Libero 2/2017

2/2017 | 31. VUOSIKERTA • IRTONUMERO 4 €

KÖYHYYS

U S IT J O IR K Ä PÄ Vasemmistolainen mielipide- ja kulttuurilehti Perustettu vuonna 1987 • Kultti ry:n jäsen Kustantaja: Libero ry. • Päätoimittaja: Niko Peltokangas • Ulkoasu & kuvitukset: Kai Arponen Osoite: Hämeentie 29, 6.krs, 00500 Helsinki Puhelin: 045 348 5499 Sähköposti: toimitus@vasemmistonuoret.fi • Kotisivu: www.liberolehti.fi ISSN 0783–6198 • Painopaikka: Waasa graphics, Vaasa Painettu ympäristöystävälliselle paperille ympäristöystävällisessä painossa.

Tilaushinta 20 €, tukitilaus 50 €.

Trollittomiin hetkiin

2

Tätä lehteä tehdessä on muistanut hyvin, mikä Liberossa on parasta.

Politiikkaa ei ole nimittäin ollut viime aikoina pelkästään mukava seurata. Vasemmiston nousu kuntavaaleissa innostaa, mutta samalla sen on tarkoittanut voimistuvaa oikeistotuulta, kun tappion kärsineet hallituspuolueet tiukentavat otettaan vallasta sekä tavoitteistaan yksityistää sosiaali- ja terveyspalvelut demokratian ulottumattomiin.

Härskein manööveri nähtiin Perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen, kun persujen ryhmästä irronnut kansanedustajajoukko ministereineen jäi hallituksen tueksi, vaikka Keskusta ja Kokoomus näyttivät puolueelle ovea. Nyt valtaa pitää hallitus, joka ei ole mittauttanut luottamustaan vaaleissa. Jussi Halla-ahon rasismin vuoksi torjunut hallitus jatkaa entisellä hallitusohjelmalla, jonka rasistisimmat kohdat kirjoitti sama Halla-aho.

Hallitusta politiikan vastenmielisyys ei haittaa. Hallituksen trollien tavoitteena on kuormittaa ja vaientaa vastustajansa absurdeilla nettikampanjoillaan. Voimansa nämä torpedot saavat aiheuttamastaan hämmennyksestä – ja maininnoista pääkirjoituksissa. Siksi jätetään nimet mainitsematta.

Näinä aikoina tarvitaan voimauttavia hetkiä, joita hallitus ja trollit eivät pi-

laa. Toivottavasti tämän Liberon lukeminen on yhtä voimauttavaa kuin sen kokoaminen on ollut.

Poliittista virkistystä voi etsiä vaikka vasemmistopopulismista voimaa hakevasta artikkelista (s. 8) tai Rojavan demokratiaihanteita käsittelevästä konferenssiraportista (s. 10).

Ajankohtaista poliittista analyysiä tarjoaa lähes sata vuotta sitten kuolleen sosialistifilosofin Rosa Luxemburgin vaiheista kertova juttu (s. 18).

Kuutossivun henkilönä aiemminkin nähty Hanna-Marilla Zidan (s. 6) ammentaa poliittista intoa tovereidensa innostuksesta ja vanhempien sukupolvien esimerkistä. Hän peri myös puheenjohtajan kolumnipaikan Anni Ahlakorvelta (s. 47). Nyt kolmannen puheenjohtajan tiedottajana voin todistaa, että olennainen osa heidän jokaisen osaamista on taito innostaa meidät muut mukaan kamppailuihin.

Liberon tekemisessä innostaa myös mahdollisuus kehittyä ja kehittää.

Lehteä julkaisevan Libero ry:n uudella hallituksella on suunnitelmissa laajentaa lehden taustajoukkoja ja tässä kehitystyössä on ilo olla mukana (s. 46).

30-vuotias lehti on kokenut elämänsä aikana pienempiä ja suurempia muodonmuutoksia, jotka ovat osaltaan pitäneet Liberon mielenkiintoisena lukijoilleen ja tekijöilleen. Kolmea vuosikymmentä juhlitaan seuraavassa numerossa.

Niko Peltokangas Kirjoittaja on Liberon päätoimittaja, joka työskentelee myös Vasemmistonuorten tiedottajana.

TEKIJÄLTÄ

Patrik Pulkkinen on 21-vuotias humanististen tieteiden opiskelija, joka asuu toista vuotta Ruotsissa. ”Yliopisto-opinnoista

huolimatta

näen roolini työväenliikkeessä varsin käytännönläheisenä. En voi pahemmin kehua lukeneeni Marxia, Kollontaita tai Luxemburgia.

Ennemmin

huolehdin

kokoustajien ruokkimisesta tai maalaan banderollia kuin kahlaan läpi Pääomaa.

Ruotsin Ung Vänsterin hardco-

30.

re-marxistien kanssa toimiessa tämä on välillä aiheuttanut noloja tilanteita, kun

24.

26.

minun on pitänyt kesken keskustelun googlata, mitä ihmettä tarkoittaa perusta– ylärakenne-suhde.

Työväeniike tarvitsee teoreetikkoja,

käytännön tekijöitä ja kaikkea siltä väliltä.

Uskon, että vasemmistosta löytyy paikka kaikille. Liikkeen haasteena näenkin saavutettavuuden lisäämisen. Vasemmiston

06 Vasemmistonuoret vastustaa

fasismia uudessa johdossa.

mitattavissa olevan suosion lasku tuskin

34

Kesäkeittoa vastarintalautaselle

08 Populismi on vasemmiston

36 Koivistokin pelasi konsolilla.

12

40 Kirja-arvioissa runoja,

vaihtoehto.

Syyrialaiset eivät löydä turvaa Venäjältä.

TEEMA

reseptejä ja sarjakuvaa

42 Haastattelussa Vanu-ukon

johtuu niinkään sisällöstä kuin siitä, millaisessa paketissa se tarjoillaan. Libero-kolumnistina olen pyrkinyt tekemään oman osani ja kirjoittamaan helposti luettavaa mutta kuitenkin sisällöltään painavaa asiaa.”

Kannen kuvitus Kai Arponen 2/2017 | 31. VUOSIKERTA • IRTONUMERO 4 €

piirtäjä

23 Enhän minä voi olla köyhä!

KÖYH YYS

24

Köyhäinavusta ei kerrota tarpeeksi.

30

Kaurismäki uskoo protestien voimaan.

vuodesta 1987

3

O ER B LI

Uusnatsit huolestuttivat Liberossa vuonna 1990 ”Äärioikeistolaisuus ja konservatismi ovat jatkuvasti lisääntymässä, esimerkkinä voisi käyttää pakolaisvastaisuutta, jota Suomessa löytyy hämmästyttävän paljon ja jota löytyy jokaisen puolueen kannattajakunnasta.”

Näin ajattoman ajankohtaisesti todettiin vuoden 1990 ensimmäisessä Liberossa. Artikkelin nimi on ytimekkäästi ”Uusnatsit”, ja se kommentoi julkisuutta saaneen Kansallisen Kulttuuririntaman tavoitteita.

Siirtolaisia ja vähemmistöjä vastustaneessa, valkoista Suomea ja työpalveluleirejä kannattaneessa skinien perustamassa järjestössä toimi myös muuan Jussi Niinistö. Sittemmin puolustusministeriksi edennyt Niinistö kirjoitti vuosikymmenen alussa artikkeleita järjestön Valkoinen Rintama -lehteen.

Kansallien Kulttuuririntama todetaan jutussa muutaman kymmenen ”fanaatikon” porukaksi, mutta sen hengenheimolaisena pidetään nyt jo edesmennyttä kansanedustaja Sulo Aittoniemeä. Sodanjumalaksi jutussa kutsuttu Aittoniemi edusti Perussuomalaisten edeltäjää Suomen Maaseudun Puoluetta.

Kainalojutussa raportoidaan hakaristiasusteita myyvästä kuopiolaisesta Madushopista. Toimittaja on selvittänyt Suojelupoliisin Kuopion toimistosta, ettei natsitarrojen ja -hihamerkkien myyminen ole laitonta, jos se ei tapahdu järjestäytyneen toiminnan yhteydessä. Ylietsivä Simo Siira kysyy myös, kuka näitä merkkejä edes ostaa.

4

Pääkirjoitus ottaa kantaa tänä keväänä kuolleen presidentti Mauno Koiviston armahduslinjaan. Silloinen tasavallan presidentti armahti vuosikymmenen alkajaisiksi ”jälleen yhden kaverinsa, entisen lääketehdas Salmedin toimitusjohtaja Eero Bergqvistin”, joka oli tuomittu petoksesta ja konkurssirikoksesta. Kyse ei ollut ensimmäisestä Koiviston armahtamasta talousrikollisesta.

Aseistakieltäytyjiä ja epätoivoisessa tilanteessa ”vähäpätöiseen” omaisuusrikokseen syyllistyneitä vankeja ei sitä vastoin presidentillisesti vapauteta. ”Vai olisiko kyse siitä, että presidentti armahtaa kaverinsa. Ja siinä kaveripiirissä ei tietysti kovinkaan montaa aseistakieltäytyjää tai kioskiin murtautujaa ole”, pääkirjoitus kysyy.

Liberossa 1/1990 huomion kiinnittää taittoratkaisu, jossa sivunumerot on sijoiteltu suurikokoisina ja värillisinä sinne tänne tekstin taustalle. Esimerkiksi pääkirjoituksen taustalla oleva valtava rei’itetty kakkonen tekee lukemisesta aika hankalaa.

Tampereen Elävän Musiikin yhdistyksen järjestämästä Rytmiristeilystä kertovaa juttua kuvittaa puolestaan yksinkertainen tussipiirros esiintymisvuoroaan odottavasta Kauko Röyhkästä.

Uutissivuilla kerrotaan 13 nuoresta, jotka on häädetty vuokra-asunnoistaan Turussa. Turun Sanomat on tehnyt omistamiinsa asuntoihin jo vuosien ajan kolmen kuukauden pätkäsopimuksia välttääkseen puolen vuoden irtisanomisajan.

Tästä oikeudestaan vuokralaiset kuitenkin taistelevat hovioikeudessa.

Seuraava Libero on 30-vuotisnumero. Jos sinulla on tarina kerrottavana tai sana sanottavana lehden kolmelta vuosikymmeneltä, lähetä viestiä: toimitus@vasemmistonuoret.fi.

LIBERO VUOSIEN TAKAA 80-luvun ismi oli tietenkin postmodernismi, joka tyylipuhtaimpia ilmentymiä olivat musiikkivideot, mutta postmeiningille oli ominaista myös jatkuva paluu menneisyyden levyaarteistoon. Historiantajussa tapahtui muutos; aiemmat levyt nähtiin ikään kuin samanarvoisina nykyhetken kanssa, ei minään lineaarisena jonona.

Hannu Puttonen artittelissa ”90-luvun koittaessa: Rock’nroll on pikkasen väsynyt”, Libero 1/1990 Esityksen poikkeuksellisen pitkästä kestosta huolimatta jäntevyys säilyy koko näytöksen ajan. Tätä on taidokkaasti tuettu juonellisesti dramaattisilla käänteillä.

Huomattavin näistä eittämättä liittyy Mauno Koiviston odottamattomaan esiinmarssiin. Kohtaus heijastelee Tupoteatterin alkuvuosisen nuorekasta raikkautta ja Urho Kekkosen voimakkaita tulkintoja, jotka ovat syvästi syöpyneet monien suomalaisten mieliin.

Alapääkirjoitus ”Teatteri, joka on koettava”, Libero 1/1990 Kulissien takaa kantautuu huhuja, että Stalinin fanklubin perustaminen Suomeen olisi kynnyskysymys uutta Vasemmistoliitto perustettaessa ja SKP:n kohtaloa ratkottaessa. Viimeisimpien tietojen mukaan järjestöjen suhteiden uusjaossa Vasemmistoliitolle jäisi politiikan tekeminen ja ”ihmiskasvoinen sosialismi” ja uudelle yhdistyneella SKP:lle vanhojen hyvien aikojen vaaliminen ja oikeassa oleminen. Toiminta Stalinin maineen pelastamiseksi olisi luonnollinen osa yhdistyneen kommunistirintaman ”uutta ajattelua” ja samalla myös asia, josta ei tarvitse riidellä. ”Fanklubi Stalinille”, Libero 1/1990 Larnacan lentokentällä odotellessani Wieniin lähtevää konetta pohdin kulunutta viikkoa. En ymmärrä yhtään mitään. Asiat ei ole hahmottuneet, mutta yksi kysymys iskostuu kuitenkin tajuntani pintaan. Kyse on koko Kyproksen saaren tulevaisuudesta ja siten ennen-

KERRO TARINASI 30-VUOTISJUHLANUMEROON!

LIBEROLEHTI.FI/30

kaikkea nuorisosta, kuten kaikki haastateltavat auliisti myönsivät. Kuitenkaan nuorisolle ei anneta mitään konkreettisia mahdollisuuksia asian ratkaisemiksi. Miksi?

Libero 1/1990.

Hanna-Marilla Zidan, 27, on jo toista kertaa Liberon kuutossivun henkilönä. Joulukuussa 2015 ilmestyneessä lehdessä häntä haastateltiin Vasemmistonuorten pohjoismaisen yhteistyöjärjestön väistyvänä puheenjohtajana. Tuolloin hän ideoi pohjoismaista yhteistyötä esimerkiksi saamelaisten oikeuksiin liittyen. ”Ajankohtaisimmiksi yhteistyöalueiksi näkisin ilmasto-ja ympäristöpolitiikan sekä ulko-ja turvallisuuspolitiikan, johon liittyvä yhteistyö presidentinvaalien alla voisi olla kiinnostavaa”, Zidan sanoo ja kertoo olleensa yhteydessä jo ruotsalaisen Ung Vänsterin uuteen puheenjohtajaan.

Toukokuussa pidetty liittokokous määritti Vasemmistonuorten omaksi painopistealueeksi fasismin vastustamisen. Puheenjohtajan mukaan järjestö kampanjoi pakolaisten pakkopalauttamista vastaan, tuottaa materiaalia ja järjestää tempauksia. ”Fasismista on tehty yhä hyväksytympää ja keskusteltu siitä pyritään hiljentämään höpinöillä ääripäistä.

Minulle hyvä esimerkki fasismin vastaisesta toiminnasta oli Oulun Vasemmistonuorten toiminta metallifestivaali Jalometallin alueella myytyjä natsiaiheisista tavaroita vastaan.” ”Pakkopalautukset ovat aikamme suuri vääryys, jonka epäinhimillisyyttä tullaan vielä tulevaisuudessa kauhistelemaan. Yhteiskunta, jossa tietyn ryhmän jäsenten ihmiarvo ja elämä on vähemmän tärkeä kuin muiden, on kriisisissä. Toiminta pakkopalautuksia vastaan ei ole vain taistelua turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksien puolesta, vaan laajemmin sellaista yhteiskunnallista ajattelua vastaan, jossa heikompiosaisia saa potkia päähän.”

PIDEMPI PERSPEKTIIVI Suomalais-palestiinalaisessa perheessä kasvanut puheenjohtaja saa voimaa politiikkaan isovanhempiensa esimerkistä. Zidanin isoisä Aarno

6

Aitamurto teki pitkän uran ay-liikkeessä ja politiikassa. ”Toisaalta yli satavuotias isoäitini Palestiinassa elää miehityksen keskellä ja on selvinnyt vaikka mistä.

Perhetaustan takia minulla on aika syvällä ajattelu, että elämä ei voi olla mielekästä ellei toimi paremman maailman ja yhteisen hyvän puolesta.”

Suhteesta Vasemmistoliittoon Zidan toteaa, että nuorten tulee keskittyä enemmän siihen, mihin suuntaan haluamme yhteiskuntaa ja maailmaa kehittää. ”Meidän perspektiivimme on yksinkertaisesti pidempi. Emme ole yhtälailla kiinni esimerkiksi siinä, mitä seuraavissa vaaleissa tapahtuu.”

EI POLIITTISIA VITSEJÄ Zidan äänestettiin puheenjohtajaksi selvin luvuin, mutta puheenjohtajiston valinta on herättänyt myös huolta ”kaupunkilaisfeministien” korostumisesta ”työläisnuorison” kustannukselle Vasemmistonuorissa.

Puheenjohtaja pitää jaottelua vanhanaikaisena ja muistuttaa, että työelämä on kaikille epävarmaa. ”Haluan sekä henkilökohtaisesti nostaa myös ei-kaupunkilaisfeministijäsenillemme tärkeitä asioita, että tehdä töitä sen eteen ,että ei-kaupunkilaisfeministijäsenemme pääsevät nostamaan heille tärkeitä asioita.”

Hyviä kokemuksia moninaisuuden huomioimisesta Zidan sanoo saaneensa pohjoismaiden vasemmistonuoria johtaessaan. ”Ajoin Färsaarten vasemmistonuorille erityisen tärkeitä kysymyksiä. He todella arvostivat työtä, jota tein oppiakseni Färsaarista, sen politiikasta ja sisarjärjestömme Unga Tjóðveldille tärkeistä asioista. Sainkin puheenjohtajakampanjani aikana kannustusta Färsaarilta.”

Hauskojen haastattelukysymysten ystävänä tunnettua Zidania pyydetään kertomaan vitsi. ”En hyväksy poliittisia vitsejä. Olen nähnyt, että moni niistä menee läpi.”

Katse kantaa pidemmälle Vasemmistonuorten uusi puheenjohtaja ei usko elämän olevan mielekästä, jos ei yritä parantaa maailmaa. teksti ja kuva Niko Peltokangas

7

Tarvitaan vasemmistolaista populismia Näin Suomen vasemmisto voisi ottaa oppia Euroopan vasemmistopopulisteista.

teksti Lauri Franzon & Henrik Jaakkola

Kuntavaalit 2017 merkitsi käännettä Suomen vasemmiston lähihistoriassa. Li Anderssonin luotsaamana puolue onnistui lisäämään kannatustaan 0,8 prosenttiyksikköä. Vaikka nousu oli vaatimaton, tarkoitti se – eurovaalien 2015 ohella – vuosikymmenten tappiokierteen katkeamista.

Vasemmistoliitto perustettiin 27 vuotta sitten, minkä jälkeen se on hävinnyt miltei jokaiset vaalit. Vasemmistoliiton nuorisotyötä tekevän Vasemmistonuorten tilanne ei ole myöskään erityisen hyvä. Järjestö jatkaa 1945 perustetun nuorisoliiton perintöä, mutta monien muiden puoluepoliittisten nuorisojärjestöjen tapaan se ei ole onnistunut säilyttämään jäsenmääräänsä vaan kutistunut merkittävästi. Vuonna 1962 jäseniä oli 12 527, vuonna 2011 4452 ja nykyään vain 3545.

Vasemmiston tilanne kaikkialla ei ole näin synkkä. Samojen 27 vuoden aikana esimerkiksi Tanskan Enhedslisten on noussut tyhjästä lähes 10 prosentin lukemiin. Puolueen menestys ei perustu ainakaan radikaalin vasemmiston linjan häivyttämiseen, vaan heidän politiikkansa saa pikemminkin Suomen vasemmiston näyttämään varsin maltilliselta.

Enhedslisten ja hieman tunnetummat menestystarinat Etelä-Euroopassa perustuvat populistiseen taktiikkaan sekä demokraattiseen puoluekulttuuriin ja päätöksentekomalliin. Voisiko Vasemmistoliitolla ja Vasemmistonuorilla olla opittavaa politiikan teon tavoissa näistä puolueista?

Länsimaisen työväenliikkeen –

ja vasemmistopuolueiden sen osana – toiminta perustui historiallisesti teolliseen talouteen ja työläisten mahdollisuuksiin vaikuttaa asemaansa sen sisällä. Ei ole mikään ihme, että perinteisen vasemmiston alamäki alkoi samoihin aikoihin, kun tehtaita alettiin sulkea tai siirtää ulkomaille, teollinen talous alkoi muuttua jälkiteolliseksi taloudeksi ja työelämä hiljalleen sen mukana.

“Työväen” alapuolelle on syntynyt uusi alaluokka, joka koostuu osittain vakaasta palkkatyöelämästä pysyvästi reväistyistä ihmisistä ja osittain niistä, jotka eivät ole sitä ikinä kokeneetkaan.

Etenkin myöhemmin mainitulla ihmisjoukolla, prekariaatilla, on aivan erilaiset taloudelliset tarpeet kuin perinteisemmillä duunareilla, minkä sekä Vasemmistonuorten että Vasemmistoliiton ovat ottaneet huomioon ohjelmissaan. Sen sijaan retoriikka ja mainonta laahaavat kaukana perässä, eikä Vasemmistoliitto ole ollenkaan onnistunut mobilisoimaan tätä ryhmää puolelleen. Samaan aikaan Etelä-Euroopassa prekaarit nuoret ovat populistipuolueiden kannattajakunnan palava ydin.

STRATEGIA ULOSPÄIN: VANHA LINJA, UUSI RETORIIKKA Etelä-Euroopan uuden vasemmiston (tässä mukaan laskien italialainen M5S, jonka pääteemat ovat sähköistetty suora demokratia ja luonnonsuojelu) ensimmäinen yhdistävä tekijä on populistinen retoriikka Siinä kuvataan korruptiossa kiereskelevää

ja suuryritysten kanssa kuhertelevaa poliittista eliittiä, joka on itsekkyydellään viemässä nuorilta tulevaisuuden.

Kuva on kärjistetty, mutta sillä on pohjansa todellisissa valtasuhteissa, jotka ovat niistä kärsiville näkyviä jo ilman minkäänlaista kärjistystä.

Podemoksen Pablo Iglesias on jopa onnistunut kiteyttämään karikatyyrin yhteen ainoaan sanaan, La Casta, joka tarkoittaa sekä linnaa että kastia, molemmat symboleja valtaapitävälle luokalle.

Retoriikan tarkoitus on herättää kiinnostusta myös politiikkaan kyynistyneissä köyhissä, ja heitä riittää.

Euroopassa 2000-luvulla parhaiten ovat kasvaneet ne puolueet, jotka ovat esittäneet vasemmistolaisia tavoitteita, kuten demokratian syventämistä ja korruption vastustamista, mutta ottaneet pesäeroa perinteisiin vasemmistopuolueisiin. M5S on tässä luokassa tähtioppilas, mutta sama pätee niin Tanskan Alternativetiin ja Iso-Britannian Vihreisiin kuin kaikkiin 2000-luvulla syntyneisiin vasemmistopuolueisiin, jotka ovat kasvaneet työväenpuolueiden kustannuksella.

Suomalaisen vasemmiston kannalta on hyvä muistaa, ettei populistisen retoriikan omaaminen merkitse mitään radikaalia linjanmuutosta.

Sen sijaan populistisella retoriikalla ja useammin esille nostetulla antielitismillä ja herravihalla (Podemoksen, ei Perussuomalaisten tyyliin) voimme tuoda esiin samaa sanomaa entistä vahvemmin tavalla jolla se jää mieleen. Vasemmiston teennäistä ja ulkoapäin annettua jakoa “duunarei-

hin ja punavihreisiin” voi lieventää nostamalla enemmän esille yhteisiä tekijöitä: sama sortava valtakoneisto, sama yhteinen taistelu, jonka raameihin mahtuu monta pienempää taistelua.

Tällä reseptille voimme saadaa hyvin moninaisen ihmisjoukon yhtymään samoihin tavoitteisiin, ja hyvä niin, sillä työväenluokka on ja tulee aina olemaan hyvin moninainen.

Valtaa vastaan taisteleminen on sitä paitsi ollut vasemmiston tarkoitus jo ennen työväenliikkeen syntyä, ja kaikki muut “vaaliteemamme” kumpuavat tästä, vaikkemme aina muista mainita sitä.

SISÄISET STRATEGIAT: SANOJENSA MITTAINEN PUOLUE Puoluetta voi mainostaa muillakin tavoilla kun retoriikalla. Yleensä se, että puolue jollain selkeällä tavalla erottuu muista, tuo suuremman äänivyöryn kuin millään rahasummalla maksettu vaalikampanja.

Tämä oli varmaankin Enhedslistenin ajatuksissa, kun he päättivät, että puoluetta johtaisi liittokokous, että puolueen kansanedustajat saisivat olla parlamentissa vain kaksi

peräkkäistä kautta kerrallaan, ja että heidän palkkansa ei tulisi olla tanskalaisten keskipalkkaa suurempi. Kysymys ei välttämättä nimittäin ole siitä, että tämä olisi tehokkaampi tapa tehdä vasemmistolaista politiikkaa, vaan siitä, että eleet kertovat puolueesta, jossa on sanojensa mittainen.

Enhedslisten ei millään tavalla ole ainutlaatuinen tämän asian suhteen. Samankaltaisia käytäntöjä löytyy monestakin 90-luvusta eteenpäin perustetusta vasemmisto- ja populistipuolueista. Italian M5S on tietenkin vienyt käytäntöä astetta pidemmälle: Heillä kaikista poliittisista kannanotoista tehdään jäsenäänestys netissä, he ovat kieltäytyneet puhumasta valtamedialle ja tekemästä perinteistä suurilla rahamäärillä rahoitettua vaalikampanjaa, (kaikki mainonta tehdään joko netissä ja toreilla) ja lahjoittavat suurimman osan puoluetuestaan startupeille.

Tällä reseptillä he pääsivät melkein Italian suurimmaksi puolueeksi vuonna 2013.

Mitä kaikissa näissä puolueissa ja liikkeissä ollaan ymmärretty on se, että saadakseen uusia ihmisiä taakseen täytyy ensin herättää heidän huomionsa. Vasemmistolaisille teemoille, kuten vapaus, yhdenvertaisuus ja solidaarisuus, tai toimeentulo, demokratia ja luonto, tulee aina olemaan kysyntää. Mutta tulevatko

sellaiset iskulauseet aidosti sydämestä, vai haluammeko demarisetien tavoin vain ylläpitää mukavan arjen?

Vasemmistonuorten tehtävä on opettaa nuoria radikaaleiksi yhteiskunnallisiksi toimijoiksi, ja siihen tehtävään liittyy luokkatietoisuuden herättäminen järjestöön vielä kuulumattomissa. Populistisen strategian omaksuminen on Vasemmistonuorille paljon helpompaa kuin puolueelle.

Vasemmistonuorissa aktiiveina toimivat tavalliset oikeistopolitiikasta kärsivät nuoret, ja voimme siksi kertoa viestimme uskottavammin.

On lopulta aivan sama nimitämmekö strategiaa populistiseksi vai jollain muulla käsitteellä – pääasia on, että teemme anteeksipyytelemätöntä ja kärkevää politiikkaa selkeällä sanomalla.

VASEMMISTO VOI OPPIA: · Provosoimista ei saa pelätä! · Valtamedian voi sivuuttaa ja puhua suoraan äänestäjille. · Radikaalia demokratiaa, äänestäjät mukaan päättämään. · Keskittyminen keskeisimpiin kannattajiinsa, kuten köyhiin ja nuoriin, välittämättä liikaa siitä, keitä muita suututetaan · Politiikot irti eliitistä laittamalla edustajat kiertoon ja palkkiot keskitasolle · Hyvä käytäntö puolueessa on vaalimainos itsessään Jaakkola toimii Vasemmistonuorten varapuheenjohtajana ja Franzon Helsingin Vasemmistonuorten hallituksessa.

9

Kurdiliikkeen yhteiskuntafilosofia puhutti Hampurissa Rojavaa rakennetaan kapitalismin ja valtiojohtoisuuden ulkopuolella. teksti Samuli Lähteenaho ja Jaakko Rissanen

Vasemmistolainen ja demokraattinen kurdiliike on noussut monella taholla parrasvaloihin, viimeistään vuonna 2012 alkaneen Rojavan (Pohjois-Syyrian) vallankumouksen ja vuonna 2014 Kobanen kaupungissa ISIStä vastaan käydyn taistelun myötä. Lähi-itään ruohonjuuritason demokratiaan, sukupuolten tasa-arvoon ja ekologiaan pohjaavaa yhteiskuntajärjestelmää rakentava kurdiliike on herättänyt laajaa kiinnostusta myös länsimaiden vasemmistossa.

Kurdiliike on luonut vahvoja yhteyksiä muihin vallankumouksellisiin liikkeisiin ympäri maailman.

Demokraattinen kurdiliike, joka kutsuu yhteiskuntamalliaan demokraattiseksi konfederalismiksi, vaikuttaa eri kansallisvaltioille koloniaalisesti jaetun Kurdistanin neljässä kolkassa: Iranin, Syyrian, Irakin ja Turkin Kurdistanissa.

10

MONIÄÄNISYYS TOTEUTUI Euroopassa vaikuttavien kurdijärjestöjen Network for an Alternative Quest -verkoston järjestämä Challenging Capitalist Modernity -konferenssi pidettiin nyt huhtikuussa kolmatta kertaa Hampurin yliopistossa.

Konferenssin tavoitteena on ollut tuoda kurdiliikkeen yhteiskuntafilosofiaa ja poliittista toimintaa tunnetuksi vasemmistolaisille liikkeille Kurdistanin ulkopuolella, ja tarjota alusta tasavertaiselle keskustelulle sen ympärillä.

Kielialueita ja valtioiden rajoja ylittävä keskustelu näkyi esimerkiksi siinä, että konferenssiin oli järjestetty simultaanitulkkaus seitsemälle kielelle. Konferenssiin oli matkannut osallistujia Etelä- ja Pohjois-Amerikan yhteiskunnallisista liikkeistä, sekä ympäri Eurooppaa aina eteläeurooppalaisista anarkistiryhmistä Englannin ammattiyhdistysliikkeen

edustajiin. Solidaarisuus kurdiliikkeen kanssa tuo eurooppalaista vasemmistoa yhteen laidasta laitaan lähes ennennäkemättömälla tavalla.

Akateemisen tutkimuksen ja aktivismin yhdistäminen on tyypillisesti tämänlaisten konferenssien tavoitteena. Harmittavan usein tämä jää pelkäksi korulauseeksi. Hampurissa konferenssin järjestäjät panostivat poikkeuksellisen hyvin alustajien moniäänisyyteen: samasta teemasta oli yleensä alustus kurdiaktivisteilta, akateemikoilta ja toimijoilta liikkeissä muualta maailmasta. Kurdiliikettä läpileikkaava periaate sukupuolten yhtäläisestä edustuksesta näkyi myös alustajissa – all-male paneeleissa ei viikonlopun aikana jouduttu istumaan.

Laaja alustajajoukko sai kuitenkin aikataulut paukkumaan, ja aikaa yleisökeskustelulle oli harmittavan vähän. Tärkeät keskustelut HLBTIQ-oikeuksien toteutumisessa

Rojavassa, sukupuolen kulttuurisesta rakentumisesta ja sotilaallisessa saartotilassa olevan yhteiskunnan militarisoitumisen vaaroista jäivät harmittavan lyhyiksi.

MUUTOSTA, EI MARTTYYREITA Rojava on elävä esimerkki yhteiskunnasta, joka on rakennettu toisaalta kapitalismin, toisaalta valtiojohtoisten järjestelmien logiikan ulkopuolelle. Vuosia turkkilaisissa vankiloissa viruneiden kurdiaktivistien puheenvuorot ja suorat skypeyhteydet Kurdistanin vuoristojen taistelijoihin toivat tämän konkreettiselle tasolle tavalla, johon uutiskuvat ja analyysitekstit eivät ikinä pääse.

Samantyyppistä liikehdintää on maantieteellisesti, yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti hyvin Rojavasta poikkeavissa oloissa, kuten Latinalaisen Amerikan yhteiskunnallisiin kamppailuihin osallistuneiden puheenvuorot osoittivat. Konferenssiin ja kurdiliikkeelle solidaarisuuster-

veisensä toi esimerkiksi Brasilian maattomien liike, joka rakentaa poliittisesti ja taloudellisesti valtiosta itsenäistä elämää miljoonille ihmisille tässä ja nyt.

Länsimaiden antikapitalistien tuki kurdilikkeelle on erityisen tärkeää tilanteessa, jossa se kohtaa väkivaltaista repressiota Turkissa, ja jossa Rojava on jatkuvan sotilaallisen uhan alla. Kurdistaniin lähteneiden kansainvälisten vapaaehtoisten puheenvuorot konferensissa eivät olleet yksimielisiä sen suhteen, mitä länsimaisten toimijoiden olisi tehtävä.

Eräät innokkaat saksalaiset kehottivat vapaaehtoisia matkaamaan Rojavan autonomisille alueille heti. Toinen puheenvuoro kannusti etenkin länsimaisia naisia tutustumaan Rojavassa rakennettavaan feministiseen yhteiskuntaan paikan päällä.

Kurdikysymystä Latinalaisen Amerikan näkökulmasta tutkiva Carlos Pazmino lainasi erästä länsimaalaista vapaaehtoista osuvasti: ”Kurdistan ei kaipaa valkoisia marttyyreita, vaan yhteiskunnallista muu-

tosta länsimaissa.”

Yksi konferenssin järjestäjistä Reimar Heider kiteytti kurdiliikkeen menestyksen salaisuuden todetessaan, että liike on kyennyt muotoilemaan poliittisia tavoitteita ja toimintatapoja, joilla on merkitystä ihmisille myös liikkeen aktiivikannattajien ulkopuolella. Konferenssissa nousi myös esille sekä kurdiliikkeen että Meksikon zapatistiliikkeen menestyksen taustalla vaikuttava pitkäjänteinen organisointi kansan parissa, jonka hedelmät näkyvät vasta vuosien tai vuosikymmenien aikajänteellä.

Konferenssin viimeisen sanan sai demokraattisen konfederalismin periaatteisiin sopivasti nuori nainen, tuore ylioppilas Hevin Tekin. Hän liitti nykyhetken kamppailut historialliseen kontekstiin ja etenkin vuosituhansia kestäneeseen patriarkaalisen sorron jatkumoon. Konferenssin unohtumattomimmat sanat hän totesi noitavainoista: “Me olemme niiden noitien tyttäriä, joita ette pystyneet polttamaan!”

11

“Meidän ei tarvitse pelätä henkemme puolesta.

Päällemme ei tiputeta pommeja. Mutta elämä täällä on vaikeaa.” Toteaa syyrialainen Aya.

12

Ulkopolitiikka sanelee Venäjän maahanmuuttoviranomaisten päätöksiä. Viime vuodesta lähtien maa ei ole myöntänyt turvapaikkaa syyrialaisille. Venäjällä asuvat syyrialaiset pelkäävät palautusta vuosia jatkuneen sodan keskelle.

Ei turvaa syyrialaisille Venäjällä

teksti ja kuvat Aino Väänänen

Noginsk, Venäjä, kevät 2017. Pieni Škoda ajaa ränsistyneen kaksikerroksisen talon kuraiseen pihaan. Jossain haukkuu koira. Kadun toisella puolen on harmaa rakennus, jota ympäröi piikkilanka-aita. Se näyttää vankilalta. Kansalaisavun komitean koordinaattorin Natalia Gontsovan työpäivä Moskovan esikaupungissa on alkamassa. Pihaan on jo kerääntynyt muutama syyrialainen odottamaan päivystyksen alkamista.

TÖIDEN PERÄSSÄ JA SOTAA PAKOON “Meidän onnistui paeta Alepposta vuosi sitten vanhempieni ja veljeni kanssa Venäjälle”, kertoo 30-vuotias syyrialainen Aya, joka on tullut tapaamaan Kansalaisavun komitean lakimiestä keskustellakseen perheen turvapaikkaprosessista. Ayan isoveli oli työskennellyt noginskilaisessa tehtaassa jo useamman vuoden, ennen kuin loput perheestä pakeni Venäjälle sodan keskeltä.

Venäjällä oleskelee virallisten tietojen mukaan noin 12,000 syyrialaista. Tosiasiassa määrä lienee suurempi, sillä osa ei ole missään tilastoissa.

Noginskissa heitä on reilu tuhat, sillä kaupungissa sijaitsee useampi syyrialaisomisteinen tekstiilitehdas.

Osa Noginskin syyrialaisista on asunut Venäjällä jo pitkään. Kuten Ayan veljestä, heistä tuli pakolaisia maansa ulkopuolella. Sodan alettua useimmille heistä myönnettiin väliaikainen turvapaikka, humanitäärisin perustein myönnetty oleskelulupa, joka pitää uusia vuosittain.

Yhtäkkiä puolitoista vuotta sitten Venäjän maahanmuuttoviranomaiset muuttivat kantaansa.

“Meille ei myönnetty turvapaikkaa. Aiomme valittaa päätöksestä, mutta tällä hetkellä meillä ei ole oleskelulupaa. Se tekee työnteon lähes mahdottomaksi”, kertoo Aya. Kansalaisavun komitean toimistossa jaetaan viikoittain ruokapaketteja syyrialaisperheille. Venäjän valtiolta ei apua heru - edes turvapaikan saaneille. Joidenkin onnistuu saada töitä epävirallisesti, mutta tämä tarkoittaa pientä palkkaa ja lahjontaa.

Korruptio on yleistä. Kertaluontoiset poliisille maksettavat lahjukset ovat normaalisti noin 2000 ruplaa (35 euroa). Poliisin harjoittaa etnistä profilointia, mikä tekee paperittoman arjen Venäjällä kalliiksi. Sama henkilö voi joutua poliisin pysäyttämäksi useasti – jopa saman päivän aikana.

Paperittomien lasten saaminen kouluun on lähes mahdotonta.

Kansalaisavun komitean sinnikkään

työn ansiosta muutamia lapsia on saatu kirjattua paikallisiin kouluihin, mutta taistelua pitää käydä jokaisesta koulupaikasta.

Monien mielessä on kysymys: “Onko Suomen raja vielä kiinni?”

SUOMI JA NORJA SULKIVAT RAJANSA Tänä vuonna venäläisessä mediassa on ollut pieniä uutisia rajalle pyrkivistä turvapaikanhakijoista, mutta määrät ovat pieniä verrattuna alkuvuoteen 2016, jolloin rajalla oli tuhansia. Venäjän turvallisuuspalvelu FSB näyttää tiukentaneen valvontaa rajaseuduilla ja turvapaikanhakijat otetaan pääosin kiinni Venäjän puolella.

Ennen pohjoisen rajanylityspaikkojen sulkemista muilta kuin Venäjän ja Suomen kansalaisilta huhtikuussa 2016, Suomi palautti turvapaikanhakijoita takaisin Venäjälle. Sisäministeri Petteri Orpo linjasi tuolloin, että Venäjä on turvallinen maa palauttaa.

Ihmisoikeusjärjestöt Human Rights Watchin johdolla vetosivat Norjaan, etteivät he palauttaisi turvapaikanhakijoita Venäjälle johtuen vakavista puutteista turvapaikkamenettelyssä. Tämän totesi jopa Norjan

14

Aifurin ja Khaledin lapset leikkivät makuuhuoneessa. Vanhemmat eivät tiedä, mistä saada rahat seuraavaan vuokraan. Khaled menetti työpaikkansa, kun turvapaikkahakemus hylättiin.

Natalia Gontsova valmistautuu menemään kouluun vaatimaan syyrialaislapselle koulupaikkaa: “Jatkuvaa taistelua tämä on.”

oma maatietotoimisto Landinfo.

Suomen sisäministeriön päätöksellä turvapaikanhakijoita palautettiin maahan, jossa heidän tiedettiin kohtaavan epäoikeudenmukaista menettelyä. Lisäksi heitä luultavasti odottaisi mahdollinen kansainvälisiä pakolaissopimuksia rikkova ja hengenvaarallinen käännytys.

POLIITTISIA PELINAPPULOITA Venäjän turvapaikkakäytännöt ovat selvästi poliittisesti motivoituneita.

Tällä hetkellä Ukrainasta pakeneville tarjotaan turvaa. Georgian sodan aikaan turvapaikkoja saivat osseetit.

Turvapaikan saaminen riippuu siitä,

mikä milloinkin sopii Venäjän poliittiseen agendaan.

Venäjän duuma hyväksyi maan sotilaallisen operaation syyskuussa 2015. Vähän sen jälkeen maahanmuuttoviraston linjaukset Syyrian turvallisuustasosta muuttuivat.

Miksi Venäjä alkoi evätä turvapaikkoja syyrialaisilta? ”Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että antamalla turvapaikan, Venäjän valtio joutuisi virallisesti myöntämään, että he itse asiassa ovat epäonnistuneet operaatiossaan Syyriassa”, toteaa Gontsova. ”En voi ottaa maahanmuuttoviraston päätöksiä vakavasti. Ne ovat puutteellisia. Syyrialaisia syytetään elintasopakolaisiksi. UNHCR:n tai ihmisoikeusjärjestöjen raportteihin ei viitata lainkaan, ainoastaan Venäjän ulkoministeriön linjauksiin, jotka ovat ilmeisen puolueellisia.”

Päätöksissään Venäjän maahanmuuttovirasto toteaa, että tilanne Syyriassa on parantunut ja rauhanprosessi etenee, eikä Syyriaan paluulle ole esteitä. EU-maissa syyrialaisille myönnetään yleensä turvapaikka –

Suomessa turvapaikkaa hakeneista syyrialaisista myönteisen päätöksen sai 94 prosenttia hakijoista vuosina 2015-2016.

Venäjää maahanmuuttopolitiikka on äärimmäisen tiukka. Hiljattain se allekirjoitti palautussopimuksen Pohjois-Korean kanssa, mikä mahdollistaa käännyttämisen maahan.

Venäjä rikkoo kansainvälisiä pakolaissopimuksia asettamalla käännytetyt hengenvaaraan. Valtio on tähän mennessä karkoittanut 18 syyrialaista sodan keskelle Syyriaan Geneven pakolaissopimusten vastaisesti. Todellisuudessa luku voi olla suurempi.

Maahanmuuttopolitiikka heijastelee Venäjän laskelmoivaa ulkopoliittista linjaa. Maalla on intresseissä pitää kiinni sen Syyrian rannikolla sijaitsevasta Tartuksen laivastotukikohdasta, joka on sille strategisesti tärkeä tukikohta – ainoa sellainen entisen Neuvostoliiton ulkopuolella.

Samaan aikaan Suomi hiljaisesti hyväksyi Venäjän vakavat ihmisoikeusloukkaukset sulkemalla rajansa avuntarvitsijoilta.

15

Kaukana humanitäärisestä Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön päällikkö Esko Repo ja sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kyseenalaistavat kannoillaan humanitäärisen turvapaikkapolitiikan. teksti Rita Dahl

Huhtikuun alussa Kansalaistorilla järjestettiin Stop Deportations -mielenosoitus, jossa vastustettiin afganistanilaisten pakkopalautuksia edeltävänä viikonloppuna. Edellisenä päivänä joukko ihmisiä kokoontui Helsinki-Vantaan lentokentälle vastustamaan kymmenen ihmisen pakkopalautusta Afganistaniin. Tapaus sai runsaasti huomiota lehdissä ja sosiaalisessa mediassa.

Suomen väitettiin palauttaneen raskaana olevia naisia ja lapsia. Huhua levitti somessa muun muassa Vihreiden Ville Niinistö, joka myöhemmin kiisti väitteen todenperäisyyden. Huhu oli kuitenkin perätön.

Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg rauhoitteli kansalaisia: jos virheitä on tapahtunut, ne korjataan.

Hän uskoi viranomaisten tekevän työtään sydänverellä.

Vaikka Maahanmuuttovirasto eli Migri pitää Afganistania turvallisena maana, ulkoministeriön mukaan Afganistan on konfliktimaa, jota varjostaa väkivallan uhka. ISIS tekee maassa suoraan siviileihin kohdistuvia itsemurhaiskuja. Migri on palauttanut myös Irakin Bagdadiin turvapaikanhakijoita, mutta ei Mosuliin, jota ISIS on painostanut ankarasti viime vuodesta lähtien. Myös Soma-

16

lian Mogadishua pidetään tarpeeksi turvallisena palautuksille.

Ongelman aikaansaaja on hallitus, joka muutti maiden turvallisuusluokitusta ja näin laittoi käyntiin kielteiset turvapaikkapäätökset.

Samalla Suomeen on syntynyt uusi paperittomien luokka.

Migri on pakkopalauttanut uskonnollisesti vainottujen lisäksi lapsia. Tänä vuonna on pakkopalautettu yli sata yksin tullutta lasta.

Migrin turvapaikkapäätökset nousivat julkisen kohun kohteeksi kansalaisaktivistien rummutettua asiasta viime vuodesta lähtien, Long Playn julkaistua Jeanette Björkqvistin artikkelin, joka kertoi Italiassa asuvista nigerialaisista ihmiskaupan uhreista sekä Stop Deportations -mielenosoituksen synnyttyä helmikuussa 2017 Rautatientorille. ”PELKOSI EI OLE OBJEKTIIVISESTI PERUSTELTUA” Migrissä ei ole esimerkiksi Suomen ekumeenisen neuvoston mielestä riittävästi asiantuntemusta uskonnollisesta vainosta. Pakkopalautuksia on tehty ihmisille, joita odottaa kotimaassaan kuolema.

Maaliskuun lopulla kielteisen turvapaikkapäätöksen sai muun muassa palestiinalaisperhe, jonka isä oli uhattu tappaa tämän evankelioimistoiminnan vuoksi. Isä uskoo joutuvansa tapetuksi, mutta Migri ei pitänyt pelkoa ”objektiivisesti perusteltuna”. Migri kehotti perhettä muuttamaan toiselle paikkakunnalle vainon vuoksi.

Perhe muutti kertomansa mu-

kaan kolme kertaa maassa, mutta ääri-islamistiset ryhmät seurasivat heitä joka kerta. Perhe sai myös postissa fatwan, jonka mukaan jihad odottaisi perhettä.

Migrin turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo on puolustanut virastonsa asiantuntemusta esimerkiksi uskonnollisista syistä vainottujen kohdalla. Silti Repo on pyytänyt Suomen ekumeenisen neuvoston väkeä kouluttamaan turvapaikkayksikön henkilöstöä.

Repo totesi, ettei ketään kuolemanvaarassa, kidutetuksi ja epäinhimillisen kohtelun kohteeksi joutuvaa palauteta alkuperämaahan. Kielto on perustuslaissa, ulkomaalaislaissa.

Myöhemmin Nerg arvosteli kirkon sekaantumista turvapaikkapolitiikkaan. Hänen mielestään päätöksiä luettiin kirkossa tarkoitushakuisesti päätösten alkuosaa painottaen. Nergin mielestä kirkon täytyisi ilmoittaa hätämajoitukseen ottamistaan paperittomista poliisille ja edistää näin viranomaisen työtä.

Osa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista kääntyi kristityiksi.

Nergin mielestä kääntymyksen aitoutta piti selvittää haastattelemalla esimerkiksi turvapaikan hakijan lähipiiriä.

On selvää, että Nerg ja Repo kannoillaan kyseenalaistavat käsityksen humanitäärisestä turvapaikkapolitiikasta. Humanitäärisen suojelun poistuminen turvapaikan saamisen periaatteena enteili jo astetta tiukempaa turvapaikkapolitiikkaa, jonka seurauksena paperittomien luokka kasvaa ja heidät on otettava uudella tavalla huomioon.

Rosa Luxemburg

– ajankohtainen utopisti Miksi muistella lähes sata vuotta sitten murhattua puolalais-saksalaista sosialistia?

Rosa Luxemburgin elinaikana Eurooppaa ravisteli nationalismin aalto, tulevan suursodan uhka ja äärioikeiston nousu. Samalla vasemmistolaiset kävivät kipeää sisäistä keskustelua edustuksellisen demokratian ja kaduilla toimimisen työnjaosta. Kuulostaako tutulta? teksti Antti Saarelainen

Rosa Luxemburg syntyi 1871 rutiköyhässä puolalaisessa Zamośćin kylässä viisilapsiseen juutalaisperheeseen.

Jo nuoresta pitäen Luxemburg joutui kohtaamaan useita risteäviä sorron rakenteita – olihan hän nainen, puolalainen tsaarin Venäjällä ja juutalainen antisemitismin ollessa yleistä kaikkialla Euroopassa.

Luxemburgin perhe muutti hänen ollessaan nuori Varsovaan, joka tuolloin oli sosialistien turvasatama.

Vallankumoukselliseen toimintaan Luxemburg osallistui jo nuorena ja joutui osaksi tämän takia pakenemaan koulunkäynnin jälkeen maasta. Toinen syy oli muutto Zürichiin, jonka yliopisto hyväksyi ainoana yliopistona Euroopassa naisia opiskelijoikseen.

27-vuotiaana Luxemburg väittelikin taloustieteen tohtoriksi kapitalismin kehityksestä Puolassa, mutta valitsi turvallisen tieteellisen uran sijaan muuton tuon ajan sosialismin keskukseen Saksaan, jossa voimakas

18

Sosiaalidemokraattinen puolue kulki vaalivoitosta toiseen ja rakensi puoluekoneistoaan.

LIIKE Puhelahjoistaan tunnettu Luxemburg nousi hyvin nopeasti tärkeäksi toimijaksi puolueessa, erityisesti sen vasemmassa siivessä. Hän ajautui pian riitoihin Eduard Bernsteinin kanssa, joka puolusti kapitalismin sisäisiä reformeja ja edustuksellisen demokratian ensisijaisuutta.

Luxemburgille tärkeintä oli liikkeen rakentaminen kaduilla, ihmisten arkielämässä, ja omaehtoisen sekä spontaanin toiminnan tukeminen.

Kummallekin teoreetikolle edustuksellisen demokratian keinoin toimiminen oli kuitenkin vain yksi työkalu suuressa työkalupakissa: Bernstein näki ammattiyhdistysliikkeen ja osuuskunnat avaimeksi muutokseen, Luxemburg peräänkuulutti massalakkojen ja työläisneuvostojen valtaa.

Bernsteiniä Luxemburg syytti liikkeen tavoitteiden muokkaamisesta ja liiasta mukautumisesta kapitalismin asettamiin rajoihin. Bernsteinin kritiikkiin liian mustavalkoisesta erottelusta sosialismin ja kapitalismin välillä Luxemburg vastasi sanomalla sosialismin olevan “utopian ilmaisu”. Luxemburgin kuuluisa lainaus “sosialismi tai barbaria” viittaakin siihen, kuinka vasemmiston pitää uskaltaa unelmoida, koska vain esittämällä utooppinen visio voidaan massoja puhutella ja osoittaa “barbarialle” vaihtoehto. Luxemburgin ajan barbaarinen vaihtoehto oli nou-

seva maailmansota ja fasismi.

Täytyy huomioida, että edustuksellinen demokratia oli 1900-luvun alussa vasta muotoutumassa, sosiaalidemokraattinen puolue vasta päässyt sortavien antisosialistilakien ikeestä ja yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, muille kuin naisille, vasta saavutettu.

Kapitalismia ja demokratiaa ei oltu vielä propagandalla toisiinsa kytketty, ja Luxemburg arvioikin, että demokratia oltaisiin valmiina uhraamaan heti, kun se uhkaisi kapitalismin voiton tavoittelua – jotain, minkä olemme nähneet nykyaikana muun muassa Kreikassa ja Portugalissa.

Luxemburgille liikkeen “subjektin” rakentaminen oli tärkeintä.

Hän kritisoi puoluetoiminnan byrokratisoivan liikaa liikettä kokonaisuudessaan, muttei koskaan kannattanut vaalien boikotoimista. Vaalit olivat hänelle yhdessä oppimisen mahdollisuus ja edustuksellinen politiikka voi luoda “kuoren”, turvapaikan, erilaisen politiikan tekemiselle.

Luxemburgin näkökulmasta myös puolueen ja ammattiyhdistysliikkeen liika keskusjohtoisuus oli ongelma, koska johtajat odottivat työläisten toimivan heidän käskyjensä mukaisesti.

Luxemburgilaisittain liike on “utopian elämistä todeksi”. Liikettä ja sen tavoitetta ei ole mielekästä irtikytkeä toisistaan, vaan liikkeen toimintatapojen tulee olla sen tavoitteleman utopian näköisiä.

Luxemburgista kirjoittaneen Teppo Eskelisen mukaan poliittisen liikkeen tavoitteena tulee ollakin laajemmin kapitalismin ulkopuolisten elämän puitteiden mahdollistaminen – tilan luominen yhdessä

19

oppimiseen, unelmoimiseen ja kokeiluun. Tätä perinnettä ovat ylläpitäneet esimerkiksi feministisen talousmaantieteen tutkijat Julie Graham ja Katherine Gibson “postkapitalistisessa” teoretisoinnissaan.

Luxemburg on erityisen tunnettu massoille kuuluvan vallan puolustamisesta. Hän kävi lehtien kautta ajalle tyypillistä väittelyä muun muassa Leninin kanssa kritisoiden Neuvosto-Venäjää “ultrasentrismistä” ja väärästä uskosta, että puolueen tehtävänä on massojen johtaminen.

Luxemburgin teoriassa valta kuuluu työläisille, “ei puolueen jäsenille, ei vaikka kuinka suuri olisi heidän lukunsa”. Osana tätä debattia Luxemburg kirjoitti kuolemansa jälkeen julkaistun tunnetun Russian Revolution -pamfletin, josta on peräisin hänen kuuluisin sitaattinsa “vapaus on aina toisinajattelijan vapautta”.

RAUHA JA NATIONALISMI

Lisälukemista ja lähteet: Teppo Eskelinen (2014): Sorron rajat - Rosa Luxemburg poliittiseen liikkeen, talouden ja siirtomaavallan teoreetikkona.

Tutkijaliitto.

Paul Frölich (1994): Rosa Luxemburg. Pluto Press.

Kate Evans (2015): Red Rosa.

Rosa Luxemburg Stifftung & Verso books. (sarjakuva) Gibson-Graham, J.K., J. Cameron & S. Healy (2013): Take Back the Economy: An Ethical Guide for Transforming our Communities.

University of Minnesota Press.

20

Elämänsä suurimman pettymyksen Luxemburg koki, kun Euroopan sosiaalidemokraattiset puolueet yksi toisensa jälkeen hylkäsivät työväen internationalismin ja alkoivat tukea maittensa sotapyrkimyksiä. Luxemburg vetosi rauhan puolesta niin Saksan sosiaalidemokraattiseen puolueeseen, sosialistiseen internationaaliin kuin myös työläisjoukkoihin tuloksetta. Kehottaessaan työläisiä olemaan tarttumatta aseisiin toisten maiden työläisiä vastaan hänen katsottiin menneen liian pitkälle ja hänet tuomittiin vankeuteen.

Luxemburg viettikin useita vuosia sota-ajasta vankilassa, ensin syytettynä kehotuksesta kieltäytyä aseista ja lopulta “ennaltaehkäisevänä toimena”.

Eläessään Luxemburg edusti ja puolusti aktiivisesti antinationalistista kantaansa. Hänen mielestään globaalin kapitalismin alaisuudessa valtiot eivät voi olla aidosti suvereeneja ja erityisesti uudet kansallisvaltiot olivat tiukasti riippuvaisia entisistä isäntämaistaan. Luxemburgin näkökulmasta työläiset eivät lähtökohtaisesti olleet sen onnellisempia oman maansa porvariston alaisuudessa

kuin osana suurempaakaan imperiumia. Hänen mukaansa nationalismi vei huomion keinotekoiset rajat ylittävältä luokkasolidaarisuudelta.

Nykyään elämme tilanteessa, jossa työväenpuolueet ovat jälleen taipumassa paineen alla hyväksymään panostukset asehankintoihin kansallisen puolustuksen nimissä, ja nousevalla nationalismilla pyritään pönkittämään jakoa “meihin” ja “muihin”.

Juuri Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen ajautuminen “nationalismin valheeseen” lopulta ajoi Luxemburgin ensin sotaa vastustavien sosiaalidemokraattien Itsenäiseen sosiaalidemokraattiseen puolueeseen ja lopulta yhdeksi radikaalimman Spartakistiliiton perustajista.

Spartakistiliiton jäsenet julkaisivat Luxemburgin päätoimittamaa Rote Fahne -lehteä ja agitoivat työläisiä nousemaan barrikadeille.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksan keisarikunta romahti ja Weimarin tasavallan ajan alkaessa sosiaalidemokraatit nousivat suurimpana puolueena valtaan. Luxemburgin pelot toteutuivat: puolue-eliitti alkoi jarruttaa työläisten vaatimia muutoksia, massalakkotoimintaa ja vallankumousta. Lopulta Luxemburgin kritisoima liian aikainen kansannousu koitui hänen kohtalokseen.

Spartakistikapinan nujertamisen jälkeen hänet löydettiin piileskelemästä toverin kotoa. Liikkeen johtohahmot Luxemburg ja Karl Liebknecht teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä 15. tammikuuta 1919, ja Luxemburgin ruumis heitettiin jokeen.

Kuolemansa jälkeen Luxemburg nousi nopeasti vasemmistolaisten marttyyrien joukkoon vaikka Lenin häntä voimakkaasti kritisoi. Teppo Eskelinen pitää Luxemburgin yhtenä kestävimmistä ajatuksista hänen analyysiään globaalista järjestelmästä ja edustuksellisen demokratian ja kapitalismin yhteiselon vaikeudesta.

Luxemburg tarjoaa nykyvasemmistolle ajatuksia, kuinka toimia yhdessä, elää todeksi utopiaa, ja rakentaa liikettä, joka aidosti toimii vanhan vasemmistonuorikliseen mukaisesti kaduilla ja kabineteissa.

Kumpi voittaa eläinsuojelulain uudistuksessa: eläinten oikeudet vai talouden arvot?

Tänä vuonna tehdään historiaa, kun 20 vuotta vanha eläinsuojelulaki kirjoitetaan uudistetaan. Eläinsuojelujärjestöjen mielestä pelkona on, että talouden arvot voittavat eläinten oikeudet. teksti Rita Dahl

Eläinsuojelujärjestöt ovat huolissaan talouden nousemisesta eläinsuojeluarvojen ylitse. Kritiikkiä on esittänyt erityisesti Suomen eläinsuojeluyhdistys SEY, joka on perustanut eläinsuojelulakia koskeville vaatimuksilleen oman sivuston. Sivustolla voi myös tukea järjestön toimintaa Hallitus on asettanut lakia valmistelemaan ohjausryhmän, jossa on jäseniä ministeröistä, eläintuottajien etujärjestöistä ja SEY:stä.

SEY kritisoi eläinsuojelulakia koskevassa tiedotteessaan suorin sanoin nykyistä hallitusta, joka on lakkauttanut eläinsuojeluasiamiehen viran, ja turkisasetuksen valmistelun keskeyttänyttä maa- ja metsätalousministeriötä. Se ei tavoittele enempää eikä vähempää kuin maailman edistyksellisintä eläinsuojelulakia, jossa eläin käsitetään itseisarvoisena olentona. ”Nykyinen laki on vanhentunut, eikä vastaa kansalaisten käsityksiä siitä, kuinka eläimiä tulisi kohdella.

Myös monet asiantuntijat ja tutkijat ovat sitä mieltä, ettei eläinten hyvinvointi toteudu, vaikka lain minimivelvoitteita noudatettaisiin.

Väitettä tukee tutkimustieto eläinten tarpeista ja kognitiivisista kyvyistä.

Vuosia kestäneen lakivalmistelun ajan tavoitteenamme on ollut, että eläinsuojelulaki uusitaan kerralla kunnolliseksi, että se lähtee eläinten tarpeista ja nostaa eläintenpitonormimme modernille tasolle”, sanoo Pulli.

Kritiikkiin yhtyy Animalian toiminnanjohtaja Mai Kivelä äitiyslomaltaan: ”Nykyinen laki on auttamattomasti vanhentunut, eikä suojele eläimiä. Tärkeimmät vaatimukset liittyvät eläinten lajityypillisen käyttäytymisen mahdollistamiseen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sellaisten pitomuotojen kieltoa, joka olennaisesti rajoittaa eläimen mahdollisuutta perustavanlaatuisten käyttäytymistarpeiden, kuten liikkumisen, leikkimisen tai hoivan, toteuttamiseen. Konkreettisina esimerkkeinä niin turkistarhaus kuin liikkumisen estävät parsinavetat naudoilla ja emakkohäkit sioilla tulee kieltää. ” Tuotantoeläinten parempaa kohtelua eivät vaadi pelkästään eläinsuojelujärjestöt. Eurobarometrin mukaan noin 90 prosenttia suomalaisista haluaa tuotantoeläimille nykyistä parempaa lain suojaa. Vaatimus voi perustua tiedon lisääntymiseen eläinten tarpeista ja kyvyistä ja yleiseen asennemuutokseen.

Eläinsuojelulakiin on tulossa osaamis- ja pätevyysvaatimus eläinkauppiaille ja ratsastuskouluille, mutta myös tavallisille lemmikkieläimen omistajille. Heidän on osattava perusasiat lemmikkieläimen hyvinvoinnista huolehtimiseksi.

Lakiluonnos on lähtenyt lausuntokierrokselle tänä keväänä ja tulee käsittelyyn ensi syksynä.

21

A EM TE

Teemana köyhyys Näillä teemasivuilla ei anneta säästövinkkejä eikä kerrota ryysyistä rikkauksiin -tarinoita. Sitä vastoin köyhyyttä – tai sen nykyajan eufenismeja kuten pienituloisuutta – kokeneet ihmiset kritisoivat teemajutuissa rakenteita ja antavat järjestelmälle vinkkejä, miten köyhyyttä voisi vähentää.

Köyhyydestä tehdään näkymätöntä siinä määrin, ettei tuhansien ihmisten tarvitsemista palveluista löydy helposti edes tietoa. Tämän toteaa Mariam Colley haastattelema Aarni Reiman (s.24). ”Siitä voisi tehdä paljon näkyvämpää, että on näitä palveluita, esimerkiksi ruoka-apua.

Minä en itse esimerkiksi edes tiennyt, että sossu tarjoaa ruoka-apua, ennen kuin perehdyin näihin asioihin vähän enemmän, kun menin puhumaan näistä asioista telkkariin.”

Jasmin Kailion haastattelema Lilja sai puo-

22

lestaan apua aktiiviselta sosiaalityöntekijältä, mikä ei valitettavasti ole itsestäänselvyys (s.

26). Omakaan aktiivisuus ei riipu palkkatyöstä vaikka köyhiä laiskoiksi haukutaankin. ” Jatkuva rahapula ja toisaalta aktivismi ja muu merkityksellinen sisältö on saanut ajattelemaan, että on tehtävä asioita, joilla on myös yhteiskunnallista merkitystä. Työ ei voi olla vain sellaista, mistä saa rahaa,” Lilja toteaa.

Köyhyyttä elokuvissaan kuvannut Aki Kaurismäki uskoo vastarinnan voimaan (s. 30). Joonas Pulkkisen haastattelussa Kaurismäki ihmettelee, miksei asunnottomuutta saada kitkettyä pois julkisesta asuntotuotannosta huolimatta. ”Helsingissä on laskutavasta riippuen 5000 pysyvästi asunnotonta. Meillä on yrityksiä – puolivaltiollisia ja kunnallisia – jotka saavat tukea harjoittaakseen sosiaalista asumistuotantoa. Minkä takia ei saada edullisia, halpoja asun-

toja, jotta saataisi se 5000 kerralla asutettua?”

Kolumnistikautensa päättävät Patrik Pulkkinen ja Jussi Marttila kirjoittavat köyhyydestä niin ikään omilta kanteiltaan. Pulkkinen nostaa opintolainaa eikä usko olevansa köyhä. ”Onneksi olkoon Suomi, olet onnistunut istuttamaan minuun ajatuksen, että köyhyys on oma vika ja jotain häpeällistä.”

Ja toisin kuin kirjoituksen alussa uhottiin, Marttilalla on itse kullekin vinkkejä köyhyydestä eroon pääsemiseen. ”Meidän toivomme on vapaus kieltäytyä hyväksymästä rakenteita, jotka sortavat meitä.

Vaatikaamme radikaalia tasa-arvoa, ei minimaalista perustuloa. Vaatikaamme samaa palkkaa kaikille, jos kerran kolmen prosentin palkankorotukset ovat aivan liian suuria.”

Niko Peltokangas Kirjoittaja on Liberon päätoimittaja.

IK R T A P

En voi olla köyhä

Istuin toista kertaa kuukauden sisään lentokentällä, puvuntakki päällä – olinhan sentään liittokokouksesta tulossa – ja koin oloni varsin keskiluokkaiseksi. Sitten vilkaisin pankkitiliä. Sen mukaan koko kesän budjetti on 400 euroa.

Aloin miettiä, miten ihmeessä olin taas siinä tilanteessa, että rahaa kesäksi ei ole. Kävin läpi kalliimpia ostoksia viimeisen puolen vuoden ajalta. Jos läppäri ei olisi hajonnut joulukuussa, tai jos en olisi ostanut sitä yhtä paitaa, tai jos en olisikaan tullut Suomeen vappuna.

Kun huomasin miettiväni, että jos en sittenkään olisi käynyt optikolla ja ostanut uusia silmälaseja, tai jos en olisikaan pitkäaikaissairas, oli pakko pysähtyä.

Eihän tämän näin kuuluisi mennä.

Ei kenenkään pitäisi joutua miettimään, käykö lääkärissä vai ostaako ruokaa.

Noin puolet vuodesta koen syyllisyyttä siitä, että minulla on enemmän rahaa kuin useimmilla ystävilläni. Kyllähän sitä rahaa useampi tuhat euroa makaa tilillä lukuvuoden aikana – nimittäin velkarahaa.

Olen pian 22, ja minulla on 2,5 vuoden opiskelun jälkeen melkein 15 000 euroa opintolainaa. Kolmen vuoden päästä olen maisteri, enkä edes halua miettiä, kuinka paljon olen silloin velkaa valtiolle siitä, että pystyn syömään muutakin kuin makaronia opiskeluaikanani.

Eikä siitä opintolainasta ole näin kesän korvilla jäljellä mitään.

Ei tässä mitään keskiluokkaa ainakaan olla.

En edes ymmärrä, mistä ajatus keskiluokkaisuudesta on minulle koskaan tullut. Vähän päälle 1000 euroa opintotukea kuussa kuulostaa minusta isolta summalta rahaa, mutta eihän se sitä todellisuudessa ole.

Vaikka rahapula iskee joka ikinen kuukausi, on silti vaikea myöntää itselleen, että tässä oltaisiin jotenkin huonossa jamassa. Onneksi olkoon Suomi, olet onnistunut istuttamaan minuun ajatuksen, että köyhyys on oma vika ja jotain häpeällistä.

Tupakoin kuukaudessa noin 50 euron edestä, juon silloin tällöin pullon halpaa valkoviiniä ja käyn muutaman kerran vuodessa Suomessa. Varmasti voisin säästää jostain. Mutta onko kenenkään, edes opiskelijan, tarkoitus sinnitellä vuositolkulla ilman mitään muuta mukavaa kuin puhdas paita pyhänä? Eikä mikään edes takaa, että tämä tästä paranisi. Vilkaiskaa vaikka työttömyyslukuja.

Mutta enhän minä VOI olla köyhä, väitän sitkeästi, ja varaan Prahan-matkan kesäkuulle. Tämän jälkeen kesäksi on käytettävissä 250 euroa, joka edelleen tuntuu paljolta. Kai sitä on tottunut elämään niin vähällä rahalla ja pienillä iloilla, että melkein mikä tahansa määrä rahaa kuulostaa ylellisyydeltä.

Saahan 250 eurolla sentään 200 kiloa makaronia.

Patrik Pulkkinen Kirjoittaja on vasemmistonuori, joka opiskelee Ruotsissa.

23

Leipäjonoon Kela-katastrofin vuoksi Aarni Reiman käy ruokajakeluissa ja toivoo, että tukiverkoista kerrottaisiin jo koulussa. teksti ja kuvat Mariam Colley

”Minulle se oli oikeasti tosi iso tikki, että olin ollut töissä, olin pystynyt tekemään osani kansalaisena, kuluttanut rahaa, maksanut veroja ja kun se katosi minulta se palkka, eikä ollut enää duunia, niin rahaa oli käyttää joka kuukausi laskujen jälkeen alle kolmasosa vähemmän. Se tulee älyttömän kovaa ja nopeasti päin naamaa, eikä sitä tajua heti. Se on todella vaikeaa monelle, enkä ihmettele, jos moni joutuu loukkuun ja vaan päätyy ryyppäämään himassa, kun asiat ovat niin helvetin vaikeita, eikä pysty edes käsittämään, miten tästä voisi päästä pois.”

Helsinkiläinen Aarni Reiman alkoi käydä Myllypuron leipäjonossa viime maaliskuussa, kun Kelan tuet myöhästyivät vuodenvaihteessa tapahtuneiden muutosten vuoksi. Vuoden alussa toimeentulotuen maksaminen siirtyi sosiaalivirastoilta Kansaneläkelaitokselle. Reiman joutuu käymään ruokajakelussa edelleen ja on sitä mieltä, että kuka tahansa voi joutua samaan tilanteeseen.

”Käyn yleensä kuun lopussa, kun huomaan, että raha ei ole taaskaan riittänyt. Aika paljon pienet ostokset, joita ei ole suunnitellut, vaikuttavat koko kuukauden rahatilanteeseen. Sitä ei aina pysty tajuamaan kuun alussa, kuinka paljon joskus joutuu heittämään johonkin ei-suunniteltuun rahaa.”

Reimanin mielestä leipäjonot johtuvat muun muassa riittämättömästä perusturvasta. Hänen mukaansa leipäjonoissa käy paljon moniongelmaisia ihmisiä, joilla lopussa eivät ole ainoastaan rahat vaan myös jaksaminen. Monen saattaa olla vaikea käsittää tilannettaan, eikä apua ole siksi helppo etsiä.

24

TIETO TARJOLLE

”Ihmiset eivät saa apua, mitä he tarvitsevat.

Apua ei tarjota suoranaisesti, vaan sitä pitää oikeasti osata hakea, etsiä ja löytää ja pyytää”, Reiman pohtii.

Ongelman käsittely olisi Reimanista helpompaa, jos erilaisista apua tarjoavista kanavista tehtäisiin näkyvämpiä. Informaation tarjoamisen voisi aloittaa jo koulussa. ”Siitä voisi tehdä paljon näkyvämpää, että on näitä palveluita, esimerkiksi ruoka-apua.

Minä en itse esimerkiksi edes tiennyt, että sossu tarjoaa ruoka-apua, ennen kuin perehdyin näihin asioihin vähän enemmän, kun menin puhumaan näistä asioista telkkariin. Sitä oppii itsekin aika paljon uusia asioita. Etsivä nuorisotyö on yksi keino, mutta se on omalla tavallaan myös hyvin luotaantyöntävää, kun joku vieras ihminen tulee kyselemään elämästäsi. Koulussa ainakin pitäisi tuoda ilmi, miten palveluita haetaan, koska minä en ainakaan muista, että minulle oltaisiin koskaan opetettu mitään ’virallisesti’, että miten pystyt selviämään, jos asiat menevät huonosti.

Ihmisiä pitäisi opettaa enemmän siitä, mitä tämä valtio pystyy tarjoamaan ja miten se toimii.”

PAKKO JONOTTAA Reiman ei itse koe häpeää leipäjonossa käymisestä, mutta kertoo kokemuksen olevan joillekin todella raskas ja ahdistava. ”Sitä näkee paljon sellaisia ihmisiä, jotka näyttävät leipäjonossa pelokkailta. Se on todella

surullista. Kyllähän se tuntuu pahalta, kun jotkut ihmiset katsovat alentavasti tai vieroksuvasti, kun he kävelevät ohi siitä leipäjonosta. Minua häiritsee myös se, kun joskus sanotaan, että ihmiset hakevat ruokansa leipäjonosta liian helposti ja liian vaivattomasti ja että se olisi väärin.

Että ne vaan seisoo paikallaan ja saa ilmaista ruokaa. Oikeasti kaikki se ruoka on matkalla roskikseen. Ne ovat aina päiväyksen menettäneitä tuotteita. Jotkut ihmiset eivät ymmärrä sitä, että ei kukaan siellä ole siksi, koska haluaisi olla. Siellä ollaan pakosta.”

Reiman kokee, että leipäjonoihin liittyy paljon niin sanottua nimby- eli ei minun takapihalleni -ajattelua. Esimerkkinä hän mainitsee Hurstin leipäjonon, jota on yritetty ajaa pois monta kertaa, koska sen on väitetty alentavan jonon läheisyydessä olevien kiinteistöjen hintoja. Reimanin mielestä keskustelu leipäjonoista on kuitenkin oikeilla urilla ihmisten pohtiessa yhä enemmän, miksi suomalainen yhteiskunta on tähän tilanteeseen päätynyt. ”Onneksi on paljon ihmisiä, jotka haluavat, että tämä asia käytäisiin läpi ja sille tehtäisiin jotain. Monet kyselevät, miksi leipäjonoja on ja kyseenalaistetaan niiden olemassaolo. En sanoisi, että on olemassa mitään yhtä yleistä mielipidettä; se on enemmänkin kyselyä, miksi ollaan päädytty tähän ja saada enemmän keskustelua liikkeelle siitä, miksi asiat ovat näin huonosti.”

25

Aktiivinen köyhä Työ ei voi olla vain sellaista, mistä saa rahaa, sanoo velkakierteeseen joutunut Lilja, joka ei tunnista passiivisen köyhän myyttiä. teksti Jasmin Kailio

Lilja, 28, elää suomalaiselle hyvin tavallisella tukiyhdistelmällä: työttömyysturva, asumistuki sekä toimeentulotuki. Tuttavapiirissä on paljon pienituloisia työttömiä, mielenterveysongelmaisia ja aktivisteja.

Osa Liljan vanhoista ystävistä elää varsin erilaista elämää. He ovat valmistuneet nuorena ammattiin, ja käyneet vakituisissa töissä. Heidän kanssaan Lilja kokee toisinaan jakavansa ihan eri maailman, vaikka arveleekin, ettei kokemus välity sellaisenaan.

”Luulen, että hyvätuloiset ystäväni eivät ole huomanneet sumplimistani. Joidenkin kavereideni kanssa on tapana mennä ulos syömään, kun tavataan, ja silloin sovin tapaamisen sellaiseen aikaan kuukaudesta, kun rahaa vielä on. Ja kauempana asuvien ystävien luokse on varaa matkustaa tosi harvoin.”

Lilja eli vuosia työssäkäyvän köyhän elämää.

Töissä hän on käynyt 17-vuotiaasta asti. Pätkätöiden aiheuttama tuloloukku vei lopulta velkakierteeseen. Hän jäi työttömäksi alle 25-vuotiaana, ja koska peruskoulun jälkeistä tutkintoa ei ollut, hän ei ollut oikeutettu työttömyyskorvaukseen. Satunnaisia töitä löytyi, mutta niiden lisäksi Liljalle myönnettiin vain asumistukea tulojen epäsäännöllisyyden vuoksi, ja sitäkin toisinaan. ”Lopulta oli pakko ottaa velkaa yllättäviin

26

menoihin, ensin takuuvuokra ja muut suuremmat menot. Ja sitten kun tuli uusi yllättävä tilanne, jouduin ottamaan lisää.”

Velkasaldo kasvoi vuosien aikana, ja toisinaan Lilja lyhensi velkaansa ottamalla lisää velkaa entisten maksamiseksi.

”Velka stressasi, ja lopulta teki välinpitämättömäksi. Ajattelin että ihan sama. Sitä on jo niin paljon, että ihan hyvin voin ostaa vielä ruokaa velaksi. Vaikka samalla tiesin ettei tilanne ole tosiaan mikään hyvä.”

Vasta viime kuukausina tilanne alkoi selkiytyä. ”Aktiivinen sossu uudessa kotikaupungissa kiinnostui velkatilanteestani, ja sitä alettiin heti laittaa kuntoon.”

Oli ylipäätään uutta, että sosiaalityöntekijää täytyi tavata asiakkuuden alkaessa – monissa kaupungeissa toimeentulotukihakemus vain jätettiin luukulle, ja päätös tuli aikanaan. ”Pääsin nuorten ryhmiin keskustelemaan velkatilanteestani, ja velkajärjestelyyn. Nykyään välillä hämmennyn, kun onkin varaa ostaa muutakin kuin makaronia. Elin niin pitkään niin tiukilla.”

Pitkittyneen pienituloisuuden sekä työn ja koulutuksen ulkopuolella olemisen rajoituksia voi lieventää muu tärkeä elämänsisältö. Liljalle se on ollut aktivismi, jonka kautta on löytynyt paitsi

uudenlaista merkitystä elämään, myös suuri osa nykyisestä ystäväpiiristä.

”Mietin kyllä välillä, millaista elämä olisi, jos en olisi mennyt mukaan eläinoikeustoimintaan.

Luulen, että rahattomuus vaikuttaisi silloin paljon enemmän, silloin tuntuisi enemmän se, ettei ole varaa harrastaa, ja täytyy aina budjetoida tarkkaan.” ”Tottakai mietin rahaa jatkuvasti, tosi tosi paljon. Siihen tottui silloin, kun tilanne oli ihan sietämätön. Sellainen kepeys on poissa, pieni stressi on läsnä koko ajan. Välillä myös haaveilen siitä, mitä tekisin, jos olisi rahaa.”

Valtaosassa köyhyyskeskusteluita elää edelleen passiivisen, syrjäytyneen köyhän myytti. Lilja ei tunnista tästä itseään.

”Ei mun elämä ole missään putkessa mennyt, mutta nyt ajattelen, että se on ollut oikeastaan hieno juttu. Vaikkei minulla ole vielä mitään tutkintoa, niin nuorempana töissäkäynti mahdollisti matkustelun. Asuin ensimmäistä kertaa ulkomailla 19-vuotiaana useamman kuukauden ajan, eikä se olisi ollut mahdollista, jos olisin silloin opiskellut.”

Nyt Lilja käy lukiota, ja aikoo saada lakin ensi vuonna. Vaikka nuorempana kiinnostus suuntautui lähinnä ammattiopintoihin, ja parikin eri tutkintoa tuli aloitettua, niin nyt yliopistoon

jatkaminen on alkanut tuntua realistiselta vaihtoehdolta. Lukio alkoi ensin harrastuksena työn ohessa, vasta sitten se muuttui tavoitteelliseksi.

Lilja seuraa päivittäin politiikkaa, ja kokee jatkuvien säästö- ja leikkauspuheiden vaikuttaneen elämäänsä. ”Tietyllä tavalla sillä onnistutaan pelottelemaan. Jos leikkauksista ja velasta ei uutisoitaisi, en kuulisi siitä mistään. Tottakai tulee mietittyä, että onko varaa opiskella pitemmälle, vai tarkoittaako se suuria lainoja.” ”On tavallaan sukupolvikokemus, ettei voi edes ajatella pääsevänsä joskus eläkkeelle.

Muistan, kuinka lapsuudessani kummini suunnittelivat, kuinka sitten eläkkeellä alkaa se elämä.

Nykyään duunia ei ole samalla tavalla tarjolla, eikä elämää voi enää sitouttaa työntekoon”, Lilja toteaa.

Toisaalta Lilja kokee pitkällisten pätkätöiden ja pienituloisuuden myös kannustavan eteenpäin.

”En enää viitsi tyytyä vähempään. Jatkuva rahapula ja toisaalta aktivismi ja muu merkityksellinen sisältö on saanut ajattelemaan, että on tehtävä asioita, joilla on myös yhteiskunnallista merkitystä. Työ ei voi olla vain sellaista, mistä saa rahaa.”

Köyhyys otsikoissa Köyhyys näytti mediassa kesän alkuviikkoina esimerkiksi tältä. Köyhäilt lapsilta jäävät harrastukset, köyhiltä perheiltä lomat. Työssäkäyvä voi olla köyhä, eikä leipäjono lyhene.

Perussuomalaisille köyhä on viimeinen retorinen oljenkorsi puolueen hajotessa. Pelastusarmeijan kampanjakuvissa ei ole köyhiä vaan julkkiksia muistuttamassa, että köyhyys vaanii sinuakin.

Uutisten ja kolumnien lisäksi huomio kiinnittyy myös siihen, millaisia mainoksia niiden viereen asettuu.

28

TYÖVÄEN MUSIIKKITAPAHTUMA VALKEAKOSKELLA 27.–30.7.2017

ATOMIROTTA PAULI HANHINIEMEN RETKUE PETE PARKKONEN M.A. NUMMINEN & PEDRO HIETANEN PALEFACE ANNA PUU JARKKO MARTIKAINEN JA LUOTETUT MIEHET CHISU SANNI EVA & MANU YKSPIHLAJAN KINO-ORKESTERI MILLA RUMI TUBEKLUBI: HERMANNI

VANU-UKON LOPPUUNMYYNTI vasemmistonuoret.fi/kauppa

"Nälässä ei ole mitään filosofista” Elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki ei ole kyyninen vaan toivonsa menettänyt. Köyhyyden, asunnottomuuden ja koulutusleikkausten edessä ei pidä silti luovuttaa. teksti Joonas Pulkkinen kuvat Timo Peltonen ja Marja-Leena Hukkanen

Aki Kaurismäen Ariel (1988) päättyy suomalaisen elokuvahistorian yksiin hienoimpiin kuviin.

Taisto Kasurinen (Turo Pajala) lähtee maasta rakkaansa Irmelin (Susanna Haavisto) ja Riku-pojan (Eetu Hilkamo) kanssa Meksikoon matkaavalla Ariel-laivalla. Taustalla soi Olavi Virran Sateenkaaren tuolla puolen, käännöstulkinta Ihmemaa Ozin unohtumattomasta klassikosta Somewhere Over the Rainbow:

”Matkaan jos sä myöskin lähdet muista silloin tää /voi myös jäädä löytymättä sateenkaaren pää/mutta jos sä matkallasi löydät hyvän ystävän/löytänyt oot silloin aarrettakin enemmän.”

Juuri toivo kuvastaa muutosta ajassamme.

Kolmekymmentä vuotta Arielista Kaurismäen uusin elokuva Toivon tuolla puolen esittää toivon varjoisemman puolen.

Elokuvan päähenkilö Khaled (Sherwan Haji) päätyy Puolasta Suomeen hiililaivalla. Hän on etsinyt Unkarin rajalla kadonnutta siskoaan ympäri Eurooppaa, kohdaten epäuskoisuutta.

Kaurismäki kuvaa selkeästi elokuvan uutislähetyksillä Euroopan pakolaistilannetta. Kun Khaledin tavoin palautetaan ihmisiä Aleppon kaltaisille kriisialueille pakolaisuudessa ei ole enää kyse resursseista vaan politiikasta, joka raadollisesti päättää ihmiselämästä.

Toivon tuolla puolen piti olla Le Havresta (2011) alkaneen satamatrilogian toinen osa.

Kaurismäki totesi Berliinin elokuvajuhlilla, että trilogia on muuttunut pakolaistrilogiaksi.

”Teen trilogioita siksi, että olen loputtoman laiska. Jos sanon tekeväni trilogian minun on se pakko tehdä.”

Kaurismäki on usein asettunut poikkiteloin globalisoituvan maailman kanssa. Hän on ruotinut Yhdysvaltojen harjoittamaa imperialismia, joka näkyy maan aseteollisuuden merkityksessä

– sodankäynnin taloudellisessa kannattavuudessa. Hän kieltäytyi vuonna 2002 Oscar-palkintogaalan kutsusta vedoten Irakin sotaan. EU saa häneltä oman palautteensa.

”EU ansaitsee rankasti pyyhkeitä siitä, miten se on alistunut toimimaan pankkien ja suurpääoman käsikassarana ja todella sadistisesti kiduttanut Kreikkaa ja Portugalia, osittain myös Espanjaa. Globalisaation näen tuhon tienä. Se mahdollistaa konsernityylisten ja jopa Monsanton kaltaisten fasististen yritysten loputtoman laajentumisen.”

EU:n harjoittamaa talouspolitiikkaa sekä tämän hetkistä pakolaistilannetta voi pitää merkkinä siitä, että EU on kulkenut kauas perustamisensa lähtökohdista. Taloudellisen yhteistyön ohella EU:n oli tarkoitus olla maita yhdentävä rauhan projekti.

”EU:han perustettiin estämään Ranskan ja Saksan ikuinen sotiminen ja ylläpitämään rauhaa Euroopassa. Jossain määrin se on onnistunut, mutta on myönnettävä, että Jugoslavian hajoamissodan aikana se oli täysin voimaton.

Albert Camusin sanoin, jos Euroopalla on ylipäätänsä tulevaisuus, niin se tapahtuu kansallisvaltioiden kautta. Mutta kun katsoo Unkaria ja Puolaa, en tiedä, missä tilassa ne olisivat ilman EU:n painostusta.”

Pakolaistilannetta arvioitaessa Kaurismäki muistuttaa, että pakolaisuus tai muuttovirrat eivät ole ainoastaan aseellisten konfliktien aiheuttamaa hätää vaan kyse on myös ilmastonmuutoksen tuomista uusista geopoliittisista ongelmista. ”Lukemani perusteella näyttää siltä, että Syyrian ja Irakin pakolaiset ovat vain esinäytöstä. Kun kuivuus todella valtaa alaa ja ihmiset lähtevät nälkäkuolemaa pakoon ei puhuta enää

miljoonista, vaan sadoista miljoonista.”

Meidän on saatava selville, voiko viattomuus, siitä hetkestä lähtien jolloin se ryhtyy toimimaan, estää itseään tappamasta. – Albert Camus Suomalaisten asennoitumista pakolaisiin Kaurismäki kehuu. ”Olin positiivisesti yllättynyt siitä, miten valtaosa kansasta suhtautui kasvaneeseen pakolaisvirtaan. Ääri-ilmiöt ovat marginaalin prosentin tekemiä. Maalla nuoruuteni eri käpykylissä (ei ilkeä vaan kuvaava termi) viettäneenä tiedän peräkammarin visailuja katsovat pojat. Kaikki outo pelottaa. Muukalaisviha perustuu aina pelkoon. Puolustetaan jopa sitä, mitä ei koskaan ollutkaan. Naista, jota ei ole.

Työpaikkaa, vaikka ei ole koskaan huvittanut töitä tehdäkään.”

Pakolais- ja maahanmuuttopolitiikassa hän näkee ongelmia niin poliittisessa keskustelussa kuin politiikan lyhytkatseisuudessa. ”Ministeri Bernerhän kiiruhti toteamaan, että Suomi tulee hyötymään ilmastonmuutoksesta. Jos aivotoiminta on tuolla tasolla, miten voisi keskustella mistään vakavammasta? On selvää, että Suomi on vanheneva kansakunta kiihtyvällä tahdilla.

Kun heitetään koulutettuja ja työteliäitä nuoria tekaistun syin jonnekin pommien keskelle, se on myös taloudellisesti äärettömän typerää politiikkaa. Tarvitaan henkisesti uutta verta sekä työteliäitä nuoria. Täällä on huomattava määrä ammatteja, mitä suomalaiset eivät enemmissä

31

32

määrin suostu tekemään. Jos Somaliasta tulee yliopiston johtava lääkäri, joka saa korkeintaan ajaa linja-autoa niin on se perverssiä.”

Sosiaalista mediaa modernin julkisuuden piirteenä Kaurismäki vieroksuu. ”Keskustelun ylipäätänsä mistään tekee mahdottomaksi niin sanottu some, jonka minä ollessani diktaattori lopettaisin saman tien, ja älypuhelimet, koska ne eivät älyä näytä lisäävän. Tosin näin ajaudun itse samoille linjoille Kiinan ja Iranin johdon kanssa, joten jättänen diktaattorin hommat Chaplinille.”

Elokuviensa edustamaan realismiin Kaurismäki ottaa kriittisen varauksen. ”Elokuvat ja realismi ovat ristiriitainen pari, koska ei elokuva koskaan ole täydellistä realismia. Mutta kyllä ne realismia teemoineen sivuavat: asunnottomuus, työttömyys, yksinäisyys. Mitä tulee hahmoihini, niin ne ovat tietysti fiktiivisiä, ryysyköyhälistöä ja pätkätyöläisiä. Eivät ne mitään työväenluokan etujoukkoa ole, vaikkakin Lumpenproleteriat taisi Brechtin mukaan olla se, mistä vallankumous lähtee. Elokuvahahmoilla ei ole oikeasti nälkä eikä vilu.”

Köyhyyttä teemana käsittelevistä elokuvista hän mainitsee Kurosawan Juopuneen enkelin ja Ikirun, Yasujirō Ozun 20- ja 30-luvun mykkäelokuvat, sekä Vittorio De Sican Polkupyörävarkaan ja Viattomat. ”Gorkin Pohjalla-novellista on tehty kaksi elokuvaa, toisen teki Renoir, toisen Kurosawa. Mutta ne kertoivat enemmän yömaja-henkisestä köyhyydestä. Köyhyyttä vallitsevana yhteiskunnallisena ongelmana, esimerkiksi työttömyyden kautta kuvaten, vetoan D.W. Griffithin Saksassa 1924 kuvaamaan Isn’t it Wonderfuliin."

Synkkinä aikoina lauletaanko silloinkin silloinkin lauletaan synkistä ajoista.

– Bertolt Brecht ”Olen ollut todella köyhä, nykyään voin liiankin hyvin, mutta tiedän mitä asunnottomuus ja köyhyys tarkoittavat. Olen elänyt puoli vuotta Helsingissä asunnottomana, siinä ei ollut mitään filosofista eikä romanttista.”

Köyhyyttä ilmiönä Kaurismäen mukaan luonnehtii, että ero rikkaiden ja köyhien välillä ei ole kaventunut, päin vastoin.

”Jos yksi prosentti omistaa enemmän kuin 50 prosenttia ei tarvita syvällisempiä tutkimuksia, rikkaiden ja köyhien erkaantuminen on kiihtyvää. Keskiluokka tippuu kaikkialla pois.

Työväenluokka häviää, kun tehdastyö katoaa ja

robotisoituu. Pätkätyöt valtaavat alaa.”

Luokkakehityksestä Kaurismäki syyttää myös nykyistä hallitusta. ”Koulutusleikkaukset ovat itsensä päähän ampumista. Kehitysavun leikkaaminen todella härskiä. Pyytämättömän lisäpanostuksen antaminen vientiteollisuudelle kehitysyhteistyön kaavussa on yhdellä sanalla sikamaista.”

Absoluuttisen köyhyyden piirre, asunnottomuus, on ihmisarvoon liittyvä kysymys. Miten on mahdollista, että Helsingissä on asunnottomuutta vielä vuonna 2017? ”Helsingissä on laskutavasta riippuen 5000 pysyvästi asunnotonta. Meillä on yrityksiä – puolivaltiollisia ja kunnallisia – jotka saavat tukea harjoittaakseen sosiaalista asumistuotantoa. Minkä takia ei saada edullisia, halpoja asuntoja, jotta saataisi se 5000 kerralla asutettua?

On traagista, taisin lukea tämän Vailla vakituista asuntoa- lehdestä, että pariskunta tukia saadessaan ostaa menopaluun Rovaniemelle, että saisi edes kerran nukkua jossain. Tuki menee, mutta kun ei voi nukkua koskaan, niin tulee pikku hiljaa hulluksi. Eikä voi työllistyä, pankkitiliä et saa ilman asuntoa tai osoitetta, ja ajaudut silloin väistämättä yhteiskunnan ulkopuolelle.”

Tiedoksi ei-kommunisteille:

Kaikki on yhteistä, Jumalaa myöten. – Charles Baudelaire Uutta elokuvaa Kaurismäki ei vielä pohdi.

Onhan hän ehtinyt jopa toteamaan, että Toivon tuolla puolen olisi hänen viimeinen pitkä elokuvansa. ”Näyttäisi ehkä oudolta, jos trilogiassa on vain kaksi osaa. Mutta kun kyse on pakolaistrilogiasta niin pakolaisista se kertoo. En aio miettiä koko asiaa neljään seuraavaan vuoteen. Senkin tekeminen riippuu siitä, onko silloin vielä filmilaboratorioita olemassa, koska digitaaliseen kameraan en koske enää tässä iässä.”

Kyyniseksikin joskus syytetty Kaurismäki ei tätä syytöstä myönnä. ”En ole lainkaan kyyninen, olen lähinnä toivoni menettänyt. Kyllä minä ihmisistä pidän, ihmismassat ovat ongelma, koska ne seuraavat johtajaa, joka huutaa kovimmin.”

Mitkä ovat sitten ne asiat joihin vielä voi toivonsa laittaa? ”Ei tässä auta mennä kuin eteenpäin ja istuttaa se omenapuu, pystyttää niitä barrikadeja, tehdä niitä banderolleja. Muutenhan me olemme luovuttaneet, mikä olisi viimeinen virhe. Kyllä ihmisten protestit aina hallituksia heiluttavat.”

33

Lempeä keitto kesäksi teksti ja kuva Noora Tapio

Grillaussäät antavat odottaa itseään, mutta kesäistä ruokaa tekisi mieli. Tämä maailman lempein kesäkeitto on oiva ratkaisu! Käytä mahdollisuuksien mukaan tuoreita vihanneksia. Pinaatin voit halutessasi korvata vaikka itse keräämälläsi nokkosella.

34

KESÄKEITTO 5 keskikokoista perunaa 4 porkkanaa 1 pieni kukkakaali 2 dl vihreitä pitkiä papuja 1 dl herneitä 4 kuutiota pakastepinaattia (tai vastaava määrä nokkosta) noin 1 l vettä 4 dl kaurakermaa kasvisliemikuutio 1/2 tl valkopippuria ¼ tl mustapippuria ¼ tl valkosipulijauhetta 2 rkl margariinia (koristeluun esimerkiksi ruohosipulia, persiljaa tai basilikaa)

1. Pese ja pilko perunat, porkkanat ja kukkakaali.

2. Keitä perunoita, porkkanoita ja kukkakaalia noin 10 minuuttia kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä.

3. Lisää pavut, herneet, pinaatti ja mausteet sekä suolaa oman maun mukaan. Anna kiehua vielä viisi minuuttia. Lisää kaurakerma ja margariini.

4. Ripottele halutessasi päälle tuoreita yrttejä.

I T IS L Y T S IS Ä L Ö Y T

Hikiset piirijohtajat T-paita on aluspaita, työläisstylisti valistaa.

Annetaan sen muhia vähän aikaa ja odotellaan yhdessä kesää. Sitä tai ensimmäisiä hellepäiviä tuskin on Suomeen ilmaantunut edes tämän kolumnin julkaisupäivänä, mutta niitä muutamaa, kaikkia huumaavaa kuukautta on mukava odottaa ja sitten yhdessä toverien kanssa kokea.

Unohtamatta kuitenkaan tyyliä.

Vasemmistolainenkin uskottavuus on koetuksella, kun piirijärjestösi puheenjohtaja röhnöttää terassilla ilman paitaa, hikisenä ja punaisena, toveri-lippalakki vinossa ja puklua huulessaan. Muutama vuosi sitten jotkut hipsterit alkoivat pitää trendikkäänä valkoisia tennissukkia ja sandaaleja, joten en pysty vinoilemaan siitäkään tarpeeksi tehokkaasti, mutta näytätte te silti niissä typerältä. Yhdistelmän sallin itseltäni vain silloin, kun kenkäni nyysittiin Delhissä ja lähimmältä kenkäkauppiaalta löytyi

ainostaan liian isot varvassandaalit.

Takaisin aluspaitaan ja satavarmoihin yhdistelmiin. Valkoisen o-aukkoisen aluspaidan (tarpeeksi tiukka, jotta ei säkitä) päälle voi pukea pikeepaitoja (polo shirt) niiden tuhansissa värivariaatioissa tai rohkeimmille kirjottuja rapu -tai valaskuvioita. Pikeen helmaa ei ole pakko välttämättä laittaa housuihin.

Kesällä pitkät housut ovat usein tuskaliaita ja kevyet chinot voi mielestäni hellerajan ylittyessä vaihtaa juuri polven yläpuolelle jääviin puuvillashortseihin. Niin pikeepaitoja kuin shortsejakin saa edullisellakin budjetilla ja tässäkin rotaatio on kuningas. Valkoiset kangaskengät (nahkaisten loafereiden lisäksi) ovat urheilullinen ja kesäinen klassikko, joiden kanssa kuumimmilla ilmoilla suosisin loafer -tai sneakersukkaa, jotka jäävät kokonaan kengän alle.

Loafereita voi käyttää ilman sukkia ja paljas nilkka on itsessään vahva statement henkilökohtaisen tyylin ja tyylitajun puolesta.

Muuten sukissa suosin villaisia, ohuita ja ribattuja, jotka saavat jäädä hieman makkaralle. Viileneviin kesäöihin suosittelen esimerkiksi harrington-takkia, jotta känninen piirijohtaja säästyy pahemmilta mustelmilta ja asfaltti-ihottumalta.

Työläisstylisti nostaa erityisesti fedoraansa, jos törmäämme kokopellavaisissa (seersucker myös oiva kesävalinta), vaaleissa kesäpuvuissa ja nostamme maljan vallankumoukselle, solidaarisuudelle ja tyylikkäämmille piirijohtajille.

Kiitos muuten kaikesta palautteesta viimeisimmistä kolumneistani. Jatkan elämääni.

Niko Ravattinen

35

I P P O O K IS L E P

Pelaaminen pelastaa ihmiskunnan

Kun perustulo toteutetaan, pelaavatko ihmiset entistä enemmän videopelejä? Olisiko se huono asia? teksti Pontus Purokuru

36

Toukokuussa kuollut Mauno Koivisto oli Suomen ensimmäinen presidentti, joka pelasi julkisesti konsolipelejä.

Vuonna 1994 lehdet kertoivat presidentin olevan hyvä pelaaja, joka voittaa Nintendolla sukulaisensa ja vieraansa.

“Saunaillan jälkeen saatoimme jatkaa pelaamista pitkään”, muisteli liikemies Jari Komulainen 1980-lukua Iltalehdessä Koiviston hautajaispäivänä. Kerran Koivisto ja Kalevi Sorsa ottivat matsia NESin Digger T. Rock: The Legend of the Lost City -tasohyppelyssä, kertoo Seiska.

Koivisto hakkasi Sorsan 6-0.

Peliharrastus on yksi osoitus Koiviston älyllisestä uteliaisuudesta.

Tuohon aikaan pelaaminen ei ollut presidentillistä vaan pikemminkin lapsellista. Sittemmin pelaajien keski-ikä on jatkanut nousuaan – Yhdysvalloissa se oli 35 vuonna 2016 – mutta pelien yhteiskunnallinen tunnustus on jäänyt Suomessa jälkeen.

Lyhyt kierros kantabaarissa osoittaa, että yhteiskunnasta muuten perillä olevat kolme-nelikymppiset tuttuni yhdistävät pelaamisen työttömiin nuoriin miehiin ja käsikirjoitusten aivottomuuteen. Löytyy muutama, jotka haluaisivat pelata mutta suhtautuvat peleihin varovaisesti kuin crack-kokaiiniin.

Kirjailija Mike Pohjola kertoo Voima-lehdessä törmäävänsä usein nelikymppisiin, jotka ilmoittavat, etteivät tajua peleistä mitään. “Mieti kuinka nolo olisi parikymmentä vuotta sitten ollut 38-vuotias, joka olisi ylpeänä kuuluttanut, että hän ei sitten ymmärrä näköradiohommista yhtään mitään”, Pohjola irvailee.

Kun itse kirjoitin mediakriittisen kirjan, jossa sivuttiin pelikritiikin puuttumista suomalaisesta lehdistöstä, sain palautetta, jossa pelien käsittelemistä pidettiin nolona ja tarpeettomana.

ovat silti tyytyväisempiä elämäänsä kuin mikään muu Israelin väestöryhmistä.

Jos pyhät kirjoitukset ja uskonnolliset rituaalit voivat palkita näin voimakkaasti, mikseivät videopelit.

ELÄMÄN TARKOITUS ON FIKTIO VIRTUAALISUUS ON POLIITTISTA Yhä useammat tutkijat kuitenkin ottavat pelien yhteiskunnallisen merkityksen vakavasti. Sapis: Ihmisen lyhyt historia -kirjallaan maailmanmaineeseen noussut historioitsija Yuval Noah Harari arvioi Guardianissa, että koneiden ja algoritmien korvatessa suurimman osan töistä syntyy hyödyttömien ihmisten luokka.

Kun teknologia kehittyy, ei varmasti ole mikään ongelma elättää ihmisiä perustulolla. Sen sijaan tekemisestä ja elämän mielekkyydestä voi muodostua suuri ongelma.

Ihmiskunta on aina elänyt osin virtuaalitodellisuudessa, Harari kirjoittaa ja viittaa uskontoihin. Uskonnollisuus koostuu kuvitteellisista laeista, pisteiden keräämisestä ja merkityksellisyyden kokemuksista.

Sama juttu kulutuskulttuurin ja ideologioiden kanssa. Niiden rakenne on oikeastaan yhtäläinen monien videopelien kanssa.

Harari tarjoaakin pelaamista ratkaisuksi elämän mielekkyyden ongelmaan. Elämän tarkoitus on lopulta fiktio, jonka muodostamme mielessämme. Onko silloin merkitystä, stimuloiko mieltä hiekkaranta vai kasa pikseleitä?

Harari antaa esimerkiksi Israelin ääriortodoksiset juutalaismiehet, jotka eivät koskaan tee palkkatyötä. He elävät melko köyhää elämää mutta

Pelaaminen voi lisätä elämän mielekkyyttä. Se esimerkiksi mahdollistaa liikuntarajoitteisten virtuaalimatkailun ja auttaa kokeilemaan erilaisten ihmisten elämää.

Pelien avulla ihmiset, joiden työt koneet hoitavat enenevissä määrin, pystyvät rentoutumaan ja kehittämään itseään valitsemassaan ja muokkaamassaan todellisuudessa.

Yuval Noah Hararin visioima myönteinen virtuaalisuus toteutuu kuitenkin vain, jos sen eteen tehdään poliittista työtä. Valtasuhteet eivät itsestään muutu virtuaalimaailmassa.

Esimerkin virtuaalisesta dystopiasta antaa iowalaisen taiteilijan ja apulaisprofessorin Austin Stewartin ehdotus todellisten tuotantoeläinten viemisestä virtuaalimaailmaan.

Hänen mukaansa ahtaasti elävistä häkkikanoista tulee vapaita ja ne antavat mureampaa lihaa, jos ne laitetaan kuopsuttamaan pelimaailmaa VR-kypärä päässään.

Stewartin Second Livestock -nimellä vuonna 2014 julkistama performanssi meni mediaan täydestä, ja Suomessakin Tivi-lehti välitti vanhan uutisen tosissaan vielä tänä keväänä. Ainakin toistaiseksi meidän on helpompi liittää virtuaalitodellisuus kanojen dystopiaan kuin ihmiselämän mielekkyyteen.

37

I K K II IT R K

Poikkeus maailmanensi-illassa Laatusarjat tulivat televisiofestivaaleille. teksti Mikko Pihkoluoma

Laadukkaasti tehtyä draamaa tuotetaan

televisiosarjoina enemmän kuin koskaan aiemmin. Monet elokuvafestivaalit ovat jo heränneet tähän todellisuuteen, ja nyt viimein myös Cannesissa esitettiin kahden Kultaisen palmun voittaneen ohjaajan uusia sarjoja. Jane Campionin Top of the Lake: China Girl ja Twin Peaksin kolmannen kauden ensimmäiset jaksot nostettiin osaksi virallista ohjelmistoa.

Kultaiseen palmuun sarjoilla ei ollut edes teoreettista mahdollisuutta vaan niistä järjestettiin erilliset tapahtumat kilpasarjan ulkopuolella.

Tämän sen suhteen Cannesissa tuskin koskaan tehdään myönnytyksiä.

Twin Peaks sai fantastisen vastaanoton, mikä näkyi kosteina silminä David Lynchin kasvoilla. Jostain syystä sarjat esitettiin tosin vasta niiden Pohjois-Amerikan ensi-illan jälkeen, eli muusta ohjelmistosta poiketen niiden maailmanensi-ilta ei ollut festivaaleilla. Twin Peaksistä esitettiin ainoastaan kaksi jaksoa,

38

kun samaan aikaan Suomessa oli saatavilla jo sarjan neljä ensimmäistä jaksoa. Top of the Laken tulevaisuus Suomessa on vielä epäselvä.

TUTTUA TWIN PEAKSIÄ Twin Peaksin uusi kausi on jälleen alkuperäisluojien Mark Frostin ja David Lynchin käsikirjoittama, mikä tekee siitä hieman selkeämmän kuin vaikkapa Lynchin itsensä käsikirjoittama Inland Empire oli. Tosin Lynch on aina ollut myös Frostin yhteistyössä keskeinen ideoiden lähde ja häneltä on turha odottaa suuria muutoksia.

Kolmas kausi on täynnä samoja painajaismaisia aiheita. Twin Peaksissä, Lost Highwayssa, Mulholland Drivessa sekä Inland Empiressä vilisee kaksoisolentoja, pettämistä, mustasukkaisuutta ja murhia.

Kahdessa ensimmäisessä jaksossa hyvä Dale Cooper on Laura Palmerin kanssa toisessa ulottuvuudessa

(Black Lodge) doppelgängerin vaikuttaessa kuolevaisten keskellä. Hyvä Dale Cooper juoksee välillä pitkin käytäviä samaan tyyliin kuin toisen kauden viimeisessä jaksossa. Uusina elementteinä tulee mukaan muun muassa nuoripari New Yorkista sekä vanhempi aviopari Kaliforniasta.

Monella tapaa jälki on tuttua Twin Peaksiä. Selkeä muutos vanhaan sarjaan on se, että uusin kausi on kuvattu digitaalisesti, kun taas alkuperäinen kuvattiin filmille. Sarjan alku – ja erityisesti toinen jakso – on varsin lupaava, mutta aivan Lynchin elokuvien tai sarjan parhaiden jaksojen loistokkuudelle ei päästä. Toisaalta vaikka nykyään tehdään paljon kiinnostavia sarjoja, Twin Peaksin paluu osoittaa hienosti, miten vähän televisiosarjoissa on tehty katsojia haastavia kerronnallisia ratkaisuja.

David Lynch on uhannut lopettaa elokuvien ohjaamisen kokonaan.

Uhkaus ei ole ollut kovin katteeton, sillä Suomessa Inland Empiren ensi-illasta on kulunut jo kymmenen

vuotta. Siinä ajassa Lynch on tehnyt taidetta ja musiikkia. Cannesilla oli siis lähes ainutlaatuinen tilaisuus esittää kulttiohjaajan töitä, joten mitenkään sanottua ei ole, että televisiosarjoja nähdään myös jatkossa festivaaleilla.

KUKA MURHASI KIINALAISTYTÖN? Toisaalta myös Jane Campionin Top of the Lake: China Girl sai ylistävän vastaanoton, mikä saattaa vaikuttaa asiaan. Eri asia tosin on, sopivatko televisiosarjat festivaaleille, joissa on jo valmiiksi todella paljon nähtävää.

Tällä kertaa Sydneyyn sijoittuvan China Girlin mysteeri avautuu matkalaukusta löytyneestä kiinalaistytön ruumiista. Jäljet johtavat Elisabeth Mossin esittämän rikosetsivän bordelliin. Jos alkuperäisessä Twin Peaksissä kuolleen tytön ruumis avasi koko pikkukylän synkät salaisuudet, niin Campionin käsittelyssä seksismi nousee kantavaksi teemaksi eikä insesti ole pelkkä McGuffin.

Top of the Lake jatkaa pitkälti samoilla aiheilla miehisen maailman kritisointia ja Mossin oman trauman avausta. Campionia itseään muistuttavaa harmaahapsea esittää tällä kertaa valloittavasti Nicole Kidman Holly Hunterin sijaan. Australialaisnäyttelijästä herää aina uusia puolia, kun hän pääsee hyödyntämään oman aksenttinsa voimaa.

Uhmaa jää ikävä Antti Nylén puhuu esseekokoelmassaan järkeviä jopa krapulasta. teksti Joonas Pulkkinen

Kolmannessa esseekokoelmassaan Antti Nylén on käynyt läpi pitkän

tien. Lähes aidon misantropian lähteiltä, uskonnollisen kirkkauden hekumasta ja ehdottoman veganismin puolesta puhuvasta eturintamasta Nylén on vaihtanut aseensa napalmista ritsaan. Kirjoitussävy on selvästi maltillisempi, silti edelleen piikittelevä, ja jopa itseironinen.

Jos esseekokoelma liittyy jotenkin tämän lehden köyhyysteemaan, Nylén alleviivaa kirjailijana olemista köyhyyden valintana. Yhteiskunnassa, jossa kirjailijan sanojen mukaan halveksutaan nuoruutta, on taiteilijoilla nälkäisinäkin moraalinen vastuu kaivaa keinoja kaihtamatta totuus ja viljellä ihmisissä toivoa.

KRAPULAN ARVO ”Paljon onkin niitä, jotka 25 vuotta täytettyään päättäväisesti kieltävät nuoruutensa ja tyhjentävät omien valmistusaineidensa varaston kertarysäyksellä – onhan decluttering, turhasta tavarasta eroon hankkiutuminen tätä päivää – oikaisevat ryhtinsä, selvittävät kurkkunsa, ottavat vakuutuksia, tekevät kannatuslaskelmia, heittävät Viva Haten ja Nuoren Wertherin kärsimykset ikkunasta ulos ja ryhtyvät nuolemaan Saatanan persettä.”

Lainauksen valossa on myös hämmästyttävää lukea Nylénin krapulasta kertova essee Krapulan ylistys. Krapulaa kun on kirjallisuudessa vaikka miten ylistetty, mutta mitään järkevää siitä ei juurikaan ole sanottu. Nylénille krapula edustanee itsetutkiskelun tilaa, jolla on oikea episteeminen arvo: nähdä paikkansa ja arvonsa maailmassa. Muistan tämän seuraavan kerran, kun siivoan lauantaiaamuna ranskalaisia sängystäni.

Nylénin puheenvuorot taiteesta ja niiden tekijöistä – Beryl Furmanista, Juhani Harrista, Elina Merenmiehestä – ovat modernin ja nykytaiteen asiantuntijatason vertailun kestäviä kirjoituksia. Esseet sivuavat myös taiteen poliittista ja yhteiskunnallista merkittävyyttä. Jos nuoruutta halveksutaan esimerkiksi tarjoamalla malleja ja konventioita, ei löydy myöskään taiteentekijöitä.

Kiintiöpop-esseessään Minun Bowieni Nylén tekee sitä, mitä parhaiten osaa, eli antaa merkityksen

pop-ikonille, jonka kaikki tiesivät, mutta josta ei osattu sanoa mitään elonsa suuruuden hetkinä. Hän harmittelee, että ei elänyt Bowien suurinta aikaa, jona hän pitää varhaista Ziggy Stardust -alter egoa. Ziggy ja Aldin Sane katosivat, Bowie saapui eläessään aina uudelleen.

PAAVIEN EROT Katolilaisuuteen ja nykyisen paavin institutionaaliseen valtaan Nylén ottaa Halun ja epäluulon esseitä huomattavasti kriittisemmän linjan.

Hän käsittelee esseessä Huutavan ääni Pietarinkirkossa katolilaisuutta dogmaattisella asiantuntijuudella, jota harvemmin suomeksi pystyy lukemaan. Essee toimii myös hyvänä esityksenä paavi Franciscuksen erosta edeltäjäänsä Benedictus XVI:hen, sekä kirkon piirissä tapahtuneesta muutoksesta, myös Nylénin kokemuksellisella tasolla.

Uskon ja etiikan asioita hän sivuaa myös teologiesseisti Juhani Rekolaa sekä esseisti Gösta Ågrenia käsittelevissä esseissään. Uskon (ja uskottomuuden) Nylén kytkee kirjallisuuteen käsitellessään runoilija P. Mustapäätä sekä kestosuosikkinsa Charles Baudelairen hengen asioita.

Nylén ansaitsee kiitoksen tavasta tulkita miten Baudelaire näki taivaan ja helvetin rajat. Niitä ei ollut vaan ne olivat kaksi samanaikaista todellisuutta.

Jos esseisti on valinnut maltillisemman linja, niin täytyy todeta, että vihaista Nyléniä jää kaipaamaan.

Sitä, miten hän puolustaa ehdottomasti eläinten oikeuksia, saarnaa lihansyönnin moraalittomuudesta ja osoittaa yleisesti ihmisen kaksinaismoraalisuuden sekä kapeakatseisuuden. Toki hän osoittaa esseessään Lihansyönnin mahdollisuudesta, kuinka onttoa on yrittää (entisenäkään kasvissyöjänä) oikeuttaa lihansyöntiä, ehkä argumentoiden kasvissyönnin puolesta parhaiten kuin koskaan. Silti uhmaa on ikävä.

Antti Nylén: Kauhun ja ulkopuolisuuden esseet (Savukeidas 2016)

39

I K K II IT R K

Suvaitsevaisuusoppia eläintarinoiden avulla Siiri Siimahäntä pureutuu lasten ulkonäköpaineisiin. teksti Mariam Colley

Lastenkirjojen pienkustantamo Mini Kustannuksen neljäs julkaisu, Henna Kosteen esikoisteos ”Siiri Siimahäntä halusi hienostella” esiteltiin lastenkirjakioski Toukassa järjestetyssä tapahtumassa viime huhtikuussa.

Kosteen teos on runomuotoon kirjoitettu nykyaikainen tarina arasta hiirestä nimeltä Siiri, joka alkaa meikata ja pukeutua hienosti löytääkseen itselleen ystävän. Kirjan kuvituksen on toteuttanut Julia Jusslin.

Koste kertoo saaneensa ajatuksen esikoisteoksensa kirjoittamiseen painiskeltuaan itse ulkonäköpaineiden kanssa. ”Haluaisin käsitellä aihetta oman lapseni kanssa ja tämä on yksi väline lisää siihen”, Koste sanoo. ”Mielestäni ulkonäköpaineet ovat todella ajankohtainen aihe ja se käy koko ajan ajankohtaisemmaksi.

Kohta varmaan viisivuotiaatkin voivat olla somessa, mikä aiheuttaa ulkonäköpaineita ja mielestäni on tosi tärkeää ylipäätään, että rohkeita ja ajankohtaisia aiheita nostetaan esille myös lastenkirjoissa.”

Kosteen mielestä Siiri Siimahännän tarina on paitsi tärkeä aihe, mutta riimittely runomuotoon toi myös mukavasti haastetta jo lapsesta asti 40

runoista pitäneelle kirjoittajalle. ”Itse kirjoitan työkseni, joten se tuntui kivalta haasteelta, kun on tottunut aikaisemmin tietynlaiseen formaattiin, mikä on esimerkiksi uutisjutuissa. Tässä pääsin monipuolisemmin käyttämään ja kokeilemaan omia taitoja.”

Entä mitä kirjailija aikoo seuraavaksi? Onko Siiri Siimahännälle tulossa mahdollisesti jatkoa? ”Minulla on Siiri Siimahäntä ja Afrikan serkku -niminen teksti, jota on aika vähän vasta. Se käsittelee rasismia, mutta myös suvaitsevaisuutta ja muiden hyväksymistä” Koste pohtii. ”Se on ehkä tärkein asia, mitä haluan omalle lapselleni opettaa.”

SAARNAAMATTA ENNAKKOLUULOISTA Susanna Olkinuoran ja Julia Jusslinin vuonna 2015 perustama lastenkirjallisuuteen keskittyvä pienkustantamo Mini Kustannus on julkaissut tähän mennessä kaikkiaan neljä kirjaa. Olkinuora julkaisi maaliskuussa 2015 esikoisteoksensa nimeltä Väpä sorsa, joka on ensimmäinen osa Tyynimetsän tarinoita -sarjaan. Lastenkirjan ihastuttavasta kuvituksesta vastasi myös Kosteen kirjan kuvittanut Julia Jusslin.

Tarina kertoo hyväntahtoisesta Väpästä, joka muuttaa ensimmäise-

nä sorsana rauhallisessa Tyynimetsässä sijaitsevalle lammelle. Muut eläimet ovat kuitenkin ennakkoluuloisia uutta tulijaa kohtaan ja päättävät yhteistoimin yrittää häätää Väpän pois metsästä. ”Idea Väpään lähti aiheen ajankohtaisuudesta ja halusta käsitellä yhteiskunnallisesti ajankohtaisia sosiaalisia aiheita ja ongelmia lapsen omalla kielellä”, Olkinuora summaa. ”Aiheella haluan opettaa sitä, ettei ketään tule tuomita etukäteen esimerkiksi ulkonäön tai muun sellaisen perusteella.”

Olkinuoran satu sympaattisen Väpä-sorsan koettelemuksista on on kekseliäs ja omaperäinen. Tarina kertoo perheen pienimmille ilman saarnaavaa sävyä syrjinnästä ja siitä, kuinka ennakkoluulot ovat yleensä täysin turhia, kunhan toiseen pääsee tutustumaan.

Pienkustantamo on julkaissut myös Taru Kasandran kiusaamisesta kertovan tarinan ”Norsu nimeltä Roby” sekä päiväkoti-ikäisille suunnatun, Olkinuoran kirjoittaman ja kuvittaman kirjan nimeltä ”Allu ja paloauto”. Värikkäästi kuvitettu tarina kertoo autoja rakastavasta taaperosta ja hänen suosikkilelustaan.

Mini Kustannus kertoo tärkeiksi arvoikseen luovuuden, rohkeuden ja solidaarisuuden. Samalla kustannusyhtiö pyrkii vaalimaan perinteistä kirjaa arjen satumaailmojen synnyttäjänä.

Runollinen keittokirja -zine Vegaaninen keittokirja lainaa nimensä treeniprojekteihin kyllästyneestä mielipidekirjoituksesta. teksti Jasmin Kailio

Keittokirjat ovat omanlaisensa kirjallisuuden laji – nykyään katoavainen, samalla niin mahdoton korvata. Ei ole ollenkaan sama asia etsiä lempikakkuaan googlesta padin näytölle, ja selata reseptiä käsi taikinassa.

Toisaalta ihmisen vaihtelunhalussa hyväkin keittokirja jää pian hyllyyn pölyttymään.

Zinet ovat myös oma kirjallisuuden, tai lehtien, segmenttinsä – poliittista, autenttista, kotikutoista, vimmaista ja niin kaunista ja innostavaa. ”Runoja ja leivontaa fitnessin tilalle”

Vallankumouksen kaikuja Sarjakuvaromaani kaipaa lisää dramatisointia mutta lunastaa lupaukset. teksti Jasmin Kailio

Olin odottanut Jesse Matilaisen tositapahtumiin perustuvaa sarjakuvaromaania ”Suomen suurin kommunisti” sekä aihevalinnan että ennakkotietojen perusteella. Suomalaisen sarjakuvan kentällä ei ole ihan tavallista julkaista näin mittavia teoksia. Vaikka poliittiset aiheet ovat nykysarjakuvassa usein kattavasti esillä, niin harvemmin taiteilija tarttuu näin rohkeasti koko valtion historiaan liittyviin aiheisiin.

Sarjakuvantekijänä Matilainen on kiinnostava, ja ”Suomen suurin kommunisti” osoittaa hänen kykynsä paitsi kiehtovaan tarinankerrontaan

tuntuu yhdistävän molemmat tässä viehättävän välittömässä ja omalaatuisessa julkaisussa.

Kirjan kuvitus on samalla rouheaa ja kaunista – piirrettyjä kasviksia autenttisissa väreissään, näköisinä muttei liian huoliteltuina. Teksti on paikoin hyvinkin runollista. Mausteiden avautuminen ja juustokakkutäytteen vertaaminen lämpimään syliin soljuu luontevasti resepteissä.

Erityisesti ilahduttaa villivihannesten luova sekoittelu tuontituotteisiin. Vaikka vihkosen ohjeet sopivat sekä vegaaneille että useimmat myös gluteenittomille, tästä ei ole yritetty tehdä liian terveysruokapainotteista.

Rikkaat maut ovat keskiössä kausiruoan kanssa.

Ekologista tai pienituloista kokkaajaa ilahduttanee ainesten perusteellinen käyttö; esimerkiksi kesäporkkanoiden naatit voi jalostaa herkulliseksi pestoksi, horsmista valmistuu siirappia ja limonadin pohja, ja dyykkaajalle tutut paprikat ovat pääroolissa mausteisessa levitteessä.

Mummojen klassikkoreseptit pää-

niin myös valtavan suuren kokonaisuuden hallitsemiseen.

Erityisen taitavasti Matilainen kuvaa miljöötä – kuvien tapahtumaympäristö vaikuttaa ajankuvaan nähden autenttiselta. Tarkka piirrostyyli välittää hahmojen tunnetiloja selkeästi, mikä helpottaa juonessa mukana pysymistä.

Toisinaan tuntui, että tarinaa vietiin action-elokuvamaisesti kohtauksesta toiseen. Hahmojen välisiä suhteita ja itse hahmoja olisi voinut syventää enemmän. Tämä olisi tehnyt tarinasta ja teoksesta särmikkäämmän ja kiinnostavammana.

Tyylillisesti olisin toivonut vieläkin hiotumpaa jälke – nyt teoksen asu jäi hieman liukuhihnamaiseksi, kiireen tuntu välittyy. Se on sääli, sillä historiallinen taustatyö ja perehtyminen on selvästi ollut mittavaa, ja lahjoja saati taitoa Matilaiselta ei puutu.

Toisaalta julkaisun pelkistetty tyyli toistaa teemaan liittyvää estetiikkaa, mutta koen että teosta olisi kohottanut rohkeampi värimaailma ja vielä monipuolisempi kuvan käyttö. Nyt lähes koko teos koostuu samantyylisistä, kuu-

sevät oikeuksiinsa. Kirjanen sisältää reseptit niin hölskykurkkuihin, kuusenkerkkäjuomaan kuin mustaherukanlehdistä valmistettuun kuohuvaan Louhisaaren juomaankin.

Vastoin odotuksiani keittokirjajulkaisu kulki kuin pieni tarina: lempeästi ja lämmöllä, erinäisiä arjen tilanteita kuvaillen ja niitä sopivilla ruokalajeilla täydentäen. Olen samaa mieltä kirjoittajien kanssa siitä, että hyvää yhdessäoloa ja hyvää ruokaa ei ole koskaan tarpeeksi. Tämä julkaisu voi auttaa luomaan lisää sopivia hetkiä niille.

Niin, julkaisun ideasta – esipuheessa soimattiin nykyaikaista kiirettä, millä syödään huonolaatuista, muoviin pakattua ruokaa, jotta ehditään kohkata vielä vähän enemmän.

No, sitähän tämä on. Kiitos kirjoittajille pysähdyksestä, ikkunasta verkkaisuuteen.

Arsi Keva & Anna Kuutsa: Runoja ja leivontaa fitnessin tilalle (omakustanne 2017)

siruutuisista sivuista, ja toisinaan se luo liian monotonista vaikutelmaa.

Sisällöllisesti olisi ollut kiinnostavaa tietää, mitä kohtia on valittu muuntaa toisenlaisiksi kuin mitä on aidosti tapahtunut, ja mistä syystä näin on tehty. Tai oikeastaan, minusta tätä teosta olisi saanut dramatisoida vielä reilummin. Syventää henkilökuvia ja ottaa rohkeammin taiteellista vapautta.

Mielestäni teos olisi kokonaisuutena kaivannut myös vielä hieman viilaamista ja hiomista. Näin tarina olisi saavuttanut huippunsa.

Toivoisin enemmän tämäntyylistä historiallisten ja poliittisten aiheiden käsittelyä sarjakuvan keinoin, hieman dramatisoiden. Siinä mielessä teos lunasti odotukset – se onnistui sekä luomaan kiinnostusta sisällissodan tapahtumia kohtaan että tarjosi varsin kattavasti tietoa niistä.

Suosittelen teosta Suomen sisällissodasta sekä poliittisesta historiasta kiinnostuneille.

Jesse Matilainen: Suomen suurin kommunisti (Suuri Kurpitsa, 2017) 41

Jäähyväiset vanu-ukolle Vasemmistonuorten logosta tipahti ihmishahmo pois ja megafonista työntyi sosialismin tähti. Mutta millainen tarina on vanhan ”Vanu-ukon” taustalla? teksti Niko Peltokangas

Vanu-ukon suunnitteli Sami Saramäki, jonka kädenjälkeä on sittemmin nähty muun muassa Imagen ja Madventures-kirjojen kansissa sekä useissa mainoksissa. Vuonna 1997 megafonia pitelevä koppalakkinen hahmo ei tosin ollut Vanu-ukko, sillä järjestön nimi oli tuolloin vielä Suomen Demokraattinen Nuorisoliitto eli SDNL. Nimi vaihtui nykyiseksi vasta keväällä 1999.

Saramäki ei tiennyt, että hänen suunnittelemansa tunnus oli yhä käytössä. Merkin uudistamista hän pitää hyvänä ratkaisuna. ”Vanhoja töitään ei kannattaisi haukkua, mutta ei se mun versio suoraan sanoen ollut mielestäni kauhean hyvä. Piirros oli silmääni löysähkö ja myönnän, että jossain vaiheessa minua hieman nolotti esteettisistä syistä, että olin sen tehnyt,”

42

Saramäki kertoo sähköpostitse hymiön kera.

Edellinenkin tunnus löytyi kilpailun kautta. Saramäki, joka ei ollut SDNL:n jäsen, bongasi kilpailukutsun Lahden Muotoiluinstituutin ilmoitustaululta. ”Taisin tehdä merkin ihan vaan siitä kulmasta, että sen kaltainen itä/industrialfuturismi/konstruktivismi-retroilu oli silloin vähän muodikasta, ja tyylilaji tuntui sopivan hyvin merkkiin.” ”Diggailin aikoinaan myös kovasti Frankie Goes to Hollywood -yhtyettä ja niitten merkkipyörylä 80-luvulla oli vähän samanlainen, mutta se ei tainnut olla silloinkaan mikään pääpointti.”

Saramäki allekirjoittaa luonnehdinnat logon militanttiudesta ja maskuliinisuudesta. Hän uskoo myös ”Tom of Finland -aikakauden” vaikuttavan siihen, millaisia merkityksiä hänen muotoilemaansa työläissankariin liitetään. ”Merkin tekemisen aikaan merkin tyyli käsitettiin ehkä vähän hauskempana ja kevyempänä kuin miltä se näyttää nyt. Sanoisin, että nykyajassa ukossa on hieman jotain

ikävän agressiivista pullistelua.”

MEGAFONI TAI SANGRIAKANNU Uusi logo valittiin suunnittelukilpailun jälkeen jäsenäänestyksellä.

Siirtoäänivaalilla toteutettuun äänestykseen osallistui 307 vasemmistonuorta. Heistä 121 valitsi kolmesta vaihtoehdosta ykkössuosikikseen Harry Grönmarkin suunnitteleman Tähtimegafonin, ja suosio vain vankistui toisella ääntenlaskukierroksella.

Grönmarkin oman kuvauksen mukaan merkin mustasta megafonista kaikuu punainen sosialismin sanoma. Suunnittelijan sanoin siinä voi nähdä myös kahvalleen kaatuneen sangriakannun sombrero päässään.

Uudistuksen taustalla ovat vuoden 2015 liittokokouksessa hyväksytyt aloitteet logoideakilpailusta ja jäsenäänestyksestä. Äänestys toimi myös pilottina, jolla kerättiin kokemuksia sähköisen jäsenäänestyksen järjestämisestä.

Vasemmistonuoret ottaa uuden tunnuksen käyttöön vaiheittain. Ensimmäiset logotuotteet on tarkoitus julkaista kesän aikana.

Esittelyssä vanu

JOKO-TAI

Palstalla tutustutaan vasemmistonuoriin.

Kaduilla vai kabinetissa?

Jelena: Kabinetissa Linda: Saako sanoa molemmat? Riippuu ihan asiasta, johonkin sopii kaduilla toimiminen paremmin, johonkin taas kabinetit.

Jelena

Kun liityit jäseneksi, oliko Vasemmistonuoret ainoa vaihtoehto vai yksi monista?

Työväenlauluilta vai graffitityöpaja?

Jelena: Olin jo Vasemmistoliiton jäsen, kun liityin Vasemmistonuoriin. En ole ikinä pitänyt muita vaihtoehtoja kuin Vasemmistonuoret ja Vasemmistoliitto.

Linda: Pallottelin hetken aikaa Vanun ja Vinon välillä.

Jelena: Työväenlauluilta Linda: Työväenlauluilta, vaikken laulujen sanoja vielä osaakkaan. Jos ei laulamaan syystä tai toisesta pysty, niin ainakin niitä on kiva kuunnella (ja kertosäkeeseen on helppo tulla mukaan).

Kerro ikimuistoisen hyvä tai huono kokemus Vasemmistonuorten toiminnasta.

Soija- vai kauramaito?

Jelena: Järjestettiin muiden puolueen nuorien kanssa yhdessä vapun etkot meidän toimistolla. Oli todella hyvä meininki. Porissa nuoret tsemppaavat paljon toisiaan yli puoluerajojen.

Linda: Tähän mennessä ikimuistoisin kokemus oli ehdottomasti viime liittokokous ja varsinkin lauantai-illan ohjelma. Se yhteisöllisyys risteilyllä tovereiden laulaessa työväenlauluja oli jotain niin suurta ja mahtavaa, että itketti, kun tajusin oikeasti kuuluvani johonkin – olevani osa jotakin suurempaa joukkoa.

Linda

Jelena Kiilholma, Pori 24-vuotias Liittyi Vasemmistonuoriin syksyllä 2016.

Toimii Satakunnan Vasemmistonuorten puheenjohtajana.

Valmistui juuri lähihoitajaksi ja työskentelee kesällä kotihoidossa.

Linda Saari, Rovaniemi 16-vuotias Liittyi jäseneksi kesällä 2016, ollut aktiivitoimija muutaman kuukauden.

Jäsenenä Vasemmistonuorten keskusjärjestön ja Lapin piirijärjestön hallituksissa.

Opiskelee tekstiili- ja vaatetusalaa ammattilukiossa.

Mikä sinua on innostanut viime aikoina?

Jelena: Meillä on todella hyvä aktiivinen ja idearikas porukka – niin Satakunnassa kuin valtakunnallisestikin! On hienoa parantaa maailmaa, kun sitä ei tarvitse tehdä yhdessä. Kun tähän on tosissaan lähtenyt mukaan, on uskomatonta tajuta, että ihan oikeasti pystyy vaikuttamaan!

Linda: Viime aikoina minua on innostanut pääasiassa kesäloma ja Vanun tapahtumat.

Missä olisit, jos et olisi koskaan liittynyt Vasemmistonuoriin?

Jelena: Eläisin varmaan yksin onnellisena lampaana.

Linda: Olisin luultavasti Vinossa. Tai sitten tutkinut vielä lisää ja päätynyt SKP:hen.

Jelena: Kumpaakaan en ole koskaan juonut. Makeampi?

Linda: Paha sanoa, kun en kumpaakaan ole maistanut. Jos nyt lonkalta pitäisi jompikumpi sanoa, niin ehkä kauramaito.

Vanu-ukko vai Tähtimegafoni?

Jelena: Tähtimegafoni Linda: Toisaalta Vanu-ukko (vaikka onkin aika maskuliininen), koska se oli jotenkin todella sympaattinen ja siihen kerkesin jo tottua. Toisaalta sitten Tähtimegafoni, koska se ilmentää sosialismia paremmin.

Molempi parempi, Vanu-ukosta tykkään kuitenkin enemmän.

Ehdolle maakuntavaaleissa, kyllä vai ei?

Jelena: Kyllä Linda: Alaikäinen ei taida saada asettua ehdolle vaaleihin, mistä olen katkera, kuten myös siitäkin, etten saa äänestääkään. Muuten luultavasti kyllä.

Eutanasia vai ei?

Jelena: Eutanasia Linda: Kyllä, koska kuka haluaisi viettää elämänsä viimeiset hetket tuskissaan siihen asti, että kuolee sairauden johdosta.

Jos kivut ovat kovat, eikä parantuminen ole todennäköistä, niin kyseisellä henkilöllä tulisi olla oikeus eutanasiaan, mikäli hän sitä haluaa.

43

Ensikertalaisena liittokokouksessa Mariam Colley raportoi Vasemmistonuorten liittokokouksesta, joka järjestettiin 19.– 21. toukokuuta Kuopion Musiikkikeskuksessa. teksti Mariam Colley kuvat Mariam Colley ja Niko Peltokangas

Liittokokousviikonlopun ensimmäisenä päivänä ohjelma alkoi seminaarilla ja paneelikeskustelulla, jonka ajankohtaisena aiheena oli turvallisuus ja politiikka.

Seminaariin osallistuivat puheenjohtaja Anni Ahlakorven sekä puheenjohtajaehdokkaiden Henri Turkian ja Hanna-Marilla Zidanin lisäksi europarlamentaarikko ja Vasemmistoliiton presidenttiehdokas Merja Kyllönen. Esille nostettuja kysymyksiä olivat esimerkiksi luovatko puheet arvaamattomista ja turvattomista ajoista itsessään turvattomuutta, kenelle arki on turvallinen ja mitä meidän on tehtävä ollaksemme turvassa.

Seminaari alkoi Kyllösen alustuksella, jossa hän totesi turvallisuuden olevan vapautta vaarasta, pelosta ja epäilystä, mutta myös vapautta oletettujen uhkien aiheuttamasta epävarmuudesta. ”Turvallisuus on perinteisesti ymmärretty valtion puolustautumisena ulkoisia uhkia vastaan diplomatian avulla tai sotilaallisin keinoin. Sittemmin valtioiden suvereniteettia korostavaan turvallisuuteen on tullut mukaan yhteisöllisen ja inhimillisen turvallisuuden ulottuvuus”, Kyllönen sanoi puheessaan. ”Jotta me oppisimme olemaan avoimen uteliaita ja antamaan reilun mahdollisuuden eri näköisille tai eri uskoisille ihmisille kuin mitä itse olemme, meidän täytyy edelleen kouluttaa siihen ja se meiltä on valitettavasti unohtunut.

Tai sitten meillä on näiden asioiden opettamisessa vielä paljon parannettavaa, sillä totisesti tämänhetkisen pakolaiskriisin alkaessa kävi hyvinkin selväksi, että koulutuksessamme on, myös meillä

44

länsimaissa, rauhan, suvaitsevaisuuden, ihmisoikeuksien, demokratian, historian tuntemuksen ja kansainvälisen ymmärryksen kokoinen aukko.”

VIELÄKIN SOLIDAARISUUTTA MARJANPOIMIJOILLE Seminaarin jälkeen ohjelma jatkui toisen Suomessa ajankohtaisen aiheen parissa.

Liittokokouksen osallistujat siirtyivät iltapäivällä Musiikkikeskuksen tiloista Kuopion torille osoittamaan solidaarisuutta marjanpoimijoille, jotka peräävät palkkasaataviaan Kainuun käräjäoikeudessa tänä kesänä. Vastakkain oikeudenkäynnissä ovat 50 thaimaalaista marjanpoimijaa ja heidät Suomeen tuonut yritys Ber-Ex Oy. Poimijoiden kiista marjayrityksen kanssa on jatkunut jo vuodesta 2013 ja tapaus on ollut Suomessa monin tavoin poikkeuksellinen.

Vasemmistonuoret on jo vuosien ajan seurannut marjanpoimijoiden edesottamuksia ja ollut mukana järjestämässä solidaarisuustapahtumia. Marjanpoimijoiden oikeuksia tulee tukea voimakkaasti myös jatkossa ihmisoikeuksien toteutumisen varmistamiseksi.

UUSI TUNNUS, UUSIA NAAMOJA Perjantain yksi odotetuimmista hetkistä oli varmasti Vasemmistonuorten uuden tunnuksen julkistaminen. Uudeksi logoksi valittiin tähtimegafoni, joka korvaa vähitellen ”vanu-ukkona” tunnetun tunnuksen.

Logon lisäksi vaihtui myös puheenjohtaja. Väistyvä puheenjohtaja Anni Ahlakorpi muisti jäähyväispuheessaan toukokuussa menehtynyttä entistä kansanedustajaa ja europarlamentaarikkoa Outi Ojalaa. Ahlakorpi välitti puheessaan myös kiitoksensa niin työtovereille kuin kaikille vasemmistonuorille.

”Vaikka sitä olisi kuinka yli-ikäistynyt, Vasemmistonuoret on silti rakas ja tärkeä järjestö”, Ahlakorpi sanoi. ”Tämä järjestö, te kaikki, olette saaneet minut kerta toisensa jälkeen pakahtumaan ylpeydestä. Esimerkiksi niinä hetkinä, kun huomaan, että olemme pystyneet tekemään tästä järjestöstä sellaisen, että marginalisoituihin ryhmiin kuuluvat ihmiset, joille harvoin annetaan tilaa poliittisessa toimissa, pystyvät toimimaan Vasemmistonuorissa. En usko, että se läheskään aina on niin helppoa tai palkitsevaa ja siksi haluan kiittää kaikkia teitä, jotka olette joutuneet toimimaan oman viiteryhmänne äänenkannattajina, koska muuten emme olisi osanneet ottaa teitä tai sinua yksilönä huomioon."

Puheenjohtajakautensa jälkeen Ahlakorpi jatkaa politiikkaa Utsjoen kunnanvaltuustossa. Itse toivon, että hänen väistymisensä jälkeenkin Vasemmistonuoret säilyttää saamelaisten oikeuksia puolustavan linjansa ja muistuttaa ihmisiä edelleen aiheen tärkeydestä.

Lauantaina Vasemmistonuorten uudeksi puheenjohtajaksi valittiin helsinkiläinen Hanna-Marilla Zidan. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin tamperelainen Henrik Jaakkola ja sunnuntaiaamuna toiseksi varapuheenjoh-

tajaksi äänestyksestä selvisi espoolainen Sini Savolainen.

VASEMMISTONUORET FASISMIA VASTAAN

1. Kokousväki äänesti kymmenistä aloitteista.

2. Mariam Colley Musiikkikeskuksen puhujapöntössä.

3. Junya Yimprasert huudatti thaimaalaisten marjanpoimijoiden tueksi järjestettyä mielenosoitusta.

4. Vasemmistonuorten johtoon valittiin 1. varapuheenjohtaja Henrik Jaakkola, puheenjohtaja Hanna-Marilla Zidan ja 2. varapuheenjohtaja Sini Savolainen.

5. Turvallisuusteemaisessa liittokokousseminaarissa puheenjohtajaehdokkaat keskustelivat presidenttiehdokas Merja Kyllösen kanssa.

6. Henkilövalinnat tehtiin lippuäänestyksillä.

Viimeinen liittokokouspäivä sujui sangen sutjakkaasti ja kokous päättyi suunniteltua aiemmin. Sunnuntaina kokouksessa käytiin läpi valiokuntien käsittelemiä aloitteita ja nuija heilui kovalla tahdilla.

Hyväksytyistä aloitteista jäi mieleen Itä-Suomen Vasemmistonuorten aloite intergalaktisesta solidaarisuudesta ja erityisesti fasismin vastaisen kampanjan hyväksyminen.

Kampanja tulee mielestäni todellakin tarpeeseen. Ihmisten huoli turvallisuudesta on kasvanut. Tämä ei kuitenkaan tarkoita vain terroritekojen pelkoa, vaan myös uusfasististen liikkeiden nousua ja niiden aiheuttamaa uhkaa, joka on myös otettava vakavasti.

Sunnuntaina pidin lyhyen kiitospuheen ennen kokouksen päättymistä.

Minulle kerta oli ensimmäinen, kun osallistuin liittokoukseen ja olin paikalla työtehtävän puolesta. Sain tilaisuuden tavata todella mahtavia nuoria ihmisiä ja olen siitä kiitollinen. Koin liittokokousviikonlopun aikana ennen kaikkea lähentyneeni Vasemmistonuorten kanssa enemmän kuin koskaan; ymmärsin tehneeni oikean valinnan aikoinaan liittyessäni jäseneksi.

Erityiset kiitokset Musiikkitalon henkilökunnalle erinomaisesta ruoasta. Siitä tullaan puhumaan vielä pitkään!

Iltapäivällä kokouksen päättyessä oli haikea fiilis, kun oli aika alkaa valmistella paluuta Helsinkiin. Onneksi sain tilaisuus yleisesti kiittää kaikkia ihania vasemmistonuoria, jotka tekevät järjestöstä maailman parhaan nuorisojärjestön! Jatkakaamme yhdessä kohti uusia haasteita!

Kirjoittaja on toiminut Liberossa toimittajaharjoittelijana ja työskenteli liittokokouksen viestinnässä.

45

Järjestö uutiset KAINUUSEEN SYNTYI OMA PIIRIJÄRJESTÖ Kainuun Vasemmistonuoret hyväksyttiin Vasemmistonuorten yhdeksänneksi piirijärjestöksi toukokuussa liittokokouksen yhteydessä pidetyssä hallituksen kokouksessa. Piirijärjestön puheenjohtajana toimii Riitu Mäkeläinen Suomussalmelta ja piirisihteerinä Juuso Parviainen Kajaanista.

Aiemmin Kainuu on ollut osa Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuoria. Uuden piirin alueeseen kuuluu Kainuun maakunnan lisäksi Vaalan kunta.

SÄÄNTÖMUUTOKSIA: ALAIKÄRAJAKSI 13, LIITTOKOKOUS SYKSYLLE Liittokokouksessa muutettiin Vasemmistonuorten sääntöpykäliä useasta kohdasta. Jatkossa järjestön jäseneksi voivat liittyä vähintään 13-vuotiaat nuoret.

Uutena pykälänä otettiin käyttöön jäsenäänestysmahdollisuus sekä puheenjohtajasta järjestettävä neuvoa-antava jäsenäänestys.

Liittokokous siirrettiin pidettäväksi syksyllä parittomina vuosina. Samalla kokousedustajien määrä laskettiin 200:sta 170:een. Hallituksen toimikausi alkaa seuraavan liittokokouksen jälkeen vasta 1.1.2020.

Sääntöihin kirjattiin myös järjestön koltankielinen nimi Čiǯǯbieʹllnuõr ja inarinsaamenkielinen Čižetnuorah. Muutetut säännöt ovat nähtävillä Vasemmistonuorten nettisivuilla.

TÄSSÄ ON VASEMMISTONUORTEN UUSI HALLITUS Vasemmistonuorten hallitus valittiin liittokokouksessa toukokuussa. Puheenjohtajana toimii helsinkiläinen Hanna-Marilla Zidan ja varapuheenjohtajina tamperelainen Henrik Jaakkola ja espoolainen Sini Savolainen.

Hallitukseen valittiin Etelä-Suomen Vasemmistonuorista Kaisa Liljanto (varajäsen Albulena Demiri), Maija Koivistoinen (Pamela Mullo), Tiina Turunen (Tuomas Suihkonen) ja Jasu Setälä (Jarkko Lampuoti), Hämeen Vasemmistonuorista Kuura Maula (Saana Lind) ja Noora Tapio (Silja Nieminen), Itä-Suomen Vasemmistonuorista Jarkko Vuorinen (Christian Karau) ja Jenna Tiikkainen (Antti-Veikko Labbas), Kainuun Vasemmistonuorista Petja Korkkonen (Iivari Khaikovitch),

Keski-Suomen Vasemmistonuorista Ira Vainikainen (Iiro Uusitalo), Lapin Vasemmistonuorista Linda Saari (Mona Eskelinen), Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuorista Matthew O’Loughlin (Eemi Koskela), Satakunnan Vasemmistonuorista Lassi Savolainen (varajäsen Visa Savolainen Hämeen Vasemmistonuorista) sekä Varsinais-Suomen Vasemmistonuorista Amro El-khatib (Mikael Kiivanen).

46

LIBEROLLE UUSI HALLITUS Liberoa julkaiseva Libero ry piti vuosikokouksen kesäkuussa ja valitsi yhdistykselle uuden hallituksen. Aiemmin tiukasti Vasemmistonuorten hallituksen miehittämä hallitus näyttää nyt hieman uudenlaiselta.

Hallitukseen valittiin Vasemmistonuorten pääsihteeri Antti Kettunen (varajäsen Lassi Savolainen Satakunnan Vasemmistonuorista), päätoimittaja Niko Peltokangas (varajäsen Christian Karau Itä-Suomen Vasemmistonuorista), Pinskujen järjestösihteeri Anna Autio (varajäsen Pinskujen toiminnanjohtaja Tanja-Riikka Knyazev), Vasemmisto-opiskelijoiden varapuheenjohtaja Ida Akkila (varajäsen Vasemmisto-opiskelijoiden ja Etelä-Suomen Vasemmistonuorten Jasu Setälä) sekä Hämeen Vasemmistonuorten Saana Lind (varajäsen Hämeen Vasemmistonuorten Noora Tapio).

Libero ry:n jäseniä ovat Vasemmistonuorten yhdeksän piirijärjestöä.

Yhdistyksen suunnitelmissa on selvittää jäsenpohjan laajentamista myös muihin järjestöihin.

H A N N A -M A R IL LA

Koulutus eriarvoistaa jälleen Isovanhempani olivat sukunsa ensimmäisiä ylioppilaita 50-luvun lopulla. Vasemmistolaisina he eivät pitäneet ylioppilaslakkeja – paitsi kerätessään rahaa vasemmistolaisille järjestöille, jolloin lakki oli päässä, koska ihmiset suhtautuivat eri tavalla ylioppilaisiin. Ne olivat aikoja, jolloin oppikoulu oli etuoikeus, ja heidän perheensä tekivät uhrauksia, jotta he voisivat kouluttautua.

Oppikoulu on historiaa, mutta päätökset, joilla koulutuksesta tehdään etuoikeus, eivät. Lukiosta valmistuneiden osuus ikäluokista on ollut laskussa vuodesta 2005. Lukioiden lakkauttamiset ja yhdistämiset vaikuttavat valintoihin haja-asutusaluilla. Monelle nuorelle valinta lähteä asumaan yksin toiselle paikkakunnalle toisen asteen koulutuksen perässä on vaikea.

Säästöjen seurauksena ryhmäkoot kasvavat joka koulutusasteella varhaiskasvatus mukaan lukien, mikä iskee pahiten lapsiin, jotka tukea eniten tarvitsisivat. Lapsiin, jotka tulevat pienituloisista ja matalamman koulutuksen tason perheistä. Perheistä, joissa vanhemmilla on heikommat mahdollisuudet tukea kouluttautumista.

Pelastakaa lapset ry:n tuoreen Eväitä Elämälle 2016-raportin mukaan koulutuksemme tasa-arvokehityksen suunta on jo huolestuttava. Raportin mukaan hyvinvointi-Suomessa on nuoria, joiden jatko-opinnot tyssäävät oppimateriaalien kalleuteen. Ammattikoulun ja lukion tunneilla on vaikea istua ilman tarvittavia kirjoja ja välineitä. Ei ihme, jos monilta opinnot jäävät kesken tai jopa kokonaan aloittamatta.

On väärin, että nuorilta ja lapsilta sulkeutuu ovia jo näin varhaisessa vaiheessa.

Tämä jos mikä aiheuttaa syrjäytymistä.

Samaan aikaan hallitus suunnittelee pääsykokeista luopumista ja että jatkossa ylioppilaskokeen arvosanat ratkaisevat jatko-opintoihin pääsyn. Tällä halutaan vähentää stressiä ja kalliiden valmennuskurssien merkitystä. Tavoite on sinänsä hyvä, mutta näin stressi ja valmennuskurssit siirtyvät vain entistä nuoremmille. Uudistus myös vaikeuttaa ammattiin opiskelevien mahdollisuuksia päästä korkeakoulutukseen.

Suunniteltu uudistus suosii niitä nuoria, joiden vanhemmilla on varaa kustantaa kirjat ja valmennuskurssit. Kuten Eväitä Elämälle 2016 -raportti osoittaa, nuoret ovat jo valmiiksi eriarvoisessa asemassa toisen asteen koulutuksessa.

Niin sosioekonomisen taustan kuin alueellisuuden vuoksi.

Lukion ja ammattiopistojen opetusmateriaalien tulisi olla ilmaiset samoin kuin peruskouluissa, tai vähintään kaikkiin kouluihin voisi perustaa materiaalipankit, joista oppilaat, joilla ei ole varaa ostaa omia kirjoja tai työkaluja, voisivat pientä panttia vastaan lainata koulutarvikkeet ja kirjat. Koulutuksesta ei saa leikata ja leikkausten vaikutukset tulisi edes arvoida edeltä.

Isovanhempieni sukupolvessa valtaosa ihmisistä ei päässyt oppikouluun.

Suomalaisen koulutuspolitiikan tavoitteena on ollut antaa kaikille yhtälaiset mahdollisuudet kouluttautua riippumatta vanhempien sosiaalisesta asemasta.

Leikkausvimmassa tuntuu, että tämä tavoite on täysin unohdettu.

Hanna-Marilla Zidan Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja

47

I T T N A

Liittokokous on puhunut Kun tämä lehti ilmestyy, liittokokouksesta

alkaa olla kulunut jo kuukausi ja voimme pohdiskella, minkälaisia päätöksiä liittokokous lopulta teki. Edellisessä kolumnissani toivoin, että liittokokouksesta lähdettäisiin innostuneena ja voitontahtoisena liikkeenä. Oma kokemukseni on, että tämä toive toteutui hyvin. Vasemmistonuoret on jatkossakin radikaali ja omannäköisensä järjestö, jota kuvastaa myös uusi logo Tähtimegafoni.

Kokous teki suuria ja kauaskantoisia päätöksiä, joiden valmisteluun osallistui laajasti koko Vasemmistonuorten jäsenistö piirijärjestöjen, hallituksen ja keskustoimiston kautta. Kenties osoituksena hyvästä valmistelusta ja yhteishengestä, kokous loppui pari tuntia etuajassa ja kokouksen jälkipyykki Uusilla säännöillä vahvistetaan jäsenten vaikutusmahdollisuuksia sitovilla jäsenäänestyksillä, mahdollisuudella jättää aloitteita liittokokouskauden aikana ja mahdollistamalla sähköinen osallistuminen hallituksen kokouksiin. Puheenjohtajasta järjestetään neuvoa-antava jäsenäänestys ja liittokokous pienenee 170 edustajaan, joka helpottaa kokouksen järjestelyjä.

48

Jaosto- ja työryhmämalli mahdollistaa työryhmien perustamisen joustavasti neljän jäsenen esityksestä liittokokouskauden aikana ja uudet jaostot tarjoavat mahdollisuuksia oppia. Tuntuu hassulta, että vain hetki sitten työryhmien perustaminen edellytti kahden vuoden välein kokoontuvan liittokokouksen päätöksen.

Liittokokouskaudella toteutettava fasisminvastainen kampanja on äärimmäisen tärkeä, ajankohtainen ja puheenjohtajiston näköinen. Aloitteissa painotettiin esimerkiksi saavutettavuutta, nuorten jäsenten toimintamahdollisuuksia ja erilaisia tapoja toimia Vasemmistonuorissa.

Onnittelut vielä kerran uudelle hallitukselle ja kiitokset väistyvälle.

Hallitukseen valittiin edustava otos Vasemmistonuoria eri puolilta Suomea.

Vasemmistonuorten toiminta osoittaa vakiintumistaan myös uusilla alueilla, kun Kainuun Vasemmistonuoret hyväksyttiin Vasemmistonuorten yhdeksänneksi piirijärjestöksi.

Antti Kettunen Kirjoittaja on Vasemmistonuorten pääsihteeri

Yhteystiedot

KESKUSTOIMISTO Hämeentie 29, 6. krs, 00500 Helsinki 045 348 5499 toimisto@vasemmistonuoret.fi www.vasemmistonuoret.fi Puheenjohtaja Hanna-Marilla Zidan 050 590 2771, hanna@vasemmistonuoret.fi Pääsihteeri Antti Kettunen 045 644 7880, antti@vasemmistonuoret.fi

AVOIMET KOULUTUKSET EUROT OJENNUKSEEN Saat perustiedot järjestön taloudenhoidosta.

25.–26.3. Tampere | 7.–8.10. Turku 11.–12.11. Helsinki

Järjestö- ja koulutussihteeri Laura Pohjola 045 662 8206, laura.pohjola@vasemmistonuoret.fi

VÄLINEITÄ TYÖELÄMÄN MUUTOSTILANTEISIIN

Tiedottaja Niko Peltokangas 043 216 0197, niko@vasemmistonuoret.fi

Autat muutoksessa olevaa eteenpäin.

25.3. Kuusamo | 8.9. Helsinki 9.9. Oulu | 20.10. Sodankylä 27.10. Tampere

Jäsen- ja toimistosihteeri Valter Söderman 045 348 5499, toimisto@vasemmistonuoret.fi Talouspäällikkö Pirkko Holappa 045 351 9917, pirkko@vasemmistonuoret.fi

PIIRIJÄRJESTÖT Etelä-Suomen Vasemmistonuoret Päijänteentie 35, 00510 Helsinki puheenjohtaja Samuel Drake, 044 587 7891, samwelldrake@gmail.com toiminnanjohtaja Toni Asikainen, 044 019 5901, etela-suomi@vasemmistonuoret.fi Hämeen Vasemmistonuoret Näsilinnankatu 22 A, 33210 Tampere puheenjohtaja Noora Tapio, 0400 908 088, nooratapio0@gmail.com toiminnanjohtaja Petteri Vuorikivi, 040 837 3467, hame@vasemmistonuoret.fi Itä-Suomen Vasemmistonuoret Pohjoiskatu 6, 80100 Joensuu (käyntiosoite Kauppakatu 44) puheenjohtaja Antti-Veikko Labbas, 050 403 0600, anttilab@luukku.com järjestösihteeri Viljami Vaskonen, 044 976 2830, ita@vasemmistonuoret.fi Keski-Suomen Vasemmistonuoret Väinönkatu 28 B 14, 40100 Jyväskylä puheenjohtaja Iiro Uusitalo Piirisihteeri Veera Planting, keski-suomi@vasemmistonuoret.fi Lapin Vasemmistonuoret c/o Mona Eskelinen, Pihkaporintie 6 C 10, 96800 Rovaniemi Puheenjohtaja Jussi Öman, 040 731 4145, oman.jussi@gmail.com Piirisihteeri Mona Eskelinen, 040 7000 219, lappi@vasemmistonuoret.fi Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuoret Pakkahuoneenkatu 19, 90100 Oulu Puheenjohtaja Riikka Matilainen, 040 725 2840 Piirisihteeri Eemi Koskela, pohjois-pohjanmaa@ vasemmistonuoret.fi Satakunnan Vasemmistonuoret Maaherrankatu 28, 28100 Pori Puheenjohtaja Jelena Kiilholma, 040 412 0866, jelena.kiilholma@gmail.com Piirisihteeri Jonna Jylhäsaari, 050 590 2417, satakunta@vasemmistonuoret.fi

RYHMÄN OHJAAMINEN Opit ohjaamaan ryhmää kohti tavoitteita.

1.–2.4. Oulu

RATKAISUJA JAKSAMISEEN Saat elämäsi hallintaan ja jaksat paremmin.

22.4. & 6.5. Tampere | 19.8. & 2.9. Kuopio 9.9. & 23.9. Oulu

TUUMASTA TAVOITTEESEEN – KAMPANJAKOULUTUS Opit kampanjoimaan toreilla ja somessa.

7.10. Seinäjoki | 8.10. Oulu

LUE LISÄÄ JA ILMOITTAUDU: ksl.fi/avoimet-koulutukset Koulutukset 80–150 €, PAMin ja SEL:n jäsenet maksutta.

TUTUSTU MAKSUTTOMIIN JULKAISUIHIMME!

Varsinais-Suomen Vasemmistonuoret Hakakatu 12, 20540 Turku puheenjohtaja Mikael Kiivanen, 040 841 3610 piirisihteeri Misha Dellinger, 045 131 2552, varsinais-suomi@vasemmistonuoret.fi

ksl.fi/julkaisut

49

I S S U J

Köyhyys ja toivottomuuden vapaus Tämä jää viimeiseksi kolumnikseni Liberossa. Tämä on ollut hyvä reissu.

Lehden teemana on köyhyys, ja minähän olen Suomen virallinen köyhyydestä puhuja ja kirjoittaja. Käsitelläänpä sitten aihetta, jonka takia olen päässyt tätä kolumnia alunperin kirjoittamaan.

Suomessa on nähty sitten vuoden 2009 nousevaa köyhyyttä ja työttömyyttä, jotka toki ovat toisilleen serkkuja.

Sen lisäksi olemme nähneet 2015 valtaan nousseen hallituksen, joka on täysin hylännyt miljoona suomalaista oman onnensa nojaan. Talvella näimme myös, että vaikka laki sanoisi mitä, Kela voi jättää sosiaalituet maksamatta, koska ketään ei siitä tulla laittamaan vastuuseen – ei hallitusta eikä Kelan johtoa.

Oppositio tekee toki ehdotuksia, on palkkatyötukea ja perustuloa ja ties mitä.

Ongelmana vain on, että nämäkään eivät tule toimimaan. Ne saattavat sinänsä olla hyviä ratkaisuja, mutteivät ratkaise ongelman alkujuurta, eli kapitalismia.

Edes Vasemmistoliitto ei osaa miettiä ratkaisuja kapitalismin ulkopuolelta, mikä on varmasti ollut yksi syy, miksi puolueen kannatus ei nouse.

Minä sain tässä kolumnistiaikoinani töitä puoleksi vuodeksi, ja sen jälkeen havaitsin olevani entistä köyhempi. Työ ei ratkaissut köyhyyttä, koska köyhällä ei ole pääsyä vakituiseen ja inhimillisissä oloissa tehtävään työhön. Sen sijaan köyhille tarjotaan puhelinmyyntiä, kaupan kassaa ja siivousta, nollatuntisopimuksella, jolloin köyhä ei tiedä, onko ensi listassa tunteja lainkaan. Työ ei tee autuaaksi, jos sillä ei elä.

50

Elinkeinoelämän etu on, että Suomessa on mahdollisimman paljon köyhiä, jotta nämä voidaan palkata huonoilla palkoilla ja nykyään työkokeilujen puitteissa täysin palkatta tekemään töitä. Tämä on miljoonalle näissä oloissa eläville sietämätöntä. Ihmettelen aina, miksi niin harva ihminen lähtee oman käden kautta, sillä jatkuva köyhyys ei ole ihmisarvoista elämää.

Puoluepoliitikot puhuvat usein kauniisti, miten pitäisi puuttua köyhyyteen ja syrjäytyneisyyteen, ja sitten säätävät Lex Soininvaaran ja puhuvat, miten se on nuorten etu, että heiltä evätään sosiaaliturva. On aika lakata kuuntelemasta heitä ja todeta tilanne toivottomaksi. Yhteiskunnan ja poliitikkojen suunnasta te ette tule saamaan mitään.

Toivottomassa tilanteessa tapahtuu jotain, mitä Nietzsche kuvaa nihilismin kriisinä. Toivottomuuden toiselta puolen löytyy toivo ja merkityksellisyys. Meidän toivomme on vapaus kieltäytyä hyväksymästä rakenteita, jotka sortavat meitä.

Vaatikaamme radikaalia tasa-arvoa, ei minimaalista perustuloa. Vaatikaamme samaa palkkaa kaikille, jos kerran kolmen prosentin palkankorotukset ovat aivan liian suuria. Hylätään ajatus, että olemme kaikki samassa veneessä, ja nähdään rikkaat ja hyvätuloiset sellaisina kuin he ovat: työväenluokan vihollisina.

Järjestelmää ei voi korjata, se pitää kaataa.

Jussi Marttila

Tervetuloa Suomen tyytyväisimpien asiakkaiden joukkoon Turvan vakuutukset ovat pitkän päälle edullisia ja palvelu korkeatasoista. Turvalla on tutkitusti* Suomen tyytyväisimmät ja uskollisimmat asiakkaat, joiden mukaan Turvasta saa myös eniten vastinetta rahalle.

Nyt on hyvä hetki liittyä joukkoon! Poikkea toimistollamme, soita, asioi verkossa tai jätä yhteydenottopyyntö osoitteessa turva.fi/turvaan. * EPSI Rating Vakuutus 2016 -tutkimus

oikomaan vääryyksiä, puolustamaan sorrettuja, pelastamaan maailman… ottakaa minuun pikimmiten yhteyttä alle rastimani vaihtoehdon merkeissä.

kyllä, olen kiinnostunut

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva • www.turva.fi • puh. 01019 5110

JÄSENEKSI

Liityn jäseneksi Vasemmistonuoriin ja saan Liberon kotiin kannettuna.

TIETOA

En liity vielä jäseneksi, mutta haluan saada lisää tietoa Vasemmistonuorista.

TILAUS

Tilaan vuoden Liberot näytenumeroina ilmaiseksi, koska olen alle 30-vuotias opiskelija, koululainen tai työtön.

Tilaan Liberon ilmaiseksi kouluun, nuorisotilaan, vankilaan tms.

Tilaan Liberon rahalla. Lähettäkää 20 euron lasku.

En halua, että minulle lähetetään enää Liberoa.

Osoitteeni on muuttunut, alla uusi osoite.

Anna Kontula: Kirjeitä oikealle (Into 2014) Teppo Eskelinen & Inari Juntumaa (toim.): Kapitalismin sanakirja (Into 2014)

Vastaanottaja maksaa postimaksun 0,5 X X

Haluamani tilaajalahja: (sisältyy maksullisiin tilauksiin)

0,25 X 0,5 X

0,5 X

2,75 X

0,5 X

VASTAUSLÄHET YS TUNNUS 5003551 00003 HELSINKI

Nimi............................................................................................................................................................................................................................................

Lähiosoite...............................................................................................................................................................................................................................

Postinumero ja -toimipaikka.......................................................................................................................................................................................

Puhelinnumero....................................................................................................................................................................................................................

Sähköposti............................................................................................................

Liityn sähköpostilistalle.

Syntymäaika .....................................

Päiväys............................... Allekirjoitus..........................................................................................................................................................................

(Alle 15-vuotiaalta liittyjältä huoltajan allekirjoitus)

51