Lööppi 3/2020

Page 30

Pallo hallussa Uusi toiminnanjohtaja rentoutuu pelaamalla tennistä, on aidosti kiinnostunut ihmisistä – eikä suostu haukkumaan Karprintiä. teksti jarmo hankivaara kuva pekka holmström

E

lokuussa aloittanut HSJ:n uusi toiminnanjohtaja Tuula Krzywacki, 42, valittelee, ettei ole koskenut tennismailaan sen jälkeen, kun korona keskeytti aikuisvalmennuksen maaliskuussa. Häntä selvästi polttelee jo ryhtyä lyömään palloa, kun kuvaaja keksii vielä tukun kuvaideoita. Krzywacki poseeraa kärsivällisesti ja heittää, että olisi mieluummin kameran toisella puolella. Mailat viedään usein varastoon, kunnes elämän pahimmat ruuhka­ vuodet ovat ohi. Krzywacki teki päinvastoin. Kun tytär oli yksi­ vuotias, hän kaivoi tennismailat esille monen vuoden tauon jälkeen. – Tarvitsin yhden hetken viikossa omaa aikaa, ja aikuis­ valmennus neljän naisen porukassa on juuri sitä. Lapsi kypsemmällä iällä on hänen mukaansa suuri lahja. – En potenut koskaan vauvakuumetta. Toisaalta en voinut myöskään sanoa itselleni, etten tahtoisi lasta. Päätin siis antaa asialle mahdollisuuden. Nyt tytär on kolmevuotias ja käy tenavatenniksessä samassa hallissa äitinsä kanssa.

Laulu jäi harrastukseksi Krzywacki syntyi Helsingissä mutta varttui Järvenpäässä, minne hän muutti nelivuotiaana. Tenniskärpänen puraisi, kun Krzywacki oli kymmenen ja alkoi 30   lööppi 3 / 2020


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.