20130204_fi_helsinki

Page 1

LAURA BIRN POKKASI JUSSIN PARHAASTA NAISPÄÄOSASTA PUHDISTUS-ELOKUVA PALKITTIIN VIIDELLÄ PYSTILLÄ

HELSINKI

SIVU 10

Maanantai 4.helmikuuta 2013 | n:o 24 | sää –2°

Kahta nuorta epäillään pikavippipetoksista

Vuoden lopulla. Kahta pääkaupunkiseudulla asuvaa parikymppistä miestä epäillään pikavippipetoksista. 17 000 euroa. Kaksikko haki loka–marraskuussa noin 600 euron suuruisia lainoja 50 eri ihmisen nimissä, ja onnistui saamaan 17 000 euroa. Omalle tilille. Rahat ohjautuivat huijareiden käytössä olleelle pankkitilille, josta ne nostettiin heti. SIVU 04 MIKKO STIG/LEHTIKUVA

Lukijan kuva

Yökauppa käy laiskasti Reilut kolme vuotta sitten sallittu pienten kauppojen yöaukiolo ei ole saavuttanut suurta kysyntää. SIVU 06

Viinaa jaettiin pakettiautosta Poliisi kielsi alkoholin nauttimisen Ylioppilaslehden juhlissa. Kiellon jälkeen viinaa jaettiin juhlapaikan lähistöllä pakettiautosta. SIVU 04

Kauneimmat jääveistokset Mongoliasta

TRAGEDIA ESPOOSSA Nainen ja mies löytyivät surmattuna SIVU 04

Kynnysmatolle kuivuneet veritipat viestivät espoolaisen kerrostaloasunnon edellisyön tapahtumista sunnuntaina iltapäivällä.

Korkeasaaren kansainvälisen jäänveistofestivaalin yksilökilpailun kaksi kärkisijaa meni Mongoliaan. SIVU 04

HJK-kaksikko ei Israel-peliin HJK:n Teemu Tainio ja Mika Väyrynen jäävät vammojen vuoksi pois keskiviikon Israel-maaottelusta. SIVU 09


+

TÄNÄÄN

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 4. helmikuu 2013

Lukijan kuva

PENTTI SNECK

Lukijan kolumni

MIKKO MERILÄINEN

LUKIJAN KUVA

20

metro.lukijat@hs.fi Palkkio 100 euroa

euroa

TÄNÄÄN

EI MIKÄÄN MÖRKÖ

Kettu aterioi omakotitalon pihalla

Espoon Mankkaalla sijaitsevan omakotitalon pihalla vieraili kettu lauantaina puolenpäivän aikaan. Kompostista tulleen hajun houkuttelema eläin jäi toviksi tontille viettämään lounashetkeä. – Kompostissa oli pilkiltä saatujen ahventen perkeitä. Kettu nappasi perkeet ja jäi muutamaksi minuutiksi pihalle syömään niitä, talossa asuva Pentti Sneck kertoo. Sneckin mukaan kettu söi ruokansa rauhallisesti makuuasennossa koiran tavoin. Poistuessaankaan eläin ei pitänyt suurempaa kiirettä. Hän ei ole aiemmin nähnyt kyseistä kettua tontillaan päiväsaikaan. JUHO TYPPÖ Kolme kommenttia Metro.fistä

Ilkivallantekijää etsitään epäilyttävällä viestillä JUKKA KARJALAINEN

Kännykuvat numeroon 17181 Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@hs.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO

Pitääkö kauppojen olla auki yöllä?

LUKIJAN KUVA

”Näin saman viestin viikolla ja voin sanoa, että kyllä rupesi viha nousemaan. Siinä niitä autoja oli rivissä, joissa peilit roikkuivat kyljessä kiinni. Miettikää paljonko maksaa yhden auton peili. Siinä kun on lämmitystä, sähkösäätöä, koria vasten taittoa napista, vilkkua plus kaikkea muuta. Vielä se kun potkaiset peiliä ja kenkä raapii kylkeä.”

Ota kuva, lähetä viesti

Päivän kysymys

”Sinänsä en kyllä ihmettele lappusta ollenkaan vaikka väkivallalla siinä uhataan. Kun valtiovalta ei saa näitä kakaroita aisoihin, niin sitten on kansalaisten vuoro. Ja kun se siihen menee, niin peli on silloin menetetty valtiolta. Taitaa olla huumorilla tehty, mutta tuo puhelinnumero kyllä vähän epäilyttää huumorin puolta.”

Ratikkapysäkille kiinnitetyllä viestillä etsitään autojen kolhijaa.

”En näe tuota uhkailuna, eikös tuo ole rikokseen yllyttäminen, rangaistava teko, jos joku oikeasti menee murskaamaan polvia. Sama tuomio napsahtaa yllyttäjälle, kuin polven murskaajallekin.”

MUNCCA

APACHE

JII

Tänään Huomenna 5. helmikuuta 14:00 20:00 2:00 8:00 14:00 20:00

-2

-3

-3

-3

8:29

Edellinen kysymys

-1

-9

0

-1

0

0

16:40

-4

+1

-1

Vanhempia huolestuttaneiden asioiden vakiinnuttua nykykulttuuriin yksi toisensa jälkeen, huolen käymätön korpimaa alkaa käydä vähiin. Rockmusiikki toi Suomeen viisuvoiton, sota- ja toimintaelokuvat ovat alkuillan television peruskauraa. Onneksi on vielä pelaaminen. Tämä käy ilmi esimerkiksi toimittaja Eveliina Kangasniemen kolumnista (Metro 29.1.). Tekstissä maalailtiin kuvaa nettipeleistä ja netin käytöstä lähes päihteisiin verrattavana koukuttajana. Niin sanotun reaalimaailman ja nettimaailman välille miellettiin suuri kuilu: reaalimaailman tylsyyksiä paetaan virtuaaliseen auvolaan. Jako pitää joidenkin ihmisten osalta paikkansa. Pelien maailmaan paetaan, sen olen huomannut lasten ja nuorten ehkäisevän päihdetyön parissa. Bittiavaruuteen ei kuitenkaan paeta yleensä vessan siivousta, työtä tai kaupassakäyntiä. Tylsässä reaalimaailmassa on isompiakin uhkia: yksinäisyys, itsetunPelaaminen to-ongelmat, ”Bittiavaruuteen ei kui- koulukiusaatenkaan paeta yleensä minen tai laiminlyövät vessan siivousta, työtä vanhemmat. tai kaupassakäyntiä.” Nämä eivät ole todellisuuspakoilun seurauksia, vaan syitä. Jos lapsi tai nuori pakenee tällaista elämää peleihin, tuleeko huoli suunnata nimenomaan niihin? Pelit ja pelaaminen antavat paljon – siksi valtaosa suomalaisista viettää aikaa niiden parissa. Oli kyse minkä ikäisestä pelaajasta tahansa, pelaaminen on useimmiten juuri sitä omaa aikaa, jota kaikissa hyvinvointioppaissa ja jaksamiskoulutuksissa korostetaan. Pelaaja on harvoin tulosvastuullinen: pelivalmentaja ei huuda nuorelle pelaajalle kun virtuaalilätkässä menee huonosti, uupunut pelaaja saa mennä nukkumaan kun siltä tuntuu. Netti ja pelit eivät ole, eivätkä saa olla, mörköjä. Tämä ei tarkoita, että niihin liittyvät ongelmat ja riskit pitäisi kieltää, vaan päinvastoin sitä, että niistä pitää keskustella avoimesti – ilman ennakkoluuloja ja syyttelyä. Loikka Kangasniemen mainitsemasta viisivuotiaan tietokonekiukuttelusta syrjäytyneeseen, maahan tuijottelevaan kaksikymppiseen on pitkä. Jos tällainen kehityskaari kuitenkin toteutuu, syy tuskin on World of Warcraftin satumaailman, vaan sen ihan todellisen. Kirjoittaja on projektiasiantuntijana Pelitaitoprojektissa (pelitaito.fi).

+6

Vietitkö tipattoman tammikuun?

26% KYLLÄ

7

74% EI

-9

-1 -2 9

4

-8

+15

10

+17

+13

-3 -2

-5

+6 +10

+10

-6

11

Lukijakolumniohjeet

-1

+4

+14

-7

+2

+9

-10

6

-5 10

+3

-8

-8

9

+8

-10

-8 -7

Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa metro.fi.

02

+6 +22 +2 +25 +34 +20 +18 +19 +22 +25

+21 +19 +18 +26 +32 −4 −1 +23 +6 +22

• • •

Teejuttu.fi. Mene osoitteeseen www.teejuttu.fi, rekisteröidy palveluun (tai kirjaudu sisään) ja klikkaa kohtaa ”kirjoita kolumni”. Pituus 1 900–2 100 merkkiä. Kolumnin pituuden pitää olla 1 900–2 100 merkkiä. Teejuttu.fi:n kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit. Kuva ja nimi mukaan. Muista liittää kuvasi mukaan ja oma nimesi: vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista. Sähköpostilla. Voit lähettää kolumnin myös sähköpostitse: metro.lukijat@hs.fi. Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä. Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.


LIITY: facebook.com/spiritstore

U P P LO

S Y Ä RY S

ALEN VIIMEINEN VIIKKO!

KAIKKI

ALETUOTTEET

LISÄALE -50% esim. 19 € tuote vain 2,85 €

HELSINKI, HYVINKÄÄ, JYVÄSKYLÄ, LAHTI, LEMPÄÄLÄ, OULU, TAMPERE, TURKU, VANTAA • SPIRITSTORE.FI


1

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 4. helmikuu 2013

MIKKO STIG/LEHTIKUVA

Mäenlaskuturma

Isä ja lapsi vajosivat jäihin

UUTISET

Poliisin teippaukset erottivat surma-asunnon oven muista samanlaisista ovista Klippinkitiellä Kauklahdessa.

Iso voittopotti

Kenopelaajalla tuuria Espoossa

Veikkauksen Keno-onnenpeli toi viime viikolla Uudellemaalle kolme yli 100 000 euron voittoa. Suurimman voiton nappasi Kauppakeskus Sellossa Espoossa pelannut veikkaaja. Euron panoksella pelattuihin 10-tason kenoriveihin osui keskiviikon päiväarvonnassa täysosuma sekä muutamia pikkuvoittoja. Kokonaisvoitto oli komeat 200 006 euroa. Kenon 10-tasolta voitettiin myös kaksi 100 000 euron arvoista täysosumaa. Helsingin Kivikossa pelattuun riviin napsahti täysosuma viime torstain ilta-arvonnasta. METRO

Linnut eniten pulassa Eläinpelastustehtävät työllistävät edelleen merkittävästi pelastuslaitoksia, mutta tehtävien määrä on kääntynyt laskuun. Pelastuslaitokset hoitivat viime vuonna runsaat 1 850 eläintehtävää, kun niitä on ollut viime vuosina yleensä reilut parituhatta. Helsingin eläinpelastus sai syksyllä oman numeron, johon voi ilmoittaa pulaan joutuneista ja vahingoittuneista eläimistä. Reilusti yli puolet pääkaupunkiseudulla pelastettavista eläimistä on luonnonvaraisia lintuja. Muualla maassa autetaan enemmän tuotantoeläimiä, lemmikkejä tai villieläimiä. STT

Kaksi nuorta surmattiin asunnossa Espoossa MIKKO STIG/LEHTIKUVA

Öisiä riitoja. Naapureiden mukaan kauklahtelaisasunnossa oli ollut aiemminkin levotonta.

Kynnysmatolle kuivuneet veritipat viestivät espoolaisen kerrostaloasunnon edellisyön tapahtumista sunnuntaina iltapäivällä. Poliisiteipein sinetöidystä yksityisasunnosta löydettiin aamuyöllä surmattuina kaksi nuorta, espoolainen mies ja nainen. Kauklahdessa sijaitsevan talon asukkaat kertoivat iltapäivällä, että surma-asunnossa ja rakennuksessa oli ollut jonkin verran levottomuuksia aiemmin. Surmattujen seinänaapurissa asuva nuori nainen kertoi heränneensä aamukolmeen aikaan kovaan huutoon ja tappelun ääniin. – Naapurista kuului hakkauksien ääntä ja naisen huutoa, että lopeta. Sitä kesti ehkä noin 15 minuuttia. En usko, että siellä oli kovin paljoa

Tomi Hottinen ja Suvi Paakkinen asuvat naapuritalossa. Hottinen tunsi surmatun miehen.

ihmisiä, nainen kertoo. Hän ei halua nimeään julkisuuteen. Nainen kertoo, ettei kuullut asunnosta esimerkiksi laukauksien ääntä. – Nukahdin kuitenkin mahdollisesti meteliin. Siellä on säännöllisesti ollut riitaa, juotu aika paljon viinaa ja poliisit ovat käyneet siellä ennenkin, viisi vuotta asunnossa asunut nainen sanoo. Sunnuntaina Länsi-Uudenmaan poliisi sai aamuneljän SUVI TIHINEN

Pelastuslaitoksella oli 530 eläintehtävää Helsingissä

Lounastava jäälintu voitti

Määrä väheni vuodesta 2011 yli 200 tehtävällä

04

Mongolian Lkhagvadorj Dorjsuren voitti yksilökilpailun Korkeasaaren kansainvälisillä jäänveistofestivaaleilla sunnuntaina. Dorjsuren teos The Lunch kuvaa lintua syömässä jätteitä likaantuneesta merestä. Kilpailun teema oli Elämää Itämerellä. Tuomaristo arvosti voittajateoksessa kaunista ja taidokkaan yksityiskohtaista jään käsittelyä. Korkeasaaren Art Meets Ice 2013 -tapahtuma jatkuu ensi viikonloppuna parikilpailulla. METRO

jälkeen tiedon epäillystä henkirikoksesta kauklahtelaisessa asunnossa. Poliisi on ottanut kiinni nuoren tamperelaisen miehen, jota epäillään teosta. Sunnuntaina poliisi oli vielä erittäin niukkasanainen tutkinnan etenemisestä tai tapahtuman yksityiskohdista. Poliisin on määrä tiedottaa tapahtumasta enemmän tänään. Seinänaapurin mukaan surmattu mies asui yksin kaksiossaan. Naapurin käsityksen

mukaan surmatut eivät seurustelleet keskenään. Samassa kerroksessa asuva Tomi Hottinen tunsi surmatun miehen. – Ihan peruskivoja molemmat (surmatut) olivat, heidän kanssaan tuli toimeen. Ei tämä ensimmäinen kerta ollut, kun täällä tapahtui. Yksi kerta alakerrassa hakattiin asukas. Alueella asuva Juha kertoo lähteneensä aamulenkille noin kahdeksan aikaa aamulla. Hän sanoo nähneensä Klippinkitien luona kaksi poliisin rikosteknistä autoa. – Tajusin, että jotain poikkeuksellista on tapahtunut. Asunnossa oli valot päällä, mutta muuten oli vielä pimeää. Kymmenen aikaan poliisit lähtivät pois. Juha ei halua sukunimeään julkisuuteen. Hän kertoo, että surma-alueen asunnot ovat kuin opiskelija-asunnot, mutta tarkoitettu ensiasunnoiksi työssä käyville nuorille. Parikymmentä vuotta Kauklahdessa asunut Juha yllättyi surmista. – Kyllä tämä on traagista. STT

Petos. Miehet tehtailivat pikavippirikoksia Helsingin poliisi on saanut valmiiksi laajaa pikavippipetosten sarjaa koskevan esitutkinnan. Kahta nuorta miestä epäillään yhteensä 50 petoksesta. Rikokset tehtiin lokamarraskuussa 2012. Kaksi pääkaupunkiseudulla asuvaa parikymppistä miestä huijasi samasta pikavippiyrityksestä yhteensä noin 17 000 euroa. Parivaljakko tehtaili petoksia siten, että he hakivat ensin pikalainaa toisen ihmisen henkilötiedoilla ja lähettivät sitten lainan saaneelle tekstiviestin tai sähköpostin, jonka mukaan rahat oli maksettu väärälle tilille. Viestissä pyydettiin lisäksi maksamaan laina takaisin ilmoitettuun tilinumeroon. Näin rahat ohjautuivat huijareiden käytössä olleelle pankkitilille. Miehet nostivat rahaerät tililtä aina heti niiden saavuttua. Kaikki viestin saaneet eivät kuitenkaan menneet halpaan. – Yksittäiset lainat olivat suuruudeltaan noin 600 eu-

Useita kohteita

”Lainoja haettiin kaikkiaan 50 eri ihmisen nimissä.” Komisario Heikki Sandberg

roa, joten jos jokainen petos olisi onnistunut, olisivat huijarit saaneet yhteensä noin 30 000 euroa, kertoo komisario Heikki Sandberg Helsingin poliisista. Kukaan huijausviestin saaneista ihmisistä ei menettänyt omia rahojaan, kun selvisi, etteivät he itse olleet hakeneet saamaansa lainaa. Sandbergin mukaan on vielä epäselvää, miten huijarit olivat saaneet petoksen välikappaleina käytettyjen ihmisten henkilötiedot. – Ilmeisesti he ovat käyttäneet pikavippiyrityksen ”hyvien asiakkaiden” henkilötietolistaa. Yrityksellä on ollut tietoja asiakkaista, jotka ovat aiemmin ottaneet heiltä lainaa ja maksaneet sen ajallaan takaisin. JUHO TYPPÖ

Isä ja poika joutuivat veden varaan sunnuntaina joenrannassa Raaseporin Pumppulahdessa. Isä ja poika olivat olleet laskemassa mäkeä joen rannassa olevan koulun takana, kun 4-vuotias poika ajautui liukurillaan rantatörmältä jäälle. Lapsi putosi veden varaan ja isä lähti pelastamaan poikaa kuultuaan tämän huudot. Isä joutui myös itse veden varaan. Pelastuslaitoksen pintapelastajat saivat isän pois vedestä. Pelastuslaitoksen sukeltajat löysivät pojan jään alta. Poikaa elvytettiin paikan päällä. Hänet vietiin sairaalahoitoon. STT Ei anniskelulupaa

Lehden juhlissa jaettiin viinaa

Poliisi puuttui alkoholin anniskeluun Ylioppilaslehden 100-vuotisjuhlissa Pasilan vanhoilla veturitalleilla lauantaina. Virkavalta saapui paikalle juuri ennen juhlien alkua ja kielsi alkoholin nauttimisen juhlapaikan sisällä ja sen välittömässä läheisyydessä. Syyksi ilmoitettiin anniskelulupien puuttuminen. Lehden päätoimittaja Vappu Kaarenoja vahvistaa tapahtuneen. Hänen mukaansa kyseessä oli ”tietokatkos organisaation sisällä”. Poliisin poistuttua juomia jaettiin vielä pakettiautosta etäämpänä juhlarakennuksesta. Poliisi on tehnyt tapauksesta rikosilmoituksen. METRO Mittavat vahingot

Autokatos tuhoutui palossa

Omakotitalon pihan autokatoksessa syttynyt tulipalo aiheutti mittavat vahingot Espoon Kaupunginkalliossa lauantai-iltana. Hätäkeskukseen ilmoitettiin tulipalosta kello 20.20. Pelastuslaitoksen yksiköiden saapuessa tapahtumapaikalle katos liekehti voimakkaasti ja sen katto oli romahtanut. Katoksessa oli syttymishetkellä kaksi henkilöautoa, jotka tuhoutuivat palossa. Aineelliset vahingot nousevat kymmeniin tuhansiin euroihin. Pelastuslaitoksen mukaan palo sai alkunsa sähköpääkeskuksesta. METRO Uhkasivat puukolla

Mieskolmikko ryösti naisen

Kolme miestä ryösti nuoren naisen Vantaan Länsimäessä perjantai-iltana 1. helmikuuta kello 20.50. 18-vuotias nainen oli ulkona kaverinsa kanssa, kun paikalle tuli kolme miestä. Yksi miehistä otti puukon esille ja vaati naiselta rahaa. Nainen antoi miehelle pienehkön summan rahaa, minkä jälkeen mieskolmikko poistui paikalta juosten. Poliisin mukaan kaksi miehistä oli naiselle ennestään tuttuja. METRO


Oletko ajatellut Helsinkiä? Yleiskaavan liikenneilta Laiturilla 4.2. Helsingin yleiskaavan keskustelutilaisuudet jatkuvat Laiturilla maanantaina 4. helmikuuta kello 17.30. Liikenneillassa keskustellaan liikenteestä monesta näkökulmasta. Tule nauttimaan kuppi kahvia ja pohtimaan liikennettä tulevaisuuden Helsingissä! Seuraa yleiskaavoitusta ja osallistu keskusteluun: www.yleiskaava.fi

Laituri on Helsingin kaupunkisuunnittelun kohtauspaikka Narinkan laidalla Kampissa osoitteessa Narinkka 2 (entinen linja-autoasema).

yleiskaava.fi

54 % NAISISTA ON

ILOISIA SIITÄ ETTÄ

MIES TIENAA PERHEESSÄ ENEMMÄN.* S-Tilistä on helppo tehdä yhteinen taloustili, jonne kumpikin laittaa vaikkapa tulojensa mukaan yhdessä sovitun summan. Tililtä on helppo maksaa perheen yhteiset ruoka- ja muut menot ja saldoa on helppo seurata maksuttomalla sähköpostiviestillä. Taloustilin saatte käyttöönne lähimmässä asiakaspalvelupisteessämme, tulkaa käymään! Lisätietoa osoitteesta s-pankki.fi/taloustili. PS 70 % miehistä ilmoitti olevansa iloisia siitä, että nainen tienaa enemmän* *SanomaOy/IS Paneeli 2012-09-20

S-PANKKI.FI


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 4. helmikuu 2013

Kulttuuriympäristöön

Punavuoreen tulossa tekojäärata

Helsingin Punavuoren Tehtaanpuistoon tulee tekojäärata, mikäli kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyy radan poikkeamishakemuksen. Hakemuksen perustelujen mukaan jäärata voitaisiin tehdä arvokkaaseen puistoympäristöön esimerkiksi käyttämällä sellaisia julkisivumateriaaleja ja värejä, jotka eivät vie huomiota Mikael Agricolan kirkolta. Kentän päällysteen materiaalista ja väristä aiotaan toteuttaa tarkka suunnitelma sekä värimalli. Lautakunta käsittelee asiaa kokouksessaan tiistaina. METRO Kuski juovuksissa

Kaapelivarkaat jäivät kiinni

Kaapelia varastanut kaksikko jäi kiinni Espoossa lauantaina aamuyöllä. Hätäkeskus sai kello 03.15 ilmoituksen, jonka mukaan kaksi miestä lastaa kaapelia henkilöauton kyytiin Kilossa. Autoa seurannut ilmoittaja kertoi kaksikon ajaneen paikalta Kehä II:lle ja edelleen Karamalmin teollisuusalueen suuntaan. Poliisipartio pysäytti auton Lähderannantiellä. Auton kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 2,13 promillea. METRO

06

Kalliiksi käyvä yökauppa käy laiskaan tahtiin

Aukioloajat. Pääkaupunkiseudulla ei uskota yökaupan kasvuun. Nyt 24 h -ruokakauppoja on muutamia.

On aamuyö, mutta useampikin Alepa on auki. Samoin jokunen K-marketti. Yöllinen kulkija saa ostettua nälkäänsä vettä ja leipää reilusta kymmenestä ympäri vuorokauden avoinna olevasta ruokakaupasta pääkaupunkiseudulla. Koko ruokakauppamäärään verrattuna se on vähän. Siltikin, vaikka yömyynti sallittiin jo reilut kolme vuotta sitten. Miksi? – Yöt ovat kalliita työnantajalle palkkakuluiltaan. Se, ettei yömyynnistä ole tullut tämän laajempaa, kertoo mieSairaalat eri asia

”Yhteiskunnassa on hyvin vähän palveluja, jotka vaativat ympärivuorokautista aukioloa, eikä kauppa ole yksi niistä.” Kaupan alan neuvottelupäällikkö Juha Ojala, PAM

lestäni vähäisestä kysynnästä. Toki kauppoja olisi enemmän, jos niiden pito olisi liiketaloudellisesti järkevää, toteaa Palvelualojen ammattiliiton (Pam) kaupan alan neuvottelupäällikkö Juha Ojala. Rahanmeno on myös syy siihen, miksi Helsingin, Espoon ja Vantaan Siwat sulkevat ovensa iltaisin – joko kello 23 tai 24. – Kokeilimme läpi yön -myyntiä kahdella Helsingin kaupalla vuonna 2010. Toiminta kehittyi mukavasti, mutta lopettamiseenkin oli syynsä. Lähiasukkaat valittivat melusta ja yömiehitys on kallista, kertoo Suomen Lähikauppa Oy:n myyntijohtaja Jonas Stjernberg. Toisaalla pääkaupunkiseudun yömyyntiin satsataan. Sryhmän HOK-Elannolla on yhdeksän Alepaa, jotka palvelevat vuorokauden ympäri. Uusin yö-Alepoista on Elielinaukiolla Helsingin keskustassa. – Se avattiin joulukuussa. Sen lisäksi ei ole toistaiseksi tulossa uusia, vaikka koko ajan seuraammekin, missä olisi kysyntää. Yleisesti olemme olleet tyytyväisiä yöaukiolon kannattavuuteen, emmekä ole luopumassa siitä, HOKElannon aluejohtaja Merja Saari toteaa.

Kärsitkö masennuksesta? Tämä masennustutkimus arvioi tutkimuslääkettä, joka on suunniteltu otettavaksi yhdessä nykyisen masennuslääkkeesi kanssa, jotta nähdään, auttaako se masennuksen tämänhetkisten oireiden lievittämisessä. Jos olet yli 18-vuotias, sinulla on diagnosoitu vakava masennus ja käytät reseptillä saatavaa masennuslääkettä, saatat voida osallistua tähän tutkimukseen. Tutkimukseen osallistuminen ja siihen liittyvä hoito on maksutonta ja tutkimukseen osallistujille maksetaan myös heidän tällä hetkellä reseptillä saatava masennuslääkkeensä tutkimuksen aikana. LISÄTIETOJA SAAT OTTAMALLA YHTEYTTÄ: Psykiatrian erikoislääkäri Liisa Lahdelma Vita Lääkäriasema, Mikonkatu 7 00100 Helsinki Yhteydenotot maanantaina 4.2.2013 klo 16 –18 numerosta 040 3580350 tai muina aikoina sähköpostilla srinnemella@gmail.com

20130123-FI-FIN-PA-PAD

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Mannerheimintien Alepa on yksi Helsingin yökaupoista. Nyt remontissa oleva kauppa avaa ovensa jälleen torstaina 7. helmikuuta.

Keskolla yökauppoja on vähemmän, muun muassa Helsingissä Eläintarhan K-market ja Vantaalla Keimolan K-market. Molemmat toimivat Neste Oil -huoltamoiden ohessa. Pamin Ojala ei usko yöruokakauppojen merkittävään lisääntymiseen. Eikä se ole tarpeenkaan, hän lisää.

EVELIINA KANGASNIEMI

eveliina.kangasniemi@hs.fi

Poliisi pelkäsi rötöstelyä

Kun yömyynti pienruokakaupoissa sallittiin, pohdittiin sen seurauksia monella eri taholla. Yksi niistä oli poliisi. – Pelkäsimme, että ne alkavat houkutella rikollisia jotenkin erityisesti, toteaa rikoskomisario Juha Laaksonen Helsingin poliisista. Pelko osoittautui kuitenkin aiheettomaksi. Viime

vuonna Helsingin poliisin tietoon tuli ennätysvähän ryöstöjä ja aiempaa vähemmän myymälävarkauksia. Laskua selitetään kauppojen paremmalla vartioinnilla ja poliisin tehotoimilla. – Mitään ryntäystä yökauppoihinkaan ei ole tapahtunut, Laaksonen sanoo. EVELIINA KANGASNIEMI

Lääkärit alkavat tutkia autoilijoiden näkökykyä Uuden ajokorttilain myötä muuttuva kuljettajien näöntutkimus on herättänyt alan ammattilaisten piirissä vilkasta polemiikkia. Uudessa laissa 45-vuotiaiden pakolliset näöntarkastukset poistuivat. Jatkossa potilaan ajoterveyden ja ajonäön arvioi lääkäri muun hoidon yhteydessä. Optikkojen edunvalvontajärjestön kannanoton mukaan perusterveydenhuollossa toimivien lääkärien tutkimusvälineet autoilijoiden näön mittaamiseen ovat lähes olemattomat. Lääkärit eivät Havaintovirheitä •

TUTKIMUKSIA. Kolmannes kuolemaan johtaneista onnettomuuksista johtuu havaintovirheistä.

TAUSTALLA MUUTAKIN. Turmien syitä voivat olla myös päihteet, dementia, ylinopeus, lääkitys tai väsymys.

JUSSI NUKARI/LEHTIKUVA

Näkökykyä ei voi välttämättä arvioida millään menetelmällä tai asteikolla, sillä näkökyky vaihtuu iän mukana.

järjestön teettämän kyselyn mukaan pysty mittaamaan esimerkiksi niin sanottua kontrastinäköä. Husin silmälääketieteen professori Timo Tervo painottaa, että tällaiseen mittaukseen ei ole olemassa vakiintunutta asteikkoa eikä menetelmää. – Kyseessä on suure, joka vaihtuu iän mukana. Siihen vaikuttaa lasikorjaus ja ym-

Vantaa. Naiskaksikko taltutti pahoinpitelijät Hakunilassa sattui lauantaina aamuyöllä erikoinen pahoinpitelytapaus, jossa oli osallisena kaksi miestä ja kaksi naista. Väkivaltainen välikohtaus sai alkunsa, kun ravintolasta kotimatkalla ollut 34-vuotias mies alkoi pahoinpidellä vaimoaan hakkaamalla ja potkimalla. Vaimon ystävätär tuli apuun, ja naiset saivat yhdessä kaadettua miehen maahan.

Toinen naisista soitti hätäkeskukseen. Tilanteeseen puuttui ulkopuolinen 44-vuotias mies. 44-vuotias alkoi repiä vaimoa tämän miehen päältä ja lopulta löi sekä potki kumpaakin naista. Naiset saivat kuitenkin yhteisvoimin tämänkin miehen kumoon ja pitivät häntä aloillaan siihen asti, että poliisipartio saapui paikalle. METRO

päristön valaistus. Sitä ei ylipäätään oikein pysty mittaamaan yhtenäisellä kansainvälisellä standardilla. Siksi siihen ei kovin suurta painoarvoa kannata laittaa, Tervo sanoo. Tervon mukaan sosiaali- ja terveysministeriössä on myös tekeillä lääkäreitä varten tarkempi ohjeistus näkökyvyn ja näkökenttien tutkimista varten. STT Oikaisu

Vielä viikko hallin aukeamiseen Hietalahden kauppahallin tilat avautuvat viikon kuluttua maanantaina 11. helmikuuta, toisin kuin Metrossa viime perjantaina väitettiin. Virallisia avajaisia vietetään 16. helmikuuta, jolloin kauppiaat siirtyvät kulkueena Vanhasta kauppahallista keskustan läpi uuteen paikkaan. METRO


UUTISET

07

Kilpailuhenkisyys karsii harrastajia

NIKLAS MELTIO/LEHTIKUVA

Tavoitteista viis. Tuhannet nuoret haluaisivat mukaan urheiluseuroihin, mutta sopivaa tarjontaa ei ole. Tuhannet suomalaisnuoret haluaisivat harrastaa liikuntaa ilman kilpailua tai tavoitteita. Monien nuorten vuosien liikuntaharrastus katkeaakin menon muuttuessa liian vakavaksi. – Harrastin viisi vuotta koripalloa, mutta sitten tuli olo, että se on liian kilpailullista. Piti pärjätä koko ajan, sanoo 15-vuotias vantaalainen Hanna Palomäki. Urheiluseurojen tarjonta pohjautuu suurimmaksi osaksi kilpailuihin tähtäävään urheiluun. Nuoren Suomen teettämän galluptutkimuksen perusteella liki 300 000 nuorta haluaisi harrastaa liikuntaa urheiluseuroissa. – Meillä on iso joukko nuoria, jotka haluaisivat tulla mukaan seuroihin, mutta heille ei ole sopivaa tarjontaa. Seurojen tarjonta on kilpailuvoittoista, eikä se motivoi kaikkia, sanoo Nuoren Suomen asiantuntija Jukka Karvinen. Jyväskylän yliopiston terveyskasvatuksen professori Lasse Kannas sanoo, että kilpailu motivoi vain pientä osaa nuorista liikkumaan. Suurimmat motivaation lähteet ovat hauskanpito ja liikunnan innostavuus. – Murrosiän aikana nuor-

PERUSVOIDETARJOUS! Teini-iässä urheiluharrastus vähenee, sillä vain parhaille riittää paikka joukkueessa. Niissä taas harrastaminen vie lähes kaiken vapaa-ajan.

ten liikkuminen vähentyy kovasti. Voi miettiä, tuleeko tarjotusta liikunnasta liian varhain kilpailullista, Kannas sanoo. Nuoren Suomen Karvisen mukaan myös urheilujärjestelmä itsessään karsii nuoria pois liikunnan parista. Nuorten ollessa 13–16-vuotiaita monissa lajeissa harrastajien määrä vähenee, koska vain parhaille on tilaa jatkaa joukkueissa. Niille, jotka saavat jatkaa, harrastaminen on todella aikaa vievää. Useimmissa lajeissa on 4–6 kertaa viikossa

harjoitukset, mikä voi ajaa nuoret lopettamaan harrastuksen. – Pelasin ennen jalkapalloa, mutta lopetin sen, koska treenejä oli joka päivä. Minulle ei jäänyt yhtään vapaaaikaa, kertoo 14-vuotias helsinkiläinen Walid Akbari. Liikunta-alan asiantuntijoita huolestuttaa lisäksi nuorten spontaanin ”höntsäilyurheilun” selvä vähentyminen. – Paradoksaalista on, että liikuntapaikoille ei pääse enää tuosta vain, professori Kannas sanoo. STT

Vapaata urheilua •

TILAPULA. Tiloja tarvittaisiin nykyistä enemmän vapaamuotoiseen liikuntaan. Organisoitu urheilu vie varsinaiset liikuntapaikat. TEKNOLOGIAA. Liikuntakonsolipelien lisääminen

DECUBAL CLINIC CREAM 250 g OSTAJALLE 100g TUUBI KAUPAN PÄÄLLE! TARJOUS VOIMASSA HELMIKUUN AJAN!

KAUPAN PÄÄLLE!

on yksi tapa saada nuoret liikkumaan. •

KOULUISSA. Espoolaisen Vanttilan koulun liikuntatunnilla saa pelata tanssipeliä, kun muut pelaavat sählyä.

(EDUN ARVO n. 5,50 €)

Yo-kirjoitukset pian sähköiset

Ylioppilaskirjoitukset viedään sähköiseen aikaan, ja sinne ne saattaa siivittää nettiselaimella toimiva ViLLE. Tutkija Mikko-Jussi Laakson mukaan järjestelmä nopeuttaa vastaamista, helpottaa tehtävien tarkistamista ja mahdollistaa monimuotoisemmat kokeet. Opiskelija voi vaikkapa katsoa ruu-

dulta videon ja vastata sen perusteella kysymyksiin. Oikeastaan ViLLE on oppimisjärjestelmä. Se pystyy antamaan oppilaille heti palautteen ja perustelee, miksi jokin vastaus on oikein tai väärin. Koetilanteessa palautetoiminto napsaistaan pois päältä. ViLLEä on kehitetty vuo-

desta 2004 Turun yliopiston informaatioteknologian laitoksella. Ensi syksynä lukion aloittavat nuoret käyttänevät yokirjoituksissaan koneita. Ylioppilastutkintolautakunnan tavoitteena on, että osa aineista voidaan kirjoittaa sähköisesti 2016 ja kaikki 2019. STT

+

100 osaajaa haussa! Valitse rekrytointiohjelmien ykkönen. www.talentgate.fi

RAJOITETTU ERÄ!


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 4. helmikuu 2013

Ulkomaat kuvina

1

PETE SOUZA/AFP BORNA GHASSEMI/AFP ALEX WONG/GETTY IMAGES SHAMMI MEHRA/AFP

Haave viiksistä houkuttelee Turkkiin FRANCOIS LENOIR/REUTERS

Miehisyyden merkki. Hiusklinikoilla voi hankkia itselleen myös muhkeat viikset.

2

3 4

1

Yhdysvallat. Barack Obama tarttui aseeseen

Yhdysvalloissa Valkoinen talo on virallisesti julkistanut kuvan savikiekkoja ampuvasta presidentistä. Julkistuksen ilmeisenä tarkoituksena on lieventää mielikuvaa aseisiin kielteisesti suhtautuvasta Barack Obamasta. Viime viikolla Obama ilmoitti, että hän on herättänyt henkiin vanhan skeet-harrastuksensa. STT-AFP

2

Iran. Kumpi apina oikeasti ammuttiin avaruuteen?

Iranin ilmoitus onnistuneesta apinalaukaisusta herättää epäilyjä nettipalstoilla. Iran ilmoitti aiemmin onnistuneensa toimittamaan apinan avaruuteen ja takaisin maahan elävänä. Apinasta ennen ja jälkeen avaruusmatkan julkaistut kuvat kuitenkin eroavat toisistaan. STT-AFP

3

Yhdysvallat. Murmeli ennustaa talven loppuvan pian

Jokavuotisen perinteen mukaan Phil-murmeli ennusti lauantaina talven kohtalon Pennsylvanian osavaltiossa Yhdysvalloissa. Seremoniassa talven todettiin vaihtuvan pian kevääksi, sillä Phil ei nähnyt omaa varjoaan. STT-AFP-REUTERS

4

Intia. Aura nousee suulla Kila Raipur -kisoissa

Intialaismies nosti auran suullaan ilmaan osoittaakseen voimiaan Kila Raipur -kisojen viimeisenä päivänä Intiassa sunnuntaina. Kolmipäiväisissä kisoissa kilpaillaan ratsastuksessa, härkäkärryajossa ja voiman osoittamisessa. METRO

Turkki on saamassa uuden houkutuksen, jonka uskotaan lisäävän matkailua maahan. Turkkilaisten kylpylöiden, kahvin ja hunajaa tihkuvien makeisten rinnalle on tullut uusi erikoisuus: viikset. Turkissa kuten muuallakin Lähi-idässä viikset ovat yhä vertaansa vailla oleva miehisyyden merkki. Niitä arvostetaan siinä määrin, että miehet, joilla on heikompi parrankasvu, hakeutuvat yhä useammin plastiikkakirurgien vastaanotoille saadakseen viiksisiirteen. Yksi eturivin kirurgeista on Selahattin Tulunay, menestyneen istanbulilaisklinikan johtaja. Hänen klinikkansa erikoistui aiemmin hiussiirteisiin, mutta nyt viikset työllistävät kirurgeja eniten. – Monet miehet tulevat vastaanotolleni ja sanovat, että ”olen 40-vuotias ja suuren firman johtaja, eikä kukaan ota minua vakavasti ulkomailla”, kertoo Tulunay. Engin Koc on kolmekympSankariviikset

”Monet ulkomaalaiset soittavat meille ja sanovat haluavansa samanlaisen parran tai viikset kuin joillakin tv-sankareilla.” Selahattin Tulunay

Kaikilla ei ole tarvetta suunnata Turkkiin viiksimatkalle.

pinen mies, joka oli pitkään tuskaillut heikon parrankasvunsa kanssa. Seitsemän kuukautta sitten hän lopulta turvautui kirurgin apuun ja sai haluamansa pehkon nenän alle. – Halusin näyttää muinaiselta turkkilaiselta, ottomaanilta, koska ihailen noita aikoja, tyytyväinen mies sanoo. Turkissa viiksiin liittyy lukuisia sanontoja, kuten ”mies ilman viiksiä on kuin talo ilman parveketta”. Viiksien muodolla voi viestittää monia asioita, myös poliittista suuntautumista. – Pensasmainen malli, kuten Stalinilla, viittaa useimmiten vasemmistolaisiin tai kurdeihin, kertoo antropologi Benoit Fliche Istanbulissa toimivasta tutkimuslaitoksesta.

– Putsatumpi malli, kuten pääministeri Recep Tayyip Erdoganilla, viestii uskonnollisuudesta ja konservatiivisuudesta. Jos taas viikset jatkuvat alas kummaltakin puolen suuta, se on merkkinä äärioikeistolaisuudesta. Kaupunkilaisten keskuudessa viikset eivät ole yhtä himoittuja, koska siellä mallia otetaan usein länsimaisista

muotioikuista. Monissa arabimaissa ja Keski-Aasian maissa viikset ovat suosittuja. Siellä turkkilaisten tv-sarjojen sankarien muhkeat karvat ovat tehokkaita mainoksia viiksisiirteille. – Monet ulkomaalaiset soittavat meille ja sanovat haluavansa samanlaisen parran tai viikset kuin joillakin tv-sankareilla, toteaa Tulunay. STT-AFP

Viiksiturismi kannattaa Pelkästään Istanbulissa on noin 250 klinikkaa, jotka tekevät viiksisiirteitä.

HINTA. Halvimmillaan tällaisen paketin voi saada 2 000 eurolla.

TURISMI. Viiksiturismi on jo tärkeä osa Turkin matkailua. Viime vuonna Turkissa kävi yli 35 miljoonaa turistia.

PAKETTI. Useimmiten hoitopakettiin kuuluu itse toimenpide, hotellihuone ja nouto lentokentältä.

Selvitys. Maahanmuutto Egypti. Video poliisin ei tuo lisää ongelmia väkivallasta raivostuttaa Ruotsissa yhteiskunnallisia ongelmia on eniten paikkakunnilla, joissa asuu vähän maahanmuuttajia, kertoo tuore selvitys. Reforminstitutet-tutkimus-laitos tarkasteli Ruotsin kuntien ongelmia suhteessa niiden maahanmuuttajamääriin. Selvityksessä mukailtiin YK:n inhimillisen kehityksen indeksiä ja katsottiin asioita kuten ihmisten koulutusta, työllisyyttä ja terveyttä. Huonoiten pärjänneissä 20 kunnassa oli Ruotsin keskiar-

voa vähemmän maahanmuuttajia. Parhaiten sijoittuneissa maahanmuuttajia oli keskiarvoa enemmän. STT-TT Oikeat ongelmat •

HUOMIO. Huomiota pitäisi Reforminstitutetin johtajan Stefan Fölsterin mukaan kiinnittää enemmän isoihin ja kasvaviin yhteiskunnallisiin ongelmiin sellaisissa kunnissa, joissa maahanmuuttajia on vähän.

Egyptissä levinnyt video mellakkapoliisin väkivaltaisuuksista kiihdytti sunnuntaina levottomuuksia. Videolla joukko poliiseja hakkaa pampuilla ja raahaa alastonta viisikymppistä miestä presidentin palatsin edessä. Syyttäjän mukaan mies otettiin kiinni, koska häneltä löydettiin bensapommeja. Uhri syyttää mellakkapoliisia pahoinpitelystään, kertoi Egyptin Mena-uutistoimisto. Aiemmin mies oli kertonut, että mielenosoittajat veivät Italia

Kärsittekö masennuksen aiheuttamista haitallisista oireista?

08

Etsimme parhaillaan vapaaehtoisia henkilöitä kansainväliseen kliiniseen lääketutkimukseen, jossa arvioidaan uuden tutkimusvalmisteen tehoa, turvallisuutta ja siedettävyyttä masennuksen aiheuttamien haitallisten oireiden hoidossa. Osallistujat saavat tutkimuslääkettä tai lumelääkettä muun tämänhetkisen masennuslääkityksensä lisänä. Saatatte soveltua tutkimukseen, jos:

• olette 18–65-vuotias mies tai nainen • Teillä on todettu masennus ja Teillä on masennuksen oireita • käytätte yhtä masennuslääkettä • oireenne eivät ole muuttuneet merkittävästi viimeisten 6 kuukauden aikana ettekä ole ollut sairaalahoidossa tuona aikana

Tutkimus kestää arviolta 11 viikkoa ja siihen sisältyy 8 käyntiä tutkimuskeskuksessa. Kukin käynti kestää noin 1–2 tuntia. Tutkimuslääke ja käynnit ovatilmaisia, ja tutkittaville korvataan tutkimukseen liittyvistä käynneistä mahdollisesti aiheutuvat matkakulut. Tutkijalääkärit alueellanne ovat dosentti Grigori Joffe sekä psykiatri Marina Joffe, FF Research, Kansakoulunkatu 5 A 8, 00100 Helsinki. Jos haluatte lisätietoja, pyydämme ottamaan yhteyttä puhelimitse 040 838 0232 tai lähettämään s-postiviestin seuraavaan osoitteeseen: marina.joffe@hotmail.com. Tutkimuksesta vastaava henkilö Suomessa on dosentti Ulla Lepola Savon Psykiatripalvelu Oy:stä.

Lentokone ei osunut kiitoradalle

Roomassa Fiumicinon lentokentällä 16 ihmistä loukkaantui lentokoneen laskeuduttua kiitoradan viereen myöhään lauantaina. Heistä kaksi sai vakavia vammoja. Potkurikoneessa oli 50 matkustajaa. Toinen vakavasti loukkaantuneista oli lentoyhtiön työntekijä. Loukkaantuneilla ei kuitenkaan ollut hengenvaaraa. Onnettomuuden syyksi epäiltiin kovaa tuulta ja sadetta, jonka vuoksi yksi lentokentän kiitoradoista oli suljettuna. STT-REUTERS-AFP

hänen vaatteensa ja ryöstivät hänet. Oppositio katsoo, että miestä oli peloteltu, jotta poliiseja ei syytettäisi. – Kansalaisen riepottelu julkisella paikalla on rikos ihmisyyttä vastaan. Hänen todistuslausuntonsa muutteleminen ennen oikeudenkäyntiä on hirmuvaltaa, egyptiläinen lakimies Nasser Amin tviittasi sunnuntaina. Presidentti Mohamed Mursi on luvannut, että tapaus tutkitaan. STT-AFP-REUTERS Intia

Kuolemantuomio raiskauksista

Intia koventaa tuomioita raiskauksista. Presidentti Pranab Mukherjee hyväksyi sunnuntaina lakiesityksen, jonka mukaan joissain tapauksissa raiskauksesta voidaan langettaa myös kuolemantuomio. Tuomioihin on vaadittu kiristyksiä sen jälkeen, kun miesjoukko raiskasi opiskelijanaisen bussissa Delhissä joulukuussa. Nainen kuoli saamiinsa vammoihin. Kuusi miestä on asetettu syytteeseen joukkoraiskauksesta. STT-AFP


URHEILU

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 4. helmikuu 2013

Tennis

Suomi kaatoi Bulgarian Davis cupissa Harri Heliövaara nousi ratkaisijaksi, kun Suomen tennismaajoukkue kellisti Bulgarian Davis cup -koitoksessa Sofiassa. Heliövaara venyi ratkaisevassa viidennessä ottelussa voittoon isäntien kakkospelaajasta Alexander Lazovista luvuin 4–6, 7–6 (7–4), 6–4, 6–3. Heliövaara oli hankkimassa Suomelle myös lauantain nelinpelivoittoa Henri Kontisen parina. Päätöspäivä alkoi ykköspelaajien kohtaamisella. Grigor Dimitrov retuutti Micke Konttista erin 6–0, 6–3 ja 6–1. Toisella kierroksella Suomi kohtaa vieraskentällä voittajan ottelusta Irlanti–Viro. STT Jääpallo

Suomi pettyi pronssipelissä

Suomi sijoittui neljänneksi sunnuntaina päättyneissä jääpallon MMkisoissa. Ruotsin Vänersborgissa käydyissä MMkisoissa Suomi hävisi pronssiottelun Kazakstanille 3–6 (2–2). Janne Hauska teki ottelussa kaksi maalia ja Sami Laakkonen yhden. Maailmanmestaruuden voitti Venäjä joka kaatoi loppuottelussa Ruotsin maalein 4–3. STT Jääkiekko

Ruotsi-turnauksen maalivahti vaihtui jo toistamiseen Jääkiekkomaajoukkueen maalivahti epävirallisen EM-sarjan Ruotsin turnauksessa vaihtui jo toistamiseen. Influenssaan viittaavien oireiden takia poisjääneen Ari Ahosen korvannut HIFK:n Joni Ortio loukkaantui lievästi lauantaisessa Bluesottelussa, eikä ole ensi viikolla maajoukkueen mukana. Jääkiekkoliitto nimesi Ortion tilalle 23-vuotiaan Juha Metsolan. Tapparan maalivahdille komennus miesten A-maajoukkueeseen on uran ensimmäinen. Suomi aloittaa turnauksen kohtaamalla Venäjän Pietarissa keskiviikkona. Ottelut jatkuvat lauantaina ja sunnuntaina Malmössä. STT Yleisurheilu

Suomalaisnaisille parisprintin voitto

KIRILL KUDRYAVTSEV/AFP

Selvä voitto. Anne Kyllönen ja Mona-Liisa Malvalehto jättivät Venäjän ja Kanadan yli viiden sekunnin päähän maailmancupin kisassa Sotshissa.

Edellispäivän yhdistelmäkilpailu painoi sunnuntaina hieman Anne Kyllösen jaloissa, mutta ei niin paljon, että olisi estänyt voittohiihdon maailmancupin parisprintissä. Kyllönen ja tuorejalkainen Mona-Liisa Malvalehto olivat olympiakaupunki Sotshin laduilla nopeimpia yli viiden sekunnin turvin ennen Venäjän kakkosjoukkuetta ja Kanadaa. – Mulla oli kyllä aamulla jo sellainen aavistus, että tänään menee hyvin. Mutta ihan en uskaltanut siihen luottaa, kun ollaan täällä korkealla ja se ei aina ole mulle helppoa, Malvalehto totesi Maastohiihto ry:n tiedotteessa. Hiihto kulki juuri niin rennosti kuin pitikin. Malvalehto kiitteli huollon onnistuneen raskaalla radalla hyvin. Kyllösen mukaan edellispäivän rasitukset tuntuivat ennen kaikkea alkuerissä. – Jaksoin kuitenkin tsempata, kun oli parisprintistä kysymys, ja finaalissa sain ihan hyvän hiihdon tehtyä, Kyllönen sanoi.

Mona-Liisa Malvalehto (vas.) ja Anne Kyllönen onnistuivat sunnuntaina täydellisesti Sotshin parisprintissä. Paukut loppuun

”Taktiikkana oli mennä ensimmäisellä ja toisella osuudella vähän maltillisemmin ja vetää kolmas osuus täysillä.” Mona-Liisa Malvalehto Eurosportin haastattelussa

Suomen maajoukkueen päävalmentaja Magnar Dalen luonnehti kisaa ”fantastiseksi”.

Jos oli Kyllönen hieman voipunut edellispäivän urakoinnista, sama koski myös 30 kilometrin yhdistelmäkilpailussa raatanutta Sami Jauhojärveä. Vaikka joukkueen huolto löysi lääkkeet pito-ongelmiin kisan aikana, vauhti ei riittänyt finaaliin. – Porukka kyllä reagoi hyvin ja saatiin suksi pelaamaan lopussa. Siinä olisi varmaan ollut mahdollista vielä saada muita vähän kiinni, mutta kyllä minulla eilinen vielä vähän painoin jaloissa, Jauhojär-

LAURENCE GRIFFITHS/GETTY IMAGES

Manchester Cityn Sergio Aguero osoitti sunnuntaina, että hän osaa pistää pallon sisään lähes mahdottomasta kulmasta. Agueron maali jalkapallon valioliigan ottelussa takasi, että City otti tasapelipisteen kylässä käyneeltä Liverpoolilta maalein 2–2. Agueron maali toisella puoliajalla meni osaltaan Leverkusen hävisi Sami Hyypiän luotsaama Bayer Leverkusen kärsi kriittisen tappion jalkapallon Saksan Bundesliigassa sunnuntaina. •

KOTIKENTTÄ. Borussia Dortmund haki Leverkusenin kotiareenalta 3–2-vierasvoiton värikkäiden vaiheiden jälkeen. SIJOITUS. Dortmund nousi Leverkusenin ohi liigassa kakkoseksi.

Pepe Reina peitti päänsä möhlittyään Manchester Cityn tasoitusmaalissa.

myös Liverpoolin maalivahdin Pepe Reinan piikkin, sillä mies lähti harhailemaan niin kauas maaliltaan, että olisi tarvinnut kompassin osatakseen takaisin.

Tottenhamin laituri Gareth Bale puolestaan takasi ottelun ainoaksi jääneellä maalilla, ettei Spursia isännöinyt West Bromwich saanut pistettäkään. STT

MM-kisojen yksittäisliput myyntiin Jääkiekon MM-kotikisojen yksittäisliput tulevat myyntiin maanantaina 4. helmikuuta. Liput myy Lippupiste. Lippujen hinnat on porrastettu pelaavien maiden mukaan. Tarjolla on myös kolme kello 16.15 alkavaa perhepe-

2

URHEILU

Reinan hölmöily vei Liverpoolilta voiton

Haapala ei ylittänyt kahdeksaa metriä

Huipputulokset jäivät vähiin Tampereella sunnuntaina pidetyissä yleisurheilun hallikisoissa. Viikko sitten Porissa pituuden sisähallien SE-tuloksen 811 hypännyt Ikaalisten Eero Haapala oli kisojen seuratuin urheilija, mutta hän jäi tuloksella 799 toiseksi Etelä-Afrikan Godfrey Mokoenan hypättyä 801. – Viimeinen hyppy oli henkisesti tärkeä, pystyin näyttämään, ettei 811 ollut sattumaa, Haapala sanoi. STT

09

liä, joihin aikuisten lippu maksaa 10 ja lastenlippu 5 euroa. Leijonien otteluista perjantaina 10.5. pelattavaan Venäjä-peliin ja lauantain 11.5. Itävalta-otteluun löytyy enää hajapaikkoja, muissa Suomen peleissä on vielä tilaa.

Päivälippuun kuuluu pääsy saman päivän kahteen otteluun, joiden yhteishinta on päivälippuna edullisempi kuin yksittäin ostettuna. MM-kisat järjestetään Helsinginssä ja Tukholmassa 3.– 19. toukokuuta. METRO

vi kertoi tiedotteessa. Jauhojärvi ja Matias Strandvall hiihtivät välierässään sijalle 12, ja saman sijoituksen saivat myös Anssi Pentsinen ja Lasse Paakkonen omassa välierässään. Kilpailu meni suomalaiskaksikolta pilalle, kun Pentsinen kolaroi venäläishiihtäjän kanssa vaihtoalueella. Finaalissa Venäjän ykkösjoukkue Dmitri Japarov–Maksim Vylegzhanin hiihti voittoon ennen Ruotsia ja Saksaa. STT Jalkapallo

Neljä jää pois Huuhkajista

Suomen A-maajoukkueen kokoonpanoon keskiviikon Israel-peliin on tehty muutoksia. Neljä alkuperäiseen nimilistaan kuulunutta pelaajaa joutuu jättämään maaottelun väliin. Tämän seurauksena joukkuetta on täydennetty kahdella pelaajalla. Teemu Tainio, Mika Väyrynen, Kasper Hämäläinen ja Njazi Kuqi eivät pysty loukkaantumisen vuoksi pelaamaan. Tilalle päävalmentaja Mixu Paatelainen nimesi HJK:n Sebastian Mannströmin sekä maajoukkue-ensikertalaisen, Turkin Bursasporissa pelaavan Petteri Forsellin. Suomi kohtaa Israelin keskiviikkona Netanyassa kello 20. METRO Jalkapallo

HJK:lle ja Hongalle pisteet liigacupissa

HJK ja Honka hoitivat täydet pisteet jalkapallon liigacupin otteluista sunnuntaina. HJK kaatoi kotikentällä MyPan maalein 2–0. Maalintekijöinä kunnostautuivat Joel Perovuo ja Mikael Forssel. Honka puolestaan oli maalin verran IFK Mariehamnia parempi ja kuittasi pisteet tuloksella 3–2. Hongan maaleista vastasivat Jussi Vasara, Antti Mäkijärvi ja Jaakko Hietikko. METRO-STT

Mäkihyppy

Nykäsen ennätys historiaan Itävaltalainen Gregor Schlierenzauer loikkasi sunnuntaina Matti Nykäsen ohitse kaikkien aikojen mäkikotkaksi maailmancupin henkilökohtaisilla voitoilla mitattuna. Schlierenzauer vei Harrachovin lentomäessä pyhän molemmat kilpailut, joista toinen typistyi yhden kierroksen mittaiseksi oikukkaan tuulen vuoksi. Hänellä on koossa 48 kisavoittoa, Nykänen sai kasaan 46 voittoa. Olli Muotka ponnisti päivän avauskisassa kauden parhaalle sijalleen 21:nneksi. Iltapäivän tynkäkilpailussa hän jäi 35:nneksi. Harrachovissa ei ollut mukana muita suomalaisia. STT

Sulkapallo

Långille yhdeksäs SM-kulta Ville Lång ja Eetu Heino kohtasivat sulkapallon SMfinaalissa Vantaalla sunnuntaina neljättä kertaa peräkkäin. Östersundom IF:ssä pelaava Lång on aiemmilla kerroilla ollut aina vahvempi, eikä Espoon Sulkapallo-Badmintonia edustavalla Heinolla tälläkään kertaa ollut mahdollisuuksia hallitsevaa mestaria vastaan. Lång otti yhdeksännen perättäisen Suomen mestaruutensa eräluvuin 21–12, 21–7. STT


3 VIIHDE

Paras elokuva

Kohta 18 loisti Jussigaalassa Arvostetuimmat Jussi-palkinnot menivät sunnuntaiillan gaalassa elokuvalle Kohta 18. Filmi sai parhaan elokuvan Jussin, ja ohjaaja Maarit Lalli (kuvassa) palkittiin parhaasta ohjauksesta. Puhdistus-elokuva puolestaan keräsi eniten palkintoja. Se sai kokoon kaikkiaan viisi Jussia. Yksi tuli parhaasta naispääosasta, jonka sai Laura Birn. Lisäksi Jussit tulivat äänisuunnittelusta, naissivuosasta, kuvauksesta ja maskeeraussuunnittelusta, joka jaettiin ensimmäistä kertaa. Parhaasta miespääosasta palkittiin Eero Ritala elokuvassa Kulman pojat. STT

VIIHDE

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 4. helmikuu 2013

Netin kommentit päätyivät näytelmään

ANTTI AIMO-KOIVISTO/LEHTIKUVA

Vähemmän juonta. Huorasadun toinen näyttämösovitus kehottaa naisia katsomaan peiliin.

Näytelmäkirjailija Laura Gustafsson on huomannut, että seksuaalista väkivaltaa käsitteleviä uutisia seuraava nettikeskustelu ajautuu aina uhrin syyllistämiseen. – Luin vähän aikaa sitten nuoren tytön joukkoraiskauksesta. Netissä kommentoitiin, että ”kyllä se varmaan sitä halusi”. Mielestäni on tosi hälyttävää, että sellaisia mielipiteitä on ja ihmiset vielä kehtaavat sanoa ne ääneen. Kun Gustafsson kirjoitti uusinta versiota naiseutta ja seksuaalista väkivaltaa puivasta Huorasatu-näytelmästään, hän poimi vuorosanoiksi halventavia sitaatteja netin keskustelupalstoilta. Näytelmään päätyi esimerkiksi kirjailija Katja Ketusta vajaa vuosi sitten kirjoitettuja vihamielisiä kommentteja. Kettu oli ennen viime kevättä kertonut julkisuudessa tuntemattomasta miesGlamourblondi Laura Gustafsson on valmistunut teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta. Hän on myös opiskellut kirjallisuutta Helsingin yliopistossa. •

TEOKSIA. Muun muassa näytelmät Huorasatu, Anomalia, SupersankariTAR ja Hevoshullu, romaani Huorasatu sekä kuunnelmat Pet Shop ja Madly in love.

BLOGI. Gustafsson kirjoittaa Dramaqueen-blogiinsa huomioitaan yhteiskunnasta ja omasta elämästään.

HULLU. Määrittelee itsensä myös glamourblondiksi ja hulluksi ämmäksi.

Laura Gustafssonin Huorasatu nähdään Ryhmäteatterin Helsinginkadun näyttämöllä 27. maaliskuuta asti.

joukosta, joka yritti siepata hänet. Kevään uutisoinnissa kirjailijan kertomus kyseenalaistettiin. Gustafssonin mukaan tapaus on esimerkki siitä, että naisten kokemaa väkivaltaa käsitellään mediassa usein tekopyhästi. Väkivallasta kirjoittamista kun perustellaan sillä, että asiasta puhuminen on tärkeää. – Oikeasti sillä halutaan vain myydä lehtiä. Raiskatuksi joutumisesta on totuttu häveten vaikenemaan, ja raiskauksesta kertominen kaksinkertaistaa uhrin kärsimyksen. Lopulta hänet leimataan jopa valehtelijaksi. Huorasadun ensimmäinen näytelmäversio vuodelta 2010 oli dramaturgiopiskelija Gustafssonin kandidaatintyö Teatterikorkeakouluun.

Seuraavana vuonna tarina taipui esikoisromaaniksi, joka pääsi Finlandia-ehdokkaaksi. Nyt näytelmä nähdään helsinkiläisen Ryhmäteatterin näyttämöllä, ja Gustafsson on kirjoittanut teoksensa taas uusiksi. – Uudessa näytelmässä on vähemmän juonellisuutta. Halusin tehdä todella moniulotteisen tekstin ja kirjoittaa hillittömän määrän erilaisia naiskuvia. Gustafsson sanoo, että näytelmän ensimmäinen versio syntyi vihasta kaikkea epäoikeudenmukaisuutta kohtaan ja tarpeesta raivota. – Nyt suurin henkilökohtainen tavoitteeni oli taiteellisesti kunnianhimoisen teatteritekstin kirjoittaminen. Ensimmäinen Huorasatu irvaili etupäässä miehil-

Sankarit

”Pamela toimii hyvien asioiden puolesta ja antaa niille kasvonsa. Hän on upea, kaunis, ihana – ja tosi vapaa ihminen.” Laura Gustafsson Gustafsson nimeää sankareikseen entisen kansanedustajan Tanja Karpelan ja Hollywood-näyttelijä Pamela Andersonin.

le, mutta nyt saavat osansa myös naiset. – Naiset pystyisivät paljon parempaan ja suurempaan, jos naisten välinen toiminta ei aina perustuisi kilpailuun, kateuteen ja epäsolidaarisuuteen. Naisten pitäisi katsoa peiliin ja kysyä, pidänkö itse yllä tätä paskaa systeemiä. STT

Uusi romaani eläimellisyydestä

Laura Gustafsson kirjoittaa parhaillaan toista romaaniaan Anomaliaa, joka perustuu Huorasadun tavoin hänen aiemmin julkaisemaansa näytelmään. – Anomalia on Teatterikorkeakoulun lopputyöni, mutta sitä ei ole vielä esitetty missään. Olen sitä tarjonnut teat-

tereihin, mutta sitä on pidetty esimerkiksi liian negatiivisena tai sen ihmiskuvaa liian huonona. Näillä näkymin tänä vuonna valmistuva kirja kertoo eläimellisyyden ja inhimillisyyden perimmäisistä merkityksistä sekä niiden erilaisista ilmentymistä. Yksi teoksen

teemoista on lapsensurma. – Se käsittelee myös ihmistä eläimenä. Kirjasta tulee todella erilainen kuin Huorasadusta, aika paljon nihilistisempi. Voi olla, että aihepiiri on niin hirveä ja synkkä, ettei sen sisältä saa katharsista. Puhdistus täytyy luoda jollain muulla tavalla. STT

Kirja-arviot

Grand Tour – matkalla maailman ympäri Toim. Mathew Prichard 300 sivua, Paasilinna

•••• Kukapa olisi uskonut, että dekkarikuningatar Agatha Christie oli intohimoinen lainelautailija! Hänen maailmanympärysmatkastaan kertova kirja paljastaa eloisasti monia muitakin lukijakunnalta aiemmin piiloon jääneitä puolia menestyskirjailijan luonteesta. Kirja koostuu Christien maailmalta kotiin lähettämistä kirjeistä ja valokuvista. Niitä kertyi, kun hän matkasi 1920-luvun alussa puolisonsa ja brittiläisen valtuuskunnan kanssa tuolloin vielä kovin eksoottisiksi koetuissa maissa. Henkilökohtaisen puolen lisäksi kirja paljastaa matkaamisen vaivalloisuuden ennen internet- ja kännykkäaikaa. Se tarjoaa myös hauskoja henkilökuvia matkan varren persoonallisuuksista. ANNE VILJAMAA

Dora, Dora Heidi Köngäs 333 sivua, Otava 2012.

•••• Kolmannen valtakunnan varusteluministeri Albert Speer matkustaa seurueineen Lappiin jouduttuaan Hitlerin epäsuosioon. Mukana matkaavat sihteeri Annemarie, viihdytysjoukkojen taikuri sekä suomalainen tulkki, joista kukin täydentää tarinaa kertomalla sitä omasta näkökulmastaan. Finlandia-ehdokkaaksikin valittu Dora, Dora on synkkä tarina synkästä ajasta. Päällisin puolin viileiden ja korrektien hahmojen julkisivut ratkeilevat lukijan silmissä pikku hiljaa, kun he vuoroillaan pääsevät ääneen. JENNI UTRIAINEN

Kokosimme huipputiimin hoitamaan sinua. Valitse Omasairaala, kun haluat nopeasti kuntoon.

Omasairaala on avattu! Saat saman katon alta tuki- ja liikuntaelinsairauksiin erikoistuneet huippuasiantuntijat, magneetti- ja röntgenkuvaukset, ultraäänitutkimukset, leikkauspalvelut ja kuntoutuksen. Varaa aika www.omasairaala.fi tai 010 2578 100. Omasairaala Oy, Puutarhurinkuja 2, 00300 Helsinki

MarKus TOrKKi Ortopedi

Vesa saVOlainen Ortopedi

TiMO JärVelä Ortopedi

ilKKa KiViranTa Ortopedi

sari niKOlaJew Fysioterapautti

ilKKa räsänen Ortopedi

JarKKO Vasenius Käsikirurgi

Olli saVOla Ortopedi

arsi Harilainen Ortopedi

10

saMi nisKanen Fysioterapautti


LUKIJAT dia uskalla ottaa tutkittavakseen. Suomalaiseen ilmastoon sopivia talotyyppejä voi löytää mm. Seurasaaresta, jossa on satoja vuosia vanhoja puutaloja. Myös esim. Diakonissalaitos ja Eira antaisi kivirakentamisesta mallia. Vuotavien tasakattoisten pömpelien rakentaminen kouluksi tai hoitolaitoksiksi tulisi kriminalisoida. RAK.

TEKSTIVIESTIT LUKIJAN KUVA

20 euroa

•Kuka haluaisi totuudesta edes kuullakaan, kun kauniit valheet ottaa meidät syliin nukkamaan, syliin nukkumaan. OSUVAA

HYVÄ EU VIEKÄÄ TUHKATKI PESÄSTÄ

•Sudet ei ole vahingoittaneet ihmisiä sataan vuoteen; autot tappavat satoja joka vuosi. Eikö pitäisi rajoittaa autojen määrä turvalliselle tasolle? TÖÖT •Kepu-kiemurtelijan herra Kaikkosen marttyyriasenne on tosi vastenmielistä. Häneltä näyttää syyllisyyden tunto puuttuvan täysin. Jonkun sortin jeesus syndroomaa? H:lö sai tosi pikkutuomion, hänet tulisi välittömästi vapauttaa ihmisten edustamisen luottamus tehtävistään. Kaikkonen on nyt uppomiina puolueelle. Sen sijaan viihdealalta luonteva supliikkimies silmäniskijä varmaan löytää seuraavan ammatin. Kontakteja muita valmiuksia olemassa. Ehkä stand-up- koomikoksi tai näyttelijä opintoihin. Viihdejulkisuudessa hän silminnähden viihtyy ja näkyy. Kaikkonen on ollut tosi taitava kiertäessään suoraan vastaamisen, erityisesti kiperissä tilanteissa. Painopiste kevennyksissä koko poliittisen uran ajan POKKA EI PETÄ

•Hienoa että englanti on ymmärtynyt oman arvonsa euroopan unionissa eikä anna brysselin mennen tullen määräillä kaikessa. BRAVO ENGLANTI •Tässä minä olen, mutta en tiedä miksi. VINSKI •Missä pilvilinnoissa Valviran virkamiehet elävät? Keppanakieltokunnissa dokattiin enemmän kuin niissä, joissa kepua sai kaupoista ja suurimmat alkoholiongelmat Suomessa oli kieltolain aikaan. NES •Tädit (mol. sukupuolt) mekastaa, ett seksi ei o heidän vaatimusten mukaan. Heil ei o muuta mieles ku seksi. Prostituutio=naisen teko. JA AINA MIES ON SYYLLINEN

•Ei kannata vihaa pitää pitkään, koska voi aiheuttaa tappavan paksusuolen tulehduksen. NIMETÖN •Karhunpalvelus muka? Ei ainakaan minulla ollut vanhem-

Lastenratasrivi hämmensi baarin edustalla

Vantaan Länsimäessä sijaitsevan ravintola Lännen Kullan edusta näytti perjantaina päiväsaikaan hieman epätavalliselta, kenties arveluttavaltakin. Baarin ikkunan alle oli parkkeerattu riviin useita lastenrattaita. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että äidit olisivat poikenneet porukalla pubiin. Samassa talossa toimii nimittäin suosittu avoin päiväkoti Majakka. Päiväkoti sijaitsee toisessa kerroksessa, johon kuljetaan rappukäytävän kautta, joten lastenvaunuja ei voi viedä rakennuksen sisätiloihin. Avoin päiväkoti Majakka on puuha- ja oleskelupaikka, joka on tarkoitettu alueen lapsille sekä äideille, isille ja hoitajille. – Majakka on oikein kiva ja hyvin suosittu paikka alueemme lapsiperheiden keskuudessa. Mutta näytti kyllä vähän hassulta, kun rattaat oli pysäköity tuohon, kuvan ottanut länsimäkeläinen Elle Parviainen naurahtaa. JUHO TYPPÖ pieni katsoessa, kun maistoin viiniä ensi kertaa 14 v. En pitänyt mausta, joten jäi tapa ja otan lääkkeeksi korkeintaan 10 ml kerrallaan. Ei riippuvuutta minkään takia. S.H. •Virossa olikin jo aika laittaa ahneet kumaraan täällä ihmisten härskillä hyväksikäytöllä ja omanedun ahneudelle. On outoa että ovat saaneet vapaasti tätä tehdä 20 vuotta. Suomiko sivistysvaltio? Hah hah! AHNEET KYYKKYYN

•Karhunpalvelus, sain maistaa alkoholia ensi kertaa 14 v. V •Kuvottavaa oli phuketissa seurata miten paikalliset maksulliset naiset roikkui isoisänsä ikäisissä papparaisissa kiinni. Käyttäytyykö samat ukot Suomessakin noin? SOVINISTEILLE TULTA MUNILLE

•HKL poistakaa näytöt Ruoholahdesta liukuportaiden yläpäästä, koska ne ei kuitenkaan näytä oikein. Ihmiset juoksee suu vaahdossa ja tönii muita, vaikkei metro edes ole lähdössä. NIMETÖN •Luoja armahda etten joudu olemaan kauempaa kotihoidon työntekijä. Mieluummin eutanasia! KOTIHOIDON TYÖNTEKIJÄ •Koululaisille kiitos hyvän päivän tempauksesta pe h:gin rautatieasemalla. GISELA •Missä on järki, hyväksikäyttäjissä on riivaajia, y.m. Henkiä, joten tottelevat Pirua. USKOVA •Sick! Eiköhän ne suurimmat rikolliset löydy ihan jostain muualta kun liivijengeistä! Aiheuttaneet: työttömyyttä, kodin menetyksiä, eroja, itsemurhia ym.! En hyväksy jengejäkään! NIMETÖN •Britannia sulkee jo oviaan maahanmuuttajilta. Esim. opiskelijaviisumin hakijat haastatellaan jo lähtömaissa. Tai jos tuottaa puolison eu:n ulkopuolelta, pitää ansaita vähintään 22000 euroa vuodessa. KOSKA MEILLÄ SUOMESSA?

•Ray, olisikohan kannattanut ottaa paremmin selvää venäläisestä Vsc:stä ennenkuin pukkaa Vaalimaalle kasinoa meidän lottorahoilla? EI PELIKIERTEESSÄ

•Hallitus, puutu jo tähän energiayritysten rosvoamiseen, missä kuluttajalla voi maksattaa niin myrskytuhot kuin toisten maakaapelitkin. Esim. Fortum on Suomen pörssiyhtiöiden paras osingonmaksaja. KENEN OSIN-

•”Mietittävää”. Pyysit fyrkkaa Tarja Haloselta. Pahoitit mielesi, kun et saanut. Miksi et pyytänyt Nalle Wahlroosilta?

KOJA MAKSAT?

NIMETÖN

•Ennen kun koko Suomen kansa yhdessä itkee Kaikkosen kovaa kohtaloa, olisi hyvä muistella niitä kovia kokouspalkkioita, joita tämä nuorisoasuntojen rakennuttaja surutta nosteli.

•Sinulle: Olen aina luullut, että pitää kuunnella omaa sydäntä ja toiminkin sillä tavalla. Sinä opetit minulle, että järki on tärkeämpää. Suo anteeksi, mutta minä en kestä enää, luovun. Rakkaudella toivon sinulle onnea! EI TÄLLÄ KERTAA

JYSÄRI

•Minä toivon, että sydämeni voisi eheytyä ennen tuonpuoleista! Niin paljon uskon rakkauteen! HÄMMENTYNYT •Mitä se entinen rattijuoppo viisasteli a-studiossa. NIMETÖN •Paljonko murrettujen parkkiautomaattien korjaus maksaa? Vapaa liikkuvuus -ryhmä maksanee? VERONMAKSAJA •Poliisi ja Suomen oikeuslaitos ja Suomen eduskunta ja hallitus vähättelee äärioikeistoa. Annetaan mahdollisimman pieniä vankilatuomioita. OIKEUS LAITOS PELKÄÄ

•Valtio myy lakkautettujen varuskuntien tilat/alueet. Moniko/missä päätyy venäläisomistukseen, kuten lomakyliä ja kurssikeskuksia eri puolilla Suomea? HENNALASTA •Suomi lähettää kymmeniä miljoonia e Afganistaniin, asuttaa satoja afgaaneja ja tuhansia muita Suomeen. Kaikille parjatut maanviljelijät kasvattavat ruokaa. MV •Ypäjän hevoskoulun luentotunneilla pari 16v ammattiin opiskelevaa likkaa käyttäytyi kuin alakouluikäiset. Parempi antaa opiskelupaikka sellaisille, jotka ottavat homman tosissaan! MENKÄÄ KOTIIN KASVAMAAN, JOLLEI OPPI KIINNOSTA

•Sähköyhtiö keksii uusia lisämaksuja sen mukaan minkä säästän kulutuksessa. Säästö yli 1500 kw:a vuodessa, lasku ei laske. Täyttä huijausta. Eikö kukaan valvo? NIMETÖN •Täysikasvuinen naaraskarhu ammuttiin Pirkanmaalla. Mitä tapahtui pesässä todennäköisesti olleille emostaan riippu-

vaisille, tänä talvena syntyneille pennuille? BIOLOGI

•Tv:n meteorolokit mikä halvatti teitä vaivaa? Joka kanavan ”viittoilija” seisoo kuin muuli itseppäisesti peittäen pepuillaan koko Iberian niemimaan. Eivätkö ne tiedä et Porttugali ja Madeira, Kanarian saaret ja Espanja kuuluvat Eurooppaan! Esim to klo 16.55:n sääpoika näytti vain osaa Espanjasta Barcelonan kohdalta ja sanoi et Andaluciassa on jo lämmintä. Eikö edes maantieto tarvi olla hallussa kun uusi ”tekniikka” hoitaa hommat. TV-PÄIVITYSTÄ KAIPAAVA

•Turha se on sokeria pelkästään syttää ihmisten lihoamisesta. Se kun ei varastoidu elimistöön niinku rasva. Pullassa, hampurilaisissa ja suklaassakin se rasva joka lihottaa. Kyllä ainaki meikäläisen jenkkakahvat on läskiä eikä sokeria. NIMETÖN •Onhan se ymmärrettävää et täällä verot nousee. Pitäähän kreikkalaisille hyvinvointi taata. Eihän tommonen yhden prosentin veronkorotus ruuan hinnassa tunnu miltään politikkojen palkoissa. Me siitä kärsimme jotka pienellä eläkkeellä kitkutamme. NIMETÖN •Varokaa ulkomaalaisten ”rotukoiria”, eu-passit duunattu ties missä. Rahat menee ja suru jää. ALLEGIASATUTÄDIN UHRI •Homeongelman syytä etsitään koko median voimin rakentajista. Todellinen syy on kuitenkin arkkitehti aalto ja hänen kollegansa. Nämä veijarit tuputtivat päättäville ammattitaidottomille rakennuslautakunnille sokkelittomat talot tasakattoineen ja vääräntyyppisine ikkunoineen harmiksi suomalaisille. Tätä miljardiluokan möhläystä ei edes julkinen me-

•Sähköyhtiö alkoi etäluettavan mittarin asentamisen jälkeen perimään keksitysti lisäperusja siirtomaksuja päivä-, ilta- ja yösähköstä. Törkeää, täysin laitonta. NIMETÖN

Hellää hoivaa talvi-iholle

Tänä vuonna juhlimme Dr.R.A. Eckstein -ihonhoitosarjan 50-vuotista menestystä Suomessa: Varaa aikasi 1,5 tunnin ihoa vahvistavaan ja suojaavaan kasvohoitoon tänään, saat kotihoidon tueksi kolme ampullia (edun arvo 15-30€), mainitse “Metro”. Helposti ydinkeskustassa, Helsingin sydämessä! KAUNEUSHOITOLA & KOSMETIIKAN ERIKOISLIIKE Pohjoisesplanadi 33 A, 3.krs, Helsinki • p. 622 1800 Avoinna arkisin 10 - 18, la 10 - 16 • www.ailaairo.fi

Helmikuun tarjoukset Suosittu pakettihoito

sis. kasvo-, käsi- ja jalkahoidon (norm. 115€), kestoväripaketti (arvo 23€) TAI ........... päivämeikki (arvo 16€)........................................................

Kuumakivihieronta

... (hoidon kesto n.1h)......................................................................

95 € 29 €

Tervetuloa!

SUOMEN KOSMETOLOGIKOULU

Kansainvälinen CIDESCO-koulu Hietaniemenkatu 7 A, 4. krs, 00100 HELSINKI p. 09 454 2150, avoinna ark. 9–20, la 9–15 www.suomenkosmetologikoulu.fi

Ystäväpäivän kunniaksi!

Perusjalkahoito 60 min. 45,- (50,-) 55,- (60,-) Mustikka kasvohoito Täydellinen kasvohoito + ilmaiset kestovärit 90 min. 65,- (90,-) Täydellinen jalkahoito 80 min. 55,- (60,-) Lahjakortit! Voimassa 16.2 2013 asti.

KAKSI AJETTU

BEAUTY SYSTEM

•Tasavertainen. Omaishoitajat hiljaa että sossut saa nukkua. Koko ohjärjestelmä pilatuspoliitikkojen käsien pesua. Olen ilmoittanut lopettavani. LUUS-

•Suomi on Eu:n suurin nettomaksaja henkeä kohti, nyt neuvotellaan Suomen osuuden lisäämiseksi 100 000 000 eurolla.

Ristikon ratkaisu

•Seksin ostosta ja myynnistä puhutaan nykyään paljon. Kysyisin, kun en tiedä. Maksavatko seksinmyyjät tuloistaan veroa. L-E

NIMETÖN

•Sinä joka ihmettelit Suomen ex-pressojen nimityksiä niin Suomessa kaikki jotka ovat olleet presidenttejä saavat säilyttää sen arvonimen. Mutta istuva pressa voi ainoastaa olla Herra/Rouva Tasavallan Presidentti. PIENI YKSITYISKOHTA VAAN

ONESTONE

MEST. -80

•Työssäkäyvillä on työmatkasetelit, lastenvaunujen kanssa matkustetaan ilmaiseksi, kansaneläkeläiset saavat alennusta. Vain työeläkkeellä olevat eivät saa alennusta. Miksi hsl?

•Kampaajalla hiustenleikkaus 5 minuuttia, hinta 24e. Ei kannata kampaajan valittaa. Minulta meni viikon ruokarahat. Kuittikin jäi saamatta. PETTYNYT

•Salkkareiden moilasena tuijottaminen on merkki nousevan polven? aivojen toiminnan syvällisestä harhaisuudesta.

être-belle

•Pidennettävän vavan käyttö metrokiskojen ja VR:n raiteiden läheisyydessä on hengenvaarallista. Vapa johtaa erinomaisesti sähköä ja suurjännitteestä se tappaa. Metro 1.2.2013 kommentteja pullonkerääjälle. TAPIO

11

Kauneuspiste Merike Itämerenkatu 12 • 044 2009 609

Hiusmaailman yht. Ruoholahden metron vieressä

www.kauneuspistemerike.fi

METRO TRENDIT TIISTAISIN


Lahjaidea ystävällesi ja

Terve suu Kauniit hampaat

itsellesi!

Nyt suun ja hampaiden perustutkimus ja tarkastus 33€ (josta Kela korvaa 19,80€)

Tarjous voimassa helmikuun loppuun saakka.

★ ★★★★★★★★★★★★★★★★★ ★ ★ Tule töihin, palkkasi on ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ Soita heti 045 6321 500 ★ ★ www.ekmotek.fi ★ ★ ★ ★★★★★★★★★★★★★★★★★

10 € / h + bonus

Palveluksessasi Kokeneet hammaslääkärit Suukirurgipalvelut Suuhygienistipalvelut OPTG röntgen

Yritysmyyjä 1200€+provikka opiskelijat 8€/h+provikka. www.nikolex.fi

uusi VuokrA-Asunto pAlVeluiden Vierestä!

Hyvät liikenneyhteydet!

Itäkeskus Turunlinnantie 12 B (katutaso) 00930 Hki Puh. 09 343 2100

Mafrida urheilukoirahieroja Nimikkeestään huolimatta erilaiset hierontatekniikat sopivat niin kotikoirille kuin aktiivisille harrastekoirille, pennuille (yli 6 kk ja vanhuskoirille.

Hammashoitola

Megadent

VASTAANOTTO

Käpälämäki Nurmijärvi Käpälämäki Klaukkala Käpälämäki Munkkivuori Käp Käpälämäki Tikkurila K 40 € / kerta

Terveyskeskuksen hinnoin, ilman lisämaksuja. – myös takuu! Hämeentie 26 (Haapaniemen kenttää vastapäätä)

Maria Niskanen 050 5828330 maria@mafrida.fi www.mafrida.fi

p. 09-736979 Päivi Kumpulainen HLL

Selvänäkijä

Inga 0700-12662 2,32 €/min. + pvm, Ato’s, pl 5, 00981 HKI

VANHANLINNANTIE 3, 00900 HELSINKI, ITÄKESKUS AS Oy HELSINgIN VANHALINNA Suuren rakennusurakan viimeiset uudet vuokra-asunnot ovat nyt muuttovalmiita! Haluaisitko uuden kodin kaikkien palveluiden ja hyvien kulkuyhteyksien vierestä? Itäkeskuksen Prisman vieressä, osoitteessa Vanhanlinnantie 3 sijaitsevat modernit kodit on suunniteltu mukavaan asumiseen. Puotilan metroasema ja hyvät bussiyhteydet myös aivan talon vieressä. Kaikilla asunnoilla on lasitetut parvekkeet. Varustelu on laadukas, mm. laminaattilattiat, keraaminen liesi, astianpesukone. Vuokraan sisältyy 2/2 mbits/s laajakaista. Asunnot sopivat kaiken ikäisille ja varustelussa on huomioitu myös seniorien erityistarpeet. Autopaikkoja on vuokrattavissa kaksikerroksisessa autohallissa hintaan 60€/kk. Vuokralaisilta edellytetään riittävää vuokranmaksukykyä. Tarkistamme luottotiedot. VuokrAVAkuus jA VesimAksut 1 kk vuokra toistaiseksi voimassaolevalla sopimuksella. 350 €, mikäli ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamisajankohta sovitaan 11 kk:n päähän sopimuksen alkamisesta. Vesimaksu 18€/hlö/kk. muut VuokrAusehdot Kotivakuutus. Ei tupakointia. Lemmikkieläimet sallittu. VApAAnA oleViA huoneistotyyppejä 2 h, kk 42,5–45,0 m2 alk. 850 €/kk 2 h, k 62,0 m2 alk. 1100 €/kk 2 2 h, k, s 63,0 m alk. 1111 €/kk 2 2 h, k 67,0 m alk. 1165 €/kk 2 h, k 68,5 m2 alk. 1116 €/kk 2–3 h, k 71,0 m2 alk. 1204 €/kk 3 h, k 72,5 m2 alk. 1160 €/kk 3 h, kk 73,0 m2 alk. 1190 €/kk 2 3hk 81,5–83,5 m alk. 1240 €/kk 3 h, k 85,0 m2 alk. 1330 €/kk VuokrAnAntAjA LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Asuntojen VuokrAus jA tiedustelut REALIA ASUNTOVUOKRAUS Valimotie 17–19, 00380 Helsinki, puh. 010 228 6330, 010 228 3168 pks.management@realia.fi, hanna.smedjebacka@realia.fi

AsuntohAkemukset www.asuntovuokraus.fi

MAGNESIUMSUIHKE: Helppo ja tehokas apu kipujen karkottamiseen! Ulkoisesti käytettävä, vahva ja luonnollinen magnesiumöljysuihke antaa nivel- ja lihaskivuille kyytiä! Avuksi mm. lihaskramppeihin ja suonenvetoihin, niveljäykkyyteen, lasten kasvukipuihin ja migreenin ehkäisyyn. Sopii myös lapsille ja raskaana oleville.

Lihaskivut lipettiin!

Tällä kupongilla 4.-7.2.2013

Better You:

Magnesium-kipusuihke, 100 ml

19,95

säästösi 33 % (norm. 29,-) 199,50/l (290,-)

VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki www.facebook.com/ruohonjuuri

sato.fi/kutomotie12

SATO VuokraKoti

Viihtyisää kaupunkiasumista Talissa KuTOmOTie 12a, 00380 HelSinKi

Maca estää

lempeä lerpahtamasta!

Maca on todellinen Superfood sanan jokaisessa merkityksessä. Vitalisoiva Maca estää lempeä lerpahtamasta ja saa lakanat liehumaan! Kehon energiatasoa kohottava maca lisää myös elimistön kykyä taistella haastavissa olosuhteissa. Vahvistavan vaikutuksensa ansiosta maca-jauhe on erityisen suosittua kuntoilijoiden ja urheilijoiden keskuudessa.

Jos et ole vielä kokeillut superfoodeja, tästä on helppo aloittaa! Maista ja totea teho! VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki www.facebook.com/ruohonjuuri

Tällä kupongilla 4.2.- 7.2.2013

Rainforest Foods: Maca-kapselit, 120 kpl

16,/prk (18,99)

Luomu

0,13 /kapseli (0,14)

Ilmeeltään moderneissa, hyvin suunnitelluissa asunnoissa on nykyaikaiset materiaalit ja varusteet mm. astianpesukoneet. Asuinhuoneissa on laminaattilattiat ja kylpyhuoneet on kaakeloitu. Asunnoissa on pihaterassit tai tilavat, lasitetut parvekkeet, jotka aukeavat pihan puolelle. Talossa on yhteinen saunaosasto ja autohallissa on 48 autopaikkaa, joihin pääsee suoraan porrashuoneista.

HuOneiSTOeSimerKiT 1h+kk, 35,5 - 36 m2 2h+kk+s, 46-48,5 m2 2h+k+s, 55,5-59 m2 3h+k+s, 73 m2

alk. 885 €/kk alk. 1 105€/kk alk. 1 260 €/kk 1 495 €/kk

Esittely 5.2. klo 15-16

Muuttamaan pääsee 2/2013. Vuokriin sisältyy vesimaksu. Vuokravakuus vain 250 €, kun vuokrasopimus tehdään vähintään vuodeksi, vakuutta ei peritä. SATO Vuokraus ja myynti, Mikonkatu 7, 00100 Helsinki Ari Suhonen, puh. 0201 34 4107, Katja Grönroos, puh. 0201 34 4361 Sami Turunen, puh. 0201 34 4439 Pirkko Toiviainen, puh. 0201 34 4311 Puhelujen hinnat: kiinteästä verkosta 8,28 snt/puh+7 snt/min, matkapuhelimesta 8,28 snt/puh+17 snt/min. Ulkomaan puhelut hinnaston mukaisesti.

www.olkkari.fi

sato.fi


Haluatko toisen pään?

Meillä teet sen itse, savesta.

nelJä hyvää syytä valita Helsingin Rudolf steiner -koulun lukio 1 Kokonaisvaltainen opetus. Lukio-opiskelu teettää paljon töitä steinerkoulussakin, kiinnostuitko? mutta täällä oppiminen ei ole pelkkää pänttäämistä. Asioita oivalletaan ja omaksutaan paitsi tiedon, Lue lisää/ilmoittaudu: www.rudolfsteinerkoulu.fi myös tekemisen ja kokemisen kautta. (HRSK:n lukio ei ole yhteishaussa. Hakeminen tapahtuu nettisivujemme kautta.) 2 Luokallinen lukio. Entiset steinerlukiolaiset muistelevat erityisen suurella lämmöllä Tule käymään: avoimet ovet tiistaina 5.2.2013 klo 12 ja lukioinfo klo 18. tiivistä luokkayhteisöä ja yhteisten vuosien aikana syntynyttä henkeä ja huumoria. Plussaa on kuulemma sekin, ettei eteen työnnetä liikaa valintoja liian varhain. Meillä et eksy! Soita tai lähetä sähköpostia: apulaisrehtori Esa Tuominen, esa.tuominen@rudolfsteinerkoulu.fi, 050 330 0846 3 Unohtumattomat projektit. Viikon Lapin-leiri, kahden viikon maatalousleiri, oppilasvoimin toteutettava näytelmä sekä kulttuurimatka Firenzeen, Roomaan tai Ateenaan ovat Helsingin Rudolf Steiner -koulu lukiovuosien huikeita kohokohtia. Lehtikuusentie 6, 00270 Helsinki kanslia.helsinki@rudolfsteinerkoulu.fi 4 Loistava sijainti. Helsingin Rudolf Steiner -koulu sijaitsee kaupungin keskustan ja Keskuspuiston kupeessa, Mannerheimintien varressa, erinomaisten liikenneyhteyksien päässä.

Matematiikkalukio

TI 5.2. klo 19. Esittely klo 17.30 Käpylän työväentalo, Vipusent. 19, Hki

» Matematiikan ja luonnontieteiden erikoislukio » Kilpailu- ja harrastustoimintaa » Luova, vapaa ilmapiiri Tutustumistilaisuudet: torstaina 7.2.2013 kello 13.45 tiistaina 12.2.2013 kello 18.30

Luettelo: www.loytotavara.net Nyt iPodit, iPhonet, iPadit sekä matkalaukut täynnä löytöjä hinnalla, jonka sinä päätät!

Liity fiksuun seuraan Valkolakki puuttuu? Uusi harrastus piristäisi? Kesken jääneet opinnot painavat mieltäsi?

Paljon tai vähän

Tervetuloa!

Opiskele koko lukiotutkinto tai yksittäisiä aineita. Voit myös korottaa arvosanojasi.

Opiskelijaksi voi ilmoittautua ympäri vuoden. Tutkintoopiskelu on maksutonta (materiaalimaksu 10 euroa). Seuraava opetusjakso alkaa 11.2. Lisätietoa kotisivuiltamme tai koulun toimistosta, p. (09) 4542 270

Nuorena tai vanhana Maunulan yhteiskoulu ja Helsingin matematiikkalukio Kuusikkotie 3, 00630 Helsinki, www.mayk.fi

Opiskelijamme ovat 18-80-vuotiaita.

Halutaan vuokrata pk-seudulta 2-3h + keittiö! P. 046-5518 656

Kotona tai koululla Koko lukion voi suorittaa myös verkossa tai lähi- ja verkko-opiskelua yhdistäen. Non stop -kursseilla voi aloittaa milloin vain.

Päivällä tai illalla Oppitunteja klo 8.30-20.10

”Minulle sopi itsenäinen opiskelu verkossa. Eirassa löysin motivaation opiskella. ”

TAEKWON-DON PERUSKURSSI

Tuomarilan koululla, Puistotie 13, Espoo.

Maunulan yhteiskoulun lukio » » » »

Eiran aikuislukio • Laivurinkatu 3 • 00150 Helsinki

Kurssi alkaa 7.2.2013 klo 17. Kurssin kesto 3,5 kk, hinta 90€.

Musiikki, kuvataide, ilmaisutaito, media Laji-, kilpa- ja harrastusliikuntaa Laaja luonnontieteiden kurssivalikoima Kieliä ja kansainvälisyyttä

Alaikäraja yksin 13 v. ja vanhemman kanssa 7 v.

www.eira.fi

Ilmoittautuminen: sari.englund@espoontaekwondo.fi www.espoontaekwondo.fi

Tutustumistilaisuudet ti 5.2. KLo 13.45 ti 12.2. KLo 18.30

tervetuloa!

MUSIIKKITEATTERI KAPSÄKIN ESITYS:

Herkullisen hauska

SPAGETTI OOPPERA

15.2. / 3.5. klo 19.30 MUSIIKKITALON RAVINTOLASSA

Kahden viikonlopun keskusteluryhmä Maunulan yhteiskoulu ja Helsingin matematiikkalukio Kuusikkotie 3, 00630 Helsinki, www.mayk.fi

itsetuntemuksesta ja ihmissuhteista

1.– 3. 3. ja 8. – 10. 3. 2013 Helsingin keskustassa. Ryhmätyö ry puh. 0500 710086 www.ryhmatyo.fi

SHOW & DINNER 68 €

+ myyntipistekohtainen palvelupalkkio

LIPUT: lippupalvelu.fi, p. 0600 10800

MUSIIKKITALO

Mannerheimintie 13 a 00100 Helsinki


HUPIKLUBI

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 4. helmikuu 2013

Helmiä sioille Stephan Pastis

14

10 kysymystä 1. Kuka Astrid Lindgrenin romaanihahmo asuu isänsä kanssa Matiaksenlinnassa? 2. Kuka näyttelijä voitti vuoden 2012 Putous-viihdesarjan sketsihahmokilpailun? 3. Kenen presidentin mukaan nimetty obeliski on Washington D.C.:n korkein rakennus? 4. Minkä niemimaan eteläkärjessä Sharm elSheikhin kaupunki sijaitsee? 5. Minkä maan ensimmäinen naispääministeri oli Gro Harlem Brundtland? 6. Mikä kaksien talviolympialaisten pitopaikkakunta sijaitsee Adirondack-vuoristossa? 7. Kenen säveltämä on Suomen lipulle omistettu Lippulaulu? 8. Minkä sisarusduon takavuosien hitti oli Yesterday Once More? 9. Mistä maasta tämän vuoden Miss Helsinki Kelly Kalonji on alun perin kotoisin? 10. Minkä ranskalaisseuran kanssa David Beckham teki vastikään pelaajasopimuksen?

Tuplat Glenn McCoy

Sudoku

1812 ★★✩✩✩

JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi

Viime maanantain ratkaisukoodi oli 82. 25 euroa voitti Esa Lehtola.

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen

Mobiiliohjeet •

Ristikko

Ratkaisu sivulla 11

Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja HS Mesta -lehdessä. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä noin viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma News Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma News Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja teejuttu.fi-palveluun ladattuja kuvia. Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.metro.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 × 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.

Vastaukset kysymyksiin 1. Ronja, ryövärintytär, 2. Armi Toivanen, 3. George Washingtonin, 4. Siinain niemimaan, 5. Norjan, 6. Lake Placid, 7. Yrjö Kilpisen, 8. Carpentersin, 9. Kongosta, 10. Paris Saint-Germainin.

Julkaisija: Sanoma News Oy , Postiosoite: PL 75, 00089 Sanoma, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@hs.fi, Päätoimittaja: Mikael Pentikäinen, Esimies: Ismo Uusitupa, Varaesimies: Ari Hämäläinen, Uutistuottajat: (09) 122 4362 Pekka Joutlahti ja Ville Soininen Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.


TV TV1

TV2

21.30: Dokumenttiprojekti: Hakkeriaktivistit 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle News. 11.10 Puoli seitsemän. 11.40-12.25 Arto Nyberg. 12.30 Vielä virtaa (S). 13.00 Kipparikvartetti (7). 14.20 Kukunor (S). 14.55 Pisara. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.55 Antiikkia, antiikkia. 16.25 Kuningaskuluttaja. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).

18.00 Yle Uutiset. 18.30 Uutisvuoto. Vieraina ovat muusikot Aija Puurtinen ja Toni Wirtanen. 19.00 Prisma: Selviytyjät. 3/3. Jääkausi. Elämän historiaa maapallolla on ravistellut monta sukupuuttoaaltoa, mutta aina on ollut henkiinjääneitäkin. 19.50-19.55 Yhteisvastuukeräys. Helvi (100 v.) asuu yksin Helsingin ydinkeskustassa. Hän ei enää pääse ulos kodistaan ilman apua. 20.00 MOT: Metro umpitunnelissa. Suomessa automatisoidaan vanhaa metrojärjestelmää ensimmäisenä maailmassa. Budjetti ylittyy sadoilla miljoonilla euroilla, mutta turvallisuudessa säästetään. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 A-studio. 21.30 Dokumenttiprojekti: Hakkeriaktivistit. Radikaali Anonymous-hakkeriryhmä iskee niin valtioiden kuin yritysten tietojärjestelmiin. 22.30 Kotikatsomo: Täällä pohjantähden alla (12). Osa 7/8. Autot kyyditsevät miehiä muilutettavaksi. 23.20 Yle Uutiset. 23.25 YleLeaks. 23.40 Panta kaulassa (12). 12/13. Maa murenee Adamin alta kun itseensä ehkä liikaakin uskova maallikkosaarnaaja pääsee valokeilaan. 00.10-00.25 Oddasat.

MTV3

23.25: Kandit

20.05: Hansin matkassa

11.00-11.30 Eläinsairaala. 12.30 Tunturikuningatar. 13.30 Pressiklubi. 14.00 Veljesten keittiössä. 14.30 Uusi päivä (S). 15.00 Uusi päivä (S). 15.30 Uusi päivä (S). 16.00 Ypäjä. 16.29 Galaxi. 16.30-16.54 Villit futarit (7): Villit futarit. 17.00 Pikku Kakkonen.

18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 Alppihiihdon MM. Kisojen ennakkoasetelmat. 18.15 William & Mary (7). Mary suostui kosintaan - häät tulossa! 19.00 Yle Uutiset. 19.10 Yle Uutiset alueeltasi. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 19.30 Kandit. Osa 1/8. Kesällä lääkärin vastuu siirtyy kandeille. Onko heistä lääkäreiksi? 20.00 Uusi päivä (S). ”Tuuliviiri rauhaton”. 20.30-20.55 Putoojat (12). Will aikoo nostaa poikien profiilia, vaikka väkisin. 21.00 Satuhäät. Musiikin voima yhdisti pohjalaiset Heikin ja Helenan. 21.50 Yle Uutiset. 22.00 Urheiluruutu. 22.05 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. ”Oli helpotus että se ei ollu meiän vika se kolari.” Jyväskyläläinen Jasmine Saloranta vammautui vuonna 2010 Siikalatvalla sattuneessa liikenneonnettomuudessa. 22.35 Misfits (16). Rudy hoksaa, että porukan nyhveröllä Finnillä on luuranko kaapissa. Sethin kyvyllä olisi jälleen kysyntää. 23.25 Kandit. Osa 1/8. Kesällä lääkärin vastuu siirtyy kandeille. Onko heistä lääkäreiksi? 23.55-00.50 Game of Thrones (16). 9/20. Baelor. Sansan hengen ollessa uhattuna Ned tekee kohtalokkaan päätöksen.

Yle Fem 11.00 Landet runt. 11.45 En bok, en författare: Bruden är vacker men har redan en man. 12.15 Sverige!. 12.45 Agenda. 13.30 Sportspegeln. 14.00 Vem vet mest?. 14.30 Hemliga svenska rum. 14.40 Fikapaus. 15.00-16.00 Så ska det låta. 16.20 Tohtori Åsa. 16.50 Haussa uudet mallit. 17.20 Ennen mikään ei ollut paremmin. 17.48 Herkkuja: Karamelli. 17.55 TV-nytt. 18.00 BUU-klubben. 18.30 Isojen kissojen jäljillä. 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 TV-nytt. 20.00 Kotikulmilla (7). 20.45 Luontoretkellä. 21.00 Minun totuuteni: Linda Skugge. 21.58 TV-nytt. 22.00 Vallan linnake (12). 23.00 Sportnytt. 23.15 Extremsport: Uppdrag Sognefjorden. 23.45 Lögnen. 00.15 Aktuellt. 00.55 Kulturnyheter. 01.00 ABC.

Nelonen

11.10 Emmerdale (S). 11.40-12.35 HANKI: Hiihtolajien huippuhetket. 14.05 50 parasta ravintolaa. 14.10 Alueellinen sääennuste. 14.15 Itämeri. 15.15 Mitä tänään syötäisiin?. 15.20 Better Off Ted (S). 15.50 Amerikan lapsityrannit. 16.50 Uutiset. 16.55 Suomen ja maailman sää. 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?

18.00 Emmerdale (S). Itsehillintää. Yhdisteltyään johtolangat äkkipikainen Chas on raivoissaan Even ja Carlin puuhista ja vaahtoaa Charitylle valmiina syöksymään pettureiden luo. 18.30 Emmerdale (S). Tulta ja toffeeta. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (S). Joonatanin apu lähtee lanteista. 20.05 Hansin matkassa. Jakso 4. New York - Angelica Kallio. Kahden Michelin-tähden huippukokki Hans Välimäki matkustaa New Yorkiin ex-huippumalli Angelika Kallion vieraaksi. 21.00 Helppo elämä (12). Osa 5: Uudet vaatteet. Neljä kuukautta myöhemmin Tapio on valmis rahastamaan ullakkoasunnoilla. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 Rizzoli & Isles (12). Pelimies. Sarja jää tauolle! Yksi paikallisen baseball-joukkueen valmentajista kuolee, ja merkit viittaavat siihen, että onnettomuus on lavastettu. 23.35 Burn Notice (12). Kunnialliset aikeet. Tuttu pikkurikollinen vetää Fionan mukaan argentiinalaisroiston henkilökohtaiseen kostoretkeen. 00.35-05.30 MTV3 Chat.

01.10 Nyhetssammanfattning. 01.15 Sportnytt. 01.30 Pysselskogen. 01.50 Folkoteket. 02.05 Lilla Sportspegeln. 02.30 Vem vet mest?. 03.00-04.00 Drömmen om landet.

Liv 11.00 Isännän ja koiran käytöskoulu Amerikassa. 11.50 Liv & Learn: Tanjan koiranhoitovinkit. 11.55 Liv & Learn: Tanjan koiranhoitovinkit. 12.00 Ilme nuoremmaksi – Australia. 12.55 Liv & Learn: Stellan tyyliin. 13.00 Liv & Learn: Stellan tyyliin. 13.05 Tahdon oman vaatemalliston. 14.00 Hulluna häämekkoihin. 14.30 Koirakuiskaaja. 15.30 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. 16.00 Koirakouluttaja Tanja Karpela. 16.30 Hulluna leivontaan. 17.00 Käenpesä (12).

Sub

19.00: Matkaoppaat

18.30 Nelosen uutiset. 18.50 Nelosen sää. 19.00 Matkaoppaat. Kun osaa Turkin oppaista työllistää verisen hotellihuoneen mysteeri, viihdyttää Laura turistejaan luonnonviagralla. 19.30 Neljän tähden illallinen. Illallisen kotonaan tarjoilee tenori Jyrki Anttila. 20.00 Huippumalli haussa. Ruman kaunis. Kärkinelikko lähtee kuvauksiin Queenstownin upeisiin maisemiin. 20.57 Keno. 21.00 ELOKUVA: After the Sunset – Keikka Bahamalla (12). (USA 2004). Pierce Brosnan esittää vauhdikkaan toimintaseikkailun pääosassa timanttiryöstöjen mestaria Maxia, joka on vetäytynyt eläkkeelle Bahamalle kuvankauniin naisystävänsä Lolan kanssa. FBI-agentti Stan ei suostu uskomaan, että pariskunta olisi iskenyt hanskansa naulaan lopullisesti. Kun Bahaman vesille saapuu valtavaa timanttia kuljettava loistoristeilijä, Stanin epäilykset alkavat vaikuttaa aiheellisilta. Pääosissa: Pierce Brosnan, Salma Hayek, Woody Harrelson, Don Cheadle, Naomie Harris, Chris Penn. Ohjaus: Brett Ratner. 23.00 Nelosen uutiset. 23.10 Nelosen sää. 23.15 Frasier. Martin Cranen paluu. 23.45 Olipa kerran (12). Synkkä sydän. 00.45 Totuuden miekka. Raivo. 01.40 Perhe on pahin. Rouva tuomari. 02.15-05.00 Älypää-TV.

17.55 Liv & Learn: Stellan tyyliin. 18.00 Liv & Learn: Stellan tyyliin. 18.05 Supernanny. 19.00 Huippumalli haussa. 19.55 Liv & Learn: Tanjan koiranhoitovinkit. 20.05 Hurja remontti. 21.00 Täydelliset naiset (12). 22.00 Happy Town (12). 22.55 Seurapiirisäpinää Teksasissa. 23.55 Lemmi, kosi, vältä. 00.30 Koirakuiskaaja. 01.25 Hurja remontti.

Jim 12.05 MasterChef Australia. 13.10 Start!. 13.40 Kodin rakennusurakka. 14.35 Maistuvimmat liikeideat. 15.30 Talent USA. 16.20 Anthony Bourdain minilomalla. 17.15 Gordon Ramsay ja paras ravintola. 18.10 Talent USA. 19.05 Los Angelesin tatuointitarinat. 20.00 Isänmaan toivot. 20.30 Poliisit. 21.00

Teema

21.00: Iskelmä-Suomi: Kohtalon tähdet

21.00: X-Men Origins: Wolverine

13.00 Luksusmammat. 13.30 Elixir. 14.00 Sisustuskaksoset. 14.30 Huippukokki lähtee maalle. 15.00 Salattu teinielämä. 16.00 Hurja painonpudotus. 17.00 Eläinten ABC. 17.30 Von Hertzen Brothers: Flowers & Rust. 17.35 Tuuri.

17.00-17.55 Historia: Rikos ja rangaistus.

11.00 Ostos-tv. 14.00 Jussi-gaala 2013. 16.15 Pilanpäiten. 16.25 Eastenders (7). 17.00 Lemmen viemää (7).

18.00 Myytinmurtajat. Vanhoja myyttejä. 19.00 Miehen puolikkaat (S). Rakkauden hedelmä. 19.30 Asunto 23 (7). Vuokravaikeudet. June ja Chloe ovat molemmat rahavaikeuksissa, kun June keksii idean, jolla maksaa vuokra. Chloe hyppää kyytiin, mutta ei toteuta suunnitelmaa aivan kuten kämppis toivoisi. 20.00 Simpsonit. Mallivanki vapaalla. 20.30 Rillit huurussa (S). Venäläisrakettireaktio. Kun Leonard ilmoittaa menevänsä Sheldonin vanhan perivihollisen Wil Wheatonin kekkereille, Sheldon sydämistyy pahan kerran. 21.00 ELOKUVA: X-Men Origins: Wolverine (12). Marvel Comicsin suosittuun sarjakuvaan perustuvassa toimintafantasiassa palataan ahmamies Wolverinen juurille, aikaan ennen mutanttiryhmä X:n syntyä. Logan ja hänen pahantahtoisempi isoveljensä Victor syöksyvät yhdessä taistosta taistoon, kunnes nuorempi veli väsyy tappamiseen. Logan valitsee hiljaiselon vuorilla tukkijätkänä - kohtaloaan hän ei kuitenkaan voi välttää. Ohjaaja: Gavin Hood, USA 2009. Pääosissa: Hugh Jackman, Liev Schreiber, Danny Huston, Lynn Collins, Taylor Kitsch. Yhdysvallat 23.10 C.S.I. (12). Kuolinaika. 00.05 Vampyyripäiväkirjat (16). Kohti tuntematonta. 01.00 Simpsonit (7). Isoisän perintö. 01.30 Num3rot (12). Tekoäly. 02.20-05.58 SubChat.

JIM D Rikos: Long Islandin sarjamurhaaja (12). 22.00 Jopet-show. 22.35 Jim Akatemia: Täydellisen tuopin metsästys. 22.40 Joukkopilat (7). 23.10 South Park (12). 23.40 Alaston piilokamera (16). 00.10 Likaisen työn sankarit (S). 00.40 JIM D Henkilökuva: Hillsiden kuristajat (16).

TV5 12.25 Läpimurto elämässä. 13.20 Ylipainoinen perhe. 14.10 Matlock. 15.05 Meidän faija. 16.00 Amerikan hauskimmat kotivideot. 17.00 Kellarin kunkku. 18.30 70’s show. 19.00 Las Vegas. 20.00 NCIS: Los Angeles. 21.00 ELOKUVA: Marie Antoinette. 23.20 5D: Puumanaiset. 00.30 ELOKUVA: Syyllinen. 02.30 Tarkka-ampujat. 03.20-03.47 72 tuntia: rikos.

18.00 Ulkomailla. Dokumentti kiinalaisista maahanmuuttajista, jotka palaavat perinteiden mukaisesti kotimaahansa viettämään kiinalaista uuttavuotta. 18.50 Kalevala nyt. Stiina Saaristo. 10 suomalaista kuvataiteilijaa katsoi Kalevalaa uusin silmin. 19.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (12). Joulukuussa 1978 on aika äänestää perustuslaista. 20.10 Elävä arkisto: Hipit. Elävä arkisto-sarjan hippijaksossa nähdään ja kuullaan hippejä uutisissa, teatterin lavalla ja tv-studiossa. 20.30 Tanskalaisarkkitehtien koteja. 5/8. Arkkitehti Jens Thomas Arnfred kuuluu kööpenhaminalaiseen asumisyhteisöön, joka on kunnostanut käyttöönsä ikivanhan asunnon. 21.00 Iskelmä-Suomi: Kohtalon tähdet. Suomalainen iskelmätähti ei saa olla liian täydellinen. Hänen tarinassaan pitää olla myös tummia sävyjä. 22.00 Sodan vangit (16). Jäähyväiset. Amielin hautajaispäivä herkistää surevia ja kiinnittää myös sivullisten huomion. 22.50 Uusi Kino: Kulkutauti (7). Harri Larjoston elokuvassa jakeluauton kuljettajan kyydissä ajetaan yhden kuvitteellisen päivän ajan Helsingin Kehä III:lla. 23.15 Uusi Kino: Metropia (12). Aikuisten animaatioelokuva on painajaismainen kuvaus uudesta Euroopasta, jossa isoveli valvoo ja maanalainen verkko yhdistää maanosaa. O: Tarik Saleh, Ruotsi 2009. Ääninä mm. Vincent Gallo ja Juliette Lewis. 00.39-04.00 Teematieto.

Fox 11.55 24 Kitchen: Portugalin makuja. 12.25 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 12.50 Ally McBeal (S). 13.35 Hullut tiedemiehet. 14.00 Luonnon salaiset kansiot. 14.50 Jättimäiset rakennusurakat: Maailman suurin silppuri. 15.40 Historian salaisuudet. 16.30 Supertehtaat: Frito Lay. 17.26 STT Uutiset. 17.30 Hätäkutsu. 18.00 Hullut tiedemiehet. 18.30 Huutokaupan metsästäjät. 19.00 Alaskan poliisit. 20.00 Totta vai tarua: UFO:t. 20.30 Huutokaupan metsästäjät. 21.00 Criminal Minds (16). 21.55 ELOKUVA: Solaris (12). 23.50 Amerikan kovimmat vankilat. 00.45 Family Guy. 01.10 Hullut tiedemiehet. 01.35 Historian salaisuudet. 02.25-02.50 Hetki ennen tuhoa: Münchenin olympialaisten verilöyly.

Sinä voit pelastaa elämän. Veripalvelutoimistot • Espoon veripalvelutoimisto, Kauppakeskus Iso Omena, Länsiväylätoimisto, Piispansilta 9, 2. krs, (1-tason R-Kioskilta hissillä 2. kerrokseen), ma–pe 11–18. Tarjoamme 1-vuotis kakkukahvit 4.–8.2.2013. • Helsinki, Sanomatalon veripalvelutoimisto, Töölönlahdenkatu 2, 2. krs, ma, ke, pe klo 11–19, ti, to klo 8–19, plasmanluovutus ajanvarauksella ma, ke, pe klo 11–17, ti, to klo 8–17 • Helsinki, Kivihaan veripalvelutoimisto, Kivihaantie 7, ma–to 11–18, pe 9–16, plasmanluovutus ajanvarauksella ma–to 9–17, pe 9–16 • Lahden veripalvelutoimisto Erkonkatu 11 (Aleksanterinkadun kulmassa), ma, ke, to klo 11–18, ti, pe klo 10–16 Verenluovutustilaisuudet viikoilla 6–7: • Riihimäki, ma 4.2. klo 14–19, Kerhotalo, Torikatu 3 • Itäkeskus, ma 4.2. klo 14–19, kauppakeskus Itis, Itäväylän apteekin vieressä, Hansasillan lähellä B-rappu, Asiakkaankatu 11 B • Järvenpää, pe 8.2. klo 14–19, Järvenpää-talo, Hallintokatu 4 • Korso, pe 8.2. klo 14–19, seurakuntakeskus, Merikotkantie 4 • Tuusula, ma 11.2. klo 14–19, Hyrylän Torppa, Koskelantie 4 • Myyrmäki, ke 13.2. klo 15.30–19, Lounaskahvila Sapusca, Jönsaksentie 4 • Tikkurila, ke 13.2. klo 14–19, Tiedekeskus Heureka, Tiedepuisto 1

OJENNA KÄTESI. Yksi luovutus auttaa jopa kolmea potilasta ja voi pelastaa jonkun hengen.

15

• • • •

Ota virallinen henkilötodistus mukaan Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801 www.sovinkoluovuttajaksi.fi Verenluovutustilaisuuksien kalenteri ja ajanvarausmahdollisuus www.veripalvelu.fi



Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.