Neulomisen punainen lanka

– Neulojia yhdistää tarve tehdä jotain konkreettista käsin, sanoo Anna Rauhala.

MERJA FORSMAN // KUVAT EVA PERSSON

Neulominen rentouttaa, tuo ihmisiä yhteen ja lämmittää mieltä – ja varpaita. Lapsuuden harrastus viittoi Anna Rauhalan villaiselle tielle ja lopulta aiheen tutkijaksi.

Puikot kilahtelevat, karhea lanka kulkee iholla. Sormien alla tuntuu pehmeä pinta.

Pysähdyt hetkeen. Neulomisen meditatiivinen rytmi, toistuva liike ja materiaalien pehmeys ja tuoksu saavat keskittymään. Unohdat arjen murheet.

Neulomisella on todistetusti lukemattomia kohentavia vaikutuksia ihmisen henkiseen hyvinvointiin. – Se rauhoittaa ja tuo iloa ja vastapainoa monille näyttöpäätetyön tekijöille.

Siinä näkee kädenjäljen konkreettisesti,

Helsingin yliopiston tutkijatohtori, kansatieteilijä Anna Rauhala kertoo.

Neulominen voi myös auttaa selviytymään vaikeista elämäntilanteista. – Neulominen on terapeuttista. Toiset saavat nautintoa yksinkertaisista ja mekaanisista töistä, toiset haastavammista kuvioista, uuden opettelemisesta ja taitojen karttumisesta, Rauhala sanoo. – Eräs masennuksesta kärsinyt nainen kertoi, että monimutkaisen pitsineuleen neulominen auttoi keskittämään ajatukset työhön ja päässä pyörineet ikävät asiat unohtuivat. Neulominen etäännytti surusta ja toimi siltana positiivisempaan olotilaan.

Oma merkityksensä on neulomisen yhteisöllisyydellä. Ei ole sattumaa, että Marttojen kokouksissa ja kässäkahviloissa puikkoja kilistellään yhdessä. – Monille on tärkeää jakaa neulomisen ilo muiden samanhenkisten kanssa. Verkonkin välityksellä on avautunut uusia yhteyksiä, myös yli maa- ja sukupolvirajojen.

Rauhala kuitenkin muistuttaa, että nykypäivän iloa tuottavassa käsityössä on kyse eri ilmiöstä kuin maaseutuvaltaisen yhteiskunnan vaihtoehdottomassa neulonnassa.

LANKOJEN TAIKAA Viime vuonna tohtoriksi väitellyt Rauhala tutki väitöskirjassaan neulonnan taitoa Suomessa 1800-luvun lopulta nykyaikaan. – Minua kiinnosti se, miksi neulonnan arvostus on ollut niin vähäistä siitä huolimatta, millainen sen merkitys on ollut yksilölle ja yhteiskunnalle, Rauhala kertoo.

Hänen oma intonsa käsitöihin syttyi jo 5-vuotiaana. – Kotonani tehtiin paljon käsitöitä, joten kasvoin siihen. Neulomisessa oli tai- »

- Käsityöt ovat tuottaneet iloa ja olleet henkireikä koronan keskellä, sanoo Anna Rauhala.

kaa: eri värisistä langoista pystyi loihtimaan tekstiilipintaa. Materiaalien tuntu, aistinvaraisuus ja lankojen käsittely – se oli ihanaa! Olin 5-vuotias, kun pyysin äitiäni opettamaan neulomista minulle.

Ensimmäisinä töinään Rauhala neuloi lapaset ja nukelle mekon. Vuosien varrella hän opetteli myös pitsinnypläystä ja virkkaamista.

Lukion jälkeen Rauhala opiskeli neulealan artenomiksi Wetterhoffin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa, josta tie jatkui Helsingin yliopistoon opiskelemaan kansatiedettä. – Halusin perehtyä tarkemmin tekstiilien historialliseen ulottuvuuteen, Rauhala kertoo.

RAKAS, RASKAS NEULONTAKuten sanottu, neulominen ei ole aina ollut pelkästään mukava harrastus, vaan myös pakon sanelemaa totista työtä.

Pohjoisen kylmissä olosuhteissa on ollut kova tarve lämpimille vaatteille. – Jo 1200-luvulla neulominen oli joka naisen pakollinen taito, joka opittiin 5-vuotiaana suvun naisilta, Rauhala kertoo.

Neulominen ei ollut naisten yksinoikeus. Perinteisen työnjaon mukaan fyysiset ulkotyöt kuuluivat miehille ja kevyemmät sisätyöt naisille, mutta myös miehet tekivät kotitarveneulontaa. Neulovia miehiä oli varsinkin poikavaltaisissa perheissä. – Miesten neulomiseen liittyi kyllä häpeää, ja sitä tehtiin piilossa muiden katseilta. Se vahvisti käsitystä siitä, etteivät miehet neulo, Rauhala selittää.

Neulominen oli kuitenkin sallittu harrastus meri- ja savottamiehille sekä opettajille. Sitä tarjottiin myös ajanvietteeksi ja terapiaksi loukkaantuneille sotilaille, jotka olivat vuodepotilaina sairaalassa.

Suomessa neulottiin vuosisatojen ajan heittämällä neulomisen tekniikalla, jolla saatiin tiivistä neuletta. Tekniikka vaati sormilta tiukkuutta ja silmiltä tarkkuutta. Kodeissa valaistus oli hämärä. – Neulominen ei varmastikaan ollut aina kovin mukavaa! Rauhala parahtaa. – Sain hyvän käsityksen siitä, millainen entisajan neulontakokemus oli, kun tein toisintoja Kansallismuseon kokoelmien neuleista. Sormet kipeytyivät ja minusta tuntui välillä, ettei työ valmistu ikinä! Tein myös erikoisen huomion: itselle esteettisesti epämieluisan neuleen valmistaminen oli vastentahtoista.

Toisaalta museoneuleiden neulominen opetti armollisuutta. – Näissä museoon tallennetuissa töissä oli virheitä. Sukat ja lapaset eivät olleet identtisiä eikä virheitä purettu. Oli tärkeämpää tehdä valmista kuin täydellistä. Se oli vapauttavaa.

SOTILAIDEN LÄMMIKKEEKSI Sota-aikana naisia kannustettiin neulomaan liipaisinsormikkaita, sukkia, kypäränalusmyssyjä ja polvenlämmittäjiä rintamalla taisteleville miehille. – Läheisille neulottiin rakkaudella. Kun miehet saivat paketin ruokaa, tupakkaa ja neuleita, kahta ensimmäistä jaettiin kavereille, mutta neule pidettiin visusti itsellä.

Pian huomattiin, että monet sotilaat jäivät neuleita vaille. Varusteita ei ollut

HÄN ON

Anna Rauhala Ť Helsingin yliopiston tutkijatohtori Ť Kansatieteilijä Ť Artenomi (HAMK)

PIENI MARTTATESTI

Parasta elämässä on se, ettei ihmisenä tule koskaan valmiiksi. Aina löytyy uusia ihmettelyn aiheita ja opittavaa. Jos saisin muuttaa yhden asian maailmassa, palauttaisin ihmisen ja maapallon tasapainon kohdilleen. Tästä en luovu: Pienimuotoinen viljely. Tykkään erityisesti kokeilla lajeja, joita ei saa kaupoista. Kaupunkipalstalla ja mökkipuutarhassa kasvatan tutumpien vadelmien, pensasmustikoiden, papujen ja kurpitsojen lisäksi muun muassa pohjoisia valkosipulilajeja, erilaisia perunoita, karhunvatukkaa ja kirsikkaa. Anna Rauhala puhui aiheesta Rakas ja raskas neulonta Marttojen valtakunnallisena kässäkahvilapäivänä, virtuaalisessa kässäkahvilassa. Hän on kehittänyt neulemalleja suomalaisen kekriperinteen pohjalta. Pipon ja keppihevosen ohjeet tämän lehden sivuilla 32 –35.

"VASTUULLISEEN NEULOMISEEN SAA VINKKEJÄ PULA-AJAN KIKOISTA."

riittävästi, ja naisia kannustettiin muistamaan myös tuntematonta sotilasta.

Monet neuloivat itsensä uuvuksiin. – Se tuntui monesti pieneltä siihen verrattuna, että sotilaat palelivat rintamalla. Talvisodan aikana lehdessä oli jopa ohjeita, miten rasitusvammoilta voi säästyä. Ei siinä ensisijaisesti naista ajateltu, vaan enemmänkin tehokkuutta, Rauhala selittää.

KORONA KÄYNNISTI UUDEN BUUMIN

Vaikka neulominen on aina ollut osa kulttuuriperintöämme, vasta 2000-luvulla siitä tuli harrastusbuumi. – Neulojat astuivat kaapista ulos. Nuoret löysivät neulomisen riemun, neulojat siirtyivät kahviloihin ja puistoihin, martat neuloivat graffiteja puihin ja aitoihin. Käsitöiden arvostus nousi, Rauhala kertoo.

Jos neulominen koki uuden tulemisen 5 2000-luvun alussa, keväällä 2020 suosio räjähti – koronan takia.

Karanteeni sai ihmiset kotoilemaan: leipomaan, hoitamaan pihaa ja viherkasveja sekä neulomaan.

Rauhalalle syntyi idea tutkimushankkeesta, joka toteutettaisiin yhteistyönä kässämarttojen kanssa. – Käsityöt ovat tuottaneet iloa ja olleet henkireikä koronan keskellä. Tutkimukseni aiheena on, millaisia hyviä käytäntöjä korona-aika on tuonut käsillä tekemiseen ja miten opittua voisi soveltaa.

Ajan trendin mukaisesti korona-aikana ovat korostuneet kestävät valinnat. Monet ovat käyttäneet materiaalina sitä, mitä kotoa löytyy.

Myös lankakaupoilla on pohdittu yhä enemmän kestäviä valintoja. – Ihmiset ovat nykyään ihanan materiaalitietoisia, Rauhala sanoo ja lisää napakasti: – Soisin silti, että ihmiset löytäisivät suomenlampaan villan, jota joutuu ihan turhaan poltettavaksi.

Rauhalan mukaan kotimaisella suomenlampaan villalla on upeat ominaisuudet: Sitä on helppo värjätä. Se on hengittävää, lämmintä ja vettä eristävää. Kampavilla on yhtä hienoa kuin merinovilla. 6 Suomenlampaan villa liittyy myös perinteisiimme, ja Rauhala toivoo, että monessa muussakin neulontaan liittyvässä asiassa hakisimme inspiraatiota kurkistamalla menneeseen. – Vastuulliseen neulomiseen saisi vinkkejä pula-ajan kikoista. Uusia lankoja voi ja pitää hankkia, mutta vanhaakin kannattaa uusia.

– Käytetyn villapaidan voi huovuttaa ja huovasta ommella vaikka rukkaset. Vanhan villaneuleen voi purkaa ja langan pestä suoraksi. Vain mielikuvitus on rajana!

MARTTOJEN TÄRKEÄ TEHTÄVÄ Yksi asia ei ole muuttunut vuosisatojen aikana: neulojat haluavat yhä valmistaa hyödyllisiä, tarpeellisia käsitöitä. – On tärkeää, että valmiilla työllä on käyttötarkoitus. Jos läheiset eivät halua enää yhtään villasukkaa tai lapasta, ne kannattaa antaa hyväntekeväisyyteen, Rauhala kannustaa.

Marttojen hyväntekeväisyysneulonta tuo hyvää mieltä molemmille osapuolille: neulojille ja vastaanottajille.

Rauhala katsoo, että martoilla voisi olla paljon annettavaa myös kestävän kehityksen saralla ja perinteiden kannattajana. – Martoilla on mahdollisuus tuoda hyväksi koettuja vanhoja perinteitä osaksi nykyajan arkea, jossa kaivataan kestäviä, eettisiä ja ekologisia ratkaisuja.

Aloittaa voi vaikkapa kaivamalla puikot esiin ja luomalla silmukoita suomenlampaan villasta.

JUHLAN AIHE SYKSYYN

Olisiko aika elvyttää kekriperinne? Satovuoden päätös sopii suomalaiseen sielunmaisemaan tänäänkin.

Muinaissuomalaisten elämä rytmittyi voimakkaasti vuodenkierron ja kasvukauden mukaan. Syksy täyttyi sadonkorjuusta, ja kun sato oli kerätty talteen, elämä rauhoittui.

Kekri eli sadonkorjuujuhla päätti satovuoden. Se oli samalla työvuoden loppu ja uuden vuoden alku. Juhla ajoittui mikkelinpäivän ja pyhäinmiestenpäivän väliin ja määrittyi kunkin vuoden syystoimien mukaan.

Talonpoikaiskulttuurisäätiössä kekrilähettiläänä toimivan Anna Rauhalan mukaan kekriperinteillä olisi annettavaa nykysuomalaisillekin. – Omien juurien tunteminen antaa merkitystä elämälle. On hyvä tietää, millaisesta kulttuurista ponnistamme, Rauhala sanoo. – Halloween tuli Suomeen 1980-luvulla lähinnä kaupallisesta lähtökohdasta. Kekri on omaa kulttuuriamme ja antaisi juhlan aihetta syksyyn, joka on muuten juhlaton kausi.

Rauhalan mukaan kekrissä on monia puolia, jotka sopivat tähän aikaan.

– Tänä päivänä ihmiset etsivät mystiikkaa ja merkityksiä usein muista kulttuureista. Haluan nostaa esille sitä mystiikkaa, joka liittyy meidän perinteisiimme.

Monet kekriperinteet ovat vuosisatojen saatossa sulautuneet yhteen kristinuskon tapojen kanssa. Talosta taloon kiertäneistä kekripukeista tuli joulupukkeja, kekreissä nautituista juureksista joululaatikoita ja syksyn kunniaksi teurastetusta siasta joulukinkku.

Osa perinteistä sulautui pyhäinmiestenpäivään. – Aikoinaan uskottiin, että ylisen ja alisen maailman, näkyvän ja näkymättömän, raja oli kekrien aikaan ohuimmillaan. Siksi vainajat olivat liikkeellä, Rauhala sanoo.

Vainajien vierailuun ja myös karkottamiseen valmistauduttiin polttamalla soihtuja ja tulia. Juuri tämä perinne näkyy pyhäinmiesten päivänä hautausmaiden kynttilämerinä. – Perinteet ovat eläviä ja muokkautuvia, eivät koskaan staattisia. Kun tunnemme menneisyytemme, voimme tietoisesti luoda uusia perinteitä, jotka ovat sidoksissa tähän aikaan, Rauhala sanoo.

MERJA FORSMAN

MAIJA SOLJANLAHTI // KUVA LAURA RIIHELÄ

Haudutuslaatikkopuuro

ISONKIN puuroannoksen voi hauduttaa energiatehokkaasti ihanan pehmeäksi styroksilaatikossa. Kylmälaukku, joka toimii kesäisin viilentäjänä, palvelee nyt lämmönsäilyttäjänä.

PUURO

(4:lle) 1 l vettä tai maitoa 4 dl puurohiutaleita 1 tl suolaa

Välineet: Kannellinen kattila, puuhaarukka, styroksilaatikko (tai muu eristävä laatikko)

KIEHAUTA vesi tai maito kattilassa liedellä ja lisää hiutaleet. Sekoita ja lisää suola. Anna pulpahtaa muutaman kerran ja peitä kattila kannella. Siirrä kattila styroksilaatikkoon ja sulje laatikon kansi. Anna puuron hautua kypsäksi; useita tunteja tai yön yli. Tarjoa marjojen kanssa.

JOS laitat puuron hautumaan illalla, se on aamulla valmista. Lämmitä annoksesi pikaisesti mikrossa. Muut perheenjäsenet voivat lämmittää omat annoksensa omien aikataulujensa mukaan.

Huaa Kokeile suolan vähentämistä: Laita puuroon ensimmäisellä viikolla 1 tl suolaa, seuraavalla 0,75 tl ja kahden viikon kuluttua 0,5 tl. Makuaisti tottuu vähäsuolaiseen ruokaan muutamassa viikossa.

Hauduttaminen on vanha menetelmä. Ennen syroksin aikaa käytettiin heinälaatikkoa. Marttojen opas Heinälaatikko ja sen käyttäminen keittäessä ja paistaessa on vuodelta 1914.