JOKA
Johtajana kasvaminen
LEVÓN-INSTITUUTTI
Tervetuloa JOKA Johtajana kasvaminen -täydennyskoulutusohjelmaan.
Ohjelman käyneet ovat todenneet koulutuksen vaikuttaneen johtajana ja organisaation kehittymiseen mm.: Päätöksenteko on nopeutunut. Koulutuksessa olen saanut käytännön työkaluja sovellettavaksi arjen tuomiin henkilöstö johtamisen haasteisiin. Yrityksemme kehityskeskustelulomakkeet ovat nyt parempia kurssikavereilta saatujen ohjeiden myötä. Kurssilla verkostoituminen on saanut aikaan myös messuyhteistyötä ja yhteisen rekrytoinnin. Kurssikavereiden kanssa haimme yhdessä tuotekehitysrahaa Tekesiltä.
Johtajana kasvaminen –johtamiskoulutusohjelma käynnistettiin vuonna 1987 ja siihen on osallistunut satoja johtamisen ammattilaisia. Johtajana kasvaminen on vakiinnuttanut asemansa kehittämisen ja uudistumiseen suuntautuvien johtajien huippuohjelmana.
JOKA Johtajana kasvaminen –johtamiskoulutusohjelman vetäjinä toimivat Sari Soini Vaasassa ja Ilona Mannelin Helsingissä.
Koulutuksessa verkostoituminen tuo lisäarvoa ja osallistuja saa huomata, ettei ole yksin johtamisen haasteiden kanssa. Ohjelma antaa uusimman tutkimustiedon mukaiset ratkaisut ja työvälineet. Olemme ylpeitä voidessamme tarjota tätä ohjelmaa johtajana kasvamiseen.
messiin!
JOKA-ohjelmaan osallistuneiden kokemuksia Yrittäjä Janne Byman ilmoittautui JOKA- koulutukseen useiden johtamisen kurssien ja pitempienkin koulutusten jälkeen. Byman halusi päivittää tietojaan ja taitojaan johtajana, koska muutosten tahti on työelämässä todella nopeaa. Byman jatkaa JOKA:sta MBA-ohjelmaan. – Olen ollut tyytyväinen koulutuksen sisältöihin ja laatuun. Erityisen ilahtunut olen siitä, että ryhmän me-henki on lähipäivien ja opintomatkojen avulla koko ajan tiivistynyt. Ryhmän kanssa ja kouluttajien johdolla olemme voineet keskustella erittäin monenlaisista johtamiseen liittyvistä kysymyksistä.
Janne Byman Yrittäjä Projex Oy
Marja Mustonen työskentelee psykososiaalisten palveluiden johtajana Vaasan kaupungilla. Työ sosiaali- ja terveyssektorilla tarjoaa jatkuvasti uusia haasteita ja siksi toimivien ja johtamista tukevien työkalujen etsiminen ja johtajuuden syventäminen inspiroivat Mustosta lähtemään mukaan JOKA-koulutukseen. Koulutusmyönteinen Vaasan kaupunki panostaa esimiestyön kehittämiseen ja JOKA-koulutus samoin kuin kaupungin oma Esimiespassi-koulutus ovat tästä hyviä esimerkkejä. – Tuemme vaasalaisten hyvinvointia ja onnistumme tässä parhaiten silloin, kun meillä on palveluksessamme sitoutunut, motivoitunut ja ammattitaitoinen henkilöstö, arvokkain voimavaramme! JOKA-koulutus tarjosi Marja Mustoselle loistavan mahdollisuuden kehittää omaa johtajuuttaan. JOKA-tiimissä vallitsi erinomainen yhteishenki, jota yhteiset koulutuspäivät ja opintomatkat Kööpenhaminaan ja Berliiniin lujittivat entisestään.
Marja Mustonen
Psykososiaalisten palveluiden johtaja Vaasan kaupunki
Piia Aro työskentelee perusturvajohtajana Lapuan kaupungilla. Työ sisältää sosiaalipalvelujen, päivähoidon, vanhustyön ja terveydenhuollon palvelujen johtamista ja kehittämistä. Lapuan kaupungilla on jo pitkät perinteet JOKA-koulutukseen osallistumisen osalta. Johtoryhmästä lähes kaikki ovat käyneet koulutuksen ja sitä kautta sainkin tietoa JOKA-koulutuksesta ja sen sisällöstä. Työnantaja kannusti osallistumaan koulutukseen ja käytin heti mahdollisuuden hyväkseni. Olinkin jo aikaisemmin etsinyt jotakin pidempikestoisempaa koulutusta johtamiseen liittyen. JOKA-koulutus on tarjonnut uusia työkaluja omaan työhön sekä mahdollisuuden kehittää ja syventää omaa osaamista. Myös keskustelut muiden ryhmän jäsenten kanssa ovat olleet erittäin arvokkaita.
Piia Aro
Perusturvajohtaja Lapuan kaupunki
Jukka Bisi
Mika Luopajärvi
Taira-Julia Lammi
Piia Aro
Janne Byman Marja Mustonen
JOKA26 -ryhmässä opiskeleva Mika Luopajärvi toimii Wärtsilässä Tuotetehtaan johtajana ja hän vastaa Wärtsilä W20 ja W32 moottoreiden toimitusprosessista yhdessä noin 400 hengen organisaation kanssa. Mika Luopajärven mukaan JOKA -koulutukseen osallistuminen on antanut hänelle mahdollisuuden tutustua eri aloilla toimiviin johtajiin ja jakaa kokemuksia johtamiseen liittyvistä haasteista. -On ollut mielenkiintoista havaita, miten johtamiseen liittyvät ongelmat ovat hyvin samantyyppisiä riippumatta siitä, millä alalla toimitaan. Toisaalta koulutus on auttanut minua ymmärtämään paremmin omaa johtamistyyliäni ja miten sitä voi kehittää paremmaksi. Koulutusohjelman sisältö ja aiheet ovat olleet minulle pääosin tuttuja, mutta mielenkiintoiset luennoitsijat ovat avanneet monia asioita aivan uudessa valossa, jonka kautta koulutus on antanut uusia eväitä omaan päivittäiseen johtamistyöhön.
Mika Luopajärvi
General Manager Product Factory, Wärtsilä
- Kun lähdin JOKA ohjelmaan, askarrutti eniten ajankäyttö. Koulutus yllätti positiivisesti ja on ollut lähinnä voimaannuttava kokemus. Erityisen antoisia ovat olleet asiantuntijaluennot, jotka ovat johtaneet pohtimaan esimerkiksi yhteiskunnallista murrosta, jossa parhaillaan elämme ja siihen liittyviä johtamisen kehittämistarpeita. Itsekin on reagoitava muutokseen. Tieto, syventyminen, ajattelu ja keskustelut antavat perspektiiviä. - Hienoa on ollut myös hypätä arkityöstä välillä ns. ulos ja jakaa asioita ja oman johtamisen murheita erilaisten toimialojen esimiestehtävissä olevien ihmisten kanssa. Siinä oppii, ja mikä on hienompaa kuin oivaltaa uusia asioita ja pohtia niitä yhdessä. Jos haluaa tutustua erilaisiin organisaatiokulttuureihin ja verkostoitua, JOKA tarjoaa myös siihen mahdollisuuden.
Jukka Bisi
erätalouspäällikkö, FT, eräpalvelut Metsähallituksen luontopalvelut
JOKA-koulutus on ehdottomasti yksi parhaista verkostoitumis- ja oppimisympäristöistä jossa olen ollut. Aiheet ovat JOKA kurssilla hyvin monipuoliset ja koskettavat jokaisen johtajan arkea. Koulutuksessa on saanut haastaa omia uskomuksiaan ja huomata, miten pienikin kehityksen siemen voi tuottaa uusia ajatuksia ja näkökulmia omaan johtamistyöhön. Koulutus vaatii luonnollisesti paljon itsensä likoon laittamista ja avoimuutta, ja samalla se myös antaa paljon. On hienoa huomata, miten vertaisryhmässä kokemukset johtajuuden sisällöstä ja haasteista ovat hyvin samantyyppisiä riippumatta ollaanko julkisella vai yksityisellä sektorilla, isossa tai pienemmässä yrityksessä. Mielenkiintoiset ja dynaamiset kouluttajat ovat antaneet hyvän lähtöpohjan omalle kehittymiselle johtajana. He ovat onnistuneet herättämään tiiviitä keskusteluja osallistujien kesken ja täten lisäämään oppimisprosessia eri tasolle.
Taira-Julia Lammi
Paikallisjohtaja ABB Oy, Operations Development Group
JOKAAN ABB Oy, Aktia Bank, Alavuden Puunjalostustehdas Oy, Alavuden Seudun Osuuspankki, Alteams Oy, Andiamo Ky, Anvia Oyj, Oy Arne Stara Ab, A-Tiilikate Oy, Autoliike Viescar Oy, AVA-instituutti, Avec-shoe Oy, Boliden Kokkola, Oy Backman-Trummer Ab, Cibo-Print Oy, Citec Engineering Oy, Citec Information Oy, Contria Oy, Dan Häggblom Oy, Diakonissalaitos, Done Logistics Oy, E J Hiipakka Oy, Oy Elkamo Ab, Endotronic Oy, Energent Oy, Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa, Etelä-Pohjanmaan Voima Oy, Etappi Oy, Etelä-Pohjanmaan liitto, Evecon Trainers Oy, Oy Feedmix Ab, Fennia,
FinnLacto Oy, Finn-Power Oy, Finnvera Oyj, Oy Fondis Ab, Fortum Service Oy, Freeport Cobalt Oy, Furtex Oy, Haapaveden opisto, OY C.J. Hartman Ab, Helsingin yliopisto, Hiirikosken Energia Oy, Hilamet Oy, Hotelli-Ravintola Pitkä-Jussi Oy, H-Steel Oy Ltd, Huber Servitek Oy, Kurikan Hyväkone Oy Härmän Kuntokeskus Oy, Ilpo Alamäki Oy Tilikeskus, Insinööritoimisto Fred & Co IngenjörsbyråI-Print Oy, Jalasjärven kunta, Jalasjärvi Oy (J-P Kunnallissanomat), JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä, Jokipiin Pellava Oy, Juncar Oy, Junkkari Oy, Jurvan Jousi Oy, Juustoportti Oy, Jyllinkosken Sähkö Oy, Järviseudun Peruna Oy, Arkkitehtitoimisto Jääskeläinen Oy Kalajokilaakson kirjapaino Oy/Kalajokilaaksolehti, Kalajokilaakson maanmittaustoimisto, Kaskisten kaupunki, K-Citymarket Kivihaka, KELA/Länsi-Suomen aluekeskus, Kemira Chemicals Oy, Scott Health & Safety Oy, Keskimäki Oy, Keskinäinen vakuutusyhtiö Fennia, Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy, Keski-Pohjanmaan maaseutuopisto, Kiinteistö Oy Rewell Galleria, Oy KLV-Invest Ab, Kokkolan Osuuspankki, Kotasen puutyö Oy, Kotipizza Oyj, Kotipizza Tilipalvelu Oy, Kungsapoteket i Vasa - Vaasan Kuninkaanapteekki, Kurikan Interiööri Oy, Oy KWH Pipe Ab, Oy KWH Tech AB, Kyrönmaan kansanterveystyön kuntayhtymä, LähiTapiola keskinäinen vakuutusyhtiö, Laihian Mallas Oy, Laihian Osuuspankki, Lakeuden Etappi Oy, Lakeus Invest Oy, Lakeuden Kylmäkeskus Oy, Lapua Oy, Lapuan kaupunki, Lapuan Osuuspankki, LC Logistics Center Oy, Oy Leinolat Ab,
Perälä-Yhtymä Oy, Pesmel Oy, PK-Furniture Oy, Plantool Oy, Pohjanmaan CNC-Service Oy, Pohjanmaan liitto, Pohjanmaan maanmittaustoimisto, Pohjanmaan TE-keskus, Pohjanmaan Yrityspalvelu Ky, Pohjola-Yhtiöt, Oy Polar Mills Ab, Pouttu Oy, PPS Palaveri Oy, PPTH-Norden Oy, Oy Primalco Ab, Oy Primo Finland Ab, PR-Steel Oy, Puuharyhmä Oyj, PVO-Lämpövoima Oy, Rannikko-Pohjanmaan sosiaali- ja perusterveydenhuollon kuntayhtymä, Ab RaniPlast Oy, Rannila Steel Oy, RAY, Reikälevy Oy, Koivusaari Oy Rewell Center Oy, Royal Wood Oy, Ruukki Oy, Sampo Pankki Oyj, Sanoma Osakeyhtiö, Satakunnan Näkö- ja piilolasikeskus Oy, Seinäjoen AMK/SeiTek, Seinäjoen Autoliike Oy, Seinäjoen Energia Oy, Seinäjoen kaupunki, Seinäjoen Käyttöauto Oy, Seinäjoen terveydenhuoltooppilaitos, Seinäjoen Vesi Oy, SVH-Store Oy, Valtra Oy, Skaala-Ikkunat ja Ovet Oy, Oy Snellman Ab, Sokos Hotel Royal Waasa, SOL Palvelut Oy, Sonera Oyj, Suomen Posti Oy, Suomen Urheiluopisto, Suupohjan ammatti-instituutti; kauppaoppilaitos, Suupohjan Paikallisosuuspankki, Sähkö-Kaunisto Oy, Tankki Oy, T-Drill Oy, Tehoasfaltti Oy, Tekes, Tekmanni Pohjanmaa Oy, Teo Lehtimäki Oy, Tielaitos; Vaasan tiepiiri, TK-Engineering, Tornion Metallisorvaamo Oy, Työterveyslaitos, Urho Viljanmaa Oy, Uwira Oy, Vacon Oyj,
osallistuneet yritykset Liikennevirasto, Lillbacka Oy, Livite Oy, Luoman Oy, Maakunnan Auto Oy, Maanmittauslaitos, Maaseudun Kone Oy, Maataloustuottajain K-P:n liitto, MackFinn Teollisuus Oy, MacSteel Oy, Megakone Oy, Oy Merinova Ab Oy Metsä-Botnia Ab, Metsähallitus, Metsätyö Oy, Mikava Oy, MindSpirit Oy, MSK group Oy, MTK-Keskipohjanmaa, Mäkelä Alu Oy, Nammo Lapua Oy, Nordautomation Oy, Nordea, Nuorisokoti Nummela/Etappi-ryhmä ry, OK Perintä Oy, Olympus Finland Oy, Oy Närko Ab, OMG Kokkola Chemicals Oy, Osuuskauppa KPO, Osuuskunta Normilk/Maitojaloste, Osuuskunta Maitosuomi, Osuuspankkikeskus,
Vaasa Engineering Oy / VEO Oy, Vaasa Kojeistot Oy, Vaasa Service Oy, Vaasan ammattiopisto, Vaasan ammattikorkeakoulu, Vaasan kaupunki, Vaasan lääkärikeskus Oy/Remedi, Vaasan opiskelija-asuntosäätiö, Vaasan sairaanhoitopiiri, Vaasan Sähkö Oy, Vaasan yliopisto, Vaasan Yrittäjät, Valokki Oy, Vaskiluodon Voima Oy, Vattenfall Sähkönmyynti Oy, Oy Veho Ab, Veljekset Keskinen Oy, Vetelin kunta, VM-Carpet Oy, VM-Group Oy, Waasa Graphics Oy, Wasaborgin Näkökeskus Oy, Wärtsilä Finland Oy, YIT Service Oy, YIT Oyj, Valset Oy Ylistaron Terästakomo Oy, Ylitornion Betonituote Oy, Ähtärin Osuuspankki, Österbottens högskola.
a uv
JOKA-koulutukseen osallistuvien Ikäjakauma on 30 - 60 vuotta. Työkokemusta johtajana tai asiantuntijana vähintään 2 - 3 vuotta. Suoritettuna alempi / ylempi korkeakoulututkinto tai yrittäjätausta. Suurin osa opiskelijoista on keski- tai ylintä johtoa.
Lisätietoja Sari Soini p. 029 449 8201 sari.soini@uva.fi uva.fi/joka
Ilona Mannelin p. 029 449 8583 ilona.mannelin@uva.fi
a ok /j .fi
JOKA osallistujan profiili
LEVÓN-INSTITUUTTI on Vaasan yliopiston erillislaitos, joka tarjoaa yliopiston osaamista aikuiskoulutuksessa, tutkii ja tuotteistaa tutkimukseen pohjautuvaa tietoa asiakkaan tarpeiden mukaan. Levón-instituutti on valittu kahdesti Aikuiskoulutuksen laatuyliopistoksi ja Talouselämä-lehti on arvostanut johtamisen täydennyskoulutusohjelmamme Suomen halutuimpien joukkoon. Levón-instituutissa opiskelee vuosittain yli 6 000 opiskelijaa.
Layout Merja Kokko, VY
VAASAN YLIOPISTON KAUPPATIETEELLINEN TIEDEKUNTA on arvioitu kansainvälisesti laadukkaaksi.
Vaasan yliopisto Levón-instituutti VAASA HELSINKI SEINÄJOKI Wolffintie 34, PL 700 Arkadiankatu 28, 4. krs Kampusranta 9 65101 Vaasa 00100 Helsinki 60320 Seinäjoki p. 029 449 8000 p. 029 449 8000 p. 029 449 8000 uva.fi/levon
uva.fi/joka
uva.fi/mba
uva.fi/levon/koulutus