Ajoissa apua väkivaltaan -hanke

AJOISSA APUA VÄKIVALTAAN – AAP-HANKE Loppuraportti 2008–2013

1

Ajoissa apua väkivaltaan – AAP-hanke Loppuraportti 2008–2013 VIOLA Ry, 2014 Graafinen suunnittelu: Mainostoimisto Groteski Oy

SISÄLLYS 1 2 3 4 4.1 4.2 5 5.1 5.2 6

Johdanto Hankkeen organisointi ja tavoitteet Parisuhdeväkivalta ilmiönä: teoreettinen ja kokemuksellinen näkökulma Parisuhdeväkivallan preventio käytännössä Primaaripreventio Sekundaaripreventio Preventiivisen väkivaltatyön kehittäminen Preventiiviset palvelut Preventiivinen työote Arviointia ja pohdintaa Kirjallisuus Liitteet

1 2 3 28

44

53 54 58

4

1 JOHDANTO

Ajoissa apua perheväkivaltaan (AAP) -hanke on VIOLA - väkivallasta vapaaksi ry:n hallinnoima hanke, joka toimi vuosina 2008–2013 RAY:n rahoituksella. Hanke toimi pääsääntöisesti Pohjois-Karjalan alueella. Hankkeen tavoitteena on ollut parisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyn vahvistaminen ja ennaltaehkäisyä tukevien työskentely- ja toimintamallien kehittäminen.

Hankkeen lähtökohdat ja tavoitteenasettelut ovat nousseet vahvasti esiin nimenomaan VIOLA ry:n asiakastyön kautta, jossa preventiivisen väkivaltatyön tarpeeseen on pyritty vastaamaan avotyön palveluiden avulla. Preventiivisen väkivaltatyön kokonaisvaltaiseen kehittämiseen ei avotyössä ollut kuitenkaan resursseja ja tämän johdosta AAP-hankkeelle haettiin rahoitusta.

Raportti koostuu viidestä luvusta. Johdannon jälkeen käydään läpi hankkeen organisointia ja tavoitteita.

Kolmannessa luvussa keskitytään parisuhdeväkivallan varhaisiin vaiheisiin ja ennaltaehkäisyn kysymyksiin AAPhankkeessa kerätyn aineiston ja verkostoyhteistyön pohjalta. Haastatteluaineisto koostui 17 yksilö- ja 10 fokusryhmähaastattelusta, joissa keskityttiin uhrien ja tekijöiden kokemuksiin parisuhdeväkivallan varhaisista vaiheista.

Aineistoa käytettiin edelleen hankkeen verkostoyhteistyön, käytännössä työyhteisökohtaisten preventiivisten työskentely- ja toimintamallien kehittämisen, pohjana.

Neljännessä luvussa esitellään hankkeessa tehtyjä yksittäisiä primaari- ja sekundaaripreventiivisia toimenpiteitä. Luvussa käydään lyhyesti läpi yhteistyötä Kontiolahden yläkoulun (Matti&Maija forumesitys-työpaja, valokuvaustyöpaja), Kontiorannan varuskunnan, Tikkamäen vuoropäiväkodin sekä Joensuun moniammatillisen työryhmän kanssa. Luvussa esitellään myös tarkemmin hankkeen koulutuspakettia ”Parisuhdeväkivalta: tunnistaminen ja ennaltaehkäisy”.

Viidennessä luvussa keskitytään preventiivisen työn kysymyksiin ja pohditaan preventiivisen työn (promootion ja prevention) ulottuvuuksia väkivaltatyössä. Lopuksi arvioidaan lyhyesti hankkeen tuloksia. Raportista löytyy myös liiteosio, johon on kerätty osa hankkeessa tuotetuista materiaaleista.

5

2 HANKKEEN ORGANISOINTI JA TAVOITTEET

6

AAP-hanke aloitti toimintansa keväällä 2008 yhden työntekijän, Annukka Hulkon, voimin.

Hankkeen toinen työntekijä, Tuula Tiainen, aloitti työnsä hankkeessa kesäkuussa 2008.

Ensimmäinen RAY:n rahoitus hankkeelle saatiin vuosiksi 2008–2010. Hankkeen juurruttamiselle haettiin lisärahoitusta, joka myönnettiinkin vuosille 2011–2012. Hulkko ja Tiainen työskentelivät hankkeen ensimmäisessä vaiheessa täysiaikaisina, mutta juurruttamisvaiheessa molempien työntekijöiden työpanokset vaihtelivat 60–80 prosentin välillä. Resurssien puitteissa hanketta olikin mahdollisuus jatkaa aina vuoteen 2013 asti. Tiainen työskenteli koko hankkeen ajan Joensuussa, Hulkko Mikkelissä ja Joensuussa.

AAP-hankkeen tavoitteena oli parisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyn vahvistaminen ja ennaltaehkäisyä tukevien toiminta ja -työskentelymallien kehittäminen Pohjois-Karjalan alueella.

Hankkeen tavoitteita pilkottiin edelleen vuositasolla hallittavimpiin osakokonaisuuksiin, mutta päätavoite pysyi koko hankkeen ajan samana.

Toki juurruttamisvaiheessa ennaltaehkäisevän väkivaltatyön kehittämisen näkökulma laajentui valtakunnalliseksi.

Hankkeen keskeisenä tavoitteena on ollut kokemuksellisen näkökulman esiintuominen ja tämän tiedon hyödyntäminen preventiivisen väkivaltatyön kehittämisessä. Hankkeen sisällöllisenä tavoitteena on siis ollut kokemuksellinen

tiedon kiinnittäminen osaksi preventiivisen parisuhdeväkivallan kategoriaa, teoriaa ja käytäntöä. Hanke rakennettiin toisin sanoen vahvasti kokemuksellisen tiedon varaan. Käytännössä hankkeessa edettiin laajan kartoitustyön pohjalta varsinaiseen kehittämistyöhön. Hankkeen alkuvaiheessa haastateltiin väkivallan uhreja ja tekijöitä ja edelleen tämän tiedon pohjalta hahmoteltiin hankkeen preventiiviseen väkivaltatyöhön keskittyvän kehittämistyön sisältöjä ja muotoja. Hankkeen resurssien myötä käytännön kehittämistyö oli rakennettava ja rajattava hyvinkin tarkasti. Käytännössä hankkeessa kokeiltiin yksittäisiä, preventiivisiä toiminta- ja työskentelymalleja yksittäisissä työyhteisöissä sillä ajatuksella, että ko. malleja voidaan jatkossa soveltaa laajemminkin.

Yhteenvetona voidaan todeta, että hankkeessa on edetty parisuhdeväkivallan merkitysten ja prosessien sanoittamisen kautta preventiivisten, työyhteisökohtaisten toiminta- ja työskentelymallien kehittämiseen.

Hanketta on hallinnoinut Viola – väkivallasta vapaaksi ry. Hankkeen työtä ovat tukeneet ja arvioineet myös johto- ja ohjausryhmät, joista jälkimmäinen muodostui pääsääntöisesti PohjoisKarjalan alueen ja edellinen valtakunnallisen tason toimijoista.

3 PARISUHDEVÄKIVALTA ILMIÖNÄ: TEOREETTINEN JA KOKEMUKSELLINEN NÄKÖKULMA Kolmannessa luvussa keskitytään parisuhdeväkivallan varhaisiin vaiheisiin ja ennaltaehkäisyyn.

Parisuhdeväkivallan varhaisia vaiheita ja ennaltaehkäisyn kysymyksiä tarkastellaan ensisijaisesti Ajoissa apua perheväkivaltaan (AAP) -hankkeessa kerätyn aineiston ja hankkeessa tehdyn verkostoyhteistyön pohjalta. Haastatteluaineisto koostui 17 yksilö- ja 10 fokusryhmähaastattelusta, joissa keskityttiin uhrien ja tekijöiden kokemuksiin parisuhdeväkivallan varhaisista vaiheista. Aineistoa käytettiin edelleen hankkeen verkostoyhteistyön, käytännössä työyhteisökohtaisten preventiivisten työskentely- ja toimintamallien kehittämisen, pohjana.

Tekstissä edetään parisuhdeväkivallan teoreettisen ruodinnan myötä kokemuksellisen tiedon tarkasteluun. Siitäkin huolimatta, että parisuhdeväkivallasta tuotetut (tutkimukselliset) kuvat osaltaan yleistävät, yksinkertaistavat ja kategorisoivat ilmiötä, ne myös merkittävällä tavalla sitovat ilmiön osaksi viitekehystä, joka määrittää käsityksiä liittyen ilmiön syihin, esiintyvyyteen, osallisuuteen ja seurauksiin. Lopuksi tarkastellaan parisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyyn liittyviä kysymyksiä työyhteisöjen näkökulmasta käsin ja pohditaan myös sitä, millä tavalla kokemuksellisuutta voidaan hyödyntää preventiivisessä työssä.

PARISUHDEVÄKIVALTA TEOREETTISENA ILMIÖNÄ Lundy & Grossman (2001, 122-123) jakavat perhe- ja parisuhdeväkivaltaa selittävät teoreettiset näkökulmat kolmeen ryhmään: psykologiset ja psykiatriset, sosiaalispsykologiset sekä sosiokulttuuriset selitysmallit. Psykologisissa ja psykiatrisissa selitysmalleissa korostetaan väkivallan ja persoonallisuuden piirteiden, persoonallisuushäiriöiden, alhaisen itsetunnon sekä traumaattisen kiinnittymisen välistä yhteyttä. Esimerkiksi Dutton (1994, 1998, 2000; Dutton & Browning 1988; Hart, Dutton & Newlove 1993; Tweed & Dutton 1998) on tuonut esille persoonallisuushäiriöiden (esim. rajatilapersoonallisuushäiriö) ja kiintymyssuhteen (turvaton kiintymyssuhde) merkityksen väkivaltaisissa suhteissa. Duttonin (1995) mukaan konfliktitilanteiden emotionaalinen reagointi on selitettävissä kiintymyssuhdeteorian ja traumamallien avulla, jolloin väkivallan tekijöiden sisäisillä prosesseilla (huoli, jännitteisyys, epävakaa käsitys itsestä), lapsuuden häpeäntunteilla (shaming experiences) ja traumaattisilla tapahtumilla (traumatic stressors) on keskeinen asema parisuhdeväkivallassa. Myös Moffitin (2005; Moffit & Caspi 2006)

7

8

tutkimukset väkivaltaisen käyttäytymisen biososiaalisesta perustasta lukeutuvat osin psykologisiin ja psykiatrisiin selitysmalleihin.

Sosiaalipsykologisissa selitysmalleissa korostuvat erityisesti perhe- ja parisuhdeväkivallan vuorovaikutuksellista, dynaamista ja systeemistä luonnetta kuvaavat teoriat. Esimerkiksi Strausin (1971) ja Gellesin1 (1974) uraauurtavat perheväkivaltatutkimukset ja laajat väestötutkimukset (NFVS 1975; 19852) kiinnittyvät teoreettisella tasolla vahvasti konfliktiteoriaan, jonka perusolettamuksena on käsitys läheisten ihmissuhteiden vuorovaikutuksen intensiivisyydestä ja ambivalenttiudesta. Läheisten ihmissuhteiden vuorovaikutuksen erityispiirteet selittävät siten osaltaan sitä, miksi väkivalta näyttäytyy konfliktien ja ristiriitojen validina ratkaisutapana.

Sosiaalisen oppimisen teoria sijoittuu myös sosiaalipsykologisiin ja vuorovaikutuksellisiin selitysmalleihin. Sosiaalisen oppimisen teoria nojaa käsitykseen väkivaltaisen käyttäytymisen oppimisesta: lapsi oppii lähiympäristöä havainnoimalla väkivaltaisen käyttäytymismallin ja hän voi edelleen oppia myös tulkitsemaan sosiaalista toimintaa vääristyneellä tavalla. Sosiaalisen oppimisen teorialla on pyritty selittämään erityisesti väkivallan siirtymistä sukupolvelta toiselle. (Vrt. esim. Bandura 1973; Selzer & Kalmuss 1988.)

Sosiokulttuuriset selitysmallit keskittyvät puolestaan perhe- ja parisuhdeväkivallan yhteiskunnallisiin ulottuvuuksiin. Haapasalon (2008, 51) mukaan erilaiset yhteiskunnalliset ja kulttuuriset tekijät voivat joko lisätä tai vähentää väkivallan riskiä.

Esimerkiksi väkivallan käyttöä suosivat kulttuuriset arvot ja asenteet sekä yhteiskunnalliset rakenteet vaikuttavat osaltaan väkivaltaiseen käyttäytymiseen ja sen hyväksyttävyyteen.

Myös erilaiset yhteiskunnalliset riskitekijät— esimerkiksi työttömyys, asuinolot, sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuus, syrjäytyminen, osattomuus—vaikuttavat väkivallan ilmenemiseen. Erityisesti sosiologisissa teorioissa (sosiaalisen kontrollin teoria, anomiateoria) painotetaan erilaisten sosiaalisten tekijöiden, prosessien ja rakenteiden merkitystä. Perhe- ja parisuhdeväkivallan feministiset teoriat (esim.

Dobash&Dobash 1979; Roy 1976, Walker 1984) selittävät väkivaltaista käyttäytymistä yhteiskunnallisen patriarkaatin, naisten alisteisen ja miesten valta-aseman, kautta.3 Väkivalta näyttäytyy siten konkreettisina, taloudellisten ja sosiaalisten prosessien tukemina tekoina, joilla naisia voidaan kontrolloidusti pitää alistetussa asemassa. Myös stressiteorioissa korostetaan yhteiskunnallisten muutosten ja niiden hallinnan merkitystä: väkivaltaisella käyttäytymisellä voidaan erilaisissa stressaavissa elämäntilanteissa ja siirtymävaiheissa (transition) kompensoida voimavarojen ja elämänhallinnallisten taitojen puuttumista (vrt esim. Farrington 1986; Hotaling & Straus 1980).

Perhe- ja parisuhdeväkivallan tutkimus on kiinnittynyt osaltaan erilaisiin näkökulmiin ja teorioihin. Vahva tutkimuksellinen kahtiajako on löydettävissä toisaalta feminististen ja toisaalta perhetutkimuksen traditioiden väliltä, joissa edellinen kiinnittyy selkeästi yhteiskunnallisiin ja sosiologisiin ja jälkimmäinen sosiaalipsykologisiin ja vuorovaikutuksellisiin lähtökohtiin.

Traditioiden merkittävimmäksi kiistanaiheeksi on noussut perhe- ja parisuhdeväkivallan sukupuolikysymys: perheväkivalta

tutkimuksissa (esim. Straus&Gelles) perhe- ja parisuhdeväkivalta on näyttäytynyt sukupuolisymmetrisenä kun taas lähtökohdiltaan feministissä tutkimuksissa (esim. Dobash&Dobash) lähtökohtaisesti asymmetrisenä.

Traditioiden välistä kiistaa on osaltaan selitetty tutkimusotteiden eroavuuksien kautta. Esimerkiksi Archer (2000) on meta-analyyttisessä tarkastelussaan tuonut esille otosten merkittävyyden suhteessa parisuhdeväkivallan sukupuolisymmetriaan: laajoissa väestötutkimuksissa (joissa oli useimmiten käytetty Strausin Conflict Tactics Scale kyselyä) naisten ja miesten fyysisessä aggressiossa ei todettu suuria eroja, mutta ns. turvakotiotoksissa miehet identifioituivat useimmiten väkivallan tekijöiksi.

Tutkimusotoksiin liittyvä ongelma on siten ilmeinen: väestöotokset koostuivat yksilöistä, jotka eivät välttämättä olleet väkivaltaisissa suhteissa ja turvakotiotokset ainoastaan sellaisista yksilöistä, jotka olivat olleet väkivaltaisissa suhteissa. Archer (mt.) onkin havaintojensa pohjalta esittänyt, että parisuhdeväkivaltatutkimuksessa erilaiset otannat tuottavat väistämättä keskenään ristiriitaisia tuloksia.

Tutkimustulosten ristiriitaisuutta on edelleen selitetty väkivallan monimuotoisuuden avulla (vrt. esim. Babcock et al. 2005; GrahamKevan & Archer 2003; Holzworth-Munroe & Stuart 1994; Straus 1999). Esimerkiksi Johnson (1995) on väittänyt, että parisuhdeväkivalta ei ilmiönä ole yhtenäinen: erilaiset otokset ja menetelmät ilmentävät parisuhdeväkivallan eri muotoja. Johnsonin parisuhdeväkivallan muotojen määrittely on lähtenyt liikkeelle patriarkaalisen terrorin (patriarchal terrorism) ja yleisesti esiintyvän väkivallan (common couple violence) erottelusta ja edennyt jaotteluihin, joissa ovat esiintyneet parisuhdeterrori (intimate terrorism),

pakottava kontrollointi (coercive controlling violence), tilannesidonnainen väkivalta (situational couple violence), molemminpuolinen väkivaltainen kontrollointi (mutual violent control), väkivaltainen vastustaminen (violent resistance) ja erotilanteeseen liittyvä väkivalta. (separation instigated violence) (vrt. Johnson 1995, 2008; Johnson & Kelly 2008). Johnsonin (esim. 2000) mukaan parisuhdeterrorin ja pakottavan kontrolloinnin muodot tulevat esille erityisesti ns. turvakotiotoksissa, joissa väkivalta määrittyy erityisesti miesten vallankäyttönä sekä kontrollointina ja on seurauksiltaan useimmiten vakavaa. Tilannesidonnaisen väkivalta, joka määrittyy riitatilateisiin liittyvänä, symmetrisenä ja seurauksiltaan vähemmän vakavana, on yleisempää laajoissa väestötutkimuksissa. Johnsonin näkemyksen mukaan parisuhdeväkivallan eri muodot poikkeavat siten merkittävällä tavalla toisistaan: muodot eroavat toisistaan syiden, osallisuuden ja esiintyvyyden sekä seurauksien tasolla. Tämä asettaa ehtoja ja rajoja myös parisuhdeväkivallan preventio- ja interventiomalleille.

Erilaiset bioekologiset ja ekologis-kehitykselliset teoriat (vrt. Bronfenbrenner 1974; DePanfilis & Zuravin 1998, DePanfilis 1996) ovat pyrkineet hahmottamaan perhe- ja parisuhdeväkivaltaa useiden eri tasojen—yksilö, perhe, lähiympäristö, kulttuuri, yhteiskunta— vuorovaikutuksen kautta. Eri tasoilla on useita yksilön käyttäytymiseen epäsuorasti tai suorasti vaikuttavia tekijöitä, jotka voidaan edelleen kehityksellisessä kontekstissa jakaa riski- ja suojaaviin tekijöihin. Esimerkiksi yksilötasolla vaikea temperamentti, stressaavat elämänkokemukset ja lapsuuden aikaiset ongelmat psyykkisessä hyvinvoinnissa (vrt. haavoittuvuus, vulnerability),

9

10

perheen tasolla jatkuvat ristiriidat sekä kriittinen ja epäjohdonmukainen kasvatus, koulu- ja yhteisötasolla epäonnistumisen kokemukset, normittomuus, sosiaalisen kompetenssin puute ja yhteisön vaihtuvuus sekä yhteiskunnallisen tason erilaiset ilmiöt (työttömyys, syrjäytyminen, osattomuus) ovat potentiaalisia kehitykseen vaikuttavia riskitekijöitä. Riskitekijöiden vaikutus on kuitenkin erilaista eri kehitysvaiheissa ja sama tekijä voi edelleen lisätä riskikehityksen todennäköisyyttä yhdessä kontekstissa ja vähentää toisessa. Edelleen myös erilaiset suojaavat tekijät voivat kumota riskitekijän, mutta ainoastaan silloin, jos suojaavaa tekijää voidaan käyttää hyväksi (ja jos riskitekijöitä ylipäänsä on olemassa). Esimerkiksi läheiset ja turvalliset ihmissuhteet, harrastukset, erilaiset suojaavat prosessit (adoptio, ero) sekä selviytymiskeinot ja -kyvyt (coping, resilience)—ongelmanratkaisu, emootionsäätely, vastoinkäymisen ja sen merkityksen arviointi, joustavuus, stressinsietokyky—vaikuttavat osaltaan riskitekijöiden vaikutuksiin. (Ks. esim. Haapasalo 2008, 53.)

AAP-hankkeen haastatteluaineisto määrittyy teoreettisessa viitekehyksessä ns. turvakotiaineistoksi. Väkivallan muotojen osalta haastatteluissa keskitytäänkin erityisesti parisuhdeterroriin ja pakottavaan kontrollointiin. Itse väkivalta näyttäytyy haastatteluissa pääsääntöisesti useiden eri tasojen ilmiönä, minkä takia parisuhdeväkivallan ilmiötä lähestytään artikkelissa nimenomaan ekologisesta näkökulmasta käsin.

Haastatteluaineiston lähtökohdat asettavat siten selkeät rajat ja ehdot artikkelissa esitellyille preventiivisille työskentely- ja toimintamalleille, koska parisuhdeväkivallan eri muodot eroavat toisistaan niin syiden, osallisuuden, esiintyvyyden kuin seurauksienkin tasolla.

AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET PARISUHDEVÄKIVALLAN VARHAISISTA VAIHEISTA NiCarthy & Hutt ovat 1990 -luvulla tutkineet parisuhteeseen liittyviä ja väkivaltaa ennakoivia merkkejä. NiCarthyn & Huttin (1990) mukaan mustasukkaisuus, omistushaluisuus ja kontrollointi ovat ilmiöitä, jotka monissa väkivaltaisissa parisuhteissa esiintyvät jo alkuvaiheessa. Myös erilaiset uhkailun, määräilyn, hallinnan, häpäisemisen, nöyryyttämisen ja syyttämisen muodot sekä seksuaaliseen kanssakäymiseen liittyvät vaatimukset ovat tyypillisiä alkuvaiheen varoitusmerkkejä. NiCarthy & Hutt ovat nostaneet esille myös nopean tunneperäisen kiintymyksen, väkivaltaisen lapsuudenperheen ja aikaisempien väkivaltaisten ihmissuhteiden sekä tiukkojen sukupuoliroolien ja -odotuksien ilmenemisen todennäköisyyden väkivaltaa ennakoivina asioina.

Short et al. (2000) ovat puolestaan parisuhdeväkivallan varhaisiin vaiheisiin keskittyneessä tutkimuksessaan syventyneet erityisesti kolmen asian tarkasteluun: a) mitkä tekijät lisäävät väkivaltaisen suhteen riskiä, b) mitkä tekijät toimivat fyysisen väkivallan ennakoivina merkkeinä, c) mitkä tekijät toimivat suojaavina tekijöinä väkivallan loppumisen suhteen. Short et al. ovat tarkastelleet myös sitä, missä määrin afroamerikkalaisten (African American) ja valkoisten (White) naisten ja/tai kaupunkilais- ja maalaisväestön riski- ja suojaavat tekijät eroavat toisistaan.

Tutkimukseen osallistui yhteensä 168 naista (81 valkoista, joista 42 oli kaupunkilaisväestön edustajaa ja 87 afroamerikkalaista, joista 48 oli kaupunkilaisväestön edustajaa). Naisten ikäjakauma oli 18–50. Rekrytointi tapahtui paikalli

11

”Mustasukkaisuus, omistushaluisuus ja kontrollointi ovat ilmiöitä, jotka monissa väkivaltaisissa parisuhteissa esiintyvät jo alkuvaiheessa.”

(NiCarthy & Hutt 1990)

Muut tekijät • Alkoholiongelmat, päihdeongelmat, mielenterveysongelmat • Aikaisemmissa suhteissa ilmennyt väkivalta • Suhteen nopea eteneminen • Lapsuudenkodin ongelmat

Ennakoivat ja varhaiset vaiheet • Tunteiden taso: tunnetilat (emootiot) • Käyttäytymisen taso

Elämäntilanne • Siirtymät • Stressikokemukset

Parisuhdetekijät • Kontrollikäyttäytyminen, epäsymmetrinen valta-asema • Konfliktitilanteiden vuorovaikutusmallit • Parisuhteen epävakaus, kiintymystyylit

Yksilölliset tekijät • Tunne-elämän epävakaus • Narsistiset ulottuvuudet • Epäluuloisuus, huomionhakuisuus • Ristiriitainen minäkokemus

12 Kuvio 1. Haastatteluissa esiin nousseet osa-alueet, joiden kautta perhe- ja parisuhdeväkivallan varhaisia vaiheita voidaan tarkastella.

Ennaltaehkäisemisen yritykset tulisikin siten Short et al. mukaan kohdistaa ensisijaisesti naisiin ja nuoriin, jotta nämä pystyisivät identifioimaan varoitusmerkkejä omissa suhteissaan ja edelleen omaksumaan ainoastaan sellaisia käytäntöjä ja normeja omaan suhteeseensa, joissa ei esiinny väkivallan muotoja. Short et al. (2000, 280) nostavat voimakkaasti esiin lapsuudenperheen merkitystä ja roolia parisuhdeväkivallan ilmiössä. Edelleen myös naisten kyky havaita varoitusmerkkejä näytti heikentyvän, jos naisen omassa lapsuudenperheessä oli ilmennyt väkivaltaa. Tämän johdosta Short et al. esittävät, että väkivallan ehkäisytoimenpiteiden pitäisi kohdentua erityisesti niihin aikuisiin ja lapsiin,

joiden (lapsuuden)kodissa on ilmennyt väkivaltaa. Väkivaltaisen perhehistorian vaikutusten minimoiminen vaatii Short et al. mukaan kattavaa kommunikointistrategioiden ja interventioiden systeemiä: a) parisuhdeväkivallan ennakoivista merkeistä kerätyn tiedon julkituomista erityisesti naisten terveyspalveluiden yhteydessä (esitteet, lehdet, kirjat jne.), b) itsearviointivälineiden kehittämistä ennakoivista merkeistä (ja niiden kattava saatavuus esim. terveys- ja sosiaalihuollossa, kirjastoissa jne.), c) vanhempien ennakoivien taitojen ja toisaalta väkivallan vaikutuksiin (lapsilla) liittyvän ymmärryksen lisääminen ja syventäminen. Short et al. viittaavat myös historiallisiin ja kulttuurisiin tekijöihin,

jotka merkittävällä tavalla myötävaikuttavat (väkivaltaa hyväksyviin) uskomuksiin parisuhteesta, itsevarmuudesta, omanarvontunteesta, itsenäisyydestä ja odotuksista. Sikäli ennaltaehkäisevien toimien tulisi Short et. al mukaan liittyä vahvasti myös peruskoulujen terveyskasvatukseen. (Short et al. 2000, 281-282.)

NiCarthy&Hutt ja Short et al. tutkimukset vaikuttivat osaltaan myös AAP-haastattelujen teemoihin. Erityisesti erilaisten kontrolloinnin muotojen esiin nostaminen sekä näiden tekijöiden eskaloitumistendenssien ja yhdessä esiintymisen tarkastelu olivat haastatteluissa keskeisellä sijalla. Myös Short et al. esittämät ajatukset parisuhdeväkivallan ennaltaehkäisevistä toimista vahvistivat osaltaan AAP-hankkeen preventiivisten toimien sisältöjä. Hankkeessa keskityttiin oleellisesti ilmiöstä tiedottamiseen eri kohdetyhmille (esim. nuoret aikuiset; varusmiehet, opiskelijat) nimenomaan kokemuksellisen tiedon avulla.

PARISUHDEVÄKIVALLAN VARHAISET VAIHEET HAASTATTELUJEN VALOSSA AAP-haastattelututkimukseen osallistui 17 haastateltavaa. Haastateltava joukko koostui sekä väkivallan tekijöistä että uhreista. Haastatteluihin osallistumisen muodolliseksi kriteeriksi muodostui ainoastaan henkilökohtainen kokemus perhe- tai parisuhdeväkivallasta. Muiden potentiaalisten kriteereiden suhteen (esim. sosioekonominen status, koulutus) haastateltava joukko oli varsin kattava. Osa haastateltavista ei enää haastattelujen aikaan elänyt väkivaltaisessa suhteessa. Haastatteluihin ohjauduttiin paikallisten

väkivaltatyön avopalveluiden sekä kunnallisten sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kautta. Käytännössä haastateltavaa joukkoa voidaan verrata ns. turvakotiotoksiin.

Yksilöhaastattelut rakentuivat avoimen haastattelun pohjalle, jota ohjasi löyhä teemarunko (ennakoivat ja varhaiset vaiheet, parisuhteen konfliktitilanteet ja niiden ratkaisutavat, väkivallan muodot). Haastatteluja kertyi, henkilöstä riippuen, 1-3 kertaa. Yksilöhaastatteluista edettiin fokusryhmähaastatteluihin, joiden tarkoituksena oli 1) tarkentaa ja monipuolistaa perheväkivallan ennakoiviin merkkeihin liittyvää tekijöiden ja kokijoiden sanastoa ja ajattelutapoja, 2) vahvistaa tulosten tulkintaa 3) tuoda mukaan vertaisryhmällinen ulottuvuus ja 4) vahvistaa haastateltavien osallisuutta tutkimushankkeessa (ks. esim. Solatie 2001). Fokusryhmähaastatteluissa kokemusten vastavuoroinen jakaminen ja moniääninen dialogisuus edesauttoivat erityisesti yhteistyössä tuotettavan tiedon syntymistä ja perinteisen tutkijan valta-aseman vaikutuksen vähentymistä: ’fokus’ siirtyi siten selkeämmin haastateltavien keskinäiseen sosiaaliseen dynamiikkaan (vrt. Törrönen 2005, Bryman & Bell 2003). Fokusryhmiin osallistui 8 yksilöhaastattelun läpikäynyttä henkilöä (osallistuminen oli vapaaehtoista). Sekä yksilö- että fokusryhmähaastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin.

Haastattelututkimuksen metodologinen lähestymistapa määrittyi narratiivisuuden ja kokemuksen tutkimisen kautta. Tutkimuksellisesti tiedon tuottaminen tapahtui siten tarinoiden avulla, joita analysoitiin Giorgin fenomenologisen psykologian metodilla (vrt. Bruner 1987, Giorgi 1989). Narratiivisen viitekehyksen ja giorgilaisen, viisivaiheisen analyysimetodin (vrt.

Giorgi 1985; Perttula 1995, 2000) yhdistämisen tavoitteena oli toisaalta tilan antaminen kerron

13

14

nallisesti rakennetuille ja välitetyille kokemuksille perhe- ja parisuhdeväkivallasta ja toisaalta tämän kokemuksen kuvaaminen mahdollisimman alkuperäisessä muodossa.

Haastatteluissa nousi selkeästi esiin neljä osa-aluetta, joiden kautta perhe- ja parisuhdeväkivallan varhaisia vaiheita voidaan tarkastella: 1) tunteiden ja käyttäytymisen taso, 2) yksilölliset tekijät, 3) parisuhdetekijät, 4) elämäntilanne (ks. kuvio 1). Osa-alueet ovat luonnollisesti vuorovaikutteisessa suhteessa toisiinsa nähden, mutta keinotekoinen erittely antaa tilaa väkivallan syvemmälle tarkastelulle. Tunteiden ja käyttäytymisen tason muutokset ovat kokemuksellisesti välittömiä ja sikäli varhaisten vaiheiden kannalta merkittävimpiä ilmiöitä, mutta useimmiten näiden kokemusten taustalla on erilaisia yksilöllisiin piirteisiin, parisuhteeseen sekä elämäntilanteeseen liittyvä tekijöitä.

TUNTEIDEN JA KÄYTTÄYTYMISEN TASO Tekijöiden ja kokijoiden haastatteluissa esiin nousseet kokemukset perhe- ja parisuhdeväkivallan varhaisista vaiheista näyttäytyivät hyvin samankaltaisina ryhmien välillä, mutta eroavat toisistaan merkityssisältöjen suhteen. Esimerkiksi molemmat ryhmät liittävät perhe- ja parisuhdeväkivallan varhaisiin vaiheisiin pelon, häpeän ja turvattomuuden kokemuksia, mutta itse tunnekokemuksia aikaansaaneet tilanteet vaihtelivat merkittävästi ryhmien välillä. Pelon tunteet liittyivät uhriryhmällä useimmiten kumppanin uhkaavaan käyttäytymiseen, mutta tekijäryhmällä pelon tunteet kiinnittyvät erityisesti hylkäämisen ja arvottomuuden kokemuksiin:

”No tässä on niinku tälläset asiat, että jos ihminen hakkaa nyrkillä seinään tai on tällanen niinku kiukkunen luonne. Ja että sitä niinku pelkää, vaikka se ei oo koskenukkaan siuhun. Ni se ois miun niinku pitäny tajuta, että hetkinen, nyt. Mutta sillon se meni vaan niin, että siinähän on kova jätkä. -- Se nousi siitä miehen käytöksestä, kun se tuli joskus niin vihaseks. Ni sillon tuli sellanen pelko, sellanen pelkotila, että jos tuo tekeekin jotain.” ”Siis se mies, joka on mustasukkanen, kontrolloi ja lyö, pelkää ihan hirveesti. Pelkää ihan hirveesti. Sitä hylkäämistä, sitä et mua ei rakasteta, sitä et mä jään yksin. Kaikkea sitä. Ja se tekee just ne asiat, mitkä toteuttaa sen pelon. Mitä enemmän mä pelkään, sitä enemmän, sitä varmemmin sitä lyö.”

Erityisesti uhrien haastatteluissa korostuivat myös traumaattisille tapahtumille ominaiset tunnereaktiot, kuten ahdistuneisuus, jännittyneisyys, tunnottomuus (tunteettomuus), epätodellisuuden tunteet sekä jossakin määrin myös fyysiset oireet (pahoinvointi).

H: ”No jos asettautuisit itsesi ulkopuolelle…mitä ne merkit sitten vois olla, josta pitäis voida lukea, että nyt on jotain? Esimerkiksi itsesi kohdalla.” ”Tämmönen, että sulkeutuu, masentuu, muuttuu erilaiseks, ahdistuneeks esimerkiks. Jos lakkaa olemasta jollain tavalla pelokas.”

H: ”Millä tavalla pelokas?” ”No se, että jos huomaa vähän siitä, että vaikka jos se mies on samassa huoneessa ja näkee että se vähän uhkaa, että pelottaa.”

H: ”Miten tää sulkeutuminen, mitä sää sillä tarkotat?” ”No se sulkeutuminen, niinku sisäänpäin, ettei oo enää kavereihin yhteydessä. Sitte jos tapaa kave

15

reita, ni puhuu ihan pintapuolisia asioita…no mites teillä menee…no meillä menee iha hyvi ja mites sulla menee. Että loppuu tavallaan halu puhua niistä hyvistäki asioista.”

Häpeän ja syyllisyyden kokemukset nousivat esiin molemmissa ryhmissä, tosin tekijöillä kokemukset kiinnittyvät selkeästi itse tekoon ja uhreilla kohteena olemiseen: Tekijä kokee usein syyllisyyttä ja häpeää teostaan mutta toisaalta syyllistää myös uhria teostaan.

16

”Vaikka mies sitten yritti ottaa keskusteluun ja mies oli oikeestaan aktiivisempi hakemaan sitä apua meille..niin mie vaan en osanna sillä tavalla perääntyy. Mie sitten olin hyvin haluton puhumaan sitä, et niinku puimaan niitä tilanteita jälkikäteen, koska mie tiesin tehneeni väärin. Ja oli sit kauheen syvä häpeä siitä väkivallasta…-- Mut mie en kertakaikkiaan kyenny puhumaan siitä. Mieshän puhu hyvin avoimasti ja aina kun puhutaan siitä, et suomalainen mies ei puhu, niin meijän kohalla se oli niinku täysin päinvastoin..Et mies niinku pysty puhumaan ja mie taas en. Mie taas vaan sanoin, että mitä se sulle kuuluu. Ei nää kuulu sulle, et nää ei oo siun asioita ollenkaan, että mitä sie näistä urkit.

Urkit vaan sen takia, että pystyt käyttämään näitä jossain kohti niinku minua vastaan.” ”Miun ex-mies aina, että siehä kerjäsit sitä, et siehä ansaitsit sen.”

Kumppanin syyllistämisen ja väkivaltaisen teon ulkoistamisen kysymykset on usein tekijäkontekstissa liitetty neutralisaatioteorioihin, joissa selittelytavat l. neutralisaatiot toimivat teon tilannekohtaisen hyväksymisen ja perustelun pohjana. Esimerkiksi Agnew (1994) ja Cavanagh et al. (2000) ovat esittäneet, että teon/tapahtuman kieltäminen (denial), toisten syyttäminen (blame; counter-denounce), teon/ seurausten vähätteleminen (minimisation) ja ”alentunut syyntakeisuus” (reduced competence) toimivat varsin yleisinä väkivaltaisen käyttäytymisen selitystapoina. Toisaalta väkivallan tekijän oma kokemus itseen kohdistuvasta kaltoinkohtelusta, mitätöinnistä, hylkäämisestä ja torjumisesta näyttäytyy varsin vahvana. ”Siitähän on kyse väkivallassa, kaikes täs kontrolloinnissa, että mä maksan takasin. Et mulle on tehty jotain, mä olen uhri, mulle on tehty jotain ja mä samastun siihen uhrin rooliin…et vitsi kun sä et soittanu vaikka lupasit, et jumalauta sä oot nyt mulle velkaa, ai et oo vai, no mäpä lisään vähän kierroksii, et tajuutsä et sä oot velkaa…se lähtee siitä, et mä olin uhri. Sä teit mulle jotain, mikä ei oo kohtuullista tai mulle oikein ja mä ansaitsen parempaa.”

Tunnetason muutokset vaikuttavat ja ovat suoraan yhteydessä myös käyttäytymisen tason (strategisiin) muutoksiin. Useimmiten erilaiset pelkotilat, ahdistuneisuus, jännittyneisyys ja turvattomuus heijastuvat parisuhteessa joko välttävänä tai konfrontoivana käyttäytymisenä: tunteiden tason muutokset näyttäytyvät käyttäytymisessä varovaisuutena ja ennakointina, mikä toisaalta saattaa samanaikaisesti johtaa myös kumppanin ylimitoitettuun ja väkivallan kehää ylläpitävään (emotionaaliseen) reagointiin. ”Kun esimerkiksi auto tulee pihaan, miten kovaa se esimerkiks jarruttaa, niin siitä ollaan tiietty.

Tai millä tavalla aukee ulko-ovi. Ni sillon lähettiin vaikka lasten huoneeseen ja avattiin telkkari, että ollaan täällä. Ja oon kauheen vahvasti eläny hänen mielihalujen mukaisesti ja kaikella lailla ennakoinu sitä ja sanonu lapsillekin, että nyt iskä on varmaan aika väsyny, että ollaan hiljaa ja menkää vaikka omiin huoneisiin. Ihan kauhee, mitä oon tehny lapsille, mutta näin oon tehny.” ”Jostain pienistä asioista tuli niin mieletön raivonpuuska, että se pelotti. Sillon niinku tajuaa hiljetä ja tajuaa myöntyä siihen, mitä toinen haluaa. Mie en tiiä, mitä käsitteitä tähän…mie en osaa nimetä niitä, mutta alkuun se oli just sitä, että hän sillä uhalla ja omalla olemuksellaan ohjaili ja määräili ja…” ”Kyllähä me K:n kanssa käytiin läpi, että kun hän on ruvennut pelkäämään mun reaktioita ni sit hän on ruvennu tekemään tiettyjä asioita, esimerkiks valehtelemaan. Ja mä niinku, älä hyvä nainen ikinä, toi on ihan väärä polku, koska se on mun vastuulla se väkivalta, niissä tilanteissa se siis oli.

Ja jos sä rupeet niitä funtsailemaan, ni sä et enää eläis niinku sä muuten eläisit ja sit se jäis sun sisälle ja…valehtelu on hyvä esimerkki, et tarkotus oli estää joku ikävä tilanne. No millä musta saa sitte

sen kaikista isoimman reaktion aikaseks? No valehtelemalla. Eli joo, ymmärrän hyvin. Onks siin muuta keinoo, ku pistää se seinä eteen ku nainen rupee muokkautumaan, väistelemään ja välttelemään, ni eihän se voi parantaa sitä.”

Haastatellut uhrit toivat esille myös sen, että suhteelle oli ominaista jo alkuvaiheessa vastuunkanto kumppanin väkivaltaisesta käyttäytymisestä, mikä osaltaan selittää väkivallan varsin huomaamattomasti etenevää normalisoitumisprosessia. ”Ja sitten pikku hiljaa vuosien varrella sitä jotenkin turtu siihen tilanteeseen, siihen henkiseen väkivaltaan ja alistamiseen sillä tavalla, että sitä ei sillon edes osannu luokitella epänormaliks. Sitä aatteli, ku mie oon tän ihmisen kanssa, että tää ihminen on vaan tämmönen.” ”Tää on päässyt tapahtumaan ihan tällai huomaamatta ja …olen jo toisen työntekijän kanssa kahteen kertaan puhunut ja nyt mä olen sulle puhunut ja… nää asiat vaan silleen… mä meen ihan hiljaiseksi koko ajan, elämässä …että vasta nyt tajuan…että miksi mä oon antanut asioiden mennä, että sellaisia hassuja vihan tunteita itseä kohtaan… että miksi mä oon niin tyhmä nainen…”

YKSILÖLLISET TEKIJÄT Väkivallan tekijän räjähdysalttiuteen ja impulsiivisuuteen liittyvät ominaisuudet nousivat esiin molemmissa haastatelluissa ryhmissä.

Voimakkaat tunteenpurkaukset, suuttumuksen kontrolloinnin vaikeudet ja mielialan vaihtelut nimettiin selkeästi myös suhteen alkuvaiheessa esiinnousseiksi ja myöhempää väkivaltaista käyttäytymistä ennakoivaksi ilmiöksi.

17

18

”Mä koin sen sillain, et mulla niinku meni hermo. Et oli tällänen tilanne ja se oli aina sen tilanteen vika tai sen toisen ihmisen vika. Et mul meni hermot ja se oli itse asiassa ihan okei, et välil voi mennä hermot.”

Erityisesti vastakkaisten tai eriävien mielipiteiden esittäminen näyttäytyivät monissa suhteissa ongelmallisina ja konflikteja synnyttävinä tilanteina.

”Kun hän suuttu ni se oli ihan mieletöntä, että semmosta normaalia suuttumista ei ollu ollenkaan. En minä tiiä pelkäsinko minä, että hän olis minulle mitään tehny sillä lailla fyysisesti vielä, mutta…se oli ihan hirveetä. Sitte jos ties, että oli jotain mistä hän ei tykkää, ni sitte niinku saat lepytellä, selitellä, pyyellä anteeks tekemättömiä asioita että päästäs taas jollakin lailla jatkamaan. Et oli ehkä helpompaa mennä hänen mielen mukaan. Minä oon hirveen monta kertaa pyyelly anteeksi sitä, että oon huora ja oon huorannu vaikka ikäpäivänä ei oo ollu mitään sellasia. Että ”anteeks, että minulla on ollu toisia miehiä”, vaikka niin naurettavalta ku se kuulostaakin, mutta sen takia vaan että se tilanne ois lauennu.”

H: ”Mitä sitten tällästen tilanteiden jälkeen tapahtui? Rauhottuiko hän…?” ”Joo, mutta pitkän semmosen marttyyrimykkäkoulun jälkeen. Et minulla meni siihen hyvittelyyn ja semmoseen niinkun kauheen pitkä aika. Piti niellä itse se suru ja yrittää elää vähän sellasena tekopirteenä siinä et taas mennään eteenpäin. Kyllä se sit rauhottu, mut aina mentiin sit siihen samaan tilanteeseen. Et oli joku parempi tietty aika, mut sit oltiin taas jostakin mitättömästä asiasta.” ”Ni ja sit siinä tulee just itellä tuo, et just ihan sama et ei tiijä, et se muuttu niinku hetkessä ja vaikka näyttäs, et kaikki on hyvin ja aamulla on kaikki hyvin, ni sitten iltapäivällä ei ookaan ja sit siinä tulee itellä se, et mitä mie nyt tekisin et se ois hyvillään.

Ja et ennen ku se tulee, ja sitten millä tuulella se on et mitä, mitä mie nyt tekisin, et äkkiä leivonks mie pullaa vai mitä, et semmonen hirvee pingottaminen koko aika. ”

”Aluksi mie en niitä ajatellut silleen, et mie ajattelin, että hän nyt on vaan tämmöinen tempperamenttinen…tai joku, mut kyllä nyt kun jälkeenpäin mietin niin kyllä hän joskus esim. puhelimessa jotain …jostain ihan pienestä mielettömästi raivostui, että silleen hillittömästi raivostui jostain ja mie mietin, että hei ei tässä nyt ole syytä tällaiseen hillittömään raivoamiseen… että semmoinen aivan niin kuin joku psykoottinen huutaminen jostakin asiasta… että hänen oli pakko saada minut uskomaan että asia on näin, et siun nyt on vaan toteltava ja uskottava että asiat on näin …. et alussa oli, kun nyt jälkeenpäin miettii, niin sellaisia mielipiteisiin liittyviä eroja joita ei saanut olla….”

Haastateltavat uhrit liittivät tekijään myös narsistisia piirteitä, joihin liitettiin empatiakyvyttömyyden, kylmyyden, julmuuden sekä röyhkeän ja loukkaavan käyttäytymisen ilmiöitä.

Paradoksaalisesti, suhteen alkuvaiheessa käyttäytymisen narsistiset ulottuvuudet korostuivat kotioloissa, neljän seinän sisällä, mutta harvoin eksplikoituivat väkivallan tekijän käyttäytymisessä kodin ulkopuolella. ”Ihan sama jos ite oli kipeenä tai…. Ei mitään vaikka oisit kui kipee ollu, ni ei mitään, et mie voin tyhjentää tiskikoneen tai muuta. Et ei saanu sairastaa. Miekin olin sairaalassa, ku miun lapset synty, ni ne oli varmaan 9 kuukauden vanhoja, ku miulla oli suolisto ihan sekaisin, et olin tipassa, mikään ei pysyny sisällä. Ni lapset järjestin hoitoon, konttasin kun en uskaltanu ottaa kumpaakaan vauvaa syliin, naapurille et voiko hän ottaa ja viijä sitten

miun vanhemmille, ku miut vietiin sairaalaan. Ei mitään myötätuntoa, hän kävi varmaan vajaan viikon aikana miua yhen kerran kattomassa ja sano, et täällä haisee niin pahalle, et hän ei täällä viihdy. Ja sekin oli varmaan vähä semmonen kattominen vaan, et jos nyt miun vanhemmat vaikka sattuu kysymään, ni voi sit sanoo et onhan minu mieheni täällä käyny. Eikä lapsista, ei mitään hän ei niinku ees kysyny. Et no käyks muille, et ne hoitelee niitä vauvoja, vaa se oli siis ihan….Mut sit ku oli ite vähä nenän päässä rupi, ni kaikkien piti puhaltaa tai suunnilleen niinku pyöriä siinä ympärillä et…. Se on kylmää touhua.”

Myös väkivallan tekijän epäluuloisuus ja mustasukkaisuus, jotka kohdistuivat erityisesti kumppanin ystäviin ja sukulaisiin, korostuivat monen haastateltavan kohdalla.

Tyypillisimmillään mustasukkaisuuskohtauksen laukaisee alkuvaiheessa kuitenkin ajatus vieraasta, suhdetta uhkaavasta, ihmisestä. ”No ensimmäinen riitamme ja siis väkivaltamme oli sellanen, et me oltiin oltu viikko yhessä ja me oltiin sit illallisella, jossa mä koin et tällänen kaveri mun vieressä flirttaili tälle mun upouudelle tyttöystävälleni. Ja tää mun upouusi tyttöystävä on äärimmäisen ystävällinen kaikille ihmisille ja mä koin se sillain, en häntä sillon ees hirveen hyvin tuntenu, et hetkinen, nythän tää mun omistamani tyttöystävä flirttailee takasin. Mä sain niinku mustasukkasuusreaktion, en saanu sitä siinä pöydässä mut sain sen viimestään kotona. Ja ymmärrän itseäni, mun mielestä se näytti siltä. Ja se käsitys, mikä mulla oli sillon maailmasta, ni se oli sitä.” ”Ja aina hän niinku epäili, kun ystävienkin kanssa, että mulla on jotain vilppiä, että minä niinku suunnittelen jotain hänen selän takana tai että mulla on joku toinen mies.”

Haastatteluissa nousivat esiin myös erilaiset väkivallan tekijän huomionhakuisuuteen ja toisaalta uhrin jatkuvaan saatavilla oloon ja läsnäoloon kohdistuneet vaatimukset. ” Tuo huomion keskipisteenä oleminen sillee, et jos nyt oltiin jossain porukassa, ni sitten siitähän lähetiin, jos siinä rupesi juttu luistamaan…. paremmin et oli ne miehiä tai naisia tai mitä hyvänsä, ni sit lähetiin, nyt mennään kotiin. Nyt myö lähetän täältä. Et se ehkä, et hän ei niinku sietäny tavallaan et minun huomio taas oli jossain muissa ihmisissä.”

Toisaalta mustasukkaisuus saattaa näyttäytyä tekijäkontekstissa reaalisena ja kumppanin aikaansaamana ilmiönä, minkä takia kumppanin luotettavuutta kyseenalaistetaan aika ajoin. ”Luulen melkein et hän on enemmän musta mustasukkanen kun minä hänestä. Mut on se sitten sitä kautta kyllä tuonu mulle sitä mustasukkasuutta enemmän. Ja just tätä epäilyä välillä, mis on tätä luottamuksen puutetta, koska se on ollu sellanen tai on, et kyl se sitten rupee sua itteeski…no mä tiedän, etten oo tehny mitään, joten mun on helppo olla, mut jotenkin se tarttuu se semmonen epäluulosuus toista kohtaan kun se on sua kohtaan. Ja se ei oo ollu mun tapa ja mä aina exälle ilmotin nää asiat, just sitä luottamusta. Hänen kanssa sitä ei tuu tehtyä, koska sekään ei tee sitä, et sit on joutunu niiku itte luopuun siitä. Ja ei mun exän tarvinnu soittaa mulle, et missä oon ja mihin meet, koska mä tein sen itse rehellisesti. Ja ei siinä tarttenu sitte epäillä. oon tänä päivänä mustasukkasempi, ku oon ollu ennen. Mut ei se semmosta oo, et pitäis valvovan silmän…et joskus mä teen sitä, kun arvaan aina millon se olis menossa ulos, ni soitan sitten et onko baarissa, et arvasinko oikein.”

19

20

Haastatteluissa tuotiin esille myös väkivallan tekijän minäkokemukseen liittyviä ristiriitaisia piirteitä. Haastateltavat kuvasit kumppaniaan usein ihmisenä, jolla on hyvinkin kaikkivoipaisia ja epärealistisia kuvitelmia itsestään ja tulevaisuudestaan. ”Semmosta olemattomilla rahoilla leuhkimista.

Se oli minusta ihan hirveen hävettävää. Mitä hän hankkii ja miten nopeesti hän maksaa talon pois.

Ja siellä seisoo talo, velkaa enemmän kuin ottaessa tälläkin hetkellä, mut se, et hirveesti hävetti. Ku oltiin meillä, oli jotkut kyläjuhlatkin, ni mie muistan, ku siellä hän puhu… mie näin, et niinku ihmiset naureskeli. Vähä niinku sillee, et joo just, et näitä juttuja. Mut hän ihan tosissaan ja semmonen ehkä siinä oli myöskin, semmosta kaikkivoipaisuustunnetta, mitä mie kuvit… ajattelen, et tälle miun entiselle miehelle niinku… oli et hän oikeesti kuvitteli niinku suitsait sukkelaan hankkivansa noin vaan.”

Toisaalta väkivallan tekijöiden haastatteluissa menestyksen ja kaikkivoipaisuuden rinnalle nousivat usein myös arvottomuuden, huonommuuden, kyvyttömyyden ja neuvottomuuden ajatukset, mitkä osaltaan kuvaavat ristiriitaisen minäkokemuksen positiivisia ja negatiivisia ulottuvuuksia. ”Just se, et kuka sä oikein oot. Melkein nelikymppinen mies, varatj, asun X:ssä ja sit mulla on auto ja tyttöystävä. Mulla on, huomaaks sä. Mulla on, minulla on. Onko se sama kuin mitä mä olen? Mutta näillähän me määritellään, mulla on koira et se kertoo musta jotain, mun identiteetistä. Sehän on ihan hirveen vaikee kysymys, et kuka minä olen. Et mä luulen, et tällänen perusvaikee asia, mut mitä kauempana se elämä jota sä elät on siitä, mitä sä olet, sitä enemmän sattuu, sitä enemmän on tus

kaa, sitä vähemmän sulla on iloa, ja sitä enemmän sä rupeet sit hosumaan sitä ympäristöö tavallaan kuntoon, et ku mä tarviin sen ja ton ja säkään et saa olla noin ja…niinku määrittelen koko ajan sitä, mitä mun ympärillä saa tapahtua, jotta mä säilytän tän mun onnellisuuden. -- Me ei niinku osata elää. Ja tää on hirveen iso kysymys. Jos ajattelee väkivaltaa, pahaa oloa, musta vaan tuntuu et se tarina, mikä mulle on kerrottu, tarina jonka oon ostanu, se ei vaan vastaa sitä mun totuutta. Mut kun mä en saa mistään tukee siihen, et mä olisi oikeessa ja se tarina on väärässä. En mistään koska kaikki sanoo, et se tarina on totta.”

PARISUHDETEKIJÄT Yksi merkittävimmistä parisuhde- ja perheväkivallan ilmiöistä kiinnittyy vahvasti parisuhteen epäsymmetriseen valta-asetelmaan ja väkivaltaisen kumppanin kontrolloivaan käyttäytymiseen, jotka esiintyvät, tavalla tai toisella, jo suhteen alkuvaiheessa. Parisuhteen tasolla puhuttaessa on kuitenkin oleellista painottaa väkivaltaisen suhteen prosessinomaista luonnetta, jossa monet eri tekijät ja ilmiöt vahvistavat hallintaan ja alistamiseen perustuvaa suhdetta. Elintilan kaventaminen sekä ystävyys- ja sukulaisuussuhteiden rajoittaminen nousevat esiin erityisesti suhteen alkuvaiheen ilmiöinä. ”Ja sit siinä, tossa kun ajattelee alkuvaihetta, ni hirveesti rajotettiin sitä…et mulla on hirveesti ystäviä ja kavereita, lämpimät suhteet vanhempiin ja äidin kanssa olin paljon puhelimessa ja ystävien, et se oli sitten paha asia. Ja aina hän niinku epäili, kun ystävienkin kanssa, että mulla on jotain vilppiä, että minä niinku suunnittelen jotain hänen selän takana tai että mulla on joku toinen mies.

21

Kaikki tämmönen tuli niinku. Ja minä sitten hirveesti vakuuttelin, että ei todellakaan ja että ’sinähä se oot se minun mieheni’ ja blää blää blää.

Mutta jotenki nyt jälkeen päin aateltuna kaikki oli niinku jollain lailla uhkaa: kaikki minun naispuoliset ystävät oli uhkaa.” ”Sillä piettiin sitten niinku kurissa, että oli niinku sellanen tavallaan, niinku miun exäkin, että se oli tavallaan miua ylempänä. Ja se pysty pitämään miut, se sai miut toimimaan tietyllä tavalla sillä väkivallan avulla.”

22

Suhteen alkuvaiheessa monet kontrolloinnin ja hallinnan yritykset koetaan ja ymmärretään kuitenkin positiivisina huomion- ja välittämisen osoituksina. ”Ja sit semmonen mieletön omistaminen että jonka tulkitsi sillon ihan väärin. Ajatteli, et se on vaan niin rakastunu, et se ajaa minua joka ilta vieraalle paikkakunnalle kattomaan. Joka ilta on liioteltu, mut useemman kerran viikossa. Ei kenenkään muun poikaystävät tuu tänne niinku pitkästä matkasta ajaan vaan, et on se niinku ihanaa. Mut sehän oli kaikki sitä, ja nyt niinku tajuaa, että mitä minä teen, mitä minä…semmosta vahtimista ja sitä omistamista.”

Väkivallan tekijöille kontrollointi ja hallinta ovat osin rationaalisia suhteessa olemisen tapoja, joiden taustalla on havaittavissa yhteneväisyyttä hylkäämiseen, torjumiseen ja arvottomuuteen liittyvään emotionaaliseen reagointiin. ”Mä kontrolloin häntä hirveen paljon aluksi, koska mä pelkäsin ihan todella paljon. - - Sen taustalla on aina aina aina pelko, aina. Eli kun mä vähän mietin, miten mulle tuli tää olo, että mun pitäs vä

hän tsekata, ni mulla on joku pelko siellä takana.

Onkohan se nyt jonkun toisen kanssa ja onkohan se…ja joskus ne liittyy häneen, mut suurimmas osas ne ei liity häneen. Ne liittyy muhun, ne liittyy mun pelkoihin, mitä päässäni liikkuu, mikä mistäkin syystä.-- Mut siitä tulee kontrollointi, jos sä aiot tehä jotain mikä on mun boksini ulkopuolella, ni mä en itse asiassa voi sietää sitä, et se ei mahdu mun maailmankuvaan. Et mun täytyy sitten vaan ottaa ja tunkee sut takasin sinne laatikkoon. ” Myös erilaiset kommunikointiongelmat näyttävät haastattelujen perusteella liittyvän väkivaltaisen parisuhteen varhaisiin vaiheisiin.

Kommunikointiongelmille on varsin tyypillistä se, että konfliktitilanteiden nostattamia ristiriitoja ei pystytä ratkaisemaan tasavertaisesti molempia tyydyttävällä tavalla. ”Minä en niinku saanu sanottua ikinä asioita, että joko hän suuttu tai sano, ettei hän keskustele tästä asiasta minun kanssa.”

Toisaalta parisuhde näyttäytyy väkivallan tekijöille eräänlaisena taistelukenttänä, jossa voittajan täytyy saada toinen nujerrettua joko sanallisesti tai fyysisesti. ”Meillä varsinkin ollu se, et jommankumman pitää saada sanoo se viimenen sana. Ja sit jos siinä välillä näytti siltä, et mä en saa sitä viimestä sanaa, ni sit siinä tuli semmonen…no, hermot meni. ” ” Ja mul on edelliset tyttöystävät ollu sellasia, et kyl mä ton nitistän, jos on tullu tiukka paikka. Ja tää on jännä, me ollaan saman kokosia, ja me ollaan painittukin välillä ja siin ei tuu voittajaa, siin ei tuu sitä, et toinen on toisen päällä ja toinen selällään. Ei tuu, molemmat pääsee sieltä alta veke, molemmat.”

”Mä kontrolloin häntä hirveen paljon aluksi, koska mä pelkäsin ihan todella paljon.”

Parisuhteissa on haastattelujen perusteella havaittavissa myös kiintymyssuhteeseen liittyviä, paradoksaalisesti eriytymiseen ja riippuvuuteen kiinnittyviä ongelmia, jotka näyttäytyvät toisaalta arjen (esim. lasten- ja/tai talouden- ja kodinhoito) eriytymisenä ja toisaalta takertuvana kiintymistyylinä. ”Sitten synnytyssairaalassa tavallaan se ikään kuin vastuu…mä tein kaikki tämmöset …ope… miten siellä näytettiin miten lasta tavallaan hoidetaan… kyllä minä ikään kuin katsoin ne.. ja ja… äitiä ne ei hirveesti kiinnostanut.. sillälailla et… ja sit se oli hirveen huolissaan imetyksestä että.. kuinka se onnistuu .. ja kuinka… se oli aika kova paikka…ja, ja …no se kesä meni siinä sittensiinä mökillä…niin se meni siinä aika …helposti…… mutta se vaan että… siis sillälailla… kyllä mä aikapaljon hoidin tietenkin ja kyllä mä haluankin omaa lastani hoitaa, sehän on selvä, mutta että niin …se oli jo silloin vähän sillälailla että se hoitovastuu oli enemmän minulla…”

Takertuminen näyttäytyy myös väkivallan tekijöille ristiriitaisena tilana, jota hallitsevat toisaalta pakonomainen tarvitsevuus sekä yksinjäämisen uhka ja toisaalta luonteeltaan väkivaltaiset turvallisuuden lisäämisen yritykset (myös itsemurhalla uhkailu) kyseisten tarpeiden tyydyttämiseksi. ”En haluu missään tapauksessa olla sellanen riippuvainen, en halua että toi, kun se sanoo et se lähtee ja koskaan ei enää nähdä, ni en mä halua olla heikko ja kokea sitä niin, että apua, apua, apua.

Itse asiassa kaikki tää, et mä en halua ja enhän mä halua käydä käsiksi, kaikki se et mä vastustan sitä todennäkösesti vaan vahvistaa sitä.”

ELÄMÄNTILANNE Väkivaltainen käyttäytyminen näyttäytyy väkivallan tekijöille usein monen eri tekijän summana. Erilaiset elämäntilanteeseen liittyvät tekijät, kuten paineet opiskelu- tai työelämässä, ovat haastateltavien kokemuksien mukaan sidoksissa väkivaltaan. Myös siirtymät (työ, perhe), elämänrakenteen muutokset (tärkeiksi koetut asiat) ja erilaiset kriisit näyttävät vaikuttavan, suoraan tai epäsuorasti, väkivaltaiseen käyttäytymiseen. ”Mut se oli sitä, että meijän lapsi sairasteli hirveen paljon ja tosi vaikee oli niinkun järjestää sillä tavalla niitä työvuoroja että.. Meijän piti aina sillä tavalla tehä, että toinen teki iltaa, toinen aamuu, että toinen lähti aamuvuorosta vähän aikasemmin että toinen ehtis sitten lähtee iltaan, et kun sitä sairasta lasta ei voinu viiä hoitoon. Ja siinä vaiheessa meijän isälläkin todettiin syöpä ja äiti oli reumaatikko ja miehenkin äiti oli tämmönen fyysisesti sairas ja ei niinku ollu ketään, että kuka ois oikeestaan voinu sitä lasta hoitaa. Et ihan yksittäisiä kertoja saatiin kodinhoitajaa, mutta... Ja se oli tosi rankkaa.”

Haastateltavat nostivat esiin myös erilaisiin elämäntilanteisiin liittyvien epäonnistumisen ja kyvyttömyyden kokemuksien merkittävyyden väkivaltaisen käyttäytymisen kontekstissa.

23

”...Ja jossain vaiheessa se meni siihen pisteeseen, et se meni yli äyräiden ja sit tuli käytyy kiinni.”

”Mie tunsin niinkun jatkuvaa semmosta epäonnistumisen tunnetta vauvan hoidossa, että en osannu mielestäni niinku yhtään mitään, mulla ei tullu maitoa, mie itkin sitä, mie mietin että mitenkä tää vaippa nyt laitetaan, mie itkin sitä. Ja mies yritti niinku kaikin tavoin kuitenkin kannustaa........ja.... sit jotenkin se tuntuu niin monimutkaselta jutulta, että...No siinä sitten kun lapsi alkoi olla toisella vuodella, niin ne, sitten niinku se riitely alko taas uuestaan.”

24

Stressaavat elämäntilanteet, erilaiset suorittamispaineet, oman elämän ristiriidat ja jatkuva tyytymättömyys johtavatkin usein tilanteeseen, jossa erinäiset ärsykkeet tulkitaan vihan ja väkivallan kautta. ”Et niinku mun faija on sanonu miljoona kertaa jossain, kun hänellä on ollu sellanen aika tyypillinen asenne elämään, että kun joku tollanen että sataa tai muuta epämiellyttävää, niin muistan aika pienestä, kun hän on sanonu että nyt ampuisin tykillä jos olis jotain mihin ampua. Must se oli ihan helvetin hyvä sanonta. Et sulle tulee niinku viha jotain kohtaan, jota sä et edes tiedä. Mutta mistähän se viha, mitä se on. Se on se, et sä et oo itse itsesi kanssa sinut. Sä et tunne, kuka sä oot. Koska sit ku sä oot tyytyväinen itseesi ni se on ihan sama tuuleeko tai sataako. Sä otat sen olosuhteen, aha tuulee, pysynpä sisällä. Tai sit joo, sä meet ulos, aha tuulee.”

MUUT TEKIJÄT Päihteisiin ja mielenterveyteen liittyvät ongelmat näyttävät haastattelujen perusteella olevan vahvasti sidoksissa perhe- ja parisuhdeväkivaltaan. Päihteet ja alkoholi näyttävät kasaavan ympärilleen myös muita ongelmia, mutta toisaalta

haastatteluissa nousee esiin ristiriitaisia kokemuksia päihteiden, alkoholin ja mielenterveysongelmien keskinäisestä suhteesta. ”Siis siinä meni sillein, ettei ollu ihan jatkuvaa että saatto mennä pitempiäkin aikoja, mutta kyllä ne rupes pahenemaan koko ajan. Jossain vaiheessa oli, että siut hakataan niin pahasti, ettet pysty suurin piirtein kävelemään. Eli just sellanen kaava, että aina vähän enemmän. -- Ja sitten myöhemmin oli se, että sillä rupes mielenterveys menemään.

Diagnoosihan on sitten skitsofreenikko. Sekin vielä siinä sekasin. -- Meijän äitin vahva mielipide oli… että kestää sitä miestä, ku...että sitä kautta.”

H: ”No mitä mieltä itse olet?” ”Aivan naurettavaa.Mie oon väähän ruvennu sille linjalle, että se on vähän sairautta… mie syytän siitä vähän meijän mutsia, koska siltä koko ajan sai, että tuo on ihan ok ja tuo on ihan ok. Että enhän mie loppujen lopuksi kertonu kellekään, ku hakattiin. Miehän piin sen seittemän vuotta sisällä.” ”No sit jos tuli näitä riitoja, mistä ne nyt aina alko, mut…alkoholi niissä oli aina mukana kuvioissa, et sit ku tuli niitä riitoja ni sit tuli kaivettua näitä raha-asioita tai näitä tulemisia ja menemisiä…ja sit tietenkin kun ne on totta, ni ne loukkas häntä ja sit tietenkin sieltä rupes tulemaan takasin päin. Ja jossain vaiheessa se meni siihen pisteeseen, et se meni yli äyräiden ja sit tuli käytyy kiinni.”

Haastateltavat toivat esille myös väkivallan tekijän, joskus myös uhrin, lapsuudenkodin väkivaltaisen ilmapiirin. Ominaista näille lapsuudenkokemuksille on hylkäämisen, häpäisemisen ja arvottomuuden tunteet, jotka ovat konkretisoituneet erityisesti kasvatuksen ja vuorovaikutuksen tavoissa.

Kuvio 2. Parisuhdeväkivallan ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen teoreettisessa ja kokemuksellisessa kontekstissa.

25

TEORIAT

KOKEMUKSELLISUUS

RISKITEKIJÄT

• feministiset teoriat • sosiaalisen kontrollin teoriat

• arvot ja asenteet • sosiaaliset ongelmat • siirtymät (elämänhallinta)

• normittomuus, lainsäädäntö • osattomuus, syrjäytyminen • sopeutumattomuus

• stressiteoriat • konfliktiteoriat

• stressikokemukset • parisuhteen epävakaus • konfliktitilanteiden vuorovaikutusmallit • kontrollikäyttäytyminen • kiintymystyylit

• elämänrakenteen muutokset • ristiriitaiset ja intensiiviset parisuhteet (riippuvuus, nopea eteneminen)

• sosiaalisen oppimisen teoriat • kiintymyssuhdeteoriat • persoonallisuushäiriöt • traumateoriat

• epäluuloisuus, huomionhakuisuus • narsistiset ulottuvuudet • ristiriitainen minäkokemus • tunne-elämän epävakaus • emotionaalinen reagointi

• epävakaa perhe-elämä • ei-dialoginen kasvatus • kuormittavat elämänkokemukset • epäonnistumisen ja häpeän kokemukset • temperamentti • psyykkisen hyvinvoinnin ongelmat • psyykkinen haavoittuvuus

NÄKÖKULMAT • psykologinen/psykiatrinen • sosiaalipsykologinen/vuorovaikutuksellinen • yhteiskunnallinen/sosiokulttuurinen

ENNALTAEHKÄISYN TASOT

yhteiskunta /yhteisö

perhe/yksilö

26

”Ja niinku mullakin, mulla on hylkäämisen kokemuksia aika paljon sieltä lapsuudesta, se isä joka oli aina töissä, ja mul on tietty miehen malli tullu sieltä niinku, kärjistettynä se et sit kun se isä tulee kotiin ni se määrittelee kaikki oikeet ja väärät, mustat ja valkoiset ja miten täällä olisi pitänyt olla ja vähän sillain et kun te ette keskenänne oo täällä osannu elää, kun en oo ollu paikalla. Mutta en ole huomennakaan paikalla. Et kävi sanomassa, kuinka päin helvettii te ootte täällä taas ollu ku hän on käyny tekemässä paljon töitä. Ja te ette oo täällä tehny mitään. Eli siis oman pahan olonsa siitä, kun ei oo ollu kotona, hän ois oikeesti halunnu olla kotona, mut hän ei sitä pystyny käsitteleen näin päin vaan että hän totes, et se on täällä kotona se ongelma. Ja kun sitä 20 vuotta tapahtuu niin joo, kyl se jättää jälkensä. Mut tää itselle, kun siel on trauma siitä hylkäämisestä ni se on jännä juttu miten voimakas se on vielä aikuisiälläkin. Kun joku juttu muistuttaa siitä hylkäämisestä , jollon on oikeesti ollu riippuvainen, jollon on oikeesti tarvinnu ihmisiä, äitiä ja isää huolehtimaan koska muuten ei ois selvinny, ni se sama kokemus, ku ne tunteet ei vanhene. Mul on tällänen käsitys, et tunteet ei aikuistu, ne on ihan niitä samoja tunteita ku pienenä. Ne on lapsen ja vauvan tunteita,ikävää, tai mitä ne onkaan, ja kun ne ei vanhene ni se on se sama kokemus nyt 37-vuotiaana ku tyttöystävä sanoo, et ei se haluu olla sun kanssa et se lähtee tost ovesta ulos. Se sama tunne tulee, ku sillon ku se isä tai äiti, mitä nyt on kenellekin tapahtunu, ni se saattaa olla niin voimakas, et se tunne menee kaiken yli. Tunne voittaa aina järjen, se vaan menee yli siitä vaikka kuinka kuinka tietäisin, et kun hän sanoo lähtevänsä ovesta ulos, ni mä tiedän, et munhan ei tarvi tehä yhtään mitään. Mun elämä-

hän ei lopu siihen, et se kävelee ulos. Et saan varmaan huomennakin ruokaa ja pysyn hengissä. Mut mulle tulee se tunne, et apua nyt käy jotain, jolloin mä säntään sen perään ja sanon, et vittu sä et lähe mihinkään. Eli rupeen pakottaan sitä siihen, ettei se mun traumani laukeis.”

Haastateltujen suhteille on ollut ominaista myös nopean tunneperäisen kiintymyssuhteen muodostuminen. Haastateltavat ovat kuvanneet kumppaneitaan alkuvaiheessa monella tasolla puoleensavetäviksi, mikä edesauttoi erityisesti suhteen nopeaa etenemistä. ”Voi, kun se oli niin komee ja se tuoksu niin hyvälle.

Se oli kyllä niin unelma ja niin kiintee vatsa, hyvännäköset vaatteet…

H: ”Muuttuko nää asiat vuosien varrella?” ”No, rupes sitten lihomaan ja vaatteetkaan ei ollu niin hienoja, et kyl se sitten…ei ne puheetkaan ollu enää yhtään samat, kun ne oli alussa.”

H: ”Entä se käyttäytyminen, muuttuko se oleellisesti?” ”Tietenkin hän sai minut tuntemaan itteni niin erikoiseks ja sit mie niinku alusta lähtienhän sillä oli aina tyttöystävä samaan aikaan, mut sit se yritti miut sieltä…”

Yhteenvetona voidaan todeta, että parisuhdeväkivalta kokemuksellisena ilmiönä, haastattelujen valossa, linkittyy teoreettisella tasolla nimenomaan ekologiseen viitekehykseen.

Preventiivisen työn näkökulmasta ekologinen viitekehys tarjoaa mielekkään ja hyödyllisen mallintamisen välineen preventiiviselle työlle (ks. kuvio 2).

27

”Mut tää itselle, kun siel on trauma siitä hylkäämisestä ni se on jännä juttu miten voimakas se on vielä aikuisiälläkin.”

4 PARISUHDEVÄKIVALLAN PREVENTIO KÄYTÄNNÖSSÄ Kun puhutaan parisuhdeväkivallan ehkäisystä, on vielä hyvä tarkentaa, mitä ehkäisy käytännössä tarkoittaa. Tässä yhteydessä ehkäisyllä, preventiolla tarkoitetaan: • ennakoitavissa olevien, epäsuotuisien ja kielteisten tapahtumien ehkäisemistä • tehokkaiden ja vaikuttavien palveluiden ja toimenpiteiden ylläpitämistä • suotavien tilanteiden, asioiden ja olotilojen edistämistä (vrt. Bloom 1981; Bloom&Gullotta 2003).

28

Yleisesti ottaen ehkäisevässä työssä on siis kyse negatiivisten tapahtumien ja ilmiöiden ehkäisemisestä, vaikuttavien ja tehokkaiden palveluiden ylläpitämisestä sekä positiivisten tapahtumien ja ilmiöiden edistämisestä. Ehkäisevässä työssä ehkäistään, ylläpidetään ja edistetään tapahtumia, palveluita, toimenpiteitä, tilanteita, asioita ja olotiloja. AAP-hankkeessa tavoitteena oli edelleen mallintaa sitä, mitkä ovat parisuhdeväkivallan kontekstissa niitä asioita, tapahtumia ja palveluita, jotka ovat ennaltaehkäisyn näkökulmasta merkittäviä tekijöitä.

Hankkeessa jouduttiin tekemään myös rajauksia primaari-, sekundaari- ja tertiaaripreventiivisen työn osalta, koska ne ovat käytännössä eri asioita ja vaativat siten erilaisia toimenpiteitä toteutuakseen. Esimerkiksi parisuhdeväkivallan ennaltaehkäiseminen ja varhainen puuttuminen ovat käsitteellisesti eri tason toimintoja. Varsinaisesti ennaltaehkäisy, so. primaaripreventio, kohdistuu väkivallan uhkaan ennen todellisen vaara- tai riskitekijän läsnäoloa tai esiintymistä. Käytännössä väkivallan ennaltaehkäiseminen tarkoittaa siis ehkäisemistä ennen väkivallan syntymistä. Ennaltaehkäisyn osalta puhutaan edelleen ns. ensisijaisista toi-

mista tai toimenpiteistä, joissa kohderyhmänä ovat laajat ryhmät tai koko väestö. Esimerkiksi erilaiset mediakampanjat tai opiskelijoille suunnatut oppikurssit ovat ensisijaisia toimenpiteitä, joilla väkivaltaa pyritään ennaltaehkäisemään.

(STM 2010, 33.).

Varhainen puuttuminen, so. sekundaaripreventio, määrittyy puolestaan toimintana, jolla pyritään välittömästi puuttumaan väkivaltaan ja edelleen estämään sen kumuloitumista ja/tai vakavampien seurauksien syntymistä. Varhaisen puuttumisen osalta puhutaan toissijaisista toimista tai toimenpiteistä, jotka suunnataan valikoiduille riskiryhmille. Esimerkiksi voidaan nostaa puolustusvoimissa tehtävä asennekasvatus tai vanhemmuuteen liittyvien taitojen vahvistaminen. (Vrt. STM 2010, 33.)

Sekundaaripreventio määrittyy parisuhdeväkivallan kontekstissa pitkälti varhaisen puuttumisen prosessin kautta: 1.) reagointi 2.) tunnistaminen; puheeksi ottaminen 3.) tilanteen kartoitus (arviointi) 4.) jatkotoimenpiteet (sopivan avun piiriin ohjaaminen).

Varhaisen puuttumisen prosessia voi tarkastella myös hieman erilaisen esimerkin kautta.

Ihminen kaatuu kadulla. Oletettavasti vierellä oleva ihminen reagoi tilanteeseen nopeasti ja kyselee kaatujalta hänen vointiaan. Jos kaatuminen on aiheuttanut kovia kipuja ja jatkohoitoa vaativan loukkaantumisen, kanssakulkija todennäköisesti soittaa paikalle ambulanssin. Ambulanssi vie kaatujan ensiapuun, jossa kaatuja ohjataan jatkotutkimuksiin ja -hoitoon. Tapaturmien osalta auttamisprosessi on jokseenkin yksiselitteinen, mutta parisuhdeväkivallan osalta prosessi

VARHAISEN PUUTTUMISEN PROSESSI (miten)

TUEN MUOTO (mitä)

TUEN TARJOAJAT (kuka)

Sosiaalinen tuki osana perhe- ja ystävyyssuhteita

Perhe, ystävät

Emotionaalinen, käytännöllinen ja informatiivinen tuki

Sosiaalinen tuki osana huolenpito- ja palvelutehtäviä

Palveluammattien työntekijät (esim. taksikuskit, parturikampaajat, kiinteistönhoitajat)

Informatiivinen, käytännöllinen ja emotionaalinen tuki

Epävirallinen ohjausja neuvontatyö

Vastaanottovirkailijat, vapaa-ajan ohjaajat, toimistotyöntekijät, opettajat, ”maallikko”auttajat, vapaaehtoistyöntekijät

Tilanteen kartoitus Sopivan avun piiriin ohjaaminen

Puolimuodollinen ohjausja neuvontatyö

Erityisopettajat, terveydenhoitajat, lähihoitajat, mielenterveystyöntekijät, sairaanhoitajat, nuorisotyöntekijät

Tilannetta jäsentävä arviointi ja keskustelu (dialogisuus)

Virallinen ohjaus- ja neuvontatyö

Koulutetut neuvojat, sosiaalityöntekijät, psykologit, kuraattorit, perheneuvojat

Intensiivinen hoitoja terapiatyö

Erikoistuneet työntekijät (hoitohenkilökunta, terapeutit)

Tilanteen tulkinta ja arviointi Interventio Tavoitteiden asettaminen (kommunikatiivisuus)

Ongelmien tiedostaminen ja työstäminen Elämän uudelleen jäsentäminen

(refleksiivisyys)

Kuvio 3. Varhaisen puuttumisen prosessit (vrt. D.L. Milne 1998).

29

30

on vähintäänkin vaillinainen. Prosessin kannalta keskeisten kysymysten ratkaisemattomuus • kuka reagoi (tunnistaa; ottaa puheeksi;

kartoittaa; ohjaa; hoitaa) • miten reagoidaan (tunnistetaan; otetaan puheeksi; kartoitetaan; ohjataan; hoidetaan) • mitä reagointi (tunnistaminen; puheeksi ottaminen; kartoittaminen; ohjaaminen; hoitaminen) on näyttää edelleen olevan se konkreettinen este parisuhdeväkivallan varhaiselle puuttumiselle.

Seuraavassa kuviossa (kuvio 3.) on jäsennetty yksityiskohtaisemmin sitä, miten monitasoinen ja -toimijainen prosessi varhainen puuttuminen oikeastaan on.

Myös primaariprevention näkökulmasta oleellista on edelleen sen määrittely, mitä itse asiassa edistetään, ehkäistään ja/tai ylläpidetään. Ennaltaehkäisyn prosessin kannalta keskeistä on siten: 1.) riski- ja suojaavien tekijöiden määrittely 2.) vaikuttavien menetelmien käyttäminen 3.) tehokkuuden ja vaikuttavuuden arviointi.

Primaariprevention sisällön määrittelyn kannalta prevention kohteiden (koko väestö, riskiryhmät, tekijät/uhrit) ja tasojen (paikallinen, kansallinen, globaali) kartoittaminen on myös välttämätöntä.

Krug et al. 2005 ja WHO 2009 ovat listanneet väkivallan preventiivisen työn kannalta oleellisia ja vaikuttavia toimenpiteitä. Näihin toimenpiteisiin kuuluvat:

• Raskauden aikainen ja perinataalinen terveydenhuolto, esikouluikäisten lasten kouluvalmiuksien parantaminen sekä lapsille ja nuorille suunnatut sosiaaliset kehitysohjelmat • Vanhemmuustaitojen opettaminen ja perheiden toimivuuden edistäminen • Urbaanin infrastruktuurin (sekä fyysisen että sosioekonomisen) parantaminen • Asenteiden, käyttäytymisen ja sosiaa listen normien muuttamiseen tähtäävät valistuskampanjat • Lasten ja vanhempien välisten suhteiden kehittäminen (keskeisellä sijalla turvallisuus, vakaus, lapsen kehityksen tukeminen) • Lasten ja nuorten elämäntaitojen kehittäminen • Alkoholin ja päihteiden väärinkäyttöön puuttuminen • Vaikuttaminen aseiden, teräaseiden ja muiden vaarallisten aineiden saatavuuteen • Sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen (naisiin kohdistuva väkivalta) • Vaikuttaminen väkivaltaa oikeuttaviin kulttuurisiin ja sosiaalisiin normeihin • Riskianalyysit (uhrin/tekijän identifiointi), hoitoonohjaus ja tuki.

AAP-hankkeen toimenpiteet liittyivät käytännössä asenteisiin ja kulttuurisiin normeihin, sukupuolten väliseen tasa-arvoon, vanhemmuus- ja elämäntaitoihin sekä lasten ja vanhempien väliseen vuorovaikutukseen. Henkilöstö- ja aikaresurssien takia hankkeessa päädyttiin kokeilemaan yksittäisiä toimenpiteitä erilaisissa organisaatioissa ja työyhteisöissä. Seuraavaksi käydään läpi muutamia AAP-hankkeen esimerkkitapauksia liittyen parisuhdeväkivallan primaari- ja sekundaariprevention käytännön sovelluksiin.

31

4.1 PRIMAARIPREVENTIO

32

Primaariprevention osalta esitellään lyhyesti Kontiolahden yläkoululla ja lukiossa toteutetut Matti&Maija forumesitys-työpaja sekä valokuvaustyöpaja. Kontiolahden yläkoululla ja lukiossa pidettiin hankkeen tiimoilta myös parisuhdeja seurusteluväkivaltaan keskittyviä oppitunteja, mutta oppituntien sisältöjä ei tässä yhteydessä esitellä tarkemmin. Oppitunneilla käytettiin hyväksi Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun terveydenhoitajaopiskelija Tytti Nissisen hankkeelle tekemän lopputyön esitettä ”Baby Don’t Hurt Me” (nuorten seurusteluväkivallasta) sekä sosionomiopiskelijoiden Maiju Niskasen ja Lasse Oikarisen hankkeessa tehdyn harjoittelun pohjalta tuotettuja materiaaleja (juliste ja kysely nuorten seurustelusta). Materiaalit löytyvät VIOLA ry:n nettisivuilta. Kontiorannan varuskunnan kotiuttamistapahtuma lukeutuu myös hankkeessa tehdyn primaaripreventiivisen työn piiriin samoin kuin useissa työyhteisöissä ja organisaatioissa toteutettu ”Parisuhdeväkivalta: tunnistaminen ja ennaltaehkäisy” -koulutus.

Hankkeessa tuotettiin myös nettipeli ”ValtaPeliä”, joka on primaariprventiota parhaimmillaan. Pelin käsikirjoitus syntyi yhteistyössä sairaanhoitajaopiskelijoiden, Maria Elian ja Mariliis Järvelän, kanssa ja hankkeen haastatteluaineistoon pohjautuen. Pelin tekninen toteutus tapahtui peliohjelmoinnin vapaavalintaisen kurssin työnä (tekijöinä Jani Eronen ja Matti Mehtonen). Peli löytyy Nettiturvakodin sivuilta (www.turvakoti.net) ja opiskelijoiden lopputyö VIOLA ry:n sivuilta. Hyvinvointi ja parisuhdekysely tehtiin alun perin ”tilaustyönä” Terveyden edistämisen tehostaminen Keski-Karjalassahankkeelle, mutta se toimi edelleen tehokkaana kyselylomakkeena hankkeen koko toiminnan ajan.

Em. hankkeessa tarkoituksena oli kyselyn avulla nostaa esille lähisuhdeväkivaltaan liittyviä kysymyksiä ikäluokittaisissa terveystapaamisissa. Kyselystä tehtiin myös animoitu nettiversio, joka löytyy Nettiturvakodin sivuilta. Normaali, tulostettavissa oleva versio löytyy VIOLA ry:n sivuilta. Lisäksi hankkeessa on tuotettu erilaisia räätälöityjä koulutuskokonaisuuksia Joensuun alueella mm. nuorisopsykiatrian osastolle, seurakunnille, amk:n vapaavalintaisiin opintoihin ja ammattioppilaitoksen asuntoloissa järjestettyihin teemailtoihin.

Ennaltaehkäisyyn liittyvää materiaalia tuotettiin myös kuunnelmien ja lyhytelokuvien muodossa. Materiaalit löytyvät Nettiturvakodin ja VIOLA ry:n sivuilta. Materiaalit tuotettiin tiiviissä yhteistyössä Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa ja edelleen hankkeen haastatteluaineistoihin pohjautuen (medianomiopiskelijat).

MATTI&MAIJA Forumesitystyöpaja toteutettiin Kontiolahden yläkoululla niin, että jokainen 9. luokka osallistui vuorollaan työpajaan yhden syyslukukauden aikana.

Forumesitys-työpaja on interaktiivinen työskentelymuoto, jossa yleisö osallistuu näytöksen etenemisen suunnitteluun ja keskusteluun joka herää näytöksen myötä. Työmuodon tavoitteena on käsitellä draaman keinoin elämän eri osa-alueita koskettavia aiheita. Forumesitystyöpajaa käytetään koulutusmuotona muun muassa työyhteisöissä, nuoriso- ja lapsityössä.

Työpajatyöskentelyn tavoitteena on saada osallistujat pohtimaan omia näkemyksiä, asenteita, omakohtaisia kokemuksia ja saada tarkastele

ja erityisesti seurusteluväkivallan muodoista.

Jokainen teatterityöpaja on omanlaisensa kokonaisuus, sen mukaan millaiseksi osallistujat haluavat sitä muokata. (Romppanen 2012, 12.)

AAP-hankkeen Maija&Matti forumesitys-työpajaa olivat mukana toteuttamassa Joensuun nuorisoteatteri Sataman neljä näyttelijää, heidän ohjaaja sekä VIOLA ry:n hanketyöntekijä. Forumesitys-työpajan käsikirjoituksen laati Teatteri Satama ohjaa Tero Sarkkinen.

Käsikirjoitusta muokattiin yhdessä forumesitys-työpajaan osallistuneiden näyttelijöiden kanssa. Taustamateriaalina käytettiin AAPhankkeen ensimmäisessä vaiheessa kerättyjä haastatteluita.

Haastatteluiden pohjalta laadittu käsikirjoitus koostuu viidestä kohtauksesta. Matista ja Maijasta on pyritty luomaan helposti samaistuttavat hahmot, niin että jokainen työpajaan osallistuja voisi kokea aiheen omakohtaiseksi.

Seurustelevan pariskunnan lisäksi näytelmässä ovat mukana Matin kämppis Aki ja Maijan paras ystävä Lotta.

Forumesitys-työpajan alussa esitellään näytelmän hahmot ja kuvataan heidän keskinäisiä suhteita. Maijan ja Matin suhdetta kuvataan lyhyesti ensitapaamisesta nykyhetkeen. Ensimmäisessä kohtauksessa käsitellään seurusteluväkivallan ensimerkkejä. Toisessa kohtauksessa kuvataan mustasukkaisuutta. Kolmannessa kohtauksessa käsitellään sosiaalisen elämän kontrollointia.

Neljännessä kohtauksessa jatketaan sosiaalisen elämän kontrolloinnin syvenemisen käsittelyä Maijan ja Lotan suhteen kautta. Samalla kuvataan miten väkivalta seurustelusuhteessa vaikuttaa usein myös muihin läheisiin suhteisiin.

Viidennessä kohtauksessa kuvataan miten väkivallan verkko tiukentuu ja sosiaalisen elämän kontrollointi syventyy.

33

Osana työpajaa jokainen luokka kokosi ajatuksensa seurustelusuhteen pelisäännöt tauluksi. Seurustelusuhteen pelisäännöt taulut asetettiin esille koulun seinille, muistuttamaan aiheesta. Seurustelusuhteen pelisäännöt tauluja tuli yhteensä 14. Ne asetettiin seinälle ilman luokkien tunnisteita.

Hanni-Mari Romppanen teki Matti&Maija forumesitys-työpajan tiimoilta selvityksen, jossa kartoitettiin yleisesti työpajaan osallistuneiden nuorten omakohtaisia kokemuksia sekä käsityksiä väkivallasta. Selvityksessä kartoitettiin myös nuorten kokemuksia draamatyöpajan mielekkyydestä työskentelymenetelmänä väkivalta-asioissa. Selvitys löytyy kokonaisuudessaan VIOLA ry:n sivuilta. Lyhyenä yhteenvetona voidaan kuitenkin todeta, että suurin osa tytöistä ja yli puolet pojista pitivät menetelmää mielekkäänä tapana väkivalta-asioiden käsittelyssä.

VALOKUVAUSTYÖPAJA Valokuvaustyöpaja toteutettiin oppituntien sisällä, eri oppituntien aikana, kaikille Kontiolahden yläkoulun 8. luokkalaisille. Pajat olivat luonteva jatko AAP-hankkeen ennaltaehkäisevälle väkivaltatyölle Kontiolahden yläkoulussa (oppitunnit, Matti&Maija forumesitys-työpaja 9. luokkalaisille). Työpajojen aiheena oli lähisuhdeväkivalta ja pajat toteutettiin valokuvaaja, yhteisöpedagogiopiskelija

34

Henna Middeken johdolla. Työpajat olivat noin kahdeksan oppitunnin kestoisia.

Työskentely aloitettiin alustusluennolla (aiheena valokuvaus), jonka jälkeen oppilaat jaettiin pienryhmiin. Pienryhmät aloittivat suunnittelutyön ja lopulta myös toteuttivat sekä valokuvien ottamisen, niiden muokkaamisen sekä valmiiden kuvien kehystyksen. Valokuvaustyöpajojen tuotosten pohjalta rakennettiin myös valokuvanäyttely Kontiolahden koulun aulatiloihin. Seuraavaksi muutama työpajan tuotos.

35

POHJOIS-KARJALAN PRIKAATI: KONTIORANNAN VARUSKUNTA

36

Lähi- ja parisuhdeväkivallan ennaltaehkäisytyötä on puolustusvoimissa toteutettu pitkälti erilaisten paikallisten toimijoiden ja järjestyöyhteistyötahojen sekä hankkeiden avulla. AAP-hanke pääsi osallistumaan varuskunnan kotiuttamistilaisuuksiin (oppitunnit), joissa hankkeen osuus käsitteli hyvinvoivaa parisuhdetta. Lisäksi Katri Kinnari teki hankkeessa opinnäytetyön ”Lähi- ja parisuhdeväkivallan ennaltaehkäisy varusmiesikäluokassa - Opaslehtinen varusmiehille ja ohjauksen työvälineeksi sosiaalikuraattorille”.

Kinnarin työn tavoitteena oli tuottaa helposti ymmärrettävä, ajatuksia herättävä ja kuvitettu opas puolustusvoimien sotilassosiaalityön käyttöön. Opaslehtisen kohderyhmänä olivat varusmiespalvelustaan suorittavat nuoret aikuiset, mutta opaslehtinen oli esimerkiksi myös palkatun henkilöstön saatavilla. Opaslehtisen tarkoituksena oli saada varusmiespalvelustaan suorittavia nuoria miettimään omien ihmissuhteiden hyvinvointia ja siten kannustaa heitä oman hyvinvointinsa kohentamiseen. Puolustusvoimien sosiaalikuraattori pystyi hyödyntämään opaslehtistä puheeksiottamisen ja ohjauksen työvälineenä. Kinnarin lopputyö löytyy VIOLA ry:n sivuilta kokonaisuudessaan.

Kuva 1. Opaslehtinen parisuhteen hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä.

PARISUHDEVÄKIVALTA: TUNNISTAMINEN JA ENNALTAEHKÄISY -KOULUTUSPAKETTI Koulutuspakettia tilattiin mm. YTHS:lle (Joensuu, Oulu, Tampere), seurakunnille (Joensuun alue), Nuorisoasemalle (Joensuu) ja SovaTekille (Joensuu). Myös VIOLA ry:n työntekijät osallistuivat koulutukseen. Koulutusmateriaalia käytetään myös Ensi- ja turvakotienliiton väkivaltatyön koulutuksissa.

Koulutuspaketilla pyrittiin vastaamaan ammatillisen osaamisen vahvistamisen tarpeeseen väkivalta-asioihin liittyen. Koulutus suunniteltiin toteutukseltaan kevyeksi (ajallisesti ja sisällöllisesti), koska harvassa sosiaali-, terveys- tai opetustoimen organisaatiossa on mahdollista kouluttaa koko henkilökuntaa kerralla usean päivän ajan. Koulutuksen kesto oli yhteensä 6 tuntia ja koulutus koostui kolmesta eri osasta. Koulutuksessa pyrittiin yhdistämään hankkeessa tuotettu kokemuksellinen ja professionaalinen, tieteellinen tieto yhdeksi kompaktiksi kokonaisuudeksi, joka antaisi työntekijöille ja organisaatioille mahdollisuuden kehittää

(ennalta)ehkäisevää väkivaltatyötä omassa organisaatiossa edelleen omista tarpeista käsin.

Koulutuksen sisältö rakentui seuraavanlaisesti.

A-osa ”Parisuhdeväkivalta: teoreettinen ja kokemuksellinen näkökulma” • Parisuhdeväkivallan määritelmä • Parisuhdeväkivallan muodot • Parisuhdeväkivallan teoriat ja selitysmallit • Parisuhdeväkivallan erityispiirteet B-osa ”Parisuhdeväkivallan riskitekijät ja varhaisen puuttumisen menetelmät” • Parisuhdeväkivallan määritelmä • Parisuhdeväkivallan muodot • Parisuhdeväkivallan teoriat ja selitysmallit • Parisuhdeväkivallan erityispiirteet C-osa ”Parisuhdeväkivallan suojaavat tekijät ja ennaltaehkäisy” • Parisuhdeväkivallan määritelmä • Parisuhdeväkivallan muodot • Parisuhdeväkivallan teoriat ja selitysmallit • Parisuhdeväkivallan erityispiirteet Koulutus sisälsi myös ennakkotehtäviä, joissa piti pohtia väkivaltatyön edellytyksiä ja mahdollisuuksia omassa työyhteisössä.

37

4.2 SEKUNDAARIPREVENTIO

38

Sekundaariprevention osalta esitellään lyhyesti Tikkamäen vuoropäiväkodin Tuutikki-työmallia ja Joensuun moniammatillisen työryhmän toimintaa. Moniammatillisen työryhmän tavoitteena oli toki väkivallan ennaltaehkäisy, mutta käytännössä ryhmän toiminta kiinnittyi sellaisiin tilanteisiin ja toimenpiteisiin, joissa väkivalta oli jo tapahtunut. Työryhmässä keskityttiin käytännössä siihen, miten väkivallan ilmiöön pystytään puuttumaan varhaisessa vaiheessa ja miten väkivallan uusiutumisriskiä voidaan erilaisilla toimenpiteillä ja yhteistyön malleilla vähentää. Hankkeessa tehtiin yhteistyötä monien eri tahojen kanssa varhaisen puuttumisen ja ennaltaehkäisyn tiimoilta, mutta useimmiten näihin yhteistyökuvioihin liittyi myös erilaisia räätälöityjä koulutuspaketteja, joiden puitteissa varhaisen puuttumisen ja ennaltaehkäisyn malleja hahmoteltiin.

TIKKAMÄEN VUOROPÄIVÄKODIN TUUTIKKI-TYÖMALLI

Tikkamäen vuoropäiväkodin kanssa tehtiin monentasoista yhteistyötä. Yhteistyö lähti liikkeelle päiväkodin omien tarpeiden kartoituksesta liittyen ehkäisevään väkivaltatyöhön. Alkuvaiheessa hankkeen työntekijä Tuula Tiainen kokoontui päiväkodin henkilöstön kanssa kerran kuukaudessa työnohjauksellisessa viitekehyksessä. Käytännössä tapaamisissa pohdittiin konkreettisten keissien kautta mielekästä ja tehokasta tapaa tarkastella vanhempien välisiä suhteita ja niissä ilmeneviä, perheen elämää ja lasten elämää hankaloittavia asioita.

Päiväkodissa kokeiltiin erilaisia toimintatapoja, joille kaikille yhteisenä tavoitteena oli lapsen ja perheen elämän tasapainottaminen ja vakauttaminen tilanteissa, joissa henkilöstöllä nousi huoli laps e n hyvinvoinnista. Henkilöstöä koulutet- tiin ja opastettiin huomioimaan ja Pieni huoli:

otetaan huoli puheeksi perheen kanssa

Tuntuva tai suuri huoli: tuodaan huoli työryhmään

Kuvio 4. Tuutikki-työmalli.

Huoli perheen tilanteesta: lapsen käyttäytyminen, huomiot vanhempien käyttäytymisestä ja/tai vuorovaikutuksesta

ottamaan puheeksi erilaisia huolestuttavia asioita ja merkkejä perheiden elämässä, joita joko lapset toivat ilmi omalla käyttäytymisellään tai joita vanhemmat ilmaisivat omassa toiminnassaan ja puheissaan. Huolen puheeksiottamisen menetelmän rinnalle rakennettiin lisäksi moniammatillinen työryhmä, joka kokoontui Tikkamäellä kerran kuukaudessa. Työryhmässä oli edustus lastensuojelusta, perheneuvolasta ja lastenpsykiatrialta. Työryhmään tuotiin keskusteltavaksi ja arvioitavaksi keissit, joissa työntekijöiden huoli perheen ja lasten tilanteesta oli ns. tuntuvaa tai suurta. ilmaisevat. (Ks. kuvio 4.)

JOENSUUN MONIAMMATILLISEN TYÖRYHMÄN AAMUKAHVIT Joensuussa ei hankkeen aikana ollut aktiivisesti toimivaa lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisytyöhön keskittyvää moniammatillista työryhmää.

Joensuun alueella tehty väkivaltatyö on ollut hajanaista ja pitkälti kolmannen (ja yksityisen sektorin) varassa tehtyä työtä. Toki Joensuun alueella on ollut muutamia väkivaltatyöhön ja naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyyn liittyviä hankkeita ja näiden kautta ns. avainhenkilöitä, mutta strukturoidusti toimivaa ryhmää ei ole ollut.

Aamukahvit toteutettiin osana AAP-hankkeen verkostotyötä. Hankkeen juurruttamisvaiheessa verkostotyön tarkoituksena oli koota saman pöydän ääreen väkivaltatyön kannalta keskeisiä tahoja. Ryhmän toimintaa oli alustavasti ajateltu STM:n ja Suomen Kuntaliiton suositusten pohjalta (vrt. poikkihallinnollinen lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn koordinaatioryhmä - Tunnista, turvaa ja toimi 2008). Myös yhdyshenkilöverkoston päivittäminen koettiin tar-

peelliseksi ryhmän toiminnassa. Aamukahveilla oli seuraavien tahojen edustus: • Kasperi l. kasvatus- ja perheneuvola • Lastensuojelu ja perhetyö • Pohjois-Karjalan poliisi • Riku • Perheasiain neuvottelukeskus • Terveyskeskus • Mielenterveyspalvelut • Sovittelu Työryhmä nosti esille erilaisia alueellisia haasteita väkivaltatyöhön liittyen. Joensuusta puuttui kokonaan väkivaltatyöhön erikoistunut matalan kynnyksen toimipiste sekä vertaisryhmätoiminta. Myös eri tahojen yhteistyö, toimintamallit ja palvelupolut erilaisissa väkivaltatilanteissa koettiin ongelmallisiksi. Apua ja tukea kaivattiin erityisesti maahanmuuttajakysymyksissä ja ylisukupolviseen väkivaltailmiöön liittyvissä kysymyksissä. Lisäksi ammatillisen osaamisen vahvistaminen ennaltaehkäisyn ja varhaisen puuttumisen osalta koettiin tärkeäksi. Aamukahvien aloittamisen aikoihin AVI vaati vastauksia yhteistyöryhmään l. kunnalliseen (yhteistoiminta-alueelliseen) ja poikkihallinnolliseen lähisuhde- ja perheväkivallan koordinaatioryhmään liittyen (joka edelleen vastaisi väkivaltatyön strategisesta suunnittelusta ja ohjauksesta), mutta epävirallisena työryhmänä AVIn vaatimuksiin ei otettu kantaa. Työryhmän päätavoitteeksi nostettiin siten verkostotyön tehostaminen ja toimintamallien (polut) kehittäminen Joensuun alueella.

Työryhmän toimimisen aikana tehtiin kooste Joensuun alueen väkivaltatyön toimijoista, tietopisteistä ja valtakunnallisista auttajatahoista.

Työryhmän tiimoilta hanke järjesti myös koulu-

39

40

tuksia Joensuun alueen sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöille (ammatillisen osaamisen vahvistaminen). Osa työryhmän työntekijöistä toimi edelleen myös MARAK-työryhmässä.

Kontiolahden kunnan, pääasiassa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisista kootun Nyrkki-työryhmän, kanssa työskenneltiin myös pitkälti samanlaisella viitekehyksellä kuin Joensuun aamukahvi-työryhmän kanssa. Kuntaliitosten myötä Kontiolahti liittyi Joensuuhun ja sitä myöten myös väkivalta-asiat kiinnittyivät osaksi laajempaa alueellista kokonaisuutta.

Hankkeen aika- ja työvoimaresurssien puitteissa ennaltaehkäisevää ja varhaiseen puuttumiseen perustuvaa väkivaltatyötä tehtiin yksittäisissä työyhteisöissä ja organisaatioissa.

Verkostotyö on edelleen yksi väkivaltatyön kulmakivistä, koska väkivaltatyötä ei sinänsä ole toistaiseksi sisällytetty etenkään julkisella sekto-

rilla tehtävä- tai toimenkuviin eikä sitä ole juurikaan huomioita julkisen sektorin organisoinnissa tai resursoinnissa. Varhaisen puuttumisen kannalta paikallinen, alueellinen moniammatillinen verkostotyö ja henkilöstön ammatillisen osaamisen vahvistaminen ovat tehokkainta mahdollista väkivaltatyötä. Ennaltaehkäisevän työn kokeiluissa vaikuttavimmaksi toimintatavaksi nousi erityisesti nuorten kanssa tehtävät ja menetelmällisesti draamaan ja luovaan ilmaisuun liittyvät toiminnat.

Kuten kuviossa 2 jo esitettiin, ennaltaehkäiseminen ja varhainen puuttuminen ovat välttämättä kytkeytyneitä parisuhdeväkivallan teoreettisiin ja kokemuksellisiin ilmiöihin, jotka osaltaan määrittävät ennaltaehkäisyn ja varhaisen puuttumisen fokusta.

5 PREVENTIIVISEN VÄKIVALTATYÖN KEHITTÄMINEN Preventiivisen työn näkökulmasta oleellista on sen määrittely, mitä itse asiassa edistetään, ehkäistään ja/tai ylläpidetään. Ennaltaehkäisyn prosessin kannalta keskeistä on siten 4.) riski- ja suojaavien tekijöiden määrittely 5.) vaikuttavien menetelmien käyttäminen 6.) tehokkuuden ja vaikuttavuuden arviointi.

Primaariprevention sisällön määrittelyn kannalta prevention kohteiden (koko väestö, riskiryhmät, tekijät/uhrit) ja tasojen (paikallinen, kansallinen, globaali) kartoittaminen on myös välttämätöntä. Kuvioon 5 on kerätty muutamia yleisiä riski- ja suojaavia tekijöitä, jotka ovat myös hankkeessa kerätyn aineiston pohjalta näyttäytyneet oleellisiksi myös väkivallan kontekstissa.

Ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä riskitekijöitä

Ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä suojaavia tekijöitä

• Huumeiden ja alkoholin helppo saatavuus • Köyhyys, ravinnon puute • Työttömyys • Syrjintä • Väkivalta • Työhön liittyvä stressi

• Vähemmistöjen integraatio • Mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa • Suvaitsevaisuus, vastuunkanto • Toimivat sosiaalipalvelut • Yhteisön tuki

Yksilöön ja lähisuhteisiin liittyviä riskitekijöitä

Yksilöön ja lähisuhteisiin liittyviä suojaavia tekijöitä

• Ennenaikainen syntymä ja alhainen syntymäpaino • Lapsen kaltoinkohtelu • Vanhempien mielenterveydenhäiriö tai päihteiden käyttö • Heikko opintomenestys • Krooninen unettomuus tai kipu • Päihdeongelmat • Yksinäisyys • Somaattinen sairaus • Menetykset ja kuormittavat elämäntapahtumat • Heikko stressinsietokyky

• Positiivinen varhainen vuorovaikutus • Myönteinen minäkuva, itseluottamus • Turvallisuuden tunne • Ongelmanratkaisutaidot • Oppimiskyky • Vuorovaikutustaidot • Ystävien ja perheen tuki • Stressinhallintataidot

Kuvio 5. Riski- ja suojaavat tekijät (mukailtu WHO 2004).

41

Kuvio 2 on toiminut hankkeessa parisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen keskittyneen verkostoyhteistyön punaisena lankana. Edellä esitetyt riski- ja suojaavat tekijät limittyvät oleellisesti ekologisen mallin sisältöihin. Työyhteisökohtaisten työskentely- ja toimintamallien jäsentäminen olikin hankkeessa sidottu vahvasti ekologiseen viitekehykseen, jota hankkeessa kerätty aineisto kohdallisesti ilmensi. Ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen määrittyi hankkeessa siten pitkälti vaikuttamisena ja reagointina ns. kokemuksellisiin riskitekijöihin (vrt. kuvio 2).

AAP-hankkeessa työyhteisökohtaisten työskentely- ja toimintamallien suunnittelussa lähdettiin liikkeelle peruskysymyksistä (ks. kuvio 6):

42

• mitä parisuhdeväkivaltatyö on sisällöllisesti; mikä on sen merkitys ja asema (suhteessa varsinaiseen työhön) • miten parisuhdeväkivaltatyö nivoutuu osaksi työn muita tavoitteita • onko työ ennaltaehkäisyn näkökulmasta primaari- vai sekundaaritason toimintaa • mikä on ensisijainen kohderyhmä • minkälaisia työmenetelmiä on käytössä/ käytetään • minkälaisen tuen antamiseen työ on sidoksissa.

Esimerkiksi YTHS:n Joensuun ja Savonlinnan toimipisteiden koulutuksessa, jossa olivat edustettuina kaikki henkilöstöryhmät vastaanottovirkailijoista hammaslääkäreihin, preventiivisen parisuhdeväkivaltatyön suunnittelu kiinnittyi mielekkäästi koko työyhteisön toimintaan. Työn sisältö- ja vastuualueiden selkeyttämisen ja toiminnan kehittämistarpeiden hahmottamisen myötä preventiivinen työote jäsentyi mielekkäästi osaksi YTHS:n toimintaa.

Oma työyhteisö/organisaatio

Nykytilanne/muutostarve

PARISUHDEVÄKIVALTATYÖ • työn sisältö, merkitys ja asema

43

TYÖN TAVOITE • miten parisuhdeväkivaltatyö nivoutuu osaksi muita tavoitteita TYÖN TASO • primaari, sekundaari (tertiaari) TYÖN KOHDE • preventiivinen työote, puheeksiottaminen, hoito TUEN MUODOT • sosiaalinen tuki, epävirallinen/ puolimuodollinen/virallinen neuvonta ja ohjaus, intensiivinen hoito ja terapiatyö

Kuvio 6. Preventiivisen parisuhdeväkivaltatyön suunnittelu työyhteisöissä.

5.1 PREVENTIIVISET PALVELUT

44

Kun väkivaltatyötä tarkastellaan preventiivisten palvelujen näkökulmasta, preventiiviset palvelut määrittyvät pitkälti hyvinvointia ja terveyttä edistäviksi (promootiivisiksi) palveluiksi.

Viitekehyksestä riippumatta tämä tarkoittaa pitkälti niitä palveluita, jotka ovat tavalla tai toisella sidoksissa lasten, nuorten ja perheiden palveluihin. Toki ehkäisevän työn näkökulmasta myös aikuisten peruspalvelut (selektiiviset ja universaalit palvelut) ovat keskeisessä asemassa, mutta primaariprevention kannalta fokus on nimenomaan lasten, nuorten ja perheiden palveluissa.

Terveyttä ja hyvinvointia edistävien palveluiden voidaan väittää jossakin määrin jopa määrittyvän ns. suojaavien tekijöiden promootion kautta.

Käytännössä preventiivisten palveluiden tulisi tavalla tai toisella edistää ja ylläpitää: • vähemmistöjen integraatiota • yhteiskunnallista osallistumista ja vaikuttamismahdollisuuksia • suvaitsevaisuutta, vastuullisuutta, tasa-arvoa • toimivat sosiaalipalveluja • yhteisöllisyyttä ja osallisuutta • positiivista varhaista vuorovaikutusta • myönteinen minäkuvaa, positiivista itseluottamusta • turvallisuuden tunnetta • ongelmanratkaisutaitoja • oppimiskykyä • vuorovaikutustaitoja • ystävien ja perheen tuen mahdollisuutta • stressinhallintataitoja.

Vastaavasti preventiivisten palveluiden puitteissa pitäisi pystyä vaikuttamaan seuraaviin riskitekijöihin:

• huumeiden ja alkoholin helppo saatavuus • koulutuksen tai asunnon puute • köyhyys, ravinnon puute • työttömyys • syrjintä • väkivaltainen kulttuuri ja väkivaltaiset asenteet, valtarakenteet • työhön liittyvät stressi • ennenaikainen syntymä ja alhainen syntymäpaino • lapsen kaltoinkohtelu • vanhempien mielenterveydenhäiriö tai päihteiden käyttö • heikko opintomenestys • krooninen unettomuus tai kipu • päihdeongelmat • yksinäisyys • somaattinen sairaus • menetykset ja kuormittavat elämäntapahtumat • heikko stressinsietokyky ja heikot elämänhallintataidot. (Vrt. kuvio 5.)

Primaariprevention kannalta oleellisia palveluita ovat erityisesti koko ikäluokalle tarjottavat universaalit terveyspalvelut (esimerkiksi neuvolakäynnit, oppilas- ja opiskelijahuolto).

Preventiivisiä ulottuvuuksia on myös muissa sote-palveluissa, esimerkiksi ehkäisevässä perhetyössä, lapsiperheiden sosiaalipalveluissa sekä mielenterveys- ja päihdepalveluissa, mutta näiden palvelujen osalta painopiste on usein sekundaaripreventiossa.

Preventiivinen työ universaaleissa palveluissa painottuu käytännössä lasten, nuorten ja aikuisten sekä perheiden hyvinvoinnin vahvistamiseen, vanhemmuuden tukemiseen sekä elämänhallintataitojen tehostamiseen. Preventiivinen työ vaatii poikkihallinnollisesti ja moniammatil-

Promotiiviset, hyvinvointia edistävät universaalit palvelut

Preventiiviset, selektiiviset palvelut

Ammatillinen osaaminen terveys-, sosiaali-, opetus- ja sivistystoimen palveluissa

45

Julkinen, yksityinen ja kolmas sektori

Erityispalvelut, intensiivinen tuki ja korjaava työ

Muut tukimuodot

Kuvio 7. Palvelujen yhteensovittaminen eri kohderyhmien (lapset, nuoret, aikuiset, perheet) palveluissa.

lisesti rakentunutta palvelukokonaisuutta (julkinen, yksityinen ja kolmas sektori), jossa yhteistyö-ja ohjausrakenteet on rakennettu ihmisten konkreettisten tarpeiden pohjalta. Eli samanaikaisesti promotiivisten palveluiden rinnalla täytyy olla preventiivisiä ja kohdennettuja palveluita sekä intensiivisiä erityispalveluita, jotta

väkivallan ilmiöön voidaan vaikuttaa ehkäisevästi ja ennaltaehkäisevästi. Kuviossa 7 on mallinnettu preventiivisten palvelujen moninaisuutta, julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin tuottamia palveluja sekä palvelujen yhteensovittamisen haasteellisuutta väkivaltatyön palvelukokonaisuudessa.

5.2 PREVENTIIVINEN TYÖOTE

46

Preventiivinen työote tarkoittaa käytännössä sellaista työotetta, jolla ehkäistään ongelmia ja edistetään hyvinvointia. Aikaisemmin esitettiin, että oleellista preventiivisessä työssä on riski- ja suojaavien tekijöiden määrittely, vaikuttavien menetelmien käyttäminen ja toimenpiteiden tehokkuuden jatkuva arviointi.

Preventiivisen väkivaltatyön vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta voidaan periaatteessa arvioida monelta kannalta: yksilön hyvinvoinnin tai vastaavasti oireilun näkökulmasta, palvelujen käyttämisen ja hoitokulujen vähenemisen näkökulmasta jne. Ongelmana preventiivisen väkivaltatyön arvioinnissa ovat usein äärimmäisen haasteelliset tutkimusasetelmat ja puhtaan kvantitatiivisen näytön rajallisuus.

Väkivaltailmiö näyttäytyy hyvin monitahoisena ja -tasoisena eikä esimerkiksi neuvolapalveluissa tehtävän preventiivisen työn vaikutuksia suhteessa väkivallan riskin vähenemiseen ole käytännössä helppo osoittaa.

Liimatainen (2002) on koonnut yhteen preventiiviseen työhön ja työotteeseen oleellisesti

kuuluvia asioita. Siitäkin huolimatta, että näkökulma on terveyden edistämisessä, löytyy kuviosta oleellisia näkökulmia myös preventiiviseen väkivaltatyöhön.

Liimataisen yhteenvedon perusteella voidaan todeta, että preventiiviselle työlle on ominaista asiakaslähtöisyys, perhekeskeisyys, moniammatillinen yhteistyö ja jossakin määrin myös kulttuurilähtöinen neuvonta. Preventiivisen työn arvolähtökohtana on oltava yksilön kunnioittaminen; kunnioittava kohtaaminen.

Perhekeskeisyys näyttäytyy puolestaan siinä, että asiakasta pidetään ja kuullaan hänen perheensä asiantuntijana; tämän on oltava myös kaiken toiminnan lähtökohtana. Moniammatillisen yhteistyön merkitys puolestaan korostuu erityisesti väkivaltatyössä, jossa välttämättä tarvitaan eri alojen asiantuntemusta (ja edelleen yhteisen, rajat ylittävän asiantuntemuksen kehittämistä).

Kulttuurilähtöisellä neuvonnalla viitataan puolestaan kulttuurisen ympäristön vaikutukseen suhteessa ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen.

Kuvio 8. (Oikea sivu) Terveyden edistämisen lähestymistavat ja osaamisen kehittyminen.

TERVEYDEN EDISTÄMISEN OSAAMISALUEET

TERVEYDEN EDISTÄMISEN LÄHESTYMISTAVAT KASVATUKSELLINEN

KASVATUKSELLINEN

PERUSTASO

TAITAVA

ASIANTUNTIJA

Terveyden edistämisen käytännön taidot

Hallitsee vuorovaikutus- ja viestintätaidot ja on tietoinen ”puolesta puhujan” roolista Toteuttaa kahdenkeskeisiä terveyskasvatustilanteita

Hallitsee reflektion ja asiakaslähtöisen neuvonnan ja toimii asiakkaan puolestapuhujana, voimavarana sekä tukijana Ohjaa ja tukee ryhmiä ja yhteisöjä edistäen heidän terveystavoitteidensa saavuttamista

Omaa kehittyneet taidot puolesta puhumisessa ja kriittisessä reflektiossa ja hallitsee voimavarakeskeisen terveyden edistämisprosessin ohjaamisen Pystyy moniammatilliseen ja monialaiseen tiimityöhön ja hallitsee muutoksen johtamisen

Terveyden edistämisen teoreettisten lähestymistapojen soveltamistaidot toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa

Tiedostaa terveyden sosiaalisia, eettisiä, psyykkisiä ja kulttuurisia ulottuvuuksia ja ymmärtää erilaisia terveyteen vaikuttavia tekijöitä Ymmärtää terveyden edistämisen lähestymistapojen tavoitteet, menetelmät ja arvioinnin Suunnittelee, toteuttaa ja arvioi toimintaa

Toteuttaa terveyden edistämistä tunnistaen asiakkaiden sosiaaliset, eettiset, psyykkiset, kulttuuriset tarpeet Suunnittelee, toteuttaa ja arvioi terveyden edistämisen preventiiviseen/ kasvatukselliseen/ voimavarakeskeiseen ja yhteisön kehittämisen lähestymistapoihin pohjautuvaa terveyden edistämistä

Kehittää terveyden edistämisen koulutusta Edesauttaa terveyttä edistävän kulttuurin ja uusien toimintamallien kokeiluja työyhteisössä Hallitsee proaktiivisen työtavan

Eettiset taidot

Tiedostaa terveyden edistämisen lähestymistapojen eettiset näkökohdat

Ymmärtää syvällisesti terveyden edistämisen lähestymistapojen eettiset kysymykset

Osallistuu terveyden edistämisen eettisen perustan kehittämiseen koulutuksessa

Yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja politiikkaan vaikuttamistaidot

Osoittaa tietoisuutta terveyden edistämisen poliittisista linjauksista ja vaikuttamismahdollisuuksista

Avustaa terveyspolitiikan ja –strategioiden kehittämisessä

Vaikuttaa terveyden edistämisen prioriteettialueiden valintaan ja resursointiin Luo verkostoja ja strategioita ja vaikuttaa politiikkaan

Tutkimustaidot

Ymmärtää terveyden edistämisen tutkimusta ja soveltaa tutkimuksen tuloksia käytäntöön

Tekee tutkimusta, soveltaa tuloksia käytäntöön käynnistäen muutoksia (jotka pohjautuvat tutkittuun tietoon)

Tekee tutkimusta, soveltaa tuloksia käytäntöön käynnistäen muutoksia (jotka pohjautuvat tutkittuun tietoon)

PREVENTIIVINEN

47

6 ARVIOINTIA JA POHDINTAA

48

AAP-hankkeessa pystyttiin pääsääntöisesti saavuttamaan sille asetetut tavoitteet. Hankkeen tavoitteena oli parisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyn vahvistaminen ja ennaltaehkäisyä tukevien toiminta- ja työskentelymallien kehittäminen, kartoitustyön pohjalta, Pohjois-Karjalan alueella ja näihin tavoitteisiin pitkälti päästiin, kuten luvusta 4 käy ilmi. Hankkeessa kohdattiin myös erilaisia haasteita ja yhtenä suurimmista pettymyksistä oli Kontiolahden kunnan kanssa tehtävän yhteistyön päättyminen viime metreillä, kuntaliitoksen syntyessä. Toki yleisesti ottaen hankkeesta kohdattiin myös muita projektimaailmalle tuttuja ongelmia: työntekijöiden vaihtuvuus, töiden organisointi ja resursointi (sitoutuminen ja juurtuminen), byrokratian hitaus.

Parisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyn, preventiivisten toiminta- ja työskentelymallien kannalta oleellista on peruskysymysten ratkaiseminen (työn sisällöt, tavoitteet, tasot, kohteet, menetelmät, muodot). Suurin ongelma ei kuitenkaan liity siihen, ettei näitä kysymyksiä pystyttäisi mielekkäästi ratkaisemaan vaan sii-

hen, nähdäänkö nämä kysymykset ylipäänsä mielekkäinä. Hankkeen kokemukselliset elementit (haastattelut; dramatisoinnit) ovat osaltaan edesauttaneet parisuhdeväkivaltaan liittyvien kysymyksien asemoitumista selkeästi eettis-moraalisen viitekehykseen (vrt. Ojakangas 2003).

Kokemuksellisuuden ja kokemuksellisen tiedon nostaminen osaksi parisuhdeväkivallan kategoriaa on osaltaan edesauttanut purkamaan niitä parisuhdeväkivallasta tuotettuja yksinkertaistavia ja yleistäviä kuvia, jotka ovat sulkeneet ulkopuolelleen tärkeitä eroja liittyen väkivallan syihin, osallisuuteen, esiintyvyyteen ja seurauksiin. Kokemuksellisuuden myötä parisuhdeväkivallan ilmiö asettuu paikalleen, osaksi ihmisten suhteessa olemista.

Nähtäväksi jää, miten kokemuksellisuus lopulta toimii ja kannattelee itseään tiedottavassa, asenteisiin vaikuttavassa kontekstissa. Selvää on kuitenkin se, että kokemuksellinen tieto erilaisissa muodoissa näyttäisi edesauttavan eettisesti ahdistavien kysymysten käsittelyä, ymmärtämistä ja jakamista.

49

KIRJALLISUUS

50

A

Agnew, R. 1994. The Techniques of Neutralization and Violence. Criminology, 32. 401-426.

Archer, J. 2000. Sex Differences in Aggression Between Heterosexual Partners: A Meta-Analytic Review. Psychological Bulletin, 126. 651-680.

B

Babcock, J.C., Green, C.E., Webb, S.A. & Yerington, T.P. 2005. Psychophysiological Profiles of Batterers: Autonomic Emetional Reactivity as it Predicts the Antisocial Spectrum of Behavior among Intimate Partner Abusers. Journal of Abnormal Psychology, 114. 444-455.

Bandura, A. 1973. Aggression: A Social Learning Analysis. Englewood Cliffs, New Jersey: Prentice-Hall.

Bloom. M. 1981. Primary Prevention: the Possible Science. Englewood Cliffs, New Jersey: Prentice-Hall.

Bloom, M. & Gullotta, T.P. (Eds.) 2003.Encyclopedia of Primary Prevention and Health Promotion.

New York: Kluwer Academic.

Bronfenbrebber, U. 1974. Kaksi lapsuuden maailmaa. Helsinki: Tammi.

Bruner, J. 1987. Actual Minds, Possible Worlds. Cambridge: Harvard University Press.

Bryman, A. & Bell, E. 2003. Business Research Methods. Cambridge: Oxford University Press.

C D

Cavanagh, K., Dobash, E., Dobash, R. & Lewis, R. 2001. ‘Remedial Work’: Men’s Strategic Responses to their Violence Against Intimate Female Partners. Sociology, 35. 695-714.

F G

Farrington, K. 1986. The application of stress theory to the study of family violence. Principles, problems and prospects. Journal of Family Violence, 1 (2). 131-147.

DePanfilis, D. & Zuravin, S.J. 1998. Rates, Patterns, and Frequency of Child Maltreatment Recurrences among Public CPS Families. Child Maltreatment, 3. 27-42.

DePanfilis, D. 1996. Social Isolation of Neglectful Families: A review of Social Support Assessment and Intervention Models. Child Maltreatment,1. 37-52.

Dobash, E. & Dobash, R. 1979. Violence Against Wives: A Case Against the Patriarchy. London: Open Books.

Dutton, D.G. 1994. The Origin and Structure of Abusive Personality. Journal of Personality Disorder, 8(3). 181-191.

Dutton, D.G. 1995. Trauma Symptoms and PTSD-like Profiles in Perpetrators of Intimate Abuse.

Journal of Traumatic Stress, 8(2). 299-316.

Dutton, D. G. 1998. The Abusive Personality. New York: Gilford.

Dutton, D. G. 2000. Witnessing Parental Violence as a Traumatic Experience Shaping the Abusive Personality. Journal of Aggression, Maltreatment and Trauma, 3(1). 59-67.

Dutton, D.G. & Browning, J.J. 1988. Concern for Power, Fear of Intimacy, and Aversive Stimuli for Wife Assault. In G.J. Hotaling, D. Finkelhor, J.T. Kirkpatrick & M. Straus (Eds.), Family Abuse and its Consequences: New Directions in Research. Newbury Park: Sage. 163-175.

Gelles, R. J. 1974. The Violent Home. Beverly Hills: Sage.

Gelles, R. J. 1997. Intimate Violence in Families. Thousand Oaks: Sage.

Giorgi, A. 1985. Phenomenological and Psychological Research. Pittsburgh: Duquesne University Press.

Giorgi, A. 1989. Some Theoretical and Practical Issues Regarding the Psychological Phenomenological Method. Saybrook Review, 7. 71.85.

Graham-Kevan, N. & Archer, J. 2003. Intimate Terrorism and Common Couple Violence. Journal of Interpersonal Violence, 18(11). 1247-1270.

H

Haapasalo, J. 2008. Kriminaalipsykologia. Jyväskylä: PS-kustannus.

Hart, S.D., Dutton, D.G. & Newlove, T. 1993. The Prevalence of Personality Disorder among Wife Assaulters. Journal of Personality Disorder, 7(4). 329-341.

Holzworth-Munroe, A. & Stuart, G. L. 1994. Typologies of Male Batterers. Three Subtypes and the Differences among Them. Psychological Bulletin, 116(3). 476-497.

Hotaling, G.T. & Straus, M. (Eds.) 1980. The Social Causes of Husband-Wife Violence. Minneapolis: University of Minnesota Press.

J

Johnson, M. 1995. Patriarchal Terrorism and Common Couple Violence: Two Forms of Violence Against Women. Journal of Marriage and the Family, 57(4). 283-294.

Johnson, M. & Ferraro, K. 2000. Research on Domestic Violence in the 1990s: Making Distinctions.

Journal of Marriage and Family, 62(4). 948-963.

Johnson, M. 2008. A Typology of Domestic Violence: Intimate Terrorism, Violent Resistance, and Situational Couple Violence. Boston: Northeastern University Press.

Johnson, M. & Kelly, J. B. 2008. Differentiation among Types of Intimate Partner Violence: Research Update and Implications for Interventions. Family Court Review, 46 (3). 476-499.

L

Liimatainen, L. 2002. Kokemuksellisen oppimisen kautta kohti terveyden edistämisen asiantuntijuutta. Jyväskylän yliopisto. Studies in Sport, Physical Education and Health 90.

Lundy, M. & Grossman, S. 2001. Clinical Research and Practice with Battered Women: What We Know, What We Need to Know. Trauma, Violence and Abuse, 2(2). 120-141.

M

Martin, D. 1981. Battered Wives. Volcano: Volcano Press.

Mitchell, K.S. & Freitag, J.L. 2011. Forum Theatre for Bystanders: a New Model for Gender Violence Prevention. Violence Against Women, 17. 990-1013.

Moffit, T. 2005. The New Look of Behavioral Genetics in Developmental Psychopathology: Gene–Environment Interplay in Antisocial Behaviors. Psychological Bulletin, 131. 533–554 Moffit, T. & Caspi, A. 2006. Evidence from Behavioral Genetics for Environmental Contributions to Antisocial Conduct. In P-O. Wikström & R.J. Sampson (Eds.), The Explanation of Crime.

Cambridge: Cambridge University Press. 108-152.

N

NiCarthy, G. & Hutt, J. 1990. Getting Free. A Handbook for Women in Abusive Situations. London: Journeyman Press.

O P

Ojakangas, M. 2003. Eettinen kokemus. Tieteessä tapahtuu, 8. 22-25.

R

Romppanen, H-M. 2012. Maija & Matti Forumesitys-työpajaan osallistuneiden nuorten kokemuksia ja näkemyksiä työpajatyöskentelystä ja omakohtaisia kokemuksia seurusteluväkivallasta. Raportti saatavavana www-muodossa: http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/@Bin/3668799/AAP-Matti%26Maija.pdf Roy, M. (Ed.) 1976. Battered Women: A Psychosocial Study of Domestic Violence. New York: Van. Nostrand Reinhold

Perttula, J. 1995. Fenomenologisen psykologian metodi: kohti käsitteellistä selkeyttä. Hoitotiede, 7. 3-11.

Perttula, J. 2000. Kokemuksesta tiedoksi: fenomenologisen metodin uudelleen muotoilua. Kasvatus, 5. 428-442.

51

52

S

Selzer, J.A. & Kalmuss, D. 1988. Socialization and Stress Explanation for Spouse Abuse. Social Forces, 67. 473-491.

Short, L.M., McMahon, P.M., Chervin, D.D., Lezin, N., Sloop, K.S. & Dawkins, N. 2000. Survivor’s Identifications of Protective Factors and Early Warning Signs for Intimate Partner Violence. Violence Against Women, 6(3). 272-285.

Solatie, J. 2001. Fokusryhmät: kvalitatiiviset ryhmäkeskustelut strategisen markkinointitutkimuksen apuna. Helsinki: Makeprint.

STM. 2010. Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelma. Julkaisuja 2010:5.

Straus, M. 1971. Some Social Antecedents of Physical Punishment: A Linkage Theory Interpretation.

Journal of Marriage and the Family, 33. 658-663.

Straus, M. 1999. The Controversy over Domestic Violence by Women: A Methodological, Theoretical, and Sociology of Science Analysis. In X.B. Arriaga & S. Oskamp (Eds.), Violence in Intimate Relationships.

Thousand Oaks: Sage. 17-44.

Straus, M. & Gelles, R. 1986. Societal Change and Change in Family Violence from 1975 to 1985 as Revealed by Two National Surveys. Journal of Marriage and Family, 48. 465-479.

Straus, M., Gelles, R. & Steinmetz, S. 1980. Behind Closed Doors: Violence in American Families.

Garden City: Anchor Press/Doubleday.

T

Törrönen, J. 2005. Toisen ääni, näkökulma ja kohteena oleminen Teoksessa S. Hänninen, J. Karjalainen & T. Lahti (toim.), Toinen tieto. Kirjoituksia huono-osaisuuden tunnistamisesta. Helsinki: Stakes. 15-37.

Tweed, R. & Dutton, D.G. 1998. A Comparison of Instrumental and Impulsive Subgroups of Batterers.

Violence and Victims, 13(3). 217-230.

W

Walker, L. E. 1984. The Battered Woman Syndrome. New York: Springer Publishing Co. WHO. 2004. Prevention of Mental Disorders: Effective Interventions and Policy Options. Summary Report. Geneva.

WHO. 2009. Violence Prevention: The Evidence. Series of Briefings on Violence Prevention.

ENDNOTES 1 Gelles (1997) on edelleen jaotellut perheväkivallan teoriat systeemiteoriaan (systems theory), voimavarateoriaan (resource theory), vaihtoteoriaan (exchange theory), sosiaalisen kontrollin teoriaan (social control theory), ekologiseen teoriaan (ecological theory) ja patriarkaattin merkitystä korostavaan teoriaan (patriarchal socio-economic system).

2 Ks. esim. Straus&Gelles 1986.

3 Tosin, kuten Johnsonkin (1995, 284) on huomauttanut, monet perheväkivallan tutkijat ovat huomioineet patriarkaatin roolin naisiin kohdistuvan väkivallan osalta (esim. Straus, Gelles & Steinmetz 1980) ja monet feministit ovat nostaneet patriarkaatin rinnalle myös muita selitysmalleja (esim. Martin 1981).

LIITTEET Hyvinvointi ja parisuhdekysely http://www.violary.fi/project/hyvinvointi-ja-parisuhde-kysely/ Nuorten seurustelukysely http://www.violary.fi/project/kysely-seurusteluvakivallasta/ Opas varusmiehille http://www.violary.fi/project/oletko-oman-parisuhdeonnesi-seppa/ Baby Don’t Hurt me -opas http://www.violary.fi/project/baby-dont-hurt-me/ Kuvio 2: Parisuhdeväkivallan ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen teoreettisessa ja kokemuksellisessa kontekstissa http://www.violary.fi/project/ennaltaehkaisy-ja-varhainen-puuttuminenparisuhdevakivallan-teoreettisessa-ja-kokemuksellisessa-kontekstissa/ Turvasuunnitelma http://www.violary.fi/project/turvasuunnitelma/ Kaikki hankkeessa tuotettu materiaali löytyy VIOLA ry:n tai nettiturvakodin sivuilta: www.violary.fi/www.turvakoti.net

53

TAVOITE AAP-hankkeen tavoitteena oli parisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyn vahvistaminen ja ennaltaehkäisyä tukevien toiminta- ja työskentelymallien kehittäminen, kartoitustyön pohjalta, Pohjois-Karjalan alueella.