9 minute read

Pienestä pitäen pöydän ääressä

Pienestä pitäen

PÖYDÄN ÄÄRESSÄ

Yhteinen ateria on perheen tärkein hetki. Mukana ollaan vauvasta lähtien, ja ruokaa tehdään kerralla koko porukalle.

KATARIINA SILANEN & MARTTALIITON TYÖRYHMÄ // KUVAT LAURA RIIHELÄ

Broileripihvit, palsternakkasose ja parsakaalilisäke, ohje s. 18—19. Kotiruokaa joka päivä – miten ihmeessä se onnistuu? Yksi parhaista konsteista on kokata koko perheelle kerralla. Vaikka porukassa olisi pienokaisiakin, se kyllä onnistuu, kun muistetaan järjestys: vauvalle otetaan maisteluannoksia sivuun muun perheen ruoasta valmistamisvaiheessa, ennen suolan ja voimakkaiden mausteiden lisäämistä. Isompien ruokaan lisätään mausteita maun mukaan, ja annos viimeistellään tarvittaessa sitten, kun ruoka on lautasella.

Haluamme tarjota ihmistaimille hyvää ja terveellistä ravintoa. Samalla isommille ihmisille aukeaa mahdollisuus tarkistaa omia ruokatottumuksiaan. Kaikille tekee hyvää, kun totutellaan säännölliseen ruokarytmiin, syödään yhdessä, käytetään runsaasti kasviksia ja ollaan tarkkoja suolan kanssa.

Monipuolinen kotiruoka sopii koko perheelle. Kun lapsi nauttii kotona tehtyä pienestä pitäen, hän tottuu kotoisiin makuihin. Siitä on helppo jatkaa makumatkaa yhä uusiin kokeiluihin ja elämyksiin.

MUUTAMA NEUVO KOTIKOKILLE Useimmat tämän jutun ruoista sopivat myös alle vuoden ikäiselle hieman muokattuina. Punaisella on merkitty raakaaineet, joita ei lisätä alle 1-vuotiaan ruokaan. Ohjeisiin on myös merkitty, jos ruoka soveltuu lapselle vasta tietystä iästä alkaen. Vuoden vanhana lapsi voi siirtyä syömään kokonaan samaa ruokaa kuin muukin perhe. Pidä silloinkin huoli suolan maltillisesta määrästä. Suolan vähentämisestä hyötyy koko perhe.

Hyvä tietää Kasvissosekeitto

KASVISSOSEKEITTO (Sopii ensimaisteluihin) 1,25 l vettä 700 g kasviksia (esim. sipulia, jauhoista perunaa, porkkanaa, lanttua, palsternakkaa, kukkakaalia) puolen sitruunan mehu mustapippuria (2 dl kookosmaitoa, kaurakermaa tai ruokakermaa) suolaa

»Huuhtele, kuori ja paloittele kasvikset ja keitä ne kypsiksi vedessä. Ota vauvan annos sivuun, soseuta ja notkista vauvalle sopivalla nesteellä, kuten keitinvedellä tai äidinmaidolla tai äidinmaidonkorvikkeella. Soseuta loput keitosta keitinliemineen sauvasekoittimella muille ruokailijoille. Maista ja mausta sitruunalla ja pippurilla, niitä voi lisätä varovasti myös vauvan ruokaan. Lisää muiden ruokaan suola. »Jos haluat, lisää keittoon kookosmaitoa tai kaura- tai ruokakermaa. Tarjoile keitto raejuuston, yrttiöljyn ja paahdettujen kikherneiden kera.

Oikop ku Voit valmistaa kasvissosekeiton myös kasvispakasteista.

Kalaa intialaisittain

YRTTIÖLJY (yli 1-vuotiaille) 1,5 dl tuoreita yrttejä 1 dl oliiviöljyä 1 rkl sitruunamehua 0,25 tl suolaa

»Hienonna yrtit. Mittaa kaikki ainekset korkeareunaiseen kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella. Säilytä yrttiöljy jääkaapissa ja käytä salaatinkastikkeena tai keiton lisukkeena.

PAAHDETUT KIKHERNEET 1 prk kypsiä kikherneitä (230 g) 1 rkl rypsiöljyä 1 tl juustokuminaa 1 tl jauhettua korianteria 1 tl curryjauhetta ripaus suolaa

»Huuhtele kikherneet siivilässä. Lisää pannulle kikherneet, öljy ja mausteet suolaa lukuun ottamatta. Paahda pannulla miedolla lämmöllä 10–15 minuuttia. Nauti kikherneet keiton kanssa. Ota huomioon lapsen ikä ja taidot, ja muussaa kikherneet tarvittaessa haarukalla.

KALAA INTIALAISITTAIN 1 sipuli 2 valkosipulin kynttä 2 rkl öljyä 2–3 tl curryjauhetta (suolatonta) 800 g tomaattimurskaa (suolatonta) 400 g MSC-merkittyä pakastekalaa (esim. seitiä tai turskaa) 1 rkl garam masala -mausteseosta 2 tl sokeria 1 tl suolaa 2 dl kreikkalaista jogurttia

Lisäksi: viljalisäkettä, jogurt-

tia, tuoretta korianteria.

»Ota kala sulamaan ajoissa. Kuori sipuli ja valkosipulinkynnet ja hienonna ne paistokasariin. Lisää öljy ja kuullota muutaman minuutin ajan, kunnes sipuli on pehmeää. Sekoita joukkoon curryjauhe ja jatka kuullottamista hetki. Lisää tomaattimurska ja anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Maku syvenee, kun haudutat kastiketta pidempään. Kuutioi kohmeinen kala suurehkoiksi paloiksi ja lisää kastikkeeseen. Anna hautua noin 5 minuuttia, kunnes kala on kypsää. Ota vauvalle 2–3 dl kastiketta sivuun.

Imeväisikäisten ruoissa vältetään tuoreiden yrttien käyttöä, koska niissä on runsaasti nitraatteja. Kuivattuja yrttejä voi lisätä hiukan

vauvankin ruokiin.

»Mausta loput kastikkeesta garam masalalla, suolalla ja sokerilla. Kääntele jogurtti varovasti joukkoon. Tarjoa viljalisäkkeen, jogurtin ja tuoreen korianterin kanssa.

BROILERIPIHVIT

2 dl kaurakermaa 1 dl kaurahiutaleita 400 g broilerinjauhelihaa 1 kananmuna 1 omena raastettuna 2 rkl vehnäjauhoja 0,25 tl valko- tai mustapippuria 1 tl kuivattua persiljaa 1 tl paprikajauhetta 0,5 tl rakuunaa 0,75 tl suolaa

»Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Sekoita kulhossa kaurakerma ja kaurahiutaleet ja anna turvota 5–10 minuuttia. Lisää joukkoon kaikki muut aineet paitsi suola ja sekoita tasaiseksi massaksi. Ota osa massasta sivuun vauvalle. Lisää suola lopun massan joukkoon ja sekoita. Muotoile taikinoista lusikalla pyöryköitä tai pihvejä ja paista uunissa 15–20 minuuttia.

Herne-kvinoapihvit ja linssipihvit

PALSTERNAKKASOSE

300 g palsternakkaa 300 g jauhoisia perunoita vettä n. 1 dl keitinlientä, kaurakermaa tai ruokakermaa nokare margariinia 0,25 tl suolaa

»Kuori ja paloittele palsternakat ja perunat pieniksi paloiksi. Lisää ne kattilaan ja lisää vettä sen verran, että kasvikset juuri peittyvät. Keitä kypsäksi. Tarkista kypsyys kokeilemalla haarukalla. Ota osa keitinliemestä talteen soseen nesteeksi ja kaada loput pois. »Ota vauvan annos sivuun, soseuta ja notkista vauvalle sopivalla nesteellä, kuten vedellä tai äidinmaidolla. Soseuta loput ainekset sähkövatkaimella kuohkeaksi. Lisää keitinlientä tai muuta nestettä, kunnes saat sopivan koostumuksen. Lisää joukkoon hieman rasvaa ja suolaa.

PARSAKAALIA JA PÄHKINÄÄ

1 parsakaali (400 g) 1 rkl öljyä 2 rkl sitruunamehua ripaus suolaa ripaus pippuria 0,5 dl pähkinöitä tai manteleita

»Huuhtele parsakaali ja pilko suupaloiksi. Käytä myös varsi. Höyrytä palat kypsäksi kattilassa tai kypsennä mikroaaltouunissa. Voit jättää parsakaaliin purutuntumaa, mutta pikkulapsille parsakaalin pitää olla kokonaan pehmeää. »Sekoita pienessä kulhossa öljy, sitruunanmehu, suola ja pippuri. Valuta seos parsakaalien päälle ja sekoita. Paahda pähkinöitä kuivalla pannulla, kunnes ne saavat hieman väriä. Siirrä parsakaalit tarjoiluastiaan ja ripottele päälle murskatut pähkinät. Nauti lisäkkeenä.

Turvall ti

Pienille lapsille pähkinät tarjotaan jauheena tai hienona rouheena. Kokonaisiin pähkinöihin liittyy tukehtumisriski.

HERNE-KVINOAPIHVIT 15 kpl (yli 1-vuotiaille)

1 dl kvinoaa 2 dl vettä 200 g kotimaisia pakasteherneitä 1 dl tuoreita yrttejä (esimerkiksi 0,5 dl minttua ja 0,5 dl persiljaa) 2 kananmunaa 1 dl raejuustoa (85 g) 0,5 tl suolaa

»Ota pakasteherneet sulamaan. Keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Lisää herneet ja yrtit kvinoan joukkoon kattilaan. Soseuta seos sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon raejuusto, kananmunat ja suola. Taikina saa jäädä löysäksi. Anna taikinan levätä hetki. Annostele pieniä pihvejä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Muuntele Voit paistaa pihvit myös pannulla öljyssä. Pihvit pysyvät paremmin koossa, kun lisäät taikinaan ruokalusikallisen vehnäjauhoja. Paistoaika on noin 3 minuuttia per puoli.

Martan neuvo

Ota lapset mukaan ruoanvalmistukseen ja kodin askareisiin! Lapset voivat sekoittaa aineksia sekä pestä, kuoria ja raastaa kasviksia iän ja taitojen mukaan. 2 dl punaisia linssejä 5 dl vettä 2 porkkanaa puolikas kesäkurpitsa (pieni) 2 rkl rypsiöljyä 2 tl paprikajauhetta 1 rkl tomaattisosetta (suolatonta) 2 rkl vehnäjauhoja 1 kananmuna 0,75 tl suolaa

»Huuhtele linssit siivilässä, keitä pakkauksen ohjeen mukaan kypsiksi ja valuta. Kuori porkkanat. Huuhtele kesäkurpitsa ja poista kannat. Raasta porkkanat ja kesäkurpitsa. Kuumenna öljy paistinpannulla, lisää paprikajauhe ja kuullota hetki. Lisää raasteet ja jatka kuullottamista. Lisää tomaattisose ja anna jäähtyä hieman. Sekoita raasteseos, linssisose, vehnäjauho, kananmuna ja suola keskenään tasaiseksi massaksi. Anna seoksen vetäytyä muutama minuutti. Lusikoi ja muotoile massasta leivinpaperilla vuoratulle pellille pieniä pihvejä tai pyöryköitä. Paista 200-asteisessa uunissa 20–25 minuuttia. Tarjoa vaikka tsatsikin ja juuressoseen kanssa.

TSATSIKI (10–12 kk:n iästä lähtien)

puolikas kurkku 1–2 valkosipulinkynttä 2 dl paksua jogurttia 0,25 tl kuivattua minttua 1 tl sokeria ripaus suolaa 1 tl oliiviöljyä

»Huuhtele kurkku ja raasta karkeaksi raasteeksi. Painele raastetta ja valuta siitäs ylimääräinen neste. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Mausta sokerilla ja ripauksella suolaa. Koristele halutessasi oliiviöljyllä. » »

ANSSI TUOVINEN

Äiti seuraa vierestä Nuutin ja Selman touhuja.

HYMY KORVAA SOTKUT

Teimme neljä- ja kaksivuotiaiden lasteni kanssa teeleipiä ja smoothieta iltapalaksi.

Tiedän, että innostavaa ruokakasvatusta toteutetaan keittiössä, käytännössä, yhdessä tehden. On lapsen oikeus opetella ruokaa kaikin tavoin; kokeilemalla, maistamalla, haistamalla, itse tekemällä. Näin lapsi oppii taitoja, omaksuu kestäviä ja terveellisiä ruokavalintoja, pääsee osallistumaan perheen ruokapuheeseen ja tutustuu ruokakulttuuriin.

Kiiltokuvia nämä yhteiset opettelun hetket eivät yleensä ole. Lasten kanssa keittiössä ei ole nopeaa, näppärää tai siistiä.

Teeleipien kanssa sujui mukavasti. Teimme tuplaannoksen, ja molemmat saivat valmistaa oman taikinansa. Mitattiin ja sekoitettiin, ja taputeltiin leipäset pellille. Taikinaa oli muuallakin kuin leivinpaperin päällä. Smoothie valmistui blenderissä: pussillinen pakastemustikoita, tumma banaani, nahistunut omena ja jugurttia. Blenderin käyttö on siistiä ja helppoa – etenkin, jos ehtii laittaa kannen päälle, ennen kuin pienet sormet ulottuvat virtanappulaan. Itse en ehtinyt. Hymyt iltapalapöydässä korvasivat kuitenkin sotkun. Ruokailoa siis!

Emmi Tuovinen kehittämispäällikkö Marttaliitto

LANTTURIESKAT

3,5 dl neljän viljan hiutaleita 1,5 dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta 0,75 tl suolaa 2 dl hienoa lantturaastetta (n. 100 g) 0,5 dl öljyä 2,5 dl vettä

»Sekoita kuivat ainekset keskenään. Jos teet rieskoja alle 1-vuotiaalle, jätä suola pois. Lisää joukkoon lantturaaste, öljy ja vesi. Sekoita taikina tasaiseksi. Levitä leivinpaperi uunipellille. Jaa taikina pellille keoiksi ja taputtele ne jauhotetulla kädellä rieskoiksi. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla 15–20 minuuttia.

Muuntele

Kokeile rieskoihin lantun sijaan palsternakkaa tai porkkanaa.

HERNELEVITE (yli 1-vuotiaille)

200 g kotimaisia pakasteherneitä vettä 2 rkl auringonkukansiemeniä 1 rkl sitruunamehua 2 rkl öljyä 0,25 tl suolaa

»Sulata pakasteherneet kiehauttamalla ne vesitilkassa pakkauksen ohjeen mukaan. Paahda auringonkukansiemeniä kuivalla pannulla, kunnes ne saavat hieman väriä. Purista sitruunasta mehu. Soseuta herneet ja siemenet sauvasekoittimella tai tehosekoittimella. Lisää öljy ja sitruunamehu ja mausta seos suolalla. Nauti leivän päällä.

Vinkki Haluatko hernelevitteeseen lisää makua? Hienonna joukkoon yksi valkosipulinkynsi.

MUNAKASMUFFINIT 6–8 kpl

4 munaa 0,5 dl nestettä (vettä tai vauvalle sopivaa maitoa) 1 rkl öljyä 1,5 dl täytettä (esimerkiksi kypsää perunaa paloina, porkkanaraastetta, pakasteherneitä, pilkottua tomaattia, kypsää kalaa tai lihaa)

»Kuumenna uuni 200 asteeseen. Riko kananmunat kulhoon. Sekoita joukkoon neste, öljy ja täytteet. Jaa seos 6–8 silikoniseen muffinivuokaan tai muffinipellille, jonka kolot on vuorattu leivinpaperilla. Paista noin 20 minuuttia, kunnes muffinit ovat kypsiä. Nauti heti esimerkiksi välipalana.

Vinkki

Tee munakas samoista aineksista. Vuoraa uunivuoka leivinpaperilla ja kaada taikina siihen. Munakas kypsyy 200-asteisessa uunissa noin 20 minuutissa.

ELÄINPUUROT Annos valitsemaasi puuroa (esim. kaura- tai neljän viljan puuroa)

Koristeluun esim. mansikoita,

mustikoita, banaania, vesimelonia, omenaa, rusinoita, siemeniä, mintunlehtiä

»Annostele puuro kulhoihin ja koristele annokset eläinhahmoiksi.

Munakasmuffinit

MUSTIKKAMUFFINIT (12 kpl) 2,5 dl jauhoja 2 dl hiutaleita 1 tl leivinjauhetta 2 ylikypsää banaania 1 dl vettä tai vauvalle sopivaa maitoa 1 rkl rypsiöljyä 2 dl mustikoita (pakaste tai tuoreita)

»Sekoita kuivat ainekset kulhossa. Soseuta banaani haarukalla. Lisää banaanisose, neste ja öljy kuivien ainesten joukkoon. Lisää mukaan kohmeiset tai tuoreet mustikat. Jaa taikina muffinivuokiin. Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Tästä tu tat

Banaani on ylikypsä, kun sen kuoressa on ruskeita pilkkuja.

Mustikkamuffinit

Muuntele

Korvaa mustikat muilla marjoilla, hedelmäpaloilla tai hedelmäraasteella.

Makul ä

Lisää taikinaan 0,5 tl kardemummaa. MARJAJÄÄTELÖ 2 isoa ylikypsää banaania 200 g kotimaisia pakastemarjoja

»Viipaloi banaanit ja laita pakastimeen vähintään neljäksi tunniksi. Anna pakastemarjojen sulaa kohmeisiksi ennen soseuttamista. Laita ainekset tehosekoittimeen tai käytä sauvasekoitinta. Soseuta tasaiseksi massaksi. Tarjoa heti.

Vinkki

Voit korvata marjat esimerkiksi pakastemangokuutioilla.

Marjajäätelö

Tämän jutun ruokaohjeet ovat mukana Ruokaa koko perheelle -aineistossa. Lisää ohjeita sekä tietoa ja vinkkejä osoitteessa martat.fi/lapsiperheet

INFO KUN PERHEESSÄ ON PIENOKAINEN

Lapsiperheiden arjen tukeminen -toiminta on suunnattu perheille, joissa nuorin lapsi on alle 1,5-vuotias.

Keskeiset sisällöt ovat ruokailu, ravitsemus, arjen rytmitys, kodinhoito ja taloustaidot.

Toiminta sisältää ruokakursseja, luentoja ja verkkoluentoja sekä neuvonnallisia kotikäyntejä.

Arjen taidot vahvistuvat yhdessä tehden ja oppien, käytännönläheisesti. Tavoitteena on luoda onnistumisen kokemuksia ja oivalluksia sekä tarjota vertaistukea.

Toimintaa tukee STM Veikkauksen tuotoilla. martat.fi/lapsiperheidenarjen-tukeminen/

VERKKOLUENTO

Koko perheen kasviskeittiö -verkkoluento: https://www. hyvakysymys.fi/luennot/koko-perheen-kasviskeittio/

VIDEOITA

Samasta kattilasta ruokaa koko perheelle: bit.ly/3rW9jTK

Ruoan säilyttäminen: bit.ly/38ZpF5q

Eläinpuurot: bit.ly/3b85iWo

Vauvanruoan pakastaminen: bit.ly/2Lj4kMi

This article is from: