Libero 4/2017

4/2017 | 31. VUOSIKERTA • IRTONUMERO 4 €

PRESI DENT TI

Vihreiden nuorten puheenjohtajat Iiris Suomela ja Jaakko Mustakallio

Poliittisiin väreihin sitoutuneet ryhmät hävisivät ylioppilas- ja opiskelijakuntien vaaleissa selvästi sitoutumattomille vaaliliitoille. Poliittisten valta vaihtui vasemmistolta vihreille. teksti Niko Peltokangas

Vihreät hävisivät vähemmän opiskelijavaaleissa Opiskelijavaalien ”vallanvaihto” vasemmistolta vihreille ei ole toimijoiden mukaan kovin dramaattinen.

Vasemmisto-opiskelijoiden vaalikoordinaattori Titta Hiltunen huomauttaa, että kumpikin menetti vaaleissa paikkojaan, vasemmisto vain hieman vihreitä enemmän. ”Vasemmistolaiset ja vihreät listat tekevät myös hyvin monella paikkakunnalla yhteistyötä ja muodostavat esimerkiksi yhteisiä vaalirenkaita, sillä opiskelijapolitiikassa meillä on paljon yhteisiä tavoitteita.”

Myös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden puheenjohtajat Jaakko Mustakallio ja Iiris Suomela muis-

2

tuttavat, että vihreiden ja vasemmiston yhteistyö on edustajistoissa melko vahvaa. Yhteisiä linjoja löytyy ainakin feminismin, ympäristön ja demokraattisen päätöksenteon puolustamisessa.

AMMATTIKORKEAKOULUISSA SELKEÄMPI ERO Vasemmisto-opiskelijoiden kannalta vaalit epäonnistuivat jo ehdokashankintavaiheessa. Hiltusen mukaan paikallistoimijoita olisi pitänyt kannustaa rekrytoimaan ehdokkaita aiemmin ja voimakkaammin.

Vihreät puheenjohtajat uskovat

” S I T O U T U M AT T O M AT E D U S TA J I S T O L I S TAT KOROSTAVAT USEIN KORKEAKOULUN SISÄISTÄ VAIKUTTAMISTYÖTÄ.

POLIITTISET LISTAT TAAS PUHUVAT MYÖS VALTAKUNNALLISESTA OPISKELIJAPOLITIIKASTA.”

kuntavaalien ja valtakunnan politiikan näkyvän vaalituloksessa. Kuntavaalit toivat opiskelijoille näkyvyyttä ja kampanjointikokemusta, ja emopuolueen profiloituminen koulutusleikkausten kritisoimisessa paransivat Mustakallion ja Suomelan mielestä vaalitulosta.

Vihreät panostivat erityisesti ammattikorkeakoulujen uusien vihreiden listojen tukemiseen. Vihreitä ryhmiä syntyikin ainakin viiteen ammattikorkeakouluun, kun taas vasemmistolaisia ehdokaslistoja oli Hiltusen tietojen mukaan vain kahdessa ammattikorkeassa.

KAHDEN TASON OPISKELIJAPOLITIIKKAA Mediaa seuraamalla opiskelijavaaleista saa helposti hyvin puoluepoliittisen kuvan. Todellisuudessa poliittisten ryhmien osuus edustajistoissa kuitenkin pieneni ja sitoutumattomat vaaliliitot kasvattivat osuuttaan yli 80 prosenttiin kaikista paikoista.

Hiltusen mielestä opiskelijoille vaalihumu ei näyttäydy yhtä poliittisena vaan alakohtiset ryhmät saavat oppialoillaan selvästi enemmän näkyvyyttä. Sitoutumattomat ryhmät eivät toisaalta jaa yhteistä arvopohjaa, joka auttaisi muodostamaan yhteisiä kantoja kansallisella tasolla.

Myös Mustakallio ja Suomela näkevät sitoutumattomien ja poliittisten ryhmien eron juuri toiminnan tasoissa. ”Sitoutumattomat edustajistolistat korostavat usein korkeakoulun sisäistä vaikuttamistyötä. Poliittiset listat taas puhuvat myös valtakunnallisesta opiskelijapolitiikasta, kuten maan hallituksen ja EU:n linjoihin vaikuttamisesta.”

Vihreät puheenjohtajat haluaisivat tuoda paremmin esiin opiskelijaliikkeen roolin valtakunnallisessa päätöksenteossa. Yksittäisen opiskelijan ääni kantaa edustajistovaaleissa valittavien ryhmien kautta myös ylioppilaskuntien liiton SYL:n ja opiskelijakuntien liiton SAMOKin linjoihin.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa vaalit käydään vasta ensi syksynä, mutta vasemmisto-opiskelijat saivat hallitusneuvotteluissa puheenjohtajan paikan ensi vuodelle. Puheenjohtajaksi nouseva Lauri Linna pitää vaalimenestyksen edellytyksinä näkyvyyttä, riittävää määrää motivoituneita ehdokkaita sekä ahkeraa vaalityötä. ”Luotan vahvasti siihen, että nyt koetuista pienistä takaiskuista tulistuneina ensi edustajistovaaleissa vasemmistolaiset listat saavuttavat voittoja. Täytyy kuitenkin muistaa, että vasemmisto ja vihreät kilpailevat jatkuvasti suurimman poliittisen opiskelijaliikkeen tittelistä. Muut poliittiset listat tulevat kaukana jäljessä.”

HYY:n juhlavuosi vasemmiston komennossa teksti Niko Peltokangas

Aiempaa huonommasta vaalituloksesta huolimatta vasemmisto-opiskelijat ovat saaneet myös näkyviä paikkoja opiskelijaliikkeessä. Ylioppilaskuntien liiton hallitukseen valittiin Helsingin yliopiston Sitoutumatonta Vasemmistoa (SitVas) edustava Joel Lindqvist ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) hallitusta johtaa ensi vuonna SitVasin Lauri Linna.

HYY:ssä edustajistovaalit järjestetään eri vuosina kuin muissa ylioppilaskunnissa, mutta hallitus valitaan vuodeksi kerrallaan. Vuonna 2018 hallituksen muodostavat samat ryhmät kuin tänä vuonna eli ainejärjestöläiset, vihreät, vasemmisto, osakuntalaiset ja demarit. Puheenjohtajuus siirtyy ainejärjestöläisiltä vasemmistolaisille.

Tuleva puheenjohtaja, oikeustiedettä opiskeleva Lauri Linna pitää neuvottelutulosta asiakysymysten ja henkilövalintojen summana. Hän on toiminut tänä vuonna talousjohtokunnan puheenjohtajana. ”Puheenjohtajaksi pääseminen edellyttää ennen kaikkea sitä, että eri edustajistoryhmistä löytyy laajasti luottoa siihen, että kyseessä on tyyppi, joka pystyy luotsaamaan ja tukemaan ylioppilaskunnan täysipäiväisesti työskentelevää hallitusta.”

HÄIRINNÄN EHKÄISEMISEN EDELLÄKÄVIJÄT Linna luettelee hallituksen saavutuksiksi keskustelun herättämisen asumistuen ruokakuntakohtaisuuden ongelmista, kuntavaalikampanjan sekä ylioppilaskunnan päätöksenteon avoimuuden parantamisen ja yhdenvertaisuustoimintaan panostamisen.

Asumistuen korjauksia on vauhditettu Älä kelaa mun suhdetta -kampanjalla. Linna uskoo Kelan tulkintojen avopareista ja kämppiksistä voivan muuttua lähivuosina. ”Koko asumistuen ruokakuntakohtaisuudesta luopuminen taas on pidemmän aikavälin päämäärä.

Siinä on kyse vanhanaikaisesta perhekeskeisyydestä, josta ollaan sosiaaliturvassa muuten miltei kokonaan jo päästy eroon.”

Ensi vuonna HYY viettää 150-vuotisjuhlavuottaan. Linna näkee sen tilaisuutena voimistaa opiskelijoiden näkökulmaa julkisessa keskustelussa esimerkiksi yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja kestävän kaupunkipolitiikan osalta.

Omassa toiminnassaan ja yliopistolla HYY aikoo panostaa yhdenvertaisuuden edistämiseen ja häirinnän ehkäisyyn. ”Häirinnän vastainen työ onkin esimerkki teemoista, joissa opiskelijaliike on tällä hetkellä selkeitä edelläkävijöitä Suomessa yhdessä monien nuorisojärjestöjen kanssa.”

3

U S IT J O IR K Ä PÄ Vasemmistolainen mielipide- ja kulttuurilehti Perustettu vuonna 1987 • Kultti ry:n jäsen Kustantaja: Libero ry. • Päätoimittaja: Niko Peltokangas • Ulkoasu & kuvitukset: Kai Arponen Osoite: Hämeentie 29, 6.krs, 00500 Helsinki Puhelin: 045 348 5499 Sähköposti: toimitus@vasemmistonuoret.fi • Kotisivu: www.liberolehti.fi ISSN 0783–6198 • Painopaikka: Waasa graphics, Vaasa Painettu ympäristöystävälliselle paperille ympäristöystävällisessä painossa.

Tilaushinta 20 €, tukitilaus 50 €.

Tavallista kuin rotuerottelu

4

Minun piti kirjoittaa siitä, miten hienosti keskustelu seksuaalisesta häirinnästä on ryöpsähtänyt julkisuuteen #metoo-viraalikampanjan myötä.

Tästä piti vetää aasinsilta siihen, miten tasa-arvo etenee ja tuottaa hyviä uutisia synkkien ilmastonmuutos- ja natsimarssiuutisten lomaan.

Tasa-arvo ja sitä koskeva keskustelu ovat kuitenkin ottaneet takapakkia, sanovat tutkijat. Keskustelu junnaa sukupuolten oletetuissa eroissa, kun nykyaikainen feminismi haluaisi keskustella kapeista sukupuolirooleista ja esimerkiksi luokkataustan, etnisyyden ja toimintakyvyn vaikutuksista yhdenvertaisuuteen.

Kun mediassa keskusteltiin sukupuolten välisistä eroista Pisa-tutkimuksessa, tutkija Minja Koskela selvensi, että ”poika- ja tyttökategorioiden sisällä voi olla enemmän vaihtelua kuin kategorioiden välillä”.

Nuorisotutkija Veronika Honkasalo muistutti Twitterissä, että tasa-arvo ei ole nollasummapeliä, jossa yhden voitto on aina toisen tappio. ”Olisi tärkeää huomata, että sukupuolittuneet rakenteet ja eri erojen yhteenkietoutuminen vaikuttavat niin tyttöihin kuin poikiin.”

Takapakkia otetaan silti myös peruasioissa eli sukupuolivaikutusten arvioinnissa. Koskela nimesi Helsingin Sanomien haastattelussa tasa-arvon taannuttajaksi nykyhallituksen politiikan. Sen päätökset päivähoito-oikeuden rajaamisesta ja lapsilisien leikkaamisesta sekä työmarkkinajärjestöiltä kiristetty kilpailukykysopimus heikentävät naisten asemaa.

Lisäksi hallitus ei aio säätää translakia, joka takaisi oikeuden määritellä itse sukupuolensa. Edes pakkosterilisaation poistaminen sukupuolenkorjauksesta ei etene eduskunnassa, vaikka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut sen olevan ihmisoikeusloukkaus.

Koska tasa-arvo-ongelmat haittaavat ensisijaisesti muiden kuin minun elämää, olen pitänyt raivokasta vastarintaa jonkinlaisena eeppisenä loppuvastustajana, jonka vääjäämättä etenevä yhdenvertaisuus lopulta murskaa. Elämä ei kuitenkaan ole käsikirjoitettu tietokonepeli.

Suomessa keskustelu seksuaalisesta häirinnästä meinasi jäädä junnaamaan flirttailun ja häirinnän väliseen ”veteen piirrettyyn viivaan”, jolla esimerkiksi laulaja Tomi Metsäketo puolustautui, kun häntä on syytettiin ahdistelusta. #Memyös-kampanja (www.memyos.fi) toivottavasti popularisoi keskustelua lisää.

Ylen kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista ajattelee ahdistelun voivan tapahtua vahingossa. Se on varmasti totta, sillä seksismi on aivan tavallisia asioita kuten rotuerottelu, sääty-yhteiskunta ja monarkia ovat joskus olleet. Tavallisten asioiden muuttaminen on kuitenkin usein välttämätöntä.

Niko Peltokangas Liberon päätoimittaja

TEKIJÄLTÄ

Silja Nieminen on 28-vuotias lähihoitajaopiskelija Tampereelta. ”Olen ollut aktiivinen vasemmistonuori vuoden 2015 liittokokouksesta lähtien. Sitä ennen jäsenyys tarkoitti monta vuotta lähinnä postilaatikosta putoavaa Liberoa. Muistan lukeneeni erityisesti lehden kolumneja ja ihmetellyt kuinka tietoisia ja sanavalmiita sen kirjoittajat olivat.

26.

Nyt olen jo päässyt tekemään Vasemmistonuorissa paljon asioita, joita vielä vuonna 2015 oli-

30.

19.

sin pitänyt itselleni mahdottomina. Vihdoinkin uskalsin kirjoittaa myös Liberoon, tähän lehteen kirja-arvostelun ja ruokaohjeen.

Libero on siitä ihana lehti, että se antaa ää-

nen ja mahdollisuuden niillekin, joita pelottaa.

Jos tätä lukee vasemmistonuori, joka vasta haaveilee aktivoitumisesta, lähde ihmeessä toimin-

06 Lehtiä oli ennen Liberoakin.

12

Näin onnistut kansalaisaloit- teen kampanjoinnissa.

14

Natsimarssi pysähtyi Göteborgissa.

26 Kuvissa Havannan nuoriso.

kirjoittamassa omaa tekijältäesittelyä.”

30

Tämä Tuntematon ei ole väkivaltafantasia.

41

Leffapalstalle poimittiin Docpointin parhaat.

TEEMA

19

taan mukaan! Parin vuoden päästä saatat olla jo

Kansi Kai Arponen 4/2017 | 31. VUOSIKERTA • IRTONUMERO 4 €

Miksi keskustelet rasistieh- dokkaan kanssa, Merja Kyllönen?

24

Koivisto oli mediapresidentti.

47 Antti Kettunen:

Vallan jakamiseen täytyy panostaa.

PR ES I DEN T T I

vuodesta 1987

5

O ER B LI

Ennen oli Uusi valta Performanssitaidetta luova taiwanilainen avantgardisti tulkitsee keskiluokkaistuvan Aasian suurkaupunkien työkulttuuria. teksti Markku Väisänen

6

Kahdeksankymmentäluvun alussa Suomen vasemmistolaisessa nuorisopolitiikassa pyörivät sennimiset järjestöt kuin Suomen Demokraattinen Nuorisoliitto (SDNL) ja Sosialistinen Opiskelijaliitto (SOL). SDNL on tunnettu vuodesta 1999 nimellä Vasemmistonuoret ja SOL lakkautettiin vuonna 1990 Vasemmistoliiton perustamisen yhteydessä.

Nämä kaksi järjestöä perustivat vuonna 1982 Uusi Valta -nimisen lehden. Uusi lehti syntyi kun SDNL:n Terä- ja Toveri-lehdet päätettiin yhdistää. Terää oli julkaistu liiton perustamisesta lähtien vuodesta 1945 ja Toveri oli perustettu vuonna 1971 liiton vähemmistöläisten äänenkannattajaksi. Uudistus oli pinnallinen yritys luoda yhteishenkeä seitsemänkymment äluvulla alkaneeseen SKP:ssa ja nuorisoliitossa vallinneeseen osapuolijakoon.

Lehti kuvaili numerossa 8–9/1982 itseään seuraavasti: “Uusi Valta ei ole aina niitä helpoimpia lehtiä. Mutta uskomme, että jos kaipaat pullamössöä, saat sitä yllin kyllin muualtakin. Me haluamme saada sinut muuttamaa maailmaa ja muuttumaan itsekin. Esikuvia tällai-

selle julkaisulle ei ole, siksi meidän on tehtävä virheemme itse.”

Uusi lehti ei kuitenkaan ottanut oikein tuulta siipiensä alle. Lehdestä koitui huomattavia taloudellisia tappioita SDNL:lle eikä levikki yltänyt toivotulle tasolle. Jäsenistö ei myöskään oikein ottanut lehteä omakseen. Vähemmistöläisistä koostunut toimitus koettiin jäsenistössä sulkeutuneeksi ja elitistiseksi.

SDNL:n vuoden 1985 liittokokouksessa enemmistöläiset ottivat lopullisesti vallan järjestössä ja vähemmistöläiset syrjäytettiin kokonaan päätöksenteosta. Tämän seurauksena Uuteen Valtaan alkoi kohdistui uudistuspaineita ja lehti päätettiin lakkauttaa. Uuden vallan tilalle perustettiin vuonna 1987 Libero, joka on menestynyt huomattavasti edeltäjäänsä paremmin jo kolmenkymmenen vuoden ajan.

Lähteet: Uusi Valta, vuosikerta 1982 20 vuotta vapaata liikettä, Libero 4-5/2007 Viitanen, Reijo. Punainen aate - sininen vaate. ST-print, Tampere 1994 (s. 536, 555)

TU R U N EN TI IN A

Perusoikeudet ne ovat paperittomallakin Turun hallinto-oikeus linjasi lokakuussa, että Kelan on maksettava paperittomalle turvapaikanhakijalle toimeentulotukea. Linjaus olikin odotettavissa, koska perustuslaki takaa välttämättömän toimeentulon jokaiselle Suomen oikeuspiirissä olevalle – ei siis esimerkiksi vain Suomen kansalaisille.

Hallinto-oikeuden linjauksen synnyttämä keskustelu antaa kuitenkin ymmärtää, että kyseessä oli monille suomalaisille yllättävä päätös. Suosituin vastaväite linjaukselle vaikuttaa olevan se, että ”laittomasti maassa oleville” ei pitäisi taata samoja oikeuksia kuin maan kansalaisille.

Eivätkä netissä huutelijat ole ajatuksensa kanssa yksin. Myös monet kärkipoliitikot suhtautuvat perusoikeuksien universaaliin ja jakamattomaan luonteeseen nihkeästi. Maahanmuuttovirasto on painottanut jo vuosia niin kutsuttujen vetovoimatekijöiden vähentämisen tärkeyttä maahanmuuttopolitiikassa. Myös tämän Liberon teema, presidentti, liittyy olennaisesti perusoikeuskeskusteluun, kun perus-

suomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari on julkisesti kertonut ajattelevansa, etteivät perusja ihmisoikeudet kuulu kaikille.

Perusoikeuskeskustelussa olisi kuitenkin hyvä ymmärtää, etteivät perusoikeudet ja niiden soveltamisala oikeastaan ole mielipidekysymyksiä. Emme voi pätevästi puhua sellaisista perusoikeuksista, jotka eivät kuulu jokaiselle, koska nimenomaan oikeuksien jakamattomuus, luovuttamattomuus ja universaalius tekevät niistä perusoikeuksia.

Vain äänioikeudet ja jotkut maassaolo-oikeuden osat muodostavat tähän poikkeuksen.

Kansallinen lainsäädäntömme ja kansainväliset velvoitteemme ovat perusoikeuksista hyvin yksiselitteisiä, eivätkä ne juuri jätä tulkinnanvaraa siitä, kenelle perus- ja ihmisoikeudet kuuluvat. Suomen kansalaisuudella oli perusoikeuksien kannalta merkitystä ennen vuoden 1995 perusoikeusuudistusta. Sen jälkeen kaikki lainsäädäntömme turvaamat perusoikeudet, maahantulo-oikeutta ja valtiollista ääni- ja

äänestysoikeutta lukuun ottamatta, ovat kuuluneet jokaiselle Suomen oikeuspiirissä oleskelevalle ihmiselle.

Maahanmuuttokeskustelussa vilahtaa säännöllisesti termi ”laiton maahanmuuttaja” tai ”laiton maassa oleskelija”. Ilmeisesti näiden nimitysten tarkoituksena on erotella ihmisiä oleskelulupastatuksen perusteella niihin, joille kuuluu oikeus vaikkapa välttämättömään toimeentuloon ja niihin, jotka eivät turvaa ja ihmisarvoista elämää ansaitse.

Ajatus on julma ja epäinhimillinen, ja lisäksi se on täysin virheellinen: kansalaisuuden tai oleskeluluvan puute ei tee kenestäkään lainsuojatonta tai vie perusoikeutta välttämättömään toimeentuloon.

Kysymys on koko perusoikeusjärjestelmän ytimestä, jolle tasavallan presidenttikään ei mahda mitään.

Tiina Turunen Kirjoittaja on Etelä-Suomen Vasemmistonuorten varapuheenjohtaja ja Vasemmistonuorten liittohallituksen jäsen

Katalonialla on oikeus itsenäisyyteen Katalonian asukkaat äänestivät 1. lokakuuta kansanäänestyksessä, jonka tulos oli selvä. Yli 90 prosenttia äänestäneistä kannatti maakunnan itsenäistymistä. Tuloksen merkitystä on vähätelty alhaisella äänestysprosentilla ja sillä, ettei sillä ollut Espanjan keskushallinnon hyväksyntää. Demokratiaa edes alkeellisella tasolla kunnioittava valtio ei voi kuitenkaan pakottaa aluetta pysymään osana itseään, jos sen asukkaat päättävät toisin. Asiasta on voitava aina äänestää.

Katalonian johto pyrki vuosikausia avaamaan keskusteluyhteyden Espanjan keskushallinnon kanssa äänestyksen järjestämisestä, mutta tämä kieltäytyi keskusteluista. Mielipidekyselyiden mukaan noin 70–80 prosenttia Katalonian asukkaista olisi halunnut ratkaista asian Espanjan hyväksymällä kansanäänestyksellä.

Toisin sanoen suuri osa itsenäisyyden vastustajistakin olisi halunnut äänestää asiasta.

Se, ettei Espanja sallinut, eikä vieläkään sallisi äänestystä, kumoaa kaikki sen omat argumentit. Niin kauan kuin kansanäänestystä ei järjestetä keskus- ja paikallishallinnon yhteistyönä, paras käytettävissä oleva tieto Katalonian asukkaiden tahdosta on lokakuussa järjestetyn kansanäänestyksen tulos.

Kansainvälisen yhteisön olisi pitänyt huomata tilanne jo vuosia sitten ja painostaa Espanjan keskushallintoa sallimaan äänestys. Nykytilanteessa ollaan, koska tätä ei tehty.

Ulkovaltojen tulisi tehdä nyt selväksi, että jos Espanja ei peruuta Katalonian itsehallinnon purkamista ja jos se ei ole valmis järjestämään uutta, sitovaa kansanäänestystä, muille valtioille ei jää muuta mahdollisuutta kuin tunnustaa Katalonian itsenäisyys.

8

BREXITIÄ KOVEMPI KANNATUS Espanjan poliisivoimat käyttivät kansanäänestyspäivänä laajamittaista ja satunnaisiin äänestäjiin kohdistettua poliisiväkivaltaa, minkä seurauksena yli tuhat äänestäjää joutui hoitoon terveyskeskuksiin ja sairaaloihin. Poliisit takavarikoivat suuren määrän jo annettuja ääniä, estivät joidenkin äänestyspaikkojen toiminnan ja varmasti pelottivat monet potentiaaliset äänestäjät jäämään kotiinsa. Tiedotusvälineissä äänestysprosenttina esitetty luku 43 ei ole totuudenmukainen, sillä lukuun ei ole laskettu poliisin takavarikoimia ääniä, eikä se huomioi niitä äänioikeutettuja, jotka eivät päässeet käyttämään äänioikeuttaan.

Juuri tähän Espanjan keskushallinto toimillaan pyrki. Se tiesi, ettei se pystyisi estämään koko äänestystä, mutta halusi samalla varmistaa, että äänestysprosentti jäisi alhaiseksi. Sitten se voisi vedota siihen, että suurin osa Katalonian asukkaista ei edes käynyt äänestämässä. Valitettavasti myös ulkomaalaiset mediat ovat kyseenalaistamatta toistelleet tätä argumenttia.

Jos hyväksymme äänestysprosentin kelvolliseksi argumentiksi, hyväksymme samalla, että EU-valtio voi panna poliisinsa hakkaamaan yli tuhat puolustuskyvytöntä ihmistä sairaalakuntoon vain, koska he ovat menossa äänestämään.

Missään demokratiassa ei päästä yleensä lähellekään sadan prosentin äänestysaktiivisuutta, ja järjestelmään kuuluu se, että vain annetut äänet ratkaisevat. Esimerkiksi Britannian Brexit-äänestyksessä noin 37,5 prosenttia kaikista äänioikeutetuista äänesti Britannian EU:sta eroamisen puolesta. Kataloniassa samalla taval-

Mitä Kataloniassa tapahtui syksyllä ja miksi Suomen pitäisi tunnustaa Katalonian itsenäisyys? teksti Jani Koskinen kuvat Kalle Erkkilä

la laskettu kannatus itsenäisyydelle oli 38,8 prosenttia. Vaikka todellinen luku olisi vielä suurempi, jo näillä luvuilla selviää, että itsenäistymisen kannatus on Kataloniassa suurempaa kuin EU-eron kannatus Britanniassa.

Jos Britannian kansanäänestyksen tuloksen kunnioittamista pidetään demokratiana, Katalonian äänestystuloksen kunnioittaminen on vielä selvemmin välttämätöntä.

MURHAN TASOISIA RIKOKSIA Kansanäänestyksen jälkeen Katalonian hallitus teki symbolisen itsenäisyysjulistuksen, mutta ilmoitti lykkäävänsä sen toimeenpanoa avatakseen ensin keskusteluyhteyden Espanjan hallituksen kanssa. Espanja reagoi kuitenkin ilmoittamalla purkavansa koko itsehallinnon ja hajottavansa demokraattisesti valitun alueparlamentin. Katalonian hallitukselle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin tehdä yksipuolinen itsenäisyysjulistus vain hetkeä ennen kuin Espanjan senaatti päätti itsehallinnon purkamisesta.

Espanja katsoo erottaneensa Katalonian hallituksen ja suomalaisetkin tiedotusvälineet puhuvat uutisissaan ”erotettusta ministereistä”.

Katalonialaiset ovat kuitenkin toista mieltä, ja esimerkiksi Barcelonan kaupunginvaltuusto hyväksyi julkilausuman, jonka mukaan kaupunki pitää ”erotettua” hallitusta yhä laillisena. Näin siitä huolimatta, että juuri Barcelonassa asuu huomattava määrä Espanjasta muuttaneita, joiden keskuudessa itsenäistymisen kannatus on keskimääräistä alhaisempaa. Melkein kaikkialla muualla Kataloniassa tuki on vielä selvempää.

Marraskuun alussa Espanja vangitsi kahdeksan katalonialaisministeriä ja

9

teki Belgiassa oleskelevasta pääministeri Carles Puigdemontista kansainvälisen pidätysmääräyksen. Koko hallitus on määrätty vangittavaksi ja sitä syytetään ”kapinasta”, josta voi Espanjan lain mukaan saada 30 vuoden vankeusrangaistuksen. Rangaistusasteikko kertoo, että heidät rinnastetaan murhaajiin pelkän poliittisen toiminnan perusteella.

Jo aiemmin lokakuussa vangittiin kahden mielenosoituksia järjestäneen kansalaisjärjestön puheenjohtajat Jordi Cuixart ja Jordi Sànchez. Heitä syytetään ”kansankiihotuksesta”, josta voidaan tuomita 15 vuodeksi vankeuteen. Laki näistä rikoksista on säädetty diktaattori Francisco Francon aikakaudella, eikä niistä ole ilmeisesti tuomittu ketään hänen kuolemansa jälkeen.

Rikoksista tuomitseminen edellyttää Espanjan lain mukaan, että kyseessä olisi väkivaltainen kapina tai siihen yllyttäminen. Siitä ei missään nimessä ole kyse – päinvastoin vangitut poliitikot ja puheenjohtajat ovat julistaneet järjestelmällisesti, ettei katalaanien pidä ajaa asiaansa väkivaltaa käyttäen. Kysymys on siis puhtaasti poliittisista syytteistä. Tuomioita ei ole vielä annettu, mutta Espanjan laki mahdollistaa vuosien tutkintavankeuden.

Espanjan hallitus pyrkii rajoittamaan myös tiedotusvälineiden toimintaa. Jo syyskuussa ennen itsenäisyysäänestystä se uhkasi Katalonian television johtajaa rikossyytteillä, mikäli televisioyhtiö edistäisi millään tavalla äänestyksen toteutumista, eli antaisi vaalikampanjoille mainostilaa tai edes käsittelisi vaaleja ajankohtaisohjelmissaan. Televisioyhtiö jatkoi vaaleista uutisointia – ja vieläpä ihailtavan puolueettomasti, sillä keskusteluohjelmiin osallistui aina myös itsenäistymisen kiihkeitä vastustajia. Hallitus on kuitenkin ilmoittanut aikovansa ottaa Katalonian television ja radion poliittiseen ohjaukseensa niiden ”puolueettomuuden takaamiseksi”.

KIELELLISTÄ SORTOA Katalaanit ovat joutuneet ja joutuvat laajamittaisen sorron kohteeksi kielensä ja kulttuurinsa vuoksi. Vaikka katalaani onkin itsehallintoalueen toinen virallinen kieli, se ei tarkoita, että kieltä voisi käyttää kaikissa virallisissa instituutioissa. Esimerkiksi oikeuslaitos on läpeensä espanjalaismielisten espanjankielisten vallassa.

Myös Espanjan keskushallinnon suorassa alaisuudessa toimivat poliisivoimat suhtautuvat katalaanin kieleen jopa avoimen vihamielisesti.

Vajaa vuosi sitten uutisoitiin tapauksesta, jossa poliisi oli sakottanut Barcelonassa paikallista ihmistä siitä, että tämä oli tervehtinyt poliisia äidinkielellään, siis katalaaniksi. Sakon perusteena oli ”epäkunnioittava käytös virkavaltaa kohtaan”.

Katalaanit, baskit ja galicialaiset eivät saa myöskään pitää Espanjan parlamentissa puheita omalla kielellään. Ei saa sanoa edes muutamaa lausetta omalla kielellä, ei edes sellaisesta aiheesta puhuttaessa, jonka yhteydessä oman kielen käyttö olisi symbolisesti hyvin merkittävää.

Tästä on esimerkki muutaman vuoden takaa, kun katalonialainen kansanedustaja Joan Tardà yritti pitää parlamentissa katalaaninkielisen puheen. Hän ehti puhua muutaman sekunnin verran ennen kuin parlamentin puhemies sulki hänen mikrofoninsa ja kielsi puhumasta katalaania. Nuhtelun jälkeen mikrofoni avattiin, edustaja aloitti jälleen katalaaniksi ja mikrofoni suljettiin vielä nopeammin kuin ensimmäisellä kerralla. Kolmannen kerran jälkeen edustajan käskettiin poistua kokonaan puhujanpöntöstä. Seuraavaksi puhujanpönttöön tuli baskinkielinen kansanedustaja, joka aloitti omalla kielellään. Sama kohtelu.

Katalaani ei ole EU:n virallinen kieli, koska Espanja ei ole halunnut hakea sille virallista asemaa. Katalonialaiset europarlamentaarikot eivät voi halutessaan tehdä töitään omalla

kielellään, eikä EU:n virallisia papereita käännetä katalaaniksi siitä huolimatta, että monille pienemmille kielille – kuten suomeksi – ne kyllä käännetään.

Kansanäänestyksen tulos oikeuttaa jo sinällään Katalonian itsenäistymisen, mutta järjestelmällisen vainon kohteeksi joutuneella kansalla tulisi joka tapauksessa olla oikeus irrottaa kotiseutualueensa omaksi valtiokseen riippumatta alueella asuvien sortajakansan edustajien kannasta. Jos kielellisen syrjinnän lisäksi poliisiväkivalta, poliittiset vangitsemiset ja lehdistönvapauden tukahduttaminen eivät ole vainoa, mikä sitten on?

Mielipidekyselyiden perusteella on selvää, että jos vain katalaaninkieliset saisivat äänestää, itsenäistymistä puoltava tulos olisi vielä selvempi kuin nyt. Sen sijaan Espanjasta Kataloniaan muuttaneet espanjankieliset etnis-kulttuuriselta identiteetiltään katalaaneista eroavat espanjalaiset ovat keskimäärin itsenäistymisen kiihkeimpiä vastustajia.

Tilannetta voisi verrata Baltian maihin, joihin muutti Neuvostoliiton aikana huomattava määrä venäläisiä. Jos Neuvostoliitto olisi romahtanut parikymmentä vuotta myöhemmin, Latvian väestösuhteet olisivat voineet kehittyä sellaisiksi, että muualta muuttaneita venäläisiä ja heidän jälkeläisiään olisi asunut maassa enemmän kuin alkuperäisiä latvialaisia. Latvialaiset olisi voitu pakottaa elämään osana heitä kielellisesti sortavaa Venäjän valtiota, koska enemmistö alueen asukkaista olisi saattanut sitä haluta.

Yksikulttuurinen kansallisvaltio Kansallisvaltioihin liittyy sinällään monia ongelmia, minkä takia jotkut eivät halua maailmaan uusia kansallisvaltioita. Espanjakin on kansallisvaltio – ja juuri sanan kielteisimmässä merkityksessä. Espanja on vanha siirtomaaisäntä, jossa käsitys espanjalaisten ylivertaisuudesta kansana on yhä valtavirtaa ja näkyy

valtakunnanpolitiikassakin.

Suuri osa espanjalaisista ei ylipäänsä tunnusta vähemmistökansojen olemassaoloa ja niiden oikeutta omaan kulttuuri-identiteettiinsä. Siksi Espanjan kaltaisen kansallisvaltion hajoaminen, vaikkakin useaksi pienemmäksi kansallisvaltioksi, tarkoittaisi nykymuotoisten vähemmistöjä alistavien kansanvaltioiden merkityksen vähenemistä.

Katalaanien kansallismielisyys on muita kansoja vähättelemätöntä ylpeyttä omasta kulttuurista, eikä se rakennu vähemmistöjen tukahduttamispyrkimysten varaan. Katalonian itsenäistyminen olisi voitto myös monikulttuurisen ja moniarvoisen yhteiskunnan tavoittelijoille, sillä itsenäinen Katalonia tarjoaisi huomattavasti paremmat edellytykset näiden arvojen toteuttamiselle kuin aggressiivista yksikulttuuristamispolitiikkaa ajava nyky-Espanja.

Kaikki edellä mainittu oikeuttaa Katalonian itsenäisyysjulistuksen ja velvoittaa demokratiaa ja ihmisoikeuksia kunnioittavat valtiot tunnustamaan Katalonian itsenäisyyden välittömästi. Erityisesti itsenäisyyden satavuotisjuhlia näyttävästi viettävältä Suomelta odottaisin nopeaa etenemistä asiassa. Itsenäisyyden juhlinnan ytimessä pitäisi olla kysymys siitä, miten voimme parantaa Suomessa asuvien vähemmistökansojen mahdollisuuksia säilyttää omat kielensä ja kulttuurinsa elinvoimaisina ja miten voimme tukea muualla maailmassa alistetussa asemassa olevien kansojen itsemääräämisoikeutta.

Kirjoittaja on vähemmistökielten yhteiskunnalliseen asemaan erikoistunut kielentutkimuksen opiskelija.

Katalaaninkielisiin kohdistuvasta kielellisestä sorrosta voi lukea englanniksi lisää katalaanin kielen asemaa puolustavan kansalaisjärjestön raporteista, jotka ovat ladattavissa netistä: www.plataforma-llengua.cat/ que-fem/en_estudis-i-publicacions

11

5 vinkkiä kansalaisaloitteen tekijälle Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutuksessa kansalaisaloitteista opinnäytetyön kirjoittanut Juuso Aromaa kokosi viisi vinkkiä aloitteista ja kampanjoinnista. teksti Juuro Aromaa

12

1. PUUTU SELKEÄÄN EPÄKOHTAAN JA TEE HYVÄ ALOITE! Kansalaisaloitteella saa vaikuttaa eduskunnan päätäntävallan alaisuudessa oleviin asioihin, paitsi kansainvälisin sopimuksiin. Monet suositut aloitteet ovat käsitelleet ihmisoikeuksia ja vähemmistöjen oikeuksia.

Aloite kannattaa kytkeä yhteiskunnallisesti keskeisiin ja sen tekijöille tärkeisiin teemoihin.

Suosituista aiheista tehdyt aloitteet ovat menestyneet hyvin, mutta toisaalta menestyvät aloitteet myös ohjaavat julkista keskustelua. Aloitetekstin tulee olla korkeatasoista ja jos aloite on suora lakialoite, on juristien konsultointi suositeltavaa.

2. KERÄÄ LAAJA KAMPANJAKOALITIO TAI KAMPANJATYÖRYHMÄ!

Kansalaisaloite toimii nimestään huolimatta heikosti, jos sitä ajaa vain yksi kansalainen. Menestyneiden aloitteiden takana onkin yleensä järjestö tai järjestöjen yhteenliittymä.

Kampanjakoalitio tai kampanjaryhmä kannattaa rakentaa jo aloitteen ideointivaiheessa.

Jos koalition tai työryhmän jäsenet saavat vaikuttaa aloitteen sisältöihin, heidät on helpompi myös sitouttaa kampanjaan. Sisällön ja tavoitteiden selkeydestä on kuitenkin pidettävä huoli; liialliset kompromissit vesittävät aloitteen.

Yksittäinen järjestö voi toteuttaa kampanjan, kunhan se on riittävän vahva. Tällöin etuna on, että aloitteen sisältö ja arvopohja on helppo määrittää. Laajan kampanjakoalition kerääminen on kuitenkin suositeltavaa, sillä se lisää aloitteen painoarvoa ja tuo resursseja jalkatyöhön.

Tärkeintä on kuitenkin sitouttaa aloitekampanjaan riittävä määrä vapaaehtoisia ja, jos mahdollista, työntekijöitä.

3. KAMPANJA ON VÄHINTÄÄN YHTÄ TÄRKEÄ KUIN ALOITE! Aloitteilla on kuusi kuukautta aikaa kerätä 50 000 kannatusilmoitusta.

Tämä tarkoittaa 270 ilmoituksen päivätahtia. Tavoite vaatii kovaa työtä ja vain noin 3 prosenttia kaikista aloitteista on tässä onnistunut.

Onnistujia yhdistää hyvä kampanja, sillä hyväkään aloite ei menesty, jos sitä ei ole tukemassa nettisivuja, somekanavia, videoita, asiantuntijalausuntoja ja muuta materiaalia. Tärkeintä on, että kampanja markkinoi aloitetta ja tuottaa helposti omaksuttavaa, kiinnostavaa ja perusteltua tietoa aloitteesta.

4. PANOSTA HUIPPUPÄIVIIN! Käytännössä aloitteilla on piikkipäiviä, jolloin kannatusilmoituspotin suuri massa kerätään. Kampanja kannatta käynnistää näyttävästi ja viimeisinä päivinä voi yrittää luoda loppukiri -ilmiötä. Esimerkiksi Järkeä tekijänoikeuslakiin -aloite keräsi viidesosan tarvittavista ilmoituksista toiseksi viimeisenä päivänään. Pyri hyödyntämään aloitteen aihetta koskeva mediahuomio ja jos sitä ei ole, luo huomiota itse esimerkiksi kannanotoilla, tempauksilla tai maksetulla mainonnalla.

5. OLE VALMIS HÄVIÄMÄÄN TÄMÄ ERÄ!

Vuosina 2012–2017 eduskunta on hyväksynyt vain yhden kansalaisaloitteen, eli lain tasa-arvoisesta avioliittolaista. Hyväkään kampanja ei siis tarkoita kansalaisaloitteen suoraa siirtymistä laiksi. Kansan aloiteoikeudesta huolimatta politiikkaa ohjaa edelleen hallitusohjelma ja eduskunnan enemmistön tahto. Kampanjakoalition tai työryhmän kannattaa siis olla valmis häviämään aloite.

Kansalaisaloitteesta on kuitenkin tullut toimiva ja tärkeä vaikuttamisen ja keskustelun kanava. Menestyksekäs aloite ohjaa keskustelua, muokkaa mielipiteitä ja pakottaa päättäjät ottamaan kantaa. Sen taustalla olevien organisaatioiden vaikuttavuus kasvaa ja tunnettavuus paranee. Kampanjakoalitioissa syntyy verkostoja ja liittolaisuuksia, jotka voivat jatkaa työtä aloitteen eteen. Siis vaikka aloite häviäisi tänään, sillä on menestyessään vaikutus, joka tasaa tietä voitolle huomenna.

13

Antifasismi oli normaalia Göteborgissa Natsistinen, Suomessakin vaikuttava Pohjoismainen Vastarintaliike eli PVL järjesti marssin Göteborgin kirjamessujen aikaan 30. syyskuuta.

Kirjamessut ovat Ruotsissa herättäneet keskustelua, sillä fasistinen Nya Tider -lehti sai osallistua messuille jo toista kertaa, laajasta kritiikistä ja monien kirjailijoiden tapahtumaan kohdistamasta boikotista huolimatta.

Pohjoismainen Vastarintaliike oli ilmoittanut marssivansa Göteborgin keskustassa, muun muassa kirjamessujen ja paikallisen synagogan läheisyydessä samanaikaisesti juutalaisten suuren juhlapyhän Jom Kippurin kanssa. Keskustelu aiheen ympärillä kiihtyi, kun poliisi myöntyi natsijärjestön provokatiiviseen ja keskeisille paikoille sijoittuvaan marssireittiin, joka kuitenkin valitusten jälkeen siirrettiin pois synagogan läheisyydestä toisaalle keskustaan.

NATSIMARSSI KATKAISTIIN Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen aikaisemmat väkivallanteot ja pommi-iskut ovat synnyttäneet Ruotsissa voimakasta vastustusta järjestöä kohtaan, ja syyskuun mielenosoitukseen kerääntyikin arviolta 10 000 antifasistia. Natsienvastaiseen mielenosoitukseen lähdettiin myös Suomesta.

Suomalainen delegaatiomme koostui monista eri taustoista tulevista aktivisteista, ja matkustimme Gö-

14

teborgiin tukholmalaisten mielenosoittajien kanssa.

Göteborgiin lähtemällä halusimme osoittaa, että PVL:n kaltaista järjestöä on vastustettava, jottei se onnistuisi normalisoimaan sortavaa ja ihmisarvoa polkevaa ideologiaansa. PVL:n toiminta näkyy muuallakin Pohjoismaissa: Suomessa he ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, puukotuksiin, kyynelkaasuiskuun sekä tappoon. Lokakuussa Pohjoismainen Vastarintaliike järjesti marssin Tampereella suomalaisten ja ruotsalaisten aktiiviensa yhteistyönä. Samoin itsenäisyyspäivää varten järjestö mobilisoi äärioikeistoa Helsinkiin niin Ruotsista, Suomesta kuin Venäjältä.

Marraskuun lopussa Pirkanmaan käräjäoikeus päätti lakkauttaa järjestön ja sen yhteydessä toimivan Pohjoinen Perinne -yhdistyksen.

Syyskuun vastamielenosoituksella tehtiin näkyväksi, ettei natsismi ole hyväksyttävä aate ja ettei Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kaltaista järjestöä haluta Göteborgin kaduille.

Kymmenen tuhannen osallistujan mielenosoituksella oli symbolisen arvonsa lisäksi myös merkittävä käytännön vaikutus, sillä se katkaisi natsimarssin kulun jo ennen kuin PVL oli päässyt liikkumaan marssinsa aloituspaikkaan.

PVL oli pohjustanut marssinsa järjestön suureksi voimannäytöksi, mutta vastamielenosoitus onnistui

Tuhannet fasismin vastustajat pysäyttivät uusnatsien marssin Göteborgissa syyskuussa. Natsien vastainen mielenosoitus oli toimintatavoiltaan moninainen ja kokosi laajan joukon osanottajia, jotka näyttivät, ettei natsimarssi ollut tervetullut Göteborgin kaduille. teksti Tuulikki Rautiainen

latistamaan uusnatsien uhon ja estämään väkivaltaisen natsijärjestön liikkumisen Göteborgin kaduilla.

Rauhanomainen vastamielenosoitus kokosi tuhansia osallistujia, jotka kuultuaan natsimarssin liikkeistä lähtivät tukkimaan natsien reittiä.

Vastamielenosoittajien toiminta pakotti poliisin pysäyttämään natsien marssin, joka lopulta vetäytyi pois keskustan ja kirjamessujen läheisyydestä pääsemättä marssimaan ollenkaan.

Ruotsalainen media uutisoi natsimarssin pysäyttämisestä poliisin saavutuksena, vaikka poliisi olikin antanut Pohjoismaiselle Vastarintaliikkeelle luvan marssia kaupungin keskustassa ja oli valmis neuvottelemaan natsien kanssa vielä näiden kohdistettua väkivaltaa poliisiin.

Poliisi salli natsimarssin, mutta oli pakotettu pysäyttämään sen katujen täyttyessä antifasistisista mielenosoittajista.

MONEN TAKTIIKAN TULOSTA Göteborgin vastamielenosoitus on esimerkki antifasistisen toiminnan merkittävyydestä, mutta se ei olisi ollut mahdollinen ilman moninaisia taktiikoita ja kansalaistottelemattomuutta. Kaupunki täyttyi erilaisista vastamielenosoittajien ryhmistä: isot massat kerääntyivät rauhanomaiseen mielenosoitukseen ja monet pie-

nemmät ryhmittymät levittäytyivät kaupungille blokkaamaan natsimarssia. Lopulta suurin osa vastamielenosoittajista kerääntyi osoittamaan mieltään kirjamessujen läheisyyteen, minne natsimarssi oli saarrettu.

Antifasismi näyttäytyi normaalina poliittisena käytäntönä: natsien vastustaminen tuntui olevan monelle itsestään selvää ja kynnys osallistua antifasistisiin mielenosoituksiin ja aktioihin matala kaikenlaisista taustoista tuleville, mikä näkyi myös antifasistisen mielenosoituksen osallistujien moninaisuudessa. Mielenosoituksessa näimme lastenrattaiden kanssa kulkevan vanhemman, joka kantoi sydämin koristeltua kylttiä ”Antifacism är självförsvar” – antifasismi on itsepuolustusta, ja uutiskuvat näyttävät, kuinka vanhukset

kaatavat polii- sin mellakka-aitoja päästäkseen pysäyttämään natsimarssin.

Göteborgin tapahtumat haastavat antifasismia marginalisoivaa keskustelua kahdesta, toisiaan muistuttavasta ja yhtä ongelmallisesta ääripäästä, fasisteista ja antifasisteista.

Göteborgissa antifasismi näyttäytyi taktiikoiltaan moninaisena, normaalina ja kannatettavana poliittisena toimintana. Mielenosoittajille oli selvää, etteivät pelkät parlamentaariset keinot ole riittäviä fasismin pysäyttämiseen tai poliisin toiminta natsimarssin estämiseen, vaan antifasismi vaatii monimuotoista aktivismia, jottei natseille ja muulle

radikaalille äärioikeistolle annettaisi tilaa yhteiskunnassa eikä kaduilla.

Mielenosoitus osoittaa, ettei antifasismi ole äärimmäistä, vaan sen taakse asettuvat kaikenlaiset ihmiset. Natsisimin ja fasismin vastustaminen on yhteinen tavoite, joka oli erilaisia taktiikoita tai identiteettejä olennaisempaa. Äärioikeiston nousu on uhka kaikkien turvallisuudelle, ja myös kamppailu sitä vastaan on yhteinen.

Vastamielenosoitus on esimerkki laajan antifasistisen rintaman mahdollisuuksista ja merkityksestä fasisminvastaiseille toiminalle. Antifasismissa ei ole kyse radikaaliudesta tai kaikille yhteisistä taktiikoista, vaan valmiudesta mobilisoitua vastustamaan natsismia ja äärioikeistoa ja halusta osoittaa, ettei niille ole sijaa yhteiskunnassamme tai kaduillamme. Inga nazister på våra gator!

Miten maailmantuskasta selviää?

Istuimme ravintolassa ahtamassa vatsalaukkujamme täyteen. Ystäväni kertoi löytäneensä jonkin kiinalaisen nettikaupan ja tilanneensa hurjan määrän tavaraa; huonolaatuisia vaatteita ja muuta krääsää. ”Kiinalaislapsille töitä”, hän nauroi. Olisin itsekin nauranut, jos en olisi tiennyt sen olevan mitä todennäköisimmin totta. Joku siellä ompelee yhtä ja samaa saumaa, kaksitoista tuntia päivässä ja vuoden jokaisena päivänä, saaden kuukaudessa ehkä saman verran rahaa kuin meikäläinen siitä paidasta maksaa. Ja hänen on tehtävä sitä ehkä koko elämänsä, vain säilyäkseen hengissä.

Yleensähän olen toki sitä mieltä, että mitä mustempaa huumoria, sitä hauskempaa (enkä siis lainkaan tarkoita tuomita edellä mainitun läpän heittänyttä); että nyrjähtänyt huumorintaju on hyvästä ja että nauru on tapa käsitellä asioita. Ja onhan se.

Mutta se voi olla myös tapa sivuuttaa, kuin huoleton olankohautus tai katseen kääntäminen pois ikävästä.

Vietin päivän vatsataudin kourissa ja viihdytin itseäni sängynpohjalla katsoen Arman ja viimeinen ristiretki -sarjaa. Sen ideana on tutustua varsin erilaisiin ja ennen kaikkia vaativiin elinolosuhteisiin ympäri maailmaa.

Arman vierailee niin nenetsiperheen luona Siperian tundralla kuin Filippiinien slummeissakin. Se, mitä hän

16

sieltä löytää, tekee vaikutuksen. Taisin tirauttaa muutaman kyyneleen jokaisen jakson aikana.

On meidänkaltaisillemme länsimaalaisille aivan käsittämätöntä, millaista taistelua lukemattomat ihmiset joutuvat käymään päivästä toiseen. Heidän elämässään ei ole itsestäänselvyyksiä. Eikä yhdenkään maailmankolkan tilanne ole ratkaisematon, saati kurjimpaan asemaan joutuneiden ihmisten itse aiheuttama. Se aiheutuu ihmisen ahneudesta sekä kyvystä naurahdukseen, olankohautukseen, katseen kääntämiseen.

Silti niistä paikoista, joissa ihmiset joutuvat raatamaan pysyäkseen hengissä ja joissa kaikki on epävarmaa paitsi epävarmuus, niistä löytyy rajaton määrä lämpöä ja lähimmäisenrakkautta. Tai ehkä se johtuu juuri siitä. Kun ei ole rahaa, on vain yhteisö ja lähimmäiset. Kun ei ole materiaa, iloitaan aidoista asioista.

Kun tietää, millaista on, kun ei ole mitään, on valmis antamaan omastaan, vaikkei oikeastaan edes olisi, mistä antaa.

Sekä usko että toivo loppuvat kesken. Sitä haluaa vain muuttaa taakse tiettömän taipaleen, elää pientä, sitkeää ja välitöntä elämää ja lopun koittaessa kuolla pois kenenkään tietämättä, jälkiä jättämättä. Pieni ihminen musertuu maailmantuskan alla, joskus surettaa ja suututtaa niin, ettei henki kulje.

Aina, kun kaikki maailmassa tapahtuva paha ahdistaa, palautan mieleeni erään hipin sanat: ”Ainakin sä voit olla olematta osa ongelmaa.”

Muistan erään ystävän pohdinnat siitä, miten elämän tarkoitus on tehdä hyvää. Ei nimittäin auta itku markkinoilla. On muistettava, että valtamerikin koostuu pienistä pisaroista ja että rakkaus lisääntyy jakamalla.

On muistettava, että kiitollisuus todella on maailman palkka ja että joskus mahdottomiltakin kuulostavat ideat muuttuvat todellisuudeksi.

On muistettava, että silmä silmästä tekee koko maailmasta sokean ja että yrittänyttä ei laiteta. Kyllä se maailmantuska siitä ainakin hetkeksi hellittää – kunnes joku taas paiskaa sen kasvoille keskellä kirkasta päivää.

Miksi asiat ovat niin ja mitä niille voisi tehdä? En tiedä. Sen vatvominen ahdistaa. Tiedän, ettei kaikkia maailman kurjuuksia saisi ajatella.

Pitäisi keskittyä asioihin, joita pystyy muuttamaan. Mutta mitä se olisi, tehtävää on niin paljon. Mistä aloittaa?

Johanna Mikkola Tarjoa kirjoitustasi Liberoon! Lähetä ehdotuksesi osoitteeseen toimitus@ vasemmistonuoret.fi.

Mene sinä, Sipilä,takaisin metsään!

Tarinan mukaan Suomi elää metsästä, ja huolehdimme metsistämme vieläpä muita paremmin. Pitkän metsäteollisuuden työpaikkoja rankasti vähentäneen rakennemuutoksen jälkeen nykyisellä Sipilän hallituksella on omien sanojensa mukaan taikasana, joka tuo työpaikkoja ja samalla pelastaa ilmaston.

Tuo taikasana on biotalous.

Suomi on metsäinen maa, mutta suurin osa metsistämme on jo viimeisen vuosisadan aikana kerran tai useammin hakattu. Mielikuviemme villi metsäinen maasto on usein teollista puupeltoa, jossa ihminen on ajanut villit lajit ahtaalle: 35 prosenttia Suomessa elävistä uhanalaisista lajeista asuu vanhoissa metsissä, joiden määrä on vähentynyt hälyttävästi.

Kansainvälisten uhanalaisuuskriteerien perusteella olemme vaarassa menettää metsäluontomme lajeista seuraavan 50 vuoden aikana vähintään 74 ja enimmillään 248 lajia. Nämä luvut eivät edes sisällä nykyisen hallituksen suunnittelemia hakkuumäärien suuria lisäyksiä, jotka lisäävät metsien käyttöä roimasti ja vähentävät lajikirjoa edelleen.

Mediasta monet ovatkin voineet

seurata hämmentyneinä tarinaa, jossa köyhä Suomen kansa käy talvisodan hengessä taistoon pahaa Euroopan unionia ja sen ympäristödirektiivejä vastaan. Se, että Suomen linja on ristiriidassa tiedemaailman konsensuksen kanssa, jätetään mainitsematta.

On ironista, että nykyinen hallitus perustaa taloustieteen huippuyksikön saadakseen lisää tutkimustietoa, mutta samalla sivuuttaa 68 suomalaisen tutkijan varoituksen metsienkäytön lisäämisestä. Hallitus jatkaa linjallaan, jossa omaa poliittista linjaa tukevaa tietoa kuunnellaan ja muita nimitellään “kaikenmaailman dosenteiksi”.

Elämme maailmassa, jossa 15 000 tutkijaa globaalisti varoittaa ihmiskuntaa nykyisen polun kestämättömyydestä ja nurkan takana odottavasta ilmastokatastrofista.

Samalla hiilidioksidin määrä ilmakehässä on ennätyslukemissa, ja trooppiset metsät ovat muuttuneet osin hiilinieluista hiililähteiksi – ne siis eivät enää sido hiiltä ilmakehästä vaan vapauttavat sitä entisestään. Tässä tilanteessa hallituksen linja lisää metsien käytöstä johtuvia päästöjä, ja kasvavat metsät alkavat

sitoa tehokkaasti hiiltä ilmakehästä vasta vuosikymmenten päästä.

Olemme globaalisti keikahduspisteessä, jossa päästövähennyksillä on kiire. Keskustelu metsistä hiilinieluina, -varastoina ja -lähteinä saattaa tuntua vaikealta, mutta on tärkeää huomata, että metsät ovat myös arkipäiväämme: lenkkeily-, marjastus- tai kaljoittelupaikkoja.

Paikkoja, joita on kiva katsella kävellessä, junan ikkunasta tai kuvista.

Toimillamme olemme tuhonneet ja yksipuolistaneet luontoa ja nyt nykyinen hallitus uhkaa kiihdyttää tätä entisestään. Mustikan määrä metsissä on puolittunut 1950-luvulta ja hömötiaisten määrä vähentynyt 40 prosentilla 2000-luvulla.

Toivoa sopii, että hallitus oikeasti rupeaa kuuntelemaan tutkijoita, tai mikä parempaa – kaatumaan.

Hallituksen kaataminen – siinäpä vasta ympäristöteko!

Antti Saarelainen Kirjoittaja on Joensuussa asustava vasemmistolainen ympäristöaktivisti, jonka lempimetsä sijaitsee aivan kävelymatkan päässä kotoa.

17

A EM TE

Kiekonpudottajapresidentti

18

Odottelimme lumihiutaleiden leijaillessa Helsingin IFK:n ja Oulun Kärppien jääkiekko-ottelun alkua. Helsinkiläisseuran 120-vuotisjuhlaottelu pelattiin Helsingin Kaisaniemeen rakennetussa kaukalossa, jota reunusti 16 000 paikan loppuunmyyty katsomo.

Aloituskiekon tuli pudottamaan juhlavuoden kunniaksi tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Hieman kai itsenäisyyspäivän aatostakin huumaantunut yleisö otti hänet riemuiten vastaan. Olin kyllä lukenut presidentin diktatuurimaisista kannatusluvuista, mutta omin korvin kuultuna raivoisat suosionosoitukset hämmensivät.

Itse buuasin, lähinnä malliksi lapselleni.

takin – jääkiekkokatsomon yhteishenkikin syntyy rakkaudesta lajiin ja joukkueeseen.

Niinistön huippusuosio vahvistuu sitä enemmän mitä enemmän hänen huippusuosiotaan mediassa ihastellaan. Kuusi vuotta sitten sama ilmiö pyöri Pekka Haaviston ympärillä, mutta siitä on otettu opiksi. Kukaan ei halua veikata häviäjää.

Jos Niinistön ylivoimassa on jotain hyvää, saattaa se vähentää tyypillistä äänestystaktikointia. Kun porvaripresidentti näyttää väistämättömältä, ihmiset voivat äänestää mielensä mukaan ketä haluavat eikä tarvitse yrittää arvata sitä ehdokasta, joka todennäköisimmin voisi haastaa ennakkosuosikin.

Presidentti oli kiekkokaukalon punaisella matolla elementissään. Jääkiekko-ottelun kaltaisen elämysteollisuuden tapahtuman avaaminen sopii seremonialliseen virkaan hyvin.

Parhaimmillaan vahva johtajahahmo voi luoda yhtenäisyyttä ja yhteistyöhenkeä.

Abstraktiin ajatteluun kykenevä nykyihminen tosin löytää toisensa ilman messias-

Tasavallan presidentin roolia on johdonmukaisesti pienennetty 30 vuoden ajan, ja edistykselliset tahot ovat valmiita luopumaan virasta kokonaan. Esitimme presidentin tarpeellisuudesta väitteitä Vasemmistonuorten varapuheenjohtaja Henrik Jaakkolalle (s. 20). Kuten moni yhteiskunnallinen uudistusesitys, presidentti-instituution lakkauttaminen on vain yksi osa

demokratian parantamista.

Presidenttejä on näillä sivuilla käsittelyssä neljä, yksi kuvitteellinen, yksi elävä ja kaksi edesmennyttä. Vertailemme suomalaistoimittajien kirjoittaman Donald Trump -kirjan jenkkipresidenttiä Designated Survivor -sarjan kuvitteelliseen Tom Kirkmaniin (s.22).

Silja Nieminen luki Maarit Tyrkön uusimman kirjan Urho Kekkosesta ja totesi, että laaja ja yksityiskohtainen materiaali on sekä kirjan vahvuus että heikkous (s.23). Mauno Koiviston mediasuhdetta tarkastellaan puolestaan aikalaistoimittajien todistuksen valossa (s. 24).

Tämän talven presidentinvaaleja käsittelemme sen verran, että kysymme viereisellä sivulla Vasemmiston presidenttiehdokas Merja Kyllöseltä, miksi hän osallistuu vaalikeskusteluihin rasistisen ehdokkaan kanssa.

Niko Peltokangas Liberon päätoimittaja

Normalisoiko presidentinvaali rasismia, Merja Kyllönen?

Libero kysyi Vasemmistoliiton presidenttiehdokkaalta, miksi hän osallistuu vaalipaneeleihin rasistisista mielipiteistään tunnetun ehdokkaan kanssa.

Oletko pohtinut vaalitenteistä kieltäytymistä Laura Huhtasaaren (ps) tai muiden ehdokkaiden vuoksi? ”En ole pohtinut, koska koen, että siitäkin ratkaisusta pisteet kääntyisivät lopulta Huhtasaaren puoleen.”

Miksi osallistut vaalitentteihin rasistista kannoistaan tunnetun ehdokkaan kanssa? ”Kun puhutaan ulko- ja turvallisuus- tai puolustuspolitiikasta, on vähemmän tilaa öyhöttää rasistisia puheenvuoroja. Toisaalta, jos hän niitä käyttää, on hyvä olla paikalla kertomassa asioiden toinen laita, ettei hänen totuutensa jää elämään keskustelujen kautta.”

teksti Niko Peltokangas

Millaisessa tilanteessa kieltäytyisit samasta vaalitentistä jonkun toisen ehdokkaan kanssa? ”Jos keskusteluihin olisi otettu selkeästi fasistiseksi määritelty puolue.”

Normalisoidaanko Suomen presidentivaaleissa mielestäsi fasismia tai rasismia? ”Ei ainakaan toistaiseksi olla normalisoitu.

Mielestäni meidän pitää huolehtia, ettei näin myös tapahdu, mutta en usko, että ehdokkaiden eristäminen on ratkaisu tässä tilanteessa.”

19

Jos presidenttiä ei olisi Presidentinvaalit keräävät äänestäjiä enemmän kuin muut, mutta Vasemmistonuoret haluaa lakkauttaa koko instituution. Varapuheenjohtaja Henrik Jaakkola kertoo syyt. teksti Niko Peltokangas, Henrik Jaakkola

Vasemmistonuorten poliittinen ohjelma esittää poliittisella kentällä harvinaisen tavoitteen: Suomen on luovuttava presidentistä ja jaettava tälle kuuluva valta muiden päätöksentekoelinten kesken. Vaatimuksen taustalla on muun muassa presidentinvaalien luonne puhtaina henkilövaaleina, missä politiikka jää usein taustalle ja sen sijaan korostuvat ehdokkaiden henkilökohtaiset ominaisuudet.

Järjestön kanta on kuitenkin jyrkässä ristiriidassa julkisen keskustelun kanssa, missä presidentinvaalit vaikuttavat nauttivan suurta suosiota. Osa olisi valmiita jopa vahvistamaan valtionpään valtaoikeuksia.

VÄITE: Jos presidentti-instituutio lakkautettaisiin, valta keskittyisi entistä enemmän hallitukselle.

Presidentti ei ole voimakas vallankäyttäjä eikä hajauta valtaa merkittävällä tavalla hallitukselta. Vasemmistonuoret tahtoo korostaa parlamentarismia ja eduskunnan roolia sen sijaan, että valtaa keskitettäisiin yhdelle henkilölle, kuten presidentille tai pääministerille.

VÄITE: Jos presidentinvaalit lakkautettaisiin politiikan henkilöitymisen vähen-

20

tämiseksi, sama ilmiö siirtyisi eduskuntavaaleihin, joista tulisi henkilöityneet pääministerivaalit.

Eduskuntavaalit ja keskustelu puolueista on jo keskittynyt liiaksi puolueiden johtajiin.

Ilmiö koskettaa kaikkia edustuksellisia demokratioita ympäri maailmaa hallitusmuodosta riippumatta. Presidentti-instituutio ei estä politiikan henkilöitymistä vaan on sen räikeimpiä ilmentymiä. Vasemmistonuoret kannattaa pääministerin vallan jakamista muiden ministereiden ja päätöksentekijöiden kesken. Vaaleista puhuttaessa on keskityttävä puolueiden ohjelmiin puoluejohtajien henkilöhahmojen sijaan.

VÄITE: Presidentinvaalien korkea äänestysprosentti puhuu niiden säilyttämisen puolesta. Vaatimukset niiden lakkauttamiseksi ovat hyökkäys demokratiaa vastaan.

Vaikka myös päätös olla äänestämättä vaaleissa on perusteltu kannanotto, on hienoa että ihmiset käyttävät demokraattista oikeuttaan äänestää vaaleissa. Presidentinvaalien korkea äänestysprosentti ei kuitenkaan ole erityinen syy instituution säilyttämiseksi sen enempää kuin kuntavaalien matala äänestysaktiivisuus olisi

syy kunnanvaltuustojen lakkauttamiseksi.

Kun presidentti-instituutiosta luovutaan, tulee päätös perustua kansalaisten selkeään tahdonilmaisuun asian puolesta.

Vasemmistonuoret kannattaa sitovia kansanäänestyksiä tärkeimpien poliittisten päätösten tekemiseksi - presidentistä luopuminen olisi esimerkki tälläisestä päätöksestä.

VÄITE: Koska seremoniat, rituaalit ja johtajat ovat ihmisille tärkeitä, nykyisestä presidentti-insituutiosta on heikkouksineenkin enemmän hyötyä kuin haittaa.

Samalla argumentilla puolustetaan myös kuningasvaltaa ja muita kansanvallan vastaisia instituutioita. Vasemmistonuoret kuitenkin vastustaa monarkiaa ja kannattaa demokratiaa. Seremoniat, rituaalit ja johtajat ovat tärkeitä ennen kaikkea valtaa pitäville, sillä ne luovat mystiikkaa vallankäytön ympärille ja hämärtävät sitä tosiasiaa, että kansalaiset voisivat itse hallita itseään. Demokratiassa tulee tavoitella yhteiskuntaa, missä me johdamme itse itseämme, yhdessä ja polkematta kenenkään oikeuksia.

21

Valkoisen talon saalistaja ja selviytyjä Kun Donald Trump alkaa ahdistaa, Tom Kirkman auttaa hengähtämään. teksti Niko Peltokangas

Yhdysvaltain presidentti on kohun keskellä nimiteltyään kansalaisia hölmöiksi. Aivan sattumalta virkaansa päätyneen ja huonosti poliitikon rooliin istuvan presidentin perheenjäsentä epäillään rikoksesta ja vieras valtio käyttää toista perheenjäsentä hyväkseen vahingoittakseen USA:ta. FBI tutkii, toimittajat kaivelevat ja Meksikon rajalla riidellään teollisuustyöpaikoista.

Kiistaa on myös orjuuden kannattajan patsaan sijoittelusta.

Presidentin nimi ei ole Donald Trump vaan Tom Kirkman eikä hänen soikea työhuoneensa sijaitse Washingtonissa vaan Torontossa, Kanadassa, Designated Survivor -sarjan lavasteissa.

Suomessa Netflixissä nähtävä sarja muistuttaa katsojaa siitä, että toisinkin voisi olla. Presidenttinä voisi olla sovittelunhaluinen ja ystävällinen mutta jämäkkä ja kekseliäs patriootti, joka kehuu mieluummin muita kuin itseään. Paikoin hämmentävän keinotekoinen ja tönkkö käsikirjoitus unohtuu, kun katsoo sarjaa kommentaarina Yhdysvaltojen nykyhallinnon meininkiin.

Presidenttipariinkin tottuu vaikka 24:n Jack Bauer (Kiefer Sutherland) ja Californicationin Karen van der Beek (Natascha McElhone) tuntuvat aluksi kummallisilta nössörooleissaan. Myös House of Cardsin jälkeen kestää hetken tottua sydämellisiin poliitikkoihin, jotka eivät tavoittele omaa etuaan.

TÖRKYMÖYKKY TODELLISUUDESTA Tämän presidenttiaiheisen kulttuurijutun piti alunperin käsitellä Laura ja Saska

22

Saarikosken kirjoittamaa Trump – Yhdysvaltain presidentti -kirjaa. Tutustuminen Donald Trumpiin alkoi kuitenkin ahdistaa niin paljon, että aloin itsekin kaivata Tom Kirkmania.

Saarikosket kuvailevat armottoman ja periaatteettoman kilpailijan, jonka suurin kilpailuvaltti on kyky liioitella ja luoda odotuksia. Parhaiten hänen toimintatapojaan tuntuu selittävän showpaini, jossa Trump itsekin kunnostautui 90-luvulla. ”Showpainin maailmassa kaikki keinot ovat sallittuja, mikään ei ole totta eikä todellista ja media elää täysillä leikissä mukana.”

Kirja kertoo lyhyen elämäntarinan lisäksi presidentinvaalikampanjasta, ensin republikaanisen ehdokkaiden kesken, sitten Hillary Clintonia vastaan. Lopuksi ennakoidaan tulevaa erityisesti Trumpin lokakuussa 2016 Gettysburgissa pitämään linjapuheeseen nojaten.

Lyhyt selitys Trumpin voitolle on kirjan mukaan muutoksenhalu. Äänestäjät uskovat näkevänsä showpainijan elkeiden taakse ja tuntuvat pohjimmiltaan luottavan instituutioiden itseään korjaavaan voimaan niin paljon, että ovat valmiita valitsemaan liittovaltion johtoon seksismillä rehentelevän ja rasismiaan uhoavan ”törkymöykyn” (sana poimittu kirjasta).

Syrjivien ja vihamielisten kommenttien pitäminen ”vain puheena” ei ole vain Trumpin äänestäjien kyynisyyttä. Myös Saarikosket itse pohtivat kirjassa, onko Trump oikeastaan rasisti vai käyttääkö hän vain muiden rasistisuutta hyväkseen. Suomessa samaa keskustelua on käyty Timo Soinista ja onpa monilla vaikeuksia tunnistaa

kansallissosialismia julistavien järjestöjen natsistisuuskin.

LOHDULLISTA FIKTIOTA Trumpin suureksi haaveeksi kirjassa mainitaan rauhan aikaansaaminen Israeliin ja sen miehittämään Palestiinaan. Kirjan kuvailut Trumpin neuvottelutaktiikoista selittävät hänen päätöksensä ”tunnustaa” Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi ja siirtää Yhdysvaltain suurlähetystö Tel Avivista sinne.

Keikuttamalla neuvotteluasemia ja hylkäämällä aiempien presidenttien hieman maltillisemman linjan hän voi saada aikaan jonkin uuden ratkaisun. Todennäköisesti Trump on arvioinut, että Israelin puolelle asettumisen kansainväliset seuraukset ovat epäreilunkin rauhansopimuksen arvoiset.

Designated Survivorissa ei ole vielä käsitelty Palestiinan miehitystä mutta esimerkiksi Turkin ja Iranin johtajia Kirkman painostaa rajusti. Epäilemättä mahdollisessa Lähi-itä-jaksossa Kirkman keksisi kaikkia tyydyttävän ratkaisun, joka ei sovellu tosielämään – ja jakson jälkeen katsoja menisi nukkumaan ajatellen lohdullisesti, että Amerikassa on vielä joskus parempi presidentti.

Designated Survivor, tv-sarja, ABC/Netflix Laura Saarikoski ja Saska Saarikoski: Trump – Yhdysvaltain presidentti (HS-kirjat 2016)

Politiikkaa ja ripulia samalla tarkkuudella Presidentti ja toimittaja -kirja jättää Kekkosesta hajanaisen kuvan. teksti Silja Nieminen

”Kirjoita minusta kirja ihmisenä”, toivoi presidentti Urho Kaleva Kekkonen, kun hän vuonna 1976 alkoi keräämään aineistoa toimittaja Maarit Tyrkön kanssa tulevaa muistelmateosta varten. Pari sai lopulta aikaan vain muistelmateoksen ensimmäisen osan, mutta yhteisinä vuosinaan heidän välilleen syntyi voimakas suhde, jota vuonna 2016 julkaistu Presidentti ja toimittaja-kirja valottaa.

Arkistot on käyty läpi ja kirja kirjoitettu, mutta toteutuiko presidentin toive?

Tyrkön suhde Kekkoseen alkoi työn merkeissä. Hän haastatteli presidenttiä muutamaankin otteeseen vuosina 1974–1975 ja tästä ajanjaksosta hän kertoo vuonna 2014 julkaistussa kirjassaan Tyttö ja nauhuri. Presidentti ja toimittaja -kirjan tapahtumat sijoittuvat aikaan vuosina 1976– 1981, jolloin parin suhde oli jo kehittynyt ystävyyden ja jopa rakkauden puolelle.

Kirja rakentuu vahvasti valtavan päiväkirjoja, tallennettuja puheluita ja muita materiaaleja sisältävän muistiinpanomäärän ympärille, joita Tyrkkö on säilyttänyt arkistossaan viimeiset 40 vuotta. Varsinkin Kekkosen kirjoittamat ja puhumat sanat luovat kuvaa siitä, millainen ihminen presidentti oli työn myrskeessä, ystävien ympäröimänä ja lopulta sairaana.

Myös Tyrkkö oli vahvasti mukana näissä tapahtumissa, työasioissa puhelimen päässä monta kertaa päivässä ja viikonloppuisin esimerkiksi yhteisten ystävien luona Laukaassa hiihtämässä ja pitämässä seuraa. Kekkosen sairauden alkuvaiheessa hän toimi myös eräänlaisena hoitajana presidentille aina siihen asti, kunnes

tämä ei enää muistanut, kuka hän oli.

Materiaalin määrä on sekä kirjan vahvuus että heikkous. Kirjassa toistetaan tunnollisesti lähes kaikki merkinnät, mitä presidentti on jättänyt jälkeensä, ruokalistoja ja hiihtokilometrejä myöten. Välillä tarina hyppii ajassa eestaas, kun peräkkäin kerrotaan samasta ajanjaksosta monen muistiinpanon kautta. Nämä seikat tekevät lukukokemuksesta paikoitellen puuduttavan. Jokainen tapahtuma presidentin elämässä kuvataan samanlaisella tarkkuudella, oli kyse sitten hallitusneuvotteluista tai presidentin ripulista.

Tunnetasolla ei kuitenkaan päästä yhtä lähelle kuin kirja ehkä vaatisi. Kirjeissään Kekkonen ja Tyrkkö vakuuttavat toisilleen ystävyyttä ja rakkautta, mutta ne sanat kuulostavat sisällöttömiltä, kun ei kuitenkaan kerrota, miten tai missä tilanteissa nuo tunteet heräsivät. On välillä kiusallistakin lukea heidän hempeilyjään, kun muuten tuntuu, että Tyrkköä lähinnä passautetaan ja pidetään itsestäänselvyytenä.

Kirjan mielenkiintoisimpia kohtia ovat ne, joissa kuullaan Tyrkön omaa pohdintaa parin suhteesta. Lisäksi kuvaus presidentin sairastumisesta muistisairauteen on tietysti koskettava. Näin Kekkosen aikaa elämättömälle ja noita aikoja huonosti tuntevalle Presidentti ja toimittaja jättää kuitenkin varsin hajanaisen kuvan maan isästä ja Suomesta hänen aikakautenaan.

Maarit Tyrkkö: Presidentti ja toimittaja (WSOY 2016)

Manu, mediapressa Mauno Koivisto käytti mediaa päästäkseen presidentiksi ja vaihtoi sitten systeemin. teksti Niko Peltokangas

Kun pääministeri Juha Sipilä kiukuttelee Yleisradion toimittajalle, usein muistutetaan, että poliitikkojen ja median suhde on ennenkin ollut vaikea. Tosin aiemmin Yleisradion tapoihin ei kuulunut "päästää pääministeriä puhumaan, mitä haluaa, kuten edellisen päätoimittajan aikana", piikittelee Seppo Heikki Salonen muistellessaan presidentti Mauno Koiviston ja median suhdetta.

Salonen on entinen yleläinen ja Suomen Sosialidemokraatin (nykyinen Demokraatti) päätoimittaja 80-luvulta. Koivisto-muistojaan hän kertaa Helsingissä Kirjan talolla Suomen Sosialidemokraattisen Lehtimiesliiton 110-vuotisjuhlassa marraskuun lopulla.

Ylen ja Koiviston välien tulehtumisen Salonen paikantaa tammikuuhun 1985, jolloin sketsiohjelmassa Radio Vapaa Maailma kuultiin humalaisen "Manun" keskustelu tyttärensä Assin kanssa tämän miehestä Jarista. Liikemies Jari Komulaisen bisnekset olivat nousseet julkisuuteen hänen ja Assi Koiviston suhteen myötä. ”Alkoi Ylen ja Manun vaikea kausi”, Salonen summaa. Muistelmissaan Koivisto on moittinut Yleä siitä, että se ”tähtäsi solidaarisuuteen” kaikkien muiden paitsi Suomen ulkopoliittisen johdon kanssa.

Urho Kekkosen pitkän presidenttikauden jälkeen Koivisto pyrki Salosen mukaan muuttamaan käytäntöjä. Pääministeri sai välillä pitää perinteisen uuden vuoden puheen. Koivisto ei halunnut presidentin kansliaan tiedottajaa, mutta suostui lopulta yhteiseen tiedottajaan valtioneuvoston kanssa.

IMAGON RAKENTAJA Koiviston suhde mediaan muuttui, kun hänestä tuli presidentti, kuvailee Kalevan entinen päätoimittaja Risto Uimonen.

Pääministerinä hän avasi yksityisyyttään tiedotusvälineille ja ymmärsi esiintymistaidon ja varsinkin television kasvaneen merkityksen.

24

Uimonen kuvailee Koiviston esiintyneen miehenä, joka ei pyri mihinkään, mutta joka rakensi todellisuudessa julkisuuskuvaansa presidenttiehdokkuutta varten 60-luvulta lähtien. Heti presidentiksi valintansa jälkeen Koivisto ilmoitti eduskunnassa toimittajille, että ”tämä on viimeinen tilaisuus tehdä kysymyksiä ennen kuin systeemi vaihtuu”.

Mediajulkisuuden merkitys vaihtui imagon rakentamisesta Suomen ulkopolitiikan tekemiseen ja tukemiseen, Uimonen päättelee.

KOIVISTO 6, TOIMITTAJAT 0 Helsingin Sanomista eläkkeelle jäänyt Unto Hämäläinen kertoo esimerkin Koiviston mediataidoista. Hämäläinen valittiin politiikan toimittajien yhdistyksen puheenjohtajaksi vuonna 1989 ja hän alkoi ensitöikseen puuhata toimittajien ja presidentin yhteistä tilaisuutta. Hän halusi, että keskustelu on vapaata eikä aiheista sovita etukäteen.

Pitkien neuvottelujen jälkeen tilaisuus järjestyi, mutta Koivisto saapui siihen Hämäläisen mukaan huonotuulisena. Toimittajayhdistyksen puheenjohtaja yritti keventää tunnelmaa ja kysyi aloituspuheenvuoronsa päätteeksi presidentiltä, kuinka tämä voi.

Kysymys paljastui emämunaukseksi. Presidentti näki tilaisuutensa ja käytti yli puolet tilaisuuteen varatusta tunnista oman terveydentilansa, äskettäin pidetyn terveystarkastuksen ja presidenttien terveysasioiden käsittelyyn.

Kun viimein päästiin poliittisiin aiheisiin, toimittajat joutuivat esittämään nopeasti huonosti muotoiltuja kysymyksiä eikä lisäkysymyksille jäänyt aikaa. ”Harvoin olen nähnyt Koiviston niin hyväntuulisena kuin sen jälkeen”, Hämäläinen muistelee.

Nuorten Havanna Marika Dee kuvasi havannalaisia nuoria, joiden hän kokee olevan vieraantunut Kuuban politiikasta ja vallankumouksen ihanteista.

Kuilu köyhien ja rikkaiden välillä kasvaa ja monet uhkaavat jäädä osattomiksi talousuudistusten tuomasta vauraudesta. teksti ja kuvat Marika Dee

Miramarin kallioisella rannalla, nuori kampaa hiuksiaan äitinsä seuratessa vierestä.

Lukiolaisia koulun jälkeen jäätelökaupalla Centro Habanassa. Käänteinen sosiaalinen pyramidi, jossa koulutus ei johda korkeampiin tuloihin, turhauttaa nuoria eikä kannusta heitä hankkimaan korkeakoulutusta. Suurin osa avoimista työpaikoista ei edellytä korkeakoulutusta.

Cristian Ramon Kindelán, 17 – taitelijanimeltään El Yabo – tanssii katolla Habana Viejassa reggeaton-yhtyeensä kappaleen tahtiin. Reggeaton on hyvin suosittua Havannassa. Vuonna 2011 hallitus piti sitä uhkana kuubalaisen musiikin rikkaudelle ja yritti estää sen leviämisen, mutta musiikkityyli säilyi ja hallitus perui kieltojaan.

Nyt reggeaton-musiikki ja -tyyli vaikuttavat kaikkialla Havannassa.

27

28

Nuori nyrkkeilijä harjoittelemassa nyrkkeilysalilla Raúl Fernandezin urheilukeskuksessa Marianaossa. Nyrkkeilu on hyvin suosittua Kuubassa ja sitä pidetään tapana päästä pois köyhyydestä.

Arianna Gusmán Peña, 19, meikkaa huoneistossa, jossa hän asuu äitinsä kanssa in Havannan Reglassa. Peilin vieressä on Santeria-pyhäkkö, jonka vedellä täytetyt lasit kunnioittavat eläviä opastavia kuolleiden henkiä. Santeria on synkretistinen afrokuubalainen uskonto, joka kehittyi orjakaupan myötä afrikkalaisten uskomusten sulautuessa roomalaiskatolilaisten tapojen kanssa.

Teini-ikäisiä kadunkulmassa Habana Viejassa.

Vaiennettujen ja alistettujen jokapäiväinen sota Tuntematon on niin sanottu metaelokuva, joka käsittelee elokuvan tapahtumissa vielä valmisteilla olevaa Aku Louhimiehen versiota Tuntemattomasta sotilaasta. Wille Hyvönen esittää elokuvan päähenkilöä, joka on jonkun asteinen ohjaajan alter ego. Itse hän luonnehtii Tuntematonta fiktioelokuvaksi. Elokuvan muotokieli ja kerrontatapa kuitenkin hämärtävät todellisuuden ja fiktion rajoja niin Hyvösen elämän kuin yhteiskunnallisen todellisuuden narratiiveissa.

Elokuvan käsikirjoitus on kirjailija Johannes Ekholmin käsialaa, jonka esikoisromaania Rakkaus niinku (2016) voi myös pitää metafiktiivisenä kirjana. Tuntemattoman on leikannut nykytaiteilija Jaakko Pallasvuo. Hyvönen on itse osallistunut aktiivisesti kumpaankin vaiheeseen.

Käsikirjoitus oli tekijöiden mukaan tarkkaan suunniteltu, antaen kuitenkin tilaa myös spontaaniin luovuuteen eri tekovaiheissa.

Ekholm luonnehtii, että elokuvan tarinassa on kolme toisiinsa liittyvää tasoa: psykoanalyyttinen, joka muodostaa elokuvan kehyksen, päähenkilön taso, jossa päähenkilön henkilökohtainen kriisi muo-

30

dostaa elokuvan draaman kaaren, sekä elokuvan uniosuudet, joiden voi ajatella olevan elokuvaa piilotajunnan alueelta kommentoivia kohtauksia. Aineksia ja materiaalia elokuva lainaa laajasti eri alueilta, jopa zen-buddhalaisesta ajattelusta. ”Elokuvassa oleva konflikti kumpuaa siitä, että päähenkilö haluaisi olla sellainen, kun on, ja tehdä omaa juttuaan, mutta lukemattomat instituutiot yrittävät kieltää häntä”, Ekholm pohtii.

PÄÄN SISÄRAJOILLA Elokuvan tarinaa kuljettaa päähenkilön käynti psykoanalyytikon vastaanotolla. Hyvönen on kiinnostunut enemmän analyysista kuin psykoterapiasta, koska kokee analyysin sopivan paremmin hoitomuotona itselleen. Hän katsoo kuitenkin keskeiseksi psykoanalyysin uudelleen määrittämisen, mainiten esimerkkinä ranskalaisfilosofien Gilles Deluzen ja Félix Guattarin kirjassa Anti-Oidipus: Kapitalismi ja skitsofrenia (1972) esittämän kritiikin. ”Psykoanalyysi ei ole mielestäni mahdollista ilman, että tekee myös skitsoanalyysia (Deluzen ja Guatta-

rin uudelleen ohjelmoima psykoanalyysin muoto). Assosiaatio ei voi olla ilman sitä vapaa.”

Psykoanalyysin vaarana voi olla Freudin teorioihin liika tuettuna toistaa näkemykset sukupuolittuneesta vallasta. ”Se menee helposti myös ainoastaan yksilön psykologiaan. Etsin pitkään ongelmaa ainoastaan omasta lapsuudestani, jossa on toki tuskaa tuottavia ongelmia. Mutta osa siitä on myös yhteiskunnallista, minkä analyysi helposti unohtaa”, Hyvönen huomioi.

Analyysia ei ole hänen mukaansa ehkä ylipäätänsä mahdollista harjoittaa ilman, että Freudin joutuisi murhaamaan ”Joutuu kysymään haluanko olla mukana tukemassa menetelmää, joka on tukenut vahvasti binäärisiä sukupuolirooleja? Mutta olen joutunut huomaaman, että menetelmä on hyvä ja analyysi eheyttää minua.”

Ekholm on kokenut, että psykoterapiassa kohtaa väkisinkin pään sisäiset rajat. ”Se on kuin salapoliisin työtä olevinaan, mutta syyllinen on etukäteen aina tiedossa. Kaiken takana on aina isi ja äiti, ja kun asiaa vatvoo

Wille Hyvösen Tuntematon ärsyttää, mutta pohtiiko kukaan itse elokuvan teemoja – sukupuolittunutta valtaa ja etuoikeuksia? teksti Joonas Pulkkinen kuvat elokuvasta Tuntematon

vuodesta toiseen, niin voi keksiä vaikka mitä salaliittoteoriaa muistuttavia tarinoita siihen ympärille. Siitä kumpusi elokuvan päähenkilön sekopäinen monologi analyytikon vuoteella.

Väinö Linna on Suomenlinna, joka on Ankkalinna, joka on Aku Ankan koti. Aku, eli Louhimies, on linnan vanki, ankka on siis lasipurkissa, miten se vapautetaan? Jotenkin tätä kautta haluttiin osoittaa jonkun oman päättelyn tai mietiskelyn rajat.

Juttu ei ratkea miettimällä, jotain pitää tehdä!”

Hän katsoo, että elokuva näyttää myös liian nopeiden ratkaisujen hakemisen riskin, väkivaltainen irrottautuminen vakiintuneista käsityksistä ei ole aina hyväksi ihmiselle. ”Elokuvan päähenkilö näkee lasipullossa ankan, joka pitäisi vapauttaa. Hän ei keksi muuta ratkaisua, kun räjäyttää se purkki ja räjähtää itse samalla.”

ISÄÄ EI MURHATA Hyvönen on monissa haastatteluissa ottanut kantaa, miten valta ja vallan näyttämöt ovat yhteiskunnassa sukupuolittuneita. Hän pyrkii tarkastelemaan sukupuoleen liittyviä kä-

sityksiä. Jos valkoinen heteromies ei tarkastele itseään kriittisesti, hän todennäköisesti tulee tiedostamattaan uusintaneeksi ”setämies-diskurssia”.

Useat feministiset ajattelijat lähtevät liikkeelle käsityksestä, että sukupuoliroolien toisintaminen alkaa jo psykoanalyytikko Jacques Lacanin nimittämässä peilivaiheessa, joka alkaa lapsen ollessa noin puolivuotias.

Ihmisen minuus rakentuu, miten lapsi peilaa itseään muihin, ensi kädessä varhaisessa lapsuudessaan vanhempiinsa. Kärjistettynä kapitalistisen todellisuuden logiikka siirtyy rakkaudesta toiseen vanhempaan ja halusta murhata toinen. ”En näkisi elokuvaa myöskään pelkästään kritiikkinä tai oidipaalisena kapinana jotain isä-hahmoa kohtaan, mutta kyllähän se sitäkin on.” arvioi Ekholm.

Elokuvassa päähenkilön isän suhtautuminen päähenkilöön on aidosti koskettavaa. Isänmurhaa ei tarvita, vaan päähenkilön isä eri sukupolven ja maailman edustajana pystyy aitoon dialogiin, ja kunnioittamaan lastansa sellaisena kuin on. ”Isää ei tapeta, vaan sovinto tapahtuu siten, että isä osoittaa olevansa muuttuvainen ja sopeutuu uuteen

tilanteeseen”, Ekholm tulkitsee.

Hyvönen ja Ekholm ovat harmissaan, että media ei ole tuntunut haluavan keskustella itse elokuvan teemoista. ”Media ei ole nähnyt elokuvalla mitään arvoa ilman, että se käännetään keskusteluun, mitä heteromies saa ja ei saa tehdä. Ei elokuva edes käsittele sitä, vaan tuo näkyväksi, että joillakin ihmisillä on vähemmän etuoikeuksia”, Ekholm valittelee.

Hyvönen kokee, että on joutunut käymään keskustelua ajoittain pelkkien otsikoiden perusteella. Hyvönen ei suostunut esimerkiksi Aku Louhimiehen kanssa yhteishaastatteluun, koska tämä olisi ollut tilaisuus tarjota valtapositiolle yksi puheenvuoro lisää. ”Jos kerrankin joku muu voi puhua jostain muustakin, niin minkä takia media edes haluaa tämmöisen jutun?”

RAHAA VÄKIVALTAFANTASIOILLE Tuntematon antaa myös runsaasti risuja Suomen elokuvasäätiölle osoittaen, että kriittinen tarkastelu säätiön toimintaa ja elokuvien tukiperusteita

31

kohtaan lienee tarpeen. Tuntematon kuvaa, miten säätiö on rahoittanut viimeisen kahden vuosikymmenen ajan lukuisan määrän sotaa käsitteleviä elokuvia. Hyvönen ja Ekholm näkevät elokuvat väkivaltafantasioita, jotka eivät kommentoi omaa aikaansa, vaan toistavat patrioottisia Suur-Suomi käsityksiä. ”Mun rahoitus loppui yhtäkkiä, kun ideoissani alkoi olla instituutiokritiikkiä. Hain rahoitusta noin kymmenelle elokuvalle, vastaus oli aina sama. Ei saa tehdä elokuvia, jotka käsittelevät muita elokuvia kriittisesti. Ja, että sun instituutiorunkkaamisesi ei kiinnosta tavallista yleisöä.

Instituutiokriittinen elokuva ei näytä olevan mahdollista Suomessa. On ainoastaan mahdollista tehdä elokuvia, jotka eivät sijoitu mihinkään yhteiskunnalliseen kontekstiin tai luokkaan”, Hyvönen sanoo.

Hän kokee, että elokuvasäätiö eikä media tunnu ymmärtävän sitä, että hän joutuu käymään muunsukupuolisena päivittäistä sotaa. ”Voivotellaan, että voi kauheata, Suomi on joskus sotinut. Mutta ei tajuta sitä, että mun pitää vittu sotia, että olen olemassa.”

Tämän takia hän ei käytöstään julkisuudessa juuri sensuroi. ”En käyttäydy aina välttämättä järkevästi, mutta olen tullut siihen tulokseen, että ei mun tarvitse. Mä voin olla rääkyvä pikkulapsi, koska mä olen.

Tunnistan itsessäni paljon samaa, kuin aina naisina olleissa naisissa teini-ikäisinä. Täähän on tavallaan mun teini-ikä, olen ollut tässä positiossa vasta pari vuotta.”

Hyvösen aikaisemmat elokuvat Kummisetäni thaimorsian sekä Onnelliset ovat saaneet Suomen elokuvasäätiön tukea.

IDENTITEETTI ILMAN SOTAHISTORIAA Väinö Linnan Tuntematon Sotilas on osa tiettyä työväen perinnettä.

32

Kirja on pikemminkin pasifistinen sodan kuvaus kuin patrioottista Suomea puolustava kirja, kuvaten jakautuneen Suomen erilaiset asenteet ja eri taustoista tulleet, toisiaan vihanneet ihmiset.

Elokuvassa esiintyvä elokuvaohjaaja Jari Halonen suostui elokuvaan ”esittämään” Väinö Linnaa ainoastaan ehdolla, että hän saa ”korjata” Hyvösen Linnaan liittyvät käsitykset.

Kohtauksesta muodostui dokumentaarinen kohtaus, jossa Halonen kysyy, mitä pahaa itse Linna on tehnyt? ”Mikään ei oikeastaan liity Väinö Linnaan, paitsi mainittu päähenkilön hulluusmonologi. Me puhuttiin toisen lehden haastattelussa siitä, että Tuntematonta sotilasta ei tarvitse edes lukea, että ymmärtää sen käsitteenä. Se on meemi. En tiedä, onko jotkut Suomi ensin -porukat, jotka vannovat sen nimeen, edes lukeneet sitä. Se on vähän kuin joku Raamattu, eihän sitäkään tarvitse lukea, jotta vois sen nimissä käydä sotaa toisia uskontoja vastaan”, kuvaa Ekholm kirjan kulttuuris-symbolista merkityskenttää.

Tekijät kyseenalaistavat Louhimiehen elokuvan tarjoaman merkitysmaailman aikamme nuorille.

Ekholm huomauttaa tutkimuksista, joiden mukaan brändit merkitsevät nuorille enemmän kuin kansallisuus. ”Ne tavat, miten me navigoidaan ja luodaan identiteettiä ja paikkaa maailmassa, ovat niin paljon moninaisemmat, globaalit ja immateriaalisemmat, että se sotahistoria ei ole oikein missään roolissa siinä yhtälössä.”

Hän peräänkuuluttaa taiteen eettistä vastuuta patrioottisten ja muukalaisvihamielisten asenteiden ruokkimisessa. ”Puolassa marssii 60 000 uusnatsia. Se viehätys vereen ja maahan näyttää olevan olemassa. Suomalainen sotafantasiointi on huolestuttavan altis kaatumaan samalla tavalla sinne fasismin puolelle.”

Ekholmin mukaansa ajatus suomalaisesta kansallisvaltiosta on ”kuihtuva meemi”, jonka takia hän ihmettelee Louhimiehen elokuvan saamaa runsasta julkista rahoitusta. ”Kansallisvaltio ja siihen liittyvät ajatukset yhtenäiskulttuurista ovat modernismin jäänne. Niillä on ollut aikaisemmille sukupolville merkitys metanarratiiveina, mutta ovat ne henkihieverissä.” Ekholm tulkitsee globaalin maailman keskeisen piirteen olevan, että tavarat saavat liikkua yli kansallisten rajojen, mutta ihmiset eivät. Ihmisiä määritetään sen mukaan, ketkä ovat kelpo kansalaisia ja ketkä ”ylijäämää”. ”Nationalismikin liittyy loppujen lopuksi työhön ja tuotantoon.

Kun suomalaisia työpaikkoja katoaa globalisaation myötä, niin reaktio on, että tämä tulee jotenkin estää.

Estää ulkomailta tulevat ihmiset, jotka uhkaavat täkäläisiä työmarkkinoita. Rodullistaminen perustuu osittain tähän tarpeeseen. Tuotetaan prosesseja, joilla suojellaan tietyn väestönosan oikeuksia ja poljetaan toisten. Nationalismi on vain synonyymi rasismille.”

Tuntematon jättää kysymyksen aidosta emansipaation mahdollisuudesta avoimeksi. Ekholm ajattelee, että oikeaa muutosta ei voi tapahtua ilman konfliktia. ”Kyllä se varmaan vaatii radikaalia tietoisuuden muokkaamista joiltakin, jonkunlaisen heräämisen.

Mutta ennen kaikkea materiaalisten resurssien uudelleen jaon. Rahaa ja valtaa pitää saada muunlaisten tyyppien kuin setämiesten haltuun.”

Hyvönen muistuttaa, että sukupuoleen liittyvien käsitysten kyseenalaistaminen voi olla myös patriarkaattiin näkökulmasta vapauttava. ”Ei nekään saa olla miehiä, mitä ne haluaisi olla. Elämä voisi olla mukavampaa, kun ei tarvitsisi kantaa hegemonisen machouden taakkaa.”

33

Sosialismi ymmärretään harvemmin vapausaatteena. Sosialismi liitetään usein sellaisiin asioihin ja ilmiöihin kuin Neuvostoliitto ja valtion omistamat moninaiset asiat aina energiayhtiöistä nakkikioskeihin, jos pieni kärjistys sallitaan.

Vapauden käsite on liberalismin omima. Klassinen liberalismi korostaakin yksilön oikeuksia, erityisesti niin sanottuja negatiivisia oikeuksia.

Negatiiviset oikeudet voi yksinkertaisesti käsittää oikeuksiksi jostakin; oikeus ilmaista itseään kenenkään sitä estämättä, oikeus kokoontua vapaasti ja niin edelleen. Klassinen liberalismi korostaa myös taloudellista vapautta eli sääntelemätöntä taloutta.

Vapaus on siis liberalismille tärkeää, mutta voidaan väittää, että yhtä lailla vapaus on olennainen arvo sosialismin perinnettä jatkavalle vasemmistolaiselle liikkeelle. Historiallisessa jatkumossa sosialismi tuli liberalismin jälkeen ja voidaankin sanoa, että sosialismi täydensi liberalismin jokseenkin puutteellista vapauskäsitystä.

Negatiivisten oikeuksien lisäksi puhutaan positiivisista oikeuksista.

Yksinkertaistaen ne ovat oikeuksia johonkin, esimerkiksi oikeus maksuttomaan koulutukseen, oikeus toimeentuloon, oikeus terveydenhoitoon. Positiiviset oikeudet vaativat toteutuakseen toimintaa. Vasemmistolle positiiviset oikeudet ovat erityisen olennaisia, vaikka negatiivisia oikeuksia ei unohdetakaan. Vapauden kannalta molempia oikeuksien tyyppejä tarvitaan.

Positiiviset ja negatiiviset oikeudet ovat yksi tapa jäsentää vapauden käsitettä, mutta tapoja määritellä vapaus on enemmänkin. Luultavasti useimmiten vapaus on määritelty esteiden ja rajoitteiden puutteena.

34

Sosialismin näkökulmasta kapitalismi on este ihmisten vapaudelle. Karl Marxille, sosialismin ”isälle”, vapaus merkitsi kykyä toteuttaa luovuutta, itseilmaisua ja sosiaalisuutta, yksilön kehittymistä täyteen potentiaaliinsa minkään sitä rajoittamatta. Kapitalismin rakenteet kuitenkin estävät tällaisen vapauden kaikkien yhteiskunnan jäsenten osalta.

Kapitalismissa työvoima on ikään kuin esine ja työntekijät vain välineitä pääoman arvonlisäysprosessissa. Työntekijä vieraantuu työnsä tuloksesta, mutta myös omasta subjektiviteetistaan, itseydestään.

Yksilön potentiaali saa kehittyä vain siinä määrin kuin se pääomalle on tarpeellista. Marx kutsui tätä ilmiötä vieraantumiseksi.

Marx painotti vapautta koskevissa kirjoituksissaan myös sitä, että yksilön vapaus ei riitä, vaan vapauden on koskettava koko yhteiskunnassa olemista – vapauden on koskettava kaikkia, ”yhden kehityksen ehto on kaikkien kehityksen ehto”. Eriarvoisia rakenteita vastaan on siis kamppailtava, jotta vapaus voitaisiin saavuttaa.

Syntyessämme tähän maailmaan synnymme tietynlaisiin olosuhteisiin, joita emme ole valinneet ja joihin emme kykene ennen syntymäämme vaikuttamaan. Olemme dramaattisesti ilmaisten kohtalon armoilla.

Yhteiskunnallisen asemamme määrää elämämme alussa perheemme asema yhteiskunnassa, ja luokkiin jakaantuneessa yhteiskunnassa nuo asemat eivät ole yhdenvertaisia.

On rikkaita ja vähemmän rikkaita perheitä, monenlaisesta puutteesta kärsiviä perheitä, lyhyesti sanoen, kaikilla perheillä ei ole samoja elämän edellytyksiä.

Vasemmistolainen tasa-arvon

ihanne on vastaus tähän eriarvoisuuteen: vasemmisto pyrkii purkamaan yhteiskunnassa vallitsevaa eriarvoisuutta ja takaamaan kaikille samat mahdollisuudet. Tämä on kiinteä osa vasemmistolaista vapauskäsitystä.

Modernin sosialismin isänä pidetty Karl Marx kuvasi ihanteellista yhteiskuntaa sanoin ”yhden kehityksen ehto on kaikkien kehityksen ehto”.

Kaikilla on oltava samat mahdollisuudet kehittää itseään riippumatta yhteiskunnallisesta asemasta.

Suomesta hyvä esimerkki tämän ihanteen toteutumisesta on peruskoulu: se on maksuton ja antaa kaikille lapsille samat edellytykset koulutuspolulla etenemiseen. Vasemmistolle peruskoulu oli aikoinaan keskeinen tavoite. Vasemmistolaisessa käsityksessä vapaudesta on kyse juuri tästä: se asema, johon synnymme yhteiskunnassa, ei määritä elämämme mahdollisuuksia koko lopun ikäämme.

Sosialismin aatteeseen nojaava vasemmistolainen ajattelu ei kuitenkaan jää vain tällaiseen yhdenvertaisuuden ihanteeseen, vaan kyse on laajemminkin yhteiskunnan eriarvoisten rakenteiden vastaisesta taistelusta. Yksi tällainen taistelun areena on työelämä.

Sosialismi modernissa merkityksessään on alkujaan syntynyt vastavoimaksi kapitalistiselle markkinataloudelle silloin, kun Eurooppa teollistui. Teollisen kapitalismin nousu 1800-luvulla muutti länsimaisia yhteiskuntia rajusti synnyttäen vakavia sosiaalisia ongelmia. Työläisten surkeat olot tehtaissa, köyhyys ja puute vaativat jonkinlaista ratkaisua.

Sosialismin aatteessa saivat ilmauksensa työläisten, kansan suuren enemmistön, vaatimukset paremmasta elämästä, yhteiskunnallisesta

Vapauden kaiho – sosialismi vapausaatteena teksti Joni Korpela

35

36

tasa-arvosta, vapaudesta ja kansanvallasta. Nämä jalot aatteet johtotähtenään ryhtyivät työläiset ja heidän puolustajansa suureen työhön, joka jatkuu yhä, sillä ongelmien alkusyy, kapitalistinen markkinatalous, vallitsee yhä maailmassa.

Historiallisen taustan tuntien lienee helpompaa hahmottaa sosialismi ja mitä se tavoittelee. Vapauden näkökulmasta sosialismissa on kyse demokratiasta ja tasa-arvosta.

Kapitalismissa yhdet tekevät työtä ja toiset rikastuvat tästä työstä.

Marxilaisuudessa puhutaan työväenluokasta ja omistavasta luokasta.

Työväenluokka käy palkkatöissä eli myy työvoimaansa, omistava luokka ostaa työvoimaa ja omistaa yritykset.

Tähän asetelmaan liittyy syvä yhteiskunnallinen eriarvoisuus, joka ilmenee omistavan luokan valta-asemana yhteiskunnassa.

Asemansa turvin työnostajat käyttävät työntekijöitä hyväksi. Karl Marx kehitti lisäarvoteorian, jonka mukaan kapitalistit (työnostajat) rikastuvat maksamalla työntekijöille palkkaa, joka ei vastaa heidän työnsä todellista arvoa. Työnostaja vetää välistä. Työehtosopimusneuvotteluissa työnantajat vastustavat aina ankarasti palkkojen nostoa, sillä se vähentäisi voittoa. Sosialismin keskeinen tavoite onkin ollut työväenluokan vapautus riistosta. Tätä tavoitetta ammatillinen ja poliittinen työväenliike ovat pyrkineet edistämään.

Sosialistinen ajattelu ei kuitenkaan ole jäänyt vain tulonjakokysymykseen, vaan palkkatyö yleensäkin on nähty vapauden esteenä. Puhutaan palkkatyöorjuudesta: kapitalistisessa yhteiskunnassa on elantonsa eteen myytävä työvoimaansa ja siten luoda rikkauksia jollekin toiselle.

Toimeentulo on markkinoista riippuvainen; laman koittaessa monelle koittavat työttömyys ja toimeentulon ongelmat. Yksilöt ovat oikukkaiden markkinoiden armoilla, keinottelun ja voitonpyynnin välineitä kansainvä-

lisessä taloudessa.

Sosialistiset liikkeet ovat näistä syistä halunneet vähentää markkinoiden valtaa. Markkinoista riippumaton toimeentulo on yksi keino luoda yksilöille vapautta elää elämäänsä riippumatta palkkatyöstä. (Riippumattomuus tosin on jokseenkin suhteellinen käsite markkinatalouteen perustuvassa taloudessa.) Perustulo on tällaiselle ajattelulle suoraa jatkumoa.

Työelämä on ollut keskeinen sosialistisen kamppailun alue. Sosialismi ei kuitenkaan ole jäänyt vain tehtaan porttien sisälle, vaan se koskee koko yhteiskuntaa kokonaisuudessaan.

Kyse on taloudellisesta vallasta ja demokratiasta, siitä, kuka yhteiskunnassa valtaa pitää. Kapitalistisessa yhteiskunnassa valta on omistavalla luokalla ja suurpääomalla. Nykyajan kansainvälisessä taloudessa suurpääoman valta korostuu aivan erityisesti, kun valtiot joutuvat veropolitiikassa ottamaan huomioon yritysten tarpeet estääkseen näiden siirtymisen alemman verotuksen maihin.

Kyse on toisaalta myös työvoimakustannuksista. Yritysten siirtyessä halpatuotantomaihin syntyy lähtömaihin työttömyyttä ja köyhyyttä; halpatuotantomaissa taas yritykset voivat kehittymättömän lainsäädännön ja muiden syiden takia käyttää työntekijöitä hyväksi usein paljon raaemmalla tavalla kuin lähtömaissa. Yritysten voitontavoittelun logiikka ei käy monestikaan yhteen yhteiskunnan edun kanssa. Siitä syystä sosialismin ihanne on demokratian ulottaminen myös talouteen, jotta talous palvelisi koko kansaa.

Työväenaatteena sosialismi on kummunnut kansan suuren työtätekevän enemmistön tarpeista. Vapautuminen suurpääoman vallasta, kansanvalta ja vapaus, ovat sosialismin keskeisiä tavoitteita ja arvoja. Siksi sosialisteille on ollut tärkeää viedä demokratiaa eteenpäin.

Luokkataustasta riippumaton

tasa-arvoisuus äänestyskopissa ei kuitenkaan riitä, vaan sosialismin toteutumiseksi demokratia on vietävä myös niin sanoen tehtaan porteista sisään. Vapautta ei voi olla, jos työntekijät ovat työnantajan mielivallan alaisia ja jos ”demokraattisiksi” itseään nimittävät valtiot joutuvat päätöksenteossaan miellyttämään suurpääomaa.

Niin paljon kuin sosialismissa on kyse vapaudesta ja oikeuksista, on kyse myös velvollisuuksista. ”Jokaiselta kykynsä mukaan, jokaiselle tarpeensa mukaan” tiivistää hyvin asian. Positiiviset oikeudet edellyttävät toteutuakseen yhteisön aktiivista toimintaa, yleensä käytännössä verojen maksua palveluiden kustantamiseksi. Yhteisö tukee näin jokaisen yksilön vapaata kehitystä luomalla kaikille samat mahdollisuudet kouluttautua, saada terveydenhoitoa, elää hyvää elämää. Tätä kutsutaan myös solidaarisuudeksi, joka on yksi sosialismin arvoista.

Sosialismin suuri tarina jatkuu.

Marxin kirjoitukset, yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, ammattiyhdistysliikkeen vaikutusvallan kasvu ja hyvinvointivaltion luominen ovat kaikki osa tätä suurta tarinaa. Nykyajan globaali kapitalismi ympäristöongelmineen on asettanut sosialistiselle liikkeelle uusia haasteita, joiden ratkaisua kipeästi tarvittaisiin.

Sosialismi on saanut vasemmistolaisessa ajattelussa rinnalleen myös muita ajattelutapoja, kuten feminismin, jotka antavat oman välttämättömän tärkeän panoksensa vapautta puolustaville voimille. Vapautta on muistettava puolustaa erityisesti tällä hetkellä, kun fasistiset ja äärioikeistolaiset liikkeet nostavat päätään ja kun oikeistolaiset hallitukset luovat kurjuutta ympäri maailman.

Työväenliike on aina luottanut joukkotoimintaan. Myös nykyaikana toimimalla yhdessä puolustamme tehokkaimmin arvojamme.

37

I P P O O K IS L E P

Antifasistisimulaattori 2018 teksti Pontus Purokuru

Natsipomo tähtää pistoolilla. Loikkaan kohti, huitaisen kirveellä asekäden poikki ja nuijin natsin nurin.

Peli päättyy. Olen tappanut 20 tunnin aikana 330 natsisotilasta, 407 eliittinatsia, 83 supernatsia ja 81 übernatsia. Se tuntuu terapeuttiselta.

Sodankäynti natseja vastaan on ollut hyväksytty juoniasetelma koko ikäni ajan. Nyt siitä yritetään tehdä kiistanalainen. Trumpin valinnan jälkeen kaduilla käsivarret ojossa marssiva äärioikeisto paheksuu natsivastaisuutta, ikään kuin rodullistamiseen ja massamurhiin tähtäävä kansallissosialismi olisi poliittinen suuntaus muiden joukossa.

Paheksuttavia ääripäitä on vain yksi, ilmoittaa Wolfenstein II: The New Colossus (2017). Hashtagilla #NoMoreNazis mainostetun pelin alaotsikko on lainattu Emma Lazaruksen vuonna 1883 kirjoittamasta runosta.

Lazaruksen New Colossus -sonetti oli osa kampanjaa, jolla

38

Wolfenstein II pystyttää uuden Vapaudenpatsaan Trumpin jälkeiseen maailmaan.

kerättiin rahaa Vapaudenpatsaan rakentamiseen. Lazarus kieltäytyi kirjoituspyynnöstä, kunnes näki, kuinka huonosti New Yorkin Ward’s Islandin vastaanottokeskukseen Venäjältä saapuneita juutalaispakolaisia kohdeltiin. Hän kirjoitti saman tien sonetin, jossa Vapaudenpatsas toivottaa “kodittomat ja kirotut” siirtolaiset tervetulleeksi Yhdysvaltoihin.

UUSI HAHMOJA VÄKIVALTAPELEIHIN Toista maailmansotaa kieli poskessa versioivan Wolfenstein-sarjan ensimmäinen peli julkaistiin vuonna 1981.

Sarja tunnetaan erityisesti Wolfenstein 3D:stä (1992), joka on Doomin ohella historian kuuluisimpia pelihahmon silmistä kuvattuja ammuskeluita.

Wolfenstein: The New Order (2014) nosti sarjan uuteen suosioon.

Loistavasti käsikirjoitettu peli esitteli

vaihtoehtoisen 1960-luvun maailman, jossa natsit ovat voittaneet toisen maailmansodan. Globaali kulttuuri on saksankielistä. The Beatlesista on natsiversio ja vähemmistöt on aidattu tulta syöksevien natsirobottien vartioimille keskitysleireille.

Peli esittää antifasistisen väkivallan ylivoimaista sortajaa kohtaan sallittuna.

The New Colossus jatkaa tarinaa Amerikassa, jota SS-joukot hallitsevat yhdessä Ku Klux Klanin kanssa.

Natsien kauhu William J. Blazkowicz herää koomasta ydinsukellusveneen uumenissa ja ottaa missiokseen “tehdä Amerikasta taas natsivapaan”, kuten yksi pelin mainoslauseista kuuluu. Monikulttuurisen vastarintatiiminsä kanssa Blazkowicz hiipii, neuvottelee, ampuu ja pommittaa tiensä kansallissosialistien päämajasta toiseen. Hän kantaa ydinpommin selkärepussaan Roswelliin ja lentää natsiufolla Venukseen.

Blazkowicz ei kuitenkaan ole

perinteinen ammuskelusankari. Peli alkaa pyörätuolista, ja suuren osa ajasta vammaisen pelihahmon maksimiterveys on vain 50 terveyspistettä tavanomaisen sadan sijaan. Blazkowiczin läheisiin taistelutovereihin kuuluu hahmoja, joita harvemmin näkee miehisissä väkivaltapeleissä, kuten viimeisillään raskaana oleva Anya, antifasistisessa palaverissa vauvaa imettävä Grace ja tekoraajan kanssa taisteleva Fergus.

ALISTETTUJEN VÄKIVALTAA Kaikki pelin markkinoinnista dialogiin kommentoi nykyistä äärioikeiston nousua. Suurin osa amerikkalaisista on pelin maailmassa

mukautunut natsihallintoon, aivan kuten Saksassa keskiluokka mukautui 1930-luvulla. Totalitarismi ei välttämättä ole täyttä painajaista niille, jotka täyttävät normit ja alistuvat sääntöihin.

“Natseilla on kyllä hyviä pointteja”, valkoihoinen amerikkalainen tuumii. “Viimeinkin saa sanoa mitä oikeasti ajattelee”, toinen kehuu.

Pelitutkija Brendan Keogh kirjoittaa blogissaan, että The New Colossus tutkii, kuinka hauraita sekä liberaali kansallisvaltio että aikuisen miehen keho ovat. Molemmat ovat murrettavissa pelolla ja väkivallalla.

Wolfenstein II:n pointti on selvä.

Siirtolaiset ovat jälleen liikkeellä. Äärioikeisto marssii Suomessakin

itsenäisyyspäivisin ja uhkaa vähemmistöjä väkivallalla. Meidän täytyy rakentaa uusi poliittinen keho, uusi kolossi vapaudelle ja monikulttuurisuudelle. Se syntyy kamppailussa, jossa alistettujen tekemää vastarintaa ei voi rinnastaa valkoisen ylivallan kannattajien väkivaltaan.

The New Colossus julkaistiin maailmanpoliittisesti epätoivoisella hetkellä. Pelin sanoma kuitenkin kehottaa järjestäytymään. Vapautustarinat päättyvät yleensä hirmuhallinnon kukistumiseen, ikään kuin kulttuurituote tekisi poliittisen työn kuluttajan puolesta. The New Colossus päinvastoin loppuu hetkeen, josta todellinen vastarinta vasta alkaa.

39

Jouluinen linssimureke 8-10 annosta Ainesosat 2 ½ dl punaisia linssejä 5 dl vettä 2 sipulia 3 valkosipulinkynttä 2 porkkanaa 1 palsternakka 1 dl kaurahiutaleita 0,5 dl rypsiöljyä 2 tl inkivääriä (jauhetta) ½ tl neilikkaa 1 tl mustapippuria 2 tl suolaa 225 g vegaanista lehtitaikinaa (sinappia)

Huuhdo linssit. Keitä linssit kypsiksi, noin 15 minuuttia, ja siivilöi vesi pois.

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuori ja raasta porkkanat ja palsternakka.

Kuullota sipulit ja juuresraaste öljyssä paistinpannulla. Lisää mausteet. Kun raaste on pehmentynyt, lisää linssit ja kaurahiutaleet. Sekoita hyvin. Soseuta seos ja jäähdytä hieman kädenlämpöistä lämpimämmäksi.

Vuoraa 1,5 litran leipävuoka leivinpaperilla. Kumoa linssiseos vuokaan ja peitä vuoan pinta foliolla. Kypsennä linssimureketta 175-asteisen uunin keskitasolla noin 45 minuuttia. Jäähdytä ja jätä yön yli jääkaappiin.

SEURAAVANA PÄIVÄNÄ: Ota paistos vuoasta. Jos lehtitaikina on pakastettu, anna sen sulaa huoneenlämmössä paketin ohjeen mukaan. Levitä taikinalevy pöydälle ja laita linssimureke levylle. Kääri linssimureke lehtitaikinaan. Halutessasi voit kuorruttaa ennen käärimistä linssimurekkeen ohuella kerroksella sinappia.

Paista 200 asteessa noin 35 minuuttia. Tarjoile haluamiesi lisäkkeiden, esimerkiksi laatikoiden ja salaattien, kanssa.

40

I K K II IT R K

Synnytystalkoot filippiiniläisittäin Docpointin parhaimmistossa valokeilaan nousevat naiset. teksti Mikko Pihkoluoma

Silvana Imam on Ruotsin tunnetuin feministiräppäri, joka hänestä kertovan dokumenttielokuvan aikana näyttää tunteensa ruotsalaispopparia Beatrice Eliä kohtaan. Silvana on fiilistelevä dokumentti, jossa päästään hämmentävän lähelle Ruotsin kuuluisinta lesboparia.

Peräti kolmen ohjaajan (Mika Gustafson, Olivia Kastebring ja Christina Tsiobanelis) yhteisteosta on kuvattu usean vuoden ajan läpi Imamin nousujohteista uraa. Yhdistelmä huumaavaa keikkamateriaalia ja sermien takana tapahtuvaa söpöilyä on erittäin onnistunut. Silvanaa voisi helposti kuvailla henkilökulttia luovaksi fanielokuvaksi, mutta se onnistuu nousemaan tämän muotin yläpuolelle.

Vaikkei elokuvassa ole selkeää rakennetta, niin se pysyy silti koko ajan kasassa. Ainakin se pysyy kiinnostavana, koska Imamissa on niin monta puolta, muttei tyhjenny laatikoihin kuten feministi, lesbo tai siirtolaistaustainen.

Imam vastustaa lyriikoissaan rasismia, seksismiä ja kaikkea syrjintää.

Dokumentissa Imam käy äitinsä kotiseuduilla Liettuassa, jossa sukupuoliroolit ovat ahdistavan perinteiset ja hän pääseekin haastamaan paikallisen papin asenteita.

Dokumentti koskettaa varmasti hänen fanejaan eniten, mutta sen tarjoamat väläykset suloisesta ihastuksen alkumetreistä kohti arkisempaa parisuhdetta on jotain mitä harvemmin musiikkidokumentti onnistuu näyttämään. Ne alkupuolen haastattelut, joissa Imamia aavistuksen nolottaa Elin nimen mainitseminen, tai kun hän toteaa miten hullua on kirjoittaa laulua ihmiselle, jonka on vasta tavannut, ovat yksinkertaisesti kaunista seurattavaa. Imamin kasvojen ilmeitä voi lukea kuin avointa kirjaa.

Docpointin ohjelmistoon sisältyy myös elokuvia Ruotsia kauemmista maista. Motherlandissa seurataan manilalaista maailman vilkkainta synnytyssairaalaa, jossa on elokuvan alussa 115 lasta.

Filippiinin väestöstä valtaosa on katolilaisia ja tästä syystä suomalaisia synnytystalkoita ei tarvitse erikseen huutaa esiin. Päinvastoin terveydenhuollon ammattilaiset yrittävät saada kierukoita laajemmin käyttöön, kun kolmansia tai jopa viidensiä lapsiaan saavat perheet eivät selkeästi pärjää

taloudellisesti.

Perhesuunnittelua hidastavat vanhoilliset asenteet ja eritoten äitien mielipiteet.

Eräs äideistä on juuri synnyttänyt kaksoset, mutta hänen miehellään ei ole varaa matkustaa sairaalaan.

Yksi äideistä on vasta lukioikäinen ja poikaystävä ei ole vielä ainakaan luvannut tulla käymään. Vanhempi sairaanhoitaja paasaa megafoniin, että muistakaa pitää huolta vartaloistanne, sillä miehenne saattavat paraikaa lirkutella seksikkäiden naisten kanssa.

Frederick Wiseman on varmasti kuuluisin eri instituutioiden arjesta dokumentteja tehnyt elokuvaohjaaja, ja cinema veriten hengessä tämäkin elokuva on tehty. Wisemanille tuttuun tyyliin kamera seuraa tapahtumia niitä suoraan kommentoimatta. Osa tilanteista on koomisia ja huolestuttavia samaan aikaan, mutta dokumentaristi ei asetu tapahtumien yläpuolelle tai selkeästi pyri johdattelemaan katsojaa.

Ramona S. Diazin kameran edessä hämmentävän harva äideistä tuntuu välittävän kuvaamisesta.

Lopputulos on välillä uskomatonta seurattavaa tai vähintäänkin silmiä avaavaa.

Docpoint Helsingissä 29.1.–4.2.2018

41

Järjestö uutiset TAMMITAPAAMINEN JÄRJESTETÄÄN 20.–21.1.

PÄÄTOIMITTAJA

Vasemmistonuoret järjestää yhdessä nuorten ammattiyhdistysaktiivien ja Kansan sivistystyön liitto kanssa perinteisen Tammitapaamisen 20.–21. tammikuuta Siuntiossa. Tämänkertaisen Tammitapaamisen teemana on ”Tarvitaanko meitä vielä? – Työ ja koulutus tulevaisuuden Suomessa”. Ohjelmassa on alustuksia, ryhmätöitä ja keskusteluja sekä yhteistä illanviettoa.

Osallistumismaksu on Vasemmistonuorten jäsenille 40 euroa ja muille 70 euroa. Hinta sisältää majoituksen ja ruokailujen lisäksi matkakulut. Joidenkin ammattiliittojen osallistumismaksun kustantaa ammattiliitto.

LOMAILEE

Ilmoittautuminen on auki 11.1.2018 saakka osoitteessa extra.vanu.fi/tammitapaaminen2018.

LIBERON TAPIO KULTIN HALLITUKSEEN Tätä lehteä julkaisevan Libero ry:n hallituksen varajäsen Noora Tapio valittiin marraskuussa Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n hallitukseen.

Tapio on tamperelainen kaupunginvaltuutettu ja myös Vasemmistonuorten hallituksen jäsen.

Kultti on noin 200 pienlehden kattojärjestö, joka muun muassa ylläpitää Kulttikiska-nettikauppaa ja on julkaissut Iso Numero -lehteä. Kultti kuuluu myös Julkisen Sanan Neuvostoon, minkä ansiosta Liberokin on neuvoston kanteluoikeuden piirissä.

LIBERO LAATULEHTIKILPAILUN FINAALISSA Libero oli Vuoden laatulehti 2017 -kilpailun 13 finalistin joukossa. Palkinto myönnettiin Niin & näin -lehdelle. Kunnianmaininnan sai Tähtivaeltaja ja yleisöäänestyksen voitti Animalia-lehti.

Voittajan valitsi kolmihenkinen asiantuntijaraati, johon kuuluivat kustantaja ja kirjailija Ville Hytönen, toimittaja Hanna Nikkanen ja viestintäkonsultti Pekka Pekkala. Libero valittiin vuoden laatulehdeksi vuonna 2007.

42

Liberon toimituksessa on normaalia hiljaisempaa joulu-tammikuun ajan, sillä päätoimittaja Niko Peltakangas on isyyslomalla 29. tammikuuta saakka. Yhteydenottoihin vastaa Vasemmistonuorten tiedottajaa sijaistava Kalle Erkkilä (040 770 8653, kalle@vasemmistonuoret.fi).

H A N N A -M A R IL LA

Ei tarkoittaa ei Maailman turvallisuustilanne on heikentynyt viime vuosina. Ei olekaan yllättävää, että presidentinvaaleissa perinteinen käsitys ulko-ja turvallisuuspolitiikasta dominoi keskustelua – käsitys, jossa turvallisuuspolitiikan nähdään koostuvan yhtäältä ulkopolitiikasta ja toisaalta puolustuspolitiikasta tai maanpuolustuksesta.

Jälleen lentävät aikansa eläneet leimakirveet suomettumisesta ja pohdinnat siitä, olemmeko nyt varmasti osa länttä.

Suomi on vuosi vuodelta karistanut puolueettoman maan ominaispiirteitä pois harteiltaan. Yhä useampi päättäjä antaa ymmärtää, että Nato-jäsenyydestä ei tarvita kansanäänestystä. Samaan aikaan Naton kannatus kansalaisten parissa on vain laskussa. Ihmiset ymmärtävät, että maamme sotilaallinen liittoutumattomuus luo vakautta.

Sotilaallinen liittoutuminen sitoo käsiä.

Jo nyt läheinen yhteistyö Nato-maiden kanssa sitoo käsiämme ja vaikuttaa siihen, ettemme voi allekirjoittaa YK:n ydinasekieltosopimusta, joka olisi oman ulkopolitiikkamme tavoitteiden mukaista.

Natoon kuuluminen ei tarkoittaisi valintaa kuulua länteen, vaan arvoyhteisöön, jonka jäsenmaiden sisäpolitiikkaa on ristiriidassa sotilasliiton omien perusperiaatteiden kanssa kuten Turkin tai Puolan.

Sotilasliitto tarkoittaisi vahvempaa sitoutumista Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan, joka näyttää tällä hetkellä hyvin epävakaalta. Yhdysvaltain Presidentti Donald Trump on

lisännyt jännitteitä muun muassa irtautumalla Iranin ydinohjelmaa rajoittavasta sopimuksesta julistamalla Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi, ydinsotauhittelulla Kim Jong Unin kanssa ja niin edelleen.

Liittoutuminen on tarpeellista, mutta sitä voi tehdä pysyen sotilaallisten liittoumien ulkopuolella.

Kyse on myös valinnasta siitä haluammeko olla vakauttajia vai lähteä mukaan keikuttamaan venettä.

Nato-haukat ovat liikkeellä ja kirkuvat Nato-option sulkeutumista. Ensi vuonna Ruotsissa olevia parlamenttivaaleja ja oikeistoblokin Nato-myönteisyyttä pyritään käyttämään pelotteena. Kuitenkin noin puolet suomalaisista ei haluaisi Suomen liittyvän Natoon edes Ruotsin perässä.

Suomi ja Ruotsi eivät ole samalla lähtöviivalla Nato-jäsenyyden suhteen. Suomella on 1 300 kilometrin mittainen itäraja ja erityinen suhde Venäjään. Venäjä ei muodosta tällä hetkellä suoraa sotilaallista uhkaa Suomelle, sen sijaan hybridivaikuttamisen uhka sekä demokratian ja kansalaisyhteiskunnan tila Venäjällä ovat huolestuttavia.

Ei tarkoittaa ei. Naton sijaan meidän tulisi ottaa aktiivisempi rooli aseidenriisunnassa sekä konfliktien rauhanomaisessa ratkaisussa ja niiden ennaltaehkäisyssä.

Hanna-Marilla Zidan Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja.

43

I T T N A

Vallankäytön välineet Presidentinvaalit saivat minut pohtimaan johtamista ja vallankäyttöä.

Vasemmistonuoret vastustaa perustellusti vallan keskittymistä ja kannattaa demokraattisia ja osallistavia toimintatapoja. Vastuun jakaminen tasaisesti ehkäisee uupumusta, luo omistajuutta politiikkaan ja joukkoistaa parhaan tiedon järjestön käyttöön.

Valta ei kuitenkaan automaattisesti jakaudu tasaisesti. Kahden vuoden pääsihteerikauteni aikana olen oppinut, että pelkästään se, että jättää käyttämättä tilaisuuden vallan käyttöön tai linkittää valmisteilla olevan dokumentin Facebook-ryhmään, ei riitä. Vallan jakamiseen täytyy panostaa.

On mietittävä, millaista tietoa haluan saada selville ja kuinka se parhaiten tapahtuu, kysyttävä suoraan, valmisteltava erilaisia skenaarioita, pohjustettava asiaa ja käytettävä osallistavia menetelmiä. Minulla on asian suhteen vielä paljon opeteltavaa, mutta erityisen haasteelliseksi tämä muuttuu, kun vapaaehtoiset johtavat toisten vapaaehtoisten toimintaa. Yksi johtamisen perussäännöistä onkin, että osatakseen johtaa muita täytyy tuntea itsensä. Itselleni

44

tämä on tarkoittanut esimerkiksi rutiineihin panostamista ja kalenterin käytön uudelleenopettelua.

Toinen asia mitä olen pohtinut, on strateginen johtaminen. Strategia ohjaa järjestön kasvua ja kehittämistä pidemmällä aikavälillä.

Strategia kirjoittaa auki järjestössä jo hyväksihavaittuja periaatteita ja linjaa tulevaa.

Järjestöissä ei riitä, että strategia on vain toimiston ja hallituksen työkalu. Jäsenistöllä täytyy olla omistajuus järjestön pitkän tähtäimen tavoitteisiin. Tällä liittokokouskaudella päivitetään poliittisen ohjelman lisäksi myös strategiaa. Nyt on aika ajatella isosti poliittisesti ja järjestöllisesti.

Samalla kun olette valppaita, muistakaa olla myös armollisia itsellenne! Vasemmistonuorten pitkä historia ja tunnustettu asema antavat perspektiiviä sille, että liikkeellä on taipumus jatkua.

Antti Kettunen Kirjoittaja on Vasemmistonuorten pääsihteeri ja Libero ry:n puheenjohtaja.

Yhteystiedot

HANKI UUSIA TIETOJA & TAITOJA KESKUSTOIMISTO Hämeentie 29, 6. krs, 00500 Helsinki 045 348 5499 toimisto@vasemmistonuoret.fi www.vasemmistonuoret.fi Puheenjohtaja Hanna-Marilla Zidan 050 590 2771, hanna@vasemmistonuoret.fi Pääsihteeri Antti Kettunen 045 644 7880, antti@vasemmistonuoret.fi Järjestö- ja koulutussihteeri Laura Pohjola 045 662 8206, laura.pohjola@vasemmistonuoret.fi Tiedottaja Niko Peltokangas 050 501 9721, niko@vasemmistonuoret.fi Jäsen- ja toimistosihteeri Valter Söderman 045 348 5499, toimisto@vasemmistonuoret.fi Talouspäällikkö Pirkko Holappa 045 351 9917, pirkko@vasemmistonuoret.fi

PIIRIJÄRJESTÖT Etelä-Suomen Vasemmistonuoret Päijänteentie 35, 00510 Helsinki puheenjohtaja Samuel Drake, 044 587 7891, samwelldrake@gmail.com toiminnanjohtaja Toni Asikainen, 044 019 5901, etela-suomi@vasemmistonuoret.fi Hämeen Vasemmistonuoret Näsilinnankatu 22 A, 33210 Tampere puheenjohtaja Noora Tapio, 0400 908 088, nooratapio0@gmail.com toiminnanjohtaja Petteri Kiponoja, 040 837 3467, hame@vasemmistonuoret.fi Itä-Suomen Vasemmistonuoret Pohjoiskatu 6, 80100 Joensuu (käyntiosoite Kauppakatu 44) puheenjohtaja Antti-Veikko Labbas, 050 403 0600, anttilab@luukku.com järjestösihteeri Viljami Vaskonen, 044 976 2830, ita@vasemmistonuoret.fi Keski-Suomen Vasemmistonuoret Väinönkatu 28 B 14, 40100 Jyväskylä puheenjohtaja Iiro Uusitalo Piirisihteeri Veera Planting, keski-suomi@vasemmistonuoret.fi Lapin Vasemmistonuoret c/o Mona Eskelinen, Pihkaporintie 6 C 10, 96800 Rovaniemi Puheenjohtaja Jussi Öman, 040 731 4145, oman.jussi@gmail.com Piirisihteeri Mona Eskelinen, 040 7000 219, lappi@vasemmistonuoret.fi Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuoret Pakkahuoneenkatu 19, 90100 Oulu Puheenjohtaja Riikka Matilainen, 040 725 2840 Piirisihteeri Eemi Koskela, pohjois-pohjanmaa@vasemmistonuoret.fi Satakunnan Vasemmistonuoret Maaherrankatu 28, 28100 Pori Puheenjohtaja Jelena Kiilholma, 040 412 0866, jelena.kiilholma@gmail.com Piirisihteeri Jonna Jylhäsaari, 050 590 2417, satakunta@vasemmistonuoret.fi Varsinais-Suomen Vasemmistonuoret Hakakatu 12, 20540 Turku puheenjohtaja Mikael Kiivanen, 040 841 3610 piirisihteeri Misha Dellinger, 045 131 2552, varsinais-suomi@vasemmistonuoret.fi Kainuun Vasemmistonuoret Puheenjohtaja Riitu Mäkeläinen, 044 323 6206, riitu.makelainen@hotmail.com

EUROT OJENNUKSEEN Saat perustiedot järjestön taloudenhoidosta ja kirjanpidosta.

10.–11.3. Kouvola | 6.–7.10. Jyväskylä

PÄTEVÄ PUHEENJOHTAJA Saat katsauksen puheenjohtajan rooliin ja tehtäviin sekä vinkkejä ryhmän ohjaamiseen.

17.3. Tampere

JÄRJESTÖ SOSIAALISESSA MEDIASSA Tutustut sosiaalisen median kenttään ja otat haltuun oman yhdistyksesi tarpeisiin sopivat välineet niin ulkoiseen kuin sisäiseen viestintään.

10.3. Oulu | 13.10. Tampere

ESIINTYMISJÄNNITYS KURIIN Opit olemaan esiintymistilanteessa oma itsesi ja hallitsemaan esiintymiseen liittyvää jännitystä.

10.3. Helsinki | 6.10. Oulu

KOULUTTAJAKOULUTUS Saat tietoa aikuisesta oppijana sekä opit erilaisia tapoja ohjata ryhmää.

1. lähijakso 21.–22.4. Helsinki 2. lähijakso 26.–27.5. Helsinki

TOIMINNALLISUUTTA KOKOUKSIIN JA KOULUTUKSIIN Opit valitsemaan yhdistyksen kokouksiin ja koulutuksiin sellaisia toimintatapoja, jotka tuovat kaikkien osallistujien osaamisen hyödynnettäväksi.

5.5. Oulu | 29.9. Tampere

LUE LISÄÄ JA ILMOITTAUDU: ksl.fi/koulutuskalenteri, ksl@ksl.fi tai 040 197 4209. tutustu

tykkää

f

ksl.fi kslry tutustu

ksl.fi

Esittelyssä vanu Palstalla tutustutaan vasemmistonuoriin.

Kun liityit jäseneksi, oliko Vasemmistonuoret ainoa vaihtoehto vai yksi monista?

Hennakaisa

Aleksi: Ainoa vaihtoehto oikeastaan!

Vanu oli ainoa, jonka poliittisesta ohjelmasta en löytänyt miltei mitään sellaista, jonka kanssa olisin ollut eri mieltä.

Hennakaisa: Vasemmistonuoret oli ainoa vaihtoehto liittyessäni. Olin tavallaan pohjustanut päätöstäni jo vuosia olemalla henkisesti vasemmistonuori, mutta jostain syystä jäseneksi profiloituminen vaati rohkeutta.

Kerro ikimuistoisen hyvä tai huono kokemus Vasemmistonuorten toiminnasta.

Aleksi ALEKSI HOLOPAINEN, HELSINKI 18-vuotias Liittyi Vasemmistonuoriin alkuvuodesta 2015.

Opiskelee lukiossa, toimii opiskelijakunnassa kolmatta vuotta.

HENNAKAISA KINNUNEN, ROVANIEMI 24-vuotias Toiminut aiemmin Raahen Seutukunnan Vasemmistonuorten sihteerinä Opiskelee kuvataidekasvatusta Lapin yliopistossa

46

Aleksi: Kesäleiri 2015, joka muutti suuresti ajatteluani ja tutustutti minut vegaaniseen ruokaan!

Hennakaisa: Kerran olin ainoa Popovanun (Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuoret) kesäleirille ilmoittautunut ja olin varannut ainoan kesätöistä saamani pitkän vapaan sille ajalle, ja sitä leiriä ei siis järjestetty. Menin sitten Saarijärvelle ja Jyväskylään relaamaan, mikä sekin oli tosi hyvä.

Mikä sinua on innostanut viime aikoina?

Aleksi: Historian opiskelu, korkeakoulupaikoista haaveilu, kaikenlainen kirjoittaminen sekä feministinen stand up.

Hennakaisa: Erilaisten taidenäkemysten pohtiminen sekä ymmärtäminen ja ylioppilaskunnan edustajistotoiminta.

mättömämpi sekä koti- että erityisesti ulkomaanpolitiikasta. Voi olla, etten olisi suunnannut lukio-opintojani yhtä paljoa poliittisiin ja historiallisiin aineisiin tai etten kävisi yhtä usein mielenosoituksissa ynnä muissa.

Hennakaisa: Tuskailisin varmaan aika paljon enemmän identiteettini kanssa JOKO-TAI Kaduilla vai kabinetissa?

Aleksi: Kaduilla!

Hennakaisa: Kabinetissa, koska viihdyn sisätiloissa ja keskustelu on helpompaa vähempiärsykkeisessä ja lämpimässä tilassa.

Cheekin vai Ultra Bran ”viimeinen” keikka?

Aleksi: Ehdottomasti Ultra Bra. Hennakaisa: Tietenkin Ultra Bran keikka! Oon ollut fani jo lapsesta saakka, kun sisko kuunteli UB:ta!

Ananas- vai anjovispitsa?

Aleksi: Ananas!

Hennakaisa: Jos on pakko valita niin ananas. Mieluiten teen soijasuikale-munakoiso-ite tehty vege-valkosipulimajoneesi-pitsan.

Presidentti vai ei presidenttiä?

Aleksi: Presidentti.

Hennakaisa: Presidentti kai, ei ainakaan monarkia.

Joulupöytään seitan- vai sikakinkku?

Aleksi: Seitan.

Hennakaisa: Seitan-kinkku itselle ja muille halukkaille. Olen usein pöydässä, missä on myös possua.

Lätkä vai fudis?

Missä olisit, jos et olisi koskaan liittynyt Vasemmistonuoriin?

Aleksi: Olisin ainakin paljon tietä-

Aleksi: Jos on pakko valita, niin lätkä!

Hennakaisa: Pesäpallo.

oikomaan vääryyksiä, puolustamaan sorrettuja, pelastamaan maailman… ottakaa minuun pikimmiten yhteyttä alle rastimani vaihtoehdon merkeissä.

kyllä, olen kiinnostunut

Liityn jäseneksi Vasemmistonuoriin ja saan Liberon kotiin kannettuna.

TIETOA

En liity vielä jäseneksi, mutta haluan saada lisää tietoa Vasemmistonuorista.

TILAUS

Tilaan vuoden Liberot näytenumeroina ilmaiseksi, koska olen alle 30-vuotias opiskelija, koululainen tai työtön.

Tilaan Liberon ilmaiseksi kouluun, nuorisotilaan, vankilaan tms.

Tilaan Liberon rahalla. Lähettäkää 20 euron lasku.

En halua, että minulle lähetetään enää Liberoa.

Osoitteeni on muuttunut, alla uusi osoite.

Roxane Gay: bad Feminist (Like 2017) Koko Hubara: Ruskeat Tytöt (Like 2017)

Haluamani tilaajalahja: (sisältyy maksullisiin tilauksiin)

Vastaanottaja maksaa postimaksun

VASTAUSLÄHET YS TUNNUS 5003551 00003 HELSINKI

JÄSENEKSI

Nimi............................................................................................................................................................................................................................................

Lähiosoite...............................................................................................................................................................................................................................

Postinumero ja -toimipaikka.......................................................................................................................................................................................

Puhelinnumero....................................................................................................................................................................................................................

Sähköposti............................................................................................................

Liityn sähköpostilistalle.

Syntymäaika .....................................

Päiväys............................... Allekirjoitus..........................................................................................................................................................................

(Alle 15-vuotiaalta liittyjältä huoltajan allekirjoitus)

47

Kuva: Atte Hyvärinen, Työväenmuseo Werstas.

Vastuuta suomalaisista 100 vuotta Osuuskunta Tradeka lahjoittaa tänä vuonna 100-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi 2,5 miljoonaa euroa yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Lahjoituksen saajia ovat muun muassa lapsiperheitä tukevat järjestöt ja nuorisojärjestöt. Tuemme myös ikäihmisten loma- ja virkistystoimintaa.

www.tradeka.fi