20130114_fi_helsinki

Page 1

APU ALKOHOLISMIIN LÖYTYY LAPUALTA

06-433 0600

HELSINKI

UNENOMAINEN ELOKUVA EEDENISTÄ TEHTIIN PIENELLÄ BUDJETILLA TUOTTAJA DAN JANVEY KERTOO HAASTEISTA

SIVU 11

Maanantai 14.tammikuuta 2013 | n:o 9 | sää –4°

Ratikan kuljettajaksi on nyt kova tunku

Yli 400 haki. Tammikuussa alkaneelle raitiovaunukuskien kurssille oli hakijoita yli 400, kun edellisen kurssin hakijamäärä oli noin 300. Kiinnostus jatkuu. Maaliskuussa alkavalle seuraavalle kurssille tulee HKL:n arvion mukaan hakemuksia ainakin yhtä paljon. Myös bussit kiinnostavat. Myös kiinnostus bussinkuljettajaksi on Helsingin Bussiliikenteen mukaan lisääntynyt selvästi viimeisen vuoden aikana. SIVU 04

KAUPPAKESKUS SULJETTIIN

150 ihmistä joutui pihalle savun takia Viikissä SIVU 04

Lukijan kuva

Pleksi romahti pelissä Yksi katsoja joutui sairaalaan, kun yleisön suojana ollut pleksi putosi kesken junioreiden jääkiekko-ottelun Pirkkolan jäähallissa. SIVU 04

Housuton päivä näkyi metroissa Sunnuntaina vietettiin monessa maassa The No Pants Subway Ridea eli ajeltiin metrolla ilman päällyshousuja. Metron lukija kuvasi alushousuissaan matkaavia myös Helsingissä. SIVU 06

LUKIJAN KUVA

100 euroa

Helsingin Viikin Prisma-keskuksesta evakuoitiin noin 150 ihmistä tulipalosta syntyneen savun vuoksi sunnuntaina vähän iltaviiden jälkeen. Kauppakeskus suljettiin loppuillaksi.

Merkkisoihdusta vaaratilanne Espoolaisessa kauppakeskuksessa koettiin vaaratilanne lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kun keskuksen porraskäytävään heitettiin savua levittävä merkinantosoihtu. SIVU 02


+

TÄNÄÄN

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 14. tammikuu 2013

Lukijan kuva

Lukijan kolumni

MAIJA-KAISA MYLLYMÄKI

LUKIJAN KUVA

20

metro.lukijat@hs.fi Palkkio 100 euroa

euroa

TÄNÄÄN

OMA TILA HAUSSA

Merkkisoihtu heitettiin Isoon Omenaan

Espoon kauppakeskus Isossa Omenassa koettiin vaaratilanne lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kun keskuksen porraskäytävään heitettiin savua levittävä merkinantosoihtu. Merkkisavu täytti ravintolaan johtavan rappukäytävän nopeasti. Ihmisiä ei kuitenkaan jouduttu evakuoimaan. Paikalle saapunut pelastuslaitos tuuletti porraskäytävän savusta puhtaaksi. – Merkkisoihdun savun hengittäminen ei ole terveellistä. Tuli olisi myös voinut levitä soihdusta, jolloin voidaan ajatella, että tapahtuneesta aiheutui yleisvaaraa. Lisäksi se aiheutti palohälytyksen, josta tekijöitä voidaan laskuttaa, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Mika Mäkelä kertoi. MARKE HARKAS Kolme kommenttia Metro.fistä

Suihkuton pikkukämppä kiinnosti ”Eiköhän jonottamisen haluun syy löydy vuokrasta: 430 on niin halpa kuin olla ja voi. Normihinnathan lähtevät ymmärtääkseni 700:sta yksiöistä. 430:llä jos kämpän saa, niin ei haittaa vaikka pesulle joutuisi menemään toiseen rakennukseen – toivottavasti vaan pesuvuoro on niin ajoitettu, että homma toimii.”

Ota kuva, lähetä viesti

Kännykuvat numeroon 17181 Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@hs.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO

Päivän kysymys Haluaisitko päästä ratikkakuskiksi?

”Helsingistä puuttuu kaikki dynamiikka ja into, jonka voi kokea esim. Berliinissä, jossa asumisen hinta on murto-osa suomalaisesta. Pienet firmatkaan eivät voi kasvaa ja työllistää, jos tilaa ei ole tai se on tarkoitettu vain miljonääreille. Helsingin nostaminen kuolleista alkaa siitä, että asuminen, opiskelu ja työskentely mahdollistetaan taas, rakentamalla edullisia asuntoja.”

LUKIJAN KUVA

Viiskulmassa sijaitsevan vuokrayksiön esittelyyn saapui jopa sata kiinnostunutta.

”Helsingissä vuokra-yksiön löytäminen on verrattavissa lottovoittoon. Kaikki alle 600–700€/kk asunnot ovat kiven alla.”

VUOKRA!

VUOKRALAINEN

JO MAASTA MUUTTANUT

Tänään Huomenna 15. tammikuuta 14:00 20:00 2:00 8:00 14:00 20:00

-4

-6

-6

-11

9:11

Edellinen kysymys

-10

-8

-6

-5

-7

-12

15:47

-1

-7

Iso luentosali, penkeissä varaa mistä valita. Istahdan, otan mukavan asennon ja hörppään höyryävää take away -kahvia. Ympärillä mukavasti tilaa ja rauhaa. Mutta sitten kuuluu toppatakin suhinaa, se lähestyy ja lähestyy. Kostea polyesteri viistää käsivarttani. Humahdus. Joku on istunut viereeni, aivan viereeni, vaikka sali on täynnä vapaita paikkoja, jopa tyhjiä penkkirivejä. En tunne häntä, tuota naista, jonka mullanväriset hiukset kähertyvät säkkärään niskan takana ja jonka nenänpielessä on useampi hyvin kypsynyt, puristamista odottava mustapää. Yhtäkkiä oloni on äärimmäisen vaivautunut, huomaan istuvani kenossa ja pyrkiväni siten lisäämään välimatkaa tuohon vieraaseen ihmiseen, joka on jostain käsittämättömästä syystä tunkeutunut reviirilleni. Sinnittelen aikani, nousen ja siirryn muutaman penkin kauemmas. Jätän tyhjän pahvimukin pitämään naiselle seuraa. Puolityhjä juna Leppävaarasta Helsinkiin. Lapin Kulta -tölkki vierii kolisten penkkien alla, vieno oluen tuoksu leijailee sieraimiini, kun otan paikan kolmenistuttavan penkkirivin keskeltä. Selailen penkkien väliin tungettua päivän vanhaa Metro-lehteä, sen rosoisuus sopii juuri tähän tilaan. Juna hiljentää Valimon asemalle, muutama ihminen työntyy sisään. Kuulen laahaavat askeleet ja puhinan, joka voimistuu hetki hetkeltä. Tömähdys. Mies on istunut viereeni. Ei edes Jumppakassi vastapäätä tyhjälle penkkirivil”Se on pelastanut le, vaan ihan kylminut jo lukuisilta keen kiinni. Hän tungettelijoilta.” on iso. Ja hengästynyt. Hän levittää reitensä reteästi auki, antaa ilman virrata. Minä painun sykkyrälle, en halua koskea tätä vierasta lihaa. Lopulta nousen ja otan oman tilani toisesta vaunusta. Nakkaan repaleisen lehden miehen jalkoihin. Heitän jumppakassin olalleni. Se on ihanan kevyt, sillä se on tyhjä. Olen ryhtynyt kanniskelemaan kassia päivittäin. Se on pelastanut minut jo lukuisilta tungettelijoilta. Istutan sen viereeni luennolla, junassa, kahvilassa, leffassa, kirjaston lukusalissa. Silloin tällöin joku kysyy, onko kassini elävä ihminen, kun tarvitsee oman penkin. Silloin minä esitän olevani ulkomaalainen. ”Ei ummarra, ei ummarra”.

-6

+5

Haetko alkoholia Tallinnasta?

59% EI

-8

4

41% KYLLÄ 8

-10 9

-8

-4 -6

+16

+8 -9

-7

-7

+10 +13

+7

-9

2

-5

+9

+9

-12

Lukijakolumniohjeet

-6

0

-20 4

-2

0

-9

4

-4

+2

-17

-8 -13

Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa metro.fi.

02

10

2

+6 +21 +1 +18 +32 +20 +17 +14 +19 +24

+17 +17 +18 +27 +27 +2 +12 +26 +1 +12

• • •

Teejuttu.fi. Mene osoitteeseen www.teejuttu.fi, rekisteröidy palveluun (tai kirjaudu sisään) ja klikkaa kohtaa ”kirjoita kolumni”. Pituus 1 900–2 100 merkkiä. Kolumnin pituuden pitää olla 1 900–2 100 merkkiä. Teejuttu.fi:n kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit. Kuva ja nimi mukaan. Muista liittää kuvasi mukaan ja oma nimesi: vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista. Sähköpostilla. Voit lähettää kolumnin myös sähköpostitse: metro.lukijat@hs.fi. Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä. Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.


Ihastu silottavaan uutuuteen!

Tervetuloa Lumene-esittelyyn tutustumaan uuteen Complete Rewind -hoitolinjaan Sokos Helsinkiin maanantaista lauantaihin ja Hakaniemeen keskiviikosta lauantaihin. Samalla Lumene-asiantuntijat analysoivat ihosi kunnon ja hoidon tarpeen veloituksetta.

Esittelyetu

Touch of Radiance Valopuuteri Pitää ihon luonnollisen mattapintaisena koko päivän.

9,90

(14,90)

Uutuus! Lumene Complete Rewind Käänteentekevä Anti-Glykaatio -teknologia suojaa ihoa, silottaa ryppyjä, parantaa ihon kimmoisuutta ja selkeyttää kasvonpiir teitä. 50+ naisille.

Lumene-etusi Ostaessasi 30 eurolla Lumene-tuotteita saat Lumene Beauty Base Peitevoiteen tummille silmänalusille. (Arvo 12,90) Rajoitettu erä.

Complete Rewind Syväkorjaava Päivävoide SK 15, 50 ml

39,90

798,–/l

Kaksivaikutteinen Tehohoito Rypyille 30 ml

47,90

BONUS JOPA 5 %

HAKANIEMI • HELSINKI ma–pe 9–21 • la 9–18 • su 12–18 sokos.fi

MAKSA S-ETUKORTILLA, SAAT MAKSUTAPAETUA 0,5 %

HOK-ELANTO.FI

Aika lopettaa tai edes vähentää?

2X päällyste Tuplakerros makua.* * Nicorette® Fruitmint ja Whitemint purukumissa on tuplakerros makua. Nicorette® -nikotiinivalmisteet on tarkoitettu tupakkariippuvuuden hoitoon. Ne lievittävät tupakoinnin lopettamisen yhteydessä esiintyviä vieroitusoireita. Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen. Pidä poissa lasten ulottuvilta. Kun aloitat hoidon, lopeta tupakointi kokonaan. Jos sinulla on sydän- tai verisuonitauti, olet raskaana tai imetät, keskustele hoidosta lääkärin kanssa. Alle 18-vuotiaille lääkärin suosituksesta. FI/NI/12-0057

12/2012

© Johnson & Johnson Consumer Nordic 2013


1

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 14. tammikuu 2013

04

Kaveri pelasti

Pilkkijä vajosi jäihin

Jäihin vajonnut mies pelastui, kun hänen naispuolinen pilkkijäkaverinsa veti hänet avannosta ja kuljetti rantaan Espoossa sunnuntaina. Mies ja nainen pilkkivät Varsasaaren länsipuolella, kun mies vajosi jäihin. Nainen käytti pelastamisessa mukana ollutta potkukelkkaa, johon avantoon pudonnut pystyi tarttumaan. Alilämpöinen mies kuljetettiin sairaalaan. METRO

UUTISET

Kaikki pelastettiin

LUKIJAN KUVA

50 euroa

HKL:llä työskentelee tällä hetkellä noin 400 vakinaista ratikkakuskia. Uusia tulokkaitakin olisi runsaasti.

Pesintä

Norpalle tulossa hyvä talvi Saimaannorpan pesimistalvesta ennustetaan viimevuotista parempaa. Saimaan lumi- ja jäätilanne on nyt parempi kuin viime vuonna, jolloin selkävedet saivat pysyvän jääpeitteen vasta tammikuussa. Norpan pesintä onnistui viime vuonna kuitenkin hyvin ja kanta lisääntyi lähes 20 yksilöllä. Norppia on nyt jo yli 300. Tänä talvena huolta aiheuttaa Saimaan korkea vedenpinta, joka nopeasti aletessaan voisi romahduttaa rantajäitä pesinnän kriittisillä hetkillä helmi-maaliskuun vaihteessa. STT

Hallitus hakusessa Vain joka kolmas suomalainen tietää kaikki hallituspuolueet, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Varsinkin nuorilla on vaikeuksia nimetä kuusi hallituspuoluetta. Sen sijaan yli 65-vuotiaista lähes puolet muistaa jokaisen puolueen hallituksesta. TNS Gallup haastatteli tutkimusta varten noin tuhatta suomalaista joulukuussa. STT

Moni tahtoo ajaa bussia tai ratikkaa Ilmiö.Yhä useampi hakee ratikkakuskien koulutusohjelmaan. Myös bussikuskin töitä kysytään huomattavasti enemmän.

HKL:n raitiovaununkuljettajakurssien hakijamäärät ovat nousseet rajusti. Tammikuussa alkaneelle kurssille hakijoita oli yli 400, kun edellisen kurssin hakijamäärä oli noin 300. Tammikuun kurssille valittiin 12 hakijaa. Maaliskuussa alkavalle seuraavalle kurssille valitaan myös 12 hakijaa, Ratikankuljettajakurssi •

HAKEMINEN. Raitiovaununkuljettajakurssille voi hakea osoitteessa www. helsinkirekry.fi

ja kurssin haku on parhaillaan käynnissä. – Päivittäin on tullut todella paljon kyselyitä koulutuksesta. Näyttää siltä, että hakemuksia tulee ainakin yhtä paljon kuin edelliselle kurssille, HKL:n liikennemestari Eija Tuomonen toteaa. Tuomonen sanoo, että heikentynyt työllisyystilanne on yksi suurimpia syitä hakijamäärän kasvuun. – Ratikkakuskiksi on ollut aina vetoa. Viimeisen yli kymmenen vuoden aikana hakijamäärät koulutukseen ovat nousseet koko ajan. HKL järjestää ratikkakuskin koulutusta tarpeen mukaan. Vuosittain järjestetään vähintään kaksi kurssia. Tänä vuonna ohjelmassa on kolme kurssia vakinaisille kuljettajille ja yksi kesäsijaisille. – Uusia kuljettajia tarvitaan, kun lähiaikoina 5–10 kuljettajaa jää eläkkeelle vuosittain. Kuljettajissa on myös

LUKIJAN KUVA

Ala kiinnostaa

”Ratikkakuskiksi on ollut aina vetoa.” Eija Tuomonen, HKL:n liikennemestari

paljon nuoria, jotka ovat isyys- tai äitiysvapailla ja heille tarvitaan sijaisia, Tuomonen selvittää koulutustarvetta. Myös Helsingin Bussiliikenteen bussin rattiin voi päästä koulutusohjelman kautta, ja niiden määrä vaihtelee vuosittain. Tämän kevään aikana järjestetään kolme kurssia, joille kullekin otetaan 12 opiskelijaa. – 12 opiskelijan kurssille on yleensä ollut loppuvaiheessa noin 20 hakijaa. Osa hakijoista on kuitenkin karsiutunut sitä ennen puutteellisen kielitaidon vuoksi tai jos haastattelussa on osoittautunut, ettei hakija sovellu kul-

Prisma-keskus •

AVATTU. HOK-Elannon alun perin rakennuttama Viikin Prisma-keskus avattiin marraskuussa 2007.

USEAMPIA LIIKETILOJA. Kauppakeskuksessa sijaitsee kahdessa kerroksessa useita liiketiloja. Keskuksen pinta-ala on 13 600 neliötä.

Mies jäi pleksin alle Vihreiden kannattajista vain 18 % pystyi samaan

Jokerien ja TPS:n välinen junioreiden jääkiekko-ottelu keskeytyi lauantaina ikävästi Pirkkolan jäähallissa, kun yleisön suojana ollut pleksi putosi katsojan päälle. Ottelua seuraamassa ollut mies vietiin sairaalaan. Silminnäkijän mukaan TPS:n pelaaja lähti hyökkäykseen, ja Jokerien pelaaja yritti estää vastustajansa aikeet taklaamalla hänet laitaa vasten. Suojapleksi irtosi taklauksen voimasta. ANNE VILJAMAA

LASSE KIVINEN

lasse.kivinen@hs.fi

Evakuointi. Savu täytti kaupan rappukäytävän Helsingin Viikin Prisma-keskuksesta evakuoitiin noin 150 ihmistä tulipalosta syntyneen savun vuoksi sunnuntaina vähän iltaviiden jälkeen. Kauppakeskukseen levinnyt savu muodostui palavasta lastenistuimesta, joka oli

Vasemmistoliiton äänestäjistä 55 % pystyi luettelemaan kaikki hallituspuolueet

jettajaksi, Helsingin Bussiliikenteen henkilöstöjohtaja Jussi Mertanen toteaa. Vaikka bussikuskien koulutusohjelmien hakijamäärät eivät ole yhtä suuria kuin ratikkaliikenteen, kiinnostus tehtävään on selvästi lisääntynyt viimeisen vuoden aikana. Mertanen sanoo, että viikoittain tulee viitisen soittoa, jossa tiedustellaan työpaikkaa. Määrä on enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan. Bussikuskin ammatin suosio ei ole lisääntynyt pelkästään siksi, että muiden alojen työttömyys on lisääntynyt. – Bussikuskeihin on nyt kohdistunut vähemmän väkivaltaa ja bussikalusto on paremmassa kunnossa, Mertanen listaa muita syitä suosion lisääntymiseen.

kiinni ostoskärryissä. Kärryt puolestaan olivat pysäköintitasanteen porraskäytävässä. – Porrashuone täyttyi savusta, jota levisi myös muihin tiloihin. Noin viiden minuutin savusukelluksen jälkeen palomiehet löysivät kohteet eli palavan topatun lastenistuimen, Helsingin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Reima Roslöf kertoo. Kun tuli saatiin talttumaan, palomiehet aloittivat kauppakeskuksen tuuletuksen. Tuuletus kesti noin 1,5 tuntia. Ihmisten evakuointi sujui hyvin eikä kukaan loukkaantunut. Kauppakeskus suljettiin loppuillaksi. Poliisi tutkii tapahtunutta. MARKE HARKAS

Uhkaava kaivospalo Ilomantsissa Pampalon kultakaivokseen tulipalon takia jumiin jääneet työntekijät saatiin pelastettua myöhään sunnuntaina, kertoo pelastuslaitos. Ilomantsissa sijaitsevassa kaivoksessa syttyi illalla maanalainen tulipalo, jonka takia kolme työntekijää siirtyi pelastuskonttiin 340 metrin syvyydessä. Myös palo saatiin sammutettua. STT Kampissa

Taksi murjoi miehen jalan

Salomonkadun taksitolpalla kyytiä odottaneen ja paikalla liukastuneen miehen jalkaterä jäi liikkeelle lähteneen taksin renkaan alle sunnuntainayönä Helsingin Kampissa. Mies vietiin sairaalaan. Taksinkuljettaja poistui paikalta, mutta hänet saatiin kiinni myöhemmin. Hän ei kertomansa mukaan huomannut tilannetta. Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena. METRO Automaatilla

Mies kuristi kahta naista

Mies hyökkäsi pankkiautomaatilla kahden naisen kimppuun Vantaan Myyrmäessä sunnuntain vastaisena yönä. Mies juoksi naisten luo ja kuristi kumpaakin, toista edestä ja toista takaa. Jälkimmäinen uhri kaatui, ja hänen silmälasinsa hajosivat. Läheisen ravintolan järjestyksenvalvojat saivat tekijän kiinni. Naiset eivät saaneet näkyviä vammoja. He eivät tunteneet miestä entuudestaan. METRO Sairaalareissu

Pikkutyttö juuttui puuhun

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos auttoi sunnuntaina 8-vuotiaan tytön puusta. Tyttö oli leikkinyt ystäviensä kanssa Espoon Nuottalahdentien metsikössä. Hän kiipesi puuhun, tipahti alaspäin ja jäi jalastaan jumiin oksanhaaraan. Kaksi palomiestä kiipesi tikkailla kuuden metrin korkeuteen irrottamaan tyttöä. Lapsi saatiin alas ja hänet toimitettiin lievästi loukkaantuneena sairaalaan. METRO


a Sanoma Company

SISU

Kun ihminen ajattelee vain itseään, sitä voi huonosti. Silloin pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat suurilta. Hanki perspektiiviä elämään, ole kiitollinen siitä mitä sinulla on ja janoa silti jatkuvasti enemmän. Lue, rohkaistu ja rohkaise joka päivä. Mene verkkoon, tilaa Hesari ja anna samalla kaikkien nähdä, mitä hyvä sisältö saa sinut tuntemaan. Annamme jokaisesta osallistumisesta puoli euroa perhetyöhön. Hesari 24 €/kk (1–4 kk, norm. 39,90 €) HS.fi/tunne

ToivoiloHUoliSURUKiiNNoSTUS NIILLE, JOTKA VÄLITTÄVÄT TÄSTÄ ELÄMÄSTÄ.

Lahjoittaminen jatkuu 100 000 ensimmäisen osallistumisen ajan. Tarjous koskee tilauksia, joiden jakelu alkaa 15.2.2013 mennessä. Tarjous koskee vain kotimaan tilauksia ja talouksia, joihin ei vielä tule Helsingin Sanomia.


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 14. tammikuu 2013

Metrossa LUKIJAN KUVA

20 euroa

Ilman housuja Hakaniemessä.

YSTÄVÄMYYNTI 14.1.-31.1. KALEVALA KORU -MYYMÄLÄT:

Pohjoisesplanadi 25-27, ma-pe 10-19, la 10-17 Unioninkatu 25, ma-pe 10–18, la 10–16 Tehtaanmyymälä, Strömbergintie 4, ma-pe 9–17 www.kalevalakoru.fi

Helsingissäkin mentiin housutta

Sunnuntaina vietettiin monessa maassa The No Pants Subway Ridea eli ajeltiin metrolla ilman päällyshousuja. Metron lukija bongasi housutta matkaavia myös Helsingin metrosta. The No Pants Subway Ride on lähtöisin New Yorkista, missä Improv Everywhere -yhteisö on järjestänyt hämmentävää jäynää vuodesta 2002. Sittemmin tapahtuma on levinnyt kymmeniin maihin. METRO Suomenkielinen

Simon Livsonista ylirabbiini

TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAINEN Haemme lähihoitajia vakinaisiin työsuhteisiin vanhustenhoitotyöhön hoivakoti Villa Andanteen Espooseen.

Tervetuloa

REKRYTOINTITILAISUUTEEN Keskiviikkona 16.1. klo 15-17.00 hoivakoti Villa Andanteen osoitteeseen Kattilantanhua 6, 02330 Espoo. Haemme lähihoitajia vakinaisiin työsuhteisiin. Tarjoamme myös keikkatyötä sekä sairaan- että lähihoitajille.

Suomen juutalaisten seurakuntien uusi ylirabbiini Simon Livson astui virkaansa sunnuntaina. Livson on ensimmäinen suomenkielinen rabbiini Suomen juutalaisyhteisön historiassa. Livson on neljännen polven helsinkiläinen, mutta hän on syntynyt Jerusalemissa. STT

Hijab sopii kassalle

KIMMO MÄNTYLÄ/LEHTIKUVA

Työelämä. Työpaikat ovat yhä valmiimpia eri kulttuureista tuleviin työntekijöihin. Suomalaiset työpaikat ovat entistä useammin valmistautuneet eri uskonnoista tuleviin työntekijöihin. Kaupoissa uskonnollisten tunnusten ja etnisten vaatteiden käyttöön on jo selviä ohjeita. Esimerkiksi S-ryhmän Alepoissa huivi sopii brändiin. – Ketjun väreihin sopiva, pieni, musta huivi. Sen pitää olla yksinkertainen, ei hapsuja tai pitkiä laahuksia, kertoo palvelupäällikkö Markku Lumppio. Ulkoasua määrittää työturvallisuus. Esimerkiksi suuria ristiriipuksia ei sallittaisi kassahenkilöstöllä, koska ne voivat takertua koneisiin. Pieni risti saa riippua työasun alla. Myöskään kasvojen peittäminen huivilla ei ole sallittua. – Se ei sovellu asiakaspalvelutyöhön. Työntekijöiden pitää olla arvoneutraaleja suhteessa asiakkaisiin, Lumppio sanoo. Uskonnollisten tunnusmerkkien käytöstä työssä on keskusteltu viime aikoina esimerkiksi Norjassa. Siellä kulttuuriministeri päätyi viime viikolla linjaamaan, ettei uskonnollisia vaateparsia nähdä norjalaispoliisien yllä aina-

Hijab-huivi sopii hyvin Nahla Hewidyn työasuksi kirjastossa.

kaan lähiaikoina. Suomessa poliisin virkapuvusta säätävät sisäministeriö ja Poliisihallitus. Puku on tarkasti määritelty. Virkapukeutumisen tulee olla yhtenäistä, neutraalia sekä luottamusta herättävää. Poliisiammattikorkeakoulun kenttätoiminnan opettajan, ylikomisario Mika Kyrönviidan mukaan esimerkiksi hijabin käyttäminen virkapuvun kanssa ei ole mahdollista, sillä se ei ole

virallinen poliisin päähine. Myöskään huomiota herättävät ristiriipukset ja muut selvät uskonnolliset tunnukset eivät kuulu virkapukuun. Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n lakimies Anu-Tuija Lehto sanoo, että lähtökohta työntekijöiden ulkoasussa on työturvallisuus. Kiistoja on käyty esimerkiksi romaniasuista. Lastentarhan työntekijällä oli oikeus käyttää pukua, vaikka työnantajan mielestä se vaikeutti työntekoa. – Työnantaja voi vaatia työhön nähden asiallista pukeutumista ja virka-asun käyttöä. Tarvittaessa työnantaja voi kustantaa esimerkiksi huivit, jolloin niitä on pidettävä. STT

ennen häntä ei ollut kutsuttu edes työhaastatteluihin. – En voi tietää, johtuiko tämä huivista, mutta cv:ssäni lähetin aina kuvani, joten se on mahdollista. Suomen islamilaisen neuvoston nuoriso- ja opiskelijalautakunnan puheenjohtajana toimivan Hewidyn mukaan nuoret muslimit pohti-

vat usein uravalinnan äärellä, salliiko tuleva työpaikka hijabin. Poliisista tiedusteltiin taannoin, miksi maahanmuuttajanuoret eivät hakeudu poliisikoulutukseen. Hewidy vastasi, että ainakin musliminaisten kohdalla syy voi olla se, ettei huivi kelpaa osaksi virkapukua. STT

Asiakaspalvelussa

”Työntekijöiden pitää olla arvoneutraaleja suhteessa asiakkaisiin.” Markku Lumppio, palvelupäällikkö

Huivista saa palautetta Helsingin kirjastoissa työskentelevä Nahla Hewidy, 21, kertoo, että hijab-huivin käytöstä ei tarvinnut työnantajan kanssa edes keskustella. Työtovereilta ja asiakkailta saatu palaute on pelkästään positiivista. Viime vuonna saatu työpaikka Kallion kirjastossa oli Hewidyn ensimmäinen. Sitä

Autoistakin napistaan

Tule keskustelemaan tarjoamistamme työmahdollisuuksista sekä nauttimaan tarjoilusta! Ei ennakkoilmoittautumista, voit saapua paikalle itsellesi sopivana aikana.

VIELÄ EHDIT ALOITTAA OPINNOT TAMMIKUUSSA Ammatiksi PARTURIKAMPAAJA

Opiskele trendikkäälle alalle huippuopettajien johdolla. 14.1.2013 alkavat 9 kk ja 11 kk koulutusjaksot. Haku netissä. Muutama opiskelupaikka jäljellä. Näyttötutkintoon valmistava koulutus > Great Cut Academy

www.villa-andante.fi, www.mediverkko.fi

Ammatiksi MASKEERAAJA-NAAMIOITSIJA

Goldwell

15.4.2013 alkavat 2, 6 ja 9 kk päivä- ja iltakoulut. Maskeerauksen SM 1. sija oppilassarja (Piia Poittinen) Bodypainting SM 1. sija (Elina Kymäläinen, Tytti Vaaleri) > Make-Up Artist Academy Oppilaat kuuluvat Kelan opintotuen piiriin. Kauneusalan koulutusta parhaasta päästä vuodesta 1985. Ilmoittautumiset puh. (09) 685 6110. Haku netissä. RAKENNEKYNSI- JA RIPSIENPIDENNYSKURSSIT lauantaisin vuoroviikoin Helsingissä ja Tampereella. VARAA PAIKKASI puh. (09) 685 6110 facebook.com/KoulutusCenter HELSINKI • TAMPERE

TULE KOEHENKILÖKSI TUTKIMUKSEEN Olemme aloittaneet Meilahdessa Biomedicumissa viisi kuukautta kestävän LUPICARP-tutkimuksen. Siinä selvitetään, miten kasviproteiinin nauttiminen osana omaa ruokavaliota kolmen kuukauden ajan alentaa kolesterolia. Tutkimuksesta saat arvokasta tietoa veren rasva-arvoistasi sekä tarvittaessa elämäntapaohjeita.

KIINNOSTUITKO? Ota heti yhteyttä ja kysy lisätietoja: tutkimushoitaja Leena Kaipiainen, puh. 09 47171853 (arkisin klo 10-12:30), leena.kaipiainen@hus.fi tai professori Helena Gylling, puh. 09 47171850 (arkisin klo 12:30-15) helena.gylling@hus.fi

06

Kärsittekö masennuksen aiheuttamista haitallisista oireista?

koulutuscenter.com

...kun unelmat muuttuvat uraksi

Etsimme parhaillaan vapaaehtoisia henkilöitä kansainväliseen kliiniseen lääketutkimukseen, jossa arvioidaan uuden tutkimusvalmisteen tehoa, turvallisuutta ja siedettävyyttä masennuksen aiheuttamien haitallisten oireiden hoidossa. Osallistujat saavat tutkimuslääkettä tai lumelääkettä muun tämänhetkisen masennuslääkityksensä lisänä. Saatatte soveltua tutkimukseen, jos:

• olette 18–65-vuotias mies tai nainen • Teillä on todettu masennus ja Teillä on masennuksen oireita • käytätte yhtä masennuslääkettä • oireenne eivät ole muuttuneet merkittävästi viimeisten 6 kuukauden aikana ettekä ole ollut sairaalahoidossa tuona aikana

Pysäköinnin valitukset kasvussa

Kuluttajariitalautakuntaan tuli viime vuonna lähes 170 valitusta, jotka liittyivät yksityiseen pysäköinninvalvontaan. Määrä kasvoi edellisestä vuodesta lähes kolmanneksella. Myös rakentamiseen ja remontteihin liittyviä riitoja ratkottiin enemmän. Kaikkiaan valituksia tuli lähes 5 000. Suurin ryhmä oli autokauppaan liittyvät valitukset. STT

Tutkimus kestää arviolta 11 viikkoa ja siihen sisältyy 8 käyntiä tutkimuskeskuksessa. Kukin käynti kestää noin 1–2 tuntia. Tutkimuslääke ja käynnit ovatilmaisia, ja tutkittaville korvataan tutkimukseen liittyvistä käynneistä mahdollisesti aiheutuvat matkakulut. Tutkijalääkärit alueellanne ovat dosentti Grigori Joffe sekä psykiatri Marina Joffe, FF Research, Kansakoulunkatu 5 A 8, 00100 Helsinki. Jos haluatte lisätietoja, pyydämme ottamaan yhteyttä puhelimitse 040 838 0232 tai lähettämään s-postiviestin seuraavaan osoitteeseen: marina.joffe@hotmail.com. Tutkimuksesta vastaava henkilö Suomessa on dosentti Ulla Lepola Savon Psykiatripalvelu Oy:stä.


HOT puubriketti on

puhdasta, tasalaatuista biopuuta, ilman lisäaineita tai kuorta ja muodoltaan turvallinen!

Tietoa ja tukea, kun lähipiirissä on mielenterveyden pulmia Kevään toimintakalenteri on ilmestynyt. Puh. (09) 686 0260, Tukholmankatu 2, 7.krs, Helsinki www.otu.fi facebook.com/omaisetuusimaa

Se aito

HOT sytytyspala!

Kyllä syttyy, valumatta, leimahtamatta, hajutta, kätevästi ja turvallisesti!

Katso lisää: www.uteman.fi

Juhlapuvut Tykkää

MESSUTARJOUKSENA, SUPER EDULLISESTI HÄÄPUKUJA puvut ovat 2012–2013 mallistoa La 12.1.2013 liike avoinna 10–17.00. Tervetuloa!

Uudistunut Hesari neljässä eri koossa Tilaa nyt

24€/kk

(norm. 39,90 €)

Arkadiankatu 21, 00100 Helsinki, puh. 09-4584 620, www.vip-juhlapuvut.fi

Tilaa VERKOSSA

Oletko ajatellut Helsinkiä? Helsingin yleiskaavan keskustelutilaisuudet käynnistyvät Laiturilla maanantaina 14.1. klo 18–20 Ensimmäisen tilaisuuden otsikko on Kasvaako Helsinki? Miksi kaupungit kasvavat, miten Helsinki on kasvanut tähän mennessä ja millaisia ovat tulevaisuuden ennusteet? Tule keskustelemaan Helsingin kasvusta, sen aiheuttamista haasteista ja mahdollisuuksista. Tilaisuudet jatkuvat jo viikon kuluttua. Seuraavana on vuorossa Asuminen tulevaisuuden Helsingissä, maanantaina 21.1. klo 18–20 Laiturilla. Seuraa yleiskaavoitusta ja osallistu keskusteluun: www.yleiskaava.fi Laituri on Helsingin kaupunkisuunnittelun kohtauspaikka Narinkan laidalla Kampissa osoitteessa Narinkka 2 (entinen linja-autoasema).

yleiskaava.fi

...tai SOITA ...tai POSTITA

tämä kortti täytettynä.

HS.fi/tunne

010 800 820* *Puhelun hinta kotimaan lankaliittymistä 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min ja matkapuhelimesta 8,35 snt/ puh + 17,18 snt/min.

Kyllä, tilaan joka päivä ilmestyvän Hesarin 1 kuukaudeksi 24 € (norm. 39,90 €) 3 kuukaudeksi 72 € (norm. 119,70 €) Tilaukseeni kuuluvat: Hesari kotiin kannettuna joka päivä, Nyt-liite joka perjantai, Kuukausiliite kerran kuussa ja HS Verkko Plus – Helsingin Sanomien verkkopalvelun koko sisältö kaikissa päätelaitteissa joka hetki.

Helsingin Sanomat maksaa postimaksun.

Lisää tilausvaihtoehtoja verkossa: HS.fi/tunne Tilaustunnus D1H10

Etunimi Sukunimi

HELSINGIN SANOMAT TUNNUS 5007801 00003 VASTAUSLÄHETYS

Katuosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelin Sähköposti* Haluan saada tietoa Helsingin Sanomien ja Sanoma-konserniin kuuluvien yhtiöiden kilpailuista, tuotteista ja eduista sähköpostilla ja tekstiviestillä . *Sähköpostiosoitteesi toimii HS Verkko Plus -palvelun käyttäjätunnuksena. Tai jos olet jo aiemmin rekisteröitynyt Helsingin Sanomien verkkopalveluun, toimii sama käyttäjätunnus HS Verkko Plus -palvelun käyttäjätunnuksena. Saat vahvistusviestin sähköpostilla, kun tilaus alkaa.

Tarjous on voimassa 3.2.2013 saakka ja koskee tilauksia, joiden jakelu alkaa 15.2.2013 mennessä. Tarjous koskee vain kotimaan tilauksia ja talouksia, joihin ei vielä tule Helsingin Sanomia. Lasku tilauksesta tulee jakelun alettua. Sanoma- ja aikakauslehtien hinnat sisältävät arvonlisäveroa 10 % ja verkkopalvelun 24 %. Osoitteita voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti. Tilausehdot löydät osoitteesta www.hs.fi/tilausehdot

NIILLE, JOTKA VÄLITTÄVÄT TÄSTÄ ELÄMÄSTÄ.


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 14. tammikuu 2013

Yhdysvallat

New Yorkissa terveydenhuollon hätätila

ale

HELSINKI KLUUVIKATU 3 YRJÖNKATU 25 TURKU BRAHENKATU 7 www.kenkafriikki.fi

New Yorkin kuvernööri on julistanut terveydenhuollon hätätilan influenssa-aallon takia. Osavaltiossa on todettu jo lähes 20 000 tartuntaa. Tartuntojen huiman määrän takia kuvernööri Andrew Cuomo antoi apteekkareille tilapäisen luvan rokottaa myös vauvoja ja lapsia. Tähän asti he ovat voineet antaa rokotuksen vain 18-vuotiaille tai sitä vanhemmille. Tällä halutaan Cuomon mukaan taata rokotus kaikille osavaltion asukkaille iästä riippumatta. Influenssaepidemiasta odotetaan Cuomon mukaan pahinta sitten vuoden 2009. New Yorkin terveysviranomaiset ovatkin aloittaneet laajan kampanjan saadakseen ihmiset hankkimaan rokotuksen. Influenssa jyllää muuallakin maassa. Tähän mennessä siihen on Yhdysvalloissa kuollut parikymmentä lasta. STT-AFP

A O L U RVET

A I X I L E LE

TE

08

Intiassa jälleen raaka bussiraiskaus AFP

Ei tarkastuksia. Poliisia syytetään velvollisuuksiensa laiminlyömisestä.

Intiassa on jälleen tehty raakalaismainen joukkoraiskaus, kertoi poliisi sunnuntaina. Poliisi on pidättänyt kuusi miestä teosta epäiltyinä, ja seitsemättä epäiltyä etsittiin edelleen. Raiskaus tapahtui maan pohjoisosassa lähellä Amritsarin kaupunkia. 29-vuotias nainen nousi linja-autoon perjantaina matkustaakseen appivanhempiensa luo. Bussissa kuljettaja ja liputarkastaja ryöstivät naisen. Sen jälkeen he veivät naisen väkivalloin moottoripyörällä tuntemattomaan taloon lähelle Amritsarin kaupunkia. Talossa kuljettajan ja lipuntarkastajan seuraan liittyi viisi miestä, ja poliisin mukaan kaikki seitsemän raiskasivat naisen. Miehet pitivät naista vankinaan koko yön, minkä jälkeen yksi epäillyistä jätti hänet varhain lauantaina appivanhempien talon lähelle. Naisen saamista vammoista ei ole kerrottu. Paikallispoliitikko Partap Singh Bajwa Intiaa hallitse-

Poliisi on pidättänyt kuusi miestä joukkoraiskauksesta epäiltyinä Intiassa.

vasta kongressipuolueesta syytti poliisia siitä, ettei se tarkasta busseja tarpeeksi hyvin. – Poliisi ei koskaan tarkas-

ta pääteillä öiseen aikaan liikennöiviä busseja, hän sanoi. Vain kuukausi sitten Intiassa nostatti väestön vihan 23-vuotiaan opiskelijan jouk-

koraiskaus Delhissä. Nuori nainen menehtyi saamiinsa vammoihin 13 päivää myöhemmin singaporelaisessa sairaalassa. STT-AFP

Viisi miestä raiskasi naisen Tukholman liepeillä

Noin 20-vuotias nainen raiskattiin sunnuntain vastaisena yönä Sundbybergissä Tukholman lähistöllä. Viisi miestä hyökkäsi takaapäin naisen kimppuun, kun tämä oli menossa kotiin juna-asemalta. Miehet raiskasivat naisen jalkakäytävällä. Raiskaajien

paettua juosten paikalta nainen pystyi soittamaan ystävälleen, joka hälytti poliisin. – Kaikki viisi olivat mukana teossa, mutta vielä on epävarmaa, käyttivätkö he kaikki tyttöä seksuaalisesti hyväkseen, sanoi Stefan Larsson paikallisesta poliisista.

mYös ILman sITovaa sopImUsaIKaa!

Poliisi ei ollut vielä sunnuntai-iltaan mennessä saanut kiinni epäiltyjä. Hatarien tuntomerkkien perusteella poliisi etsii noin 20-vuotiaita miehiä. Nainen vietiin sairaalaan, mistä hän pääsi kotiin aamupäivällä. STT-TT

TULE TUTUsTUmaan Ja LIITY nYT ELIXIan JÄsEnEKsI!

L I V I -PÄ 5.1.! 1 . 4 1 LIITY NYT 14.-15.1.! SAAT 50 €:N EDESTÄ ELIXIA-LAHJAKORTTEJA! espoo sello Puh. (09) 849 3500, Leppävaarankatu 3–5 Helsinki Alexium Puh. (09) 684 4500, Aleksanterinkatu 15 länsiväylä Puh. (09) 887 4400, Piispanportti 12 Tali Puh. (09) 565 5500, Kutomokuja 4 loa itäkeskus Puh. (09) 341 7880, Korsholmantie 2 VAnTAA Flamingo Puh. 044 714 5020, Tasetie 8 Tervetstuumaan ! salmisaari Puh. 010 322 9010, Energiakatu 3 Tikkurila Puh. 040 709 2272, Kielotie 1–3 tutu


UUTISET

Sadattuhannet homojen oikeuksia vastaan

THOMAS COEX/AFP

Uusi laki. Enemmistö kannattaa oikeutta avioliittoon ja adoptioon.

Sadattuhannet homojen oikeuksien vastustajat lähtivät kaduille sunnuntaina Pariisissa. Mielenosoittajat vaativat, että hallitus ei laillistaisi homoseksuaalisten avioliittoja ja oikeutta adoptioon. ”Kiveksissä ei ole munia” ja ”Syntyneet isästä ja äidistä”, mielenosoittajien iskulauseissa sanottiin. Protesteihin Eiffel-tornin juurelle tuli konservatiivien lisäksi muun muassa katolilaisia, evankelistoja ja Ranskan viisimiljoonaisen muslimiyhteisön jäseniä. Järjestävät olivat varanneet viisi luotijunaa ja 900 bussia kuljettamaan ihmisiä maakunnista kaupunkiin. Mielipidemittausten mukaan enemmistö äänestäjis-

PELINAPPULOITA. Mielenosoittajat sanoivat presidentti Vladimir Putinin hallinnon

Ilmaiskut Maliin jatkuivat edelleen

Ranska teki sunnuntaina jo kolmatta päivää ilmaiskuja islamistikapinallisten tukikohtiin länsiafrikkalaisessa Malissa. Hävittäjät pommittivat erityisesti pohjoista Gaon kaupunkia. Ranskan puolustusministeri Jean-Yves Le Drian sanoi, että iskuja on tarkoitus jatkaa. – Tarkoituksemme on saada heidät (islamistitaistelijat) perääntymään ja antaa Malin hallituksen ja Afrikan maiden joukoille mahdollisuus edetä ja palauttaa maahan alueellinen loukkaamattomuus.

Egypti

Mubarak saa uuden oikeudenkäynnin

Pariisin kadut täyttyivät mielenosoittajista sunnuntaina.

tä kuitenkin kannattaa uusia lakeja. Presidentti Francois Hollande lupasi vaalikampanjassaan laillistaa homoliitot ja

antaa samaa sukupuolta oleville pareille adoptio-oikeuden. Lain odotetaan menevän läpi kesäkuuhun mennessä. STT-REUTERS-AFP

tehneen orvoista poliittisen kiistan pelinappuloita. •

MARSSI. Mielenosoitus oli nimetty ”Marssiksi roistoja vastaan”. Marssijat kantoivat halki Moskovan kuvia adoptiokiellon puolesta duumassa äänestäneistä

edustajista. •

EI USA:HAN. Presidentti Putin hyväksyi viime kuun lopulla lain, joka kieltää adoptiot Yhdysvaltoihin. Vuoden 1991 jälkeen amerikkalaiset ovat adoptoineet yli 60 000 venäläislasta.

KÄRSITTEKÖ MASENNUKSESTA?

Mali

STT-AFP-REUTERS

Roistoja vastaan Eräiden arvioiden mukaan jopa 20 000 ihmistä osoitti mieltään kiisteltyä adoptiokieltoa vastaan Moskovassa sunnuntaina.

09

Egyptin entinen presidentti Hosni Mubarak saa uuden oikeudenkäynnin. Asiasta päätti Egyptin vetoomustuomioistuin sunnuntaina. Mubarak tuomittiin viime kesänä elinkautiseen vankeuteen osuudestaan mielenosoittajien surmaamiseen kansannousun aikana vuonna 2011. Myös niin ikään elinkautisen tuomion saaneen entisen sisäministerin Habib al-Adlin vetoomus uudesta oikeudenkäynnistä hyväksyttiin. STT-

Etsimme potilaita Suomessa tehtävään kansainväliseen kliiniseen lääketutkimukseen. Tutkimuksessa tutkitaan uudenlaisen masennuslääkkeen tehoa ja turvallisuutta vertaamalla sitä lumelääkkeeseen sekä selvitetään tutkimuslääkkeen vaikutusta henkiseen suorituskykyyn (kognitio). Masennuksen oireita ovat: – – – – – – – –

mielialan lasku, mielihyvän ja kiinnostuksen väheneminen unettomuus, väsymys keskittymiskyvyn ja muistin huononeminen ruokahalun muutokset toimintatarmon väheneminen toivottomuus, päätöksentekovaikeus arvottomuuden ja syyllisyyden tunne kuolemanajatukset

Saatatte soveltua tutkimukseen jos: – – – – –

sairastatte toistuvaa keskivaikeaa tai vaikeaa masennusta olette 18 – 65 -vuotias Teillä on hyvä yleinen terveys ette ole raskaana ettekä imetä ette sairasta muuta mielenterveyden häiriötä kuin masennusta – ette käytä säännöllisesti psyykenlääkkeitä tai liikaa alkoholia – ette saa mitään psykoterapiahoitoa sairauteenne

Tutkimus kestää 12 viikkoa ja tänä aikana on 5 tutkimuskäyntiä ja yksi seurantayhteydenotto /-käynti. Tutkimus ja siihen kuuluvat vastaanottokäynnit sekä lääkkeet ovat potilaalle maksuttomia, myös kohtuulliset matkakustannukset korvataan. Helsingissä tutkijalääkärinä toimii psykiatrian erikoislääkäri: – Antti Ahokas (antti.ahokas@kolumbus.fi), ja Roope Raassina, Lääkärikeskus Mehiläinen Töölö Jos olette kiinnostunut osallistumaan tutkimukseen, voitte ottaa yhteyttä: ma 14.01., ti 15.01. tai ke 16.01. klo 15–18 soittamalla maksuttomaan numeroon 0800–199299 tai kirjoittamalla yllä olevaan sähköpostiin.

REUTERS-AFP

Pirteämmän arjen ainekset! Pir teän olon ja iloisen mielen salaisuus on kokonaisvaltainen koko kehon hyvinvointi. Ulkoile, syö terveellisesti ja valitse Sokoksen kattavasta terveystuotevalikoimasta sinulle sopivat tuotteet.

TehoPii & Kalkki+D 300 tabl. /250 g Riittävä kalkin, piin, magnesiumin ja D-vitamiinin saanti näkyy kiiltävinä ja tuuheina hiuksina, lujina kynsinä ja hehkeänä ihona.

7,50 (9,80) 30,-/kg

Hainrusto + Vihersimpukka 80 kaps. /32 g Rakennusaineita nivelille.

19,- (23,50)

BIotEEKKI-vIIKKo SoKoKSISSA MA–LA 14.–19.1.2013. Ravinto- ja fytoterapeutti Mari Huusari-Kujala auttaa tuotevalinnoissa Sokos Helsingissä sekä ma 14.1. että to–pe 17.–18.1. ja Sokos Hakaniemessä ke 16.1. klo 11–17. osallistu myös Bioteekki-tuotepakettien arvontaan!

BONUS JOPA 5 %

Punariisi + Q10 60 kaps. /42 g Arvot kohdalleen.

12,- (15,90)

Auringonhattu-uute 50 ml Heti atsiin jälkeen, mieluummin jo ennen.

3,- (4,60) 60,-/l

Vahva 10 µg D3-vitamiini 120 tabl. /38 g Varmista D-vitamiinin saantisi. Hyvänmakuinen imeskeltävä tabletti.

6,- (8,95)

HAKANIEMI • HELSINKI Palvelemme ma–pe 9–21, la 9–18, su 12–18

MAKSA S-ETUKORTILLA, SAAT MAKSUTAPAETUA 0,5 %

HOK-ELANTO.FI


2

URHEILU

Ampumahiihto

Mäkäräinen jaksoi kuudenneksi Kaisa Mäkäräinen ampui tuulisissa oloissa kolme hutia, mikä tiputti hänet ampumahiihdon maailmancupin yhteislähdössä kuudenneksi tiistaina Ruhpoldingissa. Mäkäräinen itse tunsi silti, että hänellä oli suurempia ongelmia hiihdon kanssa. – Jalat oli pois pelistä. Tuntui alusta asti, etten jaksanut. Latupohjakin oli hyvässä kunnossa, mutta jaloissa ei ollut sellaista tunnetta kuin aiemmissa kisoissa, Mäkäräinen ihmetteli. Hän nousi cupissa kuudenneksi. STT

Alppihiihto

Paloniemi karsiutui niukasti Santeri Paloniemi karsiutui niukasti toiselta kierrokselta maailmancupin pujottelussa Sveitsin Adelbodenissa sunnuntaina. Hän jäi jatkopaikasta seitsemän sadasosan päähän sijalle 32. – Vähän penkin alle meni tämä kisa. Pientä epävarmuutta oli laskemisessa. Harjoituksissa lasku on kulkenut, mutta kisaradalla tuntui epävarmalta, Paloniemi kertoi tiedotteessa. Kilpailun voitti Itävallan Marcel Hirscher, joka johtaa sekä pujottelucupia että kokonaiskilpailua. STT-REUTERS

URHEILU

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 14. tammikuu 2013

Hirmuhelle ei säikäytä Niemistä

GREG WOOD/AFP

Jopa 40 astetta. Australian avoin tennisturnaus pelataan todella kuumissa olosuhteissa.

Tenniskauden ensimmäisen grand slam -turnauksen eli Australian avointen alla lajissa riittää polttavia puheenaiheita: Roger Federerin ikääntyminen, Rafael Nadalin pitkä loukkaantumishuili, Andy Murrayn grand slam -mörön poistuminen ja Novak Djokovicin ajoittainen ylivoima. Tuoreempi ja kirjaimellisesti polttavampi aihe on Australian uuvuttava helleaalto. Maassa mitattiin päättyneellä viikolla lähes 50 asteen lämpötiloja. Sääennusteet kertovat, että turnauskaupunki Melbournessa koetaan alkaneellakin viikolla 30–40 asteen lämpötiloja. Suomen tennisässä Jarkko Nieminen ei mahdollisesta helteestä hätkähtäisi. – Täällä Australiassa tulee aina niitä, että pelaajat sippaavat otteluissa. Ei nyt kukaan ole pyörtynyt kentälle, mutta liike voi hidastua paljon, Nieminen kertoo. – Olen aina yrittänyt treeLämpöä piisaa

”Ilman virallinen lämpötila taisi olla 44 astetta ja kentän pinnassa 50 astetta.” Jarkko Nieminen Sydneyn turnauksesta

Maastohiihto

Suksi ei kulkenut parisprintissä

Mona-Liisa Malvalehdon lauantaisen sprinttivoiton jälkeen suomalaishiihtäjien viikonloppu sai vaisun päätöksen, kun kaikki suomalaisparit jäivät alkueriin maailmancupin parisprinttikilpailuissa sunnuntaina. Malvalehto ja Kerttu Niskanen olivat omassa alkuerässään seitsemänsiä 12,7 sekuntia kärjen perässä. Miehissä Matias Strandvall ja Martti Jylhä menettivät jatkomahdollisuutensa Strandvallin kaatumiseen. He olivat alkuerässään yhdeksänsiä, Anssi Pentsinen ja Juho Mikkonen kymmenensiä. STT Jääkiekko

Lehterä tehoili tähdistöottelussa

Jarkko Nieminen ei aseta itselleen tulospaineita. – Jokaisen matsin kun pelaan omalla tasollani, voin olla tyytyväinen.

nata joulukuun hyvin, ettei tarvitsisi fyysisyyden takia otteluita hävitä, hän jatkaa. Nieminen koki pätsin jo viime tiistaina Sydneyn ATPturnauksen ottelussaan. Hän voitti pelin ylivoimaisesti. – Ilman virallinen lämpötila taisi olla 44 astetta ja kentän pinnassa 50 astetta. Onneksi kosteusprosentti oli äärimmäisen pieni. Kostea ilma tekee pelaamisen raskaammaksi. Nieminen on pelannut Australiassa useita uransa parhaita turnauksia. – Treenaan varmaan aika oikealla, minulle sopivalla tavalla, kun on suoraan treenikauden jälkeen usein men-

nyt hyvin. Myös nämä alustat ja pallot sopivat minulle, hän pohtii. Edeltävällä viikolla hän eteni Sydneyn ATP-turnauksessa puolivälieriin ja hävisi isäntämaan Bernand Tomicille, joka lopulta voitti turnauksen. – Niin kuin hänkin ottelun jälkeen sanoi, pelin aikana tuntui, ettei ottelu ollut omassa hallussa muttei vastustajankaan hallussa. Se oli aika pienestä kiinni. Tuntui, että olisin voinut voittaa koko kisan. Kauden ensimmäiseen grand slam -turnaukseen Nieminen, 31, ei aseta sijoitustavoitetta. Hän avaa turnaus-

urakkansa Melbournessa saksalaiskonkari Tommy Haasia, 34, vastaan. – Tiedän, että sopivalla pelillä voin mennä pitkälle. STT Kolmen kärki •

SUOSIKKI. Novak Djokovic jahtaa kolmatta perättäistä Australian avointen turnausvoittoaan ylivoimaisena ykkössuosikkina.

HAASTAJAT. Listoilla selvä kakkonen on Murray, kolmonen Federer ja muut kaukana perässä.

SIVUSSA. Nadal huilaa ja jatkaa kuntoutumistaan.

Manchesterin värit valttia Manchester United ja paikalliskilpailija City pysyivät edelleen seitsemän pisteen päässä toisistaan jalkapallon Englannin valioliigassa, kun kumpikin voitti ottelunsa sunnuntaina. United voitti Liverpoolin 2–1 ja City Arsenalin 2–0. Hollantilainen Robin van Persie näytti jälleen, miksi Unitedin kannatti maksaa hänestä 24 miljoonaa puntaa (runsaat 29 miljoonaa euroa) Arsenalille. Mies tekaisi 19. minuutilla kauden 17. valioliigamaalinsa, kun hän pyyhkäisi Patrice Evran keskityksen maalin. Unitedin 2–0-maaliin miehet vaihtoivat paikkoja: van Persie keskitti ja Evra puski pelivälineen Nemanja Vidicin kautta verkkoon. Liverpoolin ainokaisen teki toisella puoliajalla sisään vaihdettu Daniel Sturridge. Tämä oli Sturridgen ensimmäinen liigamaali Liverpoolille. Arsenal yritti kotikentällään Emiratesilla taistella kymmenellä miehellä Manchester Cityä vastaan, kun Laurent Koscielny ajettiin jo yhdeksän minuutin kohdalla kentältä. Koscielny kiskaisi reippaalla takavyöotteella Cityn Edin Dzekon nurin rangaistusalueella, ja lähti sen jälkeen etsimään suihkugeeliään pukuhuoneeseen.

10

Dzeko taas vetäisi rankkarinsa tolppaan, josta pallo vieri maaliviivaa pitkin suoraan väärään kulmaan aavistaneen City-molari Wojciech Szczesnyn odottavaan syliin. City sai kuitenkin maalinsa, kun James Millner kiskaisi Carlos Tevezin unelmapassista pallon tolpan kautta sisään 21. minuutilla. Runsas kymmenen minuuttia myöhemmin Dzeko hyvitti rankkarimissinsä ja pani pallon verkkoihin. STT

Jääkiekko

Mikko Kousa KHL:stä Elitserieniin

Suomalaispuolustaja Mikko Kousa vaihtaa KHL:stä Ruotsin Elitserieniin. Hän jatkaa uraansa Modon riveissä. Kousa aloitti kautensa Kari Jalosen valmentamassa Torpedo Nizhni Novgorodissa. Vuodenvaihteen jälkeen Kousa sai lähtöpassit ja oli runsaan viikon vailla työnantajaa. Hän keräsi 19 KHLottelussa 2+8=10 tehopistettä. Lahtelaislähtöinen Kousa, 24, juhli SM-kultaa Helsingin IFK:ssa toissa keväänä. STT-TT

CHRIS BRUNSKILL/GETTY IMAGES

Jääkiekko

Lepistö jatkaa KHL-uraansa tshekkiseurassa Suomalaispuolustaja Sami Lepistön jääkiekkoura jatkuu tshekkiseura Lev Prahan riveissä. Seura vahvisti sopimuksen nettisivuillaan. Jokereiden kasvatti aloitti kauden KHL-liigan Lokomotiv Jaroslavlissa, mutta sopimus purettiin, kun alkukauden 26 ottelussa kertyi tehopisteitä vain kolme (0+3).STT

Valioliiga sunnuntaina

Manchester U–Liverpool ...... 2–1 (1–0) Arsenal–Manchester C.......... 0–2 (0–2) Manchester U 22 18 1 3 56–29 55 Manchester C 22 14 6 2 43–19 48 Chelsea 21 12 5 4 43–19 41 Tottenham 22 12 4 6 39–27 40 Everton 22 9 10 3 35–26 37 Arsenal 21 9 7 5 40–24 34 West Bromwich 22 10 3 9 31–30 33 Liverpool 22 8 7 7 35–28 31 Swansea 22 7 9 6 31–26 30 Stoke 22 6 11 5 21–24 29 West Ham 21 7 5 9 24–27 26 Norwich 22 6 8 8 24–34 26 Fulham 22 6 7 9 33–38 25 Sunderland 22 6 7 9 24–29 25 Southampton 21 5 6 10 28–38 21 Newcastle 22 5 6 11 27–39 21 Wigan 22 5 4 13 23–40 19 Aston Villa 22 4 7 11 17–42 19 Reading 22 3 7 12 26–42 16 QPR 22 2 8 12 17–36 14

Ainoana suomalaispelaajana Venäjän KHL:n tähdistöotteluun valittu Jori Lehterä osoitti olevansa valitsijoiden luottamuksen arvoinen. Lehterä teki yhden maalin ja syötti viisi, kun Idän tähtisikermä päihitti Lännen maalein 18–11. STT

Lumilautailu

Enni Rukajärvi sivuun MM-kisoista

Robin van Persiellä on ollut tällä kaudella useasti syytä tuulettaa.

Enni Rukajärvi joutuu jättämään lumilautailun MM-kisat väliin. Slopestylen hallitseva maailmanmestari kärsii käsivammasta, joka pitää hänet vielä viikkoja sivussa kilpailuista. MM-kisat alkavat torstaina Kanadan Stonehamissa. Rukajärvi juhli MM-kultaa kaksi vuotta sitten Espanjan La Molinassa. STT


VIIHDE

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 14. tammikuu 2013

11

Satu Eedenistä syntyi hulluudella

JESS PINKHAM

Elokuva. Beasts of the Southern Wild on Hollywoodin fantasiajättien vastavoima. Beasts of the Southern Wild oli vuoden 2012 amerikkalainen menestystarina. Se on satu pienestä Hushpuppy-tytöstä ja hänen tavastaan katsoa maailmaa. Etelä-Louisianassa pienellä budjetilla kuvattu elokuva sijoittuu rämeille Bathtubiksi kutsuttuun yhteisöön. Se on monirotuinen, ennen kaikkea afroamerikkalaisten asuttama Eeden. Elokuva on satoja miljoonia dollareita maksavien Hollywood-fantasiaelokuvien vastavoima. Tuottaja Dan Janvey vieraili syksyllä Helsingissä Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla. Hän kuvaa elokuvantekoa hallituksi hulluudeksi. – Tällaista tekotapaa kokeilee vain, jos ei tiedä muusta. Veneitä, lapsinäyttelijä, eläimiä, vesimassa, vieläpä usein samassa kuvassa. Emme tienneet, että tämän piti olla mahdotonta, Janvey nauraa. Periksiantamattomuus on palkittu, sillä elokuva on menestynyt niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin. Filmi on ehdolla parhaan elokuvan Oscarin saajaksi, ja Hushpuppya näyttelevä Quvenzhane Wallis tavoittelee parhaan naispääosan pystiä kategorian kaikkien aikojen nuorimpana ehdokkaana. Hän oli roolin esittäessään vasta 6-vuotias. Leffan ohjaaja Benh Zeitlin on Janveyn pitkäaikainen ystävä. Ohjaaja Zeitlin näkee modernin yhteiskunnan sie-

•Ei kiinnosta mennä orjaksi mihinkään tehtaaseen tuottamaan johtajille lomamatkarahaa joten ennemmin istun kotona jointti suussa ja käsi housussa!! Ja nautin joka hetkestä. HUONO NAINEN HUUTELEE

Menestyselokuva Beasts of the Southern Wild kuvattiin pienellä budjetilla. Pääosaa näytteli 6-vuotias Quvenzhane Wallis. Haasteellista

”Tällaista tekotapaa kokeilee vain, jos ei tiedä muusta.” Dan Janvey, tuottaja

luttomana. Alkukantainen elämä rauhallisessa, mutta luonnonvoimien uhmaamassa Bathtubissa on aidompaa. Janvey korostaa, ettei elokuva ole realistinen kuvaus elämästä Louisianassa. – Bathtub on utopia. Siellä ei ole rahaa, teknologiaa ei-

•Eiköhän se Arhinmäkikin ole valmis liksaansa laskemaan. Hän teki loistavan vastaehdotuksen

U

•Mikä tää show oikein on? Miten joku Ranska onnistuu järjestelemään mittavan alustilauksen itselleen, ollaanko täällä niin naiiveja ja typeriä että ei osata kiertää(?) tai soveltaa lakeja, vaikka kansalliset edut sitä vaatisivatkin? EN OLE KATKERA MUTTA KUITENKIN...

VIIHDE

VAAN POHJATTOMAAN KAIVOON!

TEKSTIVIESTIT

3

a m i o k li a v i us

kä luokkajakoa. Se on heijastus Zeitlinin mielikuvituksesta ja hänen kokemuksistaan, Janvey sanoo. Beasts of the Southern Wild ei ole juonielokuva. Se on tunnelmia ja asennetta, ja muoto löytyi vasta tekemisen aikana. – Ensimmäistä kymmentä minuuttia hiottiin leikkauspöydällä puoli vuotta. Beasts of the Southern Wildiä on verrattu Terrence Malickin elokuviin, etenkin The Tree of Lifeen. – Rakastan Malickia, mutta yhtäläisyydet, kuten kerto-

janääni, luontoteemat ja lyyrinen kuvaus ovat pintaa. Elokuviemme viestit ovat erilaisia, Janvey sanoo. Zeitliniä ja Janveyta on nyt houkuteltu Hollywoodiin ja seuraavalle projektille riittäisi rahoittajia. Ohjaajaa ei kuitenkaan raha kiinnosta. – Zeitlin on sanonut, että aikoo tehdä kaikki elokuvansa Louisianassa. Ehkä hän jatkaa tässä omassa mytologiassaan. Tähtinäyttelijöitä ei parivaljakon elokuvissa nähdä. – Hän ei ajattele, että Beasts olisi käyntikortti pa-

rempiin piireihin. Urasuunnittelu on hänelle hullu ajatus. Hän on todellinen taiteilija. KALLE KINNUNEN/STT

palkanalennuksilla saada Suomen taloutta kuntoon, tarvitaan muitakin hyvätulosia maksamaan veroja. Näin mukaan myös muutkin kuin valtiolla työs-

tää sen viimeisen tuhnunsa, ja häipyy täältä ikuisuuteen! PA-

siitä ottaa lahjuksia? NIMETÖN

RASIITTI

•Kyllä taas huomaa että on hyväuskoista porukkaa. Luuletteko että Niinistö on joku laupias samarialainen? Kyllä taas porvariretoriikka uppoaa kansaan kuin väärä raha. Ymmärtäkää että ne kusettaa teitä. Just tästä syystä Kokoomus on noin iso puolue ja hyvinvointiyhteiskuntaa ajetaan alas. NIMETÖN •Niinistön palkkio olisi alennuksen jälkeen sama kuin Halosen saama, eli kyse on korotuksesta kieltäytymisestä. RIITTA

HELSINKI JYVÄSKYLÄ LAHTI TURKU TAMPERE

•Punainen palaa autoille, lapsia suojatiellä; ei haittaa ajajaa! www.uff.fi/nettikauppa Täyttä vauhtia vaan punaisia päin jalankulkijoista välittämättä. Kiireisen aikuisen on päästävä kovaa seuraaviin valoihin. Ei rangaistuksia, poliisilla tärkeämpääkin tekemistä. KUKA ON SEURAAVA UHRI so•Nyt maksetaan Kreikan kiulidaarikutteleville tuomareille taansuusveron ulotnehtivasti palkkoja/palkkioita. tuvuudesta 48000 vuodessa Ja kenen rahoilla? Ettei vaan tienaaville. Ei me yksin kansanälyvapaiden suomalaisten. SINNE edustajien muutaman satasten

•Populismia: Niin olisi monella muullakin varaa pudottaa palkkaansa, mutta kun eivät sitä tee, Niinistö teki, vaikka ei olisi ollut mikään pakko. Jos joku omalta osaltaan edes vähän yrittää korjata epätasaarvoista tulonjakoa, niin kaltaisesi ivaajat mitätöivät kaiken. HUMANISTI kentelevät. NIMETÖN

•Cheers to Linkola: Se on paras ilotulitus kun ihmiskunta pääs-

•Murukkeli,minulla on ikävä,minulla on suunnaton ikävä sua.iki-miik.. NIMETÖN •Ärsyttää aivan sairaasti, Suomen maksamat tukiaiset Kreikkaan ja muille valtioille. Kuka

Beasts of the Southern Wild •

KRITIIKKIÄ. Elokuvaa on kritisoitu Yhdysvalloissa siksi, että elokuva kertoo mustista louisianalaisista, mutta tekijät ovat valkoisia.

NÄHTÄVISSÄ. Beasts of the Southern Wild on nyt elokuvateattereissa suurimmissa kaupungeissa.

Jussit jakoon

•Vai että duunareiden ja isokenkäisten pitäisi osallistua johonkin v***n velkatalkoisiin palkkoja vapaaehtoisesti laskemalla.. Kysymys herää että minkä takia?? Tuetaanko niillä rahoilla Kreikan vai Espanjan pankkeja ja valtionvelkaa?? NIMETÖN

•Ainoita Suomen yhteiskunnan ”oleskeluyhteiskunnan vapaamatkustajia” on kansaa sortava läpiahne luokka joka käyttää Suomea oman saalistusvaurastumisensa kohteena! PIIKKI •Heh. On sulla ressukalla hätä ja huoli kuka on mennyt avioon mistäkin syystä. Oletko kysynyt asiasta asianomaiselta kun niin varmaksi tiedät? KYLLÄ OLET RAUKKIS. •Telakat toimivat kuin Kreikan valtio. Yhden apupaketin jälkeen tarvitaan toinen, eikä kukaan usko,että sen jälkeen kelkka kääntyisi. Joskus pitää viheltää peli poikki! Jos telakat eivät pärjää ilman tukia, kannattaisikohan antaa jonkun muun maksaa ne?Työllisyys siinä kärsii lyhyellä tähtäyksellä, mutta pitemmän päälle on haitallisempaa tekohengittää vuosikymmeniä näitä auringonlaskun bisneksiä.Joten, telakka piikki kiinni! VINSKI •Seutuliikenteen bussit (esim. 150) on varsinaisia romuja, sateella vesi valuu sisään ikkunan reunoista. Lisäksi kuskit eivät osaa koskaan säätää lämpöä sopivaksi, siellä joko paistuu tai jäätyy. KEIJO

Tola ehdolla kahdesti Näyttelijä Pamela Tola haali kaksi Jussi-ehdokkuutta, kertoo MTV3. Tola on naispääosaehdokkaana elokuvista Härmä ja Kaksi tarinaa rakkaudesta. Hän kamppailee pystistä Puhdistuksen Laura Birnin kanssa. Parhaan elokuvan ehdokkaita on viisi – Puhdistus, Vuosaari, Kohta 18, Miss FarkkuSuomi ja Niko 2 -lentäjäveljekset. Miespääosan Jussia tavoittelevat Eero Ritala, Samuli Edelmann ja VesaMatti Loiri. Palkinnot jaetaan 3. helmikuuta. STT

Pelit top-5 Myydyimmät pelit viikolla 1:

1 2 3 4 5

Call of Duty: Black Ops II NHL 13 FIFA 13 Far Cry 3 Need for Speed: Most Wanted

Lähde: Figman julkaisema ja GfK:n kokoama myyntitilasto.


LUKIJAT

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 14. tammikuu 2013

TEKSTIVIESTIT • Monella tuntuu olevan motiivina tehdä äkkiä rahaa. Inhimillisyys puuttuu kokonaan. NIMETÖN

•Voi Hesari minkä teit! Paperi on harmaampi ja teksti vaikeampaa luettavaa ainakin vähänkin heikkonäköisemmälle! Eikä Ristikon ratkaisu

kukkakauppiatkaan ilahtuneet jotka tarvii kukilleen suojapaperia! Harkintaan menee lehden tilaaminen?! Tv Fox ei löydy enää tv-ohjelmista?! IHO •Kuultua: ”Asuvatko teidän työmiehenne tosiaankin tuommoisissa hökkeleissä? ” –Ei, ei suinkaan! He vain hiukan nukkuvat niissä. Muun ajan he ovat töissä. VINSKI •Osallistun täten Suomen vararikon ennalta ehkäisyyn, lupaan antaa jokaisen euron vuosipalkastani, joka menee yli 100000 euron. Kutsun kaikki köyhät matalapalkkaiset ja työttömät samoihin talkoisiin, ei jätetä vain rikkaita kantamaan vastuuta. SIIVOOJA SUOMESTA •Lopetan mielipiteilyni Metrossa, koska nimimerkilläni julkaistiin tekstiviesti 9.1. Toivotan onnellista uutta vuotta lukijoille ja Metrolle! KIM •Olen ansiosidonnaisella, tulot on suuremmat kuin telakalla, eikä tarvi kuin oleskella! HITSARI HEIKKI

•Duudsonien periaate: Viis muista ihmisistä. Kunhan meitä digataan ja meil on kivaa. YÖK •Kunnon sakot idiooteille, jot-

ZĂǀŝŶƚŽͲ ũĂ ƚĞƌǀĞLJƐƚƵŽƚĞŵLJLJũć

ka pysäyttää liikenteen keskustassa tahallaan. Tosi hauskaa, että joku torvi päättää onko sulla oikeesti kiire johonki. EI

rempi paikka jos hyväksikäyttöjen ja muiden väkivaltarikosten uusijat pidettäisiin linnassa kuole-

DUUDSONEITA

•8.1. Metron kysymykseen. Kyllä olen nähnyt muutamankin kerran Vantaan Martinlaaksossa ketun jolkottelevan vain muutaman metrin päässä, ensin kävelytiellä, sitten ajotien reunalla hyvin rauhallisesti kulki Myyrmäen suuntaan. NIMETÖN

Kylpyläloma kahdelle!

LISTEN SALAISUUKSIEN MAA

79

•Menneiden murehtimiseen voi hukkua, mutta eespäin sanoi mummu lumessa. ELÄMÄÄ JA EROTIIKKAA KIRKON PENKISSÄKIN?

•Mukava katsoa amerikkalaisia tv-sarjoja, joissa tuomiot rikoksista ovat kymmeniä, jopa satoja vuosia eikä elinkautisia armahdeta. Suomessa sama tekijä saa lyhyiden tuomioiden jälkeen palata tekemään rikoksia uudestaan monta kertaa. Suomi olisi pa-

maansa saakka, vaikka he olisivat

Liiku lähellä kotiasi!

Koko kevät 79€

Helsingissä, Vantaalla, Hyvinkäällä ja Riihimäellä

E

Tietokoneen käyttäjän A-kortti (250 €) Päiväkurssi: 28.1. - 29.5.

ma, ke klo 12.30 - 15.45

Iltakurssi: 29.1. - 30.5.

ti, to klo 17.00 - 20.15

Excel - edistynyt käyttö (110 €) 17. - 24.5.

pe klo 9.00 - 16.00

Excel - taulukkolaskennan perusteet (90 €) 12. - 19.4.

pe klo 9.00 - 16.00

Henkilö-, tilanne- ja tapahtumakuvaus (390 €) 6.3. - 8.5. (sis. lähipäiviä ja etäopiskelua) Tiety - tietotyötutkinto (350 €) 26.2. - 21.5. (sis. lähi- ja etäopetusta) Videokuvauksen ja editoinnin peruskurssi (110 €) 16. - 30.5.

to klo 9.00 - 16.00

Ilmoittautumiset ja lisätietoa: www.tsl.fi/koulutus/kurssit/atk-taidot/ tai riitta.heikkinen@tsl.fi, 020 7457 641

www.tsl.fi

2 hlö/ vrk

Kylpylähotelli Päiväkumpu, Keskustie 121, myyntipalvelu p. 030 608 40, 09120 Karjalohja www.paivakumpu.fi

KEVÄÄN JUMPAT

KEVÄÄN 2013 ATK-KURSSIT HAKANIEMESSÄ

den elämää. NIMETÖN

•Kiitos J. Sarasvuo puheestasi radiossa tiistaina, se oli minulle hengellinen kokemus. SIUNAUSTA

dƂŝƚƟć͊ ŚĞ

NMA I JÄSE

KSUA

•Olen huvittuneena katsonut puheita tulevista eläkeläisistä. Joku ehdotti, että pitäisi tehdä vapaaehtoista työtä yksi päivä viikossa, näin oppisimme tekemään vapaaehtoista työtä. Olen kaupungin pienipalkkainen duunari 45v palvellut. Katson tehneeni vapaaehtoista työtä työhistoriani ajan. Jään eläkkeelle hyvällä omalla tunnolla 63.v. NIMETÖN

•Kyllä sattuu ja kovasti, kun kuulee ja lukee näistä nuorten miesten pahoinpitelyistä. Vetoan in Va vanhempiin, tunti että opettaHelsinvat ajoissa lapsilleen, gistä! miten vaarallista toisen Tule tutustumaan Kylpylähotelli Päiväkumpuun! Tarjous sisältää vahingoittamajoituksen kahden hengen huoneessa, aamiaiset, kylpylän ja kuntosalin minen on. Siikäytön sekä lomaohjelmaa ma-la. Tarjous on voimassa kaikkina tä on vakavat viikonpäivinä 31.3.2013 asti. seuraamukset, yksinkertaisesti loppuelämä pilattu lopullisesti. Lähimmäisen rakkaus kantaa kauas. NIMETÖN

Metronle lukijoilin nyt va

•Elämä voi mennä hukkaan, jos pettää sydäntään sydämen asioissa. MURHEEL-

Jeesuksen nimeen antaneet itselleen anteeksi. Kenelläkään ei ole oikeutta tuhota mui-

12

mm. kiinteytys, body, Perfect Body, vatsa-pakara, Zumba® Zumba®+core, jooga&pilates venyttely-rentoutus, pilates pilates-mix, jooga, kuntotanssi yli 140 tuntia viikossa yli 40 toimipisteessä

Kevätkausi käynnistyy 14.1. ILMOITTAUTUMISET ja AIKATAULUT www.kehojamieli.fi Tiedustelut puh. 050 467 4171 ark. ma-to klo 9-12

www.kehojamieli.fi

MYYNTITYÖTÄ! Soita heti p. 045 126 8167 www.asennetta.fi Printmix Oy hakee

ILMOITUSMYYJIÄ Pitäjänmäen (juna-aseman vieressä) toimistolle Myymme ilmoitustilaa eri järjestölehtiin mm. vammaisurheilun, poliisin, palomiesten ja muiden erityisryhmien lehdet.

Vain yritysmyynti Oma työhuone Palkka 1 x viikossa Hyvät kulkuyhteydet Myös etämyynti Tiedustelut: Mika Trogen

puh. 050 414 8777

•Suomessa tehdään jatkuvasti matalatasoisia palkkaratkaisuja, joilla ostovoima tippuu koko ajan. Korotukset eivät kata alati nousevia hintoja. Minusta mennään kohti Amerikan mallia, jossa täytyy ottaa toinen työpaikka, jotta jotenkuten eläisi. Suomen kohdalla on vain se ongelmallista, kun niitä töitä ei ole, joilla tulojaan lisäisi. VINSKI

Yritysmyyjä 1200€+provikka opiskelijat 8€/h+provikka. www.nikolex.fi

KEVÄÄN EDUT oppilastyö & Junior Stylist

HIUSTEN LEIKKAUS alk. VÄRI +LEIKKAUS alk.

14,50,-

great cut academy Kalevank. 30 • Puh. (09) 694 71 42


LUMOAVAN TANSSIN KESKUS Aleksanterin teatteri Bulevardi 23 – 27

Aikuisbaletti Pehmeä baletti Kuntobaletti Satubaletti Itämainen tanssi Kokeilutunnit 5 € Tervetuloa tanssimaan ja virkistymään!

Leena Kallio 050-327 6454 www.lumoavantanssin.net

Lahjaidea ystävällesi ja

Terve suu Kauniit hampaat

itsellesi!

Nyt suun ja hampaiden perustutkimus ja tarkastus 33€

Studying makes the difference. Application period for Bachelor’s Degree programmes in English 7.1. – 12.2.2013

(josta Kela korvaa 19,80€)

Tarjous voimassa tammikuun loppuun saakka. Palveluksessasi Kokeneet hammaslääkärit Suukirurgipalvelut Suuhygienistipalvelut OPTG röntgen Hyvät liikenneyhteydet, kysy myös ilta-aikoja!

TAEKWON-DON PERUSKURSSI

Tuomarilan koululla, Puistotie 13, Espoo.

Kurssi alkaa 17.1.2013 klo 17.

Itäkeskus Turunlinnantie 12 B (katutaso) 00930 Hki Puh. 09 343 2100

Kurssin kesto 3,5 kk, hinta 90€. Alaikäraja yksin 13 v. ja vanhemman kanssa 7 v.

Ilmoittautuminen: sari.englund@espoontaekwondo.fi www.espoontaekwondo.fi

California Nails

Uudet akryylirakennekynnet Akryylirakennekynnet huolto Uudet puuteri-geelirakennekynnet Puuteri-geelirakennekynnet huolto Uudet ripsienpidennykset Ripsienpidennys huolto Manikyyri+pedikyyri Kulmien+ripsien värjäys+ muotoilu

35 € 25 € 39 €

30 € 50 € 40 € 35 € 18 €

(Hakaniemen SOKOKSEN lähellä) 045-3432700 ark 9-18 la 10-16 ●

www.californianails.fi

Ruohonjuuri palvelee Sinua myös

Hakaniemessä!

KALLION NAISVOIMISTELIJAT RY:N TOIMINTA ALKAA 7.1.2013

TANSSIT: Itämainen vatsatanssi (op. Jaana Virtanen), Afrikkalainen tanssi (op. Outi Kallinen ja N’Fanly Camara), Bollywood (op. Rumpa Saha) ja Salsa (op. Airi Juvonen), Hula-alkeet op. Anne Ahlefelt 70/100€/kevät. AIKUISTEN JUMPAT 65/70€/kevät: PILATES – perusteet ja jatko, Kuntojumppa, Stretching-venyttely, Callanetics-kiinteytys, Kiinteytysjumppa, ASAHI -TERVEYSLIIKUNTA! LASTEN JUMPAT 38€/60€/kevät: Satujumppa (4-5v.), Jumppakerho (6-8v.) ja Kid-Mix (9-13v.), DANCE-TUNTI (13-16v.) ANYTIME-KORTTI 190€/kevät. Nyt käytössä myös SMARTUM liikunta- ja kulttuuriseteli sekä saldo ennakkomaksu. Tied. ja ilm.: Vatsatanssi ja AIK. jumpat: Jaana Virtanen 2.1.–17.1. ma–to klo 10:00–11:45 p. 09-632 584 Seuran puhelin 050-76 7001: Afrikkalainen tanssi, Bollywood, Salsa, Hula ja lasten jumpat: 2.1.–16.1. ma ja ke klo 18:00–20:00 Lukujärjestys, lisätiedot ja aikaisemmin jäseninä olleiden ilmoittautuminen www.kallionnaisvoimistelijat.com.

Business Information Technology (Leppävaara) Business Management (Leppävaara, Otaniemi) Facility Management (Leppävaara) Nursing (Otaniemi) Security Management (Leppävaara)

Terveellisempää

makeaa.

Asiakkaamme suosittelee:

“Kookossokeri voitti maultaan kaikki makeuttajat! Kokeilkaa ihmeessä!” - Sari PS: Kookossokeri ei ole vain sokeri, vaan se on myös hyvä kaliumin, magnesiumin ja sinkin lähde. Kookossokerin glykeeminen indeksi on hyvin alhainen, joten se ei nosta verensokeria “tavallisen” sokerin tapaan. Testaa ja ihastu ikihyviksi!

Luomullisesti.

Tällä kupongilla 14.-17.1.2013

Organic Health:

Kookossokeri,

Luomu

400 g

5,-

(6,20)

12,50 /kg (15,50)

VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki www.facebook.com/ruohonjuuri

Liity fiksuun seuraan Valkolakki puuttuu? Uusi harrastus piristäisi? Kesken jääneet opinnot painavat mieltäsi?

Paljon tai vähän

Tervetuloa!

Opiskele koko lukiotutkinto tai yksittäisiä aineita. Voit myös korottaa arvosanojasi.

Opiskelijaksi voi ilmoittautua ympäri vuoden. Tutkintoopiskelu on maksutonta (materiaalimaksu 10 euroa). Seuraava opetusjakso alkaa 11.2. Lisätietoa kotisivuiltamme tai koulun toimistosta, p. (09) 4542 270

Nuorena tai vanhana Opiskelijamme ovat 18-80-vuotiaita.

Kotona tai koululla

HELSINGIN AIKUISOPISTO Learn. Move. Explore. Hundreds of popular courses to choose from!

helao.fi Töölöntullinkatu 8, 00250 Helsinki

Koko lukion voi suorittaa myös verkossa tai lähi- ja verkko-opiskelua yhdistäen. Non stop -kursseilla voi aloittaa milloin vain.

Päivällä tai illalla Oppitunteja klo 8.30-20.10

”Minulle sopi itsenäinen opiskelu verkossa. Eirassa löysin motivaation opiskella. ”

Eiran aikuislukio • Laivurinkatu 3 • 00150 Helsinki

www.eira.fi


HUPIKLUBI

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 14. tammikuu 2013

Helmiä sioille Stephan Pastis

14

10 kysymystä 1. Kuka kirjoitti romaanin Välskärin kertomuksia? 2. Keiden kapinapäällikkö oli Stenka Razin? 3. Kuuluuko klarinetti puupuhaltimiin vai vaskipuhaltimiin? 4. Mille maalle Etelämanner kuuluu? 5. Minkä sarjakuvan tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen Springfieldin kaupunkiin? 6. Minkä EU-maan presidentti on Aníbal Cavaco Silva? 7. Kenen edesmenneen artistin menestyskappale oli Rentun ruusu? 8. Millä toisella nimellä mausteyrtti mäkimeirami yleisesti tunnetaan? 9. Kuinka montaa kelviniä vastaa -273,15 celsiusastetta? 10. Minkä maan ensimmäisenä F1-kuljettajana on toiminut Narain Karthikeyan?

Sudoku Tuplat Glenn McCoy

1797

★★✩✩✩

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen

Mobiiliohjeet •

Ristikko

JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi

Viime maanantain ratkaisukoodi oli 74. 25 euroa voitti Julius Eerola.

Ratkaisu sivulla 12

Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja tammikuussa 2013 käynnistyvässä Mesta-lehdessä. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä noin viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma News Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma News Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja teejuttu.fi-palveluun ladattuja kuvia. Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.metro.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 × 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.

Vastaukset kysymyksiin 1. Zachris Topelius, 2. Donin kasakoiden, 3. Puupuhaltimiin, 4. Ei millekään, 5. Simpsonien, 6. Portugalin, 7. Irwin Goodmanin, 8. Oregano, 9. Nollaa, 10. Intian.

Julkaisija: Sanoma News Oy , Postiosoite: PL 75, 00089 Sanoma, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@hs.fi, Päätoimittaja: Mikael Pentikäinen, Esimies: Ismo Uusitupa, Varaesimies: Ari Hämäläinen, Uutistuottajat: (09) 122 4362 Pekka Joutlahti ja Ville Soininen Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.


TV TV1

21.30: Dokumenttiprojekti: Naisten oikeus 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle News. 11.10 Puoli seitsemän. 11.40-12.25 Arto Nyberg. 12.30 Tohtorit (7). 13.00 Serenaadi sotatorvella (S). 14.25 Väylän varrelta: Laestadiolaisuus. 14.55 Pisara. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.55 Antiikkia, antiikkia. 16.25 Kuningaskuluttaja. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).

18.00 Yle Uutiset. 18.30 Uutisvuoto. Vieraina Krisse Salminen ja Ilkka Heiskanen. 19.00 Prisma: Selviytyjät. 1/3. Permikauden lopun joukkotuho. Noin 250 miljoonaa vuotta sitten tapahtui valtava joukkotuho. Ekstremofiilien lisäksi eräät molukkiravut kuitenkin selviytyivät. 19.50 Nykyajan ihmeet. Itaipun paro. 20.00 MOT: Sailaksen kuuliaiset lapset. Suomalaiset ovat tottuneet uskomaan valtiovarainministeriön Raimo Sailaksen varoitteluja. Valtiontalous on kuitenkin mainettaan paremmassa kunnossa. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 A-studio. 21.30 Dokumenttiprojekti: Naisten oikeus. Mitä tehdä, kun mies pettää tai pahoinpitelee. Etelä-Intiassa musliminaiset ovat perustaneet omia tuomioistuimiaan, jotka laittavat miehet koville. 22.25 Kotikatsomo: Täällä pohjantähden alla (12). Osa 4/8. Sota kulkee kohti katkeraa loppua. Akseli saa tehtäväkseen johdattaa pakolaiskolonnan rajan yli. 23.15 Yle Uutiset. 23.20 YleLeaks. 23.35 Panta kaulassa (12). Helleaalto piinaa Lontoota ja myös Adamin seurakuntalaiset kärvistelevät. 00.05-00.20 Oddasat.

TV2

MTV3

20.00: Uusi päivä 11.00-11.45 Viidakkoperhe (7). 14.15 UIT: Ilon kautta. 15.30 Veljesten keittiössä. 16.00 Ypäjä. 16.29 Galaxi. 16.30-16.54 Villit futarit: Villit futarit (7). 17.00 Pikku Kakkonen.

18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 Viidakkoperhe (7). 2/2. Pelastusoperaatio menee pieleen, ja ryhmä hajoaa ympäri maata. 18.49 Luonnon ihmeitä. Grand Canyon. 19.00 Yle Uutiset. 19.10 Yle Uutiset alueeltasi. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 19.30 Ypäjä. Jaksaa, jaksaa! Ypäjäläispojat tekevät itsensä tykö uusille opiskelijoille heti kättelyssä. Opiskelijoita huomautetaan yökukkumisen turvallisuusriskeistä. 20.00 Uusi päivä (S). Osa 244: ”Älä tee musta faijaa”. Petran ja Laurin maailmankuvat eivät kohtaa. Marika saa kohtalonomaisen tiedon. 20.30 Putoojat (12). Will ja uudet ystävät päättävät panna ranttaliksi. Ensin harhautetaan koulu puhelinsoitolla, sitten suunnataan pokkana vinkkukauppaan. 21.00 Satuhäät. Parikymppiset nokialaiset Mirva ja Jooonas järjestävät häät ja ristiäiset. Kahden pienen lapsen vanhemmat osoittavat, että teinirakkaus voi kestää. 21.50 Yle Uutiset. 22.00 Urheiluruutu. 22.05 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. ”Voiko tämä olla Mikko ollenkaan?” Aivovamman saaneen pojan isä Pentti Kähkönen sairaalan teho-osastolla. 22.35 Misfits (16). Rudy murjottaa yhä, ja syystäkin. Sethin unelma käy toteen, mutta onko ilo ennenaikainen? 23.25 Ypäjä. Jaksaa, jaksaa! 23.55-00.39 Haven (12). Menneisyyden haamu.

Yle Fem 11.00 Landet runt. 11.45 Historiska trädgårdar: Sanderumgaard. 12.15 Seriestart: Extremsport: Uppdrag Sognefjorden. 12.45 Seriestart: Det söta livet. 12.55 Det svåra provet. 13.15 Sportspegeln. 13.45 Vem vet mest?. 14.15 Agenda. 15.00-16.00 Så ska det låta. 16.20 Tohtori Åsa. 16.50 Haave Bollywoodista. 17.20 Ennen mikään ei ollut paremmin. 17.48 5 minuuttia. 17.55 TV-nytt. 18.00 BUU-klubben. 18.30 Salamanterin suojelijat. 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 TV-nytt. 20.00 Kaverien kesken (7). 21.00 Suunvuoro. 21.27 Luonnonkauneutta ja veteraaniautoja. 21.57 TV-nytt. 22.00-22.58 Vallan linnake (12). 23.30 Sportnytt. 23.45 Lögnen. 00.15 Aktuellt. 00.55

Nelonen

22.35: Rizzoli & Isles 11.10 Emmerdale (S). 11.40-12.35 HANKI: Hiihtolajien huippuhetket. 14.05 50 parasta ravintolaa. 14.10 Uuden MTV3 Total -paketin ohjelmistossa. 14.15 Selviytyjät. 15.15 Mitä tänään syötäisiin? 15.20 Better Off Ted (S). 15.50 Amerikan lapsityrannit. 16.50 Uutiset. 16.55 Suomen ja maailman sää. 17.00 Kauniit ja rohkeat (7). 17.25 Kauniit ja rohkeat (12). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?

18.00 Emmerdale (S). Tuhlaajatyttö ei opi. Poikaystävä pistää Hollyn pihalle, ja hän palaa kylään. Hollyn vitsejä ei suuresti Villapakassa arvosteta, ja kotonakin hänen veltto paluunsa aiheuttaa ristiriitaisia tunteita. 18.30 Emmerdale (S). Edistysaskel. John ja Moira kutsuvat lääkärin, ja Holly joutuu lopulta katsomaan riippuvuuttaan silmästä silmään. Hazel yrittää sytyttää tulta Aaronin ja Jacksonin sovinnon alle. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (S). Osa 2386. Kallelle tarjotaan pesää. 20.05 Hansin matkassa. Jakso 2. Anaheim - Teemu Selänne. 21.00 Helppo elämä (12). Osa 2: Ja syyllinen olet sinä. Mikkoset menevät sukujuhliin, missä Tapio kohtaa perheen velkataakan aiheuttaneen Timppa-veljen ensimmäistä kertaa vuosiin. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 Rizzoli & Isles (16). Sijaisäiti. Janen ja Mauran rentouttava kylpyläreissu keskeytyy, kun tiluksilta löydetään puukotettu odottava äiti. Aviomies nousee pääepäillyksi, mutta ongelmien vyyhti kiristyy, kun ilmenee, että vaimo toimikin sijaisäitinä. 23.35-00.30 Burn Notice (12).

Kulturnyheter. 01.00 ABC. 01.10 Nyhetssammanfattning. 01.15 Kulturnyheterna. 01.30 Pysselskogen. 01.45 Folkoteket. 02.00 Lilla Sportspegeln. 02.30 Vem vet mest? 03.0004.00 Solskensolympiaden.

Liv 11.00 Isännän ja koiran käytöskoulu Amerikassa. 11.50 Koirakuiskaaja. 12.05 Trinny & Susannah Hollannissa. 13.00 Hyvän ystävän vieroituskuuri. 14.00 Hulluna häämekkoihin. 14.30 Huikeat kakut. 15.30 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. 16.00 Koirakouluttaja Tanja Karpela. 16.30 Hulluna leivontaan. 17.00 Koirakuiskaaja. 18.00 Supernanny. 19.00 Hurja remontti. 20.00 Käenpesä (12). 21.00 Täydelliset naiset (12). 22.00 Happy

Sub

15

Teema

00.35: Olipa kerran

21.00: Punainen lohikäärme

22.50: Uusi Kino: Marja-Sisko

12.50 Reissussa lasten kanssa. 13.25 Elixir. 13.55 Kodikkaasti vuokralla. 14.25 Leila leipoo. 15.00 Salattu teinielämä. 16.00 Himohamstraajat. 17.00 Tuuri.

14.00 Kauhukeittiö. 14.55 Tehoosasto. 15.50 Esittelyssä: Iholla. 15.55 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 16.25 Eastenders (S). 17.00 Lemmen viemää (7).

17.00-17.54 Historia: Meksikon vallankumous.

18.00 Matkaoppaat. Tasaista elämää. Aapo pääsee jakamaan Bulgaria -tietouttaan Anna-Kaisan ohjatessa hukassa ja veripäissään olevia turisteja. 18.30 Nelosen uutiset. 18.50 Nelosen sää. 19.00 Junior MasterChef. Kilpailijat joutuvat tehtävien eteen, jossa luovuudella on suuri merkitys. 20.00 Huippumalli haussa. Kiharaiset kuviot. Mahtaako tytöillä mennä tukat takkuun kuvauksissa? Pudotuksessa ainakin odottaa yllätys. 20.57 Keno. 21.00 ELOKUVA Isku Kolumbiaan (16). (Clear and Present Danger/ USA 1994). Jack Ryan nimitetään yllättäen CIA:n tiedustelutoiminnan apulaisjohtajaksi, hän alkaa päästä jyvälle Yhdysvaltain salaisista operaatioista Kolumbiassa. Toiminnasta tietävät myös huumekartellit, jotka ovat valmiit osoittamaan vihollisilleen kaapin paikan keinoja kaihtamatta. N: Harrison Ford, Willem Dafoe, Anne Archer, James Earl Jones, Henry Czerny. O: Phillip Noyce. 23.50 Nelosen uutiset. 00.00 Nelosen sää. 00.05 Frasier. Dokudraama. 00.35 Olipa kerran (12). 01.35 Totuuden miekka. Murrettu. 02.35-03.10 Perhe on pahin. Oscar-serkun taru.

18.00 Myytinmurtajat. Vedenalainen auto. Voiko veden alle vajonneesta autosta pelastautua ja jos voi, niin mikä on paras tapa? 19.00 Miehen puolikkaat (S). Rahahuolia. Alan huolestuu rahatilanteesta, mutta Charlie jatkaa tuhlaamista luottavaisin mielin. 19.30 Asunto 23 (7). Isin tytöt. Chloe järkkää bileet saadakseen haluttoman Junen sokkotreffeille. 20.00 Simpsonit. Parempi ihminen. Margen alennusmyynnistä löytämä Chanel-puku muuttaa koko perheen elämän. 20.30 Rillit huurussa (S). Infestaatiohypoteesi. Sheldonin vainoharhaisuus pääsee toden teolla valloilleen, kun hän kuulee, että Penny on tuonut asuntoonsa kadulta löytämänsä nojatuolin. 21.00 ELOKUVA Punainen lohikäärme (16). (Red Dragon, USA 2002) FBI-agentti joutuu turvautumaan vankilassa viruvan Hannibal Lecterin apuun toisen sarjamurhaajan kiinniottamisessa. O: Brett Ratner. N: Edward Norton, Anthony Hopkins, Ralph Fiennes, Harvey Keitel, Emily Watson, Mary-Louise Parker, Philip Seymour Hoffman. 23.25 Näin tehtiin Django Unchained. 23.50 C.S.I. (12). Noiduttu. CSI tutkii meedion kuolemaa. 00.45 Vampyyripäiväkirjat (16). Katerina. 01.40 Simpsonit (7). Tanssiva maskotti. 02.10-03.00 Num3rot (12). Poikkeustapaus.

Town (16). 23.00 Huippumalli haussa. 23.5500.55 Seurapiirisäpinää Teksasissa.

Jim 12.10 Start! 12.40 Rekkakuskit jäällä. 13.35 Talent USA. 15.20 Maistuvimmat liikeideat. 16.15 Anthony Bourdain minilomalla. 17.05 Gordon Ramsay ja paras ravintola. 18.00 Talent USA. 19.00 Los Angelesin tatuointitarinat. 19.55 Isänmaan toivot. 20.30 Poliisit. 21.00 JIM D Rikos: Sidottu (16). 22.00 Jopet-show. 22.30 Joukkopilat (7). 23.00 South Park (12). 23.30 Alaston piilokamera (16). 00.00 Likaisen työn sankarit. 00.30 JIM D Henkilökuva: Jodie Foster. 01.35-05.00 Älypää-TV.

TV5

18.00 Vastatuulen sali. Tunnetulla virolaisella kapellimestarilla Tnu Kaljusteella on haave. Hän haluaa rakentaa oopperatalon Naissaarelle, jossa oli neuvostoaikana sotilastukikohta. Osittain Mv. 19.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). Osa 205. Lasten joulu. Erikoisjaksossa María odottaa malttamattomasti Itämaan tietäjiä ja heidän tuomiaan lahjoja. 19.50-20.25 Cornelis ja rakkaus. Hollantilaissyntyinen Cornelis Vreeswijk lauloi itsensä ruotsalaisten sydämiin. 20.30 Tanskalaisarkkitehtien koteja. 2/8. Eva Harlou tutustuu italialaissyntyisen Anna Maria Indrion kotiin Kööpenhaminassa. Jo kansainvälistä mainettakin saanut arkkitehti on sisustanut yli 200 vuotta vanhan loft-asuntonsa modernisti. 21.00 Pariisi, taiteen mekka. Osa 1/2. Pariisi oli modernin taiteen valovoimainen keskus 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. 22.00 Sodan vangit (16). Kuulustelu. Vapautumisen jälkeisenä päivänä Nimrod ja Uri viedään terveystarkastukseen. 22.50 Uusi Kino: Marja-Sisko. Kirkkoherra Olli Aalto lopettaa vuosikymmenten salailun ja ryhtyy täyspäiväisesti Marja-Siskoksi. Dokumentti hyväksynnästä, armosta ja anteeksiannosta. O: Reetta Aalto. 23.10 Uusi Kino: Miten marjoja poimitaan? (12). Monilla festivaaleilla palkittu dokumentti kertoo Lapin soille ilmestyvistä kaukaisista vieraista. Miten vieraiden kanssa pärjätään kun marjatkin viiään? O: Elina Talvensaari. 23.29-04.00 Teematieto.

Fox

11.00 Tvins winter 2012. 11.30 Tvins winter 2012. 12.00 Tvins winter 2012. 12.30 Läpimurto elämässä. 13.25 Matlock. 14.20 Ylipainoinen perhe. 15.10 Meidän faija. 15.40 Meidän faija. 16.05 Amerikan hauskimmat kotivideot. 16.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. 17.00 Kellarin kunkku. 17.30 Kellarin kunkku. 18.00 Kellarin kunkku. 18.30 70’s show. 19.00 Ankkadynastia. 19.30 PikkuBritannia. 20.00 NCIS Rikostutkijat. 21.00 ELOKUVA Rakastunut bestman. 23.00 5D: Poikaystäväni on seksituristi. 00.00 ELOKUVA Kill Bill: Volume 1. 02.00 Tarkka-ampujat. 02.45 72 tuntia: rikos. 03.15 Pikku-Britannia. 03.50-04.45 5D: Lapsivanhus.

12.05 24 Kitchen: Portugalin makuja. 12.35 Hätäkutsu. 13.00 Ally McBeal (S). 13.45 Hullut tiedemiehet. 14.10 Luonnon salaiset kansiot. 15.00 Jättimäiset rakennusurakat: Pyöreä pilvenpiirtäjä. 15.50 Historian salaisuudet. 16.40 Supertehtaat: Ruotsalainen Supe Car. 17.36 STT Uutiset. 17.40 Jahtikuningatar Marjaana. 18.05 Hullut tiedemiehet. 18.35 Huutokaupan metsästäjät. 19.05 Maailmanlopun odottajat. 20.00 Hetki ennen tuhoa: Sukellusvene Kurskin räjähdys. 20.30 Huutokaupan metsästäjät. 21.00 Criminal Minds (16). 21.55 ELOKUVA Swimfan (16). 23.30 Amerikan kovimmat vankilat. 00.25 Family Guy. 00.50 Hullut tiedemiehet. 01.15 Historian salaisuudet. 02.05-02.30 Hetki ennen tuhoa: Titanic.

METRO TRENDIT TIISTAISIN


SANO EI PAKKOJÄSENYYKSILLE! 10 kerran kortit ohjatuille tunneille ja kuntosalille

aina edullisesti! Kortit voimassa 31.5.2013 saakka.

il Vain nais

le

ADLON

Runeberginkatu 44 puh. 4153 3540

CENTER

Simonkatu 9 puh. 4153 3500

il Vain nais

le

RUOHOLAHTI

Itämerenkatu 21 puh. 4153 3530

www.motivus.fi

Eniten vaihtoehtoja

il Vain nais

le

STOCKMANNILLA

Aleksanterinkatu 52 B, 7. krs puh. 4153 3560


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.