7 minute read

Helppohoitoinen mökkipiha

Advertisement

Teksti: Mari Pihlajaniemi

Helppohoitoinen puutarha mökille

Satunnaisemman mökkipuutarhurin unelmakasvit ovat helppohoitoisia, sietävät hetkittäistä kuivuutta, eivätkä tarvitse säännöllistä kitkemistä, lannoitusta tai leikkaamista.

Toisille mökkeilyn ihaninta antia on päästä hääräämään omassa puutarhassa. Jos mökillä ei kuitenkaan tule vietettyä pitkiä aikoja yhtäjaksoisesti, puutarhatyöt voivat olla mökille päästessä viimeisenä toivelistalla.

Mikäli mökillä ei oleskella kesäisin viikkokausia yhtä soittoa, millaiset istutukset selviäisivät sitten satunnaisemmallakin hoidolla?

Marttaliiton kotipuutarhaasiantuntija Tiina Ikonen kehottaa ensinnäkin tutustumaan mökin ympäristöön ja tonttiin ennen kuin sinne istuttaa mitään. Vaivattomuuteen pyrkiviä hän neuvoo istuttamaan etenkin monivuotisia kasveja. – On monivuotisia kasveja, puita, pensaita ja perennoja, jotka on helpompihoitoisia kuin yksivuotiset kasvit, Ikonen kertoo. – Esimerkiksi pensaista angervot ovat sellaisia, jotka kestävät yllättävän hyvin kuivuutta. Perennoista varmaankin maksaruohot ja matalakasvuiset mehikasvit kestävät hyvin, hän pohtii ja lisää myös niittykasvien kestävän hyvin vähäisemmälläkin kastelulla.

Tutustu mökin ympäristöön ennen istutusta

Uudelle mökille ei Ikosen mukaan kannata ryhtyä heti ensimmäisenä kesänä tekemään suin päin mitään suuria perustustöitä. Hän kehottaa ensin seuraamaan, mitä maasta nousee ja millainen mökin ympäristö on. – Tutkisi vähän tonttia ja miettisi, mitä itse haluaa tontilla tehdä: haluaako grillata, pelata pelejä, pitääkö olla nurmikkoa?

Ikosen mukaan tärkeintä on miettiä itse, milloin ja miten paljon mökillä ollaan, ja miten paljon aikaa lomapäivästä halutaan käyttää puutarhan hoitoon. Vasta sitten, kun halutut toiminnot ja tontin olosuhteet ovat selvillä, on aika miettiä mitä kasveja pihalle haluaisi ja kannattaisi istuttaa.

Lähtötilanteessa on kunnioitettava kasveja, joita mökkitontilla kasvaa jo entuudestaan, painottaa Ikonen. Ne on jo pärjänneet ja menestyneet tontilla, ja ovat siis oletettavasti kestäviä. Mökillä voi hyödyntää myös luonnonvaraisia kasveja helppohoitoisina istutuksina.

– Mökkipihalle sopivat erinomaisesti niityt ja kedot. Kunttaakin voi käyttää ihan hyvin.

Ikonen lisää, että kedolle voi miettiä kasveja sen mukaan, mitä ympäristössä kasvaa muutenkin. Hän mainitsee esimerkkinä maitohorsman ja harmittele, ettei sitä osata käyttää koristekasvina. – Se on aivan upea ja sitä yleensä kasvaa mökkiympäristössä.

Marjapensaista ja yrteistä satoa vähällä vaivalla

Mikä olisikaan mukavampaa kuin poimia kesäiseen ruokapöytään tuoreita herkkuja suoraan mökin pihalta?

Ikonen vakuuttaa, että hyötypuutarhaan löytyy hyviä istutuskasveja myös kuivalle pihalle ja sellaisellekin mökille, jossa ei oleskella paljon. Hän mainitsee esimerkiksi marjapensaiden olevan pienitöisiä satokasveja. Mökille voikin istuttaa esimerkiksi mustaherukkaa tai punaherukkaa, joiden hoitaminen käy suurpiirteisesti: – Ottaa huonoja oksia pois, heittää vähän lannoitetta, siinäpä se sitten onkin, hän toteaa. – Jos ei halua mahdollisimman suurta satoa joka vuosi, ne tulevat toimeen pienellä hoidolla ja niistä saa pientä satoa.

Ikonen neuvoo kuitenkin vadelmapensaita istuttaessa rajoittamaan juuriston alueen, jotta helposti leviävä vadelma ei pääse valtaamaan pihaa.

Jos mökille haluaa helppohoitoisia syötäviä hyötykasveja, kannattaa hänen mukaansa suosia monivuotisia yrttejä. – Siellä voisi olla ruohosipulia, saksankirveliä ja ehkä sitruunamelissaa, joka talvehtii aika usein. Ajuruoho talvehtii, ja siitä saisi sitten otettua syömistä jo aika hyvin, ja sitä olisi siellä aina.

Ikonen lisää, että keväällä mökille mentäessä ruohosipulista saisi jo ensimmäistä satoa, ja kesän aikana satoa voisi sitten napsia lisää.

Lavakauluksilla helppohoitoinen hyötypuutarha

Kasvupaikan valinta ja perustamistapa vaikuttavat siihen, mi-

ten työlästä istutuksista on huolehtia. Ikonen painottaakin mökkipihan huolellisen perustamisen merkitystä. Silloin istutusten kanssa pärjää vähällä vaivalla monta vuotta. – Aina kun kasvualusta on rajoitettu, on vaikka multaa ruukussa eivätkä juuret pääse maahan saakka, kasvi tarvitsee enemmän kastelua ja tarkempaa hoitoa.

Hän neuvoo hyödyntämään kasvilaatikoita ja lavakauluksia, joita voi laittaa valoisaan paikkaan suoraan maapohjalle yksi tai kaksi päällekkäin ja täyttää ne sitten mullalla. Kun kasvatusastia ei ole pohjallinen, kastelukaan ei ole niin tarkkaa. – Siihen kylvää salaattia ja istuttaa keväällä muutamia yrttien taimia, joista saa satoa kesällä. Jos pohjalla on jotain monivuotisia horsmia, kaivaa niitä pois, etteivät ne lähde heti leviämään.

Laatikon pohjalle kannattaa Ikosen mukaan laittaa eristeeksi paksu kerros avattuja, kasteltuja sanomalehtiä tai puuvillakangasta, esimerkiksi vanhoja lakanoita tai räsymattoja, jotka pitävät muiden kasvien juuret loitolla. – Jos ympärillä kasvaa kasveja, jotka työntävät juuriaan laatikoon, se ei ole monivuotinen ilo.

Kompostimulta on erinomaista maanparannusainetta satokasveja varten. Ikonen muistuttaa, että jos mökillä ollaan vain vähän aikaa, siellä syntyy myös vain vähän jätettä. – Mitään niistä en lähtisi kuljettamaan pois mökiltä, vaan ne ovat arvokasta ainetta. Vähäisen määrän voi kompostoida mökillä, hän toteaa.

Näin jätteiden ravinteet saadaan hyödynnettyä samalla paikalla, jossa ne on tuotettukin, ja säästetään sekä energiaa että luontoa.

Luonnonnurmi on helppohoitoinen

Nurmikon leikkaaminen on riittävän työlästä jo kotipihallakin. Mökille ei siis välttämättä kannata hankkia suurta nurmikenttää hoidettavaksi, vaan kylvää nurmea vain pienemmälle alueelle tai harkita tyystin jotain helppohoitoisempaa vaihtoehtoa. – Luonnonnurmikkoa voi hyödyntää. Se ei ole niin rehevästi kasvava, eikä tarvitse niin paljon lannoitetta ja hoitoa, kertoo Ikonen.

Luonnonnurmen perustamista varten hän neuvoo tasoittamaan halutun alueen mökin pihalta suurin piirtein tasaiseksi ja poistamaan maasta kivet. – Jos on ihan hiekkamaata, sinne pitäisi hieman tuoda multaa, mutta heinänsiemenet itävät aika hyvin karussakin maassa.

Ikonen lisää luonnonnurmikon kylvämiseen olevan saatavilla siemensekoituksia, joissa on mukana myös kauniiden ketokukkien siemeniä. Luonnonnurmen hoitokin on huoletonta ja leikkausvälit harvempia kuin tavallisella nurmikolla: nurmen voi antaa rauhassa kasvaa 10 senttimetriin asti ennen kuin sen leikkaa.

Heinäkuun kestävät kukkijat

Monille heinäkuu on tyypillinen kesälomakuukausi, jolloin ehtii yleensä myös nauttimaan mökkeilystä parhaiten. Mitkä kasvit tarjoaisivat sitten varmaa ihasteltavaa juuri heinäkuuksi?

Ikonen aprikoi suurimman osan pensasangervoista – esimerkiksi verhoangervo, rinneangervo, keijuangervo ja ruusuangervo – olevan varmoja kukkijoita lomakaudella. – Ne ovat kukkivia pensaita, jotka ovat näyttäviä ja helppohoitoisia ja viihtyvät kuivissa ja karuissa olosuhteissa.

Heinäkuussa kukintansa aloittavat myös mustilanhortensia ja kuutamohortensia, jotka viihtyvät Ikosen mukaan metsäympäristössä, jossa on hapan maaperä. Hän kehuu niiden valkoisia kukkia kauniiksi ja toteaa niiden sopivan hyvin metsäiselle tontille. – Niissä on kukinto, josta aukeaa aina muutama kukka kerrallaan. Kukinto alkaa jo heinäkuussa ja jatkuu syksyyn asti.

Perennoista Ikonen mainitsee etenkin jaloakileijat, joista suu

Mökillä voi hyödyntää myös luonnonvaraisia kasveja helppohoitoisina istutuksina.

Luonnonkasveja etsiessä kannattaa kuitenkin aina varmistaa, etteivät kasvit ole suojeltuja ja huomioida jokamiehenoikeudet.

rin osa kukkii heinäkuussa ja jotka ovat hieman luonnonkasvien oloisia. Päivänkakkarat, maitohorsma ja ukonhatut kukkivat heinäkuussa, kuin myös tuoksuva kasvi illakko, joka on vanhojen pihojen kasvi. Kesäpikkusydämet kukkivat puolestaan jo keväästä pitkälle syksyyn.

Karumpiin olosuhteisiin Ikonen suosittelee esimerkiksi harjaneilikkaa, joka on vanha perinneperenna. – Sitten on eritoten helminukkajäkkärä, joka viihtyy karummallakin kasvupaikalla. Ja kurjenmiekoista idänkurjenmiekat sopivat hyvin vesistön lähelle.

Rannikolla on omat olosuhteet

Jotta mökille tulisi istutettua kasveja, joilla on myös mahdollisuus kukoistaa, Ikonen neuvoo perehtymään menestymisvyöhykekarttaan ja ottamaan huomioon mökin ympäristön. Hän kertoo esimerkiksi rannikolla olevan haastavammat olosuhteet, sillä kasvit eivät saa siellä välttämättä lumipeitettä suojakseen talven kylmyydeltä. – Vaasaan saakka ollaan kuitenkin kolmosvyöhykkeellä, sen mukaan voi kasveja valita.

Kasvillisuusvyöhykkeiden lisäksi hän kehottaa huomioimaan mökkipihan omaa ”miniilmastoa”: esimerkiksi tuulinen, alava piha on kylmempi kuin suojaisemmat pihat.

Ikonen huomauttaa, että rannikkoseudulla on kaunista luontoa. Siellä kannattaa siis miettiä, millä tavalla pihaa on aihetta edes ryhtyä muuttamaan. Hän kehottaakin hakemaan mökille kauniita kasveja luonnosta. Luonnonkasveja etsiessä kannattaa kuitenkin aina varmistaa, etteivät kasvit ole suojeltuja ja huomioida jokamiehenoikeudet.

Vältä haitallisten vieraslajien istuttamista

Tiina Ikonen huomauttaa, että kun tontille ostetaan ja istutetaan kasveja, on myös huolehdittava, etteivät vieraslajit leviä sieltä luontoon. Esimerkiksi pihlaja-angervo leviää helposti ympäristöön juuriensa avulla, eikä hän suosittelekaan istuttamaan sitä. – Sepä se näillä vieraslajeilla onkin, että ne ovat aika salakavalia leviämään. Esimerkiksi kurtturuusulla on syvä juuristo, joten sitä on vaikea torjua.

Ikonen muistuttaa kurtturuusun kasvatuskiellon tulevan voimaan 1.6.2022. Kurtturuusua kannattaakin karsia pois mökillä tai kotipihalla hyvissä ajoin. Usein sen hävittäminen on työlästä, ja juuria joudutaan kaivamaan syvältä. Ikosen mukaan kaivaminen ja peittäminen ovat kuitenkin hyviä konsteja kurtturuusun hävittämiseen.

Kurtturuusun lisäksi on muitakin vieraslajeja, joiden istuttamista tulisi nykyään harkita tarkkaan ja seurata niiden leviämistä visusti. – Lupiini on sellainen vieraslaji, joka on levinnyt laajalle. Toisena voi mainita erilaiset tatarit, muun muassa japanintatar ja tarhatatar, jotka ovat hyviä leviämään.

Ikonen kertoo tatarien olevan näyttäviä – ja kestäviä. Vaikka niiden maanpäälliset osat paleltuisivat tai kasvi leikattaisiin alas, ne selviävät harmillisen usein siitäkin huolimatta. ●

Nopein toimitus, par hinta!

TYNNYRISAUNAT, GRILLIKODAT VERKKOKAUPASTA www.finnsermest.fi Kaikki tuotteemme valmistetaan Suomessa! 040 776 0547 | 040 827 1010

LAADUKKAAT KOTIMAISET

PUUVILLAMATOT

väri- ja kokotoiveiden mukaan

Kudonta-asema Mylly

Lehtolantie 20, Lahdenvainio Pyhäranta Katariina 0440 451 966 www.kudonta-asema.fi

Omamökki

Vapaa-ajan asumisen ABC-Varsinais-Suomi. Viihdettä ja asiaa mökkeilystä ja lomailusta.

• MÖKKEILY & VAPAA-AIKA • RAKENTAMINEN & REMONTOINTI • PIHA & PUUTARHA • PIHA- JA LISÄRAKENNUKSET • PALJUT & ULKOPOREALTAAT • LAITURIT • VESI- JA JÄTEVESI • KIERRÄTYS & ENERGIA • KUNNALLISET- JA LÄHIPALVELUT • JA PALJON MUUTA!

This article is from: