Ulkosaarten taitavat emännät

Kelkat olivat saarelaisten lasten toivomia joululahjoja. Kuvan otti Sakari Pälsi Suursaaressa vuonna 1924.

Elämä Suomenlahden ulkosaarilla vaati naisilta käytännön ja arjen luovuutta. Joulu oli emännille näytön paikka. Työtä riitti, mutta kaikessa oli silloin erityinen juhlan valmistelun tunnelma.

ULLA-MAIJA SIEVINEN // KUVAT MUSEOVIRASTO/KANSANTIETEEN KOKOELMAT SEKÄ KOTIALBUMIT

SUOMI

KOTKA HAMINA

HAAPASAARI

SUURSAARI

TYTÄRSAARI

SUOMENLAHTI SEISKARI

LAVANSAARI

VENÄJÄ

VIRO

NARVA

Joulukuusen kiiltäviin papereihin kiedottuja makeisia sai katsella, mutta ei maistaa. Ne laitettiin aina joulun jälkeen huolellisesti talteen.

Suursaaren, Lavansaaren, Tytärsaaren ja Seiskarin asukkaat joutuivat jättämään kotinsa lokakuussa 1939. Lavansaarelainen Aini Suomalainen kertoi, että tuolla matkalla, veneessä kohti Suomen rannikkoa, hänellä oli vatsa kipeä ja hän oksenteli: lapset olivat ennen lähtöä syöneet pois joulukuusen karamellit. Niitä ei voinut jättää, eikä mieleen tullut, miten vanhoja ne kenties olivat.

Olen ammatiltani tietokirjailija, ja jokin noissa saarissa on aina kiehtonut minua, vaikka juureni eivät ole minkään saaren rantakallioissa. Olen kirjoittanut kolme kirjaa ulkosaarista. Uusin kirjani kertoo lähempänä rannikkoa olevasta saaresta, Kotkan edustalla sijaitsevasta Haapasaaresta.

Saarten elämää tutkiessani olen ymmärtänyt, että kiinnostukseni liittyy juuri saarten naisiin ja heidän käytännön ja arjen luovuuteensa; siihen, miten he päivästä toiseen ruokkivat perheensä ja vaatettivat heidät.

Lisäksi he aamuvarhain perkasivat eli ”ruokkivat” miesten rantaan tuoman hailisaaliin ja iltahämärissä paikkasivat verkkoja ja tekivät käsitöitään. He olivat selviytyjiä, jos ketkä.

Naiset osasivat myös järjestää juhlia. Vuotuisista juhlista tärkein oli joulu. Se oli perheenäideille aina näytön paikka. Perinteistä haluttiin pitää kiinni.

Kotisaaret-kirjaani varten haastattelin monia lapsuudessaan ja nuoruudessaan ulkosaarilla asuneita ihmisiä. Muistan hyvin, miten haastateltavani kertoivat näistä jouluista. Monesti valui kyynelpisara pitkin poskea, mutta silmissä oli myös usein iloinen pilke. Joulut, herkut, kirkossa käynnit, ne olivat hyvässä muistissa.

Joulun alla naisilla riitti puuhaa, mutta kaikessa oli silloin erityinen juhlan valmistelun tunnelma.

Seiskarissa ryhdyttiin aattona jo aamukolmelta paistamaan pipareita ja pullia. Uuniin laitettiin lihapata hautumaan. Selja Lommin kotona ei ollut jouluna kinkkua, mutta naapurissa hän sai sitä maistaa. Kotien ruokapöydissä istui yleensä myös naapureiden lapsia.

Kuusenkoristeina oli joulukelloja, lasipalloja ja karamelleja, ja latvassa oli paperista tai tinapaperista itse tehty tähti.

Joululahjat olivat usein käytännöllisiä, monesti äidin tekemiä vaatteita. Tytöt saivat nukkejakin joululahjoiksi, pojat isän veistämiä ja maalaamia autoja.

Joulupukki ja joulumuori saattoivat käydä kylässä aattoiltana, yleensä tosin ilman lahjoja; joku sitten heitteli niitä ovenraosta, usein pitkin iltaa. Kun Selja Lommi lähti perheensä kanssa illalla kävelylle, joulupukkeja juosta vilisti pitkin teitä.

Aamulla mentiin kävellen kirkkoon. Seiskarissa ei ollut hevosia eikä rekiäkään. Selja Lommi muisteli, että kirkossa oli aina kylmää ja nukutti. Mutta oli hauskaa näytellä siellä uusia vaatteita, joita oli saatu joululahjoiksi.

Kun miehet tulivat aamulla kalasta, alkoivat naisten työt. Kuvassa naiset suorivat eli ravistelevat kalat irti verkoista. Kuva on Suursaaresta ja Eino Havaksen albumista.

Suursaaren majakka talviasussaan oli huikea näky.

Kangaspuut olivat ulkosaarilla ahkerassa käytössä ja niissä syntyi paljon joululahjojakin. Myös Martat opettivat mattojen ja kankaiden kutomista. Lavansaarelaisen Aatolan Albertinan tupaan oli tuotu monet kangaspuut. Kuva on 1930-luvulta, Vuokko Strömbergin albumista. Jouluna Raantin perheessä Suursaaressa syötiin lipeäkalaa, keitettyä sylttyä ja punsaa eli lihahyytelöä.

Joulun kohokohta oli meno hevosten vetämällä reellä joulukirkkoon. Usein reessä kulkevilla oli käsissään seipäiden päihin kiinnitettyjä soihtuja, jotka leimusivat jouluyössä.

Paluumatkalla oli tavallista, että rekikunnat ajoivat kilpaa kotiin. Se oli yksi joulun odotetuimpia tapahtumia.

Lavansaaressakin joulu oli suuri juhla. Jouluksi leivottiin ainakin pullaa, mustikkapiirakkaa, piimäpiirakkaa, rusinariisipiirakkaa, setsuuria ja ruisleipää.

Jouluateria syötiin saunan jälkeen. Ruokana oli kalaa, rosollia, perunaa, lihaa ja kuivatuista luumuista keitettyä väskynäsoppaa.

Jouluaamuna ennen kirkkoon menoa syötiin pullaa ja juotiin ”kohvit”. Uuniin laitettiin joulumakkarat ja puuro sekä jotakin laatikkoruokaa.

Viimeinen kotona Tytärsaaressa vietetty joulu vuonna 1938 piirtyi kotkalaisen Viljo Terkin mieleen. Joulukuusi roikkui katosta, kuten aina, ja koristeina oli lippunauhoja ja Virosta tuotuja kuusenkoristeita.

Lahjoja ei jouluna juuri annettu, mutta hyvää syötävää oli riittävästi. Saaren jouluherkku oli nimeltään ”jyrkkännää”: pataan laitettiin sianlihaa, isoja lanttulohkoja ja kuorittuja kokonaisia perunoita.

Myös Haapasaaressa joulua alettiin valmistella jo hyvissä ajoin. Joulusahdin pano oli ohjelmassa jo pari viikkoa ennen joulua.

Aira-Maija Kivelä kirjoitti näin: ”Joulun ruokalajeista olivat kinkku ja lipeäkala sekä erilaiset vuokaruoat niitä ruokia, joiden valmistamiseen jokainen emäntä kiinnitti huomionsa ja uhrasi ajatuksiansa suunnitellessaan työjärjestystä joulun parilla alusviikolla jo etukäteen.”

Luuttomat kinkut eivät tulleet saaressa mieleenkään. Tammikuussa luusta saatiin hyvät sopat, ja lopuksi luut heitettiin koirien riemuksi.

Suursaaren Suurkylässä oli luminen ja jouluinen tunnelma vuonna 1924. Kuva on Sakari Pälsin ottama.

Saarissa joulun herkkuihin kuului makaronilaatikko. Suolatussa vedessä keitetyt makaronit kaadettiin voideltuun vuokaan ja päälle lisättiin haarukalla sekoittaen vehnäjauho-munamaitoseosta. Ruoka viimeisteltiin usein korppujauhoilla ja nokareella voita.

Aineksia ulkosaarien jouluruokaankin tuotiin paljolti Virosta. Saarista vietiin sinne pääasiassa silakkaa eli suolattua hailia, ja sieltä tuotiin viljaa, perunaa ja muita elintarvikkeita. Viron kaupan eli seprakaupan juuret juonsivat sukupolvien taakse.

Saarten naiset olivat käteviä käsistään ja osaavia. Oppia antoivat äidit, anopit, mummut. Uusia ideoita ja ruokaohjeita saatiin Marttojen illoista. Ainakin Suursaaressa, Lavansaaressa ja Haapasaaressa toimi marttayhdistys.

Haapasaaren Marttaseura perustettiin vuonna 1906. Ensimmäisen vuoden aikana marttaneuvoja opetti valmistamaan ruokaa juurikasveista, vihanneksista ja marjoista ja säilömään niitä. Kursseja pidettiin aina vuoteen 1939 asti, ja naiset osallistuivat niihin innokkaasti.

Kahdenkymmenen ensimmäisen vuoden ajan puheenjohtajana toimi Matilda Yrjölä. Toimintaa rahoitettiin iltamilla, kesäjuhlilla, myyjäisillä ja arpajaisilla. Saaren marttojen yhteisenä kiinnostuksena oli toiminnan alkuvuosina kanankasvatus. Pihamailta kuului kotkotusta, ja niinpä martat tilasivat yhdessä siipikarjanhoitoa käsitteleviä kirjoja – ja myös Kanalehden.

Konsulentit ja neuvojat opettivat esimerkiksi pukuompelua ja mattojen kutomista. Martat valmistivat uudet kirkkotekstiilit, ja kaunis, tummanpunainen sametti sekä kulta- ja hopealangat kiersivät talosta taloon, jotta kukin martta sai osallistua tekstiilien valmistamiseen.

Ennen joulua tehtiin koristeita, ommeltiin vaatteita joululahjoiksi ja vaihdettiin parhaita jouluruokien ohjeita. Joulupöydässä moni perheenemäntä mietti varmasti kiitollisena marttailloissa saatuja oppeja.

Kun tuli aika mennä joulukirkkoon, martatkin pukeutuivat uusiin vaatteisiin ja ihailivat kauniita kirkkotekstiilejä.

Martat vaikuttivat toisellakin tavalla Haapasaaren kirkon kauneuteen: vuodesta 1938 lähtien jouluisin kirkossa nautittiin ehtoollinen marttojen ostamista ehtoollispikareista.

Joulut siis poikkesivat arjesta aivan eri tavoin kuin joulu meidän päivinämme, vaikka saarten joulut meidän näkökulmastamme olivatkin vaatimattomia. Jokainen voi mielessään pohtia, mikä oli se suurin tekijä, joka sai vanhojen saarelaisten silmiin kyyneleet ja kasvoille hymyt, kun he muistelivat noita lapsuutensa jouluja.

KIRJOITTAJALTA:

Haapasaari 180 vuotta. Ulla-Maija Sievinen, Hannu Laakkonen, Aulikki Visamo. Haapasaari-seura ry 2022

Tarinoita ulkosaarilta: ihmisiä ja ilmiöitä Suursaaresta, Lavansaaresta, Seiskarista ja Tytärsaaresta. Ulla-Maija Sievinen 2019

Kotisaaret: Suursaari, Lavansaari, Tytärsaari, Seiskari. Toimittanut UllaMaija von Hertzen WSOY 2008.