WORK Oulu 2019 Messusanomat, YritysSanomat ja Raksa-lehden erikoisnumero

Page 1

Messusanomat OULU

WORK 2019

YRITYSSANOMAT JA RAKSA-LEHDEN ERIKOISNUMERO

Ouluhallissa 9.–10.10.2019 > Työelämä > Koulutus > Yrittäjyys

VAPAA PÄÄSY! ke-to klo 9-16

VIRALLISEN MESSULEHDEN JULKAISEE

yhteistyössä

@workoulu #work2019


2 • WORK 2019 MESSUSANOMAT

Valokeilassa sinun tulevaisuutesi WORK 2019 on messutapahtuma, joka on tarkoitettu kaikille työelämästä, yrittäjyydestä ja opiskelusta kiinnostuneille – aina ensimmäistä opiskelu- tai työpaikkaa kartoittavasta henkilöstä jo työelämässä oleviin konkareihin. Pohjois-Suomen Messut ry haluaa tapahtuman avulla omalta osaltaan mahdollistaa kohtaamisia työnhakijoiden ja yritysten sekä koulutuspaikkaa etsivien ja oppilaitosten välillä. Haluamme olla mukana varmistamassa osaavan työvoiman riittävyyttä alueellamme tulevaisuudessakin.

Odotamme messutiimin kanssa iloisia ja idearikkaita kohtaamisia messukävijöiden ja näytteilleasettajien kanssa, huikeita ohjelmaelämyksiä ja ennen kaikkea onnistunutta, riemukasta ja hyväntuulista messutapahtumaa. Lisätietoa näytteilleasettajista ja ohjelmasta löydät tämän lehden keskiaukeamalta. WORK 2019 avaa ovensa 9.10. klo 9.00 – nähdään siis Ouluhallissa!

Tapahtuman johtavina teemoina ovat • työelämä/rekrytointi • kouluttautuminen • yrittäjyys • tulevaisuuden työ. Mitä sinä odotat tulevaisuudelta? Mitkä asiat näiden teemojen ympärillä puhuttavat sinua juuri tällä hetkellä? Mitä asioita tulee ottaa huomioon, jotta pärjää työelämässä tulevaisuudessakin? Mitä eri mahdollisuuksia kouluttautumiseen, työllistymiseen ja yrittäjyyteen on? Näitä asioita pohditaan WORK 2019 -tapahtumassa.

Messuterveisin, Anna Tiensyrjä toimitusjohtaja, Pohjois-Suomen Messut ry

WORK 2019 Paikka: Ouluhalli, Ouluhallintie 20, 90130 Oulu Aika: 9.-10.10. ke klo 9–16 to klo 9–16 Maksuton tapahtuma kaikille yrittäjyydestä, kouluttautumisesta ja rekrytoinneista kiinnostuneille! Järjestäjä:

Pohjois-Suomen Messut ry info@pohjois-suomenmessut.fi +358 50 311 8011

@workoulu #work2019

Anna Tiensyrjä toimitusjohtaja +358 50 482 8599 Mika Jääski tekninen johtaja +358 40 068 1317 Helena Paldanius projektimarkkinoija +358 50 311 8004 Minna Haapaniemi myyntineuvottelija +358 50 311 8006 Kaisu Kovalainen messusihteeri +358 50 311 8003 Eeva Ojala tapahtumatuottaja +358 50 311 8008 Joonas Alatarvas harjoittelija +358 50 340 2238 Noora Väärälä harjoittelija +358 50 566 2008


WORK 2019 Keskiössä osaamisen kehittäminen ja verkostoituminen WORK 2019 on työelämä- ja koulutustapahtuma, joka kokoaa yhteen työelämän ja rekrytoinnin, kouluttautumisen ja yrittäjyyden teemoja Ouluhallille 9.-10. lokakuuta. Pääteemat näkyvät niin näytteilleasettajissa kuin monipuolisissa puheenvuoroissa ohjelmalavoilla. Kaksipäiväisen tapahtuman ovet ovat avoinna molempina päivinä klo 9-16 ja tapahtumaan on kaikille vapaa pääsy.

Oulun Yrittäjien Vuoden yksinyrittäjäksi 2019 valittu Petra Silvennoinen kertoo torstaina päälavalla yksinyrittäjyydestä oman yrittäjätarinansa kautta. Markkinointiviestintäalan yrityksensä hän perusti toukokuussa 2016 ja toimii aktiivisesti yrittäjäjärjestössä niin paikallisesti kuin maakunnallisesti. Petra kertoo puheenvuorossaan vinkkejä heille, jotka pohtivat yksinyrittäjyyttä.

WORK 2019 on oiva tilaisuus verkostoitua niin työnantajien ja työnhakijoiden kuin oppilaitosten ja opiskelijoiden kesken. Tapahtuma tarjoaa runsaan joukon eri toimialoilla toimivia näytteilleasettajia, jotka ovat paikalla kertomassa tarjoamistaan työ, koulutus- ja harjoittelumahdollisuuksista. Kaik- laisia töitä opintojensa ohessa ja hänen valintansa ki näytteilleasettajat löydät tämän lehden keskiau- eivät ole aina seuranneet muiden opiskelukavereiden polkuja. keamalta.

Lisäksi ohjelmassa kuullaan puheenvuoroja urapolun ensiaskeleista, työnhaussa onnistumisesta, LinkedInin merkityksestä työelämässä sekä yrittäjyyden monista muodoista. Koko tapahtuman ohjelman löydät tämän lehden keskiaukeamalta.

Ohjelmassa rohkeita yritys- ja uratarinoita

WORK 2019 -tapahtuman päälavalle nousevat tapahtumapäivien aikana rohkeita puhujia, jotka kertovat omakohtaisia kokemuksia niin opiskelukuin työelämästään. Keskiviikkona kuullaan oululaisen pelifirman, Fingersoftin innovaatiojohtaja Jaakko Kylmäojan puheenvuoro siitä, kuinka hän on päässyt nykyiseen positioonsa pelialalla ja kuinka hän kokee alan kehittyneen 10-vuotisen uransa aikana. Pian maisteriksi Oulun kauppakorkeakoulusta valmistuva Atte Räinä puhuu keskiviikkona päälavalla itsensä näköisen uravalinnan tekemisestä. Aten opinnoissa ja töissä on riittänyt yhteen soviteltavaa, sillä hän on tehnyt hyvin aktiivisesti eri-

Verkostojen voimasta tapahtuman päälavalle nousee keskiviikkona kertomaan yrittäjä Jenna Antinmaa. Jenna on yritystapahtumiin keskittyneen tapahtumatoimiston, JuhlaGurun perustaja sekä yrittäjänä suklaayritys ChocoSomniassa vastaten myynnistä ja markkinoinnista. Monipuolisena osaajana Jenna toimii myös koko WORK 2019 -tapahtuman juontajana. Torstain päälavalla käynnistää Juha ”Vauhtipyörä” Ahola, joka puhuu suhteiden merkityksestä työhaussa ja työelämässä menestymisessä. Juha toimii yritysvalmentajana, sparraajana ja mentorina ympäri Suomen. Puheenvuorossaan hän nostaa esiin maailman parhaaksi johtajaksi valitun Jack Welchin näkemyksiä kolmesta tärkeimmästä taidosta, joilla menestyy työelämässä.

Tapahtumassa Nordic Business Forum live stream

WORK 2019 -tapahtuman kanssa samaan aikaan järjestettävä Nordic Business Forum on nähtävissä suorana lähetyksenä Ouluhallilla molempina tapahtumapäivinä. Nordic Business Forum tarjoaa laajan kattauksen puhujia niin johtamisesta, markkinoinnista kuin innovaatioista. Kaikki puheenvuorot streamataan Ouluhallilla Nordic Business Forum -lavalla. WORK 2019 tarjoaa puitteet oman osaamisen kehittämiseen sekä verkostoitumiseen. Kaikki muuttuvasta työelämästä, yrittäjyydestä sekä kouluttautumismahdollisuuksista kiinnostuneet ovat tervetulleita tapahtumaan! MESSUTIIMI


4 • WORK 2019 MESSUSANOMAT

Inspiroidu ja opi maailman businesskärjeltä – koe valloittava Nordic Business Forum

Be inspired and learn from the leading business executives – experience the impressive Nordic Business Forum

NORDIC BUSINESS FORUM on kasvanut vajaassa kymmenessä vuodessa pienestä viikonlopputapahtumasta yhdeksi maailman johtavista business-seminaareista. Lähes 8000 johtajaa, päättäjää ja yrittäjää yli 40 eri maasta kokoontuu Messukeskukseen, Helsinkiin kuulemaan maailmanluokan puhujia, inspiroitumaan ja verkostoitumaan. Meillä WORK-tapahtumassa on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus päästä osaksi tätä uskomatonta seminaarikokonaisuutta, sillä tapahtuma live-streamataan kokonaisuudessaan Ouluhallissa 9.-10.10.

NORDIC BUSINESS FORUM has grown from a small weekend event to one of the leading business seminars in the world in less than 10 years. Nearly 8000 leaders and entrepreneurs from over 40 different countries are gathered to Messukeskus, Helsinki to hear worldclass speakers, to be inspired and to network. We have a unique opportunity to be part of this amazing seminar event as the full event is streamed live in WORK 2019 event in Ouluhalli on 9.-10.10.

Tapahtuman teemana on tänä vuonna kasvu, jota käsitellään markkinoinnin, innovaatioiden ja johtajuuden näkökulmista. Ohjelma on englanninkielinen. WORK 2019 -messujen ovet ovat avoinna klo 9-16, mutta Nordic Business Forum striimataan Ouluhallissa kuitenkin kokonaisuudessaan eli pääset katsomaan ohjelman loppuun, kun saavut Ouluhallille ennen klo 16. Puheenvuorojen tarkemmat aikataulut löytyvät tämän lehden keskiaukeamalta.

This year the main theme is growth and it is discussed from marketing, innovation and leadership point of views. The program will be in English. WORK 2019 fair event will be open from 9am – 4 pm, but you have the opportunity to experience the full NBF stream when you enter the event before 4 pm. Please find the detailed schedule in the middle section of this publication.

Inspiroidu vaikuttavien puhujien kanssa / Be inspired with the outstanding speakers: George Clooney – Academy Award-winning actor Randi Zuckerberg – Founder and CEO of Zuckerberg Media Steve Wozniak – The most iconic Silicon Valley founder, Co-founder of Apple & Inventor Brené Brown – Research professor at the University of Houston Daniel Pink – Bestselling author Sara Blakely – Spanx Founder & Chief Executive Officer Alex Osterwalder – Co-founder of Strategyzer Donald Miller – CEO of StoryBrand Juliet Funt – CEO at WhiteSpace at Work Costas Markides – Professor at the London Business School Carla Harris – Managing Director at Morgan Stanley Anssi Rantanen – Winner of the 2019 Speaker Contest, Finland CEO at Growth Tribe Academy Parag Khanna – Leading geo-strategic expert and bestselling author

Tervetuloa!

Welcome!


WORK 2019 MESSUSANOMAT • 5

Uravalintaa, työnhakua, yrittäjyyttä Atte Räinä laajensi uraansa jo opiskelun kestäessä – PUHUESSANI WORK-MESSUILLA Oulussa yleisölle en lähde niinkään tarjoamaan valmiita vastauksia, vaan tarjoan itse asiassa lisäkysymyksiä työhön hakeutumisesta jo ennestäänkin itselleen kysymyksiä esittäneille, kertoo opiskelijana jo työelämään sijoittunut Atte Räinä. Räinä esittelee WORK-messuilla paljolti omien kokemustensa perusteella sitä, millaista peliä koulutuslinjalle ja oikealle uralle hakeutuminen on. – Yritän saada ihmiset tarkastelemaan omia tavoitteitaan ja intressejään kriittisemmin, tuuliviirin sijaan, hän kuvailee. Opintoalan valintaa, uravalintaa, tulevaisuuden suunnitelmia yritetään Atte Räinän mielestä yleensä liikaa ylirationalisoida: ratkoa asioita esimerkiksi tilastojen avulla. – Lopulta on kuitenkin kyse

yksilön tavoitteista, kiinnostuksen kohteista, hänen omista valinnoistaan. Niitä on vaikea lähteä selvittämään tilastojen kautta, hän toteaa. – Opiskelijan ja työnhakijan tietoisuus uranvalinnan tai koulutusalan vaihtoehdoista on usein aika rajallinen. Valintoja tehdään usein vähän sattuman kautta. Joku tuttu voi mennä jollekin alalle, jolloin tulee mieleen että sehän voisi kiinnostaa minuakin, ja mennään perässä sen kummemmin miettimättä. – Saatetaan esimerkiksi mennä opiskelemaan vaikkapa kauppatieteitä tutkimatta, millaisiin ammatteihin opiskeleminen johtaa. Atte Räinä painottaa, että ammatinvalintaa ei kannata tehdä vaikeaksi. Tilastojen, keskipalkkojen ja muun sellaisen sijasta kannattaa kysyä itseltään, mil-

lainen työ itseä kiinnostaa. Hän on itse kauppatieteiden maisterintutkinnon loppuvaiheessa. Opiskelun aikaisilla lisäopinnoillaan hän kuitenkin on laajentanut uranäkymiään niin, että toimii jo nyt opiskelun ohessa työelämässä.

Vältä miinat

– Olen tällä alalla jo astunut moniin miinoihin, ja puhuessani WORK-messuilla haluan auttaa kuulijoita välttämään nuo turhat miinat. Omalta osaltani silti kun olen astunut niihin miinoihin, olen omilla rohkeilla omannäköisillä valinnoillani yrittänyt johdattaa itseni enemmän minulle mieluisiin asioihin. Atte Räinä työskentelee opintojen ohessa nyt kolmannen sektorin yrityksessä, joka auttaa

töihin rekyrytoitumisessa. Samalla hän toimii Oulun yliopistolla myös opiskelijoiden tukihenkilönä neljässä eri työroolissa. Lisäksi hän sparraa jalkapallon erotuomareita. Räinän mielestä on hyvä, että ihmiset pääsevät työskentelemään oman kiinnostuksensa mukaisissa tehtävissä. – Mutta tässä ei kannata olla liian absoluuttinen. Jos jälkikäteen uranvalinta näyttää siltä, että se ei ollutkaan Top 1 vaan vaikkapa Top 3, niin kannattaa muistaa että alanvalinnan jälkeenkin on hyvin monta mahdollisuutta tarkentaa valintaa: mihin keskittyy alan sisällä, millaista työuraa alkaa tavoitella, millaisten organisaatioiden ovia menee raapimaan kun hakee töitä. On vielä paljon pelimerkkejä ja urakehitykseensä vaikuttamisen mahdollisuuksia käyttämättä.

TÄMÄN SIVUN TEKSTIT: PENTTI KIVIRANTA

Juha Ahola painottaa kaikkia sosiaalisia suhteita työelämässä VAUHTIPYÖRÄKSIKIN kutsuttu Juha Ahola esittelee WORKmessuilla siltojen rakentamisen ja työelämän suhteiden syventämisen tärkeyttä. – Esimerkiksi lähes kaikki minun työni tulevat nykyään sosiaalisen aktiivisuuteni ja verkostoitumisen ansiosta. Juha Ahola kertoo lähteneensä yrittäjän taipaleelle sivutoimisesti yliopisto-opintojen ohessa. – Ensimmäinen yritys vuonna 2003. – Mutta 2008 jälkeen olen perustanut viisi yritystä, joista kolmessa olen edelleen mukana. Myin osaomistuksen siivousalan yrityksestä, jossa oli sil-

loin yli 60 työntekijää, hän luettelee. Tämän yrityksen liikevaihto oli silloin kasvanut jo 1,2 miljoonaan euroon vuodessa.

”Yrittämisen oppikoulu”

Kuuden vuoden kuluessa Aholalle tuli omien sanojensa mukaan ”aika paljon työelämän kontekstia”. Tämän ”oppikoulun” kokemuksia hän aikoo WORKissa esitellä. – Sitä, miten pääsee työelämään mukaan ja millaisia yrityksiä kannattaa perustaa. Nykyisin Juha Ahola keskittyy myös yritysvalmentamiseen ja -sparraukseen. – Enimmäk-

Petra Silvennoinen ylitti oman ”mörkökynnyksensä” OMASSA Punkto-mediatoimistossaan Oulussa yrittäjänä työskentelevää Petra Silvennoista motivoi tulla WORKmessuille se, että pääsee esittelemään kannustavan oman esimerkin mörköjen selättämiseksi. – Haluan kertoa, että yrittäjyys on aivan yhtä hyvää vaihtoehto omalle työllistymiselle kuin palkkatyö. Aivan turhaan yrittäjyyttä pelätään ja koetaan se haasteelliseksi. Opastusta ja tukea yrittäjyyteen on Petra Silvennoisen mukaan nykyään saatavana hyvin paljon. – Yksin ei tarvitse olla: monenlaisia palveluita yk-

sinyrittäjällekin on olemassa. Kuka tahansa pystyy hänen mukaansa aloittamaan oman yrityksensä toiminnan. – Haluan tuoda esille niitä perusasioita, jotka on muistettava, että yritystoiminta lähtee kantavasti ja rakentavasti eteenpäin, ja miten saa luotua itselleen pysyvän työn omassa yrityksessä. Monien asioiden on oltava kunnossa alusta lähtien. – Esimerkiksi liiketoimintasuunnitelma on kunnolla organisoidun toiminnan peruspilari. Petra Silvennoinen tunnustaa, että yrittäjyys ei ollut alunperin hänelle mikään haave. – Minul-

la ei ole lapsuuden perheestä kokemusta ja taustaa yrittäjyydestä eikä muitakaan yrityskokemuksia esimerkiksi nuoruudessa. – Joskus aikoinaan yrittäjyys oli minullekin epämieluisa vaihtoehto ja jonkinlainen mörkö. Silvennoinen oli tehnyt nykyisenkaltaisia tiedotustehtäviä eri yritykselle freelancena, kun hän huomasi, että yrittäjänä toimiminen olisi käytännössä ihan samanlaista hommaa. – Osaaminen omien töiden tekemiseen omassa yrityksessäkin on totta kai välttämättömyys. Siitä saa rohkeutta. Astuttuaan ”mörkökynnyk-

sen” yli Petra Silvennoinen tajusi, ettei yrittäjäksi ryhtyminen käytännössä edellytä minkään uuden asian keksimistä. – Tarvitaan oma näkökulma siihen, miten toimintaa järjestää. Yksinyrittäjänä toimiminen ja onnistuminen on myös paljon omasta persoonasta kiinni. Petra Silvennoinen perusti markkinointiviestinnän alalla toimivan yrityksensä yli kymmenen vuotta sitten. Hänellä on medianomin koulutus ja liiketalouden opintoja osaamisensa tukena. Nyt hän opiskelee kulttuurituotannon ylempää ammattikorkeakoulututkintoa.

seen sparraan juuri mikroyrittäjiä ja pienyrittäjiä. – Annan yritysvalmennusta myös yrittäjyyttä harkitseville, jotka usein ovat alkaneet miettiä yritystoiminnan aloittamista vaihtoehtona työttömäksi jäämiselle. Yritysvalmennuksissani on ollut satoja työttömiä työnhakijoita, hän kertoo. Tältä ruohonjuuritasolta Aholalla on paljon ammennettavaa messuilla puhuessaan. Hän kertoo myös digitalisaation työkaluista ja sosiaalisen median kanavien käytöstä alkavan yrityksen markkinoinnissa. – Myös työnhakemisessa näistä työkaluista on hyötyä. Omaan osaamiseensa kannat-

taa panostaaa. – Laajojen henkilökohtaisten ja yhteiskunnallisten suhteiden merkitys näkyy joka sektorilla: sekä yrittäjyydessä että työn hakemisessa. Juha Ahola painottaa, että jokainen luo omaa työntekijä- tai yritysbrändiään joka arkipäivä ja viikonloppuisinkin. – Suhteet eivät tarkoita sitä, että tuntee isoja yritys- tai kuntapäättäjiä, vaan kaikki ihmissuhteet ovat vuorovaikutusta ja voivat johtaa jopa yllättäen työpaikkatarjoukseen tai yrityksen yhteistyösopimukseen. – Ihan käytännön elämän suhteiden ylläpidosta kannattaa huolehtia.


6 • WORK 2019 MESSUSANOMAT

­ untarekry ja Intro K rakentavat hyviä kohtaamisia kuntatyöpaikoille ja työntekijöille sempaa kuvaa, ja oikein aseteltujen kysymysten avulla työnantaja voi myös välittää hakijoille kuvaa itse työtehtävästä ja työpaikasta, Misa kuvailee.

Kuntarekry on tuonut suomalaiset kuntatyönantajat ja työntekijät yhteen jo 10 vuoden ajan. Nyt Kuntarekryn rinnalle on kehitetty uusi työhön perehdytystä tukeva ohjelmistopalvelu, Intro. Ensimmäiset asiakkaat ovat ottaneet Intron käyttöönsä tänä vuonna. KUNTAREKRY.FI on FCG Talentin tunnetuin tuote. Kuntarekry on noin 300 kunnan ja kuntayhtiön käyttämä rekrytointipalvelu, johon on rekisteröitynyt yhteensä noin miljoona työnhakijaa. Kuntarekry on enemmän kuin vain työnvälityssivusto: Kuntatyönantajille palvelu tarjoaa rekrytointiin ammattimaiset työkalut, jotka tukevat rekrytointiprosessin etenemistä sujuvasti hyväksi havaittujen käytäntöjen mukaan. Samalla Kuntarekry luo kunnille ja kuntatyöpaikoille ympäristön, jossa ne voivat esittäytyä työnhakijoille ja rakentaa johdonmukaisesti omaa työnantajakuvaa. Työnhakijoille taas Kuntarekry tarjoaa mahdollisuuden saada tehokkaasti tietoa kunta– alasta työnantajana sekä hakijaa itseään kiinnostavista kuntatyöpaikoista, ja toisaalta esitellä itsensä kiinnostaville työnantajille. – Kuntarekry on hyvä työkalu sekä suurille kuntatyönantajille, kuten isoille kaupungeille ja sairaanhoitopiireille, että pienille toimijoille, kuten haja–asutusalueiden kunnille. Isoille toimijoille on oleellista, että Kuntarekry keventää ja tekee hyvin hallittavaksi suurten volyymien rekrytointiprosesseja, joissa hakijoita yhteen avoimeen paikkaan voi olla satoja tai jopa tuhansia. Pienillä ja syrjäisemmillä kunnilla voi taas päinvastoin olla haasteita löytää riittävästi työnhakijoita. Kuntarekryn avulla pienet kunnat ja kuntatyöpaikat voivat rakentaa itselleen imagoa eli tulla näkyviksi ja haluttaviksi työnhakijoille, kuvailee Misa Leiber, FCG Talentin liiketoiminnan kehittämisen johtaja. Misa työskentelee FCG Talentin Oulun toimipisteessä. FCG Talentilla työskentelee yhteensä noin 35 henkilöä Oulussa, Helsingissä sekä etätyöntekijöinä eri puolilla Suomea. – Olemme tehneet kymmenen vuotta kovasti työtä sen eteen, että työnhakijat tuntevat Kuntarekryn ja käyttävät sitä aktiivisesti. Olemme näkyvästi mukana esimerkiksi opiskelijoille suunnatuissa työelämätapahtumissa ja –messuilla. Työnanta-

Intro auttaa perehdytyksessä

Miksi odottaa perehdytyksen aloittamista ensimmäiseen päivään, kun voit käynnistää perehdytyksen heti palkkauspäätöksen tehtyäsi? Intro huolehtii puolestasi, että kaikki perehdytykseen liittyvät tehtävät tulevat tehdyksi ajallaan. Intro on täysin mobiiliyhteensopiva pilvipohjainen ohjelmisto.

jaishaku. Järjestelmä hakee sijaistietokannasta ehdokkaat, joiden kelpoisuus–, soveltuvuus– ja käytettävyystiedot sopivat sijaisuuden tietoihin. Sijaisehdokkaat saavat viestin puhelimeensa ja työtarjoukseen nopeimmin vastannut saa paikan. Ohjelmisto hoitaa automaattisesti myös valitun sijaisen kytkemisen sijaisuuteen, päivittää sijaisuustiedot henkilön tietoihin ja merkitsee aikavarauksen hänen käytettävyystietoihinsa. Kuntarekryn avulla esimerkiksi Kuopion yliopistollisella sairaalalla sijaisuuden täyttämiseen kuluu keskimäärin vain 9 minuuttia, Misa Leiber toteaa. FCG Talentin liiketoiminnan kehittämisen johtaja Misa Leiber työskentelee FCG Talentin Oulun toimipisteessä. FCG Talentilla on yhteensä 35 työntekijää Oulussa ja Helsingissä. Leiber vinkkaa, että kaikkien rekrytoinnin ja perehdytyksen hyvistä käytännöistä kiinnostuneiden kannattaa tutustua FCG Talentin blogiin osoitteessa fcgtalent.fi/blogit

jan näkökulmasta tärkeää Kuntarekryn toimivuudessa on, että palvelun kautta on mahdollista tavoittaa nopeasti iso määrä potentiaalisia työnhakijoita. Tämän tavoitteen olemme saavuttaneet hienosti; Kuntarekryssä on tällä hetkellä satoja tuhansia aktiivisia työnhakijoita. Kuntarekrytointipalvelu on kunta– alan työnhaussa keskeisin solmukohta työnantajien ja työnhakijoiden välillä, pohtii Misa Leiber, FCG:n liiketoiminnan kehittämisen johtaja. – Kuntarekry–ohjelmistopalvelun lisäksi myös viestimme ja koulutamme rekrytoinnin ammattilaisia ja esimiehiä siitä, miten rekrytoiminen tapahtuu parhaalla mahdollisella tavalla, ammattimaisesti ja tehokkaasti. Blogimme kannattaa ehdottomasti ottaa seurantaan, jos rekrytointi on osa omaa työnkuvaa, Leiber vinkkaa. Kuntarekryn lisäksi FCG Talent on toteuttanut rekrytointiohjelmistopalveluja monille suurille suomalaisille yksityisille työnantajille kuten S–ryhmälle, Finavialle ja Mehiläiselle.

Kuntarekry toimii sujuvasti mobiilina

– Vaivaton käytettävyys mobiililaitteilla on yksi Kuntarekryn merkittäviä ominaisuuksia. Olipa kyseessä työnhakija tai työnantaja, niin rekrytointiprosessin keskeisimmät toiminnot ovat käytettävissä mobiililaitteella. Työnhakijoista yli 60 % etsii työpaikkoja Kuntarekrystä mobiililaitteella, ja halutessaan he voivat myös täyttää hakemuksen älypuhelimellaan, Misa Leiber kertoo. – Kuntarekryä käytetään paljon esimerkiksi keikkatyöläisten ja myös akuuttisijaisvälityksen rekrytoinnissa. Kuntarekryä käyttävät esimerkiksi Oulun, Kuopion ja Kymenlaakson keskussairaalat. Heillä on Kuntarekryn kautta käytössään mm. SMS–avusteinen sijaisvälitys. Kuntarekryn kautta työnantaja pystyy tavoittamaan potentiaaliset työntekijät nopeasti ja varmasti tekstiviestien avulla. Sijaistarpeen ilmetessä palveluun annetaan perustiedot sijaisuudesta ja käynnistään si-

Intro on FCG Talentin uusi työntekijöiden perehdyttämiseen erikoistunut ohjelmisto. Intro ja Kuntarekry täydentävät toisiaan, mutta niitä voi käyttää myös erikseen. Intron avulla työnantaja ja työtiimi voivat suunnitella uusille työntekijöille tehtävän mukaisen perehdytyssuunnitelman, jonka toteutumista sekä työnantajan, tiimin kuin uuden työntekijänkin on helppo seurata sovelluksen avulla. Introssa tehtävälistoja sisältävän perehdytyssuunnitelman voi näppärästi laatia valmiiden mallipohjien avulla. Intro on täysin mobiiliyhteensopiva pilvipalvelu, eli se kulkee työpaikalla kätevästi mukana taskussa älypuhelimessa ja käyttäminen onnistuu helposti missä tahansa. Introon voi myös lisätä erilaisia ohjemateriaaleja ja verkkokursseja. – Uuden ja hyvän työntekijän

ARTIKKELITILA

löytämiseen käytetään paljon aikaa ja resursseja. Parhaastakaan tyypistä ei kuitenkaan saada alusta asti irti parasta työpanosta, jos perehdytys jää puolitiehen tai käynnistyy kankeasti. Valitettavan usein uusi työntekijä saattaa alkuun palloilla työpaikalla vähän hukassa, ja jos perehdytystä ei ole selkeästi sovittu kenenkään vastuulle, saattavat muut työntekijät kokea uuden työntekijän kysymykset ja ihmettelyt vaivalloisiksi. Intron avulla vastuu siitä, miten uuden työntekijän perehdytys jakautuu, muuttuu selkeäksi. Uusi työntekijä pystyy itsekin helposti seuraamaan, että hän saa kaiken sovitun perehdytyksen ajallaan. Intron erinomainen etu on myös, että perehdytys voidaan aloittaa ohjelmiston avulla heti palkkauspäätöksen jälkeen, ennen kuin uusi työntekijä edes varsinaisesti aloittaa työsuhteensa. Työntekijä voi tutustua esimerkiksi verkkokursseihin, perehdytysvideoihin ja erilaisiin materiaaleihin jo etukäteen kotonaan, Misa Leiber summaa.

TEKSTI: ANITTA ISO–MARKKU

Videorekrytoinnissa uusia mahdollisuuksia

FCG Talent tarjoaa Kuntarekryn kautta rekrytoijien käyttöön monipuoliset ammattimaiset rekrytoinninapuvälineet. Viime vuodesta alkaen Kuntarekryssä on ollut käytössä myös videorekrytointipalvelu, jonka FCG Talent on toteuttanut yhdessä kotimaisen videorekrytointipioneeri RecRightin kanssa. – Videorekrytointia voi hyödyntää esimerkiksi haastateltavien esikarsinnassa. Videohaastattelun avulla saa usein pelkkää kirjallista hakemusta ja CV:tä paremman kuvan hakijan persoonallisuudesta. Erityisesti videorekrytointia kannattaa tietysti hyödyntää, kun haetaan työntekijää tehtävään, jossa esim. viestintä– ja esiintymistaidoilla on suuri merkitys, kuten esimerkiksi asiakaspalvelutehtävissä, Misa Leiber kuvailee. Videohaastatteluiden hyödyntäminen voi myös säästää rekrytointiprosessissa merkittävästi aikaa. Kuntarekryssä työnantaja voi asettaa hakijalle videohaastattelukysymyksiä, joihin hakijaa pyydetään tallentamaan videovastauksensa. – Videorekrytointi toki myös luo työnantajasta monipuoli-

Kuntarekry tarjoaa sinulle tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta, helpot modernit työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kunta–alalla.

FCG Talent Oy KIILA Business Park, Kiilakiventie 1, 90250 Oulu www.fcgtalent.fi Seuraa blogiamme: facebook.com/FCGTalent


WORK 2019 MESSUSANOMAT • 7

Sertifioitua järjestelmäasiantuntijaja ohjelmointialan koulutusta Övertorneålla – YHTEISTYÖ IT-yritysten kanssa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa mahdollistaa koulutustarjontamme kehittämisen alan sen hetkisiin tarpeisiin, kertoo IT-opettaja Arto Hyvärinen Koulutus Nordista Ruotsin Övertornålla. Koulutus Nord on hänen mukaansa on ainutlaatuinen oppilaitos, jonka omistavat yhdessä Suomen, Ruotsin ja Norjan valtiot. – Koulutukset on räätälöity työelämän muuttuviin tarpeisiin, joihin myös reagoidaan nopeasti. Suomalaisille opiskelijoille maksetaan koulutusajalta samaa työttömyyskorvausta, johon heillä on oikeus työttömänä ollessaan. Lisäksi heille korvataan mm. asumiskulut. Övertorneån kunta sijaitsee Torniojoen varrella. Matkaa Suomen Ylitorniolle on vain yhdeksän kilometriä ja Ouluun 200 kilometriä. Koulutus Nordissa opiskelee vuosittain noin 500 opiskelijaa. Kaikkiaan opiskelupaikkoja on 285, joista ruotsalaisille opiskelijoille on korvamerkitty 145 paikkaa, suomalaisille 80 ja norjalaisille 60. Opetusta annetaan suomeksi, ruotsiksi ja norjaksi sekä tarvittaessa englanniksi. Pohjoismaisen yhteistyön ja verkostoitumisen tukeminen on yksi koulun keskeisistä toimintaperiaatteista. Lisäksi kansainvälisten vaihtoohjelmien kautta Koulutus Nordiin tulee opiskelijoita eri puolilta Eurooppaa, ja samoin Koulutus Nordin kautta voi lähteä Erasmus-vaihtoon moniin Euroopan maihin.

IT-koulutusta niin vasta-alkajille kuin alan konkareille

IT-linja on yksi osa Koulutus Nordin koulutustarjonnasta. ITkoulutuksesta valmistuvat opiskelijat voivat työllistyä ohjelmoijina, ohjelmistosuunnittelijoina tai järjestelmäasiantuntijoina esimerkiksi erilaisissa pilvi- tai ohjelmointi- sekä help desk -palveluissa. Opetus räätälöidään kunkin opiskelijan pohjaosaamisen perusteella, joten koulutukseen voi hakeutua sekä ilman aikaisempaa IT-alan työkokemusta että pitkänkin alan työkokemuksen jälkeen osaamistaan täydentääkseen. Koulutuksen kesto on enimmillään 62 viikkoa. – Meille tullaan opiskelemaan sekä peruskoulupohjalta että osaamista päivittämään pitkänkin IT-alan työkokemuksen jälkeen. IT-ala kehittyy nopeasti, ja alalla tarvitaan eniten sellaisia osaajia, joilla on omalla alallaan hyvin syvällinen ymmärtämys tietystä osa-alueesta. Helposti voikin käydä niin, että työskennellessään alalla vuosia jossain tietyssä tehtävässä, saattaa ”pudota kärryiltä” alan muusta kehityksestä. Siksi tietystä IT-alan tehtävästä työttömäksi jääneillä onkin yleensä tarve lisäkouluttautua työllistyäkseen uudelleen. Me tarjoamme siihen loistavan mahdol-

Koulutus Nordin kampus Övertorneån keskustassa. Kaikilla opiskelijoilla on mahdollisuus asua opiskelija-asunnossa.

Koulutus Nordissa Ruotsin Övertorneålla:

Opiskelemaan sekä peruskoulusta että IT-osaamista päivittämään Kehittyvä IT-ala vaatii osaamisen päivittämistä jatkuvasti ta. Tällaista opiskelumahdollisuutta ei tietääksemme ole muualla työvoimapoliittisena koulutuksena Suomessa, Norjassa tai Ruotsissakaan. Normaalisti, kun IT-alan ammattilaiset haluavat suorittaa näitä vastaavia sertifiointikursseja, se on tehtävä jopa

Opinnot räätälöidään jokaisen opiskelijan pohjaosaamisen mukaan. Itsenäisen opiskelun lisäksi opiskelijat saavat yksilöllistä ohjausta.

lisuuden, sanoo Koulutus Nordin IT-opettaja Arto Hyvärinen. Koulutus Nord on Microsoft Academyn ja Linux Professional Instituten jäsen sekä valtuutettu VUE sertifiointikeskus, minkä ansiosta Koulutus Nordilla voi suorittaa mm. Microsoftin ja Linuxin sertifioituja koulutuskokonaisuuksia, jotka ovat arvostettuja työelämässä.

Koulutuksen ajalta saa korvausta – On aivan ainutlaatuista, että tällaisia kursseja tarjotaan työvoimapoliittisena koulutuksena ilmaiseksi ja vieläpä niin, että opiskelijalle maksetaan koulutuksen ajalta korvaus-

tuhansia euroja maksavilla yksityisten toimijoiden järjestämillä intensiivikursseilla. Meidän koulutuksemme etu verrattuna näihin intensiivikursseihin on myös se, että meillä kurssin kesto on useita viikkoja. Tämä mahdollistaa syvemmänkin perehtymisen oppiaineisiin, Hyvärinen jatkaa. – IT-koulutuksemme kautta voi myös ottaa ikään kuin ”varaslähdön” IT-alalle. Koulutuksiimme sisältyy työssäoppiminen alan yrityksessä, ja moni onkin jo sitä kautta työllistynyt alalle. Teemme vahvaa yhteistyötä IT-alan yritysten kanssa niin Suomessa, Ruotsissa kuin

Norjassakin, ja pystymme näin kehittämään koulutustarjontaamme aina alan kulloisiin tarpeisiin, hän summaa. – Suomalaiset opiskelijat hakeutuvat koulutuksiimme työvoimatoimiston kautta. Kiinnostuneet voivat kuitenkin olla yhteydessä myös suoraan koululle; meille voi aina tulla tutustumaan ja kerromme mielellämme tarkemmin koulutustemme sisällöstä ja myös siitä, millaista sitoutumista meillä opiskeleminen edellyttää, Arto Hyvärinen kannustaa.

TEKSTI: ANITTA ISO-MARKKU

Pohjoiskalotin Koulutussäätiö Koulutus Nord, Övertorneå Ruotsi Yhteispohjoismainen ammattikoulutuksen järjestäjä Tarjoaa työvoimakoulutusta TE-toimiston kautta. Kouluttaa suomalaisia, ruotsalaisia ja norjalaisia aikuisopiskelijoita työelämän tarpeisiin Tarjolla lähes 30 eri ammattikoulutusta

Lisätietoja: www.utbnord.fi Haku: http://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/ ammatinvalinta_koulutus/index.html hakusanalla ”pohjoiskalotin”


8 • WORK 2019 MESSUSANOMAT

Tule tapaamaan meitä WORK 2019 -messuille, osastolle 118! Monetra Rekrytointipalvelut tarjoaa pitkiä ja lyhyitä sijaisuuksia päivittäin satoihin eri kohteisiin Ouluun sekä lähikuntiin. • •

www.monetra.fi/keikkatyot sijaisrekrytointi@monetra.fi

Sinusta on moneksi

HAKU OSAO Ovi –hakijapalvelu palvelee Workissä

EI Ouluhallissa osastolla 73

LOPU Saat meiltä tietoa kaikista koulutusvaihtoehdoista sekä yksilöllistä ohjausta ja neuvontaa koulutusvalintaan, hakeutumiseen ja osaamisen kehittämiseen. Lisää osaamista työpaikoille Kun etsit ratkaisua omaan tai henkilöstösi osaamisen kehittämiseen, rekrytointiin tai työhyvinvointiin, me autamme. Tule tapaamaan OSAOn työelämäkoordinaattoreita OSAOn osastolle.

osao.fi

Tule meille ja avaa ovet työelämään! Työvoimakoulutusta kansainvälisessä ympäristössä

Koulutus Nord on Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteinen koulutusjärjestäjä Ruotsin Övertorneålla ja järjestämme suomen-, ruotsin- ja norjankielistä työvoimakoulutusta. Me olemme erikoistuneet työpulasta kärsiville aloille - tarjoamme lähes 30 eri ammattikoulutusta! Meille on tärkeää, että opiskelijamme työllistyvät. Pyrimme löytämään parhaan toteutustavan jokaiselle opiskelijallemme. Meillä on mahdollista suorittaa suomalaisia tutkintoja. Tarjoamme esimerkiksi seuraavia koulutuksia: • Sertifioitu järjestelmäasiantuntija • Sertifioitu ohjelmoija • Kylmäkoneasentaja (talotekniikan pt) • Tarjoilija (tarjoilu ravintolassa) • Kokkikoulutus (Ravintola / Suurtalous) /ravintola- ja cateringalan pt • Muurari (Rakennusalan perustutkinto) • Rakennus- ja pintakäsittelyalan koulutus. • Sähköasentaja (sähkö- ja automaatiotekniikan pt) • Betoniraudoittaja (rakennusalan perustutkinto) • Ilmanvaihtoasentaja / peltiseppä (talotekniikan pt). • LVI-asentaja (talotekniikan pt) • CNC ja robottitekniikka • Raskaan kaluston huolto ja korjaus Kaikki Koulutus Nordissa haussa olevat koulutukset löytyvät www.te-palvelut.fi -sivuilta esim. hakusanalla Pohjoiskalotin. Kauempaa Suomesta tulevien opiskelijoiden on mahdollista saada ilmainen soluasunto opintojensa ajaksi. Koulutuksiin hakeutuminen sähköisesti: www.te-palvelut.fi > Oma asiointi (hakusanaksi koulutuksen numero). Lisätietoja työvoimakoulutuksista ja koulutuksen aikana maksettavista taloudellisista etuuksista saat Koulutusneuvonnasta numerosta 0295 020 702 tai sähköpostilla: koulutusneuvonta@te-toimisto.fi

Tule meidän WORK 2019 Oulu messuosastolle nr 84 A NÄHDÄÄN MESSUILLA!

www.utbnord.fi


WORK 2019 MESSUSANOMAT • 9 Vaimo Finland Oy auttaa yrityksiä rakentamaan kaupallisesti menestyviä verkkokauppoja. – Toimitamme myös tuotetiedonhallintajärjestelmiä ja autamme strategiakonsultoinnin muodossa asiakasyrityksiämme menestymään niin kotimaassa kuin kansainvälisesti, Juha Pyrrö toteaa.

Rohkeasti hakeutumaan:

Oma asenne työhön, kiinnostus ja into, hankitut taidot, alan markkinanäkymät – Asenne ratkaisee - antaa nuorille vinkkejä onnistu- messuilla puhuessaan kertoa Omat vahvuudet niistä asioista, jotka hän on työlneeseen työnhakuun. tämä on totta, vaiklistyessään itse kokenut hyviksi. ja alan kysyntä Juha Pyrrön mielestä nuoka se onkin niin ku- Omat kokemukset ren työnhakijan kannattaa enTaitoja voi lunut ilmaisu, luon- esimerkkeinä nen kaikkea kiinnittää huomiota omiin vahvuuksiinsa uraansa Juha Pyrrö toimii itse Vaimo petrata nehtii Juha Pyrrö. valitessaan. Finland Oy:ssä, joka auttaa yri- vielä työtä – Mitkä ovat ne asiat, joissa tyksiä rakentamaan kaupalliseson jo luontevasti hyvä, saako ti menestyviä verkkokauppoja. aloittaessaan HÄN TULEE WORK-messuille Ouluun innostamaan nuorta, koulustaan valmistuvaa ihmistä hakemaan rohkeasti sellaista työpaikkaa, joka vastaa hänen omaa kiinnostustaan ja koulutustaan – mutta myös työmarkkinoiden kysyntää. Mitä tarkoittaa oma asenne suhteessa siihen työpaikkaan, johon on hakeutumassa? Asenne vaikuttaa siihen, haluaako oikeasti itse tehdä työtä niiden tavoitteiden mukaisesti, joita työnantaja on edellyttänyt ja ajatellut, ja mistä työntekijän pitäisi suoriutua, kun hän on työhakemuksen hyväksynyt. Juha Pyrrö painottaa, että oman asenteen voimalla on suuri merkitys työssä viihtymiseen, motivaatioon ja onnistumiseen. – Monet nuoret ovat epätietoisia siitä, riittääkö heidän tietotaitonsa työtehtävässä onnistumiseen. Oikealla asenteella on onnistumiseen ratkaiseva merkitys. – Voin lohduttaa, että asenne ei ole sellaista, että sitä joko on tai ei ole. Oikean asenteen voi harjoitella ja tehdä motivoitumisesta itselleen tärkeän asian työssä. – Tiedän paljon nuoria, jotka ovat itse luoneet itselleen hyvän asenteen työnteon suhteen: itsellä on valta vaikuttaa asioihin, myös omaan asennoitumiseensa. Puhuessaan WORK-messuilla Oulussa Juha Pyrrö haluaakin

Hän nostaa esiin messuilla puhuessaan esimerkkejä omasta työhön hakeutumisestaan, työhistoriastaan ja työssä kehittymisestään. – Minulla on kokemusta sekä työnhakijana olemisesta että nyt työntekijöiden rekrytoimisesta. Miksi jollekin tietylle alalle kannattaa hakeutua? – Työntekijältä edellytetään uudessa työpaikassa sopeutumista ja monien uusien asioiden osaamista ja hallintakykyä, Juha Pyrrö avaa. – Mielestäni keskeiset kaksi asiaa, joita työnantajat odottavat työntekijältä – riippumatta toimialasta tai yrityksestä – ovat työntekijän oikea asenne ja hänen innokkuutensa juuri kyseisen työn tekemiseen. Työntekijän oma asenne määrää sen, pystyykö hän itse säilyttämään positiivisen fiiliksen riippumatta eteen tulevista vaikeistakin tilanteista. – Täytyy olla innokas ryhtymään toimeen. Kun työnantajan kanssa on sovittu jokin asia tehtäväksi, se myös tehdään loppuun asti, hän suomentaa. – Tärkeää on myös työntekijän kyky ratkaista ongelmia. Ei pidä antaa periksi. Tiimityössä pitää pystyä innostamaan ja kannustamaan myös muita tekemään työnsä aiempaakin paremmin. Positiivisen draivin aikaansaaminen sekä itselle että omalle tiimille on tärkeä ominaisuus. Juha Pyrrö lupaa WORK-

Työntekijä, jolla on vaaditut taidot tehtäväänsä, pystyy Juha Pyrrön mukaan suoriutumaan moninkertaisesti nopeammin hänelle annetusta työtehtävästä kuin henkilöllä, jonka taidot ovat puutteelliset. Erityisesti ohjelmistoalalla tämä näkyy selkeästi. – Monesti nuoret ovat epävarmoja siitä, onko heillä kaikki tarvittavat taidot tehtäväänsä, Pyrrö kertaa. – Kaikki lähtee kuitenkin asenteesta. Kun sinulla on hyvä asenne, pystyt oppimaan ne taidot, jotka työpaikalla on hallittava. – Kun työtehtävässä asenne ja hankitut taidot yhdistyvät, se tuo tuloksia, ja sehän on siis koko liiketoiminnan ydin. Juha Pyrrön kokemuksen mukaan oikea asenne työhön on jopa tärkeämpää kuin aikaisemmin opitut taidot, silloin kun oikeasti ruvetaan tuottamaan ja tekemään niitä tehtäviä, joihin henkilö on palkattu. – Kannattaa miettiä ensin itse sitä, mitä työtehtävän toteuttamisesta halutaan. – Yhteinen tekijä heillä, jotka menestyvät työssään, on se, että he ovat halunneet tehdä juuri sitä työtä, johon ovat päässeet. Tärkein motivaattori ei ole raha, vaan itse työ on perusmotivaattori. Toki palkkauksellakin on Pyrrön mielestä merkitystä motivaatiolle.

omista harrastuksistaan ja kokemuksistaan joitakin erityisvahvuuksia. Mikä olisi itselle oikea työ, johon olisi luontaisesti taipumuksia. Mikä minua itseäni oikeasti kiinnostaa. – Itse olen pienestä pitäen pelannut konsoleita ja muita pelejä, joten se on ollut aina luontainen mielenkiinnon kohde. Siksi kun aikanaan mietin, mihin työhön haluan hakea, ohjelmistoala tuntui houkuttelevalta, hän kertoo. – Äitini on yrittäjä, joten olin kiinnostunut myös yritys- ja liiketoiminnasta. Huomasin, että verkkokauppojen kehittäminen yhdistää nämä molemmat kiinnostukseni kohteet. Koen, että olen nyt omalla alallani, kertoo Vaimo Finland Oy:ssä verkkokauppojen projektipäällikkönä, tiiminvetäjänä sekä rekrytoijana toimiva Juha Pyrrö. Kun miettii alaa, johon haluaa hakeutua töihin, kannattaa hänen mielestään selvittää myös se, onko alan työntekijöille työmarkkinoilla kysyntää: missä on tarvetta uusille työntekijöille. Juha Pyrrö kertaa ja kiteyttää keskeiset asiat onnistuneelle työhönhakeutumiselle: omat vahvuudet ja koulutus, omat mielenkiinnon kohteet ja työmarkkinoiden kysyntä.

TEKSTI: PENTTI KIVIRANTA KUVA: ANITTA ISO-MARKKU

Kokouspaketti

Yhdistä kokous, ruokailu ja keilailu! 3 tuntia alkaen 24 €/ henkilö [sis. alv.]

Lupa kaataa.

oulunkeilahalli.fi


10 • WORK 2019 MESSUSANOMAT

Töitä? Työntekijöitä? Henkilöstöpalvelua nopeasti ja joustavasti!

SOL Henkilöstöpalvelut Oy Myyntipäällikkö Jukka-Pekka Lukkarila 0400 355 783


WORK 2019 MESSUSANOMAT • 11

MESSUOHJELMA KESKIVIIKKO

TORSTAI

Päälava

Päälava

11.00

Tellus ponnahduslautana urapolulle Sara Jokiniemi ja Niina Marostenmäki, Tellus

11.00

Suhteiden merkitys työnhaussa ja työelämässä menestymisessä Juha ”Vauhtipyörä” Ahola

11.30

Ole rohkea ja tartu tilaisuuteen Juho Jaakkola, Myyntipalvelu Jaakkola

11.30

Työt opintojen ohessa ja kuinka tehdä itsesi näköinen uravalinta Atte Räinä, opiskelija

12.00

Ura pelialalla Jaakko Kylmäoja, Fingersoft

12.00

12.30

Hei rakas! Muutetaanko Savoon? Jukka Vattukallio, Future Savo -hanke

Minustako yksinyrittäjä? Yrittäjätarinan siivittämänä kokemuksia ja vinkkejä Petra Silvennoinen, Punkto

12.30

LinkedInin merkitys työelämässä Annika Vähänen, Kuulu

13.00

Ammattijohtajan ja työntekijän rekrytointikortit Jari Seppälä, Kujala Productions Finland

13.00

Työt opintojen ohessa ja kuinka tehdä itsesi näköinen uravalinta Atte Räinä, opiskelija

13.30

Verkostojen voima Jenna Antinmaa, Chocosomnia

13.30

Hei rakas! Muutetaanko Savoon? Jukka Vattukallio, Future Savo -hanke

14.00

Asenne ja taidot ratkaisevat työnhaussa onnistumisen Juha Pyrrö, Vaimo Finland

14.00

Yrittäjyyden monet muodot ja mahdollisuudet Joonas Tuompo, FREE-laskutus

14.30

Link’d Oulu esittäytyy Ani Kokkonen, Link’d Oulu -verkoston perustaja

Nordic Business Forum -lava Live stream

Nordic Business Forum -lava

12.00

Costas Markides Innovation as a Springboard to Success

12.45

Anssi Rantanen Why Experimentation is the Future of Growth

10.00

13.05

Juliet Funt The Strategic Pause

Sara Blakely Frustrated Consumer Turned Entrepreneur: Revolutionizing An Industry

11.05

Carla Harris Strategize to Win

14.40

Parag Khanna Understanding Asia: Opportunities in the future business

13.25

Donald Miller How the Power of Story Can Grow Your Business

15.40

Alex Osterwalder The Invincible Company: Closing the Innovation Culture Gap

14.15

Randi Zuckerberg Dot Complicated: What I Learned on the Front Lines of Social Media

17.25

Daniel Pink The Scientific Secrets of Perfect Timing

16.00

George Clooney A conversation on storytelling, branding and legacy

18.15

Steve Wozniak A Conversation on Creativity, Innovation and Technology

17.00

Brené Brown Dare to Lead

Live stream

WORK 2019 -tapahtuma on juuri sinulle, jos mietit uusia opiskelumahdollisuuksia, olet ”between the jobs” -tilanteessa, haluat kuulla ajankohtaisia puheenvuoroja innostavilta puhujilta tai mietit yrittäjyyttä vaihtoehtona urapolullasi.

TERVETULOA WORK-MESSUILLE INSPIROITUMAAN JA VERKOSTOITUMAAN!


12 • WORK 2019 MESSUSANOMAT

NÄYTTEILLEASETT 77 Ammattiopisto Lappia

Ammattiopisto Lappia tarjoaa käytännönläheistä ammatillista koulutusta nuorille ja aikuisille. Toimipisteemme ovat Kemissä, Louella Tervolassa, Muoniossa ja Torniossa. Toteutamme monipuolisesti koulutuksia myös muualla Lapissa. Yrityksille ja yhteisöille järjestämme koulutuksia tarpeiden mukaan.

101 Ammattiopisto Luovi

Ammattiopisto Luovi on Suomen suurin ammatillinen erityisoppilaitos. Löydä oma väyläsi työhön ja hyvään elämään. Osastolla on Luovin liiketalouden opiskelijoiden myymälä.

171 Byströmin Ohjaamo

Monialaista palvelua alle 30-vuotiaille nuorille - tietoa, neuvontaa ja ohjausta arjen hallintaan, koulutukseen ja työllistämiseen.

76 Carrot

Carrot - kun työ sopii elämään! Työllistämme vuosittain tuhansia eri alojen osaajia 20 vuoden kokemuksella! Meiltä saat työtä, joka sopii elämäntilanteeseesi.

178 Centria-ammattikorkeakoulu

Centria on ammattikorkeakoulu suurella sydämellä. Kampuksemme sijaitsevat Kokkolassa, Ylivieskassa ja Pietarsaaressa. Centrian toimintaa leimaavat monikulttuurisuus ja yhteisöllisyys. Centrian tutkimus-, kehitysja innovaatiotoiminta on laajuudeltaan ammattikorkeakoulujen kärkeä.

144 Cimson Koulutuspalvelut

Cimson Koulutuspalveluiden kautta henkilökohtaista työnhaun ja urasuunnittelun ohjausta.

142 Empower Energy Intelligence

Empower Energy Intelligence -liiketoiminnassa autamme asiakkaitamme parantamaan energialiiketoiminnan tehokkuutta älykkäillä tietojärjestelmäratkaisuilla ja tiedonhallintapalveluilla.

47 Extremely Nice Job

Extremely Nice Job Oy - parhaat ravintola-alan työpaikat.

98 Free-Laskutus Oy

Free-Laskutus Oy on yritys, jonka alla pyörii kolme eri palvelua. Free-Kevytyrittäjä on kevytyrittäjille suunnattu palvelu ja Free-Yrittäjä on yrittäjille suunnattu palvelu. FreeTalent sen sijaan on kohtaamispaikka, jossa kevytyrittäjä ja yrittäjä voivat löytää toimeksiantoja.

174 Future Savo

Hei rakas! Muutetaanko Savoon? Future Savo esittelee Pohjois-Savon, Joroisten ja Pieksämäen alueiden tarjoamia työmahdollisuuksia teemalla Olemisen vapaus meillä on työpaikkoja! Osastolla mukana alueemme muita hanke- ja yritystoimijoita.

140b Ideko Suomi Oy

Valtakunnallinen keittiöuudistuksiin erikoistunut yritys. Toimintaa Oulussa ja muualla Suomessa. Työntekijöitä tarvitaan asiakaspalvelu-, myyntija asennuspuolella.

141 ISS Palvelut

Yksi Suomen suurimmista yksityisistä työnantajista, maan johtava kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys. Kokonaispalvelumme muodostuu kiinteistön ylläpito-, siivous-, ravintola-, turvallisuus- ja työpaikkapalveluista. Vuonna 2018 liikevaihtomme oli 407 miljoonaa euroa ja henkilöstömme vahvuus 8 017.

167 Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto

Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto on avoin kaikille, ilman pohjakoulutusvaatimuksia. Runsaat verkko-opinnot mahdollistavat opiskelun joustavasti missä tahansa. Valitse omasi yli 50 oppiaineesta, esim. kauppatieteet, psykologia, kasvatustieteet, liikunta- ja terveystieteet. Aloita vaikka heti!

143 Kajaanin ammattikorkeakoulu

Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK) on tuloksillaan Suomen paras ammattikorkeakoulu. Olemme noin 2000 opiskelijan ja yli 200 asiantuntijan osaamis- ja kehittämisyhteisö. Tarjoamme AMKja YAMK-tutkintoon johtavaa koulutusta sekä suomeksi että englanniksi viidellä koulutusalalla.

84a Koulutus Nord – Utbildning Nord

KOULUTUS NORD - Tarjoamme

n. 30 eri ammattikoulutusta, jotka täyttävät Suomen, Norjan ja Ruotsin vaatimukset. Koulutus Nordissa opiskelee vuosittain n. 400 norjalaista, ruotsalaista ja suomalaista opiskelijaa. Opiskeluympäristömme on ainutlaatuinen, jollaista ei löydy muualta. Tervetuloa luoksemme!

106 Koulutuskeskus Brahe

Raahen ammattiopisto Ruukin maaseutuopisto Lybeckerin opisto

81 Kpedu, luonnonvara-ala

Keski-Pohjanmaan ammattiopiston (KPEDU) luonnonvaraalat tarjoavat monipuoliset koulutukset niin metsiin, eläimiin, koneisiin kuin maatalouteenkin! Näyttelyosastollamme voit kokeilla monitoimisimulaattoria sekä testata makuhermojasi! Samalla voit kysäistä koulutuksistamme ja sopia vaikka vierailusta Kannuksen, Perhon tai Kaustisen toimipaikkaan! Tervetuloa!

Pöytä Kujala Productions Finland

Olemme johtamisen asiantuntijoita ja tuomme markkinoille johtamisessa tarvittavia apuvälineitä, kuten rekrytointikortteja, ammattijohtamisvalmiuksien mittaamista, johtamiskoulutuksen vaikuttavuuden arviointia, ammattijohtamisvalmiuksien mittaamista ja työnohjausta.

133 Kuntarekry Kuntarekry.fi - kunta-alan avoimet työpaikat yhdellä haulla.

168 Lapin AMK LAPIN AMK – POHJOISTA TEKOA Lapin AMK on olosuhteiden sankari, esimerkki siitä miten menestytään olosuhteiden ansiosta, ei niistä huolimatta. Tästä kokemuksesta kertyy tietoja, taitoja ja elinvoimaa jaettavaksi myös toisille. Pohjoisuudelle on kysyntää muuallakin.

163 Lapin Koulutuskeskus REDU

Lapin suurin ammatillinen oppilaitos. Toimintayksiköt Kemijärvellä, Kittilässä, Rovaniemellä ja Sodankylässä. Koulutusalat: Humanistinen ja taide, Kauppa ja hallinto, Luonnontieteet, Maa- ja metsätalous, Palvelualat, Tekniikan alat, Terveys ja hyvinvointi, Tietojenkäsittely ja tietoliikenne.

168 Lapin yliopisto

Aitoa, oikeaa –silti ainutlaatuista opiskelijaelämää Lapissa ja Lapin yliopistossa. Lapin yliopisto tarjoaa korkealaatuista opetusta sekä yksilöllistä ohjausta neljässä eri tiedekunnassa. Yliopistomme tiedekuntia ovat kasvatustieteet, oikeustieteet, taiteet ja muotoilu sekä yhteiskuntatieteet.

150 Lassila & Tikanoja

Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka toteuttaa kiertotaloutta käytännössä. Etsimme jatkuvasti riveihimme uusia kiertotaulouden käytännöntekijöitä monipuolisiin työtehtäviin!

174 Maaseutuammattiin ry

www.maaseutuammattiin.fi

136 MetsäRekry-hanke

Suomen metsäkeskuksen MetsäRekry-hanke S21507 tuo Kainuun metsätoimialan työpaikat esiin. Metsätoimiala tarjoaa nyt monia mahdollisuuksia työllistyä kiinnostaville työurille.

80 MilkWorks

Hämeen ammatti-instituutin meijerialan osaamisalalta valmistuu ainoana Suomessa ammatillisen perustutkinnon suorittaneita meijeristejä. Opintoja meijerialan parissa voi jatkaa esimerkiksi Hämeen ammattikorkeakoulun bio- ja elintarviketekniikan koulutusohjelmassa tai Helsingin yliopistossa.

118 Monetra Oulu Oy

Monetra Oulu Oy Rekrytointipalvelut etsii ja löytää oikean henkilön oikeaan tehtävään. Rekrytointipalvelut avustaa ja tukee asiakkaitamme rekrytointiasioissa. Palveluvalikoimaamme kuuluvat sijaisrekrytointi ja kohdistettu rekrytointi. Ilmoittaudu sijaisuuksiin osastollamme!

82 Myyntipalvelu Jaakkola Oy

Myyntipalvelu Jaakkola on oululainen yritys, joka tarjoaa asiakashankintaa ja myynti- sekä asiakashankinta koulutuksia. - Avaimet menestyvään myyntiin -

140 NJC

NJC tuottaa työmaapalveluita Oulun seudulla rakennusalan yrityksille. Meillä on yli

25 vuoden kokemus alalta ja olemme läsnä kaikilla suurimmilla työmailla Oulussa. Etsimme tiimiimme niin rakennusalan ammattilaisia kuin vasta-alkajiakin. Tehtäviä on tarjolla laidasta laitaan osaamisen mukaan!

146 Nuorten Ystävät

Nuorten Ystävillä on yli sadan vuoden kokemus työstä apua ja tukea tarvitsevien hyväksi. Autamme asiakkaitamme ottamaan seuraavan askeleen elämässään kohti yhteiskunnallista osallisuutta.

146b Onvire Oy

Kiinnostaako keikkatyö? Nappaa parhaat sote-alan keikkatyöt Onvireltä - Meiltä saat palkan joka perjantai!

73 OSAO Ovi -hakijapalvelu

OSAO Ovi tarjoaa tietoa kaikista koulutusvaihtoehdoista sekä yksilöllistä ohjausta ja neuvontaa koulutusvalintaan, hakeutumiseen ja osaamisen kehittämiseen liittyen.

135 Osuuskauppa Arina

Osuuskauppa Arina on pohjoissuomalainen kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat lähes 170 000 asiakasta ja työntekijää. Osuuskaupan tarkoituksena on tuottaa palveluja ja hyötyjä omistajilleen sekä huolehtia Pohjois-Suomen ja pohjoissuomalaisten hyvinvoinnin kehittämisestä.

103 Oulun ev.-lut. seurakunnat ja Oulun hiippakunta

Suunnitelmissa taivaallinen työpaikka? Tule ja tutustu osastollamme, mitä eri ammatteja kirkossa on ja mihin sinä voisit hakeutua.

84b Oulun ja Kainuun Perussuomalaiset Nuoret

Sykkiikö sydämessäsi kansallismielisyys? Tule tutustumaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueella toimivien persunuorten toimintaan!

79 Oulun Palvelualan Opisto

Oulun Palvelualan Opistolla voit opiskella ravitsemisalan tai puhtauspalvelualan ammatillisia perustutkintoja, ammattitutkintoja tai eri-

koisammattitutkintoja. http:// www.opao.fi

170 Oulun yliopisto

Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia ja sivistystä tutkimuksen ja koulutuksen keinoin. Vuonna 1958 perustettu, 13 000 opiskelijan ja 2900 työntekijän muodostama yhteisö on Suomen monitieteisimpiä yliopistoja.

130 Oulun Yliopistollinen sairaala

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri/ Oulun Yliopistollinen sairaala Tarjoamme; - kehittyvän ja kehittävän työympäristön - monipuoliset työtehtävät - ammatillisen kehittymisen mahdollisuuden - hyvät koulutusmahdollisuudet - työyhteisön, jossa panostetaan hyvinvointiin

75 PAM

PAM Palvelualojen Ammattiliitto on Suomen suurin ja nuorin liitto! Tehtävämme on edistää ja kehittää työelämää, työehtoja ja työturvallisuutta yksityisillä aloilla kuten kaupanala, matkailu- ja ravintola-ala, turvallisuusala ja kiinteistöala. Tsekkaa :) http://www.pam.fi Facebook/ Instagram: pampohjoissuomi

78 Peräpohjolan Opisto Olemme perinteikäs, jo vuonna 1901 toimintansa aloittanut oppilaitos, jonka juuret ulottuvat syvälle pohjoiseen maaperään. Tarjoamme laadukasta ja monipuolista kasvatus- ja ohjausalan opetusta lämminhenkisessä ja kannustavassa ilmapiirissä.

Pöytä PohjoisPohjanmaan Keskustanuoret

Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuoret on alueensa vaikuttavin poliittinen nuorisojärjestö. Tervetuloa tutustumaan toimintaan tai vaikka vain kertomaan meille kuulumisia!

114 PohjoisPohjanmaan TE-palvelut

Palvelemme työnhakijoita ja työnantajia sekä toimimme aktiivisena yhteistyökumppanina ja työmarkkinoiden kehittäjänä. Toimimme kuudella paikkakunnalla sekä


WORK 2019 MESSUSANOMAT • 13

TAJALUETTELO kolmessatoista yhteispalvelupisteessä Pohjois-Pohjanmaalla.

99 Poliisi

Hae poliisiksi -turvallisuuden ammattilaiseksi. Hälytysajoa, puhuttamista, tutkintaa. Säädöksiä, teoriaa, kieliä, hikeä. Paineensietokykyä. Toveruutta. Onko sinussa ainesta monipuoliseen ja tärkeään ammattiin? Poliisin osastolla mahdollisuus kysyä poliisin työstä ja koulutuksesta. Paikalla kysymyksiinne ovat vastaamassa Poliisiammattikorkeakoulun harjoittelijoita ja koulupoliisit. Hakuvaatimukset ja muuta lisätietoa: polamk.fi

76b Rafla Rekry

Rekrytoimme ravintolaalan ammattilaisia.

97 Rauma Maritime Training Center (Samk/merenkulku)+Winnova /merenkulku

Rauma Maritime Training Center toimii Rauman merikampuksella ja tarjoaa nuoriso-ja aikuiskoulutuspalveluja sekä merenkulun kurssimuotoista koulutusta. We are a high-quality shipping and maritime logististics, training, research and competence center that provides development services.

71 Rikosseuraamuslaitos/ Oulun vankila

Oulun vankila on tutkintavankila, jossa säilytetään Pohjois-Suomen alueilla rikoksista epäiltyjä tutkintavankeja. Tervetuloa tutustumaan monipuoliseen ja mielenkiintoiseen rikosseuraamustyöhön.

113 RTK-Henkilöstöpalvelu

Tule moikkaamaan meitä WORK 2019 -tapahtumaan ja löydä #montasyytäinnostua! Tutustu meihin, tapaamme toimia ja avoinna oleviin työpaikkoihin myös osoitteessa www.rtkhenkilostopalvelu.fi

162 Santasport Lapin urheiluopisto

Santasport Lapin Urheiluopisto on monipuolinen liikunnan, valmennuksen ja hyvinvoinnin keskus Ounasvaaran huipulla lähellä Rovaniemen keskustaa! Koulutamme, valmennamme ja tarjoamme monenlaisia resursseja niille, joille liikunta ja urheilu on elämäntapa harrastuksen, kilpailun tai uran näkökulmasta. Kansainvälisen tason osaamisemme ja yhteistyöverkostomme mahdollis-

tavat kokonaisuuden, joka tuottaa tuloksia niin urheilussa kuin urapo-lulla. Monipuolinen opinto-tarjontamme avaa opiskelijoille monipuolisesti ovia erilaisiin tehtäviin sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Aktiivisella ja innostavalla tyylillä toteutettu opiskelu on Santasport Lapin Urheiluopistolle ominaista. Koe Lapin eksotiikka ja Rovaniemen kansainvälisyys!

139 SAS SAS once stood for ”statistical analysis system.” It began at North Carolina State University as a project to analyze agricultural research. Demand for such software capabilities began to grow, and SAS was founded in 1976 to help customers in all sorts of industries – from pharma.

147 Somrest Oy – Kotimaiset sängyt Työnantaja.

83 Studentum.fi Studentum.fi on Suomen suurin yksityinen koulutussivusto, jonka avulla voit löytää seuraavan opiskelupaikkasi. Voit vertailla eri koulutusvaihtoehtoja koulutusalan, koulutustyypin tai paikan mukaan. Lisäksi sivustoltamme löytyy mm. ammatinvalintates-

ti. Löydä unelmiesi koulutus Studentum.fi:stä!

111 Talenom Oyj Talenom Oyj on ketterä ja edistyksellinen tilitoimistoalan edelläkävijä. Meidät on palkittu Great Place to Work -tutkimuksessa yhtenä Suomen parhaista työpaikoista 2018 ja 2019. Etsimme nyt joukkoomme taloushallinnon osaajien lisäksi ohjelmistosuunnittelijoita ja palvelupäälliköitä.

145 TempNor Group Oy TempNor Group Oy on pohjoissuomalainen monialayritys, joka on erikoistunut henkilöstö- ja kiinteistöpalveluiden tuottamiseen Suomessa ja Pohjoismaissa. Tavoitteemme on tuottaa palvelut ammattitaidolla ja asiakaslähtöisesti siellä, missä asiakaskin on – kotikonnuilla.

OULUHALLI 9.–10.10.2019 KLO 9 – 16 90 Terveystalo Julkiset Palvelut Oy

182 #töihin tänne!

Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu julkinen osakeyhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus. Tarjoamme monipuolisia uramahdollisuuksia terveydenhuollon ja muiden alojen ammattilaisille toimipaikoissamme valtakunnallisesti.

110 TheMesta.net Rakennusala tarjoaa käytännönläheistä koulutusta ja mukavia opiskelukavereita ammatillisella toisella asteella ja korkeakouluissa. Alan yrityksissä on jatkuvasti tarjolla mielenkiintoisia ja hyvin palkattuja työpaikkoa. Tule meidän joukkoon tulevaisuuden rakennusalalle!

117 Terrafame Oy

141 b Trainers’ House Oyj

Haluatko osaksi huipputeknologian kehitystä ja liikenteen sähköistävää akkuteollisuutta? Voit olla nouseva kyky tai kokenut konkari. Tärkeintä on halusi toimia turvallisen, vastuullisen ja ympäristöä kunnioittavan metallien tuotannon puolesta. Liity meihin! http://www.kykyjentalteenotto.fi

Trainers’ House Growth Academy on vuoden mittainen työ- ja valmennusohjelma. Työskentelet markkinoijana mielenkiintoisissa asiakasprojekteissa ja valmentaudut säännöllisesti mm. Jari Sarasvuon johdolla. Growth Academy on sinua varten, jos haluat kehittää itsestäsi bisnesmaailman moniottelijan.

Lounais-Suomi poreilee! Pore-hanke ja #töihin tänne esittelevät työelämän, opiskelun, kulttuurin, harrastusten sekä asumisen monipuolisia mahdollisuuksia Lounais-Suomessa.

87 Vaimo Finland Oy Vaimo is the global leader in delivering award-winning digital storefronts, omnichannel solutions and mobile apps. We have built solutions for renowned Finnish brands such as Paulig, Bauhaus, Hartwall, Kalevala Koru, SLO, and Luhta. WE ARE HIRING! (Web-developers + Quality Assurance)

107 Validia Asuminen Validia Asuminen on arvokkaan elämän rakentaja. Toteutamme laadukkaita asumispalveluja fyysisesti vammaisille, kehitysvammaisille ja muille toimintaesteisille henkilöille, jotta jokainen voisi elää mahdollisimman itsenäistä elämää.

174 Vetrea

https://www.vetrea.fi

MUUTOKSET MAHDOLLISIA! Päivitetty ohjelma- ja näytteilleasettajalista sivulla www.pohjois-suomenmessut.fi


YritysSanomat RAKSA

MEREN RANNALLA - VARAA PAIKAT AJOISSA!

KOKOUKSET & KONGRESSIT Ravintola Nallikari tarjoaa ainutlaatuiset puitteet onnistuneille kokouksille ja kongresseille. Kokopäiväkokous sisältää kokouspäivän tarjoilut (aamiainen, kokouslounas kahdella pääruoalla ja iltapäiväkahvit), tilavuokran ja edistyneen kokoustekniikan sekä teknisen tuen.

JUHLAT & TILAISUUDET Ravintolassamme jokainen juhla suunnitellaan ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi, josta jää osallistujille mieleenpainuva muisto. Yritystilaisuudet, illalliset, gaalat, häät, väitöskaronkat ja muut juhlat järjestetään ammattitaidolla, asiakkaan toiveita kuunnellen. Juhlatilaisuuteen voidaan tilaisuuden henkilömäärän ja tilatarpeen mukaan varata joko koko ravintola tai kabinetti.

JOULULOUNAS 9. - 22.12. Pyydä tarjous: 044 515 1500, myynti@ravintolanallikari.fi www.ravintolanallikari.fi


OULUN SEUDUN PARHAAT PIKKUJOULUT YRITYKSELLESI!

9.11.2019 BusinessVIP-lippu 125€ (alv. 0%) / hlö Sisältää:

Kolmen ruokalaijin VIP-illallisen, yrityksen oma pöytä parhailta paikoilta, alkumaljan, kaksi drinkkilippua ja VIP-alueen palvelut. Lisätietoja saat: Niko Harju, 045 7750 6120 tai niko@zemppiareena.fi

16.11.2019 BusinessVIP-lippu 125€ (alv. 0%) / hlö Sisältää:

Kolmen ruokalaijin VIP-illallisen, yrityksen oma pöytä parhailta paikoilta, alkumaljan, kaksi drinkkilippua ja VIP-alueen palvelut. Lisätietoja saat: Niko Harju 045 7750 6120 tai niko@zemppiareena.fi

5.12.2019 BusinessVIP-lippu 99€ (alv. 0%) / hlö Sisältää:

Kolmen ruokalaijin VIP-illallisen, yrityksen oma pöytä parhailta paikoilta, alkumaljan, kaksi drinkkilippua ja VIP-alueen palvelut. Lisätietoja saat: Niko Harju 045 7750 6120 tai niko@zemppiareena.fi


16 • OULUN YRITYSSANOMAT / RAKSA Suomalainen hoitoalalaitteita valmistava yritys on kehittänyt uudenlaisen kylmähoitoon perustuvan X Cryo -laitteen. X Cryo on nyt käytössä Oulun seudulla ainoana Hyvän Olon Hetki -hoitolassa Kiimingissä. – KYLMÄHOITOA on käytetty menestyksekkäästi 1970–luvulta lähtien apuna lihaskipuihin, kouristuksiin, niveltulehduksiin, ihosairauksiin, tehokkaampaan vammoista palautumiseen ja yleiseen hyvinvointiin, kertoo yrittäjä Seija Erkkilä Hyvän Olon Hetki Tmi:stä. — Tämä uusi laite on huomattavasti tehokkaampi, ja hoitoihin kuluu paljon vähemmän aikaa. Tulokset ovat olleet kerta kaikkiaan paremmat, kuin itsekään osasin odottaa. Seija Erkkilä on itse kouluttautunut perushoitajaksi ja jatkanut opintojaan luonnonmukaisten hoitojen käytöstä. Hän toiminut omassa yrityksessään jo seitsemän vuotta. X Cryo on viime vuonna julkisuuteen lanseerattu kotimainen hoitolaite. Sitä valmistaa Vantaalla toimiva CryoTech Nordic. – Laite on hyvin monipuolinen. Itse olen suunnannut sen käyttöä pääasiassa kiputilojen hoitoon. Se sopii myös erinäisten vammojen hoitoon, muun muassa urheilijoille, Seija Erkkilä kertoo. – Sillä annettava hoito vaatii huomattavasti vähemmän aikaa kuin perinteiset kylmähoidot ja se on kokemuksieni mukaan paljon tehokkaampi. X Cryo -kylmähoitolaitteella voidaan Erkkilän mukaan vähentää kipujen, muun muassa nivelkipujen lisäksi esimerkiksi turvotusta, nestevuotoa, tulehduksia ja parantaa verenkiertoa. Sen vuoksi se on kätevä esimerkiksi lihaskramppien pitkävaikutteisessa hoidossa. – Tämän laitteen asiantutevalla käytöllä saadaan myös nopeutettua vammojen lisäksi leikkausten ja muiden lääketieteellisten toimenpiteiden jälkihoitoa. – Olen käynyt esittelemässä laitetta muutamilla kuntosaleilla. Asiakkaat ovat todellakin antaneet hyvin myönteisen palautteen hoidon vaikutuksista. Lihakset palautuivat harjoittelun jälkeen oikeasti nopeammin.

YRITYSESITTELY

Nopeampaa kylmähoitoa

Ainoa X Cryo Oulun seudulla

Oulussa ainoana Hyvän Olon Hetki -klinikalla Kiimingissä käytettävä Suomessa kehitetty kylmähoitoon perustuva uutuuslaite X Cryo helpottaa kiputiloja ja muun muassa nopeuttaa leikkkauksista toipumista, lihasten palautumista, vähentää maitohappojen määrää, parantaa lihasten liikkuvuutta ja yleistä elastisuutta. Seija Erkkilä kertoo, että hänen asiakkaidensa mukaan se autttaa muun muassa selkä-, niska- ja hartiakipuihin, nyrjähdyksiin, venähdyksiin sekä pehmeän kudoksen kipuihin.

– Kaikissa hoitomuodoissa lyhyt, intensiivinen X Cryo -terapia kestää vain kohteesta riippuen korkeintaan kolme minuuttia ja se antaa välittömiä tuloksia, Erkkilä vakuuttaa. – Ihon pinnalle aiheutettu lyhyt termoshokki vaikuttaa paikallisesti, syvälle esimerkiksi kyynär- tai olkapäähän, polveen.

Vähentää myös ikääntymisen merkkejä

– Kasvojen ja ikääntymisen merkkien hoidossa voidaan käyttää saman valmistajan suunnittelemia kasvonaamioita, jotka aktivoivat cyroterapiakylmähoitoa ja LED-fotoniterapiaa, Seija Erkkilä kertoo. – Samankaltaisia iholle suihkutettavia boostereita on mahdollista käyttää myös muihin hoitokohteisiin kuin kasvoihin. Tekniikalla voidaan hoitaa myös

ihosairauk­sia. – Yhteisvaikutus vähentää tehokkaammin tulehduksia, ja se edistää kasvoissa erityisesti kollageenituotantoa ja verenkiertoa, poistaa ylimääräistä nestettä ja puhdistaa sekä elvyttää ihoa. Yksinkertainen hoito on nopeaa, turvallista ja tehokasta. X Cryo -hoidon lisäksi Hyvän Olon Hetkestä saa myös vyöhy-

ke- ja lymfaterapiaa, turve- ja suolahuonehoitoja sekä monenlaisia hierontapalveluja. – Hakeuduin tämän alan koulutukseen halusta attaa ihmisiä. Aloitin luonnonmukaiset hoitopalvelut omassa yrityksessäni siksi, että olin itse omasta kokemuksestani saanut myönteisiä kokemuksia juuri tämänkaltaisista hoidoista, Seija Erkkilä sanoo.

Terveystie 9, Kiiminki puh. 045 895 3253 hyvanolonhetki@gmail.com

www.hyvanolonhetki.com


OULUN YRITYSSANOMAT / RAKSA • 17

OMA MÖKKI REITTIEN VARRELLA Syötteeltä löydät puhtaan luonnon ja satumaiset maisemat. Syötteen alueella on vapaaajan asuntoa suunnittelevalle tontteja tarjolla monipuolisesti. Pudasjärven kaupungin tontit sijaitsevat Luokkavaarassa, kahden laskettelukeskuksen välimaastossa.

la isel a l ma o u S

alla t s na

Varaa huikeat näköalat lomallesi suoraan verkosta:

pudasjarvi.fi/luokkavaara

raahenrengasjalaite.fi

näköislehti: WWW.MEDIARAUTIO.FI

hakarengas.fi


18 • OULUN YRITYSSANOMAT / RAKSA

Hirsirakentamisen mekka on Pudasjärvi. – Täällä pienimmät lapset pääsevät moderniin hirsiseen päiväkotiin, isommat kouluun Hirsikampukselle ja ikäihmiset palvelukoti Hirsikartanoon. Vaikka ne ovat lajissaan maailman suurimpia, hirsi tekee niistä kodikkaita ja viihtyisiä, kertoo projektipäällikkö Aila Ryhänen. – Pudasjärven Hirsikampus, maailman suurin hirsikoulu, on terveellinen ja kutsuva oppimisympäristö, hän kuvailee.

Pudasjärvellä rakennetaan hyvinvoivia hirsikoteja Omaksi tai vuokralle – PUULLA on tutkitusti monia hyvinvointivaikutuksia. Moderni hirsitalo lieneekin eniten hyvinvointia edistävä koti, pohtii projektipäällikkö Aila Ryhänen Euroopan aluekehitysrahaston rahoittamasta Moderni hirsikaupunki Pudasjärvi -hankkeesta. – Hirsi tasaa olosuhteita niin ihmisille kuin rakenteille miellyttäviksi ja terveellisiksi. Luonnollinen puu sitoo ilmasta kosteutta ja ilman kuivuessa luovuttaa sitä takaisin. Samalla sitou-

tuu ja vapautuu lämpöä, ja säästyy energiaa. Hirsikodissa asuva hengittää hyvää ilmaa, ja pehmeä ääniympäristö auttaa rentoutumaan ja keskittymään. Ja täällä nukkuu makeasti! Ryhänen jatkaa. – Hirsi tuo luonnon myös kaupunkiin, ja modernin hirsitalon suuret ikkunat päästävät kevään valon osaksi kotia, Ryhänen kertoo. Ryhänen vinkkaa, että hirsi­ talon hyvinvointivaikutukset saa viritettyä huippuunsa valitsemalla myös sisustusmateriaalit luonnosta: villaa, pellavaa, kiveä ja tietenkin puuta ja kasveja. – Väritkin tulevat luonnosta –

syvänsinisestä vedestä usvaisiin pastelleihin. Toisaalta hirsitalo taipuu niin rockiin kuin retroon säilyttäen ominais­laatunsa. Hirsitalojen myyntikäyrät osoittavatkin kaakkoon, Ryhänen sanoo. – Hirsirakentamisen mekka on Pudasjärvi. Täällä pienimmille on kohta kaksikin hirsistä päiväkotia, isommat lapset lukiolaisiin asti käyvät koulua Hirsikampuksella ja ikäihmisille on palvelukoti Hirsikartano. Hirsi tekee näistä lajeissaan maailman suurimmista rakennuksista kodikkaita ja viihtyisiä, kertoo Ryhänen. – Vuokrallekin hirsikoteja on

tarjolla, Ryhänen vinkkaa. – Tilaa riittää myös omalle terveelliselle ja ekologiselle hirsikodille. Kaavoitetuilla tonteilla on tilaa koko perheen toiveille – eläimiä, pihasauna tai oma yritys, Ryhänen maalaa. Ryhänen toteaakin, että kodin tekevät koko perheelle sopiva ja viihtyisä terve talo, sekä ympäristö hyvine palveluineen. – Hirsipääkaupungissa, Pudasjärvellä, voi nauttia luonnosta ja terveestä talosta hienojen kesä– ja talviharrastusmah­ dollisuuksien ja hyvien palveluiden kera! Aila Ryhänen riemuitsee.

VESIKATTOJEN AMMATTILAISET

ProRakenne Oy on oululainen huopakattourakointiin erikoistunut yritys. Saat meiltä kattotyöt osaavien ammattilaisten toteuttamana. Laaja osaaminen ja pitkä kokemus kattourakoinnista mahdollistavat urakat laajoinakin kokonaisuuksina.

www.prorakenne.fi


OULUN YRITYSSANOMAT / RAKSA • 19

YRITTÄJÄ

Mitoita YEL-työtulosi oikein! Työtulo vaikuttaa paitsi eläkkeesi määrään myös sairaus- ja vanhempainpäivärahaan sekä työttömyysturvaan.

HEI YRITTÄJÄ! Tiesithän, että meillä Tokmannilla on oma yritysten, yhdistysten ja julkisen sektorin käyttöön tarkoitettu

Yrittäjän Etukortti, jolla saat monia mainioita etuja ja jopa 10 % alennusta jo ennestään edullisista normaalihinnoistamme.

Tutustu ja hae täysin ilmaista Tokmannin Yrittäjän Etukorttia osoitteessa tokmanni.fi/yrityksille tai täytä paperinen hakemus paikan päällä myymälässämme.

YRITTÄJÄN ETUKORTIN EDUT: • Erikoistarjouksia ja alennusta normaalihinnoista • Korotonta maksuaikaa ostoksille • Edut jokaisesta Tokmannin myymälästä ympäri Suomen • Ei kuluja verkkolaskutuksella • Tili- tai käteiskortti sekä rinnakkaiskortit veloituksetta • Kuittikohtainen viitetieto laskulle

Yrittäjä, olethan JO tutustunut verkkokauppaamme TOKMANNI.FI ja sen monipuoliseen NÄ tarjontaan? HYÖDYNUS! N EN AL

Täyttämällä ostoskorissa koodin ”yrityssanomat19” saat 10 % tutustumisalennuksen verkkokauppaamme. Koodi on voimassa 17.10.2019 asti. Alennuskoodia ei voi hyödyntää lahjakortteihin. Huomioithan myös, että Yrittäjän Etukortin oikeuttamat alennukset eivät ole voimassa verkkokaupasta tilattaessa.


20 • OULUN YRITYSSANOMAT / RAKSA

Toimitilojen rakentaminen

Terwa tuo taas menestystä Ou naisuuksista. Terwarahastoon voi kuka tahansa tehdä sijoituksen. Rahasto on luotu siksi, että pohjoissuomalaiset voisivat sijoittaa nimenomaan tämän alueen kehitykseen, eivätkä sijoitusrahat valuisi Etelä-Suomeen. Käytännön suunnittelua ja rakentamista hallitsee Terwakiinteistökehitys Oy.

Sekä räätälöityä rakentamista että kiinteistöyhtiöiden toimitilaosakkeita

Terwarahaston toimitusjohtaja Raimo Pahkala kertoo, että Terwa tuottaa koko Pohjois-Suomeen sekä vuokrattavia että omaksi ostettavia toimitiloja. Tilat voidaan suunnitella asiakkaalle räätälöityinä rahastosijoitusten voimin, tai myös Park-toimitilakokonaisuuksiin valmiiksi suunniteltuja moduleita sovittamalla asiakkaan tarpeisiin – muuntojoustavuus huomioiden.

”TerwarahastoTervakiinteistökehitys -kokonaisuus on joustava myös kiireiseen tilantarpeen ratkaisuun” TERWARAHASTON ja Terwakiinteistökehityksen kokonaisuudella on Pohjois-Suomessa, erityisesti Oulussa, sekä myytä-

vänä että vuokrattavana lähinnä pohjoissuomalaisten itsensä tekemien sijoitusten perusteella rahoitettuja toimitiloja. Terwa-toimitiloihin yrittäjä tai yritys voi sekä sijoittaa itse että päästä vuokralle pohjoissuomalaisten sijoittajien suoraan tai rahaston kautta omistamiin tiloihin. Toiminnassa on kaksi päävaihtoehtoa: joko Terwarahaston omistamiin kiinteistöhin sijoittuminen tai oman osakkeen ostaminen tai vuokraaminen Park-toimitilakoko-

– Toteutamme Terwarahaston kautta asiakkaille myös suoraan räätälöityjä hankkeita ammattimaisella porukalla, mutta toteutamme samalla osaavalla työvoimalla yleiskohteita sekä yrittäjille että yksittäisille sijoittajille. Vuokraamisen sijaan näitäkin toimitiloja on mahdollista siis myös ostaa, Raimo Pahkala avaa. – Park-toimitilohin olemme Oulussa toteuttaneet, ja toteutamme edelleen, järkevien kustannustehokkaiden hankkeiden mukaisia optimoidun kokoisia toimitiloja hyvillä pihatiloilla. Olemme käyttäneet asiakkaidemme hyväksi kaikki mahdolliset edut, jotka saadaan siitä, että useat tilatarpeet toteutetaan samalla tontilla ja samassa rakennuksessa. Sekä tontin että toimitilan neliöiden käyttömahdollisuudet tehostuvat tällä ratkaisulla huomattavasti. Säästöä saadaan myös esimerkiksi hoitokustannuksista yksittäisiin toimitiloihin verrattuna. Park-toimitiloissa on pääsääntöisesti erilaisia ”modulikokoja”, mutta Pahkalan mukaan

niitäkin voidaan yhdistää ja räätälöidä, kun jollakin yrityksellä on tarve peruskokoja suurempaan toimitilaan Parkissa. Parkeihin kuuluu yhteinen etupiha, mutta jokaisella toimitilalla on oma yksityinen takapiha. Ovet ovat molempiin suuntiin tarpeeksi suuret tehokkaaseen tavaroiden lastaukseen ja purkamiseen. – Tuomme Park-toimitiloihin oman suunnitteluosaamisen, kustannustehokkaan toteutuksen, muuntojoustavuuden ja muun muassa monet rahoitusratkaisut. – Kohteet ovat asiakkaalle myös valmiiden rahoitusvaihtoehtojen kannalta houkuttele-

Toimiva työnjako asiakkaan eduksi – KUN ASIAKKAALLA on toimitilatarve, siitä kannattaa kertoa heti meille. Terwarahastolla on joko jo valmiina sopiva tontti tai hankimme sellaisen, lupaa Terwarahaston toimitusjohtaja Raimo Pahkala. Terwakiinteistökehitys Oy suunnittelee ja luo sopivalle tontille asiakkaan tarpeiden mukaan toimivat toimitilat. Tämä kokonaisuus paketoidaan kohteeksi Terwarahastolle, joka toimii vuokranantajana asiakkaalle. – Toimintatapamme ansioista olemme joustavia ja nopeita asiakkaan tilatarpeissa. Pystymme itse hoitamaan hankkeen koko prosessin suunnittelunohjauksesta lähtien ja räätälöimään kohteen juuri sellaiseksi, asiakkaan näköiseksi ja asi-

akkaan toimintaa tehostavaksi, lisäarvoa tuottavaksi tilaksi, kuin asiakas haluaa ja tarvitsee, hän jatkaa. – Haluamme, että rakennettavat tilat tukevat asiakkaan brändiä, sen luomista ja kehittämistä, mutta että ne samalla edustavat Terwa-kokonaisuuden parasta osaamista ja meidän brändiämme. Tavoite hyvän toimitilan luomiseen on molemminpuolinen tavoite. – Hoidamme myös tämän paketin käytännön toteutuksen ja rakentamisen itse, Pahkala jatkaa. – Käytämme kohteiden toteutuksissa urakoitsijoina sopivankokoisia rakennusliikkeitä. Suosimme paikallisia, kustannustehokkaita pohjoissuomalaisia urakoitsijoita, pieniä joustavia

rakentajia, mutta kohteen koon mukaan tarvitsemme myös isoja rakennusliikkeitä. Meillä on mahdollisuus pilkkoa kokonaisurakka itse pienempiin osiin, joten pienetkin rakennusliikkeet pääsevät toteuttamaan kohteita.

Muuntojoustavuus tärkeä kiinteistön elinkaaren kannalta

– Panostamme toiminnassamme siihen, että asiakkaalle rakennettavat tilat ovat muuntojoustavia, mahdollisimman kustannustehokkaita, energiaja ympäristöystävällisiä, Raimo Pahkala kertoo. – Muuntojoustavuus on tärkeä osa kiinteistön tulevaisuutta.

Käyttötarkoituksia on mietittävä suunnitteluvaiheessa sekä nykyhetken että kaikkien mahdollisten tulevaisuuden käyttötarpeiden kannalta. Toimitilan tulevaisuus on otettava huomioon joustavilla ratkaisuilla muun muassa viemäröinnin että kaiken muunkin tekniikan kannalta, siten että tila on edullisesti muunneltavissa, päivitettävissä myöhemmin tarpeen mukaan myös erilaiseen käyttötarkoitukseen. – Tällöin rakennuksen koko elinkaaren kustannukset tulevat ratkaisevasti edullisemmiksi. – Kustannussäästömielessä rakentamisessa nykyisin yleisesti liian usein pelkistetään ja karsitaan niin, että valmistumisvaiheen rakentaminen on halpaa, mutta niiden muutostyöt myöhemmin käyvätkin hy-

Ahlsellilla ollaan tyytyväisiä rakennettujen tilojen toimivuuteen ja yhteistyön sujuvuuteen.

vin kalliiksi. Tämä saattaa lyhentää rakennuksen elinkaarta huomattavasti, mikä on ekologisesti pöljintä mitä voi tehdä, Raimo Pahkala naurahtaa. – Terwarahasto on kiinnostunut hankkimaan myös valmiita toimitiloja, esimerkiksi myös

konehalleja, hän lisää. Jos yritys tarvitsee esimerkiksi oman toimintansa kasvun rahoittamiseksi lisää pääomaa, me voimme hankkia kiinteistön ja vuokrata sen pitkällä sopimuksella kyseiselle myyvälle yritykselle.


OULUN YRITYSSANOMAT / RAKSA • 21 TEKSTI: PENTTI KIVIRANTA KUVAT: ANITTA ISO-MARKKU

ja kehittäminen keskiössä

uluun ja koko Pohjois-Suomeen via, oikeita toimitiloja, avaimet käteen -periaatteella. Kyse ei ole mistään ”harrastushalleista” vaan aidoista yritystoiminnalle sopivista tiloista. Eri käyttötarkoitusten kannalta tilojen turvallisuus on tarkoin harkittu ja toteutettu, hän muistuttaa.

Sopii myös sijoittamiseen

Raimo Pahkalan mukaan Park-tiloja yrittäjä tai yritys voi ostaa omaa toimintaansa varten, mutta tällaisesta kohdesijoittamisesta kiinnostunut voi myös ostaa osakkeen ja vuokrata sen eteenpäin joko itse tai Terwarahaston avulla.

– Ja jos joku on kiinnostunut Park-toimitilasta, mutta ei halua sitä ostaa, me voimme tehdä vuokrasopimuksen yrittäjän kanssa kyseiseen tilaan ja hankkia kohteeseen sijoittajan.

Motivoitunut työyhteisö Toimitusjohtaja Raimo Pahkala kehuu Terwarahasto – Terwa Kiinteistökehitys -kokonaisuuden työyhteisön motivoituneisuutta nimenomaan asiakkaiden tarpeiden selvittämiseen,

Yläkuva: esimerkki Terwarahaston asiakkaalleen tuottamasta toimitilasta, jonka rahoituksessa on käytetty paikallisten oululaisten sijoittajien panostusta. Alemmat kuvat: Terwarahasto rakennutti myös Ahlsellille oman räätälöidyn toimitilan rahastosijoitusten voimin. Raimo Pahkala käy jututtamassa aina asiakkaita toimitilan valmistumisen jälkeen, oliko yhteistyö kaikin puolin onnistunutta.

sopivan ratkaisun etsimiseen ja asiakkaan muuttuvien tarpeiden ennakointiin. – Itse koen Terwassa tekemisen työuralla makeimmaksi sen, että oikeasti tuntee, että me teemme työtä ja ratkaisuja Oulun ja koko Pohjois-Suomen hyväksi. Koen, että edesautamme aidosti sitä, että yritykset voisivat Pohjois-Suomessa entistä paremmin ja Oulu pärjäisi kaupunkiseutujen kilpailussa. Ja että koko alue pysyisi mahdollisimman elinvoimaisena, Raimo Pahkala kertoo. Hänen mielestään elinkeinoelämän painopiste keskittyy suhteettoman paljon Etelä-Suomeen, lähinnä pääkaupunkiseudun, Turun ja Tampereen kolmioon. – Siellä pyörät pyörivät todella lujaa, mutta täällä pohjoisessa näkyy vaara, että jäädään kehityksestä jälkeen, ellemme me pohjoissuomalaiset, oululaiset, itse pidetä todella tiukasti huolta omasta menestymisestämme kilpailussa. Raimo Pahkala on syntyisin Etelä-Pohjanmaalta. – Olin töissä kymmenen vuotta pääkaupunkiseudulla. Silloin oppi näkemään, ettei meiltä oululaisia ja pohjoissuomalaisia kukaan siellä pääkaupunkiseudulla ajattele. Itse meidän on se tehtävä, hän kiteyttää. – Tältä kannalta on ollut hienoa olla mukana perustamassa ja luomassa Terwarahastoa tänne, jotta paikalliset sijoitukset saadaan ohjautumaan nimenomaan tänne Pohjois-Suomeen ja täkäläisiin investointeihin, hän kiittää. Terwarahaston perusti neljä perustajaosakasta vuonna 2016 Oulussa.

Terwarahasto Oy:n idea:

Ohjaa pohjoissuomalaiset sijoitukset Pohjois-Suomeen – Terwarahasto on perustettu antamaan pohjoissuomalaisille sijoittajille mahdollisuus sijoittaa rakentamiseen niin, että sijoitus tulee suoraan Oulun seudun liike-elämän hyödyksi, kertoo toimitusjohtaja Raimo Pahkala. PAHKALA on kehitellyt ja viri-

tellyt useita rakennushankkeita Oulussa vuodesta 2009 lähtien. – Kiinteistösijoituksiin on tänne Pohjois-Suomeen äärettömän

vaikeaa saada rahoitusta eteläsuomalaisilta rahoittajilta ja rahoitusyhtiöiltä, hän tietää. Kiinteistösijoittajat ja -rahastot toimivat käytännössä pääkaupunkiseudulla.

Palvelemaan koko suurta Pohjois-Suomea

– Kun siellä ruvetaan esittämään Oulun ja muun PohjoisSuomen hankkeita, usein vain kysytään nuivasti, että kannattaako Pohjois-Suomeen sijoittaa. Monta kertaa sanotaan, että kohteet ovat täällä aivan liian pieniä heidän toimintaansa, pääkaupunkiseudun totuttuun

mittakaavaan nähden, Pahkala toteaa. – Samalla havaitsin, että meillä Pohjois-Suomessakin on paljon vaurastuneita henkilöitä, joilla on varallisuutta sijoittaa. Kiinteistöt ja rakennukset koetaan konkreettisiksi, turvallisiksi sijoittaa, hän jatkaa. – Kun sijoitetaan rahastoihin, joita johdetaan käytännössä pääkaupunkiseudulta, raha ei tahdo tulla tänne takaisin pohjoiseen edesauttamaan meidän Oulun seudun elinkeinoelämää. Eli niillä etelään sijoitetuilla rahoilla harvemmin toteutetaan muun muassa Oulun seudun uusia hyviä toimivia toimitiloja, jotka edesauttaisivat yrityk-

siä kasvuun ja liike-elämää Pohjois-Suomessa. Raimo Pahkala kertoo, että Terwarahasto perustettiinkin juuri siksi, että alueen sijoittajille olisi tarjolla mahdollisuus helpolla tavalla sijoittaa täällä paikallisesti. – Pohjois-Suomen alueellisiin kohteisiin. Ja että sijoitusrahasto on ammattimaisesti johdettu ja taustoitettu oikein. Me toteutetamme toimitiloja, kokoamme ne toimiviin paketteihin, joita on vielä mahdollista myöhemmin myydä eteenpäin, vaikka jollekin suuremmalle sijoittajalle. Isompia sijoittajia kiinnostaa varmasti, kunhan myynnissä on isompia kokonaispaketteja, sellaisia mitä

me toteutamme, hän summaa. Näin Terwarahasto pystyy edesauttamaan pohjoista elinkeinoelämää ja tuottamaan samalla toimitilahankkeita pidemmällä aikajänteellä, joista sekä eteläsuomalaiset että kansainväliset sijoittajat ovat kiinnostuneita. – Samalla saadaan lisää kiertoa ja uusia edullisia toimitiloja tänne.

Uusia sijoituskohteita riittää

Nyt on käynnissä Terwarahasto 1 Ky:n rakennushanke. Si-

joituksia hankkeeseen tulee yhteensä 25 miljoonaa euroa, ja uusia sijoitushankkeita mahtuu vielä tällä hetkellä vielä 10 miljoonan verran. Heti tämän tultua täyteen pääsee sijoittamaan seuraavaan hankkeeseemme, jonka nimeksi tulee Terwarahasto 2 Ky. – Terwarahasto on Finanssivalvonnan hyväksymä, rekisteröimä ja valvoma toimija, käytännössä koko Pohjois-Suomen ainoa valvottu kiinteistösijoittamisen alan rahasto. – Olemme Pohjois-Suomessa pioneeri tällä alalla. – Ja samalla uskottava ja luotettava toimija, Raimo Pahkala kiteyttää.


22 • OULUN YRITYSSANOMAT / RAKSA


OULUN YRITYSSANOMAT / RAKSA • 23

PARHAAT PALVELUT

YRITYSPALVELUHAKEMISTO

MEDIARAUTI

Töitä? Työntekijöitä?

Vesikatot, kirvestyöt, pesuhuoneet, sisustukset... Pyydä tarjous puh. 040 760 6596 RAKENTAMINEN • REMONTOINTI • KUNNOSSAPITO • TILAPALVELUT

Henkilöstöpalvelua nopeasti ja joustavasti!

SOL Henkilöstöpalvelut Oy Myyntipäällikkö Jukka-Pekka Lukkarila 0400 355 783


24 • OULUN YRITYSSANOMAT / RAKSA

Osaamiskeskus Kainuun Aalto

TAPAHTUMAT

1000 lle

TYHYPÄIVÄT

500 lle

MAJOITUS

Opi unelmasi todeksi!

700 lle

Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja 30 op 11/2019 - 10/2020 – ilm. viim. 13.10.2019 Opintomaksu alk. 1800€

PARHAAT TAPAHTUMAT Meillä vietät ikimuistoisia hetkiä isossa tai pienemmässä seurueessa.

TULOSSA HUIKEA PIKKUJOULUKAUSI!

Kätilön teoriaopinnot 30 op 10/2019 - 5/2020 – ilm. viim. 20.10.2019 Opintomaksu 1700€

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti 50 op 1/2020 - 3/2022 – ilm. viim. 15.12.2019

Varaa ajoissa

Opintomaksu 4550€

Kinetic Control® 2/2020 - 5/2022 – ilm. viim. 19.1.2020

POPEDA

Opintomaksu alk. 3650€

Itsensä johtaminen – tunne- ja kohtaamistaidot 13 op 2/2020 - 4/2020 - ilm. viim. 26.1.2020

ANTTI KETONEN

STEVE ‘N’ SEAGULLS LAURA VOUTILAINEN KAKE RANDELIN EIJA KANTOLA SAIJA TUUPANEN

Opintomaksu alk. 1490€

Eläinavusteinen valmentaja – Partners Dog® 30 op 3/2020 - 2/2021 – ilm. viim. 23.2.2020

SOITA JA VARAA! 020 751 6300 peurunka@peurunka.fi Puh.hinta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min.

Pikkujoulupaketti alk.

Opintomaksu 2200€

53€ /hlö

LÄHELLÄ

MUISTA MYÖS AVOIN YLIOPISTO-OPETUS! Tutustu, lisäpätevöidy tai aloita tutkintotavoitteinen opiskelu.

KATSO LISÄÄ: peurunka.fi/viihde

Noin 4 tuntia Oulusta

KAINUUNAALTO.FI

PEURUNKA.FI

Suomen ostetuin pakettiauto* Volkswagen Transporter Classic alk. 29 990 € Nyt saat aidon Volkswagen Transporterin PRO-tason varusteilla todella edulliseen kampanjahintaan. Toimi nopeasti! Paras kuljettaa varmasti. Transporter Classic 2,0 TDI 75 kW 29 990 € (sis. alv), hinta CO2-päästöllä 189 g/km. Yhdistetty EU-kulutus 7,2 l/100 km. Transporter Classic Pitkä 2,0 TDI 75 kW 31 990 € (sis. alv), hinta CO2-päästöllä 190 g/km. Yhdistetty EU-kulutus 7,3 l/100 km. Hinta sisältää toimituskulut 600 €. Kuvan auto erikoisvarustein. Autoja rajoitettu erä. *Lähde: Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Pakettiautojen ensirekisteröinnit 1-7/2019. Tietojen tekninen toimitus: Bisnode Marketing Oy, PL 136, 00521 Helsinki.

Pörhön Autoliike Oy Vaihde 020 762 44, volkswagen.porho.fi

Soittaessasi 020-alkuiseen numeroomme teleoperaattorin perimät hinnat ovat: Lanka- ja matkapuhelinliittymästä 0,0835 € /puhelu + 0,1669 €/min. (sis.alv 24%)

Nuottasaarentie 6, Oulu Myynti 020 762 4074: ma-pe 8-18, la 10-15

Teuvo Mämmi Mika Käyhkö Jarmo Tikkanen

020 7624 026 020 7624 024 020 7624 030


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.