4 minute read
Turvallinen koti
č
Advertisement
Teksti: Tiina Raatikainen
Älylukitusratkaisuilla lisää turvaa koteihin
Pientalojen lukituksessa perinteinen mekaaninen lukitus on edelleenkin suosituin ratkaisu. Erilaiset älylukitusratkaisut lisääntyvät kuitenkin koko ajan myös omakotipuolella.
Perinteinen mekaaninen lukitus on edelleenkin hyvä ja toimiva ratkaisu omakotitalon lukitukseksi. Perinteisessä mekaanisessa lukituksessa on tietyn ajan voimassa oleva patentti, jolloin käytössä olevia avaimia ei voi teettää kuka tahansa. Kun patentti loppuu, myös suojaus loppuun. Tällä hetkellä asennettavista lukoista pisimmät patentit ovat vuoteen 2030. – Omakotitalossa patentin päättyminen ei ole vielä sinänsä riski, jos avainta ei luovuteta tai ole luovutettu kenellekään ulkopuoliselle. Kun talo vaihtaa omistajaa, voi kuitenkin helposti jäädä tarkistamatta, keillä kaikilla avain ollut ja onko kaikki avaimet palautettu, toteaa Turvaurakoitsijat ry:n hallituksen jäsen Jari Piironen.
Vaikka mekaaninen lukitus onkin siis edelleenkin varma valinta omakotitalon turvaamiseen, liittyy perinteiseen lukitukseen aina omat haasteensa.
Lisää avainturvaa älylukituksella
Kun puhutaan älylukitusratkaisuista, yksi ratkaisu on ohjelmoitava avainpesä, jossa käytetään elektromekaanista avainta. Tämä elektromekaanikseksi kutsuttu avainjärjestelmä on Piirosen mukaan mekaanisen lukituksen jälkeen seuraavaksi yleisin lukitustapa tällä hetkellä.
Elektromekaanisen avainpesän asentaminen ei vaadi sähkökaapelointia oviin, vaan lukko saa käyttövoimansa avaimen työntöliikkeestä, josta muodostuu tarvittava määrä sähköä lukon avaamiseksi, mikäli avaimen kulkuoikeus on voimassa. Elektromekaanisessa järjestelmässä kadonneen avaimen toimivuus on mahdollista lakkauttaa järjestelmässä myös etäyhteyden avulla. Avainpesän uudelleensarjoitus tapahtuu ohjelmallisesti eikä käytössä olevia avaimia tarvitse vaihtaa, mikä säästää kustannuksia.
Älylukituksessa löytyy kuitenkin myös vaihtoehtoja, joissa kodin lukituksessa ei ole enää lainkaan perinteistä avainta, vaan sen sijaan käytetään sähkötunnistetta eli kulkulätkää. Oman kodin lukitus voi olla myös täysin avainvapaa, jolloin sitä käytetään koodilla tai mobiilisovelluksella. – Älylukitukseen sisältyykin yleensä aina mahdollisuus käyttää sitä myös pin-koodilla, Piironen toteaa. Tilapäinen koodi remonttiväelle
Jos kulkulätkä häviää tai joutuu vääriin käsiin tai pin-koodin tieto leviää, lätkän voi poistaa järjestelmästä tai pin-koodin vaihtaa johonkin toiseen. Sähköinen lukitusjärjestelmä lisää siten avainturvallisuutta perinteiseen lukitukseen verrattuna. – Kun puhutaan omakotitalosta, älylukitus on myös kustannustehokkain ratkaisu ohjata pääasiallinen liike talon sisään. Jos tulee tarve antaa ulkopuoliselle remonttimiehelle sisäänpääsy taloon, ei tarvitse antaa mekaanista avainta. Voi antaa vain tilapäisen koodin, ja huolehtia, että koodi vaihdetaan tai otetaan remontin jälkeen pois päältä.
Joku saattaa miettiä sähkökatkoja, toimiiko lukitus myös silloin.
Finanssiala Ry lukituksen laadun takeena
Finanssiala Ry (FA) on asettanut lukoille tekniset vaatimukset, joita tarkastetut lukkosepänliikkeet ovat sitoutuneet noudattamaan. Näin varmistetaan järjestelmien turvallisuus, hyvälaatuinen suunnittelu, asennus, ylläpito ja huolto sekä muut järjestelmiin liittyvät palvelut. FA testaa ja hyväksyy muun muassa luotettavasti toimivia ja rakenteeltaan riittävän vankkoja lukkoja.
Tiedot hyväksytyistä lukoista löytyvät FA:n kotisivuilta www.vahingontorjunta.fi. Samasta osoitteesta löytyvät myös luettelot hyväksytyistä ja tarkastetuista suomalaisista lukkosepänliikkeistä.
– Perinteisissä sähkölukollisissa ratkaisuissa on hyvä huolehtia varavirran saatavuudesta jännitekatkoja varten, mutta nykyteknologia mahdollistaa myös paristokäyttöisten älylukkojen turvallisen käytön, jolloin käyttäjälle tulee ilmoitus, kun jännite alkaa tippumaan. Ja sitten on täysin paristovapaita avainjärjestelmiä, jotka eivät vaadi mitään ulkopuolista virtalähdettä.
Etäavauksia jahälytinjärjestelmiä
Piironen kertoo, että älylukitusjär-
jestelmään on mahdollista yhdistää myös etäavausmahdollisuus, jolla asunnon haltija pääsee mobiilisovelluksen avulla ohjaamaan kotinsa lukitusta ja voi tarvittaessa päästää jonkun sisään, vaikkei olisikaan itse kotona.
Älylukitukseen voi lisätä myös kulunvalvontaa. Kun perheessä on pieniä lapsia, lukituksen pääkäyttäjä eli vanhempi pystyy esimerkiksi valvomaan lasten liikkumista ja kotiin tulemista. Älylukitukseen on myös helppo liittää muita turvaratkaisuja, kuten valvontakameroita ja hälytysjärjestelmiä. – Järjestelmään voi yhdistää muun muassa palohälyttimen tai murtohälyttimen. Jos talossa syttyy tulipalo tai joku tunkeutuu sisälle, tieto menee ohjattuun numeroon. Ihmisillä on monesti huoli kodista, kun he ovat poissa kotoa ja tällä tavoin ainakin tietää heti, jos jotakin tapahtuu, Piironen toteaa.
Myös kesämökille?
Järjestelmiin on mahdollista yhdistää myös etäohjattavia älypistorasioita, joiden ajastuksia voi ohjelmallisesti säätää ja esimerkiksi liittää valaistuksen ohjaukseen. – Valoja voidaan ohjata etänä niin, että laitetaan illalla valot päällä, jotta näyttäisi siltä, että kiinteistössä on joku paikalla. Jo tämä voi monesti estää murtoaikeen.
Myös vapaa-ajan asunnoille hankitaan nykyään sähköisiä lukituksia ja etenkin kamera- ja hälytysjärjestelmiä. Sekä kodin että kesämökin ja vaikkapa veneen valvonta on kaikki mahdollista hoitaa saman mobiilisovelluksen kautta.
Hintatasolla älylukitusten asennuksissa lähdetään 300-400 eurosta ylöspäin riippuen toteutuksesta, turvallisuustasosta ja siitä, mitä lisäpalveluja järjestelmään halutaan, joudutaanko korjaamaan ovea ja niin edelleen. – Käyttäjäopastukset ja mobiiliasennukset ovat luonnollisestikin osa palvelua, Piironen sanoo.
Varmuuslukko edelleen kova sana murtosuojauksessa
Älylukituksen tarjoamat eri mahdollisuudet voivat tuntua hengästyttäviltä. Kaikkia herkkuja ei kuitenkaan tarvitse ottaa heti käyttöön, vaan järjestelmään voi lisätä myöhemmin palikoita tuomaan lisäturvallisuutta. Lukituksen tasoa voi siis nostaa vähitellen. – Ei ole pakko heti ottaa kaikkea käyttöön. Voi aloittaa esimerkiksi siten, että ottaa älylukituksen pääoveen. Jos on tarvetta antaa ulkopuoliselle kulkuoikeus, sen voi antaa pääoveen. Ei tarvitse olla murheissaan, että jaettu avain katoaisi.
Jos on muita sivu- tai takaovia, perinteinen mekaaninen lukitus toimii niissä edelleenkin turvallisesti, kunhan huolehditaan, että niissä on myös varmuuslukitus. Varmuuslukitusta Piironen suosittelee muutenkin kaikille ulko-oville, koska se lisää rakenteellista suojausta, jolloin kiinteistön omaisuus on paremmin turvassa. – Varmuuslukko on edelleenkin kova sana murtosuojauksessa. Kun kiinteistön ulkokuoren lukituksessa on varmuuslukko, siinä saa tehdä huomattavasti enemmän töitä päästäkseen sisään. Murtoaikeissa oleva huomaa, että tässä on lisälukko ja etsii ehkä helpomman kohteen murtautua. Lukkojen aukaisut, korjaukset, asennukset ja huollot. Hälytyslaitteiden asennukset ja huollot, ym. turvallisuusalan työt. Avaimien valmistus.
Helsingintie 38 02 727 3636 Päivystys 044 727 3636 www.helahoito.fi
TEETÄ LASITUS
PARVEKKEELLE, TERASSILLE, kaiteet, peililiukuovet, kaiderungot, terassirungot, ym.
TOIMINTATAKUU!
Saat lisätilaa, viihtyisyyttä, äänieristystä. Vesi ja lumi pysyy ulkosalla, jne. Mittaus/tarjous VELOITUKSETTA! 5 vuoden toimintatakuu!
www.lasitus.com • 0400 745 181 • jukka.hellsten@kisko.salonseutu.fi
Käy katsomassa aiheista video osoitteessa: www.energiapulssi.fi 0400 908 010
Energiapulssi Oy Paijontie 21, Salo | riku.ikonen@energiapulssi.fi Toimimme Varsinais-Suomen alueella Salon Torikae
Meiltä lämmitysöljy päivän hintaan! Hätätapauksessa öljyn toimitukset myös iltaisin ja viikonloppuisin. Salon omakotitaloyhdistyksen jäsenkortilla alennusta.
Soita ja tilaa
p. 0400 825 120 tai tule käymään.
Helsingintie 32, Salo p. 02 721 8991