20121210_fi_helsinki

Page 1

APU ALKOHOLISMIIN LÖYTYY LAPUALTA

06-433 0600

HELSINKI

RUOTSI RUNNOI SUOMEN MAANRAKOON SALIBANDYN MM-FINAALISSA ISSA SUOMI HÄVISI MURSKALUKEMIN 5–11

SIVU 12

Maanantai 10.joulukuuta 2012 | n:o 229 | sää –4°

Aiempaa harvempi matkusti pummilla

Tehotarkastus. Pääkaupunkiseudun lähijunissa viikonloppuna tehty matkalippujen tehotarkastus paljasti aiempaa vähemmän pummilla matkustaneita. Melko rauhallista. HSL:n mukaan tehotarkastus sujui enimmäkseen rauhallisesti. Painia. Muutama liputta matkustanut yritti kuitenkin päästä pakoon tarkastajilta. Lisäksi yksi pummilla matkustanut päätti painia tarkastajan ja kahden poliisin kanssa. SIVU 04 Lukijan kuva

LUKIJAN KUVA

100 euroa

Naapurit pakenivat tulipaloa Naapurit pakenivat tulipaloa talon katolle sunnuntai-iltana Helsingin Mellunmäessä. Palon tuhoamassa asunnossa olleet nainen ja kaksi koiraa pelastettiin parvekkeelta nostolavalla. SIVU 04

Fanien juna pysäytettiin

JÄÄT HEIKKOJA Innokkaimmat jo pilkkimässä Helsingissä SIVU 06

Jäillä käveleminen ei ole vielä turvallista. Pilkkijöitä on kuitenkin jo nähty Helsingin rannoilla.

Jokereiden kannattajia kuljettaneessa erikoisjunassa nujakoitiin lauantai-iltana niin rajusti, että juna pysäytettiin ja poliisit pyydettiin apuun, kertoi Ilta-Sanomat nettisivuillaan sunnuntaina. SIVU 08

Turresta tuli sankarikoira Monirotuinen Turre sai 18 muun koiran kanssa sankarikoiran arvonimen sunnuntaina Helsingin messukeskuksessa. SIVU 04


+

TÄNÄÄN

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 10. joulukuu 2012

Lukijan kuva

Lukijan kolumni

MIGUEL CRISTÓBAL OLMEDO

LUKIJAN KUVA

20 euroa

metro.lukijat@sanoma.fi Palkkio 100 euroa

TÄNÄÄN

KELTAINEN RAKKAUS Ennen kuin tyttö kertoi minulle olevansa suomalainen, olin jo huomannut hänen kirkkaanvihreän takkinsa, joka erottui Madridin harmaiden rakennusten keskeltä. Aikana, jolloin talouskriisin tumma pilvi ei vielä varjostanut Espanjaa, tuo loisto kuvasti hänen identiteettiään – niin myös väriyhdistelmät, jotka sotivat paikallisten suosimia hillittyjä, elegantteina pidettyjä tummia sävyjä vastaan. Myöhemmin saavuimme Suomeen, kylmyyden maahan, joka itse asiassa olikin värien maa. Otetaan vaikka keltainen (espanjaksi amarillo); Värien merkitys sen voi bongata liikkeiden ja ”Espanjassa keltainen ravintoloiden ovilta sekä värituo huonoa onnea.” nä että nimenä. Suomalainen keltainen symboloi lupausta kesästä ulkoilmafestivaaleineen, torien iloista vilskettä, ja miksei myös puistojen tuoreella nurmella vaihdettuja, hetkessä ohikiitäviä suudelmia. Espanjassa keltainen tuo huonoa onnea. Se on helvetissä palavan rikin väri, muistuttaa kaupunkien näännyttävästä kesähelteestä (”huonot ilmat tulevat taas”, on hiessä kylpevillä vanhemmillani tapana sanoa aina kesäkuun alussa) ja myös väri, johon ruttoon sairastuneet ja lahkolaiset tapasivat pukeutua. Härkätaistelijat, urheilijat ja teatterinäyttelijät välttävät keltaisia vaatteita. Vihreä liitetään Irlannissa noitiin, ja sen ajatellaan merkitsevän onnettomuutta. Hongkongissa niin ajatellaan sinisestä, Kiinassa taas valkoisesta, joka liittyy myös suruaikaan. Punainen houkuttelee intohimoa ja rikoksia, se on vaaran ja kielletyn väri. Mitä Suomeen tulee, varusteina pimeästä talvesta selviytymiseen käytetään toppatakkeja, urheiluharrastuksia, ystäviä sekä tietysti värejä. Tämän pohjoisen opetuksen soisi jaettavaksi myös EteläEurooppaan. Se oli ensimmäinen asia, jonka opin suomalaiselta tyttöystävältäni, ennen kuin edes tiesin, mikä Suomi oikeastaan oli. Välimeren maat, joissa valoisa aika on pitkä, pukeutuvat tummaan. Nämä pimeään tottuneet kansat taas ovat oppineet loistamaan yössä – he eivät pelkää värejä, eivätkä kaupungit täällä koskaan ole aivan valottomia.

Joulumarkkinat avautuivat Tuomaan markkinat avattiin Senaatintorilla perjantaina. Kolme kommenttia Metro.fistä

Laputtajat polkupyörien kimpussa LUKIJAN KUVA

”Näin pyöräilijänä toi on vain hyvä juttu. Pyörätelineitä ei todellakaan ole Helsingissä liikaa ja jos telineet on täynnä pyöriä, jotka ei oo kuukausiin liikkuneet mihinkään, niin telineitä oikeasti tarvitseville on vielä vähemmän tilaa.”

Ota kuva, lähetä viesti

Kännykuvat numeroon 17181

Oletko pudonnut jäihin?

TUTKIJA

”Just. Mutta väärin pysäköityjä autoja ei millään voi viedä pois kaduilta, niillä on loputtomiin omaisuudensuojaa ja vaikka mitä.”

PYÖRÄILIJÄ

POLKUPYÖRÄ LAMAUTTI HELSINGIN LIIKENTEEN?

Tänään Huomenna 11. joulukuuta 14:00 20:00 2:00 8:00 14:00 20:00

-4

-4

-6

-4

9:13

Edellinen kysymys

-5

-9

+2

-7

-5

-9

15:12

-8

-1

-5

+4

Sopivatko Linnan juhlat Finlandia-taloon?

63% KYLLÄ

-6 12

-7

4

37% EI

-6

-7 -6 9

7

11

+13

+12 -9

-8

-9

+6 +12

+6

-9

7

-9

-6

+9

-9

Lukijakolumniohjeet

-1

-2

-11 3

-7

+5

-14

2

+1

+5

-14

-13 -13

Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa metro.fi.

”Jep, pysäköinninvalvonta ontuu pahasti liian lähelle suojateitä pysäköityjen autojen osalta. Tuntuu, että se viisi metriä on kutistunut johonkin kahteen metriin, jolloin näkyvyys suojatielle heikkenee aika pahasti.”

Lumitöitä haittaavat pyörät saivat siirtokehotuksia Narinkkatorilla.

Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@sanoma.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO

Päivän kysymys

02

+4 +18 −2 +19 +31 +24 +29 +18 +21 +27

+22 +21 +18 +30 +27 +5 +15 +28 +5 +18

• • •

Teejuttu.fi. Mene osoitteeseen www.teejuttu.fi, rekisteröidy palveluun (tai kirjaudu sisään) ja klikkaa kohtaa ”kirjoita kolumni”. Pituus 1 900–2 100 merkkiä. Kolumnin pituuden pitää olla 1 900–2 100 merkkiä. Teejuttu.fi:n kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit. Kuva ja nimi mukaan. Muista liittää kuvasi mukaan ja oma nimesi: vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista. Sähköpostilla. Voit lähettää kolumnin myös sähköpostitse: metro.lukijat@sanoma.fi. Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä. Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.


Etsitkö neulaa heinäsuovasta? Galileon kanssa onnistut varmasti! Eurooppa kehittää maailman parasta ja kehittyneintä satelliittipohjaista navigointijärjestelmää. Galileo on uusi tunnussana tarkalle, luotettavalle ja oikealle paikannukselle. Jokaisella uudella satelliitilla Eurooppa parantaa GPS-paikannusta askel askeleelta. Vuodesta 2009 lähtien maantieliikenne on muuttunut tehokkaammaksi, lentoliikenteen nousut ja laskut turvallisemmiksi, luotettavammiksi ja puhtaammiksi ja kannettavat paikannuslaitteet hyödyllisemmiksi kuin koskaan ennen. Galileo on kuitenkin paljon muutakin kuin siirtymistä paikasta a paikkaan b.

Uusia liiketoimintatilaisuuksia, uusia työpaikkoja Galileo on huima uusi mahdollisuus eurooppalaisille yrityksille ja paikannukseen perustuvien tekniikoiden ja sovellusten kehittäjille. Satelliittipohjaisten navigointi- ja paikannustuotteiden ja –palveluiden maailmanlaajuiset markkinat ovat suuruudeltaan 124 miljardia euroa ja kasvavat hurjaa vauhtia. Tämä on todellinen kasvuala, jolle syntyy uusia työpaikkoja ja jolla voi ansaita rahaa. Galileoon sijoittaminen on hyväksi taloudelle, hyväksi yhteiskunnalle ja hyväksi sinulle!

www.satellite-navigation.eu

© Patrick Bennett/Corbis

Euroopan maailmanlaajuinen satelliittipohjainen navigointijärjestelmä


1

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 10. joulukuu 2012

AKI STÅLHANE

Mellunmäessä

LUKIJAN KUVA euroa

Omistaja ja koirat pelastettiin.

Naiselle häkämyrkytys palossa

Ihmisoikeuspalkinto

Kansallisteatterin Vastaanotto-projekti on saanut Amnestyn Suomen osaston Kynttiläpalkinnon. Palkinnon perusteena oli työ pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden näkyväksi tekemisessä. Järjestö kiitti työryhmää etenkin siitä, että se kohtasi turvapaikanhakijat taiteen keinoin. Vastaanotto-projekti alkoi keväällä 2011, jolloin tekijät työskentelivät vastaanottokeskuksissa. Tämän tuloksena syntyi Kansallisteatterin esitys Paperiankkuri. Toinen osa, Paperisilta, on kiertänyt maan kaikissa vastaanottokeskuksissa. Palkittuun ryhmään kuuluu ammattitaiteilijoita sekä opiskelijoita. Esityksessä on ollut mukana myös turvapaikan saaneita henkilöitä. STT

Valvontaa liikenteessä Päihteiden käyttöä liikenteessä valvotaan ensi sunnuntaihin asti Suomen lisäksi liki kolmessakymmenessä muussa Euroopan maassa. Ratsiatutkimusten mukaan joka 800. autoilee yli 0,5 promillen humalassa. Myös huumeet ja lääkkeet ovat ajossa suuri riski. Poliisi muistuttaa, että vaikka lääkärien on kerrottava lääkkeen vaikutuksista ajokykyyn, jokainen vastaa itse omasta ajokunnostaan. STT

Suomessa loukkaantuu rattijuopumusturmissa keskimäärin 900 henkilöä vuodessa

Rattijuopon takia kuolee vuosittain noin 77 ihmistä

PATRICK WIKBLAD

LUKIJAN KUVA

50

UUTISET

Kansallisteatteri palkittiin

04

Lähijunien tehostetusta lipuntarkastuksista kerrottiin kuutosen raitiovaunun uutisnäytöllä. Samaan aikaan lipuntarkastajia riitti raitiovaunuunkin.

Tavallista harvempi matkusti liputta Tehotarkastus. Poliisikin joutui painimaan.

Matkalippujen tehotarkastus pääkaupunkiseudun lähijunissa viikonloppuna sujui HSL:n mukaan rauhallisesti. Tarkastuksesta oli kerrottu etukäteen, ja itsenäisyyspäivän jälkeisen pitkän viikonlopun vuoksi liikenteessä oli tavallista vähemmän matkustajia. Tarkastuksia tehtiin ilta- ja yöaikaan sekä pääradalla, rantaradalla että Vantaankosken radalla. Liikkeellä oli parisenkymmentä lipuntarkastajaa, joiden apuna olivat poliisi ja

VR:n järjestyksenvalvojat. Aikaisemmissa viikonloppuiltaisin tehdyissä tehotarkastuksissa keskimäärin joka kymmenes matkustaja on ollut liikkeellä ilman voimassa olevaa matkalippua, ja kiinnijääneitä on ollut yhteensä 500–800. Nyt kiinnijääneiden määrä jää HSL:n lipuntarkastuksen ryhmäesimiehen Tapio Laihisen arvion mukaan hieman pienemmäksi. Tarkemmat tiedot HSL saa järjestelmästään maanantain aikana. Kaikenlaista yrittäjää mukaan silti mahtui. – Kaksi lievää maksuvälinepetosta, muutama pakoon yrittänyt ja yksi kunnon pai-

Määrä lisääntyy •

KOKO VUONNA. HSL tarkistaa vuosittain 3,4 miljoonaa matkustajaa, joista määrätään yli 80 000 tarkastusmaksua. TAPPIOT. Liputta matkustamisen vuoksi HSL menettää lipputuloja arviolta 10

miljoonaa euroa vuodessa. •

LIPUTTOMIA. Liputta matkustaneiden osuus on ollut lievässä kasvussa ja oli viime vuonna 3,6 prosenttia. Viikonloppuiltaisin liputtomia on matkustajista jopa kymmenen prosenttia.

Koirat. Viikonloppuna palkittiin sankareita Ihmishengen pelastaminen toi tänä vuonna Kennelliiton sankarikoiran arvon 19 koiralle. Urhoolliset karvakorvat palkittiin sunnuntaina vuoden suurimmassa koiratapahtumassa, Voittaja-näyttelyssä, Helsingin messukeskuksessa. Suurin osa koirista sai tänäkin vuonna arvon varoittamalla tulipalosta. Koirat myös löysivät kadonneita ja hälyttivät apua sairauskohtauksen saaneille omistajilleen. Esimerkiksi labradorinnoutaja Calle toi sairauden

vuoksi tuupertuneelle emännälleen happilaitteen. Monirotuinen Turre taas lämmitti järven jäällä eksynyttä perheen poikaa ja ohjasi tämän turvaan. Palkituissa oli myös poliisikoira, jota ammuttiin piiritystilanteessa sekä yksi tullissa työskentelevä koira. – Vaikka koiran pystyy kouluttamaan esimerkiksi avustaviin tai virkatehtäviin, nämä koirat ovat itsenäisesti ratkoneet vaikeat tilanteet ihmisen parhaaksi, sanoo Kennelliiton viestintäpäällikkö Kaija Unhola. STT

Papereita kysytään

”Poliisille tiedot annetaan yleensä vähemmällä vänkäämisellä kuin lipuntarkastajalle.” Tapio Laihinen, HSL:n lipuntarkastuksen ryhmäesimies

nitilanne tarkastajan ja kahden poliisin kanssa, Laihinen summasi viikonlopun satoa sunnuntaina alkuillasta. – Poliisi joutui useamman kerran tarkistamaan henkilöllisyyden. Poliisille tiedot annetaan yleensä vähemmällä vänkäämisellä kuin lipuntarkastajalle, Laihinen jatkaa. Lieväksi maksuvälinepetokseksi luetaan tilanne, jossa matkustaja sujauttaa voimassaolevan matkakorttinsa liputtomalle kaverilleen ja sanoo tarkastajalle, että hänen lippunsa on jäänyt kotiin, ja hän käy näyttämässä sen myöhemmin. Huijauksesta on tullut niin yleinen, että lipuntarkastajat osaavat siihen jo varautua. Lähijunissa tehotarkastus

oli toinen tämän vuoden puolella. Edellinen pidettiin touko–kesäkuun vaihteessa. Helsingin sisäisessä liikenteessä järjestetään lisäksi omia tehotarkastuksia. Tehotarkastukset ajoittuvat aina viikonloppuiltoihin. Tavoitteena on osoittaa, että lippu kannattaa hankkia myös myöhäisillan liikenteessä, jolloin liputta matkustaminen on yleisintä. – Tarkastuksilla on rauhoittava vaikutus ainakin muutamaksi viikoksi eteenpäin, Laihinen kertoo. Suurin osa matkustajista suhtautui tehotarkastukseen neutraalisti. Tarkastusta kiittelivät erityisesti työmatkojaan myöhäiseen ajankohtaan taittavat. – Tarkastajien työtä helpottaa vähän, kun tarkastuksesta on kerrottu etukäteen. Ei ihmetellä, miksi poliisit ja järjestyksenvalvojat ovat mukana, onko jotain isompaakin sattunut, Laiho kertoo.

TUULA TOIVIO

tuula.toivio@sanoma.fi RONI REKOMAA/LEHTIKUVA

Jäälle eksynyttä poikaa auttanut Turre-koira saapui pokkaamaan palkinnon perheensä kanssa.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo sunnuntaiiltana Helsingin Mellunmäessä. Ounasvaarantiellä sijaitseva asunto kärsi voimakkaista savu- ja nokivahingoista ja tuhoutui asuinkelvottomaksi. Asunnossa ollut nainen sai lievän häkämyrkytyksen. Pelastuslaitoksen nostolava haki hänet ja kaksi koiraa parvekkeelta. Savua pääsi jonkin verran myös talon muihin huoneistoihin. Ylimmässä kerroksessa olleet ihmiset pakenivat ikkunan kautta viereisen talon katolle, mistä nostolava kävi hakemassa heidät. Palon syttymissyy ei ole vielä selvillä. METRO Auto penkkaan

Alaikäinen puhalsi lähes kaksi promillea 17-vuotiasta epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Nuorukainen puhalsi poliisin alkometriin 1,99 promillen lukemat. Epäilty suistui henkilöautolla lumipenkkaan Jyväskylässä lauantaina. Poliisi tiedotti tapauksesta sunnuntaina. Kuljettajaa epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi liikennerikkomuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. STT Pääsivät livistämään

Murtautujat veivät kirkosta rahat

Helluntaiseurakunnan kirkkotilaan murtauduttiin Vantaan Hakunilassa myöhään lauantai-iltana. Kirkosta vietiiin käteiskassalipas rahoineen. Huoltomies sai murtohälytyksen puhelimeensa hetkeä ennen puoltayötä. Kun hän saapui tapahtumapaikalle, varkaat olivat jo livistäneet. Poliisi tutkii varkautta. METRO Helsingissä

Kaupunginjohtajille muhkea palkankorotus Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen saa kymmenen prosentin palkankorotuksen. Kaupunginhallitus päättänee tänään maanantaina, että Pajusen kokonaispalkka ilman luontoisetuja tulee olemaan vuoden alusta 15 865 euroa kuukaudessa. Mikäli kaupunginhallituksen päätösehdotus toteutuu, myös apulaiskaupunginjohtajat saavat kymmenen prosentin korotukset palkkoihinsa. Palkkoja on korotettu viimeksi vuonna 2005. METRO



UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 10. joulukuu 2012

PAREMPAA ASUMISTA Modernissa Espoon Suurpellossa Tervetuloa esittelyyn tiistaina 11.12. klo 15.30–16.30

www.suurpelto.fi Suurpellon Apilan nelikerroksinen rakennus on alueen eteläosassa ulkoiluväylän ja julkisten liikenneyhteyksien välittömässä läheisyydessä. Tarjolla on hyvin varusteltuja huoneistoja: asiaan kuuluvat mm. lasitetut parvekkeet, astianpesukoneet, palvelueteinen. Vuokriin sisältyy myös laajakaistayhteys. Suurpellon Apila Piilipuuntie 1, A-B, 02200 Espoo Vuokra /kk 880,43 50,5 m2 2 h + kk 57,0 m2 996,03 2h+k 61,0 m2 1.053,83 2h+k

Tuulikuja 2, 02100 Espoo Puh. 09–809 3210

www.asuntosaatio.fi

06

Omalla pihalla

Kaksivuotias jäi lumitraktorin alle

Kaksivuotias poika kuoli jäätyään isänsä ajaman lumensiirtotraktorin alle Mikkelissä sunnuntaina. Etelä-Savon poliisin mukaan tapaturma sattui, kun isä oli pihalla lumenajossa ja perheen kaksi pikkupoikaa leikkivät samanaikaisesti ulkona. Isä oli lähtenyt viemään lunta talon takapihalle, jolloin 2-vuotias lähti juoksemaan perään. Isä oli kipannut lumet ja lähtenyt peruuttamaan. Tuolloin hän kuuli lapsen äännähdyksen traktorin takaa ja pysäytti heti. Lapsi oli kuitenkin jo ehtinyt jäädä alle. Lapsi oli kuollut todennäköisesti heti. Perheelle on järjestetty kriisiapua. STT Aamuyön kärhämä

Lumityöt johtivat pahoinpitelyyn

Lumitöiden tekemisen ajankohdasta tuli riitaa naapurusten välillä Vantaan Hiekkaharjussa sunnuntaina aamuyöllä. Kun asukas oli huomauttanut naapurilleen Metsätähdenrinteessä kohtuuttoman myöhään suoritetusta lumityöstä, erimielisyydet kärjistyivät siihen pisteeseen, että nenästä vuosi verta ja poliisi epäilee nyt molempia lievästä pahoinpitelystä. METRO

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Uhkarohkeimmat ulkoilevat jo meren jäällä, vaikka suliakin paikkoja on vielä runsaasti.

Jäät vaarallisia

Talvi. Pakkasista huolimatta jäät Helsingin edustalla ovat yhä heikkoja.

Jäillä käveleminen ei ole vielä turvallista. Pilkkijöitä on kuitenkin jo nähty Helsingin rannoilla. – Itse en vielä menisi. Kyllähän se jää siitä paksuuntuu, mutta pikkuisen hosumista on, jos nyt on pakko mennä pilkille. Ei ole tiedossa vielä ketään, joka olisi pudonnut jäihin, sanoo päivystävä palomestari Hannu Arimo Helsingin pelastuslaitokselta. Sunnuntaina Vanhankaupunginlahdella nähtiin myös

liitovarjoilijoita pilkkijöiden lisäksi. – Liitolaudassa on enemmän pinta-alaa kuin ihmisen jalassa, joten se kantaa paremmin, mutta kova vauhti voi toisaalta viedä sellaisiin paikkohin, joissa ei ole jäätä, Arimo sanoo. Pelastuslaitosta jäällä kävelijät eivät ole perjantain jälkeen työllistäneet. Perjantaina Munkkiniemessä oli mittava pelastusoperaatio, kun kaksi 10–12-vuotiasta poikaa lähti kävellen Kuusisaaresta jäätä pitkin Seurasaareen päin. Pelastajat näkivät poikien nousevan maihin Seurasaaressa, mutta heitä ei tavoitettu. – Jäät ovat koko maassa vielä erittäin hauraita ja eri-

tyisen huono tilanne on merellä, palomestari Taisto Hakala totesi tuolloin.

TUULA TOIVIO

tuula.toivio@sanoma.fi

Mies putosi mereen •

PELASTETTIIN. Hieman yli 20-vuotias mies putosi mereen musiikki- ja kulttuuritalo Nosturin edustalla Helsingissä kymmenen jälkeen sunnuntai-iltana. Nosturin järjestysmiehet pelastivat hänet pelastusrenkaan ja tikkaiden avulla. Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi sairaankuljetus. Meri oli Nosturin rannassa sula.


Helsingin kaupungin liikuntapalvelut ● kevät  ● I l m o I t u s

Energiaa liikunnasta Tutustu liikuntaviraston .. alkavan kevätkauden monipuoliseen tarjontaan

www.hel.fi/ohjattuliikunta

Kuvat Shutterstock, Tero Sivula/Rodeo ja Antero Aaltonen; graafinen suunnittelu Rhinoceros Oy

Liikuntakursseja ja tapahtumia lapsille, aikuisille, senioreille ja erityisryhmille. IlmoIttautumInEn Internetissä asiointi.hel.fi

Lasten uimakoulut ja lasten muu toiminta .. klo . alkaen Aikuisten, senioreiden ja erityisryhmien toiminta .. klo . alkaen

Puhelimitse puh.    .. klo –

Lasten uimakoulut ja lasten muu toiminta .. klo .–. Aikuisten, senioreiden ja erityisryhmien toiminta .. klo .–. Tiedustelut vapaista paikoista to .. klo . alkaen puh.   ,   ,   ,    tai    Lisätietoa www.hel.fi/ohjattuliikunta ja asiointi.hel.fi


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 10. joulukuu 2012

Tervetuloa Eurooppalainen Suomi ry:n ja Eurooppanuorten Nobel-juhlaan! Nobelin rauhanpalkinto luovutetaan EU:lle Norjan pääkaupungissa Oslossa maanantaina 10. joulukuuta 2012 klo 14 Suomen aikaa. Eurooppalainen Suomi ry ja Eurooppanuoret järjestävät sen kunniaksi katujuhlan Helsingin Keskuskadulla 10.12. klo 14:00 – 17:00 (Keskuskatu 2, 00100 Helsinki – Stockmannin kulmalla). Tempaus alkaa kello 14 Euroopan historian professori Laura Kolben onnittelutervehdyksellä. Juhlateltalla on mahdollisuus lyödä itselleen EU:n rauhanpalkinnon kunniaksi suunniteltu juhlakolikko, jonka lisäksi tarjolla on glögiä, pipareita, EU-aiheisia julkaisuja ja EU-ilmapalloja.

Itiksen Sinelli muuttaa!

Pohjakerrokseen apteekin ja Eurokankaan väliin.

MUUTTOALE alkaa nyt! Kaikki tuotteet vähintään -20 %

-20% Itis, Bulevardi 2. krs

www.sinelli.fi

08

Seurakuntalehti ei boikotoi lätkää JARNO MELA/LEHTIKUVA

Kirkko ja kaupunki. Päätoimittajan mukaan jääkiekkoilmoitukset ovat tervetulleita väkivaltakeskustelusta huolimatta.

Helsingin Jokerit mainosti viime keskiviikkona 5. joulukuuta ilmestyneessä Helsingin seurakuntayhtymän Kirkko ja kaupunki -lehdessä tulevaa otteluaan Kärppiä vastaan. Jokerit on ilmoittanut lehdessä myös aikaisemmin syksyn aikana. Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja Seppo Simolan mukaan Jokerien ilmoitus sopii seurakuntayhtymän lehteen, vaikka lajin väkivaltaisuudesta on keskusteltu koko syksyn. – Ilmoittamiselle ei ole estettä. Emme boikotoi jääkiekkoa. Väkivalta on vain pieni juonne jääkiekkokeskustelussa, Simola toteaa. Kaikkia ilmoituksia Kirkko ja Kaupunki -lehteen ei oteta vastaan. Lehteen eivät ole tervetulleita muiden kirkkokuntien tapahtumailmoitukset eivätkä pikavippiyritysten ilmoitukset. – Pikavippi-ilmoitukset ei-

Selvät pelisäännöt

”Joskus ilmoitusmyynti saattaa kysyä, voiko tällaista ilmoitusta laittaa lehteen.” Seppo Simola, Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja

Jokerien Semir Ben-Amor (kuvassa) sai syytteen pahoinpitelystä rusikoituaan HIFK:n Ville Peltosta.

vät ole lehden linjan mukaisia, koska seurakuntayhtymän diakoniatyö auttaa pikavipeistä vaikeuksiin joutuneita. Alkon, Raha-automaatti-

yhdistyksen tai Veikkauksen mainostamiselle päätoimittaja ei sen sijaan näe estettä. – Maailmaa ei voi katsoa mustavalkoisesti. Kaikista näistä voi tulla ongelmia,

mutta meidän täytyy luottaa ihmisiin. Simola sanoo, että hän ei kovin usein joudu kieltämään ilmoituksen vastaanottamista siksi, ettei se sovi lehden linjaan. – Pelisäännöt ilmoitusmyynnin kanssa ovat selvät. Joskus ilmoitusmyynti saattaa kysyä, voiko tällaista ilmoitusta laittaa lehteen.

LASSE KIVINEN

lasse.kivinen@sanoma.fi

IS: Jokerien fanijunassa rähinöitiin

Tappion tuska purkautui rähinäksi Jokereiden kannattajia kuljettaneessa erikoisjunassa lauantai-iltana. Nujakointi ylsi sellaisiin mittoihin, että junan henkilökunta pysäytti junan Kirkkonummen asemalle ja pyysi poliisit apuun, kertoi Ilta-Sanomat

sunnuntaina. Jokerit hävisi ottelun TPS:ää vastaan maalein 2–4, minkä jälkeen Jokerien faneja kuljettanut juna lähti kohti Helsinkiä. Kiihtyneen tunnelman takia juna kuitenkin pysäytettiin hieman ennen iltakymmentä.

Junasta poistettiin seitsemän henkilöä, kertoi poliisi Ilta-Sanomille. Tilanteen rauhoittamiseen osallistui neljä poliisipartiota. Rähinä syttyi yhdessä junavaunussa. Välikohtauksen jälkeen juna pääsi jatkamaan matkaa. STT

Ilmoitus

Kylmä mursi Helsingin. Pohjoinen valtasi Suomen pääkaupungin kaikkien aikojen ennätyspakkasessa.

Aino Riski HS Taistelu Helsingistä on päättynyt hyökkääjän voittoon. Valta pääkaupungissa vaihtui eilen tiistaina, kun Pohjois-Suomen moottori kelkkajoukot ja jalkaväki murtautuivat puolustuslinjojen läpi Sörnäisissä, Pasilassa ja Etelä-Haagassa. Hajanaisia taisteluja käytiin keskustan liepeillä vielä kello 18:n tienoilla. Klo 20:n jälkeen yhteenotot laantuivat yksittäisiksi laukauksiksi. Kello 22.15 Pohjoinen tiedotti ottaneensa haltuun keskeiset hallintorakennukset, kuten eduskuntatalon, valtioneuvoston linnan ja presidentinlinna.

Puolustusta oli murentanut poikkeuksellisen kylmä pakkasjakso. Lämpötila py-

sytteli tiistaina 30 miinusasteen alapuolella jo kahdeksatta päivää. Kaikkien aikojen pakkasennätys Kaisaniemessä tehtiin eilen kello 20.30, kun Ilmatieteen laitoksen lämpömittari painui –36,3 celsiusasteeseen. Ennätyskylmä alensi jo valmiiksi kohmettuneen puolustuksen toimintakykyä. Viikko sitten Pohjoisen kenttätykistö tuhosi Salmisaaren ja Vuosaaren voimalaitokset, jotka vastaavat Helsingin kaukolämmöstä ja sähköstä. Myös polttoaineesta on pulaa. Tuonti ulkomailta on ehtynyt, koska öljy-yhtiöt eivät halua Etelä-Suomen satamiin maan epävakaan tilanteen takia. HS:n tietojen mukaan Pohjoinen on hankkinut polttoainetta Nor-

jasta ilman toimituskatkoja.

Energiapula on pysäyttänyt muun muassa lumen poistamisen kadulta. Kinokset vaikeuttavat puolustuksen ryhmittelyä ja huoltoa, kerrotaan Etelä-Suomen puolustusvoimien esikunnasta. Helsinkiä peittää paikoin yli 80 sentin lumikerros. Helsingin Sanomien aamujakelussa on esiintynyt häiriöitä. Toimitus pahoittelee. HS seuraa tapahtumia ympäri vuorokauden osoitteessa www.hs.fi.

Mikko-Pekka Heikkinen TERVEISET K UTTURASTA TERVEISET KUTTURASTA

Tämän Täm TTämä äämä män ja ja ensi ensi vuoden vuode oden hauskin hauskin i kirj kirja! kirja i jja!


UUTISET

09

Lapset pelastuivat palosta Täpärä tilanne. Neljän lapsen henki oli vain minuuteista kiinni. Palo sai ilmeisesti alkunsa ulkotulesta. Helsingin Malminkartanossa sattui uhkaava tulipalo lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Pelastuslaitos sai hälytyksen osoitteeseen Puustellinrinne 2 vähän ennen kolmea. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle paritalon toinen pääty paloi voimakkaasti ja palo oli rikkonut jo ikkunan. Sisällä rikkoutuneen ikkunan kohdalla nukkui neljä 6–14-vuotiasta lasta. Yksi lapsista oli herännyt pa-

lon aiheuttamaan paukkumiseen ja havainnut liekit. Hän oli herättänyt muut, ja lapset olivat soittaneet hätäkeskukseen. Lasten selviytyminen oli pelastuslaitoksen mukaan enää muutamasta minuutista kiinni. Lapset eivät loukkaantuneet tulipalossa. Pelastuslaitos sai pysäytettyä palon etenemisen asuntoon. Paritalon toisesta asunnosta paloi terassi ja parveke. Lisäksi molemmat asunnot kärsivät savuvahinkoja. Ulkoverhoilua jouduttiin purkamaan melko laajasti, jotta saatiin varmistettua, että palo ei ollut päässyt leviämään laajemmalle. Palo sai ilmeisesti alkunsa terassilla poltetusta ulkotulesta. Poliisi tutkii edelleen syttymissyytä. METRO

OMAISTEN TUKI JA NEUVONTA

SARI GUSTAFSSON/LEHTIKUVA

Tulipalon jäljet näkyvät paritalon puuverhoilussa. Palosta selvittiin ilman loukkaantumisia lasten nopean toiminnan ansiosta.

Elämyksiä Kaikille Aisteille

Tietoa ja tukea, kun lähipiirissä on mielenterveyden pulmia Puh. (09) 686 0260, Tukholmankatu 2, 7.krs, Helsinki www.otu.fi facebook.com/omaisetuusimaa

Savotta

Saaga

Suominostalgiaa

Lapin lumoa Bulevardilla

Aleksanterinkatu 22 p. 09 7425 5588

Bulevardi 34 p. 09 7425 5544

JÄÄHALLIN KIRPPIS lauantai ja sunnuntai klo 9 13.30 La 24€ / Su 27€ sisältää pöydän. Rekkejä vuokrattavissa. Soita ja varaa paikkasi ark. klo 10 12. Puh. 09-4777 1179. Tervetuloa.

Šašlik

Savu

Venäläistä loistoa

Terva-aitan tunnelmaa

Neitsytpolku 12 p. 09 7425 5500

Tervasaari p. 09 7425 5574

Joululounaat 10.–21.12. A&S Ravintolat myyntipalvelu p. 09 7425 5505 sales@asrestaurants.com • www.asrestaurants.com

Sininen viiva syttyy Unioninakselin ääripäät kohtaavat toisensa. Lasersäteen luoma valotaideteos syttyy tänään klo 18.30 Helsingin observatorion katolla ja heijastuu Kallion kirkon torniin.

Valoteos on päällä päivittäin klo 18–02 tammikuun 2013 loppuun asti. Suunnittelu Vesa Honkonen Arkkitehdit Ky Tekninen toteutus Eastway Yhteistyössä: Helsingin kaupunki Helsingin Energia Helsingin yliopisto Helsingin Seurakuntayhtymä

Mikko Nurmo, hammaslääkäri

VIELÄ EHTII, LAAJENNETTU VALIKOIMA

YSTÄVÄMYYNTI PUTINKI OY

Huomenna tiistaina 11.12. klo 8-19 Kortit, muistikirjat, albumit, paketointi- ja lahjatuotteet. Uusia eriä alennettu, tervetuloa ostoksille. Maksuvälineenä käy käteinen ja pankkikortti. Ei jälleenmyyjille. Hämeentie 105 B, 00550 Helsinki raitiovaunut 6 ja 8, Paavalin kirkon pysäkki

(09) 530 501 Espoo, Tapiola

Länsituulentie 1 A, 2. krs

Helsinki, Itäkeskus

Asiakkaankatu 11 B 31, 3. krs

Helsinki, Kamppi Yrjönkatu 36 A, 3. krs

Järvenpää

Mannilantie 44 A, 3. krs

Vantaa, Myyrmäki

Iskoskuja 3 C, 3. krs

www.pikkujatti.fi

Unioninakseli on Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina -juhlavuoden ja World Design Capital Helsinki 2012 -muotoiluvuoden yhteishanke.


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 10. joulukuu 2012

Egypti

Italia

Mursin myönnytys ei vakuuta Egyptin oppositiota

Monti eroaa, Berlusconi kärkkyy nurkan takana

Egyptin oppositio ilmoitti sunnuntaina pohtivansa, jatkaako se mielenosoituksia presidentti Mohamed Mursia vastaan. Mursi ilmoitti lauantaina peruuttavansa opposition raivostuttaneen päätöksensä laajentaa valtaoikeuksiaan. Oppositiopuolueiden mielestä tämä ei kuitenkaan vielä riitä, koska kansanäänestystä kiistellystä perustuslakiluonnoksesta ei siirretty. Oppositio haluaa lakiin muutoksia. STT-AFP-REUTERS

Italian pääministeri Mario Monti aikoo erota. Monti ilmoitti lauantaina Italian presidentille Giorgio Napolitanolle aikovansa vahvistaa eronsa, kunhan uusi budjettilaki on hyväksytty. Presidentin kanslian ilmoituksen mukaan Monti aikoo erota, koska hän ei enää koe nauttivansa tarvittavaa parlamentin luottamusta. Montin eroilmoitus tuli vain muutamia tunteja sen jälkeen, kun maan entinen pääministeri Silvio Berlusconi oli ilmoittanut asettuvansa ehdolle ensi vuoden parlamenttivaaleissa. STT-REUTERS-AFP

Afganistan

Nato-joukot vapauttivat kaapatun lääkärin Naton sotilaat surmasivat sunnuntaina Afganistanissa seitsemän talebantaistelijaa vapauttaessaan näiden panttivankia. Operaatiossa vapautettiin kaapattu amerikkalainen lääkäri. Kabulin lähellä työskennellyt Dilip Joseph kaapattiin keskiviikkona. Hän oli ollut alueella auttamassa klinikoiden rakennustöissä. Josephin lisäksi talebanit kaappasivat hänen afganistanilaisen työtoverinsa, mutta vapauttivat tämän lunnaita vastaan. STT-AFP

Pohjois-Korea

Kiistellyn raketin laukaisu lykkääntyy Pohjois-Korea on lopettanut alkuviikoksi suunnitellun raketin laukaisun valmistelut. Pohjois-Korean piti laukaista omien sanojensa mukaan rauhanomainen satelliitti aikaisintaan maanantaina. Etelä-Korea, Japani ja Yhdysvallat pitävät laukaisua ohjuskokeena ja ovat painostaneet Pohjois-Koreaa luopumaan koko hankkeesta. STT-AFP

10

Joukkorahoituksesta odotetaan paljon

BEN STANSALL/AFP

Britannia. Teenystävä vaihtoi mainonnan kiertävään teehuoneeseen.

Brittiläinen Emilie Holmes rakastaa teetä. Jopa siinä määrin, että hän päätti vaihtaa tuottavan työnsä mainosalalla teetarjoiluun Lontoon kaduilla. Hänen vanha Citroen H -pikkubussinsa ilmestyi kaupungin kaduille tällä viikolla, ja Holmes pääsi tarjoamaan kaupunkilaisille kunnon haudutettua teetä. Holmes, 27, pystyi toteuttamaan unelmansa lähes 400 ventovieraan ihmisen ansiosta, jotka rahoittivat hänen uranvaihtonsa. Hän tarvitsi 10 000 puntaa eli noin 12 000 Innostusta •

170 HANKETTA. Joukkorahoitusjärjestelmä on otettu Britanniassa innostuneesti vastaan. Ensimmäisen viikon aikana marraskuun alussa polkaistiin liikkeelle yli 170 hanketta, joita rahoitettiin lähes 600 000 punnalla. Innostuneita rahoittajia löytyi yli 15 000.

Emilie Holmes myy teetä pikkubussistaan.

euroa sisustaakseen vanhan tavarankuljetuksiin käytetyn Sitikkansa uusia tarpeita vastaavaksi: auto sai uuden lattian, hyllyköt, tiskipöydän ja muita teekojun tarpeita. Hän ei kuitenkaan mennyt pankkiin hakemaan lainaa, vaan ilmoitti asiasta netissä Kickstarter-joukkorahoitusalustalla. 25 päivää myöhemmin hän oli saanut 372 ihmiseltä yhteensä 14 682 puntaa.

– On yllättävää, että tukea tuli niin paljon. Jopa lupaukset yhdestä punnasta ovat ällistyttäviä, ne ovat kuin kannustuksia ”peukut sulle, siitä vaan”, Holmes iloitsee. Parasta joukkorahoituksessa on, että rahoja ei tarvitse maksaa takaisin pankkilainan tavoin. Maksajat haluavat vain tukea hanketta, joka heidän mielestään on kannatettava. Emilie Holmes aikoo toCORNELIUS POPPE/AFP

Tutkimukseen osallistuminen ja siihen liittyvä hoito on maksutonta ja tutkimukseen osallistujille maksetaan myös heidän tällä hetkellä reseptillä saatava masennuslääkkeensä tutkimuksen aikana. lisätietoja saat ottamalla yhteyttä: Psykiatrian erikoislääkäri Liisa Lahdelma Vita Lääkäriasema Mikonkatu 7 00100 Helsinki Yhteydenotot maanantaina 10.12.2012 klo 16–18 numerosta 040 3580350 tai muina aikoina sähköpostilla srinnemella@gmail.com

20121204-FI-FIN-PA-PAD

Sveitsi

Brahimi: Syyrian tilanne huononee yhä

Kärsitkö masennuksesta? Tämä masennustutkimus arvioi tutkimuslääkettä,joka on suunniteltu otettavaksi yhdessä nykyisen masennuslääkkeesi kanssa, jotta nähdään, auttaako se masennuksen tämänhetkisten oireiden lievittämisessä. Jos olet yli 18-vuotias, sinulla on diagnosoitu vakava masennus ja käytät reseptillä saatavaa masennuslääkettä, saatat voida osallistua tähän tutkimukseen.

sin antaa suurimmille rahoittajilleen – jotka ovat antaneet 15–25 puntaa kukin – teepakkauksen ja kunniamaininnan liikkuvassa teekojussaan. Holmesin liikeidea on yksi ensimmäisistä Kickstarterin avulla Britanniassa käynnistyneistä hankkeista. Maailmalla alustan kautta on kerätty satoja miljoonia dollareita kymmeniintuhansiin erilaisiin projekteihin. STT-AFP

Mielenosoittajat protestoivat EU:lle myönnettyä rauhanpalkintoa.

Nobel. EU-johtajat toiveikkaina Oslossa EU:n presidentti Herman Van Rompuy myönsi sunnuntaina Oslossa, että unioni elää tällä haavaa vaikeita aikoja. Hän uskoi kuitenkin, että unioni Arvostelua •

MIELENOSOITUS. Rauhanpalkinnon myöntäminen EU:lle on herättänyt Norjassa myös laajaa arvostelua. Arvostelijat järjestivät sunnuntaina soihtukulkueen ja mielenosoituksen Oslossa vastalauseena EU:n palkitsemiselle.

selviytyy kriisistä entistä vahvempana. Van Rompuy, komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso ja EU-parlamentin puhemies Martin Schulz saapuivat Osloon vastaanottamaan Nobelin rauhanpalkintoa. Palkinto luovutetaan tänään maanantaina pidettävässä juhlassa. – Meille palkinto ei ole pelkästään tunnustus siitä, mitä olemme tähän mennessä saavuttaneet. Sen tehtävänä on myös vaikuttaa tulevaisuuteen, Van Rompuy sanoi. STTNTB-TT

Venezuela. Presidentti Chavezin syöpä uusiutui Venezuelan presidentti Hugo Chavez joutuu jälleen syöpähoitoihin. Chavez kertoi televisiossa lauantaina, että lääkäreiden mukaan hänen syöpänsä on uusiutunut ja hän tarvitsee hoitoa. Hän myös nimesi seuraajansa siltä varalta, että sairaus pakottaa hänet syrjään virastaan. Chavez totesi toivovansa, että häntä

seuraa presidenttinä varapresidentti ja ulkoministeri Nicolas Maduro. Chavez aikoi lentää Kuubaan hoidettavaksi. Presidentti esiintyi perjantaina julkisuudessa ensi kertaa kolmeen viikkoon. Hän kävi Kuubassa saamassa jälkihoitoa aiemmin sairastamaansa syöpään. STT-REUTERS

Erikoislähettiläs Lakhdar Brahimi neuvotteli viikonvaihteessa Yhdysvaltain ja Venäjän edustajien kanssa Syyrian yhä vaikeammasta tilanteesta. Brahimi sanoi sunnuntaina Genevessä osapuolten pohtineen, voisiko kansainvälinen yhteisö vielä edesauttaa poliittisen ratkaisun syntyä Syyriassa. YK:n ja Arabiliiton erikoislähettiläänä toimiva Brahimi tapasi Sveitsissä Venäjän varaulkoministerin Mihail Bogdanovin ja Yhdysvaltain apulaisulkoministerin William Burnsin. STT-REUTERS Ruotsi

Lumimyrsky riepotteli Etelä-Ruotsia Lumimyräkkä haittasi sunnuntaina lento- ja junaliikennettä EteläRuotsissa. Kaksi lentoa Tukholmasta Malmöön jouduttiin ohjaamaan Ängelholmiin sankan lumentulon vuoksi. Myös osa junavuoroista oli pakko perua. Ystadin kaupunki jäi ilman sähköä muutaman tunnin ajaksi. Malmön lentokenttä oli lumimyrskystä huolimatta auki, mutta saapuvien koneiden lentäjät saivat päättää, laskeutuvatko kentälle vai jatkavatko muualle. Myös Kööpenhaminassa lennot myöhästelivät. STT-TT


VUODEN JOULULAHJA Klassiset street-kuulokkeet vuodelta 1984.

ON FIRE

RED

BLUE

34

95

Koss Porta Pro

WHITE

Battle Tanks

995

Sormikkaat pitävät sormesi ja sovelluksesi kuumana vaikka ulkona paukkuisi pakkanen.

Ammattitason peliheadset huippusoundeilla ja sivuuntaitettavalla mikillä.

74

95

BLACK

59

95

Radio-ohjattavat panssarivaunut IR-kanuunoilla todenmukaiseen (mutta täysin vaarattomaan) panssaritaistoon.

Touch-sormikkaat

Siberia V2

Rubikin kuutio

alk.

8

Klassinen aivopähkinä, joka on viihdyttänyt ja aiheuttanut harmaita hiuksia ympäri maailmaa jo lähes 40 vuoden ajan

C-kasettikuori

Anna kännykällesi kunnon retrolookki. Saatavilla iPhone 4/4S/5:lle sekä Samsung Galaxy S II/S III:lle.

MYYMÄLÄT: Espoo (Iso Omena) Helsinki (Kamppi) Turku (Hansa) Vantaa (Jumbo) VERKKOKAUPPA: teknikmagasinet.fi

995

95


2

URHEILU

Pikaluistelija Pekka Koskelan taistelu välineiden ja loukkaantumisen kanssa jatkuu. Sunnuntaina Naganossa oikean luistimen terä petti alta kohta 500 metrin startin jälkeen, ja luistelijan reiden lähentäjä venähti aivan kuten Heerenveenissä kolme viikkoa sitten. Koskela toivoo, ettei lihasvamma olisi paha, jolloin hän saattaa pystyä kilpailemaan jo tulevassa viikonvaihteessa, kun maailmancup jatkuu Kiinan Harbinissa. – Ihan positiivisella mielellä ollaan. Tuntui, että se olisi lievempi juttu kuin Heerenveenissä, mutta lihaksen osalta tämä on arvuuttelua. Koskela voitti lauantaina 500 ja 1 000 metriä. STT

VILLE VUORINEN/LEHTIKUVA

11–5. Salibandymaajoukkue ei selitellyt rumaa murskatappiota Ruotsille.

Suomen salibandymaajoukkue lähti sunnuntaina MMfinaaliin luottavaisena hakemaan kolmatta perättäistä maailmanmestaruutta. Kokenut miehistö kärsi kuitenkin sunnuntaina Zürichissä yllättävän selkäsaunan Ruotsin jyrätessä 11–5-voiton. Ruotsin voitto itsessään ei ollut suuri yllätys, mutta ottelun luonne oli. Harva osasi odottaa, että kahden mestaruuden jälkeen Suomi on finaalissa vastaantulija. Etenkin toinen erä oli silkkaa teurastusta. Avauserän jälkeen lukemin 3–0 johtanut Ruotsi iski maalin toisensa perään ja karkasi käsittämättömään 9–0-johtoon. Jani Kukkola avasi Suomen maalitilin

Terä petti Koskelan alta

12

MM-finaalista nöyryytys

•PRONSSI SVEITSILLE

Pikaluistelu

URHEILU

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 10. joulukuu 2012

MURSKAVOITTO. Isäntämaa Sveitsi nappasi pronssiset mitalit salibandyn miesten MM-kisoissa sunnuntaina. Suomalaisen Petteri Nykyn valmentama Sveitsi murskasi pronssiottelussa Saksan 8–0.

Tehoa

”Hävittiin kaksinkamppailut. He olivat myös hemmetin tehokkaita maalipaikoissa.” Tero Tiitu

Esa Jussila (vas.), Mika Kohonen ja Henri Toivoniemi olivat murheellisia loppuottelun jälkeen.

vasta ajassa 38.11. – Ei ole hirveästi seliteltävää. Vastustaja oli selvästi parempi. Oma pelaaminen lähti käyntiin vasta kun tilanne oli epätoivoinen, päävalmentaja Petri Kettunen totesi. Suomen tähtiin kuuluva Tero Tiitu antoi Ruotsille tunnustusta. – Tämä oli ennen kaikkea heidän hyvyyttään, Tiitu sanoi. Maailmanmestaruus on

Bundesliiga. Hyypiän Leverkusen hävisi Sami Hyypiän luotsaama Leverkusen hävisi neljän peräkkäisvoittonsa jälkeen, kun Hannover otti jalkapallon Saksan Bundesliigassa sarjapisteet maalein 3–2. Kotijoukkue Hannoverin keskikenttäpelaaja Szabolcs Huszti pääsi kokeilemaan osumatarkkuuttaan rangaistuspilkulta kahdesti. Unkarilainen pisti molemmat rankkarit verkkoon. Hannover oli käynyt Mame Dioufin pukkausmaalilla 2–1-johdossa. Leverkusenista osuivat Gonzalo Castro ja Stefan Kiessling. Tappio merkitsi sitä, että Bayern Münchenin johto Bundesliigassa toisena olevaan Leverkuseniin on jo 11 pistettä.

DENNIS GROMBKOWSKI/GETTY IMAGES

Sami Hyypiä.

Mönchengladbach nousi jalkapallon Saksan Bundesliigassa kolmen pisteen päähän kärkikolmikosta, kun kahdeksanneksi kivunnut kotijoukkue kukisti Mainzin kotikentällään 2–0. Mönchengladbachin Alexander Ring seurasi ottelua vaihtopenkiltä. STT-

Ruotsille seitsemäs. MM-hopea on Suomen viides. Ruotsi on vienyt maiden keskinäiset finaalikohtaamiset 5–2. Kaksissa edellisissä kisoissa hopealle jäänyt Ruotsi lähti kisoihin nuorella joukkueella. Nälkäinen ryhmä onnistui erinomaisesti, maaliero turnauksessa oli huikea 96–12. Finaalissa Ruotsi vei Suomelta aseet pois. Kim Nilsson iski avausmaalin jo 58 sekunnin kohdalla. Jalkapallo

– Hyvin olivat tehneet kotiläksyt. Ruotsi pystyi avaamaan korkean karvauksemme, yleensä ollaan sillä saatu peli hallintaan, Tiitu analysoi. Toisessa erässä Ruotsilta onnistui kaikki. 5–0-tilanteessa Henri Toivoniemi teki maalilla tilaa Eero Kososelle, mutta meno ei muuttunut. Tiitun mukaan suomalaiset uskoivat nousuun vielä toisella erätauolla Ruotsin johtaessa 9–1. Päätöserän Jalkapallo

Messi rikkoi Müllerin vanhan maaliennätyksen

Hetemaj syötti Chievolle maalin voitto-ottelussa

Lionel Messi saavutti ennätyksen yhden kalenterivuoden aikana tehtyjen maalien määrässä. Barcelonan Messi viimeisteli Espanjan liigassa myöhään sunnuntaina kahdesti Betisin verkkoon ja nosti vuoden maalimääränsä 86:een. Messi, 25, teki maalinsa 16. ja 25. minuutilla. Hän on viimeistellyt 86 osumastaan 74 maalia Barcelonalle ja 12 Argentiinan maajoukkueelle. Edellinen ennätys oli länsisaksalaisen Gerd Müllerin 85 maalia vuodelta 1972. Müller edusti seuratasolla Bayern Müncheniä. STT

Perparim Hetemaj’lla oli vilkas sunnuntai Italian liigassa Serie A:ssa. Chievon keskikenttäpelaaja syötti toisen joukkueensa maaleista, kun vierasjoukkue haki sarjapisteet Cagliarista 2–0. Chievo otti toisen peräkkäisen voittonsa Alberto Paloschin ja Cyril Thereaun toisen puoliajan maaleilla. Paloschi pukkasi 67. minuutilla 1–0 Hetemaj’n keskityksestä. Hetemaj sai ottelussa varoituksen 21. minuutilla. Veronalainen Chievo nousi sarjataulukossa kolme pykälää, sijalle 12. Serie A:ta johtava Juventus voitti vieraissa Palermon 1–0. STT-REUTERS

alussa Suomi osui kahdesti 15 sekunnin sisään, mutta kiri jäi lyhyeksi. Suomen maaleista vastasivat kahdesti osunut Kukkola, Esa Jussila, Lauri Kapanen ja Mikko Kohonen. Kokonaisuutena MM-turnaus jätti parantamisen varaa. – Kohtuullisen hyviä pätkiä oli, mutta ei ehjää 60-minuuttista missään vaiheessa huippumaita vastaan, Kettunen sanoi. – Totta kai iso pettymys, mestaruutta lähdettiin voittamaan. Suomi joutui lauantaina vääntämään tiukasti finaalipaikasta. Isäntämaa Sveitsi kaatui välierässä vasta jatkoajan jälkeen. Hallitsevat mestarit olivat silti erittäin luottavaisia ennen finaalia. – Tunnelma oli hyvä, kaikki näytti oikein hyvältä, sanoi Suomen kapteeni Mika Kohonen, jolle MM-finaali oli viimeinen maaottelu. – Olo on tyhjä, vihainen, pettynyt ja surullinen. STT Tulospörssi JALKAPALLO Englannin valioliiga Manchester C–Manchester U.2–3 (0–2) Everton–Tottenham ...............2–1 (0–0) West Ham–Liverpool .............2–3 (2–1) Manchester U 16 13 0 3 40–23 39 Manchester C 16 9 6 1 30–14 33 Chelsea 16 8 5 3 28–17 29 Everton 16 6 8 2 27–20 26 Tottenham 16 8 2 6 29–25 26 West Bromwich 16 8 2 6 24–21 26 Arsenal 16 6 6 4 26–16 24 Swansea 16 6 5 5 26–21 23 Stoke 16 5 8 3 14–12 23 Liverpool 16 5 7 4 22–20 22 West Ham 16 6 4 6 21–20 22 Norwich 16 5 7 4 17–24 22 Fulham 15 4 5 6 25–26 17 Newcastle 15 4 5 6 17–21 17 Southampton 16 4 3 9 22–32 15 Aston Villa 16 3 6 7 12–23 15 Wigan 16 4 3 9 17–30 15 Sunderland 15 2 7 6 14–21 13 Reading 15 1 6 8 19–28 9 QPR 16 0 7 9 13–29 7

REUTERS-AFP

Tervetuloa

Jouluglögille pe 14.12. klo 10–18. Sydämellistä Joulun odotusta kaikille!

Favora-joulupakkaus

12 €

(erikseen ostettuina 21.30€) sis. mansikkasuihkugeelin 150 ml, käsivoiteen 75 ml ja kosteuttavan päivävoiteen 30 ml. Rajoitettu erä.


URHEILU

Poutiaisella riittää vielä hiomista

DON EMMERT/AFP

Alppihiihto. Kärki karkasi kauas St. Moritzin suurpujottelussa.

Reilu neljän sekunnin ero kärkeen ja 25. sija St. Moritzin suurpujottelussa ei saanut Tanja Poutiaista huolestumaan. Kokeneen alppihiihtäjän suurpujottelu on takunnut läpi kauden, mutta oikeat laskulinjat ovat jo hyvällä oraalla. – Harjoituksissa on tullut jo hyviä käännöksiä, mutta niitä ei vaan ole vielä tarpeeksi. Pitää olla kärsivällinen, Poutiainen mietti sunnuntaina. – Se on pienistä asioista kiinni. Odotin, että onnistunut lasku olisi tullut tähän kisaan, mutta ei se vielä tullut. Poutiainen jäi St. Moritzin maailmancupissa 4,4 sekuntia kilpailun voittoon laskeneelle Slovenian Tina Mazelle. Hän oli kolmen sekunnin päässä kärjestä ensimmäisen kierroksen jälkeen. Toinen lasku sujui liukkaammin, muttei virheittä. – Ensimmäisessä laskussa jäin koko ajan (kärkeen). Toinen lasku tuli paremmin, mutta tein ison virheen yhdellä kummulla kohta ekan väliaikapaikan jälkeen, Poutiai-

Biljardi

Hull ylsi Turussa maksimibreikkiin

Suomalainen snooker-tähti Robin Hull voitti kansallisen rankingturnauksen Turussa ja ylsi kertaalleen 147 pisteen maksimibreikkiin. Hull saavutti maksimibreikin kahdeksannen kerran kaikki kilpailut mukaan lukien. Turun turnauksen finaalissa Hull kukisti Jyri Virtasen erin 3–0. STT

Muodostelmaluistelu

Team Unique paras Espoossa

Muodostelmaluistelun suomalaishuiput antoivat viikonloppuna Espoossa näyttöjä kevään MM-kisoja varten. Syksyn toisessa SM-valintakilpailussa paras oli HSK:n Team Unique. Jo lyhytohjelman jälkeen johtanut Team Unique kokosi 189,52 pistettä eli 0,95 pistettä enemmän HL:n Marigold IceUnity. STT

Sulkapallo

Lång jälleen ykköseksi

Suomen sulkapallohuippu Ville Lång puolusti menestyksekkäästi voittoaan Helsingin avoimessa turnauksessa. Loppuottelussa kaatui 18-vuotias lupaus Kalle Koljonen luvuin 14–21, 21– 19, 21–16. Pitkien pallorallien ottelussa Lång, 27, oli välillä yllättävästikin vaikeuksissa nopean Koljosen kanssa. STT

Tanja Poutiainen jäi odottamaan parempia laskuja.

nen harmitteli. Toiseksi kilpailussa sijoittui saksalainen Viktoria Rebensburg täpärällä 0,08 se-

kunnin erolla voittajaan. Kolmas oli ranskalainen Tessa Worley 0,55 sekuntia voittajaa hitaampana. STT

Sandell harmitteli Suurpujottelija Marcus Sandellia harmitti kesken kisan sunnuntaina Val d’Iseressä. Sandellin mieltä vaivasi se, ettei hän onnistunut vaikealla toisella radalla niin kuin oli mahdollista. Lopputuloksissa Sandell oli 12:s, mutta parempaan oli edellytyksiä. – Luitz veti (juuri ennen Sandellia) aivan loistavan laskun. Harmittaa, koska olisi

ollut aivan loistava paikka iskeä, olisin voinut olla vaikka miten korkealla, Sandell pohti omaa laskuaan, johon tuli pieniä virheitä. Saksalainen Stefan Luitz, 20, oli toisen radan nopein ja syöksähti avauslaskun 25. sijalta toiseksi. Sandell oli avauslaskussa 23:s. Itävaltalainen Marcel Hirscher voitti kisan ylivoimaisesti. STT PAUL ELLIS / AFP

Helen Sähköverkko Oy

Van Persie ratkaisi paikallispelin

Robin van Persie (vas.) laukoi lisäajalla vapaapotkusta Manchester Unitedin 3–2-voittomaalin paikallisottelussa Cityä vastaan. Sunnuntain kuuma kohtaaminen vuodatti myös verta kentälle. Unitedin puolustaja Rio Ferdinand sai ilmeisesti katsomosta heitetyn kolikon ohimonsa tienoille. METRO-STT-AFP

OJENNA KÄTESI. • Tuusula, ma 10.12. klo 14–19, Hyrylän Torppa, Koskelantie 4 • Tikkurila, to 13.12. klo 14–19, Tiedekeskus Heureka, Tiedepuisto 1 • Korso, Pe 14.12. Klo 14–19, seurakuntakeskus, Merikotkantie 4 • Espoon veripalvelutoimisto, kauppakeskus Iso Omena, Länsiväylätoimisto, Piispansilta 9, 2. krs, (Toritason R-Kioskilta hissillä 2. kerrokseen), ma–pe 11–18 • Sanomatalon veripalvelutoimisto, Töölönlahdenkatu 2, 2. krs, ma–pe 8–19, plasmanluovutus ajanvarauksella • Kivihaan veripalvelutoimisto, Kivihaantie 7, ma–to 11–18, pe 9–16, plasmanluovutus ajanvarauksella Anna arvokkain lahja. Yksi verenluovutus voi pelastaa jonkun hengen. • Ota virallinen henkilötodistus mukaan. Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801. • Verenluovutustilaisuuksien kalenteri ja ajanvaraus veripalvelutoimistoihin www.veripalvelu.fi • www.sovinkoluovuttajaksi.fi

13

Helen Sähköverkko Oy tekee sähkön toimitusvarmuutta parantavia testejä Helen Sähköverkko Oy parantaa sähkön toimitus­ varmuutta lisäämällä sähköverkkoon uutta automaattista vianhallintatekniikkaa. Tämä vähentää sähkönjakelu­ keskeytyksiä entisestään. Maanantaina 10.12. ja tiistaina 11.12.2012 klo 23.00 alkaen tehdään laitteiston käyttöönottotestejä. Testaukseen liittyy hallittu sähköverkon rasituskoe, jonka kunnossa olevan sähköverkon tulee kestää. Testaus kattaa seuraavat alueet: Puistola, Siltamäki, Tapanila, Tapulikaupunki, Töyrynummi, Tapaninvainio, Ylä­Malmi ja Ala­ Malmi. Tehdyistä varautumistoimenpiteistä huolimatta on mah­ dollista, että testin yhteydessä edellä mainituilla alueilla vikatilanteessa joudutaan kytkemään sähköt pois. Testiajankohtana ylläpidetään kohotettua vianselvitys­ valmiutta.


3 VIIHDE

Kirjat Top 5 Marraskuun myydyimmät kotimaiset kaunokirjat. STT

1 2 3 4 5

Ylösnousemus (Ilkka Remes) Kun kyyhkyset katosivat (Sofi Oksanen)

VIIHDE

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 10. joulukuu 2012

Konkari on Tolkienkääntäjän suosikki Vaikka Kersti Juva on tehnyt mittavan uran suomentajana, hänen tunnetuin työnsä osui heti debyytiksi. – Ensimmäinen itsenäinen käännökseni oli Tolkienin Taru sormusten herrasta -trilogian päätösosa (1975). Pesti oli aloittelijalle etu: suomentajan ei tarvinnut tietää ennalta mitään siitä kulttuurista, koska kyse oli mielikuvitusmaailmasta, taiteilijaprofessori muistelee. Sormusherran kaksi ensimmäistä osaa Juva oli kääntänyt tuota ennen Eila Pennasen kanssa. Myöhemmin Juva, 64, suomensi enemmänkin Tolkienin tarinoita, mukaan lukien romaanin Hobitti eli sinne ja takaisin. Kirjasta tehdyn filmikolmikon avausleffa tulee Suomessa ensi-iltaansa keskiviikkona. Juva ei ole vielä Hobitti-elokuvaa nähnyt. – Mutta ainakin Sormusherran filmitrilogia oli tehty suurella pieteetillä, aika hienosti. Tosin elokuvien sinänsä upeat maisemat lukitsivat tarinan siihen miljööseen ja kuvastoon, se tavallaan rajoittaa ihmisten mielikuvitusta.

Nätti-Jussi (Lasse Lehtinen)

Tajunnanvirtaa •

Piitles (Mauri Kunnas) Vieras (Riikka Pulkkinen)

OMA SUOSIKKI. Kersti Juva nimeää keskeiseksi työkseen Laurence Sternen tiiliskivimäisen Tristan Shandyn suomennoksen. 1700-luvun brittikirjailijaa pidetään tajunnanvirtatekniikan isänä.

Kirja-arviot

Pintakuvio

Iain M. Banks, Gummerus 2012, 640 sivua

••••

MIKKO STIG/LEHTIKUVA

Käännöstyön haasteet. Tolkienin tekstejä kääntänyt Kersti Juva ei pidä fantasiamaailman tarinoita hankalina suomennettavina.

Kersti Juva muistuttaa, että kääntäjän on tunnettava kielen lisäksi myös tekstin taustalla vaikuttava kulttuuri. Pioneeri

”Tolkien aloitti fantasiakirjallisuuden, myyttiset keskiaikatarinat.” Juva ei pidä Tolkienin kestosuosiota yllätyksenä. – Tolkienhan aloitti fantasiakirjallisuuden, myyttiset keskiaikatarinat. Genren valtaisa nykytuotanto ei kuitenkaan ole yltänyt esikuvansa tasolle. – Tolkienilla on valtava keksitty mielikuvitusmaail-

ma, johon on mieluisaa samaistua. Ja vaikka hänen saagojensa maailma onkin eurooppalainen, se ei ole kovin kulttuurisidonnainen, suomentaja arvioi. Kirjan takana oleva kulttuuri pitää sen sijaan tuntea, jos käännettävä tarina kertoo todellisesta maailmastamme. – Kaunokirjallisuuden suomentaja ei käännä kieltä vaan jonkin yhteisön tapaa ilmaista itseään. Tolkienin suomentaminen ei Juvan mukaan ollut aivan niin hankalaa kuin

voisi olettaa: tekijä jätti ohjeet Keski-Maan nimistönsä kääntäjille. – Periaatteena oli, että englanninkieliset nimet käännetään, mutta fiktiivisten kielten nimistöä ei. Tolkien-maailman nimisuomennosten valioksi Juva nostaa Pennasen keksimän paikannimen Kontu. – Omista käännöksistäni tykkään nimestä Konkari, se on sopivasti vähän karhea ja toisaalta ylhäinen. Juva pitää kovin myös paikannimestään Järin Möyremä. PERTTI MATTILA/STT

Hobitti saapuu yöllä Suomen ensi-iltansa alkaneella viikolla saava Hobittielokuvatrilogian ensimmäinen osa nähdään yönäytöksissä peräti 106 kotimaisella valkokankaalla. Määrä on uusi yönäytösennätys, kertoo elokuvan levittäjä FS Film.

Yönäytökset alkavat miltei heti vuorokauden vaihduttua tiistaista keskiviikoksi. Helsingin Tennispalatsielokuvateatterissa elokuva nähdään tuolloin teatterin jokaisessa 14 salissa. Hobitti – Odottamaton

Kuulokoje voiollalähes huomaamaton

14

matka perustuu fantasiakirjailija J. R. R. Tolkienin teokseen. Elokuvatrilogian toinen osa, Smaugin autioittama maa, saapuu valkokankaille noin vuoden kuluttua. Päätösosa Sinne ja takaisin saa ensi-iltansa kesällä 2014. STT

Iain M. Banks vie lukijansa taas mielikuvitusta ruokkivan ”kulttuurin” maailmaan. Monia sisäkkäisiä juonia kohti yhteistä ja yhdistävää lopputulosta kuljettavan tarinan pääosissa nähdään muiden muassa raiskauksiaan ja murhaansa kostava velkaorja, kulttuurin jättimäiset sota-alukset avatarineen, virtuaalisotaa tahoillaan käyvät taistelijat sekä helvetin piinatut asukkaat ja heidän piinaajansa. Pohjimmaisena ja ehkä tähdellisimpänä kulkee eettinen pohdinta siitä, onko keinotekoisten helvettien luominen oikein maailmassa, jossa ei enää ole absoluuttista kuolemaa. Ja toisaalta, onko oikein, saati järkevää, elää ikuisesti, vaikka se olisikin mahdollista? JUKKA HIIRO

Herkullista joulua Suomentanut Jaana-Iso Markku, Otava 2012, 160 sivua.

••••• Jos rakastat joulun aikaa, on tässä sinulle täydellinen keittokirja. Ihastuttava teos sisältää lähes 200 monipuolista ohjetta, ja todella kauniit kuvat hehkuvat juhlan tunnelmaa. Monipuolisia ja veden kielelle tuovia reseptejä riittää koko joulukuuksi, joulun odotuksesta aina välipäiviin ja uuteenvuoteen asti. Mainio tilaisuus luoda omia perinteitä ja maistella uusia makuja. Tästä ei kirja enää tunnelmallisemmaksi muutu. Upea lahja keittiössä viihtyvälle! MERI LIUKKONEN

Viikon erikoistarjous Satiinialuslakana 150x260 cm

180x260 cm

240x260 cm

norm. hinta 24.95

norm. hinta 29.95

norm. hinta 39.95

12.95 14.95 19.95

Tutustu huipputason kuulokojeisiin internet-sivuillamme tai tule keskustelemaan maksutta ammattilaisen kanssa. Huipputason kuulokojeet 990 - 1690 eur / kpl + tutkimus- ja sovitusmaksu. Toimitusaika vain 1-2 päivää.

Kuulokojeet, tinnitusnoiserit, ja kuulontutkimukset yksityisesti - jonottamatta Soidintie 8 -HELSINKI (Malmi) (09) 345 5300 - www.kuulohansa.fi TILAA MAKSUTON ESITE! Myymälä avoinna ma-to 08-11 ja 12-17 pe 08-11 ja 12-16

OletkO kipeä? laastari On ripeä.

Hoitoon ilman ajanvarausta, hinta 45 € Laastarit Hakaniemi, Ympyrätalo ja Itäkeskus, Cityjätti 2. krs. www.laastari.com

Tarjoukset ovat voimassa 16.12. saakka niin kauan kuin tavaraa riittää. Valikoima vaihtelee myymälöittäin. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin tai kuponkeihin. Löydä lähin myymäläsi osoitteesta www.hemtex.fi. Olemme myös Facebookissa.


Yhteystiedot

Liikenneinfo

HSL Helsingin seudun liikenne PL 100, 00077 HSL

puh. 0100 111 Helsingin, Espoon, Kauniaisten, Vantaan, Keravan, Kirkkonummen ja Sipoon joukkoliikenteen reitit, aikataulut, liput ja hinnat Henkilökohtainen neuvonta ma–pe 7–19, la–su 9–17 (0,98 €/puhelu + pvm) Aikatauluautomaatti 24 h (0,49 €/puhelu + pvm)

HSL Liikenteessä Toimitus: liikenteessa@hsl.fi

Liikenteessä

Matkakorttineuvonta Palautteet, neuvonta ja kadonneet kortit puh. (09) 4766 4000

www.hsl.fi

HSL Helsingin seudun liikenne • HRT Helsingforsregionens trafik

10.12.2012

KEHITTÄJÄT ovat vuodesta 2009 lähtien voineet vapaasti hyödyntää HSL:n avoimia rajapintoja, esimerkiksi Reittioppaan aikatauluaineistoja. ”Joukkoliikenne selvästi kiinnostaa sovelluskehittäjiä. Aihe on näkyvä ja läheinen osa ihmisten arkipäivää, ja sitä on helppo lähestyä”, toteaa HSL:n informaatiopalvelujen projektipäällikkö Jari Honkonen. HSL:n avoimen datan pohjalta on kehitetty jo yli 30 matkustamista helpottavaa matkapuhelinsovellusta. Tunnettuja applikaatioita ovat esimerkiksi paikannusominaisuuksia hyödyntävät Andropas ja ReittiGPS.

Yhdessä enemmän

HSL avoimen datan asialla HSL on avannut tietovarantojaan ensimmäisten joukossa Suomessa. Joukkoliikenteestä on tullut suosittu sovelluskehityskohde. HSL oli tänä vuonna mukana Apps4Finland-kilpailussa, joka kannusti luomaan uusia avoimeen dataan pohjautuvia palveluja.

Espoon bussin 22 aikataulut ovat muuttuneet Espoon bussin 22 arki-iltojen lähtöaikoja on aikaistettu 10 minuutilla. Lähtöajat muuttuivat klo 19.55–21.55 lähtevillä vuoroilla. Lisäksi bussille tuli uudet lähdöt Hämevaarasta klo 22.09 ja Leppävaarasta klo 22.25.

Linjat 51 ja 212 taas normaalilla reitillään Espoossa Bredantien rakennustyöt ovat päättyneet. Espoon linja 51 ja seutulinja 212 palaavat normaalille reitilleen Kasavuoressa. Linjat kulkevat jatkossa reittiä Bembölentie–Kasavuorentie–Yrjö Liipolantie–Bredantie–Asematie.

Helsingin seudun liikenne

”HSL tekee kaiken kansan palvelun, selainversion. Muut voivat kehittää applikaatioita eri alustoille ja pienemmän segmentin käyttäjäryhmille”, Honkonen linjaa. ”Emme voi itse tehdä kaikkea, yhdessä saavutamme enemmän. Hyvä vain, että informaatio leviää, sillä se edistää palvelujemme käyttöä.” HSL haluaa tehdä sovelluskehityksen mahdollisimman helpoksi ja kuuntelee siksi kehittäjien toiveita. ”Järjestämme kehittäjätapaamisia ja olemme pikkuhiljaa rakentamassa

Mukaan Sipoon linjastotyöhön HSL on ryhtynyt laatimaan Sipoon linjastosuunnitelmaa vuosille 2014–2021. Suunnitelman valmisteluun voi osallistua sitä varten avatun blogin kautta: http://sipoon-linjastosuunnitelma.blogspot.fi/

Linjojen 16 ja 55 reitit muuttuvat Helsingin linjojen 16 ja 55/K eteläiset reittiosuudet välillä Rautatientori–Sörnäisten rantatie vaihdetaan keskenään 1.1.2013 alkaen. Jatkossa Koskelasta on suora yhteys Hakaniemeen. Linja 55/K ajaa Hakaniemen ja Merihaan kautta reittiä Unioninkatu–Pitkäsilta–Siltasaarenkatu–Hakaniemenranta–Haapaniemenkatu. Linja 16 puolestaan kulkee Kruununhaan kautta reittiä Liisankatu–Pohjoisranta–Hakaniemen silta. Molempien linjojen kaikki lähtöajat pysyvät ennallaan, mutta muuttuneiden ajoaikojen vuoksi pysäkkikohtaisissa aikatauluissa tapahtuu pieniä muutoksia.

myös kehittäjäyhteisöä, jossa voi vaihtaa ajatuksia.”

Innovaatiot esiin Viime vuonna HSL järjesti oman sovelluskilpailun. Tänä syksynä HSL oli mukana rahoittamassa Suomen verkkodemokratiaseuran ja Forum Viriumin Apps4Finland-kilpailua. Kilpailuun osallistui 120 työtä, ja parhaat palkittiin Helsingin kaupungintalolla 4. joulukuuta. Honkonen istui HSL:n edustajana tuomaristossa. ”Olimme mukana kilpailussa, koska halusimme tukea kehittäjäyhteisöä ja kannustaa kokeilemaan ja tekemään uutta”, Honkonen toteaa. ”Valtakunnallinen kilpailu on hyvä foorumi uusille innovaatioille, myös joukkoliikenteeseen liittyen. Kilpailu loi tietoisuutta avoimen datan hyödyllisyydestä ja toi näkyvyyttä applikaatioille.” HSL on suosittu avoimen datan tietolähde, mistä kertoo muun muassa se, että puolet sovellussarjan finalisteista käytti jollakin tavalla joukkoliikennetietoa hyväkseen. ”Näin teki myös sarjan voittajatyö, BlindSquare, joka auttaa sokeita navigoimaan puheopastuksella. Se muun muassa tunnistaa lähipysäkit.”

Linjat 22 ja J61 poikkeusreitillä Suursuolla Bussit 22 ja J61 kulkevat toistaiseksi poikkeusreittiä Suursuon alueella kaukolämpötyömaan vuoksi. Keskustasta päin tultaessa ne ajavat Pakilantien ylitettyään suoraan Suonotkontietä Suursuon sairaalalle. Busseilta jäävät pois käytöstä pysäkit ”Maunula” (2255) Suonotkonkujalla ja ”Suursuontie” (2257) Suursuontiellä.

Pikkujoulukauden lisäliikennettä HSL vahvistaa pikkujoulukauden bussiliikennettä lisäämällä myöhäisillan vuoroja. Busseilla on lisälähtöjä 15.12. asti perjantain ja lauantain sekä lauantain ja sunnuntain välisinä öinä. Lisälähtöjä on Helsingin linjoilla 04N, 39N, 43, 65N, 67, 67N, 68, 72N, 76N, 85N, 90N, 92N, 94N, 96N ja 97N sekä seutulinjoilla 231, 270N, 400N ja 700N.

Ilmoitus


LUKIJAT

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 10. joulukuu 2012

TEKSTIVIESTIT • Urpilaisen hallitusohjelma ”usko toivo ja rakkaat toverit”. Ei niitä voi syödä ei pukea yllensä. MUMMO 71V

LUKIJAN KUVA

20 euroa

• Luulen, ettei Siwan naamakirjan peukutusskabassa voittaisi sattuneista syistä tonnin lomaa ainakaan kuva peukunpäästä, johon olisi tuunattu se Afrikan tähden pahvikiekoista tuttu rosvon naama. ESKOPEE

• Meri-Rastilaan ei tarvita ökyasuntoja. Työllistäminen toisi tasa-arvoa. Nyt jo idässä liikaa asukkaita. Jättiruuhkat kun liikenne hieman takkuilee. Pohjois-Helsingissä tilaa rakentaa. Idässä tarvitaan nykyiset puistot ulkoiluun kun väestö vanhenee. NIMETÖN

• Siis mitä, saako koulutuksessa oleva tuoda julki omia mielipiteitä? En ole kyllä huomannut, asia ponnahtikin mielenkiintoiseksi. SUSI

• Mikä on nykyään kun kaikki kilpailukupongit tulevat nimi väärin kirjoitettuna? Jos voitto osuu kohdalle, saako voiton vai hylätäänkö se? NIMETÖN

• Siinä Stockan pääovien edessä Aleksilla ei ole suojatietä, älkää juosko ratikan alle! HIR-

• Presidentti voi varmasti ohjata ensi vuonna linnan kutsujen kustannukset suunnitellulle lastensairaalalle? MUMMI

• Näin joulun alla kaipaisi lehtien lahjatilaustarjouksia vaan ei näy yhtäkään. Tarjoukset menevät vain sille, jolle lehden on lahjaksi tilannut. NIMETÖN

• Keskusta, pitäkää vaan ne tupailtanne edelleen maaseudulla ja syökää niitä pullianne siellä! TAKAPAJUISTA SANOISIN!

• Onko Kataisen hallituksella aikomus jakaa nyt muillekin ilmaisrahaa? Kuuluuko iso Espanjakin näihin maihin? VERON-

• Itsenäisyyspäivän lähetysaika Tuntemattomalle sotilaalle ok, mutta oi Yle: jouluaaton Kylli-täti-satu palautettava paikalleen, joulurauhan jälkeen! NOSTALGIKKO

• Isän pikkutytöllä, 50v, ei saisi olla ollenkaan tunne-elämää. VÄÄRÄ RIIPPUVUUS VAIN JATKUU, JATKUU

• Hah, hah, mikä sai minut kolmanneksi pyöräksi, ei olis uskonu. EI TAVATA ENÄÄ KOSKAAN, FINITO • Sinä valkotakkinen reppuselkäinen nuorikundi joka nousit Tiksistä ti 4.12. klo 23.05 Hjunaan Riihimäelle. Sait jalkani veteläksi ulkonäölläsi. IHASTUNUT

Peurat popsivat linnunruokaa

MAKSAJA KYSYY

Peurakolmikko on käynyt aterioimassa kirkkonummelaisen perheen pihapiirin lintulaudalla. Peurojen suosiossa oleva lauta on puolentoista metrin päässä perheen kotitalosta. Tarjolla on tavallisimmin auringonkukansiemeniä ja hiukan harvemmin esimerkiksi kuivahtaneita leivänpaloja. METRO • Turkki on ekologisesti ja eettisesti paras talvivaate. Se on luonnontuote, jonka valmistaminen ei kuluta uusitumattomia luonnonvaroja, ei levitä ympäristöön myrkkyjä, ei tuhoa viidakoita eikä siihen käytetä lapsityövoimaa. Eikä kallista turkkia heitetä pois heti kun muoti muuttuu. LUONNON YSTÄVÄ • Atte bussipysäkillä 7, ti 22.30. Soitit huonovointisen naisen veljen häntä hakemaan. Kiitos, olet hieno ihminen. SIVUSTAKATSOJA

• Kruunuvuoren sillan vastustajat ovat kevyen ja saastuttamattoman liikenteen vastustajia. Itäbaana eli pyörätie ja jalkakäytävä pikaraitiotien vieressä sillalla kuten Tukholmassa Alviksbrolla olisi hieno poikittaisväylä Stadin ytimestä Laajasaloon ja edelleen aina Itäkeskukseen asti! OLISIPA PÄÄTTÄJILLÄMME NÄKEMYSTÄ

• EU:hun liittyminen oli suuri virhe. Se köyhdyttää Suomen ja pakottaa ottamaan tänne maahanmuuttajia jotka ra-

pauttavat suomalaisia arvoja. Nyt olisi aika arvioida tilanne uudelleen kylmän rauhallisesti ja kysyä myös kansan mielipidettä asiasta. JÄRKI KÄTEEN • Miksi H&M:n naiskuva on se, mitä heidän mainoksensa meille välittävät? BOIKOTOIVA • Uusi motto: Kun Siemens sotkeutuu joukkoliikenteeseen tai potilaskutsujärjestelmään, niin sen jälkeen ei toimi uusi eikä vanha systeemi! NIMETÖN

• Katsokaapa maanantain tvohjelmistoa kanavilta 1–12 noin kymmenkunta ruoanlaitto-ohjelmaa; miksi ihmeessä me maksamme tv-lupamme moisesta. Vanhemmat, opettakaa itse se lapsillenne – niin teki minunkin äitini. VALMISRUOKA PYH! • Nyt kun Kreikka saa velkansa anteeksi, moni muukin on äkännyt tämän kannattavan lainamuodon mm. Espanjan bisnestä tekevät pankit. JA SUOMI ON MAKSUMIES

• Turkistarhauksesta: On elinkeino, mutta selvitykseen tarhat, joissa laiminlyöntiä (varmasti monia) ja muutospakko. Ellei totella, lupa pois! ELÄINYSTÄVÄ

• Tiistain 4.12. HS sivulla A5 Räsänen kauhistelee poliisin kurinpitoa. Mitäs jos tehtäisiin tutkimus kansanedustajien rikosrekistereistä ja ihmeteltäisiin Räsäsen kanssa, miten nämä henkilöt voivat toimia päättävissä asemissa? HAKIKSEN KUNDI

Kalliolan Nuoret ry on vuonna 1974 perustettu varhaisnuorisoja nuorisojärjestö. Kalliolan Nuoret ry tekee sosiaalista nuorisotyötä lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi sukupuolisensitiivisellä ja kulttuurisensitiivisellä työotteella. Kalliolan Nuoret ry:n Saunalahden tukiasuntoyhteisötoiminta on suunnattu 17-21 vuotiaille nuorille naisille ja miehille, jotka sosiaalisista syistä tarvitsevat tukea itsenäistymiseen. Nuoret ovat Espoon kaupungin lastensuojelun ja jälkihuollon asiakkaita. Asumismuodon tarkoituksena on antaa nuorille mahdollisuus opetella vastuunottamista omasta elämästään ja itsenäistyä turvallisessa yhteisössä. Saunalahden tukiasuntoyhteisö/ Kalliolan Nuoret ry hakee: TUETUN ASUMISEN OHJAAJAA alkaen 1.1.2013 tai sopimuksen mukaan. Tarkemmat tiedot toimenkuvasta ja kelpoisuusvaatimuksista: www.kalliolannuoret.fi Hakemukset ja CV: Niina Lyijynen, niina.lyijynen@kalliola.fi Lisätietoja: Niina Lyijynen, puh. 040-8256009

16

• 3.12. dokumentti: Siivouspäivä. Olipa kauheata, että naisilla on tällaisiä töitä huonolla palkalla. Puhutaan työhyvinvoinnista ja jaksamisesta. Ihan oksettaa, mihin kilpailuttaminen on ihmiset ajanut. TOIVOTTAVASTI PÄÄTTÄJÄT KATSOIVAT

• Tarkkana vaihtorahoissa. Kassoilla on Suomessa tullut tavaksi antaa vaihtorahat suoraan kouraan. Useasti olen viimeaikoina saanut vääriä mm. virolaisia kolikoita tässä yhteydessä. Vaihtorahoja varten pieni kuppi kuten on muissa maissa, kiitos. USEASTI VAHINGON KOKENUT • Matkustaja: Nyt talvella pysäkkien kunnossapito on olematonta. Bussi heittää jääkokkareilta sivulle, ei ole kysymys ammattitaidosta vaan fysiikan laista. NIMETÖN • Matkustaja: Usein pysäkit ovat sen muotoisia, että pitäisi olla banaanin muotoinen bussi, että sen saisi kauttaaltaan reunukseen kiinni. NIMETÖN • Nuorten syrjäytymiskeskustelu oli ihan asiaton väärä kokoonpano, tv. Miten muka Sarasvuo ja Ihalainen katsovat kuuluvansa niihin? HARRI • Suomihan ei tietenkään reagoi mitenkään Israelin järjettömään siirtokuntapolitiikkaan, toisin kuin monet muut läntiset sivistysmaat ja jopa Venäjä: istuuhan hallituksessamme myös tuon toiviomaan vankkumaton ystävä Päivi Räsänen. ESKOPEE • Kiitos sille naiselle joka tiistaiaamuna metrossa puuttui tilanteeseen ja pyysi sitä pultsaria häipymään! NIMETÖN

• Sielussa jäätä jäisen miehen, suhde jää puolitiehen. HAPPAMIA SANOI KETTU...

VEETÄ KATTOO

• Linnat juhlat Jäähalliin! Kutsukoon Sauli eliitin lisäksi myös kansan: syrjäytyneet nuoret, pienipalkkaiset ja vähäosaiset! KANSALAINEN

• Anteeksiannoista huolimatta sitä vaan oppii välttelemään tilanteita, joissa on tuntenut tulleensa kohdelluksi epäinhimillisesti. T •Vinski: Ai eikö usko ole mukana jostain pelastuessasi, vainko epäily? Joka kriisitilanteessa uskot osin omiin kykyihisi, eri ulkopuolisiin muuttujiin ta iauttajiin, ”tuuriin” tai ”jonkin tuntemattoman” vaikutuksiin. Epäilet myös ja toimit varautuen siihen, ettei uskosi kriisin selviämiseen ole oikea, mutta koko ajan uskot näihin muuttujiin. Tai sitten olet kovin tyhmä tai harhainen, kuten olisi kriiseissä sokeasti vain uskontoonsakin takertuva. VISENTTI • Kinaporin itsenäisyyspäivän kahvitarjoilu oli määrältään tosi surkea! Kahvi ja leivostarjoilu alkoi kello 12, mutta jo ennen kello yhtä oli kaikki loppu! Sanottiin vaan tylysti, että myöhästyit. Toista oli Kampin vappujuhlassa, donitseja ym. tarjoilua oli pitkin päivää. Säälitti ne monet vanhukset, jotka jäivät ilman leivoskahveja! Onko totta, että kaupungin tarjoilu oli näin niukkaa? NIMETÖN • Pitäähän veroja korottaa! Että saadaan kreikkalaisia ja muita maita tukea! Omista ei väliä miten pärjäävät!. ONKO OIKEIN? Majuri: oletko ukkomies, leski, eronnut vai sinkku? Epäilisin ukkomiestä. VÄÄRÄPIIKA SINKKU XYL

• Palkat nousee! Koskas olisi eläkkeiden vuoro? NIMETÖN • Mietin tässä, että viettävätköhän tulevat sukupolvetkin itsenäisyyspäivää näin pateettisesti vielä 200 vuoden päästäkin eli sotilasparaateja, tuntematonta sotilasta ja linnan juhlia - toivottavasti ei! NIMETÖN • Olisin mielummin katsonut Hurstin soppajonon asuja kuin linnanjuhlien pukuja. ANITA • Helvatin uuvatit! Ette saa metroliikennettä toimimaan! STADINPELLE

Ristikon ratkaisu


> ^<hs Z:K,zWWz > ,: ,/Ed E͊

Ϯϰϵ Φ

KƐƚĂ ŝŬŝŵƵŝƐƚŽŝŶĞŶ ũŽƵůƵůĂŚũĂ͊

ǁǁǁ͘ƐŬLJdžƉĞƌŝĞŶĐĞ͘Į

>ŝƐćƟĞƚŽũĂ ŶƵŵĞƌŽƐƚĂ ϬϰϬ ϱϱϯ ϱϵϭϲ

Yritysmyyjä 1200€+provikka ja opiskelijat 8€+provikka. www.nikolex.fi

Metro-lehti Facebookissa

Liity jo tänään!

www.kampinsuutari.fi

Liukuesteiden erikoisliikkeet Helsingissä: Kampin keskuksen suutari Hakaniemen hallin suutari Kontulan ostarin suutari

Joulukuun tarjoukset

Pakettihoito

sis. kasvo-, käsi-ja jalkahoidon + joululahjaksi Collin ................... puhdistusemulsion 50ml ja kasvoveden 50ml

Kasvohoito lymfahieronnalla ......................................... Lymfahieronta kasvoille (kesto n.1h) ....................................................................................

95 € 49 € 30 € 35€ 15 €

Lahjaidea ystävällesi ja itsellesi!

........

Hemmottelujalkahoito

Nyt suun ja hampaiden perustutkimus ja tarkastus 33€

on ....... .. sis. perusjalkahoidon lisäksi kuorinnan ja naami

Säärikarvojen poisto lämminvahalla ............................................................ Muista myös lahjakortit jouluksi!

Terve suu Kauniit hampaat

(josta Kela korvaa 19,80€)

Tarjous voimassa joulukuun loppuun saakka.

Tervetuloa!

Palveluksessasi Kokeneet hammaslääkärit Suukirurgipalvelut Suuhygienistipalvelut OPTG röntgen

SUOMEN KOSMETOLOGIKOULU

Kansainvälinen CIDESCO-koulu Hietaniemenkatu 7 A, 4. krs, 00100 HELSINKI p. 09 454 2150, avoinna ark. 9–20, la 9–15 www.suomenkosmetologikoulu.fi

Hyvät liikenneyhteydet, kysy myös ilta-aikoja!

Tarjous

Ruohonjuuri palvelee Sinua myös

Hakaniemessä!

Varsin viettelevä luomunautinto: Popsi itsesi iloiseksi!

Kuinka hyvää voi luomumanteli maksimissaan olla? Maista itse ja totea! Happy People Planetin tummasuklaakuorrutetut ja chilillä ryyditetyt luoomumantelit ovat juuri saapuneet Ruohonjuureen. Saavu siis Sinäkin! VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki www.facebook.com/ruohonjuuri

Ripsipidennys 50 €

Itäkeskus Turunlinnantie 12 B (katutaso) 00930 Hki Puh. 09 343 2100

(norm.100,-)

Kauneushoitola Jasmin-Ella Ilmarink. 14, p. 050 430 7994

Luomullisesti.

Tällä kupongilla 10.-12.12.2012 Happy People Planet:

Chili- tai suklaaluomumantelit, 150 g

5,-

33,33 /kg (42,-)

Luomu

(6,30)

09-7262 266 09-1461 460 Ilmainen hammastarkastus

Hammaslääkärikeskus

Eurohammas Hämeentie 60 ma-pe 8-20 www.eurohammas.fi

saat ystävällistä ja asiantuntevaa hammaslääkäripalvelua Hammaslääkärimme Mikko Larjomaa

ErikoishintammE: Hinta Omavast. Kelapal. Hammaskiven ja värjäytymien poisto, fluoraus, puhdistus ...... 59 € 32,60 26,40 Hampaanvärinen paikkaus ..... 59 € 38,60 20,40 Kivuton hampaan poisto ......... 49 € 27,00 22,00 Hammasvalkaisu yksilöllisellä menetelmällä alk. 150 € Muut palvelut: Keinojuurihammas • Kirurgia • Hammaskoru Bussit, ratikat, metro vieressä. Katutasossa, helppo pyörätuolille.

t a k U U t Y Ö

hammastEknikko

24 h

ErikoishammastEknikon hinnat

Proteesit kuin omat hampaat. Parhailla materiaaleilla ja ammattitaidolla.

Proteesi valmis 12 tunnissa tÄssÄ kUUssa:

YLÄ- tai ALALEUAN KOKOPROTEESI 270 € ylä- tai alaleuan kokoproteesin pohjaus 79 € ylä- tai alaleuan osaproteesi (muovi) alk. 390 € ylä- tai alaleuan osaproteesipohjaus 139 € Korjaukset odottaessa alk. 55 € Myös koti-, sairaala- ja Proteesien ilmainen tarkistus. vanhainkotikäynnit


HUPIKLUBI

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 10. joulukuu 2012

Helmiä sioille Stephan Pastis

18

10 kysymystä 1. Kuka on Suomen valtiovarainministeri? 2. Minkä jokiseudun elämästä Mark Twain pääosin romaaneissaan kertoi? 3. Minä vuonna jaettiin ensimmäiset Nobelpalkinnot? 4. Kuka on viimeisin suomalainen Nobel-palkinnon saaja? 5. Mikä on Eurocorps 6. Mitä YK:n teemapäivää vietetään tänään? 7. Mitä valmistetaan nitraamalla glyserolia typpihapon ja rikkihapon seoksella? 8. Minkä maan ensimmäinen kuningas oli Leopold I? 9. Missä kaupungissa sijaitsee Pohjois-Suomen aluehallintovirasto? 10. Minkä urheilumaajoukkueen päävalmentaja on Petri Kettunen?

Sudoku Tuplat Glenn McCoy

★★✩✩✩

1777

Mobiiliohjeet

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen •

Ristikko

JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi

Viime maanantain ratkaisukoodi oli 76. 25 euroa voitti Veli-Matti suoranta.

• Ratkaisu sivulla 18

Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja tammikuussa 2013 käynnistyvässä Mesta-lehdessä. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä noin viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma News Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma News Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja teejuttu.fi-palveluun ladattuja kuvia. Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.metro.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 × 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.

Vastaukset kysymyksiin 1. Jutta Urpilainen, 2. Mississippin, 3. 1901, 4. Martti Ahtisaari, 5. Eurooppalainen armeijakunta, 6. Ihmisoikeuksien päivää, 7. Nitroglyseriiniä, 8. Belgian, 9. Oulussa, 10. Suomen salibandymaajoukkueen.

Julkaisija: Sanoma Kaupunkilehdet, Postiosoite: PL 300, 01621 Vantaa, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@sanoma.fi, Vt. päätoimittaja: Ismo Uusitupa, Päivystävät uutispäälliköt: (09) 122 4362 Ari Hämäläinen, Pekka Joutlahti ja Ville Soininen, Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Jakelupäällikkö: Patrick Helander, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.


TV TV1

19.00: Prisma: Totuus kuntoilusta 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle News. 11.10 Karhusaaren ilmastotutkija. 11.40-12.24 Arto Nyberg. 12.30 Tohtorit (7). 13.00 ELOKUVA Miljonäärimonni (7). 14.15 Uutisvuosi. 14.25 Tähdet (S). 14.55 Pisara. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.55 Elämä pelissä. 16.25 Luonnonfilosofi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).

18.00 Yle Uutiset. 18.30 Uutisvuoto. Vieraiksi saapuvat huippukokki Jyrki Sukula ja huippumuusikko Jouni Hynynen. 19.00 Prisma: Totuus kuntoilusta. Michael Mosley valottaa tiedemiesten näkökulmia kuntoiluun. 19.50 Pieni tarina (7). Koiranulkoiluttajat. Eturivin brittinäyttelijöitä koskettavissa pikku tarinoissa, joissa sanoja ei tarvita. 20.00 MOT: Copterlinen pudotus. Neljätoista kuolonuhria vaatineen helikopteriturman korvauksista ja yhtiön konkurssista on käyty riitaisaa selvittelyä jo seitsemän vuotta. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 A-studio. 21.30 Dokumenttiprojekti: Säilöttyjä unelmia. Ohjaaja Katja Gauriloff seuraa säilykepurkin uskomatonta 30.000 kilometrin matkaa halki ruokatuotantoketjun ja kaupan hyllylle Suomeen. 22.50 Yle Uutiset. 22.55 Kotikatsomo: Elämää suurempaa (12). Osa 5/6. Pörssipeli kiihtyy ja ratkeaa odottamattomalla tavalla. 23.45 YleLeaks. Tällä viikolla YleLeaksissa ihmetellään asumista sekä pohditaan Suomen asemaa rauhanturvaajana. 00.00-00.15 Oddasat.

TV2

MTV3

21.00: Tuhkimotarinoita 11.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 12.05 Luontoretkellä: Maria – metsästäjä. 12.35 Elämäni eläimet: Bondi Beachin lääkäri. 13.00 Pressiklubi. 13.30-14.23 HulaHula. 14.30 Uusi päivä (S). 16.00 Erätulilla. 16.31 Galaxi: Bofori. 17.00 Pikku Kakkonen. 17.52 Joulukalenteri.

18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 Viidakkoperhe (7). Surullinen ja poissaoleva Danny yrittää jatkaa päivittäistä työtään. Hän joutuu vakavan syytöksen kohteeksi, kun hoidettavana ollut leopardi menehtyy. 18.45 Luonnon ihmeitä. Masai Maran kansallispuisto. Yhdysvaltalainen lyhytohjelmasarja yhdistää luonnon kauneutta ja kauniita sävelmiä. 19.00 Yle Uutiset. 19.10 Yle Uutiset alueeltasi. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 19.30 Meediot. Dokumenttisarja 6/8. Tanja arjen myllerryksessä itseluottamusta enkelikorteista. 20.00 Uusi päivä (S). Osa 235: ”Muut nähdä ei saa”. Emmi ja Aleksi päättävät salata suhteensa. 20.30-20.53 Jaquie Brownin päiväkirjat (12). Osa 3/14. Reportteri Jaquie on pääsemässä mukaan olympiaurheilijoiden projektiin, mutta hänen on pakko laihduttaa. 21.00 Tuhkimotarinoita. Viiden lapsen yksinhuoltajaäiti Iina on kokenut elämässään paljon surua. 21.50 Yle Uutiset. 22.05 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. ”Kukaan ei tuu koskaan sanomaan et se olikin vaan unta”. Pikkuveljensä liikenneonnettomuudessa vuonna 2009 menettänyt Johanna Kalliomäki. 22.35 Misfits (16). Urheilukiellossa oleva Curtis keksii keinon päästä jälleen juoksemaan. 23.25-00.07 Haven (12). Piirrosten mahti.

Yle Fem 11.00 SVT: Landet runt. 11.30 SVT: Väsen. 11.45 SVT: Vem vet mest? 12.15 SVT: Sportspegeln. 12.45 SVT: Allt för Sverige. 13.45 SVT: Alfred. 13.50 SVT: Nobel 2012: Fredsprisutdelningen. 15.20-15.50 SVT: En bok, en författare: Jakten på svenskheten. 15.55 5 minuuttia. 16.00 Magnitudi: Lisitzin. 16.30 Pixel. 17.00 Miksi näin?. 17.25 Arkistosta revittyä: Muoti. 17.55 TV-nytt. 18.00 Joulukalenteri. 18.30 Luontoretkellä: Merenpohjaa tutkimassa. 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 TV-nytt. 20.00 SVT: Nobel 2012: Banketten. 20.30 SVT: Rapport. 21.00 SVT: Nobel 2012: Banketten. 00.30 SVT: Aktuellt. 01.10 SVT: Kulturnyheter. 01.15 SVT: ABC. 01.25 SVT: Nyhetssammanfatt-

Nelonen

22.35: Rizzoli & Isles 11.05-12.05 HANKI: Hiihtolajien huippuhetket. 13.25 Selviytyjät. 14.25 Harjakaisen & Piisisen talkoot. 14.55 Mitä tänään syötäisiin? 15.00 UNICEF Tanssii Tähtien Kanssa. 16.30 Onnenpeli Joulukalenteri. 16.50 Uutiset. 16.55 Suomen ja maailman sää. 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?

18.00 Emmerdale (S). Takaisin selliinkö? Aaron kertoo Adamille Hollyn eilisestä olotilasta. Holly kuitenkin väittää kivenkovaan, ettei ole ottanut mitään. 18.30 Emmerdale (S). Padottuja tunteita. Paddy kohtaa työkeikalla himokkaan maatilanemännän. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (7). Osa 2374. Elias saa kovan kovaa vasten ja pehmenee. 20.05 Maajussille morsian. Jakso 12. Nyt on vuorossa lomailua, ja maajussien valitut ovat saaneet järjestää ohjelman. 21.00 Roba (7). Osa 11. Kiusaajat. Arto ja Pekka selvittävät rajua koulukiusaamistapausta. Asemalla Hessun putkareissu herättää erikoisia reaktioita. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 Rizzoli & Isles (16). Mörkö menneisyydestä. Puistosta löydetään pakastimessa jäädytetty mies, joka paljastuu pari vuotta aiemmin kadonneen avioparin toiseksi osapuoleksi. 23.35 Burn Notice (12). Ystävä vai vihollinen? Michaelin uusi, salamyhkäinen tuttavuus Tom Strickler pyytää häntä varjostamaan asevarkaita ja lupaa vastineeksi tehdä kaikkensa käräytyksen kumoamiseksi. 00.35-05.20 MTV3 Chat.

ning. 01.30 SVT: Julkalendern: Mysteriet på Greveholm – Grevens återkomst. 01.45 SVT: Roboten Rob. 02.00 SVT: Jul i Svingen. 02.30 SVT: Vem vet mest? 03.00-03.05 SVT: Alfred.

Liv 11.00 Sisustus uusiksi miehen tapaan – USA. 12.00 Trinny & Susannah Hollannissa. 13.00 Hyvän ystävän vieroituskuuri. 14.00 Hulluna häämekkoihin Atlantassa. 14.30 Vanessa ja pikkuväki. 15.00 Kotiruokaa Rachael Rayn tapaan. 15.30 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. 16.00 Illallissota. 17.00 Koirakuiskaaja. 18.05 Supernanny. 19.00 Emilyn sisustussalaisuudet. 19.30 Olet mitä syöt. 20.00 Käenpesä (12). 21.00 Täydelliset

Sub

Teema

20.30: Design-klassikko: Leicakamera

21.00: 007 – Elät vain kahdesti

22.55: Ylläs – huipulla tuulee

12.55 Budjettiviikonloppu Euroopassa. 13.25 Vanessa ja pikkuväki. 13.55 Yhteinen taloprojekti. 14.25 Huippukokki lähtee maalle. 14.55 Himohamstraajat. 15.55 Maailman övereimmät juhlat (7). 16.55 Nelosen sää. 17.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!

11.00 Ostos-tv. 14.00 Madagascarin pingviinit (S). 14.25 Karvinen (S). 14.55 Elämää eläintarhassa. 15.25 Villieläinhoitola. 15.55 Will & Grace (S). 16.25 Eastenders (S). 17.00 Lemmen viemää (7).

18.00 Matkaoppaat. Naapurusten veneretkellä myrskyää toden teolla, eikä kaivattua Nessebarin tippukivikahvilaa näy mailla halmeilla. 18.30 Nelosen uutiset. 18.55 Nelosen sää. 19.00 Lentokenttä. Salaattikuriiri. Tulli ottaa kiinni huumeiden salakuljetuksesta epäillyn romanialaismiehen. 19.30 Poliisit. Vantaa. Jarkko ja Jari kohtaavat puukon kanssa riehuneen miehen ja hajottavat motoristien kokoontumisen. 20.00 Huippumalli haussa. Kompurointia. Edessä on ensimmäinen haastetehtävä catwalkilla, ja haastetta siinä riittääkin. 20.57 Keno. 21.00 ELOKUVA 007 – Elät vain kahdesti (16). Amerikkalainen avaruusalus on kaapattu, ja Neuvostoliittoa epäillään syylliseksi. Ydinsodan uhkan haistava brittien tiedustelupalvelu MI6 ryhtyy sovittelemaan tilannetta ja usuttaa James Bondin kaappareiden jäljille. P: Sean Connery, Akiko Wakabayashi, Mie Hama, Tetsuro Tanba. O: Lewis Gilbert. 23.20 Nelosen uutiset. 23.30 Nelosen sää. 23.35 Frasier. Polttarit Frasierin tapaan. 00.05 Poliisit. Vantaa. 00.35 Olipa kerran (7). Disneyn draamasarja tuo satuhahmot nykypäivään ja meidän arkimaailmaamme. 01.35-02.30 Greyn anatomia (12). Se oikea.

naiset (12). 22.00 Huippumalli haussa. 23.00 Seurapiirisäpinää Teksasissa. 00.0000.30 Vanessa ja pikkuväki.

Jim 12.00 Turvallista matkaa. 12.30 Navigare. 13.00 Arktiset vedet. 13.30 Start!. 14.00 Lentokenttä. 14.30 Rekkakuskit jäällä. 15.30 Apua avajaisiin. 16.25 Anthony Bourdain maailmalla. 17.20 Talent USA. 19.00 Leijonan luola USA. 20.00 Nykäsen Matti. 20.30 Entisöintipaja. 21.00 JIM D Rikos: Sarjamurhaajan jäljillä (12). 22.00 Villit nettivideot (16). 22.30 Kuuluisat kuppilat. 23.00 South Park (12). 23.30 Pelkokerroin. 00.30 JIM D Henkilökuva: Autotalo Porsche. 01.30 Ruotsalaiset pelastajat (7).

18.00 Frendit (S). Arpaliput. Monica saa porukan ostamaan tukun arpoja, joilla voi voittaa säkillisen rahaa. 18.30 Pelastajat (7). Tunnelin louhintatyömaalla paikannetaan savun alkulähdettä. 19.00 Valehtelevat viettelijät (12). Pahuuden siemen. Ezra johtaa koulun näytelmää, jossa pohditaan pahuuden olemusta, ja Aria puhuu itselleen paikan ohjaajajoukoissa. 20.00 Glee (7). Kuorolaisten jouluspesiaali. Joulu lähestyy taas, ja tällä kertaa kuorolaiset aikovat pistää edellisen vuoden harmeja paremmaksi. 21.00 ELOKUVA Bridget Jones – elämäni sinkkuna (12). Helen Fieldingin menestyskirjaan pohjautuva lämmin ja romanttinen komedia sinkkuna olemisen sietämättömästä keveydestä. P: Renée Zellweger, Colin Firth, Hugh Grant. O: Sharon Maguire. 22.55 Ylläs – huipulla tuulee. Osa 12. Häät. Kausi huipentuu kauppias Sampon häihin. 23.55 Enbuske & Linnanahde Crew. Vieraina Johan Bäckman, Rosa Meriläinen sekä Teuvo Hakkarainen, joka kommentoi Linnan juhlia. 00.25 C.S.I. (12). Tappaja. CSI tutkii bailaajatytön auto-onnettomuutta. 01.20-01.50 Teräspallit. Pätkätyöläinen yrittää luoda uraa valokuvaajana. Illan kisassa mukana myös Urbaaniurheilija sekä ulkomaalaiset kisakumppanit Fame Whore ja Bunny Boiler.

02.30-03.00 Navigare.

TV5 11.10 best direct. 12.10 Musta Kyy. 12.45 Hale ja Pace – hauskat pojat. 13.15 Matlock. 14.15 Tarzan. 14.50 Kaikenlaista kaupan. 15.20 Lentokenttä UK. 15.55 Hale ja Pace – hauskat pojat. 16.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. 17.00 Meidän faija. 17.30 Pulmuset. 18.00 Kellarin kunkku. 18.30 Kellarin kunkku. 19.00 Ankkadynastia. 19.30 Tatuointitarinoita. 20.00 NCIS Rikostutkijat. 21.00 Elokuva: Traffic. 23.55 5D: Pornotähti vasten tahtoaan. 00.55 Elokuva: Beverly Hills Ninja. 02.35 Tarkkaampujat. 03.20 72 tuntia: rikos. 03.50-04.42 High Chaparall.

04.00 Teematieto. 17.00-17.53 Historia: Siirtolaisesta miljonääriksi.

18.00 Seitsemällä merellä. Osa 3/6. Elämää merellä. Kauppalaivassa noudatetaan vanhoja sääntöjä ja perinteitä hyvän merimiestaidon hengessä. 18.25 Seitsemällä merellä. Osa 4/6. Merenkulun edellytykset. Tarmokkaat kauppiaat, toimiva satama ja maakuljetus sekä kekseliäät laivanvarustajat ovat olleet edellytyksinä merenkulun kasvulle. 19.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). Osa 202. Ongelmia. Syksy tuo ongelmia tullessaan. Antoniolla on huolia kirjapainossa, Mercedes suuttuu miehensä asenteesta ja Carlos miettii armeijassa, mikä Karinaa vaivaa. 20.15 Rakennustaiteen aarteita. Wellsin katedraali. Arkkitehtonisia lyhytdokumentteja Euroopan merkittävistä keskiaikaisista rakennuksista. Ohjaus: Rainald Raabe. 20.30 Design-klassikko: Leicakamera. Kuohuvalla 1920-luvulla markkinoille tullut Leica-kamera oli ensimmäinen kamera, jonka sai kuljetettua kätevästi mukana tapahtumapaikoille. Siten se mahdollisti uudenlaista uutiskuvajournalismia ja mullisti maailmankuvaa. 21.00 Metal Evolution: Raskaan rockin tarina. Osa 10/11: Power metal. Perusteellinen dokumenttisarja metallimusiikin synnystä, kehityksestä ja alalajeista. 21.45 ELOKUVA Kino: Kuka pelkää Virginia Woolfia? (12). Viiden Oscarin elokuva avioparista, jonka illanvietto nuoren pariskunnan kanssa kääntyy huimaksi riitelyksi. N: Elizabeth Taylor, Richard Burton. O: Mike Nichols. Mv. 23.49-04.00 Teematieto.

Fox 11.25 Ruutukauppa. 11.55 Ally McBeal (S). 12.40 Vapaalla.tv. 13.05 Hain saalistajat. 13.55 Rajasota. 14.45 Hetki ennen tuhoa: Tulipalo Lontoon metrossa. 15.35 Tappajaeläimet. 16.25 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 17.20 STT Uutiset. 17.24 Kierroksilla: Salamavihjeet. 17.30 Supertehtaat: Camaro. 18.30 Jahtikuningatar Marjaana. 19.00 Lentoturmatutkinta: Kylmä tapaus. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. 20.30 Huutokaupan metsästäjät. 20.58 Kierroksilla: Illan Salama. 21.00 Criminal Minds (16). 21.55 Elokuva: Epätavallista elämää (16). 23.50 The Walking Dead (16). 00.40 Amerikan kovimmat vankilat. 01.30 Criminal Minds (16). 02.20 Rajasota. 03.10-04.00 Hetki ennen tuhoa: Lumivyöry Alpeilla.

Nelosen uutiset ja Helsingin Sanomat yhdistivät voimansa Uudistuneet uutiset pureutuu rohkeasti päivän asioihin tarjoten tuoreita näkökulmia ja puheenaiheita.

Nelosen uutiset JOKA PÄIVÄ KLO 18.30 nelonen.fi/uutiset

19


exclusive to

©2012 Ubisoft Entertainment. All Rights Reserved. Assassin’s Creed, Ubisoft, and the Ubisoft logo are trademarks of Ubisoft Entertainment in the US and/or other countries. © 2012 Activision Publishing, Inc. ACTIVISION, CALL OF DUTY and CALL OF DUTY BLACK OPS are trademarks of Activision Publishing, Inc. ©CAPCOM U.S.A., INC. 2012 ALL RIGHTS RESERVED. © 2012 NAMCO BANDAI Games Inc. © 2012 Electronic Arts Inc. “© The FIFA name and OLP logo are copyright and trademark protected by FIFA. All rights reserved.” Manufactured under license by Electronic Arts Inc. All trademarks are the property of ” is a their respective owners. “2” and “PlayStation” registered trademarks of Sony Computer Entertainment Inc. Also, “ trademark of the same company. “SONY” and “Ô” are registered trademarks of Sony Corporation. All rights reserved.

exclusive to exclusive to

199,-

PS Vita Wi-Fi

exclusive to


raymond-weil.com

| parsifal collection

M I K O N K U LTA

M I K O N K U LTA

Mikonkatu 5, 00100 Helsinki, puh. (09) 628 825


www.tillander.fi

Olivia 0.25 ct 1.826€ 623.7

2

Aava 0.48ct 3.304€

Unelma 0.85 ct 4.894€

093

JS060

0.18 ct 974€

Saturnuksen renkaat 0.16 ct 974€

Vuokko 0.175 ct 918€

Helmiina 1.367€

739€

3374, ilman ketjua

065, ilman ketjua

999, ilman ketjua

JS068

JS068 , Ilman ketjua

M I K O N K U LTA

Mikonkatu 5, 00100 Helsinki, puh. (09) 628 825


M I K O N K U LTA

Mikonkatu 5, 00100 Helsinki, puh. (09) 628 825

3


THE MOONLIGHT GRAPES COLLECTION PRICES FROM EUR 340

4

M I K O N K U LTA

Mikonkatu 5, 00100 Helsinki, puh. (09) 628 825


M I K O N K U LTA

Mikonkatu 5, 00100 Helsinki, puh. (09) 628 825

5


mikonkulta@osk-lindroos.fi.

www.baume-et-mercier.com

6

06151580 BM Ann Mikonkluta.indd 1

M I K O N K U LTA

Mikonkatu 5, 00100 Helsinki, puh. (09) 628 825

03/12/12 15.54


s w e e t d r o p s • j e w e l l e r y d e s i g n c h a r l o t t e ly n g g a a r d • w w w. o l e ly n g g a a r d . c o m

M I K O N K U LTA

Mikonkatu 5, 00100 Helsinki, puh. (09) 628 825

7


JEWELRY

BAMBOO COLLECTION

M I K O N K U LTA

Mikonkatu 5, 00100 Helsinki, puh. (09) 628 825


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.