PALEFACE KIRJOITTI SUOMIRÄPIN VAIHEET LISÄKSI Jessica Alballe tyttö
{sivu 13}
HELSINKI Tiistai 16. 8. 2011 N:o 157 Sää Kello 14 +20°C
Bussi peruutti moottoritiellä Lentokenttäbussin kuljettaja ajoi maanantaina harhaan ja peruutti takaisin Tuusulanväylälle Bussikuski peruutti vielä 200–300 metriä Tuusulanväylällä Bussissa ollut kertoi, että matkustajat tuntuivat olevan peloissaan {sivu 08}
Uimarannalla ryysistä. Hietsussa juhli 14 000–16 000 ihmistä
Lukijan kuva
Vaara leikkipuistossa Leikkitelineen sahatut rakenteet olivat jonkin aikaa vaarallisesti kaikkien ulottuvilla Vantaalla Kyseessä ei kuitenkaan ollut ilkivalta vaan kesken jäänyt urakka {sivu 04}
Parkkiluolasto on jo louhittu Mannerheimintien alle louhittu Töölönlahden pysäköintilaitos on sisustusta vaille valmis {sivu 04}
Suomi lähellä kisapaikkaa Suomi voitti selvästi Portugalin koripallon miesten EMjatkokarsinnassa Helsingissä ja johtaa lohkoa, josta kaksi pääsee EM-kisoihin {sivu 12}
Keikkapaikalla on illalla arviolta 14 000–16 000 katsojaa. RONI REKOMAA/LEHTIKUVA
Rihanna antoi fanien odottaa
Supertähti Rihannan keikka ja koko On the Beach -tapahtuma Helsingin Hietaniemessä alkoi poliisin kannalta yllättävänkin rauhallisesti maanantaina. – Yksittäisiä pikkujuttuja on ollut, kertoi poliisitoimintaa johtanut Lasse Jortikka Metrolle kello 22.30 jälkeen. Päivän aikana lavalle ehti kavuta useita suosikkiartisteja. Pääesiintyjä Rihannan piti aloittaa esiintymisensä kello 21.15, mutta tähti saapui lavalle lopulta reilun tunnin myöhässä. MERI LIUKKONEN
Mikä auttaa, jos mieli ei jaksa? Loma ei välttämättä poista vakavaa stressiä tai masennusta. Trendit esittelee vinkkejä jaksamiseen. {sivu 11}