5 minute read

Lapsuusmuistoja kukkaloiston

Next Article
Viekas: Ruttojuuri

Viekas: Ruttojuuri

Siv Snabb nauttii 1950-luvun pihan ilmapiiristä. Hän haluaa välttää puutarhan liiallista modernisoimista. Lähes kaikki perennat ovat Sivin istuttamia. Vanhemmat arvostivat enemmän hyötypuutarhaa kuin kukkaloistoa. Valkoinen anopilta saatu pioni on luultavasti ’Duchesse de Nemours’. Vaaleanpunainen kiinanpioni on ostettu Riiasta nimellä ’Albert Crousse’ (kuva myös oikealla).

LAPSUUSMUISTOJA KUKKALOISTON KESKELLÄ

OUTI TYNYS // KUVAT RITVA TUOMI

Siv Snabb vaalii lapsuudenkotinsa pihapiiriä lempeällä kädellä. Pionit hehkuvat ja ruusujen tuoksu täyttää kesäillan. Rönsyilevä kukkatarha tarjoaa yllätyksiä ja elämyksiä, ja tunnelma palkitsee kasvien parissa puuhailevan.

Piharakennus ja iso venevaja ovat 1960-luvulta. Seinustalla kohoaa köynnöskuusama, vanhan pyörän tavaratelineellä on paikka pelargonille.

Olen ikionnellinen tästä paikasta, toteaa Siv Snabb vapaa-ajankodistaan Kemiönsaarella. – Vaikka olen asunut Espoossa yli 40 vuotta, tarkoitan tätä paikkaa, kun puhun kodista, hän jatkaa. Talo on kirjaimellisesti Sivin synnyinkoti. – Olen syntynyt talon makuuhuoneessa, Siv sanoo.

Hän oli vanhempiensa ainut lapsi ja on aina tiennyt paikan päätyvän hänelle itselleen.

Lapsuudesta muistuttaa moni asia, kuten isän rakentamana puinen keinu ja piharakennuksen seinustalla kasvava, iltaisin tuoksuva köynnöskuusama. Seinustaan nojaa äidin vanha polkupyörä, joka kantaa tavaratelineen korissa ’Mårbacka’-pelargonia.

Siv nauttii pihassa kuljeskelusta ja istumisesta niin rannalla, keinussa kuin pergolassakin. Hän haluaa vaalia 1950-luvun pihapiirin tunnelmaa ja välttää sen liiallista modernisoimista. – Tykkään ettei piha ole ihan presiis ja liian siisti. Se hävittäisi luonnollisen tunnelman, Siv perustelee.

Mieluisimpia Siville ovat ruosteiset ja vanhat esineet ja materiaalit, kuten kuluneet lapiot ja haravat sekä hänen isänsä tekemät tiilimuotit. – Muoteista sai perennapenkkiin rustiikkisen reunuksen, joka ei ole tänne liian hieno.

Ostamansa tai ystävältään saamansa kukkien siemenet kotipuutarhuri heittelee vain johonkin kukkapenkkiin. Nähtäväksi jää, mitä niistä kasvaa. Yllätyksellisyys on Siville tärkeä osa puutarhan elämyksellisyyttä.

TEEHETKI RUUSUTARHASSA Lähes kaikki puutarhan perennat pionista kurjenmiekkoihin ja nukkapähkämöön ovat Sivin istuttamia. Vanhemmat näet arvostivat runsasta pottusatoa enemmän kuin kukkakasveja.

Perennat Siv on pääosin keskittänyt pihan keskellä olevaan pyöreään kukkaryhmään, jossa hän tavoittelee englantilaisen cottage garden -mökkipuutarhatyylin runsautta iki-ihanine kukkijoineen ritarinkannuksista maariankelloihin ja kurjenmiekkoihin.

Seipäistä ja raudoitusverkosta tehdyssä portissa köynnöstelee ’Jackmanii’-loistokärhö ja mantšuriankärhö, joiden siniliila ja valkoinen kukinta on vielä edessä. Valkoiset ja vaaleanpunaiset sormustinkukat availevat jo kellomaisia kukkiaan. Keskikesällä kukassa ovat myös liilat jalopähkämöt, akileijat, pienikukkaiset verikurjenpolvet ja särkynytsydän, muiden muassa.

Siv on istuttanut ryhmään myös vaateliaita ruusuja, joiden kukinta alkaa heinäkuussa ja jatkuu syyskuuhun saakka. Lajikkeista kasvattajan suosikki on ’Jubilee de Prince de Monaco’, jonka hennosti makealta tuoksuvissa kukissa yhdistyvät upealla tavalla valkoinen ja purppuran-

HÄN ON

Siv Snabb • Aalto-yliopiston sihteeri, jäämässä eläkkeelle 1.7. • asuu Espoossa • kotoisin Kemiönsaarelta Varsinais- Suomesta • innokas kotipuutarhuri ja tanssiharrastaja • kolmen lapsenlapsen (8–13 v.) isoäiti.

MINÄ MARTTANA:

– Halusin ruotsinkielisen harrastuksen ja liityin Mattby Marthor -yhdistyksen rivijäseneksi kymmenen vuotta sitten. – Parasta Martoissa on yhteenkuuluvaisuuden tunne. Jos retkellä joku kävelee hitaasti, se otetaan huomioon, ja joku auttaa aina. Lapsenlapsilleni olen halunnut opettaa ihan erityisesti, että muita ihmisiä tulee huomioida, auttaa ja kunnioittaa. – Puutarhaharrastukseni on jäsenyyden aikana yltynyt vuosi vuodelta. Marttojen kokouksissa, tapaamisissa ja retkillä on kiinnostavia kasviaiheita ja mukavia puutarhaihmisiä. – Leipoessani minun on aivan pakko tehdä ohjeesta oma twisti. Muutan aina reseptiä jättämällä siitä jotakin pois tai lisäämällä jonkin aineksen.

TARHURIN VINKIT

Siv Snabb antoi parhaat puutarhaneuvonsa martoille:

VADELMIEN HOITO

»Kippaa peratut rikkaruohot vadelmien alustalle. Ne ovat vatuille namia. Pintajuurisena vadelma hyötyy kosteutta pidättävästä katteesta ja tuottaa paljon mehukkaita marjoja. Annan myös heinikon kasvaa auringon puolella. Se varjostaa maata ja pidättää kosteutta. Sain neuvon vuosia sitten vanhalta puutarhurilta. »Karhunvatun hoidoksi riittää vanhojen versojen leikkaaminen ja uusien tukeminen. Marjat syön sellaisenaan ja osan pakastan.

KASVIEN LISÄÄMINEN

»Ruukuta ylimääräisiä perennojen alkuja keväällä, niin et joudu kaivamaan niitä maasta keskellä kesähelteitä. Juurtuneet taimet ovat haluttuja ystävien ja muiden kasviharrastajien parissa. Erityisen arvokkaita ovat vanhat perennat, joiden alkuperä on tiedossa. »Juurruta kurjenmiekkojen alkuja ensin vedessä ja istuta ruukkuun, kun niissä on pieni juuria. Voit myös antaa eteenpäin vesipurkissa olevia taimia.

PERENNAPENKKI

»Paranna tiivistä savimaata kompostimullalla, kananmunan kuorilla, kahvinporoilla, hiekalla, puiden lehdillä ja muilla saatavilla olevilla aineksilla. »Kaislikkoa on hyvä laittaa kukkapenkin pohjalle perustamisvaiheessa. »Tue kasvustoja tukevasta rautalangasta taivutetuilla erikorkuisilla kaarilla, joita on helppo siirrellä paikasta toiseen. Tuki nostaa perennan kukat esiin, eivätkä sateet kaada kasvustoa.

5 6

Kurjenmiekan jakotaimet kasvattavat juuret vedessä. Pyöreästä keskusryhmästä avautuvat näkymät lähes koko pihaan. Luonnonvarainen ruusuruoho viihtyy aurinkoisessa ja kuivassa paikassa.

’Bowl of Beauty’ -kiinanpionin kukat kohoavat metrin korkeuteen.

MÖKKIPIHA

»Valjasta äänetön robottileikkuri nipsimään pihanurmikkoa, jos alueella ei ole siilejä. Aiemmin ruohonleikkurilla päristely lohkaisi omasta viikonlopustani ison osan. »Rannan tuntumassa leikkaan nurmikon pienellä ruohonleikkurilla. »Arvosta luonnonkasveja erilaisissa kasvupaikoissa. Anna kuivan paikan kukkijoiden vallata hiekkainen luiska tai muu ohutmultainen aurinkoinen paikka.

IHANAT PIHAMUISTOT

»Jätä lapsille ja lapsenlapsille leikkitilaa pihalle paikkaan, jossa itse oleskelet tai työskentelet. Isossa perennaryhmässä voi olla vaikkapa tyhjää tilaa tai kivi eväiden syömistä varten. Anna lasten istuttaa kasveja ja koristella paikkaa mielensä mukaan. Kun lapset leikkivät tai syövät välipalaa, saat itse puuhailla lähistöllä. »Anna lapsille oikeasti tärkeitä töitä, kuten vaikkapa lupiinien niittäminen. » Vaali innostusta ja luovuutta antamalla tilaa pihalla. Oma aikuinen tyttäreni on perustanut rannan tuntumaan Välimeren maiden alueen, jossa kasvaa ruukuissa laventeleja ja sitruspuita.

Sormustinkukat kylväytyvät kukkaryhmässä.

punainen väri. Riiasta ostettu taimi on talvehtinut puutarhassa jo kuusi vuotta. – Ruusut saattavat herätä keväällä todella hitaasti. Ystäväni kaivoi oman Monacon prinssinsä maasta liian aikaisin, sillä hän luuli taimen kuolleen talven aikana.

Kestävimmät ja kookkaimmat ruusupensaat ja -köynnökset Siv on istuttanut ruusupihaksi kutsumaansa paikkaan tontin laitamille. Tuoksuvia lajikkeita on useita, kuten tarhahelenanruusu ’Hybrida’, bourbonruusu ’Louise Odier’, suomenköynnösruusu ’Pohjantähti’ ja tertturuusu ’Rhapsody in Blue’. – Tulen tänne kukinta-aikaan kello viiden teelle istumaan ja käyn vielä illalla nuuhkimassa viimeiset tuoksut, nuuh. Ruusujen tuoksu on kuin unilääkettä.

KÄRSIVÄLLISEN KASVIAARTEET Elämyksiä on tarjolla myös pyöreässä keskusryhmässä, jossa pionien kukinta on kauneimmillaan. Hurmaavasti tuoksuvat vaaleanpunaiset kukat kuuluvat kiinanpionille ’Albert Crousse’, jonka taimi on muisto vuosien takaiselta Riikan reissulta. Sivin iloksi pioni on kasvattanut jättimäisiä pallokukkia vuosi vuodelta yhä enemmän.

Hehkuvan purppuranpunainen pioni on peräisin Sivin Aliise-anopilta. Ensimmäistä kukintaa Siv joutui odottamaan kolme vuotta, vaikka hän oli istuttanut juurakon oikeaoppisesti syys-lokakuussa. Oikea jakamisaika on pionille erityisen tärkeä, sillä se kasvattaa hiusjuuria nimenomaan syksyllä.

Kasviaarteisiin kuuluu myös valkoinen kiinanpioni, jonka tiedetään kasvaneen jo anopin espoolaisen lapsuuskodin pihassa vuosikymmeniä sitten. Siv aprikoi lajikkeen olevan 1800-luvulla jalostettu ’Duchesse de Nemours’. – Kerrannainen kukka tuoksuu todella voimakkaasti ruusulle ja kielolle. Illalla tuoksu on niin huumaava, että se menee aivoihin saakka.

This article is from: