20121120_fi_helsinki

Page 1

JAMIE OLIVER HALUAA OPETTAA NOPEAA KOKKAUSTA UUTUUSKIRJAN OHJEET VALMISTUVAT VARTISSA

HELSINKI

SIVUT 10–11

Tiistai 20.marraskuuta 2012 | n:o 215 | sää +7°

Metsähiiret syyllisiä moottorikäryihin

Outoja löytöjä. Vantaan Pähkinärinteessä sattui useita erikoisia käryjä, kun autojen moottorit alkoivat käynnistettäessä savuttaa. Konepeltien alta löytyi mustuneita siemenkätköjä. Aiheeton epäily. Pähkinärinteen huollosta vastaava Pähkinähoito Oy ehti varoittaa asukkaita syyllisiksi epäillyistä oravista. Maine puhdistui. Silminnäkijän mukaan siemeniä olivat kuitenkin jemmanneet metsähiiret. SIVU 06 Lukijan kuva

Uskalikot tunkevat työmaa-alueelle

VARASLÄHTÖJÄ Auroransilta avataan vasta perjantaina SIVU 06

Pysäköinninvalvonnan tarve kasvaa Helsinki aikoo tehostaa pysäköinninvalvontaa. Kaupunki suunnittelee parkkipirkkojen määrän lisäämistä. SIVU 04

Laivasta pudonnut menehtyi Mies putosi yli laidan Tallinnaan matkalla olleesta laivasta Helsingin edustalla maanantaiaamuna. Mies pelastettiin merestä, mutta hän menehtyi Meilahden sairaalassa. SIVU 06

LUKIJAN KUVA

100 euroa

Uhkarohkeimmat ylittävät jo Nordenskiöldinkadun Auroransiltaa pitkin, vaikka silta on vielä työmaa-aluetta.

Huippumallikisan voittajalla jalat maassa Meri Ikonen kertoi Metrolle haaveilevansa castingmatkasta New Yorkiin. SIVU 12


+

TÄNÄÄN

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 20. marraskuu 2012

Lukijan kuva

ROBERT JONSSON

VT. PÄÄTOIMITTAJA ismo.uusitupa@sanoma.fi

KRIITIKON PAINAJAINEN

LUKIJAN KUVA

LEFFALIPUT

Bussi hyytyi liikenneympyrään

Kesken ajon sammunut linja-auto sekoitti liikennettä vajaan tunnin ajan Espoon Matinkylässä maanantaiaamuna yhdeksän aikaan. Hauenkalliontieltä Nelikkotielle matkannut linjan 112 bussi hyytyi yllättäen keskelle kiertoliittymää. – Kiertoliittymässä oli aikamoinen viidakon laki meneillään, autot ajoivat jalkakäytävän kautta tai suoraan ympyrän nurmikkoalueen yli, silminnäkijä Robert Jonsson kertoo. METRO Kolme kommenttia Metro.fistä

Huoleton ajo kostautui taksikuskille ”Kampin taksitolpan suunnittelussa ja toteutuksessa on onnistuttu erinomaisesti.”

Kännykuvat numeroon 17181

LUKIJAN KUVA

LEFFALIPUT

ITSE EN AJAISI TUOHON MAASTURILLANI

Taksi jäi pohjastaan kiinni Kampissa varhain sunnuntaina.

Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@sanoma.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO

”Taksikuskit onnistuvat erinomaisesti pysymään autoille merkityillä ja tarkoitetuilla alueilla.”

AGENTTI

Tänään Huomenna 21. marraskuuta 14:00 20:00 2:00 8:00 14:00 20:00

+7

+7

+7

+7

8:32

Edellinen kysymys

+7

-10

-4

+4

+5

+7

15:37

+4

+7

+2

Voivatko varhaisteinit, teinit, nuoret aikuiset ja vähän muutkin olla väärässä? Ihan samaan tapaan kuin sata miljoonaa kärpästä? Vai onko kyse jostain muusta? Vaikka joka ainut suomalainenkin elokuvakriitikko jaksoi rytätä Twilight-saagan päätöselokuvan, Aamunkoi 2:n, se keräsi avajaisviikonloppunaan yli 91 000 katsojaa Suomen leffateMarkkinarako attereihin. ”Vampyyrit, noidat ja ih- Samaan ja väylikin on missudet nyt vain sattu- hän päässyt tänä vat kiehtomaan monia vuonna vain ja erityisesti kohderyh- uusi James Bond -leffa, mää nimeltä tytöt.” Skyfall. Luku on niin kova, että Aamunkoi 2 nousee kaikkien aikojen tilastossakin seitsemänneksi suosituimmaksi avajaisviikonlopun leffaksi. Ilmiöt ja kriitikot kulkevat toki omia polkujaan. Vampyyrit, noidat ja ihmissudet nyt vain sattuvat kiehtomaan monia ja erityisesti kohderyhmää nimeltä tytöt – ikähaitarin ollessa hyvin laaja. Tähän, varsin aktiivisesti liikkuvaan kohderyhmään Twilightin tekijät ovat osanneet iskeä ja vahvasti. Niin osasivat myös Harry Potterin markkinoijat tai vaikkapa Monster High -tuotteita kauppaavat. Jos et tiedä, mikä tai mitä Monster High on, lähipiirissäsi ei ole hieman alle tai yli 10-vuotiaita tyttöjä... Vanha viidakon sanontahan on ollut, että mitä kriitikot inhoavat, siitä suuri yleisö pitää. No, eihän se näin oikeasti mene. Esimerkiksi uutta James Bondia on kehuttu hyvinkin laajalla rintamalla – ja elokuva on vuoden katsotuin. Tosin kriitikkosukupolvi on vaihtunut muutamaan kertaan 007-elokuvien historian aikana. Ainakin Etelä-Suomen Sanomissa (Lahdessa ilmestyvä sanomalehti) Bondeja haukuttiin pitkin 1980-luvun – ja asialla aina sama jamppa. Mutta nuoremmat elokuva-arvioitsijat saattavat hyvinkin olla hieman myönteisempiä valtavirtaelokuville – jos näinkin puuduttava termi sallitaan. Palatakseni Aamunkoihin: oikeastaan ainoa yllätys Twilight-elokuvan päätösjaksossa on se, että siitä ei ole veivattu 3d-versiota vielä suurempien lipputulojen saamiseksi. No, ei ole myöskään uudesta James Bondista. Ehkäpä ne eivät ole tarvinneetkaan 3d-lisäpotkua. Ja jos katsoo yleisömääriä, oikeassa ovat olleet. Eivätkä kriitikot ole päässeet sanomaan: ”3d-versio on kyllä ihan turha.”

+10

Onko Helsingin puistot valaistu huonosti?

+12

0

74% KYLLÄ

-8

+1

+6

+3

26% EI

+4 +7 11

+12 +16

+18 +18

+16 +6

+7

+3

11

+6

11

Lukijakolumniohjeet

+4

+9

+15 +13

+6

+2

+9

+4

7

5

+7

+3

-12

Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa metro.fi.

”Tuossa on taksi jumissa lähes joka viikko. Luulisi, että työkaverin kömmähdys saisi kuljettajan välttämään katukivetykselle ajoa, sehän on myös kielletty.”

AHA

Ota kuva, lähetä viesti

Tarvitaanko Helsinkiin lisää pysäköinninvalvojia?

Kolumni

ISMO UUSITUPA

TÄNÄÄN

Päivän kysymys

02

9

11

+3

8

+11 +19 +9 +22 +31 +24 +22 +22 +26 +22

+21 +21 +20 +27 +28 +10 +10 +26 +10 +19

• • •

Teejuttu.fi. Mene osoitteeseen www.teejuttu.fi, rekisteröidy palveluun (tai kirjaudu sisään) ja klikkaa kohtaa ”kirjoita kolumni”. Pituus 1 900–2 100 merkkiä. Kolumnin pituuden pitää olla 1 900–2 100 merkkiä. Teejuttu.fi:n kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit. Kuva ja nimi mukaan. Muista liittää kuvasi mukaan ja oma nimesi: vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista. Sähköpostilla. Voit lähettää kolumnin myös sähköpostitse: metro.lukijat@sanoma.fi. Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä. Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.


PERUSKURSSIT ALKAVAT KAIKENKUNTOISILLE!

JOULUN ERI SÄV YJÄ

∙ SAVATE

∙ SAVATE FORME (kuntosavate)

∙ KUNTONYRKKEILY ∙ SAVATE DÉFENSE ∙ NYRKKEILYKOULU

TYTÖILLE JA NAISILLE

∙ NYRKKEILYKOULU MIEHILLE ∙ BRASILIALAINEN JUJUTSU ∙ SAVATE JUNIOR 10-14 v. ∙ NYRKKEILY- JA SAVATEKERHO 7-9 v. ∙ PERHE-SAVATE

Edulliset hinnat. Runsaasti harjoitusvaihtoehtoja. Voit harjoitella vaikka 5 krt/viikko! Sörnäinen 1m metrosta.

www.savate.com

Iloisesti iskukuntoon!

Markku

Adventtitähti

Toikka

Glögimuki

14.90

4.90

& Antero Prihan orkesteri: Lauluja Dorkalan portilta Jatsin, grooven ja iskelmän pitkän linjan tekijä on säveltänyt joukon lauluja nelimiehiselle orkesterille. Klubi-ilta, A-oikeudet. La 24.11. klo 19, alk. 12/10 €

Adventtikynttilänjalka

29.90

Joulukoristeet alkaen

2.90

XL-muki

Ethnopolis

Yhtyeen musiikki on urbaania etnofuusiota, jossa soi vaikutteita viidestä maanosasta. Klubi-ilta, A-oikeudet. Järj. Pe 30.11. klo 19, alk. 10/8 €

Viinilasi

9.90

Myymälämme ovat täynnä kaikkea, mitä tarvitset joulutunnelman luomiseen kotona. Tervetuloa lähimpään myymälään tai verkkokauppaamme osoitteessa indiska.com.

a Sanoma company

Mosaiikkitori 2, vuotalo.fi Liput: (09) 310 12000 tai Lippupalvelu

9.90

Juontaja Elina Viitanen on mukana tukemassa Movemberia.

TIETO ON VALTAA, VIIKSET OVAT KUNINGAS – TULE MUKAAN MOVEMBERIIN Marraskuun ensimmäisenä päivänä miehet, Mo Brot, rekisteröityvät naama puhtaaksi ajeltuna fi.Movember.com-sivulla. Movemberissa Mo Brot kasvattavat marraskuun ajan viiksiään ja keräävät kasvatusprojektilleen lahjoittajia. Kampanjan tuotto kohdistuu Syöpäsäätiön Eturauhassyöpärahastoon. Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä ja siihen sairastuu vuosittain 4700 miestä. Ole Mo Bro, Mo Sista tai lahjoittaja – tule mukaan Movemberiin rekisteröitymällä osoitteessa fi.movember.com

Syöpäsäätiö


1

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 20. marraskuu 2012

04

Pahoinpitely

LUKIJAN KUVA

Miestä potkittiin asemalla

50

Mies pahoinpideltiin myöhään sunnuntai-iltana Koivukylän aseman seisakkeella Vantaalla. Pahoinpitelystä ilmoitettiin hätäkeskukseen kello 23.30. Poliisin tultua paikalle uhri kertoi kahden miehen käyneen hänen päällensä ilman mitään syytä. Miehet olivat lyöneet ja potkineet uhria. Hän ei osannut kertoa tekijöistä mitään tuntomerkkejä, koska oli vain yrittänyt suojautua iskuilta. Uhri vietiin ambulanssilla sairaalahoitoon. Itä-Uudenmaan poliisi pyytää tapauksesta jotain tietäviä ottamaan yhteyttä puhelimitse numeroon 071 873 0291.

euroa

UUTISET

METRO

Parkkipirkot päivystivät marraskuussa Helsingin keskustassa. Kaupungin pysäköinninvalvonnan mukaan valvontaa tehdään jatkuvasti myös iltaisin.

Helsinkiin tarvitaan lisää parkkipirkkoja Valvo kynttilöitä

Asuntopalo helppo estää Valtaosa asuntopaloista olisi estettävissä ennalta, kerrotaan Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä. Turvallisuuspäällikkö Ilpo Leinon mukaan sähkölaitteet ovat yleisin huoneistopalojen aiheuttaja: kun aistein tarkkailee sähkölaitteita, ja jos ne kuulostavat erilaiselta tai niistä tulee hajuja, on aika toimia. Talven kuukausista joulukuussa on eniten tulipaloja. Viime vuoden joulukuussa kahdeksan ihmistä kuoli tulipalossa. Kynttilöiden ja lyhtyjen käyttöön on kiinnitettävä huomiota. Kysymyksessä on avotuli, vaikka liekki olisi kuinka pieni. STT

Rekrytointeja luvassa. Helsinki tehostaa pysäköinninvalvontaansa. Kaupungilla saattaa partioida pian entistä enemmän parkkipirkkoja.

Helsingin pysäköinninvalvonnassa tapahtuu. Viimeisimpänä muutoksia tuli ruutujen maksullisuusaikoihin, kun iltojen maksullisuutta venytettiin kahdella tunnilla. Muutoksen vuoksi parkkipirkkoja tarvittaisiin lisää, Helsingin rakennusvirastosta kerrotaan. – Kun valvonta-aika pidentyy, töitäkin on enemmän. Tarvitsisimme yhdeksän uutta tarkastajaa, sanoo kunnal-

Valituksia enemmän

”Virhemaksuun on haettu useammin oikaisua. Valituksia on tullut muutama sata enemmän joka kuukausi.” Kaija Kossila, kunnallinen pysäköinninvalvoja

linen pysäköinninvalvoja Kaija Kossila. Uusien tarkastajien mahdollisesta palkkaamisesta päättää kaupunginhallitus. Toistaiseksi tarvetta uusille tarkastajille ei ole ollut, sillä iltamaksujen jatkoaika ei ole vielä yleisesti voimassa. Muutos astuu voimaan katukohtaisesti sitä mukaa, kun liikennemerkkien ja pysäköintilippuautomaattien tietoja saadaan päivitettyä. Val-

Valvonnan muutoksia •

AIKAMUUTOS. Kaupungin parkkipaikkojen maksullisuusajat pitenevät. Pysäköinti on maksullista arkisin iltayhdeksään saakka. MAKSUJEN KOROTUS. Pysäköintivirhemaksu nousi

Helsingissä huhtikuussa. Nyt maksu on 60–80 euroa. •

RENGASLUKOT. Ensi vuonna Helsinki ottanee käyttöönsä rengaslukot. Ideana on kitkeä etenkin toistuvaa väärinpysäköintiä.

Rattijuopumukset Joka viides suomalainen on joskus ilmoittanut poliisille rattijuoposta, selviää Liikenneturvan kyselystä. Rattijuopot ovat yksi suomalaisten suurimmista pelonaiheista liikenteessä. STT

LUKIJAN KUVA

Yli 800 ihmistä loukkaantui rattijuopumusturmissa

Mies kuoli tulipalossa

82 ihmistä kuoli

Iäkäs mies kuoli Helsingin Tapaninkylässä maanantai-iltana syttyneessä paritalon tulipalossa. Vanha Tapanilantie 18:ssa roihunneessa palossa tuhoutui paritalon toinen puolisko, mutta pelastuslaitos pystyi pelastamaan talon toisen asunnon. Savun hajun havaitsi naapuri, joka näki liekit ja kutsui pelastuslaitoksen paikalle. Vahingot nousevat useisiin kymmeniintuhansiin euroihin. METRO

mista pitäisi olla kaikkialla vuoden loppuun mennessä. Vaikka tuolloinkaan uusia tarkastajia ei olisi, illat eivät jää tarkastamatta, Kossila vakuuttaa. – Sitten työt on vain järjesteltävä muuten, resursseja siirtämällä. Iltamaksullisuuden lisäksi Helsingin pysäköinninvalvonnassa on tehty ja tehdään muutakin uutta. Huhtikuussa astui voimaan pysäköintivirhemaksujen korotus, ydinkeskustan maksu nousi 50 eurosta 80 euroon ja muiden alueiden maksut 40 eurosta 60 euroon.

Korotus on näkynyt kasvaneena valitusvuorena. – Pysäköintivirhemaksuun on haettu entistä useammin oikaisua. Valituksia on tullut muutama sata aiempaa enemmän kuukausittain. Toisaalta kaupungin pysäköintimaksutulot ovat olleet kasvussa. Maksuja on maksettu enemmän verrattuna viime vuoteen. Esimerkiksi heinäkuussa tuloja kertyi 28 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

EVELIINA KANGASNIEMI

eveliina.kangasniemi@sanoma.fi

Tarkastajille tietokoneet

Helsinki päivittää pysäköinninvalvontaansa myös teknisesti. Ensi vuoden uutuus on pysäköinnintarkastajien kannettavat valvontatietokoneet, PDA-laitteet, ja niiden oheisohjelmat. Uutuus helpottaa tarkastamista. Pienehkö kämmentietokone tulostaa muovitetun paperisakon suoraan, eikä lappuja tarvitse raapustaa käsin. Tarkemmat tiedot rikkeestä päätyvät kaupungin tietojärjestelmiin automaattisesti. Työtunteja säästyy ja

työtahti tehostuu. Lisäksi uudistus säästää autoilijan vaivoja. – Asiakaspalvelusta voi kysyä lisätietoja virhemaksusta heti. Myös sähköiset palvelut paranevat, esimerkiksi asukaspysäköintitunnuksensa tiedot voi päivittää netissä, kertoo kaupungin kunnallinen pysäköinninvalvoja Kaija Kossila. Koekäytössä oleva järjestelmä saadaan tositoimiin alkuvuonna, ehkä helmikuussa. EVELIINA KANGASNIEMI

Siltaturmat. Kahdelle vammat putoamisista 24-vuotias nainen putosi kevyen liikenteen sillalta ja loukkaantui vakavasti Helsingin Kontulassa viime viikon perjantaina iltapäivällä. Onnettomuus tapahtui noin kello 16.30 Karpalopuiston ja Kontulan kelkkapuiston yhdistävällä sillalla Kontulantiellä, lähellä Porttitien risteystä. Nainen putosi noin seitsemän metrin korkeudelta tielle, jolla oli samaan aikaan autoliikennettä. Paikalle osuneet autoilijat onnistuivat kuitenkin väistämään naista. Nainen sai putoamisesta vakavia vammoja, ja hänet kuljetettiin hoitoon Töölön sairaalaan.

Poliisi ei epäile tapaukseen liittyvän rikosta, mutta pyytää putoamisen nähneitä kertomaan havainnoistaan. Havaintoja voi soittaa virkaaikaan puhelinnumeroon 071 877 5355. Maanantaina tapahtui toinenkin siltaonnettomuus Helsingissä, kun henkilö putosi sillalta Pasilassa. Pudonnut loukkaantui vakavasti ja hänet kuljetettiin sairaalahoitoon. Turma sattui Pasilanraitiolla hieman kello 15 jälkeen. Loukkaantuneen tila on kriittinen. Putoamisen syystä ei paloesimies Markus Frimodigin mukaan ole tietoa. METRO

Raju ylinopeus

Kaahari valitti huonoa oloa

Nuorehko mieskuljettaja hurjasteli Vantaalla Lahdenväylällä selvää ylinopeutta sunnuntaina iltayhdeksän aikoihin. Mies ajoi henkilöautollaan 172 kilometrin tuntivauhtia satasen nopeusrajoitusalueella. Liikkuvan poliisin partio oli valvomassa liikennettä tunnuksettomalla poliisiautolla, kun se huomasi henkilöauton ajavan ohi silminnähden huomattavaa ylinopeutta. Samaan aikaan myös hätäkeskus sai silminnäkijöiltä ilmoituksen kyseisestä henkilöautosta. Kuljettaja kertoi, että ylinopeuden syynä oli huonovointisuus. Poliisi määräsi miehen väliaikaiseen ajokieltoon ja tutkii tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Kuljettajalla oli kyydissään yksi matkustaja. METRO Huoli kasvaa

Nälkälakko kestänyt pitkään

Kahden afgaanimiehen jo viikkoja kestänyt nälkälakko herättää huolta avustusjärjestöissä ja muisssa vapaaehtoistoimijoissa. Miesten puolesta on jälleen esitetty vetoomus, jonka on ovat allekirjoittaneet 26 eri tahoa. Nälkälakkolaisista huolta kantavien toimijoiden mukaan miesten kunto muuttuu päivä päivältä kriittisemmäksi, kivut ja sairaskohtaukset lisääntyvät, ja kylmenevä sää kasvattaa riskejä entisestään. Turvapaikkaa hakevat miehet ovat olleet nälkälakossa Helsingin keskustassa 10. syyskuuta lähtien. METRO Vankilapalo

Vanki sytytti sängyn tuleen

Vanki sytytti vuodevaatteet tuleen Pasilan poliisivankilassa Helsingissä maanantaina iltapäivällä. Kukaan ei loukkaantunut vakavasti, mutta muutama henkilö ehti altistua savulle. METRO


na

ww

TOHTORINHATUT JA MIESTEN HATUT

E.R. WAHLMAN OY Sofiankatu 5

avoinna arkisin 10-17, la 10-14, P. 09-634 313 www.wahlman.fi

Kakkukahvit asiakkaille Kelan toimistoissa

aj

Olemme SU

WAHLMANIN

YLIOPPILASLAKIT

suomalaisess

a 2012

Ylioppilas, olet saanut koulutuksesi Suomessa. Eikö myös ylioppilaslakkisi olisi suomalaisen työn arvoinen?

ka

s lus ou

mu

LAKKI 66 € LYYRAT 18/48 €

OM

ALA

IS E N T YÖN

LII

TT

O

w.s lu. uomalainenjou

Hauskin tapa aloittaa joulunvietto. TALLINNAAN PÄIVÄRISTEILYTARJOUS

torstaina 22.11. klo 10–16

Kamppi, Käpylä, Hakaniemi, Malmi, Vuosaari ja Itäkeskus Tervetuloa! Lisätietoja ja toimistojen osoitteet www.kela.fi/75

alk.

19

Osta omaksi lähimmästä Lehtipisteestä!

€ hlö

Tarjoushinta koskee vain uusia varauksia. Voimassa 28.11.2012 asti.

ESIINTYJÄT 21.11. 22.11. 27.11. 28.11.

Juha Metsäperä Kari Vepsä Anne Mattila Kari Piironen

EcKERöbUffET

PAREMPAA ASUMISTA TAPIOLASSA

12 16 27

Meriaamiainen ma–la-lähdöt

€ hlö

Brunssi su-lähdöt

€ hlö

Joulupöytä

€ hlö

Hinnat voimassa ennakkoon ostettuna 23.11.2012 asti. Joulupöydän hinta sis. ruokajuomat.

hOTELLIMATKAT Radisson Blu Hotel Tallinn alk. Nordic Hotel Forum alk. Espoon Tapiolassa täysin perusparannettu kiinteistö. Monipuoliset kaupalliset ja kulttuuripalvelut kävelymatkan päässä. Toimivat julkiset liikenneyhteydet vieressä. Kotien varustelu uutta vastaava: mm. hissit, kosteat tilat laatoitettu, astianpesukoneet, vuokra sisältää laajakaistayhteyden. Kiinteistö Oy Seponpaja Keijuniityntie 3, 02130 Espoo Muutama huoneisto jäljellä: Vuokra

2 h + k + alk + kh + vh 3 h + kh + vh 3 h + kh + vh

60,5 m2 65,5 m2 70,0 m2

/kk

1.029,42 1.126,89 1.191,87

Tervetuloa esittelyyn ke 21.11. klo 15.30–16.30

67 70

€ hlö

€ hlö

Hinta sis. laivamatkat kansipaikoin, majoituksen 1 vrk/2 hh/ hlö, hotelliaamiaisen. Hinnat voimassa 30.11.2012 asti.

bonusta matkoista ja laivaostoksista.

MATKAMYYNTI puh. 06000 4300 (1,64 €/puhelu+pvm/mpm.) Lähtöselvityksessä lunastetuista lipuista veloitamme 5 €/varaus. www.eckeroline.fi

Tuulikuja 2, 02100 Espoo Puh. 09–809 3210 www.asuntosaatio.fi

Piparin tuoksua, tähden valoa, kimmellystä ja kikatusta. Hyvä joulu syntyy yhdessä tekemällä: kodin koristelusta, ruoan laitosta, laulusta, leivonnasta, paketeista. Ilta-Sanomien Joulu-lehti on oppaasi joulun odotuksessa.


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 20. marraskuu 2012

HEIKKI SAUKKOMAA/LEHTIKUVA

Auroransilta otetaan käyttöön perjantaina Vielä työmaa-aluetta. Kävelijät ovat ottaneet jo varaslähtöjä keskeneräisellä sillalla.

Putoaminen tapahtui Tallinnaan matkalla olleelta M/S Nordlandialta.

Onnettomuus. Tallinnanlaivalta pudonnut mies menehtyi sairaalassa Mies putosi yli laidan Tallinnaan matkalla olleesta laivasta maanantaiaamuna. Onnettomuus sattui M/S Nordlandialla, joka oli lähtenyt Länsisatamasta kello kahdeksan. Rajavartiolaitos sai tiedon tapahtuneesta kello 8.26, jolKansalaisuus epäselvä •

30–40-VUOTIAS. Turman uhrin kansalaisuutta ei tiedetä, mutta hänen arvioidaan olevan kolmi– nelikymppinen. VESI KYLMÄÄ. Merivartioston mukaan veden lämpötila on noin kahdeksan astetta.

loin alus oli ehtinyt Helsingin edustalle Gråskärsbådanin luodon pohjoispuolelle. Mereen pudonnut mies löytyi vedestä kello 9.15. Hänet nostettiin helikopteriin, minkä jälkeen aloitettiin elvytystoimet ja mies kuljetettiin Meilahden sairaalaan. Elvytystoimet jouduttiin kuitenkin lopettamaan tuloksettomina. Menehtyneen miehen henkilöllisyydestä ei toistaiseksi ole tietoa. Poliisi tutkii asiaa. Etsintöihin osallistuivat M/S Nordlandian lisäksi pika-alus Merilin, luotsivene, Suomenlinnan merivartioaseman partiovene sekä päivystävä meripelastushelikopteri. METRO

06

Nordenskiöldinkadun ylittävä Auroransilta avataan liikenteelle vihdoin ensi perjantaina 23. marraskuuta. – Jäljellä on vielä viimeistelytöitä, mutta haluamme nyt päästä avaamaan sillan liikenteelle. Kaiteissa on osittain väliaikaisratkaisuja, joita tullaan viimeistelemään joulukuun aikana lopulliseen muotoonsa, projektinjohtaja Ville Alajoki Helsingin rakennusvirastosta kertoo. Ensi kuussa Auroransiltaa täydennetään vielä lasisilla kaiderakenteilla, mutta Alajoen mukaan siitä ei aiheudu haittaa liikenteelle. – Työtä tehdään vain pienellä alueella toisella laidalla kerrallaan. Siltaa ei enää tulla sulkemaan avaamisen jälTyypillisiä

”Jos ei paikalla istu vahdissa ympäri vuorokauden, on todella hankala vartioida tällaista luvatonta käyttöä.” Ville Alajoki, projektinjohtaja

Kärsitkö masennuksesta? Tämä masennustutkimus arvioi tutkimuslääkettä,joka on suunniteltu otettavaksi yhdessä nykyisen masennuslääkkeesi kanssa, jotta nähdään, auttaako se masennuksen tämänhetkisten oireiden lievittämisessä. Jos olet yli 18-vuotias, sinulla on diagnosoitu vakava masennus ja käytät reseptillä saatavaa masennuslääkettä, saatat voida osallistua tähän tutkimukseen. Tutkimukseen osallistuminen ja siihen liittyvä hoito on maksutonta ja tutkimukseen osallistujille maksetaan myös heidän tällä hetkellä reseptillä saatava masennuslääkkeensä tutkimuksen aikana. lisätietoja saat ottamalla yhteyttä: Psykiatrian erikoislääkäri Liisa Lahdelma Vita Lääkäriasema Mikonkatu 7 00100 Helsinki Tiedustelut tiistaina 20.11. klo 15 –17 numerosta 040 358 0350 Muina aikoina sähköpostitse srinnemella@gmail.com

20121114-FI-FIN-PA-PAD

LUKIJAN KUVA

Auroransilta on jo houkutellut uskaliaimpia ylittämään Nordenskiöldinkadun uutta reittiä pitkin.

keen. Alun perin syyskuulle kaavailtu sillan avaaminen myöhästyi siltakaarien toimitusvaikeuksien takia. Keskeneräisyydestä huolimatta uskaliaimmat kulkijat ovat jo ehtineet käydä kokeilemassa uuden väylän toimivuutta. – Jos ei paikalla istu vahdissa ympäri vuorokauden, on todella hankala vartioida tällaista luvatonta käyttöä. Silta on edelleen kuitenkin työmaa-aluetta, eikä sillä ole turvallista liikkua, Alajoki muistuttaa uhkarohkeimpia. Auroransilta on myöhästyneestä valmistumisaikataulusta huolimatta ehditty

jo palkita RIL-palkinnolla Rakennusinsinöörien liiton vuotuisessa kilpailussa. – Auroransillasta muodostuu symbolinen monumentti polkupyöräilylle, kävelylle ja lenkkeilylle ja siten se viitoittaa nopeutuvan, kiihkeärytmisen kaupungin keskellä tietä tulevaisuuden kaupunkikulttuurille, jossa hitaudelle ja levollisuudelle on tilaa ja väyliä, perusteli arkkipiispa Kari Mäkinen voittajan julkistustilaisuudessa viime viikon torstaina. Auroransilta avaa kevyelle liikenteelle Eläintarhan alueelta Keskuspuistoon väylän, jolla ei ole lainkaan tasoris-

teyksiä autoliikenteen kanssa. Silta parantaa myös liikenteen sujuvuutta Nordenskiöldinkadun ja Pohjoisen Stadionintien risteyksessä isojen tapahtumien aikaan.

IDA KARIMAA

ida.karimaa@sanoma.fi

Sujuvampaa liikennettä •

EI AUTOJA. Eläintarhan alueelta Keskuspuistoon pääsee sillan ansiosta niin, ettei kevyellä liikenteellä ole lainkaan tasoristeyksiä autoliikenteen kanssa.

Hiirten talvijemmoista riesaa autoilijoille Pähkinärinteen alueella Vantaalla on ihmetelty erikoista ilmiötä. Parkissa olleiden autojen konepeltien alle on nimittäin vaivihkaa käyty tehtailemassa pieniä ruokakätköjä. Asuinalueen kiinteistöhuollosta vastaavan Pähkinähoito Oy:n isännöitsijä Sonja Toivasen mukaan ensin oraviksi luullut talvijemmailijat ovat sittemmin osoittautuneet hiiriksi. – Ainakin kolmen tai neljän auton konepellin alta eri kohdista on löytynyt muun muassa kätkettyjä ruusunmarjan siemeniä. Viimeisimmän silminnäkijähavainnon mukaan kyse on hiirien toiminnasta, Toivanen kertoo. Talvimuonavarastoja ei ole löydetty Pähkinärinteen alueella suinkaan ensimmäistä kertaa. Toivanen kertoo, että kyseessä on jokasyksyinen ilmiö. – Pähkinärinteen seutu on luonnonläheistä aluetta, joten on ymmärrettävää, että myös eläimet puuhailevat siellä. Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti Ilpo Hanski komppaa Toivasen tulkintaa. – Kyseessä on varmasti metsähiiri. Niitä on käytännössä katsoen joka puolella kantakaupunkia lukuun ottamatta ja tällainen toiminta on sille tyypillistä. Talvivarastoja tehtaillaan suojaisiin koloihin ja auton konepellin alunen sopii tarkoitukseen mainiosti, Hanski sanoo. Vaikka osassa tapauksia piilotetut siemenet ovat au-

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Pähkinähoito Oy varoitti alun perin oravista, mutta myöhemmin on ilmennyt, että kysymyksessä ovat sittenkin metsähiiret. Ketterä keplottelija

”Hiiret pääsevät joka paikkaan, missä on pieni reikä. Niitä on siis lähes mahdoton estää.” Ilpo Hanski, yli-intendentti

ton käynnistyksen yhteydessä ruvenneet käryämään ja tupruttamaan savua konepellin alta, erityisen huolestuneita Hanski ja Toivanen eivät hiirten toiminnasta ole.

– Siemenet ovat märkiä, mutta saattavat ruveta vähän käryämään moottorin kuumetessa. Kasat ovat kuitenkin aika pieniä, joten vaaratilanteita ei ole päässyt syntymään, Toivanen toteaa. – Hiiret pääsevät joka paikkaan, missä on pieni reikä. Niitä on siis lähes mahdoton estää, mutta huolestua ei kannata. Kun lumi peittää maan, siemeniä ei enää juuri löydy ja niiden jemmailukin todennäköisesti lakkaa, Hanski selittää. IDA KARIMAA


UUTISET Yt-neuvottelut

Tulipalo

Vakuutusyhtiö irtisanoo 32

Vakuutusyhtiö Fennia irtisanoo 32 henkilöä. Vakuutusyhtiö sai lokakuun alussa käynnistyneet ytneuvottelut päätökseen maanantaina. Fennian mukaan irtisanomisilla ja toiminnan rakenteiden muuttamisella saavutetaan tavoiteltu noin 50 henkilötyövuoden kustannussäästö. Yt-neuvottelujen piirissä olivat kaikki yhtiön 1 100 työntekijää. Yhtiö on perustellut vähennystarvetta vallitsevalla taloudellisella tilanteella. Fennialla on yli 60 konttoria. STT

Kynttiläleikki sytytti huoneen

Kaksikerroksisen rivitalon huoneistossa syttyi tulipalo Riihimäellä maanantain vastaisena yönä. Pelastuslaitokselta kerrotaan, että tulipalo syttyi lasten kynttiläleikistä lastenhuoneessa. Perheen äiti heräsi palovaroittimen ääneen ja soitti hätäkeskukseen. Äiti ja huoneistossa olleet kaksi lasta pääsivät huoneistosta ulos omin avuin. Toinen lapsista oli talon asukas ja toinen oli kyläilemässä. Palo tärveli lastenhuonetta ja kuumuus aiheutti vaurioita keittiöön. STT

Itsepalvelua

Surmatyö LUKIJAN KUVA

Leffalippuja automaatista

Finnkinon elokuvanäytösten lippuja on marraskuun alusta lähtien voinut ostaa uusista itsepalvelukioskeista. Kokeilu alkoi 12 kioskilla Helsingissä, Lahdessa ja Jyväskylässä. Kioskit ovat 1,6 metriä korkeita ja niissä on 19 tuuman kosketusnäyttö. Asiakas voi ostaa lippuja kaikkiin myynnissä oleviin näytöksiin saman paikkakunnan teattereihin. Verkossa varatut liput voi lunastaa kioskeista. Liput maksetaan pankin maksukortilla tai Finnkinon sarjalipulla. METRO

Isänsä Helsingin ydinkeskustassa ampunut mies on saanut syytteen murhasta. Jutun puinti alkaa käräjillä Helsingissä ensi maanantaina. Asiasta kertoi alun perin MTV3. Parikymppinen mies myönsi jo kiinnioton yhteydessä syyskuun alussa, että oli surmannut isänsä. Teon taustalla vaikuttivat poliisin mukaan kaksikon erittäin huonot välit. Ampuminen tapahtui keskellä päivää kiinalaisravintolassa, joka sijaitsee Aikatalon liikekeskuksessa Ateneumin takana. STT

Itsepalvelukioskit purkavat myös lipunmyynnin ruuhkahuippuja.

Metallifestivaalilla ei enää asiaa Gloriaan Musiikki. Keikkajärjestäjä rikkoi sopimuksen ja kaupungin tiloissa kaikuivat natsihuudot.

Viikonloppuna Gloriassa järjestetyn Black Flames Of Blasphemy -metallifestivaalin esiintyjä Goatmoon kiellettiin loppuviikosta natsistiseksi mielletyn sisällön vuoksi. Glorialta tilat vuokrannut järjestäjä toi tilalle Goatmoon-yhtyeen kappaleita soittaneen bändin nimeltä Sarven varjo. – Kyseessä on tribuuttiyhtye, kertoo alaikäisiltä kielletyn tapahtuman järjestäjä Johnny Nurmi. Sarven varjo esitti ainakin kaksi kielletyn Goatmoonin kappaletta. Ainakin osa Sarven varjon jäsenistä on samoja kuin Goatmoonilla. – Yleisön raivokkaat sieg heil -huudot ylsivät miltei äänentoiston tasolle, kommentoi Metro.fi:ssa sunnuntaina nimimerkki Olin paikalla. Tapahtuman järjestäjä on allekirjoittanut Helsingin nuorisoasiainkeskuksen pyörittämän Glorian kanssa kir-

Sopimusrikkomus

”Olemme olleet sinisilmäisiä, ja minä olen syvästi pettynyt.” Pekka Mönttinen, Glorian toiminnanjohtaja

Helsingin Punavuoressa sijaitsevan Glorian metallifestivaalilla esitettiin sittenkin natsismiin viittaavaa musiikkia.

jallisen sopimuksen, johon on lisätty painotus Glorian hyväksymistä sisällöistä. Neljän muun sopimuksessa luetellun tilanvuokraajan erityisehdon lisäksi viides kohta kuuluu seuraavasti: ”Gloria pidättää oikeuden myös kieltää valitsemasta tapahtumaan sellaisia bändejä, jotka selkeästi esille tuovat Glorian arvomaailmaan sopimattomia asioita (ts. rasismi, natsismin ihannointi).” – Meitä on kusetettu, sanoo Glorian toiminnanjohtaja Pekka Mönttinen. – Keskustelin itse järjestäjän kanssa viime viikolla ja

tein selväksi, että Gloriassa ei natsisimiin viittaavia arvoja, sanoituksia ja symboleja sallita. Järjestäjä antoi uskoa, että näin toimitaan. Mönttinen summaa, että Glorian arvot perustuvat Helsingin kaupungin arvoihin. Niistä yksi on suvaitsevaisuus. Black metal -musiikkisuuntaa suvaittaneen jatkossakin – onhan Glorian tehtävä tuoda esiin nuorisokulttuurin ilmentymiä. – Meidän täytyy kuitenkin suodattaa, mitä hyväksytään. Näin me nytkin hyvässä uskossa pyrimme tekemään. Mönttinen arvioi, että jat-

kossa Gloriassa joudutaan tutkimaan tarkemmin, millaisia artisteja tilojen vuokraajat haluavat estradille tuoda. – Olemme olleet sinisilmäisiä, ja minä olen syvästi pettynyt. Toiste tällä keikkajärjestäjällä ei meille ole asiaa. Black Flames Of Blasphemy -tapahtuman järjestäjä Johnny Nurmi ei näe Sarven varjon esiintymisessä ongelmaa. Hänen tulkintansa mukaan Gloria hyväksyi artistin, kun ei sitä kieltänyt. – Muiden esiintyjien ja yleisesti black metal lyriikoista löytyy aiheita ihmisvihasta pedofiliaan ja raiskauksiin, Nurmi pohtii. – Ennen Saatana ja pentagrammi kauhistuttivat ihmisiä tässä asiayhteydessä, nykyään sitten natsismi.

LAURA HALMINEN

laura.halminen@sanoma.fi

PIPARIA Tule tutustumaan uuteen liikkeeseemme Kamppiin!

PÄÄTTÄJÄT JA NUORET KOHTAAVAT – TULE KUUNTELEMAAN!

@ LUUPPI

Ostostie 4 (Kontulan ostari)

TORSTAINA 22.11.2012

Vesistöissä on yhä uraania

Kainuussa Talvivaaran vesistöissä uraanipitoisuudet ovat laskeneet, mutta ovat yhä normaalia korkeampia. Säteilyturvakeskuksen mukaan pitoisuudet ovat suurimpia järvien pohjaosissa, jonne uraani painuu muiden haitta-aineiden kanssa. Paikoin uraania on niin paljon, että vettä ei viranomaisten mukaan pidä käyttää jatkuvasti ruokatai juomavetenä. Suurimmat uraanipitoisuudet on mitattu Ylä-Lumijärvestä, Talvivaaran kaivosalueen vierestä. STT

Suunnitelma. Vantaalle tulossa kierrätyslaitos Vantaan Kiilaan kaavaillaan rakennettavaksi kierrätyslaitosta. Tontille saisi siten rakentaa vastaanottopaikan kierrätettäville jätteille, teollisuus- ja varastotiloja sekä toimistotiloja. Kierrätettävät jätteet voisivat olla muun muassa rakentamisen ja kaupan pakkausjätteitä sekä ongelmajätteitä, kuten ajoneuvoja, akkuja tai elektroniikkaa. Vantaan kaupunginhallitus päätti maanantaina kokouksessaan, että se esittää valtuustolle hyväksyttäväksi asemakaavamuutoksen, joka mahdollistaa kierrätyslaitoksen sijoittamisen Kiilan alueelle. Muun muassa yksityiset henkilöt ovat vastustaneet kierrätyslaitoksen tuloa alueelle, sillä sen pelätään tuo-

MATTI BJÖRKMAN/LEHTIKUVA

Kierrätyslaitoksella voitaisiin käsitellä muun muassa ajoneuvoja.

van Seutulaan lisää kuormaautoliikennettä sekä aiheuttavan melua ja muita haittoja. METRO

Joulu tulee. Lahjaksi voi antaa lupauksen Jokaisen joululahjan ei tarvitse olla olemassa. Telkkarin sijaan lahjaksi voi antaa lupauksen pestä auto tai auttaa koulutehtävissä. Pääkaupunkiseutulaisia kannustaa aineettomaan jouluun Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY). Kuntayhtymä tarjoaa asiassa vinkkejä nettisivuillaan.

Autonpesun lisäksi HSY vinkkaa muun muassa sukuselvityksen mahdollisuuksista, glögikutsusta ja islanninponivaelluksesta. Sivuston ideana on antaa lahjaksi tavaroiden sijaan elämyksiä. Lahjasivusto on osa HSY:n jätteen määrän vähentämiseen tähtäävää työtä. METRO

Kärsitkö närästyksestä, vatsan turpoamisesta, vatsakivuista tai pahoinvoinnista?

Tule ja selvitä mahalaukkusi terveydentila helposti ja nopeasti verikokeella.

aluefoorumi

Ovet auki klo 15–21 Päättäjät paikalla klo 17–20

Talvivaara

Isänsä ampunut sai syytteen

LEFFALIPUT

07

QTimen kokeneet ammattilaiset loihtivat persoonallisuuttasi korostavan ja helppohoitoisen hiustyylin, samalla kun sinä nautit valoisan kampaamomme mukavuuksista – voit rentoutua töittesi lomassa pesupaikkamme hierovissa tuoleissa. Toteutamme Sassoon -filosofiaa, joten muotoilemme hiuksesi ainutlaatuista tyyliäsi sekä kasvonpiirteitäsi kunnioittaen. Tarjoamme sinulle taidokasta hiusmuotoilua, joka kestää myös arjessa!

Sassoon -leikkaus ja monisävyvärjäys Tarjous koskee Junior Designereita.

99 €

(pitkäntukan lisä 20,-)

QTime Hair Design | www.qtime.fi 044 777 0776 Malminkatu 20, 00100 Hki Tällä kupongilla

Biohit näytteenotto/Docrates Klinikka Saukonpaadenranta 2, 00180 Helsinki Vain ajanvarauksella klo 9-15

Soita 09 773 861

Hinta 120€, ei vaadi lääkärin lähetettä www.gastropanel.fi


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 20. marraskuu 2012

Ulkomaat kuvina

1

SOE THAN WIN/AFP DIETER NAGL/AFP PHILIPPE LOPEZ/AFP

Gazan tilannetta yritettiin rauhoittaa Iskut jatkuivat. EU:n ulkoministerit ja YK:n pääsihteeri lisäsivät painostusta.

2 3

1

Burma. Barack Obama aloitti historiallisen vierailun

Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama aloitti maanantaina historiallisen vierailun Burmaan. Vierailunsa aluksi Obama tapasi presidentti Thein Seinin. Obama on ensimmäinen maassa virkakaudellaan vieraileva Yhdysvaltain presidentti. Suuret väkijoukot ottivat Obaman vastaan Burman suurimmassa kaupungissa Rangoonissa. STT-AFPREUTERS

2

Itävalta. 34-vuotiaan naisen epäillään murhanneen aviomiehensä ja rakastajansa

Itävallassa alkoi maanantaina murhaoikeudenkäynti, jonka maan media on jo nimittänyt ”vuoden oikeudenkäynniksi”. 34-vuotiasta naista syytetään aviomiehensä ja rakastajansa murhista vuosina 2008 ja 2010. Hänen epäillään ampuneen molemmat miehet, minkä jälkeen hän paloitteli ruumiit ja valoi ne jäätelöbaarinsa kellariin. Murhat paljastuivat viime vuonna, kun uusi vuokralainen löysi uhrien jäännökset kellaria remontoidessaan. STT-AFP-APA

3

Yhdysvallat. Charlie Chaplinin knalli ja keppi myytiin melkein 50 000 eurolla huutokaupassa

Charlie Chaplinin esittämän pikkukulkurin knallista ja kävelykepistä on maksettu huutokaupassa 62 500 dollaria eli 49 000 euroa. Hattu ja keppi myytiin sunnuntaina Los Angelesissa. Yksityisestä kokoelmasta peräisin olevilla esineillä on Bonhamin huutokauppakamarin mukaan suora yhteys Chapliniin. Tiedossa ei kuitenkaan ole, kuinka monta kuuluisan kulkurin knallia ja keppiä on edelleen olemassa. STT-AFP-REUTERS

Kärsittekö masennuksesta?

• Onko sinulla ollut univaikeuksia jo jonkin aikaa? • Onko olosi vetämätön? • Oletko menettänyt kiinnostuksen harrastuksiin? • Onko sinulla keskittymisvaikeuksia? • Olet 18–65-vuotias Nämä voivat olla oireita masennuksesta. Saatat soveltua kliiniseen tutkimukseen, jossa testataan uuden tutkimuslääkkeen (masennuslääkkeen) turvallisuutta ja tehoa masennuksen hoidossa. Tutkimukseen osallistuminen edellyttää kuutta käyntiä tutkimuskeskuksessa 13 viikon aikana. Osallistumisesta ei makseta palkkiota, mutta tutkimukseen kuuluvat lääkkeet, lääketieteelliset tutkimukset ja lääkärikäynnit ovat maksuttomia. Tutkimuksesta vastaavana henkilönä Suomessa toimii psykiatrian erikoislääkäri Liisa Lahdelma. Tutkijoina tässä keskuksessa toimivat psykiatrian dosentti Grigori Joffe ja psykiatrian erikoislääkäri Marina Joffe Jos olet kiinnostunut osallistumaan tutkimukseen, ota yhteys tutkimuskeskukseen puhelimitse 040 8380232 tai sähköpostitse marina.joffe@hotmail.com FF Research, Kansakoulukatu 5, 00100 Helsinki Puh. 040 8380 232, sähköposti marina.joffe@hotmail.com

08

Israel ja palestiinalaisjärjestö Hamas sanoivat maanantaina olevansa valmiita tulitaukoon, mutta ehdot vihanpidon lopettamiselle erosivat toisistaan. EU:n ulkoministerit vaativat vihollisuuksien lopettamista viipymättä, ja YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon saapui Kairoon vauhdittamaan tulitaukotunnusteluja. Puheista huolimatta ilmaiskut jatkuivat pitkin päivää. Israelin ilmavoimien iskuissa surmansa sai 20 palestiinalaista, mikä nosti palestiinalaisten kuolonuhrien määrän jo yli sadan. Lähes viikon kestäneiden vihollisuuksien aikana kolme israelilaista on saanut surmansa Gazasta ammutuissa rakettiiskuissa. Israelin hallituksen edustaja sanoi maansa kannattavan neuvotteluratkaisua, mutta valmistautuvan silti yhä maajoukkojen lähettämiseen Gazaan. – Pitäisimme parhaana diplomaattista ratkaisua, joka takaisi rauhan Israelin kansalle maan eteläosassa. Jos siihen päästään, maaoperaatiota ei enää tarvittaisi, sanoi nimettömänä esiintynyt pääminis-

Ratkaisu

Israelin ohjuspuolustusjärjestelmä Israelin Rautakupoli-nimellä tunnettu ohjuspuolustusjärjestelmä on tuhonnut lukuisia Gazan alueelta ammuttuja raketteja. 1 Tutka havaitsee raketin tai ammuksen ja tarkkailee sen lentorataa.

3 Torjuntaohjuksen tutka ohjaa sen kohteeseensa.

Tamirtorjuntaohjus

Kantama jopa 70 kilometriä

2 Tulenjohto analysoi lentoradan ja määrittelee oletetun osumapaikan.

155 millimetrin tykistöammuksia Ohjuspatteri

Lyhyen kantaman raketteja STT/Reuters

teri Benjamin Netanjahun edustaja. Gazaa hallitsevan Hamasin johtaja Khaled Meshaal sanoi Kairossa kannattavansa taistelujen lopettamista. – Me olemme sitoutuneet tulitaukoon, mutta Israelin on lopetettava hyökkäyksen-

sä.

Meshaal lisäsi, ettei Hamas suostu minkäänlaisiin tulitauolle asetettaviin ennakkoehtoihin, koska ”Israel aloitti vihanpidon”. Hamasin ehtona on lisäksi Gazan saarron lopettaminen. Tulitaukotunnustelut kes-

Lentoyhtiö SAS sai torjuttua konkurssiuhan

SAS:n pelastustoimet konkurssin partaalta etenivät viimein, kun se pääsi maanantaina sopuun mittavista säästöistä ammattiliittojen kanssa. Viime viikon maanantaina ilmoitetun säästöohjelman hyväksyminen tarkoittaa sitä, että SAS saisi uuden 3,5 miljardin Ruotsin kruunun (410 miljoonan euron) lainan rahoittajapankeilta. Säästöohjelma koostuu kustannusten leikkaamisesta 3 miljardilla kruunulla sekä omaisuuden myynneistä samalla summalla. Viimeinen sopimus syntyi tanskalaista matkustamohenkilökuntaa edustavan CAU:n kanssa iltapäivällä. Neuvottelut kaikkiaan kahdeksan liiton kanssa jatkuivat sunnuntai-illasta läpi yön. Ensimmäinen sopimus syntyi aamuyöllä ja kuusi muuta aamun ai-

JENS NOERGAARD LARSEN/AFP

Benjamin Netanjahun edustaja

kittyivät Kairoon, missä Egyptin pääministeri Hisham Kandil piti lankoja käsissään. Kandil vieraili Gazassa perjantaina osoittamassa tukeaan alueen asukkaille. Kandil uskoi Israelin ja palestiinalaisten pääsevän sopuun tulitauosta. – Luulisin meidän olevan lähellä, mutta tämänkaltaisten neuvottelujen kohdalla ennustaminen on hyvin vaikeaa, hän arvioi. Israelilaismedian mukaan myös Israelin edustajat ovat käyneet Kairossa neuvottelemassa tulitauosta. Hallitus ei kuitenkaan asiaa vahvistanut. Myös YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon saapui illalla Kairoon vauhdittamaan tulitaukotunnusteluja. Kairosta Ban jatkaa tiistaina Jerusalemiin ja käy myös Länsirannalla. Länsirantaa hallitseva palestiinalaisjärjestö Fatah ilmoitti yhdistävänsä voimansa Hamasin kanssa Gazan kriisin vuoksi. Järjestöt ovat olleet riidoissa vuodesta 2006 lähtien. STT-REUTERS-AFP

Espanja

Ulkomaisille asunnonostajille ehkä oleskelulupa Espanja saattaa tarjota automaattisesti oleskelulupaa ulkomaisille asunnonostajille, sanoi hallituksen edustaja maanantaina. Näin halutaan helpottaa maan romahtaneita asuntomarkkinoita. STT-AFP

Ranska

Kriisineuvotteluihin osallistuneet kokoontuivat SAS:n pääkonttorin viereiselle Kastrupin lentokentälle Kööpenhaminassa.

kana. SAS:n hallitus ilmoitti pian CAU:n kanssa syntyneen sovun jälkeen, että edellytykset säästöohjelmalle ovat olemassa. Tilannetta hämmentää kuitenkin se, että tanskalaisia lentäjiä edustavan liiton kans-

sa syntynyt sopimus on ehdollinen. Vähintään kolmasosan sen jäsenistä on hyväksyttävä sopimus. Hyväksyntää odotetaan SAS:n mukaan lähipäivinä. Ratkaisu edellyttää myös parlamenttien sekä rahoittajapankkien lopullista hyväksyntää. STT

Islamistit syyttävät Syyrian oppositiota vallankaappauksesta Osa Syyrian islamistiryhmistä sanoutui maanantaina irti Syyrian yhdistyneestä oppositiosta. Nettivideolla ryhmät syyttivät oppositioblokkia vallankaappauksesta ja vaativat Syyriasta islamilaista valtiota. Opposition ja kapinallisryhmien edustajat sopivat yhteistyöstä aiemmin tässä kuussa. Viime viikolla Ranska tunnusti ensimmäisenä

”Pitäisimme parhaana diplomaattista ratkaisua, joka takaisi rauhan Israelin kansalle maan eteläosassa.”

länsimaana yhdistyneen opposition Syyrian kansan viralliseksi edustajaksi. Taistelut jatkuivat maanantaina eri puolilla Syyriaa. Hallituksen joukot tulittivat eteläistä Damaskosta estääkseen kapinallisten etenemisen kaupungin reunoilta kohti keskustaa. Opposition mukaan presidentti Bashar al-Assad on ryhtynyt siirtämään joukkojaan

muualta maasta suojaamaan pääkaupunkia. Maanantaisen tulituksen kerrottiin olleen kovinta yli kuukauteen. Kapinallisten ei ole onnistunut vallata yhtään suurempaa kaupunkia yli puolitoista vuotta jatkuneiden taistelujen aikana. Viime aikoina kapinalliset ovat kuitenkin ilmeisesti vahvistaneet asemiaan monin paikoin. STT-AFPREUTERS

Sarkozyn puolueen johtajakiista venyi

Ranskan entisen presidentin Nicholas Sarkozyn konservatiivipuolue yritti maanantai-iltana yhä nimittää uutta puheenjohtajaa. Puolueen jäsenet äänestivät uudesta puheenjohtajasta sunnuntai-iltana, mutta äänet jouduttiin maanantaina laskemaan uudestaan. Molemmat ehdokkaat, Jean-Francois Cope ja Francois Fillon, ehtivät julistautua voittajiksi. Tilanne oli illalla edelleen epäselvä. STT-AFP Avaruus

Avaruuslentäjiä palasi Maahan

Kolme avaruuslentäjää palasi maanantaina Maahan Kansainväliseltä avaruusasemalta ISS:ltä. Venäläinen Sojuz-kapseli laskeutui onnistuneesti Kazakstaniin yöllä. STTAFP-REUTERS


URHEILU

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 20. marraskuu 2012

Tennis

Jarkko Nieminen päättää vuoden sijalla 41 Suomen ykköspelaaja Jarkko Nieminen päättää vuotensa tenniksen maailmanlistalla sijalla 41. Helsingin ATP-haastajaturnauksen loppuottelun sunnuntaina hävinnyt Nieminen nosti rankingiaan edelliseltä viikolta viidellä sijalla. Maailmanlistan kärjessä on toisen peräkkäisvuoden päätteeksi Serbian Novak Djokovic. STT Jääkiekko

Heikkilä jättää Valko-Venäjän maajoukkueen Jääkiekkovalmentaja Kari Heikkilä jättää paikkansa Valko-Venäjän maajoukkueen peräsimessä. Hänen seuraajakseen on nimetty maan entinen maajoukkuepelaaja Andrei Skabelka. STT Jalkapallo

Australia haluaa edelleen Beckhamin

Australialaiset jalkapallopomot jatkavat supertähti David Beckhamin houkuttelemista eteläiselle pallonpuoliskolle. Rahaa löytyy selkänojaksi, sillä Australian jalkapalloliitto FFA solmi juuri historiallisen, 130 miljoonan euron arvoisen tv-sopimuksen. Viime viikolla australialaislähteet kertoivat Beckhamin, 37, halusta tulla pätkäpestillä A-liigaan, mutta pelaajan edustajat kiistivät huhut. Los Angeles Galaxya edustavan englantilaisen perässä ovat ainakin Perth Glory, Melbourne Heart ja Adelaide United. STT-AFP

Bayern ja Valencia uusivat finaalin Jalkapallon Mestarien liigan viime kauden finalistit Chelsea ja Bayern München ovat paineiden puristuksessa ennen tiistain otteluita. Kummatkin ovat toistaiseksi kiinni euroliigan jatkopaikoissa, mutta tappiot suistaisivat jättiseurat tiukkaan tilanteeseen. F-lohkossa Bayern on Valencian kanssa jaetulla piikkipaikalla ennen tiistain keskinäistä kohtaamista. Valencialla on mehevä tilaisuus kuitata kalavelkoja vuoden 2001 finaalista, jolloin Bayern vei pokaalin rangaistuspotkukilpailun turvin. Tappiokaan ei olisi espanjalaisjoukkueelle katastrofi, sillä se kohtaa päätöskierroksella lohkojumbo Lillen. Jos taas Bayern häviää ja samaan aikaan BATE Borisov kaataa Lillen, Bayernin on pakko voittaa BATE lohkon päätösottelussaan. – Tämä Bayern-ottelu on kuin finaali, Valencian valmentaja Mauricio Pellegrino kiteyttää.

Tärkeä ottelu

”Tämä Bayern-ottelu on kuin finaali.” Mauricio Pellegrino

Valencian valmentaja Mauricio Pellegrino veti joukkueen harjoitukset maanantaina.

Chelsean lohkoa johtaa ukrainalaisyllättäjä Shahtar Donetsk. Kolmantena oleva Juventus on vain pisteen lontoolaisjoukkuetta perässä, ja tilanne voi kääntyä ympäri tiistaina, kun Juvella on keskinäisessä mittelössä kotiylei-

sön tuki. Englannin Valioliigassa Chelsea on pelannut neljä viime otteluaan voitoitta. Valmentaja Roberto di Matteon taktiset uudistukset ovat käyneet puolustuspäässä kalliiksi.

– Olemme pelanneet hieman eri tavalla tällä kaudella. Voittojen eteen meidän pitää ehkä saada peliä tiukemmaksi ja pitää huoli, ettei omiin mene, di Matteo sanoo. Tasapelikin olisi Chelsealle helpotus, sillä se isännöi viimeisessä lohko-ottelussaan tanskalaista Nordsjällandia, kun taas Juventusta odottaa vaikea vierasmatka Donetskiin. Tiistaina pelaavista joukkueista vain Manchester United on varmistanut paikkansa neljännesvälieriin. Seuraksi on tyrkyllä monta muuta. Yksi niistä on Celtic, jolle yksikin piste Benfican vieraana Lissabonissa voi varmistaa jatkopaikan. Samassa kaupungissa Celtic juhli Eurooppa-cupin voittoa ensimmäisenä brittijoukkueena vuonna 1967. Kuten silloinkin, nyt juhlien eteen vaaditaan yllätys, sillä Benfica on väkevässä vireessä. Celtic taas on kompuroinut pitkin syksyä uljaasta Barcelonavoitostaan huolimatta. STT-AFPREUTERS

Tainio sai potkut New Yorkista Jalkapalloilija Teemu Tainio (kuvassa) menettää työpaikkansa PohjoisAmerikan MLS-liigan New York

MIKE STOBE/AFP

Espoo, Tapiola

Järvenpää

Helsinki, Itäkeskus

Vantaa, Myyrmäki

Länsituulentie 1 A, 2. krs Asiakkaankatu 11 B 31, 3. krs Yrjönkatu 36 A, 3. krs

JOSE JORDAN/AFP

Mestarien liiga. Bayern Münchenin jatkopaikka ei ole vielä varma.

(09) 530 501 Helsinki, Kamppi

09

Mannilantie 44 A, 3. krs Iskoskuja 3 C, 3. krs

www.pikkujatti.fi

Red Bullsissa. Seura nimesi maanantaina kymmenen pelaajaa, joiden sopimuksia se ei jatka. Keskikenttäpelaaja Tainio kuului hylättyjen pelaajien listalle. Hänen lisäkseen lähtöpassit sai kaksi maalivahtia, kolme puolustajaa, norjalais-

keskikenttäpelaaja Jan Gunnar Solli ja kolme hyökkääjää. Tainio liittyi Red Bullsiin viime vuoden maaliskuussa. Hän pelasi kahden kauden aikana 42 ottelussa, joista 37:ssä kuului avauskokoonpanoon. Newyorkilaisjoukkueessa

UUDET OMPELUKONEET EDULLISEEN HINTAAN Bernette 12 (298 €)

VAIN

219€

Husqvarna Viking H Class E 10

179€ ESITTELYKONEITA -25 %

(220 €)

VAIN

Eerikinkatu 4, Helsinki, p. (09) 692 7110 ma–to 10–18, pe 10–17, la 10–14

www.erkinsauma.com

käy muutenkin kova puhuri. Pelaajavaihdosten lisäksi valmentaja Hans Backe sai hiljattain mennä, ja myös toimitusjohtaja Erik Solerin pesti päättyi. New Yorkin kausi katkesi tappioon itälohkon välierissä DC Unitedille. STT-AP

2

URHEILU

Jalkapallo

Sebastian Sorsa jatkaa Klubissa Laitapelaaja Sebastian Sorsa jatkaa HJK:ssa kaksivuotisella sopimuksella. Klubia jo junioreista lähtien edustanut Sorsa, 28, on pelannut seuran edustusjoukkueessa seitsemän kautta. Välillä hän pelasi Englannissa Leedsissä ja Skotlannissa Hamilton Academicalissa ennen kuin palasi HJK:hon kaudeksi 2009. Aiemmin laitahyökkääjänä viihtynyt Sorsa pelasi menneellä kaudella pääosin laitapuolustajana. Kaikki kilpailut mukaan lukien hän urakoi 31 ottelua ja antoi niissä neljä maalisyöttöä. STT


+ TRENDIT

Jamie Oliverin joulu Jamie Oliver jakaa omassa jouluohjelmassaan jouluruuasta stressaaville vinkkejä, miten juhlaruokaa voi valmistaa ilman hermoilua. Sarja on kuvattu Jamien perheen kotona Essexissä, ja menu sisältää perusjouluherkkuja kuten joulukalkkunaa, kastiketta, kasviksia ja tietenkin brittiläiseen tapaan vanukasta. Aloitusjaksossa Jamie opastaa, kuinka paistetaan kullanruskea kalkkuna ja tehdään sille herkullinen kastike. Tähteistä hän valmistaa chili con carnea. Jamie Oliverin perhejoulu alkaa MTV3-kanavalla lauantaina 24. marraskuuta kello 11.30. METRO

10

Minuuttipeliä keittiössä Ruokaa nopeasti. Juuri uuden reseptikirjan julkaisseella brittikokki Jamie Oliverilla oli mielessään jo seuraavan teoksen aihe, kun hän kertoi Metrolle nopean ruuanlaiton saloista.

Ei hermoilua

TRENDIT

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 20. marraskuu 2012

Miksi halusit tuoreimmassa kirjassasi antaa reseptejä 15:ssä etkä 10 minuutissa valmistuvista ruuista? – Viisitoista minuuttia on lyhin mahdollinen aika kunnon ruoka-annoksen valmistamiseen. Kirjoistani viimeisin oli minulle vaikein tehdä, sillä halusin sen sisältävän neuvoja terveellisen, ravitsevan ja tämän lisäksi myös nopeatekoisen ruuan valmistamiseen. Jotkut kirjassasi mainitut ruokalajit tuntuvat vähän liian hienoilta. Mahtaako esimerkiksi opiskelija koskaan tehdä pariloitua tonnikalaa? – Maailmahan on entistä pienempi paikka, jossa entistä sivistyneemmät ihmiset matkustavat paljon. Myös markettien tuotevalikoima on laajentunut ja tietämys kasvanut. Ruokaahan voi valmistaa nopeasti myös mikrolla... – Mikroruuan katsotaan yleisesti olevan roskaruokaa. Valikoimissa on kuitenkin myös korkealaatuisia tuotteita.

Mitkä ovat suurimmat virheet, joita kotikokit keittiössään tekevät? – Esimerkiksi veitsiä ei tarvitse olla sataa kappaletta, kolme kunnollista riittää. Niitä tarvitaan pilkkomiseen, kuorimiseen ja voin levittämiseen. Sitten kannattaa, piru vie, myös tehdä niin kuin keittokirjan ohjeissa sanotaan. Etkö joskus uuvuttavan työpäivän jälkeen haluaisi vain mennä Mäkkäriin? – Vaikka minut tunnetaankin roskaruuan vihaajana, en periaatteessa inhoa minkäänlaista ruokaa. Minulla ei ole mitään hot dogia, hampurilaista tai pitsaa vastaan. Kyse on siitä, miten ruoka tehdään. Jos sinulla olisi vain minuutti aikaa, millaisen ruoka-annoksen loihtisit? – Laittaisin leivän päälle hyvää kinkkua ja juustoa. Entä viidessä minuutissa? – Jotain fettuccinea, joka kypsyy kiehuvassa vedessä kolmessa minuutissa. Pastaan voi laittaa mitä tahansa lisukkeita. Mitä seuraava kirjasi käsittelee? – Sataprosenttisesti kasvisruokaa. Haluan tuoda esiin raaka-aineita, joita emme syö tarpeeksi. Tavat, joilla kasviksista saadaan aikaiseksi aivan mahtavalta maistuvaa ruokaa, ovat vielä liian tuntemattomia. Vähintään 65 prosentissa nykyisistä resepteistäni ei ole lainkaan lihaa, mutta kasvissyöjät ovat jo pitkään pyytäneet minulta pelkästään kasviksiin perustuvaa keittokirjaa. ROMINA MCGUINNESS/METRO WORLD NEWS

Tällä vIIKOlla TIISTaISTa perJaNTaIHIN

I!

kun varaat aikasi netissä: www.hairstore.fi

TI! TOIMI H e

Tarjous voimassa vain netissä tehdyissä ajanvarauksissa!

Tarjous voimassa 20.-23.11.2012. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin.

T

I!

T aS

-20%

TOIMI NOpe

aS

O I! T I MI He T

Kaikista kampaamo- ja kauneudenhoitopalveluista

TO IMI NOpe

HairStore Iso Omena Piispansilta 11 S 69 (Kauppakeskus Iso Omena), 02230 ESPOO, Puh. (09) - 8565 6040, Ark 8 – 21/ La 8 – 18 / Su 12 – 18 HairStore MegaSalon Sello Leppävaarankatu 3-9, 02600 ESPOO, Puh. (09) - 85656060 ja (09) - 85656066, Ark 8 – 21 / La 8 – 18 / Su 12 – 18 HairStore Columbus Vuotie 45, 00980 HELSINKI, Puh. (09) - 85656045, Ark: 9 – 20 / La 9 – 18 / Su suljettu HairStore Malmin Nova Ala-Malmin tori 5, 00700 HELSINKI, Puh. (09) - 856 56175, Myymälä Ark 8 – 21 / La 8 – 18 / Su 12 – 18 Parturi- Kampaamo Ark 8 – 21 / La 8 – 18 / Su 12 – 18 HairStore MegaSalon Kamppi Urho Kekkosen katu 3–7, 00100 HELSINKI, Puh. (09) - 8565 6090, Ark 8 – 21 / La 8 – 18 / Su 12 – 18 HairStore Flamingo Tasetie 8, 01510 VANTAA, Puh. 09-85656600, Ark 11 – 19 / La 10 – 18 / Su Suljettu HairStore MegaSalon Jumbo Vantaanportinkatu 3 (Kauppakeskus Jumbo), 01510 VANTAA, Puh. (09) - 8565 6030, Ark 8 – 21 / La 8 – 18 / Su 12 – 18

Huippuedullisia tuotetarjouksia myös: www.hairstore.fi


TRENDIT

11

PUTINKI OY

YSTÄVÄMYYNTI

Nopea ja ruokaisa lounas

Keskiviikko 21.11. klo Torstai 22.11. klo Perjantai 23.11. klo

Kortit, muistikirjat, albumit, joulukalenterit, paketointi- ja lahjatuotteet.

Lampaanlihapyörykät, sekasalaatti ja harissajogurtti SEKOITA kulhossa jauhelihaan suola, pippuri ja garam masala -maustesekoitus. JAA seos neljään osaan, ja pyöritä kustakin osasta kostutetuin käsin neljä pyörykkää. Nostele ne paistinpannulle, jolle on lorautettu 1 rkl oliiviöljyä. Kääntele säännöllisesti, kunnes pyörykät ovat kauttaaltaan kullanruskeita. Ripottele sahramilangat kuppiin, peitä ne kiehuvalla vedellä ja jätä odottamaan. HIENONNA chili, silppua puhdistetut kevätsipulit ja korianterinvarret (säästä lehdet), nosta ainekset suureen kattilaan, lisää 1 rkl oliiviöljyä, puserra joukkoon kuorineen puristimeen lisätyt valkosipulinkynnet. PAISTA 40 sekunnin ajan, kumoa sitten kattilaan sahrami liotusliemineen, valutetut kikherneet ja paseerattu tomaatti, peitä seos kannella ja kiehauta. TEE pienessä tarjoilukulhossa jogurttiin lusikalla harissapyörre. PILKO ja sekoita salaattiainekset suoraan tarjoilualustalle. LISÄÄ ekstra-neitsytoliiviöljy ja sitruunamehu, mausta sitten mieleiseksesi.

8-19 8-19 8-16

Tervetuloa ostoksille! Maksuvälineenä käy käteinen ja pankkikortti. Ei jälleenmyyjille. Hämeentie 105 B, 00550 Helsinki raitiovaunut 6 ja 8, Paavalin kirkon pysäkki

NOTKISTA kastiketta tarvittaessa vesitilkalla, kaada se lihapyörykkäpannulle ja mausta. KUUMENNA tortilloja mikroaaltouunissa 45 sekuntia (800 W). TARJOILE appelsiinilohkojen kera, koristele annos korianterinlehdillä. AINEKSET/4 HENGELLE

Lihapyörykät

400 g vähärasvaista lampaanjauhelihaa 1 kukkurainen tl garam masalaa Oliiviöljyä Hyppysellinen sahramia 1/2–1 tuore punainen chili 2 kevätsipulia Puolikas nippu tuoretta korianteria 2 valkosipulinkynttä 1 tlk (400 g) kikherneitä 350 g paseerattua tomaattia

Salaatti

Puolikas kurkku 2 pientä sydänsalaattia 1 nippu retiisejä 2 kypsää tomaattia 1 rkl ekstra-neitsytoliiviöljyä 1 sitruuna

Varaa aika asiantuntijalta sovitukseen P. 09-6126290

Tarjoiluun

1 kukkurainen tl harissaa 4 kukkuraista rkl rasvatonta luonnonjogurttia 8 pientä kokojyvätortillaa 1 appelsiini

Voimaa syksyyn! 2690

1490

Tarjoukset voimassa 25.11.2012 asti

200 kaps. (340,-/kg)

Vahva Aurinko D-100ug Hyvin imeytyvä öljykapseli. Vahvaa vastustuskykyä, toimivat lihakset ja luja luusto.

3990 90 kaps. (458,-/kg)

24 kpl+6 tabl

oko Erikoisk TÄ! ES VAIN LI F

7690

150+30 kaps. (600,-/kg)

Näin saat litteän vatsan! Lisää energisyyttäsi! Fructolax erikoispaketti Bio-Qinon Q10 100 mg Gold

3990 120 kpl (260,-/kg)

oko Erikoisk TÄ! ES F LI IN A V

2490 70 kaps. (259,-/kg)

Sokeri ja rasvat tasapainoon Tolosen Berberin

Urho Kekkosenkatu 1, Hki

2190

150 kaps. (208,-/kg)

40,-

Voimaa hiuksille Evonia

Life, Kamppi Kampin kauppakeskus, E-taso, Luonnollisena olet vahvempi.

Vahva, puhdas kalaöljy E-EPA 650 mg

H UOM! 2 prk

kaps. Saat 60 en s pakkauk lle! pää n a p u a k

Muistin tueksi Fosfoser memory

2990

120 kaps. (572,-/kg) norm. 39,90

Rasvanpolttoon Tonalin

Life, Kerava

Kauppakaari 2 (Prismakeskus)

2690 90 kaps. (572,-/kg)

Kuvittele millaiset hiuksesi voisivat olla BigHair

Meiltä myös ihanat jouluiset suklaat, teet ja pähkinät!

www.life.fi


3

Huippumalli ei uskonut kykyihinsä

NELONEN MEDIA

Vaatimaton voittaja. Mallilupauksella on vielä tiukin koulu alalle edessä.

Meri Ikonen, 22, tuntuu edelleen olevan hämmentynyt eilisiltana päätökseen saadun mallikilpailun lopputuloksesta. Vaikka kauriinsilmillään ja mallilegenda Twiggyä erehdyttävästi muistuttavalla olemuksellaan tuomarit hurmannut Suomen viides Huippumalli haussa -voittaja on itse tiennyt tuloksen kesästä asti, hihittää hän yhä epäuskoisesti onniteltaessa. – Kyllä jokaisesta pudotuksesta läpipääsy oli minulle ihmetyksen aihe. Mietin, että tässä on varmaan jokin tuotantopeli kyseessä, kun olen Meri Ikonen haluaisi lähteä casting-matkalle New Yorkiin. edelleen mukana, Ikonen puistaa päätän. Isosiskojensa tuuppimana sesti. Aloittelevana mallina opittavana, ehkä tiukempi Hetki harkintaa kilpaan mukaan hakenut Nas- olet myös aina kuvauspaikan meno odottaa sitten maailtolan kasvatti tiesi formaatin nokkimisjärjestyksessä poh- malla! Ikonen pohtii, sillä toentuudestaan, muttei omin jalla. Olen kuitenkin saanut delliseksi huippumalliksi tu- ”Ennen kaikkea opin, etavuin uskaltanut täyttää ha- huomata, että ihmiset ovat leminen vaatii uraa poissa ko- tä etukäteen voisi vähän kemuskaavaketta. Bisneksen alalla pääsääntöisesti oikein timaan kamaralta. ajatella mitä suustaan raadollisuuden lisäksi malli- mukavia. Kasvotusten ujon oloinen päästää.” kokelasta huoletti oman pärs– Toki minulla on vielä mallilupaus luottaa erottutän päätyminen televisioon suuri osa asioisvansa satojen Meri Ikonen kaiken kansan nähtäville. ta edessämuiden – Monet nuoret tytöt ku- päin joukosta ulkomaisia casting-tilaivittelevat, että mallin työ on ja suuksia myöten, vaikka komyhtä glamouria ja skumpan munikoinnissa vieraalla kiejuontia. Itselläni oli onneksi lellä vielä petrattavaa onkin. aika realistinen kuva siitä, – Kielitaitoni ei ehkä ole miten kovaa homma väparas mahdollinen, mutlillä on. Ohjelman kuta mielestäni tärkeinvauksissa pääsimme tä on, että saa suunsitä paitsi helpolla, sa ylipäätään auki. kun työt tarjottiin Englannin sanakirvalmiina eikä niijaakin availin ohtä tarvinnut hajelman mittaan kea castingien muutamaan otkautta. teeseen. – Ennen Suunta kikaikkea opin, san jälkeen on että etukävielä avoin. Itteen voisi väse tuleva huiphän ajatelpumalli haala mitä suusveilee castingtaan päästää, matkasta New Ikonen lisää Yorkiin. Silmien laserleikkauksella pääset nauraen ja – Ennen kisilmälaseista helposti, nopeasti ja turvallisesti. tunnustaa ohsaa työskenteSoita ja kysy lisää: 030 633 1859* tai testaa heti, jelman seuraalin kaupan kassopiiko silmien laserleikkaus sinulle: www.terveystalo.com/laser misen tuoneen salla ja opiskelin silmiin niin ilon oppisopimukselKysy myös korottomasta osamaksumahdollisuudesta. kuin nolostuksenla merkonomiksi. Terveystalo Kamppi, Jaakonkatu 3 (Graniittitalo) kin kyyneleitä sykNyt katsotaan, milsyn mittaan. lä mittakaavalla näKovaksi luonnehmä hommat lähtevät ditun muotimaailman liikkeelle. Koulutusta voi * myyttejä hän pitää kuionneksi jatkaa myöhemtenkin liioiteltuina. minkin, Ikonen hymyilee. Kaikki mitä terveyteesi tarvitset – Onhan tämä vaativa unelma. Aluksi kritiikkiä oli vaiIDA kea erottaa persoonasta ja KARIMAA ida.karimaa@sanoma.fi sen otti liian henkilökohtai-

12

40 000 myytyä levyä

Jukka Poika ylitti tuplaplatinarajan

Reggaeartisti Jukka Poika on ylittänyt 40 000 myydyn albumin tuplaplatinarajan levyllään Yhdestä puusta. Albumi julkaistiin keväällä. Jukka Poika ylitti platinarajan vuonna 2010 ilmestyneellä albumillaan Kylmästä lämpimään. Kumpikin albumi viihtyi Suomen listan top kympissä useita viikkoja. Yhdestä puusta piti listan kärkipaikkaa hallussaan kuuden viikon ajan. STT Espooseen

The Jacksons tulee Suomeen

Yhdysvaltalainen The Jacksons konsertoi Espoon areenassa 24. helmikuuta. Yhtyeeseen kuuluvat Jackie, Jermaine, Marlon ja Tito Jackson, jotka muodostivat aiemmin veljensä Michaelin kanssa Jackson 5 -yhtyeen. Veljesten souliin, funkiin ja rhythm & bluesiin panostanut ryhmä levytti lukuisia isoja hittejä kuten ABC, I Want You Back ja I’ll Be There. Lipunmyynti The Jacksonsin konserttiin alkaa Lippupalvelussa ja osoitteessa www.menolippu.fi ensi maanantaina. STT Viisuedustajan valinta JARNO MELA

8

Valitse mukavampi elämä ilman silmälaseja

mä s nt / l ii t t y pu h + 5 ,9 5 s n t / m i n , m a t k a p u h e li n

an

Looper 3 778

ä8 , 28

Niko 2 Lentäjäveljekset 5 318

ä st

Helinä-keiju ja siipien salaisuus 5 555

ty m

Skyfall 46 490

l ii t

Twilight – Aamunkoi, osa 2 (kuva) 91 420

Pu

he

lu

n

hi

nt

al

1 2 3 4 5

ka

Katsotuimmat elokuvat 16.11. – 18.11.

stä

8, 2

Leffat top 5

/p snt

uh

+1

7, 0

4

sn

m t/

in

VIIHDE

VIIHDE

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 20. marraskuu 2012

85 000 kappaletta

J. K. Rowling -uutuudesta jättipainos Harry Potter -kirjailija J. K. Rowlingin aikuisille suunnattu romaani Paikka vapaana tuli Suomessa kirjakauppojen tiskeille ja hyllyille maanantaina. Kirjan julkaisevan Otavan viestintäpäällikkö Tarja Kopra kertoo, että kirjan ensimmäinen painos on Suomen oloissa jättimäinen, 85 000 kappaletta. – Kirjakaupoilta tulee tilauksia koko ajan. Emme olisi ottaneet näin suurta painosta, jos kiinnostusta kirjaa kohtaan ei olisi ollut, Kopra sanoo. STT

Adam Lambert Helsinkiin

American Idolista suuren maailman tietoisuuteen ponnahtanut Adam Lambert tuo kiertueensa Helsingin Hartwall Areenaan 22. maaliskuuta 2013. Edellisen kerran hän esiintyi Suomessa vuonna 2010. Silloin keikkaliput myytiin loppuun muutamassa minuutissa. Lambertin keväällä julkaistu albumi Trespassing nousi Yhdysvalloissa listakärkeen. Myös Suomen listoilla Lam-

bert on menestynyt hyvin. Adam Lambert julkaisi esikoisalbuminsa For Your Entertainment vuonna 2009. Albumilta nousivat radiosuo-

SEPPO SAMULI/LEHTIKUVA

Liput myyntiin •

ENSI VIIKOLLA. Adam Lambertin Suomen-konsertin liput maksavat 49 euroa, ja ne tulevat myyntiin Lippupisteessä ja Tiketissä 26. marraskuuta.

Adam Lambert nähdään talvella Helsingissä.

sikeiksi hitit Whataya Want From Me ja If I Had You. Lambertin tänä vuonna julkaistun Trespassing-albumin myynti lähentelee kultarajaa Suomessa. Lisäksi levyn nimikkobiisi, sekä single Trespassing on kivunnut Suomen radiolistan sijalle kaksi. Oman soolouransa lisäksi Lambert on nähty tänä vuonna vierailevana solistina legendaarisen Queen-yhtyeen riveissä. METRO-STT

Toni Wirtanen.

Toni Wirtasesta UMK-tuomari Apulanta-yhtyeen Toni Wirtanen on yksi Uuden musiikin kilpailun seuraavan kauden tuomareista. Muut kolme tuomaria ovat hiphopartisti Redrama, muusikko Aija Puurtinen ja YleX:n musiikkipäällikkö Tomi Saarinen. Uuden musiikin kilpailussa valitaan Suomen edustaja Eurovision laulukilpailuun Malmöön toukokuussa. Tv-lähetykset Uuden musiikin kilpailusta alkavat 27. joulukuuta. Suomen edustaja Malmöön valitaan kotimaan finaalissa 9. helmikuuta. STT Rod ja Rollarit

One Direction päihitti vanhat tähdet brittilistalla Poikabändi One Direction nousi viikonvaihteessa suoraan brittien albumilistan kärkeen levyllään Take Me Home. Brittiläisirlantilaisen One Directionin jälkeen listakkoseksi nousi joulutunnelmissa piehtaroiva Rod Stewart albumillaan Merry Christmas Baby. Kolmantena listalla on The Rolling Stones kokoelmapaketillaan Grrr. STT


LUKIJAT

•Hatun nosto sinulle, kyynelistä ei meinannut tulla loppua. Minullakin on yhtä ihanat asiakkaat. HYVÄ MIELI KOKO PÄIVÄKSI •Kaikilla ihmisillä on kehossaan fyysisiä heikkouksia ja vahvuuksia, pitää vain yrittää joskus tasapainottaa kehoaan vahvistamalla heikkoja kohtiaan. SUSI •Lain pitäisi jo nyt tuomita ne liiketilojen vuokraajat parittajina, jotka vuokraa tilat esim. thaihieromalaitostoimintaan. KATSOTAAN LÄPI SORMIEN

•Siinä vaiheessa, kun ihmisen elimistö ei toimi enää sataprosenttisesti, perinteinen lääketiede luokittelee henkilön heti sairaaksi. SUSI •Miksi vain tyttöjen ja naisten täytyisi luopua ihmisoikeuksistaan, että hyväksikäyttäjien tarpeet tulevat tyydytetyiksi? JOHAN NYT

•Onhan tätä seksin oston kieltolakia odotettukin. Tähän asti laki on suojellut hyväksikäyttäjiä. IHMINEN SE ON TYTTÖKIN •Valheiden oikaisijalla on hirveä hätä, että hyväksikäyttäjät ei saa enää tarpeitaan tyydytetyiksi. Netin kautta voitte edelleen sopia tapaamisenne. Laki tulee suojelemaan ihmiskaupan uhreja. EI HYVÄKSIKÄYTTÄJIÄ

tasapaino säilyy. SUSI •Suomen valtio taas lasten ja äitien kimpussa. Sotalasten äideille luvattiin paratiisia lapsille. ÄIDIN RAKKAUS •Herätkää hyvät ihmiset, hyvinvoinnista nauttivat seulotaan. Pitääkö EUssa tehdä Suomen väestössä selvempi ero? Vai mistä hajuraosta on kyse? KÖYHÄ MUT EI KIPEÄ

•Mitä aatamin aikaisia lasten päiväkoteja on? Lapset sidotaan sänkyyn! Kuka valvoo, mitä lapsillemme tapahtuu suljettujen ovien takana? ENTÄS JOS TULIPALO •Kun maassa tapahtuu vakava onnettomuus/skandaali ministeri eroaa heti. Suomessa sitä päivää ei tule! Ministerimme pitävät itseään korvaamattomina ja ylivertaisina Kiinan keisareina. Kepulla oli joskus vaalislogan uusi poliittinen kulttuuri. Missä se on nyt? Puoluetoimiston kassakaapissa? KEISARI •Ei ihme, että bussit ruostuvat ja kasvavat sieniä, kun nuo kulkupelit ovat taivasalla kesät talvet. Muinoin ymmärrettiin ajaa bussit yöksi talliin, jossa ne kuivuivat sateiden ja tuiskujen jälkeen. Sisätilatkin siivottiin ja aamulla liikenteen alkaessa bussit olivat puhtaat ja lämpimät. Kuten ratikat ja metrovaunut, jotka matkustajien ja kuljettajien onneksi edelleen yöpyvät katon alla. HUOLTAJA

•Israel vetäytyi Gazasta kansainvälisestä painoksesta, kun ns. Kvartetti lupasi taata rauhan Israelille. Jälleen kerran on nähty, kuinka Israelia huijattiin.

•Suomen kilpailukyvyn, työpaikkojen ja ulkomaisten sijoituksien lisäämiseksi on lakkautettava ammattiyhdistysliikkeet ja työntekijöiden oikeudet sekä verotuksen laskeminen.

NIMETÖN

KIM

•Seija kyseli, mitä Pekka Perä maksoi ostaessaan Talvivaaran. Pekkahan maksoi peräti 1 euron. Talvivaara nimensä veroinen, nyt talvi ja vaara tuli. HYVVEE JOULUU

•Taksien hinnoista valittajat, tulkaa itse ajamaan, kun kerran on niin kultakaivos tämä homma. Turha valittaa myöskään maahanmuuttajakuskeista. Kun ei suomalaisille työ kelpaa, niin jostain ne kuskit on revittävä. 1KUSKI

•Ihan turha valittaa TV:n uusinnoista, YLE:n sekä kaupallisilta kanavilta tulee enemmän ohjelmia, kuin ehtii katsoa! Uusinnat ovat palvelua, olisi vain hyvä että uusinta mainittaisiin ja koska on viimeksi näytetty. TÖLLÖ •Ehdotan presidentti Haloselle saapuvan kissan nimeksi Nessu. Perustelut: Kisulilla on rodulleen tyypillinen musta nenä, nenu, nekku, nessu, eli Nessu. MUMMELI ILMAN TIETOKONETTA

•Te joilla puheessanne toistuu usein se v-kirjaimella alkava naisen ruumiinosa, käyttäkää joskus sitä k-kirjaimella alkavaa miehen ruumiinosaa, se kuulostaa kivemmalta. TEEMU •Nato-maa Islantiin kaavailtu ilmatilan valvonta Suomen hävittäjäkoneilla, sekä puolustusvoimien supistukset ja varuskuntien lakkautukset kuuluvat minusta taktiikkaan, jolla Suomea hivutetaan kohti Naton täysjäsenyyttä ja Eurooppaa jakavaa sotilaallista vastakkainoloa. Täysjäsenyys on osoittautunut vastustavan kansalaismielipiteen takia poissuljetuksi vaihtoehdoksi. Hyvä näin! Jatketaan Paasikivi-Kekkosen linjalla. VINSKI •Oikeaa koira-asiantuntija itse oivaltaa ja hahmottaa asioita eikä nojaudu kyseenalaistamatta muiden mielipiteisiin, näin

•Inhotaa katsella kun ihminen on lihoittanut itsensä porsaaksi ja pitää itseänsä kauniina, arvostelee muita ihmisiä jatkuvasti. YÖKÖTÄ •Järvenpään päättäjät, mikä kiire harjoitusjäähallilla ja paloasemalla on? Terveystalohanke pitäisi olla ykköskohde vai laitetaanko sairaat jäähalliin odottamaan aikoja parempia? ODOTTAJA

•Helsinki on Euroopan roskaisin pääkaupunki. Kaikki voisimme tehdä uudenvuodenlupauksen: ”Siisteys on osa yhteistä hyvää”. JOULUPUKKI •Koulukiusaajien vanhemmat pitäisi saada haastaa oikeuteen kasvatusvelvollisuuden laiminlyömisestä. KUNNON SAKOT •Lähi-idän tilanteen muuttuminen kylmästä sodasta kuumaksi voi olla yhden virhearvion takana. Sellainen olisi esimerkiksi Israelin hyökkäys Iraniin. Mielestäni silloin olisimme jo lähellä kolmatta maailmansotaa. Ei hyvältä näytä! VINSKI •Ennen kuin huomasinkaan rakkauden lintu pesi päähäni ja olin tehdä huorin jonkin tulkinnan mukaan. TÄYSIN ATAVISTISTA, NJET

•Nämä samat, jotka arvostelevat ylivelkaantuneita maita, kannattavat Suomen ylivelkaantumista. Eli oma napa aina mistään välittämättä. NIMETÖN •Milloin Suomi alkaa ostaa Venäjältä vankilapaikkoja? NIMETÖN •Hallituksen olisi erottava, ja tilalle virkamieshallitus, joka kykenee leikkaaman rajusti, ja pelastamaan Suomen täydelliseltä tuholta. NIMETÖN •Kun te kansanedustajat koko ajan vaaditte meiltä jotain, voisinko minäkin pyytää teiltä jo-

tain? Kuuntelisitte edes kerran ennen päätöstenne tekemistä Jääkärienmarssin, että muistaisitte, mitä edustatte. KAMA •Leikin varjolla: Eihän isälle voi rajoja laittaa! Eihän? ISÄN TYTTÖ •On se hienoa kun pääministeri Katainenkin otti kantaa Talvivaaraan: Tilanne Talvivaarassa on vakiinnutettu. (Niinkuin kansa ei olisi sitä ajat sitten huomannut). E L. •Vapaa-ajalla käytän käsilaukkua: ajan pyörällä paljon , enkä käytä reppua, vaan pyöräilylaukkua. Stadissa, kun asun kuljen myös julkisilla työmatkat jakäytän olalla pidettävää kassia, joka myös kätevä kantamuksiin. Reppu onkin katukuvan yleisin laukku, niin miehillä, kuin naisillakin, olemme reppukansaa! REPPU SELKÄÄN JA MENOKS

•TV-ohjelmien tasosta päätellen meitä suomalaisia pidetään todella typerinä ja lapsellisina. Vähintään 60% ohjelmatarjonnasta on pelkkää roskaa, jota kukaan normaalijärkinen ei välitä katsoa. HAH HAH HAA, ONPAS HAUSKAA?

•Oisi se kiva, että sanoisit huomenta ja terve siivoojalle. Ottaa pattiin, kun kävellään ylpeänä ohi! EMMI •Minun lapseni on nukutettu vauvana 80-luvulla päiväkodissa makuupussissa ulkona. Ei siinä mitään pahaa ollut, lapsia oli useampi alle 1.5v . Pussi pitää olla sidottuna kulma naruista sänkyyn kiinni jos lapsi on kova pyörimään. Aikuinen kävi jatkuvasti seuraaamassa tilannetta. Uni maistu paremmalta kuin sisällä. Vanhemmille kerrotaan aina, miten päiväkodissa toimitaan, kun aloitetaan päivähoito. Pahempaa on se, kun vanhemmat nukuttavat vauvansa yleisessä parvekkeella vaunuissa. Mannerheimintiellä olen törmännyt semmoiseen muutama vuosi sitten. Eikö ole riski jättää vauva, jos joku ohikulkija huomaa.... NIMETÖN

mitä tahansa päätöksiä. Ovatko meidän poliitikkomme todella näin järkyttävän osaamattomia? TÅK, TÅK

•Järjen ääni: On miehiä, joita eivät prostituoidut kiinnosta. Olen usein nuorempana törmännyt niin suomalaisiin kuin ulkomaalaisiin varakkaisiin miehiin, jotka ovat halunneet ostaa seksiä, vieläpä uskomattoman korkeaan hintaan. Haluavat turvallista, harmitonta ja riskitöntä seksiä ja metsästävät naimisissa olevia naisia. Prostituution kieltäminen ei tätä ilmiötä poista. TAKSIN KATOLLA VILKKUU...

•Kuulun siihen kansanosaan, jolle armeijaksi riittää Pelastusarmeija. Siksi minua lievästi sanoen kyrsii verovarojen tuhlaus aseisiin. Asetan leivän, terveydenhoidon ja inhimillisen vanhuuden aseitten edelle. VINSKI •Miksi Katainen tulee sorkkimaan eläkeläisten veroasioita ja pienten lasten äitien työssäkäyntiä, kun ei ymmärrä niistä mitään? Eihän ne kuulu edes hänen hallinnon alaansa. NI-

OMAA TILAA

•Olen tavannut uskovaisia pilkkaavia ihmisiä, joista myöhemmin on tullut kiihkouskovaisia. Äitini sanoi uskoa vastaan raivoavista, että Jumala kutsuu heitä. Psykologian mukaan suuttumukseen tarvitaan mielen ristiriita. Eräs vaikuttaja onkin sanonut osuvasti: minua eivät uskovaiset ole saaneet vakuuttuneeksi Jumalan olemassaolosta, vaan kiihkeät uskon vastustajat. ELÄMÄ ON •Kenen asioita....: En ymmärrä minäkään tätä äitien pakottamista työelämään. Valtiontalouden kannalta olisi kyllä kannattavampaa pitää äidit kotona ja työllistää lapsettomat ihmiset. Onko nyt niin, että äidit enää viitsivät tehdä töitä, vai missä mättää? Tuntuu aivat tahalliselta Suomen alasajolta, katsoo

Rakennusvirasto kartoittaa asukaskyselyillä mielipiteitä katu-, puisto- ja metsäalueiden nykytilasta, vahvuuksista ja kehittämisestä. Tällä hetkellä avoinna on kaksi kyselyä, jotka koskevat itäisessä Helsingissä Myllypuron, Roihupellon ja Puotinharjun sekä läntisessä Helsingissä Pitäjänmäen ja Konalan kaupunginosia. Kyselyihin voi vastata 15.10. -30.11.2012 osoitteessa http://kerrokartalla.hel.fi Lisätiedot: rakennusviraston asiakaspalvelu p. 09 310 39000, rakennusvirasto@hel.fi

METÖN

•Sinä, joka kielsit äitejä löhöämästä kakrujen kanssa: alle 3v lapsista saa kotihoidotukea. Sen ikäisten lasten kanssa ei löhötä.Töitä on ainakin 18h/24. Lapset tehdään ja ne pitää kasvattaa, se ei onnistu löhöämällä. Minusta kotihoidontukeen on vanhemmalla oikeus. Tuskin itse teet töitä noin kauan 365 päivää vuodessa. ÄITI •Kiitos kaunis teille Tapaninvainion R-kioskin myyjät! Olette aivan mahtavia, todella palvelualttiita ja aina niin ystävällisiä. Kiva käydä melkein päivittäin. TYYTYVÄINEN ASIAKAS

Kätilön kauniista myymälästä:

Tyylikkäät äitiysvaatteet talven juhliin! Upea valikoima äitiysmekkoja • Ammattitaidolla valitut tarvikkeet raskausaikaan, synnytyksestä toipumiseen ja imetykseen • Imetysohjausta ja tukea uuteen elämäntilanteeseen • Ihanat lahjat vastasyntyneelle • Lämmintä palvelua • Kahvi- ja glögitarjoilu myös isille! Neljäs Linja 24, Helsinki www.avonainen.fi

Ristikon ratkaisu

VVO:n vuokra-asunto on turvallinen asua ja asioiminen on helppoa ja vaivatonta. Tutustu asuntotarjontaamme ja täytä asuntohakemus jo tänään: www.vvo.fi.

•Kun menette metroon, päästäkää muut ensin ulos. Miksi aikuisiakin pitää vielä opettaa? Oma on vikanne kun joudutte tönityksi. Turha mulkoilla, jos et päästä muita ensin ulos. Pahimpia tunkijoita ovat kakarat, teinit, keski-ikäiset ja äidit vaunuineen. ANONYMO •Yksinäinen ukko: Olet hyvän idean keksinyt, ajatuksesi on ymmärrettävä. Eivät kaikki ikämiehet kaipaa niihin paluelukeskuksiin, joissa on liikaa eukkojen touhotusta. Miehille todellakin pitäisi olla omia juttuja vanhempanakin. Pitäisi perustaa miehiin enemmän keskittyvä vanhustenkeskus Helsinkiin. Nyt laittamaan asiasta ehdotuksia kaupungille. MIEHILLE SAATAVA

Vaikuta asukaskyselyillä!

www.hkr.hel.fi

TEKSTIVIESTIT

13

n allillaa Asiat m

Kuljettaja Kampaamo-Parturi

Pirjo Löser Hiusten leikkaus

alk.

29 €

Permispaketti

sis. leikkaus + sävy

alk.

85€

www.kampaamo-loser.fi

% 3858 375 040-831 9626

Vilppulantie 26 Ala-Malmi (sisäpihalla) ark. klo 9-18 keskiviikot suljettu, la 9-14

Asiakasparkki N=o 13 Bussit 74/77A/577

Haemme valmiita D1/D-kuljettajia ja koulutukseen taksinkuljettajaksi haluavia. www.kovanen.com/rekry

Asiakaspalvelutyötä Helsingissä SOITA HETI!

Yritysmyyjä 1200€+provikka ja opiskelijat 8€+provikka. www.nikolex.fi tai 040 8403970

044-9124725 - hyvä palkka - joustavat työajat - hyvät kulkuyhteydet

METRO MATKAILU TORSTAISIN

HÄTÄENSIAPUKURSSI

Hätäensiapukurssi (4h) ke. 21.11 klo 9:00–13:00 Meilahti, Helsinki Opi toimimaan hätätilanteissa SPR:n hyväksymällä kurssilla. Hinta 99 euroa (sis. alv. 23%). Sopii myös yritysten henki­ löstölle. Varaa heti paikkasi numerosta 044 704 6347 tai hanna.myllymaki@mediextra.


HUPIKLUBI

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 20. marraskuu 2012

Helmiä sioille Stephan Pastis

14

10 kysymystä

eikkä ne elä!!! mul onpi suunni‐ telma!!

tereve. mää oon lasse. pyytäsin piäntä palave‐ lusta.

1. Minkä animaatiosarjan hahmoihin lukeutuu Jalmari Kalmari? 2. Kenen suomalaiskirjailijan esikoisteos oli runokokoelma Tuulen keinutuoli? 3. Mitkä ovat Ukrainan lipun kaksi väriä? 4. Minkä oppilaitoksen rehtori on Thomas Wilhelmsson? 5. Mikä on nimellisarvoltaan suurin euroseteli? 6. Minkä ikäisiä YK:n Lapsen oikeuksien julistus koskee? 7. Minkä maan ensimmäinen avaruusalus oli v. 1999 laukaistu Shenzhou 1? 8. Kuka voitti tänä vuonna Syksyn sävel -laulukilpailun? 9. Minkä maan diktaattori oli Francisco Franco? 10. Missä kaupungissa ajettiin viime viikonloppuna F1-autoilun osakilpailu?

Sudoku Tuplat Glenn McCoy

1764

★★✩✩✩

JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi

Viime tiistain ratkaisukoodi oli 73. 25 euroa voitti Heleena Karrus.

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen

Mobiiliohjeet •

Ristikko

Ratkaisu sivulla 13

Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.metro.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Lukijan kuvat. Ota kamerakännykälläsi kuva tai video. Lisää tekstiin kuvan tarina (max 500 merkkiä) ja oma nimesi. Lähetä multimediaviestinä numeroon 17181. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma Newsille kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma Newsille*. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymillä. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Palkinto: Maksamme lehdessä julkaistuista kuvista vähintään kaksi leffalippua tai enintään 1 000 euron palkkion. Sanoma Newsin kustantamissa lehdissä julkaistuista kuvista maksetaan palkkio vain kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä noin viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. *Koskee myös sähköpostilla lähetettyjä tai metro.fi-palveluun ladattuja kuvia. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 × 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.

Vastaukset kysymyksiin 1. Paavo Pesusienen, 2. Jari Tervon, 3. Sininen ja keltainen, 4. Helsingin yliopiston, 5. 500 euroa, 6. Kaikkia alle 18-vuotiaita, 7. Kiinan, 8. Jesse Kaikuranta, 9. Espanjan, 10. Austinissa.

Julkaisija: Sanoma Kaupunkilehdet, Postiosoite: PL 300, 01621 Vantaa, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@sanoma.fi, Vt. päätoimittaja: Ismo Uusitupa, Päivystävät uutispäälliköt: (09) 122 4362 Ari Hämäläinen, Pekka Joutlahti ja Ville Soininen, Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Jakelupäällikkö: Patrick Helander, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.


TV TV1

TV2

21.00: Downton Abbey 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle News. 11.10 Verta, hikeä ja musiikkia. 12.10 Kuvakirjeitä maailmalta: Kuvakirjeitä Brasiliasta. 12.20 Ensyklopedia. 12.30 Tohtorit (7). 13.00 Lännen lokarin veli (S). 14.15 Eläinten elämää maalla ja merellä. 14.30 A-studio. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.55 Muisti: Akat asialla. 16.25 Jaakko ja maailmanvalloittajat. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).

18.00 Yle Uutiset. 18.30 Puoli seitsemän. Vieraana tämän hetkin kuumin pop-nimi Jesse Kaikuranta. Tutustumme myös salaiseen ystävään. 19.00 Kansankodin kuokkavieraat. 5/8: Mora taskussa. Sodanjälkeinen nuoriso etsi Ruotsista töiden ohella myös vapautta ja säpinää. Osa heistä jäi Ruotsin Raatteen tielle, mutta joku sisseistä on taistellut tiensä takaisin Suomeen. O: Markku Heikkinen. 20.00 Prisma Studio. Jumalten ruokaa! Näin räjähtää durra – löytyykö popcornille haastaja? 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 Downton Abbey (12). Joko Edithin perhe ymmärtää, ettei ikäero rakkaudessa merkitse mitään? Mary ottaa riskin kartanon pelastamiseksi, mikä saattaa vaarantaa hänen oman onnensa. 21.50 Kymmenen uutta käskyä. 22.20 Prisma: Kuinka hirmulisko kootaan? Maapallolta on löydetty runsaasti fossiileja 65 miljoonaa vuotta sitten kadonneista dinosauruksista. Tohtori Alice Roberts seuraa, kuinka luunpalasista rakennetaan mahtava kolmisarvilisko museon uuteen näyttelyyn. 23.15 Yle Uutiset. 23.20-23.35 Oddasat.

MTV3

20.00: Uusi päivä

Nelonen

20.05: Harryn laki

11.10 Isä Matteon tutkimuksia (7). 12.10 Viidakkoperhe (7). 13.00 Ihmisen hinta. 14.10-14.25 Tarinateltta. 14.30 Minun perheeni (7). 15.00 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. 15.30 Hullu juttu. 16.00 Teiniäidit. 16.30 Galaxi. 16.31 Velhot, jätit ja susihukkaset. 16.44 Karvinen. 17.00 Pikku Kakkonen. 17.55 Älä luovuta!

11.05-12.00 Lääkärit. 13.20 Nikon Grilli. 13.45 Grand Designs – unelma-asunnot. 14.50 Mitä tänään syötäisiin? 14.55 Piilokamera. 15.25 Maajussille morsian. 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 16.50 Uutiset. 16.55 Suomen ja maailman sää. 17.00 Kauniit ja rohkeat (7). 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?

18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 Viidakkoperhe (7). Du Plessis aiheuttaa perheelle aikamoisen sokin uutisillaan. Fatani on ostanut leijonan, jonka käytös on poikkeavaa. 18.50 Villit eläinystävämme. Taikapuun tarina. 19.00 Yle Uutiset. 19.10 Yle Uutiset alueeltasi. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 19.30 Ambulanssissa. 3/7. Lääkäri Karin Sedig ja ambulanssimiehistö kutsutaan apuun, kun mies on lyyhistynyt maahan metroasemalla. 20.00 Uusi päivä (S). Osa 227: ”Pilaat pimeyteni”. Petra tekee läpimurron. Jimi on kivi Askon kengässä. Aleksi pelästyy tunteitaan. Lissu ja Marika löytävät ilon. 20.30 Hymy Pyllyyn. 21.00 Ajankohtainen kakkonen. 21.35 Jalkapallon mestareiden liiga. Viidennen kierroksen ottelu Juventus - Chelsea. 23.45 Sisu. Mukana ex-huippuurheilijat Sanni Leinonen, Joona Puhakka ja Sinuhe Wallinheimo sekä maalipallon paralympiakultamitalistit. Esittelyssä Seinäjoen Taitoluistelijat. 00.15-00.45 Jalkapallon mestareiden liiga. Kooste kierroksen muista otteluista.

18.00 Emmerdale (S). Epätoivoista epäuskoa. Diane ei halua uskoa Rodneyn lohduttomia uutisia Charliesta – voiko se olla totta? 18.30 Emmerdale (S). Sinnikäs kiusanhenki. Bob haluaisi neuvotella lasten näkemisestä, mutta Viv pysyy tiukkana. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (7). Osa 2361. Seppo uskaltautuu käymään vieraissa. 20.05 Harryn laki (7). Syytön mies. Katolinen pappi on kuullut ripittäytyjältä, että vankilassa istuu elinkautista syytön mies. 21.00 Kosketus (12). Kuolleen miehen käsi. Martin etsii Tellerin tutkimuksia johtolankoinaan avain sekä numero 1188, ja päätyy pelaamaan vaarallista uhkapeliä matematiikan professorin kanssa. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 C.S.I. Miami (16). Delko vastaan syyttäjä. Nuoren naisen murhapaikalta pakeneva mies jää kiinni verekseltään. 23.35 Paljastavat valheet (16). Likaista peliä. Wallowskin parin jengeihin kohdistuneet toimet ovat poliisin sisäisessä tutkinnassa. 00.35-01.05 30 Rock (7). Kaksiteräinen miekka.

Yle Fem 11.00 Västerbottensnytt. 11.10 Sydnytt. 11.20 Värmlandsnytt. 11.30 Kulturnyheterna. 11.45 Uutiset. 12.00 Programtablå. 12.05 En vecka i naturen. 13.05 Pulver. 13.15 Fråga doktorn. 14.00 Vem vet mest? 14.30 Dom kallar oss artister. 15.00-16.00 Sommarpratarna. 16.20 Haaste. 16.50 Taivaallista menoa: Stefan Härus. 17.18 5 minuuttia. 17.25 Närbild. 17.55 TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Pahvipää. 18.30 Lahja. 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 TV-nytt. 20.00 Dok: Au-lapsen kova osa. 21.00 Sportmagasinet. 21.30 Solsidan – Onnea onkimassa (12). 21.52 Norjaa ristiin rastiin. 21.57 TV-nytt. 22.00 Rikos (16). 23.00-23.29 Arkistosta revittyä: Seksi. 23.45 Hübinette. 00.15 Aktuellt. 00.55 Kulturnyheter. 01.00

Mittnytt. 01.10 Nyhetssammanfattning. 01.15 Kulturnyheterna. 01.30 Överraskningen. 01.45 Vattenmannen och Speed. 02.00 Johnny och Johanna. 02.30 Vem vet mest? 03.0004.00 Kan du slå en pensionär?

Liv 11.00 Uusi elämä maalla. 12.00 Arvostele mun illallinen tunnissa. 13.00 Illallissota. 14.00 Pienten perhe. 14.30 Vanessa ja pikkuväki. 15.00 Kotiruokaa Rachael Rayn tapaan. 15.30 Pienten perhe. 16.00 Ruotsin miljonääriäidit. 17.00 Yhteinen taloprojekti. 17.30 Sarahin sisustusvinkit. 18.00 Supernanny. 19.00 Sisustuskaksoset. 19.30 Yllätyskokki Niki. 20.00 Arvostele mun illallinen Suomessa. 21.00 ELOKUVA A Mighty Heart – Taipuma-

Kiinnostaisiko

kilpailutettuu lainatarjouss

Freedom Rahoitus on koonnut saman katon alle useita luotonmyöntäjiä ja lainatuotteita. Lainaneuvojamme auttavat sinua löytämään sopivimman lainaratkaisun kotitaloutesi lainatarpeisiin.

Sub

Teema

18.10. Matkaoppaat

17.00: Lemmen viemää

21.00: Historia: Rikos ja rangaistus

13.00 Juhlasuunnittelijat. 13.30 Luksusmammat. 14.00 Pikakurssi kodinostoon. 14.35 Huippukokki lähtee maalle. 15.05 Himohamstraajat. 16.05 Saran ja Meri-Tuulin metropolit. 17.05 Nelosen sää. 17.10 Suomen Huippumalli haussa.

14.00 Madagascarin pingviinit (S). 14.25 Karvinen (S). 14.55 Elämää eläintarhassa. 15.25 Villieläinhoitola. 15.55 Will & Grace (S). 16.25 Eastenders. 17.00 Lemmen viemää (7).

16.35 Tiededokumentti: Uhkana sokeutuminen.

18.10 Matkaoppaat. Päivin ja Krasimirin lapset tapaavat Bulgarian mummon pitkästä aikaa. 18.45 Nelosen uutiset. 18.55 Nelosen sää. 19.00 Neljän tähden illallinen. Sopraano Helena Juntunen kokkaa, ja illallispöytään istahtavat ralliautoilija Kristian Sohlberg, iskelmälaulaja Terhi Matikainen ja pyöräilijä Kjell Carlström. 19.30 Poliisit. Espoo. Sami ja Hannu saavat hälytyksen rakennustyömaalle murtoepäilyn vuoksi. 20.00 Sokkokokki. Ivan Puopolo ja Sanna Stellan laittavat pata negralla maustettuja hietasimpukoita ja hestonin ranskalaisia sekä karamellimoussea ja tuoreita marjoja. 20.57 Keno. 21.00 NCIS Rikostutkijat (12). Kaima. 22.00 Maailman vaarallisimmat tiet. Ohut ilma. Rick, Lisa ja Dave ajavat vaarallisen Rohtangin solan kautta syrjäiseen Keylongiin. 23.00 Nelosen uutiset. 23.10 Nelosen sää. 23.15 SM-liigan huippuhetket. 23.20 Frasier. Ansa vanhemmille. Lilith tuo Frederickin Frasierin luokse kiitospäivänä. 23.50 Poliisit. Espoo. 00.20 Neljän tähden illallinen. 00.50 Start! 01.20 NCIS Rikostutkijat (12). Kaima. 02.20 Konttori. Luentokierros. 02.50-03.20 Konttori. Verenluovutus.

ton (12). 23.10 Luksusmammat. 23.40-00.15 Arvostele mun illallinen Suomessa.

Jim 12.25 Tilt. 12.55 Likaisen työn sankarit. 13.25 Lentokenttä. 13.55 JIM D Historia: Brad Meltzerin tulkinnat. 14.50 MasterChef Australia. 16.10 Leijonan luola USA. 17.05 Ruotsin karmein koti. 18.05 MasterChef Australia. 19.05 Leijonan luola USA. 20.00 Suomen Tulli. 20.30 Panttilainaamo. 21.00 Villit nettivideot (16). 21.30 Taksi. 22.00 JIM D: Costa Concordia – risteilijän katastrofi (12). 23.00 Panttilainaamo. 23.30 Australian rajalla. 00.00 South Park (12). 00.30 Pelkokerroin. 01.25 Tilt. 01.55 JIM D Rikos: Suljettu kohtalo (12). 02.55 Taksi. 03.25-04.25 Ruotsalaiset pelastajat.

18.00 Frendit (S). Hait. Monicaa odottaa yllätys, kun hän käy Chandlerin luona Tulsassa. 18.30 Pelastajat (7). Kuorma-auto on valuttanut öljyt maahan. Asemalla vietetään ensihoitaja Sanna Honkasalon läksiäisiä. 19.00 Big Brother Extra. 19.30 Moderni perhe (S). Palikat testissä. Philin perhe saa koiran, mutta karvaturri tuottaa ilon lisäksi myös surua. Tunteet kuohuvat myös Jayn huushollissa Mannyn nähtyä kauhuelokuvan. 20.00 X Factor USA. Elokuvamusiikkia. Kahdentoista kärki kilpailee ensi kertaa yleisön äänistä ja laulaa elokuvista tuttuja kappaleita. 21.55 One Direction: Little Things. 22.00 Big Brother. 23.00 Supernatural (16). Paratiisi romahtaa. On kulunut vuosi siitä, kun Sam uhrautui ja veti Luciferin mukanaan takaisin helvettiin. Dean viettää normaalia perhe-elämää Lisan ja Benin kanssa, kunnes eräänä iltana hän alkaa huomata pelottavia jälkiä idyllisessä lähiössään. 23.55 Afganistan. 6. Jakso: Camp Mike Spann. ”Joku haluaa tappaa sut”. Työn vaarallisuus on jatkuvasti mielessä. Uusinta. 00.25-01.20 Vampyyripäiväkirjat (16). Verestä voimaa. Katherine on muuttanut Carolinen vampyyriksi, ja tulokkaan verenjano on kyltymätön. Damon haluaa päästää Carolinen päiviltä estääkseen enemmät vahingot, mutta Elena asettuu poikkiteloin.

TV5

Lainaa 500 - 30 000 euroa ilman vakuuksia Henkilökohtainen lainaneuvoja auttaa sinua

18.00 Kamrat på svenska. 18.30 123 asiaa jotka jokaisen ruotsalaisen tulisi tietää. 6/10. Aiheena on seksi. 19.00 Sairaan kaunis elämä (12). Cristina saa terveen paperit, ja häntä odottaa elämä sairaalan ulkopuolella. 13/13. 19.50 Avaruuskansiot. Teleskoopit. 20.00 Historia: Hitlerin kätyrit (12). 7/13. IRA. 21.00 Historia: Rikos ja rangaistus. 2/2. Kuolemanrangaistus. 21.55-23.20 Elävä arkisto: Kauniimpi arki. 21.55 Puhtaus, kodin onni. (1955) Uusi pesuaine tekee naiset onnellisiksi vuoden 1955 mainoselokuvassa. 22.09 Aurinkoa arkipäivään. (1956) Mainoselokuvassa remontoidaan uusi iloinen keittiö 1950-luvun malliin. 22.17 Oma koti. (1956) Uusi koti muuttuu unelmaksi kodinkoneiden, huonekalujen ja säästölainan avulla. 22.28 Harkiten helpommaksi. (1958) Kotitalousfilmi opettaa, miten tuumaustunti helpottaa äitiä. 22.42 Kodin värit. (1957) Väritehtaan mainoselokuva kodin värienkäytöstä. 22.57 Yllätyslahja. (1961) Yllätä vaimosi seinään kiinnitettävällä rumpupesukoneella. 23.05 Perhe 1960-luvulla. (1962) Osuuskauppaliikkeen kuluttajavalistusta koteihin. 23.20 Design-klassikko: Citroën DS 19. 23.45-01.12 ELOKUVA Uusi Kino: Ota minut syliin (S). Dokumentti yksinäisten miesten elämästä Helsingin Kalliossa. O: Rostislav Aalto.

Fox

11.10 Tvins. 11.40 Tvins. 12.10 Ruuvit löysällä. 12.45 Hale ja Pace – hauskat pojat. 13.15 Matlock. 14.15 Tarzan. 14.50 Kaikenlaista kaupan. 15.20 Lentokenttä UK. 15.55 Hale ja Pace – hauskat pojat. 16.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. 17.00 Meidän faija. 17.30 Pulmuset. 18.00 Kellarin kunkku. 18.30 Kellarin kunkku. 19.00 Ihmemies MacGyver. 20.00 Tallinna. 20.30 Justimus. 21.00 ELOKUVA Hurjapäät: Tokio Drift. 23.05 Seksin oppitunnit. 23.40 ELOKUVA Robotin elämää. 02.10 Rakkauden painovoima. 03.00 Tarkkaampujat. 03.45-04.40 Ihmemies MacGyver.

Tavoitat usean lainanmyöntäjän yhdellä hakemuksella

11.55 Ally McBeal (S). 12.40 Jahtikuningatar Marjaana. 13.05 Hain saalistajat. 13.55 Rajasota. 14.45 Hetki ennen tuhoa. 15.35 Tappajaeläimet. 16.25 Supertehtaat: Ford F-150. 17.20 STT Uutiset. 17.24 Kierroksilla: Salamavihjeet. 17.30 Tanssi peppu pieneksi Extra. 18.00 Huutokaupan metsästäjät. 18.30 Mr & Miss ShowHau. 19.00 Lentoturmatutkinta. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. 20.30 Tanssi peppu pieneksi Suomi. 20.58 Kierroksilla: Illan Salama. 21.00 Criminal Minds (16). 21.55 ELOKUVA Fantastic Four: Hopeasurffari (12). 23.40 Vankilassa ulkomailla. 00.35 Criminal Minds (16). 01.25 Rajasota. 02.15 Hetki ennen tuhoa. 03.05-03.55 Tanssi peppu pieneksi Suomi.

Lainahakemuksen tekeminen on helppoa puhelimitse (09) 4241 4448

Saat lainapäätöksen jopa samana päivänä Palvelumme on sinulle maksuton

Haettu lainasumma

15

Lyhennys (euroa / kk) 5 v.

8 v.

12 v.

3000 €

65 €

47 €

5000 €

109 €

79 €

63 €

10 000 €

217 €

157 €

125 €

20 000 €

435 €

314 €

251 €

30 000 €

652 €

417 €

376 €

www.freedomrahoitus.fi


Yhteystiedot

Liikenneinfo

HSL Helsingin seudun liikenne PL 100, 00077 HSL

puh. 0100 111 Helsingin, Espoon, Kauniaisten, Vantaan, Keravan, Kirkkonummen ja Sipoon joukkoliikenteen reitit, aikataulut, liput ja hinnat Henkilökohtainen neuvonta ma–pe 7–19, la–su 9–17 (0,98 €/puhelu + pvm) Aikatauluautomaatti 24 h (0,49 €/puhelu + pvm)

HSL Liikenteessä Toimitus: liikenteessa@hsl.fi

Liikenteessä

Matkakorttineuvonta Palautteet, neuvonta ja kadonneet kortit puh. (09) 4766 4000

www.hsl.fi

HSL Helsingin seudun liikenne • HRT Helsingforsregionens trafik

20.11.2012

BUSSILINJOILLA on lisäliikennettä pikkujoulukauden aikaan perjantain ja lauantain sekä lauantain ja sunnuntain välisinä öinä. Lisävuoroja on Helsingin linjoilla 04N, 39N, 43, 65N, 67, 67N, 68, 72N, 76N, 85N, 90N, 92N, 94N, 96N ja 97N sekä seutulinjoilla 231, 270N, 400N ja 700N. Lisälähdöt ajetaan myös itsenäisyyspäivän aaton, keskiviikon 5. joulukuuta, jälkeisenä yönä.

Joukkoliikenteessä yötaksa klo 2.00 alkaen

Lisälähtöjä pikkujouluihin Työporukan pikkujoulut tiedossa? HSL vahvistaa pikkujoulukauden bussiliikennettä. Viikonlopuille lisätään myöhäisillan lähtöjä 15.12. asti. Jos juhlinta jatkuu pikkutunneille, kannattaa muistaa yötaksa.

Juhlijoiden on hyvä huomata, että HSL-alueen joukkoliikenteessä on voimassa yötaksa klo 2.00–4.30. Yötaksan mukaiset kerta- ja arvoliput ovat kaikille asiakasryhmille samanhintaisia. Helsingin sisäinen yökertalippu maksaa vuoden loppuun saakka 4 euroa. Seudullisen yökertalipun hinta puolestaan on 6 euroa. Matkakortin arvolla voi maksaa yötaksan aikana, ja lippu on tällöin hieman edullisempi kuin kuljettajalta ostettu kertalippu. Sen sijaan matkakortille ladattu kausilippu ei toistaiseksi kelpaa

Uusi pysäkki Kehä I:lle

Metro ei kulje 1.–2. joulukuuta

Kehä I:llä Kivikonlaidan kohdalla on otettu käyttöön uusi pysäkki ”Kivikonlaita” (4305). Pysäkillä pysähtyvät Helsingin bussit 54 ja 78 sekä seutulinjat 512K, 519, 519A ja 520. Uusi pysäkki parantaa Latokartanon asuinalueen, Kivikon työpaikka-alueen sekä Kivikon liikuntapuiston yhteyksiä.

Helsingin metron ohjausjärjestelmä uusitaan joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna. Metro ei töiden vuoksi liikennöi lainkaan viikonloppuna 1.–2.12. Yhteydet Itä-Helsinkiin hoidetaan busseilla, jotka ajavat Rautatientorilta Herttoniemen ja Itäkeskuksen kautta Mellunmäkeen ja Vuosaareen. Lisäksi Ruoholahden ja Paavalin kirkon välillä liikennöi ylimääräinen raitiolinja 11. Metroliikenteen katkon aikana metron automatisointiprojektista vastaava Siemens vaihtaa vanhan metroliikennettä ohjaavan asetinlaiteen uuteen, digitaaliseen asetinlaitteeseen.

Länsi-Vantaan linjastosuunnitelma esittelyssä HSL esittelee 22.11. Länsi-Vantaan linjastosuunnitelmaluonnosta Myyrmäessä Kilterin koululla klo 17.30–19.30. Osoite on Iskostie 8. Tilaisuudessa voi tutustua suunnitelmaan, kertoa näkemyksiään ja keskustella HSL:n suunnittelijoiden kanssa. Linjastosuunnitelmaan voi ottaa kantaa myös sitä varten perustetussa blogissa: http:// lansi-vantaan-linjastosuunnitelma.blogspot.fi/

Helsingin seudun liikenne

Katkoksia Puroniityntien bussiliikenteessä Tien kunnossapito-ongelmien vuoksi bussi 91/91K ajaa Östersundomissa Puroniityntien reittiosuuden vain säiden salliessa. Säännöllinen bussiliikenne palaa Puroniityntielle, kun tie saadaan liikennöitävään kuntoon.

yötaksan aikana, lukuun ottamatta suoraveloitettavia kausilippuja ja vapaalippuja. Jos on ostanut kerta- tai arvolipun ennen kahta ja vaihto-oikeus on voimassa, lippu käy yötaksan aikana. Myös yökertalipuilla on normaali vaihto-oikeus. Yötaksa tulee poistumaan kausilipulla matkustavilta vuoden 2013 alusta lähtien.

Espoon terminaaliin Narikkatorin puolelta Jos suuntaa pirskeiden jälkeen Espooseen, on syytä muistaa, että viikonloppujen aamuyöbussit lähtevät nykyään sisätiloista, Kampin keskuksen Espoon terminaalista. Espoon terminaaliin mennään klo 1.30 alkaen Narinkkatorin puolelta kaukoliikenteen terminaalin sisäänkäynnin kautta. Pikkutunneilla matka kannattaa maksaa matkakortin arvolla, sillä Kampin lipunmyyntiautomaatilla saattaa olla ajoittain jonoa. Järjestyksenvalvojat tarkastavat liput sisäänkäynnillä, joten terminaalille on hyvä saapua ajoissa ennen lähtöä.

Busseille 92 ja 92N uusi pysäkkipari Helsingin Ratasmyllyntiellä on otettu käyttöön uusi Mamsellimyllynkatu-niminen pysäkkipari. Pysäkkinumerot ovat 4277 (suunnassa Itäkeskus–Myllypuro) ja 4297 (Myllypuro–Itäkeskus). Pysäkkejä käyttävät bussilinjat 92 ja 92N.

Viito ajoissa! Selkeä pysäytysmerkki on erityisen tärkeä liukkaalla kelillä ja pimeänä aikana, jolloin kannattaa lisäksi käyttää apuna heijastinta.

Linjoilla 85N ja 86N laiturimuutos Helsingin bussilinjat 85N ja 86N lähtevät jatkossa Rautatientorilla laiturista 7.

Ilmoitus


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.