20121019_fi_helsinki

Page 1

MIRAN MOPO SAATTAA KEULIA RÄVÄKÖISSÄ ROKKIKOHTAUKSISSA PMMP-LAULAJALLA ON RENTISSÄ RANKKA ROOLIHAHMO

VÄRKKÄÄJÄ,

SUUNTAA KAAPELILLE

AKUUTA 2012 PERJANTAI 19.LOK

AA HARRASTEET WÄRK:FEST KOKO

EEN SIVU IMEEN KOLVISTA KUTIM

2

ANNIKA LOHI

JOUKO PIHO bloggaaja saisi oman entävin poliittinen Jos Suomen hämm , tulisiko sen nimeksi Piholla? tosi-tv-sarjan

I PROVOKAATTOR PROFEETTA JA

METRO O WKD

JANNE FLINKKILÄ

metrowkd@sanoma.fi

PA

S IL

A

|T AP

IO

LA

GA

RD

EN

ään. että vastatkaa Twit- sieläm llilla on 38 000 – Raamattu sanoo, ästi ja kärsivä Alexander Stubbi aletaan etsiä kotajille lempe Jos ter-seuraajaa. ista bloggaajaa, kär- vastusSitä olen noudattanut. ellä sesti. kseen, kun fooruhutuinta poliitt Piho sai tarpee 65-vuotias eläkke otsikolla keen nousee Jouko Piho. n viestiketju sa”. avattii ja: milla a huoris oleva opetta narkkaa ja käy Loviisassa kotins ausPiho kättelee a vieraansa pääs- ”Piho kunnianloukk sin että Harkit – in, Ajattel alaovella ja skanna n nostamista. kin, syyttee lapsenlapseni törmää netä varpaisiin. a kuin netissä on mitä jos – Näytät samalt työt on tehty. Oma nahkani tissä tuollaiseen.Olen tottunut, että Piho sanoo. Tausta t. kaksi Pihon kirjoipi- parkkiintunuttäni epäillään. Se on Viime viikolla Suomen luetuim mielentervey mahdollistaa tusta oli Uuden ä. Ensimmäisen ajan ilmiö. Netti telun. en blogien kärjessn sormus, joka Pi- tämän laisten hörhöjen kirjoit aiheikaiken Obama ee varmoja . Toinen aiheena oli hoPiho luettel ylistää Allahia haluhon mukaan ävät intohimoja: Jumala herätt jonka jotka tä, ta, Kun niihin . kertoo viestis EU-asiat, Israel. in Netanyahulle ioita aa välittää Benjam öydän ääreen. mous, etään Raamatua, profet alntät yhdist Istumme sohvap toja, kommenttike i Suomen laillikir- ja salaliit ua. Tässä Piho perust paukk , koska oli saanut siin en mesuuspuolueen potkut sekä kokoo- kavat lökohtaisuuk Henki olen – tä takia yhmis ensa kraajoitust a tai ihmisr kristillisdemo värikästä kielhalli- ne. Asioist muksesta että nyt turhankin olen teena on päästä on vielä käyttä yritän nyt varoa, koska teista. Tavoit Sitä mutta siihen tukseen 2015, essa on yhdeksän jä- tä. mat bannit. saanut muuta toteutuvat, uusi matkaa. Puolueole rekisteröity. Jos Pihon visiot vie kohti kontsentä eikä sitä leikekirjaansa. Pertstys anjärje a sananvapautt rip- maailm Piho näyttää ltiota. Silloin internet suljehänet Fingerpori-st rolliva ikuisti ja Jarla ti rajoittaa Vesa lukee uutista perinteisten piin. Siinä Heimo ta ”pihoille”. Seu- aletaan lla Silloin Piho palaa veden taan. en pariin. Hän kävi 90-luvu tulvavesien nousus ssa Piho istuu Jouko Turkan et- kanavi raavassa ruudu essa ja sanoo, sdessä dialogia valtaamassa huoneajan merkki. On- Iltaleh , joka kyseenalaisti neitsee kanssa eesta oli poisVastin tä tämä on lopun malla. in. tihutta mivain . täsyntymisop ti: ”Ei Jumala neksi nyt sataa in profetioihini Pihon kaneet – Siinä viitatti kappa- tettu impotentti ole”. ullani yli 850 a välillä tv-saar Niitä on kotisiv saivat 15 klikkaus- kään aika Luennointi kohoa ne kin Alussa kuiten letta. uottiin. Nyt on n, luku nousi muuta ta päivässä. Piannyt kävijöitä on joka naajan pyhimpään: työhuoneesee ja siirtyä ja profetiat leviämaan sataan käsin provot iä, seiatta. päivä parituh istoria alkoi 90-lu- jostaPöydällä on kaksi läppär nki vät. . Hyllyssä hengel Pihon nettih Helsingin kaupuseil- nällä Jeesus Kristus on Jari Sarasvulla. Silloin seassa nekurs n kirjoje jat tietoko kertoo passitti opetta ui ja alkoi kirjoitella listen Sisäinen sankari. Piho ettu le. Piho innost Ulkopuolinen. 2003 vuon tään: hänelle on perust - löydös nimimerkillä ja ryhtyi kirjoiti- Facebookissa fanisivu. ut ykotisiv esittel hän avasi nimellään. Lopulljäi Piho lukee sivun lause tamaan omalla . Loppu vat, kun hän tekstin ääneen ämään. sesti hanat aukesi hänet virnist eläkkeelle 2007.miettiä, mitä kolle- saa – Kuuntele: ”Hieno – Ei tarvitse pansa nero.” heidän vanhem gat, lapset tai on myös aikaa. Kom- mies, aalien enajattelevat. Nyt vastailuun menee Kuntav änestys ja nakkoä intiin a. mento audess tuntia vuorok ti Uu- on käynnissä. helposti viisi Piho kirjoit Piho Syksyllä 2010 nykyi- Jouko blogissa, että taus- ei ole ehden Suomen eisyyden” Päivi dolla. sen ”homomyönt Parhaat to. Se oli liikaa mietalla on salaliit elle. Pihon pikkujoulut Räsäsenkin puolue entäneet myös hämm myynnissä nyt! Homlipiteet ovat ja ssionin Suomi24:n, Netmilla. me maforumin palstoi dissakin kävin tarjontam Katso joulu iltamme: – Punk in Finlan naurahtaa. isivu nett Piho fi kääntymässä, lle Piho ehtolapasila. www.ravin la.fi/espoo Punkfoorumi lähes tuhat www.sevil ti naputella *** i sin@sok.fi viestiä. Hän vastailykyynti ravintolam 800 nikkäästi kysym 020 1234 udelsiin, joissa tiin kaikkea raamatuntulkinPiho ei bloggaa noista sekon yksi niistä: oikeasti

HELSINKI

Perjantai 19.lokakuuta 2012 | n:o 193 | sää +12°

, koska vääristelee totuutta u. Pihon mukaan media tilanne on lavastett puku päällä vaan

Saatana hallitsee

maailmaa valheide

n avulla. Tämä

Suomi ei päässyt YK:n turvallisuusneuvostoon

Tappio. Suurin odotuksin viritetty hanke Suomen pääsemiseksi YK:n turvallisuusneuvostoon päättyi mahalaskuun. Australia ensimmäisellä. Länsi-Euroopan ja muiden maiden ryhmän paikka meni Australialle, joka valittiin äänestyksessä ensimmäisellä kierroksella. Luxemburg toisella. Suomi hävisi Luxemburgille toisella äänestyskierroksella äänin 131–62. SIVU 16 PATRICK WIKBLAD

Lukijan kuva

LUKIJAN KUVA

100 euroa

Soppatykki sytytti ilmiriidan Soppa kiehahti yli asunnottomien yössä Helsingissä, kun perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaat saapuivat jakamaan soppaa vastoin järjestäjän toiveita. SIVU 06

Kuljettajat puhuvat yhä kännykkään

Poliisi valvoo tällä viikolla liikennettä tehostetusti Helsingissä. Erityisesti matkapuhelimen käyttäminen ajon aikana on edelleen ongelma. SIVU 04

MAINOKSET KOVILLA

Vandaalit ja tuuli aiheuttavat ongelmia SIVU 04

Kuntavaalien mainokset kärsivät ilkivallasta ja kovasta tuulesta pääkaupunkiseudulla. Helsingin Tammisalossa vandaalit olivat iskeneet mainoksiin.

Lapinpöllö liihotteli Helsinkiin n Helsingin Paloheinässä havaittiin viime viikonloppuna eteläisessä Suomessa harvoin nähty lapinpöllö. SIVU 11


+

TÄNÄÄN

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 19. lokakuu 2012

Lukijan kuva

TAINA PITKÄNEN

LUKIJAN KUVAT

LEFFALIPUT

TÄNÄÄN

1. Lataa Shortcutsovellus puhelimeesi 2. Ota kuva sivusta ja katso kuvat härskeistä kasviksista! 3. Jaa sivu kavereillesi. Lue tarkemmat ohjeet sivulta 14.

Härskit kasvikset huvittavat jälleen een

Huvittavat, härskit, söpöt tai muuten kierot kasvikset ovat innoittaneet lukijoita jälleen tänäkin syksynä lähettämään kuvia. Naisporkkanoita, härskejä sieniä, Angry Birds -tomaatteja ja sydänperunoita. Kuvien runsaasta sadosta päätellen siveettömiä syötäviä ei tarvitse laarista pahemmin etsiskellä, vaan niitä kasvaa jo kuin pornosieniä sateella. SANNA JOMPERO Kolme kommenttia Omakaupunki.fistä

Suuttunut asiakas riehui sosiaalitoimistossa ”Rikkoutuneen lasin tilalla olisi saattanut olla virkailijan kasvot. Tällaiset raivot pitää ottaa kiinni ja laittaa vähäksi aikaa jäähtymään. Sitä varten on poliisiputkia ja sairaaloita.”

Kännykuvat numeroon 17181

Oletko nähnyt pöllön luonnossa?

ERKKI A

Ulko-oven lasi hajosi, kun asiakas paiskasi vuoronumerolaitteen sitä päin.

HUOH

Tänään Huomenna 20. lokakuuta 15:00 21:00 3:00 9:00 15:00 21:00

+12 +11 +10

+9

8:11

+10

+1

+2

+9

+10

17:57

MIKKO LUUKKAINEN TOIMITTAJA mikko.luukkainen@sanoma.fi

+11 +12 +11

On tullut taas se aika, kun suomalaisen pitäisi päättää, ketä äänestää kuntavaaleissa. Siinäpä vasta haaste. Tähän mennessä mieleen on jäänyt äänestyspäätöksen kannalta lähinnä epäolennaisia asioita. Esimerkiksi se, kun puolueet juoksivat kuukausitolkulla ympäri maata metsästämässä ehdokkaita listoilleen. Sen jälkeen kehuttiin, kuinka monta ehdokasta kukin oli saanut satimeen. On tietysti demokratian kannalta olennaista, että saadaan motitettua ihmisiä, joita kansalaiset sitten voivat äänestää. Ja se, kun perussuomalaisten Helsingin piirin puheenjohtajan paikalta pois potkittu Juha Väätäinen haukkui Timo Soinia läskiksi. Päiväkodissa tällaisista itkuraivareista seuraa puhekielto, mutta eduskunnassa kärrätään kamerat eteen ja sanotaan, että kerro lisää. Media Asialinjalla rakastaa persuraivareita. ”Viihde ei kanna Ja tietysti Per pitkälle äänestysko- Looks, tuo sivuspissa.” to, jossa esitellään persuehdokkaita kuvin. Voi sitä lippalakkien, partakarvojen ja välkehtivien leijonariipusten määrää. Että tällaista on jäänyt mieleen. Haukkumista ja ilkkumista, viihdettä. Ongelma kuitenkin on, ettei viihde kanna pitkälle äänestyskopissa. Jos vaalitulos määräytyy julkisuuden perusteella, perussuomalaiset ottavat taas rökälevoiton. Persut hallitsevat julkisuutta sekä tarkoituksella että tahtomattaan. Kun hallituspuolueiden ykkösnimet perustelevat sanahirviöitä – kuten hallituksen kunta- ja palvelurakenneuudistus ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus – Timo Soini ilmoittaa ykskantaan, että tärkein kuntavaaliteema on euroalueen talouskriisi: ”Turha sanoa, että meillä ei ole rahaa koulukyyteihin ja vanhuspalveluihin, jos meillä on mättää rahaa etelän helmaan.” Juupa juu. Mutta kai kaikissa kunnissa ja kaupungeissa on tärkeitä paikallisia kysymyksiä, joista pitää voida keskustella ihan eurokriisistä irrallaan. Niitä asioita, joiden perusteella äänestyspäätös pitäisi periaatteessa tehdä. Se on sitten äänestäjästä kiinni, jaksaako hän perehtyä kunnolla oman kuntansa asioihin, tutkia vaaliohjelmia, ehdokaslistoja ja vierailla vaalikoneissa.

+13

+11

Löytyykö avaruudesta elämää?

+13

0

76% KYLLÄ

-1

+20

+4

+9

+10

4

+10 +12 6

10

4

+11

Nenäpäivä

+24 +23 +27

+18 +5

+9

+7

+15

+25

+12

+5 4

+16 +19

+21

+2

2

+4

7

+19

0

0

Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa omakaupunki.fi.

PUUROT JA VELLIT

”Tuet kuukaudeksi pois, niin oppii olemaan kunnolla.”

Edellinen kysymys

24% EI

”Se riehuminen on asia erikseen ja siitä tulee hänelle asianmukaiset seuraamukset. Mutta hänen lakiin perustuva oikeutensa saada tarvittaessa sosiaalitukea on taas toinen asia, jota ei pidä sotkea tähän.”

LUKIJAN KUVA

Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@sanoma.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO

Päivän kysymys

Kolumni

LÄSKIVIIHDETTÄ

Katso lisää kuvia älypuhelimellasi!

Ota kuva, lähetä viesti

02

4

+16 +26 +20 +26 +33 +30 +35 +30 +32 +16

+18 +23 +20 +24 +18 +14 +19 +30 +10 +23

”Jos joku kokee, että lärvistäni tai ammattitaidostani voi olla apua tällaisessa asiassa, en voi kuin sanoa joo.” Juontaja-käsikirjoittaja Jenni Pääskysaari kertoo, ettei häntä tarvinnut kauan houkutella mukaan Nenäpäivä-projektiin. Lue koko juttu osoitteessa www.metrolive.fi


Helsingin Vihreiden Nuorten

kunnallisvaaliehdokkaita tavattavissa Vihreiden vaalikontilla Kolmen Sepän patsaalla 928

933 jasminhamid.fi

vernacastren.fi

Verna Castrén, 23, Munkkivuori

valtiotieteiden yo

952

Jasmin Hamid, 28, Lauttasaari

varavaltuutettu, TeM, yrittäjä

956 emmakari.

kansanedustajan avustaja, kaupunginvaltuutettu

annakoppanen.fi

Marlon Moilanen, 19, Meri-Rastila

oikeustieteen yo, Helsingin Vihreiden Nuorten puheenjohtaja

1023 liljat.fi

Lilja Tamminen, 25, Malminkartano

graafinen suunnittelija, yo

Ernesto Hartikainen, 29, Kruununhaka

DI, kauppatieteiden yo

990

pilvinummelin.fi

sairaanhoitaja, valtiotieteiden yo

1028 tuomastuure.fi

Tuomas Tuure, 25, Munkkiniemi

valtiotieteiden kandidaatti, kehityssihteeri

pääsihteeri, FM

pääsihteeri, oik. yo

Maria Ohisalo, 27, Hermanni

VTM, projektitutkija

Toivo Laitinen, 23, Alppiharju

valtiotieteiden yo, ravintolatyöntekijä

siljauusikangas.fi

Silja Uusikangas, 19, Etelä-Haaga AMK-opiskelija

viljamikankaanpaa.net

Viljami Kankaanpää, 22, Vallila biologian ja antropologian opiskelija

turkkalouekari.fi

Turkka Louekari, 28, Puotila taloustieteen opiskelija

1001 simoraittila.fi

Simo Raittila, 23, Kannelmäki

opiskelija, toimittaja

1032

1030

950

971 toivolaitinen.fi

mariaohisalo.fi

Äänestä ennakkoon viimeistään 23.10. tai vaalipäivänä 28.10. Et tarvitse muuta kuin henkkarit mukaasi! nuhevi.net

Aaro Häkkinen, 24, Sörnäinen

katriratkaisee.fi

987 Pilvi Nummelin, 23, Kallio

aarohakkinen.fi

968

Anna Koppanen, 29, Ullanlinna

975 marlonmoilanen.fi

ernestohartikainen.net

Katri Korolainen-Virkajärvi, 27, Töölö

tekniikan kandidaatti

941

935

958

fi

Emma Kari, 29, Kallio

Ohjelmassa musiikkia, tanssia ja nuoria ehdokkaita, hauskanpitoa ja painavaa politiikkaa.

1007 markorosenholm.fi

Marko Rosenholm, 24, Lauttasaari

farmaseutti

1036 inkavenet

vaara.fi

Inka Venetvaara, 28, Töölö

kultaseppä, kotiäiti

mariavuorelma.fi

Maria Vuorelma, 29, Lauttasaari

MMK, koordinaattori

ILMOITUKSEN MAKSAA HELSINGIN VIHREÄT NUORET.

tänään pe 19.10. klo 18-20


1

UUTISET

Metsästäjät vaativat

Suden pyyntiin vapautta Metsästäjäliitto esittää, että myös eteläisessä Suomessa olisi mahdollista poistaa vahinkoa aiheuttavat sudet poikkeusluvalla ilman kiintiötä. Vastaava menetelmä ollaan ottamassa käyttöön poronhoitoalueella. Metsästäjäliitto esittää maa- ja metsätalousministeriölle antamassaan lausunnossa myös, että sudelle on myönnettävä niin sanottuja kannanhoidollisia pyyntilupia. Liiton mukaan se on tarpeen, koska hallittu metsästyspaine pitää susikannan ihmisarkana. STT

Componenta vähentää Konepajayhtiö Componenta aloittaa säästöohjelman ja vähentää 550 työntekijää. Vähennykset toteutetaan irtisanomisilla pääosin ensi vuoden aikana. Irtisanomiset kohdistuvat ennen kaikkea tuotantoon. Componentalla on tuotantolaitokset Suomessa, Ruotsissa, Hollannissa ja Turkissa. STT

Kokonaisuudessaan vähennystarve on 550 työntekijää

Suomessa vähennetään noin 120

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 19. lokakuu 2012

04

Vaalimainokset saavat taas kyytiä Kuntavaalit. Vaalimainokset ovat jälleen joutuneet niin tuulen kuin vandaalienkin runtelemiksi. Ilmiö on tuttu jo aikaisemmilta vuosilta.

Vaalimainostelineet ovat kärsineet ilkivallasta eri puolilla Helsinkiä. Katujen varsille telineisiin pystytettyjä mainoksia on töhritty ja osa kasvokavalkaadeista on revitty jopa pois telineistään. Esimerkiksi Kansalaistorin kupeeseen pystytettyjä Vihreiden vaalimainoksia on tuunattu uuteen uskoon. Töhrijöitä ovat innoittaneet Hitler ja Lenin. Ilkivalta käy kalliiksi, sillä katumainokset ovat merkittävä kuluerä ehdokkaiden vaalikampanjoissa. Myös viime päivien kova tuuli on tehnyt tehtävänsä ja kaatanut mainostelineitä mennessään. Tuulta enemmän telineitä riepottelee ilkivalta. Ilmoituksia korjauskohteista JCDecauxille on tullut erityisesti keskustan alueelta ja toistakymmentä kiloa painavia telineitä käydään korjaamassa 3–4 telineen päivävauhdilla. Telineet kaatuilevat, koska niitä pystyssä pitäviä 40 kilon painoisia betonipainoja siirretään pois paikoiltaan. Ilmiö on tuttu aikaisemmilta vaalivuosilta. Telineen kaatuessa alla saattaisi huonolla tuurilla olla vaikkapa pieni lapsi. Miksi telineitä ei muuteta sellaisik-

Ennakkoäänestys Päivittäin annetut äänimäärät ja äänestysprosentti kuntavaalien ennakkoäänestyksessä *Tilanne klo 21 % Ääniä, kpl Keskiviikko 3,6 156 628 Torstai* 3,6 156 653 Yhteensä 7,3 313 581

KÄYNNISSÄ. Ennakkoäänestäminen alkoi keskiviikkona 17. lokakuuta ja päättyy 23. lokakuuta.

VAALIPÄIVÄ. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 28. lokakuuta.

HYVÄ MUISTAA. Kuntavaaleissa voi äänestää vain oman kunnan ehdokasta.

LUKIJAN KUVA

50 euroa

si, ettei niitä pystyssä pitäviä betonipainoja saa irrotettua telineestään, JCDecauxin toimitusjohtaja Klaus Kuhanen? – En mä lähde tohon mukaan ollenkaan. Kaikkihan on mahdollista. Telineet ovat olleet meillä käytössä pitkään. Ne ovat alumiinitelineitä ja hyviksi havaittu. Volyymi on suuri ja silloin tällöin ilkivalta kohdistuu niihin. Paras tapa estää ilkivaltaa on, että ne korjataan mahdollisimman pian. Helsingissä on 216 vaalimainostelinepaikkaa. Helsingin kaupunki on tilannut telineet JCDecauxilta. Kaupungilla ja yhtiöllä on sopimus, että JCDecaux on velvollinen pystyttämään telineet ennen vaaleja asianmukaisesti ja sovituille paikoille. Rakennusvirasto on saanut palautetta esimerkiksi Pasilassa kaatuneesta vaalimainostelineestä. – Olemme tiedostaneet toki tämän vuodenajan. Sekä telineiden pystyssä pysymisestä että ilkivallasta on keskusteltu JCDecauxin kanssa, toteaa alueidenkäyttöpäällikkö Jussi Puutio rakennusvirastosta. Vaalimainosten tuhoaminen on rikoslain nojalla rangaistava vahingontekorikos. Vahingonteosta voidaan tuomita sakkoa tai enimmillään vuosi vankeutta.

SANNA JOMPERO

sanna.jompero@sanoma.fi

STT, lähde: Oikeusministeriö

Nokia. Lumiat jäivät kaupan hyllyille Nokian Lumia-puhelinten kauppa hyytyi pahemman kerran heinä–syyskuun aikana, ilmenee yhtiön torstaina julkistamasta osavuosikatsauksesta. Lumioiden yhteenlaskettu myynti jäi 2,9 miljoonaan kappaleeseen, kun niitä edellisellä neljänneksellä myytiin sentään neljä miljoonaa. Menekki tyssäsi tietoon, ettei nykyisiä Lumioita voi päivittää pian myyntiin tulevalle Windows 8 -alustalle. Entinen kännykkämarkkinoiden ykkönen on älypuhelinmarkkinoilla kutistunut lilliputiksi verrattuna Samsungiin ja Appleen. Kaikkiaan Nokia myi 6,3 miljoonaa älypuhelinta, joista suurin osa oli Symbian-puhelimia. Yhtiön tulos ennen veroja heikkeni ja oli 671 miljoonaa euroa miinuksella. Liikevaihto kutistui viidenneksen 7,2 miljardiin euroon.

RAUNI LUMME

Kuntavaalit

Valopilkkujakin löytyi. Verkkoyhtiö NSN teki hyvän tuloksen ja peruspuhelimet kannattelivat yhtiötä. Varsinkin kosketusnäytölliset, kehittyvien maiden markkinoille suunnatut Asha-mallit ovat osoittautuneet menestykseksi. Nokia kauppasi niitä viime neljänneksellä 6,5 miljoonaa kappaletta. STT

Katso lisää kuvia älypuhelimellasi! 1. Lataa Shortcutsovellus puhelimeesi 2. Ota kuva sivusta ja katso lisää kuvia vaalijulisteista! 3. Jaa sivu kavereillesi. Lue tarkemmat ohjeet sivulta 14.

Vaalimainokset lojuivat telineineen maassa Elielinaukiolla tiistaina. Sakkoja runsaasti

LUKIJAN KUVA

LEFFALIPUT

Vuoristorataa •

HEILAHTELU. Osavuosituloksen julkistamisen jälkeen voimakkaasti heilahdellut Nokian osakekurssi nousi torstaina Helsingin pörssissä 1,0 prosenttia. Osakkeen päätösnoteeraus kohosi 2,22 euroon. YLIN JA ALIN. Kurssi kävi pian tulosjulkistuksen jälkeen korkeimmillaan 2,42 eurossa ja alimmillaan 2,10 eurossa.

Sohva roihahti liekkeihin

Sohva syttyi palamaan Helsingin Punavuoressa torstaiaamuna. Pelastuslaitos sai hälytyksen kerrostaloasuntoon Albertinkadulle hieman ennen kello kahdeksaa aamulla. Kukaan ei tullut päästämään pelastajia sisään, joten nämä mursivat asunnon oven. Palon tiettävästi itse pyyhkeellä sammuttanut miesasukas löytyi sohvalta nukkumasta. Hän selvisi vammoitta. Alkoholilla oli todennäköisesti osuutta tapahtuneeseen. METRO

Liikenne poliisin erityistarkkailussa Poliisi valvoo liikennettä tehostetusti tällä viikolla Helsingissä. Torstaiaamuun mennessä suullisia ja kirjallisia huomautuksia oli kertynyt liki 150 ja sakkolappuja kirjoitettu kynä sauhuten. Erityisesti matkapuhelimen käyttäminen ajon aikana on edelleen ongelma, vaikka hands free -laitteen käyttö on ollut lain mukaan pakollista jo vuosikausia. Tehovalvonnassa narahti 85 kännykän käyttäjää. Ilman turvavyötä huristelleita puolestaan oli 44. Poliisi jakoi rikesakkoja myös 22 pyöräilijälle, joiden kulkupeleissä ei ollut valoja. Liikennettä on tarkkailtu tehostetusti päivittäin noin 20 poliisimiehen voimin. Tehovalvonta jatkuu vielä perjantaina ja lauantaina. METRO


TIMANTTIKORUPÄIVÄ LA 20.10. klo 11-16

ikuista kauneutta vuodesta 1918

Suomen Kultakello, Mikonkatu 6

Nyt Citykäytävän myymälässä Suomen suurin valikoima SKAGEN-kelloja

Juliette Design Assi Arnimaa - Uusi korusarja nyt myymälässämme

OSTA

3 MAKSA 2

Juuri nyt tarjoamme edullisimman sormuksen ilmaiseksi. Sormusten hinnat alk. 39€. Tarjous on voimassa 4.11. 2012 saakka. Suomen Kultakello, Mikonkatu 6

Mikonkatu 6, Helsinki, 09-23150005 ma-pe 10-19, la 10-16, www.suomenkultakello.fi

Kultakello

in t ie

len

Kotimaisen sohvan ja sängyn ostajalle

HYVITÄMME VANHASTA

i

E1

120

Valmistamme sohvat ja sängyt 20 vuoden ammattitaidolla. Osta suoraan valmistajalta!

kk

AN FF lip -SO SSÄ Tii I OM ISI A! III SU ENT ISS HÄ LO KE TI 8 n oja

V ih d

Kotimaan sohvat & sängyt K

Tiilipojanlenkki 6 Vantaa, Petikko

T E S I A J A V A A TIKOSS OISSA! E P N A A IL VANT ISISSÄ T T N E N OFFA SUOMI-S

klo 9 LA 20.10. -1 0 1 lo k 0. PE 19.1

U 10-16 S

Citykäytävä, Aleksanterinkatu 21, Helsinki, p. 09-662 760, ma-pe 10-19, la 10-17

1000€

sohvastasi ja jopa sängystäsi 20-

än intä väh Voimassa 23.10. asti.

Valmistamme sängyt 20 vuoden ammattitaidolla. Maailman parhaat sängyt

PALLADIUM pring Meiltä saat sellaisen sängyn kuin haluat! Myös mittatilaustyönä!

10-19 TI 23.10. klo 9 -1 0 1 lo MA 22.10. k lo 12-16 21.10. k

täilevällä Vartaloa myö ella ks itu us jo lposti Sohvasta he uode! tukeva parivaatikko! tel + vuodevaa

Rajuun avajaishintaan!

LEVEYS HULPPEAT 290cm!

Alk. Sara-kankaalla. Takuukangas.

JUMBO-JÄTTIKULMASOHVA

kä Valmistettu

sityönä Su

377,-

VUOKATTI parisänkypaketti 160x200cm

(798,-)

KOTIMAAN Rajuun avajaishintaan!

KOTIMAAN

BELLE-VUODEKULMADIVAANI

477,-

eiluun! Muhkeaan ol

(1849,-)

Petauspatja myydään erikseen.

199,-

(798,-)

Rajuun avajaishintaan!

1 paketti/talous.

! Aitoa nahkaa

Alk. Sara-kankaalla. Takuukangas.

omessa.

noja! Korkea selkä

PAKETTIHINTAAN!

EROS 3-istuttava + 2 nojatuolia Upealla antiikkiverhoilulla. Saatavana useilla nahka väreillä ja sisustuskankailla. NYT YHTEENSÄ!

KOTIMAINEN FINLANDIA CLASSIC -NAHKAKALUSTO

Rajuun avajaishintaan!

995,-

(1990,-)

Väri: vihreä. Saatavana muilla väreillä. Rajuun avajaishintaan!

! Aitoa nahkaa

Rajuun avajaishintaan!

3+2-istuttava

NYT YHTEENSÄ

Stripe(1795,-) kankaalla. Petauspatja myydään erikseen.

499,-

Kotimaan sohvat & sängyt

FINLANDIA STRIPE-runkosänkypaketti 120x200cm

100,-

(398,-)

www.suomensankytukku.fi VANTAAN PETIKOSSA SSA! SUOMI-SOFFAN ENTISISSÄ TILOI Raj. avajaiserä!

1 paketti/talous.

SUOMEN SÄNKYTUKKU Tiilipojanlenkki 6, 01720 Vantaa ma-pe 10–19, la 10–16, su 12-16 puh: 040-559 2608


lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 19. lokakuu 2012

UUTISET

06

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Perussuomalaisten ehdokas väittää, että heidän autoissaan ei ollut puolueen tunnuksia. Kuva todistaa toisin.

Perussuomalaisten soppa suututti Soppakohu. Asunnottomien yön järjestänyt kansalaisjärjestö syyttää perussuomalaisten ehdokkaita tapahtumalla ratsastamisesta. Perussuomalaisten mukaan politikoinnista ei ollut kyse. Soppa kiehahti yli asunnottomien yössä Helsingissä, kun perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaat saapuivat keskiviikkona Hakaniemen torille jakamaan soppaa vastoin järjestäjän toiveita. Tapahtuman järjestänyt Asunnottomien yö 2012 -kansalaisjärjestö oli etukäteen ottanut yhteyttä kaikkiin puolueisiin ja toivonut, että tapahtumaa ei käytettäisi vaalikampanjointiin. Tapahtumakordinaattori Hanna Piiraisen mukaan kaikki muut puolueet pyyntöä noudattivat, mutta perussuomalaiset saapuivat torille autoineen jakamaan soppaa. – Ensinnäkin, mulla oli täysin tunnukseton auto eikä ainuttakaan flyeria jaettu, soppaa jakamaan saapunut Arto Pois kaupoista

Kaurahiutaleissa homemyrkkyä

Semper vetää pois markkinoilta erän gluteenittomia kaurahiutaleita, sillä niissä on havaittu homemyrkky DONia. Pois vedetään 500 gramman pakkaukset Semperin gluteenittomia kaurahiutaleita, joiden parasta ennen -päiväys on 26.9.2013 klo 00.00–08.30. Takaisinveto ei koske muilla päiväyksillä tai kellonajoilla varustettuja pakkauksia. DON on homemyrkky, jota esiintyy viljassa, viljatuotteissa ja rehuissa. Kuluttajia pyydetään hävittämään pakkauksen sisältö ja palauttamaan tyhjä pakkaus hyvitystä varten omien yhteystietojen ja tilinumeron kanssa Semperille osoitteeseen Oy Semper Ab, 617133 Asiakaspalautus, PL 80, 02631 Espoo. Postimaksua ei tarvitse maksaa. STT

”Atte” Koskinen sanoo. Koskinen puhuu ilmiselvästi muunneltua totuutta, sillä kuvassakin näkyy auton kylkeä koristava perussuomalaisten mainos sekä hänen oma ehdokasnumeronsa. Koskinen sanoo olleensa torilla soppaa jakamassa monena vuonna, ja hänen mielestään kyse on perussuomalaisten vainoamisesta. – Siellä oli vihreilläkin teltta ihan esiintymislavan vieressä ja flyereita jakoivat, Koskinen väittää. Tapahtumakordinaattori Hanna Piirainen kiistää väitteen. – Vihreiden yksi ehdokas jakoi Vihreä Lanka -lehtiä, koska niissä oli asunnottomuutta käsittelevä kirjoitus, mutta lopetti heti, kun pyysimme, Piirainen sanoo. Piiraisen mukaan kehotusta olla politisoimatta tapahtumaa noudattivat myös Helsingin demarit, jotka olisivat halunneet antaa lavalla tapahtumalle vastikään myöntämänsä tuhannen euron Yhteiskunnallinen teko -palkinnon. Nyt he antoivat palkinnon huomaamattomasti. Ruoka tapahtumassa olisi järjestäjien mukaan riittänyt vallan mainiosti myös ilman perussuo-

Tunteet kuumenivat

”Jollekin järjestäjälle sanoin kyllä, että suksii kuuseen.” Arto ”Atte” Koskinen, perussuomalaisten kuntavaaliehdokas

malaisten keittämää soppaa. Kun perussuomalaiset eivät suostuneet sopan jakelua järjestysmiesten pyynnöstä huolimatta lopettamaan, vaan järjestysmiehille huudeltiin jo asiattomuuksia, päätettiin paikalle kutsua poliisi. Partio puhuttikin kiistan osapuolet, mutta ei ryhtynyt muihin toimenpiteisiin. Koskinen on asiattomuuksien huutelusta täysin toista mieltä. – Tämä on vain yksi näkemys. Tälle jollekin järjestäjälle sanoin kyllä, että suksii kuuseen, kun hän tuli jotain tapahtumailmoitusta esittelemään. Näkisin tämän niin, että tällaiset tapahtumat ovat vapaata riistaa, ja niin näki poliisikin. Sodassa ja rakkaudessa kaikki keinot on sallittuja, Koskinen toteaa.

JUKKA HIIRO

jukka.hiiro@sanoma.fi

Liikennevirasto. Riita pääjohtajan pakkoerosta Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) ja Liikenneviraston pääjohtajan paikalta eroamaan pakotettu Juhani Tervala ovat täysin eri mieltä, miten tilanteeseen ajauduttiin. Tervala kertoi torstaina, että ministerin ilmoitus tuli yllätyksenä, koska hän ei ollut saanut varoituksia tai kirjallisia huomautuksia toimiensa vuoksi. Kyllönen muistaa asian aivan päinvastoin. Huomautuksia on annettu ”valitettavan monta kertaa”. – Hän on saanut lukuisia suullisia huomautuksia ja hän ei ole osannut vetää johtopäätöksiä. Kyllösen mukaan Tervalaa oli huomautettu toimintatavoista, suhtautumisesta hallitukseen ja eduskuntaan sekä ennen kaikkea johtamisesta virastossa. Tervala sanoi ymmärtäneensä, että eroon painos-

tamisen taustalla oli monia syitä. Kiista-asioina on mainittu muun muassa valtatie 8 -hankkeen palauttaminen suunnitteluun ja viraston työilmapiirin ongelmat. STT Tausta •

EROPÄÄTÖS. Liikenneviraston pääjohtaja Juhani Tervala ilmoitti maanantaina, että hän eroaa tehtävästään tammikuun alusta alkaen.

EPÄLUOTTAMUS. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun liikenneministeri Merja Kyllönen teki selväksi, ettei pääjohtaja nauti hänen eikä myöskään hallituksen luottamusta.

HUOLTA. Erojupakka nosti eduskunnassa huolen siitä, viivästyvätkö pitkään vireillä olleet tiehankkeet.


I T U A N N E N I Ä T T I V I Ä P

S O N N ALINVOIMAA E

Huolehdi vastustuskyvystäsi herkullisilla Valio Gefilus® tuotteilla ja tunnet olosi elinvoimaiseksi – ne ovat täynnä vitamiineja ja maailman tutkituinta maitohappobakteeria.

Kokeile u uutuusmak

Tutustu kaikkiin Valio Gefilus® tuotteisiin: valio.fi/gefilus.


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 19. lokakuu 2012

Kännykuponkisi, ole hyvä.

Naarmuja kaulaan

Naiset tappelivat tanssilattialla

Ravintolan tanssilattialla Vantaan Myyrmäessä syntyi käsikähmää naisten kesken torstaina aamuyöllä. Poliisipartio kutsuttiin selvittämään tilannetta aamukahden aikaan Iskoskujalle. Nujakassa oli osallisena neljä nuorta naista, joista yhdelle tuli poliisin mukaan naarmu kaulaan. Nainen kertoi saaneensa vamman, kun toinen nainen kuristi häntä. Kuristajaksi väitetyn mukaan naarmun kaulaansa saanut nainen tuli tanssimaan hänen ja kaverinsa väliin, kieltäytyi poistumasta ja potkaisi jotakuta. METRO

Moët Impérial 12 cl 10 € Fazer F8 Sweet Voimassa 18.10.–30.11.2012

KUVAA TÄSTÄ JA NÄYTÄ KASSALLA.

Pahoinpitely

Yrittäjä kuristi ovea potkinutta

Yrittäjä pahoinpiteli oveaan potkaissutta nuorta miestä kuristamalla tätä kaulasta Vantaan Mikkolassa keskiviikkoiltana ennen yhdeksää. Parikymppinen mies oli potkaissut liiketilan ovea. Asiasta suivaantuneena nelikymppinen yrittäjämies juoksi potkijan kiinni ja raahasi tätä kurkusta kiinni pitäen tapahtumapaikalle päin. Poliisipartio tuli paikalle hätäkeskuksen hälyttämänä. Uhrin kaulassa oli poliisin mukaan nähtävissä hiertymä. METRO

Sunnuntaibrunssi 21 € (etusi 8 €) Fazer F8 Tema Voimassa 21.10.–2.12.2012 Varaa pöytä ennakkoon.

Stockmann Helsingin keskusta, 8 krs puh. 020 729 6871· www.f 8.fi

12.–21.10. Tehtaanmyymälöiden

08

Bäckman kiisti lehden tietoja

ANTTI AIMO-KOIVISTO/LEHTIKUVA

Ilta-Sanomat. Suomalais-venäläisiä lapsikiistoja kommentoineella dosentti Johan Bäckmanilla on Ilta-Sanomien mukaan taustalla oma huoltajuusriita venäläistaustaisen äidin kanssa. Ilta-Sanomat kertoi torstaina, että suomalais-venäläisissä lapsikiistoissa venäläisäitien puolesta puhuneella dosentti Johan Bäckmanilla on ollut oma huoltajuuskiista venäläistaustaisen äidin kanssa. Bäckmanin mukaan uutinen hänen huoltajuuskiistastaan on osin virheellinen. – Minulla on ollut pitkä huoltajuuskiista, mutta äiti ei ole venäläinen eikä venäläistaustainen. Hän on suomalaisSivujuonne sähköpostista •

TUTKINTAPYYNTÖ. Johan Bäckman sanoo tehneensä poliisille tutkintapyynnön Helsingin yliopiston menettelystä. Tutkintapyyntö koskee muun muassa epäiltyä virkarikosta ja syrjintää.

TILI KIINNI. Helsingin yliopisto on kertonut sulkevansa Bäckmanin sähköpostitilin lokakuun lopussa, koska tämä ei ole opettanut pitkään aikaan yliopistossa.

TOINEN TULKINTA. Bäckmanin mielestä syy on todellisuudessa se, että hän on puolustanut julkisesti venäläisäitien ihmisoikeuksia.

Dosentti Johan Bäckman totesi torstaina, että hänen huoltajuuskiistansa käsittely julkisuudessa ei ole toivottavaa.

taustainen ja Suomen kansalainen. Hänen vanhempansa ovat myös suomalaisia, Bäckman sanoi STT:lle. Ilta-Sanomien selvityksen mukaan Bäckman seurusteli 2000-luvun alkupuolella naisen kanssa, joka oli muuttanut Neuvostoliitosta Suomeen vuonna 1990. Pari erosi jo ennen yhteisen lapsen syntymää. Bäckman on vaatinut oikeusteitse muun muassa lapsen muuttavan luokseen, mitä nainen on vastustanut. Käräjäoikeuden papereiden mukaan nainen perusteli kantaansa sillä, että heidän yhteistyönsä esteenä on muun muassa Bäckmanin kielteinen suhtautuminen naisen kansallisuustaustaan. Ilta-Sanomien selvityksen mukaan huoltajuuskiistan osapuolena oleva nainen on syntynyt Petroskoissa, käynyt siellä venäjänkielistä koulua

ja elänyt venäläisessä yhteisössä. Helsingin käräjäoikeuden papereista käy ilmi, että äidin nimi on tavanomainen suomalainen nimi. Vuosien oikeustaistelu päättyi viime vuonna siihen, että lapsen huoltajuus jäi äidille. Ilta-Sanomat kertoi, että Bäckman vaati prosessin aikana naiselle myös rangaistusta törkeästä kunnianloukkauksesta. Syynä oli naisen väite, jonka mukaan Bäckman olisi nimitellyt häntä muun muassa kansallisuuteen liittyvin solvauksin. – En ole nimitellyt. Naisen on todettu syyllistyneen kunnianloukkaukseen ja määrätty maksamaan minulle 1 500 euroa kärsimyskorvausta. Rikos oli kuitenkin vanhentunut, joten häntä ei tuomittu rangaistukseen, Bäckman kertoo. STT

Gaudeamus Ga KIRJA K & KAHVI

Victoria-lasisto, violetti snapsilasi 5,00 (8,00) vesilasi 7,00 (10,00) liköörilasi 7,00 (10,00) kuohuviinilasi 7,00 (12,00) valkoviinilasi 7,00 (12,00) punaviinilasi 7,00 (12,00)

MilanaDuo-lasipurkki paperinarutabletti 8,00 (12,00) 0,65 l 9,00 (14,00) 0,75 l 4,00 (6,50) musta ja ruskea 10,00 (16,00) 1 l 12,00 (18,00) 1,25 l

Ohj Ohjelmaa hje kirjakaupassamme: Pe Perjantaina erj 19.10. klo 13.00

Oval-varjostin 18,00 (28,00)

Kanava--t Kanava -tietokirjapalkinnon ehdokkaat vierailevat myymälässämme. vier

Rondolampunjalka 70,00 (115,00)

Ma Maanantaina 22.10. klo 16.30

hopea 42 cm

Kokki-sarja purkki 11,00 (22,00) hunajapurkki 16,00 (32,00) jauhopurkki 19,00 (38,00) piirakkavuoka 12,00 (24,00) keittiöpyyhe 5,00 (7,50)

uusi uus us tietokirjallisuuden ja hyv hyvän vä ruoan ystävän keidas Kaisaniemessä.

Aurora-torkkupeitto 46,00 (69,00)

harmaa, musta, valkoinen ja ruskea

Erä II-laadun keramiikkaa

-20%

Taanilan tunti! Kirjakaupan valikoimasta löydät Gaudeamuksen oman tuotannon Hannu Taanilan vieraina H sekä mm. Vastapainon, Atenan, Martti Turtola ja Maarit Korhonen. M Terra Cognitan, Ursan, Aalto Arts Booksin, Basam Booksin, Maahengen ja Into Kustannuksen kirjat laajasti. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Tervetuloa!

II-laadun hinnasta

Arto Mustajoki

Kevyt kosketus venäjän kieleen

TUOTTEITA RAJOITETTU ERÄ. EI PUHELINVARAUKSIA. HELSINKI Arabiakeskus, Hämeentie 135 A · ma–pe 10–19, la–su 10–16

Tarjous 26,80 € (Ovh 33 €) Vuorikatu 7, 00100 Helsinki




11

Nälkä ajaa pöllöt Stadiin Eläimet. Huono myyrävuosi usuttaa lapinpöllöjä etsimään ruokaa jopa pääkaupunkiseudulta asti.

Terveyttä jokaiselle Arjen turvallisuutta Yhteisöllisyyttä

Timanttiset peruspalvelut. Itsenäinen, vahva Espoo. FM, aineenopettaja 130 Kokoomus Espoo www.havu.fi

Pirkko Letto

itse maksettu

pirkko.letto@kolumbus.fi

johtava hammaslääkäri

7 Vantaa Tekoja työn ja oikeudenmukaisuuden puolesta

LUKIJAN KUVA

Jaana Lamminperä erä

50 euroa

Senior Risk and Compliance Officer fficer Varavaltuutettu

Turvallinen arki.

NINA HURU

sairaanhoitaja, luottamusmies

HeLsinki

www.jaanalamminpera.com

maksaa nina huru

kaupunginvaltuutettu

Etelä-Suomessa harvinainen vieras, lapinpöllö, istui koivussa Helsingin Paloheinässä sunnuntaina.

lä liikkuu hiiriä ja rottia. Ihmisille tai esimerkiksi lemmikkikissoille tai -koirille lapinpöllöistä ei kuitenkaan ole haittaa. Ihmisten ei pitäisikään häiritä saalistavia pöllöjä, sillä niille ateria voi olla ratkaiseva. – Pöllöillä on rankka talvi edessä. Hyvin iso osa niistä voi kuolla nälkään. Kuulostaa julmalta, mutta se kuuluu luonnon kiertokulkuun, Lehikoinen muistuttaa. Lapinpöllöt ovat nyt poikkeuksellisen aikaisin liikkeellä. Muuttoliike jatkuu talveen, ja lintuja voi tulla lisää vielä tammikuussakin. Erityisen paljon lapinpöllöjä Helsingissä oleili talvella 1983–1984. Silloin kaupungissa havaittiin peräti 62 pöllöä.

Huonolta näyttää

”Pöllöillä on rankka talvi edessä.”

611 HKI

kuva: eeva rinne

Terveitä päätöksiä

Aleksi Lehikoinen, intendentti

– Parhaimmillaan Suomenlinnassa oli jopa 6–7 yksilöä samanaikaisesti. Se oli hieno elämys lintuharrastajille, mutta pöllölle tietysti karu paikka. Niillä on varmasti ollut kovat oltavat, kun ne ovat joutuneet tulemaan kaupunkiin. Lehikoisen mukaan kaikista pöllöhavainnoista on hyvä ilmoittaa BirdLifen Tiira-lintutietopalveluun.

udesta kaikki kaune Suomen kattavin ja asiantuntevin kauneuslehti. Verkossa. Ilmaiseksi. k a i k k i k a u n e u d e s ta . f i

meri.liukkonen@sanoma.fi

Risto Rautava R Kaupunginhallituksen puheenjohtaja OlliValtonen HelsinkiMission toiminnanjohtaja

Taina Schorin-Keltto Tanssikeskus Footlightin rehtori

” ”Risto on nopea hah- “Me kulttuurin toimimottaja ja hyvä neujat olemme voineet vottelija – ominaisuuk- luottaa Riston sanaan vvo sia joilla on käyttöä ja tukeen. Lapset ja esimerkiksi kaupunnuoret ovat lähellä ginhallituksen johtami- hänen sydäntään. Kauggi punki tarvitsee ssessa. Sitä paitsi se on hyväntuulinen.” tällaista miestä.”

Kaupunki kuuluu kaikille

Saara Hyrkkö

KANSANEDUSTAJA JAANA PELKONEN TAVATTAVISSA KOLMEN SEPÄN PATSAALLA LAUANTAINA 20.10 KLO 12-16.

MERI LIUKKONEN

254

Kekseliäämmän Espoon asialla! Projektipäällikkö Tekniikan yo www.saarahyrkko.fi

213

www.ninahuru.fi

Helsingin Paloheinässä ihailtiin viime viikonloppuna erikoista siivekästä. Eteläisessä Suomessa harvoin nähty lapinpöllö seurasi maailman menoa koivun oksalta Keskuspuistossa. Suurikokoiset lapinpöllöt viihtyvät yleensä Lappeenranta–Heinola–Kokkola-linjan pohjoispuolella. Intendentti Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta kertoo, että tänä syksynä lajin edustajista on kuitenkin tehty havaintoja Porista ja Keravalta – ja nyt myös Helsingistä. – Se ei ole läheskään jokavuotista. Yleensä se liittyy tilanteeseen, että laajalla alueella Etelä- ja Keski-Suomessa on heikko myyrätilanne, jolloin pöllöt lähtevät nälkävaellukselle ja saattavat tulla rannikollekin, Lehikoinen kertoo. Myyrien määrä vaihtelee luonnostaan 3–4 vuoden sykleissä. Kun myyriä on vähän, petokanta romahtaa. Se puolestaan lisää myyrien määrää, jolloin pedoille riittää jälleen ruokaa, kunnes myyräkanta taas romahtaa petojen takia. – Koko Suomessa on nyt tosi heikko myyrätilanne, mikä varmasti ajaa pöllöt liikkeelle. Niiden pesinnätkin meni kesällä pieleen myyräkadon takia, Lehikoinen sanoo. Nälkävaellukselle lähteneet lapinpöllöt etsivät alueita, joilla ruokaa vielä on. Ne saattavat tulla myös lähelle ihmisasutusta, koska siel-

Isto Havu

Tiina Elo

Rohkeasti ympäristön puolesta MMM, toimistopäällikkö Valtuustoryhmän pj. www.tiinaelo.fi

Helsingin Kokoomus

Maksanut: Risto Rautavan vaalitukiryhmä

www.ristorautava.net

Mainoksen maksaja: Jaana Lamminperä

UUTISET


Helsingin perussuomalaise 590

Valentina Ahlavuo (sit.) Toimittaja, yrittäjä

599 Marko Ekqvist DI Systeemisuunnittelija

608 Kari Holappa Logistiikkapäällikkö

617 Erik Johansson Kiinteistönhoitaja

626 Seppo Karvola Isännöisijä

635 Matti Kopra Majuri evp., kiinteistönhoit.

644 Mikko Lahtiluoma Yrittäjä

591

Kyösti Ahonen Sarjakuvapiirtäjä

592

Toni Ahva Opiskelija

600

601

Elie El-Khouri Yrittäjä, rak.insinööri

Timo Elo Terveysalan yrittäjä

609

610

Taisto Hotanen Suunnittelija

618 Laura Jokela Opiskelija

627 Risto Karvonen Toimihenkilö

636 Heikki Korhonen DI, eläkeläinen

645 Maria Landén Kans.ed.av., valt.ryhmäs.

René Hursti Projektipäällikkö

593

Arto Ahvonen Konsultti

602 Christine Eskola Yrittäjä, toimittaja

611 Nina Huru (sit.) Sairaanh., kaup.valt.

619

620

Zorana Jovanovic Rakennusinsinööri

Markku Junnila Hovimestari, tarjoilija

628

629

Yrjö Kauppinen Ammattikoulun opettaja

637 Arto Koskinen Yrittäjä

646 Tarja Laxén Toimistopäällikkö

vaalit.perussuomalaiset.fi/#Helsinki

Jarmo Keto (sit.) IT-Yrittäjä

638 Ville Koskinen Järjestyksen valvoja

647 Heikki Lehti Isännöitsijä, päätoimittaja

594

Petri Alkio Tietoliikenneteknikko

603 Leila Fagerström Puhelunvälittäjä

612 Niko Huuskonen Myyntineuvottelija

621 Allar Kaasik Musiikin opettaja

630 Ilkka Kivijärvi Työnjohtaja

639 Jouko Kosonen Isännöitsijä

648 Harri Lehtimäki Myyntipäälllikkö

595

Jaana Björklund Toimistosihteeri

604 Eeva Finnig Erik.sairaanhoit., opisk.

613

596

Lauri Breeze Postityöntekijä

605 Jussi Halla-aho FT, kansanedustaja

614

Nuutti Hyttinen Heli Hämäläinen Projektipääll., OTK, KTM Tulliylitarkastaja, kTM

622

623

Seppo Kanerva Kirsi Kankaanpää Ye-kommodori, kaup.valt. Copywriter, lähihoitaja

631 Maritta Koivu Tilastohaastattelija

640 Erja Kouvo Yrittäjä

649 Timo Lepistö Lähihoit., työvalmentaja

632 Ray Koivula Yrittäjä

597

Victor Bruun Sekatyömies

606 Kyösti Helin Lakimies

615 Sirkka Hänninen Sosiaalityöntekijä

624 Helena Kantola Varatuomari

633 Kimmo Kokkila DI, Area Sales Manager

598

Marika Eklund Kondiittori, siistijä

607 Pentti Helin FM, opettaja

616 Markku Jantunen Yliopettaja

625 Jarmo Karttunen Yrittäjä

634 Riitta Koponen Sihteeri

641

642

643

Sirpa-Liisa Kuittinen Eläkeläinen

Tuula Kuusinen Yrittäjä, päätoimittaja

Heikki Laaksonen Perintäkäsittelijä LTS

650

651

652

Kalevi Lindberg Yrittäjä

Harri Lindell Päätoimittaja, yrittäjä

Tommy Lindqvist Sähköasentaja


et kunnallisvaaliehdokkaat 653

Kristina Ljungqvist Tiedottaja, pääluott.mies

662 Mauri Mäkinen Specialist, DI

671

654

Seppo Luukkonen Liikennepäällikkö

663 Mikko Naakka Ylivartija

672

Tom Packalén Ritva Palvalin Kansanedust., komisario Lastentarhanopettaja

680 Kai Rantanen Sähköasent., pysäk.tark.

681 Sampsa Riikonen Tutkija, väitellyt fys.

689

690

Katriina Sundqvist Yrittäjä

Teemu Suominen Desifektori

698

699

Yrjö Tukiainen Kiinteistövälittäjä

707 Pertti Villo Toiminnanjohtaja

Matias Turkkila DI, päätoimittaja

708 Samuli Virtanen Poliittinen sihteeri

655

Esa J. Marttinen Bioanalyytikko, toim.joht

664 Timo Nikoskinen Järjestelmätukihenkilö

673 Harry Parviainen Yrittäjä

682

656

Raimo Mattsson Kartoittaja

665 Maija Nikunlassi FM, lukion lehtori

674 Toni Paussu Yrittäjä

683

Pasi Ritaluoto Olli Sademies DI, laboratorioassist. Rikostutk., henkilöstökons.

691 Pekka Susimeri Anestesialääkäri

700 Muro Utter Postityöntekijä

709 Timo Virtanen Yrittäjä

692 Marja-Liisa Suutarinen FM, äidinkielen lehtori

701 Jukka Wallin Isännöitsijä

710

657

Jaana Merenaalto Assistentti

666 Aleksi Niskanen YTM

675 Ritva Peuralahti Toimistonhoitaja

684 Tuula Salo Sairaanhoitaja

693 Pasi Syvänen Isännöitsijä

702

658

Pia Monaco Pekka Murto Kansanedustajan avust. Henkilökoht. avustaja

667

668

Pekka Nurmi Turvallisuuspäällikkö

Marja Nyman Toimittaja, ammattiop.

676

677

Sari Piilola Kassa-tarjoilija

685 Markku Salomaa Yhteyspäällikkö

694 Jaakko Tamminen Rakennusmestari

703

Antti Valpas Kimmo Veijalainen Edusk.siht., valt.ryhm.pj. Järjestelmäasiantuntija

711

659

712

Samuli Voutila Harri Vuorinen Arto Välikangas Vuokrausvast., toiminnanj. DI, joukkoliikennesuunn. Myyjä, kauppatiet. yo.

660

Arian Mustafa Opiskelija

669 Marko Nyqvist Taksinkuljettaja

678

Tiina Pikkarainen Mika Raatikainen Perush., tuotespesialisti Rikoskomis., varakansaned.

686

687

661

Sari Myllykoski Suntio

670 Jari Paasonen Linja-autonkuljettaja

679 Vesa Rantala Myyntineuvottelija

688

Rolf Sormo Juhani Strandén Simo Sukki Päätoim., ent.puoluesiht. Avainasiakaspäällikkö Kassa-tarjoilija, avustaja

695 Tommi Tampio Opiskelija

704 Erkki Veijonen Eläkeläinen, hall. pj.

713 Belle Selene Xia Tutkija

696 Anne-Maria Tilli Datanomi

705 Meri Vennamo Kirjoittaja, FM

714 Erlin Yang Fil.tri, opettaja

697 Pekka Tiusanen Lakimies, oikeust. kand.

706 Juha Vester KTK, matkailuyrittäjä

715 Atro Åman Jäteautonkuljettaja


14

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 19. lokakuu 2012

ANNIKA LOHI

-70,-

Etu K-Plussa-kortilla HP Pavilion G7-2127 -kannettava tietokone 17,3”

AMD A6 -tuplaydinsuoritin.4 Gt keskusmuisti,750 Gt kiintolevy. Webkamera. AMD Radeon 7670M -näytönohjain 1 Gt muistilla. HDMI-liitäntä.Windows 7 Home Premium. Vuoden takuu.Ilman korttia 599,90

529

90 Shortcut-palvelu tuo digitaaliset sisällöt heti lehden lukijan ulottuville.

Väylä lehdestä verkkoon

Kaupan päälle

Microsoft Office 2010

Suomenkielinen,arvo 99,95

Etu K-Plussa-kortilla

Naisten takit

Moccamaster KBG741AL-AO -kahvinkeitin Teho 1520 W,vetoisuus 1,2 l.Metallirunko. Automaattinen virrankatkaisu.Takuu 5 vuotta.

-30%

159,-

normaalihinnoista. Ei koske urheiluosaston takkeja.

27 ”

-130,-

Etu K-Plussa-kortilla 27” Samsung SM T27B 300 Full HD -led-tv/näyttö Digiviritin antenni- ja kaapelitalouteen. Monipuoliset liitännät mm.HDMI.Energialuokka B.Takuu 2 vuotta.Ilman korttia 399,-

269,-

Naisten monensäännilkkureita Norm.69,90/79,90

10,-

49,-

20,-

voimassa 19.–21.10.2012

Tämä seteli on Sinulle 10 euron arvoinen ostaessasi Anttila-tavarataloista kerralla vähintään 50 euron arvosta käyttötavaratuotteita 19.-21.10.2012 välisenä aikana. Edun saat esittämällä tämän setelin kassalle. Etu koskee myös tarjoustuotteita. Etu ei koske Pirkka-tuotteita, lehtiä, makeisia, eikä savukkeita. Ei muita alennuksia. Ei voi yhdistää muihin kuponkitarjouksiin. Yksi seteli/ostokerta.

TÄ SÄÄS38% JOPA

voimassa 19.–21.10.2012

Tämä seteli on Sinulle 20 euron arvoinen ostaessasi Anttila-tavarataloista kerralla vähintään 100 euron arvosta käyttötavaratuotteita 19.-21.10.2012 välisenä aikana. Edun saat esittämällä tämän setelin kassalle. Etu koskee myös tarjoustuotteita. Etu ei koske Pirkka-tuotteita, lehtiä, makeisia, eikä savukkeita. Ei muita alennuksia. Ei voi yhdistää muihin kuponkitarjouksiin. Yksi seteli/ostokerta.

Kokeile. Metron uutta palvelua voi käyttää älypuhelimella.

Metro kokeilee tulevissa lehdissä uutta tekniikkaa, jonka avulla pääset älypuhelimellasi nopeasti käsiksi lehden lisäsisältöihin netissä. Voit myös jakaa kiinnostavia sivuja kavereillesi sosiaalisen median tai sähköpostin välityksellä. – Koska Metro on ennen muuta joukkoliikennemedia, tämä on kätevä ja myös hiukan erilainen tapa tarjota digitaalisia sisältöjä riippumatta siitä, missä lukija lukuhetkellä sijaitsee, Metron vt. päätoimittaja Ismo Uusitupa kertoo. Palvelu perustuu kuvantunnistustekniikkaan. Pääset käsiksi Metron sisältöön, kun kuvaat tai skannaat sivun älypuhelimellasi. Tekniikka tunnistaa sivun ja näyttää sen perusteella sivun pdf-version ja linkit lisämateriaaleihin. Voit myös jakaa koko sivun linkkeineen kavereillesi sosiaalisessa mediassa. – Painettuun lehteen ei esimerkiksi mahdu montaa kuvaa yhden jutun yhteyteen – nyt lisäkuvat löytyvät kännykästä, Uusitupa toteaa. Tässä lehdessä pääset katsomaan ensi-iltaelokuvien trailereita Wkd-liitteen leffaarvostelusivulta (Wkd s. 6) sekä selaamaan lukijoiden hauskoja kuvia syksyn vihannes- ja sienisadosta (s. 2). Katso myös kuvia vaalijulisteiden kovasta

kohtalosta (s. 4). Tekniikka toimii myös kaikilla muilla Metro-lehden sivuilla, joten jos huomaat kiinnostavan jutun, kuvaa sivu ja jaa se kavereillesi. Palvelun tuottaa sveitsiläinen Shortcut Media. Palvelun käyttö vaatii puhelimeen ladattavan, ilmaisen sovelluksen, joka toimii Android-, iOS- ja Windows-älypuhelimissa. METRO Tee näin

Näin avaat Metron verkkolinkit. Sovellus toimii Android-, iOS- ja Windows-älypuhelimissa.

1

Avaa Apple App Store, Google Play tai Microsoft Marketplace.

2 3 4 5

Etsi haulla shortcut. Asenna ilmainen sovellus. Etsi sovellus puhelimesta ja käynnistä se. Osoita sovelluksen kameralla Metron sivua. Skannaa tai ota kuva.

6

Linkki avautuu sovellukseen. Voit jakaa sivun kavereillesi sosiaalisessa mediassa.

Koko kotiin jotain uutta keittiöstä kammariin

Arvomme joka viikko 60 Silja Linen DeLuxe-risteilyä!

Yhteensä 1800 risteilyä! Ja sokerina pohjalla, sinulla on mahdollisuus voittaa

joka kuukausi 1000 euron lahjakortti Anttilaan! Seuraa juhlavuoden tapahtumia, arvontoja ja kilpailuja: www.facebook.com/AnttilaNetAnttila ja www.anttila.fi

Tarjoukset voimassa 19.-21.10.2012

Aina kun on juhlien aika Anttilan lahjakortti on toivottu lahja. Voit ostaa sen kätevästi asiakaspalvelupisteestämme. Seuraa meitä Pinterestissä: pinterest.com/anttila

aina uutta www.anttila.fi

ä Paljon lisä ja valikoimaa netissä! tarjouksia

Kontti, oiKea aarreKauppa SPR:n Kontti-kierrätystavaratalo Horsmakuja 1 (Tikkurila), 01300 Vantaa Puh. 040 5880 359 Noutopalvelu huonekaluille Avoinna: ma–pe 9–19, la 9–15


25 vuoden TAKUU


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 19. lokakuu 2012

Ateena. Poliisi hajotti protestin kyynelkaasulla Kymmenettuhannet kreikkalaiset osoittivat torstaina Ateenassa mieltä säästöjä vastaan. Protesti oli osa maassa järjestettyä vuorokauden mittaista yleislakkoa, joka pysäytti suuren osan liikeelämästä ja julkisista palveluista. Paha lama Kreikka rämpii pahimmassa lamassa sitten toisen maailmansodan. HUIMAT SÄÄSTÖT. Sen pitäisi raapia kasaan 11,5 miljardin euron säästöt varmistaakseen seuraavan kansainvälisen tukierän.

STT-AFP-REUTERS

Uhkaus. Ranskalaiset ja Google riidoissa Internetjätti Google uhkaa poistaa ranskalaismedian sivuille johtavat hakutulokset, jos Ranska säätää lain, joka pakottaa hakukoneet maksamaan sivujen sisällöistä. Uutistoimisto AFP:n haltuunsa saamassa kirjeessä Google ilmoittaa, että se ei voi hyväksyä lakiehdotusta, koska maksut uhkaisivat Goog-

len koko olemassaoloa. Ranskan merkittävimmät sanomalehtikustantajat ovat pyytäneet hallitusta säätämään lain, joka pakottaisi hakukoneet maksamaan sisällöistä. Kustantajien mukaan Google saa nettisivuilla olevien uutisten ansiosta suuret mainostulot. STT-AFP

YK:n turvallisuusneuvoston jäsenmaat 4 1

Suurin odotuksin viritetty hanke Suomen pääsemiseksi YK:n turvallisuusneuvostoon päättyi mahalaskuun. Lopputuloksena oli selvä ja katkera tappio EU-kumppani Luxemburgille yleiskokouksen torstaina käymässä vaalissa. Kisa ratkesi muodollisesti vasta toisella kierroksella, mutta murskaluvuin Luxemburgin eduksi. Suomelle nöyryyttävät äänestysluvut olivat lopulta 131–62. Suomen ulkopoliittiselle johdolle tappio oli raskas nieltäväksi, sillä töitä valinnan eteen tehtiin pitkään ja hartaasti usean hallituksen ja kolmen presidentin voimin. Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) oli paikan päällä New Yorkissa pettynyt tulokseen. Hän piti Suomen kampanjaa hyvänä ja katsoi, ettei mitään olisi voitu tehdä toisin. Suomen ulkopolitiikka jatkuu entisellään. – Valituksi tuli kaksi hyvää maata, jotka edustavat samoja arvoja kuin Suomi. Tuomiojan mukaan Suomi kävi hyvän, jonka takana oli koko suomalainen yhteiskunta. Hän kiitteli myös muita Pohjoismaita Suomen saamasta arvokkaasta tuesta.

5

www.facebook.coM/ IrMaMarTTIla

475

Tarja Tenkula

www.Tenkula.blogSpoT.fI/

Tomi Sevander

468

www.ToMISeVander.fI

Pysyvät jäsenvaltiot Vaihtuvat jäsenvaltiot

Viisaalla politiikalla vaikuttavia palveluita! Helsinki

4 Venäjä 7 Guatemala 5 Yhdysvallat 8 Marokko 6 Azerbaidzhan 9 Pakistan

joismaisessa hakukierrossa, niin seuraava vuoro olisi 20 vuoden kuluttua. – Ehkä meillä on silloin jo uudenlainen turvallisuusneuvosto, Tuomioja tokaisi. Presidentti Sauli Niinistö

Selvä tappio Suomen kohtalona oli jäädä ensimmäisessä äänestyksessä kolmanneksi länsimaiden ryhmässä, jossa jaossa oli kaksi paikkaa. •

10 Togo 13 Etelä-Korea 11 Argentiina 14 Luxemburg 12 Australia 15 Ruanda

1. KIERROS. Australia tuli valituksi jo ensimmäisellä kierroksella 140 äänellä, kun suoraan valintaan vaadittiin 129 ääntä.

2. KIERROS. Luxemburg sai ensimmäisellä kierroksella taakseen 128 maata. Suomen äänisaalis jäi 108:aan.

MUUT MAAT. Australian ja Luxemburgin lisäksi turvallisuusneuvostoon nousivat seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi Argentiina, Ruanda ja Etelä-Korea.

Ei harvinaisuus

”Ei tällainen tappio ennakkotoiveikkuudesta huolimatta ole minkäänlainen harvinainen tapaus YK:ssa.” Erkki Tuomioja

näki, että turvallisuusneuvostoon pyrkimisestä oli Suomelle hyötyä, vaikkei paikkaa saatukaan. Hän sanoi toimittajille illalla Mäntyniemessä, että ponnistelut toivat kokemusta ja kontakteja. Niinistö arveli, että murskaluvut voivat selittyä sillä, että kisa haluttiin ratkaista nopeasti. STT

EHDOKKAAT TURVALLISEN HELSINGIN PUOLESTA

404

Ville Jalovaara

Tervetuloa kuuntelemaan ja tenttaamaan lauantaina 20.10. klo 14 Kahvila Laajasaloon Yliskylän ostarille

181

www.VIlleJaloVaara.neT

200

JUHA HAKOLA ylikomisario, kaupunginvaltuutettu

HYVÄÄÄ elÄMÄÄ HelSIngISSÄ

Sosiaali- ja terveyspalveluiden asiantuntija, HUS:n hallituksen jäsen, KTM

1 Britannia 2 Kiina 3 Ranska

STT

Tervetuloa keskustelemaan!

SUZAN 943

13

2

10

– Eikä tällainen tappio ennakkotoiveikkuudesta huolimatta ole minkäänlainen harvinainen tapaus YK:ssa. Seuraavaan yritykseen menee joka tapauksessa aikaa. Jos Suomi on mukana poh-

Olemme tavattavissa Rautatientorilla SDP:n vaalimökillä tänään perjantaina 16-18 ja huomenna lauantaina 10-12.

www.suzanikavalko.fi

9

15

www.juhahakola.fi

439

6

8

7

ISuuS - TurVallInen - TuleVa en In ll ee rV Te en ST la

Irma Marttila

14

3

JARMO KELO toiminnanjohtaja Ilmoituksen maksoi ehdokkaat ja tukiyhdistys

Ilmoituksen ovat maksaneet ehdokkaat itse.

Kyseessä oli jo neljäs yleislakko talouskriisin runtelemassa maassa tänä vuonna. Joukko mielenosoittajia murtautui poliisin linjojen läpi Syntagma-aukion lähistöllä, ja poliisi vastasi rynnistykseen kyynelkaasulla. Noin 50 ihmistä pidätettiin epäiltynä poliisin kimppuun käymisestä. Mielenosoitusmarssiin osallistui noin 40 000 ihmistä. Sairaalalähteiden mukaan 65-vuotias mielenosoittaja kuoli sydänkohtaukseen. Protestissa vastustettiin uusia leikkauksia palkkoihin ja eläkkeisiin. Viesti oli osoitettu etenkin EU-päättäjille, jotka ovat koolla Brysselissä.

Katkera pettymys. Luxemburg nöyryytti Suomea YK:n yleiskokouksen vaalissa murskaluvuin.

www.jarmokelo.com

Poliisi otti yhteen mielenosoittajien kanssa Ateenassa torstaina.

Turvaneuvosto jäi vain haaveeksi

Joukkoliikenne ilmaiseksi ruuhkamaksuilla

1037

satuvakiparta.net KTM, yrittäjä, asukasaktiivi

Helsinki

LOUISA GOULIAMAKI/AFP

16


Canon IXUS 125 HS -digikamera Metallirunkoinen IXUS 125 HS kulkee helposti mukana minne tahansa. HS System -järjestelmä tuottaa hyvät kuvat myös hämärässä. Laadukkaat Full HD -videot sekä 5x optinen zoom kuvanvakaimella. Vuoden takuu. Ilman korttia 229,90

-30%

Etu K-Plussa-kortilla

15990

Ohut ja tyylikäs Pinkki Canon IXUS 240 HS -digikamera Wi-Fi-yhteydellä kamera yhdistyy langattomasti vaikka älypuhelimeen, kuvien jakaminen on nopeaa ja helppoa.Upeat Full HD -videot stereoäänellä.Kosketusnäytön avulla voit tarkentaa tai ottaa kuvan.Vuoden takuu.Ilman korttia 299,90

-70,-

Etu K-Plussa-kortilla

229

90

7995

Canon PIXMA MG5250 -monitoimilaite Tyylikäs, huippuluokan langaton monitoimilaite. Tulostaa,skannaa ja kopioi.5 erillistä värisäiliötä ja 9 600 x 2 400 dpi:n tulostustarkkuus.Automaattinen kaksipuolinen tulostus ja kaksisuuntainen paperinsyöttö.Täysteräväpiirtovideotulostus.Helppokäyttöisyyttä tuo 6,0 cm:n TFT-näyttö.Vuoden takuu. Norm. 119,90

SÄÄSTÄ 33%

Canon PowerShot SX240 HS -digikamera 20x optisella zoomilla pääset lähelle kaukaisiakin kohteita.Uusi DIGIC 5 -prosessori ja herkkä CMOS-kenno tuottavat erinomaisen kuvanlaadun. Kokeile käsisäätötiloja,joissa voit valita aukon ja valotusajan itse. Vuoden takuu.Ilman korttia 299,90

-50,-

Etu K-Plussa-kortilla

24990

Tarjoukset voimassa 19.- 21.10.2012

www.kodin1.com

Reilusti parempi

e sin ki Hel

Sosialidemokraatit

376

Arajärvi Pentti

399

Hyvärinen Pertti

458

Razmyar Nasima

professori, professor

lakimies, pääluottamusmies

poliittinen avustaja

377

Bardakci (sit.) Carita

410

Kantola Anna-Maria

478

Torsti Pilvi

sovellusasiantuntija, varapääluottamusmies

toiminnanjohtaja

VTT, erityisavustaja

380

Cantell Olof

417

Kontio Timo

482

Uusikivi Jouni

politices kandidat

sosionomi, valtiot. yo

VTM, metrojunankuljettaja

384

Gelle Kadar

432

Lehtinen Ari

483

Vainikka Mirka

ohjaaja

työsuojelukonsultti

sosionomi, lähihoitaja

385

Gurhan Deek

445

Mäki Terhi

488

Vihervaara Anita

VTM, tietopalveluvirkailija

lähihoitaja, kaupunginvaltuutettu

lastenhoitaja, työsuojeluvaltuutettu

386

Haapalainen Susanna

450

Osman-Sovala Zahra

järjestötoimitsija

sosiaalityöntekijä, sairaanhoidon opiskelija

391

Heinäluoma Eero

451

Paananen Eija

kansanedustaja, riksdagsledamot

ruokapalveluvastaava, pääluottamusmies


JÄNNITÄTKÖ?

SYMPAATTINEN SALPAUS, APU ILMAN LÄÄKKEITÄ

punastuminen.fi Täytä netissä kyselylomake, saat pikaisen palautteen!

JÄÄHALLIN KIRPPIS lauantai ja sunnuntai klo 9 13.30 La 24€ / Su 27€ sisältää pöydän. Rekkejä vuokrattavissa. Soita ja varaa paikkasi ark. klo 10 12. Puh. 09-4777 1179. Tervetuloa.

SYKSYN UUTUUDET NY T MY YMÄLÖISSÄ!

Kolumbia

Hallitus ja sissit neuvotteluihin ensi kertaa 10 vuoteen Kolumbian hallitus ja sitä vastaan taisteleva Farc-sissiliike aloittivat torstaina rauhanneuvottelut Norjassa. Neuvottelut ovat ensimmäiset 10 vuoteen. Valtuuskuntien johtajat istuivat saman pöydän ääreen Hurdalin kaupungissa, mutta eivät kätelleet toisiaan. Istunnon päätteeksi osapuolet sopivat jatkavansa neuvotteluja kuukauden päästä Kuubassa. Neuvottelujen on määrä keskittyä viiteen aiheeseen: maaseudun kehittämiseen, sissien tulevaan poliittiseen osallistumiseen, väkivaltaisuuksien lopettamiseen, huumekaupan torjumiseen ja sisällissodan uhrien asemaan. STT-AFP-REUTERS Tanska

ROCKPORT 129 € ROCKPORT 119 €

STEPTRONIC 169 €

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 19. lokakuu 2012

PUNASTUTKO?

Häirikköhaikarat jättivät lentokentän Kööpenhaminan lentoliikennettä häirinneet haikarat ovat poistuneet omia aikojaan Kastrupin lentokentältä. Kaksi haikaroista oli eteläruotsalaisen haikaransuojeluprojektin lintuja. Toinen niistä lensi keskiviikkona takaisin aitaukseensa mukanaan villi haikaravanhus. Lentokentällä vierailleen kolmannen haikaran määränpäästä ei ole tietoa. STT-TT

18

Estelle varautuu tylyyn kohteluun

MARIO LAPORTA/AFP

Jalkapalloja ja kirjoja. Kiistelty avustuslaiva saapunee Israelin merirajalle lauantaina.

Gazaan matkaavan avustuslaiva Estellen määränpää lähestyy ja varoitukset lisääntyvät, mutta mikäli viimeisiä takapakkeja ei tule, kiistelty Estelle saapuu Israelin merisaartorenkaan rajalle lauantaina. – Jos Israelin puolustusvoimat päättävät pysäyttää meidät, sitten pysäyttävät. Ei siinä sen kummoisempaa, laivan suomalainen päällikkö Mika Jämiä totesi torstaina. Laiva oli tuolloin puolimatkassa Kreetan ja Kyproksen välissä. – Meillä on pieni ja kurinalainen miehistö, joka on valmistautunut siihen, että meitä kohdellaan tylysti. Olemme myös valmistautuneet, ettemMiehistö •

SUOMALAISIA. Suomea edustaa laivalla päällikkö Mika Jämiän lisäksi puosu Veli-Matti Koivisto. Ruotsalaisia on 11. KANSANEDUSTAJIA. Estellen kyydissä on myös pari entistä Israelin armeijan sotilasta sekä yksi entinen ja viisi nykyistä kansanedustajaa viidestä eri maasta.

Estellen väelle on viime päivinä esitetty vetoomuksia matkan keskeyttämiseksi. Torstaina Norjan ulkoministeri Espen Barth Eide totesi merisaartorenkaan uhmaamisen olevan hyvin vaarallista.

me tee mitään provosoidaksemme, Jämiä sanoi. Jämiän mukaan laivaa on matkan varrella tutkittu terroristivihjeiden perusteella, mutta hän sanoo suhtautuvansa tiedotussotaan hymyillen. Estellen lastiin kuuluu muun muassa jalkapalloja, lastenkirjoja ja runsaasti betonia.

● ●

M a n n e r h e i m i n t i e 18 , K a m p p i & K ä m p G a l l e r i a , H e l s i n k i . K a u p p a ke s ku s S e l l o, E s p o o. w w w. n i l s o n s h o e s .c o m

● ●

– Veimme samantapaisen avustuslastin Angolaan. Sinne vietiin enemmän työkaluja ja ompelukoneita, kun Gazaan menee esimerkiksi vedenpuhdistuslaitoksen varaosia, Jämiä kertoi. YK:n tuoreimman raportin mukaan Gazasta saattaa loppua puhdas juomavesi vuoteen 2016 mennessä. STT

Hyvät asunto-olosuhteet taattava kaikille Ei tietulleille, julkista liikennettä parannettava Terveyskeskuspalvelut säilytettävä Kiinteistöveroa alennettava, ei korotettava

Ari Järvinen ● ● ● ●

Diplomi-insinööri, isännöitsijä, yrittäjä Varavaltuutettu, HKL:n johtokunnan jäsen Helsinkiä kehitettävä asukkaiden ehdoilla Mukana kunnallispolitiikassa vuodesta 2000

ari.järvinen@welho.com

Viime vuoden kirjamessut!

Jalat kuivina! Runsaasti malleja, pitkälläkällä- ja ealla ja lyhyellä varrella, korkealla matalalla korolla.

Ehdolla valtuustoon

HElsingissä, Espoossa ja Vantaalla 164

VAlintoJEn Helsinki nina Adamsson, 26 v.

Edullisia opuksia dekkareista keittokirjoihin ja tutkimuksista rakkausromaaneihin.

kansanedustaja Kimmo Sasin avustaja, valtiotieteiden opiskelija

YHtEiStYöllä pArEmpi espoo

Helsinki Kyläsaaren kauppa Kyläsaarenkatu 8

Espoo

Vantaa

Matinkylän kauppa Matinpurontie 3 ja 8

Koivukylän kauppa Hosantie 2

129

eero Haapalehto, 24 v.

avustava tuottaja, opiskelija ja perheenisä

133

HouKuttElEVAmpi VAntAA Helen Josefsson, 28 v.

kansanedustaja Sari Sarkomaan avustaja, genetiikan opiskelija

Kauppamme ovat auki ma–pe 10–20, la 9–15

Mannerheimintie 8, puh. 010 6170 862 www.kenkamarski.fi Avoinna ark. 10 – 19, la 10 –17, su 13–17

Helen J., Eero H., pro Adamsson

Hietalahden kauppa Lönnrotinkatu 45

www.kierratyskeskus.fi

194


Koe Linnanmäki upeimmillaan kauden huikealla päätösviikolla 17.-21.10! Huvipuisto tulvii hyvässä seurassa nautittavasta musiikista, esiintyjistä ja valosta. Huvittele laitteissa ja nauti Helsingin hauskimmasta kaupunginosasta. Herkkukarnevaaleissa mm. • Irtokarkit ja metrilakut -50 %. • Voita Candy King -arvonnassa Helsingin isoin karkkipussi 75 kg! • Nam! Kioskeistamme kaksi kuumaa koiraa yhden hinnalla.

Pelikarnevaalit Onnenpyörissä kaksi pelipaikkaa yhden hinnalla! (Taffel-pyörä ja Suklaa-onnenpyörä)

Kalakarvevaalit SEA LIFEssa - Jelly Disco Party!

Tule discoilemaan merellisessä tunnelmassa.

Linnanmäen esiintymislava Estradilla luvassa maksutonta iloa joka päivä. Ke 17.10. Dance 2011 -finalisteja klo 19 ja 21 To 18.10. Kuoro Grex Musicus klo 19 ja 21 Pe 19.10. Tuuletar klo 19 ja 21 La 20.10. Hevisaurus klo 18 Päätösjuhlassa suunnuntaina 21.10. Aste klo 21.00, The 69 Eyes klo 21.30 ja suuri ilotulitus klo 21.50!

• Tee ostoksia erikoishintaan SEA LIFE -kaupassa. • Näe mm. meduusojen ja Mikko-meriahvenen syötöt. • Maskottiemme Hali Hain ja Matilda-merihevosen

discotanssituokiot koko karnevaalin ajan. • Äänestä parasta karnevaalikalaa.

Kalojen yö 19.-20.10. • Alennusta sisäänpääsystä klo 19-22. • Erikoisvalaistusta. • Pelaa hulvatonta Galagolfia. • Näe, mitä ennustava meritursas Jakki puuhaa pimeällä. • Pääset kurkistamaan kulisseihin.

Aukioloajat: 17.-19.10. klo 17-22 ja 20.-21.10. klo 13-22 Osta rannekkeesi etukäteen osoitteesta: www.linnanmaki.fi/nettiputiikki Huvipuistoalueelle on maksuton sisäänpääsy. www.linnanmaki.fi




2

URHEILU

Jääkiekko

Nummelin palaa TPS:n paitaan Puolustaja Petteri Nummelin palaa kasvattajaseuraansa TPS:ään. TPS on tehnyt Nummelinin seuran Luganon kanssa alustavasti marraskuun maaottelutauolle asti kestävän lainasopimuksen. Luganolla on Nummelinin, 39, kanssa kauden loppuun asti kestävä sopimus, mutta sveitsiläisjoukkueen ulkomaalaiskiintiö ylittyi jo kahdella, kun se hankki NHL-työsulun ajaksi puolustaja Patrice Bergeronin. Nummelin on Sveitsin liigan kaikkien aikojen tehokkain puolustaja. STT

URHEILU

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 19. lokakuu 2012

Rengasrikko pilasi Latvalan päivän

MASSIMO BETTIOL/GETTY IMAGES

Sardinian MM-ralli. Fordin Sebastien Loeb johtaa, tallikaveri Mikko Hirvonen reilun sekunnin päässä.

Fordin Jari-Matti Latvala oli Italian MM-rallin avauspäivän epäonnen soturi. Hän putosi 42,1 sekuntia kärjestä telottuaan vasemman etupyörän kiveen kilpailun toisella erikoiskokeella. – Rengas osui vasemmalle kääntyvässä mutkassa kiveen. Se ei mennyt rikki, mutta vanne kärsi sen verran, että ilmat tulivat pihalle. Sitten ajettiin tyhjällä renkaalla maaliin, Latvala kertasi. Latvala ajoi tyhjällä renkaalla reilut 16 kilometriä ja tuli yön tauolle kuudentena. Rallia johtaa tuore maailmanmestari Citroenin Sebastien Loeb. Toisena on tallitoveri Mikko Hirvonen 1,1 sekuntia Loebistä. – Aika positiivisesti saa ajatella jos meinaa nousta vielä palkintosijoille. Nuo kärkimiehet pääsevät perjantaina lähtemään meidän takaa, Latvalan kartturi Miikka Anttila viittasi sorateihin, joissa lähtöpaikan merkitys on suuri. Mikko Hirvosella sen sijaan oli hymy herkässä. – Kaikki pelaa hienosti. Varsinkin auto tuntui hyvältä ajaa. Tuli tunne, että sillä pystyy tekemään mitä vaan. Täytyy jatkaa samaan tapaan, Hirvonen hehkutti. Hirvosellä on edessä tuttu Alppihiihto

Levin lumetus saatiin alkuun

Alppihiihdon maailmancupin Suomen-kilpailun kisarinteen lumetus on alkanut Levillä alkuviikon pakkasten ansiosta. Levillä on normaali lumetustilanne vuodenaikaan nähden, ja lumitykit syöksevät lunta rinteisiin. Levillä on määrä laskea maailmancupin pisteistä 10. ja 11. marraskuuta. Lauantaina on naisten ja sunnuntaina miesten pujottelu, ja kisaviikonlopun yhtenä huipennuksena on Kalle Palanderin jäähyväislasku kilpakumppaneille ja yleisölle sunnuntaina. Palander pujottelee kilparadan esilaskijana miesten pujottelun toisella kierroksella. STT

22

Jalkapallo

Colelle Twitterlörpöttelystä huimat sakot Englannin maajoukkuepuolustaja Ashley Cole sai Englannin jalkapalloliitto FA:lta yli 110 000 euron sakon varomattomista kommenteista. Chelseassa pelaava laitapuolustaja arvosteli Twitterissä FA:ta sen toimista seurakaveri John Terryn rasismijupakassa. Cole pyysi tekoaan jalkapalloliitolta anteeksi ja hänet valittiin Englannin maajoukkueeseen keskiviikkona pelattuun MM-karsintaotteluun Puolaa vastaan. Sakoilta anteeksipyyntö ei kuitenkaan Colea säästänyt. STT-TT Jalkapallo

John Terry pyysi sanojaan anteeksi

Jari-Matti Latvala ei pysynyt tiellä Sardinian MM-rallin toisella erikoiskokeella.

taistelu Loebiä ja mahdollisesti myös Latvalaa vastaan Sardinian sorateillä ajetaan perjantaina ja lauantaina kuuden erikoiskokeen päivät. Kisa päättyy sunnuntaina kahden erikoiskokeen etappiin. Latvalan vaikeudet alkoivat jo kun torstain reilun 28 kilometrin ek ajettiin ensimmäisen kerran. Latvala voitti aika-ajoerikoiskokeen ja valitsi ensimmäisenä lähtöpaikan rallin ensimmäiselle etapille. – Otettiin kärkiauton paik-

ka. Ajateltiin, että kun sama erikoiskoe ajetaan uudestaan, alkaa hämärtää ja on hiekkapölyä. Ne yhdessä tarkoittavat, että kärkiautolla on paras ajopaikka. Pölyä ei tullut, joten tehtiin väärä valinta, Anttila sanoo. – Tie oli vielä aurattu nuotituksen jälkeen, joten ensimmäisellä ajokerralla ei ollut mitään uria. Siinäkin jäätiin enemmän kuin luulin, Latvala muisteli. Kolmantena rallissa on Fordin Petter Solberg 12,8 sekuntia Hirvosesta. STT

Toinen ajopäivä Perjantaina ajetaan kolme erikoiskoetta, joista jokainen ajetaan kahteen kertaan. •

117 KILOMETRIÄ. Yhteensä ek-kilometrejä kertyy toisena ajopäivänä reilut 117.

ALOITUS. Päivän avaava lähes 30 kilometrin ek käynnistyy kello 9.43.

LOPETUS. Sama pätkä päättää päivän 18.50 alkaen.

Tulospörssi

Varamiehinen tennisjoukkue kohtaa Tanskan Suomen tennismaajoukkue lähtee viikonlopun Davis cupin Tanska-otteluun vaikeasta tilanteesta. Pitkäaikainen ykköspelaaja Jarkko Nieminen puuttuu miehistöstä. Niemisen poisjäänti samanaikaisesti pelattavan Tukholman avoimen mestaruusturnauksen takia oli tiedossa jo varhain. Sen sijaan ylikunnosta kärsivän ja kolmen viikon lepokuurille määrätyn Harri Heliövaaran tilalle vaihdettiin vasta keskiviikkona Juho Paukku. Panoksena maaottelussa on säilyttää sarjapaikka Eurooppa-Afrikan 1. ryhmässä.

– Tavoitteena ottelusta on totta kai voitto. Haluan, että säilymme 1. ryhmässä. Mutta en näe minään isona katastrofina, jos putoaisimme, Suomen Davis cup -joukkueen kapteeni Kim Tiilikainen kertoi. Timo Nieminen (ATP-372) on ykkös- ja Paukku (ATP-995) kakkospelaaja. Micke Kontinen (ATP-920) on alustavasti nimetty lauantaiseen nelinpeliin Niemisen pariksi, ja nuori Herkko Pöllänen on mukana debytanttina. Maaottelun avaa tänään Paukun ja Tanskan ykkösen Frederik Nielsenin (ATP-364) kamppailu. STT

Rasistisesta käytöksestä rangaistu Chelsean huippujalkapalloilija John Terry ei valita 270 000 euron sakosta eikä neljän ottelun pelikiellosta. Englannin jalkapalloliitto FA tutki Terryn käytöstä ottelussa Queens Park Rangersia vastaan lokakuussa 2011 ja päätti, että hän syyllistyi Anton Ferdinandin solvaamiseen. Terry on tähän päivään asti vakuuttanut olevansa syytön. Torstaina hän pyysi sanojaan anteeksi Ferdinandilta. – Haluan käyttää tilannetta hyväkseni ja pyytää kaikilta anteeksi kielenkäyttöäni ottelussa Rangersia vastaan, Terry sanoi julkilausumassa. STT-REUTERS

Nieminen jatkoon •

NELINPELI. Suomalaiskyproslainen nelinpelipari Jarkko Nieminen/Markos Baghdatis selvisi Tukholman avoimen tennisturnauksen toiselle kierrokselle. Nieminen/Baghdatis kukisti torstaina saksalaiskaksikon Tobias Kamke/Philipp Marx 6–3, 6–2

TOINEN KIERROS. Nieminen/Baghdatis kohtaavat toisella kierroksella Pakistanin Aisam-Ul-Haq Qureshin ja Hollannin Jean-Julien Rojerin.

JÄÄKIEKKO SM-liiga JYP–HPK ........... 2–3 (0–2, 1–0, 1–1) Pelicans–Ilves ... 4–3 (3–2, 1–0, 0–1) Ässät–Kärpät .... 3–4 (1–2, 1–0, 1–2) JYP 15 10 1 2 2 42–31 34 Blues 13 7 1 2 3 45–34 25 Kärpät 14 6 2 2 4 46–34 24 KalPa 13 6 2 2 3 42–33 24 HIFK 14 6 1 2 5 42–37 22 Jokerit 13 5 3 1 4 42–36 22 HPK 15 5 3 1 6 40–39 22 SaiPa 14 5 2 2 5 36–40 21 Ässät 15 5 2 1 7 38–36 20 Pelicans 14 4 2 3 5 45–51 19 Tappara 13 5 1 1 6 40–41 18 Lukko 14 5 0 2 7 34–42 17 Ilves 14 2 2 2 8 33–55 12 TPS 13 1 3 2 7 26–42 11 Seuraavat ottelut: 19. 10. TPS–Jokerit, KalPa–Blues, Lukko–HIFK, Tappara–SaiPa, 20. 10. HPK–KalPa, TPS–Tappara, Ässät–Ilves, Kärpät–Blues, HIFK–Pelicans, 23. 10. Blues–Lukko, SaiPa–Kärpät, Jokerit–JYP, 24. 10. Blues–Jokerit, 25. 10. JYP–SaiPa, TPS–Ilves, Pelicans–Kärpät, Lukko–KalPa.

Erlin Yang Fil. tri., opettaja ja yrittäjä

• Kotikaupunkina monikulttuurinen Helsinki. • Aasialainen turismi rikastuttaa Helsinkiä. • Sijoitukset Kiinasta luovat työpaikkoja. • Talouskasvua ja työpaikkoja Helsinkiin.

PERUSKURSSI ALKAA MA 22.10. KLO 17.00

KE 22.10.

KLO 18.15

Tavataan Lokakuun 19., 20., 23., 26., 27., klo 13–15 Rautatieasema, klo 15-17 Kolmen Sepän aukio.

714

www.erlinyang.com www.facebook.com/ErlinYang2012



+

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 19. lokakuu 2012

Autoikonin avomalli

Volkswagenin urheilullinen Golf GTI on yksi harvoista yhä tuotannossa olevista autoikoneista. Vuosien varrella monet autoilijat ovat kiintyneet myös Golfin avomalliin. Siitä huolimatta uusin Golf GTI Cabriolet on vasta toinen versio, jossa yhdistyvät GTI:n räväkät ominaisuudet ja hiuksia hulmuttavan avomallin tuoma vapaudentunne. GTI Cabrioletissa on kaksilitrainen, 208 hevosvoimaa tuottava TSI-moottori. Auto tuntuu nopealta, ja katto avattuna turbon vihellyksen voi todellakin aistia. Koeajossa olleessa autossa oli kuusiportainen manuaalivaihteisto. METRO

Koeajo. VW Golf GTI Cabriolet

AUTOT

EU

Rengasmerkinnät pakollisiksi EU-asetuksen mukaiset merkinnät renkaiden polttoainetaloudellisuudesta, märkäpidosta ja melutasosta tulevat pakollisiksi marraskuun alusta. Märkäpito ja polttoainetaloudellisuus ilmaistaan kodinkoneiden energialuokituksista tuttuun tapaan kirjaimilla A:sta G:hen. Melutasosta kertoo kolmetasoinen merkintä ja desibelilukema. Autoliitto muistuttaa, että suomalaisten ei kuitenkaan kannata tuijottaa liikaa uusiin rengasmerkintöihin talvirenkaita valitessaan, sillä märkäpito ei ole sama asia kuin pito lumella tai jäällä. METRO

24

Numeroina

Ominaista

Golf GTI Cabriolet on yllättävän nopea mutta myös yllättävän ketterä. Ehkä se ei ole ihan yhtä hyvä ajettava kuin normaalikorinen sisaruksensa, mutta se on silti hurmaava. Avokaton takia kompromisseja on jouduttu tekemään vain vähän.

Ulkoa

Onneksi tässä avoautossa ei ole peltikattoa, vaan Volkswagen on turvautunut perinteiseen kangaskattoon. Yhdistettynä GTI-muotoiluun auto näyttää todella hyvältä – puhdaslinjaiselta ja mutkattomalta.

Sisältä

Enemmänkin käytännöllistä kuin hauskaa. Sisältä ei löydy mitään todella yllättävää. Uudessa GTI:ssä on jo alkuperäisestä Mk1mallista tutut skottiruudulliset istuimet ja urheilullinen, alhaalta suora ohjauspyörä.

Hyvää

Moottori reagoi herkästi, ja auto on helppo ajettava.

Huonoa

Auto on aika kallis. Sisältä se ei ole niin innostava, kuin olisi voinut odottaa.

HINTA: Saksassa 31 350 euroa. (Suomessa myynnissä kaksoisahdettu 1.4-litrainen TSI DSG-automaatti, kokonaishinta 36 700 euroa).

KIIHTYVYYS: 0–100 km/h 7,3 s.

HUIPPUNOPEUS: 237 km/h.

TEHO: 208 hv.

MOOTTORI: 2.0-litrainen TSI.

KESKIKULUTUS: 7,6 l/100 km.

PÄÄSTÖT: 177 g/km.

ARVIO: • • • •

57 % suom lais sta kärs i pätk v stä neti tä. Ihan turhaan. Vaihda Suomen suosituimpaan kiinteään laajakaistaan – nyt saat sen huippuedullisesti! Tarkista saatavuus osoitteeseesi.

nus Asen eemi d o ja m pan kau e! pääll

Tilaa vaikka kätevästi netistä:

Kiinteä Sonera Laajakaista Valokuitu 1. vuosi

9

90

€/kk

2. vuosi 19,90/kk, 10 Mbit/s, 24 kk sopimus

www.sonera.fi/laajakaista Sonera tarjoaa 27.8.–31.10.2012 uusille asiakkaille Sonera Laajakaista Valokuitu -liittymän avauksen veloituksetta (norm. 130,06 €) ja liittymän 10 Mbit/s nopeudella 12 kk hintaan 9,90 €/kk ja 12 kk hintaan 19,90 €/kk (norm. alk. 25,90 €/kk). Lisäksi tarjotaan kiinteistön sisäverkon tekniikkaan sopiva wlan-modeemi (VDSL2-wlan-modeemi, ADSL-wlan-modeemi tai ethernet-reititin) veloituksetta (norm. alk. 68,46 €). Modeemeja tarjotaan yksi kappale asuntoa kohden. Lisäksi tarjotaan tukisoitto ilman lisämaksullista minuuttiveloitusta Helpsonin puhelintukeen (norm. 1,99 €/min + pvm/mpm) ja tarvittaessa lisäksi Helpson Asennuspalvelu veloituksetta (norm. 79 €). Lue lisää: www.sonera.fi/asennusapu. Tarjouksen saaminen edellyttää 24 kk:n määräaikaisen sopimuksen tekemistä Soneran laajakaistaliittymään ja lupaa sähköiseen markkinointiin. Määräajan jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana sillä hetkellä voimassa olevan hinnaston mukaisella hinnalla. Tarjous ei koske tarjousaikana irtisanottuja ja samalle henkilölle tai samaan talouteen uudelleen tilattuja liittymiä. Tarjous ei koske liittymiä, joiden nopeutta on laskettu tarjousaikana. Palvelun saatavuus, hinnat ja nopeudet voivat vaihdella alueittain. Varmista tarjousten saatavuus osoitteeseesi.

KARI VEPSAÄONNENMA EN INE ORKESTERE

ONIKKAHKL:N HARM I ORKESTER

RAVINTOLA KOSKENRANTA, Katariina Saksilaisen katu 9, Helsinki. Pe 19.10. klo 19.00-19.45 fuskukurssi, 20.00-00.45 tanssit. Liput 15 €, josta lahjoitetaan 5 € Syöpäsäätiön Roosa nauha -rahastoon. Tanssikurssi sisältyy lipun hintaan. Narikka 2 €. Pääset paikalle bussilinjoilla 57, 68, 71, 74. www.susel.fi www.roosanauha.fi

www.mahtavia-asioita.fi


Onneksi olkoon, paikka on sinun! Avoimet työpaikat ympäri Suomen sekä työelämän kiinnostavimmat uutiset ja artikkelit löydät nyt yhdestä paikasta:

iltasanomat.fi/tyoelama


LUKIJAT

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 19. lokakuu 2012

TEKSTIVIESTIT •Sinä joka valitit, että kaupasta ei löydy kuin ”pahanmakuisia” laktoosittomia juustoja. Normi edamit ym. kypsytetyt juustot ovat aina laktoosittomia. Eli niitä ei erikseen tehdä laktoosittomiksi! NIMETÖN •Jos Vartiokylän lastentarhan ulkovaloilla on hämäräkytkin, niin se joka sen on säätänyt, ei ainakaan ole sitä osannut. Siinä on säätö, jolla voi säätää, milloin se sytyttää valot! Nyt ne syttyvät, kun aurinko menee pilveen! IHMETTELEVÄ •Niiltä kansanedustajilta, joilla on ylimääräistä aikaa lähteä kunnallisvaaleihin, voisi ottaa avustajat pois. Ehtivätkö he muka paneutua 2 työhön 100%. HAKIKSENK

•Millä Bäckman itse asiassa elää? Yliopistollekin on pitänyt vain pari luentoa v. 2009. Pankaa turhautunut heppu työllistämistöihin vaikka vanhustenkoteihin. EI VASTIKKEETONTA ETUA

Ulla Halme

Osastonhoitaja, Helsinki

•Dosentti Bäckmannilta täytyy ottaa arvo pois, hän ei ansaitse sitä. JA KARKOTUS SUOMESTA •Israel&Venäjä, kaksi tosi lapsiystävällistä maata. Toinen tappaa Syyriassa ja Tsetseniassa ja toinen tappaa Gazassa. Arvatkaa kumpi kummassa. Pitäiskö muka näitä kunnioittaa? En minä ainakaan, mitenkään muuten kuin jätän heidän tavarat kauppaan. JEHU1234 •Vähän tyylitajua: Eikä ihme kun se suomalainen mies kyllästyy siihen ulkomaalaiseen naiseen. Näin kävi taas kerran, kun työkaverni mies ilmoitti hänelle haluavansa eron. Heillä 1-vuotias lapsi. Toinen työkaveri kertoi, kuinka heidän 2-vuotias lapsi tulkkaa heidän välillä. Rakkaus loppuu lyhyeen joskus. EREHDYS

•Riihimäki, uudelta nimeltään Paskamäki, laski taas valtavat määrät raakaa jätevettä Vantaanjokeen. Ja Vantaanjoen yhdistys ei ole tehnyt mitään näiden estämiseksi. Se päinvastoin estää joen pelastamisyritykset. Tunnen asian tarkkaan, koska

731

x Vanhusten ja sairaiden hyvän hoidon puolestapuhuja. x Hoitohenkilökunnan työhyvinvoinnin puolestapuhuja.

yritin käynnistää joen pelastuksen organisoinnin. EVÄ •Taitaa moni porvari äänestää salaa persuja. Sotahulluja on nekin, mutta eivät tavallisen ihmisen kukkarolla. Parempi vaikka persu kuin porvari, jos ei muuta keksi. Onneksi meille muille on parempiakin vaihtoehtoja kuin kepu, kokoomus tai Soinin sakki. NIMETÖN •Kunnallisvaalit&ketä äänestää? Olen stadilainen paluumuttaja 30 vuoden jälkeen. Meneekö ääneni jollekin junan tuomalle, kun ehdokaslistoissa ehdokkaan nimen yhdeydessä ei ole syntymäpaikkaa. NIIN GIMIS ON STADI

•Mikä turhaakin turhempi julkkis tää Johanna Tukiainen on? Kiinnostako todellakaan ketään joku Tuksu? Olen kuullut, että eroottinen tanssija. Ihmettelen ketä kiinnostaa, pitäähän jotain sexyä olla, jos pitää eroottista showta vetää. Tai sitten mulla ei ole mitään naismakua. Tsori Tuksu, mut et saa duunia mun raflasta, tanhuajatkin on sexympiä. NIMETÖN •Lastentarhoissa puutetta miespuolisista ammattitaitoisista hoitajista. Lapset ja varsinkin pojat olisivat iloissaan, onhan ala naisvaltainen ja avioerolapsia, joista varsinkin isä ei ole jokapäiväisessä arjessa. Palkataan tähän toimeen filippiiniläisiä, koska oman maan hoitajista on pula. TUUMASTA TOIMEEN •Täti Helsingistä: Suomalainen demokratia on kehittynyt sellaiseksi, että pitää kysyä ensin mistä saa puhua. Pahaa saa vain niistä asioista, jotka miellyttävät kuulijaa. Nämä ihmiset

käyttävät tällä tavoin asemaansa alistamiseen: saat vaikuttaa jos teet mieleni mukaan. Näin on vähän joka instanssissa; erimieltä oleva tulkitaan viholliseksi ja häntä kohdellaan sen mukaan. ENNAKKOLUULOT MÄÄRÄÄVÄT

•Miksi tv-kanavilta tulee vain uusintoja ja miksi ruokaohjelmia tulee jatkuvasti. Luulisi ihmisten osaavan tehdä itse ruokansa. KYLLÄSTYNYT •Miten on mahdollista, ettei taloyhtiön hallituksen tarvitse noudattaa as.os.yhtiölakia, vaan se maksattaa toisten remontteja kaikkien asukkaiden kesken. NÄIN MARTINLAAKSOSSA •Röyhkeitä ja pahansuopia ihmisiä on suomi täynnä. Metsäkansaa. NIMETÖN •Miksi taannoiset ammattioppilaitokset ovat väännetyt samalla koulutuksella Ammattikorkeakoulun kuosiin? Tittelin kipeyttä lienee! YO-MERKONOMI EVP

•Voimia Meilahden sairaalan kiusatuille hoitajille KIUSAAJAT ESIIN

•Suomen mainetta tuhoaa nykyisin parhaiten dosentti Bäckman ja taloutta Satu Hassi. NIMETÖN

•Ihmettelen suuresti, miksei kukaan valita asuntojen vuokrien hinnoista. Itsellä on oma, mutta kauhistuttaa. Vuokrafirmat tekevät kovaa voittoa, ja pienituloisilta tuommoiset vuokrat varmaan syövät leijonanosan tuloista; eivät niinkään ruokamenot, joista aina valitetaan. PIHI TÄTI

Kärsittekö masennuksen aiheuttamista haitallisista oireista? Etsimme parhaillaan vapaaehtoisia henkilöitä kansainväliseen kliiniseen lääketutkimukseen, jossa arvioidaan uuden tutkimusvalmisteen tehoa, turvallisuutta ja siedettävyyttä masennuksen aiheuttamien haitallisten oireiden hoidossa. Osallistujat saavat tutkimuslääkettä tai lumelääkettä muun tämänhetkisen masennuslääkityksensä lisänä. Saatatte soveltua tutkimukseen, jos: – olette 18–65 -vuotias mies tai nainen. – Teillä on todettu masennus ja Teillä on masennuksen oireita. – käytätte yhtä masennuslääkettä. – oireenne eivät ole muuttuneet merkittävästi viimeisten 6 kuukauden aikana ettekä ole ollut sairaalahoidossa tuona aikana. Tutkimus kestää arviolta 11 viikkoa ja siihen sisältyy 8 käyntiä tutkimuskeskuksessa. Kukin käynti kestää noin 1–2 tuntia. Tutkimuslääke ja käynnit ovat ilmaisia, ja tutkittaville korvataan tutkimukseen liittyvistä käynneistä mahdollisesti aiheutuvat matkakulut. Tutkijalääkäri alueellanne on Liisa Lahdelma, sekä Riitta Laurila, VITA Lääkäriasema, Helsinki. Jos haluatte lisätietoja, pyydämme ottamaan yhteyttä puhelimitse 22.10.2012 klo 16.00–17.00, 040 358 0350, tutkimushoitaja Sinikka RinneMella tai lähettämään s-postiviestin seuraavaan osoitteeseen: srinnemella@gmail.com. Tutkimuksesta vastaava henkilö Suomessa on dosentti Ulla Lepola Savon Psykiatripalvelu Oy:stä.

•Miksi ainut vähän laadukkaampi kotimaimen sarja Kotikatu pitää lopettaa? Eikö olisi voinut kokeilla lähettää sitä vähän myöhempään illalla. Olisi varmaan enemmän katsojia, myös minä. KOTIKATU YES •Täti Helsingistä: Oletko koskaan yrittänyt tuoda mielipiteitäsi esiin taloyhtiön kokouksissa? Kyllä ne vallanhaluiset, toisten asioita seuhtovat, isännöitsijöiden käskyläiset pistävät sinut äkkiä hiljaiseksi. Jos ei muuten onnistu niin aloitetaan parjaus ja kiusantekokampanja ja tiedänpä pari tapausta jossa uhkailtiin ja pahoinpideltiin. On ihmisiä, joille ”ei voi sanoa”. HUOLIA ON MUUTENKIN

•Kuule nimetön, mulle maksettiin sairausajan karenssipäivä lomapäivällä, koska palkanlaskija soitti ja kysyi että teemmekö näin. Älä puhu jos et tiedä! TOINEN NIMETÖN

•Laaduttomuus. Siinäpä oiva määritelmä Espoon terveydenhuollolle. Toinen kuvaava sana on kupla. PETTYNYT POTILAS •Suomalaiset antavat vuosittain rahaa Veikkaukselle, erilaisia rahapelejä pelaamalla. Veikkaus antaa satoja miljoonia joka vuosi Opetus- ja kulttuuriministeriölle, ne jakavat miljoonia yhdistyksille ja säätiöille, mitkä edelleen jakelevat rahoja ties minne ja mihinkin tarkoituksiin. Ministeriö ei ole kovin tarkasti viitsinyt seurata minne ja mihin ovat Veikkauksen voitot päätyneet, esim. puoli miljardia vuodelta 2011. Joka vuosi tulee rahaa, kansa pelaa. Niinpä juuri, Veikkaus on koko kansan puulaaki. Olisi asiallista ministeriön laittaa joka vuosi nettisivulle tarkka luettelo Veikkauksen voittovarojen käytöstä, kolmannet ja neljännetkin osasaajat ja kaikki loppukäyttäjätkin. AVOIMESTI TIETOA KANSAN RAHOISTA

•Ihminen on koskematon, jota ei saa vahingoittaa saati tappaa. Silti ihmiskunta itse vahingoittaa ja tappaa satoja miljardeja eläimiä vuosittain. Väestö kasvaa joka sekuntti ja eläimet maksaa sen hengellään. Tämä on kova paikka eläinrakkaalle ihmiselle, kaikki vain yhden hullun lajin takia! PARASIITTI •Deluusio=harhaluulo, uskomus voi hyvinkin olla mielisairaudesta johtuvaa, jos ei ole uudestisyntynyt. (Joh.3) Jumalan hengen vaikutuksesta, mikä on yliluonnollista, eikä tavallista saati luonnollista, koska luonnollinen ihminen pitää hullu-

26

tuksena, Raamatunkin mukaan. S.H.

•Ei ole oikein että yli-ikäiset jatkavat yli eläkeiän. Sehän vain lisää nuorten työttömyyttä ja ongelmia. Kyllä joku tolkku eläkeläisillä pitää olla. NIMETÖN •Metro-lehti on niin täynnä vaaliehdokkaita, ettei sekaan mahdu mitään järkevää! Minä en äänestä ketään lehtien mainoskuvien perusteella! Turhampäiväistä touhua! NIMETÖN •Kertokaa nyt Lavroville, että heidän tiedottajansa yrittää viedä lapsen venäläistaustaiselta naiselta, mutta viranomaiset puolustavat äitiä! NIMETÖN •Hyvät julkisilla matkustavat kansalaiset, joita ärsyttää kenkien pitäminen penkillä, liiat hajusteet ja muut vastaavat asiat. Ryhtykää sanomaan asiasta varsinkin nuorille, ei nämä asiat muuten muutu miksikään. Kun riittävän moni asiasta sanoo, kyllä tällainen toiminta loppuu/ vähenee. ÄRSY •Suomen eduskunnan päättäjät haluaa tänne mamuja et hyvä kuva säilyy. Kaikki tämä tehdään, vaikka oman maan kansalaiset kärsii. ONNETONTA •Lefa: YLE ostaa pohjoismaisten tv-yhtiöiden puutarha- yms. ohjelmavarastot tyhjiksi ja tuottaa itse Mannerheim-roskaa. YLE:N KIVISELLE POTKUT

•Vaikka voissa paistais. Venäläiset vanhemmat! Viekää lapsenne turvaan Venäjälle. Menkää itse perässä hoitamaan Moskovan katulapsia. TERVEMENOA •18.10. Metro-lehdessä oli niin asiallinen ja hyvä viesti, että haluan toistaa sen: ”Meillä pitäisi nyt olla tomera ulkoministeri, joka panisi poikki Venäjän uhittelut. Opetusministeri, joka laittaisi agressiiviset oppilaat ym. kouluasiat kuntoon. Liikenne- ja kulttuuriministerit, jotka jättäisivät asiat viisaampien hoidettaviksi. Nykyiset sotkee kaikki asiat. VIISAITAKIN PÄÄTTÄJIÄ OLISI •Eikö tuon asian voi sanoa ihan ääneen, että on äänestänyt, kun joku tyrkyttää mainoksia. Ai niin, eihän suomalainen puhu tuntemattomille. NIMETÖN •Vuokra-asunnot ei riitä varsinkaan suomalaisille! Vaikka kuinka paljon rakennetaan! Kun katsoo kaupungin vuokratalojen nimiluetteloa, ei näe kuin enimmäkseen ulkolaisia sukunimiä, joita ei osaa edes lausua


LUKIJAT oikein! Tiedän suomalaisia vanhuksia, joita asuu kovan rahan uusissa vuokra-asunnoissa kituuttaen just ja just toimeentuen rajoilla! Miksi näin? En ymmärrä! Pitäkää ensin omistanne huolta eikä olla niin vieraskoreita! NIMETÖN •Jos Jälkiviisaista joku pitäisi ”päästää pois”, olisi se ehdottomasti se nuorempi mies joka ei anna suunvuoroa muille koska ”tietää” kaikki paremmin kuin muut. NIMETÖN •Suomeen tuotavista autoista suuntavilkut pois. Suuri säästö. Kukaanhan ei niitä käytä. KA-HE-LI

•Eipä näkynyt Tallinnassa käydessäni mamuja ja romanin kerjäläisiä. Helsingissä käydessään tallinnalaiset taas ihmettelevät, miten paljon maahanmuuttajia täällä näkyy! Se on sitä kansainvälisyyttä ja hyvän sosiaaliturvan tulosta. OLLAKSESI HYVÄKSYTTY •Kaikenlaisia viikkoja vietetään nykyään! Imetysviikkoa! Ja äidit meni oikein asemalle imettämään vauvojaan! Eiköhän se ole äidin ja vauvan yhteinen hetki ilman julkisuutta! Mikä saa nykyajan ihmiset mukaan kaikenlaisiin provokaatisiin tekoihin?! En ymmärrä! IHO •Bäckman on venäläisten nuolija ja oman maansa mollaaja. Olkoon maanpaossa! AGENTTI •Kaksi miestä joen törmällä. Kumpi on viisaampi, sekö joka sanoo hiekkaista vaskoolia katsoessaan ”kultaa ei ole olemassa”, vai se joka sanoo ”kaikki tämä hiekka on kultaa”? NIMETÖN •Vihreillä oli Helsingissä ylitarjontaa kuntavaaliehdokkaista. Monta hyvää torjuttiin ja valittiin heikkoja, koska ovat nykyedustajien kavereita. SISÄPIIRITIETOA

•Nimim. Deluusio: Uskot vakaasti, että uskovat eivät halua ajatella. Minua ainakin kiinnostaa kaikki selitysmallit, niin tieteelliset kuin hengellisetkin. Aivohäiriö, joka parantaa elämänlaatua sen kaikilla tasoilla, auttaa näkemään ajan ja paikan yli, niin että niille ilmenee reaalinen vastine. Jee, todella kiinnostavaa! AVOIN MIELI •Miten kannattaa pitää tyhjänä vanhaa Hesperian mielisairaalaa. Siellä filmattiin elokuvaa vuonna 2008. Se oli jo silloin tyhjä hieno talo meren rannal-

la. Iso tontti. Sinne saisi paljon asunnottomia ja maahanmuuttajia pienellä korjauksella. Olisi ainakin katto talveksi pään päällä. NIMETÖN •Päättäjät puhuvat vastuusta palkkansa pohjana. Ihmisten moraali muodostuu malleista. Näiden ”vehviläisten&co” mallit luovat moraalia. Mitä se vastuu on? NIMETÖN •Nyt on vaan hyväksyttävä seksin oston ja mielummin myynninkin kieltolaki. Jostain tämä naisten esineellistämisen lopettaminen on aloitettava. MIESTEN

aattona ja L-mäellä juhannusaattona. Eväät ja termokset mukaan! Kissat näkee ja jonoja ei ole edes vuoristorataan! Kunnon vaatetus sään mukaan – meillä oli hymy nassussa vielä kotiin tultua 6–8 tunnin retket tehtyämme. TUDE •Veronkierrolle on tultava loppu. Jopa veronmaksajien rahoilla rahoitettavat kuntapalvelut työllistää veroparatiisiyrityksiä. JOSPA MINÄKIN SAISIN TULONI VEROTTOMIMA

•Soini ja muut EU:ta vastustavat sotahullut saivatkin rauhanpalkinnon myötä nenilleen.

•Paitsi verottajan sivuilla yritysten verotiedot tulee muutenkin julkistaa. Onhan outoa, että Suomeen päätyneiden verojen osuus yhdeksän suuryrityksen tuloksesta oli vain 5,4 prosenttia. MIKÄ SINUN VEROPROSENTTISI ON,

LAURI

VERONMAKSAJA?

•Miksi suomalaiset ylipäätään menevät naimisiin venäläisten kanssa ja hankkivat vielä lapsia? Kulttuurimme ovat kovin erilaiset. Ajatelkaa hyvät ihmiset asioita pidemmällä tähtäimellä. NIMETÖN

•Haloo! Ensin tilataan italialaisia ratikoita ja nyt espanjalaisia junia – huhhuijjaa! Eihän meidän ilmastossa toimi talvisin muu kuin siperialaisolosuhteisiin kehitetty Lada. Jäitä hattuun, äijät! NIMETÖN

•Kokoomuslaiset tänne on halpistyöläisiä ja veroparatiisiyrityksiä tuottamassa, kun halutaan polkea palkkoja ja työehtoja. MUISTAKAA ÄÄNESTÄÄ

•Minä kun luulin, että tulevat vaalit on kunnallis- eikä eduskuntavaalit. MINÄ VAAN

ASENNEVAMMOIHIN KIINNI

•Suomen rikolliset voisi lähettää Afrikan vankiloihin. Säästyisi miljoonia veromarkkoja. JING •Vaikka Tyyli-Lyylit kuinka opettavat, niin koiven nostaminen julkisissa eli muiden potkiminen ja penkkien hinkkaaminen ei kuulu hyviin tapoihin. NIMETÖN

•Taas nähdään, kuinka ahneita ovat firmojen osakkeitten omistajat. Vaativat enempi voittoja. Ja miten on käynyt? Firmat kadonneet ulkomaille. Siinä kaatui suomen hyvinvointi, kun kaikki pitää saada halvalla ja työttömyys kasvaa. TYÖTÖN •Mellunmäestä itäkeskukseen 6.45 lähtevän dösän katto vuotaa, onneksi vain sateella. Penkit märät, kiva istua housut märkänä. Metro-lehti kastuu katosta valuvasta vedestä. En halua tehdä matkaa vesibussissa. NIMETÖN •Hei kaikille lapsiperheille pkseudulla! Maksujen korotuksilmoitukset koko perheelle tarkoitettujen ’puistojen ja tarhojen’ ovat masentavia. Kuitenkin haluaisin kertoa: yh-äitinä olen ollut K-saaressa uudenvuoden-

jumalanpilkassa ja muussa ilveilyssä, ettei kiinnosta. Uskokaa jo, tyrkyttäminen ei tee mitään kiinnostavaksi. Laadusta puhumattakaan. NIMETÖN •Jopa oli Isossa Omenassa pissaliisa vartijana! Eipä ole ennen nähty! Mitäpä tuohon sanois. No teinihän tuo oli, ehtinee vielä paikkansa löytää. KAIKENLAISTA

•Johan Bäckmannissa on tyhmyys ollut synnynnäistä, siihen

ei sitten opiskelukaan auta. Epäisanmaallinen. Saa maksun propagandasta joltain. Järkyttävää! NIMETÖN •On juuri vietetty asunnottomien yötä. Kuka herroista ymmärtää sen verran, mitä se on, kun kylmyys ja sade piinaa ja etsit turvallista yöpaikkaa, ja pakkaset odottavat sinua. Joka päivä päättäjät nousevat luxussängystään, luxustalostaan, mustan auton takapenkiltä, ergonomisesti oikein rakennetulle työ-

tuolilleen katselemaan tilastoja. Mihin vuoteen mennessä asunnottomuus ehkä puolittuu? Monet joutuvat nousemaan joka aamu roskalaatikkoasunnostaan, ettei roska-auto vie mennessään. Mieti tätä edes tänään. PALELTAA •Sielun kieli: Uskontopsykologia on jo selittänyt uskonnollisen kokemuksen lapsenomaiseksi toiveajatteluksi (William James, Sigmund Freud). ÄLÄ LUOTA LUULOON

Ryhdy keharikaveriksi saat suuren sydämen

•Kyllä todellakin tanssikisan sääntöjä täytyy muuttaa. Yleisöltä äänivalta pois tai ainakin suhde 75/25 tuomareiden hyväksi. Nykyisellään on tyhmää ja harmistuttavaa. TOINEN TYR-

Olen mäessä

MISTYNYT

•Nyt Helsingin Sanomat uhkaa jakaa viikkolehden niihin talouksiin, joihin lehteä ei ole tilattu. HS:lla on niin vankka tausta Ristikon ratkaisu

Autan kaveria

Uusia kavereita koulutetaan taas 27.-28.10. Lähde mukaan. Kehitysvammaiset nuoret ja aikuiset tarvitsevat luotettavaa kaveria leffaan, teatteriin, ulkoilemaan, taidenäyttelyihin tai vaikka oluelle. Riittää kun olet täysi-ikäinen ja sinulla on avoin mieli ja hyvä sydän.

Lue lisää: www.keharikaveri.fi

27


Nämä huikeat tarjoukset VAIN Hakaniemen Ruohonjuuresta!

www.ruohonjuuri.fi www.facebook.com/ruohonjuuri

KH-KIINTEISTÖPALVELUT OY hakee vakinaisiin työsuhteisiin ajokortillisia henkilöitä.

Terveyttä ja elinvoimaa Suomen luonnosta! Marjatila Raitaniemen marjajauheet

antavat puuroon ripoteltuna terveellisen ja virkistävän alun uudelle päivälle. Vahvistavat ja voimistavat marjajauheet säilyvät hyvin ja ovat erittäin riittoisia: yksi teelusikallinen jauhetta vastaa YHTÄ DESILITRAA tuoreita marjoja. Jauheet sisältävät jauhettuna myös marjojen siemenet, jolloin elimistö pystyy hyödyntämään tämän kaikkein terveellisimmän osan marjasta. Marjajauheiden avulla voit näppärästi rikastuttaa nykyistä ruokavaliotasi terveellisemmäksi!

KONEAJOTAITOINEN HUOLTOMIES

Tällä kupongilla 19.-20.10.2012 vain Hakaniemen Ruohonjuuresta 350 kp Raitaniemi: l:n erä! Mustaherukka-, mansikka- ja puolukkajauheet

ULKOALUEMIES

vastaamaan kiinteistöjen ulkoalueiden kunnossapidosta.

Erikseen töihin kutsuttavia KÄSILUMITYÖNTEKIJÖITÄ yö- ja viikonlopputöihin.

100 g:n säästöpussi

2,-

Täytä lomake osoitteessa www.kh-kiinteistopalvelut.fi tai lähetä hakemus osoitteeseen rekry@kh-kiinteistopalvelut.fi

/kpl (6,95-7,80)

Ruohonjuuresta - luomullisesti:

HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Palvelemme: Arkisin: 10-20, LA: 10-17, tervetuloa!

Kauneutta luonnon antimista Helli hipiääsi luonnon omin ainein! Ruohonjuuressa myymme vain sertifiotua ja kotimaisten pientuottajien valmistamaa luonnonkosmetiikkaa. Kaikki tuotteemme ovat ystävällisiä niin iholle kuin ympäristöllekin. Mitään Ruohonjuuren kosmetiikkatuotteista eikä niiden ainesosista ole testattu eläimillä.

Tule valloittumaan valikoimastamme!

Tällä kupongilla 19.-20.10.2012

vain Hakaniemen Ruohonjuuresta

200 kpl:n erä

luonnonkosmetiikkatuotteita:

2,-

/kpl (7,70-14,35)

Ruohonjuuresta - luomullisesti:

inen

TARJOUS Syväpuhdistus + naamio e

psa m o on l ek eli-P

ka H

änn

-V en inen ta kon Lint des o auk tuu S u Kirm a e Vill sen ami jaus uhla vén, oh t a r Si ppe ani nsi-ilta - oo to J I e si-ilta .joh s 9 u 1 n m . klo 9 II e 9.10 lo 1 pe 1 0.10. k o 19 l la 2 .10. k o 19 e ) iaill 3 l uot aika ti 2 4.10. k o 19 7-v om. io.fi i u l l y 2 h k ke 6.10. o 15 ( rvator ositus l u e pe 2 7.10. k w.kons ra, ikäs e la 2 5 € wwn oopp e 1 Helsingin Konservatorion 25/ perhe o konserttisali, Ruoholahti kok

ut Lop

5665€

(kesto 1.5 h) Kosmetologi Gita Gelhar

Ajanvaraus klo 10.00-20.00 p. 040 7341318 Osta lahjaksi lahjakortti!

Vanessa, Arkadiankatu 10, HKI 10

HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Palvelemme: Arkisin: 10-20, LA: 10-17, tervetuloa!

Vierailu Valtimonteatterissa Aleksis Kivenkatu 22 ( s isäpiha )

Walentin Chorell 100 v.

Elinvoimaa elämääsi! Luomuruoka, lähiruoka,

superfoodit,

reilu ruoka,

ekopesuaineet,

luonnonkosmetiikka, terveystuotteet.

Luomullisesti.

Absurdi tragikomedia Ohjaus:Hannu Huuska

pe 19.10. ja la 20.10 klo 19 su 21.10 klo 17 to 25.10. ja pe 26.10 klo 19

Tällä kupongilla 19.-20.10.2012 vain Hakaniemen Ruohonjuuresta

KAIKKI normaalihintaiset tuotteet

Liput: 15 / 18 € info@teatterihelsinki.fi puh. 045 131 9150 ( 9-13 )

-20%

Lippu.fi p. 0600 900 900 ( 1,97€ min+pvm )

www.teatterihelsinki.fi

Ruohonjuuresta - luomullisesti:

HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Palvelemme: Arkisin: 10-20, LA: 10-17, tervetuloa!

HAAGASSA

Isonnevant. 26, 00320 Hki. Ark. 10-18, lauantaisin 10-13. www.kuvateemu.fi p.09-5873 693 PASSIkuvAt alk.15€ PASSIKUVAT, HÄÄ, LAPSI, YO, TUOTE

Anna luomuheinän potkaista!

Ruohonjuuri on avattu Hakaniemeen!

TUHANSIA TYÖMAHDOLLISUUKSIA... myös terveydenhuollossa

Palvelemme osoitteessa: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki.

Asemakaavojen hyväksyminen

Hae upouudesta Hakaniemen Ruohonjuuresta

Kaupunginvaltuusto on 10.10.2012 päättänyt seuraavien alueiden asemakaavasta, minkä vuoksi alueilla on maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n 3 momentin perusteella voimassa rakennuskielto:

Yllätyksen saat tämän kupongin palauttamalla VAIN TÄNÄÄN!

Lauttasaari/31011/1 (12114; Lauttasaarentie 1) Lauttasaari/31112/10 (12064; Wavulinintie 3) Mellunkylä, Mellunmäki/47225 ja 47329 sekä katu-, liikenne- ja suojaviheralueet (12026; alue sijaitsee Mellunmäen metroaseman vieressä, Länsimäentien ja Mellunmäentien risteyksessä; Mellunmäen keskus) Laajasalo, Tahvonlahti/49277–49282 sekä kesämaja-, puisto-, leikkipuisto-, lähivirkistys-, uimaranta-, vesi- ja katualueet (12080; alue sijaitsee Laajasalon entisen öljysataman keskiosassa ja käsittää myös Stansvikinniemen länsipuolisen lahdenpoukaman sekä Pitkäluodon, Varisluodon, Varisluodonkarin ja Katinpaaden; Kruunuvuorenranta).

tällä kupongilla ILMAINEN YLLÄTYS!

Helsingissä 19.10.2012

Hallintokeskus

SEURE.fi

www.hel.fi

Tervetuloa hyvän mielen ostoksille Ruohonjuureen! Hakaniemessä palvelemme arkisin: 10-20, LA: 10-17.

DIGILAB

KRISTOSOFIA Su 21.10. klo 13.00 YLEISÖLUENTO Pekka Okko

Kaikkiko katoaa? Järj. Helsingin Kristosofi-ryhmä Kulmakatu 5 B 15


HUPIKLUBI Helmiä sioille Stephan Pastis

29

10 kysymystä 1. Mikä eläin on Anna Sewellin kirjoittaman romaanin Uljas Musta? 2. Minkä musikaalin pääosan esittämisestä Uljas Kandolin muistetaan parhaiten? 3. Onko Tripoli Libanonin vai Libyan pääkaupunki? 4. Minkä vallankumouksellisen organisaation johtaja oli Pol Pot? 5. Minkä maalainen lentokonetehdas on Embraer? 6. Mistä kilpa-autoilija Heikki Kovalainen on alun perin kotoisin? 7. Kuka sävelsi valssin Kultainen nuoruus? 8. Mikä on maastossa oleva suppa? 9. Mikä vitamiini tunnetaan myös nimellä askorbiinihappo? 10. Kuinka monta pistettä amerikkalaisessa jalkapallossa saa touchdownista?

Sudoku Tuplat Glenn McCoy

★★✩✩✩

JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi

Viime perjantain ratkaisukoodi oli 72. 25 euroa voitti Topi Tuominen.

Mobiiliohjeet

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen •

Ristikko

Ratkaisu sivulla 27

Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.omakaupunki.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Lukijan kuvat. Ota kamerakännykälläsi kuva tai video. Lisää tekstiin kuvan tarina (max 500 merkkiä) ja oma nimesi. Lähetä multimediaviestinä numeroon 17181. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma Kaupunkilehdille kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma Kaupunkilehdille*. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymillä. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Palkinto: Maksamme lehdessä julkaistuista kuvista vähintään kaksi leffalippua tai enintään 1 000 euron palkkion. Sanoma Kaupunkilehtien kustantamissa lehdissä julkaistuista kuvista maksetaan palkkio vain kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä noin viikon kuluessa. *Koskee myös sähköpostilla lähetettyjä tai omakaupunki.fi- ja metrolive.fi-palveluun ladattuja kuvia. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 × 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.

Vastaukset kysymyksiin 1. Hevonen, 2. Viulunsoittaja katolla, 3. Libyan, 4. Punaisten khmerien, 5. Brasilialainen, 6. Suomussalmelta, 7. Kullervo Linna, 8. Maanvajoama, kuoppa, 9. C-vitamiini, 10. 6.

Julkaisija: Sanoma Kaupunkilehdet, Postiosoite: PL 300, 01621 Vantaa, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@sanoma.fi, Vt. päätoimittaja: Ismo Uusitupa, Päivystävät uutispäälliköt: (09) 122 4362 Ari Hämäläinen, Pekka Joutlahti ja Ville Soininen, Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Jakelupäällikkö: Patrick Helander, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metrolive.fi ja www.omakaupunki.fi.


TV

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 19. lokakuu 2012

30

Perjantai

TV1

TV2

21.00: Kuntavaalit 2012: Haastajat 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle News. 11.10 Puoli seitsemän. 11.40 Kuntavaalit 2012: Jutta Urpilainen, SDP. 12.10 Idoli. 12.15 Eläinten elämää maalla ja merellä. 12.30 Tohtorit (7). 13.00-14.29 Särkelä itte (S). 14.35 Tuulimyllyjen uhat. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 16.00-16.50 Kiehtova maailma: Loistohotellin lumo. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).

18.00 Yle Uutiset. 18.30 Puoli seitsemän. Vieraana pappi, kouluttaja ja YleLeaksin vakiokasvo Teemu Laajasalo. Mikä onkaan maailman suvaitsevin uskonto? 18.50 Downton Abbey (12). Espanjantauti riehuu seudulla mutta kartanossa valmistellaan Matthew’n ja Lavinian häitä. Onni odottaa viimein myös Annaa ja Batesia. Kohtalo kuitenkin puuttuu jälleen peliin. 20.00 Kotikatu. Jakso 581, osa 2/2: Pato murtuu: Risto ja Julia joutuvat kovan paikan eteen. Totuus Pertin työkyvystä paljastuu. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 Kuntavaalit 2012: Haastajat. Pienpuolueiden vaihtoehto kuntapolitiikkaan. Löytyykö muutossuuntaa? Mukana mm. SKP, STP, IPU, Köyhien Asialla, Piraattipuolue, Muutos ja Vapauspuolue. 23.00 Yle Uutiset. 23.05 ELOKUVA Sekavia suhteita (7). (Because I Said So/USA 2007) Romanttinen komedia hyvää tarkoittavasta, mutta turhan touhukkaasta äidistä, joka alkaa järjestellä tyttärensä rakkauselämää. O: Michael Lehmann. N: Diane Keaton, Mandy Moore, Gabriel Macht. 00.45 Oddasat. 01.00-01.05 Eurojackpot.

MTV3

21.00: Tartu Mikkiin

21.00: Mercyn sairaala

11.10 Isä Matteon tutkimuksia (7). 12.10 Viidakkoperhe (7). 12.58 Pat & Stan. 13.05 Maailman matkailuaarteet. 13.20 Ulkosuomalaisen tarina. 13.50 Mansikkapaikka. 14.40 Hymy Pyllyyn. 15.10-15.53 Tuhkimotarinoita. 16.00 Kätilöt. 16.30 Galaxi: Säbämestari 2012. 17.00 Pikku Kakkonen.

18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 Viidakkoperhe (7). Sarahin ex-miehen saapuminen Loepard’s Deniin aiheuttaa jännitteitä Sarahin ja Dannyn välille. Pystyykö pari kuitenkin arvostamaan sitä, mitä sillä on? Rosie ottaa vastaan safarioppaan pestin. 18.50 Villit eläinystävämme. Takaisin luontoon. 19.00 Yle Uutiset. 19.10 Yle Uutiset alueeltasi. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 19.30 Erätulilla. Kahden päivän hevosvaellus. Haavi auki postikorttimaisemissa. Teeri puussa, koiran haukku. 20.00 Pressiklubi. 20.30 Isot ja pienet (7). Tenniskummitus. Ben tutkiskelee isän lääkärintarkastustuloksia. Äidin mielestä Jake alkaa olla jo liiankin kiinnostunut tytöistä. 21.00 Tartu Mikkiin. Upeaääniset Saara Aalto ja Reeta Vestman saavat vastaansa Fork-yhtyeen Anna Asunnan ja Kasper Ramströmin. 21.50 Yle Uutiset. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). Yhteenotto. Sarjaraiskaaja palaa vainoamaan entisiä uhrejaan, ja yksi heistä löytyy kuolleena. 22.50 Poliisi-tv. 23.15 Ykskaks paksuna (12). 2/6. 23.45-00.15 Bored to Death (12). Tukholma-syndrooma. Brooklynissa asuva kirjailija Jonathan jää yksin, kun tyttöystävä kyllästyy hänen pahoihin tapoihinsa.

Yle Fem 11.00 ABC. 11.10 Smålandsnytt. 11.20 Västnytt. 11.30 Kulturnyheterna. 11.45 Uutiset. 12.00 Programtablå. 12.05 Geografens testamente – eller Den stora Sverigeresan. 12.30 Debatt. 13.15 Go’kväll. 14.00 Vem vet mest?. 14.30 Hockeykväll. 15.00-16.00 Plus. 16.20 Majakan arvoitus (7). 16.50 New Yorkin herkut. 17.18 5 minuuttia. 17.25 Obs. debatt: Kuntavaalit 2012. 17.55 TV-nytt. 18.00 BUUperjantai. 18.30 Ruskean kastikkeen maa. 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 TV-nytt. 20.00 Kirjakausi. 20.30 Pixel. 21.00 Doobidoo. 22.00 Skavlan. 23.00 Sportnytt. 23.15 Klara Kristalova. 00.15 Aktuellt. 00.55 Kulturnyheter. 01.00 Östnytt. 01.10 Nyhetssammanfattning. 01.15

Nelonen

11.00 Emmerdale (S). 13.15 Nikon Grilli. 13.50 Pomo piilossa. 14.50 Mitä tänään syötäisiin? 14.55 Rita Rocks (S). 15.25 Sing along. 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 16.50 Uutiset. 16.55 Suomen ja maailman sää. 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?

18.00 Emmerdale (S). Doug tunteita pullollaan. John ja Cain ovat yhä pattitilanteessa napit vastakkain. 18.30 Emmerdale (S). Kielletyn viehätys. Diane haluaisi olla yhä Dougin ystävä, mutta tämän murjottu ego ei kestää vielä kanssakäymistä. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (7). Osa 2340. Lasse kuokkii vaarallista maaperää. 20.05 Heikki & Mikko Show. Vieraina Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, sisäministeri Päivi Räsänen; ravintoloitsija Sedu Koskinen sekä parturi-kampaaja Antonio Flores. Musiikkivieraana DJBB. 21.00 Mercyn sairaala (7). Muutosten edessä. Veronica joutuu toden teolla kamppailemaan pelkojaan vastaan, kun hän jää loukkuun autioon rakennukseen. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 MM-ralli: Italia – RalliExtra. 22.45 Kuukauden parhaat sekunnit. 22.50 ELOKUVA Mr. Brooks (16). (Mr. Brooks, USA 2007) Earl Brooks on rakastava perheenisä, jonka idyllistä elämää varjostaa synkkä salaisuus. Hän muuttuu yön tunteina psykopaattiseksi sarjamurhaajaksi. O: Bruce A. Evans. N: Kevin Costner, Demi Moore, William Hurt. 01.10 Rubicon (12). Luottaako vai eikö luottaa? 02.10-02.40 MM-ralli: Italia.

Kulturnyheterna. 01.30 Cirkus Imago. 01.45 Barda. 02.15 Fredagkväll med Malin. 02.30 Vem vet mest? 03.00-04.00 Doobidoo.

Liv

Teema

21.30: Saanko luvan?

21.00: Madventures

21.30: Kino: Tiikerin häntä

13.00 Vauvan tarina. 13.30 Leenan tyylitiimi. 14.00 Kodikkaasti vuokralla. 14.30 Heikin lähiruokaa. 15.00 Eläintenpelastustiimi. 15.30 Eläintenpelastustiimi. 16.05 Himohamstraajat (7). 17.05 Nelosen sää. 17.10 Dr. Phil.

14.00 Daltonit (S). 14.25 Mask. 14.55 Kaiken maailman kampaamot. 15.55 Will & Grace (S). 16.25 Eastenders (S). 17.00 Lemmen viemää (7).

17.25-19.02 Elävä arkisto: Tulevaisuus. 17.25 Syväjäädytetty opettaja.

18.10 Eläintenpelastustiimi. Satojen kärsivien lampaiden kohtalo on vaakalaudalla. 18.45 Nelosen uutiset. 18.55 Nelosen sää. 19.00 Hauskat kotivideot. 20.00 Vain elämää. Neumann nostaa omana päivänään pintaan hien ja merimiesmuistot. 21.25 Keno. Kenoarvonta 21.30 ELOKUVA Saanko luvan? (S). (Shall We Dance/USA 2004). Onnellisesti naimisissa oleva juristi John Clark ilmoittautuu hetken mielijohteesta tanssikurssille. Harrastus vie miehen mennessään, mutta vaimolleen hän ei uskalla siitä kertoa. Yksi syy salamyhkäisyyteen on tanssikoulun tinkimätön opettajakaunotar Paulina. P: Richard Gere, Jennifer Lopez, Susan Sarandon, Stanley Tucci, Bobby Cannavale, Lisa Ann Walter, Anita Gillette. O: Peter Chelsom. 23.45 Nelosen uutiset. 23.55 Nelosen sää. 00.00 SM-liigan huippuhetket. 00.05 Californication (16). Kaukokaipuuta. 00.45-02.45 ELOKUVA The Tournament – tappava turnaus (18). (The Tournament/Britannia 2009). Toimintatrilleri sijoittuu joka seitsemäs vuosi järjestettävään turnaukseen, jossa ratkaistaan maailman paras palkkamurhaaja. N: Robert Carlyle, Kelly Hu, Ian Somerhalder, Ving Rhames, Liam Cunningham. O: Scott Mann.

linen Suomessa. 00.10-00.40 Lapsiperheen taloprojekti.

Jim

11.45 Tanssi peppu pieneksi. 12.45 Yllätyskokki Niki. 13.15 Sikke – Ruokaa rakkaudella. 13.45 Koiran temppukoulu. 14.15 Koirien turvakoti Espanjassa. 14.45 Kotiruokaa Rachael Rayn tapaan. 15.15 Pienten perhe. 15.45 Illallissota. 16.45 Sisustus uusiksi miehen tapaan. 18.00 Supernanny. 19.00 Luksusmammat. 19.30 Ullan unelmakakku. 20.00 Hurja remontti. 20.57 Keno. 21.00 Unelmien poikamiestyttö. 22.05 Kumman kaa. 23.10 Tuhluriprinsessat. 23.40 Arvostele mun illal-

Sub

11.45 Laiva. 12.15 Muuttajat. 12.45 Krokotiilimies. 13.15 Likaisen työn sankarit. 13.45 Bullrun – kaasu pohjassa. 14.15 Huijarirakentajat. 15.10 MasterChef Australia. 16.05 Leijonan luola Ruotsi. 17.00 Kodin rakennusurakka. 18.00 Kokki reissussa. 18.30 MasterChef Australia. 19.00 Muuttajat. 21.00 JIM D Rikos: Matkalla kiven sisään (12). 22.00 Poliisit. 23.00 Taksi. 00.00 Outoa vai mitä? (12). 01.05 South Park (12). 02.05 Pelkokerroin. 04.0005.00 Pelastushelikopteri.

18.00 Frendit (S). Halloweenkutsut. Ross haluaa tuoda Monan Monican ja Chandlerin kutsuihin. Phoebe kutsuu Ursulan, joka kertoo menevänsä pian naimisiin, ja tämän sulhon Ericin. 18.30 Iholla (S). Huomaa minut. Saaran tytär kaipaisi enemmän huomiota ja äidin syliä. Esin pohtii parisuhdeasioita ja lähentyy ystävänsä kanssa. 19.00 Big Brother Extra. 19.30 Moderni perhe (S). Välikohtaus. Jayn ex-vaimo, Clairen ja Mitchellin äiti Dede saapuu yllätysvierailulle ja haluaa sopia vanhan, kiusallisen riidan. Kiivailulta ja tukkanuottasilta ei vältytä. 20.00 X Factor USA. 21.00 Madventures. Osa 1/25. 21.30 Madventures. Osa 2/25. 22.00 Big Brother. 23.00 House (12). Unettomuutta. Sairaalaan tuodaan unettomuudesta kärsivä tyttö, joka ei ole nukkunut kymmeneen vuorokauteen silmänräpäystäkään. 00.00 30 Rock (S). Musiikilla munuainen. Jack järjestää hyväntekeväisyyskonsertin munuaisvaivoista kärsivän isänsä hyväksi. Anelemalla, kiristämällä ja uhkailemalla hän saa esiintyjiksi muiden muassa Sheryl Crow’n, Mary J. Bligen, Elvis Costellon, Adam Levinen, Clay Aikenin, Talib Kwelin, Cyndi Lauperin sekä kaksi kolmannesta Beastie Boysista! 00.30 C.S.I. Miami (16). Lapsenryöstö. Lapsi siepataan äitinsä työntämistä vaunuista keskellä kirkasta päivää. 01.30-02.05 Horne & Corden. Hevosenleikkiä.

TV5 11.20 best direct. 12.20 Jon ja Kate +8. 12.45 Lentokenttä UK. 13.20 Remonttipainajainen. 14.15 Remonttipainajainen. 15.05 Tarzan. 15.35 Tarzan. 16.00 Hale ja Pace – hauskat pojat. 16.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. 17.00 Meidän faija. 17.30 Pulmuset. 18.00 Kellarin kunkku. 18.30 Kellarin kunkku. 19.00 ELOKUVA Vain ystäviä. 21.00 ELOKUVA Avioonnea Morganeiden tapaan. 23.05 Franklin & Bash. 00.00 ELOKUVA The Big Hit. 01.40 Num3rot. 02.30-03.26 Ihmemies MacGyver.

Fox 12.00 Ally McBeal (S). 12.45 Ari ja Kirsi:

18.00 Vuonna 2000. (1950) Yhteistyön voimaa korostavassa tulevaisuuskuvitelmassa käytetään sujuvasti niin tietokoneita kuin televisiotakin. N: Matti Ranin, Urho Somersalmi. MV 18.15 Tänään on huomenna. (1967) Ohjelmassa käsitellään kaupunkisuunnittelun tulevaisuuden näkymiä 1960-luvun lopun suunnitelmien ja mahdollisuuksien pohjalta. MV 18.40 Kahdeksan tahtia tietokoneelle. (1967) Viekö tietokone työt säveltäjiltä? Konemusiikin tulevaisuutta arvioivat ohjelmoija Markku Nurminen, Toivo Kärki ja Erkki Kurenniemi. MV 19.00-19.53 Historia: Keksijöitä ja tiedemiehiä. 2/4. Puhelimen keksijä Alexander Bell joutui taistelemaan kunniastaan mahtavia kilpailijoita vastaan. 20.00 Maustekauppiaiden jäljillä. Sahrami ja vanilja. Kate Humble tutustuu maailman kalleimman mausteen sahramin kasvattajiin Marokossa ja Espanjassa. Meksikossa hän tapaa intiaaneja, jotka pitävät itseään vaniljan suojelijoina. 3/3. 21.00 Se päivä muutti Suomen. 3/6. Huoltamot. Mihin ovat kadonneet huoltoasemat, joissa osataan vielä korjata autoja? Tien varrella huolletaan nykyään ihmisiä. 21.30 ELOKUVA Kino: Tiikerin häntä (16). (The Tiger’s Tail, Irlanti 2006) Mysteeri laman stressaamasta liikemiehestä, joka alkaa nähdä kaikkialla kaksoisolentonsa ja vaihtaa sitten osia tämän kanssa. O: John Boorman. N: Brendan Gleeson, Kim Cattrall. 23.15-23.57 Metal Evolution: Raskaan rockin tarina. Osa 2/11.

Kotirempat. 13.10 Tanssi peppu pieneksi Suomi. 14.00 Rajasota. 14.50 Hetki ennen tuhoa: Kuolema ilmassa. 15.40 Historian salaisuudet. 16.30 Jättimäiset rakennusurakat: Maailman suurin kasino. 17.20 STT Uutiset. 17.24 Kierroksilla: Salamavihjeet. 17.30 Area 51:n salaisuudet. 18.30 Tanssi peppu pieneksi Extra. 19.00 Lentoturmatutkinta: Heathrow’n arvoitus. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. 20.30 Huutokaupan metsästäjät. 20.58 Kierroksilla: Illan Salama. 21.00 Criminal Minds (16). 21.55 Family Guy. 22.20 Family Guy. 22.45 American Dad (12). 23.10 American Dad (12). 23.35 Nolot vartalot. 00.25 Criminal Minds (16). 01.15 Tanssi peppu pieneksi Suomi. 02.05 Tanssi peppu pieneksi Extra. 02.30-03.20 Rajasota.

Luotettavaa ompelukonekauppaa jo kolmannessa sukupolvessa 2011 2010

OMPELU- & SAUMAUSKONEIDEN LOPPUUNMYYNTI

Vain 3 päiVää

perjantai 19.10., lauantai 20.10. ja maanantai 22.10. BERnina l BERnELLa l pFaFF l JanOME l SinGER l HUSQVaRna l ROYaL l JUKi l EVa Kaikki merkit uutena tai käytettynä. nyt hävitämme kaikki kiinalaiset; Eva, Bernette, pfaff, Singer, Huskystar, Lervia ym. MUUTaMaLLa KYMpiLLä!

Myymme kaikki vuoden 2010 mallit 2011 mallit Uusi Bern. Täysautomaatti Rajoitettu erä!

135

Tehtaan näyttökoneita, Husqjoustoautomaatti

160

Kaikki merkit uutena tai käytettynä! Uusi aut. esim.

Uudet Kaikki merkit Tarvitsemme käytettyjä Saumurit perushuolto koneita! Hyvitämme vanhoista JOPA alk. alk.

49 195

25

∙Ma-Pe klo 10 10-18 Laklo klo10 10-14 Ma - Pe klo - 18 ∙La - 15 l

koneista riittävästi!

l

MALMI: Kirkonkyläntie 11

& 345 5085

250

nyt uudet Janome -mallit!

*Peitetikki tilkkutyöammattilaisille

135

Maahantuojan loppueriä (malli vaihtuu) l Matkavauriokoneita (pieniä maalivikoja) l peruutuskauppoja realisoidaan l

Käytettyjä koneita

16-70

Tervetuloa!

-50%

-60%

-70%

MP-TIKKI


TV

31

Lauantai

TV1

TV2

MTV3

Nelonen

Sub

Teema 10.00-12.05 Oppimiskirjasto: Italia. 12.05 Kosketuksessa: Sir Elwoodin Hiljaiset Värit. 13.05 Näin se tehtiin: Kymmenen tikkua laudalla. 13.35 Kevään 17 hetkeä (7). 14.30 10 kirjaa vallasta. 15.00 Prisma Studio. 15.30 Se siitä! Teoriat testissä. 16.00 Tiededokumentti: USA:n valtimoilla. 16.55 Historia: Bill Clinton. 17.50 Omistava rakkaus (S).

18.15: Jaakko ja maailmanvalloittajat

22.05: Yön metsästäjät

22.45: Wimbledon

15.20: Alvin ja pikkuoravat

19.45: Hairspray

08.00 Yle Uutiset. 08.05-08.53 Kiehtova maailma: Loistohotellin lumo. 09.00 Yle Uutiset. 09.05 Ylen aamu-tv. 09.54 Eurojackpot. 10.00 Yle Uutiset. 10.05 Ykkösaamu. 10.45 YleLeaks. 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Pisara. 11.10 Naisten etsivätoimisto nro 1 (7). 12.05 Kuntavaalit 2012: Haastajat. 14.05 Tohtorit (7). 14.3515.22 Dokumenttiprojekti: Arvo. 15.30 Luontohetki: Veden maailma. 16.00 Hercule Poirot (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.05 Kotikatu.

07.45 Pikku Kakkonen. 07.47 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia. 08.11 Pikku Kakkosen posti. 08.18 Dinojuna. 08.43 Runoretki. 08.47 Babar ja Badun seikkailut. 08.59 Galaxi. 09.00 Late lammas. 09.08 Hirveä Henri. 09.29 Galaxi: Säbämestari 2012. 10.00 Pikkukarhun tarinoita (S). 10.25 Tartu Mikkiin. 11.15 Peliuutiset. 11.35 Pressiklubi. 12.05 Taitoluistelun GP-kilpailut. 13.05 Laivuri ja tyttö. 13.35 Ravisuoran vihjeet. 13.45 Erätulilla. 14.15 Kätilöt. 14.45 Helsinki International Horse Show.

07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa. 08.00 Chuckin ja ystävien seikkailut. 08.30 Elixir. 09.00 Start! 09.30 Neljän tähden illallinen. 11.30 Muuttajat. 13.30 Vaaleanpunainen pantteri. 13.40 Waverly Placen velhot (7). 14.10 Deittivinkit. 15.10 ELOKUVA Alvin ja pikkuoravat (S). 17.05 Jesse Kaikuranta: Järjetön rakkaus. 17.15 Dance.

13.40 Will & Grace (S). 16.10 Piilokamera. 16.40 One Direction: Live While We’re Young. 16.45 X Factor USA. 17.45 X Factor USA.

18.00 Yle Uutiset. 18.10 Urheiluruutu. 18.15 Jaakko ja maailmanvalloittajat. Birgitta Sannig työskentelee suomalaisyrityksen muotisuunnittelijana Kiinan Suzhoussa. 18.45 Avara luonto: Suuret eläinvaellukset. 3/4. Taistelu aikaa vastaan. 19.40 Scott & Bailey (12). Dom aiheuttaa huolta ja harmia sisarelleen. 20.30 Yle Uutiset. 20.45 Lotto. 20.51 Urheiluruutu. 21.15 YleLeaks. YleLeaksissä lobataan, otetaan kantaa ulkomainontaan sekä sekaannutaan Venäjän ja Suomen lapsikiistaan. 21.30 Uutisvuoto. Vieraina ovat Ina Mikkola ja Jope Ruonansuu. 22.00 Viimeistä päivää (16). Kohtalon isku. 22.30 Yorkshiren etsivät (16). Takapiruja 2/2. 23.25-23.55 Vieras menneisyydestä. 8/10.

18.15 Ravisuora. 19.00 Yle Uutiset. 19.10 Urheiluruutu. 19.25 Yle Uutiset sää. 19.30 HulaHula. Kivistöt Parolasta ja Hakkaraiset Vantaalta joutuvat liekkeihin. 20.25 Kimmo (12). Osa 7/16: Latinolanne. 20.50 Stolberg (12). Kahden maailman välillä. Kuljetuskontista löytyy miehen ruumis, joka tunnistetaan pankkivirkailija Sven Marksiksi. 21.50 Yle Uutiset. 22.05 ELOKUVA Yön metsästäjät (16). (The Ghost and the Darkness/ USA 1996) Seikkailuelokuva 1800-luvun lopulla afrikkalaista ratatyömaata terrorisoineista ihmissyöjäleijonista. O: Stephen Hopkins. N: Val Kilmer, Michael Douglas. 23.55 Taitoluistelun GP-kilpailut. Naisten ja jäätanssin lyhytohjelmat. 02.05-02.45 Kova laki (16). Kiristystä. Poliisi tutkii freelancetoimittajan kuolemaa, ja taustalta alkaa hahmottua laaja työpaikkaromanssien vyyhti.

07.45 Uki (S). 07.50 Palomies Sami (S). 08.05 Tuomas Veturi (S). 08.20 Katti kaiken tietää! (S). 08.50 Madagascarin pingviinit (S). 09.20 Tom ja Jerry. 09.50 Ystävien kylä (S). 10.05 Hirviöallergiaa (S). 10.35 Pokémon (7). 11.05 Tuuli: Paljon onnea vaan. 11.10 FUTIS+. 11.40 Onnellisten kanavien perhe. 11.45 Luontodokumentti: Faraon matka manalassa. 12.50 Salatut elämät (7). 13.20 Salatut elämät (S). 13.50 Salatut elämät (S). 14.20 ELOKUVA Tarzan (7). 16.05 Redin uni. 16.10 Pilanpäiten. 16.20 Voittajajoukkue. 17.15 Dallas – kulissien takana. 17.20 Harjakaisen & Piisisen talkoot. 17.50 Top Gear.

19.00 Seitsemän Uutiset. 19.10 Tulosruutu. 19.30 Ennätystehdas. 20.00 Syksyn sävel -retro. 21.00 Todistettavasti syyllinen (12). Vihan hedelmät. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.10 Päivän sää. 22.15 Tulosruutu. 22.30 MM-ralli: Italia – RalliExtra. 22.41 Lotto ja Jokeri. 22.45 ELOKUVA Wimbledon (7). (Wimbledon, Iso-Britannia 2004) Kolmekymppisen Peter Coltin ura tenniksen huipulla on hiipumaan päin. Hän harkitsee jo lopettamista, kunnes törmää Wimbledonissa nousevaan amerikkalaistähteen Lizzie Bradburyyn. O: Richard Loncraine. N: Kirsten Dunst, Paul Bettany, James McAvoy ja Sam Neill. 00.40 Mentalist (12). Veri on vettä sakeampaa. 01.40-02.10 MM-ralli: Italia.

18.45 Nelosen uutiset. 18.55 Nelosen sää. 19.00 Hauskat kotivideot. 20.00 Talent Suomi. Tuomarien valinta II. Tänään tuomarit valitsevat karsinnoista jatkoon päässeiden joukosta viimeiset semifinalistit. 20.57 Keno. 21.00 ELOKUVA Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla (12). (Pirates of the Caribbean: At World’s End/USA 2007). Kapteeni Jack Sparrow on vapautettava Lentävän hollantilaisen kapteenin Davy Jonesin kynsistä. N: Johnny Depp, Keira Knightley, Orlando Bloom, Geoffrey Rush, Chow Yun-Fat, Bill Nighy. O: Gore Verbinski. 00.25 Nelosen uutiset. 00.35 Nelosen sää. 00.40 SM-liigan huippuhetket. 00.45 ELOKUVA The Cell (18). (The Cell/USA-Saksa 2000). N: Jennifer Lopez, Vince Vaughn, Vincent D’Onofrio, Marianne Jean-Baptiste, Jake Weber, Dylan Baker. O: Tarsem Singh. 03.00-04.00 Samurai Girl. Varjon kirja, osa 2.

18.40 Kuukauden parhaat sekunnit. 18.45 Top Chef. Illallinen kotipihassa. Kokit joutuvat tulikokeessa arpomaan annoksensa puitteet Las Vegasin tapaan hedelmäpelillä. Pudotushaasteessa kokit joutuvat valmistamaan aterian ahtaassa keittiössä – Las Vegasin asunnossaan. 19.45 Hairspray (S). (Hairspray, Yhdysvallat 2007) Musikaalielokuva, jonka keskiössä on iloinen ja pyöreä teinityttö Tracy Turnblad. Tracyn suurin haave on päästä mukaan paikallis-tv:n nuorten tanssiohjelmaan. Tilaisuus tarjoutuukin, mutta Tracya ei kelpuuteta mukaan liikakilojensa takia. O: Adam Shankman. N: Nikki Blonsky, John Travolta, Michelle Pfeiffer, Christopher Walken, Amanda Bynes, James Marsden, Queen Latifah. 22.00 Big Brother. 23.00 Entourage. Entinen neitsyt. Vince tapaa sattumalta vanhan ihastuksensa Justine Chapinin. Onko aika vihdoin kypsä? 23.35 Afganistan. 2. Jakso: Jalkapartio. Jääkärit ovat partiotukikohdassa Ali Zayissa ja on aika tehdä jalkapartio läheiseen kylään. 00.05 Miami Vice (12). Tappajan jäljet. 01.05-02.00 Eastwick (12). Muurahaisia ja mustia leskiä.

18.45 Miten syntyi Adriana mater. 19.40 Kausikortti: Karen Vourc’h. 20.20 Saariahon klarinettikonsertto Pariisissa. 21.00-00.50 Teemalauantai: Beatlemagiaa. 21.00 The Beatles: Magical Mystery Tour. 21.55 Maagisen Beatles-filmin tarina. 22.55 LENNONYC (7). Ohjaus Michael Epstein, USA 2010. 00.50-01.53 Elokuvan tarina (16). Osa 7: 1957–64.

Yle Fem 07.00 En bok, en författare: Den gastronomiska revolutionen. 07.30 Arkitektens hem: Tre danska urbanister. 08.00 Sverige! 08.30 Andri och Tómas. 09.00 Bamse – världens starkaste björn. 09.20 Prick och fläck. 09.30 Hos Vicki. 10.00 Rapport. 10.05 Minnenas television: Miriam Makeba på Berns. 11.15 Heliga veckan. 11.45 Kulturnyheterna. 12.00 Programtablå. 12.05Jonas löfte. 13.25 Intissä. 13.55 Riistametsällä. 14.25 Magnus, Petski ja totuus. 14.55 Seportaasi: Hyljekuiskaaja. 15.25 Spotlight: Onko turvaistuin turvallinen? 15.55 Elisabeth kohtaa: Kim Han Solin. 16.25 Kohti Santiago de Compostelaa. 16.55 Onnen kauppaa. 17.55 TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Plåstret. 18.30 Haaste. 19.00 Mikä meitä lihottaa? 19.30 TV-nytt. 19.40 Sportnytt. 19.50 Politiikasta olisi puhuttava. 20.20 Purtavaa Pohjolasta. 20.50 Minun New Yorkini. 21.00 Saade live!. 22.00 Intresseklubben. 22.30 Minnenas television: Miriam Makeba på Berns. 23.40 Dokument inifrån: Med pensionen som insats. 00.40 Historien om toaletten. 00.50 Duellen: New York City. 01.00 Dokumentären: 5 x Stina Gardell. 02.05 Fem myror är fler än fyra elefanter.

Sunnuntai

TV1

18.45: Muisti: Tatska 08.00 Yle Uutiset. 08.05 Avara luonto: Suuret eläinvaellukset. 09.00 Yle Uutiset. 09.05 Aamusydämellä. 09.40 Eläinten elämää maalla ja merellä. 09.55 Yle Uutiset. 10.00 Masentunut reportteri. 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Viikko viitottuna. 11.15 Naisten etsivätoimisto nro 1 (7). 12.10 Kun velat painavat. 12.40 Tohtorit (7). 13.10 Prisma: Kukistuuko syöpä? 14.00 Prisma Studio. 14.30 Historiaa: Japanin salainen ase. 15.20 Ensyklopedia. 15.30 Tohtori Kiminkinen. 16.00-16.50 Hercule Poirot (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.10 Eihän tämä maa minun omani ollut.

18.00 Yle Uutiset. 18.10 Urheiluruutu. 18.15 Parittomat. Osa 3/8: Oma porakone. Työkalut kertovat, onko sinkkuus muuttunut elämänvaiheesta elämäntavaksi. 18.45 Muisti: Tatska. Elokuva Forssan peruskoulun oppilaista, jotka ottivat yläasteella tunnilla tatuoinnit. 19.15 Luontohetki: Veden maailma. Merenrannassa. Vesimassojen tauoton hakkaaminen muokkaa rantaviivaa. 19.45 Arto Nyberg. Haasteltavina Venäjä-suhteita hämmentänyt kohudosentti Johan Bäckman, nuori pokeriammattilainen Joni Jouhkimainen sekä laulaja Marion. 20.30 Yle Uutiset. 20.45 Urheiluruutu. 21.05 Kotikatsomo: Stalkkeri (12). 2/2. 22.00 Seinää vasten (16). Frankien tarina. 2/6.

TV2

MTV3

Nelonen

22.05: Bored to Death

13.25: Hurmaava joukkoitsemurha

21.00: Sisko tahtoisin jäädä

07.45 Ulda. 07.59 Pikku Kakkonen. 08.02 Raa Raa, leikkisä leijona. 08.13 Keppihevostalli. 08.22 Olivia. 08.43 Katinkontti. 09.00 Galaxi. 09.01 Kapteeni Kari. 09.14-09.18 Råtta Booris parantaa tapansa. 09.23-09.52 Galaxi: Bofori (7). 10.00 Tohtori Sykerö (S) : Vetinen juttu. 10.25 HulaHula. 11.20-12.03 Tuhkimotarinoita. 12.1012.35 Mestareiden liigan makasiini. 12.40 Paluumuuttajat. 13.10 Taitoluistelun GP-kilpailut. 14.15 Uusi päivä (S). 14.45 Uusi päivä (S). 15.15 Uusi päivä (S). 15.45 Helsinki International Horse Show.

07.45 Chuggington (S). 07.55 Smurffit (S). 08.25 Kivisten ja Sorasten uudet seikkailut. 08.55 Tom & Jerry Kids Show. 09.20 Karvinen (S). 09.50 Hansin matkassa. 10.50 Jokakoti. fi. 11.20 Koiran elämää. 11.50 Kirjapiiri. 12.20 Salatut elämät (7). 12.50 Salatut elämät (7). 13.20 Hurmaava joukkoitsemurha (S). 15.35 Menestyksen takana – Kauppiaselämää. 16.40 Samaa sukua (7). 17.40 Luontodokumentti: Vaarallinen ruskosaharausku.

08.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa. 08.45 Chuckin ja ystävien seikkailut. 09.00 Chuckin ja ystävien seikkailut. 09.15 Jaksa paremmin. 09.45 Sikke – Ruokaa rakkaudella. 10.15 Hurja remontti. 11.15 Elixir. 11.45 Eläintenpelastustiimi. 12.15 Eläintenpelastustiimi. 12.45 Eläintenpelastustiimi. 13.15 Eläintenpelastustiimi. 13.45 Eläintenpelastustiimi. 14.15 Frasier. 16.15 Talent Suomi. 17.15 Vain elämää.

18.00 MotorSport. 18.30 Kävelymatkan päässä. 19.00 Yle Uutiset. 19.05 Urheilukatu 2. Jukka Keskisalo. 19.30 Pirunpelto (7). Osa 4/6: Jos ei tykätä ni tapetaan. (U). 20.18 Pan Am (12). Aitoja tunteita. 21.00 Borgiat, maan ja taivaan valtiaat (16). Sotataito. Pakeneva Lucrezia joutuu ranskalaisten vangiksi, mutta hurmaa kuninkaan ja pelastaa pöyhkeilevän veljensä. 21.50 Yle Uutiset. 22.05 Bored to Death (12). Vertaistukea. Jonathan varjostaa asiakkaansa poikaystävää ja yrittää siinä sivussa saada Suzannen palaamaan kotiin. 22.35 Nyrkkeilyn Tammer Turnaus. 23.30 Taitoluistelun GP-kilpailut. Jäätanssin ja naisten vapaaohjelmat. 01.15-01.40 Päätapaus (12). Osa 10/23.

18.45 MM-ralli: Italia – RalliExtra. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.10 Tulosruutu. 19.15 Tanssii Tähtien Kanssa. Osa 6. Seitsemän jäljellä olevaa paria saavat tänään tanssia TV:stä tuttujen kappaleiden tahtiin. 21.00 Vedetään hatusta. 21.30 Uuno Turhapuro armeijan leivissä (S). Osa 6/7. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.15 Viikon sää. 22.20 Tulosruutu. 22.35 ELOKUVA Wallander: Todistaja (16). (Wallander: Vittnet, Ruotsi 2010) Syyttäjä Katarina Ahlsell on kovan paikan edessä, kun Ystadissa alkaa oikeudenkäynti ihmiskaupasta syytettyä liikemiestä vastaan. O: Kathrine Windfeld. N: Krister Henriksson, Lena Andre, Mats Bergman, Jeanett Zelba, Thomas Hanzon ja Håkan Paaske. 00.25 MM-ralli: Italia. 00.55-01.00 Green Day: Oh Love.

18.45 Nelosen uutiset. 18.55 Nelosen sää. 19.00 Hurja painonpudotus. Vaikeuksien kautta voittoon. 49-vuotiaan Tonyn painonpudotus jatkuu, eikä vastoinkäymisiä puutu. 20.00 Olipa kerran (12). Kaikkein rakkain. Emman ja pormestarin riita saa uusia kierroksia, eikä kumpikaan peräänny. 20.57 Keno. 21.00 ELOKUVA Sisko tahtoisin jäädä (12). Marja Pyykön esikoiselokuva on tarina kiltin 15-vuotiaan Emilian muuttumisesta ja kapinasta, joka saa yllättävän hurjia ilmenemismuotoja. N: Ada Kukkonen, Sara Melleri, Seppo Pääkkönen, Anna-Leena Uotila, Kristiina Halttu. O: Marja Pyykkö. 23.20 Nelosen uutiset. 23.30 Nelosen sää. 23.35 Mad Men (12). Luopumisen tuska. Peggy aikoo muuttaa Manhattanille, mutta asuintoverin löytäminen tuottaa vaikeuksia. 00.40 Jacksonien dynastia (S). Julkisuuden kirot. 01.40-02.40 Usko tai älä (7).

Sub

18.25: Jamie Oliverin herkullinen Iso-Britannia 10.00 Frendit (S). 10.30 Frendit (S). 11.00 Frendit (S). 11.30 Frendit (S). 12.00 Frendit (S). 12.30 Moderni perhe (S). 13.00 Moderni perhe (S). 13.30 Moderni perhe (S). 14.00 Moderni perhe (S). 14.25 Kolme miestä ja tyttö (S). 14.55 Iholla (S). 15.25 Iholla (S). 15.55 Iholla (S). 16.25 Iholla (S). 16.55 Iholla (S). 17.25 Ylläs – huipulla tuulee.

18.20 Jamie Oliverin herkullinen Iso-Britannia. Savukalaa Skotlannissa. Jamie suuntaa Skotlannin jylhänkauniisiin maisemiin. Ruokalistalle päätyy savustettua kalaa ja simpukoita, hedelmäkakkua sekä riistaa risoton kera. 19.20 Virittäjät. Mika Salolla on vastuullinen tehtävä, kun Aki Salmela tuo testattavaksi Mitsubishi Lancerin, jota on ostamassa. 19.55 Myytinmurtajat. Teslan tuhokone. Jamie ja Adam selvittävät, kehittikö Nikola Tesla tuhokoneen, jolla pystyi järisyttämään kokonaisia rakennuksia. 21.00 Big Brother Talk Show. 22.30 Alcatraz (16). Amesin veljekset. Soto törmää Alcatrazin selliosastolla kahteen tunkeilijaan ja tunnistaa heidä, mutta mitä miehet puuhaavat vankilassa? 23.30 Lain varjossa. Helteessä. Carterin yksikkö taistelee aikaa vastaan yrittäessään pelastaa kidnapatun. 00.25 Cleveland Show (7). Clevelandin enkelit. 00.55 Afganistan. Jalkapartio. 01.25 Madventures. Uusinta. 01.55-02.25 Madventures. Osa 2/25. Uusinta.

Teema 09.50-11.40 Elävä arkisto: Tulevaisuus. 10.00 Syväjäädytetty opettaja. 10.38 Vuonna 2000. 10.50 Tänään on huomenna. 11.15 Kahdeksan tahtia tietokoneelle. 11.40 Muotoilun huiput. 12.35 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). 13.45 Miten syntyi Adriana mater. 14.40 Kausikortti: Karen Vourc’h. 15.25 Saariahon klarinettikonsertto Pariisissa. 16.05 Tiededokumentti: Aistit. 17.00 Se päivä muutti Suomen. 17.30 Kamrat på svenska.

18.00 ELOKUVA Kino Klassikko: Särkyneiden haaveiden kaupunki (7). (The Bad and the Beautiful, USA 1952) O: Vincente Minnelli. N: Kirk Douglas, Lana Turner, Dick Powell. 20.00 Runoraati. 21.00 Elokuvan tarina (16). Osa 8: 1965–1969. Uudet aallot. 22.05 Uusi Kino: Näkemiin, miten voit? (16). 23.00-23.57 Unelma hyvästä elämästä.

Yle Fem 08.15 Ulda. 08.30 BUU-klubben: Muumien maailma. 09.00 Fem myror är fler än fyra elefanter. 09.30 Fågel, fisk och marängsviss. 10.00 Rapport. 10.05 Konstverk berättar: Intryck. 10.10 Programtablå. 10.15 Judisk högtid: Hoshana Rabbah. 11.00 Gudstjänst. 11.45 Dokument inifrån: Med pensionen som insats. 12.45 En bok, en författare: Den gastronomiska revolutionen. 13.15 Go’kväll. 14.00 Dokumentären: 5 x Stina Gardell. 15.05 Arkisto: Jumalanpalvelus, Turun tuomiokirkko 1985. 15.35 Liikkeellä luonnossa: Herrasmiesten kala. 16.05 Jälkivääntö. 16.45 Kirjakausi. 17.15 Purtavaa Pohjolasta. 17.45 Kuvakirjeitä maailmalta: Kuvakirje Brasiliasta. 17.55 TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Muumien maailma. 18.30 Intissä. 19.00 Riistametsällä. 19.30 TV-nytt. 19.40 Sportnytt. 19.49 5 minuuttia. 19.55 Närbild. 20.23 Taiotaan tähteistä. 20.30 Taivaallista menoa: Malena Björndahl. 20.58 Norjaa ristiin rastiin. 21.00 Solsidan – Onnea onkimassa (7). 21.25 Arne Dahl: Verikyynel (16). 22.55-00.12 Elokuva: Ripa ruostuu (12). 00.40 Babel. 01.40 Två på resa. 02.10 Värsta bråket. 02.15 Sam tar över. 02.35 Djursjukhuset.


PERJANTAI 19.LOKAKUUTA 2012

VÄRKKÄÄJÄ,

SUUNTAA KAAPELILLE

WÄRK:FEST KOKOAA HARRASTEET KOLVISTA KUTIMEEN EEN SIVU 2 ANNIKA LOHI

JOUKO PIHO Jos Suomen hämmentävin poliittinen bloggaaja saisi oman tosi-tv-sarjan, tulisiko sen nimeksi Piholla?

PROFEETTA JA PROVOKAATTORI JANNE FLINKKILÄ

metrowkd@sanoma.fi

Pihon mukaan media vääristelee totuutta, koska Saatana hallitsee maailmaa valheiden avulla. Tämä on yksi niistä: oikeasti Piho ei bloggaa puku päällä vaan tilanne on lavastettu.

RD A G LA O PI |T A LA SI

Kuntavaalien ennakkoäänestys on käynnissä. Jouko Piho ei ole ehdolla.

EN

sielämään. – Raamattu sanoo, että vastatkaa vastustajille lempeästi ja kärsivällisesti. Sitä olen noudattanut. Piho sai tarpeekseen, kun foorumilla avattiin viestiketju otsikolla ”Piho narkkaa ja käy huorissa”. – Harkitsin kunnianloukkaussyytteen nostamista. Ajattelin, että mitä jos lapsenlapseni törmää netissä tuollaiseen. Oma nahkani on parkkiintunut. Olen tottunut, että mielenterveyttäni epäillään. Se on tämän ajan ilmiö. Netti mahdollistaa kaikenlaisten hörhöjen kirjoittelun. Piho luettelee varmoja aiheita, jotka herättävät intohimoja: homous, EU-asiat, Israel. Kun niihin yhdistetään Raamatua, profetioita ja salaliittoja, kommenttikentät alkavat paukkua. – Henkilökohtaisuuksiin en mene. Asioista tai ihmisryhmistä olen käyttänyt turhankin värikästä kieltä. Sitä yritän nyt varoa, koska olen saanut muutamat bannit. Jos Pihon visiot toteutuvat, uusi maailmanjärjestys vie kohti kontrollivaltiota. Silloin sananvapautta aletaan rajoittaa ja internet suljetaan. Silloin Piho palaa perinteisten kanavien pariin. Hän kävi 90-luvulla Iltalehdessä dialogia Jouko Turkan kanssa, joka kyseenalaisti neitseestäsyntymisopin. Vastineesta oli poistettu Pihon kaneetti: ”Ei Jumala mikään impotentti ole”. Luennointi kohoaa välillä tv-saarnaajanuottiin. Nyt on kuitenkin aika siirtyä pyhimpään: työhuoneeseen, josta käsin provot ja profetiat leviävät. Pöydällä on kaksi läppäriä, seinällä Jeesus Kristus. Hyllyssä hengellisten kirjojen seassa on Jari Sarasvuon Sisäinen sankari. Piho kertoo löydöstään: hänelle on perustettu Facebookissa fanisivu. Piho lukee sivun esittelytekstin ääneen. Loppulause saa hänet virnistämään. – Kuuntele: ”Hieno mies, nero.”

Parhaat pikkujoulut myynnissä nyt!

PA

Alexander Stubbilla on 38 000 Twitter-seuraajaa. Jos aletaan etsiä kohutuinta poliittista bloggaajaa, kärkeen nousee 65-vuotias eläkkeellä oleva opettaja: Jouko Piho. Piho kättelee Loviisassa kotinsa alaovella ja skannaa vieraansa päästä varpaisiin. – Näytät samalta kuin netissäkin, Piho sanoo. Taustatyöt on tehty. Viime viikolla kaksi Pihon kirjoitusta oli Uuden Suomen luetuimpien blogien kärjessä. Ensimmäisen aiheena oli Obaman sormus, joka Pihon mukaan ylistää Allahia. Toinen kertoo viestistä, jonka Jumala haluaa välittää Benjamin Netanyahulle. Istumme sohvapöydän ääreen. Tässä Piho perusti Suomen laillisuuspuolueen, koska oli saanut kirjoitustensa takia potkut sekä kokoomuksesta että kristillisdemokraateista. Tavoitteena on päästä hallitukseen 2015, mutta siihen on vielä matkaa. Puolueessa on yhdeksän jäsentä eikä sitä ole rekisteröity. Piho näyttää leikekirjaansa. Pertti Jarla ikuisti hänet Fingerpori-strippiin. Siinä Heimo Vesa lukee uutista tulvavesien noususta ”pihoille”. Seuraavassa ruudussa Piho istuu veden valtaamassa huoneessa ja sanoo, että tämä on lopun ajan merkki. Onneksi nyt sataa vain tihuttamalla. – Siinä viitattiin profetioihini. Niitä on kotisivullani yli 850 kappaletta. Alussa ne saivat 15 klikkausta päivässä. Pian luku nousi muutamaan sataan ja nyt kävijöitä on joka päivä parituhatta. Pihon nettihistoria alkoi 90-luvulla. Silloin Helsingin kaupunki passitti opettajat tietokonekursseille. Piho innostui ja alkoi kirjoitella nimimerkillä Ulkopuolinen. 2003 hän avasi kotisivut ja ryhtyi kirjoittamaan omalla nimellään. Lopullisesti hanat aukesivat, kun hän jäi eläkkeelle 2007. – Ei tarvitse miettiä, mitä kollegat, lapset tai heidän vanhempansa ajattelevat. Nyt on myös aikaa. Kommentointiin ja vastailuun menee helposti viisi tuntia vuorokaudessa. Syksyllä 2010 Piho kirjoitti Uuden Suomen blogissa, että nykyisen ”homomyönteisyyden” taustalla on salaliitto. Se oli liikaa Päivi Räsäsenkin puolueelle. Pihon mielipiteet ovat hämmentäneet myös Suomi24:n, Netmissionin ja Hommaforumin palstoilla. – Punk in Finlandissakin kävin kääntymässä, Piho naurahtaa. Punkfoorumille Piho ehti naputella lähes tuhat viestiä. Hän vastaili sinnikkäästi kysymyksiin, joissa udeltiin kaikkea raamatuntulkinnoista sek-

me Katso joulutarjontam nettisivuiltamme: www.ravintolapasila.fi www.sevilla.fi/espoo *** ravintolamyynti@sok.fi 020 1234 800


WEEKEND

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 19. lokakuu 2012

Nörtit vs. martat

Puuha. WÄRK:fest koplaa ohjelmistojen värkkääjät ja virkkaajat, robottien nikkaroitsijat ja hapankaalin hämmentäjät, puun työstäjät ja pelikoodarit. Vaikka WÄRK järjestetään nyt ensimmäistä kertaa, jo pelkkä tapahtuman idea on saanut eri alojen värkkääjien aivosolut hyrräämään. Ei kannata ihmetellä, jos festarin jälkeen kaupungilla näkyy aivan uusia fuusiotuotteita. Anarkistimarttojen Maria Paananen tunnustaa heti, että hän on todella kiinnostunut 3D-tulostuksesta, jota festarilla tehdään monilla osastoilla. Myös led-pajan valaistustekniikka voisi kummasti piristää omakätisesti virkatun pipon ilmettä. Toisaalta jouluvaloihin voisi aivan ilmiselvästi virkata silmukkaketjua koristeeksi. – Me lähdettiin idealla, että kerrotaan, miten tehdä vanhasta uutta. Vanhasta reikäisestä lakanasta voi vaikka kutoa korin, jossa säilyttää lankoja. Näiden matonkudekorien hinnat ovat kaupoissa aika suolaisia. Sitten voi tehdä vanhoista kauluspaidoista isoäidin peiton tai T-paidoista kaulakoruja, Paananen listaa. Kun WÄRK:festissä on paljon ohjelmistoharrastajia, syntyykö vanhasta lakanasta myös läppärilaukku tai hiiren myssy? – Sinne on tulossa läppärilaukku, mutta se on ommeltu. Ei me ajateltu noin pitkälle. Kun on ekan kerran mukana, näkee vasta paikan päällä, mikä homma toimii. Martoilta oli ensin kysytty karjalanpiirakoiden rypytystä, mutta uunin puute tärväsi aikeen. Sen sijaan yhdistyksessä on erinomaisen pätevä kehrääjä. Vaikka kehrääminen kuulostaa stadin arjessa aivan far out -meiningiltä, Paananen saa sen kuulostamaan modernilta harrastukselta. – Lankaahan voi kehrätä vaikka oman kissan tai koiran karvasta. Se on sitä nykypäivää. Sitä paitsi lemmikin villasta voi tulla hyvin kestävää

lankaa, kannustaa Paananen. Jos eivät Turren karvasta tehdyt lapaset inspiroi, voi mennä tulostamaan oman Yodansa 3D-värkillä. Esimerkiksi Helsinki Hacklabin osastolla puuhamies Harri Hämäläinen kumppaneineen opastaa muovifiguurien maailmaan. Liiallista intoilua Hämäläinen toppuuttelee. Homma ei kuulemma ole ihan niin siistiä, kuin miltä ensin kuulostaa. Kaupallisessa käytössä 3Dtulostus on ollut arkipäivää jo useita vuosia. Sitä käytetään esimerkiksi elektroniikkateollisuudessa erilaisten komponenttien määrämittaisten jalustojen luomisessa. – Netissä on myös palveluita, joihin voi lähettää omia mallejaan, ja sieltä tulee pienoispatsaita ja figuureja, hän listaa. Koneeseen syötetään mallin tiedot sekä muovinauhaa. Tulostinpää suihkuttaa sulaa muovia annetun figuurin mukaisesti. Tuloste voi olla korkeudeltaan 30–40 senttiä ja halkaisijaltaan 20 senttiä. Jos malli on tätä pienempi, tulostukseen menee 10–20 minuuttia. – Jos on sähköisessä muodossa mikä tahansa kolmiulotteinen malli, siitä voi tehdä tulosteen. Vaikka pullauttaisi ulos pienen talon, Hämäläinen hymähtää. Hacklab on kaikille avoin yhteisöllinen työpaja, joka on osallistunut esimerkiksi viime vuonna Alternative Partyyn omalla Tšhernobylsimulaatiollaan. Ilmeisesti ukrainalaisen ydinvoimalan tuho ei ollut viimeksi aivan täydellinen, koska WÄRK:festiin on tulossa uusi päivitetty versio. – No, voi sanoa, ettei se ollut nappiin asti viritelty. Uusi versio on viimeistellympi, kun on ollut vuosi aikaa rakentaa, Hämäläinen vakuuttaa. Ydinvoimaloiden tuhoaminen ei ole vienyt kaikkea energiaa Hämäläisestä, sillä hänkin on löytänyt WÄRK:festin ohjelmasta itselleen uutta. Hän aikoo kiitää lautoja taivuttelevan puugurun osastol-

MARJA SALOMAA

marja.salomaa@sanoma.fi

WÄRK •

PAIKKA. Kaapelitehtaan Merikaapelihalli 20. – 21. lokakuuta, Tallberginkatu 1 C.

AIKA. Lauantaina 20.10. kello 11–20, sunnuntaina 21.10. kello 11–18.

OHJELMA. Lauantaina kello 15–02 lisäksi paljon ohjelmaa Hima&Salissa: kilpailuja, demoja, työnäytöksiä, musiikkia ja kohtaamisia.

LISÄTIETOJA. www.warkfest.org/info/

2 TOMI SETÄLÄ

Voisko tästä kehittää jotain? Miten sä tän teit? Tähän vois lisätä jotain? Anarkistimarttojen – Maria Paananen, Marjatta Salo, Kaisa Vermasheinä ja Janina Wikholm – ideapaja hyrrää.

Keksijöille ja kierrättäjille Ensimmäistä kertaa järjestettävä WÄRK:fest on monien aktiivisten ihmisten aivojen tuotos. Mukana on niin perinnetekniikoiden taitajia kuin ohjelmistopuolen uusia innovaatioita. Merikaapelihalliin on tulossa yli 50 erilaista värkkäyspistettä, joissa kävijät pääsevät kokeilemaan ja oppimaan erilaisia taitoja ja keksintöjä. Kirjo on todella laaja. Käytännön neuvoja saa muun muassa kuukahtaneen tietokoneen elvytykseen, hapankaalin tekoon, japanilaiseen puupiirrostekniikkaan tai siihen, miten kierrätystavaran saa lentämään, ryömi-

mään tai soimaan. Ohjelmisto-osaaminen on vahvasti esillä. Linkki-keskuksessa voi ohjelmoida oman pelin tai sitten voi kokata avointa dataa Martti Leppäsen ja Ville Mannerin kanssa. Winter is coming, siteeraa läänintaiteilija Pauliina Susitaival, ja opettaa kaikkia kilttejä nörttejä parsimaan omat sukkansa. Ja jotta kaikkia uusia harrastuksia ehtisi harrastaa, kannattaa varmuuden vuoksi väljentää päivää. Life hacking -työpaja antaa takuun, että sen ajanhallintamenetelmillä saa vähintään 10 tuntia lisää aikaa. MARJA SALOMAA

KIM VILJANEN

Tässä Tšernobyl-simulaattori viime vuonna. Nyt on luvassa uusinta.

Julkaisija: Sanoma Kaupunkilehdet. Postiosoite: PL 300, 01621 Vantaa. Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Fax: (09) 122 4377. Sähköposti: metrowkd@sanoma.fi, metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi. Vt. päätoimittaja: Ismo Uusitupa. Tuottajat: Laura Halminen, Jenni Utriainen. Toimittaja: Juho Typpö. Kuvatoimittaja: Annika Lohi. Valokuvaaja: Marja Väänänen. Ulkoasu: Heli Koskela, Kimmo Koskinen, Tuija Laurikainen, Jouni Pajunen. Markkinointipäällikkö: Sanna Tuominen. Jakelupäällikkö: Patrick Helander. Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi. Paino: Sanomala Oy. Metro wkd on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton lehti.


WEEKEND

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 19. lokakuu 2012

ANNIKA LOHI

Kasper Strömman opiskeli heraldiikkaa vaakunasarjaansa varten.

Taide. Paikallisväriä design-paidassa Eihän kukaan enää halua olla helsinkiläinen. Tai espoolainen tai vantaalainen. Tiedostava ihminen on Töölöstä, Tapiolasta tai Tikkurilasta. Kaupunginosaseurat tappelevat koulujensa puolesta, pitävät kirppareita ja kyläjuhlia. Tähän ajan henkeen yrittävät myös graafikko Kasper Strömmanin T-paitoihin painetut hauskat kaupunginosavaakunat. Santahaminan vaakunassa Tuntemattoman sotilaan kannesta tuttu sotilas syö munkkia. Korkeasaaren vaakunassa Suomi-leijona on kaltereiden takana. Matinkylän vaakunassa omenasta kurkistava mato työntää ostoskärryjä. Kaupunginosa-T-paitojen määrä kasvaa vähitellen Strömmanin designblogin ohessa. Nyt niitä on myynnissä parikymmentä erilaista. – Ei, en todellakaan ole käynyt kaikissa kaupunginosissa joista olen tehnyt vaakunan. Mutta kaikilla on niistä mielikuvia, vallilalainen Strömman sanoo. Strömman pohtii kaupunginosan identiteetin syntyvän pikku hiljaa. Ensin rakennetaan taloja, sitten kauppa, kahvila ja pubi, joissa ihmiset rupattelevat. Syntyy kaupunginosaliike. Järjestetään kirpputori ja tapahtumia. Kaupunginosasta aletaan puhua tietynlaisten ihmisten paikkana. Kiinteistövälittäjät myyvät sitä sellaisena. Syntyy mielikuvaa vahvistava kehä. – Klassikoita ovat punaKesähitti luvassa?

J. Karjalainen julkaisee taas

Suomirockin ja -folkin konkari J. Karjalainen julkaisee albumin ensi keväänä. Levyn ensimmäinen single ilmestyy uudenvuodenaattona. Levyyhtiö Warner kertoo, että Karjalainen työstää 12:ta uutta laulua. Jiin kolme edellistä studioalbumia muodostivat amerikansuomalaisen kansanmusiikin tyyliin tehdyn trilogian. Karjalaisen kera levyttävät nyt esimerkiksi hänen takavuosien luottorumpalinsa Janne Haavisto ja kosketinsoittaja Pekka Gröhn. Haavisto myös tuottaa albumin. J. Karjalaisen levyjä on myyty yli 700 000 kappaletta. Hänen esikoisalbuminsa ilmestyi vuonna 1981. Sen hän teki yhdessä Mustat Lasit -yhtyeensä kanssa. Viimeksi Karjalainen julkaisi levyn vuonna 2011. Kyseessä oli kokoelmalevy. METRO WKD-STT

Vaakunantietoa

”Eläimet katsovat aina vasemmalta oikealle, koska kilpiä pidettiin ennen vasemmassa kädessä.” vuorelaisuus ja käpyläläisyys. Mutta vahvat mielikuvat voivat kääntyä itseään vastaan. Puhutaan pilkallisesti Eiran mummoista. Strömman innostui kaupunginosavaakunoista muutama vuosi sitten Berliinissä, jossa jokaisella kaupunginosalla on omansa. Hän piirsi alunperin vaakunasarjaa Presso-lehteen. Sitä varten hän opiskeli heraldiikkaa. – Vaakunoissa saa käyttää neljää tai viittä väriä. Eläimet katsovat aina vasemmalta oikealle, koska kilpiä pidettiin ennen vasemmassa kädessä. Vaakunat heräsivät henkiin tänä syksynä, kun Strömman keksi painattaa niitä Tpaitoihin, joita hän ryhtyi myymään bloginsa kyljessä. The Kasper Strömman Design Blog on hauska ja suosittu, sitä lukee 10 000 ihmistä kuussa. Vielä T-paidoista ei ole tullut hittituotetta. Niitä on myyty korkeintaan viisikymmentä kappaletta. Suosituin on ollut Kallio-paita, jonka vaakunassa on oluttuoppi. MARI MANNINEN

http://kasperstromman.tumblr. com/ Kuntavaalit 28.10.

4

Herrasmies sekä vanha törkyturpa JASON KEMPIN

Keikka. Kohuelokuvillaan ”Roskan paavi” -arvonimen ansainnut John Waters kiertelee nykyään keikkalavoja. Ensi viikolla hän vierailee Suomessa ensimmäistä kertaa.

John Watersia, 66, voi helposti kutsua legendaariseksi elokuvaohjaajaksi. Charmikas herra tuli tunnetuksi jo neljä vuosikymmentä sitten törkeyksiä pursuilleilla mustilla komedioillaan, joista useiden pääosassa nähtiin edesmennyt drag-tähti Divine. Tuon ajan Waters-elokuvat kuten Pink Flamingos ja Female Trouble ovat nousseet massiiviseen kulttimaineeseen. 80-luvulla Waters siityi suuren yleisön elokuvien pariin, ohjaten muun muassa Hairspray ja Cry-Baby -musikaalit – ensiksi mainitusta tehtiin myös supersuosittu Broadway-teatteriversio. Viime aikoina Waters on kierrellyt klubien keikkalavoja sooloesityksensä tiimoilta, ja ensi tiistaina show nähdään Helsingin Bio Rexissä. This Filthy World on humoristinen puhe-esitys, ei kuitenkaan stand up -komediaa, vaan niin sanottu spoken word -keikka. – En puhu esityksessäni paljoakaan elokuvistani, vaan kaikesta muusta maan ja taivaan väliltä: muodista, rikollisuudesta... Muokkaan ja päivitän showta jatkuvasti kulloisenkin keikkayleisön mukaan, Waters kuvailee. Keikkailun lisäksi Watersia ovat pitäneet kiireisenä monet muut projektit. Esimerkiksi viime keväänä hän liftasi USA:n mantereen halki ja työstää kokemuksistaan parhaillaan kirjaa. Watersin viimeisin ohjaustyö

Night Visions

Elokuviensa hurjasta maineesta huolimatta Waters itse on poikkeuksellisen kohtelias, miellyttävä ja tyylikäs herrasmies.

A Dirty Shame on vuodelta 2004. – En ole lopettanut elokuvantekoa tarkoituksella. Fruitcake-niminen jouluaiheinen leffa on ollut työn alla jo pitkään, ja lisäksi haluaisin tehdä vielä jatko-osan Hairspraylle, Waters sanoo. – Olen kuitenkin tehnyt

jo 16 elokuvaa ja tavallaan toteuttanut kaikki unelmani sillä saralla. Nykyään nautin eniten kirjoittamisesta. Watersin varhaiset elokuvat shokeerasivat aikalaisyleisöä törkyilyllään. Olisiko samanlainen edes mahdollista enää tänä päivänä? – Noillakin elokuvilla yri-

FESTARI. Watersin vierailu on osa Night Visions Maximum Halloween 2012 -elokuvafestivaalin oheisohjelmaa. Itse festari leffoineen pidetään 31.10–4.11.

OHJELMISTO. Festivaaleilla esitetään mm. Watersin elokuvat Pink Flamingos ja Desperate Living. Muu ohjelmisto ja aikataulut löytyvät osoitteesta www.nightvisions.info.

tin lähinnä naurattaa yleisöä, enkä niinkään järkyttää. Pink Flamingos toki ällötti ihmisiä, mutta samalla sai heidät nauramaan. Minulta se oli poliittinen kannanotto silloista hyvän maun tyranniaa vastaan. – Olen aika lailla kyllästynyt shokeeraamiseen. Huonosti tehtynä sellainen on vain tylsää. Jos elokuvista puhutaan, niin itseäni järkyttävät eniten huonot romanttiset komediat. Niiden kohdalla tunnen aitoa inhoa ja vihaa, Waters nauraa. Miltä Watersista tuntuu, että hänet muistetaan yhä Pink Flamingosin loppukohtauksesta? Siis siitä, jossa päätähti Divine syö koirankakkaa oikeasti. – Se tulee varmasti lukemaan muistokirjoituksessani, kun aikanaan kuolen. Ei se minua haittaa, mutta en olisi kohtausta kuvatessa uskonut, että saisin puhua siitä vielä 40 vuotta myöhemmin. Eihän se edes ollut niin ihmeellinen juttu. Jos en olisi tehnyt sitä, niin myöhemmin Johnny Knoxville tai joku muu Jackass-tyyppi olisi, Waters toteaa.

JUHO TYPPÖ

juho.typpo@sanoma.fi

John Waters: This Filthy World Bio Rexissä tiistaina 23.10. klo 20. Liput 30 e.

Mira Luoti: rankka rooli stripparina PMMP:n Mira Luoti tekee rankan roolin musikaalissa Rent. Luoti esittää New Yorkiin sijoittuvassa tarinassa HIV-positiivista strippari Mimiä. – Teoksessa on niin vahva tarina, että kun sain biisit ja niiden tekstit haltuun, rooli tuli aika luonnostaan, Luoti sanoo. Kovin kaukaa yhteiskunnan reunamilla elävistä nuorista aikuisista kertovan teoksen yhtä päähahmoa ei siis tarvinnut lähteä hakemaan – eikä siihen aikaa olisi ollutkaan. Marco Bjurströmin ohjaama, ensi kertaa Suomessa ammattilaisvoimin tehty musikaali viimeisteltiin vain reilussa kolmessa viikossa. Vaikka töitä paiskittu 16 tuntia päivässä, ei työryhmässä näy väsymystä. – Marco on fantastinen, Luoti hehkuttaa Bjurströmiä. Luodilla on laulamisen ja esiintymisen lisäksi pitkä historia tanssista ja teatterin te-

ANNIKA LOHI

Tässä yksi Rent-musikaalin kohtaus.

kemisestä. Koko nuoruutensa showtanssia harrastanut laulaja kertoo aloittaneensa esiintymisuransa jo kesätöissä Muumimaailmassa. – Kun löysin Paulan, jätin teatterin jäähylle, jotta pystyin panostamaan yhteen asi-

Mira Luoti eli Mimi.

aan kerrallaan. Estradiviihteen ammattilainen nauttii vaihtelusta, mitä toisen ohjattavana oleminen tuo artistin itsenäisen taiteen tekemisen arkeen. – Omassa hommassa meillä on niin vain taivas rajana,

että on kiva kun joku pistää välillä ruotuunkin. Musikaali eroaa keikkameiningistä siinäkin, ettei esiintyjän lavavapauksia ole isolle ryhmälle käsikirjoitetussa esityksessä mahdollista hyödyntää samalla tavalla.

– Omilla keikoilla mokien tekeminen ei välttämättä ole niin vakavaa, sillä voisin heittää asian läskiksi, jos haluaisin. Tässä virheet pitää pyrkiä sulavasti ohittamaan, jottei sotke tarkkaa ajoitusta, Luoti selitää. – Räväkämmissä kohtauksissa rokin imaistessa valtaansa mopo saattaa lähteä keulimaan, hän lisää. PMMP:n tiukasta keikkakalenterista huolimatta projekti solahti arkeen ongelmitta. – Meillä kaikilla on omia projektejamme, joille löytyy kyllä tilaa. PMMP:ltähän tuli vasta uusi levy, joten bändin kanssa olemme eläneet varsinaista kuherruskuukautta. – Mutta minä kun olen aina tykännyt tehdä ja häärätä, niin näitä asioita vain tulee eteen. IDA KARIMAA

Rent ensi-illassa Aleksanterin teatterissa tänään pe 19.10.


WEEKEND

5

Seksihaluja, terveyttä ja stressin lievitystä

OSSI AHOLA/LEHTIKUVA

Ruoka. Gojiin, acaihin ja macaan voi törmätä nykyään jo lähikaupassakin. Eksoottisten ”superfoodien” eli superruokien väitetään auttavan vaivaan kuin vaivaan. Mutta mitä ne oikein ovat? Acai ja camu camu

Pieni, tummanvioletti acaimarja kasvaa acai-palmuissa Amazonian sademetsässä. Sen väitetään vilkastuttavan aineenvaihduntaa, kiihdyttävän rasvanpalamista sekä antavan energiaa. Punavioletti, kirsikan tapainen camu camu -marja taas on kotoisin samaten sademetsästä, ja superfoodina sitä pidetään erityisesti sen korkean C-vitamiinipitoisuuden takia.

Goji Susimarjaksikin kutsuttu marja kasvaa Itä-Aasiassa. Siellä se liitetään yleisesti pitkän iän salaisuudeksi. Gojimarjoja on useita eri lajikkeita, ja suurin osa marjoista tulee Kiinasta. Goji kisaa maailman ravinteikkaimmaksi väitetyn superfoodin tittelistä. Samaan väitteeseen törmää vaikkapa acain tai raa’an suklaan yhteydessä. PETRA PIITULAINEN/LEHTIKUVA

Eviran mukaan goji-marjoja ei pitäisi syödä enempää kuin pieni kourallinen päivässä.

Andienkrassina tai Perun ginsenginäkin tunnettu kasvi on kotoisin Andien korkeuksilta Perusta. Sen juuren luvataan esimerkiksi lisäävän energiaa ja fyysistä suorituskykyä, lievittävän stressiä ja tasapainottavan hormoneja. Luonnon viagraksi sitä nimitetään, koska sen on perinteisesti katsottu lisäävän seksuaalista halukkuutta.

Spirulina ja chlorella

Spirulina on proteiinipitoista, usein Aasiasta tai Havaijilta tulevaa levää, jonka väitetään auttavan kehoa taistelemaan sairauksia vastaan ja parantavan muistia. Chlorella taas on aasialaista makean veden levää, jonka kerrotaan tukevan immuunijärjestelmää ja tasapainottavan verensokeria.

Raaka kaakao

Spirulina on proteiinipitoista levää.

OSSI AHOLA/LEHTIKUVA

Maca

Superfoodiksi ei tavallisesta maitosuklaasta ole. Sen sijaan raa’an kaakaon ja siitä tehdyn raakasuklaan kerrotaan vaikuttavan positiivisesti mielialaan ja suojaavan sydäntaudeilta.

Pakurikäävästä on keitelty Suomessa juomaa teen korvikkeeksi jo sota-aikoina.

Kaakao sisältää kofeiinin kaltaista, tutkitusti piristävää teobromiinia.

Inkamarja Tämän Etelä-Amerikasta tulevan marjan olet saattanut nähdä tuoreena kaupan hedelmäosastolla: siellä se tunnetaan ananaskirsikkana. Superfoodina se myydään kuivattuna ja sen väitetään esimerkiksi ehkäisevän tulehduksia ja auttavan stressiin.

MERI LIUKKONEN

meri.liukkonen@sanoma.fi

Terveys-, muoti- ja kauneusmessut Messukeskuksessa 19.–21.10. Avoinna klo 10 – 19, la ja su klo 10 – 18.

Päivän paras kuva

musiikkimessut 26.-28. lOkakuuta Voita liput! Helsingin Musiikkimessut 26.-28. lokakuuta Helsingin Messukeskuksessa. Osallistu kilpailuun ja voita liput itsellesi ja kaverillesi. Arvonta päättyy 23.10. klo 12.00. Metro Photo Challengen torstaina 19.10. valittu Suomen päivän paras kuva, kuvaaja Johanna Amnelin. Käy katsomassa tämän päivän voittaja ja muut kuvat osoitteessa metrophotochallenge.com

Osallistu Metron Facebook-kanavalla osoitteessa YHTEISTYÖSSÄ

facebook.com/metrolehti


WEEKEND

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 19. lokakuu 2012

6 PATRICK REDMOND

Xcom Enemy Unknown on erinomainen vuoropohjainen strategiapeli, joka haastaa pelaajan taidot niin taistelussa kuin hallintopuolellakin.

Peliarvio. Vaikea ufopeli viehättää

Xcom Enemy Unknown

Laitevaatimus: PC. Playstation 3. Xbox 360. Ikäraja: 18

••••• Minulta kysytään usein, mikä on mielestäni paras peli, jota olen koskaan pelannut. Yksittäistä suosikkia on mahdoton sanoa, mutta yksi parhaista peleistä ikinä oli UFO: Enemy Unknown (1994). Minun ja muiden peliveteraanien iloksi tuo klassikko on nyt saatavilla modernisoituna versiona. Pelaaja toimii salaisen Xcomin komentajana. Xcom perustetaan eri valtioiden toimesta, kun avaruuden muukalaiset alkavat tehdä hyökkäyksiä maahan. Pelaaja johtaa 4–6 miehen (ja naisen) sotilasryhmiä, kun nämä taistelevat vuoropohjaisesti muukalaisia vastaan erilaisissa tehtävissä. Peli haastaa kuitenkin muutakin kuin vain pelaajan taktiset kyvyt: sota hävitään tai voitetaan riippuen siitä, miten hyvin pelaaja osaa organisoida tukikohtansa toiminnan. Tukikohdassa tärkeimmät asiat ovat tutkimus ja tuotanto. Tiedemiehet tutkivat sotilaiden takaisin raahaamia

muukalaisten jäänteitä, aseita ja muuta vastaavaa. Kun tutkimus valmistuu, avaa se mahdollisuuksia uusien muukalaisteknologiaan pohjautuvien tuotteiden valmistamiseen. Insinöörit sitten valmistavat tuotantolaitoksissaan esimerkiksi plasmakiväärejä ja motorisoituja panssareita sotilaille tai parempia satelliittitietokoneita ja hävittäjien suojajärjestelmiä ufojen alasampumiseksi. Raha tulee Xcomiin kuuluvilta valtioilta. Pelaaja ei ehdi kaikkialle, joten on tehtävä valintoja, mitä maata milloinkin suojelee. Mikäli alienit pääsevät mellastamaan liikaa, vetäytyy kyseinen maa pois Xcomista. Jos näin käy liian useasti, on peli hävitty. Vuoropohjaiset taistelut on virtaviivaistettu äärimmilleen. Se tekee pelaamisesta nopeaa ja helposti lähestyttävää myös sellaisille pelaajille, jotka eivät ennen ole vuoropohjaisia pelejä pelanneet. Xcom Enemy Unknown on yksi vuoden parhaita pelejä. Varoituksen sana on kuitenkin paikallaan: se on hyvin vaikea ja menestyminen vaatii paljon enemmän varovaisuutta ja suunnittelua kuin peleissä yleensä. KIM SOARES

Katso leffatrailerit älypuhelimellasi! 1. Lataa Shortcutsovellus puhelimeesi 2. Ota kuva tästä sivusta ja katso trailerit! 3. Jaa sivu kavereillesi. Lue tarkemmat ohjeet sivulta 14.

Jokin tässä ei nyt täsmää. Komea puku ja tyylikäs lätsä, mutta kaveri osti mansikkasidukkaa.

Hovimestari riisuutuu Elokuva-arvostelu. Glenn Close tekee hienon roolityön seksuaalisuutensa löytävänä hovimestarina.

Albert Nobbs draama

Levyarviot

Johanna Kurkela

Robin

••••

Sudenmorsian

Chillaa

•••

•••

Johanna Kurkelan viidennen albumin biisien sanoittajakaarti on jokseenkin vakuuttava, muun muassa A.W. Yrjänä, Edu Kettunen ja Johanna Vuoksenmaa. Kappaleet ovat, kuten jo jossain haastattelussa on todettukin, eteeristä poppia, mutta ei mitään unimusiikkia. Joistain sävellyksistä tulee fiilis, että ”tämä kuulostaa joltain toiselta biisiltä”. Kaiken kaikkiaan albumi on tasaisen varmaa laatua. ISMO UUSITUPA

Vuoden alussa kukaan ei ollut kuullutkaan tästä 13-vuotiaasta, mutta sitten Frontside Olliesta tuli jättihitti ja helmikuussa julkaistua Koodi-levyä on myyty jo yli 100 000. Menestyshuumassa kyhätty kakkoslevy jatkaa tutusti: tarttuvia popmelodioita ja kertosäkeitä riittää, ja lyriikat keskittyvät varhais(kypsien)teinien elämään. Mukana on nyt myös toimivia raposuuksia ja Robin laulaa yhä karismaattisella otteella. PEKKA JOUTLAHTI

Vanhemman polven elokuvayleisö muistaa varmasti kasaritähti Glenn Closen. Siis sellaisista elokuvista kuin Vaarallinen suhde (1987), Val-

Bat For Lashes

Green Day

The Haunted Man

Uno

••••

•••

Natasha Khanin eli Bat For Lashin kolmas levy on puhuttanut Britanniassa, koska kannessa poseerataan alasti. Paljon puhuttelevampaa materiaalia löytyy kuitenkin kansien sisältä. Haunted Manilla lainataan tyylikkäästi ja kekseliäästi 80-luvulta Kate Bushin ja Curen hengessä, mikä ei todellakaan tarkoita sitä, ettei BFL tekisi omaperäistä musiikkia.

Stadionpunkbändin yhdeksäs albumi on ensimmäinen kolmen levyn julkaisuputkessa: Dos ilmestyy marraskuussa ja Tré tammikuussa. Levy on niin perus-Green Dayta kuin olla voi: biisit hölkätään läpi tömäkällä poljennolla, mutta itse sävellyksiin ei ole hirveästi vaihtelevuutta haettu. Toivottavasti Dos tarjoaa jotain enemmän.

PEKKA JOUTLAHTI

ISMO UUSITUPA

heet ja viettelijät (1988) tai 101 dalmatialaista (1996). Isokasvoinen, hieman romuluinen kaunotar kelpasi rakastajattareksi, mutta pystyi ilmentämään perusblondia syvempiäkin tunneskaaloja. Nykyään Close on 65-vuotias, eikä se ole helppo ikä Hollywoodissa. Isoja rooleja ei juuri kirjoiteta varttuneille näyttelijöille, osasi hommansa sitten tai ei. Nyt sellainen tarjoutui, mutta helpolla hän ei tästä ole päässyt. Albert Nobbs (Close) oli 1800-luvun lopun dublinilaishotellin uskollisena hovimestarina työuransa tehnyt mies. Oikeasti hän oli nai-

nen, mutta kurjuuden ja laman ikeessä yksinäisillä naisilla ei ollut paljon muita säädyllisiä vaihtoehtoja elättää itseään. Nobbsin askeettisen elämän muuttaa rakkaussuhde saman talon palvelijattareen (Mia Wasinowska). Hän myös oppii tunnistamaan oman seksuaalisuutensa tutustuttuaan muuan maalari Hubertiin (Janet McTeer). Hubert sulloo hänkin isot rintansa kureliivin sisään työaikana, mutta elää siviilissä parisuhteessa naisen kanssa. Sellaisesta Albert Nobbs ole ennen kuullutkaan. Pidetyn hovimestarin he-

rääminen omaan seksuaalisuuteensa on elokuvan teema. Aiheesta on tehty leffoja ennenkin, mutta Closen paneutuminen rooliin tekee tästä merkittävän. Näyttelijättären syntymäkarkeat kasvonpiirteet auttavat roolin uskottavuudessa, mutta ammattitaidolla tämä lopulta hoituu. Close antaa kaikkensa. Seksuaalisuus voi olla hämmentävää, vielä nykyäänkin. Siitä on hyvä muistuttaa.

TERO TOIVANEN

metrowkd@sanoma.fi

Hannu-Pekka haahuilee.

Veden peili draama

•• Kansainvälisessä nuortenleffassa päästään siskonpetiin.

Kaksi tarinaa rakkaudesta draama

••• Näin sitä pitää. Tässäpä suomalais-norjalaista yhteistyötä, jonka tasa-arvosta voisi ottaa oppia millä tahansa työpaikalla. Leffaryhmä tuottajista leikkaajiin on jakautunut tasan molempiin kansalaisuuksiin. Jopa ohjaaja Eirik Svensson on puoliksi suomalainen ja puoliksi norjalainen. Ainoa, joka joutuu kantamaan naapuria isomman taakan on pääosan Pamela Tola. Hän

esittää urheasti tanssija-koreografi Kaisaa, joka ihastuu mieheen Istanbulissa, luulee löytäneensä rakkauden Oslossa ja tuo kandidaatin sitten koti-Helsinkiin. Kun välillä vielä piipahdetaan muodikkaassa Berliinissä, on yleiseurooppalainen nuortenelokuva valmis. Eikä siinä mitään, nyt ollaan kiinni nykyhetkessä, jossa kaikki puhuvat sujuvaa englantia ja maailma muuttuu pieneksi kyläksi. Verneri Pohjolan säveltämä komia musiikki tuo ekstrapinnoja kotiin.

Suomalainen valokuvaaja (Hannu-Pekka Björkman) haahuilee pitkin talvisen Venetsian rantoja ja kirjoittaa päiväkirjaa venäläiselle Nobel-runoilijalle Joseph Brodskylle. Samalla hän selvittää välejä tutkijaisään (Kalle Holmberg), joka toimi sodan aikana juutalaisten ilmiantajana. Päälle päin ei paljon tapahdu: kuulemme runsaasti Björkmanin kertojanääntä ja näemme yllin kyllin tuokiokuvia kuolevasta kaupungista. Tyylilleen uskollisesti ohjaaja Rax Rinnekangas luottaa viipyvien matkailukuvien voimaan ja jättää syyllisyyden ja sovituksen teemat pinnan alle. Sieltä niitä voi etsiä ken jaksaa, mutta tekijöiden toivomaa psykologista trilleriä tästä ei löydy kaivamallakaan.

Pöö! Paholaispenska on ovellasi.

Paranormal Activity 4 kauhu

Jostain syystä levittäjät eivät halua, että lehdistö pääsee katsomaan tämän paranormaalin kauhutarinan neljättä osaa etukäteen. Halloweenin kunniaksi aikanaan kehitellyn kummistustalotarinan kolmannesta jatko-osasta nauttivat eniten sarjan tosifanit, jotka eivät arvosteluja kaipaa. Kyseessä on kuitenkin kuulemma sama asetelma kuin aiemminkin. Nyt homma menee horroriksi kun ydinperheeseen tulee hoitoon naapurin pikku poika, joka osoittautuukin oikeaksi koltiaiseksi.


WEEKEND 16) klo 22. Liput 9 e. THE BUBBLE. Rymy-Eetu (Erottajankatu 15) klo 22. Liput 8,30 e. ERJA LYYTINEN BAND. Espoon kulttuurikeskus, Louhisali (Kulttuuriaukio 2, Espoo) klo 19. Liput 25 e. NICKE LIGNELL, RAAKEL LIGNELL, TESSA VIRTA TRIO. Frank Sinatran musiikkia. Korjaamon vintti (Töölönkatu 51) klo 21.30. Liput 17 e. BABY BOY WARHAMA & LITTLE EASY, POLARI CELEBRATION BAND. Storyville (Museokatu 8) ensimmäinen bändi klo 20.30 ja toinen klo 23. Liput 10 e.

MENOT Koonnut: Hanna Etholén Lähetä menotiedot osoitteeseen wkd.menot@sanoma.fi

PERJANTAI 19. LOKAKUUTA

KLUBI. POCKETS. Ahjo (Bulevardi 2–4) klo 22–04. Liput 10 e. Uusi klubikonsepti tarjoaa modernia housea ja diskoa aikuiseen makuun. Residentdj:inä toimivat Virosta ponnistava Dave Storm ja Helsingin yöstä Mixxed- ja Fade-klubien dekkien takaa tuttu Tony Profondo. Illan vierailevana tähtenä levyjä pyörittää amsterdamilainen Stee Downes, joka kuuluu laajasta musiikillisesta valikoimastaan tunnettuun saksalaiseen levymerkki Sonar Kollektiviin. Downesin dj-ura on jatkunut jo reippaasti yli vuosikymmenen, ja hänen house-soundinsa musiikilliset vaikutteet kimpoavat muun muassa soulista, jazzista ja funkista. KEIKAT THE RASMUS, FREDERIC’S FAULT. Tavastia (Urho Kekkosen katu 4–6) klo 21. Liput 28 e. STAM1NA, LAPKO. The Circus (Salomonkatu 1–3) klo 21. Liput 22 e. ELONKERJUU. Virgin Oil Co. (Kaivopiha) klo 22. Liput 20 e. DRAGONFORCE, HUNTRESS, KISSIN’ DYNAMITE. Nosturi (Telakkakatu 8) klo 21. Liput 22 e. ÄÄNI & VIMMA -FESTARIT. Livenä Pyhät Tepot, Lack of Quest, Cherika, Dawn, Discord in Excess ja Auntie Mary. Gloria (Pieni Roobertinkatu 12) klo 19–23. Vapaa pääsy. DON JOHNSON BIG BAND. Tulisuudelma (Hertaksentie 2, Vantaa) klo 23. Liput 18 e. KAUKO RÖYHKÄ & NARTTU. Sellosali (Soittoniekanaukio 1 A, Espoo) klo 19.

Liput 25 e. BLACK CROWS BREAKS THE SILENCE, SCENE D’ CHRYME. On the Rocks (Mikonkatu 15) klo 22.30. Liput 5 e. MICKEY AND THE STUDENTS, DAVE FORESTFIELD. Bar Loose (Annankatu 21) klo 21. Liput 6 e. HRA APATIA, HARMAINVALTA. Club Liberté (Kolmas linja 34) klo 22. Liput 3 e. BÄKKÄRI ALLSTARS, DAMP COOKIE. Bar Bäkkäri (Pohjoinen Rautatiekatu 21) klo 22. Liput 6 e. YOUR ROYAL MADNESS, THE BLACK LIGHT THEATRE, YELMORE!. Ravintola Sture21 (Sturenkatu 21) klo 21. Liput 5 e. RATTUS, HAPPEA & MYSTICAA, PUUKOTUS. PRKL Club (Kaisaniemenkatu 4) klo 21. Liput 6 e. VESTERINEN YHTYEINEEN. Pressa (Antinkatu 2) klo 24. Liput 14 e. SNSB. Apollo Live Club (Mannerheimintie

KLUBIT POTB. Livenä Lemurians, Pantomiman, Daksinamurti ja Krumelur. Dj:t Pick, Miazu, Polly, Terva, Random soundz, Oikeusjyvä, Pavel Svimba ja Discolin. Venue (Pohjoinen Rautatiekatu 21) klo 22–04. Liput 20 e. CLAP DANCE R&B SPECIAL. Dj:t Nick K ja Kimbo Man. Kuudes linja (Kaikukatu 4, sisäpiha) klo 22–04. Liput 6 e. POCKETS. Dj:t Stee Downes, Dave Storm ja Tony Profondo. Ahjo (Bulevardi 2–4) klo 22–04. Liput 10 e. DJ ALBERTO CANAS. LeBonk Music Machine (Yrjönkatu 24) klo 22–04. Liput 8 e. DJ ROBERT KOSENIUS. Bar Loose (Annankatu 21) klo 23–04. Liput 3 e. TEKNOA. Dj:t Arno, Kolibriscope aka. A.Mihoz, Axtradamus ja Murrinalle. Vatican Underground (Simonkatu 6) klo 23–04. Liput 7 e. KEYS OF LIFE. ODJ Harri ja TG. Siltanen (Hämeentie 13 B) klo 21–02. Vapaa pääsy. INTERNATIONAL DISCO. Dj:t Emil ja Good Blood. Mbar (Mannerheimintie 22–24) klo 22–04. Vapaa pääsy. DJ:T JUSTIN VANDERVOLGEN, TONI HALO, RISTO GATTO. Adams (Erottajankatu 15–17) klo 22–04. Liput 7 e. DJ:T HECTOR FONSECA, ZACHARIAS TIEMPO, MIIKKA. DTM (Mannerheimintie 6 B) klo 21–04. Liput 10 e. KOOL THING. Dj:t Forrester ja Bobo Dylan. Roska (Eerikinkatu 11) klo 22–04. Vapaa pääsy. CLUB BANGLES. Dj:t Tiia Vanhatapio ja Johanna Sumuvuori. Kokomo (Uudenmaankatu 16–20) klo 21–04. Liput 6 e. INTERNATIONAL DISCO WARM-UP. Dj Hermanni. Mbar (Mannerheimintie 22– 24) klo 18–22. Vapaa pääsy. ENSI-ILLAT ALBERT NOBBS. 109 MIN. K-12. Kinopalatsi (Kaisaniemenkatu 2) klo 10.45, 13.20, 16.45, 19.15 ja 21.45. KAKSI TARINAA RAKKAUDESTA. 91 MIN. K-12. Tennispalatsi (Salomonkatu 15) klo 10.30, 13, 15.30, 18, 20.30 ja 22.40. Flamingo (Tasetie 8, Vantaa) klo 18.40. Omena (Piispansilta 11, Espoo) klo 18.50. PARANORMAL ACTIVITY 4. 88 MIN. K-16. Tennispalatsi klo 11.30, 13.40, 16, 19, 21.30 ja 23.45. Flamingo klo 19, 21.15 ja 23.40. Omena klo 20.30. VEDEN PEILI. 97 MIN. K-12. Kinopalatsi klo 15.50 ja 18.20.

LAUANTAI 20. LOKAKUUTA

HIROSHI MANAKA

KEIKKA. THE RASMUS. Tavastia (Urho Kekkosen katu 4–6) klo 20.30. Liput 28 e. The Rasmus on kansainvälisesti menestyneimpiä suomalaisia yhtyeitä yli 3,5 miljoonalla myydyllä albumillaan. Se katkaisi tänä vuonna neljän vuoden levytystaukonsa, kun bändin itsensä mukaan nimetty kahdeksas albumi ilmestyi huhtikuussa. Samalla yhtye on palannut keikkalavoille, ja pitkästä aikaa se on nähty kiertueella myös Suomessa. Illan keikka on viimeinen ennen matkan jatkumista ulkomaille. The Rasmus julkaisi myös kokonaan uuden biisin syyskuussa, ja Jukka Immosen tuottaman Mysterian mukaan on nimetty koko nyt käynnissä oleva kiertue.

16) klo 23. Liput 10 e. JIMMY COLA. Rymy-Eetu (Erottajankatu 15) klo 22. Liput 9,30 e. FREDERIK. Bar ’52 (Heikkiläntie 2) klo 22. Liput 10 e. BENNY LOVER. Tulisuudelma (Hertaksentie 2, Vantaa) klo 23. Liput 12 e. TUOMARI NURMIO. Musiikkiteatteri Kapsäkki (Hämeentie 68) klo 19. Liput 20 e. CLAES ANDERSSON TRIO. Ekman Jazz Club (Sturenkatu 29) klo 19.30. Vapaa pääsy. KARI IKONEN TRIO. Ravintola Nyyrikin Iltatähti (Pohjolankatu 2) klo 21. Vapaa pääsy. EVERGREEN SWINGERS SEURASSAAN CURRE KVANSTRÖM, STRONG HOLD SEURASSAAN NEIL BERRYMEN. Storyville (Museokatu 8) ensimmäinen bändi klo 20.30 ja toinen klo 23. Liput 10 e.

KLUBIT DJ HARDWELL. Dj:t Dannic, Lovetone ja Something Good. The Circus (Salomonkatu 1–3) klo 22–04. Liput 22 e. KULTABASSOKERHO. Livenä Laineen Kasperi sekä Pietari ja Tykopaatti. Dj Sir Jake. Kuudes linja (Kaikukatu 4, sisäpiha) klo 22–04. Liput 8 e. CLINIC. Dj:t John Digweed, Antti Rasi aka Paul Easy, Milla Lehto, Oded Peled, Illschnitzell, Jekaterina ja Hans Zcykkel. Venue (Pohjoinen Rautatiekatu 21) klo 22–04. Liput 27 e. THE BIG SHAKE. Dj:t Sampsa Vilhunen ja Vesa Yli-Pelkonen. Bar Loose (Annankatu 21) klo 23–04. Liput 3 e.

KEIKAT THE RASMUS, THE WINYLS. Tavastia (Urho Kekkosen katu 4–6) klo 20.30. Liput 28 e. SMALL AXE. A Tribute To Bob Marley, Peter Tosh & The Wailers. Virgin Oil Co. (Kaivopiha) klo 22. Liput 10 e. ÄÄNI & VIMMA -FESTARIT. Livenä Pintandwefall, Wedding Crashers, Retro Station, Vamma, Saint of Disgrace ja Rock Revolution. Gloria (Pieni Roobertinkatu 12) klo 19–23. Vapaa pääsy. ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE, KEVIN, DELAY TREES. Korjaamo, Vaunusali (Töölönkatu 51) klo 21.30. Liput 16 e. WOMACK, FREAKS OF THE REVOLUTION. Bar Loose (Annankatu 21) klo 21. Liput 6 e. KOTIPELTO & LIIMATAINEN DUO. On the Rocks (Mikonkatu 15) klo 22.30. Liput 10 e. LOOST KOOS, REAKTIO. Albert The Dj. Bar Lafka (Kielotie 7, Vantaa) klo 21. Liput 9 e. COLOR DOLOR, SAARA MARKKANEN. Korjaamon vintti (Töölönkatu 51) klo 22. Liput 9 e. BLACK TONE SYNDICATE, LILLI LEMON. Ravintola Sture21 (Sturenkatu 21) klo 21. Liput 5 e. GODLIKE, ENTHRONE THE UNBORN. Bar Bäkkäri (Pohjoinen Rautatiekatu 21) klo 22. Liput 6 e. JEAN S. Pressa (Antinkatu 2) klo 24. Liput 15 e. SNSB. Apollo Live Club (Mannerheimintie

t

ElOKuvaTEaTTErI

OrION Eerikinkatu 15, Hki

KUUKaUdEN ELoKUva

pääosassa Mathieu amalric

19.10. PE/Fr 17:00 Antoni Krauze:

SÄÄENNUSTE 1981

18:35 Akira Kurosawa:

ZAZIE – PARIISIN

Jon Voight, Eric Roberts

SÄÄENNUSTE 1981

20.10. la/lÖ 17:00 Arvo Kruusement:

GEORGICA 1998 24.10. KE/ON

17:00 Matti Kassila:

HUoM! BIo REX 70 mm

19:00 Rafael Lewandowski:

erikoisnäytös

19:00 Vincent Paronnaud ja Marjane Satrapi:

CHICKEN WITH PLUMS 21:00 Jerzy Kawalerowicz:

YÖJUNA 1959

21.10. su/sÖ 16:00 Jirí Trnka:

Soittoniekanaukio 1 A, 02600 Espoo

21:00 Sulev Keedus:

18:00 James Cameron:

Arnold Schwarzenegger, Linda Hamilton, Eric Furlong

CHICKEN WITH PLUMS la 20.10. klo 19:00 • pe 26.10. klo 19:00

23.10. TI/TI 17:00 Louis Malle:

21:05 Andrei Konchalovsky: PÄIVIÄ 1960 19:00 Antoni Krauze: PAKOJUNA 1985

TERMINATOR 2 TUOMION PÄIVÄ 1991

Marjane Satrapin sarjakuvaan perustuva

20:00 Ryszard Bugajski:

KUULUSTELU 1982

KÖYHÄN PIKAJUNA

KEVÄT 1970

WWW.SELLOSALI.FI

7

KEISARIN SATAKIELI

1949 • nukkeanimaatio H.C. Andersenin sadusta • S

17:30 Akira Kurosawa:

KÖYHÄN PIKAJUNA

KAASUA, KOMISARIO PALMU! 1961 KRET 2010

21:00 Stanley Kubrick:

TRI OUTOLEMPI 1963 25.10. TO/TO 17:00 Jan Komasa:

SALA SAMOBÓJCÓW 19:00 Jirí Trnka:

VANHOJA TSHEKKILÄISIÄ TARINOITA & BASSOVIULUN TARINA 21:00 Sulev Keedus:

GEORGICA 1998

lIPuT 5,50€ / KlubI 4,50 € / laPsET 2 € • myös verkkokaupasta www.kava.fi


WEEKEND

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 19. lokakuu 2012

TEXNO PISTOLEROS. Dj:t Juho Kusti ja Jussi Eskelinen. Mbar (Mannerheimintie 22–24) klo 22–04. Vapaa pääsy. INFEKTIO. Livenä Protectorate. Dj:t Emanon, VoyVod ja Saiico. DarkSide Club (Perhonkatu 6) klo 20–04. Liput 6 e. DJ ALBERTO CANAS. LeBonk Music Machine (Yrjönkatu 24) klo 22–04. Liput 8 e. TAVASTIAN LAUANTAIDISKO. Dj:t LCMDF, Marko Makelove ja Harvest. Tavastia (Urho Kekkosen katu 4–6) klo 23.30–04. Liput 6 e. SO NICE! Dj:t Maria Soini, Juicy Boy, Jakob ja Sam Lainio. Mbar (Mannerheimintie

22–24) klo 17–22. Vapaa pääsy. DJ MAD JAY MELLIN. Ahjo (Bulevardi 2–4) klo 22–04. Liput 6 e. D.E.R.P. Dj:t Jouge ja Oncle. Roska (Eerikinkatu 11) klo 22–04. Vapaa pääsy. DJ:T ANTTI SALONEN, HEIKKA RISSANEN. Adams (Erottajankatu 15–17) klo 22–04. Liput 7 e. SOUL JAZZ REBELS. Dj:t Richard Scott ja Mikko Vilenius. Kokomo (Uudenmaankatu 16–20) klo 21–04. Liput 6 e. WILD COMBO. Dj:t Fummer ja Fiskars. Siltanen (Hämeentie 13 B) klo 21–02. Vapaa pääsy.

90-luku on back kuule ysärihittien kutsu ja lähde bailaamaan baltic Princessille! 24.10. Haddaway | 7.11. Dr. alban

Varaa keikkaristeilysi www.tallink.fi

Oikeudet muutoksiin pidätetään

8

SUNNUNTAI 21. LOKAKUUTA KEIKKA. STEEL PANTHER. The Circus (Salomonkatu 1–3) klo 19. Liput 35 e. Villeistä keikoistaan, kieli poskessa tehdyistä sanoituksistaan ja näyttävistä esiintymisasuistaan tunnettu yhdysvaltalainen glamrockyhtye saapuu keikalla Suomeen jo toista kertaa tänä vuonna. Rock’n’roll-elämästä kertovat parodiat ovat täynnä riitoja, hauskanpitoa ja villejä naisia, eikä Steel Pantherin keikoilla ole tavatonta, että tiukat leoparditrikoot ovat päällä niin bändillä kuin yleisölläkin. Musiikillisesti yhtye kumartaa 80-luvun tukkabändien kuten Mötley Crüen ja Poisonin suuntaan.

balTic Princess RETROkESkIVIIkOT

Mukana M yös legenDaa rinen

DJ TICO

KEIKAT STEEL PANTHER. The Circus (Salomonkatu 1–3) klo 19. Liput 35 e. PAUKKUMAISSI. Tavastian lastenkonsertit. Tavastia (Urho Kekkosen katu 4–6) klo 15. Liput 13,50 e. NAULAAMO-KLUBI. Livenä Club Liberté Houseband. Lisäksi jamit. Club Liberté (Kolmas linja 34) klo 22. Vapaa pääsy. KLUBIT LATE NITE. Dj JS Strummer. Bar Loose (Annankatu 21) klo 23–04. Vapaa pääsy. LANDSCAPES. Dj Indigo. Siltanen (Hämeentie 13 B) klo 21–02. Vapaa pääsy.

TUHANSIA TYÖMAHDOLLISUUKSIA... myös terveydenhuollossa SEURE.fi

METRO TRENDIT TIISTAISIN

PE 19.10. MICKEY AND THE STUDENTS, DAVE FORESTFIELD 6€ + klo 23-04 DJ ROBERT KOSENIUS 3€ LA 20.10. WOMACK, FREAKS OF THE REVOLUTION 6€ + klo 23-04 THE BIG SHAKE DJ´S SAMPSA VILHUNEN & VESA YLI-PELKONEN 3€ SU 21.10. LATE NITE @ BAR LOOSE: DJ DJ JS STRUMMER klo 23-04 0€ TI 23.10. NIGHT VISIONS ESITTÄÄ: JOHN WATERS – TÖRKYJATKOT FEAT. SPECIAL GUESTS klo 22-02 0€ KE 24.10. BLACK BLOOD, SOUND OF DISCONTENT, WE ATE EVERYONE 6€ + klo 23-04 THE SLIPOVERS DJ´S 3€ TO 25.10. DRAMAMAMA (EST), JUKKA KAJAN 6€ + klo 23-04 DJ MORTTI 3€ PE 26.10. NOUMENA, VUOLLE 6€ + klo 23-04 DJ HRA METZOLA 3€ LA 27.10. HEADHEARTHANDS, NEAT NEAT 6€ + klo 23-04 CLUB GIRLS & BOYS WITH DJ’S MORTTI & VERTTI 3€

Annankatu 21 ma-ti 16-02 ke-la 16-04 su 18-04 K-22 www.barloose.com Ennakkolippujen hintoihin lisätään tiketin toimitusmaksut. Ke-su klo 20 alkaen eteispalvelumaksu 2€.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.