20130219_fi_helsinki

Page 1

Enemmän terveyttä Mäkelänkadulla Uudistettu Terveystalo ihan Mäkelänkadun alussa, Lääkäriliiton talossa – tervetuloa! Mäkelänkatu 2 C, 3. kerros, avoinna ma–to klo 7.30–18, pe klo 7.30–16 VARAA AIKA: terveystalo.com

JACKMAN KIITTÄÄ MUSIKAALIN ROHKEAA ILMETTÄ UUTUUSELOKUVA LES MISERABLES ON REALISTINEN

HELSINKI

SIVU 12

Tiistai 19.helmikuuta 2013 | n:o 35 | sää –3°

Eineksistä löytyi Suomessakin hevosta

Lidl ilmoitti. Ruokakauppaketju Lidl ilmoitti maanantai-iltana löytäneensä Suomessa myymästään naudanlihagulassista ja raviolista jäämiä hevosenlihasta. Kaikissa kaupoissa. Myynnistä poistettuja eineksiä on myyty jokaisessa Suomen Lidl-myymälässä. Kauppa käy. Suurten kauppaketjujen mukaan naudanlihasta valmistettujen einesten myynti ei ole kuitenkaan notkahtanut. SIVU 04 HELSINGIN KIINTEISTÖVIRASTO

Lukijan kuva

Asukkaan pinna paloi mainoksiin Metron lukija kuvasi asunnon ovessa olevan mainoskiellon, jossa uhataan ampumisella. Kielto voi poliisi mukaan täyttää laittoman uhkauksen tunnusmerkit. SIVU 04

Baanalle uusi ravintola Kevyen liikenteen väylä Baanan länsipäähän suunnitellaan kaksikerroksista kahvila-ravintolaa. SIVU 08

EHKÄ JO VAPUKSI

Korkeampi kuin Lintsin maailmanpyörä SIVU 06

Helsingin Katajanokan kiistellylle Kanavaterminaalin tontille saattaa nousta havainnekuvan mukainen maailmanpyörä. Aikaisintaan maailmanpyörä alkaa pyöriä vappuna.

Ilmaiskyydit saatiin kuriin Veolian bussien toimimattomista matkakortinlukijoista tuli Helsingin seudun liikenteelle kymmenien tuhansien eurojen tappio. SIVU 08

Miesten asuissa sotaisia sävyjä Talvimuodissa nähdään myös hengellisyyttä ja kukkakuoseja. SIVU 10


+

TÄNÄÄN

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 19. helmikuu 2013

Lukijan kuva

Kolumni

JENNI UTRIAINEN TOIMITTAJA jenni.utriainen@hs.fi

TÄNÄÄN

SETELILLÄ EI VOI PYYHKIÄ LUKIJAN KUVA

20 euroa

Oudot liikennemerkit hymyilyttävät

”Elä hyvä elämä! Lev ett gott liv!” kehottaa liikennemerkki molemmilla kotimaisilla kielillä Helsingin Roihuvuoressa. ”Ajoittain hymyä”, kannustaa toinen merkki vähän matkan päässä. ”Älä vihaa, rakasta”, neuvoo kolmas. ”Joo mut ei mut joo miks ei”, kysyy neljäs merkki. Riitta Eld havaitsi merkit Tulisuonkujalla varhain sunnuntaiaamuna. Lauantai-iltana niitä ei vielä ollut. Aidon näköiset, mutta erikoisilla teksteillä varustetut merkit on kiinnitetty korkealle valopylväisiin vahvoilla muovikiinnikkeillä. Kiinnitysoperaatiosta kielivät ison auton jäljet maassa. Helsingin kaupungin rakennuttamispalvelu Staralla ei ollut maanantaina tietoa liikennemerkeistä eikä niiden asentajasta. TUULA TOIVIO Kolme kommenttia Metro.fistä

Citykanien metsästyskausi jatkuu

JOUNI KANGASNIEMI

”Hienoa, että kanikanta on vihdoin saatu Helsingin puistoissa jonkinlaiseen kuriin. Nyt pitäisi vaan pitää huolta, että kanit eivät pääse uudelleen niskan päälle.”

Ota kuva, lähetä viesti

Kännykuvat numeroon 17181

Sopiiko maailmanpyörä Katajanokalle?

NIRRI POIS

M

Citykanien metsästyskausi päättyy maaliskuun lopussa.

”Niitä citykaneja on tullu meille Leppävaaraankin asti, söpöjä ovat.” KANITTAJA

Tänään Huomenna 20. helmikuuta 14:00 20:00 2:00 8:00 14:00 20:00

-3

-4

-5

-6

7:49

Edellinen kysymys

-5

-2

-7

-2

17:19

-6

-1

-8

Matkailua rakastavana olen viettänyt levottomia hetkiä hiilijalanjälkeäni miettien. Perheen kasvettua lentomatkailuni on lähtenyt täysin lapasesta. Pikkuihmisen kanssa on helpompi lennähtää Lapinlomalle tai etelän aurinkoon kuin reissata hitaasti junalla. Viimeisimmän lomalennon jälkeen tajusin, että 2,5-vuotias on ollut lentokoneessa kymmenen kertaa. Se on aika paljon. Vaikka asiaa hieman helpottaa, ettei pojalla ole kovinkaan paljon henkilöautoilukilometrejä takanaan ja äidin lihapadat tarjoavat lähinnä kasviksia, ei lentopäästely kuitenkaan vetele. Nettilaskuri kertoo, että Rahalla selviää lomalento tuotti per”Google löytää jos jonkin- heeltämme laista tahoa, joka tarjoaa 2190 kiloa hiilidioksipuhdasta omaatuntoa dipäästöjä. lentämisen ystäville.” Luku vastaa reilua viidesosaa yhden suomalaisen keskimääräisestä vuosittaisesta hiilijalanjäljestä. Google löytää jos jonkinlaista tahoa, joka tarjoaa puhdasta omaatuntoa lentämisen ystäville – rahaa vastaan tietenkin. Esimerkiksi GreenSeat-järjestö antaa synninpäästön Kanarian lennosta pariakymmentä euroa vastaan. Raha menee tuulivoimalan rakentamiseen Intiaan. Rahat järjestölle, ja hyvillä mielin uutta lomaa varaamaan! Kroonisesti huolestuneena voisin maksaa muidenkin syntieni tahraamasta mielenrauhasta. Jos en ehdi tavata vanhempiani, voisinko lahjoittaa jollekin vanhainkodille satasen? Voivat ostaa mummoille robottihylkeen paijattavaksi. Turhan autoilun korvaisin tukemalla pyöräteiden rakentamista, pihvin syömisen porkkanalahjoituksena paikalliseen alakouluun ja kierrättämättä jättämisen luovuttamalla vanhat sanomalehdet biojätepusseiksi naapureille. Nokoset työaikana voisin maksaa pomon kahvikassaan. Monethan jo ostavatkin hyvää omaatuntoa pitkistä työpäivistään: pojalle mopo ja mutsille enemmän duunia. Matkailu ei ole maailman tuhoamista pahimmasta päästä, ja kehittyvissä maissa on eittämättä tarvetta puhdasta energiaa tuottaville voimaloille. Jotenkin vain jää ikävä tunne, ettei omaa sikailua voi kuitata vain rahalla. Jonkunhan täytyy lopulta toimia, ja samantien se voin olla minäkin. Seuraavalla lomalla matkustan fillarilla Vantaalle. Mikään ei estä silti antamasta kaksikymppistä tuulivoimaloille.

+7

86% EI

+6

-9

-8

-5

-6 7

-4

9

-5

-2 -3 10

8

+7

8

+11

-7

-6

-4

+6 +11

+10

-6

6

Lukijakolumniohjeet

-1

+4

+11 +7

-7

-2

+5

-8

1

6

+1

-10

-7

Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa metro.fi.

-7

+5

Liikutko enemmän hiihtolomaviikolla?

14% KYLLÄ

”Vaikka enimmäkseen syönkin ”kaninruokaa” niin citykania voisin hyvällä omallatunnolla pistää poskeen. Lähiruoka kunniaan! Citykaniturkikset kelpaisivat myös.”

LUKIJAN KUVA

Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@hs.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO

Päivän kysymys

02

+3 +25 +1 +28 +36 +19 +29 +14 +19 +20

+15 +18 +17 +33 +26 +2 +11 +24 +7 +13

• • •

Teejuttu.fi. Mene osoitteeseen www.teejuttu.fi, rekisteröidy palveluun (tai kirjaudu sisään) ja klikkaa kohtaa ”kirjoita kolumni”. Pituus 1 900–2 100 merkkiä. Kolumnin pituuden pitää olla 1 900–2 100 merkkiä. Teejuttu.fi:n kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit. Kuva ja nimi mukaan. Muista liittää kuvasi mukaan ja oma nimesi: vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista. Sähköpostilla. Voit lähettää kolumnin myös sähköpostitse: metro.lukijat@hs.fi. Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä. Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.


ä t ö y m ä ä t s ke . ä s s e ä m a t s a v a j

Sään- ja pölynkestävä älypuhelin kovaan menoon.

Maksuaikaa jopa 36 kk, vuosikorko 0 %. Puhelin ilman SIM-lukitusta. Lisätietoa www.dna.fi

www.dna.fi/kaupat Elämä hankalaa, DNA helpottaa.


1

UUTISET

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 19. helmikuu 2013

Mainoskielto ovessa kääntyi uhkaukseksi Raju viesti. Vaikka postiluukusta tulevat mainokset ärsyttäisivätkin, uhkaus asunnon ovessa voi olla rikos.

LUKIJAN KUVA

100 euroa

Itse aiheutettuja

Vauhdin hurma on laskijan turma

Suomen hiihtokeskusyhdistys aloitti viime laskettelukaudella oman onnettomuuskirjanpitonsa. Sen mukaan suuri osa laskijoiden kaatumisista ja sen myötä loukkaantumisista johtuu taitoihin nähden liian kovasta vauhdista. Tilasto kertoo, että tapaturmia sattui viime kaudella lähes 2 400, keskimäärin yksi 1 000 hiihtopäivää kohti. Yhdistyksen mukaan miehet ovat hieman naisia tapaturma-alttiimpia, mutta esimerkiksi turistit eivät näytä törttöilevän sen enempää kuin suomalaisetkaan. STT

Susikanta romahtanut Suomen susikanta Oulun eteläpuolella on romahtanut niin pieneksi, ettei se kestä enempää kaatolupia, uskovat Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF Suomi. Järjestöissä suurimpana syynä kannan pienenemiseen pidetään salametsästystä, ja ne vaativat maa- ja metsätalousministeriötä kampanjoimaan sitä vastaan. Susikanta on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi. STT

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan Suomessa oli muutama vuosi sitten yli 100 sutta enemmän kuin nyt

Metron lukija törmäsi malminkartanolaisessa kerrostalossa pysäyttävään mainoskieltoon. Talon asukas oli kiinnittänyt oveensa ilmoituksen, jossa luki muun muassa: ”Yksikin pizzamainos vielä niin ammun sut.” Uhkausta tehostamaan ilmoitukseen oli lisätty tuliasetta pitelevän henkilön kuva. Ylikomisario Jukka Mäkelä Helsingin poliisista kertoo, että mainoksiin suivaantuneen henkilön mielenilmaus voisi täyttää laittoman uhkauksen tunnusmerkit. – Kyseessä on kuitenkin asianomistajarikos, jolloin uhatuksi tulleen pitäisi tehdä itse rikosilmoitus asiasta, Mäkelä pohtii. Tässä tapauksessa asia koskisi alueen pizzamainosten jakajia. Mäkelän mukaan olisi mahdollista, että lapun laittaja voisi saada tapauksen johdosta sakkoja. Mäkelä ei luonnehtisi ovilappua kuitenkaan kovin vakavaksi rikokseksi. – Sanoisin tätä enemmänkin ylireagoinniksi. Että ehkä nyt on tullut käytettyä vähän turhan rajua ilmaisua, hän sanoo. Kuluttajaviraston mukaan osoitteettoman suoramainonnan voi kieltää laittamalla Keinot ajan tasalle

”Olemme ajaneet uudistusta lakiin, että luvattomasta mainonnasta voisi jatkossa antaa yrittäjälle rahallisen sanktion.” Katri Väänänen, kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimies

Ajokeli huono

Jäätyneet tiet sotkivat liikennettä

Pääkaupunkiseudulla sattui useita kolareita maanantai-iltapäivän ja -illan aikana. Ilmatieteen laitos varoitti huonosta ajokelistä maan eteläosassa, ja tiet olivat erittäin liukkaita. Pelastuslaitos kertoo, että vakavilta henkilövahingoilta vältyttiin, vaikka monissa onnettomuuksissa auto kierähti ympäri katon kautta. Liikenneviraston mukaan onnettomuudet eivät ole aiheuttaneet suuria liikenneruuhkia, mutta raivaustyöt hidastivat paikoin liikennettä. METRO-STT Ennätysmäärä kiinni

Tullin haaviin muuntohuumetta

Huumausaineena käytetyn gammabutyrolaktonin (GBL) eli lakan laiton maahantuonti on kolminkertaistunut, kertoo Tulli. Viime vuonna Tullin haaviin jäi yli 170 litraa lakkaa, mikä tarkoittaa jopa 170 000:ta kertaannosta. Katukaupassa yhden millilitran hinta on 1–5 euroa. Lakka on muuntohuume, jonka maahantuontia tutkitaan lääkerikoksena tai salakuljetuksena. Enimmäisrangaistus on kaksi vuotta vankeutta. Lakan yliannostus voi olla hengenvaarallista. STT

Kun perinteinen ”ei mainoksia” -kyltti ei tehonnut, asunnon oveen oli kiinnitetty myös aseella osoittavan henkilön kuva.

oveen ”ei mainoksia” -tarran. Tällöin luukusta ei pitäisi kolahtaa lainkaan ilman osoitetietoja tulevia mainoksia. Joskus mainoksia silti tulee. Kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimies Katri Väänäsen mukaan suuri osa ihmisten valituksista liittyy juuri pizzayritysten mainontaan. Ei-toivottujen mainoksien saajia hän neuvoo ensin ottamaan yhteyttä suoraan mainostajaan. Jos se ei auta, kannattaa soittaa Kuluttajavirastoon. – Kyllä yritykset tietävät

pelisäännöt. Olisikin hyvä, jos mahdollisimman moni valittaisi suoraan yrityksille, niin heille tulisi paine lopettaa aggressiivinen mainonta. Joskus tosin voi olla kyse siitäkin, ettei jakaja yksinkertaisesti ymmärrä suomeksi kirjoitettuja kieltoja, mutta usein kyse on puhtaasti välinpitämättömyydestä, Väänänen pahoittelee. Väänäsen mukaan Kuluttajavirastolla on vähän resursseja riitauttaa häiritsevää mainontaa, sillä yhden tapauksen käsittely markkinaoikeudessa voi viedä vuosia. Käytännössä

virasto voi lähettää kirjallisen huomautuksen yrittäjälle ja yrittää neuvotella tämän kanssa. Oikeustoimet ovat vasta viimeinen keino. – Keinovalikoimamme on todella vanhentunut, ja tämä asia pitäisi ottaa nyt vakavasti. Olemme ajaneet uudistusta lakiin, että luvattomasta mainonnasta voisi jatkossa antaa yrittäjälle rahallisen sanktion, hän sanoo.

JENNI UTRIAINEN

jenni.utriainen@hs.fi

Pois myynnistä. Lidlin tuotteissa hevosenlihaa

LUKIJAN KUVA

20 euroa

Jätepuristin paloi Aleksilla

Helmikuun 2013 alussa Suomessa oli noin 120–135 sutta

04

Helsingin Aleksanterinkadulla sijaitsevan kiinteistön kellarissa syttyi tulipalo maanantaina hieman ennen puolta päivää. –Jätepuristin oli syttynyt tuleen. Siinä lavan päällä oli suoraan automaattinen sprinkleri-sammutin, joka oli lauennut, ja rajoitti aika hyvin tulen leviämistä, päivystävä palomestari Kimmo Tuominen kertoo. Palo levitti runsaasti savua, mutta se pysyi kellarikerroksessa eikä ylempien kerroksien ravintoloita, toimistoja ja liikkeitä tarvinnut sen takia evakuoida. JUKKA HIIRO

Ruokakauppaketju Lidl ilmoitti maanantai-iltana löytäneensä kahdesta Suomessa myymästään naudanlihatuotteesta hevosenlihaa. Kauppaketju kertoi vetäneensä myynnistä Coquette-merkkiset naudanlihagulassin ja raviolin, sillä niissä on ollut jäämiä hevosenlihasta. Gulassin valmistaja on saksalainen Dreistern ja raviolin valmistaja ranskalainen William Saurin. Tuotteita on myyty jokaisessa Suomen Lidl-myymälässä. Saksalaisen valmistajan toisesta tuotteesta oli aiemmin Saksassa löydetty hevosenlihaa. Liha löytyi sen omissa dna-tutkimuksissa. Aamulla ennen Lidlin ilmoitusta Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kertoi alkavansa testata pistokokein myynnissä olevia naudanlihatuotteita. Muun muassa Britanniassa, Norjassa ja Ruotsissa hevosenlihaa on myyty naudaksi merkittynä.

MARTTI KAINULAINEN/LEHTIKUVA

Lidl ilmoitti maanantai-iltana vetäneensä myynnistä Coquettemerkkiset naudanlihagulassin ja raviolin, kun niistä paljastui jäämiä hevosenlihasta.

Suurten kauppaketjujen mukaan Suomessa asiakkaat ovat kuitenkin pitäneet päänsä kylmänä ja naudanlihasta valmistettujen einesten myynti ei ole notkahtanut. STT

Yhdeksäsluokkalaisten testi

Pisa-tutkimus paperittomaksi

Yhdeksäsluokkalaisten lukutaitoa ja tietoja testaava kansainvälinen Pisa-tutkimus muuttuu paperittomaksi. Vastedes koululaiset vastaavat tehtäviin tietokoneella. Tehtävätyypitkin muuttuvat hieman. Tietokoneet mahdollistavat vuorovaikutteisemmat ja toiminnalliset tehtävät, ja koululaiset ratkovat osan tehtävistä parityönä. Ensimmäinen kokonaan tietokoneella toteutettu Pisa-tutkimus tehdään vuonna 2015. Sen pääalueena on luonnontiede. STT Laki tiukentunut

Oleskelulupia haettiin vähemmän

Pakolaisten perheenjäsenet hakivat Suomesta viime vuonna oleskelulupaa aiempaa harvemmin. Hakemukset vähenivät liki 70 prosentilla toissa vuodesta. Maahanmuuttovirasto arvioi syyksi lakimuutoksen, jonka takia Suomesta oleskeluluvan saanut ei ole enää voinut jättää hakemusta perheenjäsentensä puolesta. Perheside oli muutoksista huolimatta edelleen yleisin oleskeluluvan hakuperuste. Toiseksi yleisimmäksi syyksi nousi opiskelu. Kaikkiaan oleskelulupaa Suomesta haki viime vuonna yli 21 000 ulkomaalaista. Luvan sai neljä viidestä hakijasta. Eniten hakemuksia jättivät venäläiset, kiinalaiset ja intialaiset. STT


LIITY TÄNÄÄN

JA SAAT 5 PERSONAL TRAINER -OHJAUSTA KAUPAN PÄÄLLE.* SÄÄSTÄ 270 € Aloita kuntoilu ja painonpudotus nyt. Personal Trainerin avulla varmistat, että pääset tavoitteisiisi.

*Koskee uusia 12 kk / 24 kk määräaikaisia sopimuksia. Liittymismaksu 20 € (12 kk), 0 € (24 kk).

Helsinki Alexium Aleksanterinkatu 15 Tali Kutomokuja 4 itäkeskus Korsholmantie 2 salmisaari Energiakatu 3

espoo

sello Leppävaarankatu 3–5 länsiväylä Piispanportti 12 VAnTAA Flamingo Tasetie 8 Tikkurila Kielotie 1–3

www.elixia.fi


lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 19. helmikuu 2013

UUTISET

06 HELSINGIN KIINTEISTÖVIRASTO

Uusia koteja Vantaalle

Tikkurilaan kaavaillaan satoja asuntoja

UUdistUnUt diacor itäkeskUs palvelee jälleen. Itäkeskuksessa on yleis- ja työterveyslääkäreiden lisäksi mm. seuraavien alojen erikoislääkäreiden vastaanottoja: Fysiatria • Gynekologia • Ihotaudit • Kardiologia Keuhkosairaudet • Kirurgia • Korva-, nenä- ja kurkkutaudit Neurologia, myös lasten neurologia • Ortopedia Psykiatria, myös nuorisopsykiatria • Reumataudit Silmätaudit • Sisätaudit • Urologia Meillä mammografiatutkimukseen sisältyy aina röntgenlääkärin tekemä ultraäänitutkimus. Diacor Itäkeskus, Tallinnanaukio 4A, 00930 Helsinki Palvelemme sinua: ma-to klo 7.30–20, pe klo 7.30–18 ja la-su klo 10–15.

VARAA AIKA DIACOR.FI TAI SOITA 09 775 0800

Diacorin omistaa Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö.

Vantaan Tikkurilaan ollaan suunnittelemassa 400 uutta asuntoa. Kaavaaluetta Tikkurilantien, Kielotien, Neilikkatien ja Orvokkikujan välissä ollaan muuttamassa asuinkerrostalojen korttelialueeksi. Nyt alueella olevat huoltoasema, autoliike ja toinen liikerakennus aiotaan purkaa. Asemakaavamuutosta Vantaan kaupungilta ovat hakeneet alueen maanomistajat Eläkekassa Verso ja Helsingin Osuuskauppa Elanto. METRO 120 paikkaa Helsinkiin

Suunnitteilla tilapäisiä päiväkoteja Helsingin kiinteistölautakunta käsittelee torstaina suunnitelmaa kahden tilapäisen päiväkodin rakennuttamisesta Lauttasaareen ja Vuosaareen. Päiväkotien rakentamisen on tarkoitus alkaa maaliskuussa ja valmistua heinäkuussa 2013. Lauttasaaren uusi paviljonkipäiväkoti tarjoaisi toteutuessaan tilaa noin 80 lapselle. Vuosaareen paviljonkipäiväkotiin tulisi 40 uutta hoitopaikkaa. METRO

Havainnekuva paljastaa, miltä 300-paikkainen ja 50 metriä korkea maailmanpyörä näyttäisi Katajanokalla.

Katajanokalle halutaan maailmanpyörä Ehkä jo vapuksi. Uusi maailmanpyörä olisi korkeampi kuin Linnanmäellä. Helsingin Katajanokalle, puretun Kanavaterminaalin tontille on tarkoitus pystyttää väliaikainen maailmanpyörä. Kiinteistövirasto aikoo vuokrata tontin kahden ja puolen vuoden ajaksi maailmanpyörätoimintaa harjoittavalle yritykselle. Aikaisemmin tontille kaavailtiin Guggenheimmuseota. 300-paikkainen maailmanpyörä olisi tarkoitus pyöräyttää käyntiin jo vappuna. Maailmanpyörä on mahdollista pystyttää paikalle lyhyessä ajassa, sillä se ei vaadi erillisiä perustuksia. Laite on noin 50 metriä korkea eli 16 metriä korke-

ampi kuin Linnanmäen maailmanpyörä. Laitteessa on 36 lämmitettävää gondolia, joihin kuhunkin mahtuu kahdeksan matkustajaa. Maailmanpyörä on tarkoitus pitää toiminnassa ympäri vuoden. Ennen laitteen rakentamista vuokraajan on haettava sille rakennuslupa ja tehtävä yleissuunnitelma tontin käytöstä yhteistyössä kaupungin virastojen kanssa. Maapohjan rakennettavuus ja kantavuus tulee varmistaa. Kaupunki tutkii lisäksi alueen maaperän pilaantuneisuuden. Vuokrasopimus tehdään vasta sen jälkeen, kun selvitykset on tehty ja laitteen pystyttämiselle on myönnetty rakennuslupa. Kiinteistölautakunta käsittelee asiaa kokouksessaan torstaina. Tontti esitetään vuokrattavaksi United International Leisure AG:lle lokakuuhun 2015 saakka. METRO-STT

Paloheinän Talvirieha Maksuton koko perheen tapahtuma Paloheinän ulkoilualueella ke .. klo .–.

Talviriehassa voi mm. suksia hiihtomaassa, kokeilla lumikenkiä, pelata lätkää, osallistua luistelukouluun tai kurvailla luistelutemppuradalla. Mukana menossa mm. Jokeri Pokeri Box, Muumipeikko, muodostelmaluistelujoukkue Marigold Ice Unityn jäseniä sekä Markus Granlund ja Ilari Melart HIFK:sta. Tervetuloa! Lisätietoja: Paloheinän ulkoilualue, osoite Pakilantie . Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tapahtuma järjestetään säällä kuin säällä ja ohjelmaa muokataan vallitsevien sääolosuhteiden mukaan. Granlund ja Melart jäähallissa klo .–.. Omat liikuntavälineet (esim. luistimet, mailat, kypärät, sukset) mukaan. Kaupunki ei ole vakuuttanut osallistujia.

www.hel.fi/liikunta

Järjestäjät: Helsingin kaupungin liikuntavirasto, Helsingin Latu ry, Helsingin Luistelijat ry, HIFK jrs ry, Jääkenttäsäätiö, Pakilan Veto ry, Suomen Latu ry, Vanhan Käpylän VPK


Kilpailu osoitteessa

Illustration: Thomas Pitilli

facebook.com/metrolehti

METRO ”BELIEBES” IN LOVE! Metro juhlistaa Justin Bieberin uuden Believe Acoustic -albumin ilmestymistä kutsumalla yhden onnellisen voittajan VIP-vieraaksi Justinin konserttiin! JB:n Euroopan Believe-kiertue käynnistyy helmikuussa ja nyt sinulla on mahdollisuus voittaa lippu ja backstage-passi sekä tavata henkilökohtaisesti itse Justin! Lue lisää ja osallistu kisaan osoitteessa facebook.com/metrolehti

XoXo/Metro There are things only the world’s largest newspaper can do.


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 19. helmikuu 2013

08

Ilmaiskyydeistä suuret tappiot

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Veolian bussit. Puutteellinen lipunmyynti kutisti HSL:n rahapussia alkuvuodesta.

Pääkaupunkiseudulla liikennöivän Veolian busseissa oli lipunmyyntiongelmia alkuvuodesta. Pahimmillaan viallisia matkakortinlukijoita oli vajaassa parissakymmenessä autossa.

Osa pääkaupunkiseudun bussimatkustajista nautti ilmaismatkoista tammi- ja helmikuussa. Matkaa ei aina tarvinnut maksaa, sillä monesta joukkoliikenneyhtiö Veolian liikennöimästä bussista puuttui toimiva matkakortinlukija viikkojen ajan. Helsingin seudun liikenteelle (HSL) lukijapulasta arvioidaan koituneen kymmenientuhansien eurojen tappiot.

– Arviolta tappiota tuli 20 000–30 000 euroa, kertoo HSL:n ryhmäpäällikkö Kimmo Sinisalo. Metro uutisoi viallisista lukijoista tammikuussa. Tuolloin Veoliasta kerrottiin, että ongelmia oli ollut vuodenvaihteen jälkeen pahimmillaan viidessätoista bussissa, mutta ne oli saatu korjattua parissa viikossa. Myöhemmin selvisi, ettei korjaustieto pitänyt paikkaansa. Ongelmat jatkuivat helmikuulle. Moni valitti tilanteesta HSL:n asiakaspalveluun, ja HSL ryhtyi tiedustelemaan asiaa Veolialta. Viime perjantaina yhtiö toimitti selvityksen, jonka mukaan kaikki lukijat oltiin

Neuvottelua

”Jotain seurauksia tästä on.”

Miljoona euroa päivässä •

Ryhmäpäällikkö Kimmo Sinisalo, HSL

vihdoin saatu toimimaan. – Viime viikolla noin kahdeksassa autossa oli ollut vielä vikaa. Nyt lipunmyynnin pitäisi ja pitää onnistua jo niissäkin, Sinisalo linjaa. Vaikka HSL toimittaa lukijat ja kerää matkustajilta saatavat lipputulot, liikennöitsijän vastuulla on huolehtia korttilaitteiden toiminnasta. Jos laite ei toimi, se pitää korjata tai vaihtaa uuteen kahdessa tunnissa. Muutoin HSL

SYY. Ongelmien taustalla oli kiire. Veolia otti vuodenvaihteessa käyttöön noin 60 uutta bussia. Uusi kalusto saatiin muuten käyttöön, mutta matkakortinlukulaitteissa oli ongelmia.

ovat harvinaisia. Myös lipputulokorvauksia peritään harvoin. •

HARVINAISTA. HSL:n mukaan vastaavat tapaukset

voi periä liikennöitsijältä menettämiään lipputuloja. Tällä kertaa moni bussi liikennöi ilman toimivaa lukijaa viikkoja. Joutuuko Veolia maksamaan? – Jotain seurauksia tästä

POIS MILJOONISTA. HSL:n lipputulot ovat päivässä noin miljoona euroa. Siihen verrattuna menetetyt 20 000–30 000 euroa on vähän.

on. Asiasta neuvotellaan sitten, kun tappioarviomme tarkentuu, Sinisalo sanoo.

EVELIINA KANGASNIEMI

eveliina.kangasniemi@hs.fi

VESA MOILANEN/LEHTIKUVA

a s s i o n n i nyt ei ole h . a t s i m a t valit n/kpl i m 0 0 120

tti! teJÄ + ne s ie v a J a PUhett

-65 %

Helsingin Lapinlahdella kilpailtiin vesilautailussa vuonna 2007.

Palvelemme kaikkien en operaattoreid asiakkaita.

Nokia Lumia 820 ostajalle Langaton lataus 9 € (norm.108,90 €)

Rata. Vesilautailijoille paikka Mustikkamaalle Mustikkamaan pohjoisrantaan suunnitellaan vesilautailurataa. Helsingin kaupungin kiinteistövirasto ehdottaa, että noin 2,5 hehtaarin vesialue ja maa-alue Mustikkamaan pohjoisrannasta varattaisiin Cablewake Finland Oy:lle. Yritys pystyttäisi vesialueelle kuljetinvaijerit kannatintolppineen, hyppyreitä ja esteitä. Paikoitusalueen tuntumaan maalle sijoitettaisiin pukusuojat, suihkutilat, kahvilarakennus ja varastoja. Vastaava vesihiihtokaapelirata on toiminut Tukholmassa noin kolme vuotta. Suunnitteluaikaa on tarkoitus antaa vuoden 2013 loppuun asti, minkä jälkeen kaupunki päättää, vuokra-

www.dna.fi/kaupat Elämä hankalaa, DNA helpottaa.

NIMI. Vesilautailu tunnetaan myös nimellä wakeboarding.

YHDISTELMÄ. Vesilautailu yhdistää vesihiihtoa, lumilautailua ja surffausta.

VENE. Lautailijaa vedetään veneen perässä samantyylisesti kuin vesihiihtäjää.

taanko aluetta vesiurheilutoimintaan vai ei. Kaupunki edellyttää, että yritys suunnittelee toimintansa niin, ettei häiriötä vesialueen ja lähirantojen muille käyttäjille aiheudu. METRO

Baanalle. Suunnitteilla konteista tehty kahvila Ruoholahden, Kampin ja Jätkäsaaren yhdistävään Länsilinkkiin suunnitellaan kahvila-ravintolaa. Jos pisimmälle edennyt suunnitelma toteutuu, Länsilinkin aukiolle kootaan kahvilarakennus merikonteista. Kahvilan työnimi on Cargo kitchen. Uusi kahvila-ravintola

DNA Joustava 12000 -liittymä 10 €/kk/12 kk (norm. 40,22 €/kk) + DNA Liikkuva Laajakaista M -lisäpalvelu 5 €/kk/12 kk (norm. 9,98 €/kk) yht. 15 €/kk/12 kk. Avausmaksu 2,92 €. Liittymä sisältää 12000 min/kpl norm.hint. kotimaan puheluita, videopuheluita, teksti- ja MMS-viestejä laskutuskaudessa. Kk-maksuun kuulumattomat ja sen ylimenevät kotimaan normaalihintaiset puhelut ja tekstiviestit 0,091 €/min/kpl, videopuheluiden hinta DNA-liittymiin 0,202 €/min ja muihin suuntiin 0,262 €/min ja MMS-viestien hinta 0,393 €/kpl. DNA Liikkuva Laajakaista M enimmäisnopeus 1 Mbit/s asti on saavutettavissa rajoitetusti 3G-verkossa (norm. vaihteluväli 0,25-0,8 Mbit/s). Nopeus voi vaihdella riippuen mm. käyttäjien määrästä, yhteyden laadusta ja päätelaitteesta. 3G-verkon ulkopuolella EDGE- ja GPRS-nopeudet. Käyttö ulkomailla ja teleliikenteeseen erillisen hinnaston mukaisesti. Edut eivät koske tarjousaikana irtisanottuja ja uudelleen avattuja liittymiä eikä liittymätyypinvaihtoja. Maksuaikaa jopa 36 kk, todellinen vuosikorko 0 %. Laitteet ilman SIM-lukitusta. Tarjous voimassa 3.3. asti. Lisätietoa www.dna.fi

Sukua vesihiihdolle

TILAT. Noin 130 neliömetrin kokoisessa kahvilassa olisi kaksi kerrosta.

ASIAKASPAIKAT. Sisätiloihin mahtuisi enintään 50 asiakasta, ja kattoterassilla paikkoja olisi saman verran.

KUSTANNUKSET. Hankkeen arvioidaan maksavan noin 350 000 euroa.

Kaksikerroksinen kahvila olisi auki ympärivuotisesti.Sisällä olisi tilaa 50 asiakkaalle. Suunnitelma edellyttää vielä jatkokehittämistä muun muassa huoltoajojen ja jätehuollon järjestämisen osalta. Länsilinkki on Mechelininkadun eteläpäässä sijaitseva aukio ja liikennealue, johon vanhassa ratakuilussa kulkeva pyöräily- ja kävelyväylä Baana päättyy. Länsilinkin liikepaikkaa koskevia hakemuksia ei saapunut määräaikaan mennessä, joten liikepaikkaa ehdotettiin kahvilapaikkaa Helsingin kaupungilta tiedustelleille yrittäjille. Länsilinkin alueella on tehty myös alustavia suunnitelmia tunneliratkaisusta helpottamaan Mechelininkadun ruuhkia. TUULA TOIVIO


UUTISET

Ulkomainen työnhakija päätyy usein taivasalle

TANELI MÄNNIKKÖ/LEHTIKUVA

Tukholmassa. Asunnottomien EU-kansalaisten tukikeskus täyttyy tulijoista.

Stefan Tashev on asunut Tukholmassa reilun viikon, toisinaan rautatieasemalla, milloin missäkin. Kreikkalais-bulgarialaisen, romanitaustaisen miehen tie on vienyt asunnottomien EUkansalaisten tukikeskukseen. Täällä on tarjolla monille päivän ainoa lämmin ateria, suihku, kielikursseja, pyykkitupa ja ohjausta työnhaussa. 25-vuotias Tashev lähti Kreikasta vanhempiensa erottua. Hän on kierrellyt jo vuosikausia ympäri Eurooppaa, pisimmän aikaa Englannissa. Toisinaan työtä on löytynyt esimerkiksi tiskaajana, toisinaan hän on tehnyt remonttihommia. – Mutta eihän bulgarialaisilla ja romanitaustaisilla ole Englannissa helppoa. Suomessa en ole vielä käynyt, mutta kuka tietää, ehkä tulevaisuudessa, Tashev kertoo sujuvalla englannilla. Tukholman tukikeskuksessa viittä kieltä taitavalle Tasheville laaditaan ansioluetteloa. Hän on valmis uuteen lähtöön, eikä työnhaku kohdistu ainoastaan Ruotsiin. – Mistä vaan löytyy tekemistä, olen valmis lähtemään. Olen käynyt läpi paljon, ikäviäkin juttuja. Olen kuitenkin selviytyjä. Haluaisin vain jostain vähän työtä. Raha ei Nigeria

Siepatut työntekijät ääri-islamistien hallussa Nigeriassa ääri-islamistinen Ansaru-ryhmittymä ilmoitti maanantaina olevansa seitsemän ulkomaalaisen työntekijän sieppauksen takana. Asemiehet sieppasivat ulkomaalaiset Nigerian pohjoisosassa varhain sunnuntaina. Lisäksi he surmasivat paikallisen vartijan. Ansaru ilmoitti maanantaina, että heidän hallussaan on libanonilaisia ja eurooppalaisia. Poliisin mukaan siepatuista neljä oli libanonilaisia, yksi italialainen, yksi kreikkalainen ja yksi britti. STT-AFP Armenia

Sarkisian jatkaa presidenttinä

Armeniassa kansalaiset kävivät maanantaina vaaliuurnilla äänestämässä presidentistä. Useat poliitikot boikotoivat vaaleja, jotka nykyinen presidentti Serzh Sarkisian voitti ovensuukyselyjen mukaan noin 58 prosentin äänisaaliilla. Sarkisianilta puuttui todellinen vastaehdokas. Entinen ulkoministeri Raffi Hovannisian tuli Gallupin kyselyn mukaan toiseksi 32 prosentilla. STT-REUTERS-AFP

Stefan Tashev on asunut eri puolilla Tukholmaa reilun viikon. Suomeen

”Suomessa en ole vielä käynyt, mutta kuka tietää, ehkä tulevaisuudessa.” Stefan Tashev

ole tärkeää – haluan vain olla onnellinen. Tukholman Crossroads-tukikeskuksen yksikköjohtajan Arto Moksusen mukaan EUkansalaisille suunnattu tukikeskus alkaa olla harhaanjohtava määritelmä. – Noin puolet tulee Schengen-alueelta, mutta loput lähinnä Pohjois-Afrikasta ja Etelä-Amerikasta, Moksunen kertoo.

Asiakkaita on 88 maasta ja heitä palvellaan yli tusinalla kielellä. – Aivan tavallisia työnhakijoita kaikki ovat. Työnpuutteen takia heistä tulee kodittomia Tukholmassa, kertoo Moksunen, joka muutti Suomesta Ruotsiin 1970-luvun lopulla. Asunnottomien tarinat muistuttavat toisiaan. Ensin on saavuttu Espanjaan, kierretty Italiaa ja Ranskaa, mutta talouskriisin myötä työt ovat loppuneet. Virta käy kohti pohjoista, missä yhteiskunta toimii paremmin – eikä ihmisiä tarvitse lahjoa. Kylmä talvi on monelle ensimmäinen, mutta vaihtoehdot ovat vähissä. Rahaa kerätään esimerkiksi pulloja ke-

räämällä tai katusoittajana. Kodittomana Tukholmassa tilanne on silti parempi kuin kotimaassa. Monet lähettävät valtaosan haalimistaan roposista perheilleen, eikä itselle jää rahaa asumiseen. – Vain kahdeksan prosenttia on ollut kodittomia omassa maassaan – monelle tilanne on uusi ja aika tukala. Yösijaa tukikeskus ei tarjoa, mutta on kertonut Tukholman kaupungille asiakkaidensa tilanteesta. Kaupunki avasikin tänä talvena ensimmäisen ulkomaalaisille suunnatun, 44-paikkaisen yömajan. Kymmenen kruunua (runsas euro) yöltä on kuitenkin joillekin liian kova hinta. STT

Belgian murhaajapedofiilin armonanomus hylättiin Belgiassa pedofiili ja murhaaja Marc Dutroux ei pääse vankilasta ennenaikaisesti. Oikeus hylkäsi elinkautiseen tuomitun vangin pyynnön maanantaina. Dutroux sai tuomion vuonna 2004 kuuden nuoren tytön sieppauksesta ja raiskauksesta 1990-luvun puolivälissä. Neljä tytöistä kuoli.

Dutroux pyysi aiemmin helmikuussa, että hänen annettaisiin suorittaa tuomionsa loppuun kotiarestissa. Hänen liikkeitään olisi valvottu elektronisen nilkkapannan avulla. Hän uskoi löytävänsä töitä joko putkimiehenä tai lattioiden asentajana. Oikeus ei tähän uskonut.

Ruotsi. Terrorisminvastaisia joukkoja lisää Ruotsi harkitsee poliisin terrorisminvastaisten joukkojen vahvistamista, kertoi Svenska Dagbladet maanantaina. Oikeusministeri Beatrice Askin mukaan Norjan terroriiskujen jälkeen on varauduttava siihen, että erikoisjoukkoja tarvitaan samanaikaises-

ti kahdellakin eri paikkakunnalla. Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo on saanut Norjan iskujen jälkeen lisää resursseja. Ministeri Askin mukaan toinen tapa varautua on vahvistaa rikospoliisin alaisuudessa toimivia erikoisjoukkoja. STT-TT

EU. Syyrian ja P-Korean pakotteita ei poistettu EU jatkoi maanantaina pakotteita Syyriaa vastaan kolmella kuukaudella. Samalla pakotteita kuitenkin muokattiin niin, että Syyrian oppositiolle voidaan toimittaa aiempaa enemmän teknistä ja muuta tukea. Britannia oli vaatinut, että Syyrian vastaista aseidenvientikieltoa tulisi lieventää oppo-

sion hyväksi. Monet EU-maista kuitenkin pelkäävät mahdollisen aseviennin vain kiihdyttävän konfliktia. Samassa kokouksessa EU kiristi pakotteita Pohjois-Koreaa vastaan maan viimeviikkoisen ydinkokeen takia. Pakotteet kohdistuvat muun muassa maan kanssa käytävään kauppaan. STT-AFP-REUTERS

Oikeuden mukaan Dutroux ei voi enää sopeutua yhteiskuntaan. Hän saattaisi tehdä uusia rikoksia tai ahdistella uhrejaan tai heidän perheitään. Marc Dutroux’n entinen vaimo ja rikoskumppani Michelle Martin pääsi viime elokuussa vankilasta ehdonalaiseen. STT-AFP

Uutiset kuvina

1

2 1

09 JUAN BARRETO/AFP RODRIGO BUENDIA/AFP DOMINIQUE FAGET/AFP

3

Venezuela. Chavez kotiin syöpähoidoista Kuubasta

Venezuelan presidentti Hugo Chavezin kannattajat riemuitsivat caracasilaisen sotilassairaalan edustalla, kun Chavez oli palannut kotimaahansa saatuaan syöpähoitoja Kuubassa. Chavez vietiin Caracasin lentokentältä sotilassairaalaan, kertoi maan tiedeministeri Jorge Arreaza. Arreaza on presidentin vävy. Chavezin mukaan leikkauksen jälkeiset hoidot jatkuvat Venezuelassa. STT-REUTERS-AFP

2

Ecuador. Rafael Correa sai jatkokauden presidentinvaaleissa

Presidentti Rafael Correa juhli vaalivoittoaan Ecuadorissa. Voitto toi hänelle toisen virkakauden maan johdossa. Correa on alustavien tulosten mukaan saamassa lähes 60 prosenttia annetuista äänistä. Hänen haastajansa, pankkiiri Guillermo Lasso, oli saamassa vajaat 24 prosenttia äänistä. STT-AFP

3

Espanja. Iberian lakkolaiset ottivat yhteen poliisin kanssa

Lentoyhtiö Iberian työntekijä osoitti mieltään Madrin Barajasin lentokentällä, kun työntekijät aloittivat maanantaina viisipäiväisen lakon Espanjassa. Työntekijät ottivat yhteen mellakkapoliisin kanssa. Yhteenottoja puhkesi Madridin Barajasin lentokentällä. Yli 2 000 ihmistä oli kokoontunut osoittamaan mieltään kentän nelosterminaalin luo. Mellakkapoliisi löi mielenosoittajia pampuilla estääkseen heitä tukkimasta pääsyä terminaalirakennukseen. Useita mielenosoittajia pidätettiin. STT-REUTERS-AFP


+

TRENDIT

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 19. helmikuu 2013

10

Talvimuoti tulvii symboliikkaa Vaikka miesten muoti yltyy yhä villimmäksi ja jopa camp-huumorin sävyttämäksi, jotkin asiat eivät muutu. Klassikot pysyvät, mutta päivitettyinä. RICHARD PECKETT/MWN

TRENDIT

1

Gucci, Diesel Black Gold.

Neljä ehdokasta

Muotiteko palkitaan Suomalainen muotiteko -palkinnon saaja valitaan keskiviikkona. Ehdokkaina ovat Katri Niskanen (kuvassa), Outi Pyy, Royal Majestics oy ja Suomen Kansallisooppera. Vaatesuunnittelija Niskasen eniten huomiota herättänyt teko on ollut Angry Birds -juhlapuku. Muotibloggaaja Pyyn läpimurto tapahtui, kun hän julkaisi Trashion!-kirjan. Royal Majestics puolestaan on ensimmäinen muotialan yrityskiihdyttämö, ja Suomen kansallisooppera on nostanut suomalaista muotiosaamista lavalleen. Muotiteko-palkinnon arvo on 10 000 euroa. METRO

Burberry Prorsum, Jil Sander, Paul Smith.

Sotaisia sävyjä

Miesten muodissa toistuvat säännöllisesti sotilaspukeutumisesta napatut viitteet. Gucci, Canali ja Diesel Black Gold päättivät luoda katseensa Napoleonin aikakauteen, kun taas Versace valitsi kirkkaat ja kopeat värit – mitäpä muuta näiltä muotitaloilta voisi odottaakaan. Unohda oliivinvihreät ja musta ja heitä ensi talvena niskaasi kirkkaansininen takki kullanvärisillä napeilla.

2

Neuleita

Givenchy, Dolce & Gabbana, Dior Homme.

Hengellisyyttä

Dior Homme, Givenchy ja Dolce & Gabbana uskovat selvästi, että miesten pukeutumisessa on aivan liian vähän hengellisiä viitteitä. Diorin versiossa neule on erittäin istuva, näyttää tarkasti räätälöidyltä ja piir-

3

tää ison symbolin kantajansa rintaan. Givenchy huomioi amerikkalaisuuden hämyisän puolen pentagrammikuviollaan hihattomassa ja muuten yksivärisessä paidassa. Dolce & Gabbana luottaa esittäviin uskonnollisiin kuviin, mutta keventää kukilla.

Ensi talvi on villapaitojen talvi. Jil Sanderin malliston neuleet näyttävät siltä, kuin ne olisi lainattu vanhemman sukulaissedän vaatehuoneen hyllyltä. Ystävänpäivän tiimoilla voi pukeutua Burberryn sydämiin. Jos ne tuntuvat liian imeliltä, vaihtoehto voisi olla Paul Smithin 60-luvun mallilla kuvioitu neule.

tule tutustumaan upeaan uudistuneeseen liikkeeseemme Kamppiin AvAjAistArjous!

Hiusten teippipidennys aidolla hiuksella

249€

Tällä kupongilla hiusten teippipidennys aidolla hiuksella tarjoushintaan vain 249€ (sis. työn ja materiaalit). Tarjous on voimassa tällä kupongilla 31.3.2013 asti Kampin HairStore liikkeessä. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. 1 etu/asiakas. TARJOUSKOODI 6498741

uutuus!

Parturisarjalippu

Hiustenleikkaus 16,50 € Sarjalippu sis. 6 hiustenleikkausta yht. 99 €

Sarjalippu sisältää 6 hiustenleikkausta, joista 2 on Happy Hour -lippua. Happy Hour liput ovat voimassa ma-pe klo 8-16. Kaikki sarjaliput voimassa 31.12.2013 asti.

Pääkaupunkiseudun Hairstore -liikkeet Iso Omena Piispansilta 11 S 69 (Kauppakeskus Iso Omena), 02230 ESPOO, Puh. (09) - 8565 6040, Ark 8 – 21/ La 8 – 18 / Su 12 – 18

MegaSalon Kamppi Urho Kekkosen katu 3–7, 00100 HELSINKI, Puh. (09) - 8565 6090, Ark 8 – 21 / La 8 – 18 / Su 12 – 18

MegaSalon Sello Leppävaarankatu 3-9, 02600 ESPOO, Puh. (09) - 85656060 ja (09) - 85656066, Ark 8 – 21 / La 8 – 18 / Su 12 – 18

Flamingo Tasetie 8, 01510 VANTAA, Puh. 09-85656600, Ark 11 – 19 / La 10 – 18 / Su Suljettu

Columbus Vuotie 45, 00980 HELSINKI, Puh. (09) - 85656045, Ark. 9 – 20 / La 9 – 18 / Su suljettu

MegaSalon Jumbo Vantaanportinkatu 3 (Kauppakeskus Jumbo), 01510 VANTAA, Puh. (09) - 8565 6030, Ark 8 – 21 / La 8 – 18 / Su 12 – 18

Malmin Nova Ala-Malmin tori 5, 00700 HELSINKI, Puh. (09) - 856 56175, Ark. 9-21 / La 9-18 / Su suljettu

voit varata aikasi kätevästi netistä www.hairstore.fi


URHEILU

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 19. helmikuu 2013

2

11

Arsene Wenger vaatii pelaajiltaan asennetta GLYN KIRK/AFP

Vaatimukset

Mestarien liiga. Arsenal kohtaa Bayern Münchenin tänään pudotuspelien ensimmäisessä osaottelussa. Arsenalin valmentaja Arsene Wenger sai joulukuussa sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyvät uutiset olivat, etteivät tykkimiehet saaneet Mestarien liigan arvonnassa vastustajikseen neljännesvälierissä Barcelonaa. Huonompi uutinen oli, että vastustajaksi tipahti viime vuoden finalisti Bayern München. Wengerin epäonnen huomasivat myös vedonvälittäjät: kerroin sille, että Arsenalin pelaajat nostelisivat isokorvaista mestaruuskannua Wembleyllä toukokuussa liki tuplaantui, kun arvonnan tulos selvisi. Muutoin tiistain ottelusta Arsenalin kotikentällä on tulossa lähes Saksan maajoukkueen jäsentenvälinen. Maajoukkuepelaajia vilisevä Bayern saa vastaansa Arsenalissa häärivät Lukas Podolskin ja Per Mertesackerin. Varsinkin Bayernin kapteeni Philipp Lahm on useaan otteeseen todennut lähtevänsä koitokseen intoa pursuen kuin ravisteltu kivennäisvesipullo.

Nyrkkeily

Jokinen kohtaa espanjalaisiskijän

Ammattinyrkkeilijä Niko Jokinen, 25, hakee jo 20. peräkkäistä voittoa Espoon areenalla maaliskuun alussa. Jokinen kohtaa kahdeksaneräiseksi kaavaillussa keskisarjan ottelussa barcelonalaisen Guzman ”El Bueno” Castillon, 28. Castillo on voittanut 11 ammattilaisottelustaan kahdeksan. Areenan nyrkkeilyilta järjestetään 9. maaliskuuta. STT Jalkapallo

Neymar ajettiin jälleen ulos

Brassihyökkääjä Neymar näki jälleen punaista, kun hänen joukkueensa Santos hävisi 3–1 Ponte Pretalle sunnuntaina Brasilian jalkapalloliigassa. Ulosajo oli 21-vuotiaalle supertähdelle jo viides. Neymar otti yhteen Pretan puolustajan Arthurin kanssa juuri ennen puoliaikaa sillä seurauksella, että kumpikin lähti suihkuun. Santosin valmentajan Muricy Ramalhon mukaan Neymarin täytyy tottua olemaan ärsytettävänä, jos mielii pysyä huipulla. Brassia pidetään yhtenä ikäkautensa parhaista pelaajista, jonka perässä ovat lähes kaikki eurooppalaiset suurseurat. STT-REUTERS

URHEILU

”Nyt on hyvä tilaisuus näyttää, että meissä on luonnetta.” Arsene Wenger

Arsenalin valmentaja Arsene Wenger (vas.) ohjeisti keskikenttäpelaaja Jack Wilshereä joukkueen harjoituksissa maanantaina.

– En ole koskaan kohdannut Arsenalia tai pelannut heidän kotikentällään. Tunnelma tulee olemaan upea, Lahm hehkutti taannoin uutistoimisto Reutersin haas-

tattelussa. Arsenal hävisi viikonloppuna Englannin cupissa nöyryyttävästi mestaruussarjassa pelaavalle Blackburnille. Kiukkuinen Wenger vaatii-

kin pelaajiltaan nyt asennetta. – Nyt on hyvä tilaisuus näyttää, että meissä on luonnetta, ja että me olemme miehiä, jotka pystyvät taiste-

lemaan, ranskalainen vaati. Jos ei ollut arvontapäivä joulukuussa hääppöinen Wengerille, pimeni aurinko myös Malagan ikipaisteessa hetkiseksi. Kun Malagan johtaja Francisco Aguilar kuuli, että vastustajaksi tulee lusitaanisuuruus Porto, hän totesi happamasti, ”ettei nyt ihan tätä joukkuetta olisi tarvinnut sieltä korista kiskaista”. Vaikka Malaga ja Porto eivät koskaan aikaisemmin ole kohdanneet euroliigoissa, eivät Aurinkorannikon pojat olisi halunneet tiistainakaan debytoida Porton Estadio do Dragao -kentällä. – Porto on kova vastus. Kohtasin heidät monta kertaa, kun pelasin Benficassa, ja kovaa oli. Heitä on vaikea voittaa kotikentällään. Joukkue on erittäin vahva, ja pitää yllä kovaa tempoa. Tulee vaikea peli. Onneksi meillä on kotipeli viimeisenä. Se on aina tärkeää, varsinkin jos onnistuisimme saamaan alle hyvän tuloksen vieraspelistä, pohti Malagan keskikenttämies Javier Saviola UEFA:n verkkosivuilla. STT

Jalkapallo

Heikkilä siirtyi Klubiin HJK ja toppari Tapio Heikkilä, 22, ovat allekirjoittaneet pelaajasopimuksen, seura kertoi maanantaina. Sopimus on kaksivuotinen ja siihen sisältyy kolmas vuosi optiona. Heikkilä on entinen Hongan puolustaja, joka liittyi HJK:n harjoitusvahvuuteen tammikuun lopulla, ja antoi näyttöjä hallitsevalle mestarille myös lauantaina päättyneen Vantaa-turnauksen päätösottelussa ruotsalaista Djurgårdenia vastaan. Toppari iski HJK:n avausmaalin 2–2 -tasapeliin päättyneessä ottelussa. STT

Hiihdon MM-avauksen hiihtäjät julki Suomen hiihtomaajoukkueen päävalmentaja Magnar Dalen julkisti maanantaina ensimmäiset suomalaiskilpailijat Val di Fiemmen hiihdon MMkisoihin. Ensimmäiset suomalaiset hiihtävät lauantain yhdistelmähiihdoissa. Naisten 7,5+7,5 kilomet-

rin yhdistelmähiihtoon valittiin Riitta-Liisa Roponen, Anne Kyllönen, Kerttu Niskanen ja Krista Lähteenmäki. Miesten vastaavaan yhdistelmähiihtoon 15+15 kilometrin matkalle valittiin Matti Heikkinen, Tero Similä, Lari Lehtonen ja Sami Jauhojärvi. Miesten vapaan hiihto-

tavan sprinttiviestin hiihtävät Anssi Pentsinen ja Matias Strandvall. Naisten kaksikosta julkistettiin vasta toinen, Riikka Sarasoja-Lilja. – Toisen hiihtäjän valinta tehdään yhdistelmähiihdon jälkeen, Magnar Dalen kertoi Hiihtoliiton tiedotteessa eilen. STT

Yle: Naiselta iso perintö Suomen olympiavoittajille Yksityishenkilö on testamentannut huomattavan omaisuutensa suomalaisille olympiavoittajille, kertoo Yle. Elokuussa 2012 kuollut nainen testamenttasi jälkisäädöksessään jokaiselle elossa olevalle suomalaiselle olympiavoittajalle rahasumman.

Vuonna 1936 syntynyt nainen oli laatinut testamentin yhdessä asianajajansa kanssa parikymmentä vuotta sitten. Ylen mukaan nainen eli erakoituneena maatilallaan, ja hänen elämänsä kokokohtia olivat radion urheiluohjelmat ja erityisesti olympiakisat.

Testamentissa jaettavaksi tulevan omaisuuden arvo ei ole tarkasti tiedossa, mutta ennakkoarvioissa se on noin puoli miljoonaa euroa eli noin 10 000 euroa jokaista elossa olevaa olympiavoittajaa kohti. Elossa olevia suomalaisia olympiavoittajia on 53. STT

Milan Baros palaa takaisin kasvattajaseuraansa

Tshekkijalkapalloilija Milan Baros, 31, on tehnyt sopimuksen kasvattajaseuransa Banik Ostravan kanssa, seura kertoi maanantaina. Hyökkääjä Barosin uusi kontrahti päättyy kesäkuun lopussa ensi vuonna. Baros pelasi turkkilaisessa Galatasarayssa viime viikkoon saakka, mutta Baros ja seura purkivat sopimuksen sen jälkeen kun Galatasaray kertoi palkanneensa Chelse-

JAMIE MCDONALD/GETTY IMAGES

Milan Baros.

an entisen tähtihyökkääjän Didier Drogban. Baros liittyi Galatasarayn riveihin vuonna 2008, ja oli

debyyttikaudellaan Turkin liigan paras maalintekijä. Barosin uran huippuhetket sijoittuvat vuoden 2004 Euroopan mestaruuskilpailuihin, joissa hän voitti maalipörssin. Hän lopetti maajoukkueuransa viime vuonna tehtyään 41 maalia 93 maaottelussa. Seuratasolla Baros on edustanut myös Liverpoolia, Aston Villaa ja Lyonia. STT-TT-AFP

TIMO JAAKONAHO/LEHTIKUVA

Riitta-Liisa Roponen hiihtää ensi lauantaina.

Kuulokoje voiollapienija huomaamaton

Tutustu huipputason kuulokojeisiin internet-sivuillamme tai tule keskustelemaan maksutta ammattilaisen kanssa. Huipputason kuulokojeet 990 - 1690 eur / kpl + tutkimus- ja käyntimaksut max. 300 eur. Toimitusaika vain 1-2 päivää.

Kuulokojeet, tinnitusnoiserit, ja kuulontutkimukset yksityisesti - jonottamatta Soidintie 8 -HELSINKI (Malmi) (09) 345 5300 - www.kuulohansa.fi TILAA MAKSUTON ESITE! Myymälämme palvelee MA-TO 08-17, PE 08-16


3 VIIHDE

Naisia kerrostalossa

Kabareeteatteria Kapsäkissä Helsinkiläisen musiikkiteatteri Kapsäkin näyttämöllä nähdään pian uusi kabareemuotoinen teatteriesitys Oot sä onnellinen. Esitys kertoo kerrostalossa asuvista eri-ikäisistä naisista, joita näyttelevät Eeva Litmanen, Minna Kivelä ja Reetta Ristimäki.Esityksen tarinoita ja lauluja ovat kirjoittaneet esimerkiksi Kaarina Hazard, Rosa Liksom, Marja-Leena Mikkola, Sinikka Nopola, Aulikki Oksanen, Sinna Virtanen ja Taina West. Tuttujen laulujen lisäksi Oot sä onnellinen esittelee useita Anna-Mari Kähärän ja Jussi Tuurnan uusia sävellyksiä. Oot sä onnellinen saa ensi-iltansa 14. maaliskuuta. STT

Elokuvat top 5 Katsotuimmat elokuvat 15.-17.2.

1 2 3 4 5

21 tapaa pilata avioliitto 39 763 A good day to die hard 27 327 Rölli ja kultainen avain 17 784 Räyhä-Ralf 17 661 Vuonna 85 8 883

VIIHDE

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 19. helmikuu 2013

Hugh Jackmanin näyttelijäuran haaste

ROBYN BECK/AFP

Pianosäestys korvanappiin. Uuden musikaalielokuvan lauluja ei äänitetty etukäteen

Victor Hugon 151 vuotta sitten julkaistu romaani Kurjat sai musikaalisovituksena uuden elämän 1980-luvulla. Les Miserables nousi kaikkien aikojen menestyksekkäimmäksi musikaaliksi ensin lavalla. Nyt siitä tehty elokuva uhkaa Mamma Mian asemaa katsotuimpana leffamusikaalina. Uutuuden on ohjannut neljä Oscaria saanut Tom Hooper. Hän nousi huipulle Kuninkaan puhe -elokuvallaan. Hooperin vaatimus oli kuvata Les Miserables lähes ainutlaatuisella tavalla. Laulua ei äänitetty etukäteen, vaan näyttelijät lauloivat kohtauksissa itse, korvanappiin soitetun pianosäestyksen avulla. Elokuvan lehdistötilaisuudessa Berliinin elokuvajuhlilla filmin tähti, Jean Valjeania näyttelevä Hugh Jackman totesi tehneensä nyt haastavimman urakkansa. – Tom keksi elokuvamusikaalin uudelleen, Jackman kehuu ohjaajaansa. – Hän teki rohkeita valintoja, kuten sen, että laulamme kaiken oikeasti. Valmistautumisenkin piti olla poikkeuksellinen. – Tom järjesti yhdeksän viikon harjoitukset koko näyttelijäryhmän kanssa, ja se on aivan ennenkuulumatonta. Myös Les Miserablesin ilme on musikaalielokuvaksi raju. Hooperin Pariisi on likainen ja kamera on käsivaralla. Se oli hänestä alkuperäisen musikaalin tematiikan sanelema ratkaisu. – Les Miserables poikkeaa musikaalitraditiosta, joka perustuu vain lauluun ja tans-

TEKSTIVIESTIT •Lopettakaa jo hyvät ihmiset se telakkatuista jauhaminen. Koska suomalaisten selvä enemmistö antaisi mielummin verorahansa Suomeen kuin Euroopan kasvottomille pankeille. Näin säilytetään tuhansien työpaikat. TYÖTÖN •Miksi joku haluaa käydä katsomassa esim. jotain äärivastenmielistä ”Die Hard-elokuvaa” ? Kun miesten älykkyysosamäärä ja varustus ovat pieniä he yrittävät jotenkin kompensoida tätä pienuuttaan. TYHMÄ MAKSAA •Nimim. Kaltaisiasi riittää: Nyt kun tänne palstalle keskustelun aiheesta aloitit, niin pystytköhän myös perustelemaan miksi Halosen olisi kuulunut antaa Sinulle rahaa? Otan osaa suruusi, mutta en ymmärrä logiikkaasi ollenkaan. NINA •Ero EU:sta tarkoittaisi joutumista Venäjän holhoukseen. NIMETÖN

•Nimimerkki Haloo!: Kaiva vanhat oppikirjat esiin? Epätiedon iskiessä voit myös ottaa yhteyttä kotimaisten kielten keskuk-

12

The Beatles -vaikuttaja

Tony Sheridan on kuollut

Brittiläinen rockmuusikko Tony Sheridan on kuollut 72-vuotiaana, kertoo hänen perheensä. Sheridan muistetaan parhaiten yhteistyöstään The Beatlesin kanssa. Paul McCartney on kutsunut Sheridania ”Opettajaksi”, koska hänellä oli niin merkittävä vaikutus The Beatlesiin. Sheridan tutustui legendaariseen yhtyeeseen 1960-luvun alussa, kun The Beatles aloitteli uraansa Saksassa Hampurin klubeilla. STT-AFP Paikkana Musiikkitalo

Patti Smithiltä lisäkonsertti

Les Miserablesin on ohjannut Tom Hooper, hänen vierellään poseeraavat näyttelijät Anne Hathaway ja Hugh Jackman.

siin. Se puhuttelee, koska siinä on realismia, ohjaaja Hooper miettii. Siksi hän halusi tavoitella välittömyyden vaikutelmaa satumaisen ja liioittelevan musikaalityylittelyn sijaan. – Kamera on käsivaralla, koska haluan katsojasta tuntuvan, että tämä todella tapahtuu silmien edessä. Hän uskoo Hugon tarinan

säilyneen ajankohtaisena. – Elokuvaa tehdessäni ajattelin maailmassa olevaa vihaa ja yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta. Eikä siihen viime vuoden keväällä tarvittu paljoa mielikuvitusta. – Lehtien etusivuilla oli päivittäin uutiskuvia vallankumouksista, Hooper muistuttaa.

Kurjat •

ALKUTEOS. Ranskalainen Victor Hugo kirjoitti romaanin Kurjat (Les Miserables) jo 1830-luvulla YHTEISKUNTAKRITIIKKIÄ. Vasta vuonna 1862 julkaistu teos on yhteiskuntakriittinen kertomus epäoikeudenmu-

sen neuvontapuhelimeen (nro netistä). NS •Eli yksi katkera ja elämäänsä kyllästynyt ihminen Espoossa siis sai päättää, että metrot ovat tulevaisuudessa lyhyitä ja täynnä? Mikä hänen nimensä on? M •Pihlajamäen terv.keskusta ei saa lopettaa, se on tässä Pohjoisen alueen piirissä Malmin terv.aseman jälkeen toiseksi suurin! Ja Viikinmäki kasvaa kovaa vauhtia ja kansaa käy jo nyt paljon Pihlajamäen terv.asemalla! 6 pienempää terv.asemaa kuuluu samaan pohjoisen piiriin! IHO •Etupäässä olen vain laastaroinut kurjuuttani ja epäonnista alkua. TUHLAAJATYTTÖ AAVISTI OIKEIN

•Jotain on suomalaisessa miehessä pahasti pielessä kun naisia hakataan ja esineellistetään hyväksyen prostituutio. LAPSEN VOI HANKKIA ILMAN MIESTÄKIN

•Ykskin jannu meni vaivihkaa thaihieromalaitokseen lippis syvällä päässä ja palsan kaulukset pystyssä, ettei vaan kukaan tunnistaisi. SÄÄLITTÄVÄÄ •Nyt sitä mennään Vapaavuo-

kaisuuksista ja rakkaudesta •

MUSIKAALIKSI. Kirjaan perustuva musikaali sai ensiiltansa Pariisissa 1980

TUOTTO. Les Miserables on teatterimusikaalina tuottanut 1,3 miljardia euroa

ren viitoittamaa tietä lääkekorvaukset kiristettiin ja sairauskyyteihin 5 euron korotus! Tämähän on sitä vanhusten ja sairaitten halveksuntaa, nopeutettua luonnollista poistumaa, mitä viime vuosina on harrastettu. NELLE •Ennen puistoissa oli kauniita kukkaniittyjä, nyt on vain ällöjä kakkanyyttejä! Puistotiet on täynnä kustaa, ei ole puhdasta lunta, joka kirkastaisi mieltä mustaa! VAIN PALVELUKOIRAT OVAT HYVÄKSYTTÄVIÄ

•Hiihtoloma on sisäleikkien sesonkia? Mitä ihmettä tämä nykyään on? Eivätkö lapset leiki enää ulkona lainkaan. Vai onko niin että nykyvanhemmat eivät itse viihdy ulkoilmassa? Tämä on jo pöyristyttävää. NIMETÖN •VR vois vaihtaa konnarit esim. entisiin vartijoihin. Nykyiset kaljuuntuvat ja keski-iän ylittäneet eivät puutu häiriöihin juuri ollenkaan. Eräältä firmalta vapautuu pian iso määrä päteviä henkilöitä hommaan. FIRE WITH FIRE •Muut tahot tietävät kyllä stoorini, mutta psykiatrian pkl antaa vain tyhmän tyhmät stigmat ja pistäisi kaiken villaisella. Syön kyllä lääkkeet. 1983UHMA

Les Miserablesin ulospanossa ei kuitenkaan ole mitään vaatimatonta. Hooper lavastutti 1800-luvun Pariisin Hollywood-toimintaleffan budjetilla, yli 45 miljoonalla eurolla. Kestoa elokuvalla on lähes kolme tuntia. Ensi viikon maanantaina Suomen aikaa selviää, montako Oscaria Les Miserables lopulta nappaa. Sen kahdeksaan ehdokkuuteen lukeutuvat paras elokuva ja Jackmanin miespääosa. Les Miserablesin suosion syyksi Jackmanilla on yksinkertainen teoria. – Lainaan musikaalin viimeistä repliikkiä: kun rakastaa toista ihmistä, näkee Jumalan kasvot. Kyse on rakkaudesta. STT Les Miserables elokuvateattereissa 22.2. alkaen.

•Aikoinaan Suomelle neuvoteltiin erittäin huono EU-sopimus. Norjalaiset EU-neuvottelijat nauroivat suomalaisille. Suomalaiset EU-neuvottelijat nostavat kätensä ylös vaikka aseella ei ole vielä edes uhattu, norjalaiset vinoilivat onnettomille suomalaisille. Pahin EU-Kiima oli Pertti Salolaisella. Hän uhkasi jopa kokoomuksen lähdöllä hallituksesta, jos Suomi ei hae EUjäsenyyttä. EU-neuvottelijana hän oli surkea. KALLIS KIIMA •Repikää siitä, kun palkka on tähän yli markan tunnissa. NIMETÖN

•Kassaneiti tarkoitti sitä, että miksi annatte lapsenne kiukutella ja huutaa kaupassa. Tehkää se kotonanne. Kyllä lapsen kanssa kauppaan saa tulla. Eikö ole vanhempien asia opettaa käyttäytymistavat. MINKÄ LAPSENA OPPII, SEN AIKUISENA TAITAA

•Ajattelen sua yhä samalla tavalla, jos sinä ajattelet mua samalla tavalla, ota yhteyttä – ehkä me voidaan jutella ja todeta, että selvitään ilman toisiamme, tai sitten annetaan tunteiden viedä, mä en tiedä en yhtään mitään. YKS’ VAAN •Uusi Talvivaara Joutsaan! Suo-

Laulaja-runoilija Patti Smith esiintyy keväällä kolmannessakin konsertissa Suomessa. Lisäkonsertti järjestetään sunnuntaina 7. heinäkuuta Helsingin Musiikkitalossa. Liput tulevat myyntiin torstaina Lippupalvelussa. Smithin kaksi muuta konserttia varattiin nopeasti loppuun. Smith konsertoi 8. heinäkuuta Tampere-talossa ja sitä seuraavana päivänä Helsingin Musiikkitalossa. STT Sikiö häviää

Karimista veikataan Putous-voittajaa MTV3:n Putous-viihdeohjelman sketsihahmokilpailun voittaa lauantaina Karim Z. Yskowicz, peliyhtiö Unibetin vedonlyöjät uskovat. Yskowicz on näyttelijä Jussi Vatasen sketsihahmo, jolla on kilpailun finaalissa vastassaan Riku Niemisen hahmo Veli Sikiö. Unibetin vedonlyönnissä Jussi Vatasen hahmolla on voittokertoimet 1,35. Niemisen hahmon kertoimet ovat 2,90. STT

men puhtaimpiin ja luontorikkaimpiin kuuluvan lähdejärven Suonteen rannalle ollaan tekemässä valtavaa kivilouhosta korkealle mäelle! Ympäristöhaittaselvitystä ei ole viitsitty tehdä vaikka järvinatura-alue on vieressä? Netissä tietoa. NIMETÖN

•Potilaanko tässä pitää alkaa hoitohenkilökunnan eettisiä toiveita täyttämään ja kieltäytymään abortista? Miehet, pysykää te hiljaa asiasta, johon osallistutte vain kättelyvaiheessa. IHAN KUIN JOSSAIN IRLANNISSA

•Olipa hauskaa huumoria a-talkissa(?). Putousta en ole enää jaksanut katsoa. SIRPA •Eräässä iltapäiväkerhossa Helsingissä tarjotaan usein välipalana pullaa ja makeita piirakoita, kun kerhotäti yrittää näin miellyttää lapsosia ja saada heidät pitämään itsestään. Ja ostaa omillaan vielä namejakin. Mitä tähän sanoo opetusvirasto? EI LASTA ENÄÄ SIIHEN KERHOON

•Hei Tarkoitukseton! Jos kohdattaisiin, et ois enää masentunut, et ehkä pessimistikään. Oltais vaan yhdessä lihavia ja tyhmiä ja vielä ois unelmiakin. JOSSAIN KOHDATAAN, VAAN MISSÄ?


LUKIJAT

VAAN KOKEMUSTA

•Herätys naiset. Suomeen hivutetaan salaa lakia, jonka mukaan hoitohenkilökunta voi vakaumukseensa vedoten kieltäytyä tekemästä naiselle aborttia. KUMPI TÄSSÄ ON ASIAKAS, MINÄ VAI HOITAJA?

•Media hehkuttaa kilvan, miten paljon maamme raharikkaat ovat valmiita tinkimään tuloistaan. ERÄSKIN LUOPUU LAPSILISISTÄ

•Titaanien taistelu – kun leipääntyneet poliitikot naljailevat toisilleen äänestäjiään kosiskelevilla ja vastustajiaan kusettavilla iskulauseillaan. ESKOPEE •Suomi maksoi kiltisti sotakorvaukset Nl:lle. Nyt Suomi maksaa tuntuvaa ylihintaa EU:lle, jäsenmaksua. Onko poliitikoilla orjan sielu? NIMETÖN •Nimim.vita brevis. Jos mun pitäs Thaimaahan asti mennä ihmettelee pervoja pappoja ja seksin himoa, niin en mä kyllä kade olisi vaan lähinnä kuolemassa nauruun. TUULETTAJA •Olisipa ollut sossun väki paikalla: kirjoitit, että oli kauheaa kuulla parkkihallissa lapsen itkua, kun äiti uhkaili nappaamisella pientä poikaa. Poika huusi isää. Nyt isät, jotka tunnistavat mahdollisen yhtäläisyyden tapaukseen. Ottakoon pikkupoikansa kahdenkeskiseen haastatteluun asian selvittämiseksi. Ihan lapsen takia! OLIT PAIKALLA, MIKSI VAIN KAUHISTELIT ITSEKSESI

•Katsoin eduskunnan kyselytuntia. Ministerit olivat uupuneen, kyllästyneen ja tietämättömän näköisiä. Hallitukselle lisää lomaa, työpäivä lyhyemmäksi ja ehdottomasti alhainen eläkeikäraja. Ja toki lisää koulutusta! ENT NÄKYMÄTÖN VIÄNÄNEN •Tyhmiä: Voisiko asiaa paremmin sanoa? Kokoomuksen ja muiden hännystelijöiden mielestä työntekijät eivät tarvitse mitään ammattitaitoa, koska tietokoneet tietävät. Niiden venklaamiseen menee suurin osa työntekijöiden työajasta ja energiasta ja itse perustyö jää tekemättä. Suomen työelämä on ollut viimeiset 20 v todella järjetöntä ja raakaa leikkiä ihmisillä ja tuottavuus on saatu 0-tasolle. AMMATIT TAKAISIN •Laskua maksamassa Malmin Sampo pankissa... Nuori nainen ojentaa kuitin ja vaihtorahat ja sanoo: tässä kuitti ja rahat! Tarkoittaako se samaa kuin ole hyvä?! AS •Meitä on paljon, jotka kadottaa käsineet, tai vain toisen. Minulle kävi taas niin 11.2 Citykäytävän tienoilla. Käsineessä lukee Catmandoo. Olisiko havaintoja siitä. Minulla on hyvä syy kysellä perään. SIPE •SX: Sinäkin menit halpaan eli haukkasit paskaa. Ylioppilaslehden toimittajista kukaan ei kakkinut housuihinsa. Halusivat

Erikoishammasteknikko Marja Sillanpää · proteesit · pohjaukset · korjaukset 500 m Herttoniemen metroasemalta Linnanrakentajantie 5 B, katutaso

09-7553 906

NIMETÖN

•Elämän sokerit: Miksi vanhat piiat ovat parempia kuin nuoret piiat? KIINNOSTAISI TIETÄÄ •Hei sinä, joka varastit suksivoidepussini Tornimäestä. Onko nyt hyvä mieli? Olin tuonut omat voiteeni koulun liikuntapäivään ja voitelin oppilaiden suksia, koska vanhemmat eivät sitä tee. Toivon, että kadut ja palautat pussin, että pääsen hiihtelemään. PETTYNYT OPE •No niin Jutta ja Jyrki! Miten tämä yhtälö selitetään: opiskelijat maksavat Kelalle takaisin ns. ylimääräisiä tukia, mutta yli varojensa eläneet maat saavat rutkasti rahaa, samoin tänne tulevat ’vapaamatkustajat’. Nyt ehkä Ylioppilaslehden päätoimittaja tekee vierailun Kelaan. O TEMPORA O MORES

•Yhdistys Byhuset Vänner i Tölö fr. ryhtyy suunnittelemaan Hietsun vanhan kahvilarotiskon muuttamista Töölön ”kylätaloksi”. Hietsu on urbaanien helsinkiläisten, jonne on juuri saatu massiivinen mutta toimiva rantarakennus. MATTI •Olin Valkealan uimahallissa saunassa ja vieressäni istui n. 6-vuotias tyttö. Huomasin tytön katselevan minua ja ihan selvästi miettivän jotain. Aikansa pähkäiltyään, rohkaistui ja kysyi – ootatko sie täti vauvaa vai oletko muuten vaan lihava? Ei ollut vauvaa tilauksessa. NAURATTI SILLOIN JA NAURATTAA VIELÄKIN

•Että voi työpakalla olla ahdistavaa; yksi kiukuttelee ja valittaa kaikesta kuin pieni lapsi, vaikka on jo eläkeikäinen. Toinen itkeskelee omia huoliaan joka päivä moneen kertaan. Molemmat hakevat huomiota ja paapomista. Siinä koetan itse keskittyä työntekoon ja nauttia työstäni. Kumpikin tarvitsee ammattiauttajaa, työpaikka ei sovellu moiseen käytökseen. VÄSYNYT

•Miksi te rikkaat sossut tulitte ny perässäni pitkän matkan 150 km. Pysykää te vain Helsingissä ja on se kehä kolme jo susiraja, pysykää siellä Hesassa. PERINTÖÖHÖ

•Yöäk, oksettaa läheisriippuvaiset roikkujat, jotka valittavat jatkuvasti täällä textaripalstalla. Samoin saamattomat ”hieromalaitoksissa käyvät Mammanpojat vätykset! Ketä kiinnostaa, mitä teette! REGARDS FROM GOA

Netin kautta tutustuessa paikalle yleensä punakka humalassa sössöttävä nainen, joka alkaa samantien valittamaan entisistä suhteistaan ja ongelmistaan. Tavallisiin ei vaan törmää! TAVALLINEN SAVUTON JA RAITIS TOSIN TANSSITAIDOTON MIES

•Kyllä on tyhmä asenne. Kun kuvittelee, että toisella voi maksattaa elämänsä. Sellainen voisi palata vanhempiensa holhottavaksi. ITSENÄINEN NAINEN •Persut eivät kanna vastuuta, he eivät halua antaa rahaa kreikkalaisille eikä EU:lle vaan suomalaisille laivanrakentajille. VASTUU •Julkisessa keskustelussa yhä annetaan ymmärtää, että kiusaaminen johtuu uhrista. Nyt ollaan syyllistämässä Asbergerin oireyhtymää. Sivusta kiusaajaa monta vuotta seuranneena tiedän hänen hakevan uuden uhrin kun entinen on eliminoitu. Olen iloinen, että Hilkka Ahde toi julkisuuteen, miten tuhoavaa kiusaaminen on. Lapsi ei pysty selviämään tilanteesta. On pystyttävä puuttumaan tähän kieroutuneeseen käyttäytymiseen, tarvittaessa jopa vanhempien kasvatustapaan. KOTO-

voivat katsoa lasten kiusaamista läpi sormien. Kuten eräs kiusatun äiti kirjoitti: Opettaja katsoo sopivasti muualle, ettei tarvitse puuttua. Näin toimitaan myös lastentarhoissa. Valitaan, ketä saa kiusata ja ketä ei. SOPIVIA VAAN EI PÄTEVIÄ

•Suomeen perustetaan eläinsuojeluasiamiehen virka! Myös eläimet tarvitsevat äänitorvea puolustamaan oikeuksiaan ja ihmisten taholta tapahtuvaa kaltoin kohtelua. Eläimethän ovat täysin ihmisten mielivallan armoilla, siksi on hyvä, että niitä myös suojellaan ihmispetojen raakuuksilta! LUOJAN LUOMIA, NIIN IHMISET KUIN ELÄIMET

•Löysin vihdoin hyvän kampaajan mutta työpiste järkyttävä. Pullot, purnukat, lasipöytä, lattia paksun pölyn, hiusten ja lian peitossa. Välineet varmaan samaa tasoa. Harmi. Ei kiitos enää. NIMETÖN

NA OPETETTU

•Mielestäni pienviljely kuten karjanhoito on tärkeää näinä aikoina. Se on jopa kansan aarre ja voimavara. Sieltä on saatu sotien runtelemalta maaltamme leipää, lihaa, maitoa, mäntyä, kuusta ja salskeita sotilaita, joten antakaa myös maaseudulle tulevaisuus. MAAN KANSA

•Samaa mieltä naisellisen naisen kanssa. Valehtelijoita ja pettäjiä nykypäivän miehet. Ei kiinnosta enää edes tutustua. SÖPÖ

•Puhutaan paljon, että suomalaiset ovat lähellä luontoa. Meidän talon kierrätysastioissa sitä ei ainakaan huomaa. NIMETÖN

NAINEN JA REHELLINEN

•Kielellä ja sanoilla on vaikutus ihmisen persoonallisuuden rakentumiseen. Suomen kieli eroaa muista kielistä lopputaivutustensa vuoksi. Eroammeko jollain tavoin muista myös ihmisinä? Lukiessani vierailla kielillä kirjoitettuja teoksia, tunnen itseni iloisemmaksi ja eloisammaksi – myönteisemmäksi. JAVISST

•Koill. terveysas. potilaan ollessa lääkärin vast. otolla,

huoneessa ramppasi jatkuvasti muuta henkilökuntaa, eipä potilasta kunnioitettu, anteeksi pyydelty. NIMETÖN

hiuslisäkkeitä. Ajatelkaa ihmisen turkkia päässä. TOSI RIISTOA JA NÖYRYYTYSTÄ KERITYILLE

•Onko Fazer ruvennut leipomaan hopiteille, kun kaurapaahtis tarvitsee enää puolikkaan kinkun ja juuston? TKK

•Kauhistellaan turkiksia. Koska kauhistellaan kehitysmaissa kerittyjä ja tehtyjä peruukkeja ja

TÖITÄ TARJOLLA!

Alansa vahvimpiin kuuluva Live Promoters Oy etsii lisävahvistusta rekrytoimalla uusia innokkaita yksilöitä töihin erilaisiin puhelimen välityksellä tapahtuviin tuoteesittely ja myyntiprojekteihin Helsingin ydinkeskustassa Esplanadilla sijaitsevaan toimistoomme. Aikaisemmalla kokemuksella tai osaamisella ei ole väliä, sillä kouluttajina toimivat ammattitaitoiset ja kokeneet henkilöt joiden vastuulla Sinunkin menestyminen on. Tule sellaisena kuin olet ja täytä hakemus osoitteessa livepromoters.fi, tai soita 044 786 6672. www.livepromoters.fi

AAMUTARJOUKSIA ark. klo 8-13 Täydellinen Kiinteyttävä Ihon Kysy myös kasvohoito + ultraäänihoito syväpuhdistus edullisia jalkahoito (2,5 h) kasvoille ultraäänellä oppilashoitoja.

115 € (148

€)

75 € (85

€)

59 € (67

Löydät vaihtuvat tarj. Facebookista

Tervetuloa!

Ristikon ratkaisu

Salomonkatu 10, Hki. P. 323 7870 www.kauneussalonkirose.fi

•Mica: Jos nuori seisoo duunissa tumput suorina, johtuu se huonosta johtamisesta. Kyllä nuori työtä tekee, jos häntä arvostetaan, annetaan mielekkäitä työtehtäviä, selkeät aikataulut ja ehkä jopa kannusteita. Sitähän me aikuisetkin haluamme. TSEMPPIÄ NUORET •Viime aikoina opettajat ovat valittaneet oppilaiden heihin kohdistamaa uhkailua, sanailua, jopa väkivaltaa. Jos opettajat kärsivät tällaisesta, miten he

3E nkujavetuloa! o n a t r r ka te auppaklo 16-17, 9,5 m2 ja K y l e . Esitt a ke 20.2 tot 2h+kk 4 2 ass oneis -porta ittelyssä hu +k 59,5 m ) (Es

2h

AND GOOD BYE VALITTAJAT, FOR GOOD

•Soini repii suutaan, mutta mitään hyvää ratkaisua tai rakentavaa ehdotusta ei anna, mitä pitäisi tehdä? Yrittää riehumisella kalastella ääniä. Se siitä! S2 •Hei naisellinen nainen: tavalliset miehet painivat saman ongelman kanssa. Hyvän kumppanin löytäminen on vaikeata. Miksi maksaisit liikaa?

€)

VAKUUSMAKSU VAIN 250 €

Itäkeskukseen erinomaisten kulkuyhteyksien ja palvelujen tuntumassa sijaitsevaan kerrostaloon valmistuu peruskorjauksesta viihtyisiä ja tyylikkäitä asuntoja marraskuusta 2012 alkaen. Alun perin vuonna 1976 rakennetussa talossa on kolme kerrosta ja mukavasti yhteisiä tiloja asukkaiden käyttöön. Kauppakeskus Itis ja Puhoksen palvelut ovat kävelyetäisyydellä. Asunnoissa on tehty sisätilojen peruskorjaus. Uuden ilmeen antavat vaaleat, ajattomat sisustusmateriaalit.

Hammaslääkärikeskus p. 726 2266

Hämeentie 60, avoinna ma-pe 8-20, la 9-15 Kaunis hymy valloittaa. www.eurohammas.fi

t ErikoishintammE: ............. Hinta Omavast. Kelapal. a Hammaskiven ja värjäytymien poisto, fluoraus, puhdistus....... 59 € 32,00 27,00 k Hampaanvärinen paikkaus ...... 59 € 39,00 20,00 Kivuton hampaan poisto .......... 49 € 29,00 20,00 U Hammasvalkaisu yksilöllisellä menetelmällä alk. ......150 € U Ei kelan suoraveloitusta. Muut palvelut: t Keinojuurihammas • Kirurgia • Hammaskoru Y Avoinna ma-pe 8-20, la 9-15. Bussit, ratikat, metro vieressä. Ö Katutasossa, helppo pyörätuolille. Saat ystävällistä ja asiantuntevaa hammaslääkäripalvelua. Hammaslääkärimme Mikko Larjomaa.

p. 146 1460

hammastEknikko

24 h

ErikoishammastEknikon hinnat Proteesit kuin omat hampaat. Parhailla materiaaleilla ja ammattitaidolla.

norm. Proteesi valmis 12 tunnissa tÄssÄ kUUssa:

YLÄ- tai ALALEUAN KOKOPROTEESI 290 € ylä- tai alaleuan kokoproteesin pohjaus 89 € ylä- tai alaleuan osaproteesi (muovi) alk. 430 € ylä- tai alaleuan osaproteesipohjaus 149 € Korjaukset odottaessa alk. 59€ Proteesien ilmainen tarkistus.

Meiltä myös koti- tai vanhainkotikäynnit

Kauppakartanonkuja 3, Itäkeskus valmistuu portaittain 11/2012-5/2013 Asuntotyypit m2 1h+kk 33,5 2h+kk 48,5–49,5 2h+k+p 58–59,5 3h+k+p 76–80

vuokra, €/kk 734–756 852–884 954–1007 1158–1199

Vesimaksu ja 2Mbit laajakaistayhteys sisältyvät vuokraan. Asumisaika vähintään yksi vuosi sopimuksen alkamisesta. VVO:n asunnot ovat savuttomia. Katso kohteen lisätiedot osoitteesta www.vvo.fi/kauppakartanonkuja3. Muuta meille! VVO-kotikeskus Mannerheimintie 168a | 00300 Helsinki Avoinna ma-pe 9 -16 Puh. 020 508 3442 | helsinki@vvo.fi

www.vvo.fi

Yritysnumeroihimme (020 508 xxxx) soittaminen maksaa Soneran hinnaston mukaisesti kotimaan lankapuhelimesta soitettaessa 8,28 snt/puhelu + 7 snt/min ja matkapuhelimesta 8,28 senttiä/puhelu + 17 snt/min.

•Aikamoista menoo ja häsellystä tällanen nuorten elämä. ON

vain vetää tosikkoja höplästä. Maan eliitti puhuu paskaa, mutta se on taasen toinen juttu.

TEKSTIVIESTIT

13


HUPIKLUBI

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 19. helmikuu 2013

Helmiä sioille Stephan Pastis

ookkei, jos me ruvettaa super‐ sankkareiks, me tarvitta super‐ erikkois kykyi. tierättehä, niinku nosta maasta, hehkittää tuluta, jääryttä merii ja otta kii luatei.

14

10 kysymystä

mu kyky on purkkapaperitukoksii.

toi aika erikoist.

1. Kuka näytteli Railia tv-sarjassa Paavo ja Raili? 2. Minkä suurkaupungin nähtävyyksiin kuuluva saari museoineen on Ellis Island? 3. Millä vuosisadalla käytiin suuri Pohjan sota? 4. Mikä on Kyproksen valuutta? 5. Missä kaupungissa on Juice Leskisen mukaan nimetty Juicen tori? 6. Minkä takavuosien folkduon läpimurtohitti oli The Sound of Silence? 7. Minkä nimisestä susikoirasta Jorma Kurvinen kirjoitti nuortenkirjoja? 8. Kuka on Yorkin herttua? 9. Minkä massatapahtuman yhdistymiskirkkolaiset järjestivät viime sunnuntaina Etelä-Koreassa? 10. Kuka kahmi eniten kultamitaleja viime sunnuntaina päättyneissä alppihiihdon MM-kisoissa?

432 Sudoku Tuplat Glenn McCoy

1823

★✩✩✩✩

JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi

Viime tiistain ratkaisukoodi oli 78. 25 euroa voitti Toni Vainikainen.

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen

Mobiiliohjeet •

Ristikko

Ratkaisu sivulla 13

Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja HS Mesta -lehdessä. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä muutaman viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma News Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma News Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja teejuttu.fi-palveluun ladattuja kuvia. Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.metro.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 × 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.

Vastaukset kysymyksiin 1. Eija Vilpas, 2. New Yorkin, 3. 1700-luvulla, 4. Euro, 5. Juankoskella, 6. Simon & Garfunkelin, 7. Roista, 8. Prinssi Andrew, 9. Joukkohäät, 10. Ted Ligety.

Julkaisija: Sanoma News Oy , Postiosoite: PL 75, 00089 Sanoma, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@hs.fi, Päätoimittaja: Mikael Pentikäinen, Esimies: Ismo Uusitupa, Varaesimies: Ari Hämäläinen, Uutistuottajat: (09) 122 4362 Pekka Joutlahti ja Ville Soininen Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.


TV TV1

19.00: Kiehtova maailma: Kumppanimme hevonen

TV2

MTV3

16.30: Galaxi: Koiramestari

11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle News. 11.10 Florence Karlssonin viimeinen matka. 12.10-12.25 Yrittäjäpatsas. 12.30 Vielä virtaa (S). 13.00 Me tulemme taas (S). 14.15 Arkistokuvia: Vastuu (S). 14.30 A-studio. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.55 Suomi on ruotsalainen. 16.25 Toisenlaiset frendit. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).

11.00 Oddasat. 11.15 Piha kuntoon. 11.45 Tyttökuoron mukana. 12.15 Flight of the Conchords (7). 12.40 Aistit avoinna Italiaan. 13.10 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 13.40 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. 14.10 Annen espanjalaisherkut. 14.40 Islannista maailman huipulle: Saga Sigurdardóttir. 15.10 Tartu Mikkiin. 16.00 Kandit. 16.29 Galaxi. 16.30 Galaxi: Koiramestari. 17.00 Pikku Kakkonen.

18.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.25 Yle Uutiset sää. 18.30 Puoli seitsemän. Seksiviikko alkaa! Suosikin legendaarinen Dear Eki, lääkäri Erkki-Pekka Helle vastaa nyt aikuisten kysymyksiin. 19.00 Kiehtova maailma: Kumppanimme hevonen. 1/2. Kuinka hevosesta on tullut ihmisen työpari ja uskollinen ystävä? 19.45 Löytöretkiä maailmaan. 20.00 Prisma Studio. Tulevaisuudessa ihminen voi elää jopa 1000-vuotiaaksi. Supersankareiden kuolemattomuuden salaisuus. Netti muutti kuoleman kulttuurin. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 Kahden kerroksen väkeä (12). 6/6. Sateenkaaren tuolle puolen. Sota on totta ja kaikki nuoret miehet kutsuttu aseisiin. 22.00 Vankileirien Syväri. Karjala 2/4. Syväri on synkkämaineinen virta. Sen rannoilla toimi 1930-luvulla Stalinin pakkotyöleirit, jatkosodan aikaan suomalaisten keskitysleirit ja sodan jälkeen sotavankileirit. 22.50 Yle Uutiset. 22.55 Prisma: Syvyyksien haastaja. 1/2. Tohtori Kevin Fong tutkii niitä maapallon alueita, joita ihminen ei ole kyennyt asuttamaan. 23.45-23.59 Oddasat.

18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 William & Mary (7). William saa päänvaivaa kimurantista hautajaiskeikasta, ja elämä kahden kodin loukussa on yhtä kaaosta. Marykin on vaihtanut työpaineet yksityisyrittäjyyteen. (U) 19.00 Yle Uutiset alueeltasi. 19.10 Yle Uutiset. 19.16 Urheiluruutu. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 19.30 Kandit. Osa 8/8. Kesä oli testi onko kandeista lääkäreiksi. On itsekritiikin, palautteen ja paluun aika. 20.00 Uusi päivä (S). Osa 260: ”Pyörii paha tuuli”. Isyys huolettaa Jania. Lauri pettyy Teroon. 20.30 Putoojat (12). Willin äiti on viikonloppumatkalla. Kun kissa on poissa, hiiret hyppivät pöydällä. Pojat aikovat vähän irrotella, ja jopa Willin onnistuu ottaa rennosti. Hän tulee kylläkin huomaamaan, että aamu on aina iltaa viisaampi. 21.00 Ajankohtainen kakkonen. 21.35 Jalkapallon mestareiden liiga. Neljännesvälierien ensimmäinen osaottelu Arsenal – Bayern München. 23.45 Kandit. Osa 8/8. Kesä oli testi onko kandeista lääkäreiksi. On itsekritiikin, palautteen ja paluun aika. 00.15-00.43 Jalkapallon mestareiden liiga. Kooste.

Yle Fem 11.00 Västerbottensnytt. 11.10 Sydnytt. 11.20 Värmlandsnytt. 11.30 Kulturnyheterna. 11.45 Uutiset. 12.00 Programtablå. 12.05 Det söta livet. 12.15 Vetenskapens värld. 13.15 Fråga doktorn. 14.00 Vem vet mest? 14.30 Extremsport: Uppdrag Sognefjorden. 15.0016.00 Drömmen om landet. 16.21 Kulissien takana. 16.25 Megafoni. 16.55 Taivastiellä. 17.25 Närbild. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Mysteeritoimisto. 18.30 Kumparetytöt. 18.54 Herra W (S). 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Dok: Matematiikkaa kaikille aisteille. 21.00 Sportmagasinet. 21.30 Grotesco (7). 21.58 Yle Nyheter TV-nytt. 22.00 Rikos (16). 23.00 Sportnytt. 23.15 Antikmagasinet. 23.45

Nelonen

15.50: Diili 11.10 Emmerdale (S). 11.40 Lääkärit. 12.30-12.35 Esittelyssä: Selviytyjät Suomi. 14.05 50 parasta ravintolaa. 14.10 Alueellinen sääennuste. 14.15 Harryn laki (7). 15.10 Esittelyssä: Selviytyjät Suomi. 15.15 Mitä tänään syötäisiin? 15.20 Erilaisia suhteita (7). 15.50 Diili. 16.50 Uutiset. 16.55 Suomen ja maailman sää. 17.00 Kauniit ja rohkeat (7). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?

18.00 Emmerdale (7). Mokia vai mielenlujuutta? Moiran mielenlujuutta koetellaan, kun epätoivoinen Holly kerjää lisää äitinsä apua. 18.30 Emmerdale (7). Rysän päältä. Jäätyään poliisille rysän päältä kiinni Moira päätyy kaltereiden taakse ja kuulusteltavaksi, ja Hollyn tilanne kotona vain pahenee. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (S). Osa 2412. Severi pääsee pussauskoppiin. 20.05 Pientä pintaremonttia. Jakso 4. Arkkitehtuurista kauneutta ehostamassa. Söderkullassa sijaitsevassa omakotitalossa riittää persoonallisia ratkaisuja. 21.00 Top Chef Suomi. Jakso 3. Villiä ruokaa. Kilpailijat palaavat takaisin luontoon villiruoan perässä. Tulikokeessa tehtävänä on valmistaa sieniruokia, jotka vievät kielen mennessään myös kasvissyöjiltä. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 C.S.I. Miami (16). Kaikki kaatuu. Tiimin jäsenet saavat salaperäisiä kirjeitä, jotka sisältävät vihjeen murhasta. 23.35 Kallista kipua (7). Vaivainen voimamies. Tunnettu lihaskimppu kärsii tasapainovaikeuksista ja tuntohäiriöistä. 00.30-01.00 Rillit huurussa (S). Maljaderivaatio.

Lögnen. 00.15 Aktuellt. 00.55 Kulturnyheter. 01.00 Mittnytt. 01.10 Nyhetssammanfattning. 01.15 Kulturnyheterna. 01.30 Biss och Kajs. 01.45 Det funkar! 02.00 Rea. 02.30 Vem vet mest? 03.00-04.00 Svenska stjärnor.

Liv 11.00 Nigellan uudet herkut. 11.35 Sarahin talo. 12.00 Arvostele mun illallinen tunnissa. 13.00 Häähullut. 13.50 Liv & Learn: Stellan tyyliin. 14.00 Pienten perhe. 14.30 Hurja remontti. 15.20 Liv & Learn: Tanjan koiranhoitovinkit. 15.30 Ilme nuoremmaksi – USA. 16.00 Ruotsin miljonääriäidit. 16.50 Liv & Learn: Stellan tyyliin. 16.55 Liv & Learn: Stellan tyyliin. 17.00 Käenpesä (12). 17.50 Liv & Learn: Tanjan koiranhoitovinkit. 17.55 Liv

Sub

15

Teema

19.00: Matkaoppaat

19.30: Ensisilmäyksellä

22.40: Rakkauspakkaus

12.55 Luksusmammat. 13.25 Kierrätysmuotia Hollywoodissa. 14.00 Pikakurssi kodinostoon. 14.30 Huippukokki lähtee maalle. 15.00 Tanssi peppu pieneksi. 16.00 Hurja painonpudotus. 17.00 Eläintenpelastustiimi. 17.30 Dr. Phil (S).

14.00 Kauhukeittiö. 14.55 Tehoosasto. 15.55 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 16.25 Eastenders (7). 17.00 Lemmen viemää (7).

17.00-17.55 Unelma hyvästä elämästä.

18.30 Nelosen uutiset. 18.50 Nelosen sää. 19.00 Matkaoppaat. Turkin toimistolla on säpinää, kun Terhi saa postissa lennokkaan yllätyksen. 19.30 Neljän tähden illallinen. Kokkausvuorossa jalkapalloilija Aki Riihilahti. 20.00 MasterChef Suomi. Muutamalta kilpailijalta menee sormi suuhun, kun mysteerilaatikosta paljastuu raaka-aineiden sijaan tunnistustehtävä. 20.57 Keno. 21.00 Holmes NYC (12). Pienempi paha. Holmes harjoittaa sairaalan ruumishuoneella kyseenalaista tutkimusta ja huomaa sattumalta epäilyttävän kuolintapauksen. 22.00 NCIS Rikostutkijat (12). Vapaus. Mies hakataan hengiltä, ja pääepäilty on hänen merijalkaväessä palveleva vaimonsa. 23.00 Nelosen uutiset. 23.10 Nelosen sää. 23.15 SM-liigan huippuhetket. 23.20 Frasier. Anopin vierailu, osa 2. Daphnen äidin vierailu venyy venymistään. 23.50 Taustapeliä. Tosiasioiden hyväksymistä. Malik jatkaa isäänsä tutustumista. 00.20 Start! 00.50 Villa Helena (12). On Saaran vuoro ottaa ohjat omiin käsiinsä. 01.45 Panttilainaamo. Antiikkista putkinäköä. 02.15 Panttilainaamo. Paha päivä. 02.40-03.15 Perhe on pahin. Voittoarpa.

& Learn: Tanjan koiranhoitovinkit. 18.00 Supernanny. 19.00 Sarahin sisustusvinkit. 19.30 Nigellan uudet herkut. 20.05 Hurja remontti. 21.00 ELOKUVA Haamumorsian (12). 22.55 Luksusmammat. 23.25 Ruotsin miljonääriäidit. 00.20 Ankara isäntäperhe. 01.25-02.20 Hurja remontti.

Jim 11.40 Maistuvimmat liikeideat. 12.35 Tilt. 13.05 Start! 13.35 Ruotsalainen remonttisota. 14.30 Talent USA. 16.10 Los Angelesin tatuointitarinat. 17.05 Leijonan luola Kanada. 18.05 Talent USA. 19.00 Los Angelesin tatuointitarinat. 20.00 Australian rajalla. 20.30 Poliisit. 21.00 JIM D: Salaliittoteoriat Jesse Venturan johdolla. 22.00 Jopet-show. 22.35

18.00 Jamie Oliverin etniset herkut. Aistikas Andalusia. Jamie suuntaa makujen perässä EteläEspanjaan. 19.00 Miehen puolikkaat (S). Siunatut selkävaivat. Alan yrittää hillitä himojaan, kun hän retkahtaa vastaanottoapulaiseensa. 19.30 Ensisilmäyksellä (7). Potkua uralle. Marshall antaa elämänsä ensimmäiset potkut mutta tulee heti katumapäälle. 20.00 Simpsonit. Jouluvaras. Bart kehittää huiman valheen aiheutettuaan perheelle jouluaamuna syvän pettymyksen. 20.30 Simpsonit. Simpsonin laulava perhe. Homer ei piittaa musikaaleista, mutta ihmeellinen on laulun voima. 21.00 Suomen surkein kuski. Surkeimmat kuskit lähtevät mökkeilemään. 22.00 Grimm (12). Tähkäpää, Tähkäpää, laske hiuksesi. Kadonneen 7-vuotiaan tytön tapaus avataan uudelleen, kun syvällä metsässä kuristetun huumeiden kasvattajan yhteydestä löydetään pitkä hius. 23.00 House (12). Rakkaudesta hevonenkin potkii. Lastentarhassa tapelleen lapsen verenvuoto ei tahdo talttua, ja yhtäkkiä myös hänen sisarensa sairastuu pahoin. 23.55 Supernatural (16). Mannekiinimysteeri. Kun samassa tehtaassa työskennelleitä miehiä alkaa kuolla salaperäisesti, huomaa Sam tutkintojen aikana, että murhapaikalla on yksi jos toinenkin mannekiininukke. 00.55 Simpsonit (7). Suosikki. 01.25-02.15 Num3rot (12). Viimeinen mahdollisuus.

Jim Akatemia: Täydellisen tuopin metsästys. 22.40 Rekonstruktio (S). 23.10 South Park (12). 23.40 Alaston piilokamera (16). 00.10 Likaisen työn sankarit. 00.40 Tilt. 01.10-02.10 JIM D Rikos: Rikostarinoita maailmalta (12).

TV5 11.25 best direct. 12.25 Ullaredin kyläkauppa. 13.20 Ruotsinlaivalla 24h. 14.10 Matlock. 15.05 Meidän faija. 16.00 Amerikan hauskimmat kotivideot. 17.00 Kellarin kunkku. 18.30 70’s show. 19.00 Las Vegas. 20.00 Mikko ja Markus – ikuisesti sinun. 21.15 ELOKUVA Bean – äärimmäinen katastrofielokuva. 23.00 ELOKUVA Depth Charge. 00.45 Poliisin erikoisryhmä. 01.40 Tarkka-ampujat. 02.30-03.20 NCIS Rikostutkijat.

18.00 Kirje Elialle. Martin Scorsesen ohjaama dokumentti on henkilökohtainen ja tunteikas kunnianosoitus Elia Kazanille, jonka elokuvat muuttivat nuoren Martinin elämän. 19.00 Varsova – Lontoo: Onnen etsijät (12). Wojtek saa odottamattoman puhelun. Asian ja Andrzejn välit lämpenevät, mutta Kinga haluaa palata Andrzejn luo. 19.45 Musiikin muisti: Arkkiveisusta polskaan. Lauluja menneiltä ajoilta. 1700–1800-lukujen suosittuja suomalaisia lauluja. 20.00 Historia: Titanicin rakentajat. Runko. Kuinka historian kuuluisin alus rakennettiin? Aluksi nykyajan ammattilaiset rakentavat laivan runkoa samoin menetelmin, joita käytettiin yli sata vuotta sitten. 20.45 Rakennustaiteen aarteita. Laonin katedraali. 21.00 Historia: Egyptin suurvaltakausi. 4/4. Ikuisuuden etsintä. Muinaisessa Egyptissä uskottiin vankkumatta kuolemanjälkeiseen elämään. Paradoksaalista kyllä, juuri tämä seikka vaikutti myös Egyptin korkeakulttuurin pitkäikäisyyteen. 21.50-23.11 Elävä arkisto: Toiveiskelmiä 3. 21.50 Kuunnelkaa laulujani. (1971) Henkilökuva Valto Laitisesta, suomalaissyntyisestä jazzpianistista, joka sävelsi viihdemusiikkia Pariisissa. 22.40 Rakkauspakkaus. (1971) Lauluyhtye Cumulus pisti rakkauden pakettiin ja tiiraili sitä eri vinkkeleistä. 23.10-23.57 Sodan vangit (16). Kuvia helvetistä. Dana seuraa terapeuttiaan, mutta miksi? Nimrodin työnteko ei oikein ota tulta.

Fox 11.55 24 Kitchen: Portugalin makuja. 12.25 Mr & Miss ShowHau. 12.50 Ally McBeal (S). 13.35 Hullut tiedemiehet. 14.00 Luonnon salaiset kansiot. 14.50 Jättimäiset rakennusurakat. 15.40 Alaskan poliisit. 16.30 Supertehtaat. 17.26 STT Uutiset. 17.30 Hetki ennen tuhoa: Aasian tsunami. 18.00 Totta vai tarua: Chupacabra. 18.30 Huutokaupan metsästäjät. 19.00 Alaskan poliisit. 20.00 Totta vai tarua: Hurjat unissakävelijät. 20.30 Huutokaupan metsästäjät. 21.00 Criminal Minds (16). 21.55 ELOKUVA Alaston totuus (16). 00.05 Vankilassa ulkomailla: Huijattu Quitossa. 01.05 Family Guy. 01.30 ELOKUVA Kadonnut pataljoona (16). 03.10-04.00 Tanssi peppu pieneksi Suomi.


SUOR hva- ja sänkyva li 200 so y

O T S I PO

120

N A A T TEH

AJALTA! T S I M L a AAN VA ihtoehto

8 E1 Tiilipojanlenkki 6 Vantaa, Petikko

e

Osta suoraan valmistajalta!

inti

Valmistamme sohvat ja sängyt 20 vuoden ammattitaidolla.

Vihd

Kotimaan sohvat & sängyt

i kk len AN n oja FF lip I-SO SÄ i i S T OM ISI A! III SU ENT ISS Ä O H L TI KE

. 2 . 6 2 19. –

t ä v i pä

N Ä Ä D IE V T A A H R A P ! I M I O T KAIKKI

! I T S A NOPE aa! Nahk

KAIKKI

POIS!

POIS!

KAIKKI

POIS!

I K K I A K

KAIKKI

POIS!

! S I O P

% 0 -5 ään t n i väh

Luxus-sänky upealla sisustuskankaalla!

-75%

VUOKATTI-JENKKISÄNKY 160x200cm

Pussijousite

ttu!

-63%

VUOKATTI LUX parisänkypaketti 160x200cm

288

(798,-)

. OT ISyT O P ssä. I lä ä m K y IKerkitty erikseen m KA otteet m

Petauspatja myydään erikseen.

1 paketti/talous.

Tu

477

Kotimaan sohvat & sängyt

(1849,-)

Alk. Sara-kankaalla. Takuukangas.

Tukeva parivuode!

2-ist. vuodesohva Alk. Sarakankaalla.

ROCCO-VUODESOHVA

299

-60%

349

(899,-)

Väri: sininen. Petauspatja myydään erikseen.

LEVEYS HULPPEAT 290cm!

KOTIMAAN

Väri: sin. Petauspatja myydään erikseen.

VUOKATTI -moottorisänky 90x200cm

Tehdään käsityönä Suomessa.

JUMBO-JÄTTIKULMASOHVA

199

(798,-)

PAKETTIHINTAAN! MODENA 3-istuttava + 2-istuttava

NYT YHTEENSÄ!

Korkea selkänoja!

795

(1590,-)

Nojatuoli 249,(498,-)

Upealla antiikkiverhoilulla. Saatavana useilla nahkaväreillä ja sisustuskankailla.

-50%

VANTAAN PETIKOSSA SUOMI-SOFFAN ENTISISSÄ TILOISSA! Tiilipojanlenkki 6, 01720 Vantaa / Palvelemme: ma-pe 10–19, la 10–17, su 12-17 / puh: 040-559 2608 / www.suomensankytukku.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.