2 minute read
Diabetesta sairastaville vertaisryhmä munuaismuutosten ehkäisemiseksi
Munuais- ja maksaliittoon kuuluu 18 jäsenyhdistystä ympäri Suomen. Liitto ja sen jäsenyhdistykset tarjoavat neuvontaa, ohjausta, vertaistukea, kuntoutusta ja edunvalvontaa kaikille munuais- ja maksasairauksia sairastaville.
– Diabetesta sairastavat tulevat mukaan toimintaamme yleensä siinä vaiheessa, kun heillä ilmenee jotain munuaisvaivoja, kertoo Munuais- ja maksaliiton toiminnanjohtaja Sari
Högström
Parhaillaan liitolla on käynnissä Tyypitkaksi-niminen hanke. Sen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta munuaismuutoksista ja siitä, miten diabetesta sairastavat voivat itse vaikuttaa niiden syntymisen ehkäisyyn. Hankkeessa kehitetään vertaisryhmämalli, joka yhdistää ammattilaisten tarjoamaa tietoa ja vertaisilta saatavaa tukea.
Tavoitteena on, että munuaissairaus tunnistettaisi mahdollisimman varhain.
– On tärkeä tunnistaa munuaismuutokset ajoissa, jotta niiden etenemistä voidaan hidastaa oikea-aikaisella hoidolla. Sairastuneen motivointi omahoitoon vahvistaa sairauden kanssa selviämistä, Högström kertoo. Omahoidolla tarkoitetaan muun muassa hyvien elintapojen toteutumista päivittäisessä elämässä.
Jaetaan Helsingin Sanomien liitteenä (100 000 kpl) 14.5.2023 Tekijät: Viia Vaarnavuo (040 532 9103 viia.vaarnavuo@mediaplanet.com), Suvi Jeskanen, Atte Korhonen, Emmi Hanninen, Oona Elo, Johanna Lind Julkaisija: Suomi Mediaplanet Oy, Mannerheimintie 18 A, 00100 Helsinki Sähköposti: toimitus@mediaplanet.com • www.mediaplanet.com Kansikuva: Getty Images
Aktivoi Omien Lihasten K Ytt
Olet itse tuolin ainoa moottori. Vahvistaa lihaksia kuin huomaamatta. Vahvistunut lihaskunto parantaa tasapainoa ja vähentää kaatumisriskiä.
TEHTY SINULLE
Mittojen mukaan (mm. istuinkorkeus) ja runsaasti verhoilu- ja värivaihtoehtoja.
HYVÄ SELÄLLE
Erinomainen ristiselän tuki yhdessä säädettävän (ylös/alas, eteen/taakse) niskatuen kanssa tarjoaa hyvän koko selän tuen.
AUTTAA YLÖS
Kallistuva istuin ja käsinojien mekaniikka helpottavat seisomaan nousemista, ja ohjaa nousemaan oikein.
HYVÄ NIVELILLE
Polviin, lonkkaan eikä selkärankaan kohdistu kuormitusta, kipua tai haitallisia kiertymiä.
Lisätietoa liitosta saa nettisivuilta muma.fi ja hankkeesta tyypitkaksi.fi Hankkeessa on parhaillaan käynnissä kolme ryhmää, joiden kanssa vertaisryhmämallia kehitetään. Syntynyttä mallia tullaan testaamaan vuoden 2024 aikana 4-5 paikkakunnalla ympäri Suomen.
@kansanterveysfi @kansanterveys.fi
Fyysisellä aktiivisuudella voidaan vaikuttaa huomattavasti toimintakykyyn, itsenäiseen selviytymiseen, sairauksien ehkäisyyn ja elämän laadun parantamiseen. Haluamme istua mukavasti ergonomisessa nojatuolissa, nauttia televisio-ohjelmista, lukea tai kutoa ja päästä omin voimin pois tuolilta niin kauan kuin voimia vähänkin riittää. Pysyä toimintakykyisenä, ja olla aktiivisia sekä itsenäisiä arjen perustoiminnoissa.”
Tilaa, kysy lisää tai pyydä maksuton kotiesittely puh. 050 366 1832 armi-aktiivituoli.fi
Sydämen vajaatoimintaa sairastavilla tulehduskipulääkkeiden jatkuva käyttö saattaa johtaa nesteen kertymiseen elimistöön.
Parasetamoli on turvallinen särkylääke sydänpotilaille
Sydän- ja verisuonitauteja sairastavien olisi hyvä tietää, että tulehduskipulääkkeiden käyttö voi lisätä valtimotukosten, kuten sydän- ja aivoinfarktin, riskiä.
Apteekissa on saatavilla itsehoitotuotteina särkylääkkeitä, joissa vaikuttava lääkeaine on parasetamoli. Lisäksi apteekista on ostettavissa tulehduskipulääkkeitä, joissa vaikuttavina lääkeaineina voivat olla esimerkiksi ibu- tai ketoprofeeni.
Käypä hoito -suosituksen mukaan tulehduskipulääkkeiden ottamista tulisi kuitenkin välttää, jos sairastaa sydämen tai munuaisten vajaatoimintaa, valtimotautia tai sen riskitekijöitä.
Sydämen vajaatoimintaa sairastavilla tulehduskipulääkkeiden jatkuva käyttö saattaa johtaa nesteen kertymiseen elimistöön, josta voi aiheutua turvotuksia, verenpaineen nousua ja sydämen vajaatoiminnan pahenemista.
Tulehduskipulääkkeet saattavat myös nostaa verenpainetta tai heikentää verenpainelääkkeen tehoa.
Tulehduskipulääkkeitä ei tulisi käyttää silloinkaan, jos henkilöllä on varfariinilää- kitys tai hänellä on käytössä jokin uudempi antikoagulantti. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä kardiologi Markku Pentikäinen vahvistaa, että tulehduskipulääkkeitä ei suositella, jos käyttää verta ohentavaa lääkitystä tai verihiutaleisiin vaikuttavia lääkkeitä, kuten aspiriinia.
– Tulehduskipulääkkeet lisäävät verenvuotoriskiä näitä lääkityksiä käyttävillä, Pentikäinen kertoo.
Kardiologi huomauttaa, että tulehduskipulääkkeitä ei myöskään suositella potilaille, joilla on lähiaikoina ollut jokin sydän- tai verisuonitapahtuma.
Parasetamoli on sata vuotta vanha kipulääke
Terveyskylän kivunhallintatalossa parasetamolin kerrotaan olevan maailman yleisimmin käytetty kipulääke, joka sopii kaikenikäisille.
– Se on myös sydän- ja verisuonitauteja sairastaville turvallinen kipulääke, Pentikäinen sanoo.
Terveyskirjaston kipulääkkeiden turvallisesta käytöstä kertovan artikkelin mukaan parasetamolia voivat käyttää lisäksi raskaana olevat sekä astmaatikot ja mahahaavaalttiit henkilöt. Pentikäinen kertoo, että jos sydän- ja verisuonitauteja sairastava kokee kivun hoidossa tarpeelliseksi, hän voi vaarattomasti käyttää yhdessä parasetamolin kanssa iholle paikallisesti kipukohtaan levitettävää tulehduskipulääkettä sisältävää voidetta. Kahta eri tulehduskipulääkettä ei saa käyttää samanaikaisesti. Kaikki itsehoitona apteekista saatavat särkylääkkeet on tarkoitettu kipuun, kuumeeseen tai flunssaan liittyvien oireiden hoitoon tilapäisesti. Niiden pakkauksessa mainittuja annosohjeita ei saa ylittää.