3 minute read

Asikkala

kauniiden kanavien ja veden muovaamien maisemien matkailukohde

Pieni Asikkala on kokoonsa nähden niin vaikuttava, että sen kuvaileminen kaikessa rikkaudessaan on miltei mahdotonta. Parasta onkin matkustaa paikanpäälle ja kokea itse. Kesällä 2021 Asikkala on ehdottomasti yksi kotimaan kiinnostavimmista matkailukunnista. Kunnan ylpeys, Vääksyn kanava, juhlii 150-vuotissyntymäpäiviään ja lähimatkailun arvostus näkyy kävijälle entistäkin parempina palveluina.

Advertisement

Asikkalassa on vapaa-ajanasujia enemmän kuin vakituisia. Etätyöskentelyn aikakaudella vapaa-ajanviettäjätkin ovat jääneet asumaan myös arkeen. Asukasmäärä on kasvussa, mökkipaikat käyvät kaupaksi ja matkailijoita saapuu yhä uudelleen ja yhä enemmän ympäri Suomen erityisesti kesäsesongin aikaan. Eikä ihme.

Idyllinen pieni kunta on helposti lähestyttävissä monella tapaa ja monesta suunnasta. Helsingistä Asikkalaan matkustaa puolessatoista tunnissa ja Lahdesta puolessa tunnissa. Perillä odottaa ihastuttava kattaus elävää nykyhetkeä, kulttuurin ja ihmisasutuksen historiaa sekä luontoa, jonka kauneus on muodostunut tuhansien vuosien ajanjaksolla veden vaikutuksesta.

Asikkala tarjoaa samaan aikaan mahdollisuuden pysähtymiseen ja täydelliseen rauhaan – ja toisaalta kutkuttavan elämänmakuisen tunnelman, jossa kulttuuri elää ja sulautuu luonnonympäristöönsä.

"Perillä odottaa ihastuttava kattaus elävää nykyhetkeä, kulttuurin ja ihmisasutuksen historiaa sekä luontoa, jonka kauneus on muodostunut tuhansien vuosien ajanjaksolla veden vaikutuksesta.

Vääksyn 150-vuotias kanava juhlii

Asikkalan tunnetuin nähtävyys saa arvoisensa juhlat, kun kanavan ympäristö täyttyy tapahtumista juhlaviikolla heinäkuussa (5.-11.7.2021). Juhlaviikon runsaassa ohjelmistossa on esimerkiksi Mobilistitapahtuma, Höyrylaivaregatta, Venekavalkadi, Kanavalla Soi! -tapahtuma ja kävelykierroksia. Tarkempi päiväkohtainen ohjelma löytyy Asikkalan kunnan verkkosivulta.

Myös juhlaviikon ulkopuolella tapahtuu. Päijännetalossa on koko kesän vapaa pääsy kanavan historiaa esittelevään näyttelyyn ja tietenkin kanavamiljöö itsessään on aina kiinnostava käyntikohde. Se on tänäkin päivänä Suomen vilkkain sisävesikanava. Yhteensä 1,3 kilometrin mitassaan kanava kulkee Toisen Salpausselän poikki yhdistäen Vesijärven Päijänteeseen.

Asikkalan keskus, Vääksy, levittäytyy kanavan ympärille. Vanhan Vääksyn alue tarjoaa kävijälleen mieleenpainuvia kanavamaisemia, rikasta huvilahistoriaa ja pikkuisia putiikkeja sekä kahviloita. Paikalliset kuvaavat Vanhan Vääksyn tunnelmaa uniikiksi jutuksi, joka henkii vanhan kunnioitusta, kyläyhteisön hyviä sisäistä suhteita ja eläviä palveluita. Ei yllätä, että matkailija mieltää kokonaisuuden idylliksi.

"Suomen kauneimmaksi maisemareitiksi äänestetty Pulkkilanharjun reitti avaa henkeäsalpaavan maiseman Salpausselkien harjuympäristöön ja Päijänteen kansallispuistoon myös autoilijalle.

Luonto ja lähimatkailu edellä

On Asikkalassa toinenkin kanava: Kalkkisten kanava, joka yhdistää Päijänteen ja Kymijoen. Sen pituus on Vääksyn tavoin noin 1,3 kilometriä ja sen puolen kilometrin mittainen sulku on pisin Euroopan makeanveden kanavista. Kalkkisten kanavan ikä on niinikään kunnioitettavat 143 vuotta.

Asikkalan ja lähialueen vetovoimaisimpia luontokohteita ovat tietenkin Salpausselät, jotka ovat muinaisten jäätikköjokien muovaamia upeita harjumuodostelmia. Salpausselät ovat Suomen kansainvälisesti tunnetuinta geologista luonnonperintöä, ja niiden tarinan kertova Salpausselkä Geopark on ehdolla UNESCO Global Geopark -kohteeksi. Geoparkin teemana on veden muovaama maisema.

Suomen kauneimmaksi maisemareitiksi äänestetty Pulkkilanharjun reitti avaa henkeäsalpaavan maiseman Salpausselkien harjuympäristöön ja Päijänteen kansallispuistoon myös autoilijalle. Reitti on dronekuvaajienkin ykköskohde. Jos mielii jalkautua maisemaan, mikä on tietenkin suositeltavaa ja kokemusta entisestään syventävää, harjulla kulkee helppokulkuinen ja opastettu luontopolku.

Vain 25 kilometrin etäisyydellä Asikkalasta sijaitseva Lahti on vuoden 2021 ympäristöpääkaupunki. Teema levittäytyy myös naapurikuntaan, jossa vietetään ympäristövuotta lähimatkailun teemalla. Se näkyy entistä parempina palveluina ja iloisena elämänmyönteisenä kuhinana ympäri pientä kuntaa.

Tiesitkö tämän Asikkalasta?

Kunnassa sijaitsee Suomen vilkkain sisävesikanava, Vääksyn Kanava, joka juhlii tänä vuonna 150-vuotissynttäreitään. Toinen kanava, Kalkkisten kanava, on sulkuineen Euroopan pisin makean veden kanava. Asikkalaan matkustaminen vie vain 1,5 tuntia Helsingistä ja 0,5 tuntia Lahdesta. Kunnassa on enemmän vapaa-ajan asukkaita kuin vakituisia. Asukasmäärä on kasvussa ja vapaa-ajanasuntojen käyttötarkoituksia muutetaan pysyvään asumiseen. Kaikki kunnan liikuntapalvelut ovat kuntalaisille maksuttomia ja hyvin pidetyistä ulkoaktiviteeteista nauttivat myös matkailijat. Kunnan alueella on 20 leikkipuistoa, joista iso osaa sijaitsee vesistöjen rannalla. Asikkala on ihastuttavien makujen matkailukohde, jossa pienet putiikit, kahvilat ja lähiruokatilat tarjoavat taatusti uusia elämyksiä kävijöilleen. Suomen kerma on viihtynyt Vanhassa Vääksyssä jo vuosisata sitten. Alueella on edelleen upea vanha huvilamiljöö. Pulkkilanharju on äänestetty Suomen kauneimmaksi matkailureitiksi ja se on myös dronekuvaajien ykköskohde.

This article is from: