2 minute read
Jouluperinteitä maailmalta
Teksti: Mari Pihlajaniemi
Jouluperinteet voivat joskus olla hyvinkin kirjavia ja juontaa juurensa kaukaa historiasta.
Advertisement
Esimerkiksi norjalaiset piilottavat kodeissaan luudanvarret jouluyöksi, jotta noidat ja pahat henget eivät pääsisi niiden avulla palaamaan maan päälle. Itävallassa lapsia säikyttelee joulunaikaan joulupukin ilkeä, sarvipäinen seuralainen Krampus.
Joissain Walesin kylissä on puolestaan valittu jo 1800-luvulta lähtien jouluksi Mari Lwyd eli ”harmaa hevonen”. Valittu kyläläinen pukeutuu valkean lakanaan ja vaeltaa sitten jouluna kylän kaduilla laulaen seurueensa kanssa. Edellään hän kantaa kepin nokkaan asetettua hevosen kalloa.
Ukrainassa joulukuusi koristellaan hyvän onnen toivossa hämähäkeillä ja seiteillä. Perinteen takana on vanha tarina, joka kertoo köyhästä naisesta, jolla ei ollut varaa ostaa kuuseensa koristeita. Naisen iloksi ystävälliset hämähäkit olivat kuitenkin jouluyönä koristaneet kuusen seiteillään.
Sveitsissä jahdataan pukkiparkaa
Sveitsissä Küssnachtin kylässä vietetään vuosittain Klausjagenia eli joulupukinmetsästystä. Alkujaan keskiaikaisella pakanarituaalilla yritettiin ajaa pois pahoja henkiä kovan mekastuksen avulla. Tapahtuma kiellettiin 1700-luvulla, mutta se palasi vuosia myöhemmin takaisin kohteenaan joulupukki.
Yön yli kestävässä paraatissa 180 torvensoittajaa, 200 jättimäisiin valaistuihin hiippalakkeihin pukeutunutta miestä ja 700 lehmänkellonsoittajaa ajavat joulupukin ja hänen neljä tonttuaan pois kylästä.
Jouluisia kansanuskomuksia löytyy kuitenkin meiltä Suomestakin! Esimerkiksi oljista tehdyt himmelit ovat olleet perinteinen joulukoriste suomalaiskodeissa jo vuosia. Tiettävästi ne kulkeutuivat meille Ruotsista, jossa niitä kutsuttiin myös nimella oro, levoton. Tiesitkö, että vanhan uskomuksen mukaan himmelin pysähtyminen vieraan astuessa tupaan merkitsi huonoa onnea?
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!
Kodin merkitys poikkeusaikana on korostunut entistä enemmän.
Haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme, joita olemme saaneet auttaa kohti uutta unelmakotia kuluvan vuoden aikana. Toivottavasti saamme auttaa myös juuri Sinua ensi vuoden aikana.
Essi Nuotiomaa Noora Valomaa Jenny Karttunen Tiina Roponen
myyntineuvottelija myyntineuvottelija yrittäjä, LKV yrittäjä, LKV, KiAT 050 550 4228 050 550 5226 040 717 0181 040 763 3713
Kiinteistömaailma Espoo Etelä-Leppävaara
Bertel Jungin aukio 5, 02600 Espoo puh. 050 548 7675, etela-leppavaara@kiinteistomaailma.fi www.kiinteistomaailma.fi/espoo-etela-leppavaara
Takkamestarit Kohonen Oy
Myyntinäyttely Espoon Suomenojalla, Suomalaistentie 13. Puhelin: 09881 34 64 Avoinna mato 1017, pe 1016, la 1014
Jøtul I520 FR
Avotakka ennen takkasydäntä
Tee sinäkin itsellesi ja naapureillesi ekoteko, samalla säästät energiaa ja selvää rahaa!
Avotakka takkasydämen asennuksen jälkeen
Käyttämättömät avotakat varaavaksi takaksi Takkamestareiden valurautaisella sydämellä.
Avotakka on lämmityslaitteena hyödytön ja tuottaa suuren määrän vaarallisia hiukkaspäästöjä. Avotakassa ilmaa kuluu pahimmillaan jopa yli 100m3 / poltettu puukilo. Tämä tarkoittaa, että hormin kautta poistuu täysin turhaan järkyttävä määrä lämmintä ilmaa, jonka talon päälämmitysjärjestelmä on lämmittänyt. Usein vielä tämä avotakan käyttämä suuri ilmamäärä korvataan kylmällä ulkoilmalla ilmanottoaukoista ja talon vuotokohdista. Tämä aiheuttaa pahimmassa tapauksessa jopa kosteusongelmia talon rakenteisiin.
MITTAA avotakkasi pesän mitat: korkeus, leveys, syvyys, OTA VALOKUVA takasta ja tule käymään. KATSOTAAN YHDESSÄ teille sopiva vaihtoehto, jolla teemme avotakastanne ekologisen ja erinomaisen lämmityslaitteen, joka varaa myös lämpöä ja nostaa asuntonne arvoa enemmän kuin mitä se maksaa. SÄÄSTÄTTE RAHAA merkittävästi, tämä työ maksaa itsensä takaisin nopeasti! Mallistomme on nähtävillä kotisivuiltamme. Laadukasta ja turvalllista tulisijarakentamista jo vuodesta 1995