta ja turvatonta.

Naapuritalossa asui kuitenkin se nainen johon tutustuin kaverini kautta. Hänellä oli lapsi ja hän antoi minulle vastuuta, sain hoitaa hänen lastaan sekä tehdä kotitöitä hänen kotonaan pientä rahallista palkkiota vastaan. Suurin palkkio mitä kuitenkin sain ei ollut raha, vaan se, että löysin elämääni ihmisen joka antoi minulle mallin tavallisesta perhe-elämästä, sain nähdä rakastavan äidin joka huolehti lapsestaan, sain syödä välillä heidän kanssaan yhdessä tavallista kotiruokaa ja jutella kuulumisia.

Nämä ovat ihan perusasioita mutta niitä asioita minulla ei omassa lapsuudessani kotona kuitenkaan ollut. Tunsin itseni hyödylliseksi ja tärkeäksi ja tulin kuulluksi. Olen erittäin kiitollinen, että minulla oli edes yksi ihminen, kenet koin turvalliseksi aikuiseksi. Se on käsittämättömän arvokasta.

Välitin kiitokseni tälle naiselle vuosia myöhemmin. Hän hämmästyi kovasti, koska ei osannut ajatellakaan kuinka suuri ja eheyttävä vaikutus hänellä oli silloiseen elämääni ja itseasiassa koko loppuelämääni.

-Joskusolinrikki

V

oi... eipä riitä sormet eikä varpaat niihin kertoihin kun meille on ilmestynyt nuori joka on nälissään, riidellyt vanhempiensa kanssa tai humalassa niin ettei uskalla mennä kotiin... oveni ovat avoinna ja asiat hoidetaan kuntoon.

Yhdessä. Ilmoitetaan vanhemmille, syĂśdään maha täyteen ja mietitään miten edetään niin että ei aiheuteta huolta, vaan molemminipuolinen luottamus palaisi eikä vastaavia tilanteita enää tulisi. Kyllä niin mieltä lämmittää kun minuun luotetaan ja vielä jos saan halin tai kiitoksen niin kyllä taas kelpaa elää nuoria varten đ&#x;&#x2DC;?

-Pirjoliini

O

pettajani huomasi, ettei minulla ollut kaikki hyvin ja kysyi oppitunnin päätteeksi mikä on. Myöhemmin kävin juttelemassa hänelle samasta tilanteesta oppituntien ulkopuolella. Olen edelleen otettu tästä mahdollisuudesta ja muistelen tilannetta lämmöllä.

-Apostrofi

V

aikean kotitilanteen vuoksi itsetuhoiset ajatukset ottivat vallan, vuosien jälkeen kevättalvesta 2016 tilanne eskaloitui. Yhteiskuntaopin opettaja otti tilanteesta kopin ja ohjasi hoitoon. Monet kerrat hänen luokassa oon istunut juttelemassa mukavia, ja edelleenkin nykyään keväällä 2018 tsemppaa ja kyselee kuulumisia.❤ Kullanarvoinen ihminen, veti pois jyrkänteen reunalta pahimpaan aikaan.❤ -MK

M

un yksinhuoltaja äiti oli alkoholisti. Kun tilanne oli vaikea kotona, sain mennä parhaan kaverini luo.

Kaverin vanhemmat antoi ruokaa ja yöpaikan, sekä kohtelivat kuin perheenjäsentä aina. Ovat vieläkin tukenani, vaikka olen jo itse aikuinen. Olen heille ikuisesti siitä kodista ja turvasta kiitollinen.

-Hanna

P

ikkusiskon poika on otettu huostaan vuosia sitten johtuen siskon sekavasta elämäntyylistä. Taas tullut uusi notkahdus siskon elämään joka on vaikuttanut tietysti myös kohta murrosikää kolkuttelevan poikansa pärjäämiseen peruuntuneine tapaamis- ja soittoaikoineen. Juttelin pojan kanssa hänen tunteistaan, hän kertoi että pelottaa ilmaista äidilleen vihaa ja kiukkua tästä mokailusta ja yritin tuoda ilmi sallivaa ilmapiiriä myös tummille tunteille. Ainakin hetkellisesti pojan olo sijaisvanhempien kertoman mukaan helpotti.

-Godmother

K

otona oli nuorena aika rankkaa. Iskä joi ja vaati äitiä myös juomaan kaverinaan, kun hän ensin oli rähinällään häätänyt kaikki ystävänsä. Myöskin äiti oli katkennut välit sisariinsa. Äiti oli toisinaan töissä, mutta viimeiset ajat oli vaikeita. Kun pääsin koulusta siellä oltiin jo kännissä. Ruuaksi oli jotain mitä äkkiä sai uuniin. Muistan kuinka pyysin joululahjaksi Norjalaista villapaitaa että tarkenin luistella lähikoulun jäällä iltaisin. Yksin.

Iltapäivät ja illat kuluivat nuorisotalolla, kun ei huvittanut kotiin mennä. Siellä oli Leilan tekemät välipalat tasan klo14 ja iltaisin sai kahvia juoda velaksi. (Ja myöhemmin sai velat anteeksi, kun Leila pyyhki ne.) Myös Linnanmäki-reissut heitettiin 'nuokkarinporukan' kanssa. Ei vanhempien, niinkuin normaalisti.

Lisäksi meillä oli tyttöryhmä, vetäjänä Tuula, josta oli tukea.

Teimme yhdessä kaikenlaista kivaa, josta nuori voi vain uneksia. Saksa ja Viro. Leiripaikat, työleiri Lintukodossa.yms.

Joten kiitos Leila J. Ja Tuula T. Pelastitte minut! Te tuitte minua ja kasvatitte hyvin, opetitte väärän ja oikean, minusta tuli hyvä ihminen. (Enkä ruvennut hölmöilemään enkä hölmöile. Lupaan) Kumpa tietäisitte miten ihania ja tärkeitä olitte ... ja olette. Aina. En ikinä unohda teitä.. ❤️ KIITOS!

-Ninni

K

oko lapsuuteni olen viettänyt alkoholisti-isäni sekä mielenterveysongelmaisen äitini kanssa, lapsuuteen kuului paljon väkivaltaa, heitteilläoloa ja kaikkea sellaista mitä ei lapsella toivoisi olevan näköpiirissä. Aikuisuuden saralla ja äidiksi tullessani kipuilin omaa lapsuuttani todella paljon. Yksi rinnalla kulkija on kuitenkin ollut korvaamaton: tätini. Hän on tsempannut läpi vaikeiden sekä hyvien aikojen, auttanut niin paljon kun vain on voinut, halannut, rakastanut, vienyt lomalle, jotta näimme myös ns. Tasaista lapsen elämääkin ja ollut vain korvaamattoman tärkeä. Ilman häntä en nyt opiskelisi itseäni sosionomiksi ja haluaisi auttaa heitä, jotka avuntarpeessa ovat.

-Kiitollinen kaikesta elämässä

L

apsena ja nuorena kaipasin turvallista ja tukea antavaa ihmistä, jota oma isäni ei pullo kädessä ollut.

Kitaransoitonopettajasta tuli minulle läheinen ihminen, jota näin kerran viikossa aina aikuisuuteen asti. Opettaja tuki ja kannusti ja johdatti samalla musiikin ihmeelliseen maailmaan. Musiikista tulikin minulle tärkeä pakopaikka kodin ahdistavalta ilmapiiriltä.

Aina en ollut jaksanut harjoitella kitaraläksyjä, mutta opettaja ei koskaan ollut vihainen, vaan läksyjä harjoiteltiin sitten kitaratunnilla. Vieläkin muistelen kitaratuntejen turvallista ilmapiiriä ja opettajan oppimiseen innostavaa asennetta lämmöllä.

Musiikki on minulle edelleen keino paeta mielen sekasortoa ja se auttaa minua rauhoittumaan.

-LV

K

oko peruskoulun ajan meillä oli sama kouluterveydenhoitaja, en tiedä kuinka paljon hän tiesi taustastani mutta jotenkin tuntui että hän oli aidosti kiinnostunut minusta ja asioistani. Hän jopa joskus otti minut koulumatkalta kyytiin ja vei kouluun. Hänelle myös äitini soitti kun aloin teini-iässä oireilla isäni alkoholismista pahemmin. Tämä terveydenhoitaja oli se joka otti yhteyttä psykologiin ja sai minut sinne juttelemaan. Nyt jopa hävettää etten muista edes hänen nimeään, mutta kiitokset hänelle olen velkaa siitä että hän kuunteli.

-Särkynyt

O

limme isän kanssa veneilemässä. Olin ehkä teini-ikäinen ja noin viisivuotias pikkusisko oli myös matkassa mukana. Isä oli mennyt humalassa nukkumaan ja me lapset jäimme muiden veneilijöiden kanssa vielä iltanuotiolle.

Jossakin vaiheessa lähdin viemään pikkusiskoa nukkumaan veneeseen. Ilta oli jo melko viileä ja pimeäkin laskeutunut.

Veneessä haisi oksennukselle ja kauhukseni huomasin, että isä oli oksentanut meidän makuupusseillemme.... Palasimme nuotiolle ja kerroin mitä veneessä oli tapahtunut.

Aikuiset eivät jääneet ihmettelemään ja kauhistelemaan tilannetta meille, tai ainakaan en muista heidän kauhistelleen. Naapuriveneen rouva otti tilanteen haltuunsa ja saattoi meidät erääseen mökkiin nukkumaan. Itse en olisi sinne uskaltanut mennä tai edes kysyä yöpaikkaa, koska

tiesin yöpymisen maksavan eikä meillä ollut rahaa ja pelkäsin isän aamulla suuttuvan lisälaskusta. Meille kuitenkin luvattiin yöpaikka mökistä ja meidät hoiviinsa ottanut rouva vielä etsi meille jotakin vaatetta ja peiton.

Pärjäsimme siskon kanssa vierekkäin mökin lämmössä. En halua edes ajatella, että olisimme palelleet yön ulkona tai kylmissämme menneet oksennuksisiin makuupusseihin....

-Veneilijä

L

apsuuteni oli hyvin lasinen. Vanhempani olivat eronneet ja molemmat alkoholisteja. Olin viikoittain äidillä ja seuraavan isällä, järjestys riippui siitä, kumpi sattui olemaan selvempi sillä hetkellä. Hoidin 10- vuotiaana kodinhoidollisia asioita, laskuja, ruoanlaittoa sekä omat kouluasiani.

Paras ystäväni jo päiväkoti ajoilta oli kotonaan kertonut tilanteestani vanhemmilleen ja he ottivat minut osaksi perhettään ja arkeaan monen monta kertaa.

En ikinä unohda yhtä vaikeaa joulua, jolloin äitini ei noussut sängystä päiviin, eikä kyennyt mihinkään. Ruokia, koristeita tai lahjoja ei ollut, kuusesta puhumattakkaan. Soitin itkuisena ystävälleni, joka kehotti lähtemään kävelemään hänen luokseen. Hän tuli vanhempineen minua vastaan

puolimatkaan ja hänen äitinsä tarttui minua kädestä ja totesi: "Ei ole mitään hätää, olet aina tervetullut meille, olet yksi meidän tytÜistä nyt ja aina!". Sain viettää ensimmäisen kerran joulua vastaanottavan lämpimässä ilmapiirissä, lautapelejä pelaten ja hyvin syÜden.

Perheen vanhemmat ovat edelleen valtavan rakkaita ja läheisiä minulle ja heidän puoleensa käännyn, jos minulla on huolia tai vaikeaa, heille voi aina soittaa ja luottaa siihen, että minua kuunnellaan ja autetaan đ&#x;&#x2DC;?

-Ottotytär