20121029_fi_helsinki

Page 1

+

TÄNÄÄN

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 29. lokakuu 2012

Lukijan kuva

Lukijan kolumni

JUSSI NEVALAINEN metro.lukijat@sanoma.fi Palkkio 100 euroa

TÄNÄÄN

VASTUUN HUHUILUA

LUKIJAN KUVA

LEFFALIPUT

Kuntosali siirtyi tuplasti talviaikaan

Talviaikaan siirtyminen teki tepposet kuntosalin työntekijälle, joka oli siirtänyt kelloaan vahingossa kaksi tuntia taaksepäin. – Puhelimen kello oli siirtynyt automaattisesti talviaikaan ja lisäksi hän oli siirtänyt sitä itse tunnin taaksepäin, kertoo kuntosalin oven takana aukeamista parinkymmenen muun ihmisen kanssa odotellut asiakas. Tapaus sattui sunnuntaiaamuna Flamingon Elixiassa Vantaalla. Kuntosali sai ovensa auki vajaa puoli tuntia myöhässä. METRO Kolme kommenttia Omakaupunki.fistä

Hehkulamppuja voi riittää vuosiksi ”Olen sähköurakoitsija ja -suunnittelija ja minusta ei vielä ole hehkulamppua parempaa valon lähdettä keksitty vinteille, kellareihin ym. vähän käytettyihin paikkoihin jotka ovat talvella kylmänä. Niinpä ostin aikoinan 600 kpl 60W;n hehkulamppua ettei heti lopu.”

Ota kuva, lähetä viesti

Kännykuvat numeroon 17181 Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@sanoma.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO

Päivän kysymys Pitäisikö seuraavissa vaaleissa jo pystyä äänestämään netissä?

”Hehkulamput ovat ihan out of time, ostakaa halogeeni tai led-lamppuja jos ei energiansäästölamput kelpaa.”

LUKIJAN KUVA

NIPPE

Syyskuun alussa astui voimaan EUdirektiivi, joka kieltää hehkulamppujen maahantuonnin EU-alueella.

”On se kun pitää ekologinen ja edullinen vaihtoehto liki salakuljettaa itse ulkomailta kun EU:n ”vihreät” haluaa ympäristökatastrofia aiheuttaa...”

DUUMARI

OZZI

Tänään Huomenna 30. lokakuuta 14:00 20:00 2:00 8:00 14:00 20:00

+3

+5

+4

+2

7:36

+3

-6

+3

-1

+1

-2

16:29

Edellinen kysymys

+2

+5

-1

Olen toistuvasti törmännyt väittämään, jonka mukaan kotitalousjätteiden lajittelu kotitalouksissa on turhaa, koska jossakin kohtaa jätteiden kuljetusprosessia roskat sotketaan iloisesti keskenään. Näin ollen kotona jätteitään lajitteleva tekisi siis täysin turhaa työtä! Asiasta kiinnostuneena kysäisin roskakuskina työskentelevältä tutulta, että sotkevatko roskakuskit bio- ja sekajätteet sekä esimerkiksi kartongit samaan syssyyn. Eivät sotke. Roskakuskin tulisi lajitella jätteet, jos ne on selvästi sotkettu keskenään. Kuulemma myös ilmastonmuutos on pelkkää huuhaata ja bisnestä, jolla vedätetään jälleen kerran pientä ihmistä. On kurjaa olla pieni ihminen, kun aina isommat huijaa ja kiusaa, eikä koskaan saa tehdä mitään kivaa, vaan aina pitäis tehdä jotain tyhmää, niinku lajitella, matkustaa bussilla tai opetella lukemaan. Inhottavaa vääntää rautalangasta, mutta ei se lajittelu kotona ole turhaa. Jätehuolto ei ole olemassa kansalaisten ja roskakuskien kiusaksi tai hyötyliikunnaksi. Ilmastonmuutoskaan ei ole pienen ihmisen kiusaksi keksitty uhka, josta hourailemalla saataisiin tehtyä Tärkeä asia juuri sinun elä”Inhottavaa vääntää mästäsi vaikeaa. Yllä mainirautalangasta, mutta tuille esimerei se lajittelu kotona keille on yhteisole turhaa.” tä se, että kummankin ympärillä leijuu epätietoisuuden pahanhajuinen hönkäys. Kun ei tiedetä, onko jonkin keskittymistä vaativan asian tekeminen oikeasti hyödyllistä, jätetään se helposti tekemättä. Ottakaa selvää asioista! Lajitelluista jätteistä ei Suomessa vielä saada kaikkea hyödynnettyä. Kannattaa silti miettiä hetki tosissaan, tarkoittaako se sitä että kotitalouksissakin kannattaa paiskata pyyhe kehään ja peltipurkit biojätteisiin. Ilmastonmuutos onkin monimutkaisempi juttu, jota pienen ihmisen on jo huomattavasti vaikeampi ymmärtää, kun ei siihen kykene vielä kunnolla tiedeyhteisökään. On hyvä muistaa, että tehotuotanto, valmisruoalla mässäily ja autolla pakokaasujen tupruttelu ilmakehään eivät ole muutenkaan kaikkein terveimpiä ajanvietetapoja. Kun vähennät yksityisautoilua, syöt paremmin ja lajittelet jätteesi, niin kaikki sitä yhtä roskakuskia myöten hyötyvät. Eniten hyödyt kuitenkin itse. Lukijakolumniohjeet

+9

Käytätkö vitamiinivalmisteita?

64% KYLLÄ

+10

-5

-9

+9

36% EI

0

+1 +2 13

+26

+3 13

-1

8

+6

+1

+3

-2

+24

+15

0

14

-3

+2

+14

+11

+2

0 +3

+13

0

14

6

+7

-1

-6

Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa omakaupunki.fi.

02

7

10

• •

+18 +20 +17 +26 +34 +27 +31 +29 +29 +21

+19 +28 +24 +28 +25 +4 +12 +24 +10 +27

Teejuttu.fi. Mene osoitteeseen www.teejuttu.fi, rekisteröidy palveluun (tai kirjaudu sisään) ja klikkaa kohtaa ”kirjoita kolumni”. Pituus 1 900–2 100 merkkiä. Kolumnin pituuden pitää olla 1 900–2 100 merkkiä. Teejuttu.fi:n kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit. Kuva ja nimi mukaan. Muista liittää kuvasi mukaan ja oma nimesi: vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista. Sähköpostilla. Voit lähettää kolumnin myös sähköpostitse: metro.lukijat@sanoma.fi. Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä. Lukijakolumneja julkaistaan aina maanantaisin. Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.


Nämä hinnat ovat siksi Reilun kokoisia, koska ne ovat niin pieniä Samsung Galaxy Gio

Luottokaupalla 3,30 € 36 kk luottokauppasopimus, luottohinta 119 €.

Edullinen Android-puhelin

Samsung Galaxy Xcover Tavallista kestävämpi älypuhelin

Luottokaupalla 5,20 € 36 kk luottokauppasopimus,, luottohinta 187 € €..

Samsung Galaxy SII

Supersuosittu huippuluokan Android-puhelin

Samsung Galaxy SIII

Paljon enemmän kuin älykäs

Uusi Saunalahti Reilu on edullinen pakettiliittymä, johon voit valita haluamasi kokoisen puhepaketin, viestipaketin sekä nettiyhteyden. Hinnat alk. 9,90€/kk

Luottokaupalla 9,80 € 36 kk luottokauppasopimus, luottohinta 353 €.

Luottokaupalla 15,80 € 36 kk luottokauppasopimus, luottohinta 569 €.

SaunalahtiREILU esim. 100 min puheluita ja 25 viestiä/kk

9,90 €/kk

Uusi Saunalahti

REILU

sis. nettiyhteyden ilman datakattoa (jopa 2 Mbit/s)

Elisa Shopit – siinä on ideaa. Liittymät myös puhelimitse

ma–pe klo 8–20, la klo 9–16.30

Tarkista lähin Elisa Shopit. www.elisa.fi

• Liittymällä tai ilman • Ei SIM-lukittu

Kaikissa puhelimissa todellinen vuosikorko 0 %. Liittymän avausmaksu 3,90e. Saunalahti Reilu -liittymien puheaika ja viestit käytettävissä kaikkiin norm.hintaisiin puheluihin ja teksti- ja multimediaviesteihin kotimaassa. Ylittävät puhelut/sms/mms 0,09 €/min/kpl. Videopuhelut 0,09 €/min. Käyttämätöntä puheaikaa ei korvata eikä se siirry seuraavalle laskutuskaudelle. Asiakkaat saavat Saunalahden ja kumppaneiden etuja ja tarjouksia (SMS/ MMS/sähköposti). Tiedonsiirtonopeus vaihtelee riippuen päätelaitteen ominaisuuksista, sijainnista ja verkon kuormituksesta. Nopeuden tyypillinen vaihteluväli 3G-verkossa, Saunalahti Reilu: 0,4 Mbit/s–2 Mbit/s. Tarkista verkon peittoalue: elisa.fi/kuuluvuus. Rajallinen määrä tarjoustuotteita, voimassa 6.11. asti


KUNTAVAALIT

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 29. lokakuu 2012

06

TUOMO RINNE/LEHTIKUVA

Lappi

Urheilijoita

RKP sai läpi ehdokkaita

Ruotsalainen kansanpuolue sai Lapissa ehdokkaitaan ensi kertaa valtuustoon. Utsjoen valtuustoon valittiin Asla Antti Samuli Järvensivu ja Heikki Uula-Petteri Somby. Utsjokilaisista vain 0,3 prosenttia on ruotsinkielisiä. Saamenkielisiä sen sijaan on lähes puolet asukkaista. RKP on ilmoittanut ajavansa Lapissa muun muassa saamenkielisten palveluiden kehittämistä. STT

Viitasaari

Mieto Kurikan valtuustoon

Eduskunnasta viime vaaleissa pudonnut hiihtäjä Juha Mieto (kesk.) vaikuttaa jatkossa kunnallispolitiikassa, kun hänet valittiin Kurikan valtuustoon 207 äänellä. Moukarinheittäjä Olli-Pekka Karjalainen (kok.) aloittaa puolestaan valtuustouransa Seinäjoella 258 äänen turvin. Nyrkkeilijä Amin Asikainen valittiin Kirkkonummen valtuustoon SDP:n ryhmästä 216 äänellä. METRO

Turku

Hakkarainen ääniharava

Juha Mieto.

Nokia

Kanerva jatkaa valtuustossa

Otsikoissa runsaasti ollut perussuomalaisten Teuvo Hakkarainen oli kuntavaalien ääniharava Viitasaarella 197 äänellä. Viime kunnallisvaaleissa Hakkarainen ei päässyt läpi. Eduskunnasta kristillisten listalla pudonnut Toimi Kankaanniemi oli puolestaan Uuraisten ääniharava loikattuaan perussuomalaisiin. Kankaanniemi sai 197 ääntä. METRO-STT

Vaalirahasotkut eivät pudottaneet Ilkka Kanervaa (kok.) Turun valtuustosta. Kanerva meni selvästi läpi uuteen valtuustoon saatuaan 1627 ääntä, mikä oli neljänneksi eniten Turussa. Kanerva on istunut Turun valtuustossa vuodesta 1972 alkaen. Turun äänikuningatar oli Vasemmistoliiton 25-vuotias Li Andersson 2406 äänellä. METRO

Vaalilahjonnasta epäilty varalle

Epäillystä vaalilahjonnasta poliisitutkinnassa oleva Rauno Hautamäki (ps.) jäi 42 äänellään kaupunginvaltuuston varasijalle Nokialla Pirkanmaalla. Hautamäki julkaisi perjantaina Nokian Uutisissa vaalimainoksen, jossa annettiin ymmärtää, että häntä äänestämällä voi voittaa arvonnassa ”jotain valtavaa”. Poliisi kuulusteli Hautamäkeä perjantaina. STT ANTTI AIMO-KOIVISTO/LEHTIKUVA

Pohdintaa. Laimea äänestysinto huolestutti SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen arveli alhaisen äänestysprosentin syyksi sitä, että Suomessa on järjestetty kolmet vaalit puolessatoista vuodessa. – Välillä tuntuu, että puolueillakin on ollut vaikeuksia jaksaa aina uudestaan ja uudestaan tehdä kampanjaa, Urpilainen sanoi puoluejohtajien yhteisessä tiedotustilaisuudessa. Äänestämässä kävi nyt 58,2 prosenttia äänioikeutetuista. Neljä vuotta sitten äänestysprosentti oli 61,2. Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen puolestaan vieritti vastuuta äänestäjien suuntaan. Hän toivoi suomalaisilta ”vastuullista kansalaisuutta”, kun suomalainen elämänmuoto on koetuksella väestön ikääntymisen ja talouden rakennemuutoksen vuoksi. – Demokratia on hitaudestaan huolimatta niin yliveto juttu hoitaa näitä maan ja kunnan kehittämisprojekteja, Katainen sanoi. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen teettäisi selvityksen sii-

PEKKA SAKKI

Vaaliväsymys saattoi laskea äänestysprosenttia.

tä, miksi niin monet jättivät äänestämättä. Hänen mielestään on ennenaikaista laittaa alhaista äänestystulosta monimutkaisten vaaliteemojen syyksi. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini piti esimerkiksi Vantaan 51 prosentin äänestysprosenttia suorastaan järkyttävän alhaisena. STT

Eniten ääniä saanut puolue kunnittain Puolueiden kannatus kun äänistä on laskettu 98,8 prosenttia

Eniten ääniä saanut puolue KESK VAS RKP SDP KOK PS

Oppositiojohtajat Juha Sipilä (kesk.) ja Timo Soini (ps.) olivat molemmat tyytyväisiä miehiä vaalitulosten selvittyä.

Perussuomalaiset horjutti kolmen kärkeä

Kokoomus suurin. Kokoomus pääsi juhlimaan sunnuntaina Suomen suurimman kuntapuolueen paikkaa, mutta selvästi heikommalla ääniosuudella kuin neljä vuotta sitten.

äänistä oli 12,3 prosenttia, kun neljä vuotta sitten se oli 5,4 prosenttia. – Hyvät ystävät te olette ymmärtäneet, että perussuomalaiset oli näiden vaalien ainoa voittaja, perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini pääsikin julistamaan puolueensa vaalivalvojaisissa Helsingissä. Muun muassa vihreät joutui jännittämään alkuillasta

Kun äänistä oli laskettu melkein kaikki, kokoomuksen äänisaalis oli 21,9 prosenttia. Viime kunnallisvaalit puolue voitti 23,5 prosentin osuudella. Myös SDP ja keskusta menettivät ääniä verrattuna neljän vuoden takaiseen. SDP oli toinen 19,6 prosentin ääniosuudella. Keskustan äänisaalis oli 18,87 prosenttia. Viime kunnallisvaaleissa SDP oli toinen 21,2 prosentin ja keskusta kolmas 20,1 prosentin kannatuksella. Perussuomalaiset oli neljänneksi suurin, mutta pääsi juhlimaan vaalien ehdotonta voittoa. Puolueen osuus

Puolueiden ääniosuudet kuntavaaleissa, äänistä laskettu 99,6 % 30 25

vielä toden teolla, koska pääkaupunkiseudun isojen kaupunkien äänillä on sille iso merkitys. Puolueen osuus oli 8,5 prosenttia. Vasemmistoliitto sai 8,0 prosentin osuuden. Kristillisdemokraatit joutui tyytymään 3,7 prosenttiin, kun neljä vuotta sitten osuus äänistä oli 4,2 prosenttia. RKP:n asema oli pysymäs-

”Hyvät ystävät te olette ymmärtäneet, että perussuomalaiset oli näiden vaalien ainoa voittaja.” Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini

sä lähes ennallaan 4,7 prosentissa. STT

2008

Ääniosuus, % Paikat 2008 23,5

21,9

20

21,2

19,6

20,1

Paikat 2012

3 078 –439 Paikat 2008

443

Paikat 2012 1 195 12,3

10

Muutos 8,9 8,5

+752 8,8

8,0

5,4

5

KOK

SDP

KESK

PS

4,7 4,7

4,2 3,7

STT/Logica/MML

3,1 2,5

VIHR

VAS

RKP

KD

MUUT

228 277 211 452

224 170 198 527

120 226 117 568

106 836 92 798

82 582 62 762

Äänet, 2008 äänimäärät 100 prosentin tuloksen mukaan 2008 2012

599 148 542 806

542 122 485 822

513 200 463 809

137 758 306 449

STT

Vaalien tulos herätti tunteita Kuntavaaleja kommentoitiin Twitterissä ja Facebookissa. – Tällä vaalivoitto-logiikalla Kanada-malja olisi kuulunut viime kaudella Pelicansille, koska paransivat sijoitustaan eniten. (urheiluselostaja Tomi Tiilikainen)

2012

3 517

Muutos 18,7

15

0

Voittajan terveiset

– Tää ilta on esimerkki siitä, mikä etäännyttää politiikasta. Häviö käännetään voitoksi, ei sanota mitä oikeasti ajatellaan. (Helsingin Sanomien toimittaja Ville Blåfield) – Näistä vaaleista mä en lopulta muista mitään muu-

ta kuin perussuomalaisten +7 % ja keskustan salaisen aseen, silmämunapuikon. (Ylen aamu-tv:n juontaja Marja Sannikka) – Hei toimittajat, Urpilainen on oppinut olemaan sanomatta ”aivan ensimmäiseksi”. Onnistuisiko sama

teiltä jytkyn kanssa? (Satiirijulkaisu Lehti) – Voiko heikon äänestysprosentin syy olla poliittinen järjestelmämme, jossa tappionkin voi tulkita tueksi tehdylle politiikalle? (Helsinkiläinen puhetyöläinen Jukka Lindström). STT


UUTISET

Tilhiparvi tippui kuolleena maahan Joukkokuolema. Kymmeniä lintuja löytyi hengettömänä Helsingissä.

Ei syy

LUKIJAN KUVA

”Alkoholimäärät ovat hyvin vaatimattomia pihlajanmarjoissa.”

50 euroa

Lähes kolmekymmentä tilheä löytyi sunnuntaina kuolleena palvelutalon pihalta Helsingissä. Linnut kokivat ikävän lopun törmäiltyään ilmeisesti roihuvuorelaisen ryhmäkodin ikkunoihin. Ystäväpiirissä lintuasiantuntijana tunnettu Matti Ikonen sai tiedon joukkokuolemasta puhelimitse. – Kaverini luuli aluksi, että linnut tippuivat räystäältä, sillä hän näki lintujen putoilevan. Henkilö palvelutalosta kuitenkin kertoi myöhemmin, että linnut olivat lentäneet ikkunoita päin. Ikonen keräsi pihalta 13 kuollutta lintua. Hänen havaintojensa mukaan oli selvää, että lintujen nokat olivat ”töksähtäneet ikkunoihin”. Tilhiä oli päivän aikana kerätty alueelta myös toisen pahvilaatikollisen verran. Arvioiden mukaan kuolleita lintuja oli yhteensä noin kolmekymmentä.

Museomestari Seppo Niiranen

rinko heijastaa. Turmien yhteydessä usein on ehdotettu syypääksi tilhien nauttimia pihlajanmarjoja. Ikonenkin mainitsee, että lintujen ruokahetken jäljiltä palvelutalon ”maa oli ihan punaisena”. Tilhien joukkokuolema tapahtui myös vuosi sitten lokakuussa, jolloin Luonnontieteellisen keskusmuseon museomestari Seppo Niiranen piti oletusta humalluttavista marjoista myyttinä. – Tutkimuksissakin on todettu aikoinaan, että tilhen maksa polttaa niin tehokkaasti alkoholia, ettei se pääse edes sillä tavalla vaikuttamaan lintuun. Lisäksi alkoholimäärät ovat hyvin vaatimattomia pihlajanmarjoissa, Niiranen kertoi.

Kuolleita lintuja kerättiin pahvilaatikoihin.

– Kun menin paikalle vähän ennen neljää, siellä oli vielä tainnuksissa oleva lin-

tu, joka lähti siitä lentoon. Tällaista ilmeisesti tapahtuu, kun on kirkas sää ja au-

SOFIA ANTON

sofia.anton@sanoma.fi

Auroransiltaa pitkin pääsee Eläintarhalta Keskuspuistoon. Kuva on lokakuun puolivälistä.

Yhä kesken. Auroransilta on jo loppusuoralla Nordenskiöldinkadun ylittävän Auroransillan rakennustyöt ovat yhä kesken Helsingin Töölössä. Sillan avajaispäivämäärä ei ole vielä tiedossa, mutta viimeistenkin töiden pitäisi valmistua marraskuun aikana. Alkuperäisten suunnitelAuroransilta •

TARKOITUS. Kevyen liikenteen silta.

SIJAINTI. Ylittää Nordenskiöldinkadun Pohjoisen Stadiontien ja Auroranportin kohdalta.

OMALEIMAISTA. Sillassa on kaksi teräksistä tukikaarta, jotka ovat 20 metriä korkeita ja 50 metriä pitkiä.

HINTA. Siltaprojektin kustannusarvio on noin neljä miljoonaa euroa. Hinta pitää sisällään myös raittien rakentamisen ja putkien kunnostamista työalueella.

mien mukaan Auroransillan oli tarkoitus valmistua syyskuun loppuun mennessä. Urakoitsija ei ole kuitenkaan pysynyt aikataulussa muun muassa teräsrakenteiden toimitusvaikeuksien vuoksi. Projektinjohtaja Ville Alajoki Helsingin kaupungin rakennusvirastosta ei pidä parin kuukauden myöhästymistä vakavana takaiskuna. – Se on kuitenkin joka tapauksessa yli vuoden kestävä urakka, koska siinä liikennepaikassa operoiminen on aika haastavaa, Alajoki kertoo. Kevyelle liikenteelle tarkoitetun sillan rakennustyöt ovat jo viimeistelyvaiheessa. – Kannen eristystyöt, kaiteiden asentaminen, raittien asvaltointi ja ympäristön rakentaminen ovat vielä kesken. Myös sillan lähellä oleva liikennepuisto palautetaan alkuperäiseen kuosiin. Sillalle mahtuu myös hiihtolatu. Sivakointikaistan rakentamisesta ei kuitenkaan ole tehty mitään päätöksiä. JUHO JOKINEN

PlusTerveyden pääkaupunkiseudun lääketieteen käsityöläisiä E I K A H TA SA M A N L A I STA

Me PlusTerveydessä tiedämme, että tässä maailmassa ei ole kahta samanlaista ihmistä, potilasta eikä lääkäriä. Me haluamme tarjota asiakkaillemme yksilöllistä hoitoa yksilöllisiin tarpeisiin, yksilöllisellä tavalla. Meiltä löydät ammattitaitoiset lääketieteen käsityöläiset, joiden työn lopputulos on aina yksilöllisesti räätälöity. Suuren ja kotimaisen terveydenhoito-organisaation edut yksilöllisten toimijoiden ammattitaitoisissa käsissä – siitä PlusTerveydessä on kyse. Erikoishammaslääkäri Birgitta von Troil, Simodent, Helsinki

Hammaslääkäri John von Schantz, Helsinki

Hammaslääkäri Liisa Petäjä, Pohjois-Tapiolan Hammaslääkärit, Espoo

Hammaslääkäri Suvi Simpura-Juurikivi, Asematien Hammaslääkärit, Vantaa

HAMMASLÄÄKÄRIT: Asematien Hammaslääkärit, Asematie 11 A, Vantaa, Puh. 09 823 5774 • Hammaslääkärit Jaarte & Jungell, Kirkkotie 15, Kauniainen, Puh. 09 512 9110, www.jaartejungell.fi • Hammaslääkäri John von Schantz, Fredrikinkatu 41 A 5, Helsinki, Puh. 09 647 355 • Kokonaishammashoidon Klinikka, Mikonkatu 13 A 25, Helsinki, Puh. 09 622 0630, www.kokonaishammashoito.fi • Länsikeskuksen Hammaslääkärit, Pihatörmä 1, Espoo, Puh. 09 867 6600, www.lansikeskuksenhammaslaakarit.fi • Pohjois-Tapiolan Hammaslääkärit, Riippakoivuntie 14 A 2, Espoo, Puh. 09 452 2255, www.pohjoistapiolanhammaslaakarit.fi • Simodent, Simonkatu 12 A, Helsinki, Puh. 09 565 8800, www.simodent.fi • Stoma Forum, Yrjönkatu 21 C, Helsinki, Puh. 09 436 6100, www.stoma.fi

• PlusTerveys on yksityisiä terveydenhoitopalveluja tuottava yritys • Olemme täysin suomalainen, kokonaan työntekijöidemme omistama • Toimimme valtakunnallisesti yli 80 paikkakunnalla

07

LÄÄKETIETEEN KÄSITYÖLÄISET

www.plusterveys.fi


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 29. lokakuu 2012

08 MARK WILSON/AFP

SYLVAIN THOMAS/AFP

Tuuli runteli puita Villeneuve-les-Avignonissa Ranskassa.

Sääilmiö. Lumisateet riepottelivat Eurooppaa Kovat tuulet ja lumisateet ovat koetelleet Eurooppaa viikonvaihteessa. Pahiten säästä kärsivät Etelä-Ranska ja Puola, joissa pakkaset surmasivat yhteensä neljä ihmistä. Lunta saatiin runsaasti Sveitsissä ja Itävallassa, jossa Alpeilla satoi jopa 45 senttiä lunta. Saksassa lumisateet ja liukkaat tiet aiheuttivat valtavaa kaaosta liikenteessä. Hirmumyrskylukemiin yltyneet tuulet puolestaan riepottelivat Etelä-Ranskaa.

Sunnuntai-iltana kaksi ihmistä oli kadoksissa myrskyn jäljiltä. Kateissa oli purjelautailija sekä brittiläinen 12-vuotias poika, joka oli ollut pyöräilemässä Herault’n alueella. Voimakkaat tuulet vaurioittivat myös suurta matkustajalauttaa Marseillen satamassa. Lautta törmäsi tuulen voimasta satamalaituriin ja kallistui pahasti. EteläRanskassa noin 30 000 kotitaloutta oli sunnuntai-iltana ilman sähköä. STT-AFP-APA

Hirmumyrsky Sandyn ensimmäiset aallot iskivät jo sunnuntaina Ocean Cityssä New Jerseyssä.

400 000 evakuoitiin hurrikaanin tieltä Kiina. Miljardiomaisuusväitteet kiistettiin

Kiinan pääministerin perheen lakimiehet kiistivät sunnuntaina salatun ökyomaisuuden olemassaolon. New York Times -lehden selvitys kertoi perjantaina, että pääministeri Wen Jiabaon suku on haalinut miljardiomaisuuden Wenin valtakauden aikana.

Lehden mukaan yritysten ja valvontaviranomaisten asiakirjoista käy ilmi, että perhe hallinnoi yli kahden miljardin euron varoja. Suurin osa rahoista olisi kertynyt vuoden 1998 jälkeen, jolloin Wen valittiin varapääministeriksi. STT-REUTERS

Kärsittekö masennuksen aiheuttamista haitallisista oireista? Etsimme parhaillaan vapaaehtoisia henkilöitä kansainväliseen kliiniseen lääketutkimukseen, jossa arvioidaan uuden tutkimusvalmisteen tehoa, turvallisuutta ja siedettävyyttä masennuksen aiheuttamien haitallisten oireiden hoidossa. Osallistujat saavat tutkimuslääkettä tai lumelääkettä muun tämänhetkisen masennuslääkityksensä lisänä. Saatatte soveltua tutkimukseen, jos: – olette 18–65 -vuotias mies tai nainen. – Teillä on todettu masennus ja Teillä on masennuksen oireita. – käytätte yhtä masennuslääkettä. – oireenne eivät ole muuttuneet merkittävästi viimeisten 6 kuukauden aikana ettekä ole ollut sairaalahoidossa tuona aikana. Tutkimus kestää arviolta 11 viikkoa ja siihen sisältyy 8 käyntiä tutkimuskeskuksessa. Kukin käynti kestää noin 1–2 tuntia. Tutkimuslääke ja käynnit ovat ilmaisia, ja tutkittaville korvataan tutkimukseen liittyvistä käynneistä mahdollisesti aiheutuvat matkakulut. Tutkijalääkäri alueellanne on psykiatrian dosentti Martti Heikkinen ja psykiatrian erikoislääkäri Ilkka Larmo, ARTES Psykiatrinen Palvelukeskus Oy, Mikonkatu 8, Helsinki. Jos haluatte lisätietoja, pyydämme ottamaan yhteyttä puhelimitse 050 5933 451 ma 29.10. klo 16.30–18.30, ti 30.10. klo 16–18, ke 31.10. klo 16–18 tai lähettämään s-postiviestin seuraavaan osoitteeseen: martti.heikkinen@welho.com. Tutkimuksesta vastaava henkilö Suomessa on dosentti Ulla Lepola Savon Psykiatripalvelu Oy:stä.

Suurimpia Atlantilla. Hirmumyrsky Sandy lähestyi New Yorkia.

Lähestyvä hirmumyrsky Sandy johti sunnuntaina mittaviin varotoimiin Yhdysvaltojen itärannikolla. New Yorkissa pormestari Michael Bloomberg määräsi 375 000 ihmistä evakkoon hurrikaanin uhkaamilta alueilta. – Tämä on vakava ja vaarallinen myrsky, Bloomberg painotti. Pormestari ilmoitti, että myös kaupungin metro-, juna- ja bussiliikenne pysäytetään sunnuntai-iltana. Viranomaiset pelkäävät, että myrskyn edellään ajamat vesimassat valuvat metrotunneleihin. Myrskyn varalta New Yorkin ja itärannikon lentokentät peruivat satoja lentoja. Sandy tuntui Marylandin osavaltion rannikolla jo sunnuntaina, kun ensimmäiset rankkasateet ja tuulenpuuskat ruoskivat rannikkoa. Sateiden ennustetaan Britannia

Glitter pidätettiin Savile-tutkinnassa

Britannian poliisi pidätti sunnuntaina ex-poptähti Gary Glitterin liittyen laajaan seksuaalirikostutkintaan, joka koskee edesmennyttä tv-juontajaa Jimmy Savilea. Sanomalehti Sunday Telegraphin mukaan poliisi kertoi syyksi epäilyt seksuaalirikoksista, mutta tarkempaa tietoa ei annettu. Savilen epäillään syyllistyneen jopa 300 lapsen hyväksikäyttöön. Tutkinnan yhteydessä on ilmennyt epäilyksiä, että Savile olisi ollut mukana pedofiiliringissä, jonka jäseniä olisi yhä elossa. Julkisuudessa on levinnyt myös väite, jonka mukaan Glitter olisi käyttänyt hyväkseen 13-vuotiasta tyttöä 1970-luvulla pukuhuoneessaan yleisradioyhtiö BBC:n tiloissa. STT

ulottuvan lähes koko itärannikon alueelle, sillä Sandy on varsinainen jättiläinen: meteorologien mukaan se on kooltaan suurimpia Atlantilla koskaan riehuneita myrskyjä. Hitaasti liikkuvan jättimyrskyn pelätään riehuvan itärannikon suurten kaupunkien yllä useita päiviä. Säätieteilijät painottavat, ettei ihmisten kannata tuijottaa ainoastaan Sandyn voimakkuusluokitusta tai sitä, mihin myrsky varsinaisesti iskee, sillä sen vaikutus ulottuu laajalle alueelle. Lisäksi on mahdollista, että Sandy ja lähestymässä oleva toinen myrskyrintama

yhdistyvät. Silloin voisi muodostua historiallinen supermyrsky, joka voisi tuoda mukanaan myös metrikaupalla lunta joillekin alueille. Itärannikon asukkaat ottivat varoitukset tosissaan, ja jo lauantaina kaupoista rohmuttiin pullovettä, leipää ja keittotölkkejä. Huoltoasemilla bensajonot venyivät ja varsin vilkasta oli myös kauppojen oluthyllyillä.

– Saimme juuri uuden kuorman kaasupulloja, selitti marylandilaisen lähikaupan myyjä ja viittasi kaasugrillejään varten vaihtopulloja jonottaviin ihmisiin. Sisällä kaupassa vesihyllyjen lisäksi tyhjinä olivat patterihyllyt. Marylandiin ja pääkaupunki Washingtoniin on ennustettu kovien tuulten lisäksi pahimpia rankkasateita satoihin vuosiin. Lähellä rannikkoa asuvia on varoitettu tulvista. Sandyn vaikutusalueella asuu kaikkiaan 50 miljoonaa ihmistä. Kansalliskaarti on valmiudessa tuhojen varalta. STT

maanjäristys. Havaijilla ravintolat, baarit ja elokuvateatterit evakuoitiin ja tiet täyttyivät autoilijoista, jotka pyrkivät kauemmaksi rannasta. Tutkijat

olivat varoittaneet, että saarille saattaa iskeä jopa liki kaksimetrinen tsunami. Lopulta suurin mitattu aalto oli Mauilla 80 senttimetrin korkuinen. STT-AFP-REUTERS

Ennakkovaroitus

”Tämä on vakava ja vaarallinen myrsky.” Michael Bloomberg

Yli 100 000 pakeni tsunamia Havaijilla Tsunamivaroitus ajoi yli 100 000 ihmistä pakosalle Havaijilla myöhään lauantaina. Tsunamivaroituksen aiheutti Kanadan länsirannikolle iskenyt voimakas

Ukrainan valtapuolue voittamassa vaalit

Ukrainassa presidentti Viktor Janukovitshin Alueiden puolue on voittamassa sunnuntaina pidetyt parlamenttivaalit. Puolue oli saamassa ovensuukyselyjen mukaan 28,1– 30,5 prosenttia äänistä. Oppositiossa olevan expääministeri Julia Tymoshenkon liittouma oli saamassa 23,9–24,7 prosenttia ja ammattinyrkkeilijä Vitali Klitshkon Nyrkinisku-puolue puolestaan 14,7–15,1 prosenttia äänistä. Äänimäärät on laskettu puoluelistoille annetuista äänistä. Listavaalissa jaetaan puolet parlamentin 450 paikasta. Loppujen 225 paikan äänimääristä ei ollut sunnuntai-iltana vielä tietoa. Alueiden puolueen valtaasema voi kuitenkin horjua, jos oppositioryhmät saavat

VIKTOR DRACHEV/AFP

Pariskunta äänesti Prybirsin kylässä.

sovittua yhteistyöstä. Puolueet ovat jo neuvotelleet asiasta, mutta toistaiseksi sopua ei ole syntynyt. Euroopassa vaaleja on pidetty testinä Ukrainan demokratialle, sillä Tymoshenkon

vankeustuomiota on pidetty poliittisena. Vaaleja seuraamassa on liki 4 000 ulkomaista tarkkailijaa. Virallisia tuloksia ja tarkkailijoiden selontekoa odotetaan maanantaina. STT-AFP-REUTERS


Muodosta oma näkemyksesi tästä elämästä. Kokeile Hesaria joka päivä kotiin kannettuna ja verkossa 24 €/kk (norm. 39,50 €). HS.fi/tutustu


2

URHEILU

URHEILU

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 29. lokakuu 2012

10

Räikkönen jäämässä mestaruustaistosta PUNIT PARANJPE / AFP

Intian GP. Jäämies sijoittui seitsemänneksi ja on sarjassa 75 pistettä johtavaa Sebastien Vetteliä perässä.

Ei harmita

”Ei se mitään, kun emme vauhdillisesti olleet siellä missä olisi pitänyt olla.” Kimi Räikkönen MM-tilanteesta

Jalkapallo

Leverkusen voitti Bayernin Bayern Münchenin ennätyksellinen voittoputki jalkapallon Saksan Bundesliigassa päättyi sunnuntai-iltana. Sami Hyypiän (kuvassa) valmentama Bayer Leverkusen haki Münchenistä 2–1-vierasvoiton ja aiheutti baijerilaisjätille kauden ensimmäisen tappion. Bayern oli voittanut kauden ensimmäiset kahdeksan otteluaan, mikä on Bundesliigan ennätys. Leverkusenin vei johtoon ennen taukoa Stefan Kiessling. Mario Mandzukic puski tasoituksen 78. minuutilla, mutta ratkaisu nähtiin kymmenen minuuttia myöhemmin. Bayern-pakki Jerome Boateng sai päänsä väliin Leverkusenin hyökätessä, mutta pallo lensikin omaan maaliin ohi maalivahti Manuel Neuerin. STT-AFP

Taistelu formula ykkösten maailmanmestaruudesta tiivistyi Sebastian Vettelin ja Fernando Alonson show’ksi, kun Kimi Räikkösen ote mestaruuskamppailuun kirposi Intian gp:n seitsemännellä sijalla. – Ei se mitään, kun emme vauhdillisesti olleet siellä missä olisi pitänyt olla. Jossakin kohtaa tämä tilanne olisi kuitenkin tullut eteen, Räikkönen summasi MM-tilannetta. Vettelistä tuli Buddhin radalla ensimmäinen F1-kuljettaja sitten Ayrton Sennan ja kauden 1989, joka on johtanut kolmea perättäistä kilpailua lähdöstä maaliin. Kauden viidennellä voitollaan Red Bull -tallin saksalaistähti kasvatti MM-johtonsa 13 pisteeseen. Toisena on Alonso, joka Intian gp:ssä nosti Ferrarinsa sisukkaalla taistelulla viidennestä lähtöruudusta toiseksi. – Ehkä minulla nyt sitten on yksi käsi kiinni mestaruuspytystä, mutta toisaalta kyl-

Sebastien Vettel suihkutti kuohujuomaa kisatyttöjä kohti.

lä Fernandollakin on käsi pytyssä kiinni, Vettel arvioi MMtaistelua. – Hävittiin pisteitä, mutta tiedettiin odottaa sitä tässä viikonvaihteessa, koska nopeutta ei ollut tarpeeksi. Saatiin kuitenkin minimoitua pistemenestys, Alonso tuumi. Formula ykkösten gp-sarjasta ovat ajamatta Abu Dha-

bin, Yhdysvaltain ja Brasilian kilpailut. Jaossa on 75 pistettä ja sarjassa kolmantena oleva Räikkönen on Vettelistä 67 pisteen päässä. Räikkösen toiveissa oli koettaa kuroa eroa kärkeen kiinni Buddhin radalla, mutta toisin kävi. Hän ajoi pääosan matkaa seitsemäntenä, kun auton nopeus suorilla ei riittä-

Eaves loukkaantui taas

Jokerit koki kovia jääkiekon European Trophyn ottelussa Färjestadia vastaan. Färjestad voitti länsilohkon päätöspelissä helsinkiläisvieraansa 4–1 ja pudotti Jokerit eurokisan lopputurnauksesta. Lisäksi sairauslomalta hiljattain palannut Jokerien hyökkääjä Ben Eaves loukkaantui taas, kun Färjestadin norjalaispuolustaja Ole-Kristian Tollefsen taklasi amerikkalaista avauserän lopulla rajusti. Eaves oli vastaanottamassa syöttöä keskialueen ylityksessä, kun Tollefsenin kova taklaus yllätti hänet. Eaves

PEKKA SAKKI/LEHTIKUVA

Ben Eaves.

retkahti päähän kohdistuneen taklauksen jälkeen jäähän ja oli liikkumatta monta minuuttia. Erä keskeytet-

tiin ja Eaves vietiin paareilla jäältä ja ambulanssilla sairaalaan. Eaves oli tajuissaan ja pystyi liikuttamaan jalkojaan. Hänet vietiin tilanteen jälkeen sairaalaan tutkimuksiin, jossa paljastui, että kyseessä ei ole pää- eikä niskanseudun vamma. Eaves on sivussa peleissä toistaiseksi ylävartalovamman vuoksi. Jokerien päävalmentaja Tomi Lämsä ei syytellyt Tollefsenia tilanteen jälkeen. – Se oli peliin kuuluva tilanne ja puhdas taklaus, Lämsä sanoi. STT

nyt ohituksiin, osin lauantaina tehdyn säätövirheen takia. – Eilinen teki tästä päivästä vielä turhauttavamman, koska meillä oli hyvä auto, jolla olisi voinut taistella palkintopallisijasta, mutta nyt ei päässyt suoralla ohi millään. Kierrosajoissa auto oli ok, mutta kun ei pääse ohi, niin ei pääse. Koko homma kaatui eiliseen, Alppihiihto

Sandell kaukana kärjestä Söldenissä

Marcus Sandellin urakka alppihiihdon maailmancupkauden avauksessa Söldenin suurpujottelussa jäi yhteen laskuun. Eroa kärkeen tuli avauskierroksella yhden isomman virheen säestämänä 4,59 sekuntia ja loppusijoitukseksi jäi 54. – Oli vaikea tehdä töitä niin paljon kuin olisi pitänyt. Näillä uusilla suksilla pitäisi saada kaikki paine sukseen, että saa linjan pidettyä. Siinä minulla oli vaikeuksia, Sandell totesi. Kilpailun voittoon laski Yhdysvaltain Ted Ligety. STT

Räikkönen harmitteli. Vettel ajoi kärjessä ilman suuria ongelmia. Talli komensi Alonson kiristämään vauhtia viimeisillä kierroksilla, kun Vettelin auton alta alkoi tulla epätavallisen runsas kipinävirta. Se ei kuitenkaan näkynyt saksalaisen vauhdissa. – Ongelma täytyy analysoida, mutta ei se haitannut tai hidastanut, Vettel tuumi. Vettelin tallitoveri Mark Webber oli pitkään kiinni toisessa sijassa, mutta hyytyi kolmanneksi, kun ajokin Kersjärjestelmä petti. Kaikki kärkikuljettajat ajoivat kisan yhdellä varikkopysähdyksellä. Neljänneksi ajaneelle McLarenin Lewis Hamiltonille vaihdettiin reilun kolmen sekunnin varikkovisiitillä renkaiden lisäksi uusi ratti. Heikki Kovalaisen hyvin alkaneen kilpailun pilasi Kers-vika. Hän sijoittui 18:nneksi. STT Tennis

Federer taipui kotiyleisön edessä

Roger Federer joutui pettymään kotiyleisönsä edessä Baselissa, kun Juan Martin del Potro porhalsi ATP-turnausvoittoon. Argentiinalainen del Potro nakutti voiton jännittävässä finaalissa lukemin 6–4, 6–7 (5– 7), 7–6 (7–3). ATP-turnausvoitto oli del Potron toinen viikon sisään. Del Potro ja Federer kohtasivat viimeksi Lontoon olympialaisten kuuluisassa välierässä, jonka Federer lopulta vei päihitettyään argentiinalaisen ennätyspitkässä päätöserässä 19–17. STT-REUTERS

Joka tie on nyt Vitos-tie. Tampere Rauma

Lahti

Kouvola

Salo Turku

Imatra Lappeenranta Hamina

Helsinki

Kotka

Hanko

Uudesta verkkokaupastamme pikavuoroliput alkaen 5 €, lyhyillä reiteillä jopa 3 €. Avajaistarjoukset voimassa 5.11.2012 saakka, matkustusaika 5.–25.11.2012. Ennakkoliput jopa 50 % alennuksella. Mitä aiemmin ostat, sitä enemmän säästät.

OJENNA KÄTESI. • Espoon keskus, tiistai 30.10. klo 14–19, Kauppakeskus Entresse/ kirjasto, Siltakatu 11 • Espoon veripalvelutoimisto, kauppakeskus Iso Omena, Länsiväylätoimisto, Piispansilta 9, 2. krs, ma–pe 11–18 • Sanomatalon veripalvelutoimisto, Töölönlahdenkatu 2, 2. krs, ma–pe 8–19 • Kivihaan veripalvelutoimisto, Kivihaantie 7, ma–to 11–18, pe 9–16. Plasmanluovutus ajanvarauksella ma–to 8–17, pe 8–16.

1 h + 500 ml = Elämä. Verenluovutus on helppo ja konkreettinen tapa tehdä jotain hyvää. • Ota virallinen henkilötodistus mukaan. Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801. • Liikkuvan veripalvelun kalenteri ja ajanvaraus veripalvelutoimistoihin www.veripalvelu.fi • www.sovinkoluovuttajaksi.fi


URHEILU

11

ADRIAN DENNIS/AFP

Moottoriurheilu

Kallio ja Ajo keskeyttivät Australiassa

Manchester Unitedin Rio Ferdinand (vas.) taisteli pallosta Fernando Torresin kanssa.

Valioliiga. ManU:lle dramaattinen voitto Chelsean ja Manchester Unitedin viihdyttävän ja dramaattisen jalkapallon Englannin valioliigan kärkiottelun jälkeen eniten puhutti erotuomari Mark Clattenburgin työskentely. Chelsean komea nousu tyrehtyi kahteen ulosajoon tunnin pelin jälkeen, ja ManU vei 3–2-vierasvoiton kyseenalaisella maalilla. Sarjajohtaja Chelsea toipui ManU:n salama-alusta ja nousi kahden maalin takamatkalta 2–2-tilanteeseen. Väännön

käännekohta oli kuitenkin Branislav Ivanovicin ja Fernando Torresin ulosajo tunnin pelin jälkeen. Yhdeksänmiehinen lontoolaisryhmä ei kestänyt tasatilanteessa pitkään ja Javier Hernandezin 75. minuutin maali toi ManU:lle kullanarvoisen voiton. Täysi pistepotti nosti ManU:n tasoihin Manchester Cityn kanssa ja vain pisteen päähän Chelseasta. Tappio oli Chelsealle kauden ensimmäinen. STT-REUTERS

Golf. Blomqvist-Kakko 23. sijalla Kiinassa Minea Blomqvist-Kakko sijoittui jaetulle 23. tilalle Suzhoussa Kiinassa sunnuntaina päättyneessä golfin Euroopankiertueen kisassa. BlomqvistKakko päätyi 54 reiän jälkeen par-lukemaan 216 lyöntiä.

Suomalaisen peliesitystä sävytti kuitenkin epävarmuus avauslyönneissä. Espanjalainen Carlota Ciganda voitti kisan ylivoimaisesti. Hän käytti 54 reikään 199 lyöntiä. STT

Espanjalaiset Jorge Lorenzo ja Marc Marquez varmistivat maailmanmestaruudet ratamoottoripyörien Australian gp:ssä sunnuntaina. Lorenzo ajoi MotoGP-luokan ja Marquez Moto2-luokan mestariksi. Mika Kallion kilpailu Moto2-luokassa ja Niklas Ajon Moto3-luokassa päättyivät keskeytykseen. MotoGP-luokassa voittoon ajoi Casey Stoner. Lorenzo oli Phillip Islandin radalla toinen, mutta se riitti varmistamaan hänelle mestaruuden. Kausi päättyy parin viikon päästä Valencian gp:ssä. Moto2-luokan voitti MMsarjassa toisena oleva Pol Espargaro. Marquez oli kolmas, mutta Mika Kallio. karkasi tavoittamattomaan 39 pisteen johtoon ennen kauden päätöskilpailua. STT Tulospörssi JALKAPALLO Englannin valioliiga Everton–Liverpool ....................... 2–2 Newcastle–West Bromwich ........ 2–1 Southampton–Tottenham ........... 1–2 Chelsea–Manchester U ................ 2–3

SINUN KAUNEUDEKSI - kutsu asiakasiltoihin NENÄLEIKKAUKSET

Nenäoperaatiot vaativat monialaisen tiimin ja erikoisosaamista eri aloilta, jotta lopputuloksesta saadaan paras mahdollinen. Plastiikkakirurgi Timo Pakkanen kertoo nenäleikkauksista. Aika: To 1.11.2012, klo 17.30 Paikka: SiluettiSpa

SILMÄLUOMILEIKKAUKSET

Nuoruus asuu silmien ympärillä. Plastiikkakirurgi Katja Puumanen kertoo ylä- ja alaluomien leikkauksista. Aika: To 15.11.2012, klo 17.30 Paikka: SiluettiSpa Tunnin pituisten luentojen jälkeen on mahdollista keskustella asiantuntijoidemme kanssa plastiikkakirurgisista toimenpiteistä. Luennoille mahtuu 45 nopeaa ilmoittautujaa. Tervetuloa!

Lisätietoja ja ilmoittautuminen osoitteessa www.siluetti.fi.

Sairaala Siluetti | SiluettiSpa

Pohjoisesplanadi 35, 6.krs. Helsinki Puh. (09) 2525 4242 www.siluetti.fi | www.siluettispa.fi


3 VIIHDE

Pelit top 5 Suomen suosituimmat pelit viikolla 42. Virallinen Figmalista on GfK:n tuottama.

1 2 3 4 5

NHL 13 FIFA 13 Skylanders Giants Dishonored Angry Birds Trilogy

Pidä huolta itsestäsi ja parisuhteestasi VÄESTÖLIITON PERHEKLINIKKA

Pariterapiaa Yksilöterapiaa Seksuaaliterapiaa Ajanvaraus: ma-pe (09) 2280 5267

suomeksi | vi talar svenska | we speak english

VIIHDE

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 29. lokakuu 2012

Mummokerhon vetäjä virkkaa ja liikuttuu

JARNO MELA/LEHTIKUVA

Lähes tuplaplatinaa. Erin Anttilan sooloura lähti liikkeelle yli odotusten.

Erin Anttila nousi maineeseen Nylon Beat -duon toisena jäsenenä. Nylon Beatin levyjä on myyty noin puoli miljoonaa kappaletta. Komeasti on alkanut myös Erinin sooloura. Debyyttialbumi on vain hitusen päässä tuplaplatinastatuksesta. Levyn myyntiluvut antavat Erinille syyn muikeaan hymyyn. – Mieletön juttu. Sehän olisi muuten mun ensimmäinen tuplaplatina, laulaja huomaa. – Tosin tuplaplatinan raja on nyt vähän toista kuin Nylon Beatin aikana, Erin huomauttaa oikeutetusti, sillä Nylon Beatin albumeista viisi olisi nykyisillä luvuilla saanut tuplaplatinaa. Erin on yllättynyt albuminsa suosiosta. Niin on moni muukin. 35-vuotiaan laulaja-lauluntekijän levy on tunnelmiltaan perin kaukana Nylon Beatin nuorten naisten rillumareista. Artistina pelkkää etunimeään käyttävä Erin vilahtelee näinä päivinä televisiossa tiuhaan tahtiin. Hän lukeutuu Nelosen Vain elämää -sarjan artistijoukkoon. Omassa teemajaksossaan Erin liikuttui useaan otteeseen. Se näytti oudolta sellaisesta, joka on nähnyt Erinin liikuttuvan ainoastaan hänen laulaessaan entisen duokaverinsa Jonna Geagean 30-vuotispäivillä. – Kyllä minä liikutun silloin jos tällöinkin. Luulin jopa vähän aikaa olevani väärällä alalla, kun en pysty heittäytymään mihinkään liikuttumatta. Onneksi laulunopettajani osasi neuvoa, että ”anna kyynelten tulla ja hengitä”. Erin on kova tekemään käsitöitä. Irlannissa lapsena asu-

∙ SAVATE ∙ SAVATE FORME

(kuntosavate) ∙ KUNTONYRKKEILY ∙ SAVATE DÉFENSE ∙ NYRKKEILYKOULU TYTÖILLE JA NAISILLE ∙ NYRKKEILYKOULU MIEHILLE ∙ BJJ ELI BRASILIALAINEN JUJUTSU ∙ SAVATE JUNIOR 10-14 v. ∙ NYRKKEILY- JA SAVATEKERHO 7-9 v. ∙ PERHE-SAVATE Edulliset hinnat. Runsaasti harjoitusvaihtoehtoja. Voit harjoitella vaikka 5 krt/viikko! Sörnäinen 1m metrosta.

www.savate.com

Iloisesti iskukuntoon!

Musta höyhen Juha Numminen ja Mauno Saari, WSOY 2012, 551 sivua.

•••• Veteraanitoimittajat pyörittelevät taitavasti kansainvälisen trillerin aineksia ahvenanmaalaisen laivanvarustamon osuessa EU:n pakolaispolitiikan ytimeen. Mukaan tarvitaan tietysti sankarikapteeni, muukalaisvastainen provokaattori, väkeviä maahanmuuttajahahmoja ja vaarojentäyteinen matka Syyrian Latakiaan. Monitahoinen rakenne halkeilee hetkittäin – johtuisiko se kahdesta kirjoittajasta? Puute on kuitenkin pienehkö, ja henkilöhahmoilla on tyydyttävästi syvyyttä kantaakseen teoksen alusta loppuun lähes yhdeltä lukemalta.

Kukkien kieli Vanessa Diffenbaugh, WSOY 2012, 359 sivua.

•••

Erin Anttila sanoo olevansa yllättynyt sooloalbuminsa suosiosta. Ei Angry Birdsille

”Kun tein albumia, virkkasin koko ajan. Virkkaaminen on mun Angry Birds, minä kun en pelaa noita pelejä.” Erin Anttila

nut laulaja muutti Nylon Beatin loppumisen jälkeen tulevan aviomiehensä Vesa Anttilan kanssa sinne vuoden ajaksi. Irlannista palattuaan Erin perusti mummokerhon, jossa nimenomaan tehdään käsitöitä. – En oikein jaksanut enää pyöriä iltaisin ravintoloissa, mutta halusin silti tavata ystäviäni. Mummokerho oli oiva ratkaisu tähän tilanteeseen. Tosin siitä taisi tulla

paremminkin syömäkerho, Erin kertoo. Käsitöitä tehdessään Erin törmää kuitenkin usein tilanteeseen, jonka hän sanoo olevan itselleen turhankin tuttu. Asiat tuppaavat jäämään kesken, mikään ei valmistu. – Jos teen vaikka lapaset tai villasukat, niistä tuleekin lapanen tai villasukka. Kun on tehnyt yhden lapasen, on tylsää tehdä toinen samanlainen. Sitä alkaa mieluummin tehdä jotakin uutta. Ushma (Ushma Olava: näyttelijä, Gimmelin ex-laulaja ja Erinin ystävä) joutuu sitten aina tekemään minun työni loppuun. Kaikesta päätellen Eriniltä ei ole odotettavissa tuplaalbumia. – No ei varmasti ole! Erin kauhistuu. ANTTI EEROLA/STT

Duosta sooloilemaan •

SOOLODEBYYTTI. Erin Anttila julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Hunningolla toukokuussa 2011. Hunningolla-albumia on myyty noin 40 000 kappaletta.

MENESTYSDUO. Muodosti Jonna Kososen (nykyisin Geagea) kanssa Nylon Beat -duon, jonka toiminta loppui vuoteen 2003. Nylon Beatin levyjä on myyty lähes puoli miljoonaa kappaletta.

VALKOKANKAALLA. Erin on ollut mukana muun muassa elokuvassa Ken tulta pyytää (bensa-aseman myyjänä) ja revyyssä Blah Blah Blah.

Pop up outlet -30-70%

Huippumerkkejä: Reima, Viking/Kamik saappaita, Didriksons, Ticket to heaven, Color Kids, Racoon, Molo, Cup cake by pure kids, Fransa, Geggamoja, Fransa, Ralph Lauren, Superga kenkiä, Hello Kitty ym.

luja iso erä! Lisäksi Hello Kitty leluja

Tervetuloa! 00, Avoinna: Ma–Pe 10.00–19.00, La 10.00–15.00

tteet i vaa nnoista s u a Välik tuista hi ne isäale alen l

gmail.com S-posti: popupoutlet10@gmail.com uksia”) (Facebook “hyviä tarjouksia”)

-20%

Toivon viesti enkeleiltä Lorna Byrne, Otava 2012, 205 sivua.

myymälä AVATTU!

Lasten merkkivaatteita

Mukaansatempaavasti alkava kirja kertoo orpotyttö Victorian kasvutarinan. Sulkeutuneella Victorialla on vaikeuksia kommunikoida toisten ihmisten kanssa, mutta eräässä kasvattiperheessä hän oppii kukkien merkitykset. Victoria alkaa pikku hiljaa avautua kukkasten kautta ja rupeaa viestimään tunteistaan antamalla ihmisille ympärillään erilaisia kukkia. Kirjassa kulkee rinnan kaksi tarinaa Victorian lapsuuden takaumat sekä nuoren aikuisen tarina. Loppua kohti tarina laimenee ja juonenkäänteet muuttuvat ennalta arvattaviksi ja epäuskottaviksi. Bonuksena kirjan lopussa suppea kukkasanakirja. MARJA-TERTTU KERÄNEN

BENOIT TESSIER/REUTERS

rajoitettu erä

Kirja-arviot

LAURA HALMINEN

••••

Runeberginkatu 46 Raitiovaunu 3T, 8 pysäkillä/Töölöntori

PERUSKURSSIT ALKAVAT KAIKENKUNTOISILLE!

12

Martin Gore (vas.), Dave Gahan ja Andy Fletcher kertoivat suunnitelmistaan viime viikolla Pariisissa.

Suomi ei listalla. DM stadionkiertueelle Pitkän linjan konemusiikkiyhtye Depeche Mode lähtee ensi keväänä maailmankiertueelle. Brittibändi tekee mittavan stadionkiertueen Euroopassa, mutta Suomessa trioa ei näillä näkymin tällä kertaa nähdä. Bändin nettisivuilla vahvistetaan, että Dave Gahan, Martin Gore ja Andy Fletcher soittavat 34 keikkaa 25 maassa Euroopassa, minkä jälkeen kiertue jatkuu Pohjois-Amerikassa. Avauskeikka on 7. tou-

kokuuta Tel Avivissa Israelissa. Kiertue pysähtyy Pietarissa Venäjällä 24. kesäkuuta ja Ruotsin Borlängessä 27. kesäkuuta, mutta tämän lähempänä Suomea bändi ei keikkakalenterin mukaan käy. DM esiintyi Helsingissä Tour of the Universe -kiertueellaan vuonna 2010 ja on esiintynyt Suomessa myös kolme kertaa aikaisemmin. 30-vuotisen uran tehnyt bändi aikoo keväällä julkaista 13. studiolevynsä. METRO

Nimensä mukaan rutkasti toivoa antava kirja vaati lukijaltaan ehdottoman avointa mieltä. Koko ikänsä enkeleitä nähnyt Byrne kertoo erilaisista enkeleistä ja niiden erilaisista tehtävistä maan päällä. Kuinka enkelit ovat juuri meitä varten, jokaiseen hätään ja ahdinkoon löytyy juuri oikea enkeli, kunhan vain sinä pyydät apua. Byrne kirjoittaa hyvin positiiviseen ja rohkaisevaan sävyyn sekä valaa uskoa tulevaisuuteen. Asiaa on paljon ja jääkin tuntuma, että kirja täytyy lukea useampaan kertaan, jotta viestistä saa mahdollisimman paljon irti. MARJA-TERTTU KERÄNEN


LUKIJAT

•Jumbon Prismassa ukot tekee niin, että ennen kahvioon menoa ottavat kassojen läheltä iltapäivälehden mukaansa, lukevat sen kahviossa ja palauttavat sen jälkeen lehtitelineeseen. SEURATKAA, JOS KIINNOSTAA

•Pääsky. Olipa tyhmä tuo sinun vastine. Ja ihan asian vierestä. NIMETÖN

•Mietin tosissani, kuinka olla ärsyyntymättä, kun koko bussimatkan nuori nainen puhuu venäjäksi kännykkäänsä. Muu väkihän istuu luonnollisesti pukahtamatta ja asiaankuuluvan vakavina. NIMETÖN •Yle hei, äly hoi! Pyöritätte alle vuosi sitten esitettyä sarjaa uusintana (Tohtorit), Viidakkoperhe menee ainakin toista rundia ja Sydämen asialla vissiin jo kolmatta. Eikö filmiarkistonhoitaja todellakaan muita löydä, vai onko nää niitä ”toiveuusintoja”? Ja vielä pitäs veroa maksaa! Hah! UUSINTA UUTTA •Urmas: Tallinassa on joukkoliikenne kaikille ilmainen, eli kokonaan verovaroin. Ei olisi hyvä ratkaisu hesassa. TIEDOKSI VAAN. •YLE:lle miksi pilata hyvä ohjelma ’hienostelua’ alun&lopun ’naukumaijalla’ KUUNTELIJA •JC: Mistä sinä tiedät mitä hengellisiä kokemuksia muilla on tai ei ole ollut? Hengelliset kokemukset sävyttyvät ihmisen omasta maailmankatsomuksesta. Buddhalaiset eivät saa kristillisiä kokemuksia. Olenpa kuullut ateistien saaneen ateistisia hengellisiä kokemuksia. Sivustakatsoja-aivotutkija nämä selvittää, sillä aihe ei ole ”onko kokemus” vaan mitä sen takana on. Silminnäkijä voi valehdella tai erehtyä. NIMETÖN •Eivätkö nykyajan puhelinhäirikkökaupustelijat usko sanaa ei? Itse sain tuntemattomasta numerosta 3-4 kertaa kuukaudessa puhelun jossa nuori nainen tyrkytti luontaistuotevoiteitaan ”osta punajuurialoevera tuote saat yllätyslahjan kaupan päälle”. Sanoin ei vaan ei tehonnut vasta kun suljin kännykän 15 minuutiksi. Ihmiset älkää osallistuko netin kilpailuihin saatte vain ikuisen riesan voittamatta yhtikäs mitään. NAINEN 25 •Maanantaina 15.10.2012 08.58 Keravalta lähteneeseen junaan jäi musta olkalaukku, jos löysit sen, ota yhteyttä! Löytäjälle luvassa palkkio, tiedot saa varmasti lehden toimituksesta. LAUKKU HUKASSA •SDPn kuseniina-richardson, mitä pahaa yksityistämisessä on? Sieltä hoitoa on saatava,

kun terveyskeskuksissa ei ole lääkäreitä, tietoa, taitoa ja aikoja. 10 •Pitää pyrkiä olemaan aina normaali, mutta on epänormaalia, jos ei koskaan uskalla olla epänormaali. Samaten, jos koskaan ei uskalla olla normaali, on epänormaalia. SUSI •Väkisin naurettava: Kuinka ison otoksen olet ottanut haastateltavaksesi jotta voit sanoa: ei siitä kukaan pidä. En minä ainakaan ole vastannut kyseiseen kysymykseen. Itse kylläkin pidän Uutisvuodosta ja sanoisin, että suomalaisten pitäisi oppia brittien tapaan käsittelemään omiin poliitikkoihinsa ja kansalaisiinsa kohdistuvaa huumoria. TARKKAILIJA

•Tyhjästä on paha: nyhjäise nyt niitä aivojas ensteks et missähän vois olla ilmaseks netin käyttöä tarjolla? Jos et hiffaa ni säästä 5 euroa kuussa ja osta 50:llä käytetty kone. Niin me muutkin köyhimöt. KIRJASTO RULES

•Prof. Aaltoyliopistosta on todella oikeassa ydinvoimalan rakentamisen suhteen. Tämä häkämies on vailla selkeää näkemystä asiassa vai onko maksettu järjettömyydestä. NIMETÖN •Miksi Tähtitiedekeskuksen avajaisissa mikään ei ollut ilmaista eikä mitään muutakaan ollut tarjolla? Ei kovin innostava alku paikalle. TT •On tämä uskomatonta touhua Suomessa. Karkotetut rikolliset saavat oleskeluluvan Suomesta jos karkotettua ei kukaan muu huoli. Päättäjät aivot käyttöön. Suomi tuhon partaalla. HALOO •Viisaan Samuelin sana sopii taas niin kansoille kuin yksilöillekin, kaiken tämän vaikeuden keskellä. Lue 1. Samuelin kirjan 7.luku, jakeet 3 ja 4. UHO EI AUTA •Kun lapseni olivat pieniä ja olin äitiyslomalla naapurin kateelliset naiset haukkuivat kuinka olen siivellä eläjä. Nyt nämä ihmiset ovat jääneet varhaiseläkkeelle jo 10v sitten ja minä olen edelleen työelämässä vielä pitkään. Nyt mäkättävät etteivät olisi niin hulluja, että jatkaisivat töissä kun ei ole pakko. Joillakin vain on äkkiväärä luonne, eikä sellaisille voi olla mieliksi. Kateus on kamala asia. NIMETÖN

taan. Kokemuksesta voin sanoa, ettei yritys tule onnistumaan, ellei työmäärää vähennetä. VÄSYNYT OPETTAMAANKIN JO

•Mitä katselen mielelläni RistoMatti Ratian esiintymistä. On ilo katsella ihmistä, joka ilmentää sisäistä iloa ja elämänriemua koko olemuksellaan, sen sijaan, että näyttelee itseään. 10-paria on myös ilo katsella, heidän mukaansa olisi mukava mennä itsekin parketille. Todella mukaansatempaavia ihmisiä. Tanssi ei saa näyttää velvollisuudelta. TANSSIN RIEMUA •AB SOLUTISTI, Eräs rattiin juovuksissa mennyt sanoi tuntevansa paremmaksi ajajaksi kuin selvinpäin. Miten hämääkään kunnes onnettomuus tapahtuu. RAITIS •Työpaikalla pomo ja alainen eivät saa olla suhteessa. JOKU JÄRJESTYS?

•EU on tienhaarassa. Kun suuria päätöksiä ei saada aikaan, tehdään pieniä kompromisseja, jotka eivät ole kenenkään mieleen. Näin voidaan kuitenkin turvata, että Saksa ja Ranska eivät ajaudu vastakohtaisuuksiin, joka on ollut usein Euroopan sotien syy. Saavutus sekin. VINSKI •Nobina! mikä on linja 51 oikea ajoreitti Kauniaisissa? Ajaa miten sattuu. JEHU1234 •Tomppa: Tunnevammaiset pahimpia raukkoja normiälykkäiden sarjassa. Pysytään pystyssä liukkailla. MASOKISSA •Teemu: Kyllähän sitä voi asunnottomien yönä luvata vaikka kuun taivaalta eri asia pidetäänkö lupauksia. KOVALLA RAHALLA AI-

ALKUTALVEN EDUT

AAMUTARJOUKSIA ark. klo 8-13

oppilastyö & Junior Stylistit

HIUSTEN LEIKKAUS alk. VÄRI + LEIKKAUS alk.

14,50,-

Täydellinen jalka- ja kasvohoito (2,5 h)

115€ (148

Kiinteyttävä ultraäänihoito kasvoille

75€ (85

€)

Ihon syväpuhdistus ultraäänellä

59€ (67

€)

Jalkahoito

65€

€)

Löydät vaihtuvat tarj. Facebookista

Tervetuloa! Salomonkatu 10, Hki. P. 323 7870 www.kauneussalonkirose.fi

great cut academy

hiusmuotoilukoulu parhaasta päästä

Kalevankatu 30 Puh. (09) 694 71 42 koulutuscenter.com

Tehokas perinteinen ihonpuhdistus nyt

51€

sis. kuorinta, höyrytys, mekaaninen puhdistus, naamio, kulmien muotoilu ja hoitovoide. norm. 64 €

Kauneushoitola

Profile

Pohjoinen rautatiekatu 17 puh. 09 7015397 www.khprofile.fi

Klassikko Lokkivalaisin

TEKSTIVIESTIT

13

NA SATUMAATA

•Kyllä täytyy sanoa ettei voi kauhalla vaatia, kun on lusikalla annettu! Kurkimäen bussi pysäkkien hajotettuja laseja katsellessa! SR

Yli 4000 muutakin valaisinta

WWW.LAATUVALAISIN.FI

Ristikon ratkaisu

09-7262 266 09-1461 460 Ilmainen hammastarkastus

Hammaslääkärikeskus

Eurohammas Hämeentie 60 ma-pe 8-20 www.eurohammas.fi

saat ystävällistä ja asiantuntevaa hammaslääkäripalvelua Hammaslääkärimme Mikko Larjomaa

ErikoishintammE: Hinta Omavast. Kelapal. Hammaskiven ja värjäytymien poisto, fluoraus, puhdistus ...... 59 € 32,60 26,40 Hampaanvärinen paikkaus ..... 59 € 38,60 20,40 Kivuton hampaan poisto ......... 49 € 27,00 22,00 Hammasvalkaisu yksilöllisellä menetelmällä alk. 150 €

•Hoito- ja siivousalalla työntekijät katoavat työn raskauden, kiireen ja jatkuvan henkilöstöpulan vuoksi. Nyt palkataan ulkomaalaisia ja kuvitellaan ongelmien poistuvan. Hieman minua hymyilyttää. Ilman, että haluan vähätellä ketään, tiedän miten he suhtautuvat pieneen palkkaan, työmäärään ja työtahtiin. Tiedän myös miten he ratkaisevat nämä ongelmat ajan mit-

Muut palvelut: Keinojuurihammas • Kirurgia • Hammaskoru Bussit, ratikat, metro vieressä. Katutasossa, helppo pyörätuolille.

KH-KIINTEISTÖPALVELUT OY hakee vakinaisiin työsuhteisiin ajokortillisia henkilöitä.

KONEAJOTAITOINEN HUOLTOMIES ULKOALUEMIES

vastaamaan kiinteistöjen ulkoalueiden kunnossapidosta.

Erikseen töihin kutsuttavia KÄSILUMITYÖNTEKIJÖITÄ yö- ja viikonlopputöihin.

Täytä lomake osoitteessa www.kh-kiinteistopalvelut.fi tai lähetä hakemus osoitteeseen rekry@kh-kiinteistopalvelut.fi

Ruohonjuuri palvelee Sinua myös Hakaniemessä!

t a k U U t Y Ö

hammastEknikko

24 h

ErikoishammastEknikon hinnat

Proteesit kuin omat hampaat. Parhailla materiaaleilla ja ammattitaidolla.

Proteesi valmis 12 tunnissa tÄssÄ kUUssa:

YLÄ- tai ALALEUAN KOKOPROTEESI 270 € ylä- tai alaleuan kokoproteesin pohjaus 79 € ylä- tai alaleuan osaproteesi (muovi) alk. 390 € ylä- tai alaleuan osaproteesipohjaus 139 € Korjaukset odottaessa alk. 55 € Myös koti-, sairaala- ja Proteesien ilmainen tarkistus. vanhainkotikäynnit

“Syö itsesi iloiseksi!”

Raakasuklaa on rakkausruokaa, joka saa silmät kiilumaan ja posketkin punaisiksi. Raakasuklaan valmistaminen on syyskauden puhdikkainta puuhaa. Ruohonjuuresta saat raakasuklaan tekopaketin, jossa on kaikki tarvittava mukana, suklaamuotteja myöten! Lisää vain seikkailumieli.

VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki

Tällä kupongilla 29.-31.10.2012

CocoVi: Raakasuklaan

tekopaketti

22,/ kpl (24,90)


HUPIKLUBI

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 29. lokakuu 2012

Helmiä sioille Stephan Pastis

14

10 kysymystä 1. Kuka liikemies rakennutti Naantalin Kultarannan graniittilinnan? 2. Minkä maan ulkoministeri on Urmas Paet? 3. Kuka sävelsi oopperan Don Giovanni? 4. Kenen kuninkaallisen kihlattu on Chris O’Neill? 5. Mikä on ammatiltaan Asterix-sarjakuvien Amaryllix? 6. Minkä ikäinen astronautti John Glenn oli kiertäessään maapallon avaruudessa vuonna 1998? 7. Missä kaupungissa sijaitsee Punaisen Ristin kansainvälisen komitean päämaja? 8. Mitä henkiolentoa kutsutaan myös vanhaksi vihtahousuksi? 9. Mikä on Turkin rahayksikkö? 10. Missä Ruotsin kunnassa sijaitsee uusi yli 50 000 katsojaa vetävä Friends Arena?

Sudoku Tuplat Glenn McCoy

★✩✩✩✩

JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi

Viime maanantain ratkaisukoodi oli 87. 25 euroa voitti Toni Lyttinen.

Mobiiliohjeet

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen •

Ristikko

Ratkaisu sivulla 13

Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.omakaupunki.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Lukijan kuvat. Ota kamerakännykälläsi kuva tai video. Lisää tekstiin kuvan tarina (max 500 merkkiä) ja oma nimesi. Lähetä multimediaviestinä numeroon 17181. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma Kaupunkilehdille kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma Kaupunkilehdille*. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymillä. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Palkinto: Maksamme lehdessä julkaistuista kuvista vähintään kaksi leffalippua tai enintään 1 000 euron palkkion. Sanoma Kaupunkilehtien kustantamissa lehdissä julkaistuista kuvista maksetaan palkkio vain kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä noin viikon kuluessa. *Koskee myös sähköpostilla lähetettyjä tai omakaupunki.fi- ja metrolive.fi-palveluun ladattuja kuvia. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 × 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.

Vastaukset kysymyksiin 1. Alfred Kordelin, 2. Viron, 3. Wolfgang Amadeus Mozart, 4. Prinsessa Madeleinen, 5. Kalakauppias, 6. 77-vuotias, 7. Genevessä, 8. Paholaista, 9. Turkin liira, 10. Solnassa.

Julkaisija: Sanoma Kaupunkilehdet, Postiosoite: PL 300, 01621 Vantaa, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@sanoma.fi, Vt. päätoimittaja: Ismo Uusitupa, Päivystävät uutispäälliköt: (09) 122 4362 Ari Hämäläinen, Pekka Joutlahti ja Ville Soininen, Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Jakelupäällikkö: Patrick Helander, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metrolive.fi ja www.omakaupunki.fi.


TV TV1

22.50: Kotikatsomo: Laina-aika 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle News. 11.10 Puoli seitsemän. 11.40-12.20 Ykkösaamu. 12.30 Tohtorit (7). 13.00 Kun on tunteet (S). 14.10 Uutisvuosi. 14.25 Kun taivas putoaa. 14.55 Pisara. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.55 Parittomat. 16.25 Kuningaskuluttaja. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).

18.00 Yle Uutiset. 18.30 Uutisvuoto. Vieraina ovat stand-up koomikot Anni Hautala ja Teemu Vesterinen. 19.00 Prisma: Hengissä kolarista. Kuinka eri alojen tutkijat pyrkivät vähentämään vakavien kolarien määrää? Miten autojen valmistajat hyödyntävät huippumodernia törmäysnukkea? 19.50 Kansankodin kuokkavieraat: Muistatko. Onni. Osittain mv. 20.00 MOT: Kauppamiehet isänmaan asialla. Puolustusvoimat on viime vuosina ulkoistanut keskeisiä tomintojaan. Yksityistäminen on synnyttänyt Suomeen muutamia miljonäärejä. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 A-studio. 21.45 Dokumenttiprojekti: Paluu Bagdadiin. Toimittaja Leena Reikko ystävystyi sissipäällikkö Jalal Talabanin kanssa 20 vuotta sitten. Hän palaa tapaamaan vanhaa ystäväänsä, joka on nyt Irakin presidentti. 22.45 Yle Uutiset. 22.50 Kotikatsomo: Laina-aika (7). Kassa-apulainen Noora joutuu mukaan outoon leikkiin, kun samanniminen mallityttö alkaa tunkeutua hänen elämään. N: Anna Vihanto, Anna-Elina Lyytikäinen. O: Timo Humaloja. 23.50 YleLeaks. 00.05-00.20 Oddasat.

TV2

MTV3

20.00: Uusi päivä 11.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 12.00 Viidakkoperhe (7). 12.47 Pat & Stan. 12.55 HulaHula. 13.50 Yle Uutiset Uusimaa. 13.55 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 14.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 14.05 Yle Uutiset Häme. 14.10 Yle Uutiset KeskiSuomi. 14.15 Yle Uutiset Itä-Suomi. 14.20 Yle Uutiset Pohjanmaa. 14.25 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 14.30 Uusi päivä (S). 15.00 Uusi päivä (S). 15.30 Uusi päivä (S). 16.00 Erätulilla. 16.30 Galaxi: Bofori (7). 17.00 Pikku Kakkonen.

18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 Taitoluistelun GP-kilpailut. Loppunäytös. 19.00 Yle Uutiset. 19.10 Yle Uutiset alueeltasi. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 19.30 Paluumuuttajat. Loppuja ja uusia alkuja. Valta vaihtuu sukupolvelta toiselle, uusi koti odottaa ja uudet suunnitelmat kypsyvät. 20.00 Uusi päivä (S). Osa 217: ”Sanat liikaa ois”. Minna ja Asko viettävät hääpäivää. 20.30 Miranda (7). Lähdön hetkellä. Miranda pohtii kaiken kuolevaisuutta ja intoutuu ajattelemaan omia hautajaisiaan. 21.00 Tuhkimotarinoita. Persoonallisesti pukeutuva keskiaikaharrastaja Eveliina haluaisi jättää sinkkuelämän ja löytää sen oikean. 21.50 Yle Uutiset. 22.05 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Osa 5/8. Nuori mopoilija menehtyi liikenneonnettomuudessa Joutsassa. 22.35 Misfits (16). Alisha aikoo ottaa selvää kuka naamiomies on. 23.25-00.05 Haven (12). Tervetuloa Haveniin. Stephen Kingin romaaniin perustuvan sarjan avausjaksossa FBI:n agentti Audrey Parker lähtee etsimään Havenin pikkukaupunkiin paennutta vankia. 1/26.

Yle Fem 11.00 Landet runt. 11.45 Babel. 12.45 Sportspegeln. 13.15 Vem vet mest? 13.45 Agenda. 14.30-15.30 Allt för Sverige. 15.55 5 minuuttia. 16.00 Mikä meitä lihottaa? 16.30 Pixel. 17.00 Miksi näin? 17.25 Arkistosta revittyä: Tupakka. 17.55 TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Saattepa nähdä. 18.30 Luontoretkellä: Muuttuva maisema. 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 TV-nytt. 20.00 Kaverien kesken. 21.00 Suunvuoro. 21.30 Antiikkimakasiini. 21.58 TV-nytt. 22.00 Arne Dahl: Verikyynel (16). 23.30 En bok, en författare: Brev från barnens O. 00.00 Historien om dammsugaren. 00.10 Underverk i världen. 00.15 Aktuellt. 00.55 Kulturnyheter. 01.00 ABC. 01.10 Nyhetssammanfattning. 01.15 Kulturnyheterna. 01.30

Nelonen

23.35: Burn Notice

21.00: 007 – Kun maailma ei riitä

11.00 Emmerdale (S). 12.00 HANKI: Hiihtolajien huippuhetket. 13.00 Motor Forum: Ralli SM 2012 kausikooste. 13.30 Nikon Grilli. 14.00 Pilanpäiten. 14.10 Harjakaisen & Piisisen talkoot. 14.40 Dallas – kulissien takana. 14.45 Mitä tänään syötäisiin? 14.50 Kirjapiiri. 15.20 MM-ralli. 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 16.50 Uutiset. 16.55 Suomen ja maailman sää. 17.00 Kauniit ja rohkeat (7). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?

18.00 Emmerdale (S). Kiristystä puolin ja toisin. Nathan vetää herneen nenään huomattuaan Kartanon puodista kadonneen tavaraa. 18.30 Emmerdale (S). Kuumottava remonttireiska. Nathanilla on Declanille kiero ehdotus. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (S). Osa 2346. Ismo kaahaa suoraan Sepon sydämeen. 20.05 Maajussille morsian. Jakso 6. Juho saa vihdoin morsiot luokseen ja kaikki puolisoehdokkaat pääsevät tekemään maatilan töitä. 21.00 Roba (12). Osa 5. Poika, sinä olet tähti. Jani ja Maikki joutuvat kaduilla keskelle ristiriitoja, kun kaupunkia halutaan siistiä kerjäläisistä ja ulkomaalaisista rikollisista. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 Rizzoli & Isles (16). Bostonin kuristajan paluu. Nuoria naisia päiviltä päästävän tappajan toimintatavoissa on yllättäviä yhtäläisyyksiä 60-luvun pahamaineiseen Bostonin kuristajaan. 23.35 Burn Notice (12). Kysymyksiä ja vastauksia. Rikosetsivä Paxson ottaa yhteyttä Michaelin epäilyttävien puuhien tiimoilta. 00.30-01.00 Jokakoti.fi.

Myror i brallan. 01.45 Hurra för Kalle. 02.00 Lilla Sportspegeln. 02.30 Vem vet mest? 03.00-04.00 Sommarpratarna.

Liv 12.05 Koirantrimmaajat kilpasilla. 13.05 Kodista gourmet-ravintolaksi. 14.05 Hulluna häämekkoihin Atlantassa. 14.35 Vanessa ja pikkuväki. 15.05 Kotiruokaa Rachael Rayn tapaan. 15.35 Pienten perhe. 16.05 Illallissota. 17.00 Koirakuiskaaja. 18.00 Supernanny. 19.00 Emilyn sisustussalaisuudet. 19.30 Olet mitä syöt. 20.00 Arvostele mun illallinen Suomessa. 20.30 Arvostele mun illallinen Suomessa. 21.00 Täydelliset naiset. 22.00 Suomen Huippumalli haussa. 23.00 Sinkkuelämää (12). 23.40 Sinkkuelämää (12).

Sub

13.00 Reissussa lasten kanssa. 13.35 Vanessa ja pikkuväki. 14.05 Pikakurssi kodinostoon. 14.35 Nigellan uudet herkut. 15.10 Äidin stailauspäivä. 16.10 Deitit vaihtoon (S). 17.05 Nelosen sää. 17.10 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!

18.10 Matkaoppaat. Sunny Beachilla vietetään juhannusta ja oppaat esittävät asiakkailleen shownsa. 18.45 Nelosen uutiset. 18.55 Nelosen sää. 19.00 Neljän tähden illallinen. Viikon ensimmäisen illallisen kokkaa Johanna Hautasaari, ja ruokavieraikseen hän saa Sinuhe Wallinheimon sekä Juha Metsäperän ja Einin. 19.30 Poliisit. Tampere. Jaksossa ollaan vanhempien konstaapelien Palosen sekä Rauman kanssa etsimässä kadonnutta henkilö. 20.00 Suomen Huippumalli haussa. Huippistalossa ei puhuta enää selän takana, nyt lauotaan totuuksia jo päin naamaa. 20.57 Keno. 21.00 ELOKUVA 007 – Kun maailma ei riitä (16). (The World Is Not Enough/Britannia-USA 1999). Seikkailu käynnistyy MI6:n päämajassa tapahtuvasta öljypohatan murhasta. Syyllisen jäljittäminen kuljettaa salaisen agentin vaarallisen terroristin kannoille. N: Pierce Brosnan, Sophie Marceau, Robert Carlyle, Denise Richards, Robbie Coltrane, Judi Dench. O: Michael Apted. 23.35 Nelosen uutiset. 23.45 Nelosen sää. 23.50 Frasier. Tohtori Nora. Frasier valitsee radioasemalle toisen radiopsykiatrin, joka paljastuu ahdasmieliseksi ja tuomitsevaksi. 00.20 Poliisit. Tampere. 00.50 Neljän tähden illallinen. 01.20 Olipa kerran (12). Hurmuri. 02.20-03-20 Greyn anatomia (12). Raskaita päätöksiä.

00.20 Paris Hiltonin maailma. 01.20-01.50 Vanessa ja pikkuväki.

Jim 12.20 Navigare. 12.50 Arktiset vedet. 13.20 Likaisen työn sankarit. 13.50 Bullrun – kaasu pohjassa. 14.20 Rekkakuskit jäällä. 15.15 MasterChef Australia. 16.10 Apua avajaisiin. 17.05 Anthony Bourdain maailmalla. 18.00 Tomin keittiö. 18.30 MasterChef Australia. 19.00 Leijonan luola Ruotsi. 20.00 Nykäsen Matti. 20.30 Laiva. 21.00 Muuttajat. 21.30 Taksi. 22.00 JIM D Rikos: Rikostarinoita maailmalta (12). 23.00 Kuuluisat kuppilat. 23.30 South Park (12). 00.00 Pelkokerroin. 00.55 JIM D Henkilökuva: Murhaaja Charles Sobhraj (12). 01.55 Taksi. 02.25 Ruotsalaiset

Teema

21.00: Crocodile Dundee Los Angelesissa

21.45: Veit Harlan ja Jud Süssin varjo

13.55 Daltonit (S). 14.20 Mask. 14.50 Elämää eläintarhassa. 15.20 Villieläinhoitola. 15.50 Will & Grace (S). 16.20 Eastenders (7). 17.00 Lemmen viemää (7).

18.00 Frendit (S). Joeyn ja Rachelin treffit. Monica ja Chandler ovat saaneet häälahjaksi arkadipelin, joka tulee heti suunnattoman suosituksi, mutta Chandler aiheuttaa muille pelaajille ongelmia. 18.30 Iholla (S). Uusivuosi. Vuosi vaihtuu kansainvälisissä tunnelmissa, kahdella mantereella. 19.00 Big Brother Extra. 19.30 Kolme miestä ja tyttö (S). Sovittelusteppausta. Jess kohtaa Russellin ex-vaimon yleisessä saunassa ja kutsuu tämän hämmennyksissään yhteiselle illalliselle. 20.00 Glee (7). Aasialainen alisuoriutuja. Mike Changin isä käskee poikansa luopua kuorosta, koska se haittaa liikaa koulunkäyntiä. 21.00 ELOKUVA Crocodile Dundee Los Angelesissa (7). (Crocodile Dundee in Los Angeles, Yhdysvallat 2001) Krokotiilimies seikkailee tällä kertaa Los Angelesin kaoottisessa suurkaupungissa, missä mies tekee ikimuistoisen visiitin cowboybaariin ja kohtaa joukon niljakkaita elokuvatuottajia. O: Simon Vincer. N: Paul Hogan, Linda Kozlovski, Jere Burns, Aida Turturro, Paul Rodrigues, Jonathan Banks, Alec Wilson, Serge Cockburn. 22.50 Big Brother. 23.20 Ylläs – huipulla tuulee. Osa 6. Sumbaa ja sormuksia. Houkutteleeko Hanuri-Jannen konsertti asiakkaita latukahvila Elämänluukulle? 00.20 Enbuske & Linnanahde Crew. 00.50 C.S.I. (12). Luotisade, osa 2/2. 01.45-02.40 House (12). House vs. Jumala.

pelastajat. 03.20-03.50 Navigare.

TV5 11.10 Tvins winter 2012. 11.40 best direct. 12.40 Jon ja Kate +8. 13.10 Hale ja Pace – hauskat pojat. 13.40 Matlock. 14.35 Tarzan. 15.00 Lentokentällä. 15.30 Lentokenttä UK. 16.00 Hale ja Pace – hauskat pojat. 16.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. 17.00 Meidän faija. 17.30 Pulmuset. 18.00 Kellarin kunkku. 18.30 Kellarin kunkku. 19.00 Ihmemies MacGyver. 20.00 5D: Puunatut puudelit. 21.00 ELOKUVA Jerry Maguire – elämä on peliä. 23.55 5D: Tissikateus. 00.55 ELOKUVA The net – verkko kiristyy. 03.00 Tarkka-ampujat. 03.45-04.14 72 tuntia: rikos.

15

16.00 Historia: Keksijöitä ja tiedemiehiä. 16.53 Kalevala nyt. 17.0017.55 Pohjoiseen tyyliin.

18.00 Talo Ranskassa. Osa 5/9: ”Sortie à la campagne”. Leirikoulu. Kurssilaiset lähtevät luokkaretkelle maaseudun rauhaan. Matkan aikana selviää, että opit ovat menneet perille, ja opettaja voi olla ylpeä oppilaistaan. 18.43 Musiikin muisti – kansansoitinvideot. Osa 4. Suomalaiset perinteiset kansansoittimet heräävät eloon 2000-luvun karismaattisten muusikoiden käsissä. Tutuiksi tulevat sallaisetkin oudot instrumentit kuin liru, mänkeri ja jouhikko. 19.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). Osa 196. Erikoinen oppitunti. Terroristi-iskut Espanjassa aiheuttavat pelkoa, ja Antoniokin saa vartijan vierelleen. Tonin häävalmistelut kuohuttavat, ja Carlos on erikoisessa opissa. 20.30 Maailman satamat. Dubai. 21.00 Metal Evolution: Raskaan rockin tarina. Osa 4/11: Britannian hevin uusi aalto. Perusteellinen dokumenttisarja metallimusiikin synnystä, kehityksestä ja alalajeista. 21.45 ELOKUVA Veit Harlan ja Jud Süssin varjo. (Im Schatten von Jud Süss, Saksa, 2008) Felix Möllerin dokumenttielokuva kiistellystä ohjaajasta, joka teki elokuvia Göbbelsin propagandaministeriön alaisuudessa kolmannen valtakunnan aikaan. 23.26-04.00 Teematieto.

Fox 11.55 Ally McBeal (S). 12.40 Mr & Miss ShowHau. 13.05 Hain saalistajat. 13.55 Rajasota. 14.45 Hetki ennen tuhoa: USA:n suurlähetystön pommitukset. 15.35 Tappajaeläimet. 16.25 Supertehtaat: Lotus Evora. 17.20 STT Uutiset. 17.24 Kierroksilla: Salamavihjeet. 17.30 Tanssi peppu pieneksi Suomi. 18.30 Tanssi peppu pieneksi Extra. 19.00 Lentoturmatutkinta: Hudson-joen kiitorata. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. 20.58 Kierroksilla: Illan Salama. 21.00 Criminal Minds (16). 21.55 ELOKUVA Tapaus Antwone Fisher (12). 00.05 The Walking Dead (16). 00.55 Amerikan kovimmat vankilat. 01.45 Criminal Minds (16). 02.35 Rajasota. 03.25-04.15 Hetki ennen tuhoa: Painajainen Bhopalissa.


Yhteystiedot

Liikenneinfo

HSL Helsingin seudun liikenne PL 100, 00077 HSL

puh. 0100 111 Helsingin, Espoon, Kauniaisten, Vantaan, Keravan, Kirkkonummen ja Sipoon joukkoliikenteen reitit, aikataulut, liput ja hinnat Henkilökohtainen neuvonta ma–pe 7–19, la–su 9–17 (0,98 €/puhelu + pvm) Aikatauluautomaatti 24 h (0,49 €/puhelu + pvm)

HSL Liikenteessä Toimitus: liikenteessa@hsl.fi

Liikenteessä

Matkakorttineuvonta Palautteet, neuvonta ja kadonneet kortit puh. (09) 4766 4000

www.hsl.fi

HSL Helsingin seudun liikenne • HRT Helsingforsregionens trafik

29.10.2012 KUN tämän vuoden tammikuussa yhdeksikön matkustajamäärä oli hieman alle 310 000, syyskuussa matkustajia oli jo yli 590 000. ”Emme odottaneet matkustajamääriin näin voimakasta kasvua heti alusta alkaen”, kertoo HSL:n joukkoliikennesuunnittelija Lauri Räty. ”Ihmiset ovat löytäneet linjan hyvin”, hän iloitsee. Laivat aiheuttavat suuria matkustajapiikkejä, mikä tekee yhdeksikön liikennöinnin suunnittelusta haastavaa. ”Kysyntä saattaa kasvaa puolen tunnin ajaksi monta sataa prosenttia.”

Sujuvuutta kulkuun

Lisävahvistusta yhdeksikölle 9-ratikan reittiä jatkettiin Länsiterminaalille elokuun puolivälissä. Yhdeksikkö on saavuttanut niin suuren suosion, että lisälinja 9X alkaa kulkea ydinkeskustasta viikonloppuisin 3.11. alkaen.

Tikkurilassa muutoksia liityntäpysäköintiin Nykyistä asemaa lähinnä oleva noin 130 pysäköintipaikan alue on poistunut käytöstä ja aidattu työmaa-alueeksi. Jokiniemen puolelle on rakennettu 215 uutta autopaikkaa liityntäpysäköintiä varten. YIT:n toteuttaman Asemakeskuksen 1. vaihe valmistuu loppuvuodesta 2014. 12-kerroksiseen rakennukseen tulee muun muassa liike- ja toimistotiloja. Ajantasaiset tiedot liikennejärjestelyistä ja rakennushankkeista löytyvät internetsivuilta www.vantaa.fi/tikkurilankeskusta.

Pysäkkipari jäänyt pois käytöstä Etelä-Haagassa Eliel Saarisen tiellä oleva Isonnevankuja-pysäkkipari (1628 ja 1629) on otettu pois käytöstä. Syynä on pysäkin hyvin vähäinen käyttäjämäärä. Jatkossa linjat 52, 52A ja 52V käyttävät Vihdintie-pysäkkiparia (1626 ja 1627), linjat 52 ja 52V myös Riistavuori-pysäkkiparia (1670 ja 1671). Helsingin seudun liikenne

Kantakaupungin uuteen poikittaiseen ratikkalinjaan on oltu tyytyväisiä. Se on lisännyt matkustusmahdollisuuksia muun muassa Jätkäsaaresta. Aiemmin terminaaliyhteydet hoidettiin busseilla. Ratikkaan mahtuu enemmän ihmisiä, ja matkatavaroiden kanssa on miellyttävämpi kulkea. ”Negatiivista palautetta on saatu ylikuormitustilanteista, joissa laivamatkustajat ovat täyttäneet ratikat, ja lipunmyynnin aiheuttamista viiveistä.” Rädyn mielestä liikennöinti on sujunut hyvin siihen nähden, miten ahdasta reitillä paikoitellen on.

”Linja on ollut vähemmän ruuhkainen kuin odotettiin, ja täsmällisempi.” Liikennöinnin sujuvuutta parannetaan edelleen liikennevalo-ohjausta kehittämällä ja reunakivisiirtojen avulla. Laivaterminaalilla puolestaan on lisätty matkustajainformaatiota, ja sinne on hankittu uusi lippuautomaatti. ”Lippu kannattaa hankkia etukäteen, eikä sitä tarvitse näyttää kuljettajalle. Näin toimien nopeuttaa myös omaa matkaa”, Lauri muistuttaa.

9X ajaa viikonloppuisin Lisäratikka 9X alkaa ajaa Senaatintorilta Kruununhaan kautta Rautatieasemalle ja siitä linjan 9 reittiä Länsiterminaalille. Rautatieasemalta Senaatintorille linja kulkee Mikonkatua ja Aleksanterinkatua pitkin. laivaruuhkissa ”Viikonlopun vuoroväli puolittuu ja kapasiteetti kaksinkertaistuu”, Räty lupaa. 9X ajaa lauantaisin 10 min. vuorovälein klo 16.51–18.31 ja sunnuntaisin 12 min. välein klo 16.44–19.20. Viikonlopun vilkkaimpina matkustusaikoina ratikoita liiikennöi Rautatieaseman ja Länsiterminaalin osuudella 5–6 minuutin välein.

Ajamaan raitiovaunua?

Linjat P50, 51 ja 212 poikkeusreitillä

Osallistujia haetaan 14.1.2013 alkavalle kuljettajakurssille. Kurssi kestää työharjoitteluineen puoli vuotta, ja opiskelu on kokopäivätoimista. Olet vähintään 21-vuotias, sinulla on B-luokan lopullinen ajokortti ja sovit hyvin matkustajapalveluun. Hyvä paineensietokyky, kaupunkituntemus, kielitaito ja aikaisempi kokemus asiakaspalvelusta auttavat työssä onnistumisessa. Hyvää suomen kielen taitoa edellytetään. Hakuaika päättyy 16.11.2012 klo 15. Raitiovaununkuljettajakursseja järjestävät HKLRaitioliikenne ja Heltech. Lisätietoja: www.hel.fi/hkl.

Bussit P50, 51 ja 212 ajavat Kauniaisissa toistaiseksi poikkeusreittiä Kasavuorentie–Yrjö Liipolantie–Mikael Lybeckintie–Kasavuorentie–Urheilutie–Bredantie. Linjat eivät aja Bredantietä välillä Mikael Lybeckintie–Urheilutie.

Linjan 65/K aikataulut muuttuivat Espoon linjan 65/K lähtöaikoihin on tullut muutoksia. Osa 65K-lähdöistä on myös siirretty perusreitille 65. Linja kulkee perusreitillä Vanttilan ja Kivenlahden väliä Kauklahdenväylää pitkin. Muutosten seurauksena junavaihdot tulevat sujuvammiksi ja aikataulujen luotettavuus paranee. Uudet aikataulut: www.hsl.fi.

Pysäkkimuutos linjalla 52V Munkkiniemen aukion pysäkki (nro 1500) on poistunut käytöstä linjalta 52V. Pysäkki toimii edelleen linjan 52A lähtöpysäkkinä. Pysäkiltä on ollut hankala kääntyä Munkkiniemen puistotielle. Korvaava pysäkki on Munkkiniemen puistotie (nro 1399).

J91-linja 5.11. asti poikkeusreitillä Jouko-bussin J91 reitiltä on jäänyt Puotilassa pois lenkki Rantakartanontie–Rusthollarintie– Kuutsalontie. Järjestely johtuu työmaasta.

Ilmoitus


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.