20121023_fi_helsinki

Page 1

179 KOKOOMUS

HELSINKI

0DNVDMD .RNRRPXNVHQ QXRUWHQ +HOVLQJLQ SLLUL

www.joonahaavisto.fi

MAURI KUNNAKSEN PIITLESIT EIVÄT OLEKAAN KOIRIA ALBUMISSA THE BEATLES ON MATKALLA MAINEESEEN

SIVU 16

Tiistai 23.lokakuuta 2012 | n:o 195 | sää +5°

Kataisen uhkaaja taltutettiin ripeästi

Viranhoito jatkuu. Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) jatkaa viranhoitoaan normaalisti maanantain välikohtauksesta huolimatta, kertoo valtioneuvoston viestintä. Uhkaajalla veitsi. Veitsellä varustautunut mies lähestyi Kataista Turussa hänen ollessaan tapaamassa äänestäjiä, mutta pääministerin turvamiehet taltuttivat miehen nopeasti. Iso uutinen maailmalla. Kataisen uhkaava välikohtaus uutisoitiin myös maailmalla laajalti. SIVU 04 ANTTI AIMO-KOIVISTO/LEHTIKUVA

Lukijan kuva

Roskisten vaihto etenee hitaasti Helsingin kaupunki päätti sopimusriidan takia kesällä kerätä pois satoja roskiksia raitiovaunupysäkeiltä ja metroasemilta. Uusista astioista on asennettu vasta alle puolet. SIVU 06

Surmista epäillyt vangittiin

SINETTIÄ VAILLE

HJK:n mestaruus ratkesi jo käytännössä SIVU 14

HJK:n väistyvä valmentaja Antti Muurinen pääsi Ville Wallénin (vas.) ja Rami Hakanpään kultatuoliin FC Lahti -ottelun jälkeen maanantaina Töölössä. Helsinkiläisten sarjajohto on ennen lauantain päätöskierrosta kolme pistettä ja maaliero yhdeksän maalia parempi kuin Turun Interillä.

Käräjäoikeus on vanginnut miehen ja naisen epäiltyinä kahden vauvan surmasta Nurmijärven Klaukkalassa. Tapausta tutkitaan kahtena tappona, mutta poliisi on vaitonainen tapahtumista. SIVU 04

Pitsasta paljastui kännykkä Helsinkiläisnainen koki viime viikonloppuna melkoisen yllätyksen, kun hän löysi pitsalaatikosta Nokian puhelimen. SIVU 09


+

TÄNÄÄN

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 23. lokakuu 2012

Lukijan kuva

Kolumni

LUKIJAN KUVA

LEFFALIPUT

MARJA SALOMAA

TOIMITTAJA marja.salomaa@sanoma.fi

TÄNÄÄN

MITÄ JÄI MIELEEN?

Töölön merkit saivat raitapaidat

Jalkapallojoukkue HJK:n fanit valmistautuivat jo varhain maanantaiaamuna Töölön jalkapallostadionilla illalla käytyä huipputärkeää liigaottelua varten. Kannattajat olivat liikkeellä ainakin Töölössä, missä liikennemerkkien ja tiemerkintöjen ihmishahmoja oli koristeltu HJK:n peliasuista tutuin sinivalkoisin raidoin. HJK voitti FC Lahden 2–0 ja varmisti samalla käytännössä mestaruuden. METRO Kolme kommenttia Omakaupunki.fistä

Vankilan näkösuoja naapureiden ikkunoiden eteen LUKIJAN KUVA

”Näkösuoja sinänsä on varmaan ihan ok asia, hankaloittaa mm. vankilan ja ulkomaailman välistä viestintää. Mutta miten ihmeessä tuohonkin on saatu 500 000 uppoamaan?! Julkisen sektorin hankkeet ovat usein epäilyttävän kalliita, pitäisiköhän tuolla vankilassa olla enemmänkin väkeä.”

Ota kuva, lähetä viesti

Kännykuvat numeroon 17181 Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@sanoma.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO

”Ihan mukava asuinpaikka. Ei haittaa yhtään, että vieressä on vankila. Se nyt vain on elämää, jossainhan senkin on oltava. Uusi näkösuojakin on ihan siisti ja täysin perusteltu. Talot joista näkyy suoraan vankien liikuntapaikalle, ovat kaupungin vuokrataloja eli ei tässä ole ketään linssiin pissitty maisematontilla.”

Sörnäisten vankilan uusi näkösuoja herättää keskustelua naapurustossa.

”Älkää muuttako kaupunkiin, jos rakennelmat tai rakennukset ärsyttää. Muuttakaa maalle.”

MITEN IHMEESSÄ?

KAPU ALPPIHARJUSTA

Tänään Huomenna 24. lokakuuta 15:00 21:00 3:00 9:00 15:00 21:00

GBT

-2

+5

Päivän kysymys Ovatko Korkeasaaren liput liian kalliita?

+5

+3

+4

+4

8:21

+9

+3

+5

+5

17:45

Edellinen kysymys

+3

+6

+3

+13

Kaipaatko jo hiihtokelejä?

76% EI

-2

10

+2

+5 7

+20 +19 +22

+21

+7 +7

+4

+12

3

14

Näin lataat Metron verkkolinkit Sovellus toimii Android-, iOS- ja Windows-älypuhelimissa. •

AVAA Apple App Store, Google Play tai Microsoft Marketplace.

ETSI haulla shortcut.

ASENNA ilmainen sovellus.

ETSI sovellus puhelimesta ja käynnistä se.

OSOITA sovelluksen kameralla Metron sivua. Skannaa tai ota kuva.

LINKKI avautuu sovellukseen. Tekniikka toimii kaikilla Metro-lehden sivuilla. Jos huomaat kiinnostavan sivun, kuvaa sivu ja jaa se sosiaalisessa mediassa.

+23

+19 +5

+10

Käsi ylös jokainen, joka muistaa, mitä tapahtui Helsingin kulttuuripääkaupunkivuonna 2000? Anyone? Kysymys on aiheellinen, jos haluaa miettiä, mitä jää käteen parhaillaan kuluvasta designvuodesta. Jos 12 vuoden kuluttua kysytään samaa WDC:n ohjelmasta, onko silloinkin vastauksena hämmentynyt hiljaisuus? Helsinkiin ei valmistunut vuonna 2000 yhtään uutta kulttuuritilaa tai -museota, joka voisi olla elävä muisto muinaisesta kulttuurivuodesta. Vertailun vuoksi ensi vuoden kulttuuripääkaupungin eli Marseillen kulttuurirakennushankkeiden budjetti on 450 miljoonaa euroa. Tosin Marseillen lisäksi ryhmään kuuluu seitsemän muuta Provencen kuntaa. Mutta aivan samoin Helsingin teemavuotta tehToistuuko historia? tiin yhdes”Jos 12 vuoden kuluttua sä Espoon, Vantaan ja kysytään WDC:n ohjelKauniaisten masta, onko vastaukse- kanssa. na hämmentynyt hiljaiMarseillen budjetti on suus?” 80 miljoonaa, joka inflaatiokorjauksella menee samoihin kuin Helsingin kulttuurivuoden noin 70 miljoonan euron järjestelybudjetti. Rahamäärien vertailu on epäreilua, koska Ranska on Ranska. Epäreilua on myös jälkikäteen projisoida Helsingin kulttuurivuoteen tavoitteita, joita sillä ei edes ollut. Rakennukset eivät olleet tavoitteena, vaan ideana oli luoda uusia ja erilaisia tapoja tuottaa kulttuuria. Helsingissä tavoiteltiin lopputulosta, jossa kulttuurin merkitys yhteiskunnassa tiedostettaisiin paremmin. Ulkopuolisen on vaikea todentaa, miten hyvin tavoitteissa onnistuttiin, myöntää tapahtuman taloudesta ja viestinnästä vastannut Jorma Bergholm. Hän tunnistaa silti WDC-vuodessa hyvin samanlaisia piirteitä, mikä ei olekaan ihme, koska WDC-projektin johtaja Pekka Timonen rekrytoitiin aikanaan kulttuurivuoden organisaatioon. Tietyt ihmiset kohtasivat 12 vuotta sitten, ajattelivat loppuun asioita, oppivat yhdessä ja jatkavat nyt eteenpäin samalla tiellä. Hyvä niin. Mitä sitten kulttuurivuonna 2000 tapahtui? Olympiastadionilla nähtiin Paavo Suuri -ooppera, Töölönlahdella kukki avoin puutarha, Kotiharjun saunan puolesta kampanjoitiin, järjestettiin talviuinnin MM-kisat ynnä 500 muuta tapahtumaa.

+19

+22

0

+5

9

0 +2

24% KYLLÄ

+18

+3

+4

+14

-1 11

6

6

+14

-3

-2

Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa omakaupunki.fi.

02

+21 +17 +20 +30 +33 +29 +32 +25 +28 +24

+32 +28 +23 +35 +19 +11 +20 +30 +8 +19


Vihreämmän ja tasa-arvoisemman

Helsingin tekijät

923

Zahra Abdulla

Outi Alanko-Kahiluoto

Sonja Alanko

937

939 Heidi Hautala

956

943

969

974 Pauliina Lehtinen

989

Elina Moisio

990

1011

993 Maria Ohisalo

Anni Sinnemäki

1029

1031 Outi Ugas

Lena Sjöberg-Tuominen

1032 Elina Valkama

Inka Venetvaara

Riitta Skoglund

1033 Sanna Vesikansa

1006

Leena Rantasalo

1037

1009 Pörrö Sahlberg

1021 Taija Ståhlberg

Riitta Wahlström

Tutustu ehdokkaisiin: www.vihreatnaiset.fi/helsinki

1023

Johanna Sumuvuori

1039 Satu Väkiparta

Johanna Nuorteva

Leena Riittinen

1020

Sylvi Soramäki-Karlsson

988 Laura Nordström

1004

1016

Merja Kähkönen

986 Laura Mäntylä

Auli Rantanen

963 Meeri Kuikka

981

Sallamaari Muhonen

Mari Puoskari

Teea Kemppinen

962 Essi Kuikka

1002

1014

1013

1012 Hanna Sauli

998

953 Emma Kari

961

980 Kirsikka Moring

Meri Ovaskainen

Jessica Karhu

Minerva Krohn

978

Anja Malm

Sari Näre

Tuuli Kousa

Sari Hartonen

952

Kati Juva

960 1234

936 Jasmin Hamid

951

Sirkku Ingervo

Katri Korolainen-Virkajärvi

933 Verna Castrén

948

959

976

928

Nina Brunberg

944

958 Salla Korhonen

927 Eekku Aromaa

Suzan Ikävalko

Mari Holopainen

957 Anna Koppanen

926

Lilja Tamminen

1042 Nina Wennström

Vielä tänään ehdit äänestää ennakkoon!

Mainoksen maksaa Helsingin Vihreät Naiset ry.

922

920


1

UUTISET

Satanen korkein

Talvinopeudet tulevat Maanteillä aloitetaan tällä viikolla nopeusrajoitusten laskeminen talviaikaan. Rajoituksia alennetaan ensin pohjoisessa. Koko maassa talvirajoitukset ovat voimassa kuun loppuun mennessä. Moottoriteillä suurin sallittu talvinopeus on 100 kilometriä tunnissa ja maanteillä 80 kilometriä tunnissa. Satasen rajoitus pysyy osalla Pohjois-Suomen vähäliikenteisiä teitä sekä niillä Etelä- ja Keski-Suomen teillä, joilla ajosuunnat on erotettu keskikaiteella. Kesärajoituksiin palataan aikaisintaan pääsiäisen jälkeisellä viikolla huhtikuun alussa. STT

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 23. lokakuu 2012

Episodi ei muuta Kataisen ohjelmaa

VESA MOILANEN/LEHTIKUVA

Vakava tapaus. Välikohtauksen motiivista ei maanantai-iltana ollut tietoa. Tapauksen vaikutukset turvatoimiin ovat auki.

Toistaiseksi ei ole varmaa, vaikuttaako kokoomuksen vaalitilaisuudessa Turussa sattunut välikohtaus jollain lailla pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) turvatoimiin. Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Timo Härkönen pitää tapahtunut kuitenkin vakavana. Pääministeriä lähestyi vaalitilaisuudessa maanantaina kolmikymppinen mies, jolla oli mukanaan veitsi. – Kyllähän tilanne on ollut vakava, kun teräase on ollut esillä. Pääministeri tai muut paikalla olleet eivät kuitenkaan vahingoittuneet. Tilanne arvioidaan tarkemmin myöhemmin, kun tiedetään mistä on kyse, Brysselistä tavoitettu Härkönen jatkaa. Valtioneuvoston viestinnästä kerrottiin illalla, että Katainen jatkaa tapahtuneesta huolimatta viranhoitoaan normaalisti. Välikohtaus sattui iltapäivällä Kataisen vaalitilaisuudessa, kun hän oli keskustelemassa äänestäjien kanssa koUlkomailla ykkösuutinen •

BBC:N ETUSIVULLA. Uhkaava välikohtaus uutisoitiin myös maailmalla laajalti. Reuters ja AFP sekä kaikki pohjoismaiset uutistoimistot kertoivat asiasta heti tuoreeltaan. Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoi asiasta etusivullaan. NAAPUREILLA YKKÖSENÄ. Ruotsin television SVT:n ja Dagens Nyheterin sivuilla aihe nousi ykkösuutiseksi kuten myös Baltian maiden verkkolehdissä.

Haki pyykkejä pihalta

Nuori ilves puri naista Saarijärvellä

Nuori ilves puri naista Saarijärven Pylkönmäellä, kertoo Keski-Suomen poliisi. Nainen oli noutamassa pyykkejä narulta rivitalon takapihalla. Tapaus sattui runsas viikko sitten, perjantai-iltana 12. lokakuuta. Kissaeläin hyökkäsi hämärässä läheisestä metsästä. Nainen tunnisti sen ilvekseksi, ja samaan käsitykseen päätyi paikalle saapunut talonmies. Paikalla kävi myös suurpetoyhdyshenkilö. Naisen saamat purema- ja raapimisvammat ovat paranemassa. Poliisin mukaan vammojen perusteella vaikuttaa todennäköiseltä, että naisen kimppuun kävi nuori ilves tai ilveksen pentu. STT Yritti kääntyä

Juopunut kuski sai rekkansa jumiin Pääministeri Jyrki Katainen joutui välikohtaukseen Kokoomuksen vaalimökillä, jota ollaan kuvassa sulkemassa.

koomuksen vaalimökillä Yliopistonkadun kävelykadulla Turun keskustassa. Pääministerin ympärille oli kerääntynyt runsaasti ihmisiä, ja paikalle keskustelemaan tuli myös kolmikymppinen mies. Yllättäen mies oli vetänyt esiin veitsen. Hän oli aivan Kataisen lähellä, mutta poliisin mukaan hän ei suoranaisesti kohdistanut väkivaltaa pääministeriä kohtaan. Tapahtumapaikalla otetuista kuvista

selviää, että mies oli polvillaan kadulla Kataisen luona. Pääministerin turvamiehet taltuttivat miehen nopeasti, ja myös poliisi oli pian paikalla. Mitään paniikkia ei poliisin mukaan syntynyt. Mies oli illalla kiinniotettuna Turun poliisitalolla. Poliisin mukaan mies oli selvin päin ja hän on suomalaistaustainen. Välikohtauksen motiivista ei ollut vielä maanantai-ilta-

na tarkempaa tietoa. Miehen kuulustelut oli määrä aloittaa tiistaina. Tapausta tutkitaan laittomana uhkauksena. Kataisen lehdistösuhteista vastaava erityisavustaja Juha Kirstilä kertoi illalla STT:lle, ettei Katainen itse toistaiseksi kommentoi välikohtausta. Kyseessä oli päivän viimeinen tilaisuus, joten välikohtaus ei vaikuttanut pääministerin muuhun päiväohjelmaan, Kirstilä jatkoi. STT

Silminnäkijä: Kaikki tapahtui tosi nopeasti Turussa kokoomuksen vaalikojun naapurissa ollut vihreiden kunnallisvaaliehdokas Kaisa Kutilainen näki, kun Jyrki Kataisen turvamiehet kantoivat pääministerin lähellä olleen mustaan pukeutuneen miehen pois paikalta. Vaalitilaisuuden alettua Kataisen ympärille kerääntyi sankka joukko ihmisiä. Paikalla oli noin 150 ihmistä. IlmaSARI GUSTAFSSON/LEHTIKUVA

Lohikiintiö ei puolitu Suomen hallituksen sisäinen nokkapokka lohikiintiöistä päätyi Luxemburgin maatalousministerikokouksessa lyhyeksi keskusteluksi Suomen esittämästä kiintiöiden puolittamisesta. Kiintiöt pysyvät ensi vuonna ennallaan. Kanta oli EU-komission sekä Suomen hallituksen alkuperäisen näkemyksen mukainen. STT

Itämeren kiintiö noin 100 000 lohta

Helsinki sai uuden puiston Suomen kiintiö 28 000 lohta

04

Helsingin Arabianrantaan avattiin maanantai-iltana uusi puisto. Muotoilija Tapio Wirkkalan mukaan nimetyn puiston on suunnitellut yhdysvaltalainen taiteilija ja ohjaaja Robert Wilson. Puistoa kutsutaan elämykselliseksi kokonaistaideteokseksi, joka tarjoaa kaupunkilaisille tunnelmallisen ja kodikkaan kohtaamispaikan. Pensasaidat rajaavat puistotilan yhdeksään eri huoneeseen. METRO

Poistui nopeasti

”Katainen itse poistui nopeasti paikalta Turun kauppatorin suuntaan.” Silminnäkijä Kaisa Kutilainen

piiri oli hieman levoton ja Kataiselle esitettiin tiukkoja kysymyksiä, Kutilainen kertoi.

– Yhtäkkiä tapahtui jotain ja pääministerin turvamiehet lähtivät kantamaan paikalta pois tummapukuista miestä. Myös poliisi kurvasi paikalle nopeasti ja vei miehen mennessään. – Kaikki tapahtui tosi nopeasti. Hieman myöhemmin pääministeri palasi takaisin paikalle, Kutilainen kertoi. STT

Poliisi vaiti. Kaksi vauvaa löytyi kuolleena Klaukkalan keskustassa on maanantaina illansuussa hiljaista. Mikään ei anna viitteitä siitä, että suru-uutinen olisi saapunut Nurmijärvellä sijaitsevaan kylään. Paikallisessa ravintolassa istuvat asiakkaat menevät lähes sanattomiksi, kun he kuulevat Klaukkalassa tapahtuneista vauvasurmista. Poliisi löysi toissa viikolla yhden vauvan kuolleena yksityisasunnosta ja toisen maastosta. Kylällä ei ole liikkunut edes huhuja tapauksesta. – Tämä on sairasta. Täällä ei ole koskaan tapahtunut mitään vastaavaa, pohtii Jopeksi esittäytyvä mies. Keski-Uudenmaan poliisi tiedotti maanantaina hyvin niukkasanaisesti vauvasurmista. Käräjäoikeus on vanginnut miehen ja naisen epäiltyinä surmista. Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Markku Tuomisen mukaan tapausta tutkitaan kahtena tap-

Käsittämätöntä

”Ihan kamalaa. Ei voi käsittää, miten joku tekee tällaista.” Sara Pöllänen ja Rosa Horsman Nuoret kommentoijat pitävät Klaukkalaa yleisesti ottaen rauhallisena paikkana.

pona. Poliisi selvittää myös sitä, liittyykö tapaukseen muita henkilöitä. Tuominen ei vahvista, ovatko vangitut mies ja nainen lasten vanhemmat tai onko nainen vauvojen äiti. – Sanotaanko näin, että haluamme selvittää sen ihan varmuudella, Tuominen muotoilee. Tuominen ei pysty kertomaan myöskään tekotapaa tai surmien motiivia. Niukkaa tiedotuslinjaa hän perustelee sillä, että tutkinta on hyvin vaikeassa vaiheessa. Vauvojen surmista uutisoi ensimmäisenä Iltalehti. STT

Rekka jäi jumiin Vantaan Klaukkalantiellä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Poliisin mukaan sen kuljettaja oli päihtynyt. Kuljettaja kertoi poliiseille, että oli ajanut harhaan seuratessaan navigaattorin antamia ajoohjeita. Hän oli aikonut kääntää rekkansa, mutta sen nuppi painui tien reunan märkään maahan ja jäi jumiin. Perävaunu tukki tien toisen kaistan. Kuljettaja vaikutti päihtyneeltä. Hän puhalsi alkometriin 0,66 milligrammaa. Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena. METRO Huolto auttaisi

Busseja palaa joka viides päivä

Suomessa syttyy linjaauto tuleen keskimäärin joka viides päivä. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin mukaan suurimman osan paloista voisi välttää huoltamalla bussit säännöllisesti tai asentamalla automaattinen sammutusjärjestelmä moottoritilaan. Trafin mukaan linja-autot syttyvät tuleen useimmiten liikenteessä ja matkustajien ollessa kyydissä, jolloin palossa on riski suuronnettomuuteen. Busseja palaa vuosittain noin 50– 70. Tavallisimpia syitä paloihin ovat polttoainevuoto, sähkövika ja jarrun ylikuumeneminen. STT Kuntavaalit

Lähes 200 000 antoi äänensä

Kuntavaalien ennakkoäänestysinto lisääntyi maanantaina viikonlopusta. Alkuillan alustavan tiedon mukaan äänensä antoi runsaat 197 000 suomalaista. Viime vaaleissa toiseksi viimeisen ennakkoäänestyspäivän luku oli 206 000. Äänensä on nyt antanut yli 807 000 ihmistä eli 18,8 prosenttia äänioikeutetuista. Ennakkoäänestys päättyy tänään tiistaina. Vaalit ovat ensi sunnuntaina. METRO-STT


Kuppilat kuntoon,Jyrki Sukula! huomenna KLO 20 Kahdeksan keskiviikkoa, kahdeksan kurjaa kuppilaa. Miten yksi ja ainoa Sukula selvi채채? nelonen.fi/kuppilatkuntoon


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 23. lokakuu 2012

06

Uusien roska-astioiden asentaminen takkuaa

LUKIJAN KUVA

LEFFALIPUT

Poliisi yhytti noin kymmenestä 15-vuotiaasta nuoresta koostuneen porukan Johtokiventien ja Pihlajamäentien risteyksessä.

Löytötavara. Poliisi vei teineiltä pesäpallomailan Helsingin Pihlajamäessä pesäpallomailan kanssa liikkuneesta porukasta tehtiin ilmoitus poliisille maanantaina. Poliisi tavoitti noin kymmenestä 15-vuotiaasta nuoresta koostuneen porukan. – Eivät he pesäpalloa tainneet olla menossa pelaamaan, kun sanoivat löytäneensä mailan, Helsingin poliisin yleisjohtaja, komisario Esa Penna-

nen arveli. Poliisi katsoi parhaimmaksi ottaa pesäpallomailan talteen, vaikka sitä ei ollut tiettävästi ehdittykään käyttää sen enempää pahoinpitelyyn kuin ilkivaltaankaan. – Mailan käyttötarkoitus määrittelee, voitaisiinko tällaisessa tapauksessa tätä hallussapitäjää rangaista, Pennanen kertoi. JUKKA HIIRO

Talveksi talteen. Kesäautot saavat hotellin Helsinkiin on perustettu talveksi autohotelli kesäautoille. Rakennusviraston autohotelli avautuu Kalasatamaan ensi viikolla. Tavoitteena on vähentää kadunvarsilla seisovien autojen määrää, jotta lumet saadaan kunnolla aurattua kantakaupungin kaduilta. Liikennekäytöstä poistetun, eli niin sanotun seisonta-ajalla olevan ajokin asukaspysäköintitunnus ei ole enää voimassa asukaspysäköintipaikoilla kantakaupungissa.

Autoa voi pitää aidatussa ja videovalvotussa autohotellissa enintään toukokuun loppuun. Hotelliin mahtuu 200 kesäautoa. METRO-STT Ilmaista asukaspysäköijille •

MYÖS MAKSUSTA. Auton säilöminen autohotelliin on ilmaista, jos omistajalla on voimassa oleva asukaspysäköintitunnus. Muutoin maksu 35 euroa kuukaudessa.

Vaihto-operaatio. Kesäinen roskapönttöriita on tulossa Helsingille kalliiksi. Kaupunki päätti kesäkuussa kerätä nelisensataa raitiovaunupysäkkiensä ja metroasemiensa roska-astiaa pois ja korvata ne uusilla. Taustalla oli riita astioiden mallioikeuksista. Vanhat astiat siirtyivät varastoon muutamassa viikossa. Korvaajien kanssa työ on edennyt hitaammin, kerrotaan Helsingin kaupungin liikennelaitokselta (HKL). – Uusista on asennettu alle puolet. Työ on hidasta, sillä koko asia tuli yllättäen, eikä valmistaja pysty toimittamaan tavaraa kuin vähän kerrallaan, sanoo laitoksen rakennusyksikön johtaja Juha Saarikoski. Uusia astioita on luvassa noin 300 kappaletta, joisKodin roskat

”Se, että oman kodin roskapussi tuodaan aamulla pysäkin roskikseen, on yleistä, mutta täysin käsittämätöntä.” Ari Koponen, työnjohtaja HKL

Syyteharkinnassa

LUKIJAN KUVA

50

LAHJUSEPÄILY. HKL:n roska-astioiden vaihto liittyy lahjusepäilyyn, joka on nyt syyteharkinnassa. Poliisi on tutkinut kolmen HKL:n työntekijän toimintaa roskisten hankinnassa. Syyteharkinta valmistunee vuoden lopulla.

RIITA. Vanhat roskikset paljastuivat kopioiksi. Niiden toimittaja Jätepörssi kiisteli asiasta Awec-Groupin kanssa. Asiasta esitettiin korvausvaatimuksia myös HKL:lle.

euroa

Vanhoja roskiksia Helsingin Kyläsaaressa. Helsinki odottelee, noutaako astioiden alkuperäinen toimittaja omansa pois. Jos ei, pöntöt päätyvät todennäköisesti romutettaviksi.

ta raitiovaunupysäkeille menee 250. Toistaiseksi ratikkaroskiksia on paikoillaan sata. Esimerkiksi Hakaniemen torin laidan pysäkeistä osalla on astia ja osalla ei. Homma on kesken myös metroasemilla. Määrällisesti uutuuksia on siis vanhoja vähemmän. Mutta koska uudet ovat kaikki suuria, ei pursuilun pahenemista pitäisi tulla. – Esimerkiksi ratikkapysäkkien uudet astiat ovat ve-

toisuudeltaan 140-litraisia. Entisistä osa oli 200-litraisia, mutta osa vain 65-litraisia. Joten omasta mielestäni yleinen roskistilanne jopa paranee, toteaa HKL:n työnjohtaja Ari Koponen. Toisaalta jokaisen pysäkin varteen on helpotusta turha odottaa. Jos seisahduspaikka sijaitsee yksityisen kiinteistön kohdalla, kaupunki ei edelleenkään vastaa pysäkin roskakorista eikä sen tyhjentämisestä. Helsingissä tämä

koskee liki 60 pysäkkiä. Tapauksia löytyy esimerkiksi Aleksanterinkadulta, Länsi-Pasilasta, Katajanokalta ja Eirasta. Omalta osaltaan HKL toivoo matkustajilta kärsivällisyyttä. Sinne, minne roskis kuuluu, se ilmaantuu lähikuukausina. – Moni on kiukustunut tämän vuoksi, vaikka eihän tällaiseen maailma kaadu, Koponen toteaa. HKL:n mukaan roskapönttöjen vaihto-operaatio maksaa noin 300 000 euroa.

EVELIINA KANGASNIEMI

eveliina.kangasniemi@sanoma.fi

PlusTerveyden pääkaupunkiseudun lääketieteen käsityöläisiä E I K A H TA SA M A N L A I STA

Me PlusTerveydessä tiedämme, että tässä maailmassa ei ole kahta samanlaista ihmistä, potilasta eikä lääkäriä. Me haluamme tarjota asiakkaillemme yksilöllistä hoitoa yksilöllisiin tarpeisiin, yksilöllisellä tavalla. Meiltä löydät ammattitaitoiset lääketieteen käsityöläiset, joiden työn lopputulos on aina yksilöllisesti räätälöity. Suuren ja kotimaisen terveydenhoito-organisaation edut yksilöllisten toimijoiden ammattitaitoisissa käsissä – siitä PlusTerveydessä on kyse. Hammaslääkäri Mari Metsäniitty, Stoma Forum, Helsinki

Hammaslääkäri Emilia Turtiainen, Länsikeskuksen Hammaslääkärit, Espoo

Erikoishammaslääkäri Peter Jungell, Hammaslääkärit Jaarte & Jungell, Kauniainen

HAMMASLÄÄKÄRIT: Asematien Hammaslääkärit, Asematie 11 A, Vantaa, Puh. 09 823 5774 • Hammaslääkärit Jaarte & Jungell, Kirkkotie 15, Kauniainen, Puh. 09 512 9110, www.jaartejungell.fi • Hammaslääkäri John von Schantz, Fredrikinkatu 41 A 5, Helsinki, Puh. 09 647 355 • Kokonaishammashoidon Klinikka, Mikonkatu 13 A 25, Helsinki, Puh. 09 622 0630, www.kokonaishammashoito.fi • Länsikeskuksen Hammaslääkärit, Pihatörmä 1, Espoo, Puh. 09 867 6600, www.lansikeskuksenhammaslaakarit.fi • Pohjois-Tapiolan Hammaslääkärit, Riippakoivuntie 14 A 2, Espoo, Puh. 09 452 2255, www.pohjoistapiolanhammaslaakarit.fi • Simodent, Simonkatu 12 A, Helsinki, Puh. 09 565 8800, www.simodent.fi • Stoma Forum, Yrjönkatu 21 C, Helsinki, Puh. 09 436 6100, www.stoma.fi

• PlusTerveys on yksityisiä terveydenhoitopalveluja tuottava yritys • Olemme täysin suomalainen, kokonaan työntekijöidemme omistama • Toimimme valtakunnallisesti yli 80 paikkakunnalla

LÄÄKETIETEEN KÄSITYÖLÄISET

www.plusterveys.fi


LAHJAKSI KAHDET SINULLE – KOLMANNET NET LA AHJ JAK KSI YSTÄVÄLLE YSTÄVÄLLE

peruslinssit monitehot yksitehot Tarjoush Tarj oushinta ous inta 75 € yyk sitehott tai ai 125 € monite mo n hot nite ho sisä sisältää ltää tää per pe uslinssit vvakiovoimakkuuksin. Ostaessasi silmälasit yksitehoperuslinssein alk. 75 €, saat kaupan päälle Tarjoushinta itsellesi laajasta 75 €:n kehyshintaryhmästä. Lisäksi saat 75 € arvoisen silmälasilahjakortin haluamallesi henkilölle. vakiovoimakkuusrajoin peruslinssein silm toiset silmälasit tois toi lmälasi lmä lasi asitt peru p pe rus insssein rusl in vaki vakiovoi ovoima ovoi makkuusr makk usra rajoin ajoin it sellesi s laaj aajast aaj a lisäominaisuudet erillisen hinnaston mukaisesti. yhdistää M Muut lisäom äominais äomi na uude nais u et eril er illli llisen hinn llisen hinnasto asto s n mu m ka esti. Ei voi yhd kais distää istä ää muihin tarjouksiin.

ESPOO Kauppakeskus Lippulaiva, puh. 020 110 6200. Kauppakeskus Sello, puh. 020 110 6530. Tapiola, Tapiontori, puh. 020 110 6280. HELSINKI Hakaniemi, Siltasaarenkatu 16, puh. 020 110 6270, Columbus, Vuotie 45, puh. 020 110 6080, Kauppakeskus Malmin Nova, Malminkaari 13-19, puh. 020 110 6180, Kauppakeskus Itis, Pasaasi, puh. 020 110 6220, OSOITE MUUTTUNUT: Keskusta, Aleksanterinkatu 50, puh. 020 110 6250, HYVINKÄÄ Kauppakeskus Willa, Hämeenkatu 9, puh. 020 110 6435, silmälääkärin ajanvaraus puh. 020 110 6432. JÄRVENPÄÄ Sibeliuksenkatu 23, puh. 020 110 6230. KERAVA Kauppakaari 4, puh. 020 110 6240. LAHTI Kauppakeskus Trio, 1. krs (Vesku-aukio), puh. 020 110 6360, Kauppakeskus Karisma, Kauppiaankatu 2, puh. 020 110 6190. Kauppakeskus Kärkkäinen, Pasaasi 2, puh. 020 110 6150. RIIHIMÄKI Keskuskatu 7, puh. 020 110 6590. VANTAA Kauppakeskus Jumbo, puh. 020 110 6570, Kauppakeskus Martintori, Kivivuorentie 4, puh. 020 110 6810, Myyrmäki, Kauppakeskus Myyrmanni 2. krs, puh. 020 110 6260, Tikkurila, Tikkuraitti 18, puh. 020 110 6290. Puhelun hinta matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min ja kiinteästä verkosta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min. www.nissen.fi


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 23. lokakuu 2012

Ikäraja ei laske. Pikkulapset pääsevät yhä ilmaiseksi Korkeasaareen Alle 6-vuotiaat pääsevät jatkossakin Korkeasaaren eläintarhaan ilmaiseksi. Metro uutisoi viime viikolla, että eläintarhakäyntiä suunniteltiin maksulliseksi jo 4-vuotiaille lapsille. Eläintarhan johtokunta kuitenkin torppasi ehdotuksen yksimielisesti kokouksessaan. Eläintarhan johtokunnan puheenjohtajan Sanna HellstrĂśmin mukaan ikärajan laskeminen ei olisi kerryttänyt merkittävästi pääsylipputuloja, sillä kävijĂśistä vain pieni osa on 4–5-vuotiaita. – Epäilimme sitä, tuottaako se lopulta lisätuloa vai käykĂś niin, että koko perhe jää tulematta ja siten myĂśs aikuisten lipputulot saamatta. Lisäksi olemme pitäneet tärkeänä sitä, että Korkeasaari on kohtuullisen edullinen lapsiperheiden kohde, jonne mahdollisimman monella on

<67ÂŤ9ÂŤ

Nousulle perusteita

â€?Kyllähän kustannukset nousevat, joten on ihan luonnollista, että jonkun ajan välein lipunhintoja nostetaan.â€? Sanna HellstrĂśm, eläintarhan johtokunnan puheenjohtaja

mahdollisuus tulla, HellstrĂśm sanoo. Johtokunta hyväksyi pääsylippujen hinnankorotukset ja samalla sesonkihinnoittelun, eli sen, että kesäisin liput ovat kalliimpia kuin muuhun aikaan vuodesta. HellstrĂśm kuvaa korotuksia maltillisiksi. Syyskuusta huhtikuuhun aikuisten ja lasten kertaliput maksavat jatkossakin saman verran kuin nyt, eli 5–10 euroa, kesällä euron tai kaksi enemmän. MERI LIUKKONEN

0<<17,

0$$+$1782-$1 <67ÂŤ9ÂŤ0<<17,

9DOWDYD YDOLNRLPD 0$//,.$33$/(,7$ MD PXLWD SRLVWRMD 7l\VLQ XQLLNNHMD PHUNNLYDDWWHLWD ODXNNXMD MD NRUXMD MRLWD HW WlPlQ MlONHHQ PXXDOOD QlH 1$,6,//( 0,(+,//( -$ /$36,//(

0$ 7, ./2 581(%(5*,1.$78 6+2:5220 ),

08

Sateinen kesä vei parhaan ruskaloiston

Kosteus toi sieniä. Koivujen ruska ei ole tänä syksynä niin kirkas kuin se voisi olla.

On se aika vuodesta, kun puiden lehdet puhkeavat väriloistoon pääkaupunkiseudullakin. Metsätutkimuslaitoksen mukaan sateinen kesä on kuitenkin aiheuttanut sen, ettei ruska ole tänä syksynä aivan näyttävimmillään. – Kosteat olosuhteet ovat selvästi vaikuttaneet ainakin koivujen ruskaan. Sateisina kesinä koivuissa esiintyy runsaasti ruostesientä, joka aiheuttaa lehtien alapinnoille ruskeankeltaisia itiĂśpesäkkeitä. Sen vuoksi koivujen lehdet muuttuivat tänä syksynä jo varhain suttuisenkeltaisiksi, eikä niiden ruska ole niin kirkas kuin se voisi olla, sanoo tutkija Anneli Viherä-Aarnio Metsätutkimuslaitokselta. Koivujen osalta ruska alkaa muutenkin olla jo ohi. – Toki meillä on joukko muita puulajeja, joilla ruska vielä jatkuu. Esimerkiksi vaahteran lehdet voivat vielä paikoitellen loistaa kauniin oransseina tai punaisina. Lehmuksissa saattaa näkyä vielä vihreääkin väriä. Ruska vaihtelee puulajin mukaan, Viherä-Aarnio toteaa.

LUKIJAN KUVA

LEFFALIPUT

Katso lisää ruskakuvia älypuhelimellasi!

1. Lataa Shortcutsovellus puhelimeesi 2. Ota kuva tästä sivusta ja katso kaikki ruskakuvat! 3. Jaa sivu kavereillesi. Lue tarkemmat ohjeet sivulta 02.

Puiden ruskaa pääkaupunkiseudulla.

IlmiĂś nimeltä ruska johtuu siitä, kun puu syksyn tullen pilkkoo lehdissä olevan lehtivihreän ja ottaa siinä olevat tärkeät ravintoaineet kuten aminohapot talteen varteen ja juuriin. Sen jälkeen lehdissä olevat muut väriaineet pääsevät näkyviin. – Lisäksi on havaittu, että

puut muodostavat syksyisin sellaisia väriaineita, joilla on kylmältä suojaava vaikutus. Ruskahuippu etenee syksyisin pohjoisesta etelään. Sen muodostumista säätelevät Ăśiden piteneminen ja kylmenevät lämpĂśtilat. Ne ovat puille signaali, että talvi on tulossa. – Jos esimerkiksi koivu kas-

vaa katulampun valopiirissä, saattaa puu luulla että ollaan vielä pitkissä kesäpäivissä. Tällaisilla koivuilla lehdet voivat vihertää pidempään kuin muilla, Viherä-Aarnio kertoo.

JUHO TYPPĂ–

juho.typpo@sanoma.fi

NINA HURU

sairaanhoitaja, luottamusmies maksaa nina huru

kaupunginvaltuutettu

Uusi Tee Huone Helsingissä Terveellinen Elämä Ma–To 9:00–19:00 Pe 9:00–20:00

La 12:00–20:00 Su12:00–18:00

Mikonkatu 8, 00100 Helsinki (Aikatalo, 1. krs)

Puh. 045 1382 600 sjcwi@yahoo.com

611 HKI

Info: 0400 818 701

Tärkeintä on turvallisuus kaikissa elämänvaiheissa

SUOMEN UUDISTAJIA

VALUVATKO ESPOOLAISTEN RAHAT EUROOPPAAN?

Lauttasaaressa

Terveyskeskuslääkäri. Helsingin varavaltuutettu vuodesta 2005. Kulttuurin monitoimija. Kaupunkisuunnittelulautakunnan varajäsen. Luottamustehtävät kansainvälisten ja kotimaisten kansalaisjärjestÜjen johdossa ovat antaneet paljon kokemusta yhteisten asioiden hoidosta. www.finne-elonen.net

ke 24.10. klo 17.00-19.30 Sellon kirjasto, Akseli-sali

Lauttasaarelaiset kunnallisvaaliehdokkaat Hennariikka Andersson ja Tuomas Nurmela ovat tavattavissa Lauttasaaren vanhalla ostarilla. Tule keskustelemaan ja kertomaan miten Lauttasaarta pitäisi sinun mielestäsi kehittää.

Hennariikka Andersson 168

Tuomas Nurmela 239

Alexander Stubb klo 16.15-16.45

Talouskeskustelun asiantuntijoina professori Heikki Patomäki ja valtiovarainvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Kari Uotila. Maksaja: Hennariikka Andersson ja Tuoamas Nurmela

Tämän mainoksen maksaja on Lauran tukiryhmä

Vanhalla ostarilla 24.10. klo 15-17

HELSINKI

kuva: eeva rinne

Terveitä päätÜksiä

Laura Finne-eLonen

518

www.ninahuru.ďŹ

Avajaistarjouksena tarjoamme ilmaisen teekakun oston yhteydessä 15.11. asti. Tarjolla myÜs kahvia

Tilaisuuden vetää Espoon Vasemmiston puheenjohtaja Tiina Ahlfors. Paikalla myÜs muita Vasemmiston espoolaisia kunnallisvaaliehdokkaita.

TERVETULOA KESKUSTELEMAAN!

www.espoonvasemmisto.fi Ilmoituksen maksaa Espoon Vasemmisto ry.


UUTISET

Pitsasta löytyi Nokian puhelin

Herkkuja laivan täydeltä.

EMILIA NIKANDER

Lisätäyte. Lumia-puhelin oli pudonnut lähetiltä smetanapitsaan.

Helsinkiläinen Emilia Nikander tilasi viime lauantaina ystävänsä kanssa pitsan kannelmäkeläisestä ravintolasta. Kotiinkuljetetun pitsalaatikon avattuaan ystävykset joutuivat kuitenkin hieraisemaan silmiään. Smetanapitsassa oli nimittäin hieman erikoinen lisätäyte – tuliterä Nokia Lumia -puhelin. – Oli siinä naurussa pitelemistä, Nikander sanoo. Kännykkä oli hiukan smetanaan tahriutunut, mutta muuten kunnossa. Lumia löysi pian takaisin omistajalleen. Nikander soitti ravintolaan, mistä pitsa oli tilattu, ja kertoi löydöstään. – Sieltä tuli mies hakemaan puhelinta. Hän oli hyvin kiitollinen. Loppu hyvin, kaikki hyvin, Nikander toteaa. Nikander ja hänen ja ystävänsä saivat uuden pitsan veloituksetta. Ravintolasta luvattiin toimittaa heille myös seuraava tilaus ilmaiseksi. Kannelmäkeläispitseriasta vahvistetaan kyseisen huvittavan vahingon tapahtuneen. – Asiakas vitsaili, että saako pitsan tilaaja puhelimen

DIABETESTUTKIMUS

LUKIJAN KUVA

LEFFALIPUT

Kotiin kuljetetusta smetanapitsasta löytyi arvokas lisätäyte.

kaupan päälle, ravintolan edustaja naurahtaa. – Puhelin kuului lähetillemme ja se oli pudonnut häneltä vahingossa. Asiakas sai luonnollisesti hyvityksen tapahtuneesta.

JUHO TYPPÖ

juho.typpo@sanoma.fi

Jaa juttu kavereillesi älypuhelimellasi! Lue tarkemmat ohjeet sivulta 02.

Haemme Helsingin Yliopistollisessa keskussairaalassa tehtävään (lääke)tutkimukseen insuliinihoitoa käyttäviä tyypin 2 diabetesta sairastavia miehiä, joilla on valkuaista virtsassa. Tutkimukseen kuuluu 3 tutkimuskäyntiä. Tutkimuskäynnit ovat tutkittaville maksuttomia. Saatatte soveltua tutkittavaksi, mikäli • olette 45–70-vuotias tyypin 2 diabetesta sairastava mies, jolla on valkuista virtsassa ja olette käyttänyt insuliinia vähintään viimeisen 6 kuukauden ajan • Teillä ei ole sydänsairautta Suomessa tutkimuksesta vastaavana henkilönä toimii professori Per-Henrik Groop. Jos arvelette sopivanne tutkimukseen ja olette siitä kiinnostunut, ottakaa yhteyttä sähköpostilla tai puhelimitse: Tutkimushoitaja Jaana Tuomikangas p. (09) 471 71902/ gsm 044 968 1981, jaana.tuomikangas@hus.fi Tutkimushoitaja Anna Sandelin p. (09) 471 71906/ gsm 050 428 6525, anna.sandelin@hus.fi

Yksi kuoli rivitalopalossa Riihimäellä

Syynä maksujen korotus

Ryanair vetäytyy kokonaan Turusta

Halpalentoyhtiö Ryanair lakkauttaa reittinsä Turusta myös kesäkaudella 2013. Yhtiön mukaan syynä on lentoliikenteen valvontamaksujen korottaminen. Ryanair ilmoitti jo kesällä lakkauttavansa lennot Turusta ensi viikolla alkavalla talvikaudella. Ryanair on supistanut vuorojaan myös Tampereen ja Lappeenrannan kentiltä. STT Toiminta netissä

Leluja voi nyt myös vuokrata

Suomeen on avattu lasten lelujen nettivuokraamo. Lelulandia-vuokraamosta voi vuokrata lapselle leluja kahdeksi kuukaudeksi kerrallaan. Lelut lähetetään ja palautetaan postitse. STT

Eckerö Linella vietetään Suomi-herkkujen juhlaa 11.10.–14.11. 2012. Tarjolla on perinneruokia laivan täydeltä ja upea matka Tallinnaan. Kattaus kokoaa Eckerö Linen himotuimmat herkut ja rakastetuimmat reseptit yhdelle illalliselle.

TALLINNAAN PÄIVÄRISTEILYTARJOUS

19

alk.

€ hlö

Tarjoushinta koskee vain uusia varauksia voimassa 14.11.2012 asti.

ECKERÖBUFFET Meriaamiainen ma–lalähdöt

12 16 25

Brunssi su–lähdöt

Uhri päätyhuoneistossa

Yksi ihminen kuoli rivitaloasunnon tulipalossa maanantain vastaisena yönä Riihimäen Lemmenmäellä. Päivystävän palomestarin mukaan palo saatiin rajattua nopeasti päätyhuoneistoon, josta löytyi mies kuolleena. Rivitalossa on neljä huoneistoa. Muut asukkaat tulivat omatoimisesti ulos. Hälytyksen teki viereisen huoneiston asukas. Palon syttymissyytä tutkitaan. STT

09

Illallinen

€ hlö € hlö € hlö

Hinnat voimassa ennakkoon ostettuna 14.11.2012 asti. Illallisen hinta sis. ruokajuomat.

Agents &

Vesa Haaja

Legendaarinen yhtye vierailee Vuotalossa vain yhden konsertin verran – varaa lippusi ajoissa! La 27.10. klo 19, alk. 25 €

UMO Ry

tmi:

Super-

music

Soulin, funkin ja r’n’b:n cooleimpia klassikoita Princestä The Metersiin ja D’Angeloon. Solisteina Magnum Coltrane Price (SWE) ja Janna Hurmerinta, kapellimestarina Mikko Pettinen. Pe 9.11. klo 19, alk. 16/14 € Mosaiikkitori 2, vuotalo.fi FB: Vuotalo Tiedotus Liput: (09) 310 12000 tai Lippupalvelu

PÄIVÄN DIILI New Look

Kolmen kerran kavitaatiosarja

HOTELLIMATKAT METROPOL

alk.

56 hlö€ 67 hlö€ € 74 hlö

MY CITY HOTEL alk.

BARONS alk.

Hinta sis. laivamatkat kansipaikoin, majoituksen 1 vrk/2 hh/hlö, hotelliaamiaisen. Hinnat voimassa 22.12.2012 asti.

-66%

Kaikki Eckerö Linen matkat varattavissa verkkokaupastamme varaamatka.eckeroline.fi

150€

MATKAMYYNTI puh. 06000 4300

Norm. 447€

(1,64 €/puhelu+pvm/mpm.)

Osta diili osoitteesta

www.eckeroline.fi

www.offerium.fi

Lähtöselvityksessä lunastetuista lipuista veloitamme 5 €/varaus.


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 23. lokakuu 2012

Ulkomaat kuvina

1. JACK GUEZ/AFP 2. KAI PFAFFENBACH/REUTERS 3. MIMMA LEHTOVAARA/LEHTIKUVA 4. JEFFREY PHELPS/AFP 5. AFP/CUBADEBATE

1

Intia. Maailman suurin koulu jättää varjoonsa useimmat suomalaiskaupungit.

2 3

45 000 oppilasta samassa koulussa

4

5

Maailman suurimmassa koulussa on väkeä kuin pienessä kylässä – tai isommassakin. Intialaisen Lucknowin kaupungin montessorikoulussa CMS:ssä pakertaa noin 45 000 oppilasta. Täällä kaikki on suurta, ellei jättimäistä. Opettajia on 2 500, luokkahuoneita tuhatkunta ja koulurakennuksia ympäri kaupunkia parikymmentä. Opetusryhmien koossakaan ei nuukailla, sillä tunnilla istuu yleensä 45 oppilasta. Alku oli kuitenkin vaatimaton: kun Jagdish Gandhi vaimoineen perusti koulun vuonna 1959, oppilaita oli viisi. Gandhi otti yritystä varten nykyrahassa mitattuna noin viiden euron lainan. Gandhi on yhä 75-vuotiaana mukana koulun hallinnon pyörittämisessä. – Oppilaidemme arvosanat ovat joka vuosi ilmiömäisiä, hän kehuu. Gandhin tavoitteet ovat korkealla, sillä koulu pyrkii opettamaan lapset globalismin ja maailmanlaajuisen rauhan puolestapuhujiksi. Myös oppilaat vaikuttavat tyytyväisiltä kouluunsa ja kertovat koosta olevan todel-

10

STRDEL/AFP

Intialaisen Lucknowin kaupungin montessorikoulussa on tavoitteet korkealla.

lista iloa. – Näin isossa koulussa on paljon etuja, kuten se, että saa paljon ystäviä. Tosin koulu on niin valtava, että on uurastettava tullakseen huomatuksi. Muuten vajoaa tuhansien muiden massaan, sanoo 14-vuotias Ritika Ghosh. Koulutoveri Tanmay Tiwari, 16, arvelee koulun tehneen hänestä sosiaalisemman. – Olin ennen tosi ujo, mutta koulu on antanut minulle itseluottamusta. Koko synnyttää samal-

la poikkeuksellisia haasteita. Krikettivalmentaja Raju Singh Chauhanilla on ankara työ seuloa kymmenientuhansien halukkaiden pelaajien joukosta ne onnekkaat yksitoista, jotka pääsevät koulun joukkueeseen. – Järjestämme sisäisiä kisoja, joilla kaivamme parhaat kyvyt esiin ja lopulta pystymme valitsemaan itse joukkueen, Chauhan selittää. Mutta mikseivät koulun oppilaat koskaan kokoonnu yhteen? Yksinkertaisesti sik-

si, että seudulla ei ole missään riittävän suurta tilaa koko porukalle. STT-AFP Suurin •

CMS. CMS nousi maailman suurimmaksi kouluksi vuonna 2005, kun se syrjäytti noin 20 000 oppilaan filippiiniläiskoulun Manilassa. Uusimpien arvioiden mukaan CMS:n oppilasmäärä on rikkonut kuluvana lukuvuonna jo 45 000 rajan.

BOSSE NILSSON/SCANPIX SWEDEN

Australia

1

Israel. Estellen avustustarvikkeet toimitettu Gazaan

2

Ruotsi. Kuningaskohua kyseenalaistetaan kirjassa

Ruumishuoneesta tehdään motelli

Toinen avustusalus Estellellä olleista suomalaismiehistä on suostunut pikakarkotukseen ja palaa kotimaahan. Estelle yritti viedä avustustarvikkeita Israelin saartamaan Gazaan, mutta Israel pysäytti laivan matkan. Avustustarvikkeet on sittemmin toimitettu Gazaan. STT

Ruotsin kuninkaan yksityiselämää ruotinut kirja poiki Ruotsissa skandaalin ilmestyessään kaksi vuotta sitten. Kirjan kohutietoja kyseenalaistetaan kuitenkin torstaina julkaistavassa uudessa teoksessa Från en säker källa (Varmasta lähteestä). Kirjoittajien mukaan väitteet kuninkaan vierailuista alamaailman strippiklubeilla ja salakapakoissa eivät kestä lähempää tarkastelua. STT

3

Italia. Tutkijoille vankeutta huonosta järistysvaroituksesta

Seitsemän tutkijaa ja virkamiestä on tuomittu kuudeksi vuodeksi vankeuteen siitä, että he aliarvioivat maanjäristyksen riskit L’Aquilan kaupungissa vuonna 2009. L’Aquilan ja sen lähistöllä sijaitsevat pikkukaupungit Italian keskiosassa pahoin tuhonnut järistys tappoi yli 300 ihmistä. STT-AFP

4

Yhdysvallat. Kolme kuoli ammuskelussa kylpylässä

5

Kuuba. Huhut Castron kuolemasta taas liioiteltuja

Amerikkalaismiehen epäillään ampuneen kolme ihmistä kuoliaaksi kylpylässä Wisconsinin osavaltiossa sunnuntaina. Ampujaksi epäillyn vaimo työskenteli kauneushoitolassa, mutta maanantaiaamuna ei ollut tiedossa, oliko hän uhrien joukossa. 45-vuotias epäilty löytyi myöhemmin kuolleena samasta paikasta. STT-AFP-REUTERS

Kuuban vallankumousjohtaja Fidel Castro näyttää taas kerran osoittautuneen sitkeämmäksi kuin hänen kuolemastaan leviävät huhut. Castro esiintyi viikonloppuna julkisuudessa kuukausien tauon jälkeen. STT-AFP-REUTERS

Haddile kuvattiin sijaisäitinsä Malén Liewehrin sylissä syyskuussa.

Kohu. Tytön karkotus peruttiin Ruotsissa Ruotsissa saatiin maanantaina odotettu käänne pikkutytön kohua herättäneessä karkotustapauksessa. Maahanmuuttoasioita käsittelevä tuomioistuin perui maanantaina 2-vuotiaan Haddilen karkotuspäätöksen, ja tapaus tulee uudestaan maahanmuuttoviraston käsiteltäväksi. Tuomioistuimen mukaan nykytilanteessa ei ole lapsen edun mukaista karkottaa häntä Ranskaan. Päätöksen mukaan maan sosiaaliviranomaiset selvittävät, ketkä ovat lapsen biologiset vanhemmat, ja onko heillä edellytyksiä ottaa lapsi huostaansa. Tuomioistuimen päätöksen taustalla ovat muuttuneet olosuhteet. Aiemmin äidin olinpaikasta ei ollut tietoa, mutta nyt Algeriassa asuva nainen on ilmoittanut olevansa tytön äiti. Tytön tarina on saanut sadattuhannet ruotsalaiset tuohtuneeksi alkuperäisestä karkotuspäätöksestä, ja myös

poliitikot ovat vaatineet muutoksia maahanmuuttoviraston määräyksiin. Algeriasta Ruotsiin tullut äiti hylkäsi pienokaisen pian syntymän jälkeen Lundissa. Tyttö oli äidin miesystävän hoteissa, kunnes hänet tuotiin nelikuisena huonossa kunnossa sairaalaan. Haddile on asunut lähes koko ikänsä sijaisperheessä, joka on ollut halukas adoptoimaan tytön. Tytöllä on Ranskan passi, ja tästä syystä tapausta on käsitelty suhteessa Ranskaan. Tuomioistuimen mukaan tulevassa käsittelyssä tarkastellaan olosuhteita Algeriassa, ja sosiaaliviranomaisten selvityksellä on suuri painoarvo. Haddilea edustava asianajaja Carl-Olof Lindberg ei ollut täysin tyytyväinen päätökseen. Hänen mielestä tytölle olisi pitänyt jo myöntää pysyvä oleskelulupa, ja lapsen pitäisi saada jäädä Ruotsiin riippumatta siitä, missä biologinen äiti asuu. STT

Australialaismies aikoo muuttaa entisen ruumishuoneen motelliksi. – Suunnittelemme laittavamme yhteen huoneeseen kaksoissängyn, ja sitten meillä on kolme ruumiinavauspöytää ja kaksi seinästä vedettävää kylmiötä, joita voitaisiin käyttää, Hadyn Pearce kaavailee. Ruumishuone on ollut vailla käyttöä yli kymmenen vuotta siitä lähtien, kun siirtomaa-aikana perustettu sairaala suljettiin. STT-AFP Venäjä

Pussy Riot -jäsenet kohti vankileiriä

Vankeusrangaistukseen tuomitut Pussy Riotin jäsenet on lähetetty kohti Keski-Venäjällä sijaitsevia vankisiirtoloita. Puolustusasianajaja kertoi maanantaina, että Nadezhda Tolokonnikovan sijoituspaikka on Mordvassa ja Maria Aljohinan Permissä. Asianajajan mukaan ei ole tiedossa, milloin he saapuvat perille. Permin ja Mordvan alueilla on laaja neuvostoaikaisten vankileirien verkosto. Pussy Riotin tukijoiden Twitter-viesti luonnehtii kaksikon sijoituspaikkoja julmimmiksi kaikista vaihtoehdoista. Tolokonnikova ja Aljohina on tuomittu kahdeksi vuodeksi vankeuteen Putinin vastaisesta kirkkoperfomanssista. STT-AFP

Italia

Metsästäjät ampuvat kaikkea

Kaksi kuukautta käynnissä ollut Italian metsästyskausi on edennyt totutulla tavalla. Metsästäjät ovat tappaneet 13 ihmistä, ja 33 on haavoittunut. Viime viikonloppuna metsästäjät tappoivat 16-vuotiaan pojan ja ampuivat puutarhatöissä ollutta eläkeläistä sekä pyöräilijää. Italian metsästyslait ovat ikivanhoja, ja kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että niitä on uudistettava. Italiassa on noin 700 000 metsästäjää. Valtaosa on iäkkäitä miehiä. Onnettomuudet kielivät eläinsuojelujärjestö Animalisti Italianin mukaan siitä, etteivät rauhoitetut eläimetkään ole turvassa. STT-REUTERS Yhdysvallat

Koirat popsivat huumekeksejä

Yhdysvalloissa huumekoira voi nykyisin tarkoittaa kahta asiaa: huumeita etsivää poliisikoiraa tai huumeita syönyttä lemmikkiä. Lääkemarihuanan laillistaneissa osavaltioissa eläinlääkärille tuodaan yhä useammin huumeista sairastuneita koiria. Osa marihuanan käyttäjistä ei halua polttaa ainetta, vaan he laittavat sen mieluummin esimerkiksi leivonnaisiin. Koirien hoitoa vaikeuttaa se, etteivät omistajat aina halua myöntää eläinlääkärille, mitä lemmikki on popsinut. STT


HELSINGIN KAUPUNGINTALOLLA 24.10.2012 klo 9–17 RuutiExpo on nuorten tapahtuma. Lainaa kirjastosta poliitikko tai toimittaja. Räppää mielipiteesi julki. Vaadi päättäjiltä vastaukset nuorten asioihin. Paikalla myös Ruudin ydinryhmän ehdokkaat.

Tervetuloa! ÄÄNESTÄ UUSI rUUdIN ydINryHmÄ 24.10.–8.11.2012: vOTE.fI/HELSINKI. vAALIvALvOjAISET GLOrIASSA 8.11.2012 KLO 18. vAPAA PÄÄSy.

rUUTI EdISTÄÄ jA KOKOAA yHTEEN NUOrTEN vAIKUTTAmISTOImINTAA HELSINGISSÄ. vUOSITTAIN vALITTAvA rUUdIN ydINryHmÄ HUOLEHTII NUOrTEN IdEOIdEN ETEENPÄIN vIEmISESTÄ yHdESSÄ KAUPUNGIN PÄÄTTÄjIEN KANSSA. NETISSÄ vOI OSALLISTUA IdEOINTIIN TAI HyPÄTÄ mUKAAN TOImINTAryHmIIN.

tervetuloa ilta-sanomien ja nelosen james Bond 50 -valokuvanäyttelyyn sanomataloon 15.–28.10.2012. näyttelyyn on vapaa pääsy ja se on avoinna ma–pe 7–22 ja la–su 9–22 osoitteessa töölönlahdenkatu 2, helsinki. osallistu nyt

-juhlavuoden juhlavuoden kilpailuun osoitteessa: palkinnoiksi arvomme huikeita Bond 50 -dvd-bokseja, bokseja, kseeja jotka sisältävät kaikki aiemmat Bond-elokuvat! Bond elokuvat! elokuvat


+

TRENDIT

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 23. lokakuu 2012

ROBERT MARQUARD/GETTY IMAGES

12 STEPHEN LOVEKIN/GETTY IMAGES

FRANCOIS DURAND/GETTY IMAGES

TRENDIT

Kate Moss.

Muotivinkki

Nyt saa pukeutua rohkeasti

”Tänä syksynä on hyvä pitää mielessä nämä kolme trendiä sekä arkeen että juhlaan pukeutuessa. Hipaus välitöntä rockhenkeä tuo asennetta ja intoa muuten neutraalille asulle. Nyt on aika räväyttää!” ANNA SOKOLOWSKI

Tyylien sekoitus. Syksyn muotitrendi pukeutumisessa on rento ja raju.

Kristen Stewart.

Olivia Palermo.

SYKSY ON ROCK

Nahkamateriaalit, armeijanvihreä ja räjähdys shokkipinkkiä. Nämä kuuluvat tämän syksyn rockahtavan välittömään pukeutumiseen, jossa rajuimmatkin vaatekappaleet ovat sallittuja. Ainoana sääntönä on: mitä pidempää päälle, sitä trendikkääm-

pi lopputulos.

NAHKAA NAHAN PÄÄLLE

Monissa syysmallistoissa nahka on saanut korostuneen roolin. Kannattaa unohtaa perinteiset vinkit nahan käytöstä ja rakentaa asukokonaisuutesi täysin siitä. Yhdistele ajaton nahkatakki hameeseen ja toppiin samasta materiaalista, kuten Givenchyn syysmallissa tehtiin. Saat asuusi erityisripauksen upeutta kokeilemalla sekä mattapintaista että kiiltävää nahkaa yhdessä tai valitse-

malla pastellinvärisen version Kristen Stewartin tapaan. Jos oikea nahka ei tunnu sinulle oikealta, valikoi sen sijaan tekonahkainen vaihtoehto.

ARMEIJASÄVYJEN PALUU Armeijahenkistä vihreää nähdään syksyllä yllin kyllin military chic -trendin innoittamana. Yhdistele se räikeiden värien tai maanläheisten sävyjen, kuten beigen ja ruskean kanssa parhaan mahdollisen lookin saavuttamiseksi. Uskalla leikkiä pituuksilla – nilkkoihin asti ulottuva

takki on minihameen kanssa näyttävä. Korosta asua Max Maran tapaan leveällä vyötärövyöllä. Tuot arkiasuusi annoksen glamouria fashionista Olivia Palermon tavoin yhdistämällä alaspäin levenevät, armeijanvihreät farkut massiiviseen tekoturkisliiviin.

VASTAKOHTIEN VIEHÄTYS Kansainvälisten muotiblogien seuraajat ovat tietoisia tällä hetkellä maailmaa valloittavasta hypertrendistä, miehekkäiden osien liittämisestä huippunaisellisiin kap-

paleisiin. Yhdistele rohkeasti miesten suorat housut pukupaitaan ja tuo samalla asulle naisellisuutta shokkivärisellä tekoturkiksella ja korkeilla koroilla. Kontrastit tuovat ihanaa jännittävyyttä sekä arki- että juhlapukeutumiseen, kuten Célinen syysnäytöksessä ennustettiin. Jos jyrkät vastakohdat eivät nappaa, kokeile sen sijaan Kate Mossin tyyliin väljien housujen yhdistämistä hyvin istuvaan bleiseriin ja kiiltävään toppiin. ANNA SOKOLOWSKI

Onneksi olkoon, paikka on sinun! Avoimet työpaikat ympäri Suomen sekä työelämän kiinnostavimmat uutiset ja artikkelit löydät nyt yhdestä paikasta!

iltasanomat.fi/tyoelama


Nämä hinnat ovat siksi Reilun kokoisia, koska ne ovat niin pieniä Nokia C2-01

Edullinen peruspuhelin

Nokia 300

Iso näyttö ja numeronäppäimistö

Luottokaupalla 1,60 € 36 kk luottokauppasopimus, luottohinta 58 €.

Luottokaupalla 2,10 € 36 kk luottokauppasopimus, luottohinta 76 €.

Nokia 500

Värikäs ja ennenkaikkea edullinen

Nokia LUMIA 800

Kaikki aina lähelläsi

Uusi Saunalahti Reilu on edullinen pakettiliittymä, johon voit valita haluamasi kokoisen puhepaketin, viestipaketin sekä nettiyhteyden. Hinnat alk. 9,90€/kk

Luottokaupalla 3,30 € 36 kk luottokauppasopimus, luottohinta 119 €.

Luottokaupalla 6,90 € 36 kk luottokauppasopimus, luottohinta 248 €.

SaunalahtiREILU esim. 100 min puheluita ja 25 viestiä/kk

9,90 €/kk

Uusi Saunalahti

REILU

sis. nettiyhteyden ilman datakattoa (jopa 2 Mbit/s)

Elisa Shopit – siinä on ideaa. Liittymät myös puhelimitse

ma–pe klo 8–20, la klo 9–16.30

Tarkista lähin Elisa Shopit. www.elisa.fi

• Liittymällä tai ilman • Ei SIM-lukittu

Kaikissa puhelimissa todellinen vuosikorko 0 %. Liittymän avausmaksu 3,90e. Saunalahti Reilu -liittymien puheaika ja viestit käytettävissä kaikkiin norm.hintaisiin puheluihin ja teksti- ja multimediaviesteihin kotimaassa. Ylittävät puhelut/sms/mms 0,09 €/min/kpl. Videopuhelut 0,09 €/min. Käyttämätöntä puheaikaa ei korvata eikä se siirry seuraavalle laskutuskaudelle. Asiakkaat saavat Saunalahden ja kumppaneiden etuja ja tarjouksia (SMS/ MMS/sähköposti). Tiedonsiirtonopeus vaihtelee riippuen päätelaitteen ominaisuuksista, sijainnista ja verkon kuormituksesta. Nopeuden tyypillinen vaihteluväli 3G-verkossa, Saunalahti Reilu: 0,4 Mbit/s–2 Mbit/s. Tarkista verkon peittoalue: elisa.fi /kuuluvuus. Rajallinen määrä tarjoustuotteita, voimassa 26.10. asti


2

URHEILU

Pyöräily

Armstrong menettää Tour-voitot Kansainvälinen pyöräilyliitto UCI vahvisti maanantaina Lance Armstrongin elinikäisen kilpailukiellon. Armstrong menettää seitsemän Ranskan ympäriajon voittoaan. Rangaistusten taustalla on Yhdysvaltain antidopingtoimikunnan Usadan julkaisema raportti Armstrongin dopingin käytöstä. Armstrong luopui elokuussa mahdollisuudestaan puolustautua dopingsyytöksiä vastaan välimiesoikeudessa, minkä jälkeen Usada julkisti raporttinsa. UCI:lla olisi ollut mahdollisuus siirtää vielä tapaus Urheilun kansainväliseen välitystuomiostuimeen, mutta näin ei tapahdu. STT

Nyrkkeily

Heleniuksen vastustaja selvillä Raskaan sarjan nyrkkeilijä Robert Helenius palaa kehään 10. marraskuuta Helsingin jäähallissa. Heleniuksen vastustajaksi varmistui maanantaina bahamalainen Sherman Williams. Williamsin pitkältä ottelulistalta löytyvät muun muassa tappio Ruslan Tshagajeville vuonna 2005 ja ratkaisematon Evander Holyfieldin kanssa vuonna 2011. 40-vuotias veteraani on otellut 1997 alkaneella ammattilaisurallaan 49 kamppailua, joista hän on voittanut 35. Parimetrisellä Heleniuksella on huomattava kokoetu vastustajaansa nähden, sillä Williams on 180 senttiä pitkä. STT

URHEILU

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 23. lokakuu 2012

14

HJK:lla juhlat etuajassa

ANTTI AIMO-KOIVISTO/LEHTIKUVA

Maaliero. Klubin neljäs peräkkäinen mestaruus on käytännössä varma jo ennen jalkapalloliigan päätöskierosta.

HJK tarrasi tukevasti neljänteen perättäiseen jalkapalloliigan mestaruuteen, kun joukkue kukisti maanantaina Helsingissä FC Lahden 2–0 ja sarjassa toisena oleva Inter päätyi Turun paikallispelissä TPS:n kanssa pistejakoon. HJK:n johto ennen lauantaina pelattavaa liigan päätöskierrosta on kolme pistettä. Joukkueella on yhdeksän osumaa parempi maaliero Interiin verrattuna. – Nyt ei ole saunoja tai muita sellaisia. Hoidetaan homma kunnialla loppuun ja juhlitaan sitten, HJK:n valmentaja Antti Muurinen totesi mestaruudesta, jonka maanantainen voitto käytännössä varmisti. HJK:n maalit iskivät maanantaina Berat Sadik rankkarista ja Demba Savage takatolppakurotuksella. Klubin kausi päättyy lauantaina JyTunteet pinnassa

”Tunnetilat ovat korkeat. Olisin voinut lähteä Klubista monella tavalla, hienoa lähteä juuri näin. Mestaruus on sinettiä vailla.” Antti Muurinen

HJK:n Berat Sadik riemuitsee kannattajien kanssa rangaistuspotkusta tekemäänsä avausmaalia.

väskylässä JJK:n vieraana. Interin kausi puolestaan päättyy Espoossa Hongan vieraana. HJK:n marssi kohti Suomen mestaruutta on pohjannut väkevään kotipelaamiseen. Edellisen kerran HJK hävisi keinonurmellaan 37 ottelua sitten syksyllä 2010. Nyt se päihitti kovimmat haastajansa mainiolla loppukirillä.

Helsinkiläisryhmä pelasi viimeisen kolmanneksen eli 11 ottelua tappiotta. Muuriselle lauantainen JJK-ottelu on monella tapaa tärkeä, sillä se on hänelle viimeinen HJK:n päävalmentajana. Nyt ratkaisua vailla oleva mestaruus on Muuriselle seitsemäs, ja maistuu liki yhtä hyvältä kuin ensimmäinen.

Chelsea ensi kertaa Ukrainan-matkalla Jalkapallon mestarien liigan mestarijoukkueen Chelsean kausi jatkuu tiistaina uudella kokemuksella. Lontoolaiset matkaavat Donetskiin sikäläisen Shahtarin vieraaksi. Panoksena on lohkon kärkipaikka. Chelsealla ja Shahtarilla on kummallakin neljä pistettä kahden kierroksen jälkeen. Chelsea pelaa loistokautta kotimaassa. Valioliigassa se on voittanut seitsemän ottelua kahdeksasta. Donetskissa on silti luvassa kovia aikoja, sillä myös Shahtar on vireessä ja voittanut maan liigassa 12 ottelua perätysten. Lohkossa H Manchester United tavoittelee kolmatta perättäistä voittoa. Se kohtaa kotonaan portugalilaisen Bragan. ManU:lta voi odottaa panostusta hyökkäyksiin, – Epäilemättä vahvin puolemme on ollut tällä kaudella hyökkäys. Maaleja päästämme kotona paljon, ja siitä olen pettynyt, ManU:n päävalmentaja Alex Ferguson sanoi. Lohkon H toisessa ottelussa turkkilainen Galatasaray kohtaa romanialaisen Clujin. Lohkossa G skottijoukkue Celtic yrittää asettaa esteitä mahtijoukkue Barcelonan etenemiselle. Celticin pohjoisirlantilainen valmentaja Neil Lennon vieraili pelaajana kaksi kertaa Barcelonassa eikä hävinnyt kertaakaan.

SERGEI SUPINSKY/AFP

Chelsea-luotsi Roberto Di Matteo johtaa joukkonsa Shahtar Donetskin vieraaksi.

– Yritämme saada jotain irti pelistä, mutta tiedämme, miten monumentaalisen vaikeaa se on, Lennon pohti. Lohkon toisessa ottelussa Moskovan Spartak isännöi Benficaa ja yrittää kohentaa vaatimattomia saavutuksia. Benficalla on yksi ja Spartakilla nolla pistettä. Lohkossa F valkovenäläinen yllätysjoukkue BATE kohtaa Valencian ja tavoittelee kolmatta perättäistä voittoa. Viime kierroksella BATE löi Bayern Münchenin. Historia on Valencian puolella, sillä BATE on aiemmin pelannut kuusi kertaa espanjalaista joukkuetta vastaan eikä ole saanut pistettäkään.

München matkustaa Lilleen, joka on lohkon nollakerholainen. STT-AFP Ottelut tv:ssä Mestarien liigan ottelut tänään tiistaina tv:ssä: •

Lille–Bayern München, Yle TV2 kello 21.35.

Spartak Moskova–Benfica, C More Urheilu kello 18.50.

Bate Borisov–Valencia, C More Aitio kello 21.30.

Barcelona–Celtic, C More Urheilu kello 21.40.

– Ensimmäisen mestaruuden, vuodelta 1989 Lahdesta, muistan erityisesti. Mutta arvostan tämänkin (tulevan) tosi korkealle, kun muutos pelaajistossa viime kauden jälkeen oli niin suuri ja meilläkin on ollut vaikeita hetkiä, Muurinen ennakoi. HJK:n maanantaista peliä seurasi koleassa kelissä 5 752 kannattajaa. Jalkapallo

Fanille tuomio pahoinpitelystä

Sheffield Wednesdayn maalivahdin Chris Kirklandin kesken ottelun pahoinpidellyt 21-vuotias mies on tuomittu neljäksi kuukaudeksi vankilaan. Mies tuli kentälle perjantaina kesken Sheffieldin ja Leedsin välisen jalkapallon Englannin liigan mestaruussarjaottelun ja töytäisi käsillään Kirklandia kasvoihin. Mies kertoi olleensa niin voimakkaasti humalassa, ettei edes muista juosseensa kentälle. Kirkland kaatui kentälle tunkeutuneen miehen töytäisyn voimasta mutta pystyi pelaamaan ottelun loppuun. Tuomittu mies oli aiemminkin saanut porttikieltoja eri jalkapallostadioneille. STT-AFP Jalkapallo

Totti nousi maalikolmoseksi

AS Roman hyökkääjä Francesco Totti iski uransa 217. maalin Italian pääsarjassa Serie A:ssa sunnuntaina, kun Roma kukisti vieraissa Genoan 4–2. Osuma nosti 36-vuotiaan roomalaisikonin Serie A:n kaikkien aikojen maalipörssissä kolmannelle sijalle. Seuraavaksi veteraanihyökkääjän tähtäimessä on tilastokakkonen Gunnar Nordahl, joka viimeisteli Serie A:ssa 225 kertaa. Tilastokärki Silvio Piola teki urallaan 274 pääsarjamaalia. STT-AFP

– Varmistimme mestaruutemme eli kuudennen sijan. Maalipaikkoja luotiin, pari kolme maalia olisi pitänyt syntyä, mutta Wallen venyi jäätäviin torjuntoihin, FC Lahden valmentaja Tommi Kautonen tuumi. HJK:n maalivahti ja kapteeni Ville Wallen oli maalintekijöiden ohella kotijoukkueen voimahahmoja. STT Jääkiekko

Granlund kasvatti pistetiliä syötöllä

Mikael Granlund syötti yhden maalin, kun hänen joukkueensa Houston hävisi Milwaukeelle jatkoajalla maalein 4–5 AHL:ssä varhain maanantaina Suomen aikaa. Toronto Marlies -joukkueen Leo Komarov teki AHL-uransa ensimmäisen maalin kamppailussa Grand Rapidsia vastaan. Marlies hävisi ottelun kotonaan voittomaalikisan jälkeen 3–4. Granlund on koonnut viidessä ottelussa seitsemän tehopistettä ja on pistepörssissä kahdeksantena. Granlund alusti Chay Genowayn tekemän 1–0-johtomaalin. STT Tulospörssi JALKAPALLO Liiga MyPa–JJK............................ 2–1 (0–1) Jaro–IFK Mariehamn .......... 3–3 (2–1) KuPS–VPS ........................... 2–1 (1–0) Haka–Honka ....................... 1–0 (1–0) HJK–FC Lahti ....................... 2–0 (0–0) Inter–TPS ..................................... 0–0 HJK 32 18 7 7 57–30 61 Inter 32 17 7 8 57–39 58 TPS 32 16 6 10 54–31 54 IFK Mariehamn 32 13 11 8 48–41 50 MyPa 32 13 9 10 37–31 48 FC Lahti 32 15 2 15 43–48 47 VPS 32 12 7 13 36–37 43 Honka 32 11 7 14 34–38 40 JJK 32 12 4 16 51–59 40 KuPS 32 10 6 16 38–51 36 Jaro 32 7 9 16 26–50 30 Haka 32 8 5 19 31–57 29 Viimeiset ottelut: 27.10. Honka–Inter, FC Lahti–KuPS, JJK–HJK, IFK Mariehamn–MyPa, TPS–Jaro, VPS–Haka.


URHEILU

NHL-vahvistukset pohtivat jo Leijonia JARNO MELA/LEHTIKUVA

Turnaus Turussa. Jos NHL:n työsulku jatkuu, jääkiekkomaajoukkueeseen tulee todennäköisesti huippunimiä.

Jääkiekon SM-liiga nauttii tällä hetkellä suurenmoisista NHL-vahvistuksista. Se herkku saattaa loppua hetkessä, jos NHL:n työehtoneuvotteluiden kriittinen viikko tuo ratkaisun ja työsulku päättyy. Jos taas ratkaisua ei synny, huippupelaajia saatetaan nähdä parin viikon päästä leijonapaidassa. Eurokiertueen perinteinen kotiturnaus pelataan tänä vuonna Turussa. – Pakko sanoa, etten ole vielä hirveästi miettinyt asiaa. Maajoukkue on aina ollut itselleni tärkeä asia ja on yhä, Jokereiden Valtteri Filppula sanoo. Filppulalle ja monelle muulle tilanne on kaksipiippuinen. Halu pelata NHL:ää on kova, mutta kotimaassakin pelaaminen on ollut ”tosi nastaa”. – Hyvin olen viihtynyt, mutta tietenkin toivon, että pelit siellä alkaisivat ja pääsi-

Pettymys

”Ei tämä tilanne ole kenellekään hyvä. Etenkin fanien puolesta harmittaa, koska he haluaisivat nähdä pelejä.” Valtteri Filppula

Jokerien Valtteri Filppula odottaa kuumeisesti, että NHL-pelit alkaisivat.

si sinne. Filppula seuraa työehtoneuvotteluiden uutisia päivittäin ja lukee pelaajayhdistyksen sähköpostitiedotteet. – Nyt ei ole ollut hirveästi uutisia. Tuntuu, että vielä ollaan aika kaukana. Takaraja täysimittaisen NHL-kauden pelastamiselle on torstaina. Sisäpiiristä kuuluneiden arvioiden mukaan työsulusta tulee pitkä, jos so-

pua ei tällä viikolla synny. Suomen Jääkiekkoliitto on luonnollisesti kiinnostunut NHL-pelaajista maajoukkueessa, ja toimitusjohtaja Matti Nurmisen mukaan kiinnostus on molemminpuolista. Leijonaryhmä marraskuun kotiturnaukseen nimetään ensi maanantaina. – Seuraamme NHL:n tilannetta päivä päivältä. Mikäli lakko jatkuu, hyvin suurella

todennäköisyydellä on jokin määrä pelaajia mukana, Nurminen paljastaa. Liitto on valmis kohtalaisiin panostuksiin pelaajien vakuutuksia varten. Jokainen tapaus tarkastellaan yksilöllisesti, Nurminen kertoo. – On mahdollista, että joillakuilla vakuutus kattaa automaattisesti kaikki pelit. Valtteri Filppula ei tunne vakuutuksensa yksityiskohtia läpikotaisin. Hän kertoo, ettei maajoukkueesta ole vielä otettu häneen yhteyttä. Juuri Suomeen saapunut Mikko Koivu toteaa pelaavansa nyt ”vain ja ainoastaan Tepsin puolesta”. – Jos (maajoukkueen) päävalmentaja Jukka Jalonen soittaa, niin sitten voidaan pohtia niitäkin juttuja, Koivu kertoo. STT

15

Jalkapallo. Huligaanit halutaan kuriin Saksassa Jalkapallofanien mellakointi lauantaisen Dortmund– Schalke-ottelun yhteydessä on herättänyt Saksassa kiivasta keskustelua. Poliitikot ja poliisi vaativat Saksan jalkapalloliitolta kovempia toimia huligaaneja kohtaan. Dortmundin ja Schalken fanit iskivät lauantaina yhteen Dortmundissa ennen kiihkeää Ruhrin derbyä. Poliisi joutui käyttämään vesitykkiä ja pidätti 180 fania. Mellakoinnissa loukkaantui 11 ihmistä, joista kahdeksan oli poliiseja. Saksan sisäministerien puheenjohtajan Lorenz Caffierin Jääkiekko

mielestä mellakointi osoitti, että viranomaisten on toimittava väkivallan kitkemiseksi. – Seurat ja poliitikot eivät saa sallia tällaista väkivaltaa kilpailijan faneja ja poliisia kohtaan, Caffier sanoi Sport Bild -lehdelle. – Nyt on puhuttu tarpeeksi, on tekojen aika. Nordrhein-Westfalenin varapoliisijohtaja Arnold Plickert kaipasi erityisesti jalkapalloon keskittyneitä syyttäjiä. Hänen mielestään ongelman ydin on 4 000 jäsenen vahvuinen huligaaniryhmä, jonka kanssa ei enää jatkossa tulisi edes keskustella. STT-AFP Jääkiekko

Aaltonen jatkaa Bluesin riveissä

SM-liigan Blues ja 19-vuotias keskushyökkääjä Miro Aaltonen ovat sopineet kahden vuoden jatkosopimuksesta, joka jatkuu kauden 2014–2015 loppuun. Aaltonen on viimeistellyt kuluvalla kaudella kahdeksan liigamaalia. Bluesin urheilutoimenjohtaja Janne Vuorinen kehuu Aaltosta tulevaisuuden huippunimeksi. – On hienoa, että hän jatkaa Espoo Bluesin paidassa myös tulevina vuosina, Vuorinen sanoi tiedotteessa. STT

Manngardin Ilvesosakkeet myynnissä

Ilves-Hockey Oy:n pääomistaja Vincent Manngard on valmis myymään osakkeitaan turvatakseen yhtiön toiminnan. Manngardin omistusosuus on tällä erää 58,3 prosenttia. Manngardin tavoite on puolittaa osuutensa yhtiöstä, mutta Ilves-Hockey Oy tiedotti, että Manngard on valmis luopumaan kaikista osakkeistaan Ilveksen hyväksi. Manngard myy osakkeensa 10 euron kappalehintaan tahoille, jotka tekevät mainossopimuksen. STT

Joukkoliikenne raiteille! Julkisen liikenteen käyttöä lisättävä porkkanoilla, ei kepillä

322

Koirat, koirapuistot ja ympäristön siisteys Vantaanjoesta jälleen kalajoki

Marja-Vantaan vaikutukset lähialueisiin huomioitava

JARKKO PIETIKÄINEN

www.jarkkopietikainen.fi Mainoksen maksaja: Jarkko Pietikäinen

jarkko.pietikainen@vantaanvihreat.fi www.facebook.com/pietikainenjarkko

Tiina Elo

Rohkeasti ympäristön puolesta MMM, toimistopäällikkö Valtuustoryhmän pj.

Tony Hagerlund

Tietää mistä päättää Espoon kaupunginhallituksen jäsen Verkkoviestintäpäällikkö

Elämyksiä Kaikille Aisteille

Savotta

Saaga

Suominostalgiaa

Lapin lumoa Bulevardilla

Aleksanterinkatu 22 p. 09 7425 5588

Bulevardi 34 p. 09 7425 5544

Šašlik

Kärsitkö närästyksestä, vatsan turpoamisesta, vatsakivuista tai pahoinvoinnista?

Tule ja selvitä mahalaukkusi terveydentila helposti ja nopeasti verikokeella.

Savu

Venäläistä loistoa

Terva-aitan tunnelmaa

Neitsytpolku 12 p. 09 7425 5500

Tervasaari p. 09 7425 5574

Joulumenut saatavilla 10.12. alkaen ja ennakkotilauksesta 13.11. alkaen A&S Ravintolat myyntipalvelu p. 09 7425 5505 sales@asrestaurants.com • www.asrestaurants.com

Biohit näytteenotto/Docrates Klinikka Saukonpaadenranta 2, 00180 Helsinki Vain ajanvarauksella klo 9-15

Soita 09 773 861

Hinta 120€, ei vaadi lääkärin lähetettä www.gastropanel.fi


3

VIIHDE

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 23. lokakuu 2012

16

MARTTI KAINULAINEN/LEHTIKUVA

Nimikirjoituksia luvassa MARKKU ULANDER/LEHTIKUVA

VIIHDE

Ville Valo.

HIM päivystää Stockmannilla

Mauri Kunnas ei halunnut piirtää The Beatlesin jäseniä eläimiksi, sillä uusimman albumin tarinat eivät ole lasten lukemista.

Mauri Kunnas piirsi Beatlesin alkuvuodet Uusi albumi. Mauri Kunnas aloitti Ringo Starrin syntymästä ja lopetti Please Please Me -äänitykseen.

Elokuvat top-5 Katsotuimmat elokuvat 19.–21.10.

1 2 3 4 5

Niko 2 Lentäjäveljekset 25 255 Paranormal activity 4 13 100 Vares – Pimeyden tango 7 373 Tie pohjoiseen 6 073 Step Up: Revolution 5 633

Ykkössuosikki

”Ensimmäisenä tulee mieleen I Am The Walrus. Siinä on outo melodia ja yhtä outo hieno sovitus.”

Mauri Kunnas piirsi poppareita jo 1970-luvulla, jolloin hänen Nyrok City -sarjakuvansa alkoi ilmestyä Intro-lehdessä. Myöhemmin Nyrok City päätyi Suosikin sivuille. Löytyy kuitenkin sellainen ryhmä, josta Kunnas halusi tehdä kokonaisen sarjakuva-albumin. Yhtye on The Beatles, ja kirjan nimi on Piitles – Tarina erään rockbändin alkutaipaleesta (Otava). Mauri Kunnaksen koirahahmot ovat kuuluisia, Koirien Kalevalaa myöten. Aluksi Kunnas ei pitänytkään mahdottomana, että myös John, Paul, George ja Ringo olisivat koiria.

Mauri Kunnas nimeää oman Beatlessuosikkinsa

– Aloin kuitenkin miettiä, että The Beatlesin tarina ei oikein ole tarina lapsille. Oli se sen verran värikästä touhua. Siitä syystä koirat jäivät pois kuvioista, Kunnas perustelee. Kun ei Beatles-hepuista tällä kertaa saanut koiria, niin olisiko heistä voinut saada kissoja? Kunnaksen teoksissa kun kissojenkin esiintymistiheys on melkoinen. – Ei oikein taivu The Beatles kissoiksi. Koiria on kaikennäköisiä. On isoja ja pieniä ja vaikka mitä. Kissat taas ovat kaikki melkein samannäköisiä. Ehkä jollakin on vä-

hän pitempi karva kuin toisella, mutta muuten ne ovat samannäköisiä. No, ehkä Paul McCartneysta olisi saanut kissan, Kunnas lisää hetken asiaa ajateltuaan. Kunnaksen Piitles lähtee liikkeelle siitä, kun yhtyeen iäkkäin jäsen Ringo Starr syntyy. Albumi päättyy hetkeen, jolloin tuottaja George Martin ilmoittaa studiossa Please Please Me -singlen äänitykset loppuun saaneelle yhtyeelle: ”Onneksi olkoon, pojat! Olette juuri levyttäneet ensimmäisen numero ykkösenne!” Kunnas käy Beatlesin tarinaa läpi hyvinkin tarkasti. – Ehkä jopa liiankin tarkasti keskivertolukijaa ajatellen, hän pohdiskelee. Aivan kaikki ei tarinassa erään rockbändin alkutaipaleesta ole totta. Liverpooliin Mersey Beat -lehden perustaneen Bill Harryn työhuoneen seinällä tuskin oli syksyllä 1961 keikkajulistetta, jossa komeilevat nimet Jiri Nikki-

nen ja The Beatles. – No eipä tainnut olla. Löytyy sieltä muutama muukin poikkeama todellisiin tapahtumiin nähden, pari bändin nimeäkin, Kunnas kertoo. Mauri Kunnas ei sulje pois mahdollisuutta, että Piitlesin tarina saa jatkoa. Eräs kelpo teema voisi olla John Lennon & Yoko Ono. – Mutta juuri tällä hetkellä olo on melko tyhjä, ei ole suunnitelmaa jatkosta. Yleensä minulla on tapana suunnitella niin paljon, etten millään ehdi enkä pysty toteuttamaan suunnitelmiani. Mauri Kunnaksen kirjat ovat menestyneet myös ulkomailla. Voisi luulla, että Beatlesista kertova sarjakuvateos, jos mikä, se vasta kansainvälinen menestys olisikin. – Ei ole vielä mitään varmuutta käännöksistä. Ehkä Piitlesilllä olisi mahdollisuuksia ulkomaillakin. Tai ainakin voi toivoa, että sillä olisi. ANTTI EEROLA/STT

Paavo

Arhinmäki Helsinki 8

Joka tie on nyt Vitos-tie. Tampere Rauma

Lahti

Kouvola

Salo Turku

Imatra Lappeenranta Hamina

Helsinki

Kotka

Hanko

Uudesta verkkokaupastamme pikavuoroliput alkaen 5 €, lyhyillä reiteillä jopa 3 €. Avajaistarjoukset voimassa 5.11.2012 saakka, matkustusaika 5.–25.11.2012. Ennakkoliput jopa 50 % alennuksella. Mitä aiemmin ostat, sitä enemmän säästät.

Paavo liikkeellä. Vuosaaren metroasemalla Ke 24.10. klo 7.30-8.30

Sörnäisten metroasemalla To 25.10. klo 7.30-8.30

paavoarhinmaki.fi Tue Hgin Vasemmistoliiton vaalityötä (10 €). Lähetä tekstiviesti VASHKI numeroon 16499.

Kokoelmalevyn XX – Two Decades of Love Metal ensi perjantaina julkistava HIM jakaa samana päivänä nimikirjoituksia Helsingin Stockmannilla iltakuudesnta lähtien. Lisäksi myynissä on sata lippua Helldone Festivaalille, jossa HIM esiintyy kaikkina neljänä iltana 28.–31. joulukuuta. Myynti tapahtuu Pohjoisesplanadin puoleisen sisäänkäynnin edessä klo 8.30 alkaen. METRO Livefinaali

Rockin SM-voittaja selvillä lauantaina

Rock SM 2012 -kilpailut huipentuvat livefinaaliin ensi lauantaina Helsingin Messukeskuksessa. Finalistibändit ovat Different Toiminen, Grandeville, Luotain, Roxanna, Verhot ja Ödeema. Voittajan valitsevat tuomaristo ja yleisö. Äänestys on käynnissä livefinaaliin saakka osoitteessa www.rocksm.fi. METRO The Greatest Hits -kiertue

ll Divo konsertoi Suomessa

Viihdeoopperan maineikas nelikko Il Divo saapuu The Greatest Hits -kiertueensa aikana Suomeen kevättalvella. Kvartetti konsertoi lauantaina 23. maaliskuuta Tampere-talossa ja seuraavana iltana Helsinki areenalla. Konsertti-illan liput tulevat myyntiin Lippupisteessä maanantaina 29. lokakuuta. METRO Näyttely Sinebrychoffissa

Michelangelon teoksia talvella Helsinkiin Italialaisen renessanssitaiteilijan Michelangelo Buonarrotin (1475–1564) teoksiin voi tutustua Suomessa helmikuussa, jolloin helsinkiläisessä Sinebrychoffin taidemuseossa avataan näyttely Michelangelo ja Sikstuksen kappeli. Näyttely esittelee piirustuksia ja taideteoksia Casa Buonarrotin kokoelmista Firenzestä. Näyttelyn ytimen muodostavat Michelangelon maalauksellisen pääteoksen eli Sikstuksen kappelin freskot. Näyttely aukeaa helmikuun 15. päivänä ja päättyy toukokuun puolivälissä. STT


LUKIJAT

•Miksi taloyhtiö lehtien kompostoinnin? Missä ympäristöajattelu? Luontoa ja ilmastoa tulee ajatella ja suojella. Se on kaikkien etu. MARTINLAAKSO •Näin Martinlaaksossa: liity asunto-osakkeenomistajien yhdistykseen. Siellä jäsenetkin auttelevat toisiaan. PYKÄLÄ

•TTK-kisassa yleisöäänet eri sarjaan kuten missikisoissa ja ne eivät vaikuta lopputulokseen. JOTAIN JÄRKEE •Onkohan Ratia palkannut soittajia tanssikisaan? Puhuuko raha, ei muuten voi ymmärtää. NIMETÖN

•Karkoituspäätöksen saaneet muiden maiden kansalaiset koneeseen ja kotimaataan kohti. Eivät ole sen jälkeen enää Suomen murhe. Kotimaallaan ei ole oikeutta kieltäytyä vastaanottamasta, Suomi vain taas nössöilee. NIMETÖN •Mitä Nooa sanoi? Vain yksi arkki riittää. ;-) •Jonkin plastiikkakirurgin tavaramerkki on vetää suu vinoon. Heti näkee merkistä, et toi on kursittu. NIMETÖN •Vuoden makein ja pirullisin juhla Halloween tulossa ja Yleltä puuttuvat hiuksia nostattavat trillerit: American Horror Story, The Brides of Sodom (2012), Dante’s Cove, Hellbent (2004), House of Usher (2008), The Lair, Vampires Brighter In Darkness ja Se on suuri kurpitsa, Jaska Jokunen. KIM •Minkä takia talvivaaran kaivosta ei suljeta vaikka se saastuttaa ympäristöä edelleenkin? Eikö haitasta kärsivillä ole mitään oikeuksia? JIMG •Ei missään muussa maassa ole niin paljon huostaanottoja kuin Suomessa. Ei aina ole ajateltu lapsen parasta, vaan niin se koneisto täällä toimii. NIMETÖN •Ei ihme että Suomi ei päässyt turvallisuusjärjestöön. Suomen maine suvaitsemattomana maana kirii Afrikkaan asti, koska maahanmuuttajien kohtelu on ollut rasistista toimintaa ja tietysti sukulaisille on kerrottu tästä. Niin se metsä vastaa mitä siihen huudetaan. NIMETÖN •Suuren ja mahtavan naapurivaltion presidentti täytti 60 vuotta, mutta virallisia juhlia ei järjestetty. Meillä päin poliitikot osaavat synttäröidä. Olisi pitänyt naapurin presidentin edes bile-Ilen verran järjestää koreita kuusikymppis-gaaloja. Kai sitä rikkaammat, kun köyhemmätkin osaa. MEILTÄ MÄLLÄYSMALLIA •Wall Street -liike, Vallatkaa kadut, spekulointirahapelejä vastaan nousee! Rikkaat, siis oikeisto, puolustavat riistospekulaatiosijoituksia, kuplassa elämistä! Köyhtyminen lisääntyy kaikilla muilla! Rahan valta pyörittää kaikkea politiikkaa! Markkinat moraalittomia. NIMETÖN •Talvivaara saastuttaa kuin Shell ambomaalla, takapajulassa se käy ilman normeja! Sulfaatti tappanut järven pohjaeliöstön, muualta kalan kudut ja kalat hävinneet. Myrkyn määritelmä täyttyy! Suolakin myrkky liiallisuuksina! Selvää että kaivokselle ei lupaa nostaa alkuperäispitoisuuksia päästöissä 25 kertaiseksi! Kaivos pysäytettävä kunnes lain vaatima BAT eli paras tekniikka vedenpuhdistukseen valmis! Tätä valvoo tiet-

tävästi viranomainen? NIMETÖN •Miksi RKP eli Ruotsalainen kansanpuolue on hallituksessa vuosikymmenestä toiseen? Onko se joka vuosi vaalivoittaja vai lieneekö kyseessä jonkinlainen kassakaappisopimus? IHMETTELENPÄ VAAN TÄTÄKIN

•YK:n Ihmisoikeuksien julistuksen artikla 18: ”Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon ja vakaumuksen vaihtamiseen ja julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa – julkisesti tai yksityisesti – sekä opettamalla että harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.” NIMETÖN •Tanskalaisäidit hankkivat ruotsissa abortin, jos sikiön sukupuoli ei miellytä ! Röökataan, että lapsi pienempänä olisi helpompi synnyttää ! Kasvakaa aikuisiksi! YLÄPÄÄSSÄ VIPPAA JA PAHASTI

•Kaikenlaista: On huomattu tuo prinsessa! Ei enää huumori veny. Muutenkin valitettu vartijoiden tasosta ja vielä tyhjäpäinen pissis nyt bonuksena, hiphei! NYT NIIT OIKEIT JO

•Voi hyvä äiti (to 18.10.)! Meillä kaikilla on tuo ”pahuuden ja kuoleman symboli” omassa päässämme. Etkö tullut sitä ajatelleeksi? NIMETÖN •Miten Suomi, joka ei kunnioita edes Gazan merisaartoa voisi toimia YK turvallisuusneuvoston jäsenenä? Estelle aluksella lomailevat kansanedustajat hoitamaan maansa omia asioita.Tuomiojan antisemitistismi paistaa läpi,vaikka ulkoministerinä joutuukin valikoimaan sanojaan. JAM •Sinulle rintava nainen, joka et löydä liivejä kaupasta. Käy erikoisliikkeessä, esim. Funky Lady. Muutenkin kaikkien naisten pitäisi mittauttaa kokonsa. NIMETÖN

•Myös Gaza kuuluu Israelia uhkaileviin naapureihin (rajan yli tulitettu, jne.). Estella-provokaatio testaa Israelin puolustusta. Gaza saa kyllä maitse lastin.

la. 20 eurolla käy koulua vuoden. Ihmeellistä, ettei kaikki ole jo syötetty ja koulutettu niillä miljardeilla, jotka maailmalle on jo syydetty. Minne ne rahat menee, kun vielä nälkää on?

romut lojuu vuodesta toiseen metroasemien telineissä, eikä kukaan tee asialle mitään! Lukuisia soittoja ja yhteydenottoja eri virastoihin, turhaa kaikki. Romut vie tilan muilta käyttäjiltä, telineet täysiä. TERV. RAS-

NIMETÖN

TILASTA

•Vaali-ihmettelijänä ja ex-komiteatyyppinä ja ex-yh-äiskänä En aio kuntavaaleissa äänestää ehdokasta, joka istuu eduskunnassa. Ja vielä suurempi ei, jos on ministeri. En halua ketään ajatusmaailmani puolustajaksi, joka polttaa kynttiläänsä molemmista päistä – ja lisäksi keskeltä! TUDE

•Nyt jäitä hattuun, Timo Soini. Älä enää marssita niitä maahanmuuttajia esiin. Minkä kuvan annat, kun Aasiasta ja Afrikasta on tulossa loputtomiin elintasopakolaisia? NYT KAHDEN VAIHEILLA

•Hyvä Timo Soini! Muut päättäjät ovat aivan ulalla ja Suomi pulassa. Tavallinen työihminen on jäänyt kaikesta paitsi ja palkkio on työuupumus. Urpilainen varautuu pahan päivän varalle, itse olen elänyt sitä jo vuosia, kamalaa!

•Kuulun itse köyhiin ja siksi mun köyhyyttäni eivät lisää lääkekulut, koska olen aina todellisin perustein hakenut ja saanut SOSV:n maksusitoumuksen? ASUNNOTTOMUUS TOSIN HÄIRITSEE

NIMETÖN

•Suomessa ministerit toteuttavat hallituksen linjaukset. Miettikääpä millaiset ministerit puolueilla on. Siinä tasomitta vaaleille mitä puoluetta äänestää.

•Eihän toi Ulvilan surman tutkinta ole kustannuksiltaan suhteessa kallista, pääasia että tutkitaan kunnolla perusteellisesti. Vrt vaikka paljonkos suomalainen veronmaksaja on hassutettu pulittamaan Ruanda-jutussa.

NIMETÖN

•Nimmari ”Avoimesti tietoa kansan rahoista”: On kyse Veikkauksen rahanjaosta. Näin ministeriön tulisi toimia: Joka vuosi nettiin se lista, jotka saaneet Veikkaukselta rahaa, jok’ikinen euro ilmoitettava. Niin olen samaa mieltä yo.nimim. kanssa. Kai sitä tällaistakin soisi tapahtuvan! ANSKU

VERONMAKSAJA ESPOO

•J Bäckmanin kääntämä kirja ”Viimeinen natsimetsästäjä” kertoo, kun Baltit teloittivat 90% juutalaisistaan natsien etäkäskyllä. Se kirja aukaisi silmäni.

•Alkoholilakiin tuli v. 2007 pykälä, jonka mukaan yksittäinen tölkki pitää myydä yhtä halvalla kuin sen hinta on halvimmissa monipakkauksessa. Tarkoitus oli vähentää oluttarjouksia, mutta Panimoliiton mukaan on käynyt päinvastoin. Eli, rajoituksesta tuli kiihoke. Näin käy usein rajoitetuille asioille. VINSKI

PERMANENTTI

46€ VÄRI ........ alk. 42€

................... alk.

HIUSTEN LEIKKAUS

•Perussuomalaisille ojennusta. Ensin maahanmuuttajat toisista eu-maista, eta-alueelta tai itänaapurista. EI SENTÄÄN AASIASTA ASTI

•Ihmeellistä. Kehitysmaassa 3 lasta saa ruuan yhdellä eurol-

18€

Laadukkaasti oppilastyönä, iltakoulussamme ma-to klo 17.30 ➨

•Turvallisuusneuvostoon olisi päästy, jos varoja olisi annettu paljon välittämättä taloudellisesta tilanteesta, että lopulta olisi Kreikan tilanne tullut. NÄIN

HAIR CLUB ESA KOKKO Annankatu 29 A 2. krs Varaukset p. 694 9829

nine

+ provisiot + bonukset. Aikaisempaa myyntikokemusta et tarvitse sillä koulutamme tehtävään.

Soita heti 045 1268167

www.asennetta.fi

Hän

tonisen aut

Vi jaus

POHJAPALKKA 8€/h PROVISIO + NUKSET BO + LIKSA =

Puhelinmyyjä!

Työt tehdään Itä-Pasilassa arkisin 9-15. Koulutamme tehtävään. Stop Huumeille ry, puh. 044 720 7300.

www.stophuumeille.fi

Kuljettaja Haemme valmiita D1/D-kuljettajia ja koulutukseen taksinkuljettajaksi haluavia. www.kovanen.com/rekry

n

sa n p m lo uudesta aukkone

kka li-Pe

utuhlaam n, oh é Looopp pera ani Siv -ilta J si -

omien menojesi mukaan. Tarjoamme alan parhaan takuutuntipalkan

YKS LESKI

•Asunnottomat älkää syyttäkö yhteiskuntaa kaikesta. Tehkää itse mitä tarvitsette. Työtä on jos haluaa tehdä. Ne jotka asuu luksustaloissaan ja nukkuu luksussänqyissään ovat ostaneet ne taatusti omilla rahoillaan. Tee samoin, ei tarvitse olla kateellinen. MIMÄ

ELÄIMET

Työskentelyajat voit suunnitella itse

•Vast pihi täti: Totta puhut jos ei olis ukko kuollut, en tiedä missä teltassa joutuisin asumaan. Olen nääs suomalainen. Pärjäilen vaikka huonosti.

Ristikon ratkaisu

L

taista kampanjatyötä Helsingin Kamppiin.

YKS JOKA VAHINGOSSA NÄKI ENSIMMÄISEN JA VIIMEISEN KERRAN SITÄ OHJELMAA

•On se vaan kumma, pyörän-

o Kirm

Tule tekemään kasvavaan ja iloiseen myyntitiimiimme tärkeää päihteidenvas-

•Nimetön: todella järkky Tuksu ja ei voi muuta kun ihmetellä että vielä telkkariin tehdään mokomasta ohjelma. Ja Kanerva joutu pihalle moisen takia.

KOLAISILTA

- Ve

Heti töitä

NIMETÖN

•Soinille tuli nyt pikku moka. Vanhastaan porvarit on tuoneet Suomeen aasialaisia halpistyöläisiä polkemaan liksoja ja työehtoja. PORTIT KIINNI ELINTASOPA-

en intin

Päivätöitä

•Pappi tulee sanasta isä. Papa, padre, patriarca, father, abba jne. Siis naispappi sana tarkoittaa naisisää. Eikö olisi luonnollisempaa käyttää papitar sanaa?

NIMETÖN

•Helsinki international hose showssa niin monta ratsastajan ja hevosen tyylinäytettä kuin kilpailijaakin. Näytti , että ratsastajan hermostuneisuus tarttui hevoseenkin. Rauhallisuudella yhteistyö sujuu. Kokemattomuutta toisilla ratsastajillakin, ei vain hevosilla. Niukanlaisesti herui eläimelle suorituksesta kannustavaa taputusta. Rusetti erään hevosen hännän juuressa oli varoitus, että liian lähelle tullessa saattaa potkaista. Mikä aggression syy? ULJAAT

Iltatöitä

NIMETÖN

TEKSTIVIESTIT

17

lle S

to en -ilta .joh 9 I si mus lo 1 II en k . .10 klo 19 9 1 . 9 pe 0.10 lo 1 la 2 .10. k o 19 lle 3 l tiai k 2 ika) . vuo ti .10 klo 19 huom.a io.fi 4 li 7y 2 ( r s . 5 ke 6.10 ato ositu lo 1 u erv pe 2 7.10. k w.kons ra, ikäs e 2 w p w p o la o € en 15 Helsingin Konservatorion 25/ perhe o konserttisali, Ruoholahti kok

Palkkaamme 8 myyntineuvottelijaa

uuteen yritysprojektiimme. Tarjoamme 1200€ pohjapalkan ja sen lisäksi hyvät provisiot ja bonukset. Odotamme sinun tienaavan 2500€–3500€ kuukaudessa. Palkkaamme Kampin toimistoomme myös myyjiä iltavuoroon tuntipalkalla. Työ sopii esimerkiksi opiskelijoille. Soita ja kysy lisää P. 040 8403 970 tai tutustu www.nikolex.fi

TUHANSIA

TYÖMAHDOLLISUUKSIA... AVUSTAJIA PÄIVÄKOTEIHIN LASTENHOITAJIA KOULUNKÄYNTIAVUSTAJIA SAIRAANHOITAJIA LÄHIHOITAJIA RUOKAPALVELUTYÖNTEKIJÖITÄ KOKKEJA TOIMITILAHUOLTAJIA LAITOSHUOLTAJIA LASTENTARHANOPETTAJIA

SEURE.fi


HUPIKLUBI

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 23. lokakuu 2012

Helmiä sioille Stephan Pastis

Ookkei, kaverrit, Nii nyt ootta Seeppa‐ mite kaua naapuri. Sitte ku kaua ku pittä se tulle, me tarvis. ootta? heittä kivi se päähä.

18

10 kysymystä

Mää pitkästy. heitto

1. Minkä soittimen taitajana Severi Pyysalo on tullut tunnetuksi? 2. Missä kirjasarjassa esiintyy hahmo nimeltä Severus Kalkaros? 3. Kenen viimeiset sanat tarinan mukaan olivat ”Sinäkin Brutukseni”? 4. Minkä poliisiyksikön päällikkö on Antti Pelttari? 5. Mitkä animaatiohahmot asuvat paikassa nimeltä Taivaanäärelä? 6. Minkä maan pääkaupunki on Rabat? 7. Minkä kategorian Nobelin palkinnon myöntää Ruotsin Karoliininen instituutti? 8. Millä taiteilijanimellä laulaja Axel Ehnström tunnetaan paremmin? 9. Minkä kemiassa käytetyn ainemäärän yksikön tunnus on mol? 10. Minkä lajin maalivahti on Henri Toivoniemi?

Sudoku Tuplat Glenn McCoy

★✩✩✩✩

JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi

Viime tiistain ratkaisukoodi oli 85. 25 euroa voitti Marko Rajamäki.

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen

Mobiiliohjeet •

Ristikko

Ratkaisu sivulla 17

Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.omakaupunki.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Lukijan kuvat. Ota kamerakännykälläsi kuva tai video. Lisää tekstiin kuvan tarina (max 500 merkkiä) ja oma nimesi. Lähetä multimediaviestinä numeroon 17181. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma Kaupunkilehdille kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma Kaupunkilehdille*. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymillä. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Palkinto: Maksamme lehdessä julkaistuista kuvista vähintään kaksi leffalippua tai enintään 1 000 euron palkkion. Sanoma Kaupunkilehtien kustantamissa lehdissä julkaistuista kuvista maksetaan palkkio vain kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä noin viikon kuluessa. *Koskee myös sähköpostilla lähetettyjä tai omakaupunki.fi- ja metrolive.fi-palveluun ladattuja kuvia. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 × 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.

Vastaukset kysymyksiin 1. Vibrafonin, 2. Harry Potter -kirjasarjassa, 3. Julius Caesarin, 4. Suojelupoliisin, 5. Smurffit, 6. Marokon, 7. Fysiologian ja lääketieteen, 8. Paradise Oskar, 9. Moolin, 10. Salibandyn.

Julkaisija: Sanoma Kaupunkilehdet, Postiosoite: PL 300, 01621 Vantaa, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@sanoma.fi, Vt. päätoimittaja: Ismo Uusitupa, Päivystävät uutispäälliköt: (09) 122 4362 Ari Hämäläinen, Pekka Joutlahti ja Ville Soininen, Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Jakelupäällikkö: Patrick Helander, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metrolive.fi ja www.omakaupunki.fi.


TV TV1

TV2

21.00: Veripunainen, lumivalkoinen 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle News. 11.10 Masentunut reportteri. 12.1012.22 Luonnon ihmeitä. 12.30 Tohtorit (7). 13.00 Pessi ja Illusia (S). 14.30 A-studio. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.55 Muisti: Tatska. 16.25 Jaakko ja maailmanvalloittajat. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).

18.00 Yle Uutiset. 18.30 Puoli seitsemän. Vieraana näyttelijä Reino Nordin, puhutaan James Bondista. 19.00 Kansankodin kuokkavieraat. 1/8: Sauna vaatekomerossa. Monelle 1970-luvun perheelle muutto työn perässä Ruotsiin merkitsi valtavaa elämänmuutosta. 20.00 Prisma Studio. Miten valitset nopeimman kassajonon? Tiesitkö, että sinä et päätä ostoksistasi? Shoppailu pidentää ikää. 20.30 Yle Uutiset. Teksti-TV 335. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 Veripunainen, lumivalkoinen (16). Rouva Fox toipuu mutta suree Henryn kuolemaa. William haluaa elämästään entistä mukavampaa ja tekee siksi Sugarille tarjouksen. Agnesin tila huononee ja lääkäri suosittelee hänen sulkemistaan laitokseen. 3/4 22.00 Kymmenen uutta käskyä. Värikäs joukko ääneenajattelijoita antaa suomalaisille uudet arvot. Nuotiokeskustelussa syntyy 10 uutta käskyä meille kaikille. 22.30 Prisma: Mitä mätänemisessä tapahtuu? Miten käy katetulle ruokapöydälle, kun perhe ei saavukaan aterialle? Näyttämölle saapuvat heidän sijastaan mikrobit, sienet ja hyönteiset, jotka ryhtyvät muokkaamaan uutta elämää tarjolla olevista aineksista. 23.20 Yle Uutiset. 23.25-23.40 Oddasat.

MTV3

20.00: Uusi päivä

21.00: Kosketus

11.10-12.08 Isä Matteon tutkimuksia (7). 12.15 Laivuri ja tyttö. 12.45 Kansalainen Jussila. 14.00 Herkkusuut keittiössä. 14.30 Nettikiusaajat. 15.00 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. 15.30 Hullu juttu. 16.00 Teiniäidit. 16.30 Galaxi. 16.31 Velhot, jätit ja susihukkaset. 16.44 Karvinen. 17.00 Pikku Kakkonen.

18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 Viidakkoperhe (7). Danny suorittaa lääketutkimusta Leopard’s Denissä. Caroline on puolestaan kyllästynyt tilan elämänmenoon, mutta saa muuta ajateltavaa, kun pienkone syöksyy maahan. 18.50 Villit eläinystävämme. Tanssii susien kanssa. Ranskalainen lyhytohjelmasarja, jossa ihminen ja luonto kohtaavat. 19.00 Yle Uutiset. Mukana urheilu. 19.10 Yle Uutiset alueeltasi. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 19.30 Kätilöt. 5/6. Moni nainen haluaa nykyään synnyttää kotona. Silti on harvinaista, että kotisynnytyksen valitsee isossa sairaalassa työskentelevä kätilö. 20.00 Uusi päivä (S). Osa 215: ”Tämä ilta kävellään käsi kädessä”. Ruuskasen uusi sairaus paljastuu. Tomi jää musiikin varjoon. Lauri ja Petra tulevat kaapista. 20.30 Hymy Pyllyyn. Pokerinaamaa koetteleva koko perheen sketsiohjelma. 21.00 Ajankohtainen kakkonen. 21.35 Jalkapallon mestareiden liiga. Kolmannen kierroksen ottelu Lille - Bayern. 23.45 Sisu. Mukana ex-huippujuoksija Jukka Keskisalo, Espoon Hiihtoseuran juniorit sekä Hyvä Seura -palkintoa tavoitteleva Turun Urheiluliitto. 00.15-00.45 Jalkapallon mestareiden liiga.

Yle Fem 11.00 USA-valet 2012: Presidentvalsdebatt. 12.30 Västerbottensnytt. 12.40 Sydnytt. 12.50 Värmlandsnytt. 13.00 Kulturnyheterna. 13.15 Fråga doktorn. 14.00 Vem vet mest?. 14.30 En bok, en författare: Ensam, alldeles ensam. 15.00-16.00 Sommarpratarna. 16.15 5 minuuttia. 16.20 Haaste. 16.50 Taivaallista menoa: Malena Björndahl. 17.20 Sotamuistoja. 17.25 Närbild. 17.55 TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Pahvipää. 18.30 Erämaahaaste. 18.53 Uusi koti Ruotsissa. 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 TV-nytt. 20.00 Dok: Nuori Schjerfbeck. 21.00 Sportmagasinet. 21.30 Solsidan – Onnea onkimassa (12). 21.53 Norjaa ristiin rastiin. 21.57 TV-nytt. 22.00 Rikos (16). 23.00 Sportnytt. 23.15 Korrespondenterna. 23.45

Nelonen

11.00 Emmerdale (7). 11.30-12.00 Emmerdale (S). 13.15 Nikon Grilli. 13.45 Grand Designs – unelma-asunnot. 14.50 Mitä tänään syötäisiin?. 14.55 Piilokamera. 15.25 Maajussille morsian. 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 16.50 Uutiset. 16.55 Suomen ja maailman sää. 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 17.25 Kauniit ja rohkeat (7). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?.

18.00 Emmerdale (S). Ankeita uutisia. 18.30 Emmerdale (S). Isällä on asiaa. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (7). Osa 2342. Yksi lensi yli parvekkeen, muistelee Paula. 20.05 Hansin matkassa. Jakso 9. Berliini - Robert Helenius. Kahden Michelin-tähden huippukokki Hans Välimäki matkustaa Berliiniin ammattinyrkkeilijä Robert ”The Nordic Nightmare” Heleniuksen vieraaksi. 21.00 Kosketus (12). Lohikäärmeen metsästys. Martin saa uuden numeroarvoituksen ratkaistavakseen. Pian sen jälkeen hän tapaa oudon miehen, jonka muistikirja on täynnä samoja numeroita ja joka höpisee lohikäärmeestä ja taikamiekasta. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 C.S.I. Miami (16). Luiden kertomaa. 23.35 Paljastavat valheet (16). Valoa tunnelin päässä. Cal ja Gillian etsivät Emilyn ystävän kadonnutta siskoa, joka on eksynyt huonoille teille ja kieltäytyy palaamasta kotiin. 00.35 30 Rock (7). Herrain hetki. 01.05-05.20 MTV3 Chat.

Hübinette. 00.15 Aktuellt. 00.55 Kulturnyheter. 01.00 Mittnytt. 01.10 Nyhetssammanfattning. 01.15 Kulturnyheterna. 01.30 Charlie och Lola. 01.45 Adrian. 01.55 Överraskningen. 02.10 Lilla Aktuellt. 02.15 Vattenmannen och Speed. 02.30 Vem vet mest? 03.00-04.00 Expedition den gamle och havet.

Liv 11.00 Arvostele mun illallinen tunnissa. 12.00 Isännän ja koiran käytöskoulu. 12.30 Isännän ja koiran käytöskoulu. 13.00 Illallissota. 14.00 Isännän ja koiran käytöskoulu. 14.30 Vanessa ja pikkuväki. 15.00 Kotiruokaa Rachael Rayn tapaan. 15.30 Pienten perhe. 16.00 Ruotsin miljonääriäidit. 17.00 Yhteinen taloprojekti. 17.30 Sarahin sisustusvinkit. 18.00 Supernan-

Sub

19

Teema

18.10: Matkaoppaat

23.00: Num3rot

21.55. Pro arte utili: Raita ja paita

13.00 Reissussa lasten kanssa. 13.35 Leenan tyylitiimi. 14.05 Kodikkaasti vuokralla. 14.35 Heikin lähiruokaa. 15.05 Uusi elämä maalla. 16.05 Himohamstraajat. 17.05 Nelosen sää. 17.10 Suomen Huippumalli haussa.

11.00 Ostos-tv. 14.00 Daltonit (S). 14.25 Mask. 14.55 Elämää eläintarhassa. 15.25 Villieläinhoitola. 15.55 Will & Grace (S). 16.25 Eastenders (7). 17.00 Lemmen viemää (7).

17.00 Tiededokumentti: Anoreksian armoilla.

18.10 Matkaoppaat. Oppaat saavat nauraa kyllikseen, kun Anna-Kaisa ja Anssi yrittävät rikkoa ilmapalloja. 18.45 Nelosen uutiset. 18.55 Nelosen sää. 19.00 Neljän tähden illallinen. Laulaja Kurre Westerlund kokkaa illallista imitaattori Jukka Laaksoselle sekä laulajakollegoilleen Mari Palolle ja Marita Taavitsaiselle. 19.30 Poliisit. Tässä jaksossa liikutaan Turussa. Työvuoronsa aluksi vanhemmat konstaapelit Markus ”Macke” Sundström ja Kristian ”Micke” Mickelsson suuntaavat satamaan, missä on ilmoituksen mukaan käynnissä tappelu. 20.00 Sokkokokki. Märät säpikkäät -sarjan Suvi ja Kirste kokkaavat kesäkääryleitä wakame-merilevällä ja seesamidippiä sekä lohta Wellington. Kokkina Henri Alén. 20.57 Keno. 21.00 NCIS Rikostutkijat (12). Äärimmäinen rangaistus. 22.00 Maailman vaarallisimmat tiet. Kuilun partaalla. Uusi kuski Dave Redmon saapuu Alabamasta. 23.00 Nelosen uutiset. 23.10 Nelosen sää. 23.15 SM-liigan huippuhetket. 23.20 Frasier. Päivälliskutsut. 23.50 Poliisit. 00.20 Neljän tähden illallinen. 00.50 Nelonen Pro esittää: MotoGP-makasiini. 01.20 Start! Koeajossa uusi Audi A3 sekä Citroen C4 Aircross. 01.50 NCIS Rikostutkijat (12). 02.50-06.20 Älypää-TV.

ny. 19.00 Sisustuskaksoset. 19.30 Yllätyskokki Niki. 20.00 Arvostele mun illallinen Suomessa. 21.00 ELOKUVA Toscanan auringon alla (12). 23.20 Luksusmammat. 23.50 Arvostele mun illallinen Suomessa.

Jim 11.40 Laiva. 12.10 Muuttajat. 12.40 Tilt. 13.10 Krokotiilimies. 13.40 Likaisen työn sankarit. 14.10 Bullrun – kaasu pohjassa. 14.40 Brady Barrin vaarallinen luonto. 15.40 MasterChef Australia. 16.35 Leijonan luola Ruotsi. 17.30 Kodin rakennusurakka. 18.30 MasterChef Australia. 19.00 Leijonan luola. 20.00 Suomen Tulli. 20.30 Laiva. 21.00 Muuttajat. 21.30 Taksi. 22.00 JIM D: Massiivinen tuho. 23.00 Australian rajalla. 23.30 South Park

18.00 Kamrat på svenska. Onko ruotsalaisilla huono omatunto jostain, vai miksi Ruotsiin otetaan niin paljon pakolaisia? 18.30 123 asiaa jotka jokaisen ruotsalaisen tulisi tietää. 2/10. 19.00 Sairaan kaunis elämä (12). On Lléon syntymäpäivä, mutta poika ei halua juhlia sitä, koska hänen mieltään painaa murhe. 9/13 19.45 Avaruuskansiot. Tähtitieteen kehitys. Babylonialaiset ja muinaiset kiinalaiset olivat ensimmäisiä tähtitieteilijöitä, egyptiläiset loivat 365 päivän kalenterin. Hubble taas paljasti 1900-luvulla jatkuvasti laajenevan maailmankaikkeuden. 20.00-20.53 Historia: Hitlerin kätyrit (12). 3/13. Arajsin iskuryhmä. Juutalaisten tuhoamisesta eivät olleet vastuussa yksin saksalaiset. 21.00 Historia: Bill Clinton. Osa 2/4. Bill ja Hillary joutuvat avoimeen sotaan republikaaneja ja mediaa vastaan. 21.55-23.16 Elävä arkisto: Suomalainen design. 21.55 Pro arte utili: Raita ja paita. (1980) Marimekon Tasaraita-paitojen suunnittelija Annika Rimala työnsä ääressä. 22.10 Pro arte utili: Shakkiruutu. (1980) Tekstiilitaiteilija Ritva Puotilan suunnitteleman kankaan valmistusta ja työvaiheita. 22.30 Pro arte utili: Valkea kyyhky. (1980) Tekstiilitaiteilija Dora Jungin suunnittelemien kankaiden ja kirkkotekstiilien valmistusta ja käyttöä. 22.55 Pro arte utili: Metritavaraa. (1980) Muotoilija Li Englund tuli tunnetuksi Artekille tekemistään tekstiili- ja tapettimalleista. 23.16 Maailman satamat. Hampuri.

18.00 Frendit (S). Strippari. 18.30 Iholla (S). Koeviikko. Syksy painaa päälle ja Sini pohtii syitä alakuloisuuteensa. 19.00 Big Brother Extra. 19.30 Moderni perhe (S). Pähee äitipuoli. Totuus luiskahtaa lapsen suusta: Clairen mielestä Gloria on avioitunut Jayn kanssa pelkästään itsekkäistä syistä. 20.00 X Factor USA. 21.55 One Direction: Live While We’re Young. 22.00 Big Brother. 23.00 Num3rot (12). Suojelijat. FBI jäljittää sarjamurhaajaa, joka valitsee uhreikseen prostituoitujen palveluita ostavia miehiä. Colby ja Nikki joutuvat auto-onnettomuuteen jahdatessaan epäiltyä, mutta eivät malta pysyä poissa töistä. Lazlo tarjoaa apua ja toveruutta Donille tämän moottoripyörän kanssa. 23.55 Afganistan. 2. Jakso: Jalkapartio. Komennus Afganistanissa on alkanut. Jääkärit ovat partiotukikohdassa Ali Zayissa ja on aika tehdä jalkapartio läheiseen kylään. Uusinta. 00.25 Vampyyripäiväkirjat (12). Veriveljet. Elena ja Damon ovat pakottaneet Stefanin vieroitukseen, mutta Stefan hautoo synkkiä ajatuksia. Elena kuulee Stefanilta ja Damonilta, miten heistä tuli vampyyreja. 01.20 House (12). Unettomuutta. Sairaalaan tuodaan unettomuudesta kärsivä tyttö, joka ei ole nukkunut kymmeneen vuorokauteen silmänräpäystäkään.

(12). 00.00 Pelkokerroin. 00.55 Tilt. 01.25 JIM D Rikos: Rikostarinoita maailmalta (12). 02.25 Taksi. 02.55 Pelastushelikopteri.

TV5 11.15 Tvins winter 2012. 12.45 Jon ja Kate +8. 13.15 Hale ja Pace – hauskat pojat. 13.45 Matlock. 14.35 Tarzan. 15.00 Lentokentällä. 15.30 Lentokenttä UK. 16.00 Hale ja Pace – hauskat pojat. 16.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. 17.00 Meidän faija. 17.30 Pulmuset. 18.00 Kellarin kunkku. 18.30 Kellarin kunkku. 19.00 Ihmemies MacGyver. 20.00 Tallinna. 20.30 Justimus. 21.00 ELOKUVA Rambo – taistelija. 23.00 Kysy seksistä. 00.00 ELOKUVA Velipuolet. 01.50 Seksin oppitunnit. 02.15 Rakkauden painovoima. 03.00-03.49 Tarkka-ampujat.

Fox 11.00 Ruutukauppa. 12.00 Ally McBeal (S). 12.45 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 13.10 Hain saalistajat. 14.00 Rajasota. 14.50 Hetki ennen tuhoa: Tuhoisa romahdus. 15.40 Tappajaeläimet. 16.30 Supertehtaat: EA Sports: FIFA 12. 17.20 STT Uutiset. 17.24 Kierroksilla: Salamavihjeet. 17.30 Tanssi peppu pieneksi Extra. 18.00 Huutokaupan metsästäjät. 18.30 Mr & Miss ShowHau. 19.00 Lentoturmatutkinta: Kuolemanväsynyt. 20.00 Nolot vartalot. 20.58 Kierroksilla: Illan Salama. 21.00 Tanssi peppu pieneksi. 21.55 ELOKUVA Kunniavelka (16). 00.10 Amerikan kovimmat vankilat. 01.00 Criminal Minds (16). 01.50 Rajasota. 02.40 Hetki ennen tuhoa: Painajainen Bhopalissa. 03.30-04.20 Tanssi peppu pieneksi.

Limainen yskä? Ota Bisolvon Bisolvon vaikuttaa sitkeään limaan kolmella tavalla:

Nieltävä tabletti – Pieni pakkaus

Liukeneva tabletti – Sitruunanmakuinen

limaa, jolloin sen yskiminen pois on helpompaa Liuokset ja tabletit yli 6-vuotiaille. Liukeneva tabletti yli 12-vuotiaille. Vaikuttava aine bromiheksiini. Varmista tuotteen sopivuus apteekista ja tutustu hyvin pakkausselosteeseen. Markkinoija Boehringer Ingelheim Finland Ky.

www.bisolvon.fi


MISSÄ LUET TÄTÄ LEHTEÄ?

. I S K A M E R A P E N N A L I o. t T in lk a A p T io t a U a v U o n M ilmansaasteita, voita 100.000 € in Vähennä

hyvänilmanlintu.fi

PUHTAASTI LUONNO

ELINIKÄSI RIIPPUU SIITÄ.

NKAASULLA.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.