2 minute read

Täit pois päästä

Kun perheenjäsenellä havaitaan päätäitä, on edessä pesua ja pyykkäystä.

TEIJA JERKKU // KUVAT SHUTTERSTOCK

Hu aa!

•Muistuta lapsia, että pipot ja kaulaliinat pidetään oman takin hihassa.

TEE NÄIN

•Osta apteekista täishampoota tai -liuosta. Lue käyttöohjeet ja toimi niiden mukaan. Älä laita shampoota liian märkiin hiuksiin, jotta aine ei laimene liikaa. Hiero shampoo kunnolla hiuspohjaan ja hiusten tyveen. •Aseta iso valkoinen paperi pöydälle ja pyydä lasta kumartumaan paperin päälle siten, että niska saadaan kunnolla näkyviin. Käsittele hiussuortuva kerrallaan tyvestä latvaan tiheäpiikkisellä täikammalla. Poista näkyvät täit ja saivareet. Pyyhi kampa välillä talouspaperiin. •Kampaa tukkaa useita kertoja shampoohoidon jälkeen, jotta kaikki munat saadaan pois. Jatka kampaamista vähintään joka toinen päivä kahden viikon ajan. Jos täiden tai saivareiden määrä lisääntyy selvästi, toista shampoohoito. •Pese kammat, harjat, hiussoljet ja vastaavat kuumassa vedessä. Voit upottaa ne hetkeksi 60-asteiseen veteen. Jos materiaali kestää keittämisen, upota tuotteet kiehuvaan veteen noin 10 sekunnin ajaksi. •Pese vuodevaatteet ja pyyhkeet 60 °C:n ohjelmalla, käytä pyykinpesuainetta. Pese päähineet hoito-ohjeen mukaan mahdollisimman kuumassa. •Pesua kestämättömät tekstiilit laitetaan 2 tunniksi kuivaan ja kuumaan (noin 80 °C) saunaan tai yöksi pakastimeen (–20 °C). •Kouluun ja tarhaan voi mennä, kun hoito on tehty. Kampaajalle voi mennä, kun kaikki täinmunat ovat varmasti poissa päästä.

Äiti, mun päästä lensi kukkakärpänen, ilmoitti eräs pikkutyttö.

Kun asiaa tarkemmin tutkittiin, se olikin päätäi, mikä hiuksissa hyöri. Edessä oli täiden poisto-operaatio, johon osallistui koko perhe. Toimenpide on työläs, mutta onneksi siihen on tepsivät konstit.

Täit siirtyvät ihmisestä toiseen läheisessä kanssakäymisessä, esimerkiksi lasten leikeissä. Yhteiset kammat, harjat ja hiuslenkit ovat täiden siirtymisteitä. Täit leviävät myös päähineestä toiseen, usein vaatenaulakoissa.

Päätäi on ihmisen loinen, joka käyttää ravinnokseen päänahasta imemäänsä verta. Täi on tuskin silmällä nähtävä, 2–4 mm:n pituinen, läpikuultava, siivetön hyönteinen, joka asustaa tukassa, enimmäkseen korvien takana ja niskassa, mutta myös muualla hiuksissa. Täin munia eli saivareita näkee toisinaan kulmakarvoissa ja silmäripsissä. Täitartunnan oireita ovat kutina ja ärsytys hiuspohjassa sekä silmin havaittavat täit ja saivareet.

Päätäi lisääntyy munimalla. Munat tarttuvat hiusten tyveen ja kuoriutuvat noin viikon kuluttua. Täit kehittyvät aikuiseksi 2 viikossa ja elävät noin kuukauden.

Kun täitä havaitaan, ryhdytään häätötoimiin. Kaikki samassa taloudessa asuvat hoidetaan yhtä aikaa, silloin loisista päästään varmimmin eroon.

Tartunnasta on syytä ilmoittaa lapsen päiväkotiin, kouluun ja kavereiden vanhemmille, jotta epidemia havaitaan ja hoidetaan pois päiväjärjestyksestä.

MARTTALIITON KUVA-ARKISTO

Kukot on pyöritelty ja paistaminen voi alkaa Polvijärven Marttojen kukontekokilpailussa vuonna 1960.

This article is from: