Ystävyys alkoi marttakoulussa

Piia, Aili, Mirja ja Johanna tutustuivat opiskelijoina 27 vuotta sitten. Siitä lähtien on pidetty yhtä ja yhteyttä.

ANNE SAARIKETTU // KUVAT PÄIVI KARJALAINEN

Vuonna 1994 kemiat kohtasivat. Tuolloin neljä parikymppistä pohjalaisnaista tutustui ruoanlaittoon ja puhtaanapitoon sekä toisiinsa Marttojen talouskoulussa Oulussa.

Piia Jokelainen, Aili Myllykoski, Mirja Petäjäaho ja Johanna Rantanen pitävät edelleen tiiviisti yhtä. – Olemme arvostaneet ystävyyttämme ja halunneet pitää siitä kiinni, Piia kiteyttää.

Koulussa se jokin, ihmissuhteiden kemia, natsasi heti, eikä esimerkiksi perhetaustojen erilaisuus muodostanut estettä aidolle ystävyydelle. Nelikkoa yhdistivät välittömyys, iloisuus, nauravaisuus, puheliaisuus ja sosiaalisuus. Ystävystymistä edistivät jaetut kokemukset. – Parhaat muistot liittyvät yhdessä tekemiseen: opiskeluun ”ilman tavoitteita”, mutta arjen taitoja oppien, Mirja kokee.

Kaikki aloittelivat itsenäistä aikuisuutta uudessa ympäristössä. Se oli jännittävääkin, kannusti yhteydenpitoon myös vapaa-ajalla ja voittamaan ujoutta.

Piia Jokelainen (vas.), Johanna Rantanen, Mirja Petäjäaho ja Aili Myllykoski tapaavat vähintään kerran vuodessa, viimeksi huhtikuussa Oulussa. Pommac-maljat kohotettiin ensimmäisen lämpimän kevätpäivän ja ystävyyden kunniaksi.

KALLISARVOISTA JA ANTOISAA Yhtey- denpitoa nelikko tiivisti 2000-luvun alussa. Tuolloin päätettiin tavata vähintään kerran vuodessa. Viimeisten kymmenen vuoden aikana määrä on tuplattu, toisinaan on kokoonnuttu kolmekin kertaa.

Viimeksi sydänystävät kohtasivat toisensa yön yli -reissulla Oulussa huhtikuussa. – Piia ”digivastaavana” tekee Doodle-ohjelmalla hienon kyselyn, johon täppäämme, mitkä ajat käyvät. Yhteenvetona saadaan mahdolliset tapaamisajankohdat, Mirja kertoo.

Tavatessa tärkeintä on yhdessä oleminen: kuulumisten vaihtaminen hyvän ruoan äärellä. – Kuten kuvitella voi, kun neljä naista tapaa, muuta ei tarvita, Johanna tiivistää. – Tärkeintä on ajatusten vaihto, Mirja korostaa. – Elämästäni puuttuisi ilman talouskoulua hyvin paljon. Ystävyytemme on hyvin tasavertaista, avointa, kunnioittavaa, kallisarvoista ja antoisaa, Aili kokee.

Toistensa vaiheissa naiset ovat läsnä myös arjen kiireissä. Vuosien aikana on Talouskoulu 1994 -WhatsApp-ryhmässä vaihdettu tuhansittain viestejä. – Kolme neljästä laittaa korttejakin, Aili kehuu muita.

MURHEEN ALHOISTA TÄHTIHETKIIN

Ystävyys on syventynyt vuosien aikana ja opettanut jokaiselle paljon uutta ihmisyydestä – ja kotitaloustaidoistakin. Turvallisessa seurassa voi puhua mistä vain. Usein sivutaan perheisiin liittyviä seikkoja, päivänpolttavia uutisaiheita sekä uskonnollisuutta, etenkin vanhoillislestadiolaisuutta, josta Aili erkaantui vajaat kymmenen vuotta sitten. – Elämämme, työmme, tilanteemme, harrastuksemme ja kiinnostuksen kohteemme ovat hyvinkin erilaisia, joten onnistumme aina kannustamaan toisiamme ja tuomaan esiin uusia näkökulmia. Monta murheen alhoa, samoin syvää tympäännystä, olemme kalunneet yhdessä läpi. Itseään ei tarvitse selittää. Toiset nappaavat heti kiinni siitä, mistä puhaltaa, Johanna puntaroi.

Läsnä on ilo, kuten kouluaikoinakin. – Nauramme myös vaikeille asioille, Johanna toteaa.

Tähtihetkienkin myötäeläminen on helppoa. – Emme ole missään asiassa toistemme kilpailijoita, joten kunkin menestyksestä voi iloita ilman rahtuakaan kateutta, Johanna painottaa.

Ystävyydessä merkittävää on sekin, että se on syntynyt aikuisuudessa eikä sillä ole kytköstä puolisoihin tai lapsiin. – Minulla on iso oma perhe. Nelikkomme ystävyys siinä rinnalla on minun oma iso tärkeä juttuni, Aili luonnehtii.

Piia kuvailee yhteyttä osaksi hyvinvointia. – Saa välittää toisesta ja tulee itse välitetyksi, hän kiittää.

Johanna korostaa, että 27 vuoden kokemuksella osaa jo olla hyvä ystävä ja ottaa ystävyyttä vastaan ehdoitta. Hän arvostaa sitä, että myös omasta perheestä ja sen arjesta saa puhua. – Ja ennen kaikkea itsestä ja omista tuntemuksista osana perhearkea.

KIPINÄ OMALLE ALALLE Kouluun Johanna suuntasi Himangalta ja Aili Oulunsalosta; nykyään Johanna asuu Kokkolassa ja Aili Toholammilla. Mirjan asemapaikka on säilynyt Oulussa ja Piian Muhoksella.

Kouluajoista elämänreppuun on jäänyt ystävyyden lisäksi paljon muutakin. – Ehkä tärkein on talouskoulun oppikirja, joka on käsittämättömän hyvä peruskeittokirja. Se on aarteeni, Johanna arvostaa.

Ruoanvalmistus-kirjan hän näkee usein myös lastensa ja puolisonsa hyppysissä. Kirjaa hehkuttaa myös Mirja, joka työskentelee ammatikseen ruoan parissa. – Koulussa sain lopullisen kipinän lähteä opiskelemaan keittiöalaa: varmuuden siitä, että ruoka liittyy tulevaan ammattiini, hän mainitsee.

Myös Ailin elämänvaiheisiin talouskoulu on vaikuttanut paljon. – Sieltä sain kipinän hakea kotitalousteknikkokouluun Rovaniemelle, missä kohtasin puolisoni. Olemme olleet yhdessä 25 vuotta. Kuka tietää, olisinko ilman talouskoulua hakeutunut Rovaniemelle ja kohdannut miestäni, vaikka luotankin johdatukseen.

Koulumuistoihin lukeutuu laitoskeittiövuoro, jossa iso hedelmärahkaerä meni pilalle kiivin reagoitua maitotuotteen kanssa. Koulun kirpputorilta ostettuja Arabian lautasia ystävykset käyttävät yhä. Muistissa ovat myös kansainvälisyyspäivät, käsityötuntien lempeä tunnelma ja opettajista nimensä vuoksi Aili Epäilys.

OMA KOULU SOPII JÄRJESTÖLLE Mirja on Oulunsuun Marttojen jäsen ja istuu Palvelualan Opiston hallituksessa. – Minulle jäsenyys merkitsee arjen taitoja, toveruutta, yhdessäoloa ja -tekemistä, asioihin vaikuttamista, toisten auttamista, uusia ystäviä ja uuden oppimista sekä ammattitaidon jakamista.

Nelikko arvostaa marttajärjestöä ja katsoo, että oma koulu sopii sen pirtaan. – Valitettavasti aikani ei riitä yhdistystoimintaan, mutta marttailen kotona. Koti, lasten ja vanhempien hyvinvointi, työn ja levon tasapaino: siinä tärkeitä asioita, Aili linjaa. – Marttojen ideologia on myös elämää kannatteleva, kokee Piia.

Nykyisiä opiskelijoita Mirja luottamushenkilönä evästää olemaan ylpeitä ammatista, johon kukin valmistuu.