Saarelaisen sydän sykkii marttailulle

"MARTAT OVAT REIPPAITA NAISIA, JOILLA EI JÄÄ SORMI SUUHUN."

Urho-koira tuli tervehtimään emäntäänsä.

Talven tullen Lempiset siirtyvät saaresta Espoon-kotiinsa.

Anne Lempinen aikoo herätellä henkiin marttayhdistyksen, jossa hänen isoisoäitinsä oli jäsenenä. Sitä ennen otetaan kuitenkin esille joulukirja ja virittäydytään perhejuhlan viettoon.

MERJA FORSMAN // KUVAT KERTTU MALINEN

Idästä tuulee navakasti. Haikara kahlaa rantavedessä ja mustakurkku-uikku sukeltaa pinnan alle. Anne ja Raine Lempinen kiipeävät veneestä rannalle ja nostavat saaliin kalliolle: kaksi kuhaa, pari ahventa ja muutama kilo silakoita.

Tänään saalis on nopeasti perattu, mutta joskus menee pitempään. – Saimme kerran noin 50 kiloa hailia.

Perkasin kaloja ensin 12 tuntia ja sitten suolasin, savustin, halstrasin ja paistoin niitä. Valmistin tomaatti- ja maustesilakoitakin. Nykyään ilahdun, jos saamme haileja vain muutaman kilon, Anne

Lempinen naurahtaa muistolle.

Haastattelu tehdään etäyhteyksillä.

Kun Anne kertoo elämästään saaressa, on helppo eläytyä tunnelmaan ja maisemaan.

HITAASTI KAUPUNGIN RYTMIIN Anne Lempinen on neljän lapsen äiti, yhdeksän lapsen mamma ja Uudenmaan Marttojen entinen toiminnanjohtaja.

Jäätyään eläkkeelle vuonna 2017 hän alkoi viettää yhä enemmän aikaa vapaaajanasunnollaan Kuorsalossa. – Espoon kerrostaloasunnosta on tullut kallis säilytystila, Lempinen huokaa. – Aikoinaan asuimme täällä neljän lapsen kanssa, nyt kahdestaan. Viihdymme saarella. Aina kun palaamme Espooseen, vie vähän aikaa, että pääsee taas kaupungin rytmiin.

Vanha kalastajasaari, Kuorsalo, sijaitsee vain 13 kilometrin päässä Venäjän rajalta. Saarelle ei ole lautta- eikä siltayhteyttä eikä siellä kulje teitä. On vain leveitä polkuja.

Aikoinaan saarella oli koulu ja kyläkauppa, jossa Annen isoäiti toimi kaupan hoitajana. Kaupassa Annekin työskenteli kesäisin 11-vuotiaasta siihen asti, kunnes kirjoitti ylioppilaaksi.

Vanhan hautausmaan hoito on jäänyt saarelaisten vastuulle. Syksyllä sen huomiin tuotiin Lempisen äidin uurna. Kuoppa kaivettiin itse.

Talviasukkaita saarella ei enää ole. Aikoinaan saarella asui myös luotseja.

Oli saarella ennen marttayhdistyskin.

YHDISTYSTEN TUTTU Oli vuosi 1997, kun kotitalousopettajaksi valmistunut Lempinen palkattiin Uudenmaan Marttojen kotitalousneuvojaksi. – Marttojen toiminta sopi omiin arvoihini, Lempinen kertoo. – Martoille kodin ja perheen hyvinvointi ja naisten asema ovat tärkeitä, niin myös minulle. Martat eivät ole väs-»

syköitä ja nässyköitä, vaan reippaita naisia, joilla ei jää sormi suuhun. Martat tekevät asioita. Ja tekevät niitä hyvin!

Vuonna 2001 Lempinen valittiin Uudenmaan Marttojen toiminnanjohtajaksi. Hän muun muassa auttoi yhdistysten perustamisessa ja antoi neuvontaa. – Laskin, että olen ollut varmaan 40 marttayhdistyksen syntymän kanssa jotenkin tekemisissä.

Lempinen myös järjesti erilaisia kursseja ja kiersi kaikki Uudenmaan yhdistykset. – Kunnia tästä ideasta kuuluu edeltäjälleni Kaija Kangasniemelle. Marttoihin tutustuminen oli erittäin hyödyllistä. Edelleen jotkut martat lähettävät minulle kysymyksiä, mikä on erittäin mukavaa.

Uran ikimuistoisempia hetkiä oli se, kun Lempinen sai vuonna 2009 Marttaliiton 110-juhlavuoden stipendin ja pääsi Burkina Fasoon tutustumaan Marttaliiton kehitysyhteistyöhankkeeseen.

Merkityksellistä oli sekin, kun hän vuonna 1997 sai jatkaa Uudenmaan Marttojen aloittamaa avustustyötä virolaisessa lastenkodissa yhdessä muiden marttojen kanssa. – Näin, miten vaikuttavaa ja upeaa Marttojen neuvontatyö on, Lempinen sanoo. – Viro imaisi minut täysin mukaansa! Kävin viron kielen kursseja, hankin Virosta vapaa-ajan asunnon, ja vielä tänä päivänä pidän yhteyttä joidenkin entisten lastenkotilasten kanssa.

Vuonna 2013 Lempinen siirtyi Uudenmaan Marttojen järjestöpäälliköksi. – Sain jatkaa neuvonnan ja yhdistysyhteistyön parissa, mutta minun ei enää tarvinnut miettiä piirin raha-asioita. Sain olla yhdistysten kanssa yhteydessä ja miettiä, miten toimintaa voisi kehittää, että yhdistys saisi uusia jäseniä.

MARTAT ESIIN Miten yhdistys sitten saa uusia jäseniä? – Ainakin niin, että tekee toimintansa näkyväksi, Lempinen painottaa. – Paikallisyhdistyksen on hyvä näkyä paitsi somessa myös paikkakunnalla, vaikka kouluissa, kirjastoissa ja tapahtumissa. Suosittelen myös yhteistyötä esimerkiksi paikallisten kauppiaiden kanssa.

Lempinen korostaa yhdistysten yhteistyön merkitystä, sillä yhdistyksestä viis, me kaikki olemme marttoja. – Yleensä yhteistyö on hedelmällistä kaikille, eikä kukaan sitä kautta menetä jäseniään toiseen yhdistykseen, vaikka sitä pelätäänkin, Lempinen vakuuttaa.

Esimerkkinä hän kertoo Espoon marttayhdistyksistä, jotka tekevät paljon yhteistyötä erilaisissa tapahtumissa. – Yhdet hoitavat cateringin, toiset leikittävät lapsia ja jotkut tekevät neuvontaa. Kun huomataan, että yhteistyö onnistuu, yhteishenki ja innostus kasvavat: yhdessä aletaan keksiä vaikka ja mitä! Lempinen intoutuu. – Minulta on usein kysytty, mikä marttailussa on parasta. Se! Yhdessä tekeminen. Miksi emme siis tekisi muiden yhdistysten kanssa yhteistyötä?

MUMMON JALANJÄLJISSÄ Viime kesänä Anne Lempinen päätti aloittaa projektin. Hän herättäisi Kuorsalon vanhan marttayhdistyksen henkiin.

Vuonna 1906, kun Lempisen isoisovanhemmat rakensivat kotitalonsa, Kuorsalossa aloitti marttaseura. Siihen liittyi myös Annen isoisoäiti.

Toiminta oli aktiivista. Seuraan kuului noin 40 jäsentä, joskus enemmänkin. Annen mummo läksi mukaan 24-vuotiaana.

Iltaisin pidettiin marttailtoja, ja toisinaan isännät soutivat saarelle vieraita, jotka pitivät viikonkin kestäviä ruoka- ja käsityökursseja.

Yksi vierailijoista oli marttalaulun sanoittanut Anna Kaitila. – Hän saapui tänne Helsingistä saakka. Löysin Kaitilan lähettämiä kiitoskirjeitä, joissa hän kertoi, miten mukavaa saarella oli ollut ja miten kiitollinen hän oli saamastaan hyvästä huolenpidosta. Kaitila kertoi myös kaipaavansa tätä saarta. Liikutuin tästä. Minulla kun on tämä martta- ja Kuorsalo-historia.

Vuonna 1966 Kuorsalon marttatoiminta loppui, kun saaren asukkaat muuttivat töiden perässä mantereelle.

YHDISTYS KESÄASUKKAILLE Viime kesänä Anne Lempinen laittoi Kuorsalon Facebook-ryhmään viestin. – Kysyin, mitä mieltä kesäasukkaat olisivat, jos herättäisimme lähes 60 vuotta uinuneen yhdistyksen. Sain hirveän innostuneita kommentteja. Monien kesäasukkaiden äidit ja isoäidit olivat ennen Kuorsalon Marttojen jäseniä.

Tarkoitus on käynnistää toiminta vuoden vaihteessa. Haasteena on, että yhdistyksen jäsenet asuvat vakinaisesti eri paikkakunnilla. Mutta onko se todella nykyaikana haaste? – Talvi-iltoina pitää ottaa uudet vehkeet käyttöön, Teamsit ja etämarttailu, tietysti. Kesällä voisimme puhua villivihanneksista, etsiä sieniä ja tehdä käsitöitäkin. Martan päivää on ainakin juhlittava!

KATSE ULAPALLA Kuorsalossa kotipirtin edessä on leppä ja lepän alla penkki, jolla Anne ja Raine usein istuvat ja katsovat merta. – Alkusyksystä joutsenpariskunnan kuusi poikasta räpiköivät merellä. Vanhemmat selvästi opettivat poikasiaan lentämään. Näyttivät edellä, mitä pitää tehdä, Lempinen kertoo.

Saaren tällä puolen on rauhallista, laivaliikennettä ei juuri näy. Vain linnut järjestävät lento- ja sukellusnäytöksiään. – Kun pysähtyy, ehtii nähdä asioita. Luonnon seuraaminen ei ole lainkaan kiireisen ihmisen hommaa, Lempinen sanoo.

Kuorsalossa Lempinen nauttii luonnosta. Hän sienestää, marjastaa, soutelee ja kulkee metsässä. – Matka, jonka kuljemme Haminasta tänne veneellä, on siirtymäriitti kiireestä kiireettömyyteen. Kaupungin sykkeestä ulkoilmaelämään.

Talven tullen Lempiset siirtyvät Espoon-kotiin. Anne osallistuu ProMarttojen ja Kädentaitomarttojen tapaamisiin, tekee käsitöitä ja parsii sukkia. – Vähän taiteellisesti, että sukkiin tulee väriä. Periaatteeni on, että jos ei voi peittää, pitää paljastaa kunnolla. Siinä on sellainen ympäristöajatuskin, että en heitä heti pois.

Keväällä alkaa jäiden vahtiminen: koska reitti Kuorsaloon avautuu jälleen?

Anne Lempinen on pitänyt joulukirjaa vuodesta 2005 lähtien.

– Pidän lapseni ja lapsenlapseni villasukissa. Pienimpien paketeissa voi olla lapasia ja villapukujakin. "Älä tee niin paljon ruokaa" -merkintöjäkin on alkanut tulla kirjaan.

5 6

JOULUKIRJA ESILLE

Anne Lempinen on perheihminen, ja joulu on hänelle perhejuhla. Jouluun kuuluu myös joidenkin ystävien tapaaminen. – Joulu on se aika vuodesta, kun rauhoitutaan ja hiljennytään; nautitaan tunnelmasta ja lastenlasten ilosta.

Joulun alla Lempinen kaivaa laatikosta esiin joulukirjan, johon hän merkitsee kunakin jouluna ostetut lahjat ja lähetetyt joulukortit. – Vuonna 2005, kun minulla oli vasta yksi lapsenlapsi, huomasin, että aloin toistaa itseäni. Pohdin, että ostanpa lapsilleni pyyhkeitä ja pussilakanoita, vaikka olin juuri edellisjouluna antanut niitä, Lempinen sanoo.

Kirjan kansien väliin kootaan myös tärkeimmät reseptit. Ne, joita ilman joulu ei tule. – On muutamat must-jouluruoat, joita kunkin perheenjäsenen joulupöydässä pitää olla. Kaikki nämä reseptit löytyvät samasta paikasta. Nyt olen alkanut merkitä kirjaan myös, että älä tee niin paljon ruokia, pienempikin määrä riittää, Lempinen nauraa makeasti.

Jouluna pöytään istuu vaihteleva kokoonpano lapsia ja lapsenlapsia. Kukin saa mennä ja tulla omien aikataulujen mukaan. – Sanon aina, että vietätte sellaisen joulun, kuin itse haluatte. Jokaisen pitää tehdä oma joulunsa! Lempinen painottaa.

MITÄ LAHJAKSI LAPSENLAPSILLE? –

Tässä Anne Lempisen ideat:

1. AINEETON LAHJA

– Ihmisillä on nykyään niin paljon tavaraa. Siksi pyrin antamaan aineettomia tai katoavia lahjoja, kuten ruokaa. – On tärkeää myös sanoa ääneen, että kaikilla ei ole rahaa. Eläkkeellä kukkaro on tyhjempi, mutta aikaa on enemmän. Sen tähden annan mielelläni lahjaksi aikaani. Voin hakea lapsia tarhasta ja viedä elokuviin tai teatteriin. Lahja voi olla se, että ottaa lapsenlapsen yökylään.

2. UUSI TAITO

– Taidon opettaminen on erinomainen lahja. Mistä uudesta taidosta lapsenlapsesi tykkäisi? Haluaisiko hän oppia leipomaan tai tekemään käsitöitä? – Uuden taidon voi antaa lahjaksi myös aikuiselle. Itse olen muun muassa opettanut ystävääni virkkaamaan isoäidinneliön.

3. TARPEELLISTA TAVARAA

– Kysyn vanhemmilta, mistä lapsilla on puutetta. Onko tarvetta verkkareille tai yöpaidalle? – Monesti lapset lukevat jotain tiettyä kirjasarjaa, ja laitan pakettiin jatkoa sille. – Vanhin lapsenlapseni on 21-vuotias ja muuttanut jo omilleen. Hänelle hankin talousvehkeitä, kuten hyvän paistinpannun tai veitsen. Jotain sellaista, mitä hän kertoo tarvitsevansa.

4. YHTEISIÄ PAKETTEJA

– Kun lapset ovat pieniä eivätkä vielä tiedä, mistä lahjat tulevat, voidaan sopia suvun ja kummien kanssa, että lahjojen määrää rajataan. Kaikkien en tarvitse ostaa lahjoja kaikille. – Aikuisten lasteni kanssa olemme sopineet, että emme osta toisillemme joululahjoja. Meillä on jo niin paljon kaikkea. Lapsenlapsille annan yhden paketin jokaiselle.

5. ITSE TEHTYÄ

– Pidän lapseni ja lapsenlapseni villasukissa. Pienten joulupaketeista voi löytyä sukkien lisäksi lapasia ja villapukuja. – Kesällä virkkasin mielikuvitusolentoja. Kaikki lähti siitä, kun 5-vuotias lapsenlapseni kysyi, voisinko ommella myyrän. En osaa ommella, mutta virkata osaan. Olen virkannut myös Pokémon-palloja ja tehnyt keppihevosia.

– Lahjaksi voi antaa vaikka aikaa, taitoja tai ruokaa, vinkkaa Anne Lempinen.

PIENI MARTTATESTI

PARASTA ELÄMÄSSÄ OVAT lapset ja lastenlapset, joilta opin aina jotain uutta. Mies, jonka kanssa olemme olleet yhdessä lähes 50 vuotta. Sukulaiset ja ystävät, joiden merkitys kasvaa vuosien myötä.

JOS SAISIN MUUTTAA yhden asian maailmassa, julistaisin rauhan. TÄSTÄ EN LUOVU: Meren ja taivaan tuijottaminen. Metsään täytyy myös välillä päästä kuljeksimaan.

HÄN ON

Anne Lempinen • 67 vuotta • Uudenmaan Marttojen entinen toiminnanjohtaja ja järjestöpäällikkö. • Asuu Espoossa ja vapaa-ajan asunnollaan Kuorsalossa. • Kotoisin Haminasta. • Neljän lapsen äiti ja yhdeksän lapsen isoäiti. • Harrastaa marttailua, hyötyliikuntaa, käsitöitä, kuten neulomista, virkkaamista ja parsimista ja paikkaamista sekä taivaalle ja merelle tuijottelua.

OUTI TYNYS // KUVA RITVA TUOMI

Ilmapallolyhty

Kaʦo video:

martat.fi/martatlehti

Ilmapalloa apuna käyttäen jäädytät muodoltaan maljamaisen pihalyhdyn. TÄYTÄ ilmapallo kylmällä vedellä joko letkulla tai hanan alla. Pidä napakasti kiinni pallon suuaukosta, jottei vesi pääse roiskumaan sisätiloissa. Älä ylitäytä palloa. Sido suuaukko tiiviisti kiinni.

LAITA vedellä täytetty pallo kulhoon ja nosta se ulos pakkaseen tai pakastimeen. Seuraa jäätymistä esimerkiksi heiluttelemalla kulhoa. Älä päästä vettä jäätymään läpeensä. Aikaa tarvitaan sen mukaan, kuinka iso ilmapallo on, paljonko on miinusasteita ja kuinka paksut seinämät lyhtyyn halutaan. Pakastimessa tarvitaan muutaman tunnin jäädytysaika halkaisijaltaan 15-senttiselle lyhdylle.

NOSTA jääpallo altaaseen, leikkaa ilmapallo rikki ja kuori se jään päältä. Suurenna suuaukkoa ja muotoile lyhtyä valuttamalla varovasti sen päälle kylmää tai haaleaa vettä. Vesi sulattaa jäätä ja luo ainutlaatuisia kuvioita. Älä huuhtele liikaa, ettei lyhty säry säpäleiksi.