1 minute read
Juoksu siivitti Suvin elämäntapamuutosta
– Olen saanut rohkeutta mennä kohti omia unelmia
Muutos on mahdollinen. Kysykää vaikka Suvi Lamminaholta, jonka elämän liikunta- ja juoksuharrastus mullisti täysin. Nyt edessä on uran ensimmäinen Naisten Kymppi.
Advertisement
– Olen saanut rohkeutta mennä kohti omia unelmia ja saanut elämänlaadun oikeasti paremmalle mallille, ihan jokaisella osa-alueella, Lamminaho kuvaa muutosta.
Lamminaho on lahtelalainen sosiaalisen median hyvinvointivaikuttaja ja yrittäjä. Hänen yrityksensä LaSome Media tarjoaa monenlaisia sosiaalisen median palveluja ja koulutusta.
Vielä kolme vuotta sitten asiat olivat toisin.
– Elämäntapamuutos lähti liikkeelle 2020. Olin palkkatöissä ja painoin enemmän kuin koskaan. Minulla paino on jojoillut läpi elämän. Olen aina ollut vähän isokokoisempi, Lamminaho kertoo.
– Havahduin siihen, etten jaksanut kävellä hengästymättä tai nousta rappusia ilman, että olin suunnilleen hen- kihieverissä. Se herätti ajattelemaan. En halua elää loppuelämääni näin. Jotakin pitää muuttaa.
”Päätin hölkätä kevyesti yhden biisin verran ja kävellä seuraavan”
Muutoksen Lamminaho käynnisti kääntämällä ruokavalion terveellisemmälle kurssille. Liikuntaa hän lisäsi aloittamalla kuntosaliharjoittelun.
– Sitten kesällä 2021 löysin itselleni täydellisen valmentajan. Oikeastaan se oli hetki, josta elämäntapamuutos lähti liikkeelle kunnolla. Paino alkoi pudota ja elämäni alkoi kääntyä kokonaisuutena parempaan suuntaan, Lamminaho muistelee.
Entä juokseminen, mistä kipinä siihen löytyi?
– Olen koko elämäni miettinyt, että olisi ihanaa juosta, mutta kun kunto ei siihen riittänyt, juoksu oli aina lopahtanut saman tien. Se tuntui niin ikävältä, Lamminaho kertoo.
– Valmentajan johdolla innostuin toiminnallisesta treenistä ja aloin tehdä sen oheen reippaita kävelylenkkejä. Yksi kaunis päivä olin lenkillä päätin, että jospa kokeilisin juosta. Minulla oli kuulokkeet päässä ja päätin hölkätä kevyesti yhden biisin verran ja kävellä seuraavan. Jatkoin sitä läpi lenkin ja siitä se lähti. Nyt olen täysin hurahtanut juoksuun.
”Nautitaan tapahtumapäivästä”
Yksi asia johti toiseen. Elämäntapamuutos poiki pikkuhiljaa ammattivaihdon yrittäjäksi. Taitava ja aktiivinen somevaikuttaja on nyt myös Naisten Kympin lähettiläs.
– Minulle oli iso kunnia päästä lähettilääksi, kun olin siinä vaiheessa vasta aloittanut harrastuksen. Minun piti olla mukana Naisten Kympillä viime vuonna. Silloin se ei ollut mahdollista, joten nyt olen mukana ensimmäistä kertaa.
Millaisin ajatuksin olet tapahtumassa mukana?
– Olen innoissani. Naisten Kymppi on hyvinvointitapahtuma, sinne ei lähdetä kilpailumielessä vaan nauttimaan hyvästä fiiliksestä ja sitä suosittelen kaikille. Nautitaan tapahtumapäivästä.