HUGO WEAVING ON NYT JULMA HOITAJATAR
APU ALKOHOLISMIIN LÖYTYY LAPUALTA
UUTUUSELOKUVASSA ON MONTA TASOA
06-433 0600
HELSINKI
SIVU 09
Maanantai 4.maaliskuuta 2013 | n:o 44 | sää –6°
Lukijan kuva
LUKIJAN KUVA
100 euroa
Suomenlinna ei saa vielä uutta kauppaa Suomenlinnan uusi lähikauppa oli alun perin tarkoitus avata maaliskuussa, mutta avajaiset on jouduttu siirtämään toukokuulle. SIVU 04
Venäjällä hiv-epidemia Hiv-tartuntojen määrä kasvoi Venäjällä viime vuonna yli kymmeneksellä, ja jopa joka sadas työikäinen on hiv-positiivinen. SIVU 06
Jätkäsaaressa kovia hintoja
LUMIKAAOS SULAKSI
Uutta laitosta kaavaillaan Töölönlahdelle SIVU 05
Helsinkiin satoi viikonloppuna noin 15 senttiä uutta lunta. Kantakaupungin lumiongelman ratkaisemiseksi on nyt suunnitteilla lumensulattamo, joka sijoitettaisiin maan alle Töölönlahden ympäristöön.
a av
nä ä v äi 0 0mäitsatäsaa p is 3ensiimakasseksiynyn a j a s a i t y 99 i L me Lu x 13, D rvo a
SÄÄ SÄÄSTÄ
880%
AMIA KorIStetY KorIStetYYnYnpääLLInen Polyesteri. Silklo Silklook. Eri värejä. 40x40 cm 4,99
JYSK Lanter Lanterna,Varikkotie 2, 00880 Helsinki
Lemminkäinen rakennuttaa Helsingin Jätkäsaareen kerrostaloa, jonka asunnoista pyydetään jopa 9 100 euron neliöhintoja. Vieressä olevaan Hitas-taloon pääsi muuttamaan huomattavasti halvemmalla. SIVU 04
Haapala ylsi neljänneksi Pituushyppääjä Eero Haapala oli neljäs tuloksella 805 sisäratojen EM-kisoissa Göteborgissa. SIVU 08
av aj en a ä to ise ä 3 7.3 t La yö .20 nt tä 13 er ... kL na o 8 ss a
1,-
+
TÄNÄÄN
lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 4. maaliskuu 2013
Lukijan kuva
Lukijan kolumni
JENNA IKONEN
metro.lukijat@hs.fi Palkkio 100 euroa
TÄNÄÄN
KIMMO MÄNTYLÄ/LEHTIKUVA
SKOOLAUS NAISILLE
LUKIJAN KUVA
20 euroa
Helsingin IFK harjoitteli Jääpuistossa
Helsingin IFK:n jääkiekkojoukkue piti näytösharjoitukset Rautatientorilla sijaitsevassa Jääpuistossa sunnuntaina. Puolilta päivin alkaneessa tilaisuudessa jäällä nähtiin pelaajien lisäksi myös kohua kielenkäytöllään aiheuttanut päävalmentaja Raimo Summanen. METRO Kolme kommenttia Metro.fistä
Vieruskaverit estivät salakuvaajan aikeet LEHTIKUVA/TIMO TOIVANEN
”Varmaan hyvät markkinat oli livetaltioinnille. Tulee mieleen suloinen 90-luvun alku, kun Mustamäen torilla oli samanlaisia videotallenteita tarjolla. Uusia leffoja karkkipaperin rapinoineen ja yskänpuuskineen.”
Ota kuva, lähetä viesti
Kännykuvat numeroon 17181
Koetko lumityöt hyvänä hyötyliikuntana?
”Kyllä nykyisillä kameroilla saa ihan hd-tasoista kuvaa ja pienellä editoinnilla äänetkin toimimaan.”
400 000:N KORVAUKSET TIEDOSSA
GOODBYE 90’S
OIKEUSVALTIO
Tänään Huomenna 5. maaliskuuta 14:00 20:00 2:00 8:00 14:00 20:00
-6
-5
-2
-5
7:11
Edellinen kysymys
0
-10
-6
-6
0
+3
17:53
-10
+3
-7
Ensi perjantaina 8. maaliskuuta vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Aikaisemmin tämä juhlapäivä ei herättänyt minussa kummempia ajatuksia, kunnes jokin aika sitten miespuolinen tuttavani kirosi minulle vaimonsa Naistenpäivä kanssa käydyn ”Lienee kuitenkin kyse puhelinriidan päätteeksi: muustakin kuin hel”Kaikki asiat sinkiläisen pikkutytön on niin vaikeimatkasta naiseuteen.” ta teidän naisten kanssa!”. Valmiiksi ärtyneenä perheriidan sivukorvalla kuulemisesta en voinut suhtautua tiuskaisuun neutraalisti. Ihan kuin kaikki naiset, minä mukaan lukien, olemme aivotonta tissimassaa, jonka kanssa ei pysty keskustelemaan asiallisesti lapsen hakemisesta päiväkodista. Jos naistenpäivä tarkoittaa sitä, että minun oletetaan olevan tietynlainen sukupuoleni takia, en halua juhlistaa sitä. Minä kun olen ihan oma persoonani. Taaperoiässä kysyin tädiltäni, kuinka saisin yhtä isot tissit kuin hänellä on. Vastaus: syömällä paljon pullataikinaa. Varhaisteini-iässä stressasin pituudestani, mediasta kun osasin tulkita, että miehet eivät halua kuin mallinmitoissa olevia naisia. Toinen täti ilmoitti, että en saa kunnon miestä, jos en opi laittamaan ruokaa. Mitä tämä naisena, tai siis Jennana, oleminen sitten on? Ainakin sen pystyn kertomaan, että teini-iästä se on koko ajan helpottanut! Reilu puolitoistametrisestä varresta ei ole ollut haittaa miesmarkkinoilla, päinvastoin. Syötyyn pullataikinamäärään kantaa ottamatta, enemmän hyötyä olisi ollut uskosta omaan itseen. Löytääkseen tien miehen sydämeen tarvitaan nykypäivänä muutakin kuin ruoanlaittotaidot, mutta ei niistä haittaakaan ole. Naistenpäivässä lienee kuitenkin kyse muustakin kuin helsinkiläisen pikkutytön matkasta naiseuteen. Emme saa unohtaa, että esiäitimme täällä, sekä tytöt ja naiset muulla maailmassa tänäkin päivänä, joutuvat kohtaamaan sukupuolensa vuoksi sen luokan vääryyksiä, joita emme edes pysty käsittämään. Muusikko Mariska totesi taannoin, että suomalaisten naisten mielestä maailman velvollisuus on polvistua heidän edessään. Arvon naiset, todistakaamme nuo väitteet vääriksi: ottakaamme tavoitteeksi olla kunnon ihmisiä toisillemme ja skoolatkaamme perjantaina heidän kunniakseen, joilla asiat eivät ole näin hyvin.
+5
Oletko hiihtänyt tänä talvena?
79% EI
+7
-11
-12
-10 -8
7
21% KYLLÄ
+1 9
-13
-4 -7 11
3
+9
7
•
+16
-7
+1
-7
+8 +14
+12
-1
6
Lukijakolumniohjeet
-6
+7
+12 +11
-2
+4
•
+10
-11
2
7
+6
-9
-9
Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa metro.fi.
”Taas yksi naula vahvistamaan käsitystä suomalaisen oikeustajun rappiosta. Laittomastihan henkilö toimi, mutta miten tämmöisestä saadaan lehteen puolen sivun uutinen. Miten on päädytty tilanteeseen, jossa immateriaalioikeuksiin- ja tekijänoikeuksiin kohdistuvat rikkomukset katsotaan vakavammiksi kuin kiinteään omaisuuteen tai ihmisen koskemattomuuteen kohdistuvat?”
Valkokangasta ei elokuvateatterissa saa kuvata edes omaksi ilokseen.
Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@hs.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO
Päivän kysymys
02
•
+4 +22 +13 +21 +31 +25 +30 +17 +22 +35
+16 +18 +16 +32 +29 −3 +4 +18 +13 +20
• • •
Teejuttu.fi. Mene osoitteeseen www.teejuttu.fi, rekisteröidy palveluun (tai kirjaudu sisään) ja klikkaa kohtaa ”kirjoita kolumni”. Pituus 1 900–2 100 merkkiä. Kolumnin pituuden pitää olla 1 900–2 100 merkkiä. Teejuttu.fi:n kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit. Kuva ja nimi mukaan. Muista liittää kuvasi mukaan ja oma nimesi: vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista. Sähköpostilla. Voit lähettää kolumnin myös sähköpostitse: metro.lukijat@hs.fi. Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä. Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.
avoimet ovet koko kevään ma-ke 15-18
Peliongelmiin on ratkaisuja.
Kaikki kuvasta!
Maksuton tieto- ja tukipiste pelaajille ja läheisille. Keskustele sinulle sopivista ratkaisuista työntekijöiden ja/tai muiden samaa kokeneiden kanssa. Tiltti | Kaisaniemenkatu 2b, 3.krs | 00100 Helsinki
www.tiltti.fi
Europarlamentaarikko • Keskustan varapuheenjohtaja
Valo- ja videokuvaus Kuvankäsittely Käy tutustumassa uudistettuihin sivuihini www.riikkamanner.fi
Tulostus Kuvatuotteet Valokuvanäyttelyt Tietotekniikka Luennot
NAPPAA KEVÄÄN PARHAAT TARJOUKSET!
HELSINGIN MESSUKESKUS 8.-10.3.2013 Messuilla mukana parhaat merkit ja kevään uutuudet. Tule, tutustu, opi ja tee hankintoja. Madventures valokuvanäyttely Poikkeuksellinen kokonaisuus sisältää rankkoja, koskettavia ja kauniitakin kuvia. Madventuresin Tuomas ja Riku ovat näyttelyssä kertomassa kuvistaan lauantaina klo 12–16. Top Shotin osastolla 5b23 huipputarjoukset uutuustuotteista. Ensi kertaa messuilla myös Top Shot -OUTLET – lavakaupalla tuotteita tasahinnoin, alk. 1¤ /kpl! Metro Photo Challengen osastolla näet vuoden parhaat kilpailukuvat!
Yllättikö diabetes? Diabeteksen ensitietoluennot Sokerit koholla – valtimot valittaa Diabetesvastuulääkäri Marja-Leena Kurvinen, Diabetesvastuuhoitaja Raili Korhonen
14.3.13
Liikkumaan tervein jaloin Fysioterapeutti Sari Pusa, Jalkaterapeutti Sasu Hyytiä
18.4.13
Mitä suu söisi? Ravitsemusterapeutti Raija Partanen
25.4.13
Diabeteksen hoito – lääkkeitäkin tarvitaan Diabetesvastuulääkäri Marja-Leena Kurvinen, Diabetesvastuuhoitaja Raili Korhonen
Onko Sinulla todettu kohonnut verensokeri tai aikuistyypin diabetes? Kaipaatko tietoa diabeteksen ennaltaehkäisystä ja hoidosta? Helsingin Itäisen alueen terveysasemat järjestävät keväällä 2013 luentosarjan henkilöille, joilla on juuri todettu aikuistyypin diabetes tai heikentynyt sokerinsieto. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Luennoilla on varattu aikaa kysymyksille ja keskustelulle. Luennot pidetään klo 17.00 –18.30, Myllypuron terveysasema 1. krs Tervetuloa!!!
Mediayhteistyössä
Avoinna ammattilaisille: Pe 8.3. klo 9–12. www.hel.fi
7.3.13
Yleisölle: Pe 8.3. klo 12–19, La 9.3. klo 10–18, Su 10.3. klo 10–17. Sisäänpääsy: 16/10 ¤.
www.kuvamessut.com Samaan aikaan samalla messulipulla: Kunto, Fillari, Golf, Retki, Metsästys, Kalastus, Ball Sports, ja Helsinki Horse Fair (vain la–su)
1
UUTISET
Kanerva jälleen oikeudessa Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) istuu maanantain ja tiistain syytettyjen penkillä Helsingin hovioikeudessa. Häntä syytetään lahjusten ottamisesta ja virkarikoksesta. Kanerva toimi Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtajana ja sai vaalitukea sekä syntymäpäiväjuhlat liikemiehiltä, joilla syyttäjän mukaan oli hankkeita Varsinais-Suomessa. Käräjäoikeudessa Kanerva tuomittiin ehdolliseen vankeuteen. Hovioikeuden ratkaisu saataneen vasta kesällä. STT
Kisa kakkospaikasta Korkeasti koulutettujen palkansaajien keskusjärjestö Akava ja toimihenkilöiden STTK ovat jäsenmääriltään entistä lähempänä toisiaan. Miljoonajäsenisen SAK:n jälkeen kakkossijaa pitää vielä niukasti STTK, jonka jäsenmäärä on kuitenkin supistunut. Akavan on sen sijaan kasvanut. STT
Helsingin Jätkäsaaresta asuntoa haluavalla pitää olla lompakko kunnossa. Rakennusyhtiö Lemminkäinen pyytää Saukonpaadenrantaan nousevan kerrostalon 137 neliön asunnosta peräti 1,2 miljoonaa euroa. Neliölle tulee hintaa yli 9 100 euroa. Halvimmillaan talon asukkaaksi pääsee ostamalla 35,5 neliön yksiön, jonka velaton myyntihinta on sekin yli 300 000 euroa. Vieressä seisovan talon Hitas-asuntojen asukkaat muuttivat uusiin koteihinsa viime vuoden lopussa huomattavasti pienemmällä investoinnilla. Esimerkiksi
ylimmän kerroksen 97 neliön asunto irtosi 368 000 eurolla, kun kovan rahan vastaavasta asunnosta saa pulittaa yli kaksinkertaisen hinnan, eli 777 000 euroa. Pääkaupunkiseudun asuntorakentamisen johtaja Sami Somero Lemminkäiseltä sanoo, että hintaeroon vaikuttavat naapuritonttia vaikeampien perustamisolosuhteiden ja asuntojen varustelutason lisäksi tontin omistus. Hitas-talo on rakennettu kaupungin vuokratontille, kun nyt rakenteilla oleva kerrostalo nousee omalle tontille. – Oman tontin osuus asuntojen hinnoissa on varsin merkittävä, Somero sanoo. Tutkija Seppo Laakso Kaupunkitutkimus TA:sta vahvistaa, että tontin osuus asunnon myyntihinnasta voi olla suuri. – Parhaimmille paikoille rakennettaessa tontin osuus voi enimmillään olla jopa
Hintasäätelyjärjestelmä Hitas on Helsingin kaupungin kehittämä asuntojen hintasääntelyjärjestelmä.
•
18 000. Hitas-asuntoja on joidenkin arvioiden mukaan 18 000, kaikki Helsingissä.
•
KOHTUUHINTAISTA. Järjestelmän tarkoituksena on tarjota kaupunkilaisille kohtuuhintaisia omistusasuntoja.
•
•
MYYNTIHINTA. Asunnoille määritetään jo tontinluovutusvaiheessa korkein mahdollinen myyntihinta, jota asuntoa myöhemminkään myytäessä ei saa ylittää.
EDULLISEMPIA. Hitassäännöstellyt asunnot ovat yleisesti vapaasti hinnoiteltavia asuntoja edullisempia alueesta ja kohteen rakennusajankohdasta riippuen.
•
VUOKRATONTTI. Hitaskohteet sijaitsevat aina kaupungin vuokratontilla. Lähde: Wikipedia
LUKIJAN KUVA
20 euroa
STTK:n jäsenmäärä oli vuodenvaihteessa 608 000
Venelaituria kunnostetaan Akavan jäsenmäärä oli samaan aikaan 580 000
04
Jätkäsaaren asunnoissa huimat hintaerot
Yli 9 000 euroa neliö. Lemminkäinen myy uusia asuntoja yli kaksinkertaisella hinnalla Hitas-asuntoihin verrattuna.
Lahjusjuttu
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 4. maaliskuu 2013
Kaupungin venelaituria Pitkänsillan kupeessa Helsingin Siltasaaressa remontoidaan parhaillaan. Laituri on eristetty pitkällä metalliaidalla, ja puupinnan rakenteita on kaivettu lumen alta esiin ja purettu. Ajankohta on juuri nyt paras mahdollinen, sillä töissä voidaan hyödyntää jäätä, kertoo rakennusmestari Tapio Lappalainen liikuntavirastosta. Lahonneesta laiturista uusitaan huhtikuun loppuun mennessä noin puolet. Ensi talvena korjataan loput. Kaupungilla on Pitkänsillanrannassa 69 aitaamatonta peräpoijupaikkaa. METRO
Hinnanmuodostus
”Oman tontin osuus asuntojen hinnoissa on varsin merkittävä.” Johtaja Sami Somero
kolmannes. Metron haastatteleman asiantuntijan mukaan asuntojen hintaero muodostuu tontin lisäksi erityisesti urakoitsijan saamasta katteesta. Hitas-asunnoissa rakentajan kate on rajoitettu, mutta vapaarahoitteisissa asunnoissa hinta määräytyy lopulta markkinoiden mukaan. Hitas-asunnoissa rakennuttajapalkkio on rajoitettu kymmeneen prosenttiin asunnon hankinta-arvosta. Tästä palkkiosta rakennuttaja maksaa esimerkiksi kaikki työkulut, joten kate voi jäädä melko pieneksi. Vapaarahoitteisissa kohteissa rakennuttajapalkkio voi olla moninkertainen. Helsingin kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä (sd.) ei näe ongelmaa Jätkäsaareen valmistuvien asuntojen hinnoittelussa. – Eiköhän kovan rahan asunnotkin hinnoitella niin, että ne menevät kaupaksi. Vain markkinatalous on rajana, Penttilä toteaa. Seppo Laakso Kaupunkitutkimus TA:sta arvioi, että kyseisessä tapauksessa hintoja on onnistuttu hilaamaan melko ylös, kuten 8 500 euron neliöhinnat osoittavat. – Näitä asuntoja eivät tosiaan voi ostaa kuin hyvätuloi-
Jätkäsaaren Hitas-talon naapuriin nousee kovan rahan asuntoja.
set, Hitas-asunnoissa hajontaa on hieman enemmän, Laakso sanoo. Hän haluaisi muutoksen Hitas-järjestelmään. – Asuntopoliittisesti on
kyseenalaista jakaa tukea tonttivuokrien kautta. Parempi olisi, jos tuettaisiin asukkaita suoraa asumistuella. Jätkäsaaren nyt rakenteil-
Suomenlinnan kauppa myö
Suomenlinnan uutta lähikauppaa on rakennettu syyskuulta täydellä tohinalla. Alkuvaiheessa suunnitelma oli, että uusi Siwa aukaisisi ovet jo nyt maaliskuussa, mutta avajaisia on sittemmin siirretty. – Toukokuun 16. tällä hetkellä lukittu avajaispäiväksi, ja nyt ollaan rakennustöissä jo niin pitkällä, että uskoisin siinä myös pysyttävän, Lähikauppa OY:n kauppapaikkajohtaja Mika Vesterinen sanoo. Väliaikaisessa parakissa oleva myymälä saa pitää ovensa auki siihen saakka, että uusi myymälä avataan. Vesterisen mukaan viivästys johtuu siitä, että rakentamisen alkuvaiheessa aikaa veivät yllättävän paljon muun muassa pohjustustyöt ja räjäytykset, jotka piti Suomenlinnan tihe-
TUIJA SALMI
LUKIJAN KUVA
20 euroa
Suomenlinnan uusi kauppa avataan näillä näkymin vasta toukokuussa.
än tunneliverkoston vuoksi suunnitella erityisen tarkasti. – Vähän se käynnistysvaihe siirtyi, mutta ei työmaalla
muuten ole mitään ongelmia tullut, urakoitsijayritys FHHausin toimitusjohtaja Juhani Sjöman kertoo.
UUTISET
Sulattamosta uusi ase Helsingin lumisotaan JUSSI NUKARI/LEHTIKUVA
Ei vielä lähivuosina. Talvikunnossapidon jäljiltä kertyvän lumen kuljetusmatkat lyhentyisivät, kun se muutettaisiin vedeksi Helsingin kantakaupungin alueella sijaitsevassa sulattamossa.
Runsas lumentulo aiheuttaa yhä päänvaivaa Helsingissä. Lumen vastaanottopaikkoja on liian vähän, eikä lumen työntäminen mereenkään ole ratkaissut ongelmia kantakaupungissa. – Kun Helsinki on laajentunut, talvihoidon tarpeita ei ole huomioitu riittävästi, toimistopäällikkö Ville Alatyppö Rakennusvirastosta sanoo. Kantakaupungin ongelman ratkaisemiseksi suunnitteilla on lumensulattamo, joka sijoitettaisiin maan alle Töölönlahden ympäristöön. Lunta sulatettaisiin ensisijaisesti kaukojäähdytyksen paluulämmöllä. Sulatusvesi ohjattaisiin mereen. Alatyppö arvioi, että laitos voisi olla totta viiden vuoden sisällä. Rakennusviraston laskelmien mukaan laitos olisi pit-
Myös meri hyötyisi
”Lumi voitaisiin myös puhdistaa, eikä sitä tarvitsisi enää kaataa puhdistamatta mereen.” Toimistopäällikkö Ville Alatyppö
Runsaslumisten talvien jälkien siivous vaatii uusia ratkaisuja Helsingissä. Sulattamossa vedeksi muutettu lumi puhdistettaisiin ennen mereen johtamista.
källä tähtäimellä halvempi kuin lumen kuljettaminen pois keskustasta. – Lumen kuljetusmatkat lyhentyisivät, ja logistiikka
olisi helpompi hallita. Lumi voitaisiin myös puhdistaa, eikä sitä tarvitsisi enää kaataa puhdistamatta mereen, Alatyppö kertoo.
Nykytekniikalla on mahdollista sulattaa lumi myös paikan päällä ja johtaa sulamisvedet viemäriin. Tällaisia järjestelmiä on käytössä muun muassa Pohjois-Amerikassa. Alatypön mukaan järjestelmät eivät kuitenkaan sovellu Helsinkiin. – Se olisi erittäin kallista, aikaa vievää ja myös ekologisesti arveluttavaa, koska näillä laitteilla vesi kuumennetaan polttoöljyllä. Lisäksi sulatusvesi kuormittaisi jätevedenpuhdistamoa melkoisesti. Helsingin tapaan myös esimerkiksi Tukholmassa kaivataan lisää panoksia lumisotaan. Viime joulukuun lumimyräköiden yhteydessä Tukholman kaupunki vastaanotti viikossa peräti 5 000 valitusta huonosti auratuista teistä ja jalkakäytävistä. Ongelmia selitettiin muun muassa liian vähäisillä resursseilla. STT
05
Teknisiä ongelmia
Thaimaan-lento oli myöhässä yli vuorokauden Finnmatkojen lento Helsingistä Thaimaan Krabiin pääsi sunnuntai-iltana matkaan yli vuorokauden myöhässä. Thomson Airwaysin Boeing 767 -koneen lähdön esti polttoainejärjestelmässä havaittu vuoto, ja kone korvattiin toisella. Lentojen rotaation muuttuminen myöhästytti myös Finnmatkojen seuraavaa Phuketinlentoa. Koneen piti lähteä Phuketiin sunnuntai-iltana 18.40, mutta uusi lähtöaika on maanantaiaamuna kello 7.30. STT Maneesiturma herätti
Räsänen haluaa parantaa tiedotusta
Laukaan maneesiturman pitäisi herättää viranomaisia tutkimaan viestintäänsä, sanoo sisäministeri Päivi Räsänen (kd.). Räsäsen mukaan viranomaisten on varmistettava, että viestit kulkevat ministeriöiden ja kuntien välillä. Lisäksi hän haluaisi, että kaikilla ministeriöillä olisi päivystys. Räsäsen mukaan lainsäädäntöä voidaan muuttaa viranomaisviestinnän helpottamiseksi. Laukaan helmikuisessa turmassa kuoli kymmenvuotias tyttö. METRO-STT
LUKIJAN KUVA
20 euroa
Lumipyry hankaloitti lauantaina raitiovaunuliikennettä.
la olevat asunnot valmistuvat vuoden 2014 elokuussa.
JAN VILÉN
jan.vilen@hs.fi
öhässä
Uusi kauppa on puolet isompi kuin väliaikainen parakkikauppa. Sen pinta-ala on 220 neliömetriä. Suomenlinna on poikkeuksellinen kauppapaikka, jossa kauppiaalla on lupa tilata tuotteita laajemmasta valikoimasta kuin mantereella. – Tällaisten peruselintarvikkeiden ja päivittäistavaroiden vaihtoehtovalikoima on ihan tästä saaressa olosta johtuen suurempi kuin muissa liikkeissämme, ja tätä on meiltä toivottukin, Vesterinen kertoo. Kodinkoneita, huonekaluja tai vaikkapa vaatteita ei Suomenlinnassakaan Siwasta saa. – Isommat hankintansa saarelaiset tekevät kuitenkin muualla, Vesterinen uskoo. JUKKA HIIRO
Keli huono. Lisää lunta luvassa maanantaina Uusi lumisadealue saapuu länsirannikolle maanantaina päivällä. Ilmatieteen laitos varoittaa, että ajokeli muuttuu lumisateen vuoksi huonoksi maan länsiosassa. Lämpötila jää koko Manner-Suomessa selvästi pakkasen puolelle. Eteläisessä ja läntisessä Suomessa selvittiin lauantaina alkaneesta lumimyräkästä hyvin. – Lunta tuli viitisentoista senttiä, mutta tarkkoja lukuja on vaikea sanoja. Tuuli kinosti lunta joihinkin paikkoihin hyvinkin paljon, kun taas suo-
jaisempiin kohtiin sitä ei satanut niin paljon, päivystävä meteorologi Jari Tuovinen Ilmatieteen laitokselta kertoo. Hankalasta kelistä huolimatta vakavilta liikenneonnettomuuksilta säästyttiin. Pääkaupunkiseudulla ei sattunut kolareita tavanomaista enempää, vaikka useita ulosajoja tapahtuikin. Helsingissä pyry viivästytti raitiovaunuliikennettä. Jari Tuovisen mukaan viime viikon kaltaisia plussa-asteita ei alkavalla viikolla mitata. METRO-STT
Huumevyyhti. Yökerhon omistaja vangittuna Helsingin poliisi on paljastanut helsinkiläiseen Playground-yökerhoon liittyvän huumevyyhdin. MTV3:n uutisten mukaan yökerhon omistajan epäillään osallistuneen kokaiinierien maahantuontiin. Omistaja on vangittu. – Tutkinnassa on tällä hetkellä sekä maahantuonti että levitysorganisaatio. Jutun tii-
moilta on ollut kiinni otettuna noin kymmenkunta henkilöä, kertoi rikoskomisario Jari Pynnönen MTV3:n uutisille. Jutussa on ollut vangittuna neljä muuta henkilöä. Poliisi epäilee, että yökerhossa on levitetty myös muuntohuumetta. Juttukokonaisuuden tutkinta valmistuu kevään aikana. METRO-STT
Kärsitkö masennuksesta? Tämä masennustutkimus arvioi tutkimuslääkettä, joka on suunniteltu otettavaksi yhdessä nykyisen masennuslääkkeesi kanssa, jotta nähdään, auttaako se masennuksen tämänhetkisten oireiden lievittämisessä. Jos olet yli 18-vuotias, sinulla on diagnosoitu vakava masennus ja käytät reseptillä saatavaa masennuslääkettä, saatat voida osallistua tähän tutkimukseen. Tutkimukseen osallistuminen ja siihen liittyvä hoito on maksutonta ja tutkimukseen osallistujille maksetaan myös heidän tällä hetkellä reseptillä saatava masennuslääkkeensä tutkimuksen aikana. Lisätietoja saat ottamaLLa yhteyttä: Psykiatrian erikoislääkäri Liisa Lahdelma Vita Lääkäriasema Mikonkatu 7 00100 Helsinki Yhteydenotot maanantaina 4.3.2013 klo 16–18 numerosta 040 3580350 tai muina aikoina sähköpostilla srinnemella@gmail.com
20130226-FI-FIN-PA-PAD
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 4. maaliskuu 2013
Ulkomaat kuvina
1
1. ADNREY SMIRNOV/AFP 2. HECTOR RETAMAL/AFP 3. FRANCOIS GUILLOT/AFP 4. AFP 5. DIMITAR DILKOFF/AFP
3
4 5
1
Venäjä. Uusi Miss Venäjä on 18-vuotias Elmira Adrazakova
Elmira Adrazakova asetteli missikruunua kutreilleen lauantai-iltana Moskovassa. 18-vuotias neito valittiin uudeksi Miss Venäjäksi. Missikisat järjestettiin Venäjällä 21. kerran. METRO-AFP
2
Nicaragua. Nastassja Bolivar on Nicaraguan kaunein
Nastassja Bolivarilla oli hymy herkässä lauantaina Managuassa. Hän voitti Miss Nicaraguan tittelin. Missitittelistä kilpaili 13 neitoa. METRO-AFP
3
Ranska. Ensi vuoden muotia esiteltiin Pariisissa
Malli esitteli Kenzon suunnittelemaa luomusta Pariisissa. Näytöksessä esiteltiin ensi syksyn ja talven muotia. METRO-AFP
4
Syyria. Bashar al-Assad syytti länttä terroristien tukemisesta
Syyrian presidentti Bashar al-Assad syyttää länttä terroristien tukemisesta Syyriassa. Presidentti syytti Sunday Timesin videohaastattelussa erityisesti Britanniaa ”terroristien aseistamisesta”. – Kuinka voimme odottaa heiltä väkivallan vähentämistä, kun he haluavat lähettää sotilaallisia tarvikkeita terroristeille, eivätkä he yritä helpottaa vuoropuhelua syyrialaisten kesken, al-Assad sanoo. STT-AFP
5
Hiv-tartuntoja enemmän Venäjällä
MAARIT ROIHA / LEHTIKUVA
Laaja ongelma. Lääkkeiden saaminen on muuttunut entistä vaikeammaksi syrjäseuduilla.
2
Bulgaria. Mielenosoitukset jatkuivat useissa kaupungeissa
Bulgariassa korruptioon ja köyhyyteen kyllästyneet kansalaiset jatkoivat mielenosoituksia. Kymmenettuhannet ihmiset kerääntyivät sunnuntaina kaduille pääkaupungissa Sofiassa ja muissa suurissa kaupungeissa. Bulgarian hallitus joutui eroamaan viime viikolla mielenosoitusten vuoksi. STT-REUTERS
06
Moskovassa asuva Aleksei Burlak sai tietää olevansa hivpositiivinen reilut kymmenen vuotta sitten. Sairauden kanssa eläminen on vaatinut taistelijaluonnetta. – En saanut lääketieteellistä apua, ja töihin pääseminen oli vaikeaa, Burlak muistelee alkuaikoja. Naimisissa olevalla Burlakilla on kaksi tartunnan toteamisen jälkeen syntynyttä tervettä tytärtä, ja hän on tätä nykyä muutenkin tyytyväinen elämäänsä. Myös Burlakin antiviruslääkkeiden saanti on turvattu, toisin kuin eräillä syrjäseuduilla asuvien hiv-potilaiden. Hiv-lääkkeiden kustannukset siirtyivät Venäjällä vuoden alusta valtakunnallisesta budjetista aluetasolle. Tämä on jo johtanut hivin kanssa elävien järjestön johtajan Andrei Zlobinin mukaan lääkkeiden toimittajien kaikkoamiseen joiltakin syrjäseuduilta. Valtio pystyi ostamaan lääkkeitä kerralla suuria määriä, kun taas pienten lääkeerien toimittaminen syrjäseuduille voi olla taloudellisesti kannattamatonta. Lääkkeitä kuitenkin tarvittaisiin, sillä hiv-tartuntojen määrä kasvoi Venäjällä viime vuonna yli kymmeneksellä. Jo noin joka sadas aikuinen on hiv-positiivinen. Uusien tapausten määrä on lähes kaksinkertaistunut maassa viimeisten viiden vuoden aikana, kun taas maailmanlaajuisesti uusien tartuntojen määrä on
Aleksei Burlak ei halua kertoa, miten hän sai hiv-tartunnan.
pysynyt vakiona. Maailman terveysjärjestö WHO:n Moskovan toimiston hiv-ohjelman koordinaattorin Jelena Vovkin mukaan 143 miljoonan asukkaan valtion viranomaiset eivät myönnä ongelman laajuutta. – Venäjällä ei tahdota tunnustaa, että maassa on jo puolitoista miljoonaa hiv-positiivista. Sanotaan, että lukumäärä on pienempi kuin laskemamme arviot, Vovk harmittelee. Neuloja jaetaan •
HUUMENEULAT. Venäjän hiv-tartuntaluvut ovat korkeimmat maan Keski-Aasian puoleisessa osassa, josta löytyy myös eniten heroiininkäyttäjiä. Huumeneulan jakaminen on Venäjällä tavallisin hiv-tartunnan syy.
Venäjällä rekisteröidään parisataa uutta hiv-tapausta joka päivä. Suomessa uusia tartuntoja ilmaantuu vuositasolla alle kaksisataa, joten tahti per asukas on Venäjällä reilusti yli kymmenkertainen. Tartuntojen ennaltaehkäisy ja riskiryhmiin kuuluvien testaaminen ovat Venäjällä edelleen lapsenkengissä. Huumeidenkäyttäjät, seksityöntekijät, maahanmuuttajat ja miehet, jotka harrastavat seksiä toisen miehen kanssa, on unohdettu. Hiv on Venäjällä yhä suuressa määrin tabu samoin kuin homoseksuaalisuuskin. Tulevaisuuden näkymiä huonontaa entisestään jo eräillä Venäjän alueilla hyväksytty homovastainen laki, josta kaavaillaan koko maan kattavaa. – Kyseiset lait vaikeuttavat
Kuningatar Elisabet sairaalassa vatsataudissa
Britanniassa kuningatar Elisabet II on joutunut sairaalahoitoon vatsataudin vuoksi, kertoo Buckinghamin palatsi. Kuningatar on hovin edustajan mukaan lontoolaisessa sairaalassa varmuuden vuoksi tarkkailtavana muutaman päivän ajan. 86-vuotias kuningatar sairastui viime viikon lopulla ja joutui peruttamaan muun muassa osallistumisensa Walesin kansallispäivän viettoon. Kaikki kuningattaren tämän viikon tapaamiset on
POOL NEW/REUTERS
Kuningatar Elisabet on hallinnut Britanniaa 61 vuotta.
palatsin mukaan peruutettu. Kuningattaren ja prinssi Philipin oli muun muassa määrä matkustaa keskiviikkona Italiaan tapaamaan presidentti Giorgio Napolitanoa. Hovin edustajan mukaan kuningatar oli viimeksi sairaalassa kymmenen vuotta sitten polvileikkauksen vuoksi. Kuningatar on ollut pitkään hyvässä kunnossa, ja hänet tunnetaan velvollisuudentuntoisena hallitsijana, joka harvoin peruu tapaamisiaan.
”Venäjällä ei tahdota tunnustaa, että maassa on jo puolitoista miljoonaa hiv-positiivista.” Jelena Vovk, WHO:n koordinaattori
toimintaamme homoseksuaalien parissa. Esimerkiksi Moskovassa joka neljäs testiin tullut homomies on hiv-positiivinen, Zlobin sanoo. Virus saadaan tavallisimmin likaisista huumeneuloista. Tartunnan toiseksi yleisin syy on heteroseksi. Seksiteitse tarttuneiden tapausten osuus on kasvussa, ja naisten määrä uusista tartunnoista on jo yli puolet. Hiv-tapausten määrä lisääntyy jyrkästi myös Suomen lähialueilla Luoteis-Venäjällä. STT Britannia
Skottikardinaali myönsi säädyttömyyden Skotlannin katolisen kirkon eronnut johtaja Keith O’Brien myönsi käyttäytyneensä seksuaalisesti sopimattomasti nuoria pappeja kohtaan. Kardinaali O’Brien julkaisi eilen Skotlannin katolisen kirkon tiedotuskeskuksen sivuilla tiedotteen, jossa hän myönsi että oli käyttäytynyt pappina, arkkipiispana ja kardinaalina ala-arvoisesti. STT-AFP-REUTERS
STT-AFP-REUTERS
Kiina
Sveitsiläiset haluavat rajoittaa johtajien bonuksia Enemmistö sveitsiläisistä haluaa rajoittaa yritysjohtajien palkkioita ja erorahoja. Sunnuntaina pidetyssä kansanäänestyksessä lähes 68 prosenttia kansalaisista kannatti rajoituksia vaatinutta aloitetta. Sveitsiläiset ovat olleet tyrmistyneitä johtajille makset-
Vähättelyä
tavien bonusten ja kultaisten kädenpuristusten suuruudesta. Viimeksi närkästystä herätti Novartis-yhtiön hallituksen puheenjohtajalle ehdotettu 60 miljoonan euron kultainen kädenpuristus. Aloitteen vastustajien mukaan palkkioiden ja bonusten
leikkaaminen saattaa pelottaa kansainvälisiä yritysjohtajia ja yrityksiä. Asiantuntijoiden mukaan suuryritykset tuskin vetäytyvät Sveitsistä, jossa on matala verotaso, yritysystävällinen lainsäädäntö ja vakaa poliittinen elämä. STT-AFP-REUTERS
Maanjäristys romahdutti satoja rakennuksia Maa järisi Kiinan lounaisosassa sunnuntaina. 5,5 magnitudin järistyksessä loukkaantui parikymmentä ihmistä ja noin 700 rakennusta sortui. Järistys sattui sunnuntaina iltapäivällä maaseudulla Yunnanin maakunnassa. STT-AFP
URHEILU
lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 4. maaliskuu 2013
07 TIMO JAAKONAHO/LEHTIKUVA
Hiihto
Hiihtojoukkueen hotellissa varkaita
Suomen hiihtomaajoukkueen hotellissa kävi varkaita myöhään lauantaina. Vorot saivat saalikseen rahaa. Varkaat tulivat hotelliin iltapalaverin aikana ja kävivät läpi huoneet yläkerrasta alkaen. Ensimmäisessä kerroksessa heidän puuhansa keskeytyivät, joten muutama huone jäi penkomatta. STT
2
URHEILU
Ampumahiihto
Mäkäräinen kahdeksas Oslossa
Norjan Tora Berger voitti sunnuntaina naisten ampumahiihdon 12,5 kilometrin yhteislähdön Oslon Holmenkollenilla. Kahdeksanneksi sijoittuneen Mäkäräisen mukaan meno maistui sunnuntaina kohtuullisen hyvin. – Hiihtoladulla olin eilen väsynyt, mutta tänään oli sitten jo parempaa. Suksesta ei tosin hirveästi apua ollut, joten oli raskas kisa, hän jatkoi. STT Autourheilu
Räikkönen palasi radalle
Kimi Räikkönen toipui sairastelustaan F1-auton rattiin sunnuntaina Barcelonassa. Sekään ei pilannut Mercedeksen päivää: nyt Nico Rosberg vuorostaan kurvaili hopeanuolella päivän nopeimman kierroksen. Lewis Hamilton ylsi samaan lauantaina. Räikkönen ajoi päivän viidenneksi nopeimman ajan talven viimeisen testirupeaman viime hetkillä, kun hänen autoon laitettiin hetkeksi pehmeät renkaat. STT Tulospörssi JALKAPALLO Englannin Valioliiga: Tottenham–Arsenal .................... 2–1 JÄÄPALLO Liigan välierien 3. ottelu: HIFK–Akilles ...................... 6–2 (2–2) HIFK lauantaina 9. 3. pelattavaan finaaliin voitoin 2–1. Finaalissa HIFK kohtaa Narukerän.
Johan Olssonilla oli hymy herkässä hänen voitettuaan 50 kilometriä.
Kaikkien aikojen heikoin menestys Hiihdon MM-kisat. Juha Miedon mielestä hiihtäjien harjoittelu on pielessä.
Suomen menestys oli sunnuntaina päättyneissä hiihdon MM-kisoissa kaikkien aikojen heikoin pohjoismaisten hiihtolajien varsinaisissa MMkisoissa. Suomi sain vain yhden mitalin, pronssin naisten parisprintistä. Vuoden 1930 MM-kisoissa Oslossa Suomi sai kaksi pronssia. Ilman kultamitalia Suomi on jäänyt myös Falunissa vuosina 1974 ja 1993 (1 hopea, ja 1 pronssi) sekä Val di Fiemmessä 1991 (2 hopeaa ja 2 pronssia). Takavuosien hiihtosuuruus Juha Mieto ei ujostele, kun häneltä kysytään kesken Vasa-hiihdon ratkaisuhetkien arviota suomalaisen hiihdon nykytilasta. Hänen mielestään Suomesta ei puutu
lahjakkaita urheilijoita, mutta harjoittelu on puutteellista. – Harjoittelu on täysin pielessä, Mieto jyrähtää. Mieto luettelee nopeasti tekijät, joille hiihtomenestys pitäisi rakentaa. Niitä ovat seuratyön tukeminen, riittävä taloudellinen tuki sekä harjoituksen perusasiat – nuorella iällä hankittu peruskunto, itsensä tunteminen, oikea levon ja harjoituksen suhde sekä henkinen latautuminen eli ”itsensä sukkurointi”. Näillä eväillä hiihtäjäkin menee
”vaikka seinästä läpi”. Mieto on ilmeisen loukkaantunut siitä, etteivät vanhojen mestareiden neuvot enää kelpaa. – Huippuharjoittelussa meillä vanhoilla jermuilla olisi paljon annettavaa, ja muis-
sa maissa entisten huippujen kokemusta käytetäänkin. Näitä oppeja olisi hyvä antaa, mutta kun halveksitaan vaan, Mieto sanoo. – Tämä on surkuhupaista. Olen sanonut kymmenen vuoden ajan, että jotain on tehtävä. Ihmettelen, että vuodesta toiseen seulotaan näissä samoissa ympyröissä. Voi, voi, Mieto surkuttelee ja toistaa vielä tarjouksensa. – Pistän kaksi sormea isolle kirjalle: olisi paljon annettavaa. METRO-STT
noksi. Olsson, 32, karkasi muilta noin 12 kilometrin hiihdon jälkeen. Sveitsin Dario Cologna roikkui hänen mukanaan vajaat kymmenen kilometriä, mutta sen jälkeen alkoi jännitys, kestääkö Olsson loppuun asti. Kyllä kesti, vaikka etumatka hupeni 50 sekunnis-
ta 12:een. Cologna irtosi loppukiriin muutama kilometri ennen maalia ja sai hopeaa. Kisoja hallinnut Norja jäi ilman mitalia, kun Kazakstanin Aleksei Poltoranin kiristi pronssille. Lari Lehtonen oli 22:s Matti Heikkinen oli 25:s, Sami Jauhojärvi 30:s. ja Tero Similä 35:s. STT
Raamatullista
”Pistän kaksi sormea isolle kirjalle: olisi paljon annettavaa.” Juha Mieto
Olsson 50 kilometrin valtias
Johan Olsson todisti, ettei maastohiihdon yhteislähtökilpailun tarvitse olla puuduttavaa jonossahiihtoa, joka ratkeaa lopussa vahvimman kirimiehen spurttiin. Ruotsalaishiihtäjä järjesti Val di Fiemmen MM-kisojen päätösmatkalla 50 kilometrillä kisojen parhaan show’n ja sai siitä kultamitalin palkin-
Yleisurheilu
Suhr hyppäsi seiväsennätyksen Amerikkalainen Jenn Suhr, 31, on hypännyt naisten seiväshypyn uuden hallimaailmanennätyksen. Suhr hyppäsi Yhdysvaltain hallimestaruuskisoissa 502, mikä on sentin enemmän kuin venäläisen Jelena Isinbajevan entinen ennätys. Suhr ylitti ennätyskorkeuden ensimmäisellä yrityksellään. Suhr yritti halli-MM:n jälkeen vielä kolme kertaa turhaan korkeudesta 507, mikä olisi ollut sentin enemmän kuin Isinbajevan ulkoratojen maailmanennätys. STT-REUTERS
URHEILU
lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 4. maaliskuu 2013
Motocross
Purjelautailu
Kullas pisteille MM-avauksessa
Suomalainen Harri Kullas, 21, ajoi MM-pisteille motocrossin MX1- ja MX2 -luokkien MM-avauksessa Qatarin Losailissa. Kullas oli MX2-luokan ainoassa erässä 14:s. Kullas selviytyi suoraan ensi kertaa ajettuun, kaksi luokkaa yhdistäneeseen superfinaaliin. Siinä hän oli 34:s, mikä toi muutaman MX2-luokan MMpisteen lisää. MX2-luokan hallitseva maailmanmestari, hollantilainen Jeffrey Herlings oli superfinaalin paras MX2-kuljettaja, joten hän johtaa MM-sarjaa maksimipistein. STT Pikaluistelu
Mika Poutalan testi tuotti tulosta
Pikaluistelija Mika Poutala lähti Erfurtin maailmancupista kohti Hollannin Heerenveeniä luottavaisena. Hän kokeili Erfurtissa uutta luistelukenkää ja oli tuloksiin tyytyväinen. – Olen 80-90-prosenttisen varma, että tuo on se kenkä, jolla luistelen loppukauden ja ensi vuoden, Poutala arvioi testissä ollutta kanadalaisen valmistajan kenkää. Erfurtissa Poutala luisteli sunnuntaina 500 metriltä yhdeksännen sijan ajalla 35,42. Lauantaina pikamatka kulki ajassa 35,35, mikä oikeutti viidenteen sijaan. STT
Petäjä-Sirén nousi kuudenneksi toisena päivänä Purjelautailija Tuuli PetäjäSirén nousi RSX-luokan maailmanmestaruuskisojen toisen päivän starttien jälkeen kilpailussa kuudenneksi oltuaan avauspäivän jälkeen kolmastoista. MM-mitaleista taistellaan Brasilian Buzioksessa. – Kyllä vauhti on niin kohdillaan, että sillä pitäisi kärjen mukana pysyä aivan mainiosti, Petäjä-Sirén tuumi. Olympiamitalisti kokosi sunnuntain lähdöissä sijoitukset viides, yhdestoista ja neljäs. Kahden kilpailupäivän jälkeen kilpailua johtaa britti Bryony Shaw. Kilpailu jatkuu maanantaina kolmella lähdöllä. STT Alppihiihto
Romar keskeytti Kvittfjellissä
Andreas Romar ei löytänyt menestysvirettä maailmancupin supersuupujotteluun Norjan Kvitfjellissä. Hän oli toisessa väliaikapisteessä sekunnin kärkeä perässä ja päätti kisan virheeseen ennen kolmatta väliaikapistettä. Norjan Aksel Lund Svindal laski ensimmäisen voittonsa Kvitfjellissä ja varmisti kuluvan kauden supersuupujottelucupin voiton. Romar on supersuurpujottelucupissa 19:s. STT
PAREMPAA ASUMISTA MODERNISSA SUURPELLOSSA Espoossa
Haapala jäi kaksi senttiä mitalista
PHIL NOBLE/REUTERS
Pituus. Suomalainen oli neljäs EM-hallikisoissa.
Pituushyppääjä Eero Haapala jäi kaksi senttiä mitalista sisäratojen EM-kisoissa Göteborgissa. Neljännen sijan lievää pettymystä lievitti uran toiseksi paras tulos 805. – Vähän se harmittaa. Ensimmäisessä hypyssä oli mitalihypyn ainekset, Haapala muisteli yliastuttua ponkaisua. Kilpailun voitti Venäjän Aleksandr Menkov hallikauden kärkituloksella ja ennätyksellään 831. Ruotsin Michel Torneus liiteli toiseksi sisäratojen Pohjoismaiden ennätyksellä 829. Saksan Christian Reif vei pronssin tuloksella 807. – Kesän tavoite on A-tulosraja 825. Nyt vaan jatketaan tekniikan kehittämistä. Kaksi viimeistä askelta pitää saada vielä sujumaan paremmin. Lantio on vielä hieman kupilla ponnistuksen tullessa, Haapala totesi. Tommi Evilää sattui avaushypyssä ponnistavan jalan reiden ojentajan yläkiinnityskohtaan. Siitä huolimatta se kantoi 796 ja toi kuudennen
Eero Haapalan paras leiskaus syntyi kolmannella kierroksella.
sijan. Evilä jätti hyppyjä väliin ja teki varovaisia yrityksiä, kunnes päätti yrittää tosissaan viimeisellä hypyllä. Se kantoi 790, mutta jäi varovaiseksi. Hanna-Maari Latvalan EMjuoksut päättyivät 60 metrin välieriin. Hän juoksi neljännen kerran talven kuluessa 7,34 ja oli omassa välierässään
Tervetuloa esittelyyn tiistaina 5.3. klo 15.30 –16.30 Suurpellon Valkoapilan nelikerroksinen rakennus on alueen eteläosassa ulkoiluväylän ja julkisten liikenneyhteyksien välittömässä läheisyydessä. Tarjolla on upouusia hyvin varusteltuja vuokrahuoneistoja: asiaan kuuluvat mm. lasitetut parvekkeet, astianpesukoneet, palvelueteinen. Vuokriin sisältyy myös laajakaistayhteys. Suurpellon Valkoapila Piilipuuntie 1 D, 02200 Espoo Huoneistoesimerkkejä: Vuokra /kk 52,0 m2 2 h + kk + pihaterassi 884,51 61,0 m2 2h+k 1.057,91 2 67,0 m 3 h + kk 1.128,97
Valitse rekrytointiohjelmien ykkönen. www.talentgate.fi
Saako lapsesi migreenipäänsärkyä? Etsimme nuoria potilaita osallistumaan kliiniseen tutkimukseen, jossa tutkitaan migreenipäänsäryn tutkimushoitoa. Testattava hoito on nenäruiske, joka sisältää migreenipäänsäryn alkaessa otettavaa tutkimuslääkettä. Tutkimus kestää noin 14 viikkoa ja sisältää 4 käyntiä tutkimuskeskukseen.
Tämän tutkimuksen rahoittaja on kansainvälinen lääkeyhtiö. Osallistujien kaikki tutkimuksessa tarvittavat lääkkeet ja tutkimuskäynnit ovat teille ilmaisia. Tähän tutkimukseen osallistuminen on täysin vapaaehtoista. Sinulla ja lapsellasi on oikeus vetäytyä tutkimuksesta koska tahansa. Suomen kansainvälinen koordinaattori on tri Markku Nissilä Suomen Terveystalosta Turussa. Tutkijalääkärinä Lääkärikeskus Aavassa toimii neurologi Mikko Kallela. Yksityskohtaisempia tietoja tutkimuksesta antavat tutkimushoitajat Carita Jussila ja Anne Nyrhinen numerosta 050 5910702 arkisin klo 9-15 tai sähköpostilla carita.jussila@aava.fi tai anne.nyrhinen@aava.fi. Tutkijalääkärinä Terveystalo Kampissa toimii neurologi Petra Keski-Säntti. Yksityiskohtaisempia tietoja tutkimuksesta antaa tutkimushoitaja Minna Kymäläinen numerosta 044 0512210 arkisin klo 13-15. Muina aikoina jätä tekstiviesti. Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla petra.keski-santti@ terveystalo.com. Tämän tutkimuksen ovat hyväksyneet Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin eettinen toimikunta.
Tuulikuja 2, 02100 Espoo Puh. 09–809 3210
www.asuntosaatio.fi
Kriittinen huippu-urheilija
”Vähän se harmittaa.” Eero Haapala
seitsemäs. Mahdollisuudet alkuerissä syntyneen ennätyksen 7,25 kohentamiseen hupenivat, kun Latvala nytkähti telineissä ja sai varoituksen.
Häntä ei kuitenkaan diskattu vilppilähdöstä. – Luulin kuulleeni rasahduksen ja nytkähdin. Onneksi se meni varoituksella, Latvala kertasi. Naisten pikamatkan Euroopan mestariksi tasaisessa finaalissa Bulgarian Tezdzhan Naimova ennätyksellään 7,10. STT
Tappouhkaukset 100 osaajaa haussa! Cup. sotkivat Mazen kilpailun
Lapsesi voi soveltua tutkimukseen, jos hän: • on 12–17 -vuotias • hänellä esiintyy päänsärkyä kaksi kertaa kuussa tai useammin • on kärsinyt migreenistä vähintään 1 vuoden ajan • ei sairasta vakavaa sairautta • ei ole osallistunut mihinkään kliiniseen tutkimukseen edeltävien 30 päivän kuluessa www.suurpelto.fi
08
Alppihiihdon maailmacupin voiton jo varmistanut Slovakian Tina Maze ei huolehtinut sunnuntaina siitä, että jäi Garmisch-Partenkirchenin supersuurpujottelussa neljänneksi. Maze joutui nimittäin liikkumaan kaikkialle henkivartijoiden ympäröimänä sen jälkeen kun paikalliselle hiihtoseuralle oli toimitettu häntä koskevia tappouhkauksia. – Yritin olla ajattelematta niitä ja keskittyä vain kilpailuun. En ole aikaisemmin joutunut kohtaaman tällaista, joten en tiedä, miten reagoida. Tämä on rumaa, mutta kai
JOHANNES EISELE / AFP
Tina Maze.
se sitten kuuluu kilpailuihin. Minulla ei ole sanoja kuvaamaan sitä, mitä nyt tunnen, Maze puhisi. Garmisch-Partenkirchenin kisan voitti Itävallan Anna Fenninger. Saksan Maria Höfl-Riesch hävisi 0,2 sekuntia. Yhdysvaltain Julia Mancuso oli kolmas. STT-REUTERS
RAKKAUDESTA TANSSIIN, ESIINTYMISEEN JA HYVÄÄN OLOON
StepUp School hakee musiikkiteatterin koulutusohjelmaansa Skeneen
SÄESTYSTAITOISTA LAULUNOPETTAJAA
Toimintamme kasvaessa etsimme syksystä 2013 alkaen yhtä tai kahta innostunutta musiikkiteatterin moniosaajaa vahvistamaan opettajakuntaamme. Opetus Skenessä tapahtuu kolmessa eri ikäryhmässä; lapset (10–12 v.), nuoret (13–15 v.) ja nuoret aikuiset (16+). Opetustoimipisteet ovat Helsingin Sörnäisissä ja Espoon Matinkylässä. Lisätiedot ja vapaamuotoiset hakemukset 13.3.2013 mennessä sähköpostitse osoitteeseen skene@stepup.fi / Meikku Ilander.
STEPUP SCHOOL Kaikukatu 4 A, 00530 Helsinki 09 7746 1730
www.stepup.fi
StepUp School • Helsinki • Espoo • Vantaa • Rovaniemi
VIIHDE
lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 4. maaliskuu 2013
09 AFP
Inside Movies
Hobitti-trilogia päättyykin vasta jouluna 2014.
Viimeinen Hobitti siirtyy jouluun Kolmannen ja viimeisen Hobitti-elokuvan julkaisuaikataulu siirtyy, kertoo Inside Movies -sivusto. Alkujaan elokuvan piti ilmestyä heinäkuussa 2014, mutta nyt se nähdään puolta vuotta myöhemmin. Sivuston mukaan Sinne ja takaisin -leffa nähdään 17. joulukuuta 2014. Toisaalta julkaiseminen juuri ennen joulua ei ole Hobiteissa uutta. Peter Jacksonin ohjaaman trilogian ensimmäinen osa nähtiin viime jouluna ja toinen osa nähdään ensi jouluna. METRO Sarjat muuttavat
VIIHDE
Pilvikartaston väkeä. Ohjaajat Andy ja Lana Wachowski sekä näyttelijät Hugo Weaving, Zhou Xun and Zhu Zhu.
Murhaaja, luolamies ja sairaanhoitaja Pilvikartasto. Hugo Weaving esittää uutuuselokuvassa roolin poikineen.
Muun muassa Kettua nähdään pian sunnuntaisin.
Saksalaisdekkarit jättävät lauantain Yle TV2:n saksalaisdekkarit muuttavat lauantai-illoista sunnuntain alkuiltoihin maaliskuun puolivälissä. Siitä lähtien sunnuntaisin puoli kahdeksalta illalla nähdään Syyttäjää (Der Staatsanwalt), Kettua (Der Alte) ja Kahden keikkaa (Ein Fall für Zwei). Niiden kaikki kevään jaksot ovat uusia. Yle perustelee muutosta sarjojen suosiolla ja sillä, että muuton myötä sarjat ovat yhä useamman katsojan katsottavissa. METRO
3
Australialaisnäyttelijä Hugo Weaving tunnetaan parhaiten Matrix-elokuvien agentti Smithinä ja Tolkien-filmatisointien Elrondina. Pilvikartastossa hän on taas tehnyt yhteistyötä Matrix-ohjaajien, Wachowskin sisarusten kanssa. Draamaa, tieteiselokuvaa ja komediaa lomittain tarjoavassa spektaakkelissa keskeiset näyttelijät esittävät useita rooleja. – Se on sekä haaste että unelma, Weaving toteaa. Elokuva perustuu David Mitchellin samannimiseen romaaniin. Aikatasoja on kuusi. Weaving näyttelee muun muassa palkkamurhaajaa 1970-luvulle sijoittuvassa kertomuksessa ja naispuolista sairaanhoitajaa nykyajassa. Tulevaisuusjaksossa hän on Tom Hanksin esittämän luolamiehen riivaaja,
siis mielikuvitushahmo. – Se toi elokuvaan leikkisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Kuin olisimme olleet mukana suuressa teatteriryhmässä, Weaving miettii ennen joulua antamassaan haastattelussa. Pilvikartasto on myös rohkea. Nykypäivän farssimaisessa tarinassa Jim Broadbentin esittämä mies teljetään hoitokotiin. Weaving on julma sairaanhoitajatar. – Kun Andy Wachowski kysyi, haluanko näytellä Noakesia, ymmärsin että nyt mennään tavallista pidemmälle, Weaving nauraa. Wachowskit tekivät Weavingista tähden. Ensimmäinen Matrix kuvattiin australialaisilla studioilla, ja ohjaajaveljekset halusivat mukaan paikallisia näyttelijöitä. Pian Weaving sai roolin Sormusten herra -elokuvista ja hieman myöhemmin V niin kuin verikostosta. – Wachowskit ymmärtävät elokuvakerrontaa poikkeuksellisen hyvin ja suunnittelevat kaiken tarkasti. Kun se yhdistetään innostukseen ja iloon, tulokset ovat ainutlaa-
Julma sairaanhoitajatar
”Kun Andy kysyi, haluanko näytellä Noakesia, ymmärsin että nyt mennään tavallista pidemmälle.” Hugo Weaving
tuisia, Weaving arvioi. Kolmituntinen Pilvikartasto on elokuva tarinankerronnasta. Sen limittäiset, hyvin erilaiset kertomukset ovat lopulta samaa suurta kuvaa. Aivan sulavaksi ei kokonaisuutta voi väittää, mutta lähelle pääseminenkin on saavutus. – Näin elokuvan vasta lähes valmiina. Eniten hämmästyin takaa-ajojaksosta, jossa kuuden eri tarinan tapahtumat etenevät lomittain, mutta samalla rytmillä, Weaving kertoo. – Ei meille selitetty kaikkea, kuten viittausta Fahrenheit 451:een ja tieteiselokuvaan Maailma vuonna 2021. Mutta nämä maininnat kuuluvat Mitchellin kirjan filosofiaan: kaikki on yhteydessä,
niin ihmiset kuin taideteoksetkin. Mitään ratkaisua odottavaa, kätkettyä arvoitusta ei tarinassa kuitenkaan ole. – Viittaukset joko huomaa tai ei. Jos niin haluaa nähdä, elokuvassa on myös sekä Jacques Tatia että George Lucasia. Yhteistyö Wachowskien kanssa jatkuu, Weaving uskoo. – Joidenkin ohjaajien kanssa kehittyy erikoinen suhde. Ymmärrämme toisiamme ja luotamme toisiimme. KALLE KINNUNEN/STT
Hugo Weaving •
SYNTYI. Weaving syntyi vuonna 1960 Nigeriassa. Teki teatteri-, televisio- ja elokuvatyötä Australiassa 80-luvulta alkaen.
•
MUISTETAAN. Näytteli muun muassa elokuvissa Priscilla, aavikon kuningatar (1994) ja Matrix (1999).
•
NYT. Pilvikartasto on nyt elokuvateattereissa.
Pelit top 5 Suomen suosituimmat pelit viikolla 8:
1
Crysis 3 (PC, PS3, XBOX 360)
2
Metal Gear Rising: Revengeance (PS3, XBOX 360)
3 4
NHL 13 (PS3, XBOX 360)
Call of Duty: Black Ops II (kuvassa) (PC, PS3, WIIU, XBOX 360)
5
Battlefield 3 (PC, PS3, XBOX 360)
Suomen virallinen pelilista on peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry:n julkaisema ja GfK:n kokoama myyntitilasto.
PDA
tietokonehuolto
Korjaus alkaa heti!
050-5019 007
Uudistettu laattamyymälä avattu!
Remontin päättymisen kunniaksi
NYT
SEINÄKAAKELIT -3 0 % ABL-Laatat myymälä on uudistunut. Juhlistamme entistäkin monipuolisempaa ja laajempaa valikoimaamme tarjoamalla kahvien lisäksi 30 % alennuksen kaikkiin normaalihintaisiin seinäkaakeleihin. Tervetuloa tutustumaan uudistuneeseen myymäläämme ja laattakirjastoihin, joissa esillä yli 1000 laatan valikoima. Anna mielikuvituksesi virrata ja laita osaavien myyjiemme avulla kotisi laatat uusiksi. Kampanjaetu voimassa 4.-16.3.2013 välillä tehtyihin uusiin asiakastilauksiin, joiden toimitus asiakkaalle 30.4.2013 mennessä. Lisäalennusta ei myönnetä tarjoustuotteista.
Katso lisää: www.abl.fi ABL-Laatat, Kirkonkyläntie 103, 00740 Helsinki, p. (09) 350 8700, abl@abl.fi, www.abl.fi Avoinna ma 8-18, ti-pe 8-17, la 10-15
SUOMALAINEN PERHEYRITYS
VIIHDE
lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 4. maaliskuu 2013
10
Pelleimago nakertaa Lordin arvostusta
Uskottavuusongelma. Lordia leimaavat suotta viisumaine ja maskit, Mr. Lordi pohtii.
Lordi joutuu näemmä ikuisesti kantamaan niskassaan euroviisuruhtinaan mainetta. Viisuihin leimautumisen lisäksi Lordin uskottavuutta nakertaa – ainakin joidenkin mielestä – se, että kyseessä on hirviön johtama maskibändi. Koska filosofisen pohdiskelun hengessä nimetty Lordin uusi albumi To Beast Or Not To Beast on on maskibändin albumi, se jää monelta kuuntelematta. Jopa sellaisilta, joille mieleenporautuvilla kertosäkeillä ryyditetty melodinen raskas rock muuten kelpaisi hyvin. – Olen ihmetellyt, miten jotkut julistautuvat idiooteiksi ilmoittamalla, että tällaisen maskibändin albumi ei voi olla hyvää musiikkia. Jos meillä ei olisi tätä pelleimagoa, kritiikit olisivat var-
Kuvitelmaa joululevystä
”Tonttujen teurastusta olisi varmasti paljon ja Petteri Punakuonoa syötäisiin koko ajan.” Mr. Lordi
masti kautta linjan parempia kuin ne nyt ovat. Ja tämä on pitkälti nimenomaan suomalainen ilmiö, Mr. Lordi sanoo. Hänen mielestään maskeja on olemassa monenlaisia. Ja maskihan se on ihan tavallinen meikkikin. – Otetaan tähän mukaan kaikki mahdolliset iskelmälaulajat. Vaikka niillä ei maskeja
olisikaan, kyllä ne miettivät tarkasti, mitä panna päälle ja miltä näyttää, hän muistuttaa. Mr. Lordi hakee 1960-luvulta vertailukohteen, sen kaikkein suurimman kaikista. – Jos The Beatlesilla olisi ollut meidän maskit, pidettäisiinkö heidän musiikkiaan niin suuressa arvossa kuin nyt pidetään? Vastaus kuuluu, että ei varmasti pidettäisi, hän sanoo. Mr. Lordi ei Lordina ole suinkaan
€
Nettikaupassa poistokori: www.uff.fi/nettikauppa
GARIBALDI
•Suomi niin kuin Saksa, Ranska sekä muut EU-valtiot ovat uuden ajan orjamaita! Perustelu: ne ottavat ilomielin uusia veronmaksajia/maahanmuuttajia vastaan, asettavat tavaroiden hinnat huippuunsa, niin myös palkatkin. Jälkiseurauksena on
KUUDES. Lordin uusi albumi kantaa nimeä To Beast Or Not To Beast. Kyseessä on yhtyeen kuudes studioalbumi.
•
ULOS. Levy julkaistiin viime perjantaina 1. maaliskuuta. •
UUTTA. Albumilla ovat ensimmäistä kertaa mukana uudet jäsenet Mana ja Hella.
TI-KE 5.-6.3. max.
TO-PE 7.-8.3.
2
•Hei Nimetön. Olihan Italiassa ennen vanhaan yksi koomikko lisää, nimittäin Benito Mussolini.
•
vaate kuin vaate
MA 4.3.
TEKSTIVIESTIT
Uusi albumi
ROLA/STT
max.
NIMETÖN
Hirviöbändi Lordi julkaisi viime perjantaina uuden albumin. Mr. Lordi kuvailee uutuutta tartarpihviksi.
masti paljon mukana ja Petteri Punakuonoa syötäisiin ihan koko ajan. ANTTI EE-
4
•Kylän juoruämmät, lopettakaa se vuodesta toiseen naapureiden kiusaaminen ja toisten sairausasioiden vatvominen.
SARI GUSTAFSSON/LEHTIKUVA
TASARAHALLA!
max.
•Hiihtäjät noudattavat liian tunnontarkasti suvaitsevaisuudesta saarnaavan kisapapin oppeja, kun eivät uskalla ohittaa muita kilpailijoita, mieluummin laskevat muita ohitseen. No, ”tasa-arvo” kai sentään sallii rinnalla hiihtämisen. Olisikohan aika kypsä jo konservatiiviselle kisapapille? NIMETÖN
ensimmäistä kertaa elämässään maskeissa. Mies kunnostautui hurjassa nuoruudessaan harvinaisen pelottavana joulupukkina. – Enkä ollut pelottava vaan helvetin mukava joulupukki! Lordi oikaisee. Raskaan rockin puolelta Teräsbetonin Jarkko Ahola julkaisi viime vuonna menestyneen joulualbumin. – Aholan levy on ihan oikea joululevy, mutta Lordin joulupaketti olisi raskasta rockia. Tonttujen teurastusta olisi var-
3
€
€ LA 9.3.
1
max.
HELSINKI Fredrikinkatu 36, Hämeentie 4, Iso Roobertinkatu 4-6, Malminkaari (Nova), Mannerheimintie 104, Runeberginkatu 4c (Kamppi), Ostostie 4 (Kontula), Turunlinnantie 12 (Itäkeskus) Tyynylaavantie 5 (Columbus) TAMPERE Hämeenkatu 9, Pietilänkatu 2 (Duo) TURKU Humalistonkatu 5, Anikaistenkatu 6 LAHTI Kauppakatu 17 kana, JYVÄSKYLÄ Vapaudenkatu 48-50 potki-
se, että puolet kansasta ei tiedä muuta kuin työntekoa, ruokaa ja laskujen maksamista. Rikkaat vain huolehtivat itsestään sekä päättävät maan tulevaisuudesta. VALLANKUMOUS •Hei uusavuttomat! Ei wc-harja ole siivoojan yksityistä omai-
suutta! Meiltä ostetaan vain yksi siivous päivässä ja kun mä tulen, se ei tarkoita, että voit jättää tarpeesi mun vastuulleni. SUOMALAINEN SIIVOOJA •Sinulle ”tekstiviestit lehdestä pois”: kun ihminen on ”parhaat päivänsä nähnyt” ja työura ta-
taan pois tuetun terapian piiristä. Ei ole siis niin yksinkertaista saada ammattiapua. Pieni eläke riittää vain perusjuttuihin. Ethän ehdota seuraavaksi erilaisia harrastuksia ja kerhoja! Ilman niitä en ehkä enää jaksaisi edes tätä viestiä kirjoittaa. SINAMIGA •Uskon, että monet ihmiset, jotka käyvät Pirkko Jalovaaran tilaisuuksissa, eivät ole saaneet apua sairauksiinsa muualta.
€ Se on arvokasta työtä, mitä hän tekee. NIMETÖN
•Soininvaara ja Vartiainen, lopettakaa. Nuorten palkka on jo muutenkin pienempi ja pieni. Keksikää parempia vitsejä. NIMETÖN •Jos homoliitot sallitaan, voivatko veljekset mennä keskenään naimisiin? IHMETTELEVÄ •Aborttilain säätämistä seurasi 600000 abortoitua–se on 10 prosenttia maan väestöstä. Lastenlasten kanssa heidän määränsä on yli miljoona suomalaista. NIMETÖN •Kiitos sinulle Seat-kuljettaja. Hyvin toimii jarrut. TIENYLITTÄJÄ TUOMARILASTA
•Pirkko Jalovaara on harras Jumalan palvelija, joka on saanut armolahjoja käyttöönsä. PIUS
LUKIJAT TEKSTIVIESTIT •Nyt kaikki kuulemaan, mitä tohtori P. Reinikainen opettaa elämän ihmeellisyydestä TV7:n ohjelmassa ”Onko Jumala olemassa?”. Osat ovat arkistossa. ST •Ei tällä kertaa: oot sä sitten ihana, mulla on kaikki aika maailmassa, elän tällä tunteella, vaikka en sua saisikaan–niin kreisi mä oon (ja siitähän sä tiedät jo kaiken). NIMETÖN •Täihin auttaa kaljuksi parturointi. ENTISAIKAAN •Jos me lainarahalla maksamme luottoja, joita ei ikinä rahana saada takaisin, maallisen regimenttimme perii tod.näk. hukka. FREE GOODWILL •On täysin vastuutonta, että telakan asiakas rypee rahoissaan, mutta veronmaksajilta haetaan työllistämiseen vedoten miljoonatukia. AHNE EI MUUTU •Vapaavuori vaahtoaa pelastaneensa telakan. Veronmaksajien rahoja syydetään tonttimaahan 23, 5 miljoonaa ja perään innovaatiotukena ilmaisrahaa 31 miljoonaa. Tällä rakennetaan siis vasta kaksi laivaa. PALJONKO TELAKKA MAKSAA VUOKRAA?
•Varokaa perilliset, porvarihallitus pakottaa luihulla politiikallaan vanhuksenne turvautumaan käänteiseen asuntolainaan. EIHÄN NE MUUTEN PÄRJÄÄ TÄSSÄ MAASSA
•Se on ihan se ja sama, miten koulutetut maahanmuuttajat tänne kotiutuu. Suomessa on jo ennestään valtava työttömien akateemisten joukko. JA LISÄÄ TULEE OMASTA TAKAA
•Ei tällä kertaa: kiitos kauniista ja lohduttavista sanoistasi! Olen vastannut viesteihisi. Toivoisin, että tämä viesti tavoittaa Sinut! En halua kadottaa Sinua elämästäni rakas ystäväni! Olet niin paljon mielessäni! SIIPIRIKKO •Tuomitse vain aborttini, Päivi Räsänen. Itse olen ollut tyytyväinen ja kiitollinen. KÖYHÄ ANITA •Yrittäkää nyt ihmiset ymmärtää, mistä tässä hevosenlihakohussa on kysymys. Ei kukaan ole väittänyt, että hevosenliha olisi jotenkin huonompaa, kuin esimerkiksi naudanliha. Kysymys on ainoastaan siitä, että
meitä ostajia on huijattu siten, että pakkauksessa lukee jotakin muuta kuin mitä se todellisuudessa sisältää. MENIKÖ JO PERILLE? •Tekstiviestit lehdestä pois, et halua nähdä varmaankaan kuinka päättäjät rikkovat ihmisoikeuksia. Ei pienistä tuloista paljon verojakaan budjettiin! NIMETÖN
•A-studio: aborttigynekologi Sari Tanus kertoi nähneensä painajaisia pienistä sikiöistä, joita hän oli abortoinut. Kertoi, että aina se ahdisti. Miksi lääkärit ajetaan aborttien tekoon, kun se on ahdistavaa heillekin? Omantunnon syistä pitäisi saada kieltäytyä abortin suorittamisesta. PITÄÄ TIETÄÄ SEKSIN SEU-
saan omalla tavallaan? Miksi tämä ”rummutus”, huomiontarve sekä toisella tavalla tuntevien ja suuntautuvien ärsyttäminen ja ahdasmielisiksi leimaaminen? Homoilla myös omanlaistaan kyvyttömyyttä tajuta asiaansa muiden ihmisten kokemuksista katsottuna. MIKSI •Ajatusleikki: katolisen papin on elettävä selibaatissa siis naimattomana. Monilla kuitenkin on salaperhe ja entäs ne pedofiilisuhteet, joita varmasti on paljon enempi kuin on julki tullut. NAINEN PAAVIKSI •Kallion kirkko pois pilaamasta komeaa taideteosta Siltasaarenkadulla. Kirkko pilannut maisemaa jo 100 vuotta. POIS VANHA
RAUKSET
KIVIKASA
•Pääministeri Katainen tilasi kaveriltaan Himaselta 700000 euron selviytymisraportin maamme tulevaisuudesta. Tokihan kaverille pitää junailla fyrkkaa. Kimmo Sasi luonnehtii tuota ”raporttia” viikon työksi.
•Tämä se on nykyaikaa. Totta on, talvella pitää palkata lisää miehiä. Turha vedota työn paljouteen. Huonosti tehty työ ei ole kenenkään muun vika, kuin huoltofirman. Kärsiä saa jalankulkijat. EI KIITOSTA
NIMETÖN
•Naurettavaa, Kummula. Jos huutaa solvauksia niin kuin kaikki tekevät tässä lajissa, annetaan kovempi tuomio, kuin jos taklaa pelaajan vammaiseksi. NIMETÖN •Jos haluaa töitä, joita ei osaa, pitääkö olla Sdp:n jäsen eka? KYSYN VAAN
•Noin 15 vuotta vanhat, loppuun ajetut autot ovat melkein yhtä kalliita, kuin ne oli uutena. Toiset jopa kalliimpia. ETTÄ SIL-
Kun kävi ilmi, että hän oli puolueen jäsen, hän sai potkut. VANTAA ON
•Nimetön: Tämän päivän lapsista kasvaa huomispäivän kuluttajia. Lihaa syövän kuluttajan on myös syytä kestää näky kuolleesta eläimestä, vai syötkö lihaa vain kieltämällä päässäsi, mistä ja miten sitä saadaan? Jokainen tehköön päätöksensä kasvis- tai lihansyömisestä itse, ituhippejä sen kummemmin noteeraamatta, mutta on jo moraalisesti väärin kasvattaa ruokailijat tietämättöminä sapuskan aidosta alkuperästä ja mahdollisista varjopuolista. SYÖN LIHAA
•Ruikut: et välttämättä voinut Ristikon ratkaisu
•Sydämelliset kiitokset Metron Kalevalan päivän liitteelle! Nyt ei mennyt Tapion jyhkeä vilja hukkaan. ESKOPEE •Mitä topatut jääkiekkokaukalon laidat auttaa? Keskellä karsinaa ajetaan äijää päin sääntöjen sen salliessa. A.A.V •Kuka kasasi naisten viestijoukkueen, missä oli Mäkäräinen?
ESKOPEE
•Pirkko Jalovaarako kauheita puhui? Katsoin sen kohu-puheen YouTubesta, ja meinasin jo rapsahtaa uskoon, kun täti
puhui niin järkevästi. Jos katsotte itse, ovat ne lyhyet lääkeosiot 32 ja 39 minuutin jälkeen (ihan ok nekin). Ei tarvii kuulla sitten kaikkea, ettei iske pelastus! VAROEN POJJAAT!
•Ihmettelen suuresti, miksi joku välittää naapureiden kyttäämisestä. Kun asuu ja noudattaa sääntöjä, ei tartte välittää kenenkään kyttäämisestä. VAPAA LINTU!
Lahjaidea ystävällesi ja itsellesi!
Terve suu Kauniit hampaat
Nyt suun ja hampaiden perustutkimus ja tarkastus 33€ (josta Kela korvaa 19,80€)
tammikuun loppuun saakka. Tarjous voimassa maaliskuun Palveluksessasi Kokeneet hammaslääkärit Suukirurgipalvelut Suuhygienistipalvelut OPTG röntgen Hyvät liikenneyhteydet. Hyvät liikenneyhteydet, kysy myös ilta-aikoja!
NIMETÖN
•Vantaalla nainen liittyi puolueeseen ja sai siivoojan paikan.
LÄ LAILLA
•Ministerit kilvan peräänkuuluttaa eläkeiän nostoa, työttömyyden hillitsemistä ja nuorison syrjäytymistä. Mutta vieläkään ei tehdä mitään Itä-Euroopasta virtaavalle halpatyövoimalle. TÖITÄ SUOMALAISILLE
Meil le tö ihin?
Alans a Prom vahvim p o rekry ters Oy e iin kuulu toim tsii l a isäva va Live silöit lla uu h ä A välity töihin e sia innok vistusta ikaisemma k o ri ll k tely sellä tap laisiin pu aita yk- saamisella a kokem a ja m yynti htuviin t helimen tajina toim ei ole väliä uksella t gin ai uo pr ,s iv y k sijait dinkeskus ojekteihi te-esit- okeneet h at ammat illä koulut n He e sevaa t S tassa it n in a k u it il nkin öt jo oiset lsinn to Es www imistoommep.lanadilla ossellaisena kuminenestyminidenen vastuullaja .livep oittee olet ja on. T ssa ule tä romo ters.f 044 786 667li2vepromotersy.fitä hakemus . 04478 , tai s i oita 666
•Kirpparilta hajuvesiä maksamatta vieneet. Onko niitä kiva suihkutella? Jumala näki tekosenne. ATTENTI AI CATTI •Julistamattomat sodat ja julistamattomat kilpailut, ovat sodista ja kilpailuista julmimmat. ERITYISESTI TÄSSÄ AJASSA
•Jani Toivolan mielestä homoavioliitto on lastenkin etu (TV1uutiset 27.2). Millä perusteella? Entä koko ihmiskunnan jatkuvuuden kannalta? Miksi homot eivät voisi elää omassa rauhas-
72
Itäkeskus Turunlinnantie 12 B (katutaso) 00930 Hki Puh. 09 343 2100
OOT SÄ ONNELLINEN?
Tragikoomisia tarinoita elämästä!
ENSI-ILTA 14.3. klo 19
Lisäksi 16.3./21.3./23.3. 4.4./5.4./6.4./12.4./13.4. Liput: 25/21 €
ULLA TAPANINEN & Nasevat Kurtut Naisnergiaa lavan täydeltä. 10.3./17.3./5.5. klo15 4.5. klo19 Liput: 28/24 €
lippu.fi
Hämeentie 68 • 09 260 0907 • www.kapsakki.fi
Vapaita vuokra-asuntoja eri puolilla pääkaupunkiseutua Tarjoamme rahanarvoisen edun, kun teet vuokrasopimuksen kevätkampanjaan kuuluvasta asunnosta. Voit valita esimerkiksi kevätsiivouksen, uuden imurin tai vaikkapa kahvikeskuksen. Tervetuloa tutustumaan tarjolla oleviin asuntoihin!
Mikonkadun toimipiste täyttää 1 vuoden! Synttärikahvit viikoilla 9 ja 10
Tervetuloa!
SATO Vuokraus ja myynti Mikonkatu 7, 00100 Helsinki Avoinna ma-pe klo 8-20 ja la klo 10-16
huomata, että se ruikutusaiheinen tekstarini pyrki olemaan itseironinen ja härnäilevä gonzo. Saipa se ainakin sinut liikkeelle. Ainutlaatuisen hyvä ja tarpeellinen tämä lehtipalsta toki on!
11
www.olkkari.fi
sato.fi
Etu on voimassa maaliskuun loppuun ja koskee kampanjaan kuuluvia asuntoja. Edun arvo on 200-300 €.
BEAUTY SYSTEM
être-belle
Opiskelu tekee hyvää.
Kevättarjoukset!
Voimassa 4.–16.3.2013
45,- (50,-) 55,- (60,-) 65,- (90,-) 49,- (59,-) 50,- (59,-) 44,-
✁
• Perusjalkahoito 60 min. • Täydellinen jalkahoito 80 min. • Täydellinen kasvohoito + ilmaiset kestovärit 90 min. • Timanttihionta 60 min. • Ihonpuhdistus 60 min. opiskelijoille
Kauneuspiste Merike Itämerenkatu 12 • 044 2009 609
Hiusmaailman yht. Ruoholahden metron vieressä
www.kauneuspistemerike.fi
Tervetuloa tutustumaan uuteen kotiisi keskiviikkona 6.3. Olemme avanneet Kalasataman uudelle asuinalueel-
Yritysmyyjä 1300€+provikka opiskelijat 8€/h+provikka. www.nikolex.fi
le Helsinkiin laadukkaan talon palveluineen. Talon 22 esteetöntä vuokra-asuntoa on tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat apua ja turvaa asumiseensa. Asukkaiden käytössä on mm. turvaranneke, avainten säilytyspalvelu sekä ennaltaehkäisevän terveydenhuollon palvelut. Monipuoliset lisäpalvelut mahdollistavat asumisen omassa kodissa avun tarpeen lisääntymisestä huolimatta. Tervetuloa tutustumaan keskiviikkona 6.3. klo 15-17 osoitteeseen Capellan puistotie 7 A, Helsinki! Lisätietoja palvelukokonaisuuksista ja asunnoista saat puhelimitse numerosta 044 765 0664 tai sähköpostilla osoitteesta kalasatama@invalidiliitto.fi
TI 5.3. klo 19. Esittely klo 17.30
Hae Laureaan ammattikorkeakoulujen yhteishaussa 4.3.-3.4.2013
Käpylän työväentalo, Vipusent. 19, Hki
Luettelo: www.loytotavara.net
Invalidiliiton Asumispalvelut Oy
Nyt iPodit, iPhonet, iPadit sekä matkalaukut täynnä löytöjä hinnalla, jonka sinä päätät!
www.validia.fi/kalasatama
Ammattikorkeakoulututkinnot: Fysioterapia Otaniemi Hoitotyö, sairaanhoitaja (AMK) Hyvinkää, Lohja, Otaniemi, Tikkurila
Aloe vera on vatsansa hellijän ylin ystävä.
Vastustuskykyä lisäävä, virkistävä ja puhdistava Aloe Vera -juoma vaalii vatsaasi ja kroppasi vastustuskykyä. Lisäksi se on hyväksi iholle ravitsevien ja elvyttävien vaikutuksiensa ansioista. Kulaus Aloe Veraa on terveellinen tapa aloittaa aamu! Luomulaatua.
Virkisty ja puhdistu aloen avulla! Tällä kupongilla 4.-6.3.2013 Pur Aloe:
Aloe vera -juotava geeli, 1 l
19,-
säästösi 26 %
Hoitotyö, terveydenhoitaja (AMK) Hyvinkää, Otaniemi Hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohto Leppävaara Kauneudenhoitoala Tikkurila Liiketalous Hyvinkää, Kerava, Leppävaara, Lohja, Otaniemi Palveluiden tuottaminen ja johtaminen Leppävaara Rikosseuraamusala Tikkurila Sosiaaliala Hyvinkää, Otaniemi, Tikkurila Tietojenkäsittely Kerava, Leppävaara Turvallisuusala Leppävaara
(norm. 25,48)
Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot:
VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki www.facebook.com/ruohonjuuri
Sosiaaliala, Perhekeskeisen varhaiskasvatuksen kehittäminen ja johtaminen Hyvinkää Terveyden edistäminen, Johtaminen perhekeskeisessä työssä Otaniemi Terveyden edistäminen, Kriisi- ja erityistilainteiden johtaminen Hyvinkää Terveyden edistäminen, Tulevaisuuden tietojohtaminen sosiaali- ja terveysalalla Lohja
VILLIINNY VITAMIINEISTA! Karpalojauhe
antaa puuroon ripoteltuna terveellisen ja virkistävän alun uudelle päivälle. Karpalojauheen avulla saat helposti viritettyä nykyistä ruokavaliotasi entistä terveellisempään suuntaan. Huipputerveellinen, riittoisa, fiksu ja kotimainen valinta.
VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri
Health Promotion, Master of Health Care Otaniemi Service Innovation and Design, Master of Business Administration Leppävaara
Tällä kupongilla 4.-7.3.2013
Marjatila Raitaniemi:
Karpalojauhe, 100 g
5,95
säästösi 25 %
(norm. 7,95) 59,50/ kf (79,50)
Tutustu Laureassa opiskeluun ja opiskelijatarinoihin:
t y n t a v o e t o s e H a j a p l e H , h O c e T t S I Hel IOP
T T A M M A N STADI
taito i t t a m m a • vankka lmiudet työelämään a • hyvät v intokelpoisuus p ttia. a • jatko-o m m a 0 5 ntoa, i k t u t 7 2 a Valittaviss
.fi o t s i p o i t t a m m a n i d a t s . . 3 w . 5 w 1 w – a . a .2 5 Tsekk 2 a s s u a h s i e t h y e a h a j i s i t t a m ravintom , ia ll e t a o h Bongaa om ntarvikeala hammastekneii-kjakamheiutasalllaiala laboratorioeaolalli Lue lisää tutkinnoista ja hakemisesta
ala kon rosessit stintä e p lu ie e v ly lv e n t a e it p n s ö li ä t k is diovisuaa sähkötintä pinta oala kiinte i s t it t ie o n v h e o t n in e is utoala au s a d s p u ala kaune unnittelua ja atkailuala g u m s in ) r la ja e a t a s a it u c a o sala tietoih itt u h t a- ja m e lä t n ( a a a la a v a m s y ja ja lääkeala li- ja terve a tekstiilia k k ia ii s verhoilun o s k la e ogistiikka a t la s a lo u s a u u t n is a ll kk ala raken iikka turva atioteknii n a k e m sisustusala t o e t n u lisuus puu n a j liike
HUPIKLUBI
lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 4. maaliskuu 2013
Helmiä sioille Stephan Pastis
14
10 kysymystä 1. Kuka on viimeisin suomalainen kuulantyönnön olympiavoittaja? 2. Kenen tutkimusmatkailijan laivoja olivat Santa María, Pinta ja Niña? 3. Minkä kaupungin torilla on Heikki Konttisen veistämä Veljmies-patsas? 4. Kuka sävelsi baletin Joutsenlampi? 5. Mikä on maailman uhanalaisin hyljelaji? 6. Minkä tv-sarjan myötä näyttelijä Ron Moss on tullut tunnetuksi? 7. Mikä kulkuväline oli LZ 129 Hindenburg? 8. Minkä yhtyeen takavuosien discohitti oli Y.M.C.A.? 9. Mitä paavin niin sanotulle kalastajan sormukselle tehdään paavin erottua tai kuoltua? 10. Minkä Suomen urheilumaajoukkueen päävalmentaja on Petri Kettunen?
Sudoku Tuplat Glenn McCoy
1832
★★✩✩✩
JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi
Viime maanantain ratkaisukoodi oli 66. 25 euroa voitti Ville Weckström.
Kamala luonto Jarkko Vehniäinen
Mobiiliohjeet •
Ristikko
Ratkaisu sivulla 11
•
•
•
Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja HS Mesta -lehdessä. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä muutaman viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma News Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma News Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja teejuttu.fi-palveluun ladattuja kuvia. Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.metro.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 × 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.
Vastaukset kysymyksiin 1. Arsi Harju, 2. Kristoffer Kolumbuksen, 3. Kuopion, 4. Pjotr Tšaikovski, 5. Saimaannorppa, 6. Kauniit ja rohkeat, 7. Ilmalaiva, 8. Village Peoplen, 9. Se murskataan, 10. Salibandymaajoukkueen.
Julkaisija: Sanoma News Oy , Postiosoite: PL 75, 00089 Sanoma, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@hs.fi, Päätoimittaja: Mikael Pentikäinen, Esimies: Ismo Uusitupa, Varaesimies: Ari Hämäläinen, Uutistuottajat: (09) 122 4362 Pekka Joutlahti ja Ville Soininen Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.
TV TV1
TV2
19.00: Prisma: Jäämiehen ruumiinavaus 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle News. 11.10 Puoli seitsemän. 11.40-12.25 Arto Nyberg. 12.30 Vielä virtaa (S). 13.00 Suomisen perhe (S). 14.45 Arkistokuvia: Jussit on jaettu ja juhlittu (S). 14.55 Pisara. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.55 Antiikkia, antiikkia. 16.25 Kuningaskuluttaja. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).
18.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.25 Yle Uutiset sää. 18.30 Uutisvuoto. 19.00 Prisma: Jäämiehen ruumiinavaus. Italian Alpeilta löydetty yli 5000 vuotta vanha jäätynyt muumio on paljastanut tutkijoille kosolti uutta tietoa neoliittisen ajan elämästä. Mitä saadaan selville, kun jäämies Ötzi nyt toviksi sulatetaan? 19.50 Nykyajan ihmeet. Burj Al Arab, Dubai. 20.00 MOT: Hoidon ylituomarit. Terveydenhuollon niukkenevat varat ajavat hankaliin valintoihin. Kuka päättää keitä hoidetaan ja miten? 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 A-studio. 21.30 Dokumenttiprojekti: Miehet varjoista. Israelin keskustiedustelupalvelu Shin Bet on aina tehnyt työnsä salassa. Kuusi Shin Betin entistä johtajaa paljastaa, mitä he ovat Israelissa ja miehitetyillä alueilla tehneet. 23.10 Yle Uutiset. 23.15 Kotikatsomo: Missä kuljimme kerran (16). 3/6. Lucie seuraa haikein mielin Eccun ja Ainan häiden viettoa. 00.05 YleLeaks. Tällä viikolla inspiroidutaan Italiasta ja pureudutaan Jyrkin piinaan. 00.20-00.35 Oddasat.
MTV3
22.05: Toistaiseksi tuntemattomasta syystä 11.00 Tätä on rakkaus. 11.30 Piha kuntoon. 12.00 Luontomatkalla Australiassa. 12.30 Aistit avoinna Italiaan. 13.00 Yötyössä. 13.30 Satunnaiset sankarit. 14.00 Veljesten keittiössä. 14.30 Uusi päivä (S). 15.00 Uusi päivä (S). 15.30 Uusi päivä (S). 16.00 Erätulilla. 16.29 Galaxi. 16.30 Villit futarit (7). 16.54 Ötökät (S). 17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02-18.50 William & Mary (7). 19.00 Yle Uutiset alueeltasi. 19.10 Yle Uutiset. 19.16 Urheiluruutu. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 19.30 Kukkaron herraksi. Pitkän uran tehnyttä opettajaa huolettaa eläkkeelle siirtyminen. 20.00 Uusi päivä (S). Osa 265: ”Ylämäki, alamäki, yhdessä kulkien”. Aleksi puolustaa onneaan. 20.30 Suorana: Kortesmäki. Joona Kortesmäen viihteellinen keskusteluohjelma. Vieraina Arman Alizad ja Anna Puu. Suora lähetys. 21.00 Satuhäät. Pia ja Pekka saavat siunauksen vuoden vanhalle liitolleen Vantaalla vietettävässä syksyisessä hääjuhlassa, jossa karaoke raikaa ja pitopöydän bioenergiat ovat kohdallaan. 21.50 Yle Uutiset. Mukana urheilu. 22.00 Urheiluruutu. 22.05 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. ”Tuliko se sen takii että meil oli kaikki liian hyvin.” Marja Rouvali menetti poikansa Orimattilassa vuonna 2011 sattuneessa liikenneonnettomuudessa. 22.35 Misfits (16). Rudy tietää aina missä on luvassa parhaat bileet. 23.20 Kukkaron herraksi. 23.50-00.40 Game of Thrones (16). Luupuutarha. Catelyn koettaa saada Baratheonin veljekset sopimaan riitansa, muutoin heille voi käydä huonosti.
Yle Fem 11.00 Landet runt. 11.45 Plus. 12.45 Agenda. 13.30 Sportspegeln. 14.00 Vem vet mest?. 14.30 Sverige!. 15.00-16.00 Så ska det låta. 16.20 Schrödingerin kissa: Tiedettä tutkaillen. 16.50 Pixel. 17.20 Tuntematon Norja. 17.50 Kulissien takana. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU-klubben. 18.30 Tehtävä Sognevuonolla. 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Kotikulmilla (7). 20.45 Luontoretkellä. 21.00 Bettina. 21.40 Danne ja Bleckan. 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. 22.00 Vallan linnake (12). 23.00 Sportnytt. 23.15 Extremsport: Uppdrag Sognefjorden. 23.45 Lögnen. 00.15 Aktuellt. 00.55 Kulturnyheter. 01.00 ABC. 01.10 Nyhetssammanfattning. 01.15 Kulturnyhe-
Nelonen
22.35: Helppo elämä 11.10 Emmerdale (7). 11.40-12.35 HANKI: Hiihtolajien huippuhetket. 14.05 50 parasta ravintolaa. 14.10 Alueellinen sääennuste. 14.15 Itämeri. 15.15 Mitä tänään syötäisiin?. 15.20 Better Off Ted (S). 15.50 Selviytyjät Suomi. 16.50 Uutiset. 16.55 Suomen ja maailman sää. 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 17.25 Kauniit ja rohkeat (7). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?.
18.00 Emmerdale (7). 18.30 Emmerdale (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (7). Ismolla ja Ossilla ei pyyhi hyvin. 20.05 Diili. Jakso 4. Kotisivukone. Joukkueet pääsevät virtuaaliseen hyväntekeväisyysmaailmaan. Kenen nettikala on isoin: Beckhamin pelipaita vai HIM-yhtyeen taideteos? 21.00 House (12). Hierontaterapiaa. Mustalla huumorilla höystetty amerikkalainen sairaaladraama, joka kertoo lääkäristä nimeltä Gregory House ja hänen ryhmästään. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 Helppo elämä (12). Osa 9: Vapaus. Tapio etsii perintätoimiston edustajan kanssa luovaa ratkaisua velkaongelmaan. Jari ottaa kaiken irti täysi-ikäisyydestään. 23.35 Tulilinjalla (16). Viimeinen keikka. Ames on luvannut jättää hämärähommat, mutta onnistuu vielä sotkeutumaan vaaralliseen ryöstöön. Ehtiikö turvatiimi hätiin ennen kuin julma rikollispomo lahtaa kätyrinsä? Suosittuun DC Comicsin sarjakuvaan pohjautuva toimintasarja seuraa lukuisiin peiterooleihin muuntautuvan henkivartijan Christopherin vaarantäyteistä elämää. Toinen tuotantokausi. 00.30-05.30 MTV3 Chat.
terna. 01.30 Pysselskogen. 01.45 Folkoteket. 02.00 Lilla Sportspegeln. 02.30 Vem vet mest?. 03.00-04.00 Drömmen om landet.
Liv 11.00 Isännän ja koiran käytöskoulu Amerikassa. 11.50 Koirakuiskaaja. 12.05 Ilme nuoremmaksi – Australia. 13.00 Tahdon oman vaatemalliston. 13.50 Tanjan koiranhoitovinkit. 13.55 Tanjan koiranhoitovinkit. 14.00 Pienten perhe. 14.30 Koirakuiskaaja. 15.30 Ilme nuoremmaksi – USA. 16.00 Koirakouluttaja Tanja Karpela. 16.30 Hulluna leivontaan. 17.00 Käenpesä (12). 18.00 Supernanny. 19.00 Huippumalli haussa. 20.00 Hurja remontti. 21.00 Täydelliset naiset (12). 21.55 Tanjan koiranhoitovinkit.
Sub
15
Teema
20.00: Huippumalli haussa
21.00: Painajainen perheessä
22.50: Uusi Kino: Jeanne d’Arc
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita. 12.50 Ihmisen paras ystävä. 13.20 Kauneusklinikka Rand Rusher (7). 13.50 Yhteinen taloprojekti. 14.20 Ullan unelmakakku. 14.50 Inspector Cartoons. 15.00 Salattu teinielämä (7). 16.00 Äidin stailauspäivä. 17.00 Eläinten ABC. 17.30 Leijonan luola.
11.00 Ostos-tv. 14.00 Pieniä ihmeitä. 14.55 Teho-osasto. 15.55 Jamie Oliver Italiassa. 16.25 Eastenders (7). 17.00 Lemmen viemää (7).
17.00 Historia: Länsimaiden illankoitto. 17.45 Rakennustaiteen aarteita.
18.00 Myytinmurtajat. 19.00 Miehen puolikkaat (S). Kerran kyttääjä, aina kyttääjä. Chelsea järjestää Alanin sokkotreffeille Charlieta aiemmin ahdistelleen Rosen kanssa. 19.30 Asunto 23 (7). Tyttöjen leffa. June bongaa miestennielijä Chloen romanttisen elokuvan yleisöstä ja ilahtuu kämppiksen uudesta poikaystävästä aliarvioiden tummaverikön moraalittomuuden. 20.00 Simpsonit (7). 20.30 Rillit huurussa (S). Ornitofobiadiffuusio. Lintupelosta kärsivä Sheldon on kauhuissaan huomatessaan, että asunnon ikkunan ulkopuolelle on asettunut sininen siivekäs. Kuinka sen saisi säikyteltyä matkoihinsa? 21.00 ELOKUVA Painajainen perheessä (12). (Meet the Fockers, Yhdysvallat) Perhe on painajainen -komedian jatko-osassa luvassa on lisää hulluja yhteenottoja ja nolostuttavia tilanteita, kun kahden aivan erilaisen perheen kemiat kohtaavat. O: Jay Roach. N: Ben Stiller, Teri Polo, Robert De Niro, Dustin Hoffman. 23.20 C.S.I. (12). Tappajan jäljet, 1/2. Catherinelle tarjoillaan tyrmäystippoja järkyttävin seurauksin kahden murhan lomassa. 00.15 Vampyyripäiväkirjat (16). Roihuja. Katherinen arvuutusleikki ärsyttää kaikkia, mutta Damon, Stefan ja Elena toteavat, että hänen tiedoistaan Mystic Fallsista voi olla hyötyä. 01.10 Simpsonit (7). 01.40 Num3rot (12). 02.30-06.00 SubChat.
18.00 Busmannin salaisuus. Etelä-Afrikan busmannit pyrkivät elämään lähellä luontoa ja löytämään luonnosta myös hoitokeinot sairauksiin. Miten se onnistuu nykymaailmassa? 18.53 Iskelmä-Suomi: Löytöretki iskelmän sieluun. Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaanin esittämä Iskelmä-Suomen tunnusmelodia johdattaa helmikuussa alkavan dokumenttisarjan tunnelmiin. 19.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (12). Osa 212. Eksyneet. 20.15 Musiikin muisti: Arkkiveisusta polskaan. 20.30 Tanskalaisarkkitehtien koteja. Sarja alkaa. 1/8. Arkkitehti Eva Harlou tutustuu Kööpenhaminassa kollegansa Kim Herforth Nielsenin asuntoon, joka rakennettiin alun perin laivaston verstaaksi. 21.00 Iskelmä-Suomi: Yes Sir, alkaa polttaa. 1960-luku nostaa esiin uudet tähdet ja soundit. Maailmalta poimittujen käännösiskelmien tuotanto paisuu hyökyaalloksi, kun C-kasetti mullistaa markkinat. 22.00 Sodan vangit (16). Terapiassa. Talia hakea apua perheen pattitilanteeseen, mutta Nimrodille ajatus on vieras. 22.50 Uusi Kino: Jeanne d’Arc (12). Lauri Timosen lyhytelokuva nuoresta, itsemurhayrityksestä toipumassa olevasta naisesta, joka saapuu sotaakäyvään kaupunkiin. 23.10 Uusi Kino: Suomettaren poika (S). Kertomus Suomettaren villistä pojasta, joka elää metsien kätköissä modernin Suomen rintamailla. 23.40-04.00 Teematieto.
18.30 Nelosen uutiset. 18.50 Nelosen sää. 19.00 Matkaoppaat. Emman Manavgatin risteilyllä meno on lapsekasta ikään katsomatta. Kun Turkissa mietitään kuinka suojella väkivallan uhriksi joutunutta vaimoa. 19.30 Neljän tähden illallinen. Illallista isännöi näyttelijä-ohjaaja Mikko Kivinen työpaikallaan Helsingin kaupunginteatterissa. 20.00 Huippumalli haussa. Kiusausmuistoja. Vierailevana tuomarina muotisuunnittelija Diane von Fürstenberg. 20.57 Keno. 21.00 ELOKUVA 007 – Elä ja anna toisten kuolla (16). (Live and Let Die/Britannia 1973). Ensimmäinen Roger Mooren pääosittama James Bond -seikkailu kuljettaa salaisen agentin New Yorkin Harlemiin, mystiseen New Orleansiin ja sieltä edelleen Karibianmeren houreisiin maisemiin. N: Roger Moore, Yaphet Kotto, Jane Seymour, Clifton James. O: Guy Hamilton. 23.20 Tulossa: Fort Boyard – Linnake. 23.25 Nelosen uutiset. 23.35 Nelosen sää. Nelosen sää 23.40 Frasier. Naapurisopua. 00.10 Olipa kerran (12). 01.10 Totuuden miekka. Kadotus. Richard joutuu vangiksi Kadotuksen laaksoon, jossa hänen pahimmat pelkonsa toteutuvat. 02.05 Perhe on pahin. 02.40-05.00 Älypää-TV.
22.00 Sinkkulaiva. 22.30 Häät sulhasen tapaan Suomi. 23.00 Amerikan venäläisnaiset. 23.30 Sinkkulaiva. 00.00 Häät sulhasen tapaan. 01.05-02.00 Hurja remontti.
Jim 11.20 MasterChef Australia. 12.35 Start!. 13.05 Kodin rakennusurakka. 14.00 Maistuvimmat liikeideat. 14.50 Talent USA. 15.40 Anthony Bourdain maailmalla. 16.30 Gordon Ramsay ja paras ravintola. 17.25 Talent USA. 19.00 Los Angelesin tatuointitarinat. 20.00 Suomen Tulli. 20.30 Poliisit. 21.00 Rekonstruktio (S). 21.30 NCIS Los Angeles (12). 22.30 Jopet-show. 23.05 Jim Akatemia: Täydellisen tuopin metsästys. 23.10 Joukkopilat (7). 23.40 South Park (12). 00.05
Alaston piilokamera (16). 00.35 Likaisen työn sankarit (7). 01.05 JIM D Henkilökuva: Christian Bale. 02.00 Australian rajalla. 02.30-05.00 Älypää-TV.
TV5 12.20 Elämä uusiksi. 13.10 Junior MasterChef Australia. 14.10 Matlock. 15.05 Beauty and The Geek. 16.00 Amerikan hauskimmat kotivideot. 16.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. 17.00 Kaikki rakastavat Raymondia. 17.30 Kolmas kivi auringosta. 18.00 70’s show. 18.30 70’s show. 19.00 Las Vegas. 20.00 NCIS Rikostutkijat. 21.00 ELOKUVA Gladiaattori. 00.05 5D: Ilman vaatteita. 01.00 ELOKUVA Zohan – lupa saksia. 03.00 Tarkka-ampujat. 03.50-04.19 72 tuntia: rikos.
Fox 12.10 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 12.35 Ally McBeal (S). 13.20 Hullut tiedemiehet. 13.45 Luonnon salaiset kansiot. 14.40 Jättimäiset rakennusurakat. 15.35 Alaskan poliisit. 16.30 Supertehtaat: Sveitsin armeijan taskuveitsi. 17.27 STT Uutiset. 17.30 Hetki ennen tuhoa: USA:n suurlähetystön pommitukset. 18.00 Totta vai tarua: Atlantis. 18.30 Huutokaupan metsästäjät. 19.00 Alaskan poliisit. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. 20.30 Huutokaupan metsästäjät. 21.00 Criminal Minds (16). 21.55 ELOKUVA Sunshine (12). 00.00 Huumebisnes Oy. 00.55 Family Guy. 01.20 ELOKUVA The Gift – Enne. 03.15-03.40 Jahtikuningatar Marjaana (TXT).
Sinä voit pelastaa elämän. Veripalvelutoimistot • Espoon veripalvelutoimisto, Kauppakeskus Iso Omena, Länsiväylätoimisto, Piispansilta 9, 2. krs, (1-tason R-Kioskilta hissillä 2. kerrokseen), ma–pe 11–18 • Helsinki, Sanomatalon veripalvelutoimisto, Töölönlahdenkatu 2, 2. krs, ma, ke, pe klo 11–19, ti, to klo 8–19, plasmanluovutus ajanvarauksella ma, ke, pe klo 11–17, ti, to klo 8–17 • Helsinki, Kivihaan veripalvelutoimisto, Kivihaantie 7, ma–to 11–18, pe 9–16, plasmanluovutus ajanvarauksella ma–to 9–17, pe 9–16 • Lahden veripalvelutoimisto, Erkonkatu 11 (Aleksanterinkadun kulmassa), ma, ke, to klo 11–18, ti, pe klo 10–16 Verenluovutustilaisuudet viikoilla 10–11: • Riihimäki, ma 4.3. klo 14–19, Kerhotalo, Torikatu 3 • Leppävaara, ma 4.3. klo 14–19, Sellosalin lämpiö, Soittoniekanaukio 1 A • Itäkeskus, ti 5.3. klo 14–19, kauppakeskus Itis, Itäväylän apteekin vieressä, Hansasillan lähellä B-rappu, Asiakkaankatu 11 B • Korso, pe 8.3. klo 14–19, seurakuntakeskus, Merikotkantie 4 • Tikkurila, ti 12.3. klo 14–19, Tiedekeskus Heureka, Tiedepuisto 1 • Espoon keskus, to 14.3. klo 14–19, kauppakeskus Entresse, kirjasto, Siltakatu 11, 3. krs
OJENNA KÄTESI. Yksi luovutus auttaa jopa kolmea potilasta ja voi pelastaa jonkun hengen.
• • • •
Ota virallinen henkilötodistus mukaan Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801 www.sovinkoluovuttajaksi.fi Verenluovutustilaisuuksien kalenteri ja ajanvarausmahdollisuus www.veripalvelu.fi
* Tutustu nyt TILAA NYT! Veikkaajaan, 4 kk (17 nroa) saat kaupan vain päälle
29,90 € (Norm. 49,30 €)
1. www.veikkaaja.fi/ 2. 3. soita (03) 252 4324 (ark. 9–16)
tekstiviestillä: Lähetä viesti ISV sekä nimesi ja osoitteesi numeroon 18232. Viesti on maksuton.
ILmeSTYY 5.3.
K3171
* Tilaaja saa Veikkaajan F1-kausioppaan kaupan päälle. päälle.Tilaus Tilaus jatkuu kestotilauksena 6 kk laskut laskutusjaksoissa kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaisesti, ellei tilausta pe peruuteta.Tarjous on voimassa 31.3.2013 asti.
Suomen suurin urheilun erikoislehti. Veikkaaja ilmestyy joka viikko.
Julkinen tiedote, maaliskuu 2013
Pisararata – sujuvan junaliikenteen edellytys
Joukkoliikenteen täytyy palvella yhä lisääntyvää matkustajamäärää. Helsingin seudun asukasmäärän ennustetaan kasvavan yli 400 000:lla lähivuosikymmeninä.
Miksi Pisararata? Pisararata ratkaisee sekä kaupunki- että kaukojunaliikenteen kapasiteettija täsmällisyysongelmia. Kaukojunien tarjontaa voidaan lisätä päärautatieaseman kaupunkiliikenteeltä vapautuvilta laituriraiteilta. Kaupunkiliikenteen junat kiertävät kantakaupungin alla ja tarjoavat nykyistä paremmat yhteydet eri kohteisiin ja myös vaihtoyhteydet metroon. Saamme paremmin toimivan ja houkuttelevamman joukkoliikenteen.
W Kari Ruohonen, ylijohtaja, Liikennevirasto
Helsingin seutu kasvaa lähivuosikymmeninä ennusteiden mukaan 400 000 asukkaalla. Liikenteen toimivuus edellyttää, että yhä useampi käyttää joukkoliikennettä. Joukkoliikenteen selkärankana toimivaa raideliikennettä on kehitettävä voimakkaasti. Pisara mahdollistaa junaliikenteen lisäämisen ja laadun parantamisen.
Ville Lehmuskoski, liikennesuunnittelupäällikkö, Helsingin kaupunki f
Tulevaisuuden junaliikenne tarvitsee Pisararadan tarvittava tieto rakentamispäätöstä ja lupia varten.
Lähes jokainen lähiliikenteen junamatkustaja on joskus ollut jumissa Pasilan ja Helsingin välisellä rataosuudella. Lumituiskut ja muut junaliikenteen ongelmat ruuhkauttavat raiteet nopeasti. Helsingissä ilmenevät häiriöt laajentuvat usein valtakunnallisiksi. Nykyisellä raidemäärällä vuoroja ei voida myöskään juuri lisätä, vaikka matkustajamäärät kasvavat. Suunnitteilla oleva Pisararata tuo helpotusta koko Suomen junaliikenteen täsmällisyyteen ja häiriöherkkyyteen, kun osa lähijunista siirtyy Pasilan eteläpuolella pisaran malliselle rataosuudelle. Nykyisistä linjoista ainakin M-, A-, N-, K- ja I-junat tulevat käyttämään Pisararataa hankkeen toteutuessa. Junavuorojen lisääminen on myös mahdollista, koska nykytilanteessa liian ahtaalle Helsingin ja Pasilan väliselle rataosuudelle vapautuu lisää tilaa. Tehokas joukkoliikenne kasvavalle seudulle Joukkoliikennejärjestelmän täytyy palvella yhä lisääntyvää matkustajamäärää. Helsingin seudulla on tällä hetkellä asukkaita lähes 1,4 miljoonaa. Asukasmäärän ennustetaan lisäänty-
Monipuoliset mahdollisuudet tutustua hankkeeseen
vän 40 000 hengellä vielä tämän vuosikymmenen aikana ja yli 400 000:lla lähivuosikymmenien aikana. Pisararadalle siirtyvät junat kiertävät kantakaupungin ali molempiin suuntiin kahdessa tunnelissa. Uuden radan myötä junalla pääsee suoraan myös Töölöön ja Hakaniemeen, joista juna jatkaa matkaa Helsingin keskustan kautta takaisin Pasilaan ja siitä eteenpäin. Kierros Pasilasta takaisin Pasilaan kestää noin 10 minuuttia. Hakaniemestä ennustetaan tulevan matkustajamäärältään vilkkain asema, sillä se on Pisararadan ja metron tärkein vaihtoasema. Keskustan uusi asema rakennetaan Forumin alle, Kaivopihan ja Kampin keskuksen väliin. Päärautatieasemaa käyttävät edelleen kaikki muut junat. Töölön asema rakennetaan Töölöntorin ja
lähikortteleiden alle. Uudet asemat muodostavat tehokkaan joukkoliikennekokonaisuuden yhdessä metroasemien, raitioteiden ja keskustan bussiterminaalien kanssa. Toisiaan lähellä sijaitsevat asemat helpottavat vaihtamista linjalta toiselle. Eduskunta päättää rakentamisesta Pisararata-hankkeelle laaditaan parhaillaan ratasuunnitelmaa ja asemakaavoja. Ratasuunnitelman perusteella eduskunta voi tehdä päätöksen radan rakentamisesta. Liikenneviraston projektipäällikkö Jussi Lindberg kertoo, että päätöksiä voidaan tehdä aikaisintaan vuoden 2014 lopulla. – Liikennevirasto hyväksyi Pisararadan yleissuunnitelman helmikuussa 2012. Ratasuunnitelman tekeminen vie aikaa, sillä nyt täytyy tuottaa kaikki
Pisararadan verkkosivuilta www.liikennevirasto.fi/pisara löytyy laajasti ajankohtaista tietoa hankkeesta. Sivujen kautta voi myös tilata Pisararadan uutiskirjeen omaan sähköpostiin. Pisararataan liittyen järjestetään esittely- ja keskustelutilaisuuksia, joista ilmoitetaan myös lehdissä. Seuraava keskustelutilaisuus pidetään näyttelytila Laiturilla, eli vanhalla linja-autoasemalla, tiistaina 26.3. klo 18 alkaen. Samassa tilassa on esillä maksuton Pisararata-näyttely 13.3 .– 6.4.2013. Pisararadalle on päivittäisen vuorovaikutuksen lisäämiseksi avattu oma Facebook-sivu, johon kaikki aiheesta kiinnostaneet ovat tervetulleita osallistumaan. Hankkeen valokuvia ja karttoja on puolestaan koottu Flickrkuvapankkiin, josta ne löytyvät hakusanalla Pisararata.
Junat kiertävät kantakaupungin ali molempiin suuntiin kahdessa tunnelissa.
Töölöstä tai Hakaniemestä junalla lentokentälle Pisararataa suunnitellaan ensisijaisesti koko junaliikenteen tarpeisiin. Samalla kulkuyhteydet Helsingissä paranevat ja maanalaiset yhdyskäytävät lisääntyvät. Pisararata ja vuonna 2015 valmistuva Kehärata muodostavat yhdessä mielenkiintoisen parin. Ne yhdistävät kaupunginosia aivan uudella tavalla. Esimerkiksi Töölöstä tai Hakaniemestä pääsee suoraan junalla lentokentälle. Mukavana lisämausteena Pisararadan asemat lisäävät maanalaisten kävelyteiden määrää ja liiketiloja. On arvioitu, että Pisararata tuo asemien ympäristöön runsaasti
usia lisää asiakkaita, eli radan myötä myös yrittäjille aukeaa uusia mahdollisuuksia. – Pisararata edesauttaa kaupungin positiivista kehittymistä, arvioi projektipäällikkö Jukka Tarkkala Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta. Maanalaisesta rakentamisesta tiiviissä kaupunkiympäristössä on paljon kokemusta ja rakennushaitat pyritään aina minimoimaan. Sinänsä rata ei juuri vaikuta kaupunginosien yleisilmeeseen. e – Rakennusvaihe aiheuttaa tietysti häiriöitä. Rata kulkee kuitenkin pääasiassa tunnelissa, joten myöhemmin metelii ei enää kantaudu ylös.
Tervetuloa Pisaranäyttelyyn! Tule tutustumaan yleisölle avoimeen, maksuttomaan Pisararatanäyttelyyn. Paikan päällä saat kattavan kuvan hankkeesta. Minne uudet asemat rakennetaan? Miten Pisararata vaikuttaa matkantekoon pääkaupunkiseudulla? Esillä on muun muassa karttoja, asemapiirroksia, kuvia, videoita ja historiaa.
13.3.– 6.4.2013 Näyttelytila Laituri Narinkka 2 (vanha linja-autoasema),
avoinna ti – pe 10 – 18, la 12 –16 Kysy Pisarasta -ilta järjestetään tiistaina 26.3. klo 18. Paikalla ovat hankkeen avainhenkilöt vastaamassa yleisön kysymyksiin.
laituri.hel.fi/fi/nayttelyt © Kaupunkimittausosasto, Helsinki 003/2013
Rata sukeltaa tunneliin Eläintarhan ja Alppipuiston kohdalla Pisararata kulkee lähes kokonaan maan alla, joten muutokset kaupunkikuvaan ovat varsin paikallisia. Radan näkyvimmät osat sijaitsevat Pasilan eteläpuolella. Pisararata siirtyy tunneliin kahdesta suuaukosta Alppipuiston länsireunassa ja Eläintarhan kohdalla. Alppipuiston puolella raiteet tulevat puiston
5%
Uusi rata vie noin viisi prosenttia Alppipuiston
reunasta. länsireunaan heti nykyisen radan viereen. Vauhtitielle rakennetaan puolestaan uusi kadun ylittävä ratasilta.
– Maisemasuunnittelu on tärkeä osa hanketta. On tärkeää, että muutokset sopivat hyvin olemassa olevaan ympäristöön, Liikenneviraston projektipäällikkö Jussi Lindberg kertoo. Alppipuistoa voi käyttää nykyiseen tapaan myös Pisararadan valmistumisen jälkeen. Projektipäällikön mukaan uusi rata vie noin viisi prosenttia Alppipuiston reunasta nykyisen rata-
penkan vierestä, joten puiston selänteet ja laaksoalue säilyvät suurimmaksi osaksi ennallaan. Suurin haitta Alppipuistolle koituu rakennusaikana, jolloin muun muassa pyörätie siirretään väliaikaisesti toiselle puolelle nykyistä rataa. Radan valmistuttua pyörätie palautetaan junaradan ja puiston väliin ja alue maisemoidaan.
Menneitä muistelemassa. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa Pisararataa kilpailun jälkeen luonnostellut Anssi Narvala (vas.), suunnittelukilpailun tuomaristoa johtanut Auri Häkkinen, radan idean alkuperäinen isä Timo Kallaluoto ja kokenut kaupunkisuunnittelija, professori Pentti Murole.
Pisararadan idea saatiin avoimesta kilpailusta
1988
luonnosteltiin
ensimmäinen linjaus ratalenkiksi kantakaupunkiin.
Ratojen yhdistäminen tärkeintä
Pisararadan alkuajatus saatiin ideakilpailusta, joka järjestettiin Helsingin joukkoliikenteen 100-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1988. Yksi palkituista töistä oli Timo Kallaluodon ”Linjanvetoja”. – Kilpailu oli ensimmäinen laatuaan. Aiemmin oli järjestetty arkkitehtikilpailuja esimerkiksi keskustan kehittämiselle, mutta ei mitään liikennejärjestelmään liittyvää, kertoo palkintolautakunnan puheenjohtaja Auri Häkkinen. Hän toimi tuolloin kaupungin joukkoliikennelautakunnan puheenjohtajana. Kallaluoto hahmotteli kilpailussa Pisararadan ensimmäisen version osana laajaa liikennesuunnitelmaa. Siihen kuului myös bussiverkoston uudelleen suunnittelua ja ehdotus palvelulinjoista.
1982 1888
julkinen liikenne Helsingissä alkaa
– Juna-asemia oli kuusi. Ajatuksena oli tuoda tunnelirata Erottajalle asti ja yhdistää rautatiet Pasilassa, jolloin paikallisjunat eivät seiso Helsingin asemalla, kertoo nykyisin Länsi-Vantaan aluearkkitehtina toimiva Kallaluoto.
Kilpailutöistä yhtään ei otettu suoraan jatkosuunnittelun kohteeksi. Palkittuja ehdotuksia silti tutkittiin Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa huolellisesti: – Huomasimme, että ranta- ja pääradan yhdistäminen oli oivallinen idea! Sillä oli sekä paikallista että valtakunnallista merkitystä. Kuusi asemaa söi kuitenkin tehokkuutta. Matka-aika olisi ollut liian pitkä, toteaa Anssi Narvala. Hän oli mukana työryhmässä sijoittamassa rataa ja asemia paikalleen ja varaamassa sille tilaa. Tämä tapahtui 90-luvun puolella, osana vuonna 1998 valmistunutta pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelmaa. Narvalan mukaan joukkoliikenteen suunnittelussa kipuraja maanpäällisille ratkaisuille menee noin miljoonassa
metroliikenne Helsingissä alkaa
1988
© Helsingin kaupunginmuseo
1994 ideakilpailu joukkoliikenteen kehittämiseksi
asukkaassa. Kun se määrä ylitetään, tarvitaan myös maanalaisia ratkaisuja. Muuten joukkoliikenne tukkeutuu. Kuntarajat hidastivat suunnittelua Auri Häkkinen oli 12 vuotta joukkoliikennelautakunnan puheenjohtaja. – Helsingin ongelmana oli, että kehitystyötä tehtiin hanke kerrallaan kussakin virastossa. Virastojen väliset rajaaidat olivat korkeat. Myöskään kuntien yhteistä suunnitelmaa ei ollut olemassa. Se teki näkymistä turhan suppeita. Käänteentekevä asia oli PLJ eli ensimmäinen koko pääkaupunkiseutua käsittelevä joukkoliikenteen suunnitelma. Ensimmäinen sellainen valmistui 1994. Vasta sen jälkeen Helsinkiä, Espoota ja Vantaata on visioitu pysyvästi yhtenä kokonaisuutena liikenteen kannalta. – Toinen mullistava asia oli Helsingin kaupungin ja valtion maanvaihtosopimus. Voitiin rakentaa Vuosaaren satama, joka vapautti ratapihalta ja kantakaupungista merkittävästi tilaa, huomauttaa kaupunkisuunnittelun parissa koko työuransa tehnyt Pentti Murole.
pääkaupunkiseudun 1. liikennejärjestelmäsuunnitelma hyväksytään
1998
2006
Lisätiedot hankkeesta: www.liikennevirasto.fi/pisara www.trafikverket.fi/centrumslingan
Pisararadan tarve- ja toteuttamiskelpoisuusselvitys valmistuu
2012
Pisararadalle tilavaraus liikennejärjestelmäsuunnitelmassa
© Helsingin kaupunginmuseo
Murole pitää kiinnostavana sitä, että Pisararata ja sen kanssa hyvän parin muodostava Kehärata ovat suunnitelmissa suhteellisen tuoreita tulokkaita. Länsi- ja itämetro ovat niihin verrattuna vanhoja tekijöitä. – Niin, mutta onhan se myös kustannuskysymys Helsingille. Valtio on tähän asti maksanut junaradoista paljon suuremman osan kuin metrorakentamisesta, koska junaradat hyödyttävät paikallisuuden lisäksi koko maata, muistuttaa Anssi Narvala. Vaikka keskustelu menneistä vaiheista ja nyt tapahtuvasta radan jatkosuunnittelun kriittisistä kohdista käy värikkäänä, kaikki neljä suunnittelukonkaria ovat yhtä mieltä toimivan joukkoliikenteen tärkeydestä ja raideliikenteen ylivertaisuudesta sen runkona. Kaupunkisuunnittelussa eletään aina tulevaisuutta ja pohditaan sen tarpeita. Sitä hahmotellessa käydään läpi monenlaisia visioita ja malleja. Pisararadankin kohdalla on jo kuljettu pitkä tie vaihtoehtojen hakemisesta käytännön suunnitteluun.
Pisararadan yleissuunnitelma hyväksytään Liikennevirastossa
Skyfoto
Toimitus: Viestintätoimisto AC-Sanafor Ota yhteyttä: pisara@acsanafor.fi tai postitse Kalevankatu 13, 00100 Helsinki