TEOKS!

m.)

Jatta Juhola (toi

1

Toimittanut Jatta Juhola

Teatteritoiminnan verkostoja kehitt채m채ss채

TEOKS! TEATTERITOIMINNAN VERKOSTOJA KEHITTÄMÄSSÄ

TOIMITUS: Jatta Juhola JULKAISIJA: Suomen Nuoriso-opisto, Teatterin osaamiskeskus -hanke GRAAFINEN SUUNNITTELU JA TAITTO: Mainostoimisto Groteski PAINO: Grano, Mikkeli 2014

4

ISBN 978-952-68212-0-7 (sid.)

ISBN 978-952-68212-1-4 (EPUB) © Tekijät, Teatterin osaamiskeskus -hanke ja Suomen Nuoriso-opisto 2014

Sisältö Esipuhe: Jatta Juhola........................................................................................................................6 Panu Mäenpää: Kulttuurinen nuorisotyö mielikuvitusten jengiytymistä............................................9 Tiina Puljujärvi: Voimavaroja ja tahtotilaa.......................................................................................13 Joonas Autio: Olis eres joku tuttu kattomas....................................................................................19 Minna Pasi: Teatterin osaamiskeskus - harrastajateattereiden tulevaisuuden palvelukeskus..............23 Laura Mboup: Pop Up - Teatterin osaamiskeskus – jos se yhteen meitä liittäis.................................29 Pirjo Virtanen: YTYÄ! – Yleisötyö tavoittaa laajasti...........................................................................35 Satu Olkkonen: Kunnallisen kulttuurityön jälkijättöisyydestä reiluun kulttuuriin...............................39 Jaakko Jokipii: Miksi kulttuurialan verkostoja on mahdotonta saada toimimaan?.............................45 Jatta Juhola: Teatterin osaamiskeskus – mitä, kenelle ja miksi?........................................................49

5

Esipuhe Teatteriharrastajille ei ole tarjolla riittävästi koulutusta. Tai jos on, se on liian kallista tai kaukana. Muita harrastajia ei pääse tapaamaan missään. Ryhmien ohjaajat puurtavat yksin ja palavat loppuun. Resursseja tai osaamista ei ole markkinointiin. Mistä löydetään kiinnostavia käsikirjoituksia, jotka mahtuvat pieneen budjettiin? Mistä löydetään ryhmälle ohjaaja? Muun muassa näiden käytännön tarpeiden ääreltä Teatterin osaamiskeskus on alkanut hahmottaa ääriviivojaan hankkeessa, jonka rahoitusinstrumenttina on Etelä-Savon maakuntaliiton myöntämä Euroopan Unionin rakennerahastotuki (EAKR).

Suomen Nuoriso-opiston toteuttaman hankkeen tavoitteena on ollut selvittää valtakunnallisen, verkostomaisen osaamiskeskuksen toimintaedellytyksiä osana Suomen Nuoriso-opistoa Mikkelissä.

Kumppaneina hankkeessa ovat Suomen Nuorisoseurat ja Mikkelin kaupunki.

Toteutuessaan osaamiskeskus kehittää esittävien taiteiden harrastusedellytyksiä edistäviä peruspalveluja ja erityisosaamista vaativia asiantuntijapalveluja sekä edesauttaa ammattilaisten työllistymistä harrastajateatterikentälle. Osaamiskeskus parantaa harrastaja- ja kesäteattereiden toimintaedellytyksiä kokoamalla toimijoita yhteen ja edistämällä näkyvyyttä. Selvitystyön taustalla on ollut Suomen Nuorisoseurojen kokoaman, teatteritoimijoista koostuvan teatteritoimikunnan suunnitelmat ja kartoitukset. Tausta-aineiston kattavuuden ansiosta, tai siitä johtuen, selvitystyötä päästiin käynnistämään konkreettisten toimenpiteiden kautta.

Osaamiskeskuksen mahdollisista palvelumuodoista valittiin mahdollisimman laaja kirjo, joiden tarvetta ja kiinnostavuutta testattiin käytännössä. Samalla tehtiin tutuksi osaamiskeskuksen toimintakonseptia. Selvityshankkeen pyrkimyksenä oli pystyä tekemään riittäviä johtopäätöksiä osaamiskeskuksen muodon hahmottamiseksi: mitä kaikkea osaamiskeskus voisi olla ja miten? Hankkeessa on muun muassa kartoitettu harrastajateatterikenttää, tarjottu koulutusta ja työpajoja, järjestetty seminaareja, käynnistetty valtakunnallisen teatteritoimijoiden verkoston eli teatteriagenttien toiminta ja julkaistu kirja. Toimenpiteiden joukkoon sisältyy hienoja onnistumisia, mutta myös epäonnistumisia.

Hankkeen toimintaa kaikkinensa on sävyttänyt pirstaleisuus - harrastajateatterikenttä on laaja ja moninainen, vakiintuneita valtakunnallisia toimijoita useita, joiden omatkin organisaatiot ovat muutosvaiheessa eikä verkostomaisen toiminnan hahmottaminen ilman selkeästi määriteltyä omistajuutta ole ollut ongelmatonta. Teatterin osaamiskeskus-hankkeen tarve on syntynyt nuorisoseurajärjestön harrastustoiminnassa, mutta samat lainalaisuudet pätevät harrastusalaan laajemminkin ja toiminnan tasolla osaamiskeskusta synnytetäänkin palvelemaan kaikkia teatterin harrastustoiminnan parissa toimivia.

Tämä julkaisu on toinen hankkeessa tuotettu teos. Ensimmäinen julkaisu, Draamalabra – teatteri työssä (2013), oli taiteellisen toiminnan mahdollisuuksia ja merkityksiä kasvatus-, ohjaus- ja nuorisotyössä avaava artikkelikokoelma. Käsillä olevan julkaisun tavoitteena puolestaan on esitellä niitä erilaisia näkökulmia, asenteita, odotuksia ja tarpeita, jotka Teatterin osaamiskeskuksen taustalla eri tasoilla vaikuttavat. Artikkelien haluttiin herättävän, ärsyttävän ja innostavan, mutta ennen kaikkea tavoittavan toimijan äänen.

Artikkelikokoelman aloittaa hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana toiminut Panu Mäenpää, joka työskentelee valtakunnallisen Nuori Kulttuuri -säätiön toiminnanjohtajana. Mäenpää peilaa osaamiskeskuksen toimintamallin hahmottamisprosessia kulttuurista nuorisotyötä vasten. Mäenpään

6

pohdintaa täydentäen siirrytään omakohtaisiin kuvauksiin teatteritoimijan ja -toiminnan nykytilasta draamakasvatuksessa ja harrastustoiminnassa eripuolilla Suomea. Tiina Puljujärvi toimii draamaohjaajana Kittilässä ja Joonas Autio tuottaa Seinäjoen Harrastajateatterikesää. Puljujärvi ja Autio kuuluvat teatteritoimijoista koottuun valtakunnalliseen Teatteriagenttien verkostoon. Saimaan Nuorisoseurojen suunnittelija Minna Pasi koordinoi alueellista teatteriverkostoa ja kehittää paikallisten teattereiden yhteistyötä Kaakkois-Suomessa. Pasi on vaikuttanut myös Teatterin osaamiskeskus -hankkeen ohjausryhmässä. Helsinkiläisessä Nuorten Toimintakeskus Hapessa työskentelevä teatteri- ja nuoriso-ohjaaja Laura Mboup hahmottelee teatterin osaamiskeskuksen ääriviivoja nuorten ja erityisryhmien teatterityöskentelyn kautta.

Teattereiden yleisötyö on mahdollisuus myös harrastajateatterikentällä. Kansallisteatterin yleisötyön kuraattori Pirjo Virtanen näkee yleisötyön leviävän ja laajenevan lopulta maan kaikkiin ammattiteattereihin. Virtasen mukaan teatteriharrastajien laaja joukko on osoitus taidemuodon elinvoimaisuudesta ja teattereiden yleisötyö voi toimia ponnahduslautana omaehtoiselle teatterin tekemiselle.

Teatteritaiteen tohtori ja pitkän linjan kulttuuritoimija Satu Olkkonen haastaa artikkelissaan kuntia uudistamaan asennettaan kulttuuriyhteistyöhön luovuuden nimissä. Laadukkaalle seudulliselle kulttuuriyhteistyölle kun yhä on tilausta. Yhtenä esimerkkinä Olkkonen esittelee ajatuksen taidelähtöisestä yhteiskunnallisesta yrityksestä. Projektipäällikkö Jaakko Jokipiin pohdinta kulttuuriverkostojen mahdottomuudesta kuvaa osuvasti osaamiskeskuksenkin hahmottamisen vaikeutta. Jokipiin skenaario esittelee kärjekkäästi yhteistyöverkostojen kipukohdat, mutta maalaa myös mahdollisuuksia. Toimivassa verkostossa jokainen pystyy kehittämään omaa keskittynyttä osaamistaan parhaalla mahdollisella tavalla koko verkoston hyödyksi.

Kokoelman päättää hankkeen tuloksia kokoava artikkeli. Selvitystyössä on pyritty hahmottamaan ja testaamaan sitä toimintaympäristöä, jossa Teatterin osaamiskeskus toimintansa aloittaa. Työskentely hankkeen tuloksia hyödyntäen jatkuu. Tätä kirjoitettaessa osaamiskeskuksen toimintamuotojen mallintaminen on jo käynnistetty Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa Taiteelle tekijöitä -hankkeessa, jota Suomen Nuorisoseurat toteuttaa.

Kun Draamalabran tekstit pyrkivät osoittamaan teatterilähtöisten menetelmien merkityksellisyyden, osoittaa käsillä oleva artikkelikokoelma erilaisin äänenpainoin, että tilaus teatterin harrastustoimintaa kokoavalle osaamiskeskukselle on olemassa.

Lämpimät kiitokset kaikille artikkelien kirjoittajille. Kiitokset myös kaikille hankkeen toimintaan osallistuneille sekä erityisesti sitoutuneelle ja innostavalle ohjausryhmälle: Panu Mäenpäälle (Nuori Kulttuuri -säätiö), Fanny Vilmilälle ja hänen jälkeensä jatkaneelle Elina Järvelälle (Suomen Nuorisoseurat), Elina Suorannalle (Suomen Harrastajateatteriliitto), Janne Lahtialle (Suomen Nuoriso-opisto), Kristiina Markkulalle ja Marita Kajanderille (Mikkelin kaupunki) ja rahoittajaa edustaneelle Heli Gyntherille (Etelä-Savon maakuntaliitto). Kiitos kuuluu myös loppuvaiheessa ohjausryhmätyöskentelyssä mukana olleille Jari Tuonoselle (Pieksämäen seutuopisto) ja Sampsa Konttiselle (Savonlinnan musiikkiopisto).

Mikkelissä 6.8.2014 Jatta Juhola Projektipäällikkö, Teatterin osaamiskeskus -hanke Suomen Nuoriso-opisto Paukkula

7

Panu Mäenpää on Nuori Kulttuuri – säätiön toiminnanjohtaja ja Teatterin osaamiskeskus –hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja.

8

PA N U M Ä E N PÄ Ä

Kulttuurinen nuorisotyö mielikuvitusten jengiytymistä Teatteri osaamiskeskus –hankkeen puheenjohtajana toiminen on ollut yksi mieluisimmista työtehtävistäni vuosiin. Mikkeliin on tullut matkustettua suurin odotuksin ja ajatustenvaihto Suomen Nuorisoopistossa ei ole jättänyt ikänä muuta kuin odottavan tunteen paluujunaan istuessa. Ohjausryhmämme on ollut äärimmäisen keskusteleva ja Jatta Juholan innostusta ja periksiantamatonta pyrkimystä kohti parhautta on ollut enemmän kuin miellyttävää seurata. Samanaikaisesti tämän projektin kanssa edustamani säätiö järjesti kaikkien aikojen ensimmäistä Kulttuurisen nuorisotyön kehittämispäiviä, joissa myös saimme koottua ammattilaisia yhteen keskustelemaan kentän laajuudesta ja sisällöstä.

Seuraavaksi aion listata muutamia huomiota sekä alueellisesta että valtakunnallisesta yhteistyöstä ja sen puutteessa, haasteista ja onnistumisen kokemuksista. Nämä huomiot ovat täysin minun omia mielipiteitäni.

MITÄ KULTTUURINEN NUORISOTYÖ ON? TEENKÖ MINÄKIN SITÄ?

Kun kahdeksan vuotta sitten aloitin työt, Leena Ruotsalainen soitti minulle lähes ensimmäisellä työviikollani kysyen, mikä on Nuoren Kulttuurin määritelmä kulttuurisesta nuorisotyöstä. Ei ollut mitään aavistustakaan, termi oli minullekin täysin uusi. Sitäkö tämä on? Sitäkö minä teen?

Ja kahdeksan vuotta myöhemmin kokoonnuimme Hanasaareen pohtimaan sitä 150 ihmisen voimin. Kolme päivää puhetta, puhetta, puhetta. Tulimme varmaankin hullua hurskaammaksi, mutta valmiiksi emme työtä silloinkaan saaneet. Se oli kuitenkin ilahduttavaa, että kaikki olivat sitä mieltä, että tämän termin alle voimme itsemme sijoittaa.

Yhteistä kaikissa keskusteluissa oli vahva tunne siitä, että nuoren kasvu ja hyvinvointi on aina keskiössä. Se, että taide tukee nuoren omaa kasvua ja näkökulmia itseensä ja ympäröivään maailmaan.

Samalla kuitenkin haluttiin painottaa sitä, että taidetta ei tule, eikä voikaan nähdä pelkästään välineenä. Rinnakkain on kulkeva kaksi tavoitetta: nuoren vahvan kasvun tukeminen ja taiteellisen taidon kehittyminen. Näiden kahden tavoitteen vahvuus on myös alamme kenttää hieman jakava heikkous.

TAIDETTA! Taiteen kontrolloimattomuus on hyvä työpari itsetuntemuksen kehittymiseen; se mahdollistaa kokemuksen kahleettomuuden. Mielikuvituksen ruokkiminen onnistumisen kokemuksilla auttaa kartoittamaan kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita voisimme muuten itseltämme kieltää. Samalla tavoin kuin emme voi määritellä taidetta, tulisi meidän suhtautua myös nuoriin, joita saamme työmme parissa kohdata. Tehtävänähän ei ole kouluttaa pelkästään yhteiskunnalle hyödyllisiä, tuottavia yksilöitä, vaan

9

mielessä tulee pitää nuorisotyön, minun mielestäni, vahvin määritelmä: nuoren oman itsetuntemuksen kehittämisen tukeminen. Olemme tottuneita taiteellista työtä ohjatessa ottamaan esiin ja käyttöön paitsi taiteilijan vahvuudet, niin myös ne heikkoudet, jotka huutavat ulospääsyä arkailun ikeestä.

Samalla tavoin tulee meidän suhtautua kaikkiin niihin heikkoihin signaaleihin, joita nuoren taiteilijan ilmaisussa, olemuksessa ja viittauksissa tulee esiin. Taiteellinen päämäärä tulee kuitenkin pitää vahvasti mielessä, sillä se on meidän vahvuutemme verrattuna muihin nuorisotyön kentän toimialoihin. Tuottavuuden yhteiskunnassa meidän toimialallamme ahertavat nuoret toden totta TUOTTAVAT jotakin: näköaloja yhteiskunnasta, yhteiskuntaan. Taiteellisten lopputulosten tutkiminen on ensiarvoisen tärkeää kahdestakin syystä: 1) tutkimuksen avulla saamme objektiivista dataa siitä, mitä toimintamme on ja täten voimme saavuttaa kauan kaivattua uskottavuutta toimialalle ja 2) taiteelliset lopputulokset kertovat meille siitä, miten yhteiskuntaa ja sen eri säkeitä uudet sukupolvet käsittelevät, tai jättävät käsittelemättä.

NUORISOTYÖTÄ!

Uskottavuushaaste on meille heitetty niin taiteen puolelta kuin nuorisotyöstäkin. Nuorisotyön alalla meidät helpolla leimataan taidehörhöiksi, jotka kulkevat ympäri metsää virkkaamassa puille sukkia.

Meidän ei tule pitää nuorisotyöllisiä tavoitteita vakan alla, vaan myös tuoda rohkeasti esiin kasvatuksellisia tavoitteitamme. Itsestään selvyyksiä nämä asiat ovat meille, mutteivat kaikille. Barrikaadeille ei pidä mennä karjuen ”taide on tärkein”, vaan kertomalla, miksi se on tärkein.

Kulttuurinen nuorisotyö sopii kaikkiin nuorisotyön eri muotoihin, sillä kaikilla meillä on syntymästä saakka mielikuvitus ja halu ilmaista itseämme, usein vain vaellamme pimeässä, ilman työkaluja tunteiden ja kysymysten ilmaisemiseen. Oli sitten kyse erityisnuorisotyöstä, nuorisotyöstä maahanmuuttajien kanssa, syrjäytymisuhan alaisten nuorten kanssa tai niin sanotusti ”hyvin pärjäävien kanssa”, kaikki nämä nuoret ihmiset haluavat ilmaista itseään ja haluavat huomiota joltain ulkopuoliselta, joltain aikuiselta. Sillan rakentaminen luottamukselliseen, vuorovaikutteiseen suhteeseen syntyy helposti taiteen kautta. Tässä jälleen peräänkuulutan tutkimusta ja tiukkoja faktoja lukujen kera. Niitä on paitsi meidän itsemme kerättävä, niin saatava myös ulkopuolisia tahoja niitä keräämään. Oma työ on sanoitettava niin, että muutkin ymmärtävät. Tämä tuntuu yleensä olevan suurin ongelma: tyydymme taputtelemaan toisiamme hyvästä työstä ja/tai kapsahtamaan toistemme kaulaan siitä, kuinka väärinymmärrettyjä olemme. SE LOPPUKOON NYT! Ei mitään vänisemistä eikä huonoa itsetuntoa, vaan otat itseäsi niskasta kiinni ja lopetat nöyristelyn. Kyllähän sen nyt jokainen näkee minkä tahansa projektin jälkeen, millaista jälkeä on jättänyt osallistujiin. Sinä olet ammattilaisena antanut mahdollisuuden nuorelle taiteilijalle jättää jäljen itseensä.

KILPAILUA VAI YHTEISTYÖTÄ?

Parhaimmillaan Teatterin osaamiskeskus -hanke on näyttänyt minulle, miten Etelä-Savon toimijat ovat löytäneet OLEMASSA OLEVILLA resursseilla mahdollisuuden auttaa hanketta. Keskustelut ovat johtaneet tekoihin ja mietintöihin siitä, miten omalla alueella voidaan saada aikaiseksi tehokasta toimintaa.

Erityisesti on ilahduttavaa se, että asia edellä on menty, eikä epätoivoisesti ole vartioitu omaa reviiriä.

Hankkeen rahoituksen avulla olemme olleet voimautetut tekemään uusia avauksia, siinä missä olemassa olevat resurssit ovat antaneet hyvän aivoriihen ja ideointisammon.

Kulttuurisen nuorisotyön kehittämispäivät näyttivät meille kaikille koko kentän kirjavuuden. Osa työskentelee hyvinkin perinteisten kerhotoiminnan parissa, joissa keskitytään esim. kansanperinteen eteenpäin viemiseen yhden harrastuslajin kanssa kun taas isommissa taajamissa digitaaliset taiteen muodot ja katutaide ovat ohittaneet perinteisemmät lajit. Osallistujien palautetta lukiessa oli hyvin

10

nähtävissä aika karkea jako nimenomaan perinteen vaalimisen ja uudistamisen välillä. Molemmat osapuolet ovat kokeneet toisen osapuolen ohjelman itselleen vieraaksi. On erittäin tärkeää, että osaisimme pitää aikuisina mielemme avoimina molempiin suuntiin ja oman reviirin puolustamisen sijaa keskittyisimme miettimään, mitä hyötyä meillä voisi olla keskenään toimiessa. Harrastajamäärät molemmissa ryhmissä osoittavat sen, että molemmille on tarvetta ja tilausta.

Avainasemassa on nyt yhteistyö ja yhteinen rintama. Jotta voimme saada uskottavan äänen kuuluviin, on meidän keskinäisen kilpailun sijaan tultava yhteen, asian ytimeen. Pahimpia vihollisia tällä hetkellä ovat toimijat, jotka haluavat vain nopean näkyvyyden ja äkkipikaisen tien näennäiseen asiantuntijuuteen. Sen sijaan, että kukaan meistä yrittäisi teeskennellä asiantuntijaa itse tai verhota puhetulvaan oman järjestönsä haparoivaa asiantuntijuutta, on tärkeää pitää korvat avoinna ja olla valmiina keskusteluun ja myöskin oman toimintansa kriittiseen arviointiin, niin itse kuin myös muidenkin taholta. Niin ihmeellistä kuin se onkin, oman toiminnan arviointi ulkopuolella voi olla juuri se, joka parhaiten pelastaa meidät tuholta.

Tästä innostuneena olemmekin Nuoressa Kulttuurissa tehneet hyvää yhteistyötä Nuorisotutkimusseuran kanssa ja tulevana syksynä järjestämme arviointitilaisuuden, jossa niin nuoret, toimijat ja ministeriö pääsevät arvioimaan ja suuntaamaan työtä eteenpäin. Tällä tavalla varmistetaan myös kaikkien toimijoiden omistajuuden tunne asiaan. On pelottavaa, jos vain tyydymme miettimään strategiaa omassa toiminnassa olevien kesken, siksi paikalla on myös yhteistyökumppaneita kollegiaalisista järjestöistä. Tällöin takaamme myös vahvan avoimuuden, vaikkakin se altistaa siihen monien järjestöjen pelkäämään ideoiden varastamiseen. Tulkoon ideat varastetuiksi, kunhan tulevat käytäntöön ja nuorten hyväksi, sanon minä.

TEATTERIN OSAAMISKESKUS –HANKE JA TULEVAISUUS Puheenjohtajana olen erittäin tyytyväinen hankkeeseen. Se on osoittanut, että facebook-ryhmistä huolimatta yhteen kokoontuminen on kantanut hedelmää. Se on tuonut paitsi ohjausryhmän kokoon, niin se on kerännyt Suomesta asialle omistautuneita toimijoita viemään omaa ammattitaitoaan muiden käyttöön. Tässä artikkelikokoelmassa on mahtavia esimerkkejä siitä, kuinka ammattilaiset ovat antaneet oman mielikuvituksensa mennä ja esiin on tullut erinomaisia ideoita projekteiksi. Onneksi ammattilaisina on ollut myös käytössä taidot, joilla saamme ne toteutettua. Mutta kuten nuortenkin kanssa, mekin tarvitsemme tukea ja huomiota ja siksi osaamiskeskuksen taivalta tulee jatkaa. Sen tulee toimia nimenomaan ammattilaisten tankkaamona, silloin kun omassa työssä menee nihkeästi, mutta myös silloin, kun onnistumisen riemua haluaa jakaa muillekin.

Hankkeen päättymisen jälkeen toivoisin meiltä valtakunnallisilta toimijoilta vahvaa halua miettiä, miten haluamme kulttuurisen nuorisotyö asiaa viedä yhdessä eteenpäin. Itse olisin valmis säätiömme puitteissa lähtemään kenttää kokoavaksi toimijaksi, koska säätiöllä itsellään ei ole minkäänlaista menneisyyden painolastia tai taustatoimijoita, joilla olisi muuta mielessä kuin tämän tärkeän asian eteenpäinvieminen.

Kulttuurisen nuorisotyön kehittämispäiviä tulemme varmasti jatkamaan tulevaisuudessakin, koska lopputuloksena oli vahva yhteistoiminnallinen henki. Aivan kuten tämän hankkeen ohjausryhmän tapaamisissa ja seminaareissa. On tärkeää muistaa tänä digitaalisena aikana, ettei mikään korvaa ihmisten yhteen kokoontumista. Ei mikään.

11

Kuva: Esa Reivo

Tiina Puljujärvi on 36 -vuotias draamaohjaaja Kittilästä, joka on ajautunut ammattiin vahingossa, mutta hurahtanut siihen sydänjuuriaan myöten. On opiskellut kuvataiteita, taideteollista muotoilua ja sittemmin elämänsä ammatin löydettyään draamakasvatusta avoimessa yliopistossa. Ohjaa päätyönään Kittilässä erilaisia draama-ja teatteriryhmiä. Motto: Kaikki on mahdollista.

12

TIINA PULJUJÄRVI

Voimavaroja ja tahtotilaa Helteeseen hermostuneita pilviä Pohjanmaan lakeuksien yllä. Hikinen bussi tulvillaan naurua, laulua, likaisia jalkapohjia, märkiä pyyhkeitä, onnea ja haikeutta. Tavarasäiliössä teatterimeikit ja jalkapallovarusteet sulassa sovussa sylikkäin. Kittilän jalkapallo- ja teatterinuoret huoltajineen ovat juuri palaamassa reilun viikon mittaiselta futisturnaus &kulttuurimatkalta Pohjois-Tanskasta. Dana Cup on yksi maailman suurimmista futisturnauksista, jonne saapui tänä vuonna 49:stä eri maasta 20 000 pelaajaa ,eli noin kolme kertaa enemmän kuin Kittilän kunnassa on asukkaita. Reissu on ollut upea, on ehditty nähdä ja kokea paljon uutta ja ihmeellistä. Matkailu avartaa! Vaikka matkaväsymystä onkin nauruhysteriakohtauksista päätellen reippaasti ilmassa, kovasti suunnitellaan jo uutta reissua jonnekin päin maailmaa. Espanja, Italia, Saksa? No mikä ettei. Mukana ollaan!

Kotimatka Tanskasta Kittilään bussilla körötellen on kohtuullisen pitkä, ja tarjoaa oivan tilaisuuden haastatella nuoria artikkelin aiheeseen liittyen. ”Huonoa on se, että me ollaan niin kaukana kaikesta. Miksi kaikki tapahtuu aina jossain Helsingissä, miksei Kittilässä?”, toteaa eräs nuorisoteatterilainen harmistuneena, ja muut nyökkäilevät vieressä.

No niinpä. Suomi on tulvillaan erilaisia teatteritapahtumia ja muita kulttuuririentoja, joihin meillä pitkien välimatkojen ja taloudellisten resurssien vuoksi on vain hyvin harvoin mahdollista osallistua.

Ja todella harvoin niitä tosiaan tullaan meidän palkisille järjestämään. Etenkin nuorille suunnatut kulttuuritapahtumat rajoittuvat lähinnä keväisen matkailusesongin aikaisiin bändikeikkoihin, muuten on laitettava hattu kiertämään ja tienattava sievoinen summa päästäkseen edes lähimpään kaupunkiin Rovaniemelle. Mutta nuorten hinku ja palo periferian kupeesta maailman sykkeeseen on kova, joten olemme tehneet kovasti työtä päästäksemme aika ajoin tuulettumaan.

Luovuus kumpuaa tylsyydestä, vai miten se oli. Ajatus Tanskaan lähtemisestä syntyi hetkellisestä päähänpistosta, niin kuin moni muukin loistava juttu, jonka olemme toteuttaneet. Sattumoisin samaan suuntaan hinkusi myös paikallinen jalkapalloseura, joten pian oltiinkin jo yhdessä reissubudjettia laskemassa. Ja kun yli puolet teatterinuorista sattuu pelaamaan myös jalkapalloa, oli yhtälö valmis.

Lopulta matkakassa kerättiin talkoolaisten hartiavoimien ja paikallisten yhteistyökumppaneiden avulla alle puolessa vuodessa. Kaikki on mahdollista jos vain voimavaroja ja tahtoa riittää!

Voimavaroja ja tahtotilaa tarvitaan paljon myös teatteriohjaajan yksinäiseen työhön, sillä alan kollegoita täällä pohjoisessa ei ole turhan tiuhaan näköpiirissä. Tällä hetkellä paikallinen teatteritoiminta pyörii pääosin yhden naisen orkesterina, joten on sanomattakin selvää, ettei sen tuottamat äänet ole yhtä monimuotoiset ja vahvat kuin usean erilaisen soittimen luomassa symbioosissa. Kun muita ohjaajia vierailevia tähtiä lukuun ottamatta ei juurikaan ole, myös vastuu ja eri työtehtävät on kannettava yksin. Ja se työ, josta palkka maksetaan (ohjaustunnit), on vain jäävuoren huippu. Draa-

13

14

Nuorisoteatteri. Kuva: Anssi Tapio

15

”

Meillä pienten paikkakuntien

harvinaisilla kulttuurityöntekijöillä

voi olla hyvät verkostot ja yhteistyö-

mahdollisuudet paikallisiin tahoihin, mutta kontaktit oman alan kollegoihin ja kotipaikkakunnan ulkopuoliseen kulttuuritoimintaan olemattomat.

”

matuntien suunnittelu, tekstiviestirumbat, ruokahuolto, retkien ja leirien valmistelu näin muutaman mainitakseni on aikaa vievää puuhaa. Työryhmien tuottamat näytelmäproduktiot, joissa ohjauksesta, käsikirjoituksesta, lavastuksesta, puvustuksesta ja tekniikasta vastaa useat eri ihmiset, tuntuu utopistiselta näistä olosuhteista katsottuna. Mutta kovalla työllä, sinnikkyydellä, tahdon ja innokkuuden voimalla olemme saaneet silti pienellä porukalla hienoja juttuja aikaan.

Teen työtä nuorten hyväksi, mutta se on minulle itsellenikin hyvin inspiroivaa ja antoisaa. Työllä, joka on pikemminkin elämäntapa, on kuitenkin myös haastavat puolensa. Ilman työryhmän ja kollegoiden läsnäoloa oma jaksaminen on joskus koetuksella, ja koen, että minulla on vielä paljon opittavaa jaksaakseni jatkaa energisenä työssäni vielä vuosia eteenpäin. Ohjaajan yksinäisyys heijastuu myös tekemisen tasoon, sillä yksin puuhatessa on vaikea saavuttaa samaa tasoa kuin mitä työryhmän kanssa olisi mahdollista. Nuorten palo teatterin tekemiseen on voimakasta, ja halu kehittyä ja tehdä yhä haastavampia produktioita on tietysti kova. Niinpä työnkuvaani kuuluu olennaisesti myös sisäinen taistelu riittämättömyyden ja armollisuuden tunteen rajamailla. Enempää ei pysty, mutta vähempikään ei riitä. Kun aikaa ja energiaa pitäisi jäädä myös itselle ja perheelle, siinä onkin jo riittävästi haastetta yhdelle ihmiselämälle.

Olen toki erittäin kiitollinen siitä, miten hyvin olen työllistynyt draamaohjaajana alueellani, ottaen huomioon lähtötilanteen neljä vuotta sitten. Aloittaessani Kittilässä harrastajateatterin harrastelijaohjaajana vuonna 2011 nuorisoteatteriryhmässä oli vain neljä henkilöä. Mutta väen vähyydestä huolimatta teimme työtä innoissamme, ja saimme sitä kautta herätettyä kiinnostusta teatterin tekemiseen laajemminkin. Kun katsomoissa istuneet nuoret näkivät kaverinsa loistavan lavalla, he tulivat näytöksen jälkeen vetämään hihasta ja ilmoittautuivat mukaan toimintaan. Vuosi vuodelta teatteriryhmien määrä on kasvanut, ja nyt kaikilla kunnan lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus harrastaa teatteria, sillä kierrän ohjaamassa draamapajaa viikoittain myös kaikissa sivukylien kouluissa. Kittilän kunta on ollut upeana tukena, ja yhteistyö etenkin nuoriso-, koulu-, ja kulttuuritoimen kanssa on ollut antoisaa, ja

16

olemme saaneet sieltä paljon henkistä ja taloudellista tukea toimintaamme. Toki toimintaan liittyviä ongelmia on silti monenlaisia, esimerkiksi teatteritilan remontti on joutunut odottamaan ja väistymään kiireellisempien remonttien tieltä. Luulenpa, että lupauksista huolimatta Volvo-parkani saa toimia vielä pitkään teatteritarvikevarastona, ja omat lapset sulloutua sinne takapenkille sekaan minne mahtuvat.

Vaikka saammekin kunnalta avustusta toimintaamme, ei niillä rahoilla yksistään vielä kovin suuria juttuja tehdä, etenkin kun vapaa sivistystyö on määrärahojen leikkausten nonstop –hittilistalla.

MITÄ SITTEN PITÄISI TEHDÄ, ETTÄ ASIAT OLISIVAT PAREMMIN? Ensimmäiseksi tärkeintä on pitää huolta omasta jaksamisesta, jotta säilyy into tehdä työtä sydämellä.

Ilman sitä tällaista työtä ei voi tehdä. Jos itse ei koe tekemisen riemua, tarttuu se sama tunne helposti ohjattaviin nuoriinkin, ja silloin koko toiminta on aika turhaa. Ideaalitilassa työryhmä ja kollegat olisivat lähellä, jolloin ongelmatilanteisiin löytyisi nopeasti luovia ratkaisuja, teatteritoiminta olisi elävää, poikkitaiteellista ja monimuotoista. Pienellä kaukaisella paikkakunnalla tällainen toivomus ei ikävä kyllä taida kovinkaan helposti toteutua, kaupunkiympäristö tuntuu houkuttelevan urakehitysmahdollisuuksien puolesta teatterialan tekijöitä enemmän puoleensa. Jotta asiat olisivat paremmin, ei mielestäni pidä heittäytyä surkuttelemaan sitä mitä puuttuu, vaan ammentamaan siitä, mitä on tarjolla. Esimerkkinä hyvästä yhteistyöstä muiden kuin oman alan tahojen kanssa edellä mainitsemani Tanskan matka, joka toteutettiin yhdessä paikallisen palloseuran kanssa.

Olen äärimmäisen iloinen ja kiitollinen päästessäni mukaan Teatteriagenttitoimintaan, joka on todellinen henkireikä ja ehtymätön inspiraation lähde itselleni. Teatteriagenttitoiminnan kautta olen tavannut niitä kauan kaipaamiani kollegoita, ja tapaamisemme ovatkin olleet hyvin antoisia. On ollut helpottavaa huomata ettei ole ongelmien kanssa yksin, ja olen oppinut avaamaan silmäni niille asioille, jotka omalla paikkakunnalla ovat hyvin. Nämä tapaamiset ovat vahvistaneet ajatustani siitä, että mikä tahansa on todella mahdollista olosuhteista huolimatta - etenkin jos kykenee kääntämään ne edukseen.

Meillä pienten paikkakuntien harvinaisilla kulttuurityöntekijöillä voi olla hyvät verkostot ja yhteistyömahdollisuudet paikallisiin tahoihin, mutta kontaktit oman alan kollegoihin ja kotipaikkakunnan ulkopuoliseen kulttuuritoimintaan olemattomat. Omakohtaisen kokemuksen perusteella tiedän, että omalla alueella toimimiseen saa valtavasti apua ja tukea kun hetkeksi saa ottaa hieman etäisyyttä ongelmiin ja pääsee pohtimaan niitä oman alan kollegoiden kanssa. Koen, että Teatterin osaamiskeskuksen yksi tärkeä tehtävä voisi olla tällaisten tapaamisten ja kohtauspaikkojen järjestäminen, josta kaltaiseni yksinpuuhastelevat saisivat henkistä tukea ja tsemppiä, ja konkreettisia työkaluja toiminnalleen omalla paikkakunnallaan. Toivon myös, että Teatterin osaamiskeskuksen myötä Kittilän nuorten toive kuultaisiin, ja valtakunnallisia nuorten teatteritapahtumia ja kokoontumisia järjestettäisiin laajemmin ympäri Suomea, pohjoisia kolkkia myöten. Pohjois-Suomessa nuorten teatteriharrastus suurempia asutuskeskuksia lukuun ottamatta on hyvin pientä, ja näin uskon olevan myös monissa muissa Suomen pikkupaikkakunnilla. Mielestäni olisi tärkeää tehdä aktiivista tiedottamista, jalkautua ja järjestää tapahtumia näillä hiljaisilla paikkakunnilla. Taide ja teatteri kuuluu kaikille, ja erityisen tärkeää sitä on viedä sinne, missä sitä ei vielä ole.

17

Joonas Autio on Seinäjoen Harrastajateatterikesän tuottaja sekä nuorisoseura-aktiivi. Muilta teattereilta hyviksi havaituilla keinoilla hän luotsaa eteenpäin Kortesjärven Ylikylän Nuorisoseuran teatteriryhmää.

18

JOONAS AUTIO

Olis eres joku tuttu kattomas -Älkää vaan koskaan paikatko tätä reikää täs verhos. Tästä on niin hyvä tiirailla, ketä katsomossa istuu.

Näin ohjeisti jo vuosikymmen sitten kansanedustaja Susanna Haapoja minua kun ennen aloitusjuontoa listasi tuttaviaan nuorisoseuran salissa.

Susanna on ollut kuollut jo puoli vuosikymmentä ja reikä verhossa on edelleen paikallaan. Minä en ole kuitenkaan siitä pahemmin kurkistellut. Minä en tuttuja katsomossa näe!

Pohjalaisiin liitetään jos jonkinlaisia mielikuvia: tuo juro, yrittelijäs kansanosa, joka kehuu omia saavutuksia joka käänteessä. Siunaa ittes! Pohojalaaset tuloo! Muut, rauhallisemmat ja pohjalaisia hieman huvittuneena seuraavat maamme heimot, pitävät tätä oman hännän nostatusta vain kulissina. Voin kokemuksen syvällä rintaäänellä kertoa! EI OLE KULISSIA! ON TOTISTA TOTTA! Olen istunut muutaman vuoden Seinäjoen Harrastajateatterikesän neuvottelukunnassa, jonka yksi kokous osuu aina Harrastajateatterikesän lauantai aamulle. Joka vuosi asialistalla on kohta ”tunnelmia Harrastajateatterikesästä”. Puna poskillani kirkastuu sitä mukaa kun lähestymme tätä kirottua kohtaa ja kun puheenjohtaja kääntyy katsomaan minua ja kysyy: kuinkas Joonas paikalliset ovat tänä vuonna tulleet katsomaan esityksiä, on poskeni jo paloauton punaiset ja haluaisin olla missä tahansa muualla kuin kokouspöydän ääressä. Irtaudun ruumistani ja kuulen oman hennon ääneni sanovan: no näin mä eilen siinä iltanäytöksessä yhden tutun, joka oli kolme kesää sitten naapuripitäjän kesäteatteriesitykses piika-likkana. Jos häpeään voisi kuolla, kuolisin joka kerta tässä kohdassa kokousta.

En edes valehtele! Tämä on oikea ongelma! Yksi mieleenpainuvimmista tapauksista sattui muutama vuosi sitten Seinäjoen Harrastajateatterikesässä teatterin ovien edessä kun kohtasin erään maakunnassa vaikuttavan harrastajanäyttelijän. Intopiukeana kipitin kysymään tuntemuksia nähdyistä esityksistä. ”Ei kuule…mä en oo käyny kattomas mitään. Nää on aina niin tekotaiteellisia. Ajoin ohi ja ajattelin tulla kattomaan, onko täällä oikeasti väkeä.” En oikein tiennyt mitä vastata ikkunan läpi tiiraavalle tuttavalle. Ajoit ohi ja päätit tulla katsomaan, onko täällä ihmisiä? Kiitos, toivottavasti sait eväitä tästä syysesityskaudelle.

En minäkään täydellinen teatteritoveri ole. En ajele hurmioituneena ympäri maakuntaa jokaisessa esityksessä hakkaamassa kämmenpohjiani verille ja uhraa kaikkea liikenevää vapaa-aikaani esittävän taiteen alttarille. Vuodessa yritän kuitenkin ehtiä näkemään edes kymmenkunta esitystä. Samaa suosittelisin muillekin harrastajateatterin tekijöille. Miksi harrastajan kannattaa käydä katsomassa muiden ryhmien esityksiä? Onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella?

Muiden esityksiä kannattaa käydä katsomassa pelkästään oppimiskokemuksen vuoksi. Kun itse puurtaa vuodesta toiseen yhdessä ja samassa ryhmässä on hyvä tuulettaa välillä toimintatapoja ja

19

”

Muiden esityksiä kannattaa käydä katso-

massa pelkästään oppimiskokemuksen vuoksi. Kun itse puurtaa vuodesta toiseen yhdessä ja samassa ryhmässä on hyvä tuulettaa välillä toimintatapoja

”

ja vakiintuneita kaavoja.

Orvokki Aution näytelmästä Pesärikko. Kuva: Kortesjärven Ylikylän Nuorisoseura/Jukka Kontkanen

20

vakiintuneita kaavoja. Joskus aidan takana siintää vehreääkin vihreämpi nurmikenttä, joskus mukana on ruskeita laikkuja. Eikä harrastajateatterikokemuksessa keskitytä enää pelkkään näyttelijätyöskentelyyn. Nyt haaste juuri sinulle pohjalainen (tai ei-pohjalainen) lukijani. Päätä lähteä harrastajateatteriin!

Aloitetaan valitsemalla esitys. Mistä sinä etsit tietoa? Netti? Sanomalehti? Ota ruutupaperia ja kirjaa itsellesi ylös miten toimit, hieno sana tälle toiminnalle on dokumentointi; palataan siihen myöhemmin. Kirjoita nyt vain!

Hyvä, löysit esityksen! Onko kaikki tarvittava tieto ilmoituksessa? Puuttuuko jotain? Kirjoita taas ruutupaperille havaintosi. Kuinkas lippujen kanssa? Pelkästään ovelta? Puhelinmyynti vai nettivarausjärjestelmä? Samalla kun varaat lippuja, tee taas ruutuvihkoosi merkinnät havaitsemistasi asioista. Nyt vihko kiinni ja odottamaan esityspäivää. Älä ota ruutuvihkoa mukaan esityspaikalle. Paljastuisit heti ja näyttäisit nololta pankin kuulakärkikynän ja Hello Kitty-vihkosi kanssa. Joudut nyt painamaan asioita mieleesi. Aloitetaan teatteriin saapumisella. Oliko paikalle helppo löytää? Olisiko opasteita tarvinnut olla enemmän? Kuinka asiointi lippuluukulla onnistui? Oliko palvelu ystävällistä? Tulit hyvissä ajoin paikalle, joten sinulla on aikaa silmäillä aulassa. Yleinen siisteys? Valaistus? Tiedätkö heti mihin suuntaan lähteä jos pitää käydä puuteroimassa nenää?

Näytelmästä saat tehdä omat johtopäätökset itse. Siihen en anna mitään kummempia vinkkejä.

Ota kuitenkin käsiohjelma mukaasi ja taittele se kotona vihkosi väliin.

Väliaika! Kahvia ja pullaa! Saludoa vai presidenttiä? Pirkan paistovalmiita pullia joiden päälle ei ole vaivauduttu ripottelemaan edes raesokeria vai Juha Miedon kämmenpohjan kokoisia mansikkaleivoksia? Kiinnitä huomiota myös hintatasoon. Väliaika alkaa olla ohi. Kuulutettiinko siitä? Ehditkö rauhassa omalle paikallesi saliin?

Kulttuurimatkailu jos mikä avartaa! Kirjoita nyt vihkoosi kaikki havaintosi. Tee tämä dokumentaatioksi kutsuttu osa huolella. Olit asiakas, kohdeltiinko sinua kuninkaana vai olitko harrastajateatterille vain se pakollinen paha joka nyt sattui tuomaan muutaman hassun roposensa yhteisen harrastuksen ylläpitämiseen? Ole oman kokemuksesi herra ja pyöräytä viivan alle kouluarvosana kokemuksestasi.

Keitä kahvit ja voitele itsellesi voileipä. Olet dokumentoinut itsellesi prosessikuvauksen harrastajateatterikokemuksesta. Seuraava tehtäväsi on haastaa omasta teatteristasi lisää väkeä käymään harrastajateatterissa ja tekemään tämän saman rankan kirjallisen urakan. Pian ryhmällänne on useamman erilaisen kokijan kirjallinen tuotos asioista jotka ilahduttaa tai vihastuttaa harrastajateattereissa.

Muiden vahingosta viisastuneina teet ryhmäsi kanssa pikaiset korjausliikkeet oman teatterin toimintaan. Olette edelläkävijöitä! Huomioitte yleisönne kuin oman jälkikasvunne. Mieti, minkä arvosanan sinun teatterisi katsojat antaisi teidän teatterin järjestelyille.

Käy harrastajateatterissa: pääset trossaamaan eli kehumaan, miten hienosti sinun harrastajateatterissa asiat on! Komiaa, sanoo duudsoni!

21

Minna Pasi on Saimaan Nuorisoseurojen suunnittelija, joka vastaa alueensa harrastajateatteritoiminnan erityisesti lasten ja nuorten toiminnan kehittämisestä. Hän toimii linkkinä ja koordinaattorina niin valtakunnallisten teatteritoimijoiden kuin paikallisryhmienkin välillä.

22

M I N N A PA S I

Teatterin osaamiskeskus – harrastajateattereiden tulevaisuuden palvelukeskus Harrastajateatteriryhmien ohjaajien ajatuksia Teatterin osaamiskeskuksesta ja muutamia jo hyväksi havaittuja käytänteitä MILLAISIA TARPEITA JA TOIVEITA HARRASTAJATEATTERIRYHMILLÄ ON TEATTERIN OSAAMISKESKUKSELLE? Harrastajateatteriryhmien ohjaajat kokivat Teatterin osaamiskeskuksen toiminnan mahdollisuutena.

Osaamiskeskus voi olla parhaimmillaan harrastajaryhmien apuna ja tukena monella eri tavalla. Osaamiskeskuksen rooli nähdään vahvasti linkkimäisenä, neuvovana tahona, jonka koordinointi ja ohjaajahuollollinen ote rikastuttavat harrastajateatteriryhmien toimintaa. Toisaalta osaamiskeskuksella on suuri haaste tavoittaa valtakunnallisesti kaikki harrastajateatteriryhmät. Avuksi tähän on jo luotu teatteriagenttien verkosto. Myös Nuorisoseurojen aluetoimistot ja muut teatteritoimintaa harrastavien liittojen alueelliset toimijat ovat linkki tavoittaa ryhmät, joille Teatterin osaamiskeskuksen palveluja tarjotaan.

TUOTANTONEUVONTAPALVELU Haastatteluissa ohjaajat toivoivat Teatterin osaamiskeskuksen olevan tulevaisuudessa harrastajateattereiden tuotantoneuvontapalvelu. Osaamiskeskus neuvoo ryhmiä eteenpäin ”harrastajateatterin ensiaputilanteissa” kuten mihin pitää ottaa yhteyttä näytelmäprosessin ongelmissa. Ohjaajia palvellaan ja tuetaan usein hyvin yksinäisessä työssään. Tuotantoneuvonta on tärkeässä roolissa uusia ryhmiä perustettaessa. Teatterin osaamiskeskuksen tulisi pystyä vastaamaan ryhmän perustamisesta kiinnostuneiden kysymyksiin: ”Miten harrastajateatteriryhmä toiminta aloitetaan? Mistä löydämme ohjaajan?” Samalla tavoin osaamiskeskus tukisi ryhmiä koulutusten ja kurssien järjestämisessä. Toisaalta taloudellinen neuvonta on ehkä merkittävimmässä asemassa. Jo pidempäänkin teatteria tehneet ryhmät tarvitsevat tietoa eri rahoituskanavista ja -mahdollisuuksista. Ihanteellisena nähtiin, että Teatterin osaamiskeskus voisi tulevaisuudessa toimia jossain muodossa rahoituksen jakajanakin.

HARRASTAJATEATTERITOIMINNAN KARTOITUS Teatterin osaamiskeskukselta toivottiin tiedollista osaamista teatteriprojekteihin liittyvistä säädöksistä, tekijänoikeuksista, Teoston ja muiden näytelmätoimintaan liittyvien lupien hausta. Ohjaajat kaipasivat omaan työhönsä liittyen esimerkiksi tietoa siitä, mitä harrastajateatterin ohjaustyöstä voisi palkkiona

23

kohtuullisesti ryhmiltä pyytää. Tämä vaatisi osaamiskeskukselta tiedonkeruuta, mutta auttaisi ohjaajien lisäksi ryhmiä hahmottamaan, mitkä ovat realistiset ohjaajakulut. Kartoitus harrastajateatteriryhmistä, heidän toiveistaan ja tarpeistaan sekä nykytilasta laajemmin yhteistyössä valtakunnallisten harrastajateatteritoimijoiden kanssa voisi myös kehittää osaamiskeskuksen toimintaa oikeaan suuntaan.

LINKKI ERI TAHOJEN VÄLILLÄ Osaamiskeskuksen linkkimäisyys eri ryhmien, henkilöiden ja yhteistyötahojen välillä korostuu esimerkiksi mahdollisuudessa etsiä sen kautta ohjaajaa jo olemassa olevalle ryhmälle. Ohjaajametsästyksen parissa painiskelee moni harrastajateatteriryhmä. Suurimpana ongelmana ei suinkaan ole se ettei ohjaajia löydy, vaan se etteivät ryhmät ja ohjaajat aina kohtaa. Tähän ongelmaan osaamiskeskus voisi pureutua. Ohjaajat kokevat Teatterin osaamiskeskuksen toiminnassa myös mahdollisuuden heidän itsensä parempaan työllistämiseen. Osaamiskeskus voisi toimia välittäjänä myös ryhmien hakiessa puvustusta ja rekvisiittaa näytelmäprojekteihinsa. Lisäksi toivottiin näyttelijähakua keskuksen kautta. Valtakunnallisen kattavuuden saavuttaminen saattaa muodostua ongelmaksi linkitettäessä näyttelijöitä ja tarpeistoja. Teatteriagentit ja aluetoimistot voisivat toimia avustavina tahoina etsinnöissä. Tärkeintähän on, että osaamiskeskus pystyy ohjaamaan harrastajateatteriryhmän eteenpäin etsinnöissään.

YHTEISTYÖN LUOMINEN JA KOORDINOINTI Helpommin Teatterin osaamiskeskuksen rooliin istuisi yhteistyön organisointi ja koordinoijan rooli.

Yhteistyötä keskus voisi luoda ryhmien, eri alueiden toimijoiden ja harrastajateatterikentän valtakunnallisten yhdistysten välille. Erityisesti toivottiin yhteistyötä Taiteen perusopetuksessa teatteriryhmien ja muiden ryhmien välille. Yhteistyössä koettiin olevan henkinen rako, vaikka itse toiminta on monen lasten ja nuorten toimintaryhmän osalta täysin samaa Taiteen perusopetuksen kuin muissakin ryhmissä. Toisaalta osaamiskeskuksen kautta yhteistyö muiden ryhmien kanssa voisi tuottaa mahdollisuuden yhteismarkkinointiin.

OHJAAJAHUOLTO Harrastajateatteriohjaajien huolto mainittiin myös tärkeäksi osaksi Teatterin osaamiskeskuksen toimintaa. Haastatellut nimesivät ohjaajien välisen yhteistyön ja erilaisten yhteisten tapaamisten järjestämisen merkittäväksi anniksi osaamiskeskuksen toiminnassa. On hyvä, että harvoin tiiminä työskentelevät ohjaajat, saavat mahdollisuuden kohdata muita samanlaisissa tehtävissä toimivia ja vaihtaa kuulumisia, ideoita ja kokemuksia. Suomen Nuorisoseurojen yhdessä Teatterinosaamiskeskuksenkin kanssa järjestämät Ohjaajien olohuoneet mainittiin oivana esimerkkinä kyseisestä toiminnasta.

Oman kokemukseni pohjalta tärkeä osa harrastajateatteriryhmien ja niiden ohjaajien tukemista on kannustus. Kannustuksella tarkoitan ryhmien ja ohjaajien huomioimista, kiittämistä tärkeästä työstään kulttuurisen harrastustoiminnan järjestäjänä, tsemppaamista eteenpäin hankalissa tilanteissa ja yksinkertaisimmillaan kysymistä: Mitä teidän harrastajateatteriryhmälle kuuluu? Varsinkin nuorten ja uusien ohjaajien kohdalla tämä on erityisen merkittävää. Toivon, että teatterin osaamiskeskuksen kautta tulevaisuudessa voidaan tavoittaa nekin ryhmät, jotka jäävät muun järjestöllisen tuen, innostamisen ja kannustamisen ulkopuolelle.

KOULUTUS, MATERIAALIT JA TAPAHTUMAT Koulutuksen järjestäminen niin harrastajanäyttelijöille ja ohjaajille koetaan Teatterin osaamiskeskuksen perustehtäväksi. Tärkeää on järjestää valtakuntaa laajemmin palvelevia isompia koulutuksia koo-

24

tusti, mutta myös pienempiä räätälöityjä koulutuskokonaisuuksia lähellä ryhmien kotipaikkakuntia.

Teatterin osaamiskeskus voi ympäri Suomea sijoittuvissa koulutuksissa olla ryhmien tukena yhdessä alueellisten toimijoiden ja teatteriagenttien verkoston kanssa. Teatterin osaamiskeskukselta toivottiin työväline-/materiaalipankin tyylistä koottua palvelua, josta ryhmät voivat ammentaa näytelmäprojekteihinsa erilaisia toimintatapoja ja -malleja avuksi päivittäiseen tekemiseensä. Yhtenä esimerkkinä nostettiin palautteenkeruun menetelmät ja näytelmäprosessien talouden sekä rahoituksen suunnittelumateriaalit. Teatteritapahtumien järjestäminen, uusien tapahtumarunkojen luominen ja vanhojen henkiin herättäminen oli myös ryhmien mielestä tärkeää. Osaamiskeskuksen luoma nuorisoteatteritapahtuma MarrasQ vastaa varmasti nuorten teatteriharrastajien tapahtumatarpeeseen. Erityistoiveena oli aikuisille harrastajateatterifestivaali Teatterilaivaa vastaavan tapahtuman kehittäminen sekä lasten kerhotoimintaa tukevan lasten teatteritapahtuman suunnittelu.

LAPSET JA NUORET Lisäisin näihin ohjaajilta kerättyihin näkökulmiin vielä lasten ja nuorten teatteritoiminnan. Lasten ja nuorten ryhmät ja heidän ohjaajansa tarvitsevat erityisesti tukea toimintaansa. Ryhmien perustaminen ja niiden pyörittäminen pitäisi olla mahdollisimman vaivatonta. Valitettavasti lasten ja nuorten teatteriryhmät harvemmin tuottavat osallistumismaksujen, näytäntöjensä tai muun toimintansa kautta täyden rahoituksen seuraavalle ryhmän kokoontumiskaudelle. Jo Suomen Nuorisoseurojen, joka on toiminut yhtenä Teatterin osaamiskeskushankkeen alullepanijana, tavoite olla vahva kulttuurisen lapsi- ja nuorisotyön osaaja suuntaa painopistettä lapsiin ja nuoriin.

JO SYNTYNEITÄ HYVIÄ KÄYTÄNTEITÄ Saimaan Nuorisoseuroissa olemme kehittäneet alueen harrastajateatteritoimintaa yhdessä paikallisten Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan ryhmien kanssa.

TEATTERIVÄENTAPAAMISET Jotta saadaan suunniteltua alueelle koulutuksia, tapahtumia ja kerhotoimintaa, joka varmasti palvelee ryhmiä, tarvitaan mahdollisimman monet alueen harrastajateatteriryhmät tavoittavia teatteriväentapaamisia. Alueellamme tapaamisista on pyritty luomaan avoimia, epävirallisia ja keskustelevia. Kutsua tapaamisiin ei rajattu ohjaajiin, vaan ryhmänsä terveisiä saattoi tuoda harrastajanäyttelijät, ryhmien puvustajat tai vaikkapa aktiiviset teatteriryhmän luottamushenkilöt.

Tällöin teatteriryhmien toiveista ja tarpeista kuultiin mahdollisimman laajasti. Teatteriväentapaamiset toimivat edelleen uuden ideoinnin ja ryhmien kohtaamispaikkana kerran vuodessa.

TEATTERIESITE JA HARRASTAJATEATTERIKORTTI Harrastajateatteriryhmät ovat toteuttaneet yhteismarkkinointia jo yhdeksän vuoden ajan. Teatteria Teatteria -esite kokoaa teatteriesitykset ja muut teatteritoiminnot kerran vuodessa painetuksi tiedotteeksi. Malli esitteeseen saatiin Kymenlaaksosta Lauteilta tuulee -esitteestä, jonka kanssa yhteistyötä on kehitetty vuosi vuodelta laajemmaksi. Teatteria Teatteria -esitettä painetaan Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon alueelle jaettavaksi 8 000 kappaletta ja Lauteilta tuulee -esitettä 16 000 kappaletta. Molemmissa esitteissä on kootusti toisen esitteen kyseisen vuoden tiedot.

Samoin harrastajateatterikorttiin idea on lainattu Kymen puolelta. Tällä hetkellä alueen kortissa mukana olevat ryhmät saavat omille harrastajilleen mahdollisuuden käydä katsomassa

25

kolmen maakunnan alueella toistensa esityksiä puoleen hintaan. Tämä on pieni palkkio harrastajalle teatteriprojekteihin liittyvästä suuresta työstä.

IMPROLIIGA Improliiga on syksyllä 2012 uudelleen herätetty harrastajateattereiden kisaamismuoto, joka lähti vastaamaan teatteriväentapaamisissa nousseeseen tarpeeseen tehdä jotain konkreettista yhdessä. Liigaa kisattiin aiemmin Etelä-Karjalassa vuosituhannen vaihteessa, mutta se hiipui jäsentelemättömyyden ja tarkan aikarajauksen puutteeseen. Syksyllä 2012 ja 2013 liigaa on kisattu kahdeksan - yhdeksän joukkueen voimin. Improilloissa kohtaa useampi kolmenhengen joukkue toisensa improvisaatioteatterin parissa. Liiga on saanut huomiota alueen mediassa. Ehkä se urheiluliigojen tapaan on antanut kimmokkeen raportoida tuloksista jokaisen kilpailun jälkeen. Improliigaa on muodoltaan kehitetty vahvasti jokaisen kauden aikana. Tulevassa syksyn 2014 kisassa käytetään yhä enemmän valmentajamaista otetta. Tulevaisuuden haaveena on valtakunnallisesti päästä kisaamaan muiden alueiden improvisaatioryhmien kanssa.

Aktiivinen kehittämistyö ja ryhmien välinen yhteistyö on tuottanut tulosta ja rikastuttanut alueen harrastajateatteritoimintaa. Ohjaajat liikkuvat enemmän ryhmästä toiseen, mikä antaa näyttelijöille mahdollisuuden päästä kokemaan erilaisia toimintatapoja. Myös harrastajanäyttelijät kiertävät useammissa ryhmissä. Harrastajat ovat rohkeampia. Tehdään yhteistyötä ammattilaisten kanssa. Esityskokonaisuudet rikkovat rajoja. Niitä viedään uskaliaammin varsinaisten teatteritilojen ulkopuolelle. Kirjoitetaan omia näytelmiä ja annetaan tilaa nuorille tekijöille.

Avataan ovet omaan teatteritilaan naapuripaikkakunnan vierailuesitykselle.

Osaksi merkittävässä roolissa ovat olleet harrastajateatteritoimintaa synnyttäneet hankkeet, joiden kautta erityisesti lasten ja nuorten teatteri-ilmaisun kerhotoimintaa on lisätty. On kartoitettu alueen harrastajaryhmien tarpeita ja haastettu ryhmiä kokeilemaan erilaisia osallistavan teatterin, improvisaation ja yhteisöllisen taiteen keinoja sekä rohkaistu viemään projekteja yhä poikkitaiteellisempaan suuntaan.

Artikkelia varten on haastateltu Saimaan alueen harrastajateattereiden ohjaajia heinä-elokuussa 2014 kysellen, mitä he kokevat Teatterin osaamiskeskuksen tärkeimmiksi tehtäviksi tulevaisuudessa. Mukana haastatteluissa ovat olleet Auli Eskola, Johanna Juslin, Piia Kleimola, Jorma Piispanen, Jonna Salmensuo ja Sami Sivonen.

26

IRTI-teatteri, Vuoksenniskan Nuorisoseura. Kuva: Emmy Miikki

”

Aktiivinen kehittämistyö ja ryhmien välinen yhteistyö on tuottanut tulosta ja

rikastuttanut alueen harrastajateatteritoimintaa. Ohjaajat liikkuvat enemmän

ryhmästä toiseen, mikä antaa näyttelijöille mahdollisuuden päästä kokemaan erilaisia toimintatapoja. Myös harrastajanäyttelijät kiertävät useammissa ryhmissä. Harrastajat ovat rohkeampia. Tehdään yhteistyötä ammattilaisten kanssa. Esityskokonaisuudet rikkovat rajoja. Niitä viedään uskaliaammin varsinaisten teatteritilojen ulkopuolelle.

Kirjoitetaan omia näytelmiä ja annetaan tilaa nuorille tekijöille. Avataan ovet omaan teatteritilaan naapuripaikkakunnan vierailuesitykselle.

”

27

Kuva: LBaye Diallo Mboup

Laura Mboup on teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) ja sosionomi (AMK). Hän työskentelee teatteri- ja nuoriso-ohjaajana Narrin näyttämöllä. Nuorten Toimintakeskus Hapessa, Helsingin nuoriso-asiainkeskuksessa. Laura on ohjannut nuorten ja erilailla vammaisten teatteriryhmiä sekä soveltavan teatterin työpajoja laajoille kohderyhmille vuodesta 2001. Hän on ollut jäsenenä useiden nuorten taidetapahtumien tuotantoryhmissä. Kansainvälisissä yhteistöissä aktiivinen Laura on opettanut ja oppinut paljon työskennellessään luovien menetelmien opettajana Nepalissa ja Senegalissa.

28

LAURA MBOUP

Pop up -Teatterin osaamiskeskus – jos se yhteen meitä liittäis Teatterin osaamiskeskuksesta tulee mieleen paikka, jossa käydään seminaarissa yksi tai kaksi kertaa vuodessa kuuntelemassa paneelikeskustelun viisaita lauseita, reflektoidaan ja tehdään oivalluksia ammattialasta ja elämästä yleensä. Kollektiivinen reflektointi on antoisaa, mutta ei riittävää yhdeltä osaamiskeskukselta. Mitä muuta Teatterin osaamiskeskus voisi olla?

Miten Teatterin osaamiskeskus voisi palvella esittävän taiteen harrastusedellytyksiä? – Hahmotan vastaukseni tarkastelemalla teatteri- ja nuoriso-ohjaajan työtä Narrin näyttämöllä, Helsingissä. Kerron vammaisten nuorten teatteriryhmän erityisestä tavallisuudesta. Havannoin myös teatterilähtöiseen työskentelyyn liitettyjä asenteita ja yhteiskunnan ajankuvia.

NARRIN NÄYTTÄMÖ: TEATTERIHARRASTUS ERITYISENÄ KOKEMUKSENA Kolmekymmentäkaksi nuorta istuu ringissä teatteri- ja medialeirin päätteeksi ja kertovat vuoroin, minkälainen kokemus viikko on heille ollut. Keskellä rinkiä on suuri vessapaperirulla, jota vieritetään aina sen nuoren luokse, jonka tarvitsee kyyneleitään pyyhkiä. Ollaan Narrin näyttämön perinteikkäällä leirillä Meriharjun luontotalossa, Helsingin Vuosaaressa, kesäkuussa 2014. Yksi nuorista kiteyttää puheenvuorollaan sen, mitä monen nuoren sanoissa toistuu: ”Täällä olen saanut olla oma itseni koko viikon, kaikkine tunteineni ja omituisuuksineni. Tuntuu, että arkisin mulla on joku rooli päällä. Ja vaikka Narrin teatteriryhmä kaksi tuntia viikossa on arkiviikkojen kohokohta, niin se on tosi pieni pala viikkoa ja pieni pala siitä mahtavuudesta, mitä tällä leirillä oon kokenu.”

Teatteri- ja nuoriso-ohjaajan työni kohokohtia Narrin näyttämöllä ovat hetket, joina saan olla kuulemassa ja todistamassa tällaisia nuorten kokemuksia. Hetkien merkityksellisyyttä lisää omien nuoruusvuosieni kokemukset Narrin teatteriryhmissä ja leireillä. Se hyvä, jota elin teatterin kautta omassa nuoruudessani, tuottaa taas iloa uusille sukupolville. Narri-juurieni kautta samaistun nuorten haikeaan, mutta voimakkaaseen onnentunteeseen. Tiedän, että hyvin monelle nuorelle teatteri on se tärkein harrastus ja teatteriryhmä nuoruuden tärkein yhteisö, jonka positiiviset vaikutukset kantavat pitkälle elämässä.

Mietin, mikä tekee teatteriharrastuksesta niin merkittävän kokemuksen? Teatterileirin nuorista paistoi yhteisen tekemisen into ja luova energia. Kaikki huomioivat toisiaan. Leirikonkarit kannustivat ensikertalaisia. Nuoret hymyilivät toisilleen. Pitivät toisistaan huolta. Jakoivat ajatuksiaan. Kolmekymmentäkaksi nuorta, hienolla asenteella, yhteisen teatteri-intressin äärellä. Ohjaajien näkökulmasta tuntui, ettei yhteishengen ja ideoiden syntymiseksi tarvinnut aikuisena tehdä mitään. Nuoret tekivät taidetta ja synnyttivät yhteisen leirimeiningin itse. Ja niin sen kuuluukin olla. Nuorisoteatterin ei tule

29

olla liian ohjaajajavetoista. Ohjaajina me mahdollistamme sen, että nuorten tarinat, ideat, yhteisö ja ilmaisu pääsevät syntymään ja elämään ja laitamme ne kehyksiin. Ohjaajina annamme tilaa, jossa on turvallista ja innostavaa toimia. Ja olemme siinä tilassa läsnä.

Viime vuosien aikana nuorten teatteriharrastuneisuus on ollut yhä kasvavampaa ja näkyvämpää.

Teatteriharrastuksen suosio näkyi kevään 2013 nuorten valtakunnallisessa Teatris-katselmuksessa, jonka päänäyttämönä toimi Helsingin Kansallisteatteri. Tapahtumassa esiintyi lähes tuhat nuorta ja yli 60 nuorten teatteriryhmää, jotka nekin olivat vain pieni edustus kaikista Suomessa toimivista ryhmistä.

Narrin näyttämöllä teatteriharrastuksen vetovoima on näkynyt koko sen 33-vuotisen historian ajan. Viime vuosina se on ilmentynyt teatteriryhmien lukumäärän kasvuna, kun teatteritoiminta on laajentunut Helsingin alueellisille nuorisotaloille. Keväällä 2014 Narrissa toimi yhteensä 18 teatteriryhmää, joista 12 toimi Narrin näyttämöllä Nuorten Toimintakeskus Hapessa ja 6 Helsingin nuorisotaloilla. Myös nuorten omatoimisten ryhmien määrä Narrin tilojen käyttäjinä on lisääntynyt.

Narrin ryhmien toimintaa koordinoi kaksi kokopäiväistä teatteri- ja nuoriso-ohjaajaa. Suurinta osaa ryhmistä ohjaa kuitenkin teatterialan tuntiohjaajat. Työtä on paljon ja tuntiohjaajien rooli ryhmienohjaajina korvaamaton. Teatteriryhmät on tarkoitettu 10 – 25 -vuotiaille nuorille. Niihin ei ole pääsykokeita. Ryhmiin otetaan lukuvuosittain niin paljon kuin vanhoja lopettaa ja uusia ryhmiä perustetaan. Ryhmään sitoudutaan vuodeksi kerrallaan ja harrastus maksaa 50 euroa vuodessa.

Viime vuosina kaikki Narriin syksyisin ilmoittautuneet nuoret eivät ole mahtuneet mukaan ryhmiin, vaikka sekin kertoo runsaasta kiinnostuksesta teatteria kohtaan. Uusien ryhmien perustamista rajoittaa vapaiden ja edullisten tilojen määrä. Yhtälailla tieto muista olemassa olevista nuorten harrastajateatteriryhmistä on vajavaista. Monet harrastajateatterit toimivat aktiivisesti, mutta omissa oloissaan.

Olisi käytännöllistä, jos suunnitteilla olevasta Teatterin osaamiskeskuksesta löytyisi kaikkien nuorten ja aikuisten harrastajateatterin yhteystiedot! Olisi hyödyllistä, jos Teatterin osaamiskeskus tarjoaisi nuorten teatteriryhmille lisää ja edullisia harjoitustiloja! Olisi vaikuttavaa, jos Teatterin osaamiskeskus tukisi ja mahdollistaisi nimenomaan nuorten omaehtoisten teatteriryhmien ja projektien toteuttamista! Olisi hienoa, jos Teatterin osaamiskeskus huomioisi erityisesti tuntiohjaajina toimivat nuorisoteatteriohjaajat!

VAMMAISTEATTERIRYHMÄN ERITYINEN TAVALLISUUS Ollaan keväässä 2014, näytelmäharjoituksissa Sankarit-teatteriryhmän kanssa. Olen työskennellyt tämän erilailla vammaisten nuorten ryhmän kanssa yli kaksi vuotta. - Yksi nuorista ilmaisee innostustaan pitkällä mmmm-äänteellä. Toinen nuorista pyytää toistamaan antamani ohjeen monta kertaa ja toistaa sen vielä itsekin, että on varmasti ymmärtänyt asian oikein. Kolmannen nuoren kertoessa mielipidettään pyydän häntä sanomaan uudelleen, koska en saanut selvää hänen sanoistaan. Neljäs nuorista matkii puhettani kuin kaiku. Eräs nuorista saattaa joskus käydä keskelle näyttämöä mököttämään, koska ei tykkää ja hämmentyy siitä, että näyttämökoreografiaa muutettiin toisenlaiseksi kuin aiemmin. Viides nuorista nauraa kovaan ääneen kiljahtaen innostustaan. Robinin hittibiisin alkaessa soida kuudes nuorista heittäytyy täydellä sydämellä ja koko keholla keskelle näyttämöä tanssimaan, huolimatta siitä, onko nyt hänen vuoronsa olla näyttämöllä. Myös seitsemäs ja kahdeksas nuorista yhtyvät tanssiin. Kun katsoo heidän liikekieltään, voi siinä nähdä kömpelyyden. Heidän innostuksen ilmeensä ovat vailla teini-iän tai aikuisuuden varautuneisuutta. Ne ovat hulvattoman ihanat ja hauskat.

- Meitä kaikkia naurattaa! Ei ollut heidän vuoro mennä näyttämölle. Mutta heidän heittäytymisensä on hämmentävää ja onnellisuus ihailtavaa.

Erilailla vammaisten tunteet, ymmärtämisen vaikeus tai halut ovat inhimillisyydessään samankaltaiset kuin meillä kaikilla, mutta he vain ilmaisevat itseään toisinaan näkyvämmin ilman perinteisen

30

Sankarit 2013: Tämä on ryöstö, Nuorten Toimintakeskus Happi/Helsinki.

Kuva: Ari Matinmikko

korrektiuuden tai nolouden tunteen tuomia rajoja. Niin sanotuissa perusnuorten ryhmissä keskeinen tehtäväni on rohkaista nuoria heittäytymään lisää ja yhä enemmän. Sankarit taas tarvitsevat enemmän tukea teatterin tekemisen käytännöissä. Vaikka Sankareiden ryhmää ohjatessa tasapainoilen vuoroin vapaan heittäytymisen maailmassa ja vuoroin vakavasti näytelmän harjoittelemisen normeissa, niin heidän välittömyytensä on mainio peili suomalaiselle jäykkyydelle ja varautuneisuudelle.

Sankareiden teatteriharjoituksissa tunnelma on avoin, rento, iloinen, keskittynyt ja innostunut.

Kaikkea sitä, mitä ohjaajana voi toivoa, ryhmältä, jonka kanssa työskentelee. Mikä sen arvokkaampi erityispiirre. Sankarit-nuorten kertoessa, mikä heille on ollut merkittävää teatteriharrastuksessa, mainitsevat he hyvän ryhmähengen, näyttelemisen ihanuuden, mahdollisuuden tehdä oikeita teatteriesityksiä, kokemukset yhteistyöstä muiden nuorten teatteriryhmien kanssa sekä tilaisuudet, joissa he ovat esiintyneet oikeilla teatteriareenoilla- ja festivaaleilla. Keväällä 2014 Sankarit esiintyivät valtakunnallisessa Teatris-katselmuksessa Kansallisteatterissa. Nyt heidät on valittu Nuori Näyttämö -hankkeeseen, johon liittyen he esiintyvät Studio Pasilassa Helsingissä keväällä 2015. Osalla Sankareista unelmana on näyttelijäntyö. Ihan kuten kenellä tahansa nuorella. Tällaisista unelmista ja merkityksistä meidän tulee tässä yhteiskunnassa ottaa koppi. Erilailla vammaiset teatterin tekijöinä antavat paljon, eikä heidän tule olla vain ihailtava ja haastava harvinaisuus teatterin kentällä vaan tasa-arvoinen osa valtaosasta ja teatteriperinteestä.

“The only disablity in the world is a bad attitude” – Scott Hamilton Olisi esimerkillistä jos Teatterin osaamiskeskus vahvistaisi erilailla vammaisten mahdollisuuksia harrastaa teatteria niin ”perusnuorten” ryhmiin integroituna kuin vertaisryhmissä! Yhtä lailla asiaaajavaa olisi edistää vammaisten työllistymistä teatterialalle!

31

VARAUTUNEIDEN ASENTEIDEN VASTAANOTTO JA OSAAMISKESKUKSEN TOIVOTTU PONNAHDUS! Ollaan Narrin näyttämöllä arkiaamupäivänä. Helsinkiläisen peruskoulun 8.luokka on tullut peruskouluille ja toiselle asteelle tarkoitettuun draama- ja ryhmädynamiikkatyöpajaan. Osa oppilaista on pienissä porukoissa. Osa pareittain. Yksi on ilman kaveria. Osa katsoo ympärilleen varovasti kurkkien. Osa kiinnittää huomionsa puhelimeensa. Osa on varovaisen innostuneita. Osa kysyy suoraan: ”Leikitäänkö täällä tai pitääks tääl näytellä?” Varautuneet asenteet draamatyöpajaa kohtaan, kaikessa inhimillisyydessään ovat aistittavissa.

Nuori, joka tulee Narriin suorittamaan oppituntia eikä hänellä ole kiinnostusta teatterin tekemistä kohtaan, päinvastoin epäilyksiä, on pajaan osallistuessaan erityisasemassa ja ohjaajan työn haasteiden ytimessä. Tarvitaan kykyä motivoida häntä sellaiseen tekemiseen, johon hän suhtautuu vahvoilla ennakkoasenteilla. Toisin kuin teatteria harrastavilla nuorilla, joilla tuo motivaatio on olemassa alusta alkaen oman kiinnostuneisuuden vuoksi. Tavoitteena ei ole saada nuorta kiinnostumaan teatterisharrastuksesta, sillä eihän draamatyöpajassa edes suoranaisesti tehdä teatteria. Tarkoitus on enemmänkin mahdollistaa draamamenetelmien kautta nuorelle henkilökohtainen kokemus, jossa hän kokee saaneensa ja osallistuneensa johonkin hyvään ja itselleen merkitykselliseen.

Teatterilähtöisten menetelmien käyttö on saanut osakseen varauksellista suhtautumista myös työelämässä. Työpaikoilla osallistavaa teatteria on otettu käyttöön enemmän virkistyspäivien ja vastaavien yhteydessä. Taustalla voi olla ajatus, että se on hauskaa, muttei vakavasti otettavaa (Rusanen 2014, 148 ). Peruskoulun taideopetuksen puolestapuhujat ovat jo useita vuosia pyrkineet lisäämään taideaineiden ja erityisesti ilmaisutaidon osuutta peruskoulun opetussuunnitelmassa. Taiteen soveltava käyttö ja sosiaali- ja terveysalan organisaatioihin tehtävät taiteelliset interventiot ovat saanet myös taiteilijoita pohtimaan, mitä tällainen työ tarkoittaa taiteilijaidentiteetin kannalta (Lehikoinen 2014, 33).

Varautuneisuutta, kyseenalaistamista ja kritiikkiä on aina. Ja saa olla. Usko ja luottamus jonkun lajin tai menetelmän (tässä tapauksessa teatteriin) voimaan syntyy ensisijaisesti henkilökohtaisen ja toisten kanssa jaetun kokemuksen kautta, jos on syntyäkseen. Olennaista on, miten varautuneet asenteet vastaanotetaan, miten niihin suhtaudutaan ja miten ne vaikuttavat omaan työhön. Pahimmaksi kyseenalaistajaksi osoittautuu usein oma mieli, joka arvottaa ja huolii omasta tai toisten tekemisestä.

Haastaa siten luovaa työskentelyä.

Viime vuosina taidelähtöinen työskentely on kuitenkin saanut paljon ”virallista hyväksyntää”, sillä Suomen hallituksen strategiset linjaukset sosiaali- ja terveyspolitiikan ja työelämän kehittämisessä kehystävät taiteen soveltavaa käyttöä. Kahdenkymmenen vuoden aikana myös soveltavan teatterin käsitteet ovat kytkeytyneet erilaisiin yhteiskunnan ja taidekentän virtauksiin (Korhonen 2014, 28).

Lisäisikö Teatterin osaamiskeskus teatterilähtöisen työskentelyn ”virallista” hyväksyntää ja uskottavuutta? Joka tapauksessa olen huomannut, että sosiaali- ja opetusalan töitä hakiessani ja tehdessäni teatterialan osaamiseni on niin työnantajan kuin asiakkaiden puolelta nähty poikkeuksetta hyödyllisenä. Narrin näyttämölle tulee säännöllisesti yhteistyötoiveita niin vanhushoidon, päihdekasvatuksen kuin aikuiskoulutuksen puolelta. Aikamme ilmiönä nähdään myös, että työelämän muuttuessa älykkyys ja tietotaito eivät riitä. Yhteiskunnassa pärjää hyvillä viestintä- ja ilmaisutaidoilla. Sosiaalisia taitoja ja tunneaälyä tutkineen Daniel Golemanin mukaan tarvitsemme kykyä tulla toimeen itsemme ja toistemme kanssa (Rusanen 2014, 146). Näiden kykyjen esiin tuomisessa niin teatterin harrastamisella kuin teatterilähtöisillä menetelmillä on vahva rooli.

Juha Siltala kirjoittaa 2000-luvulla aikuisten keskuudessa muotiin tulleesta taantumisesta ja spontaanista touhuamisesta sen itsensä vuoksi. Yritysseminaareissa leikittiin legoilla ja kaksi-kolmekymppiset alkoivat jälleen heitellä lumipalloja (Siltala 2013, 232). 2010-luvun yhteisöllisyys ja kansalais-

32

”

Narrin näyttämölle tulee säännöllisesti yhteistyötoiveita

niin vanhushoidon, päihdekasvatuksen kuin aikuiskoulutuksen puolelta. Aikamme ilmiönä nähdään myös, että työelämän

muuttuessa älykkyys ja tietotaito eivät riitä. Yhteiskunnassa

”

pärjää hyvillä viestintä- ja ilmaisutaidoilla.

toiminta nostavat päitään mm. siivous- ja ravintolapäivien, kansalaisaddressien, mielenosoitusten, Flash Mob- ja Pop Up -tapahtumien muodossa. Narrin näyttämön ajankuvaa piirtää monikulttuuritaustaisen poikaryhmän monologiesitys Värillä on väliä. Tässä ajassa näkyy yhtä aikaa halu rentoon ja spontaaniin heittäytymiseen, kaipuu yhdessä olemiseen ja yhdessä vaikuttamiseen ja samalla tarve oikeudenmukaisuuteen ja inhimillisesti vaikuttavien uutisten kertomiseen.

Suunnitteilla olevan Teatterin osaamiskeskuksen tulisi ponnahtaa aikamme kuvaan yhtäaikaa rennon mukaansatempaavalla ja samalla vakavasti otettavalla tyylillä. Minkälainen olisi Pop Upteatteripäivä, Flash Mob-teatteritapahtuma tai some-yhteisö, jotka liittäisivät yhteen tuhansia teatterinharrastajia ympäri Suomen? Minkä asian puolesta teatterintekijät lähtisivät yhdessä kaduille?

Miten mielensä ilmaisivat? Koolle kutsujana poliittisesti sitoutumaton Teatterin osaamiskeskus! – Alan innostua. Pyyhin mielestäni varautuneen asenteeni Teatterin osaamiskeskuksesta paneelikeskustelujen pyhättönä ja toivotan hänet lämpimästi tervetulleeksi, Suomen teatteriharrastajien suojelijaksi. Pop it up! Teatterin osaamiskeskus!

LÄHTEET Korhonen, Pekka 2014. Soveltavasta teatterista ja teatterilähtöisistä menetelmistä – Mitä tänään ajattelen.

Julkaisussa Korhonen Pekka & Airaksinen Raija 2014 (toim.) Hyvä hankaus 2.0 Taideyliopisto Kokos julkaisusarja 1/2014. Tallinna: Raamatutrükikoda.

Lehikoinen, Kai 2014. Taide muuttuvien kertomusten mosaiikissa: taiteilijan identiteetti muutoksessa.

Julkaisussa Korhonen Pekka & Airaksinen Raija 2014 (toim.) Hyvä hankaus 2.0 Taideyliopisto Kokos julkaisusarja 1/2014. Tallinna: Raamatutrükikoda.

Rusanen, Soile 2014. Osallistava teatteri koulutusmenetelmänä. Julkaisussa Korhonen Pekka & Airaksinen Raija

2014 (toim.) Hyvä hankaus 2.0 Taideyliopisto Kokos-julkaisusarja 1/2014. Tallinna: Raamatutrükikoda.

Siltala, Juha 2013. Nuoriso - Mainettaan parempi? Helsinki: WSOY

33

Kuva: Riku Virtanen

FM, logonomi Pirjo Virtanen on puheilmaisun opettaja ja teatteritieteen maisteri, joka on kouluttautunut teatterikuraattoriksi 1996 Teatterikorkeakoulun T채ydennyskoulutuskeskuksessa. H채n on toiminut vuodesta 2008 alkaen Suomen Kansallisteatterin p채채toimisena teatterikuraattorina.

34

PIRJO VIRTANEN

YTYÄ!

-Yleisötyö tavoittaa laajasti Suomalaiseen taidekenttään on viime vuosina ilmestynyt yleisötyö-nimikkeen alle monenlaista toimintaa. Teattereiden kohdalla yleisötyön voi katsoa olevan laaja kokonaisuus erilaisia toimintatapoja, joiden päämääränä on syventää teatterin ja yleisön välistä suhdetta. Teosesittelyjen, tekijätapaamisten, kouluyhteistyön ja kulissikiertojen lisäksi on muodostunut myös uusia tapoja, joissa tekijät ja yleisö voivat kohdata. Suomen Kansallisteatterissa yleisötyössä tärkeä painopiste on ollut eri-ikäisille sunnatuissa draamaprojekteissa, nuorten ilmaisutaitoryhmässä ja nuorten draamaleireissä sekä uutena muotona alueellisissa yleisötyöprojekteissa.

Yleisötyön sisällöt ja käsitteet muotoutuvat kokemusten karttuessa ja tutkimuksen lisääntyessä.

Teattereiden yleisötyön yksi määrittely on, että se on ammattiteatterivetoista, teatterin varsinaista esitystoimintaa täydentävää taiteellista ja muuta toimintaa erilaisten yleisöryhmien kanssa.

MIKSI YLEISÖTYÖTÄ Kansallisteatteri on taiteellinen teatteri, joka heijastaa suomalaista yhteiskuntaa ja maassa tapahtuvia ilmiöitä tehden esityksiä, jotka koskettavat ja herättävät ajatuksia. Kansallisteatterin yleisötyö on vahvasti sidoksissa teatterin taiteelliseen toimintastrategiaan. Yleisötyön tavoitteina on välittää tietoa teatterista, tutustuttaa erityisesti lapset ja nuoret taidemuotoon ja siirtää kultturiperintöä.

Yleisötyön projekteissa osallistaminen, oman kokemuksen kautta eteneminen on tärkeää. Teatteri voi saada uusia yleisöjä, kynnys tulla kokemaan esityksiä madaltuu ja taito käsitellä oman elämän haasteita paranee.

YLÖS-hankkeessa (Tampereen yliopiston tutkivan teatterityön keskuksen ammattiteattereiden yleisötyön kehittämishanke 2008-2010, www.yleisotyo.fi) yleisötyön vaikutukset jaettiin taiteellisiin, taloudellisiin ja sosiaalisiin. Yleisötyön projekteissa ei-ammattilaisten kanssa voi syntyä uusia, poikkeuksellisia ratkaisuja, jotka tuoreuttavat taiteellisia näkökulmia. Yleisötyön projektit ovat myös tuotannollisesti edullisia ja ne voivat tuoda teatterille uusia rahoitusmahdollisuuksia. Samalla ne sitouttavat yleisöä aktiivisiksi katsojiksi. Yleisötyö tähtää myös yhteisön henkisen hyvinvoinnin lisäämiseen. Yleisötyöprojektit tarjoavat tilaisuuksia erilaisten ihmisten ajatuksiin ja tunteisiin eläytymiseen lisäten näin suvaitsevaisuutta. Parhaimmillaan yleisötyön projektit syventävät teatterin suhdetta ympäröivään yhteisöön ja yhteiskuntaan.

MILLAISIA MUOTOJA Teatteriin taidemuotona tutustuttava draamatyöskentely vahvistaa osallistujien itsetuntoa ja roh-

35

keutta ja parantaa heidän vuorovaikutustaitojaan.

Juuri lasten ja nuorten parissa tällä on suuri merkitys.

Teatteriharrastajien laaja joukko on osoitus taidemuodon elinvoimaisuudesta. Kansallisteatterissa on vuodesta 2009 alkaen toiminut vaihtuvajäseninen nuorten (13-18 v) ilmaisutaitoryhmä, joka tutustuu viikoittain teatteri-ilmaisun perusteisiin kontakti-, keho- ja ääniharjoittein. Kauden päätteeksi ryhmät ovat valmistaneet esityksen teatterin näyttämölle omista aiheistaan. Esityksien taiteelliset työryhmät on koottu taidealojen opiskelijoista, jotka näin ovat päässeet toteuttamaan ammattiteatterin resurssein ja välinein ideoitaan jo opiskeluvaiheessa. Nuorten ryhmien toiminta on voinut jatkua Kansallisteatteri-jakson jälkeenkin. Esimerkiksi vuoden 2012-2013 ryhmä, joka palkittiin esityksellään Vähän niinku benjihyppy TEATRIS2013 –katselmuksessa, perusti myöhemmin oman teatteriryhmän Teatteri Benjihyppy. Näiden nuorten kirjoittama ja ohjaama esitys Hattarat sulaa auringossa sai ensi-iltansa kesällä 2014. Ammattiteatterin taiteilijoiden ja tekijöiden rooli voikin olla toimiminen ponnahduslautana nuorten omalle, vastuun toiminnasta ottavalle teatterin tekemiselle.

Koulujen syyslomien ja kesälomien aikaan järjestetään jo useissa teattereissa nuorille suunnattuja ilmaisutaitoleirejä. Kansallisteatterissa tätä kokeiltiin viime vuonna ja näiden tehokurssien aikana päästiin hämmästyttävän rohkeisiin ja välittömiin kohtaamisiin. Teatteri-ilmaisunohjaajan vetämät kurssit täyttyivät nopeasti ja osoittivat, että ammattiteatteri voi näin tukea ja kannustaa nuoria jatkamaan teatteriharrastustaan.

Kansallisteatterin yleisötyön alueellinen toiminta, jalkautuminen pois teatterirakennuksesta on ollut monella tavalla hedelmällistä. Siinä teatteri tavoittaa asukkaita, jotka eivät ole jostain syystä aiemmin päässeet tutustumaan teatteriin. Yhden kaupunginosan kanssa työskentely antaa paitsi asukkaille taidekokemuksen myös tekijöille uudenlaisen kosketuksen yleisöön. Kansallisteatteri on toteuttanut kaksi alueellista projektia; Kylä elää – yleisötyöprojekti Pikku Huopalahdessa (2012–2013) ja Reittejä Kontulaan –yleisötyöprojekti (2013-2014). Reittejä Kontulaan –projekti jatkuu kaudella 2014– 2015 keskittyen nyt erityisesti alueen nuorten ja maahanmuuttajataustaisten asukkaiden tarinoihin.

Alueellisissa projekteissa on tärkeää toimia yhdessä alueen toimijoiden ja asukkaiden kanssa kuunnellen millaisia ajatuksia ja aiheita he nostavat esiin. Taiteen tekijät eivät voi tulla valmiin näkemyksensä kanssa vaan heidän tulee olla avoimia alueen erityispiirteille. Kylä elää-projekti tuotti musiikki- ja tanssipitoisen revyyn, jossa teemana oli ihmisen ja luonnon suhde. Reittejä Kontulaan puolestaan toi esiin esityksessä Kontulan aika! alueen historian, nykyisyyden ja visioi tulevaisuutta. Kontulan aika! –esitys tuotiin myös Kansallisteatteriin, jolloin kontulalaisuus esittäytyi Helsingin keskustassa. Kohtaamisen teema jatkuu vuoden 2014-2015 projektissa. Taidetyöpajoihin osallistuneet asukkaat sekä esitysten muusikot ja esiintyjät ovat olleet eri-ikäisiä 13-75 vuotiaita ei-ammattilaisia. Heidän kanssaan työskennelleet taiteilijat (ohjaaja, dramaturgi, koreografi, lavastaja, muusikot, valosuunnitelija) ovat olleet myös taitavia pedagogeja, jollaista osaamista ei teatterin henkilökunnasta aina löydy. Tässä onkin mahdollisuus työllistää free lancereita.

Kansallisteatteriin perustettiin 2010 Kiertuenäyttämö, jonka projektit suuntautuvat erityisesti sosiaali- ja terveyssektorille sellaisten ryhmien pariin, joiden on mahdoton tulla teatteriin; turvapaikkahakijat, vankilat, mielenterveys- ja päihdeyksiköt, dementiaosastot jne. Kiertuenäyttämön hankkeissa ammattitaiteilijat jalkautuvat kenttätyöjaksolle laitoksiin, tutustuvat asukkaiden elämään yhdessä toimien ja valmistavat materiaalista esityksen, jota esitetään paitsi laitosten asukkaille myös kantaväestölle. Esityksiin liittyy keskusteluja ja työpajoja, joissa kokemuksia voidaan vielä purkaa. Projektien

36

Vähän niinku benjihyppy. Kuva: Jani Kylmälä

kautta pyritään osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun taiteen keinoin. Yleisötyö ja Kiertuenäyttämö jakavat monessa mielessä samankaltaiset päämäärät ja niiden toiminta tukee toistaan. Yleisötyön kohteena on kuitenkin laajasti ottaen kaikki kansalaiset elämäntilanteesta riippumatta.

TULEVAISUUS Kansallisteatterin yleisötyön osasto YTYÄ! on osa teatterin toimintaa ja sen resurssit ovat kohtuulliset.

Ammattiteatteri voi innostaa alueen lapsia ja nuoria teatteriharrastukseen ja toimia kummeina eri taideammateista kiinnostuneille nuorille. Se edellyttää taidelaitokselta uudenlaista ajattelua, mahdollisesti toimenkuvien laajentumista ja ehkä myös ovien avaamista vapaan kentän toimijoille. Tulevaisuudessa yleisötyötoiminta tulee leviämään ja laajenemaan maan kaikkiin ammattiteattereihin!

KIRJALLISUUTTA Airaksinen Raija, Eerola Meri (toim.) 1997. Teatterikuraattori – silta tekijän ja kokijan välillä. Teatterikorkeakoulun

julkaisusarja no.27. Teatterikorkeakoulun Täydennyskoulutuskeskus. Helsinki.

Dahl-Tallgren, Nina (red,) 2011. Publiken i huvudrollen. En introduktion till publikarbete. KulturÖsterbotten&

Förlags Ab Scriptum, Korsholm.

Forsare Malena & Molle Lindelof Anja (red.) 2013. Publik i perspektiv. Teaterarbete i Öresundsregionen.

Centrum för Danmarksstudier 29. Makadam Förlag, Halmstad.

Helminen Taija, Lehtonen Jussi 2012. Vastaanotto. Kansallisteatterin kirja /Kirja kerrallaan. Lasipalatsi. Helsinki Korhonen Pekka , Airaksinen Raija (toim. ) 2014. Hyvä hankaus 2.0. Taideyliopisto Kokos-julkaisusarja 1/2014.

Draamatyö. Raamatutrukikoda, Tallinna.

Kylmälä Pietari (toim.) 2013. Uskon loikka. Neuvostoliitto-projekti ja Kiertuenäyttämön eetos. Kansallisteatterin

julkaisusarja 82. ntamo. BoD, Norderstedt.

Rautsiala, Virpi 2011. Yleisötyön monet värit. Teatterikuraattorin työkuvan ja tehtävien rakentamisen pilotointi.

Kuopion kaupunki painatuskeskus. Kuopio.

Ristaniemi , Sanna 2010. TIO Willensaunan lauteilla – Nuorisoteatterin alkumetrit Suomen Kansallisteatterissa.

Opinnäytetyö Metropolia /Kulttuurialat/Esittävä taide.Helsinki.

Teatteria kaikille! Opas teattereille saavutettavaan toimintaan, 2013. Kulttuuria kaikille –palvelu /Kulttuuria

kaikille tuki ry ja Suomen Teatterit ry. Helsinki.

Yleisö ja teatteri uuteen suhteeseen 2010. YLÖS – ammattiteattereiden yleisötyön kehittäminen –hankkeen

loppujulkaisu. Tutkivan teatterityön keskus, Tampereen yliopisto. Tampere. Österlund-Toivonen, Susanne 2013. Teatris 2013 Raportti. Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus, Helsinki.

37

Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Satu Olkkonen on filosofian maisteri, draamakasvatuksen opettaja ja teatteritaiteen tohtori, joka työskentelee monipuolisesti teatterin kentällä niin taitelijana kuin taiteellisen toiminnan mahdollistajana.

Hän sai keväällä 2014 opettajien ammattijärjestö OAJ:n tunnustuksen kulttuurin hyväksi tekemästään työstä.

38

SATU OLKKONEN

Kunnallisen kulttuurityön jälkijättöisyydestä reiluun kulttuuriin Rovio ja Supercell ovat peliyrityksiä, joiden ylistyksen yhteydessä korostetaan kestäviä sisältöjä. Peliyritysten menestykseen on vaikuttanut se, miten niissä on erottauduttu ja kehitetty liiketoimintastrategia sellaiseksi, että niiden jäljittely on vaikeaa. Näiden ja muiden kasvuyritysten yhteydessä mainitaan usein sanat luovuus ja taide - luovuuteen ja taiteeseen kiinnittyvä innovatiivisuus sekä luovat toimialat.

Paikalliskulttuurissa monet arvokkaat sisällöt sen sijaan vain ovat, kunnes horsma kasvaa lautojen välistä ja viimeinen toimija uupuu. Toiminta eri alojen kesken ei ole kehittynyt vuosien varrella kulttuuriseksi yhteistyöksi saatikka puhjennut loistoonsa. Monissa paikalliskulttuureissa sisältöjen monimuotoisuutta on valmiina runsaasti ilman, että tarvitsisi rakentaa yhtään ilmahissiä tai stadionia, jättää hommaa helppoheikkien ja kaljatelttojen hoidettavaksi vailla sisältöä tai ostaa jostain joku keisarikonsultti, jonka ajatus ei kanna yhtä lausetta pidemmälle. Mutta jostain syystä toiminta junnaa kaasu ja jarru pohjassa, yhtä aikaa. Seutukunnallinen kulttuuriyhteistyö on taloudellisten, sosiaalisten, yhteiskunnallisten ja yleisinhimillisten arvojen sekä hyvinvoinnin laajasta näkökulmasta tekijöiden tietoa, jota toistaiseksi on argumentoitu ja hyödynnetty vähän. Tätä kestävyysvajetta ymmärtääkseni myös Himanen (Castells & Himanen 2013) halusi kestävän kasvun teeseillään korostaa.

Kuntien kulttuuritoiminnan tuki- ja kehittämispolitiikkaa käsittelevässä raportissa (Kangas & Kivistö 2011) huomautetaan kuntien strategiatyötä yleisesti vaivaavan omaperäisyyden puutteen, ne eivät ankkuroidu toimintaympäristöönsä. Strategioissa asetetaan tavoitteita, jotka eivät konkretisoidu käytännön politiikaksi. Samoin dialogisen näkökulman puutteista huomautetaan. Edelleen perusongelmana paikallisen kulttuuritoiminnan edistämisessä on kulttuurin marginaalinen asema ja merkityksen aliarvostaminen paikallispolitiikassa. Kulttuurin sisällöllisiä ja taloudellisia resursseja ei voida täysimääräisesti hyödyntää, jos kuntien taloudellinen tilanne ajaa toistuvasti toiminnan nollaan esimerkiksi ostokieltojen muodossa. Kuntien kulttuurin vähäisiä määrärahoja varoja valuu myös linjattomasti siihen, mitä kiertuetuotantojen ohjelmistoissa sattuu olemaan tarjolla.

Paikalliselle taiteen toimijalle kunnallisen kulttuurityön näköalattomuus näyttäytyy kehittämispyrkimyksiin ja uusiin avauksiin reagoimattomuutena. Väsähtänyt ja vanhentunut hallinto on kulttuurivastainen silloin, kun taiteen toimija joutuu puolustautumaan niitä vastaan, joiden vastuulla kulttuuripalveluiden etujen valvominen ja toteutuminen on. Kulttuuriasioista saattaa kunnassa vastata henkilö, jolla ei ole paikallistuntemusta tai sisältöosaamista, toisinaan ei kumpaakaan. Tämän tehtävän hän on saanut jollakin prosentilla kaupan päälle muiden töiden oheen.

Kankaan ja Kivistön raportin mukaan kulttuuripalvelut ovat heikosti saatavilla 2,4 miljoonalle suomalaiselle. Luku on hämmästyttävän suuri, koska pelkkä paikallislehden selailu riittää kertomaan

39

yksittäisten kulttuuritoimijoiden ja kulttuuriyhdistysten aktiivisuudesta; toimintaa on tarjolla ruhtinaallisesti, muulloinkin kuin kesällä. Siksi tarvitaan moniammatillinen ja poikkihallinnollinen yhteistyötaho, jotta spiraali ei käänny sisäänpäin keskinäiseksi ja päällekkäiseksi puuhasteluksi. Tarvitaan lähellä, paikallisesti ja ammattimaisesti hoidettu alueellinen kulttuurista yhteistyötä tukeva foorumi, sillä itsekseen yksin toimien kulttuuri ei kehity. Tarvitaan ehjä, toimiva ja kuntarajat ylittävä palveluketju, jonka asiantuntijuus kattaa kulttuurin koko infrastruktuurin.

Kulttuurin määrärahojen ja toiminta-avustusten pienuus ovat omiaan pitämään odotukset ja toiminnan pieninä. Vahvistumista ei tapahdu, eikä näkyvyys parane, jos kulttuuri ja taide elävät yksin ja itsellistä elämää kädestä suuhun, toiminta-avustuksesta seuraavaan. Toimijoilta katoaa rohkeus tai taito nähdä seuraavaa avustusta pidemmälle, vaikka ymmärrystä ja kokemustietoa olisi siitä, mihin kaikkeen taiteellinen toiminta kytkeytyy ja vaikuttaa. Kunnan kulttuuripolitiikassa tämä on strategiakysymys, jossa kulttuuri voisi olla keskiössä kuten Himanen raportissaan ehdottaa. ”Kun tää on vain tämmöstä pienimuotoista” tai ”haluan toimia yksin”, saattavat arvokkaan sisällön tuottajat todeta myös itse vailla ajatusta mihin toimintaa voisi ohjata ja miten. Ilman yhteistyön voimaa uhkana on myös nykyaikaisen tietotaidon loppuminen ja vastuutoimijoiden väsähtäminen. Visiot kutistuvat arjen vastoinkäymisiin.

Luovuus, taiteen sisältöihin kiinnittyvä innovatiivisuus ja luovat toimialat kuuluvat harvojen kuntien tai kuntien kulttuurivastaavien yhteiskuntavastuulliseen sanastoon tai kunnan strategiaan. Olisiko näin ollen taidelähtöisen toiminnan parempi irrottautua hämähäkinseittien peittämän virkamieskoneiston kynsistä, jos kulttuurista alkupääomaa ei osata tukea ja nähdä sitä yhteisenä arvona ja toimintana, jota voidaan kehittää? Taiteen toimijoiden on syytä myös itse lakata pelkäämästä, että hyvä sisältö tärveltyy heti, jos se herättää laajaa kiinnostusta. Kuntien kulttuurityö ei kenties nykyisellään kykene enää vastaamaan mahdollisuuksiin, joita taiteella, alueellisella ja poikkihallinnollisella yhteistyöllä voitaisiin saavuttaa sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Jos näin on, on löydettävä tehokkaampia tapoja tehdä kulttuurityötä, markkinoida sitä ja luoda sille näkyvyyttä kuin pyörittää sitä riippuvuussuhteessa kunnallisen hallinnon rattaissa, jossa tiedetään paremmin, mitä ei voi tehdä, kuin mitä voi.

REILUN KULTTUURIN MOMENTUM Taiteen hyvinvoinnin politiikalle ja toiminnan järjestäytymiselle on nyky-yhteiskunnassa suuri tilaus taiteen toimijoiden kokemustiedon, sosiaalisen hyvinvoinnin tutkimustiedon ja yhteiskunnallisen eriarvoistumisen perusteella. Yhteistyöstä ja kumppanuuksista puhutaan, mutta harvassa ovat vielä sellaiset kokonaisuuden hahmotukset, jossa esimerkiksi erilaiset ympäristölliset ja kulttuuriset sisällöt todella tukisivat toisiaan vieläpä niin, että asioista päättäisivät ihmiset, jotka niistä sisällöistä jotain tietävät. Yksi ajanmukainen menetelmä taiteellisen tiedon nostamiseksi yleiseen tietoisuuteen voisi olla taidelähtöisen yhteiskunnallisen yrityksen perustaminen, mutta suomalainen lainsäädäntö ei tunne vielä sellaista. Toiminnassa taiteen sisältöosaaminen olisi keskeistä, mutta ei toimialat, hallinto- ja sektoriajattelu. Toiminnan tarkoitus olisi kulttuuripedagogisen toimintaympäristön tarkoituksenmukainen uudelleenhahmottaminen ja järjestäytyminen sisältö edellä, kunta- ja toimialasektorit ylittäen yhteiskunnallista hyvää ja sosiaalisen ympäristön henkistä hyvinvointia tavoitellen.

Seutukunnallinen kulttuurinen yhteistyö luo sosiaalista hyvinvointia. Hyvinvointi- ja koulutusyhteiskunnan sivistykseen, hyveisiin ja sosiaalisen yhteisöllisyyden kasvuun perustuvat tavoitteet vaihtuvat pehmeistä arvoista koviin kun puhutaan sosiaalisten mahdollisuuksien politiikasta (aiheesta esim.

Saari 2010, 2012), tohtiipa Saari puhua onnellisuuspolitiikastakin. Puutteet yksilön elämäntaidoissa ja sen sosiaalisissa ulottuvuuksissa vaikuttavat yhteiskunnalliseen ilmapiiriin ja kulttuurin kehittymiseen epäyhteisölliseksi. Siksi kuntien kulttuurisella yhteistyöllä on sijansa tiennäyttäjänä myös kasvatuksen

40

Otetaan vaari! musikaali sekoitti sodan aikana samaa koulua käyneiden koulumuistoja nykykoululaisten elämäntuntoihin tavoittaen 900 katsojaa alle 2000 asukkaan Multian kunnassa. Viimeiset esitykset nähtiin Multiaista Satoa -kulttuuritapahtumassa kesällä 2014.

Olkkonen on tapahtumaa järjestävän yhdistyksen puheenjohtaja. Tapahtuman ohjelman julkaistiin ensimmäisen kerran kolmen kunnan yhteistyönä, läntisen Keski-Suomen kulttuurikesän avajaisissa Petäjävedellä 41 toukokuussa 2014. Kuva: Markku Arvonen.

Kuva: Markku Arvonen

”

Taiteen hyvinvoinnin politiikalle ja toiminnan järjestäytymiselle

on nyky-yhteiskunnassa suuri tilaus taiteen toimijoiden kokemustiedon, sosiaalisen hyvinvoinnin tutkimustiedon ja yhteiskunnallisen eriarvoistumisen perusteella.

42

”

maailmassa. Väitöstutkimuksessani (Olkkonen 2013) taiteelliset käytännön osiot kytkeytyivät pohdintoihin yhteiskunnallisesta olemisesta, kansalaistaidoista ja demokratiassa toimimisesta. Kulttuuriset voimannäytöt ovat usein ihmisten aktiivisuuden, yhteistyön ja talkoohengen voimannäyttöjä, eivät rahan, vallan ja ahneuden. Siksi ne tarjoavat hyvän kulttuurisen maaperän kasvun ainekset, kulttuuriset juuret, joita vaille jäätyämme etsimme niitä yhä jostain ajallistuneista ja paikallistuneista kokemuksista.

Luovien alojen osaamista tarvitaan siis muuhunkin kuin talouskasvuun. Luovuus ei ole vain on teknologian ja talouden apulainen, jolla tehostetaan teollista tuotantoa ja kauppaa, vaikka nostankin hattua pelifirmojen menestykselle. Mutta koska tulevaisuus ei ole ennalta annettu, voimmehan me taiteen toimijat laittaa yhdessä hanttiin? Kuka meistä lapsiaan ihan nyt vain talouskasvua varten synnytti? Jos toimeen ei ryhdytä, aina tulee joku, joka vetää välistä, ja me taiteilijat napisemme, että ”eihän tuossa ole mitään sisältöä.”

Reilun kulttuurin käsite kuvaa paikalliskulttuurin arvoa hyvin: se tarjoaa kaikille yhtäläiset mahdollisuudet, kulttuuriset moninaisuudet ja oikeudet toteutuvat - synergiaetuja hyödyntäen, laadusta tinkimättä. On aika liputtaa reilun kulttuurin puolesta! On aika liputtaa laadukkaan seudullisen kulttuuriyhteistyön puolesta, jossa ei tarvitse luoda kateuteen, ahneuteen ja hyvä veli -järjestelmiin perustuvia liikesalaisuuksia, eikä tarvitse naida rahaa. Osa yhteistyön onnistuneimmista innovaatioista ovat vain järjestelykysymyksiä, vaikka myös henkisiä ja taloudellisia resursseja tarvitaan. Täytyy vain päästä alkuun.

LÄHTEET

Castells, M. & Himanen, P. (toim.) 2013. Kestävän kasvun malli - globaali näkökulma.

Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 22/2013.

Hiilamo, H. & Saari, J. (toim.) 2010. Hyvinvoinnin uusi politiikka - johdatus sosiaalisiin mahdollisuuksiin.

A Tutkimuksia 27, Diakonia-ammattikorkeakoulu. Juvenes Print: Tampere.

Kangas, A & Kivistö, K. 2011. kuntien kulttuuritoiminnan tuki- ja kehittämispolitiikka. Opetus- ja kulttuuri ministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2011:12.

Olkkonen, S. 2013. Äänenkäytön erityisyys pedagogiikan ja taiteellisen toiminnan haasteena. Acta Scenica 33.

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu.

Saari, J. 2012. Onnellisuuspolitiikka. Kohti sosiaalisesti kestävää Suomea. Kalevi Sorsa -säätiön julkaisuja 1/2012.

43

Jaakko Jokipii on oululainen perheenisä, joka silloin tällöin kirjoittaa jotain. Hänellä on liikaa ja liian vähän kokemusta kulttuurialan verkostoista. Toiset sanovat häntä pessimistiksi, toiset realistiksi.

44

JAAKKO JOKIPII

Miksi kulttuurialan verkostoja on mahdotonta saada toimimaan?

Myöntäkää pois, olemme kaikki olleet siinä tilanteessa. Energisenä, kirkassilmäisenä, täynnä toiveita.

Kuukausien kuiskutusten, epävirallisten tapaamisten ja loputtomien ideointilounaiden kulminaatiokohdassa, siinä suuressa yhteisessä kokoontumisessa, jossa vihdoin tulee synnyttää uusi ja uljas kulttuurialan verkosto.

On puhuttu alan vaikeuksista ja haasteista, pohdittu yhteisen vetoomuksen tekoa, nyökytelty oman tekemisen ja sisällön tärkeydestä ja ihmetelty, miten kukaan tulee toimeen, jos nämä nimenomaiset toimijat katoavat maan päältä.

Kaikilla on sanottavaa, kaikki ovat täynnä energiaa ja valmiita antamaan vaikka pikkusormensa muiden eteen, olettaen tietysti muiden tekevän samoin. Mielipiteitä vaihdetaan, ideoita heitetään.

Elämä maistuu ja tuntuu hyvälle.

Kohta joku pitkään hiljaa ollut esittää kysymyksen: Miten tämä nimenomainen verkosto on hänen kannaltaan hyödyllinen, koska hänen tekemisensä ei perustu mihinkään aikaisemmin mainittujen verkoston tehtävien onnistumiseen? Useat yrittävät joukkohypnoosin vallassa ohittaa olankohautuksella moiset kommentit, ja koska kukaan ei oikeastaan johda puhetta, kysymys jää ilmaan roikkumaan.

Ideointi jatkuu, joskin selkeästi varovaisempana.

Kohta nousee jo toinen, joka tekee vielä mielettömämmän kysymyksen verkoston olemassaolon perusteista ja esittää jonkun järjettömän lisätehtävän verkoston tehtäväksi. Nyt joku jo kimpaantuu moisista törkeistä ja täysin väärinymmärretyistä väittämistä. Pitkä puheenvuoro osuu ensin asiaan, mutta jatkuessaan menettää punaisen lankansa ja kohta keskeytyy epäluonnollisesti puhujan unohtaessa, mitä olikaan sanomassa. Muutama täysin puskista heitetty henkilökohtainen solvaus saa yleisen konsensuksen lopullisesti sekaisin, posket punottavat ja tapaaminen päättyy ensin nurkkakuntien siilipuolustukseen ja sitten vetäytymiseen: lapset pitää hakea päiväkodista, parkkiaika loppuu, on hommia. Joku velvollisuudentuntoinen täyttää yhdistyksen perustamispaperit vain huomatakseen, ettei hallitukseen saada useista pyynnöistä huolimatta tarpeeksi jäseniä. Viimeistään tässä vaiheessa kaikkia vain tympäisee jo koko homma.

Yleensä kulttuurialan verkostot syntyvät keskenään kilpailevien tahojen rahanpuutteen tai ahneuden vuoksi. Kulttuurin ollessa kyseessä useimmiten rahan puutteen vuoksi, koska kulttuurialalla ei osata olla ahneita. Julkishallinnossakin puhutaan monialaisesta tai poikkihallinnollisesta työstä – yllättäen aina silloin, kun rahat ovat loppumassa.

Rahahanojen kiertyessä kiinni nostetaan pää savesta ja aletaan katsella muita ja miettiä, miten

45

”

Yleensä kulttuurialan verkostot syntyvät keske-

nään kilpailevien tahojen rahanpuutteen tai ahneuden vuoksi. Kulttuurin ollessa kyseessä useimmiten rahan puutteen vuoksi, koska kulttuurialalla ei osata olla ahneita. Julkishallinnossakin puhutaan monialaisesta tai poikkihallinnollisesta työstä – yllättäen aina silloin,

”

kun rahat ovat loppumassa.

omaa, itselle rakasta juttua saisi tehtyä jonkun muun kustannuksella, ja vielä mielellään omassa turvallisessa poterossa. Toinen vaihtoehto on, että kansallista tai paikallista rahoitusta saa vain yhteistyön tekemiseen, jolloin on tärkeää saada joku yhteistyökumppani – ihan sama, kuka.

Kulttuurialan verkostoja syntyy myös, kun joku ajattelee oman arvonsa nousevan sillä, että tuntee jonkun, joka on jotain jossakin muualla. Mielellään jossain kivassa eteläeurooppalaisessa kaupungissa, jossa on mukava ja helppo käydä. Kun tuntee jonkun tärkeän, omakin tekeminen voi tuntua tärkeältä – ja samalla voi laittaa lukuisat verkostomatkansa työnantajan piikkiin. Tällaisia verkostoitujia pidetään epäilyttävinä varsinkin niiden joukossa, jotka eivät työnsä puolesta pääse koskaan osallistumaan verkostojen kehittämismatkoille.

Tällaiset hienon logon omaavat “tietyn kulttuurin erityisalan asiantuntijoiden yleiseurooppalaiset verkostot” toimivat myös todisteena siitä, että verkostoitujat näyttävät tehneen jotain oikeitakin töitä, vaikka hienolta kuulostavat verkostoitumistapaamiset yleensä tapahtuvat paikallisissa anniskelu- ja soittoravintoloissa. Toki kansallisiakin verkostoja luodaan ja kehitetään, mutta silloin mennään aina johonkin tylsään etelän kaupunkiin ja/tai saunaan, eikä alkoholijuomia tarjoilla työnantajan laskuun.

Jossain on myös keksitty, että verkostomaista toimintaa kehittävät ja edistävät hankkeet voisivat vaikuttaa positiivisesti verkostojen syntyyn tai toimintaan. Se voisikin olla totta, jos joku päättävässä asemassa oleva ymmärtäisi, kuinka hankkeet voisivat toimia tehokkaina johtamisen työkaluina. Vielä tuota päivää ei ole nähty, joten hankkeet ovatkin juuri sellaista kivaa pipertämistä, jota hanketyöntekijät jaksavat hetken aikaa tehdä, kunnes suunnistavat oikeisiin töihin esimerkiksi rahoittajatahojen palkkalistoille. Verkostoon liittyviä toimenpiteitä tehdään hankkeen ajan, jonka jälkeen ne sitten hiljaa unohdetaan, tai niitä jatketaan hyvin perustellussa jatkohankkeessa, johon luonnollisesti työllistyvät ne, jotka eivät ensimmäisessäkään hankkeessa saaneet mitään aikaiseksi.

Oman lukunsa muodostavat ne “sateenvarjot” tai “keskukset” tai “liitot” jotka haluavat luoda henkisen tai fyysisen keskuksen verkostolle, koska luulevat osaavansa tehdä asiat paremmin kuin muut

46

– ja kuvittelevat saavansa paremman rahoituksen itselleen, kun hakemuksessa komeilee pitkä lista verkoston jäseniä ja yhteistyökumppaneita. Voihan taustalla olla toki ajatus paremmasta maailmasta, jossa kaikki pärjäisivät yhteistyötä tekemällä sopivasti, mutta ei liian hyvin. Näitä demariutopioita on siinä mielessä kuitenkin raskasta seurata, että niiden ilmetessä mielellään kääntäsi katseensa pois.

Joskus tällaisen tekemisen syy on vallanhimo: silloin ad-hoc verkoston kautta tehdään verkostotyön äänekkäimmän hahmon tulevaa vaalityötä.

Joskus käy niin, että kulttuurialan toimijat saavat kuin saavatkin muodostettua jotenkin järkevältä näyttävän verkoston tyyppisen järjestelmän, jossa sekä ulkoinen että sisäinen viestintä on edes jollain tasolla toimivaa, verkoston jäsenillä on suhteellisen tasa-arvoinen asema toisiinsa nähden ja jäsenien pärjääminen on lyhyellä aikavälillä turvattu. Sille on olemassa hieno sanakin: protektionismi.

Kulttuurialan verkostot ovat myytti, jonka merkitys, tarkoitus tai hyödyllisyys ei ole kenellekään täysin selvä. Kulttuurialan verkostoissa on lisäksi paljon toiminnallista tyhjäkäyntiä ja turhia toiveita.

Verkoston jäseneksi mahdollisimman pienellä panoksella ilmoittautuvat vievät lisäksi mielellään koko kunnian verkoston saavutuksista. Useimmiten verkoston tuskallisen työläistä saavutuksista palkitaankin juuri ne, jotka ovat tehneet verkoston eteen vähiten töitä.

Kulttuurialan verkostomainen toiminta ei koskaan onnistu, koska kukaan kulttuuritoimija ei ala aidosti tekemään asioita verkostomaisesti. Jokainen haluaa päästä osalliseksi ainoastaan sen kuvitelluista hyödyistä, ja siinä mielessä useimmat verkostot muistuttavatkin enemmän AY-liikkeitten mukaista “edunvalvonnan” nimissä tehtävää junttaus- ja räkyttämisyhteisöä, kuitenkin ilman niiden aitoa, syvälletunkevaa valtaa.

Kun saamapuolella on enemmän kuin tekijäpuolella, moni tulee pettymään. Ja jos pettyy verkostoon, jää helposti pois. Ehkä kulttuurialan verkostojen pitäisi ottaa mallia esimerkiksi ns. “maan tavan” mukaisesta hyväveli-järjestelmästä, joka toimii todella hyvin, koska siinä oikeasti useimmat mukana olevat hyötyvät jotakin. Tosin silloin pitäisi ensin olla jotain muutakin mihin verkoston jäsenet voivat vaikuttaa kuin seuraavan kesän kesäteatteriohjelmisto tai kyläpäivien pääesiintyjä.

Aito ja ennen kaikkea toimiva kulttuurialan verkosto on eri kulttuurialan ammattilaisten muodostama ekosysteemi, jossa jokainen on tärkeä ja merkittävä osa tuotanto- ja arvoketjua. On tärkeää, että verkoston jokaisella jäsellä on mahdollisuus pärjätä omalla osaamisellaan, ja että jokainen verkostoon liittyvä osaa määritellä oman tekemisensä päämäärät siten, että voi aidosti olla verkoston hyödyllinen osanen. Ekosysteemin rakentamiseen täytyy käyttää aikaa ja energiaa.

Kehittäminen voidaan hoitaa hajautetusti, mutta vain siten, että jokaisella osallistujalla on aito intressi ja ymmärrys tekemisen luonteesta. Täytyy löytyä halu tehdä aidosti uudella tavalla se, mitä ennen tehtiin ilman verkostoa. Kehittäminen palkitsee todella vasta vuosien päästä, mutta verkosto on onnistuessaan sitäkin kestävämpi.

Verkoston, tai ekosysteemin, voima perustuu siihen, että jokainen pystyy kehittämään omaa keskittynyttä osaamistaan parhaalla mahdollisella tavalla koko verkoston hyödyksi. Toisin sanoen: kulttuurialan toimiva verkosto vaatii toimijuutta ekosysteemiin, eli tekijöitä – ei omaan sisältöönsä rakastuneita haaveilijoita, vaan oman osaamisensa toteuttajia.

Myöntäkää pois, olemme kaikki olleet siinä tilanteessa. Hämmennyksen ja epäjärjestyksen täyttämän verkoston perustamiskokouksen jälkeen joku saa sähköpostin, jossa todetaan verkoston perustamisaikeet suurella porukalla mahdottomaksi, ja ehdotetaan kahdenkeskistä yhteistyötä.

Yhteistyötä, joka on luottamuksellinen ja rehellinen, molempia tahoja hyödyttävä ja aidosti molempien toimintaa kehittävä.

Yhteistyötä, joka perustuu henkilökemioiden kohtaamiseen, yhteisiin intresseihin ja entistä parempiin liiketoimintamahdollisuuksiin. Se ei perustu uuden yhdistyksen perustamiseen, vaan aitoon tekemiseen, ei väkinäisiin suunnittelupalavereihin, vaan yhdessä pärjäämiseen.

47

Kuva: Jukka Tammisuo

YTM Jatta Juhola työskentelee Suomen Nuoriso-opistossa kulttuurituottajana ja toimii projektipäällikkönä Teatterin osaamiskeskus -hankkeessa (1.1.2013–31.8.2014)

48

JATTA JUHOLA

Teatterin osaamiskeskus – mitä, kenelle ja miksi?

Teatterin osaamiskeskus -hanke on selvitystyö, jossa tavoitteena oli luoda perustukset ja toimintamalli verkostomaisesti toimivalle valtakunnalliselle teatterin osaamiskeskukselle. Hanke käynnistyi tammikuussa 2013 Etelä-Savon maakuntaliiton myöntämällä Euroopan Unionin aluekehitysrahaston tuella (EAKR). Hankkeen toteutti Suomen Nuoriso-opisto Mikkelissä, yhteistyökumppaneinaan Suomen Nuorisoseurat ja Mikkelin kaupunki. Edellisten lisäksi ohjausryhmässä olivat edustettuina Suomen Harrastajateatteriliitto, Opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämä valtakunnallinen nuorisotyön kehittämis- ja palvelukeskus Nuori Kulttuuri -säätiö sekä loppuvaiheessa myös Pieksämäen seutuopisto ja Savonlinnan musiikkiopisto, jotka tarjoavat alueellaan taiteen perusopetusta teatterin alalta.

Valtakunnallinen kulttuurista nuorisotyötä toteuttava Suomen Nuorisoseurat on strategiatyössään selvittänyt tarpeitaan Teatterin osaamiskeskuksen toteuttamiseksi teatteriharrastustoiminnan tueksi. Pelkästään nuorisoseurajärjestön puitteissa toimii yli 300 teatterin harrastusryhmää, joissa on lähes 5000 aktiivista harrastajaa. Osaamiskeskus on myös osa nuorisoseurajärjestön uudelleen organisointia. Teatterin osaamiskeskuksen lisäksi harrastustoimintaa palvelisi tanssin ja lastenkulttuurin osaamiskeskukset, joiden on tarkoitus toimia myös laajemmin kolmannella sektorilla tehtävän kulttuurisen nuorisotyön kehittäjinä.

Murrosvaihetta eletään myös valtakunnallisissa harrastajateattereiden etujärjestöissä Suomen Harrastajateatteriliitossa ja Työväen Näyttämöiden liitossa. Liittojen yhdistymistä yhdeksi valmisteltiin vuoden 2013 alkuun, mutta tätä kirjoitettaessa yhdistyminen on yhä suunnitteluasteella. Oletuksena osaamiskeskus -hanketta käynnistettäessä kuitenkin oli, että uuden kattojärjestön vasta hakiessa toimintamuotojaan, se ei pystyisi välittömästi vastaamaan harrastajakentän koulutustarpeisiin.

Teatterin osaamiskeskus -hanketta valmisteltiin Suomen Nuorisoseurojen kokoamassa teatteritoimikunnassa, jossa olivat edustettuina Suomen Harrastajateatteriliitto, Nuori Kulttuuri -säätiö, Opintokeskus Kansalaisfoorumi, Suomen Nuoriso-opisto sekä alueellisia ja paikallisia teatteritoimijoita eri puolilta Suomea. Teatteritoimikunnan perintönä hanketyössä oli käytettävissä hyviä suunnitelmia ja ehdotuksia osaamiskeskuksen sisällöistä. Teatterin osaamiskeskus tarvittaisiin kehittämään esittävien taiteiden harrastusedellytyksiä, niitä edistäviä peruspalveluja ja erityisosaamista vaativia asiantuntijapalveluja sekä edesauttamaan ammattilaisten työllistymistä harrastajateatterikentälle. Osaamiskeskus parantaisi myös harrastaja- ja kesäteattereiden toimintaedellytyksiä kokoamalla toimijoita yhteen ja edistämällä harrastusalan näkyvyyttä.

49

HANKKEEN TOIMENPITEET Hankkeessa osaamiskeskuksen mahdollisista palvelumuodoista valittiin mahdollisimman laaja kirjo, joiden tarvetta ja kiinnostavuutta testattiin käytännössä. Tavoitteena oli samalla tehdä osaamiskeskuksen toimintakonseptia tutuksi.

Toimenpiteet jaoteltiin neljään toimenpidekokonaisuuteen: 1) Tuki ja tiedotus: neuvonta, ideat, edunvalvonta

Paikallistason kohtaamiset harrastajakentän kanssa

2) Toiminnan välineet: koulutus, opintosuunnitelmat, materiaalit 3) Toimijaverkosto: teatteriagentti-verkosto, yhteydet,

kontaktit, kouluttajat

Tuotteet ja palvelukonseptit

4) Kohtaamisen paikat: tapahtumat, seminaarit, foorumit Hankkeet

Toimenpiteiden valikoima oli hankkeen lyhyeen toteutusaikaan nähden kunnianhimoinen. Määrän kustannuksella kattavaa laadullista arviointia ei hankkeen aikataulun puitteissa ollut mahdollista toteuttaa, mutta pyrkimyksenä oli kuitenkin pystyä tekemään riittäviä johtopäätöksiä osaamiskeskuksen muodon hahmottamiseksi: mitä kaikkea osaamiskeskus voisi olla ja miten?

Kaikkinensa hankkeen aikana toteutettiin tukeen ja tiedotukseen (1) liittyen kaksi laajaa kartoitusta teatteritoimintaa järjestävistä tahoista ja keskustelufoorumi harrastajateatterifestivaali Teatterilaivalla. Toiminnan välineistä (2) toteutettiin viisi erilaista koulutustilaisuutta ja tuotettiin Draamalabra-julkaisu. Julkaisun tavoitteena on tarjoilla konkreettisia työkaluja teatteriharrastuksen kehittämiseen kartoitusten pohjalta nousseiden tarpeiden valossa. Kartoitusten avulla myös rakennettiin toimijaverkostoa (3), jonka ytimessä on teatteritoimijoista eri puolilta Suomea muodostuva teatteriagenttien verkosto. Neljäntenä toimenpidekokonaisuutena esitetty kohtaamisen paikat (4) läpileikkaa kaikkia edellisiä. Yksittäiset toimenpiteet sisältöineen ja osallistujamäärineen kuvataan liitteessä.

Hanketyöskentelyn perusteella Teatterin osaamiskeskus -toimintamalli on hahmottumassa verkostoksi, jossa jo olemassa olevat toimijat yhdistävät osaamisensa. Parhaimmillaan Teatterin osaamiskeskus -verkosto toimii harrastajan hyväksi kooten yhteen kaikkien harrastajateatterikentän toimijoiden palvelut ja osaamisen. Osaamiskeskus toimii tiedonvälittäjänä, ikään kuin puhelinkeskuksena tai keltaisina sivuina, joka yhdistää tarpeen palveluntarjoajaan ja päinvastoin (Kuva 1).

Hankkeessa toimenpidekokonaisuuksien testaaminen on antanut ensiarvoisen tärkeää tietoa siitä, millaisille palveluille osaamiskeskuksessa todella olisi kysyntää sekä kartoittanut toimintamuotojen kipukohtia ja mahdollisuuksia niin kattavasti kuin se käytettävissä olevan ajan puitteissa on ollut mahdollista.

50

Palvelu- ja toimintamallit esim.Ohjaajapalvelukonseptin pilotointi Taiteelle tekijöitä-hankkeessa

Oppilaitokset

Ammattiteatterit

Seurakunnat

Kulttuuri- ja toimintakeskukset

Harrastajaryhmät

Kuva 1. Teatterin osaamiskeskuksen tavoite, tehtävät ja toimijat.

Esitys on koottu Teatterin Osaamiskeskus -hankkeen sekä muiden aiempien selvitysten pohjalta.

Teatterin ”ensiapupakki”

Koulutukset esim. TeaKas -ohjaajakoulutus

Seminaarit

Palkitseminen ja ansioituminen teatterinharrastuskentällä

Kokoava tiedotus Internet-sivut, foorumit, keskustelupalstat

Tapahtumat

Mitä?

Kirjallinen materiaali: julkaisut, esitteet

Miten?

Ohjaajahuolto

Teatterin Osaamiskeskus Nuorisoseurat

Järjestöt

VERKOSTO Yksittäiset henkilöt

• Alueellinen taso • Paikallinen taso • Valtakunnallinen taso

Ammattilaisten työllistäminen harrastajakentän tueksi Alueellinen ja valtakunnallinen verkostoituminen

Kenelle?

Kokonaisvaltainen teatteriharrastuksen tukeminen sen kaikissa toimintamuodoissa.

Jäsenkentän ja sen tarpeiden tuntemus

Miksi?

Verkostojen kokoaja ja koordinoija

Ohjaajat Kunnalliset kulttuuritoimet

Harrastustoiminnan tukeminen Yhteistyö harrastajien ja ammattilaisten välillä

Teatteritoimijoiden verkosto 1.

Teatteriagentit

Muut toimijat

51

Koulutuksen suunnittelusta ja markkinoinnista kartutettiin kallisarvoista kokemusta. Hyviksi käytännöiksi osoittautui esimerkiksi koulutusten kohdentaminen suoraan yksittäisille ryhmille tai alueellisille/paikallisille toimijoille. Tämän hankkeessa tehtyjen kartoitusten tuottama informaation ja nuorisoseurajärjestön valtakunnallinen toimijuus mahdollistaa. Yhteistoimijuutta vahvistaa myös esimerkiksi Opintokeskus Kansalaisfoorumin tuottamien koulutussisältöjen toteuttaminen osana Suomen Nuoriso-opiston vapaan sivistystyön koulutustarjontaa.

HAASTEENA VERKOSTON HAHMOTTAMINEN Eri toimijoiden ja organisaatioiden välisissä hankkeissa on haasteensa. Niin on ollut myös Teatterin osaamiskeskus -hankkeessa. Osaamiskeskusta on alusta asti pyritty rakentamaan verkostoksi, mutta verkostoajattelu edellyttää vahvaa sitoutumista ja vastuiden määrittelyä. Koska hankkeen tavoitteena on ollut osaamiskeskuksen toimintaedellytysten ja -muotojen selvittäminen, on tehtävä useaan otteeseen tuntunut keijupölyn paketoimiselta. Tarpeet, toiveet ja toimijat ovat siinä edessäsi, mutta konkreettista muotoa niille on vaikea lähteä hakemaan.

Hankkeen loppuvaiheessa näyttää selvältä, että keskeisiä toimijoita osaamiskeskuksen toimivuuden kannalta valtakunnallisesti olisivat ainakin Suomen Nuorisoseurojen ja Suomen Nuoriso-opiston lisäksi Suomen Harrastajateatteriliitto (ja Työväen Näyttämöiden liitto), Nuori Kulttuuri -säätiö sekä Opintokeskus Kansalaisfoorumi. Tällä joukolla osaamiskeskus pystyy vastaamaan palvelulupaukseensa verkostojen ja koulutuspalvelujen osalta. Muillekin toimijoille osaamiskeskuksessa on tilaa - ja tilausta. Yksinkertaisimmillaan osaamiskeskus-malli on palvelujentarjoajien niputtamista erilaisten toimintojen alle, jossa vastuut ja työjaot hahmottuvat kunkin toimijan ydintehtävän mukaan (kuva 2).

Verkostomaiseen toimintaan kuuluu voimakas vastavuoroisuuden periaate. Kaikilla verkoston jäsenillä pitää olla halu jakaa tietoa ja kokemuksia muiden verkoston osapuolten kanssa (verkostomaisesta toimintatavasta lisää esim. Helakorpi 2005). Käytännössä verkostotoiminta (ainakin aluksi) edellyttää vahvaa koordinaattoria, sillä osaamiskeskus-hankkeen puitteissa on osoittautunut, että organisaatioiden verkostoyhteistyö on usein a) vahvasti henkilövetoista ja b) alisteinen organisaation omille ydintehtäville (jollei se ole verkostotoiminta), jolloin verkostoon liittyvillä tehtävillä on riski jäädä lapsipuolen asemaan. Verkostoon sitouttaminen on sen toiminnan kannalta ensiarvoisen tärkeää. Osaamiskeskuksen pitää pystyä artikuloimaan hyötynsä verkoston jäsenille.

Teatterin osaamiskeskus-hanke on edistänyt EAKR-toimenpideohjelman tavoitteita luomalla ja kehittämällä luovan alan verkostoja. Hankkeessa toteutetut toimenpiteet täydentä-

”

Teatterin osaamiskeskus -toimintamalli on hahmottumassa

verkostoksi, jossa jo olemassa olevat toimijat yhdistävät osaamisensa.

Parhaimmillaan Teatterin osaamiskeskus -verkosto toimii harrastajan hyväksi kooten yhteen kaikkien harrastajateatterikentän

”

toimijoiden palvelut ja osaamisen.

52

Kuva 2. Teatterin osaamiskeskuksen palvelut ja mahdolliset palveluntarjoajat (kuvassa mainitut organisaatiot ovat ehdotuksia)

Tuki, tiedotus

Neuvonta, ideat, edunvalvonta

Toiminnan välineitä

Täydennyskoulutus Materiaalipaketit

Toimijaverkosto

Kohtaamisen paikkoja

Yhteyksiä, kontakteja, kuluttajia

Tapahtumat, seminaarit, foorumit

Ohjaajakoulutus

Suomen Harrastajateatteriliitto

Nuorisoseurat Opintokeskus Kansalaisfoorumi

Työväen Näyttämöiden liitto Suomen Nuorisoseurat

Suomen Nuoriso-opisto

Tinfo Opintokeskus Kansalaisfoorumi Suomen Nuoriso-opisto Suomen Harrastajateatteriliitto Suomen Nuorisosirkusliitto Muut paikalliset/alueelliset koulutuksen tuottajat

Nuorisoseurat Suomen Harrastajateatteriliitto Nuori Kulttuuri -säätiö Suomen Nuoriso-opisto

vät Suomen Nuoriso-opiston osaamisrakenteita erityisesti vapaan sivistystyön kurssitoiminnan kehittämisessä. Hankkeen tavoitteet ovat linjassaan EU:n rakennerahastotukea maakunnassa ohjaavan Etelä-Savon kehittämisohjelman1 kanssa, mutta verkoston valtakunnallisen luonteen vuoksi alueellinen hyöty vahvistunee vasta osaamiskeskuksen toiminnan myötä. Osaamiskeskus lisää Suomen Nuoriso-opiston koulutustarjontaa ja tarjoaa toisaalta mahdollisuuden uusien taidelähtöisten hyvinvointipalvelujen kehittämiseen kaikilla koulutusasteilla.

Hanke on nyt päättymässä, mutta Teatterin osaamiskeskuksen toiminta jatkuu. Seuraava vaihe on käynnistää osaamiskeskuksen internet-sivujen toteuttaminen, jolloin keijupöly vihdoin alkaa asettua ensimmäiseen konkreettiseen muotoonsa. Osaamiskeskuksen toimintoja mallinnetaan ja sisältöjä työstetään nyt päättyvän hankkeen tuloksia hyödyntäen Suomen Nuorisoseurojen toteuttamassa Taiteelle tekijöitä -hankkeessa, jota rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö.

1

Etelä-Savon maakuntaohjelma 2011-2014. http://www.esavo.fi/resources/public/media/maakuntaohjelma_2011-2014_ja_sen_ymparistoselostus.pdf

53

Toimenpiteet ja koulutukset 2013–2014

54

TILAISUUS, KOULUTUS, TAPAHTUMA

AJANKOHTA

KOHDERYHMÄ

SISÄLTÖ

Nuorisoseurojen teatteri- ja sirkustoiminnan kartoitus

tammi helmikuu 2013

Kaikki nuorisoseurajärjestön alue- ja paikallisseurat, jotka järjestävät teatterija/tai sirkustoimintaa alueellaan

Kerättiin tietoa toiminnasta, toiminnan sijainnista, toimintaryhmistä ja ohjaajien näkemyksiä ohjaajahuollosta ja -koulutuksesta

Nuorisoseurojen teatteritoimikunnan seminaari, Helsinki

24.5.2013

Nuorisoseurajärjestön teatteriaktiivit eri puolilta Suomea

Harrastajateatterikentän osaamis- ja koulutustarpeiden kartoittaminen osaamiskeskustoiminnan tueksi

Työnohjaukselliset työpajat ohjaajille, Pia Koponen/ Teatris, Helsinki

25.– 26.5.2013

Ohjaajat

Ohjaajan monet kasvot: minä ohjaajana - minä kasvattajana, intuitio - ohjaajan merkittävä työkalu; Haasteita päin: Haasteelliset ohjaustilanteet ja näkökulman vaihtaminen, paineenhallinta ja työssä jaksamisen välineet teatterikentällä

Etelä-Savon harrastajateatterien kartoitus ja kysely

toukokesäkuu 2013

Etelä-Savossa toimivat harrastajateatteriryhmät ja niiden ohjaajat

Kerättiin tietoa toiminnasta, toiminnan sijainnista, toimintaryhmistä ja ohjaajien näkemyksiä koulutustarpeista

Valtakunnallisen teatteritoimijaverkoston käynnistäminen – Teatteriagentit

20.– 21.9.2013

Alueellinen, aktiivinen teatteritoimija

Jokaisesta läänistä valittiin 2 aktiivista teatteritoimijaa hakuprosessin kautta valtakunnalliseen teatteriverkostoon; määriteltiin verkoston ja yhteydenpidon muodot, käynnisteltiin toimintaa

Hankefoorumi/ Teatterilaiva 20.–21.9.2013

21.9.2013

Harrastajateatteritoimijat

Teatterilaivan keskustelufoorumilla esiteltiin mielenkiintoisia käytännön esimerkkejä uusista avauksista, toimintamalleista ja -muodoista teatterikentällä. Tavoitteena oli tarjota uusia ideoita ja jakaa tietoa käynnissä olevista projekteista. Mukana Myrsky-hanke (Suomen lasten ja nuorten säätiö), EMPTY-hanke (Suomen Nuorisoseurat), Globaali sirkus -hanke (Suomen Nuorisosirkusliitto), Sytytys-hanke (Ylioppilasteatteriliitto SYTY), Teatterin osaamiskeskus -hanke (Suomen Nuoriso-opisto)

Upea teatteripäivä!

Markkinointia ja taloutta/ Joonas Autio, Lempäälä

26.10.2013 klo 11 - 16

Teatteritoimijat Hämeen alueella

Vapaamuotoinen koulutus ja workshop teatteritoiminnan rahoitus- ja markkinointimahdollisuuksista

klo 15-17

OSALLISTUJAMÄÄRÄ

TAVOITE

TOIMINNAN ARVIOINTI

16 alueseuraa, 177 paikallisseuraa, henkilökohtaisesti haastateltiin 50 ohjaajaa

Osaamiskeskuksen toimintamuotojen hahmottamiseksi kentän tarpeiden tunnistaminen, yhteys- ja toimintatietojen ajantasaistaminen

Henkilökohtainen puhelinhaastattelu on tehokas tiedonvälityskeino, toimi molempiin suuntiin, joskin raskas ja hidas; erilaisia koulutustarpeita, teatterikasvatuksen perusteisiin liittyviä koulutuskokonaisuuksia toivottiin; koulutusta toivottiin lähelle ja olemassaolevalle ryhmälle räätälöidysti; vertaistukea ja muiden ohjaajien tapaamista toivottiin

12

Teatteritoimijoiden verkoston asiantuntijuuden hyödyntäminen osaamiskeskushankkeen ”kärkien” tunnistamiseksi, hankkeesta tiedottaminen

Aineistoa ja ideoita hankkeen toteutuksen tueksi kertyi todella paljon. Verkostossa oli edustettuna eri tahoja monipuolisesti eri puolilta Suomea.

3

Ohjaajan jaksamisen kehittäminen ja omien voimavarojen tunnistaminen, oman ohjaajuuden kehittäminen; koulutuksen toteuttaminen osana suurta valtakunnallista teatteritapahtumaa

Koulutuksen maksuttomuus söi ilmoittautuneiden sitoutumista - valtaosa kurssille ilmoittautuneista ei koskaa tullut paikalle, eikä perunut ilmoittautumistaan. Ison tapahtuman yhteydessä paljon muuta mielenkiintoista ohjelmaa.

10

Osaamiskeskuksen toimintamuotojen hahmottamiseksi kentän tarpeiden tunnistaminen, yhteys- ja toimintatietojen ajantasaistaminen

Tiedote ja kyselyaineisto lähetettiin sähköpostitse/postitse eteläsavolaisille harrastajateatteriyhmien yhteyhenkilöille.

Sähköpostitse vastauksia saatiin niukalti. Puhelinhaastatteluja ei suunnitelmista huolimatta ehditty toteuttamaan.

15

Valtakunnallisesti kattavan teatteritoimijaverkoston kokoaminen

Verkostoon valittiin/kutsuttiin henkilökohtaisesti.

Teatteriagenttien tapaaminen valtakunnallisen tapahtuman yhteydessä motivoi.

20

Esiteltiin uusia ideoita teatterikentällä ja jaettiin tietoa käynnissä olevista uusista avauksista.

Foorumi toteutettiin walk-in-cafe -metodilla, joka edellyttää osallistujilta aktiivista osallistumista. Vuorovaikutteisuutta pyrittiin lisäämään sillä, että tilaisuutta ohjasi moderaattori.

Hankefoorumi keräsi odotettua vähemmän osallistujia. Laiva toimintaympäristönä ei ollut paras mahdollinen paikka.

15

Kartoituksen perusteella harrastajien tapaamisia toivottiin enemmän. Samoin koulutusta teatterin tuottamisesta. Alueella toimivat teatteriharrastajat kutsuttiin tilaisuuteen kirjeellä.

Valtaosa kutsutuista osallistui tilaisuuteen. Henkilökohtaisella kutsulla on suuri merkitys. Vapaamuotoiset vertaistapaamiset kannustavat ja innostavat.

55

Toimenpiteet ja koulutukset 2013–2014

56

TILAISUUS, KOULUTUS, TAPAHTUMA

AJANKOHTA

KOHDERYHMÄ

SISÄLTÖ

Draamalabra – teatteri työssä -julkaisu (78 sivua)

29.11.2013

Draamalabra – teoriaa ja käytäntöjä (harrastaja) teatterin tekemiseen, seminaari ja työpajat

29.– 30.11.2013

Teatteritoiminnasta ja taidekasvatuksesta kiinnostuneet; opetus-, kasvatus-, ohjausala

Taiteellisen toiminnan mahdollisuudet ja merkitykset erityisesti teatteritoiminnan näkökulmista; teeman syventäminen työpajoissa (1. tarinateatteri, 2. toiminnalliset menetelmät ohjaajan (työ)hyvinvoinnin tukena, 3. liikeimpro, 4. ryhmä- ja prosessikeskeinen teatteri)

Draamalabra II – Teatterityössä: Draama eri kasvatus- ja oppimisympäristöissä

27.– 28.3.2014

Opetus-, kasvatus- ja ohjausalalla toimivat, taiteen soveltavasta käytöstä kiinnostuneet

Draama taideaineena eri kasvatus- ja oppimisympäristöissä, Taiteellinen toiminta yleisivistyksenä; työpajat: Työpajateatteri (theatre in education), Teatterileikki teatterin soveltava käyttö ja leikinomaisia työtapoja varhaiskasvatuksessa

Teatteriagentit – teatteriverkostotoiminnan kehittäminen

9.– 10.5.2014

Alueilta valitut teatteriagentit

Määriteltiin verkoston tavoitteet, tehtävät ja toimintatavat

Teatterin osaamiskeskus -hankkeen päätöstilaisuus Seinäjoen Harrastajateatterikesässä

21.8.2104

Harrastajateatteritoimijat valtakunnallisesti.

Keskustelu- ja ideointitilaisuus teattereiden yleisötyöstä, yleisötyön toimintamuotojen laajentaminen harrastajateatteriin ja Teatterin osaamiskeskuksesta tiedottaminen.

Teoks!

Teatteriverkostoja kehittämässä -julkaisu

Elokuu 2014

Harrastajateatteritoimijat valtakunnallisesti.

Teatterin osaamiskeskuksesta tiedottaminen

Artikkelikokoelma avaa taiteellisen toiminnan mahdollisuuksia ja merkityksiä kasvatus-, ohjaus- ja nuorisotyössä – miten teatterin työkaluja voidaan käyttää ja hyödyntää, ja toisaalta, miten teatteri muokkaa tekijäänsä.

Artikkelit valottavat kulttuurisen nuorisotyön kenttää niin sen parissa työskenteleville kuin sitä ulkopuolelta tarkkaileville.

OSALLISTUJAMÄÄRÄ

TAVOITE

TOIMINNAN ARVIOINTI

200 kpl:n painos

Innostava puheenvuoro draamatyöskentelyn merkityksellisyydestä, joka tarjoaa myös konkreettisia työkaluja oman työskentelyn tueksi.

Julkaisua on toimitettu taideyliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kirjastoihin, jaettu suoraan hankkeen toimenpiteisiin osallistuneille sekä verkoston toimijoille. Kokonaisuus on saanut hyvää palautetta ja vastaavan tyyppistä artikkelikokoelmaa suunnitellaan toteutettavaksi myös muilta nuorisoseurajärjestön harrastusaloilta.

Verkkojulkaisu osoitteessa http://issuu.com/mainostoimistogroteski/docs/draamalabra_teatterityossa_net 38

Koulutukseen osallistuneista valtaosa oli ensimmäistä kertaa Suomen Nuoriso-opiston asiakkaana. Tavoitettiin uusia kohderyhmiä hyvin. Näkyvyyden lisääminen ja laadukkaan toiminnan tarjoaminen. Nuorisoseurajärjestöstä osallistujia ei lainkaan - tieto ei kulkenut, missä vika?

12

Uusia kohderyhmiä tavoitettiin hyvin, mukana oli monipuolisesti eri ammattiryhmien edustajia (mm. toimintaterapeutti, lastentarhanopettaja, ohjaustoiminnan artenomi, taitoluisteluvalmentaja)

16

Teatteriverkoston jäsenet (yhteensä 16) kutsuttiin Suomen Nuoriso-opistolle Mikkeliin. Tavoitteena tutustua toisiin agentteihin, määritellä verkoston toimintamuodot ja toiminnan konkreettiset tavoitteet, osaamiskeskus-ajatuksen kirkastaminen.

100

Hankkeen tulosten esittely ja osaamiskeskuksen toimintakonseptin tunnetuksi tekeminen

Verkoston toimintamuodot ja koordinointi saatiin vahvistettua.Usein paikalliset toimijat voivat olla hyvin verkottuneita omalla alueellaan, mutta valtakunnalliset kontaktit ja yhteydet muihin alan toimijoihin puuttuvat. Agenttitoiminta on tässä merkittävä lisäarvo.Agentit tiedottavat osaamiskeskuksen toiminnoista omalla alueellaan.

57