Mangopuun alta kylään ja takaisin

Martat ovat tehneet kehitysyhteistyötä 40 vuotta. Kymmeniä vapaaehtoisia ja luottamushenkilöitä on käynyt Afrikassa tutustumassa työhömme. Kiitos teille kaikille!

HELENA KOKKONEN

Auto jätetään odottamaan ja loppumatka kylään taitetaan jalan. Leena-Sisko Vanhatalo johtaa joukkoa. Kuvat ovat Burkina Fasosta vuodelta 2009.

Leena-Sisko Vanhatalo toimi 2000-luvun alussa Marttaliiton hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana. Hän oli Burkina Fason hankkeen seuraaja 2004–2011 ja vieraili maassa vuosittain tarkistamassa, kuinka hanke etenee. Tässä Leena-Siskon muistiinpanot eräältä matkapäivältä:

KATJA VIS/ABILIS

”ISTUMME MANGOPUUN ALLA, odotamme emäntiemme tuloa ja rupattelemme paikallisten kanssa. Mangopuun alla ei tarvitse pelätä käärmeitä, vaan voi nauttia kauniin aamun muuttumisesta lämpimäksi päiväksi. Kiire on jo aikapäiviä sitten jätetty taakse, mutta sitten kun lähdemme, kaikki toimii tehokkaasti ja ehdimme päivän myötä nähdä monenlaista.

Kotivierailulla Terhi Lindqvist (vas.), Anne Lempinen ja Leena-Sisko Vanhatalo.

Mitä kuuluu hyvään ravintoon? Neuvoja esittelee erilaisia raaka-aineita: suojaavia, korvaavia ja rakentavia.

Pag-La-Yiri-järjestön auto tulee paikalle. Tänään menemme läheiseen kylään seuraamaan Marguerite-neuvojan ja hänen apulaisneuvojiensa työtä. En väsy katsomasta kaikkea mahdollista matkan varrella: mopoja, mopoja, pyöriä, jalankulkijoita, eläimiä. Punaista, pöllyävää hiekkaa.

KYLÄSSÄ MEIDÄT otetaan vastaan laulaen ja tanssien. Suomalainen Nanson mekko kalpenee moniväristen upeiden asujen rinnalla, mutta tanssiminen yhdistää meitä.

Istumme penkeille katoksen alle, suojaan auringolta. Väkeä on paljon: kyläpäällikön edustaja, koulun opettaja ja muutama muu ”tärkeä” henkilö, sekä paljon äitejä ja pieniä lapsia, isoäitejäkin. Uteliaimmat lapset kurkkivat selkämme takaa ja me kurkimme takaisin, uskaltaisiko kukaan tulla syliin.

Päivän esityksen aiheena on lasten ravitsemus. Apulaisneuvojilla on tarjottimella erilaisia raaka-aineita: suojaavia, korvaavia ja rakentavia. Opetus etenee bissan kielellä. Puhutaan ravinteikkaan vellin raaka-aineista: mukana on hirssiä, maapähkinäjauhetta, kalajauhetta, karitevoita.

JOTTA KAIKKI oppisivat, siirrytään teoriasta käytäntöön. Aluksi pestään kädet saippuaa unohtamatta. Tuli padan alle, vesi kiehumaan, aineksien tarkka mittaus. Hankkeen rahoituksella on ostettu keittopatoja, mittoja ja ruoanvalmistusvälineitä. Apulaisneuvojat ohjaavat, kunnes kaikissa padoissa on velli kypsymässä. Lapset hyörivät ympärillä, heitä häädetään välillä pois kuumien patojen läheltä. Äidit huolehtivat myös toinen toistensa lapsista, kuten Afrikassa on tapana.

Keitos tuoksuu kuivatulta kalalta. Sekoittelen patoja ja maistan velliä. Ei ehkä minun suosikkini, mutta nielen kaiken hymyillen.

Neuvojat tarkistavat, ovatko äitien tuomat astiat puhtaita. Sitten vellit astioihin ja lusikat esille. Lasten ilmeiden ja eleiden kirjo ei pahemmin eroa suomalaisen vauvan ensitunnelmista kiinteän ruoan parissa. Velliä kuitenkin syödään, ja loput viedään kotiin.

SEURAA VIERAILUN VAIKEIN VAIHE: minä kotitalousalan ihmisenä saan nyt kommentoida päivän kulkua. Kiitän kyläläisiä siitä, että olemme saaneet tulla paikalle. Kiitos kylän silmäätekeville, kiitos neuvojille, kiitos äideille. Kiitän Margueriteä, joka on ohjeistanut apulaisneuvojat päivän aiheeseen. Kiitän apulaisneuvojia, joilta riitti aikaa ja kärsivällisyyttä kaikille osallistujille. Tieto ja taidot lisääntyivät tämän kylän äitien keskuudessa. Toivotamme innokkaita neuvontahetkiä ja kaikkea hyvää läsnäolijoille. Lupaamme kertoa heistä Suomen martoille.

Lähtötanssi alkaa. Siirrymme meille järjestettyyn ruokailuun ja sitten paluumatkalle. Keinumme kyläpolulla kulkevassa autossa, ohitamme äitejä lapsineen, ja lukemattomia mopoja.

Illalla istumme mangopuun alla, odotamme päivän palautekeskustelua ja yhdessäoloa emäntiemme kanssa. Sininen Afrikan hämärä laskeutuu ympärillemme, taskulamput ovat vielä kassissa.

Afrikka ikuisesti mielessä.”