5 minute read
Kodin joulusisustus
Teksti: Pia Tervo
Teksti: Pia Tervo
Advertisement
Kodin joulusisustus kuvastaa itselle tärkeitä asioita
On olemassa joitakin perusohjeita, joilla jokainen joulustailaus saadaan parhaimmilleen, olivatpa tavarat ja tyyli kuinka yksilöllisiä tahansa.
Usein kodin jouluestetiikka seuraa samaa tyyliä kuin sisustuksen yleisilme muina vuodenaikoina.
Jokainen tuntee ainakin yhden nostalgikon, jolle joulu ei ole koskaan täydellinen, jollei kuusi ole ehtaa puutavaraa suoraan kotimaisesta metsästä. Tuon sisustajan ikkunoissa kellertyvät tänäkin vuonna kauan sitten leikatut paperilumihiutaleet, pöydälle levittäytyy punavihreä kaitaliina, jonka päällä koreilee steariinin kuorruttama ikivanha kynttelikkö.
Luonto ja uusvanha tunnelma näkyy monen joulusisustuksessa edelleen. Myös stailaaja Milla Rinta-Jaskari arvostaa metsästä löytyviä sisustuselementtejä. – Luonnosta voi etsiä käpyjä, havunoksia tai muita kauniita joulukoristeita.
Metsässä samoillessaan voi törmätä myös rustiikkisuuden ystäviin. Heidän mottonsa on: kulunut on kaunista. Kuluneen sisustuksen syliin luonnolliset, rouheat elementit uppoavat viehättävästi. Rustiikkiset materiaalit henkivät vanhaa aikaa, eikä mikään uutuuttaan kiiltävä täytä vaadittua tunnelmaa. Tarpeen vaatiessa hieno hiekkapaperi taikoo tavarasta sisustukseen sopivan ja kankaan kuivattaminen ryppyisenä tuo toivotun wau-efektin.
Modernin sisustuksen ystäväkään ei yleensä tee poikkeusta tapoihinsa – edes jouluna. Hän vetää askeettista linjaansa yhtä eleettömästi kuin ennen Hoosiannaa ja taas loppiaisen jälkeenkin. Överiksi ei mennä – ei, vaik-
Toivotamme Hyvää Joulua asiakkaillemme!
Turku: Satakunnantie 61 ,2 .p 02 525 42 0 ,0 ma–pe 9 81–, la .9 30 51–Kaarina: Niemeläntie 2, p. 02 525 2700, ma–pe 9–18, la 9.30–15 Salo: Joensuunkatu 12, p. 02 413 3300, ma–pe 9–18, la 9–15
RESEPTILÄÄKKEET JA MUUT APTEEKKITUOTTEET MYÖS NETISTÄ www.tapiolanapteekki.fi
TAI TILAA PUHELIMITSE 09 4520 130
Hae tuotteet apteekin kassalta tai tilaa edullinen ja nopea kotiinkuljetus pääkaupunkiseudulle
Kauppakeskus Ainoa, M-taso Länsituuli 7, 02100 Espoo puh. 09 4520 130
TAPIOLAN APTEEKKI
ka vähän tekisi mieli. Koti hohtaa vaaleutta, eteerisyyttä ja vahvaa itsehillintää. Vain harvat, tarkoin harkitut yksityiskohdat ilmoittavat tulijoille juhlavuodenajasta.
Värillä on väliä joulustailauksessa
Sisustusta kannattaa ammattilaisten mielestä jouluistaa niistä lähtökohdista, jotka ovat jo olemassa.
Värimaailman jatkuvuus ja yhtenäisyys jopa huoneesta toiseen on suositeltavaa. Tavaroiden ja huonekalujen ei tarvitse olla samanlaisia, vaan värien yhteen nivominen riittää. Esimerkiksi yksi värikäs sisustuselementti voi olla se kiintopiste, josta poimitaan sisustuksen muut värit.
Värit tuovat esiin voimakkaita tunteita ja muistoja, jonka vuoksi niiden merkitys joulutunnelmassa voi olla jopa suurempi kuin yksittäisten tavaroiden.
Ihmisille, joiden on vaikea päättää, mitä värejä haluaa joulusisustukseensa, Nafie neuvoo valitsemaan esimerkiksi niitä värejä, jotka tuovat esiin mukavia muistoja lapsuuden jouluista.
Kaiken ei tarvitse olla samanlaista, jo sinne suuntaan valitut koristeet ja sävyt voivat palauttaa kauniin joulutunnelman henkiin. Koko stailauksen keskiöön voi Nafien mielestä valita yhden upean kankaan, jonka kuviot, värit ja materiaali muokkaavat koko muun huoneen yksityiskohdat symbioosiin.
Rinta-Jaskarilla on vinkki, joka sopii melkein kaikille: – Joulusisustukseen kannattaa valita vain yksi tai kaksi tehosteväriä. Maalaisromanttisessa tyylissä esimerkiksi punainen näyttää hyvältä kattausliinoissa, tyynyissä ja kynttilöissä hillitysti käytettynä.
Joulustailaus tehdään sydämellä
Jokainen joulusisustus on verraton, koska into laittaa kotia omannäköiseksi ei tunne pakkoa tai velvoitteita. Perinteet ja niistä tinkimättömyys voi olla se juttu, jota ilman joulun tuntu jää syntymättä. Joulun syvin merkitys on usein hyvin henkilökohtainen, ja joulukoti värivalintoineen voi ilmentää niitä tunteita, ihmisiä ja arvoja, joita ajankohta on aina kantanut mukanaan. Monelle joulun merkitys on edelleen hengellinen ja silloin koristeet voivat muistuttaa Jeesus-lapsen syntymästä.
Nafiella on joulusäätäjille muitakin hyviä uutisia. Vaikka oma sisustustaito olisi kuinka hukassa, eikä olisi intoa tehdä mittavia investointejakaan asian hyväksi, on olemassa muutama kaikille kodeille sopiva triviaali sisustusohje:
Jos koti on esimerkiksi jo sisustettu valkoisella, mustalla ja kromilla, sinne ei kannata tuoda rustiikkista tunnelmaa varvuilla tai linnunpesillä. Ja toisaalta, jos koti on jo lämpimän sävyinen ja estottomasti sisustettu, sitä ei hyödytä yrittää saada näyttämään hienostuneelta hopeisilla ja valkoisilla sisustuselementeillä.
Rinta-Jaskari sen sijaan tykkää kontrasteista, eikä pidä jonkin vanhan yksittäisen huonekalun tuomista moderniin sisustukseen huonona ajatuksena: – Esimerkiksi mummon vanha jakkara tai puutuoli voi tuoda kokonaisuuteen persoonallisuutta ja olla se kaivattu pieni yksityiskohta.
Kaikille yhteistä on elävä valo
Kynttilät ovat kuuluneet suomalaiseen kulttuuriin vain noin kaksisataa vuotta, kun parafiini keksittiin 1830-luvulla. Kynttilöiden merkitys arkipäivän valonlähteenä siirtyi vähitellen osaksi kirkollista perinnettä, jonka myötä ne ovat olleet osana joulutraditioita suurimmassa osassa suomalaiskoteja. Elävän liekin koetaan juhlistavan ja kohottavan tunnelmaa kristillisen merkityksensä lisäksi.
Joulunvieton ajankohta onkin aikoinaan hyvin valittu keskelle pimeintä vuodenaikaa, jolloin elävä tuli pääsee parhaiten esiin sisustuksessakin. Kynttilöiden väreilevät liekit leikkivät tiloissa esineiden kanssa luoden valojen ja varjojen partituureja. Elävä tuli on kenties se kaikkia sisustusmakuja ja tyylisuuntia eniten yhdistävä tekijä.
Kynttilät kuuluvat myös Rinta-Jaskarin joulustailaukseen. – Mieleeni tulevat myös kausivalot, lämpimät viltit ja taljat, hän lisää.
Kauneinta kaikenlaisissa joulusisustuksissa on niiden yksilöllinen kokemuksellisuus. Se, että luodaan kotiin tunnelma, jossa kaikki viihtyvät ja jota voi jälkikäteen muistella. Kodin ilmeessä voi silloin näkyä piirteitä jokaisen sukupolven mieltymyksistä: perintökoristeita tai tärkeiltä ihmisiltä saatuja muistoja. Monen joulussa parasta onkin se, kun kotiin kokoontuvat vanhemmat ja isovanhemmat, joiden syleissä viihtyvät perheen pikkutaaperot. Tunnelma syntyy suurelta osin sukupolvien vuorovaikutuksesta. Muistot menneistä sukujouluista kytkeytyvät yhteen värien, naurun ja keskustelujen kautta ja tuovat mausteensa seuraaviinkin jouluvalmisteluihin.
Teksti: Siru Perälä
Joulun tunnelmaa läheltä luonnosta
Juhlapyhien viettoon voi valmistautua luomalla tunnelmaa niin viherkasvien kuin tekstiilienkin avulla. Joulu on juhlapyhistä yksi pidetyimmistä, ja sen lämmintä ja rauhallista tunnelmaa on helppoa tukea myös sisustuksessa.
Kasveilla sisustaminen on myös joulunaikaan helppoa. Perinteisiä joulukukkia ovat muun muassa joulutähti ja amaryllis. Myös sypressi, hyasintti ja tulilatva ovat suosittuja kodin joulutunnelman tuojina. Useissa kodeissa jouluun kuuluu olennaisena osana myös joulukuusi, joka koristellaan aaton tietämillä. Lisäksi erilaisia luonnonmateriaaleja sisältävät jouluasetelmat luovat kotiin lämminhenkistä ja luonnonläheistä tunnelmaa.
Tekstiilien väreissä joulun henkeä tuovat kirkkaanpunainen, metsänvihreä, kulta, valkoinen sekä hopea. Erilaisilla kyntteliköillä ja jouluvaloilla saadaan muuten pimeään vuodenaikaan enemmän valoa. Kotona ikkunoiden verhot joulunpunaisiin vaihtamalla joulun tunnelmaa voi virittäytyä jo ennen jouluaattoa. – Joulusisustamisessa kannattaa hyödyntää mahdollisimman paljon kaikkea luonnosta. Luonnon tuominen sisälle on sekä edullista että trendikästä. Esimerkiksi kauniit asetelmat havuista, kävyistä ja jäkälästä ovat erityisen kauniita. Myös kynttilät ovat edullinen tapa tuoda joulua kotiin. Tekstiileissä kannattaa suosia punaista, sillä se tulee ihan varmasti aina olemaan joulun väri, vaihtuivat trendit miten tahansa, Riina Ahtola kertoo.
Joulun alla ihmisiä tunnetusti kannustetaan ostamaan enemmän. Suosimalla esimerkiksi laadukkaita ja kestäviä tekstiilejä vältytään siltä, että tekstiilit pitäisi uusia jo seuraavana jouluna. Ympäristön ja myös henkilökohtaisen talouden kannalta on suositeltavaa harkita myös käytettyjen ja itse tehtyjen tekstiilien suosimista.
Ennen kaikkea joulu on kuitenkin rauhoittumisen ja yhdessäolon aikaa. Tunnelmaa voidaan luoda monella eri tapaa, mutta kodin sisustusta ja puunaamista tärkeämpää on kuitenkin viettää aikaa itselleen tärkeiden ihmisten ja asioiden parissa.
Rahoitusneuvoja Sari Breilin
Rahoitusneuvoja Evelin Isoaho
Rahoitusneuvoja Elina Sarin
Rahoitusneuvoja Milihate Orana Onko ajatuksissa kodin lempituolin/sohvan verhoilua, entä ulkokalusteesi päivitystä? Mitenkä veneesi tai asuntoautosi/vaunusi patjojen uusiminen tai päivitys? Entä kaipaatko veneesi pressu korjausta?
(ei uusien pressujen tekoa)
VERHOILEMME: - Nykyhuonekalut (vaahtomuovi) - Ulkokalusteet - Veneiden ja asuntovaunujen/autojen patjastot - Venepressujen korjaukset
Ota Yhteyttä: 040 678 4420 / Mervi niin katsotaan yhdessä miten voin auttaa.
Onnela Palvelut Lindström Oy Salonkyläntie 600 | 21140 RYMÄTTYLÄ mervi@onnelapalvelut.fi www.onnelapalvelut.fi