4 minute read
Taidetta kotiin
from Omakoti Kuusamo
Taidelainaamon toimisto on sekin täynnä töitä. Katosta roikkuva tekstiiliveistos, Pekka Annalan Aurinkohai, on yksi vuokrattavista / ostettavista töistä.
Teksti ja kuvat: Tiina Raatikainen
Advertisement
Matalan kynnyksen taidehankintoja kotiin
Taide kuuluu kaikille on sanonta, joka nykypäivänä pitää paikkansa myös kotiin tehtävien taidehankintojen kohdalla. Ansio tästä kuuluu pitkälti taidelainaamoille, jotka tarjoavat matalan kynnyksen mahdollisuuden kenelle tahansa hankkia taidetta kotiinsa.
Taidelainaus on taiteen vuokraamista tai ostamista osamaksulla ilman korkoa tai muita maksuja. Vuokraus mahdollistaa sen, että taideteokseen voi tutustua rauhassa kotona ilman ostopakkoa. Teoksen voi vuokrata kuukausivuokralla kotiin, ja jos huomaa, että se ei istukaan sinne, teoksen voi palauttaa eikä rahaa mennyt kuin kuukausierän hinta. Jos teokseen sen sijaan mieltyy, sen voi myös lunastaa itselleen kerta- tai osamaksulla. Taidelainaamot tarjoavat siten asiakkaan kannalta helpon ja turvallisen tavan hankkia tai detta kotiin. – Juuri tämä helppous ja asiakasystävällisyys ovatkin meidän valttejamme. Meidän Tampereen Taidelainaamomme hintataso on myös hyvin kohtuullinen. Teoksen voi saada edullisimmillaan kotiin jo 10 euron kuukausivuokralla, Tampereen Taiteilijaseuran näyttelykoordinaattori Anne Paldanius kertoo. Ammattitaiteilijoiden teoksia Tampereen Taiteilijaseuran taidelainaamo Tampereen Mältinrannassa on yksi Suomessa toimivista, enimmäkseen taiteilijaseurojen ylläpitämistä taidelainaamoista. Tampereen taidelainaamossa kaikki teokset ovat taiteilijaseuran jäsenten tekemiä, ja siten ammattitaiteilijoiden, taidemaalareiden ja -graafikoiden, kuvanveistäjien, piirtäjien, valokuvaajien ja keraamikkojen, töitä. Lainaamon kokoelmassa on tällä hetkellä reilut 800 teosta, joista lainassa on noin 150. Tilanne elää kuitenkin koko ajan. – Pyrimme siihen, että teokset olisivat taiteilijan tuoreesta tuotannosta noin parin viime vuoden ajalta. Haluamme pitää kokoelman tuoreena myös sen takia, että samat asiakkaat palaavat tänne usein uudestaan, Paldanius sanoo.
Teokset vuokrataan ja myydään valmiissa kehyksissä. Taidelainaamossa on tarjolla myös vedoksia, mutta niitä voi vain ostaa osa- tai kertamaksulla, ei vuokrata. – Kehystymättömiä vedoksia meneekin paljon lahjoiksi. Tällöin lahjansaaja voi valita niihin kehyksensä itse.
Koska lahjansaajan mieltymyksiä ei aina tiedä, taidelahjan voi hoitaa myös lahjakortilla. Lahjakortilla olevalla summalla lahjansaaja voi sitten maksaa vuokraeriä, osan hankintahinnasta tai vaikkapa koko hinnan.
Nettisovitusta ja neuvontaa
Kaikki teokset eivät ole fyysisesti esillä Mältinrannan kokoelmassa. Osa teoksista, erityisesti hyvin kookkaat, ovat nähtävissä vain netissä ja niitä voi pyytää nähtäväksi Taidelainaamon tiloihin Taidekeskus Mältinrantaan. Osa teoksista on esillä Kulttuuritalo Laikun sisäänkäyntiaulan käytävägalleriassa.
Teoksia on lisäksi esillä Torni Galleriassa. Torni Galleria on Tampereen Taiteilijaseura ry:n ja Solo Sokos Hotel Torni Tampereen yhteistyönä toteuttama taidegalleria, jossa esitellään 22 pirkanmaalaisen taiteilijan tuotantoa yli 320 teoksen verran. Teokset on sijoitettu hotellin tiloihin niin, että kukin asuinkerros on varattu yhden taiteilijan töiden esittelyyn. Myös näitä teoksia on siis mahdollista vuokrata tai ostaa itselleen osa- tai kertamaksulla.
Monien muiden taidelainaamoiden tavoin, myös Tampereen Taidelainaamon kaikki teokset löytyvät nettisivuilta, joten teostarjontaan tutustuminen kannattaa aloittaa sieltä. Tampereen Taidelainaa mossa kunkin teoksen kohdalla on maininta käytetystä tekniikasta, väreistä, teoksen mitat sekä tietenkin myynti- ja vuokraerien hinnat. Sivuilla olevaa hakutoimintoa voikin hyödyntää esimerkiksi tekemällä väri- tai tekniikkahakuja, hakea esimerkiksi keltaista väriä sisältäviä tai akryylivä
Printtiä ja lähipiirin taiteilijoita
Kaikilla paikkakunnilla ei ole taidelainaamoa eikä se toki ole ainut mahdollisuus hankkia taidetta kotiinsa. Kaikki eivät myöskään välttämättä koe tarvitsevansa uniikkia taiteilijan teosta kotiinsa vaan monille voi riittää esimerkiksi museosta tai ju listeliikkeestä hankittu printtivedos jonkun kuuluisan taiteilijan työstä ja sen kehystäminen. Osa oman kotini tauluista on tällaisia kehystettyjä printtejä. Ostin muun muassa aikoinaan Pekka Halosen Ateneumin näyttelystä pari pientä printtivedosta yhden euron (!) kappalehintaan ja kehystytin ne erittäin onnistuneesti tutulla kehystäjällä.
Minulla on ollut myös onni, että olen saanut paitsi lahjaksi myös voinut ostaa ystäviltäni heidän itse tekemiään tauluja. Suurin osa kotimme tauluista onkin näitä ystävien tai entis ten työtovereiden tekemiä taideteoksia. Monet harrastelijataiteilijatkin ovat valmiita myymään teoksiaan, joten kannattaa kysellä rohkeasti, jos törmää esimerkiksi sosiaalisessa mediassa itseään kiinnostavaan taiteilijaan ja tämän töihin. – Tiina Raatikainen
reillä tehtyjä töitä. Jokaista teosta voi myös sovittaa virtuaalisesti neljään eri huonetilaan ja saada siten paremman käsityksen esimerkiksi teoksen koosta tai siitä, miten se sopii tummaa tai vaaleaa seinää vasten. – Pyydettäessä autamme myös asiakasta sopivan teoksen hakemisessa. Asiakas saattaa haluta esimerkiksi tiettyyn huonetilaan teoksen ja lähettää meille siitä kuvan. Me teemme sitten ehdotuksia siitä, mitkä teokset voisivat siihen sopia. Näitä pyyntöjä tulee meille välillä sähköpostitse ja autammekin hyvin mielellämme asiakkaitamme teosten löytämisessä, Paldanius sanoo.
Ei elitismiä
Vaikka Taidelainaamosta vuokrataankin teoksia jonkin verran esimerkiksi tv-produktioihin tai yritysten edustustiloihin, suurin osa asiakkaista on kuitenkin yksityisiä ihmisiä. – Taiteen hankkiminen ei ole enää elitististä touhua vaan asiakaspiiriimme kuuluu hyvinkin monenlaisia ihmisiä, niin opiskelijoita kuin perheitäkin, Paldanius toteaa.
Joskus yksityisetkin ihmiset vuokraavat teoksia nimenomaan lyhytaikaisiin tarkoituksiin, kuten esimerkiksi juhlatilaisuuksiin tai vaikkapa myytävän asunnon stailaukseen. Useimmiten teoksia vuokrataan kuitenkin ”tositarkoituksella” pidempiaikaiseen käyttöön. Vuokraamalla vain varmistetaan se, sopiiko taideteos omaan kotiin vai ei. – Ihmiset tuntuvat kuitenkin tietävän aika hyvin, mistä pitävät ja mikä heidän kotiinsa sopii. Palautusprosenttimme on alle 10 prosenttia eli suurin osa asiakkaista päätyy lunastamaan teoksen itselleen, Paldanius toteaa.
Päinvastoin kuin ehkä luulisi, isompia ja siten vuokrahinnaltaankin kalliimpia teoksia, menee nykyään paljon. Paldanius arvelee sen johtuvan siitä, että uusissa omakotitaloissa on nykyään paljon isoja valkoisia seinäpintoja, joihin juuri nämä isot teokset sopivat hyvin. Mitä isompien teosten kalleuteen tulee, niin sekin on suhteellista. – Ei 200 euronkaan kuukausierä lopulta monellekaan mahdoton ole, jos sen vastineeksi saa pysyvästi kotiinsa hienon, uniikin taulun.
www.tampereentaidelainaamo.artest.net