20121217_fi_helsinki

Page 1

APU ALKOHOLISMIIN LÖYTYY LAPUALTA

06-433 0600

HELSINKI

JUHA TAPIO PITÄÄ PERINTEISISTÄ JOULULAULUISTA LAULAJAA HARMITTAA VÄHÄINEN KRITIIKKI

SIVU 16

Maanantai 17.joulukuuta 2012 | n:o 234 | sää –6°

Muistotilaisuus päättyi evakuointiin

Pommiuhka. Poliisi joutui sunnuntaina evakuoimaan kirkon pommiuhan takia Yhdysvaltojen Newtownin kaupungissa, jossa toissapäivänä tapahtui verilöyly koulussa. Muistojumalanpalvelus. Kirkossa oli juuri meneillään jumalanpalvelus joukkosurmassa kuolleiden muistoksi. Aiheeton. Mitään epäilyttävää ei kuitenkaan löytynyt poliisin etsinnöissä. SIVU 12 LETICIA MARIN

Lukijan kuva

LUKIJAN KUVA

100 euroa

Seurasaaren joulupolulla riitti väkeä Seuraasaaren joulupolulla oli runsaasti ihmisiä heti avajaispäivänä sunnuntaina. SIVU 02

Autokouluihin on nyt tunkua Ajokorttilain muutos on nostanut toisen vaiheen kurssit suursuosioon autokouluissa, sillä ajokortti halutaan saada vielä vanhalla hinnalla. SIVU 04

Suomi hävisi Venäjälle

AKTIVISTI KURIIN

Vartijat poistivat kinkkuja laputtaneen miehen SIVU 08

Tarroja joulukinkkuihin liimannut mies ei lopettanut pyydettäessä puuhiaan, ja vartijat joutuivat poistamaan hänet lauantaina Itäkeskuksen Prismasta.

Venäjä kukisti Leijonat 3–1 jääkiekon Moskovan turnauksessa sunnuntaina. SIVU 14

Berlusconi kihloihin Italian ex-pääministeri Silvio Berlusconi ilmoitti menneensä kihloihin häntä lähes 50 vuotta nuoremman Francesca Pascalen kanssa. SIVU 12


+

TÄNÄÄN

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 17. joulukuu 2012

Lukijan kuva

Lukijan kolumni

LUKIJAN KUVA

MIKKO-OSKARI KOSKI

20 euroa

metro.lukijat@sanoma.fi Palkkio 100 euroa

TÄNÄÄN

SOINNILLISTA JOULUA!

Seurasaaren joulupolku veti väkeä

Joulupolku kokosi Seurasaareen sunnuntaina iltapäivällä ison joukon lapsia ja muita joulumielisiä. – Minulle oli yllätys, miten suosittu tapahtuma oli, vaikka myrskysi. Lapsille oli hirveän paljon tekemistä, ja monissa paikoissa oli tungosta, kertoo ensi kertaa joulupolulla vieraillut kävijä. Joulupolun varrella oli erilaisia tapahtumapisteitä, joissa laulettiin, leikittiin, esitettiin joulukuvaelmaa ja tehtiin kasvo- ja valomaalausta. Paikalla oli myös hevosajelua, kynttiläpolku, tulinäytös, rakotulia ja tikkupullanpaistoa, sekä tietysti joulupukki muoreineen. Tänä vuonna joulupolulta saattoi myös lähettää joulukortin. METRO Kolme kommenttia Metro.fistä

Kulttuuriratikka lopettaa liikennöinnin ”Tosi mälsä juttu. Muutaman kerran sattunut kulttuuriratikkaan hyppäämään kun se vielä liikennöi linjalla 7. Oli erittäin positiivinen ja yllätyksellinen kokemus, joka nosti hymyn huulille!”

Ota kuva, lähetä viesti

Kännykuvat numeroon 17181

Aiotko syödä jouluna kinkkua?

20 euroa

A

Kulttuuriratikkakokeilu ei täyttänyt odotuksia, ja sen taru säännöllisessä liikenteessä päättyy ensi perjantaina.

AH

”Hieno homma, kukaan ei jää kaipaamaan.” KUSKI

Tänään Huomenna 18. joulukuuta 14:00 20:00 2:00 8:00 14:00 20:00

-6

-6

-6

-6

9:21

Edellinen kysymys

-7

-10

-3

-6

-7

0

15:10

-9

0

-17

Joulun tunnelma kirvoittaa musiikin kielen. Ruotsissa leikitään kuusen ympärillä melodiana Nu är det jul igen, Stille Nacht on levittäytynyt Saksasta yli koko maailman, ja Feliz Navidad-tervehdys on yhden sävelmän myötä noussut niidenkin huulille, jotka eivät espanjankielisen maailman kulttuuriperintöä muuten tunne. Valkea joulu on levittäytynyt siirappisena jenkkiiskusävelmänä moniin sellaisiinkin kulttuureihin, joissa lumisateen kaltaiset luonnonkatastrofit ovat kaikkea muuta kuin toivottavia juhla-ajan sääilmiöitä. Joululaululyriikassa ei vanhakantaisuuskaan ole haitta. En varmasti ole ainoa, joka on hahmottanut Reippahasti käypi askeleet-kappaleen ensimmäisen säkeistön sanahelinän ”ukset kiinni pantihin” tarkoittavan suksille Joulumusiikki astumista. ”Meidän joulumaisemas- Nykysukuon samme on musiikinkin ol- polvelle selittämistava ”tietynlaista”, olipa tä myös R. se muuten mitä tahansa.” Raalan ja Immi Hellenin Joulukirkkoon menossa. Siinä on melkein joka säkeistössä jokin suhteellisen vieras asia tai termi. Miksi kirkkoon pitää lähteä jo viideltä? Mikä on talja, ruuna, aisakello, virsta tai mitä Taavetti ja Tiina oikeasti tekevät noustessaan kannoille? Jotain suomalaisesta sielunmaisemasta kertoo, että suorastaan sadomasokistisen synkkä Konsta Jylhän joululaulu on jäänyt eloon, toisin kuin hautausmaalla joulun kunniaksi kyynelehtivän päähenkilönsä äitsy. Onhan kappale tosin kaunis, kansanomainen, kuten tekijän henkilöllisyys huomioiden voi olettaakin. Suomalainen joululaulukaanon on suorastaan häkellyttävän konservatiivinen. Sinne on aikanaan valikoitunut joko kansakoulujen kuusijuhliin, kirkkoon tai kumpaiseenkin sopivia kappaleita, joista osa on selkeästi hartaita, osa muuten vain rauhallisia ja osa iloisia, mutta kaikki tarkoin rajatussa lokerossa. Meidän joulumaisemassamme on musiikinkin oltava ”tietynlaista”, olipa se muuten mitä tahansa. Tuon rajan murtamiseen on 1900-luvun jälkipuoliskolla pystynyt vain muutama laulu. Joulun kaupallisen ideologian nerokkaasti kyseenalaistava Juicen Sika sekä Vexi Salmen ja Kassu Halosen kovin laskelmoidun tuntuinen Sydämeeni joulun teen ovat tuohon maisemaan päässeet, pienilevikkisemmän tekijän tuskin moista kannattaa edes yrittää. Lukijakolumniohjeet

+7

Oletko tehnyt ylitöitä ilman korvausta?

69% KYLLÄ

+8

-13

-11

+10

-10 -7 -8

8

31% EI

-7 10

-13

-6 -6 10

10

• +8

-10

-7 9

+4

+18

+17

-12

6

-11

+14

+13

-11

+1 +1

+14

-17

6

7

+4

-12

-9

Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa metro.fi.

”Todellakin, kulttuuriratikan kohdalla tiedotus ei ole pelannut, minkä lisäksi myös toteutus on ontunut. Ratikka lonksuttaa ja kolisee vietävästi ihan normaalissa matkanteossa, mikä tekee musiikin kuuntelemisesta täysin mahdotonta.”

LUKIJAN KUVA

Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@sanoma.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO

Päivän kysymys

02

• •

+4 +22 −2 +23 +35 +21 +15 +16 +21 +27

+21 +21 +18 +30 +28 +8 +8 +26 0 +16

Teejuttu.fi. Mene osoitteeseen www.teejuttu.fi, rekisteröidy palveluun (tai kirjaudu sisään) ja klikkaa kohtaa ”kirjoita kolumni”. Pituus 1 900–2 100 merkkiä. Kolumnin pituuden pitää olla 1 900–2 100 merkkiä. Teejuttu.fi:n kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit. Kuva ja nimi mukaan. Muista liittää kuvasi mukaan ja oma nimesi: vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista. Sähköpostilla. Voit lähettää kolumnin myös sähköpostitse: metro.lukijat@sanoma.fi. Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä. Lukijakolumneja julkaistaan aina maanantaisin. Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.



1

UUTISET

VATT-Vartiainen:

Iäkkäiden palkat alas

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtaja Juhana Vartiainen haluaa työnantajille mahdollisuuden laskea iäkkäiden työntekijöiden palkkoja. Vartiainen sanoo Iisalmen Sanomissa, että näin pitäisi voida tehdä, jos työntekijän tuottavuus on heikentynyt eläkkeen kynnyksellä. Vaihtoehtona voisi olla maksaa iäkkäille pienemmät yleiskorotukset kuin nuoremmille. Vartiaisen mukaan varttuneesta työntekijästä voi tulla rasite. STT

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 17. joulukuu 2012

04

Ajokorttilain muutos ruuhkautti autokoulut Uudistus. Tammikuussa voimaan astuvan lain myötä autokoulu kallistuu ja ajokortit muuttuvat määräaikaisiksi.

Autokouluissa on käynyt syksyn ja alkutalven mittaan poikkeuksellinen vilske. Ryntäys opintielle johtuu siitä, että tammikuun 19. päivä uudistuva ajokorttilaki muuttaa nykyisellään kaksi vaihetta sisältävän autokoulun kolmiosaiseksi. Käytännössä autokoulun hinta on siis nousemassa muutamalla sadalla eurolla, koska opetusohjelmaan tulee lisää ajo- ja teoriatunteja. Henkilöautokortti muuttuu myös määräaikaiseksi. Lähestyvä mullistus näkyy helsinkiläisessä Haagan autokoulussa erityisesti toisen vaiheen kurssien suursuosiona. – Olemme myyneet ei-oota tammikuun loppuun asti jo kolmisen viikkoa. Myös ajoharjoitteluradat ovat tukossa, joten ratapaikkojakaan ei saa lisää, liikenneopettaja Jouko Kalliola Haagan autokoulusta kertoo. Ajokortin saa vanhoilla ehdoilla, mikäli toisen vaiheen ehtii suorittaa ennen lakimuutosta. Autokoulun ensimmäinen vaihekin rullaa loppuun nykytyyliin, kunhan aloittaminen tapahtuu vanhan opetusmallin aikana. Murroskauden ajokokelaat joutuvat kuitenkin liikenteen turvallisuusvirasto Trafin mukaan osallistumaan väliaikaisen ajokortin saatuaan vielä Tunkua

”Olemme myyneet eioota tammikuun loppuun asti jo kolmisen viikkoa.” Liikenneopettaja Jouko Kalliola, Haagan autokoulu

MARJA VÄÄNÄNEN

Ajokortin hankinnassa tulee jatkossa olemaan kolme vaihetta nykyisen kahden sijasta. Kuvan henkilöt eivät liity juttuun.

nykyistä II-osuutta vastaavaan syventävään vaiheeseen ja uuteen harjoitteluvaiheeseen. – Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että onhan se vähän väärin, jos tilanteen ennakoineet joutuvat suorittamaan uusia vaiheita, Kalliola pohtii. Espoolaisen Maken autokoulun johtaja Markku Kähkönen suhtautuu asiaan neutraalisti. – Tämä on siitä kätevä ala, ettei autokouluilla ole mitään mahdollisuuksia kikkailuun ja soveltamiseen – toimimme Trafin ja liikenneministeriön ohjeiden mukaisesti. Tilanne on hyvä saada selkeäksi, ettei ole sitten montaa erilaista järjestelmää käytössä yhtäaikaisesti, Kähkönen toteaa. Autokouluväen mukaan moni tuntuu kiirehtineen väistyvän opetusmallin mukaiseen ajo-oppiin siksi, että

henkilöautojen ajokortit on uusittava jatkossa 15 vuoden välein. – Asia koetaan siten, että niin toimimalla välttyisi ajokortin uusimiselta. Tämä

tulee kuitenkin koskemaan kaikkia meitä (ajokortillisia), muun muassa Vantaalla toimivan autokoulu Stradan johtaja Joni Kuusisto muistuttaa viitaten siihen, että nykyiset-

kin ajokortit muutetaan määräaikaisiksi viimeistään 2033.

JUHO JOKINEN

juho.jokinen@sanoma.fi

Kortille uusi ulkoasu

Autokoulumyllerrys muuttaa myös ajokortin ulkonäköä. Kortin koko ja pääväri pysyvät ennallaan, mutta ulkoasu ja tietojen asettelu muuttuvat hieman. Ensi vuoden tammikuussa käyttöön tuleva ajokortti on myös poliisin mukaan entistä turvallisempi. Kortissa on useita turvatekijöitä, joista näkyvin on muuttuva

laserkuva. Henkilötunnuksen sisältävä viivakoodi jää kortista pois.

Tavallinen henkilöauton ajokortti on jatkossa uusittava 15 vuoden ja kuorma-autokortti viiden vuoden välein. Kortin uusimiseen ei liity tutkintoa. Muutokset perustuvat direktiiviin, joka yhtenäistää ajokorttikäytännön Euroopan unionin alueella. Suomi ottaa käyttöön pisimmät mahdolliset ajokorttien voimassaoloajat. METRO JOEL MUUJÄRVI

Palkka-alea vastustetaan Yli puolet suomalaisista vastustaa palkankorotuksista luopumista kilpailukyvyn vuoksi, selviää MTV3:n kyselystä. Kyselyssä työssä käyvistä 55 prosenttia ilmoitti, että he eivät tyytyisi maltillisiin palkankorotuksiin eivätkä luopuisi korotuksista kokonaan. 37 prosenttia olisi valmis luopumaan korotuksista. STT

55 % ei luopuisi palkankorotuksista

37 % olisi valmis luopumaan palkankorotuksista

Lunta tuli kinoksittain pääkaupunkiseudulla

LUKIJAN KUVA

20 euroa

JARI HANEN

Sunnuntain aikana lunta on tullut pääkaupunkiseudulla reilut viisi senttiä. Maanantain aikana saattaa vielä tulla ajoittaisia lumikuuroja, mutta tiistain ja keskiviikon aikana tilalle pyrkii kuivempaa ilmaa. Lunta on tullut joulukuussa runsaasti, ja koko maahan on luvassa valkea joulu. Pääkaupunkiseudulla pysyvä lumipeite tulee keskimäärin vasta vähän ennen joulua, mutta nyt lunta on etelässä enemmän kuin esimerkiksi Pohjanmaalla. Runsaita lumisateita selittää se, että tuuli on puhaltanut enimmäkseen idästä, jolloin merestä on noussut ylös kosteutta, joka on satanut lumena alas rannikolle. – Suomenlahti on niin lämmin, että menee pitkään, ennen kuin se menettää lämpö-

LUKIJAN KUVA

20

Helsingin lumikertymät •

euroa

Tuulen voimakkuus sai jääpuikotkin syntymään vinoon Helsingin Uunisaaressa.

varastonsa, päivystävä meteorologi Jari Tuovinen sanoo. Viime joulu oli pääkaupunkiseudulla musta. Tapaninpäivänä myrskysi ja oli lähes kymmenen astetta lämmintä. Lunta alkoi tulla vasta loppiaisena, ja sitten sitä tulikin. TUULA TOIVIO

MITTAAMINEN VAIKEAA. Sunnuntaina Kaisaniemessä mitattiin 27 sentin lumipeite. Kumpulassa lunta oli kertynyt 35 senttiä ja Helsinki-Vantaan mittausaseman lumen syvyydeksi Jari Tuovinen arveli noin 38 senttimetriä, kun lumen kinostuminen otetaan huomioon. Mittaamista hankaloittaa kaikkialla voimakas tuuli, joka kinostaa lunta. ENNÄTYKSET KAUKANA. Joulukuun lumiennätyksiä ei näillä lukemilla vielä hätyytellä. Joulukuun 19. päivä vuonna 1965 Helsinki-Vantaalla mitattiin lumen syvyydeksi 83 senttimetriä.

Lumipyry poiki kolareita

Lumipyry aiheutti useita peltikolareita pääkaupunkiseudulla sunnuntaina, mutta vakavilta onnettomuuksilta vältyttiin. Kehä kolmosella lentoaseman lähellä sattui viiden aikaan muutaman auton ketjukolari, jossa kukaan ei loukkaantunut. Autoihinkaan ei tullut vakavia vaurioita. Poliisi ohjasi liikennettä paikan päällä. Sekä Helsingissä että Vantaalla sattui päivän mittaan poliisin mukaan enemmän kolareita kuin tavallisena talvipäivänä. Espoossa kolareilta vältyttiin. Esimerkiksi Turunväylällä oli tilapäisesti 80 kilometrin nopeusrajoitus normaalin 100 kilometrin talvinopeusrajoituksen sijaan. METRO


JOULU TUOK SUU J O ! Luo jou lun tun nelmaa

kotima isilla läh ik

Äänest ukilla. ä kaun e in pöytäli ina: fac ta kattausta ,v ebook. com/jo oita Marimek ulukuk on at


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 17. joulukuu 2012

Pääministeri. Työelämän uudistukset ongelma Tuleva kevät on Suomen tulevaisuuden kannalta todella suurten kysymysten kevät, totesi Jyrki Katainen (kok.) pääministerin haastattelutunnilla Ylessä sunnuntaina. Niihin kysymyksiin haetaan vastauksia jo keskiviikkona, kun Katainen tapaa työmarkkinajärjestöt. – Suurin ongelma on saada aikaan kasvun ja työurien kannalta tarvittavat rakenneuudistukset, hän sanoi. Katainen ei ottanut kantaa yksittäisiin esityksiin, kuten EK:n ehdotukseen viikkotyöajan pidentämisestä 2,5 tunnilla tai ehdotukseen yritysjohtajien palkkojen alentamisesta. Yritysjohtajat voivat hänen mielestään keskenään päättää palkanalennuksista

Ei tarkkoja kantoja

”Jos lähtisin keskustelemaan yksityiskohdista, se todennäköisesti johtaisi siihen, että kaikki keinot ammuttaisiin alas.” Pääministeri Jyrki Katainen

keskenään Pääministeri uskoo, että kevään kehysriihessä on joka tapauksessa päätettävä uusista sopeutustoimista, eli menojen leikkauksia ja verojen korotuksia tarvitaan todennäköisesti lisää. Sopeutusten toteutusaikatauluissa on kuitenkin joustoa. STT

Jättiristeilijä. Lainaratkaisu uhkaa venyä Hallituksen kokouksen ajankohta uuden jättiristeilijän lainasta on vielä vahvistamatta. Mahdollisesta lainasta voiRisteilijätilaus

YLI MILJARDI. Royal Caribbean -varustamon risteilijätilauksen arvo on yli miljardi euroa. RAHOITUSPAKETTI. STX:n Turun-telakka on vahvin ehdokas uuden Oasisristeilijän rakentajaksi.

“2”, “PlayStation”, “PS3” and “ ” are trademarks or registered trademarks of Sony Computer Entertainment Inc. “ ” is a trademark of the same company. “Ô” is a registered trademark of Sony Corporation. “Blu-ray Disc” and “BD” are trademarks. All game titles, content, publisher names, trademarks, artwork and associated imagery are trademarks and/or copyright material of their respective owners. All rights reserved.

taisiin päättää STT:n tietojen mukaan tiistaina. STX:n Turun-telakka on pyytänyt valtiota takaamaan kymmenien miljoonien eurojen lainan, jotta se saisi laivatilauksen. Turun Sanomien mukaan ratkaisu laivatilauksesta uhkaa kuitenkin venyä. Valtioneuvoston viestintäjohtaja Kari Mokko kertoi lehdelle, ettei talouspoliittisella ministerivaliokunnalla ole sovittua kokousta tiistaiksi, kuten on uumoiltu. Seuraava kokous saattaa Mokon mukaan olla vasta tammikuussa. STT

Suomi vahvoilla Facebook-peleissä

VESA MOILANEN/LEHTIKUVA

Hyviä listasijoituksia. Peliasiantuntijan mukaan suomalaisten pelien menestys on poikkeuksellinen ilmiö.

Suomalaispelit menestyvät sosiaalisessa mediassa. Kolme peliä Suomesta nousi Facebookin parhaiden listalle. Vertailussa olivat mukana niin Facebookissa pelattavat pelit kuin siihen kytketyt mobiilipelit, joita voi pelata Android-laitteilla, iPhonessa ja iPadissa. Rovion Angry Birds Friends ylsi listauksessa viidenFacebook-pelivertailu •

KOLMEN KÄRKI. Ensimmäiseksi sijoittui musiikkiaiheinen SongPop Ranskasta. Toiseksi ylsi espanjalaisyhtiön Dragon City ja kolmanneksi brasilialaisfirman Bike Race. LISTAUS. Vertailussa asetettiin järjestykseen 25 parasta peliä. Mukana olivat Facebookissa pelattavat pelit ja Facebookiin yhdistetyt mobiilipelit.

Suomalaisen Supercellin suunnittelema Clash of Clans -peli on saavuttanut menestystä.

neksi. Mobiilipelifirma Supercellin Clash of Clans oli kahdeksas ja Hay Day yhdestoista. Sijoitus määräytyi pelaajien arvioiden ja sitoutumistason perusteella. Facebookin peliasiantuntija Julien Codorniou huomauttaa, että alalla on vahvat perinteet Suomessa muun muassa Nokian vuoksi. Menestys on vasta aluillaan, hän uskoo. – On poikkeuksellista, että

yhdestä maasta sijoittuu näin monta peliä näin hyvin. Suomi on ainoa tällainen maa. Rovion ja Supercellin peligrafiikka on laadukasta ja pelit on suunniteltu hyvin, Codorniou sanoo. Supercellin pelit puolestaan ovat peliasiantuntijan mielestä sosiaalisempia kuin kilpailijansa. Samaa sanoo Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen.

PS3 Essentials -pelit vain

19,95

Uusi PS3 12 Gt

199,-

06

Hay Day on peli, jossa hoidetaan omaa farmia. Clash of Clans puolestaan keskittyy klaanien taisteluun. Pelaaja voi perustaa klaanin ja kutsua mukaan muita pelaajia. Paananen ja Rovion peleistä vastaava johtaja Petri Järvilehto sanovat, että Facebook on varteenotettava pelialusta. Sen kautta voi saavuttaa satoja miljoonia ihmisiä. MINNA KARKKOLA-STT



UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 17. joulukuu 2012

08

Joulukinkkuaktivisti häiriköi myymälässä

LETICIA MARIN

Protesti. Porsaanlihan kaupallista myyntiä vastustavan miehen taltuttamiseen tarvittiin vartijoiden apua.

Porsaanlihan kaupallista myyntiä vastustavia tarroja pakastekinkkuihin liimannut mies aiheutti välikohtauksen Itäkeskuksen Prismassa lauantaina iltapäivällä Helsingissä. Joulukinkkuaktivistin taltuttamiseen tarvittiin lopulta vartijoiden apua. Itäkeskuksen Prisman myyntipäällikön Kimmo Konttisen mukaan ”mies käyttäytyi epäkorrektisti”, eikä lopettanut joulukinkun myyntiä ja kulutusta vastustavia toimiaan pyydettäessä. Aktivisti kumottiin vartijoiden avustuksella maahan. – Hän ei totellut kehotuksia lopettaa toimintaansa. Hänet poistettiin myymälästä välittömästi.

Alusasujen erikoisliike

Eikä mikä tahansa joululahja! Kauppakeskus Tikkuri Vantaa p. 040 160 8038

Puhumalla ei selvitty

”Hän ei totellut kehotuksia lopettaa toimintaansa.”

Kauppakeskus Willa Hyvinkää p. 045 805 7889

www.justforyou.fi

Myyntipäällikkö Kimmo Konttinen

LUKIJAN KUVA

Vartijat poistivat miehen myymälästä välikohtauksen jälkeen.

Silminnäkijän mukaan mies kiljui ”älkää ostako noita kinkkuja” ennen kuin hänet kuljetettiin pois myymälän pakasteosastolta. Tapauksesta ei aiheutunut vaaraa muille asiakkaille. Jou-

lukinkut säilyivät myyntikelpoisina, eikä myymälälle aiheutunut tapauksesta hävikkiä. Konttisen mukaan vastaavanlaisia tapauksia on tapahtunut ennenkin Suomessa.

Hänen käsityksensä mukaan mies ei toiminut yksityishenkilönä.

SOFIA ANTON

sofia.anton@sanoma.fi

7BLINGS

Halutuimmat joululahjat! TIMANTTISORMUS 18 karaatin keltaja valkokultaa 7x0,03 ct Wvs

t

(1050,-)

TAIVAALLISEN MUKAVAA ILTAA TEILLE! BAR 7 BLINGS ON UUSI KULMA* STADIN YÖELÄMÄÄN. TARJOLLA ELÄMYKSIÄ MAASTA TAIVAASEEN. KOKEILE JOS USKALLAT.

790,-

Timanttisormus 3x0,02 ct, käsityönä valmistettu (385,-)

295

,-

Suositut timanttikorvakorut 0,01 ct Wsi 925 hopeaa (60,-)

29

,90

-kihlat

BAR 7 BLINGS ON UUSI KULMA* STADIN YÖELÄMÄÄN. TARJOLLA ELÄMYKSIÄ MAASTA TAIVAASEEN.. KOKEILE JOS USKALLAT.

HEL***IN HYVÄÄ ILTAA VAAN TEILLEKIN!

2 sormusta 1 hinnalla! PP3 JA 4 mm myös vk

Mahtava valikoima kauniita kultakoruja joulutarjoushinnoin! hopeakorut

K ai Kaikki

Satoja tyylikkäitä ja ko korkealaatuisia hopeakoruja!

5 10 15 ,-

,-

,-

Chippendale kahvilusikat 6 kpl silkkirasiassa (204,-)

179

,-

HELSINGIN PARAS JA NOPEIN

KULTA- JA KELLONKORJAUS, SEKÄ KAIVERRUSPALVELU

Huippuammattitaitoa jo viidennessä polvessa.

OSTAMME KULTAA JA HOPEAA MAKSAMME AINA PARHAAN HINNAN!

www.bar7blings.fi

* Uusi kulma? No sehän on Rautatientorin kulmalla, siis Mikonkadun ja Vilhonkadun kulmassa. Ikäraja 18 v.

Ammattitaitoiset kultaseppämme arvioivat jalometallisi nopeasti, luotettavasti ja tarkasti. Testaamme jalometallipitoisuuden. Vaihtaessasi uuteen tuotteeseen saat vielä paremman hyvityksen kullasta ja hopeastasi. Maksamme hyvityksen suoraan pankkitilille tai käteisellä. Kulta-Kamari on luotettava palvelijasi kaikissa kulta- ja kellosepänalan palveluissa.

HUOLTO


Tarjoukset voimassa 31.12.2012 asti.

Tervetuloa Joulu! T 34 90 120 tabl

3190

Berberin

Efamol

120 kaps. (261,- kg)

1950

Vitamar 1000

400g (57,- kg)

vatsalle, matkalle

790

3590

90 tabl. (136,- kg)

Mivitotal Plus

2290

ProbioottiPlus

650 mg vahva kalaöljy

3290

100 kaps. (121,- kg)

125 kaps. (370,- kg)

E-EPA

iholle ja hormonitoiminnalle

60 TABLETIN PAKKAUS KAUPAN PÄÄLLE!

2150

3290

erikoiskoko 120+30 kaps.

750 ml

Strath Elixir

Bio-Influ-Sinkki vastustuskyvylle

890

1990 180tabl (85,- kg)

60 kaps. (ovh 17,20) TU E RÄ RAJOITET

Cocovi Smoothie Mix

Bodyflex Combi

44 00 yhteishinta

Nivelamin VAIN KAMPIN LIIKKEESTÄ

Life, Kamppi 4400

Kampin kauppakeskus, E-taso, Urho Kekkosenkatu 1, Hki

Life, Kerava Vivania Skin Beauty & Anti Wrinkle Hyaluronihappotabletti ihon kauneudeksi ja hyvinvointiin ja Hyaluronihappo – ubikinonivoide Luonnollisena olet vahvempi.

Kauppakaari 2 (Prismakeskus)

www.life.fi


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 17. joulukuu 2012

Laki. Poliisi pelkää vasikoiden puolesta Lainuudistus voi saattaa peitemiehet ja tietoja kalastelevat vasikat hengenvaaraan, arvioi poliisi. Uuden pakkokeinolain mukaan peitetoiminnasta tai vasikan käytöstä pitää ilmoittaa epäillylle, kun juttu on edennyt syyttäjälle. Tuomari voi sallia salaamisen, jos kyse on valtion turvallisuudesta tai hengen ja terveyden vaarantumisesta. Toisaalta ilmoitusta ei tarvitse tehdä, jos asiassa ei aloiteta esitutkintaa.

Nimettömien poliisilähteiden mukaan uusi lainsäädäntö on huonosti valmisteltu. Peitetoiminnan käyttö vähenee, ja tietolähdetoiminnan luonne muuttuu. Keskusrikospoliisin rikostarkastaja Ari Määtän mukaan ei voi ottaa riskiä, että joku paljastuu ja joutuu hengenvaaraan. Poliisi ei myöskään halua toimia harmaalla alueella. Laki tulee voimaan vuoden 2014 alussa. STT

LUKIJAN KUVA

20 euroa

Lumihiutale starttasi

Operaatio Lumihiutale eli tehostettu tiepalvelupäivystys käynnistyi lauantaina 15. joulukuuta Vantaalla. Pulaan joutuneita autoilijoita avustavat vapaaehtoiset kokoontuivat Peltolan torille yhdessä viranomaisten kanssa lähtöstarttiaan varten. Autoliiton vapaaehtoisen tiepalvelun tehostettu päivystys auttaa muun muassa tilanteissa, joissa auto ei käynnisty tai se hyytyy tienposkeen. Vapaaehtoiset pitävät huolen siitä, että apua on saatavilla tarvittaessa, pyhäpäivinäkin. Operaatio Lumihiutale jatkuu uudenvuodenpäivään asti. METRO

10

Kiipeilyseinää jäädytetään taas PIRKKO VALTA-KERVINEN

Jääseinä. Kallion jäädytys alkoi Helsingin Pikkukoskella.

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Helsingin Pikkukoskella Pirunkalliolla viljellään jäätä. Vieressä virtaavassa Vantaankoskessa on pumppu, siitä lähtevät putket. Pumppu pumppaa ja putket kuljettavat, siten jokivesi nousee lähistön kalliolle, viidentoista metrin korkeuteen ja solisee alas noin kolmenkymmenen metrin rintamana. Kalliota valellaan vedellä, jotta se jäätyisi ja syntyvää jääseinää pitkin pääsisi kiipeämään hakuin, köysin ja valjain. Se, milloin seinä on kiipeilykunnossa, riippuu säästä. – Jotta jäädyttäminen sujuisi nopeammin, pakkasta Jäädytys kesken

”Jotta jäädyttäminen sujuisi nopeammin, pakkasta pitäisi olla parikymmentä astetta.” Toimitusjohtaja Markku Mellanen, Adventure Partners Oy

Helsingin Pikkukoskella jääkiipeillään pian kolmatta talvea. Jäädytystyö alkoi 7. joulukuuta.

Alkoholi. Kohtuukäyttö jouluna malliksi nuorille Vanhempien kohtuullinen alkoholinkäyttö voi vaikuttaa myönteisesti nuoren päihdeasenteisiin. Tällöin juominen painottuu humalahakuisuuden sijaan kohtuuteen, arvioi A-klinikkasäätiö. Jos vanhemmat juovat itsensä humalaan, nuoret kokevat tyypillisesti häpeää. Keskustelu vertaistukiryhmissä voi helpottaa painetta. – Ensisijaisesti nuoren olisi kuitenkin saatava keskit-

tyä omiin asioihinsa eikä vanhempien päihteenkäytön pohtimiseen, sanoo A-klinikkasäätiön projektikoordinaattori Janne Takala. Mielenterveyden keskusliitto varoittaa, että aikuisten ronski alkoholinkäyttö joulunpyhinä on riski lapsen mielenterveydelle. Pieni lapsi kokee humaltuneen aikuisen turvattomaksi, koska tämän käytös muuttuu arvaamattomaksi ja pelottavaksi. STT

Viikon erikoistarjous!

Apua peliongelmaan maksutta ja nimettömänä 0800 100 101 arkisin klo 12–18 Vaikka pelaamien on useimmille harmitonta viihdettä, se voi johtaa myös ongelmiin. Suomessa yli 100 000 henkilölle aiheutuu pelaamisesta erilaisia haittoja. Peluuri tarjoaa tukea, ohjausta ja neuvontaa pelaajille, heidän läheisilleen sekä työssään pelihaittoja kohtaaville. Auttavan puhelimen ohella Peluuri palvelee netissä.

Pussilakanasetti

19.95

(Norm. hinta 39,95)

Joulun etuseteli

30%

alennusta

valitsemastasi normaalihintaisesta tuotteesta Voimassa 17.-19.12.2012

20%

alennusta

valitsemastasi normaalihintaisesta tuotteesta Voimassa 20.-23.12.2012

www.peluuri.fi Tarjous voimassa 23.12 saakka niin kauan kuin tavaraa riittää. Valikoima vaihtelee myymälöittäin. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin tai kuponkeihin. Löydä lähin myymäläsi osoitteesta www.hemtex.fi. Olemme myös Facebookissa.

pitäisi olla parikymmentä astetta, toteaa toimitusjohtaja Markku Mellanen Pirunkallion jääkiipeilyseinää pyörittävästä palveluyrityksestä Adventure Partnersista. Jääkiipeily Helsingin kaupungin hallinnoimalla Pirunkalliolla alkoi vuonna 2010, ensimmäisenä virallisena jääkiipeilypaikkana Helsingissä. Sitä aiemmin kiipeämään pääsi Helsingin seudulla lähinnä Nuuksion kansallispuiston ja Kirkkonummen Kauhalan luonnonjääseinillä. Mellasen mukaan Pikkukosken jäälle onkin ollut kysyntää. – Viime kautena kävijöitä oli noin 200–300, vaikka saimmekin seinän kuntoon aika myöhään talvella. Nytkin odotamme paikalle jälleen uusia harrastajia. Aikaisempien talvien tapaan Pikkukoskella pääsee kiipeämään hankkimalla joko kausi- tai kertalipun. Itsenäisesti kiipeilevältä edellytetään turvallisuussyistä tiettyä osaamistasoa ja jääkiipeilyn näyttökokeen läpäisemistä.

EVELIINA KANGASNIEMI

eveliina.kangasniemi@sanoma.fi

Syttymissyytä tutkitaan

Asukas menehtyi talopalossa

Mies menehtyi asuntopalossa lauantaiaamuna Kainuun Kuhmossa. Pelastuslaitoksen tiedon mukaan uhri on kaksikerroksisen rintamamiestalon asukas. Jälkisammutustyö jatkui iltaan asti. Talo oli ilmiliekeissä pelastuslaitoksen saapuessa paikalle. STT Törkeä pahoinpitely

Miestä potkittiin ravintolan edessä

Mies pahoinpideltiin törkeästi Vantaan Martinlaaksossa sijaitsevan ravintolan edessä lauantain vastaisena yönä. Poliisin mukaan tekijä potki uhria muun muassa päähän. Ambulanssi kuljetti uhrin sairaalahoitoon. Poliisi tavoitti tekijän tapahtumapaikalta. METRO Ei ymmärtänyt käsimerkkiä

Rattijuoppo ajoi ratsian ohi

Vahvasti päihtynyt mies ajoi lauantaina kello 11.30 Vantaan Tikkurilassa järjestetyn puhallusratsian läpi, eikä totellut poliisin pysäytysmerkkiä. Poliisi tavoitti miehen. Tarkkuusalkometrikokeen tulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Mies kertoi myöhemmin, ettei ollut ymmärtänyt poliisin käsimerkkiä. Hänen mielestään konstaapeli oli osoittanut jotain tien ylittävällä sillalla tapahtuvaa asiaa. METRO


Lahjarappu on voimassa 6.–24.12. Valikoima voi vaihdella eri liikkeiden välillä. Voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää.

DIFFERENT FLAVOURS OF GIF TS Teekannu

Muki

17.90

Koetko itsesi kuormittuneeksi?

6.90

Haluatko saada valmiuksia elämäntapamuutosten tekemiseen? Kuppi

Haemme tutkimukseen itsensä stressaantuneiksi tai kuormittuneiksi kokevia liikapainoisia henkilöitä. Tutkimuksessa verrataan hyvinvointia kokonaisvaltaisesti edistäviä menetelmiä, jotka toteutetaan joko ryhmätapaamisten, matkapuhelinsovelluksen tai verkko-ohjelman muodossa. Neljäs ryhmä toimii vertailuryhmänä. Tutkittavat arvotaan ryhmiin satunnaisesti. Tutkimus kestää noin 10 viikkoa tammi–toukokuussa 2013, jonka lisäksi tehdään seurantamittauksia puolen vuoden kuluttua tutkimusjakson päättymisestä.

7.90

Tutkimus toteutetaan Helsingin yliopistossa, Itä-Suomen yliopistossa ja Jyväskylän yliopistossa, ja tällä ilmoituksella haemme vapaaehtoisia tutkittavia Helsingin yliopiston Biolääketieteen laitoksella Meilahdessa toteutettaviin ryhmiin. Tutkittavat saavat tutkimuksen loputtua itselleen koosteen heitä koskevista mittaustuloksista.

XL-muki

9.90

Saatatte sopia tutkimukseen, jos olette

Kuppi

7.90

• • • • •

MITÄ ENEMMÄN ANNAT, SITÄ ENEMMÄN SA AT. Lahjarappumme antaa rahaa takaisin lahjakortin muodossa, kun ostat joululahjasi meiltä. Päätä itse miten paljon.

25–60-vuotias liikapainoinen (painoindeksi 27–34,9 kg/m2) teillä on käytettävissänne tietokone ja internet-yhteys ette tee yötyötä ette ole raskaana tai imetä

Ilmoittautumiset ja lisätiedot numeroon 050 318 0279 arkisin klo 8–14. Ilmoittautua voi myös sähköpostitse viimeistään 20.12.2012 mennessä osoitteeseen aivopro-tutkimus@helsinki.fi. Ilmoittautuessanne sähköpostitse liittäkää mukaan yhteystietonne.

SHOP ONLINE AT IN D ISK A .COM

KKickbike kb k

21

KICKBIKET Meiltä kickbiket joka lähtöön! lähtöö Älä anna edes kinosten estää matkaasi, sillä nyt voit vaihtaaa kickbiken pyörät su suksiin (ei sovi Extremelle tai Cruiserille)!

95 Extrememe

52295

Cruiser Cr

77295

Slushie Makerr

Valmista oma slushiesi sokeriokerripohjaisesta juomasta – jäätävän äätäävän herkullista!

39995

X-Mini Max II

Kickbike-sukset

1495

Ladattavat minikaiutimet, jotka koostaan huolimatta tuottavat kovat soundit.

39

95

KKännykuoret

K Korista kännykkäsi jouluksi! Ota kkolme iZound-kuorta ja saat halvimman kaupan päälle! h

Koss Porta Prroo

Apple EarPods

34

29

Klassikko vuodelta 1984 1984, joka jo okka edelleenkin on yksi parhaimim mmista street-kuulokkeista.

95

OOta 3 maksa 2

I ear-kuulokkeet In k l ainutlaatuisella ovaalilla muotoilulla. toilulla. Varustettu kaukosäätimellä llä ja kuulokkeilla.

955

MYYMÄLÄT: Espoo (Iso Omena) Helsinki (Kamppi) Turku (Hansa) Vantaa (Jumbo) VERKKOKAUPPA: KKOKAUPPA: teknikmagasinet.fi tekn


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 17. joulukuu 2012

12

Kouluampujan motiivia ihmetellään USA:ssa

EMMANUEL DUNAND/AFP

Ei rikosrekisteriä. Ampuja saattoi olla mieleltään vakavasti järkkynyt.

Connecticutin verilöylyn tekijän taustoja selviteltiin edelleen sunnuntaina Yhdysvalloissa. 20-vuotias Adam Lanza ampui kaksikymmentä lasta ja kuusi aikuista Sandy Hookin alakoulussa Newtownissa, Connecticutissa. Kuolemansyyntutkijan mukaan 6–7-vuotiaita lapsia oli ammuttu useaan otteeseen. Aiemmista tiedoista poiketen ampuja käytti kivääriä, eikä kahta käsiasetta. Poliisin mukaan hän myös ampui tiensä kouluun, ja lopuksi surmasi itsensä. Poliisilla on tiettävästi vahva käsitys teon motiiveista, mutta niistä ei ole vielä kerrottu. Amerikkalaiset ihmettelevätkin yhä, mikä muutti ujon nuoren miehen joukkomurhaajaksi. Adamin vanhemmat erosivat kolme vuotta sitten. Perhettä on luonnehdittu tavalliseksi ja keskiluokkaiseksi. Vanhempi veli Ryan oli ulospäin suuntautuvampi ja Adamin sanottiin olleen ujo ja vetäytyvä. Jotkut ovat kertoneet pojan menestyneen hyvin koulussa, toisten kommenttien mukaan hän kärsi oppimisvaikeuksista. Perheen tunteneet ovat muistelleet Adamin saaneen voimakkaita raivokohtauksia, mutta muuten hän pysytteli aina taka-alalla. – Hän jotenkin katosi tutkasta kesken koulun, noin 7–8 vuotta sitten, muisteli luokkatoveri Megan uutistoiEpäselvää

”Emme ehkä koskaan saa tietää koko totuutta.” FBI:n entinen apulaisjohtaja Tom Fuentes

Newtownin asukkaat kunnioittivat uhrien muistoa.

misto AFP:lle. Syrjään vetäytyvästä Adamista onkin löytynyt vain muutama epäselvä valokuva eikä hänellä ollut tiettävästi Facebook-sivuja. Hänellä ei ollut myöskään rikosrekisteriä. Motiivin uskotaankin löytyvän perhe-elämästä, sillä poika surmasi äitinsä ennen kuin lähti ala-asteen koululle aseiden kanssa. Aseet olivat amerikkalaismedian mukaan luvallisia ja kuuluivat hänen äidilleen.

Paikalliset ovat kuitenkin ihmetelleet sitä, miksi äidillä oli hallussaan niinkin raskaita aseita kuin puoliautomaattinen .223-kaliiperinen kivääri ja käsiaseet Glock ja Sig Sauer. Asiantuntijoiden mukaan onkin mahdollista, että Adam oli mieleltään vakavasti järkkynyt, sillä verityö oli uskomattoman julma. – Emme ehkä koskaan saa tietää koko totuutta, sanoi liittovaltion poliisin FBI:n entinen apulaisjohtaja Tom Fuentes AFP:lle. STT

Pommiuhkaus keskeytti muistojumalanpalveluksen Poliisi evakuoi roomalaiskatolisen kirkon Newtownissa sunnuntai-iltana Suomen aikaa. Kirkko evakuoitiin pommiuhan takia. Kirkossa oli juuri meneillään jumalanpalvelus joukkosurmassa kuolleiden muistoksi. Kirkko sijaitsee runsaan kilometrin

päässä koulusta, jossa 26 ihmistä ammuttiin perjantaina. Mitään epäilyttävää ei kuitenkaan löytynyt poliisin etsinnöissä. Kirkko pidettiin suljettuna ja jumalanpalvelus peruttiin. Myöhemmin illalla paikallista myös presidentti Barack Obaman oli määrä

Nimitys. John Kerry nousemassa tällä viikola ulkoministeriksi

Poliisi vapautti Moskovassa kiinni otetut aktivistit

Presidentti Barack Obama saattaa ilmoittaa tulevan ulkoministerinsä nimen jo tällä viikolla. Senaatin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja John Kerryä pidetään lähes varmana valintana sen jälkeen, kun Obaman suosikki, YK-lähettiläs Susan Rice vetäytyi. Syynä olivat Ricen harhaanjohtavat lausunnot Libyan Bengasissa Yhdysvaltain suurlähetystöä vastaan tehdyn iskun luonteesta viime syksynä. Kerry oli demokraattien presidenttiehdokas vuonna 2004. Hän hävisi vaalit republikaanien istuvalle presidentille George W. Bushille saatuaan 48 prosenttia äänistä. Reutersin lähteen mukaan Kerryn nimitys saattaa tulla jo viikon puolivälissä, mutta sitä voidaan myös lykätä Connecticutin kouluampumisen ja

Moskovan poliisi vapautti sunnuntaina kaikki oppositioliikehdinnän johtohahmot, jotka oli otettu kiinni kaupungin keskustassa. Kaikkiaan poliisi ilmoitti vapauttaneensa 40 ihmistä. Noin seitsemänsataa ihmistä kokoontui presidentti Vladimir Putinin vastaiseen mielenosoitukseen Lubjankan aukiolle lauantaina. Kiinni otettujen joukossa olivat liikehdinnän keulahahmo Aleksei Navalnyi, vasemmistorintama-liikkeen johtaja Sergei Udaltsov ja aktivisti Ilja Jashin sekä Ksenia Sobtshak, Pietarin edesmenneen pormestarin Anatoli Sobtshakin tytär. Tällä kertaa protestille ei ollut myönnetty lupaa. Protestoijia uhkaavat jopa 300 000 ruplan eli 7 400 euron sakot tai vankeustuomio. Mielenosoittajat luopui-

JIM WATSON / AFP

John Kerry.

kiireiden vuoksi. Presidentti saattaa ilmoittaa myös muista ministerivaihdoksista. Hillary Clinton on ilmoittanut luopuvansa ulkoministeriydestään tammikuussa. METRO-STT-REUTERS

ANDREI BULBASHOV/AFP

Oppositiojohtaja Sergei Udaltsov tervehti väkijoukkoa, kun poliisi pidätti hänet lauantain mielenosoituksessa.

vat marssista ja tyytyivät tällä kertaa jättämään kukkia Stalinin uhrien muistomerkille. Navalnyin tekemisistä aloitettiin perjantaina uusi rikostutkinta. Viranomaiset epäilevät Navalnyitä ja hänen velje-

ään petoksesta ja rahanpesusta yritystoiminnassa. Oppositiojohtajaa vastaan on jo ennestään vireillä toinen oikeusjuttu petossyytteiden vuoksi. Navalnyi kiistää kaikki syytökset. STT-AFP

osallistua kaupungissa järjestettävään muistojumalanpalvelukseen. Verilöyly on herättänyt amerikkalaiset jälleen vaatimaan aselakien tiukentamista. Vaatijoiden joukkoon liittyi sunnuntaina myös demokraattien senaattori Dianne Feinstein. STT-AFP-REUTERS Italia

Berlusconi meni kihloihin

Italian entinen pääministeri Silvio Berlusconi, 76, on ilmoittanut kihlanneensa tuoreimman naisystävänsä Francesca Pascalen, 27. Ilmoituksen Berlusconi teki uutistoimisto AFP:n mukaan tv-ohjelmassa sunnuntaina. Berlusconi on ympäri maailman tunnettu playboy. Häntä odottaa Italiassa oikeudenkäynti, jossa häntä syytetään seksin ostamisesta alaikäiseltä. Hän myös elättelee toiveita paluusta takaisin Italian politiikkaan. Hän ilmoitti äskettäin asettuvansa ehdolle parlamenttivaaleissa, jotka pidetään helmikuussa. STT-AFP


UUTISET

Valta vaihtuu Japanissa Parlamenttivaalit. Pääministeri Yoshihiko Noda eroaa. Japanissa pääministeri Yoshihiko Noda on myöntänyt tappionsa parlamenttivaaleissa. Noda kertoi eroavansa demokraattipuolueen johtajan Filippiinit

paikalta. Konservatiivinen liberaalidemokraattinen puolue (LDP) voitti ovensuukyselyiden mukaan sunnuntain vaalit ylivoimaisesti. Entinen valtapuolue näyttäisi saavan lähes 300 paikkaa 480-paikkaiseen parlamentin alahuoneeseen. Liberaalidemokraattien voitto nostaa takaisin val-

taan ex-pääministeri Shinzo Aben. Abella on tiukka linja Japanin ja Kiinan välisessä saarikiistassa, ja hän suhtautuu myönteisesti ydinenergiaan. Puolueen liittolainen, Uusi Komeito -puolue on saamassa noin 30 parlamenttipaikkaa. Yhdessä puolueilla olisi alahuoneessa kahden kol-

13

Italia. Mario Montin ehdokkuus vastatuulessa

masosan enemmistö, jonka turvin ne voisivat jättää huomioimatta parlamentin ylähuoneen kannan. Nodan demokraattipuolue (DPJ) kärsi parlamenttivaaleissa murskatappion. Kyselyiden mukaan puolue on saamassa 65 paikkaa, vain hieman yli viidenneksen tähänastisista paikoistaan. STT-

Ittalian pääministerin Mario Montin ehdokkuus helmikuun vaaleissa näyttää herättävän vastustusta Italiassa. Corriere della Sera -lehden kyselyyn vastanneista 30 prosenttia oli Montin ehdokkuu-

den kannalla ja 61 prosenttia sitä vastaan. Lähes 10 prosenttia vastaajista harkitsisi vakavasti Montin valintaa, jos hän olisi ehdolla. Monti itse ei ole kertonut asettuvansa ehdolle. STT-AFP

AFP-REUTERS

PEDRO ARMESTRE/AFP

Satoja kateissa taifuunin jäljiltä

Satoja ihmisiä on edelleen kateissa Filippiinejä aiemmin tässä kuussa kurittaneen Bopha-hirmumyrskyn jäljiltä. Kuolonuhrien määrä ylitti sunnuntaina tuhat, kerrottiin hallituslähteistä. Suurin osa kateissa olevista on kalastajia. Tulvat ja maanvyöryt tuhosivat viljelyksiä ja asuntoja etenkin etelässä Mindanaon saarella. Kuolleita löytyy päivittäin maamassojen ja romahtaneiden rakennusten seasta. Etelässä sijaitsevassa Batanin kaupungissa kuoli yli 500 ihmistä, joista yli 230 on yhä tunnistamatta. Evakuointikeskuksissa on yhä yli 27 000 ihmistä kaksi viikkoa myrskyn jälkeen. Toiveet elonjääneistä ovat etsintöjen edetessä hiipuneet. STT-AFP

Anna Ovenian Isännöidä. Pyydä tarjous! www.oveniaisannointi.fi

Säästöjä vastaan Madridissa

Madridissa osoitettiin sunnuntaina mieltä Espanjan hallituksen yksityistämissuunnitelmia vastaan sekä aikeita leikata maan terveydenhuollon budjettia. Pääministeri Mariano Rajoyn hallitus aikoo säästää seitsemän miljardia euroa terveydenhuollon menoissa seuraavan kahden vuoden aikana. Lisäksi kuusi sairaala ja 27 terveyskeskusta aiotaan yksityistää. METRO-AFP

OJENNA KÄTESI. • Leppävaara, ma 17.12. klo 14–19, Sellosalin lämpiö, Soittoniekanaukio 1 A • Jokela, ti 18.12. klo 14–19, Jokela-talo, Keskustie 20 • Myyrmäki, ke 19.12. Klo 15–19, kauppakeskus Isomyyri, Myyrinki 3. krs., Liesitori 1 B • Masala, ke 19.12. klo 15–19, Sepän koulu, Sepänkyläntie 2 • Itäkeskus, to 20.–pe 21.12. klo 14–19, la 22.12. klo 11–16, kauppakeskus Itis, Itäväylän apteekin vieressä, Hansasillan lähellä B-rappu, Asiakkaankatu 11 B • Järvenpää, pe 21.12. klo 14–19, Järvenpää-talo, Hallintokatu 4 • Espoon veripalvelutoimisto, kauppakeskus Iso Omena, Länsiväylätoimisto, Piispansilta 9, 2. krs, (Toritason R-Kioskilta hissillä 2. kerrokseen), ma–pe 11–18, la 22.12. klo 11–16 • Sanomatalon veripalvelutoimisto, Töölönlahdenkatu 2, 2. krs, ma–pe 8–19, la 22.12. ja ke 26.12. klo 11–16 • Kivihaan veripalvelutoimisto, Kivihaantie 7, ma–to 11–18, pe 9–16, la 22.12. ja ke 26.12. klo 11–16 Anna arvokkain lahja. Yksi verenluovutus voi pelastaa jonkun hengen. • Ota virallinen henkilötodistus mukaan. Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801. • Verenluovutustilaisuuksien kalenteri ja ajanvaraus veripalvelutoimistoihin www.veripalvelu.fi • www.sovinkoluovuttajaksi.fi

hƵƐŝ ŵLJLJŵćůć ĂǀĂƩƵ <ĂůĞǀĂŶŬĂĚƵůůĞ

ƐƚƵ ƐŝƐććŶ ƐĂĚƵŶ ŵĂĂŝůŵĂĂŶ͊ dŝŶƩƵ͘ĐŽŵ

<ĂůĞǀĂŶŬĂƚƵ ϭϲ ǁǁǁ͘ƟŶƩƵ͘ĐŽŵ

3DOMRQ MRXOXLVLD WDUMRXNVLD :ŽŬĂŝƐĞƐƚĂ ϱϬΦ ŽƐƚŽŬƐĞƐƚĂ ϭϬΦ ĂƌǀŽŝŶĞŶ ůĂŚũĂŬŽƌƫ͘ ;ǀŽŝŵĂƐƐĂ ǀƵŽĚĞŶ ϮϬϭϯ ĂũĂŶͿ W͘^ dćůůć ŬƵƉŽŶŐŝůůĂ ŝůŵĂŝŶĞŶ ƐŝƐƵƐƚƵƐƚĂƌƌĂ͊ ;sŽŝŵĂƐƐĂ ϭϳͲϮϯ͘ϭϮ͘ϮϬϭϮ͕ ϭ ƚĂƌƌĂͬĂƐŝĂŬĂƐͿ

:ŽƵůƵŶ ĂƵŬŝŽůŽĂũĂƚ͗

ŵĂͲƉĞ ϭϭͲϮϬ͕ ůĂ ϭϬͲϭϴ͕ ƐƵ ϭϮͲϭϴ

,ĂƐƐƵũĂ ŚĂƩƵũĂ Θ >ĂƉƐĞůůŝƐŝĂ ůĂƐƚĞŶǀĂĂƩĞŝƚĂ


2

URHEILU

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 17. joulukuu 2012

14

ALEXANDER NEMENOV/AFP

Pikaluistelu

Poutala paransi sijoituksiaan

Mika Poutala paranteli sijoituksiaan pikaluistelun maailmancupin toisena päivänä Kiinan Harbinissa. Poutala pisteli 500 metrillä sijalle 12. Aika 35,65 oli samaa luokkaa kuin edellisenä päivänä sijalle 15 vienyt. Kilpailun voitti japanilainen Joji Kato, joka oli ainoa 35 sekunnin alittaja kahteen kisapäivään. Tuhannella metrillä Poutala sijoittui 11:nneksi ja petrasi edellispäivästä yhden pykälän. Hän sai paremman lähdön ja ajan 1.11,17. STT

URHEILU

Jääkiekko

Leijonien Ilari Melart (vas.) ja Toni Kähkönen (oik.) yrittivät pysäyttää Venäjän Pavel Datsjukin menoa.

Venäjä voitti Leijonat niukasti EM-turnaus. Päävalmentaja Jukka Jalonen harmitteli hukattuja maalipaikkoja.

Jalkapallo

Schalken valmentaja sai potkut Schalke erotti päävalmentajansa Huub Stevensin sunnuntaina. Schalke hävisi lauantaina Bundesliigassa Freiburgille 1–3 ja on saanut kuudesta viime liigapelistään kasaan vain kaksi sarjapistettä. Schalkessa pelaa Suomen maajoukkuehyökkääjä Teemu Pukki (kuvassa). Stevens sai tiedon työsuhteensa päättymisestä sunnuntaiaamuna. Valmennusvastuun ottaa väliaikaisesti seuran nuorisovalmentaja Jens Keller. Schalke voitti liigassa viimeksi 10. marraskuuta. Freiburg-kotitappion jälkeen seuran kannattajat vaativat Stevensille potkuja. STT-AFP

Suomalainen jääkiekkoilu on ottanut menneistä vuosikymmenistä eteenpäin asenteellisen jättiloikan. Muutoksen aisti EM-sarjan Venäjä–Suomi-ottelun jälkeen. Venäjä voitti viiden A-maajoukkue-ensikertalaisen miehittämän Leijonat 3–1 (0–0, 2–1, 1–0). – Jäi vähän harmittamaan. Oli mahdollisuudet voittoon asti, nelosketjun keskushyökkääjä Miika Lahti jossitteli. Ensikertalaisiin kuuluneen Lahden rooli on Suomen mestari JYPissä jatkuvasti kasvanut, joten ei liene ihme, että takavuosien jarrumies katsoi asiakseen ottaa vastuuta myös maalinteosta. Kannattajiaan hemmotel-

leen Venäjän päävalmentajalla Zinetula Biljaletdinovilla oli heittää Moskovan jääsirkukseen kärkikeskushyökkääjiksi Jevgeni Malkin ja Pavel Datsjuk. Joukkueen laatua kuvaa, että muutaman vuoden takainen maailman ykköshyökkääjä Aleksandr Ovetshkin kaarteli kaukalossa kolmosketjussa. – Venäjällä oli täällä liki olympiakisajoukkueensa, Suomen päävalmentaja Jukka Jalonen huomautti. – En ole maajoukkueaikanani noin kovatasoista turnausjoukkuetta vastaan pelannut, kehui kuumeisenakin käsivaivaisen Oskar Osalan korvannut Tuomas Kiiskinen. Pelkkä sparraaja Suomi ei ollut, päinvastoin. Venäjän maalia vartioineelle Konstantin Barulinille kirjattiin yhteensä 30 torjuntaa, kymmenen enemmän kuin Suomen Ari Ahoselle. Barulin joutui todistamaan ottelun lopussa osaamistaan, TOSHIFUMI KITAMURA/AFP

Uinti

Ei finaalipaikkoja MM-kisoissa Jenna Laukkanen päätti suomalaisuimarien urakan karsiutumiseen 200 metrin rintauinnin finaalista lyhyen radan MM-kilpailuissa Istanbulissa sunnuntaina. Laukkanen ui alkuerissä 13:nneksi ja jäi parin viikon takaisesta SE-tuloksestaan runsaan sekunnin. Finaalipaikka jäi vajaan kahden sekunnin päähän. Suomen joukkue ei yltänyt Istanbulissa finaaleihin. Välieräpaikkoja irtosi seitsemän. STT

Corinthians seuramestari

Brasilialaisen Corinthiansin kapteeni Alessandron (edessä vasemmalla) hymy oli herkässä, kun joukkue voitti Chelsean maalein 1–0 Japanin Jokohamassa pelatussa seurajoukkueiden MM-turnauksessa. Corinthiansin sankarit finaalissa olivat voittomaalin tehnyt Paolo Guerrero ja maalivahti Cassio, joka tosin sai huipputorjuntoihinsa apua Chelsean huonosta viimeistelystä. Perulaishyökkääjä Guerrero hyödynsi oman paikkansa ja puski voitto-osuman 69. minuutilla. – Voitimme niin monen Corinthiansin fanin edessä, he olivat tulleet pitkän matkan tänne. Se on uskomatonta, Guerrero riemuitsi. STT-REUTERS

Kova vastus

”Venäjällä oli täällä liki olympiakisajoukkueensa.” Jukka Jalonen

kun hän Venäjän alivoimalla pelatessa torjui Antti Pihlströmin ja Jori Lehterän laukaukset. Suomi nousi taistelemaan voitosta Mikko Mäenpään toisen erän 1–2-kavennuksella. Takaa-ajoa vaikeutti päätöserässä Ilja Kovaltshuk, joka vei kotijoukkueen uudelleen kahden maalin johtoon. Kovaltshukin 3–1 -maalia edelsi miehekkäästi pelanneen Ramstedtin kentällisen lapsus. Hyvän debyyttiturnauksen pelannut puolustaja Kristian Näkyvä oli viisikon muiden pelaajien tavoin varomaton. – Turha virhe. Niitä tulee, kun yrittää pelata omaa peliä.

Jääkiekkoilu on maalintekopeli. Se kävi Venäjän ennakkoluulottomasti haastaneelle Suomelle sunnuntaina selväksi. – Ykkösongelmamme on maalinteko, päävalmentaja Jukka Jalonen myönteli, mutta malttoi kurkistaa tuloksen taakse. – Yleisesti ottaen olen nuoresta joukkueesta ylpeä. Se taisteli, oli motivoitunut ja sitoutunut. Uudet pelaajamme onnistuivat mainiosti. Jalonen tuskaili maalinteon vaikeutta jo viime keväänä Tshekille hävityn MM-pronssipelin jälkeen. Verkot eivät venyneet tötterölle marraskuussakaan: EM-kiertueen alkajaisiksi Suomi teki Turussa kolmessa ottelussa neljä pelitilannemaalia. – Jätkien puolesta harmittaa, maalihan vapauttaa aina energiaa. Pitää olla kärsivällinen, uskoa että tiukoissa paikoissa kiekko menee verkkoon. STT

7 sakkoa. Sumu pilasi Mäkäräisen ammunnan Sumu vei näkyvyyden toisella ampumapaikalla ja pilasi Kaisa Mäkäräisen mahdollisuudet menestyä ampumahiihdon maailmancupin yhteislähtökilpailussa sunnuntaina. Mäkäräinen ei saanut toiselta makuupaikalta yhtään taulua alas, ja oli Pokljukan kilpailun neljästoista seitsemän sakkokierroksen hidastamana. – Sumu vaihteli. Kun tultiin kilpailupaikalle, sitä oli jonkin verran. Aseen kohdistuksen aikaan sumu hälveni, eikä ongelmia ollut vielä ensimmäisessä ammunnassakaan. Toisessa ei sitten nähnyt täplää edes kiikarilla saati tähtäimen läpi, Mäkäräinen kertaili. Kilpailun voitti maailmancupia johtava norjalainen Tora Berger. Hän kävi kahdesti sakkoringillä ja jätti toiseksi sijoittuneen saksalaisen Miriam Gössnerin 35,5 sekunnin päähän. Gössner kiersi sakkorin-

VESA MOILANEN/LEHTIKUVA

Kaisa Mäkäräinen hävisi voittajalle 2.16 minuuttia.

gin neljästi. Ohilaukauksista kolme tuli sumun kiusaamalta toiselta makuupaikalta. Samalta paikalta Berger tähtäsi molemmat hutinsa. Miesten 15 kilometrin yhteislähtökilpailun voitti saksalainen Andreas Birnbacher. STT

Ruotsi jätti Tshekin maaleitta

Ruotsi päätti jääkiekon maajoukkuekiertueen toisen EM-turnauksen voittoon, kun se kukisti Moskovassa Tshekin 4–0 (1–0, 1–0, 2–0). Voitollaan Ruotsi varmisti Moskovan EM-turnauksen toisen sijan Venäjän jälkeen. Suomi oli kolmas. EM-kiertueella Ruotsi pitää perää hävittyään neljä ensimmäistä otteluaan peräkkäin. STT Taitoluistelu

Kiira Korpi Suomen mestariksi

Kiira Korpi epäonnistui vapaaohjelmassaan, mutta voitti silti taitoluistelun Suomen mestaruuden Joensuussa. Mestaruus irtosi 170,05 pisteellä. Niistä 103,66 tuli vapaaohjelmasta, joka yhden kaatumisen ja elementtien helpottumisen takia oli kovin rikkonainen. – En missään nimessä ole tyytyväinen suoritukseen. Sinne jäi aivan liikaa yksöis- ja kaksoishyppyjä, ja kävin kerran jään pinnassa. Kai se oli kuitenkin parasta, että tämmöinen suoritus tuli tähän kohtaan kautta. STT Alppihiihto

Poutiainen 13. Courchevelissa

Tanja Poutiainen sijoittui 13:nneksi alppihiihdon maailmancupin suurpujottelussa Ranskan Courchevelissa. Poutiainen hävisi kolme ja puoli sekuntia kilpailun voittaneelle slovenialaiselle Tina Mazelle, joka on voittanut kauden kaikki neljä suurpujottelua. – Jalat olivat tänään laskujen jälkeen todella hapoilla. Varmasti rankin kilpailu minun urallani. Uusissa suksissa voi olla oma osansa tähän, kun voimaa joutuu käyttämään enemmän. Ihan hauska kokea tällainen kisa, kaikki muutkin laskijat tuntuivat olevan todella hapoilla maalissa, Poutiainen kertoi. STT Tulospörssi JALKAPALLO Englannin valioliiga: Tottenham–Swansea 1–0 (0–0) West Bromwich–West Ham 0–0


URHEILU

Marcus Sandell seitsemäs Italiassa Suurpujottelu. Suomalainen hävisi kilpailun voittaneelle Ted Ligetylle melkein viisi sekuntia.

Marcus Sandellin nousujohteinen kausi alppihiihdon maailmancupissa tuotti sunnuntaina seitsemännen sijan Alta Badian suurpujottelussa. Sandell vaikutti tyytyväiseltä, vaikka kaipasi laskuihinsa hippusen lisää dynaamisuutta. – Tarkoitan sitä, että löytää sen oikean linjan ja tekee oikeita asioita oikeaan aikaan. Katkeamaton tempo päällä, silloin mennään oikeasti kovaa, Sandell selvitti puhelimitse. Suurpujottelukausi on puolivälissä ja seuraava kisa edessä vasta kuukauden päästä Adebodenissa. – Ihan ok. Aina tavoittelen korkeammalle ja palkintopallille, mutta tuo yksi vetää niin hemmetin kovaa, että se on aika vaikeaa, Sandell sanoi. Se yksi on amerikkalainen Ted Ligety, jonka ylivoima herätti yleistä hämmennystä. Ligety johti jo avauskierroksen jälkeen yli kahdella sekunnil-

Hiihto. Kyllöselle taas palkintopallisijoitus

MARKKU ULANDER/LEHTIKUVA

OLIVIER MORIN/AFP

Haluaa haasteita

”Tykkään vaikeista rinteistä.” Marcus Sandell

Sandell löysi kymmenen kärkeen vieneen vauhdin välinemuutoksilla. Hän kertoi vaihtaneensa löysempiin suksiin ja monoihin.

Anne Kyllönen lähti Kanadaan maailmancupin reissulle tavoitteenaan kartuttaa pistetiliään maastohiihdon sprintticupissa. Tavoite toteutui, mutta vielä vahvemmin Kyllönen esiintyi Pohjois-Amerikassa sprinttiä pitemmillä matkoilla. Sunnuntaina Kyllönen hiihti toiseksi yhteensä 15 kilometrin mittaisessa yhdistelmäkilpailussa. Sprintterin kykyjäkin kajaanilainen sijoitukseen tarvitsi, sillä hän pudotti loppukirissä norjalaiskaksikon Vibeke Skofterud–Kristin Steira. Kyllönen ohitti norjalaiset vahvalla sauvoitta luistelulla. – Tänään hiihto oli helpon tuntuista. Säästin kaikki voimat loppusuoralle, enkä yrittänyt matkan varrella irtiottoja, Kyllönen kertoi puhelimitse. Etenkin vapaa hiihtotapa sujui Kyllöseltä erinomaisesti.

Anne Kyllönen oli tyytyväinen Kanadan kilpailujen menestykseen.

Kisan suvereeni voittaja oli puolalainen Justyna Kowalczyk. Hän karisti muut kannoiltaan jo 7,5 kilometrin perinteisen osuudella ja johti vapaalla hiihtotavallakin ajoittain yli 50 sekunnilla. Puolalainen hellitti lopussa, mutta todisti lähestyvänsä huippukuntoa. Kyllönen jäi vuoristooloissa Kowalczykistä 34,9 sekuntia. STT

Yhdistetty. Ryynänen ja Herola cup-pisteille

Marcus Sandell on suurpujottelucupissa 15. Alta Badian kilpailun jälkeen.

la ja vei voiton yhtä muhkealla erolla ennen itävaltalaista Marcel Hirscheriä. Sandell ja hänen kanssaan seitsemännen sijan jakanut saksalainen Felix Neureuther jäivät voittajasta vajaat viisi sekuntia. – Kuulostaa aika hurjalta. Se (Ligety) vielä selvästi varmisteli toisella kierroksella. On se uskomattomassa kunnossa.

15

– Niillä saa vähän lyhyempiä käännöksiä. Se auttaa linjan pitämisessä aika paljon ja uskaltaa päästää vähän enemmän. Seitsemäs sija on Sandellin kauden paras ja sivuaa toiseksi parasta maailmancupissa. Sama sija irtosi toissa talvena Hinterstoderista. Parhaimmillaan Sandell on yltänyt viidenneksi. STT

Janne Ryynänen saalisti kauden ensimmäiset pisteensä yhdistetyn maailmancupissa oltuaan parhaana suomalaisena 25:s maailmancupin kisassa Itävallan Ramsaussa. Muista suomalaisista Ilkka Herola oli 27:s ja Mikke Leinonen 38:s. Kisan voitti Norjan Mikko Kokslien, joka oli mäkiosuuden jälkeen sijalla 21 ja joutui

lähtemään ladulle 54 sekuntia kärjestä jääneenä. Kokslien kuitenkin nousi voittoon äärimmäisen tiukassa loppukirikamppailussa, jossa toiseksi sijoittunut Ranskan Jason Lamy Chappuis sai saman ajan kuin norjalainen. Suomalaisista vain Ryynänen (6 pistettä) ja Herola (13) ovat saalistaneet maailmancupin pisteitä. STT

Mäkihyppy. Asikaiselle uran paras sijoitus

Lauri Asikainen nappasi nuoren uransa parhaan sijoituksen mäkihypyn maailmancupissa ponnistamalla sijalle 16 Sveitsissä. Asikainen ponnisti sunnuntaina Engelbergin HS137-mäestä 129,5 ja 129 metriä. Kisan voitti Gregor Schlierenzauer ennen toisen sijan jakaneita Itävallan Andreas Kofleria ja Saksan Andreas Wellingeriä. Engelbergin kisa oli maa-

ilmancupin viimeinen ennen joulutaukoa ja vuodenvaihteessa käytävää Keski-Euroopan mäkiviikkoa. Sinne Suomesta lähtee neljä miestä: Asikainen, Ville Larinto, Olli Muotka ja Sami Niemi. – Nyt kaikki matkustavat kotiin, ja välipäivät harjoitellaan henkilökohtaisten valmentajien johdolla kotimaisemissa, mäkimaajoukkueen päävalmentaja Pekka Niemelä kertoi. STT

PÄIVÄN DIILI Relaxi-hierojat

Hemmotteluhieronta

TYRSKYN TONTUT OVAT NYT SEONNEET!! Antaa mennä. Viekää kaikki. Alennukset paranee vaikkei sen pitänyt olla enää mahdollista.

Kuulokoje voiollalähes huomaamaton

Tämän viikon 17-22.12 OSA

- 70% JOPA - 100%

-59%

Tutustu huipputason kuulokojeisiin internet-sivuillamme tai tule keskustelemaan maksutta ammattilaisen kanssa. Huipputason kuulokojeet 990 - 1690 eur / kpl + tutkimus- ja sovitusmaksu. Toimitusaika vain 1-2 päivää.

Kuulokojeet, tinnitusnoiserit, ja kuulontutkimukset yksityisesti - jonottamatta Soidintie 8 -HELSINKI (Malmi) (09) 345 5300 - www.kuulohansa.fi TILAA MAKSUTON ESITE! Myymälä avoinna ma-to 08-11 ja 12-17 pe 08-11 ja 12-16

(ei koske perhonsidontaa eikä lahjatuotteita)

EI JÄ LLEEN MYYJ ILLE ostavalle asiakkalle

VAIN TÄNÄÄN

49€

Otamme vastaan myös puhelintilauksia HYVÄÄ JOULUA toivottaa team -Tyrskytaimen

Norm. 120€

Osta diili osoitteesta

www.offerium.fi

Yrjönkatu 34, Helsinki - Puh. 09 643 257 ark 10-18 la 10-14 - www.tyrskytaimen.fi


3 VIIHDE

Lukiokaveri

Zellweger tapailee tuottajaa Renee Zellwegerillä on huhujen mukaan uusi mies elämässään. Näyttelijä nähtiin lämpimissä tunnelmissa tuottaja Doyle Bramhallin kanssa lentokentällä Los Angelesissa, kertoo Us Weekly. – He kävivät lukiota yhdessä, ja kaikki näyttää nyt todella hyvällä, lehden lähde kertoo. Bramhall seurusteli viimeksi laulaja Sheryl Crown kanssa, ja Zellweger yhdistettiin näyttelijä Bradley Cooperiin. METRO

13-vuotias tähti

Tuulille platinaa Tuulin albumi Salaisuudet on kivunnut platinalevyksi. 13-vuotiaan laulajatulokkaan levy on löytänyt yli 20 000 ostajaa. Salaisuudet julkaistiin syyskuussa, ja se on ollut Suomen virallisella listalla jo 12 viikkoa. Teinitähti on ehdolla kahden Emma-palkinnon voittajaksi gaalassa, joka pidetään 1. maaliskuuta. STT

VIIHDE

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 17. joulukuu 2012

”Olen tottunut aika tiiviiseen tahtiin”

HEIKKI SAUKKOMAA/LEHTIKUVA

Joululauluja. Juha Tapio saa vieroitusoireita keikkatauosta.

Laulaja-lauluntekijä Juha Tapio saa pian hengähtää. Puolentoista vuoden keikkarupeama päättyy joulua edeltävällä viikolla, ja sen jälkeen hän vetäytyy puoleksi vuodeksi kirjoittamaan uusia kappaleita. – Keikkatauko aiheuttaa vieroitusoireita jo pelkkänä ajatuksena. Olen tottunut aika tiiviiseen tahtiin, Tapio kertoo. Hän on tehnyt tässä kuussa tavallisten keikkojen lisäksi kirkkokonsertteja. Joululauluja-albumilla on kolmetoista hengellistä joululaulua. – Hartaisiin ja perinteisiin joululauluihin kiteytyy niin paljon joulun tunnelmasta. On puhuttelevaa, että niitä ovat niin monet laulaneet ennen meitä. Laulut ovat osa kansakunnan yhteistä muistia. Oman joulunsa Tapio viettää ”ennen kaikkea kaikessa rauhassa”. – Jouluun tulee niin monia tasoja iän myötä. Myös sanoma, joka lauluissakin on: että olisi maan päällä rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Tapion musiikilliset juuret ovat syvällä gospelissa ja uskonnollisissa piireissä. Uraa ja elämää valottaa lokakuussa ilmestynyt elämäkerta Ohikiitävää – Juha Tapion tie (Kaiku Books). Kirjan kirjoittaja, tietokirjailija ja teologi Jaakko Heinimäki ei ollut muusikolle entuudestaan tuttu. Työtoverina Tapio on kirjan mukaan tinkimätön ja toisinaan jääräpäinen. Kielteisen palautteen vastaanottaminen on joskus vaikeaa.

TEKSTIVIESTIT •Suomen päättäjät tehkää jotain, Suomi ryöstetään. Oletteko sokeita vai tyhmiä? Isiemme työt menivät hukkaan. NIMETÖN •Eläkeiän nostamista perustellaan työvoimapulalla. Totuus on kuitenkin se, että tulevia eläkkeitä pienennetään ihmisten työttömyysjaksoilla ennen eläkeikää. Eihän juuri kukaan pidä yli 50v ainakaan fyysisissä töissä. MATTIKUKKARO

•Hah hah sanon minä. Lippuautomaatit rikottu tuhansia euroja viety. Lyökää vaan kaikki rajat auki kaikille. Ryöstäkää koko Suomi, rikollisuus rehottaa. Supistakaa poliiseja, kansanedustajia lisää istumaan ja löhöömään huippupalkalla. PÖLHÖLÄ •Tolkkiz: Tupakoitsijat eivät kuole niin nuorina, että väittämääsi säästöä todellisuudessa syntyisi. SAVUTON FAKTA

•On yhtä helvettiä, ettei ole enää yhtäkään tuotetta, joka kestäisi edes vähimmäisnormaalin ajan. Kaikki (sananmukaisesti) on täyttä p...aa (roskatuote) heti ostohetken jälkeen. Käsityön puute tuottaa vain ympäristö saastetta ja roskaa. EU:n myötä vain ongelma on pahentunut. Roskakapitalismin roskaa. PIIKKI

Juha Tapion omilta albumeilta yli jääneitä sävellyksiä ja sanoituksia on esimerkiksi Yön, Rajattoman ja Johanna Kurkelan levyillä. Julkisuus ei kiinnosta

”Ei tähän kaikkeen tarvitse suhtautua niin vakavasti. Onhan se imartelevaa, kun nuoresta miehestä halutaan kirjoittaa kirja.” Juha Tapio kertoo, ettei pidä julkisuudessa olemisesta eikä haastattelujen antamisesta.

Luomisen tuska on uhannut kerran lopettaa koko uran. – Ei mikään kiiltokuvateos olisikaan uskottava. Olen jopa harmissani, ettei kirjassa esitetä enempää kritiikkiä, Tapio naurahtaa. Kirja kertoo kipuilusta, jota Tapio koki siirtyessään puhdasverisestä gospelista monitulkintaisemman popin suuntaan 2000-luvun alussa. • Pk-seudulla on yli 400 000 työpaikkaa, mutta hävettävän vähän vientialan työpaikkoja. Sen puutteen voisimme paikata suosimalla Made in Finland -tuotteita. NIMETÖN • On se surkeata, kun palkkoja aletaan alentaa, mutta surkeata on työttömälläkin, kun laskut ja ruuat on saatava hoidettua 286€/kk. VANHA 60V • Venezuelan sosialistipresidentti Hugo Chavez matkustaa ulkomaille saamaan laadukasta syöpähoitoa. Onpa reilua omaa kansaa kohtaan, joka joutuu tyytymään kotimaansa huonoon terveydenhoitoon. Eli viis alamaisista, kunhan herra diktaattori saa parasta mahdollista hoitoa. VENEZUELAISTA DEMOKRATIAA

• Kiitos sinulle 42:n bussikuski ke 12.12, kun ajoit tahallasi lumipenkan eteen, etten päässyt etuovesta sisään, klo 15.22 Kivenlahdessa. Poislähtijät päästit. HUVITTAVAA?

Tuolloin osa uskonnollisista faneista vihastui. Hän otti kritiikin raskaasti ja alkoi kokea hengellisissä tilaisuuksissa esiintymisen vaikeana. Sittemmin tuska on helpottanut. – Ainahan kun joku jostain alakulttuurista breikkaa, löytyy omasta pienestä piiristä joku, jonka mielestä läpi lyönyt henkilö on myynyt periaatteensa. Omalla kohdallani se oli rankka hetki, mutta ei siitä ole jäänyt kummempia traumoja. Suhteeni piireihin, joista olen lähtenyt, on mutkaton ja helppo. Mitä kristinusko merkitsee Juha Tapiolle tässä ja nyt? – Luulen, että suhteeni hengellisiin kysymyksiin tulee olemaan elinikäinen. Minulle tuo ulottuvuus ja sen pohtiminen on yksi olennainen osa ihmisyyttä.

Juha Tapio, 38, nimeää suurimmaksi musiikilliseksi esikuvakseen gospelmuusikko Jukka Leppilammen. •

ESIKOISALBUMI. Teksteiltään varsin hengellinen Tuulen valtakunta ilmestyi vuonna 1999.

KAKKOSALBUMI. Tästä kaikesta -levyn voi myös luokitella gospelmusiikiksi.

SEURAAVAT. Levyjen Mitä silmät ei nää, Ohikiitävää, Kaunis ihminen, Suurenmoinen Elämä ja Hyvä voittaa lyriikat käsittelevät maallisempia aiheita.

UUTUUSALBUMI. Joululauluja ilmestyi marraskuussa.

HANNA NISSINEN/STT

löytyvät. Suomen johtajien pitää näyttää hyvää esimerkkiä, niin kyllä porukka perässä tulee. PASILAN JUSSI • Toivon hyvät kanssamatkustajat, että ei hössättäisi liikaa joulun takia! Joulu on ilon ja rauhan juhla. Ja sen takia ei kannata vetää itseään niin taloudellisesti kuin ruumiillisestikaan loppu! Annetaan toisillemme ja itsellemme aikaa! Täytetään tämä joulu lämmöllä ja toisiamme rakastamalla. JOULUN KUISKAUS

• Kokoomus jyrää. Hyvin menee, herrat nauraa. Ovat täysin ulkona arkipäivästä. Ytneuvottelut ovat arkea, eivät pidemmät työurat, pidemmät työpäivät ja kotiäidit työelämään laiskottelemasta. NIMETÖN

LIITTO TAKANA

• Ministereiden kierrätykselle selvä STOP, eikös menot ole jo suuret kun esim. kolme pressaa saa ylisuurta eläkettä? Leikkuri käyttöön ja pudonneilta kansanedustajilta edut pois ja töihin. Näistä ei päättäjät menoja leikkaa, palkkaalesta vaan duunareille... MAKE

• Totuus on tutkimusten mukaan sellainen, että suurituloinen kymmenesosa palkansaajista vie yli puolet palkkapotista! Täältä ne säästökohteet

• Kehitysapuhankkeissa toiminut metsätalouden konsultti Rauno Laitalainen toit julki Mosambikin metsäohjelman rahoista satojatuhansia euroja

• Sininen viiva on Helsingin Kokoomuksen mainos! SALA-

Esikuvana gospelmuusikko

veronmaksajien rahoja meni mm. krokotiilien metsästykseen ja paikallisten pomojen hankkeisiin. Suomen päässä tälle totuuden paljastukselle annettiin piutpaut, ja Laitalainen joutui eroamaan. Syydämme rahojamme maailmalle, joista paikallinen väestö hyötyy vain murusina. Loputon suo, joka lopetettava! Valvojille valvojat, että rahat käytetään centtejä myöten alunperäiseen tarkoitukseensa. NIMETÖN •Seutulipussa 40 prosenttia HSL-lisää, jolla ylläpidetään HSL:n suojatyöpaikkoja, turhaa byrokratiaa! BUSSIKUSKI •Pääkaupunki! Näytä esimerkkiä ja säästä energiaa. Pois ihme valojuovat, katulämmitykset, riittäis joka toinen katuvalo, ja annettaisiin koteihin lämpö takaisin. Ainakin Saton talo Kiillekujalla, alle normien mennään. ERA •Miksi melkein joka lehdessä nykyään haetaan ihmisiä ilmaiseen Masennustutkimukseen? GARHBALDI

•Pyydän kaupunqilta joululahjaksi tai uudenvuoden lupauksena määrätä kerjäyskielto tähän kaupunkiin. Uskon tämän olevan monen muunkin toive. MINÄ

16

Kirja-arviot

Veljensä vartija Douglas Preston & Lincoln Child, Gummerus 2012, 620 sivua.

• Tavanomaisuuden yläpuolelle älykkyydellään nousevan FBI-agentti Pendergastin ympärille rakennetun kirjasarjan neljäs osa on pettymys. Juoni käynnistyy kankeasti ja lipsuu epäuskottavan puolelle. Aiemmissa kirjoissa vielä kiinnostavan agentti Pendergastin häiriintynyt veli alkaa napsia veljensä läheisiä ihmisiä murhaten heidät Pendergastin suvun historian tapahtumiin viittaavilla tavoilla. päuskottavuus syntyy murhien motiiviksi tarjotusta puhtaasta pahuudesta. Juonipaljastusta sallittakoon sen verran, että vaikka kompleksisemmasta motiivista murhiin vihjaillaan, sitä ei anneta. Yli 600 sivua lukeneen mieleen moisesta pihtailusta jää tympeä olo. HEIDI LÄMSÄ

Punainen usva

Patricia Cornwell, Otava 2012, 399 sivua

•• Tämä ihanasti kuvitettu, selkeä opas auttaa kissanomistajaa pitämään lemmikistään entistä parempaa huolta. Erityisen hyvin se palvelee kissan hankintaa suunnittelevaa. Kansien väliin on mahdutettu runsaasti neuvoja niin kissan terveellisistä elämäntavoista kuin ongelmakäyttäytymisen korjaamisesta. Miinusta siitä, että ruokintaohjeet ovat seikkaperäiset mutta eivät täysin konkreettiset. MARJU JÄRVINEN

Paikka vapaana

J. K. Rowling, Otava 2012, 543 sivua

••• J. K. Rowlingin ensimmäinen aikuisten romaani käsittelee perienglantilaisen pikkukaupungin Pagfordin juonitteluita, salaisuuksia ja surullisia ihmiskohtaloita. Paikka vapaana on fantasiasta kaukana. Se on seksiä, mustaa huumoria ja paikoin terävää yhteiskuntakritiikkiä sisältävä romaani. Se on myös koukuttava ja sujuva, mutta ei aivan niin tarkkanäköinen tai ilkikurinen kuin kirjalta aiheensa puolesta odottaisi. MARJU JÄRVINEN



Yhteystiedot

Liikenneinfo

HSL Helsingin seudun liikenne PL 100, 00077 HSL

puh. 0100 111 Helsingin, Espoon, Kauniaisten, Vantaan, Keravan, Kirkkonummen ja Sipoon joukkoliikenteen reitit, aikataulut, liput ja hinnat Henkilökohtainen neuvonta ma–pe 7–19, la–su 9–17 (0,98 €/puhelu + pvm) Aikatauluautomaatti 24 h (0,49 €/puhelu + pvm)

HSL Liikenteessä Toimitus: liikenteessa@hsl.fi

Liikenteessä

Matkakorttineuvonta Palautteet, neuvonta ja kadonneet kortit puh. (09) 4766 4000

www.hsl.fi

HSL Helsingin seudun liikenne • HRT Helsingforsregionens trafik

17.12.2012

Yötaksa poistuu kausilipulla matkustavilta Ensi vuonna HSL:n kanta-asiakkaat eli kausilippua käyttävät voivat kulkea samalla lipulla läpi yön.

HSL:n liikenteessä on klo 2.00–4.30 käytössä yötaksa. Tällä hetkellä kausiliput eivät kelpaa yötaksan aikana, vaan myös kausilipun haltijoiden on hankittava yötaksan mukainen kerta- tai arvolippu. Poikkeuksena ovat suoraveloitettavat kausiliput ja vapaaliput, joilla voi matkustaa myös yötaksan aikana. Vuonna 2013 käytäntö muuttuu, eli kaikki kausilipun käyttäjät pääsevät kulkemaan samalla lipulla kellonajasta riippumatta. Muutos tulee voimaan 2. tammikuuta yöllä klo 2.00. Uudenvuoden yönä noudatetaan siis vielä nykyistä käytäntöä. Muutos tietää kanta-asiakkaille entistä edullisempaa matkantekoa. Samalla se parantaa yöliikenteen sujuvuutta ja kuljettajien turvallisuutta, kun lipunmyynti ja rahan käsittely vähenevät. Yötaksan poistaminen ei koske koululaislippuja eli niitä kausilippuja, joita kuntien koulutoimet myöntävät.

Maltillisia korotuksia lippujen hintoihin Lippujen hinnat nousevat vuoden 2013 alussa keskimäärin 3,5 prosenttia. Kunnan sisäinen 30 päivän lippu

maksaa ensi vuonna 45,90 euroa ja vastaava seutulippu 95,80 euroa. Nykyiset hinnat ovat 44,00 ja 92,10 euroa. Kunnan sisäinen arvolippu kallistuu 6 sentillä 1,90 euroon ja kuljettajalta ostettu kertalippu 10 sentillä 2,80 euroon. Sen sijaan seutuliikenteen kerta- ja arvolippujen hinnat pysyvät ennallaan.

Yhtenäiset hinnat Lippujen hinnoittelu on yhdenmukaista kaikissa HSL-kunnissa. Helsingissä lasten arvo- ja kausiliput ovat olleet halvempia kuin muissa kunnissa, mutta hinnat yhtenäistyvät ensi vuoden alusta. Silloin alennus on kaikissa kunnissa 50 prosenttia aikuisten vastaavista lipuista. Kaikille myytävien yleiskausilippujen ja haltijakohtaisten kausilippujen hintoja korotetaan nyt tuntuvasti enemmän kuin HSL-kuntien asukkaille myytäviä kausilippuja, joita tuetaan verovaroin. Ensi vuoden hinnastot ja tiedot erilaisiin matkustustarpeisiin sopivista lipuista löytyvät hsl.fi-sivustolta etusivun Liput ja hinnat -otsikon alta.

Kulttuuriratikka siirtyy tilausajoon

Jätä tilaa raitiovaunulle

Joulunpyhien liikenne

Kulttuuriratikan säännöllinen liikennöinti päättyy. Viimeiset kierrokset tehdään perjantaina 21.12., jonka jälkeen kulttuuriratikka liikennöi ainoastaan tilausajoja. Linjalla 5 ei siis enää ole liikennettä. Säännölliset vuorot lopetetaan, koska vanhasta ratikasta rakennettu kulttuurivaunu ei pysy muun raitioliikenteen tahdissa ja hidastaa sitä. Kulttuuriratikka on ollut liikenteessä syksystä 2010 lähtien kokeiluluonteisena projektina. Kokeilun kantavana ideana on ollut tuoda kulttuuria normaalin ratikkaliikenteen keskelle. Yhteistyöprojektin toteuttamisesta ovat vastanneet HSL, HKL ja Kulttuuritehdas Korjaamo. Vaunussa on vieraillut muusikkoja ja teatteritaiteilijoita, siinä on nähty valokuvia ja videoita. Matkustajat ovat olleet ilahtuneita näkemästään ja kuulemastaan. HSL:n haastattelemille matkustajille hyvää mieltä ovat tuottaneet myös ratikan värit, valot ja pienet trubaduurihetket työmatkan varrella. Kulttuuriratikan omistaja HKL-Raitioliikenne on alustavasti ilmoittanut säilyttävänsä sen tilausvaununa. Tilausliikenteessä voidaan hyödyntää ratikan erityisvarustelua, kuten audiotekniikkaa. Kulttuuriratikka on peruskorjattu, 1970-luvun ns. mannheimilainen raitiovaunu, jonka sisäja ulkotilat sekä esiintymisareenana toimiva väliosa on valmistettu HKL:n Vallilan varikolla.

Liian lähelle kiskoja pysäköidyt autot aiheuttavat vaikeuksia raitioliikenteelle varsinkin näinä aikoina, kun katujen varsilla on runsaita lumikinoksia. Auton ja kiskon väliin pitää jättää tilaa vähintään 80 senttiä. Myös peilit kannattaa kääntää sivuun. Ratikka ei voi koukata. Jo muutaman minuutin odotus voi aiheuttaa viivästyksiä useille muillekin raitiovaunuille.

HSL:n liikenteessä on jouluaattona lauantaiaikataulut, mutta liikenne päättyy noin klo 15. Lähijunilla on harvennettua liikennettä noin klo 17.30 asti, minkä jälkeen liikenne päättyy. Suomenlinnan lautta ajaa lauantaiaikataulujen mukaan koko päivän. Jouluaattona hautausmaille on lisäliikennettä. Bussi 24X ajaa reitillä Asema-aukio–Hietaniemi. Lähdöt ovat Postikadulta Postitalon pysäkiltä (Sokoksen puolelta) 20 minuutin välein klo 10.40–16, Hietaniemestä Krematorion pysäkiltä (1269) klo 11.10–16.30. Bussi 24 ei aja jouluaattona Hietaniemen kierrosta, koska Hietaniemenkatu on yksisuuntainen ja ruuhkainen. Joulupäivänä liikenne käynnistyy noin klo 11 sunnuntaiaikataulujen mukaan. Ennen klo 11 lähijunat ajavat harvennetulla vuorovälillä. Lähijunien yöliikenne ajetaan joulupäivän jälkeisenä yönä. Suomenlinnan lautta kulkee sunnuntaiaikataulun mukaan koko päivän. Tapaninpäivänä on sunnuntailiikenne.

Helsingin seudun liikenne

Linjojen 16 ja 55 reitit muuttuvat Helsingin linjojen 16 ja 55/K eteläiset reittiosuudet välillä Rautatientori–Sörnäisten rantatie vaihdetaan keskenään 1.1.2013 alkaen. Jatkossa Koskelasta on vaihdoton yhteys Hakaniemeen. Linja 55/55K ajaa Hakaniemen ja Merihaan kautta reittiä Unioninkatu–Pitkäsilta–Siltasaarenkatu–Hakaniemenranta–Haapaniemenkatu. Linja 16 puolestaan kulkee Kruununhaan kautta reittiä Liisankatu–Pohjoisranta–Hakaniemen silta. Molempien linjojen kaikki lähtöajat pysyvät ennallaan, mutta pysäkkikohtaisissa aikatauluissa tapahtuu pieniä muutoksia.

Ilmoitus


LUKIJAT le muutenkaan. EMMERDALEN

TEKSTIVIESTIT

PUOLESTA

LUKIJAN KUVA

• HSL! Onko Mellunmäki poistettu linjakartasta? 13.12. klo 19 pintaan tyhjä metro poistui asemalta ja vuoro jäi välistä. 14.12. klo 9:30-9:50 3 metroa Vuosaareen, Mellunmäkeen ei yhtään. 16T VEROJA

20 euroa

• Vaikka kansaa kuritetaan, valtion virkamiehet törsäävät huvituksiin kansan varoilla. Kukaan ei piittaa. Pitääkö vihdoin nousta barrikaadeille? Suomalaisetkin. NIMETÖN

• 5-vuotias pikkulapsi kidutettiin törkeän julmasti omassa perheessään. 11 vuoden tuomio lapsen elämän pilaamisesta on riittämätön. Oikeudenmukainen tuomio olisi 17 vuotta. Suomessa hemmotellaan rikoksen tekijöitä. Liian pienet tuomiot lisäävät lapsiin kohdistuvaa raakaa väkivaltaa.

• Hyvin joustamaton on suomen terveyssysteemi. Täytyy varata soittopyynti lääkäriltä. Ja kun tarkkaa aikaa ei anneta, ja numerokin on salainen, ja jos ei välttämättä ole just luurin vieressä kun sieltä soitetaan, ei tiedä mihin numeroon pitäisi itse soittaa saadakseen vastauksen kysymäänsä.

HEIKOMMAN PUOLTA PITÄVÄ

• Pitäisikö kaikki tuet lopettaa: Rauhoituhan nyt ja tutki kuinka kauan lapsilisiä on yleensä annettu ja kuinka usein vuodessa. Samoin, ei ole opintotuellakaan kovin pitkä historia. Meitä on maassa valtava joukko, jotka olemme lapsemme kasvattaneet lähes ilman tukia. En aina jaksais teitä ”eilen syntyneitä” oikaista. ISKÄ • Voihan vi..n eliittiä. Olen itse päässyt turhankin usein ns. ”linnanjuhliin” kun olen vain yrittänyt selvityä. NIMETÖN • Täällä kovasti taas vastustetaan seksin ostoa vedoten meidän myyjien asemaan. Toistan itseäni: minä olen aikuinen nainen ja päätän itse mitä kehollani teen. Moralisoijilla ei ole oikeutta päättää puolestani eikä teidän tarvitse suojella minua itseltäni, se on loukkaavaa. MISSNINKA • Ihmiskauppa, naisten ihmisarvon kunnioitus yleensä ja sukupolvesta toiseen jatkuva asennevamma esineellistää nainen tytöstä alkaen on jo riittävä syy kriminalisoida seksin ostaminen. JA MIELUMMIN MYYMINENKIN

• Ei tulisi pieneen mieleenkään antaa kaiken maailman hampuuseille ja luusereille. Meillä kunnollisillakin naisilla on markkina-arvomme. Eikä se juttu toimi säälistä. KAUNOTAR

• Vanhuksista säästetään koko ajan ja jopa diabeteslääkkeiden omavastuita nostetaan, mutta edelleenkin ulkomailta tuotujen sukupuolitautien hoidot juoksee veronmaksajien kukkarosta. POMOJEN TAUTIKO? • Suomalaiset veronmaksajat kustantaa jatkuvasti kaakkois-Aasiasta kuten Thaimaa,Vietnam ja Filippiinit tuotujen sukupuolitautejen kalliit hoidot. Näille on saatava omavastuu jo. LIIKUTAAN TUHANSISSA EUROISSA PER KÄRSÄ

• Kostaja, jo nyrjähtänyt asenteesi kertoo tosiasian, miksei kaltaisesi saa naista kuin ostamalla. SEKSIN OSTO EHDOTTOMASTI KRIMINALISOITAVA

• Eihän tuo Lucia-neito tuonnut meille valoa, on yhtä pimeä ja hämärää vieläkin. PIMEETÄ ON

• Kiitos erinomaisesta palveluksesta Itäkeskuksen postissa 13.12. Vaikka jonot olivat pitkät sujui palvelu ripeästi. Jaksatte palvella hymyillen ja rauhallisesti. EEVA K. • Heidi Hautalalle toivon kestämistä, kun joutuu paikkamaan toisten tekemisiä. Miksi ei P. Väyrynen nähnyt ongelmia? Lisää naisia raha-asioiden vartioiksi. Joulua kaikille. NIMETÖN

• Häkämies haluaa pidentää työaikaa. Päin vastoin, sitä pitäisi lyhentää, jotta kaikille työkykyisille riittäisi töitä. Se auttaisi myös työssä jaksamista. TUISKU

NIMETÖN

Lumipallot kulkevat mukana

Tämän talven pyrypäivät ja alati karttuvat kinokset houkuttelevat talven ulkoilijoita. Niin myös karvakorvia, joiden peuhuhetkillä saattaa olla yllättäviä ja huomattavan huvittavia seurauksia. Ne todisti taannoin cockerspanieli Budweiser, kavereiden kesken Buddy vaan, jonka luppakorvat keräsivät kilokaupalla lumipalloja. Budweiserilla oli yllään asianmukainen talvivaatetutus, mutta minkäs teet, kun pitkä ja laineikas turkki vetää puoleensa lunta kuin valo kärpäsiä. METRO

• Nimimerkille NÄIN: Kokkila on Rakennus Yhtiö SRV:n. suurin osakas. SILLEEN

takkainasettelun aika oli ohi ja kokoomus oli työväenpuolue. KISKIS

• Aina te jaksatte valittaa! Ekaks voi kun tulis lunta sit voi voi kun lunta tulee ja keväällä taas itketään koiran jätöksistä olkaa ja eläkää ja nauttikaa siitäkin vähästä mitä teillä on!

• Ei Jeesus ole Luoja tai Jumala. On vain yksi Jumala. Joka muuta väittää, pilkkaa Luojaansa. Lue raamattusi tarkemmin. Muutoin vain hyvät joulut itse kullekin. NIMETÖN

E KUPIAINEN

• A-studiossa oli 2 kovasti käkättävää naista, jotka yrittävät lopettaa turkistarhaajien työn ja elämän. Helppoahan on räkättää, mutta menkää itse aloittamaan uutta ja jättäkää iso palkka, ette ansaitse sitä. NIMETÖN

• Sikatuotanto vähenee vauhdilla Ruotsissa ja Suomessa, vaikka ne ovat ainoat EU-alueen maat Latvian lisäksi, joissa siat saavat pitää saparonsa. RÖH RÖH

• 20 vuoden aikana nämä nykypäättäjät ja -johto ei ole saanut kuin pahaa aikaan. Työpaikat ja teollisuus yms. on hävinnyt ja vain irtisanomisia ja lomautuksia. Suomi on hävitetty sinä aikana. EU on kansojen vankila. PIIKKI • Vastaus Ammattimyyjälle, kuitia kysytään sen takia, koska se on kohtealiasta kysyä. Koska kaikki eivät halua kuittia ottaa. Ja tämä koskee yhtälailla muitakin kauppaketjuja. EI KUITTIA KIITOS

• Miesseuran puutteesta on se hyöty, että saa röyhtäillä ja piereskellä vapaasti. KYLLÄ ME NAISETKIN

• Parahin nimimerkki PIIKKI. Ainoa oikea termi kuvaamaan vuoden 1918 tapahtumia on sievistelemättä punakapina. Jossa kumoukselliset yrittivät väkivallalla saada Suomesta Neuvostoliiton osavaltion, joka ei kaikkien onneksi onnistunut. ERKKI E KASTIKE • Älkää jaksako jauhaa! TYHJÄN LÄPISIJÄT

• Jyri Häkämies teki selväksi, että se aika on ohi, jolloin vas-

• Mitä kenellekään kuuluu, minkälaista taukojumppaa joku poliisi harrastaa? Tekopyhä maa. NIMETÖN • Ja taas, on se kumma kun töistä tulee ja Tv:tä haluaisi katsoa, on ohjelmat peruttu ja tilalla urheilua. Uskomatonta vuonna 2012! NIMETÖN • On se vaan p--un kumma juttu, että miksi aina juuri Emmerdale jätetään näyttämättä mm. mokoman jääkiekon tai jonkin muun urheilun ja jopa linnanjuhlien uusintojen takia. Eikö voisi jääkiekkoa laittaa vaikka toiselle MTVkanavalle, vaikkapa Avalle tai urheilukanaville. Jo monta viikonloppua ohjelmaa siirretty. Ihan kaikki suomalaiset eivät ole niin fanaattisia jääkiekkofaneja kuin tunnutte luulevan. Monelle yksinäiselle etenkin naisikäihmiselle, kun ei montaa katsottavaa ohjelmaa tu-

• Espoon valtuuston eka kokous. Nostamme palkkiomme 40 prossaa. Meidän pitää säästää, joten opettajat, poliisit, siivoojat, virkamiehet ym. pakkolomalle ja kaikkien palkkoja alennettava puolella. Kokous on päättynyt. NIMETÖN

ta keittää myös juomavetesi – kahdesti; vesilaitos on juonessa mukana. KUHILAS

ulkoavaruudesta aikuisina täydellisinä(?) ihmisinä ilman kasvua siihen. Koko yhteiskuntakin perustuu sille että ihmisiä syntyy. NIMETÖN

• Kun puhutaan palkkojen alennuksista, miesten palkat ovat 20 prosenttia suuremmat kuin naisten. Alkakaa alentaa sieltä! JING • Joulurauha on Lähi-idän pronssikauden juhlimista. NIMETÖN

• Minulle sanottiin uskonnon tunnilla että jumalan kriteerit ovat että hän voi luoda, ylläpitää ja tuhota, mitäs se ihminen tekee? Usko itsees. POPPAMIES • Eeroo: Hakkailu ja iskeminen johtivat kohdallani sekä parisuhteeseen, että tappeluun.

• Juutalaisvaltion perustaminen perustuu ns. Balfourin julistukseen 9.11.1917. Huhtikuussa 1920 San Remossa britit nimittivät H. Samuelin Palestiinan ylikomisaariksi. 29.11.-47 YK hyväksyi Israelin itsenäisyyden. Arabiliitto hyökkäsi heti Israeliin toukokuu -48 kun britit olivat poistuneet. Arabit samalla hylkäsivät YK:n heille suunnitteleman valtion johon olisi kuulunut suuri osa länsirantaa. OTTEITA HISTORIASTA

TINTTI

• On pitänyt pitkään näitä viestejä ihmetellessä kirjoittaa hämmennyksestäni siitä, että lapsia ’päätetään hankkia’ ja ’ne’ pitää kustantaa itse eli elättää... Välillä tuntuu, että unohtuu se tosiasia(!) että jokainen syntyy tänne avuttomana vauvana ja kasvaa siitä lapsuuden kautta aikuisuuteen! Emme hyppää tänne jostain

• Kuules Ossi-Vaari. Eikö niillä eläimillä ole mielestäsi mitään asiaa elää maassamme? Siis sinun kantasi on itsekkäästi heivata Suomen luontokappaleet muualle sinun ja muiden kaltaistesi jaloista vain sen takia, ettei itse osata suojata omaa aluetta vaikkapa pedonkestävillä esteillä? Ihminen on kuluttanut jo nyt hupenevan monimuotoisuuden punaiseen viivaan saakka. EI HAITTAA JOS SÖISIVÄT MEIDÄT

• Mistä näitä Vehviläisiä riittää joka toiseen mutkaan? T T • Ruotsin aseteollisuuden herkkuja on taas ovelasti päätynyt boikotoiduille markkinoille – nyt Myanmariin. Rauhanmies Olof Palme yritti aikanaan turhaan kahlita tätä bisnestä, kunnes kävi kuten kävi. ESKOPEE

KOKO PERHE MUSIKAALIIN JOULUNA!

• Vanhasta Sompasaaresta on louhittu tunneli kohti kruunuvuoren rantaa 70-luvulla.

pelastaa Itämeren silakat

NIMETÖN

• Vai että on Suomessa hyvä sosiaaliturva? Olen helsinkiläinen työtön, jolla on sairaus. Saan 336 e/kk toimeentulotukea. Kelasta ei myönnetä työmarkkinatukea. NIMETÖN

SUPER

MARSU

Vauhdikas musikaali Emiliasta ja supervoimista! ESITYKSET: 26.12./29.12./30.12. ja 5.1./6.1.

Liput alk.18 €, lippu.fi, kapsakki.fi Hämeentie 68 • 09 260 0907

• Suomi äänesti rohkeasti päätöslauselman puolesta. Nyt tarkkailijavaltiona Palestiina voi liittyä mm. YK:n alaisten järjestöjen jäseneksi, esiintyä yleiskokouksissa ilman äänioikeutta ja liittyä Haagin kansainväliseen rikostuomioistuimeen, jossa he voivat nostaa syytteitä Israelin toimia vastaan. Kyllä se siitä! VINSKI • Voi hyvä OPUS, Etkö tiennyt, että kaikki fiksut ovat aikoja sitten ryhtyneet pitämään foliohattuja tiloissa, joihin on asennettu sähköverkko? Muis-

Jos et ole vielä kokeillut superfoodeja,

Ristikon ratkaisu

19

tästä on hyvä aloittaa!

Helppoa, herkullista - ja todella toimii!

aidea! Loistava lahj

Rakkauspakkaus on herkullisen makuinen juoma-aines, jolla saat vaivattomasti puhtia päivääsi! Suorituskykyä buustaavia, rakkauden tunnettakin kohottavia ainesosia sisältävä Rakkauspakkaus omaa parhaan sekoitussuhteen olennaisimpia superfoodeja, kaikki kätevästi samassa paketissa. Helppoa: Sekoita Rakkauspakkaus-jauhetta mieleiseesi maitoon ja lisää sekaan makeutusta.

Juo itsesi iloiseksi - ja ihastu ikihyviksi! Homman saat haltuun helposti.

VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki

Tällä kupongilla 17.-20.12.2012

Puhdistamo: Rakkauspakkaussuperjuoma-aines

19,-

400 g (24,95)

50,-/kg (62,38)


> ^<hs Z:K,zWWz > ,: ,/Ed E͊

Ϯϵϵ Φ

Löydä sinulle sopiva koulutus meiltä! Meillä on ammatillista koulutusta nuorille ja aikuisille sekä kansanopisto-opintoja usealla paikkakunnalla. Lue lisää koulutustarjonnastamme www.axxell.fi.

Lahjoita Jouluna itsellesi tai rakkaallesi hyvää oloa ja energiaa koko vuodeksi!

TYÖVOIMAKOULUTUKSET AXXELLISSA KARJAALLA

19.11.-23.12.2012

koulutukset alkavat tammikuussa 2013

KƐƚĂ ŝŬŝŵƵŝƐƚŽŝŶĞŶ ũŽƵůƵůĂŚũĂ͊

ǁǁǁ͘ƐŬLJdžƉĞƌŝĞŶĐĞ͘Į

Selkä- ja niskahieronta 28 € (39€) 30 min Jalkahieronta 43 € (59€) 50 min Meridiaanihieronta 49 € (69€) 50 min ja monia muita hoitoja

>ŝƐćƟĞƚŽũĂ ŶƵŵĞƌŽƐƚĂ ϬϰϬ ϱϱϯ ϱϵϭϲ

Mannerheimintie 100 00250 Helsinki p. (09) 477 1960 ma-pe 11-24, la 13-24, su 13-23 Lounas ark. klo 11-15 Buffet ma-pe 18-22, la-su 13-22. Myös laaja Á la carte -lista. Keittiö Suljetaan tuntia aik. Lounasbuffet 8,90 € Iltabuffet 17,50 € Cityshoppari-kortilla 2 buffeeta -25% joka päivä, jatkuva etu. Suomen hotelli- ja ravintolamuseo valitsi ”parhaaksi intialaiseksi ravintolaksi 2008”.

Metallityökoulutus koulutuksen nro 643938 Muurarikoulutus koulutuksen nro 643937 Putkiasentaja koulutuksen nro 643934

Arkadiankatu 17 LH B, 00100 Helsinki Puh: 09 4546 301 info2@liangtse.fi Iso Roobertinkatu 8 LH 1, 00120 Helsinki Puh: 09 2784 201 info@liangtse.fi Ma–la 10:00–21:00, su 14:00–20:00 www.liangtse.fi

Viimeinen hakupäivä on 2.1.2013 Koulutukset ovat kaksikielisiä ja maksuttomia. Koulutukseen hakeudutaan sähköisellä hakulomakkeella www.mol.fi/koulutukset tai työ- ja elinkeinotoimistosta saatavalla hakulomakkeella. Lisätietoja koulutuksesta saat työ ja elinkeinotoimistosta tai www.axxell.fi/karjaa.

PIKKUJOULUPÖYTÄVARAUKSET Pöytävaraukset tulee tehdä mielellään paria päivää aikaisemmin puh. (09) 477 1960 puh. 040 576 9125

Ratakatu 75, 10300 Karjaa 0290 01 7520, karis@axxell.fi, www.axxell.fi/karjaa

www.namaskaar.fi namaskaar@ravintolanamaskaar.com Suomen ensimmäinen intialainen ravintola Jäähallin, Olympiastadionin ja Sonera Stadiumin vieressä.

● ● ●

● ●

+ ilmainen asennus

Tarjoukset voimassa 20.12. asti tällä kupongilla.

LUOMUTUOTTEITA, ANTIIKKIA, TUOLEJA, PÖYTIÄ, T-PAITOJA, ZETOR YM. TRAKTORIT, HANKKIJA YM. MERKEILLÄ

puh. 0500 700847

ILMAISEKSI lohkolämmittimen sekä sisäpistorasian ostaneille / asennuttaneille

AUTOKORJAAMO www.SOUNDPLACE.fi • korjaukset ja määräaikaishuollot • ruostevauriot • pakoputket • pakokaasupäästö ja vikakoodien / huoltovalon lukulaitteet • sijaisauto 35 €/vrk. (sis. 100 km) • autoilmastointilaitteiden huolto • DEFA AutolämmitysjärjEstElmät rEnkAAnVAiHDot nyt AjAnVArAuksEllA ! • nyt myös DiEsElAutojEn päästömittAuksEt

Metro-lehti

Yritysmyyjä 1200€+provikka ja opiskelijat 8€+provikka. www.nikolex.fi

Facebookissa

Liity jo tänään!

Katso lisää tarjouksia / varaa aikasi nettisivuilta!

-25%

ALEKSANTERINKADUN PUOLELTA SISÄÄN.

M Y KO ÖS KO IS J A OJA !

MK62 MAASTOP. PELTIPAITOJA VILLAPAITOJA KARVAHATTUJA SAAPPAITA YM. SARKATAKKEJA/ HOUSUJA SARKAKANGASTA REPPUJA SUKSIA SOTILASHUOPIA

Defan 1200w sisätilanlämmitin

Meripellontie 11 D Puotilan venesatama p. 010 4216 400 Huollamme kaikki automerkit sekä uude uudet että käytetyt. Tervetuloa!

PYYHKIJÄN SULAT

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE! Lahjaidea ystävällesi ja itsellesi!

Terve suu Kauniit hampaat

Nyt suun ja hampaiden perustutkimus ja tarkastus 33€

KLUUVISSA ARMEIJAN MYYJÄISET YLIJÄÄMÄÄ! MYÖS UUTTA! 17.12-22.12.2012 ●

Rakennuskoulutus, kirvesmies koulutuksen nro 643935 Rakennusmaalari koulutuksen nro 643936 Sähköasentajakoulutus koulutuksen nro 643939

Olemme auki joulun välipäivinä Tervetuloa!

Hammaslääkäriasema

(josta Kela korvaa 19,80€)

(09) 7745 770

Hämeentie 7, 00530 Helsinki Facebook • www.albin.fi

Tarjous voimassa tammikuun loppuun saakka. Palveluksessasi Kokeneet hammaslääkärit Suukirurgipalvelut Suuhygienistipalvelut OPTG röntgen Hyvät liikenneyhteydet, kysy myös ilta-aikoja!

Itäkeskus Turunlinnantie 12 B (katutaso) 00930 Hki Puh. 09 343 2100

09-7262 266 09-1461 460 Ilmainen hammastarkastus

Hammaslääkärikeskus

Eurohammas Hämeentie 60 ma-pe 8-20 www.eurohammas.fi

saat ystävällistä ja asiantuntevaa hammaslääkäripalvelua

Hammaslääkärimme Mikko Larjomaa

ErikoishintammE: Hinta Omavast. Kelapal. Hammaskiven ja värjäytymien poisto, fluoraus, puhdistus ...... 59 € 32,60 26,40 Hampaanvärinen paikkaus ..... 59 € 38,60 20,40 Kivuton hampaan poisto ......... 49 € 27,00 22,00 Hammasvalkaisu yksilöllisellä menetelmällä alk. 150 € Muut palvelut: Keinojuurihammas • Kirurgia • Hammaskoru Bussit, ratikat, metro vieressä. Katutasossa, helppo pyörätuolille.

t a k U U t Y Ö

hammastEknikko

24 h

PLUSTERVEYS OY

Hammaslääkäri Ritva Rantalainen Kauppakartanonkatu 16 Itäkeskus, katutaso puh. 09-323 5859 Hammasteknikko Vesa Tilles toimii samoissa tiloissa, puh. 09 323 8619

ErikoishammastEknikon hinnat

Proteesit kuin omat hampaat. Parhailla materiaaleilla ja ammattitaidolla.

Proteesi valmis 12 tunnissa tÄssÄ kUUssa:

YLÄ- tai ALALEUAN KOKOPROTEESI 270 € ylä- tai alaleuan kokoproteesin pohjaus 79 € ylä- tai alaleuan osaproteesi (muovi) alk. 390 € ylä- tai alaleuan osaproteesipohjaus 139 € Korjaukset odottaessa alk. 55 € Myös koti-, sairaala- ja Proteesien ilmainen tarkistus. vanhainkotikäynnit

METRO AUTOT

PERJANTAISIN


California Nails

Uudet akryylirakennekynnet Akryylirakennekynnet huolto Uudet puuteri-geelirakennekynnet Puuteri-geelirakennekynnet huolto Uudet ripsienpidennykset Ripsienpidennys huolto Manikyyri+pedikyyri Kulmien+ripsien värjäys+ muotoilu

35 € 25 € 39 €

30 € 50 € 40 € 35 € 18 €

Tilaa meiltä aatoksi aurinkoisen ammattitaitoinen

JOULUPUKKI!

AIKUISLUKIO

Hinta 60e/käynti. Tilaukset viim. 18.12. p. 0205 700 700, 040 358 4810.

TERVETULOA AVOIMEEN AIKUISLUKIOON

SOL Henkilöstöpalvelut Oy

(Hakaniemen SOKOKSEN lähellä) 045-3432700 ark 9-18 la 10-16 ●

Meillä ei ikä rajoita opiskelua. Opiskelijavalintaan ei vaikuta todistuksen keskiarvo. Tutkinto-opiskelu on maksutonta. Opiskelijoiden käytössä kirjasto ja iltakahvio.

www.californianails.fi

HELSINGIN AIKUISOPISTO Learn. Move. Explore. Hundreds of popular courses to choose from!

helao.fi

Meillä voit: • suorittaa peruskoulun ja lukion kursseja • jatkaa kesken jääneitä opintoja • kirjoittaa ammatillisen tutkinnon perusteella ylioppilaaksi • opiskella yksittäisiä aineita, mm. kieliä, matemaattisia ja yleissivistäviä aineita • Joustavat vaihtoehdot omaan tahtiin opiskelevalle: • lähi-, etä- ja verkkokurssit

Kevään kurssit alkavat 7.1.2013 TULE VARAAMAAN OPISKELUPAIKKASI!

Töölöntullinkatu 8, 00250 Helsinki

Kanslia on joululomalla pe 21.12.2012 – 1.1.2013. Ilmoittaudu kursseille koulun kansliassa arkisin klo 12 – 19. Hierojaksi etäopiskelulla Haluatko ammatin tai vaihtaa ammattia vuoden mittaisella koulutuksella. Lähiopetusta on joka toinen viikonvaihde, alkaen 5.1. Katso Espoon hierojakoulun kotisivut ja lähetä hakemus www.espoonhierojakoulu.fi

TÖÖLÖN YHTEISKOULUN AIKUISLUKIO Metro-lehti Facebookissa

Urheilukatu 10–12 00250 Helsinki

Liity jo tänään!

www.tyk.fi aikuislukio@tyk.fi

Uuden vuoden lupaus Opiskelun aloittaminen on loistava uuden vuoden lupaus - onpa sitten haaveenasi valkolakki tai uusi harrastus. Opiskelijaksi voi ilmoittautua ympäri vuoden. Kieliä tai kuvataidetta

Tervetuloa opiskelemaan!

Laajasta kurssivalikoimasta löytyy jokaiselle jotakin. Opiskella voi myös perusasteella tai englanniksi High Schoolissa.

Ylioppilastutkintoon tähtäävä opiskelu on maksutonta (10 euron materiaalimaksu). Aineopiskelumaksu on 100 euroa, jota vastaan voi opiskella lukuvuoden aikana niin montaa ainetta ja kurssia kuin haluaa. Seuraava opetusjakso alkaa 11.2., verkossa opinnot voi aloittaa aiemmin. Lisätietoa kotisivuillamme tai koulun toimistosta, p. 09 4542 270.

Kotona tai Laivurinkadulla Koko lukion voi suorittaa myös verkossa. Non stop -verkkokurssin voi aloittaa silloin, kun itselle sopii.

Päivällä tai illalla

Oppitunteja klo 8.30-20.10

Vanhana tai nuorena

Opiskelijat ovat 18-80-vuotiaita.

uotta aa! v 0 5 juhl n u l e opisk

Eiran aikuislukio • Laivurinkatu 3 • 00150 Helsinki

www.eira.fi

puh. 4342 0236 4342 0250


HUPIKLUBI

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 17. joulukuu 2012

Helmiä sioille Stephan Pastis

22

10 kysymystä 1. Kuka näytteli naispääosan Teuvo Tulion elokuvassa Laulu tulipunaisesta kukasta? 2. Ketkä veljekset suorittivat 17.12.1903 maailman ensimmäisen lentokonelennon? 3. Minkä kahden maan välinen rajajoki on Río de la Plata? 4. Mitä Yhdysvaltain ilmavoimien Blue Book -projekti tutki vuosina 1952–1969? 5. Minkä animaatiosarjan hahmoihin kuuluu koira nimeltä Pukin Pikku Apuri? 6. Kenen suomalaisen heavyrockartistin vastikään julkaistu joululevy on Ave Maria? 7. Minne päin Suomea Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu -romaanin tapahtumat sijoittuvat? 8. Missä tehtävässä Simo Häyhä erityisesti kunnostautui talvisodassa? 9. Minkä viraston uudeksi pääjohtajaksi on valittu Antti Vehviläinen? 10. Minkä talviurheilulajin maailman huippuja on Sloveniaa edustava Jakov Fak?

Tuplat Glenn McCoy

Sudoku

1782 ★★✩✩✩

JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi

Viime maanantain ratkaisukoodi oli 72. 25 euroa voitti Laura Spjut.

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen

Mobiiliohjeet •

Ristikko

Ratkaisu sivulla 19

Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja tammikuussa 2013 käynnistyvässä Mesta-lehdessä. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä noin viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma News Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma News Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja teejuttu.fi-palveluun ladattuja kuvia. Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.metro.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 × 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.

Vastaukset kysymyksiin 1. Rakel Linnanheimo, 2. Wrightin veljekset, 3. Argentiinan ja Uruguayn, 4. Ufoja, 5. Simpsonien, 6. Jarkko Aholan, 7. Lappiin, 8. Tarkka-ampujana, 9. Liikenneviraston, 10. Ampumahiihdon.

Julkaisija: Sanoma News Oy , Postiosoite: PL 75, 00089 Sanoma, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@sanoma.fi, Päätoimittaja: Mikael Pentikäinen, Esimies: Ismo Uusitupa, Varaesimies: Ari Hämäläinen, Uutistuottajat: (09) 122 4362 Pekka Joutlahti ja Ville Soininen Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.


TV TV1

TV2

20.00: MOT: Kavaltajan kosto 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Puoli seitsemän. 11.35 Arto Nyberg. 12.25 Tohtorit (7). 12.55 Syntipukki (S). 14.30 Portti taivaaseen. 14.55 Pisara. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Tiedolla köyhyyttä vastaan. 15.55 Elämä pelissä. 16.25 Kuningaskuluttaja. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).

18.00 Yle Uutiset. 18.30 Uutisvuoto. Vieraina kirjailija Riikka Ala-Harja ja näyttelijä Mari Perankoski. 19.00 Prisma: Totuus lihavuudesta. Kirurgi Gabriel Weston etsii syitä lisääntyvään ylipainoisuuteen. 19.50 Pieni tarina (7). Kännykän orja. Eturivin brittinäyttelijöitä koskettavissa pikku tarinoissa, joissa sanoja ei tarvita. 20.00 MOT: Kavaltajan kosto. Tarina siitä, miten rikoksesta tuomittu vältti korvaukset ostamalla uhrinsa vanhan velan. 20.30 Yle Uutiset. Teksti-TV 335. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 A-studio. 21.30 Dokumenttiprojekti: Itsenäisyyspäivä. Suomalaiset viettävät itsenäisyyspäivää antamalla muiden juhlia sitä puolestaan Linnassa. 22.30 Kotikatsomo: Elämää suurempaa (12). Osa 6/6. Kuka oikeastaan voitti ja kuka hävisi? Mari päätyy jyrkkään ratkaisuun. Anssin laittaa arvonsa uuteen järjestykseen. K ja O: Matti Kinnunen. R: Jussi Nikkilä, Misa Lommi, Matti Mäntylä, Mikko Virtanen. 23.20 Yle Uutiset. 23.25 YleLeaks. Vuoden viimeisessä YleLeaksissa pohditaan palkkaalea, loukkaannutaan asiakaspalvelusta ja valmistaudutaan jouluun. 23.40 Panta kaulassa (12). Sielunveljet.

MTV3

21.00: Satuhäät

21.00: Roba

11.05-11.50 Viidakkoperhe (7). 12.40 Elämäni eläimet: Bondi Beachin lääkäri. 13.05 Pressiklubi. 13.35 HulaHula. 14.30 Uusi päivä (S). 15.00 Uusi päivä (S). 15.30 Uusi päivä (S). 16.00 Erätulilla. 16.30 Galaxi: Bofori. 17.00 Pikku Kakkonen. 17.53 Joulukalenteri.

18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 Viidakkoperhe (7). Danny hakee uutta eläinlääkärin pestiä valtiolta. 18.48 Luonnon ihmeitä. Monument Valley. 19.00 Yle Uutiset. 19.10 Yle Uutiset alueeltasi. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 19.30 Meediot. Dokumenttisarja 7/8. 20.00 Uusi päivä (S). Osa 238: ”Tänään en voi luokses tulla”. Vilma kuuntelee kehoaan. 20.30-20.53 Jaquie Brownin päiväkirjat (12). Osa 5/14. Jaquie haluaa oman vammaisen hoidettavakseen. Elämää haittaa se, että hänet jatkuvasti sekoitetaan Idoltuomarina toimivaan laulajaan. 21.00 Satuhäät. Suomalais-vietnamilainen pari vihitään buddhalaisin menoin Ho Chi Minhin kaupungissa. Temppelivihkimisen jälkeen vietetään sukujen yhdistämisjuhla, jonka jälkeen Janin ja Tracyn kunniaksi pidetään iltajuhla. 21.50 Yle Uutiset. Mukana urheilu. 22.05 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. ”Se herääminen ei sitten tapahdu niin kuin elokuvissa.” Liikenneonnettomuudessa vakavasti loukkaantuneen inarilaisen Ilmari Aikion sisko. 22.35 Misfits (16). SupersankariSimon pelastaa nuorukaisen pahoinpitelyltä ja saa tältä osakseen varauksetonta ihailua. 23.25-00.05 Haven (12). Varjoton.

Yle Fem 11.00 Landet runt. 11.30 Historier från hundkyrkogården. 12.30 Programtablå. 12.35 Sportspegeln. 13.05 Vem vet mest?. 13.35 Agenda. 14.20-15.20 Allt för Sverige. 16.00 Tohtori Åsa. 16.30 Pixel. 17.00 Jäätiköllä. 17.25 Arkistosta revittyä: Jokapäiväinen leipä. 17.55 TV-nytt. 18.00 Joulukalenteri. 18.30 Luontoretkellä: Syvyyksien saalistaja. 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 TV-nytt. 19.45 Popkalaset Special. 20.00 Kaverien kesken. 21.00 Suunvuoro. 21.26 5 minuuttia. 21.30 Antiikkimakasiini. 22.00 Vallan linnake (12). 23.00 Sportnytt. 23.15 Dom kallar oss artister. 23.45 Fashion. 00.15 Aktuellt. 00.55 Kulturnyheter. 01.00 ABC. 01.10 Nyhetssammanfattning. 01.15

Nelonen

11.05-12.05 HANKI: Hiihtolajien huippuhetket. 13.20 Pilanpäiten. 13.30 Mieletön maailma. 13.55 Selviytyjät. 14.55 Mitä tänään syötäisiin?. 15.00 Joulu mielelle -konsertti. 16.30 Onnenpeli Joulukalenteri. 16.50 Uutiset. 16.55 Suomen ja maailman sää. 17.00 Kauniit ja rohkeat (7). 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?.

18.00 Emmerdale (S). Välttelevää käytöstä. 18.30 Emmerdale (S). Holtiton lapsenvahti. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (S). Osa 2378. Pepin kupit kuumottavat Sergeitä. 20.05 Maajussille morsian. Jakso 13. Viimeisessä jaksossa maajussit kertovat kuulumisiaan. 21.00 Roba (12). Osa 12. Etusivun juttu. Tuntematon mies jättää pommirepun virastotalon aukiolle. Hessu syyttää Artoa osalliseksi Maikin exin pahoinpitelyyn, ja miesten välit kärjistyvät. Konfliktin edelle ajaa kuitenkin pommiuhka, jota toimittaja Lehtonen hyödyntää jatkaen Hessun kiristämistä. Lanka palaa, kello tikittää ja tapahtumaketju vie myös Maikin ja Janin suhteen äärirajoille. Sarjan päätösjakso. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 Rizzoli & Isles (16). Peto sisimmässäni. Murhatutkimusten edetessä Maura päätyy kasvotusten oman syntyperänsä kanssa, kun nuori murhattu mies paljastuu hänen veljekseen. 23.35 Burn Notice (12). Kotimatkalla. Koittaako vihdoin hetki, jolloin Michael saa maineensa puhdistettua ja toimensa virallisena valtion agenttina takaisin?

Kulturnyheterna. 01.30 Julkalendern: Mysteriet på Greveholm – Grevens återkomst. 01.45 Philofix. 02.05 Jul i Svingen. 02.30 Vem vet mest? 03.00-04.00 Melodifestivalen 2012 – vägen till Baku.

Liv 11.00 Sisustus uusiksi miehen tapaan – USA. 12.00 Trinny & Susannah Hollannissa. 13.00 Hyvän ystävän vieroituskuuri. 14.00 Hulluna häämekkoihin. 14.30 Vanessa ja pikkuväki. 15.00 Kotiruokaa Rachael Rayn tapaan. 15.30 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. 16.00 Illallissota. 17.00 Koirakuiskaaja. 18.05 Supernanny. 19.00 Emilyn sisustussalaisuudet. 19.30 Olet mitä syöt. 20.00 Käenpesä (12). 21.00 Täydelliset

Sub

23

Teema

21.00: Face/Off – kahdet kasvot

21.00: Bridget Jones: Elämä jatkuu

21.45: Kino: Kasvot kuvaruudussa

12.55 Budjettiviikonloppu Euroopassa. 13.25 Vanessa ja pikkuväki. 13.55 Yhteinen taloprojekti. 14.25 Huippukokki lähtee maalle. 14.55 Vaaleanpunainen pantteri. 15.05 Elokuva: Uusi elämä (S). 16.55 Nelosen sää. 17.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!.

11.00 Ostos-tv. 14.00 Madagascarin pingviinit (S). 14.25 Karvinen (S). 14.55 Elämää eläintarhassa. 15.25 Villieläinhoitola. 15.55 Will & Grace (S). 16.25 Eastenders (7). 17.00 Lemmen viemää (7).

17.00-17.53 Historia: Siirtolaisesta miljonääriksi.

18.00 Matkaoppaat. Suuria päätöksiä. 18.30 Nelosen uutiset. 18.50 Nelosen sää. 19.00 Lentokenttä. Vatsavaivoja yläilmoissa. 19.30 Poliisit. Espoo. Koulujen alkaminen näkyy nuorten kokoontumisena rannalle. Hannu ja Sami saattavat kirkuvan tytön vanhempien huostaan ja selvittävät kännykkä- ja maksukorttivarkautta. Illan pääteeksi samaisella rannalla syttyy laituri palamaan. 20.00 Huippumalli haussa. 20.57 Keno. 21.00 ELOKUVA Face/Off – kahdet kasvot (16). (Face/Off/USA 1997). Vangitseva trilleri, jossa kostoa janoava poliisi suostuu poikkeuksellisen uskaliaaseen kirurgiseen kokeiluun. Pääosissa: John Travolta, Nicolas Cage, Joan Allen, Gina Gershon, Alessandro Nivola. Ohjaus: John Woo. (133’) 23.40 Nelosen uutiset. 23.50 Nelosen sää. 23.55 Frasier. Kahdet häät ja yhdet hautajaiset, osa 2/2. 00.25 Poliisit. Espoo. 00.55 Olipa kerran (12). Itsenäisen yksineläjän Emma Swanin elämä mullistuu, kun hänen ovelleen ilmestyy kymmenvuotias Henry, hänen adoptoitavaksi antamansa poika. 01.50 Greyn anatomia (12). Sairaalan taikaa. 02.45 Kaverille ei jätetä. Mestarietsivä Asko.

naiset (12). 21.55 Huippumalli haussa. 22.50 Seurapiirisäpinää Teksasissa. 23.50 Vanessa ja pikkuväki.

Jim 12.35 Turvallista matkaa. 13.05 Navigare. 13.30 Start! 14.00 Lentokenttä. 14.30 Rekkakuskit jäällä. 15.25 Talent USA. 16.15 Apua avajaisiin. 17.10 Anthony Bourdain maailmalla. 18.00 Talent USA. 18.55 Los Angelesin tatuointitarinat (S). 19.55 Isänmaan toivot (7). 20.30 Entisöintipaja. 21.00 JIM D Rikos: Teksasin tapaus (12). 22.00 Villit nettivideot (16). 22.35 Kuuluisat kuppilat. 23.05 South Park (12). 23.30 Pelkokerroin. 00.30 JIM D Henkilökuva: Ricky Martin. 01.30

18.00 Piilokamera. 18.30 Teräspallit. 19.00 Valehtelevat viettelijät (12). Kiinnostaa, epäilyttää, kiinnostaa. Poliisikuulusteluissa tytöt sortuvat osatotuuksiin koskien Iania. Muuten he selvittelevät tunteitaan kukin omalla tahollaan. 20.00 Glee (7). Se suuri kysymys. Will tukeutuu jälleen uusiin tuuliin toimeksiannon muodossa: järjestää kosiospektaakkeli Emmalle. 21.00 ELOKUVA Bridget Jones: Elämä jatkuu (7). (Bridget Jones: The Edge of Reason, Yhdysvallat) Helen Fieldingin menestysromaaniin pohjautuva elokuva kolmekymppisestä Bridget Jonesista, joka kamppailee rakkaus- ja laihdutushuolien keskellä. Jatko-osa jatkaa siitä, mihin edellinen elokuva jäi ja seuraa Bridgetin kimuranttia kohellusta kahden miehen ristitulessa. Ohjaus: Beeban Kidron, USA 2004 (108’). Pääosissa: Reneé Zellweger, Colin Firth, Hugh Grant. Yhdysvallat 23.10 Enbuske & Linnanahde Crew. Kauden viimeisessä lähetyksessä kirjailija Juha Vuorinen kertoo, miltä juoppohulluuskohtaus tuntuu, ja sisäministeri Päivi Räsänen paljastaa syntinsä. 23.40 C.S.I. (12). Menneisyyden merkit. CSI tutkii yläluokkaisesta kodistaan vieraantuneen tytön raakaa murhaa. 00.35 Seksiä yhdellä klikkauksella. Seksivälineverkkokaupan toimipiste on työpaikka siinä missä muutkin. 01.35-07.05 SubChat.

Ruotsalaiset pelastajat. 02.20 Navigare.

TV5 11.00 Tvins winter 2012. 11.30 Tvins winter 2012. 12.00 Tvins winter 2012. 12.30 Musta Kyy. 13.10 Hale ja Pace – hauskat pojat. 13.40 Matlock. 14.35 Tarzan. 15.05 Ylipainoinen perhe. 16.00 Hale ja Pace – hauskat pojat. 16.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. 17.00 Meidän faija. 17.30 Pulmuset. 18.00 Kellarin kunkku. 18.30 Kellarin kunkku. 19.00 Ankkadynastia. 19.30 Tatuointitarinoita. 20.00 NCIS Rikostutkijat. 21.00 Elokuva: Rahantekijä. 23.15 5D: Neitsytkoulu. 00.20 Elokuva: Kung Fu Killer – Valkoisen Kurjen kosto. 02.00 Tarkka-ampujat. 02.50 72 tuntia: rikos. 03.20-04.12 High Chaparall.

18.00 Seitsemällä merellä. Osa 5/6. Turvallisuus merellä. Työpaikkana laiva on varsin vaarallinen. Jatkuva turvallisuuden parantaminen on estänyt merillä monet onnettomuudet. 18.25 Seitsemällä merellä. Osa 6/6. Merenkulun opit. 1850-luvulla saattoi laivapojasta tulla lopulta kapteeni. Nyt merenkulkijan ammattiin on monta väylää. 19.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). Osa 203. Avun tarpeessa (El empujoncito). 20.10 Musiikin muisti : Runolaulu. Lauluja menneiltä ajoilta. 20.30 Design-klassikko: Fendersähkökitara. Jimi Hendrixiä, Pink Floydia, Eric Claptonia ja The Shadowsia yhdistää Fender Stratocaster -sähkökitara. Vuodesta 1954 tähän päivään asti se on ollut kitarasankareiden symboli ja menestyksen salaisuus. 21.00 Metal Evolution: Raskaan rockin tarina. Osa 11/11: Progressive metal. 21.45 ELOKUVA Kino: Kasvot kuvaruudussa (16). (Network, USA 1976) Neljällä Oscarilla palkittu satiiri tv-aseman uutisankkurista, joka nousee kansansuosikiksi ja profeetaksi omaperäisillä vihapuheillaan. O: Sidney Lumet. N: Peter Finch, Faye Dunaway, Robert Duvall. 23.41-16.18 Teematieto. 23.45 Identiteetti (S). Eija-Liisa Ahtilan lyhytelokuvat: Me/We, Okay ja Gray. Lyhytelokuvat muodostavat kokonaisuuden, jonka teemana ovat identiteetti ja ennakkoluulo. 23.49-23.58 Tänään (S). Eija-Liisa Ahtilan kolmiepisodinen lyhytelokuva (1996) isän ja tyttären suhteesta.

Fox 11.25 Ruutukauppa. 11.55 Ally McBeal (S). 12.40 Vapaalla.tv. 13.05 Hain saalistajat. 13.55 Rajasota. 14.45 Hetki ennen tuhoa: Titanic. 15.35 Tappajaeläimet. 16.25 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 17.20 STT Uutiset. 17.24 Kierroksilla: Salamavihjeet. 17.30 Supertehtaat: Miehistönkuljetusajoneuvo. 18.30 Jahtikuningatar Marjaana. 19.00 Kokaiinisukellusveneen matkassa. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. 20.58 Kierroksilla: Illan Salama. 21.00 Criminal Minds (16). 21.55 Elokuva: Kerran bändäri – aina bändäri (12). 23.45 Amerikan kovimmat vankilat. 00.40 Elokuva: Taxi (12). 02.25 Criminal Minds (16). 03.15 Rajasota. 04.05-04.55 Hetki ennen tuhoa: Queensin lentoturma.

VARASTON TYHJENNYSMYYNTI 4 PV bEllA SOHVA (798 €)

359,-

CAMEl VUODESOHVA (2499 €)

769,-

NIZZA KUlMASOHVA (1490 €)

699,-

RIIHITONTUNTIE 4 (PETIKKO), 01720 VANTAA, PUH 050 4433747 Avoinna ark. 10–20, la 10–17, su 12–17

JENNY DIVAANISOHVA (699 €)

299,-


1st Prize in the Classic Category

Tissot Le LocLe AutomAtic chronometer

chosen by Tony Parker – Professional Basketball Player Classic watch with an automatic COSC certified movement, 316L stainless steel case, scratch-resistant sapphire crystal and water resistance up to 3 bar (30 m / 100 ft).

Get in touch at www.tissot.ch

IN TOUCH WITH YOUR TIME


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.