20130306_fi_helsinki

Page 1

JOSH GROBAN: ”MINULLE TARJOTTIIN TODELLA MAUTTOMIA BIISEJÄ” LAULAJATÄHTI PÄÄTTI SÄVELTÄÄ KAPPALEITAAN ITSE

HELSINKI

SIVU 19

Keskiviikko 6.maaliskuuta 2013 | n:o 46 | sää +3° JUKKA YLÄVUO

JÄÄT PETOLLISIA

SIVU 07

LUKIJAN KUVA

100 euroa

Vaihtelevat säät ovat muuttaneet merenjäät paikoin heikoiksi. Merivartiosto suositteleekin, ettei jäällä enää liikuttaisi. Vielä viime sunnuntaina luistelijat uskaltautuivat Hylkysaaren edustalle Helsingissä.

Protestoijia otettiin kiinni Poliisi otti tiistaina Helsingin keskustassa kiinni 14 Talvivaara-mielenosoittajia, jotka vaativat kaivosyhtiön hallittua alasajoa. SIVU 04

Lukijan kuva

Neljän mallia Murhasyytetyt Jokerien johto Nuohousalalta ehdotetaan syyntakeisia jo 5 pistettä löytyy töitä Työryhmä esittää Helsingin seudulle ykkösvaihtoehtona mallia, joissa nykyisistä 14 kunnasta muodostettaisiiin neljä kuntaa. SIVU 06

Helsinkiläisen pikkutytön surmasta syytetyt tytön isä ja äitipuoli olivat tekohetkellä syyntakeisia. Syyttäjä vaatii heille elinkautista. SIVU 04

Jokerit tarrasi SM-liigan runkosarjan voittoon kukistamalla Lukon 4–1. Sarjajohto kasvoi viiteen pisteen, kun HIFK löi sarjakakkosen JYPin. SIVU 17

8.–10.3.

Suomen

www.goexpo.fi

liik

HELSINGIN MESSUKESKUS Samalla lipulla: Kunto, Fillari, Golf, Retki, Metsästys, Kalastus, Ball Sports, Kuva&Kamera ja Helsinki Horse Fair Avoinna: pe 12–19, la 10–18, su 10–17. Huom! Horse Fair avoinna vain la–su. Pääsyliput: 16 /10 ¤. Perhelippu 37 ¤ (2 aik. ja alle 16-v. lapset). Alle 12-vuotiaat vain aikuisen seurassa.

Yritysten kilpailu ammattitaitoisista nuohoojista kiristyy tulevaisuudessa, kun suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle. SIVU 11

suuunrniann tapahtu

ma


+

TÄNÄÄN

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 6. maaliskuu 2013

Lukijan kuva

RIITTA LAIRALA

Kolumni

JUHO JOKINEN

LUKIJAN KUVA

20 euroa

TOIMITTAJA juho.jokinen@hs.fi

TÄNÄÄN

SIIVET SOLMUSSA

Vantaa kysyy mielipiteitä Tikkurilasta

Vantaa kysyy asukkaidensa mielipiteitä siitä, millainen on viihtyisä Tikkurila. Nettikyselyssä mielikuviaan alueesta voi peilata esimerkiksi valokuvien avulla. Kysely liittyy Tikkurilan keskustan kaavarunkoon, jota valmistellaan parhaillaan. Kaavarunko määrittelee muuttuvan alueen kasvun periaatteita. Mielipiteitään Tiksistä voi kertoa kyselyn lisäksi myös puhelimella, kirjeellä tai sähköpostilla. Lisätietoja löytyy Vantaan nettisivuilta. Kaavarunkotyöstä järjestetään myös yleisötilaisuus 9. huhtikuuta Vantaan kaupungintalolla. METRO Kolme kommenttia Metro.fistä

Klaukkalalaisten läpiajo ärsyttää Vantaata ”Nurmijärven kunnan julkisen liikenteen parantaminen ratkaisisi myös paljon. Kuljen päivittäin Pasilaan autolla + junalla. Pelkällä bussilla matka kestäisi noin kaksi tuntia vaihtojen kera ja hinnat hipoo monia satoja euroja!”

Ota kuva, lähetä viesti

Kännykuvat numeroon 17181

”Sitten vaan radan rakentaminen nopsaan Nurmijärvelle Klaukkalan kautta. Ai, niin sehän tuo ne huumeet maalle ja sen vuoksi Nurmijärvi ei halunnut rataa!”

”Ensin muutetaan tien viereen ja sitten itketään kun joku muu käyttää sitä tietä. Aivan yhtä idioottimaista kun se, että tehdään talo lentokentän päähän halvalle tontille ja aletaan valittamaan lentomelusta.”

EX KLAUKKALALAINEN

OPISKELIJA

VALIVALIVALI

Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@hs.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO

Päivän kysymys Pitäisikö pääkaupunkiseudun kunnat liittää pakolla yhteen?

Tänään Huomenna 7. maaliskuuta 14:00 20:00 2:00 8:00 14:00 20:00

+3

+1

-8

-9

7:05

Edellinen kysymys

0

-8

-5

+2

-5

+5

17:58

+3

+3

-3

74% EI

-10

+10

+2

14

26% KYLLÄ

-1 9

0

+4 +2 8

-5

-2

-1

10

+11

8

+14

+18

-4

9

-2

Lukijakolumniohjeet •

+13

+11

-7

+6

+15

+9

-7

6

+12 +12

-9

-10

13

+10

+8

-7

Surujen kitara soi suomalaisille mäkimontun syvyyksissä. Liian helppoa ei ole ollut monesti aiemminkaan, mutta nyt blues on vaihtunut jo itkuvirreksi. Val di Fiemmen MM-kisojen joukkuemäessä Suomi päihitti ainoastaan tasangoilta ponnistavan Kazakstanin nelikon. En tohdi edes ajatella, kuinka synkissä vesissä Ville Larinto ja kumppanit räpiköivät tällä hetkellä, sillä suomalaisen mäkimiehen mieli oli varmasti jo aiempien nöyryytysten jäljiltä musta kuin jätesäkki. Suomen mäkihypyn alennustilaa on selitetty muun muassa kärkihyppääjien loukkaantumiskierteillä ja tekniikkasolmuilla sekä maajoukkueen köyhyydellä. Surkeutensa vuoksi mäkihyppy saattaa jopa pudota Suomen olympiakomitean huippu-urheiluyksikön panostuskohteista. Uhkailun tarkoituksena on ruoskia mäkiväkeä nopeasti radikaaleihin toimenpiteisiin. Tilanne on harmillinen, sillä mäkihyppy on jaloa touhua. Siinä on vielä jäljellä särmää ja Mäkiperinne vaaran tuntua, jota ei ”Maastohiihdolla ei ole lällärilajeista niin väliä, mutta toivot- löydy. Siinä tavasti mäkihyppyperin- kytee kiehtokapinalliteen ei anneta rapautua.” va suuden liekki, jota kaikki mäkikotkat eivät kykene pitämään täysin aisoissa. Valitettavasti Suomen mäkimaajoukkueesta uupuu tällä haavaa luonnollisesti myös se jämerä itseluottamus, jota väreili ilmassa esimerkiksi Vierumäen urheiluopistolla 1990-luvun puolivälin tienoilla. Siellä pääsin seuraamaan, kun eräs mäkisankari loikki kesäharjoittelunsa lomassa huimia uimahyppyjä kymmenen metrin tornista. Tupakkaa paloi, ja rämäpääkotka kaasutteli lopuksi naisseuralaisineen matkoihinsa moottoripyörällä. Talvella tuli totutusti mitaleja kaulaan. Nyt ajat ovat täysin toiset, ja tuskin yksikään Suomen maajoukkuehyppääjistä uskoo yltävänsä kaksisiin suorituksiin edes kotoisissa Salpausselän kisoissa tulevana viikonloppuna. Lahden betoniin kun ei ole tiettävästi kipuamassa yhtään kazakkiakaan. Niin ikään ongelmissa painiskelevalla maastohiihdolla ei nyt ole niin väliä, mutta toivottavasti mäkihyppyperinteen ei sentään anneta rapautua tässä menestymättömyyden alhossa. Maajoukkueen kuralla olevan taloustilanteen lisäksi paikkailtavaa riittää varmasti myös mäkimiesten mentaalipuolella. Kolumnit löytyvät myös metro.fi:stä.

+6

Kaipaatko vielä lisää lunta?

Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa metro.fi.

02

+9 +25 +15 +22 +31 +25 +28 +16 +21 +26

+17 +24 +19 +28 +26 +4 +4 +24 +8 +14

• • •

Teejuttu.fi. Mene osoitteeseen www.teejuttu.fi, rekisteröidy palveluun (tai kirjaudu sisään) ja klikkaa kohtaa ”kirjoita kolumni”. Pituus 1 900–2 100 merkkiä. Kolumnin pituuden pitää olla 1 900–2 100 merkkiä. Teejuttu.fi:n kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit. Kuva ja nimi mukaan. Muista liittää kuvasi mukaan ja oma nimesi: vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista. Sähköpostilla. Voit lähettää kolumnin myös sähköpostitse: metro.lukijat@hs.fi. Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä. Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.


Nyt meni sisustus ja vanhat k채sitykset uusiksi.

Huomenna klo 21

Sisustusarkkitehti Marko Paananen livtv.fi

Uusi kotimainen sisustusohjelma


1

UUTISET

Hinnat eivät laske

Asuntokauppa uhkaa hiipua Asuntokaupan ennustetaan hiipuvan kasvukeskuksissa. Asuntoluotottaja Hypoteekkiyhdistys arvioi, että alhainen korkotaso ei enää kannattele kauppaa samaan tapaan kuin aiemmin. Lisäksi varainsiirtoveron nousu hillitsee ostohaluja. Hypoteekkiyhdistys ennustaa, että asuntojen hinnat tasaantuvat kasvukeskuksissa. Hinnat näyttävät kuitenkin pysyvän korkeina. STT

Finlandialla vetoa Uusi Finlandia-alus on nostanut Eckerö Linen matkustajamääriä. Varustamon mukaan laivamatkustajia oli alkuvuonna 82 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna vastaavana ajankohtana. Helmikuun matkustajamäärä oli Eckerö Linen historiassa kaikkien aikojen suurin. METRO

M/s Finlandia kuljetti tammi– helmikuussa yhteensä 155 469 matkustajaa.

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 6. maaliskuu 2013

Helsinkiläistytön kova elämä järkytti

JUSSI NUKARI/LEHTIKUVA

Surma äitienpäivänä. 8-vuotiaan tytön kuolemasta syytetyt isä ja äitipuoli olivat syyntakeisia teon tehdessään.

Äitienpäivänä väkivaltaisesti Helsingissä kuollut pikkutyttö eli syyttäjä Eija Velitskin mukaan surullisen elämän. Tyttö oli ensimmäistä kertaa lastensuojelun kanssa tekemisissä puolivuotiaana. Hänen biologiset vanhempansa eivät päässeet yksimielisyyteen edes tytön kutsumanimestä. Tyttö asui monissa paikoissa, ja syyttäjä Velitskin arvion mukaan hänen onnellisimmat aikansa olivat neljä kuukautta perhetukikeskuksessa vuosi sitten. Viime kevättalvella lapsi palautettiin isänsä luo. Pari kuukautta myöhemmin hän kuoli. Velitskin mukaan tyttö olisi voitu pelastaa, ja monet yrittivätkin. 11 lastensuojeluilmoitusta eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta. Murhasta ja kaltoinkohtelusta syytetyt isä ja äitipuoli eivät oikeudessa ilmaisseet suruaan tytön puolesta, vaikka molemmat vakuuttivat, että lapsi oli isälle kaikki kaikessa. He kiistivät murhasyytteen ja vierittivät syytä lapsen julmasta kohtelusta toistensa niskaan. Isä sanoi tiistaina Helsingin käräjäoikeudessa, että esimerkiksi lapsen sitominen öiksi oli äitipuolen idea. Miehen mukaan äitipuoli oli kertonut, että sitomista oli käytetty levottomiin lapsiin erityislastenkodissa, jossa tämä oli ollut töissä. Äitipuolen mukaan sitominen oli isän ajatus. Nainen kertoi oikeudessa, että hän oli sanonut kapaloinnin rauhoittavan pientä lasta. Nainen myönsi muun muassa lyöneensä ja sitoneensa lasta. Hänen mukaansa myös tytön isä löi lasta. Syyttäjä Eija Velitskin mukaan tiukasti sidottu ja teipattu kahdeksanvuotias tyttö kuoli äitienpäivänä hitaasti tukehtumalla. Isä ja tämän

Kylpyhuonepalo LUKIJAN KUVA

20 euroa

Palopaikalle hälytettiin paljon sammutuskalustoa.

Kynttilä sytytti pyyhkeet

Helsingin Mesenaatinkujalla sijaitsevassa kerrostaloasunnossa syttyi tiistaina tulipalo, joka kuitenkin saatiin nopeasti hallintaan. Talinrannassa sijaitsevan asunnon kylpyhuoneessa oli palamassa kynttilä, jonka päälle oli pudonnut pyyhkeitä. Naapurit onnistuivat kuitenkin sammuttamaan alkaneen palon, eikä se levinnyt muualle. METRO Teosto saajana

Verkkokauppa.com jättikorvauksiin

Helsingin hovioikeus on tuominnut Verkkokauppa.comin ja virolaisen Arctecho Oü:n maksamaan Teoston hyvitysmaksuyksikölle 3,5 miljoonan euron korvaukset. Syynä on se, että yhtiöt jättivät vuosina 2006– 2010 maksamatta tekijänoikeuslain mukaiset hyvitysmaksut Virosta tuoduista laitteista, joita myytiin Verkkokauppa. comin kautta. STT Suojatieturma

Koira jäi kuormaauton alle Tytärpuolensa surmasta syytetty nainen peitti kasvonsa valokuvaajilta saapuessaan oikeuteen.

naisystävä kuitenkin väittävät, että tyttö pystyi sidonnasta huolimatta hengittämään. Aamuyöllä tyttö kuoli. – Yritin saada hänet vain pysymään paikallaan, isä sanoi. Mielentilatutkimuksen mukaan murhasta syytetyt isä ja hänen naisystävänsä olivat tekohetkellä syyntakeisia. Se tarkoittaa sitä, ettei heillä ollut sairautta, joka alentaisi heidän vastuutaan. Syyttäjä vaatii molemmille elinkautista. STT

LUKIJAN KUVA

20 euroa

Mielenosoittajia pidättiin

Viime vuonna vastaava luku oli 85 587.

04

Helsingin poliisi otti kiinni tiistaina Talvivaara-mielenosoittajia, jotka kiersivät Talvivaaran sijoittajien luona vaatimassa kaivosyhtiön hallittua alasajoa. Poliisi otti 14 mielenosoittajaa kiinni poliisilain antamalla perusteella, jonka tarkoituksena on suojata rikoksilta ja häiriöiltä. Mielenosoittajia ei epäillä rikoksista ja heidät vapautettiin jo eilisiltana. Mielenosoittajat kiersivät ympäriinsä värikkäästi pukeutuneina, soittivat rumpuja ja huusivat vastalauseita Talvivaaralle. METRO

Selvitykset kesken •

POLIISI. Helsingin poliisi tutkii edelleen lastensuojelun toimintaa epäiltynä virkavelvollisuuden rikkomisena.

VALVIRA. Valvira selvittää kuolemaa yhdessä EteläSuomen aluehallintoviraston kanssa Rovaniemellä, jonne Valviran sosiaalihuollon valvonta on keskitetty.

MINISTERIÖ. Sosiaali- ja ter-

veysministeriön selvitysryhmä pohtii, onko lastensuojelun käytännöissä ja laissa jotain korjattavaa. •

TYÖRYHMÄ. Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (rkp) aloitteesta on perustettu myös tutkintaryhmä. Turvallisuustutkinnassa käydään läpi muun muassa viranomaisten toimintaa tragediassa.

Riskejä. Lemmikkien rabies-epäilyt kasvussa Lemmikkieläinten salakuljetus ulkomailta ja rabies-epäilyt ovat lisääntyneet Helsingissä, kertoo Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) varoittaa, että rabieksen eli raivotaudin paluu Suomeen on todellinen riski. Viime vuonna Helsingissä hoidettiin 19:ää eläinpureman aiheuttamaa rabiesaltistustapausta, joista kaksi oli kasvoihin koiranpureman saaneita lapsia. Aiempina vuosina epäiltyjä altistustapauksia on tullut ympäristökeskuksen mukaan ilmi 10–15. Maailman terveysjärjestö WHO luokittelee muun muassa Venäjän ja Baltian maat korkean rabiesriskin alueiksi. Tuorein rabies-tapaus on

Salakuljetusta

40

ilmoitusta tehtiin Helsingissä koirien ja kissojen laittomasta maahantuonnista viime vuonna.

tämän vuoden puolelta. Alkuvuonna Husin alueella lopetettiin raivotautiepäilyn vuoksi koiranpentu, joka oli ostettu Suomesta, mutta tuotu laittomasti Venäjältä. Yli 40 henkilöä altistui mahdolliselle tartunnalle. Salakuljetusepäilyilmoitukset tulivat ensisijaisesti yliopistollisesta eläinsairaalasta tai yksityisiltä eläinklinikoilta, joissa oli havaittu puutteita ulkomailta tuodun eläimen asiakirjoissa. METRO

Naisen talutushihnassa kävelyttämä koira jäi suojatiellä kuorma-auton yliajamaksi Helsingissä Tehtaankadun ja Laivurinrinteen risteyksessä maanantaina kello 13. Tapahtumapaikka sijaitsee Ullanlinnan ja Punavuoren kaupunginosien rajalla. Koiran takajalkoihin tuli tikkejä vaativia avohaavoja. Kuorma-auton kuljettaja ei ollut pysähtynyt suojatien eteen pysähtyneen henkilöauton rinnalle. Mercedes Benz -merkkisen kuormaauton kuljettaja pakeni paikalta jäämättä selvittämään asiaa. Ajoneuvon rekisteritunnus on kuitenkin tiedossa. METRO Lapsiperheille eniten

Kirkon jakama ruoka-apu väheni

Seurakuntien jakaman EU:n ruoka-avun määrä romahti viime vuonna. Kirkon tiedotuskeskus kertoo, että Kirkkopalvelut välitti vuonna 2012 EU-elintarviketuen ruoka-apua 300 000 kiloa, kun edellisvuonna ruokaa jaettiin 700 000 kiloa. Elintarvikkeita jaettiin yli 100 000 ihmiselle. Suurin asiakasryhmä oli lapsiperheet. Ruoka-avun tarpeen taustalla on muun muassa työttömyyttä, lomautuksia, suuria asumiskuluja ja ylivelkaantumista. Ruoka-apua jaettiin yhteensä yli kolmella miljoonalla eurolla. STT


VALITSE 2

MAKSA 1 Osta nyt silmälasit, niin saat kaupan päälle aurinkolasit vahvuuksilla

Yksitehot + aurinkolasit yht. ALK.

79 €

Monitehot + aurinkolasit yht.

149 €

ALK.

Nyt linssien 100% UV-suoja ILMAISEKSI

Katso liikkeiden yhteystiedot: www.specsavers.fi Ostaessasi kahdet lasit “Valitse 2 Maksa 1” -hinnoittelun mukaisesti alk. 79€ saat toisiin laseihin aurinkolasivärin (norm. 20€) sekä UV 400 -suodatuksen (norm. 20€) veloituksetta. Lisäetusi yhteensä 40€. Pentax-yksiteholinssit (1.5) sisältyvät alk. hintaan. Monitehojen lisähinta alk. 70€. Muut linssit ja lisämukavuudet hinnaston mukaan. Molemmat parit samalla reseptillä. Rahat takaisin takuu koskee silmälaseja. Tarjous voimassa toistaiseksi. ©2013 Specsavers Optical Group-konserni. Kaikki oikeudet pidätetään.

E M M A T S I UUD UNION FIVE KAMPPI

UUDISTUU...

! E M M Ä Ä L MYYMSÄON KASAN LASKU-

MYYMME I

! A T L A N I T N O M E R VAATTEITA POIS LASKUVAATTEITA, -30% LUMILAUTOJA, TALVIKENKIÄ, JA PAL JON 5 0 % . . . A T MUU

-70%

vain Timanttisilta

Kotimaiset Romanssi sormukset alkaen 590,-

KOE KEVÄÄN KAUNEUS

Rannekoruja alkaen 49 euroa Heloja alkaen 20 euroa

Kerro tarinaasi luomalla oma persoonallinen PANDORA-korusi.

HELSINKI: Forum, Mannerheimintie 20. Puh. 09-321 3133. Avoinna: ma–pe 9–21, la 9–18, su 12–18 Viikki, Prisma, Viikintori 3. Puh. 09-2313 4160. Avoinna: ma–pe 10–20, la 9–17, su 12–16 VANTAA: Jumbo, Vantaanportinkatu 3. Puh. 09-7269 7750. Avoinna: ma–pe 9–21, la 9–18, su 12–21 MPPI UNION FIVE KA

|

S, 5 . K R S KAMPIN KESKU

UNION FIVE – Kamppi | Kampin keskus 5 krs. | Puh. 010 425 7360 | ma – pe 9-21, la 9-18, su 12-18


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 6. maaliskuu 2013

06

RONI REKOMAA/LEHTIKUVA

Tutkimus tekeillä

Vauvavaihdos aiotaan selvittää

Poliisi ja aluehallintovirasto selvittävät Jyväskylässä sattunutta vauvojen vaihtumista. Poliisi tutkii, onko Keski-Suomen keskussairaalan henkilökunta syyllistynyt tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Länsi- ja SisäSuomen aluehallintovirasto jätti selvityspyynnön asiasta Keski-Suomen sairaanhoitopiirille. STT

Tuore tutkimus

Satoja viroissa

Ruokavaliomme onkin terveellinen

Pohjoismaisista aineksista koottu terveellinen ruokavalio parantaa muun muassa kolesteroliarvoja ja pienentää sepelvaltimotaudin riskiä, selviää juuri julkaistusta tutkimuksesta. Neljän pohjoismaan yhteistutkimus kertoo oman lähiruokamme muistuttavan välimerellistä ruokavaliota. Tutkimus on julkaistu Journal of Internal Medicinen verkkosivuilla. STT

Aloite. Turkisten tuotantoa vastustetaan Eduskunnassa tehtiin tiistaina historiaa, kun Suomen ensimmäinen kansalaisaloite aloitti taipaleensa demokratian syövereissä. Turkistarhaton Suomi -aloite luovutettiin eduskuntaan, mutta laiksi asti sillä on edessä pitkä ja kivinen tie. Puolessa vuodessa kansalta lähes 70 000 kannatusilmoitusta kerännyt aloite saa eduskuntapuolueista tukea vain vihreiden ja vasemmistoliiton ryhmistä. Muilla

puolueilla kannat ovat joko kielteisiä tai vielä epävarmoja. – Uskallan veikata, että enemmän on niitä, jotka edelleen näkevät turkisalalla valtavan arvon, kuvaili suurimman eduskuntapuolueen kokoomuksen kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen tilannetta puolueensa ryhmässä. Lakialoitteesta keskustellaan jo ensi viikolla eduskunnan täysistunnossa. STT

LUKIJAN KUVA

20 euroa

Miestä etsittiin ratikasta

Raitiovaunun matkanteko keskeytyi tiistaina kahden aikoihin iltapäivällä toviksi poliisin etsintätehtävän vuoksi Oopperan pysäkillä Mannerheimintiellä Helsingissä. Etsinnän kohteena oli mies, joka oli ilmoittanut joutuneensa puukotetuksi. Mies löytyi ratikasta, mutta tilanne osoittautui ennakoitua sekavammaksi. Poliisin mukaan tukevassa humalassa olleella miehellä oli haava kädessä, mutta ei tietoa mistä se oli tullut. Mies vietiin sairaalaan. Poliisi jatkaa tapahtumien selvittelyä. METRO

”Puhuimme politiikkaa”

Naispappeja jo 25 vuotta

Esimerkiksi marjat kuuluvat pohjoismaiseen ruokavalioon.

Tänään tulee kuluneeksi neljännesvuosisata Suomen ensimmäisten naispappien vihkimisestä. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa pappisvirka tuli mahdolliseksi naisille vuonna 1988. Yhteensä 94 naisteologia vihittiin papiksi samanaikaisesti eri puolilla Suomea 6.3.1988. Toissavuonna luterilaisen kirkon papistoon kuului runsaat 900 naista. STT

Yt-kevät tiedossa

Kanerva kiistää Merisalo-yhteydet

SOK vähentää henkilöstöään

Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) vaatii syytteidensä hylkäämistä. Hän sanoi hovioikeudessa, ettei koskaan puhunut kiinteistöhankkeista tai bisneksistä nyt lahjuksien antamisesta syytettyjen liikemiesten kanssa. Kanerva sanoi, että puheenaiheena Arto Merisalonkin kanssa oli politiikka. Kanerva kertoi vältelleensä bisneksestä puhumista. STT

Kaupan keskusliike SOK vähentää todennäköisesti henkilöstöä lähikuukausina. Yhtiö alkaa selvittää palvelutoimintansa tehostamista. – Mahdolliset yt-neuvottelut käynnistyvät selvitystyön jälkeen. On mahdollista, että niitä käydään jo keväällä, sanoo pääjohtaja Kuisma Niemelä. Hän ei kertonut vähennysten määrää. STT

Helsingin seudulle halutaan neljän malli Ei jättikuntia. Työryh- Helsingin seudulle suositetaan neljää kuntaa mä muodostaisi metro- Metropolialueen kuntarakennetta selvittänyt työryhmä ehdottaa kahta päävaihtoehtoa. Työryhmä suosittaa polialueelle neljä uutta näistä mallia, jossa Helsingin seudulle muodostettaisiin neljä kuntaa. kaupunkia. Kaksi suurkaupunkia

Helsingin seudulle ehdotetaan nykyistä suurempia kuntia ja päätöksentekoa yli kuntarajojen. Kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) mukaan ratkaisuilla on merkitystä myös koko Suomen taloudelle ja kilpailukyvylle. Metropolialueella sijaitsee esimerkiksi noin kolmannes työpaikoista. – Kaupunkiseuduilla on kuntatalouden ja kansantalouden kannalta keskeisin merkitys, Virkkunen sanoi. Alueen kuntaliitoksia pohtinut työryhmä piirsi mieluisimmaksi vaihtoehdoksi neljän kaupungin kuntakartan. Lisäksi muodostettaisiin uusi metropolihallinto, joka katsoisi esimerkiksi maankäyttöä, vuokra-asuntojen rakentamista ja joukkoliikennettä koko seudun näkökulmasta. Kunnat huolehtisivat yhä lähipalveluista. Työryhmän mielestä kuntien kilpailu ei saa estää seudun kannalta tärkeitä ratkaisuja. Metropolihallinnossa ylin päättävä elin olisi vaaleilla valittava metropolivaltuusto, joka olisi uusi toimija suomalaisessa päätöksenteossa. – Oletuksena ei voi olla, että asiat vain sovitaan. Pitää olla jokin vahvempi taso, jo-

Neljä kaupunkia

Hyvinkää

Vihti

Nurmijärvi

Espoo

Hyvinkää

Mäntsälä

Järvenpää Nurmijärvi Tuusula

JärvenPornainen pää Tuusula Kerava Vantaa

Pornainen

Kerava

Sipoo Espoo

Vantaa

Sipoo

Helsinki

Helsinki Kirkkonummi

Mäntsälä

Kirkkonummi

Kauniainen

Kauniainen

STT, lähde: Metropoli meille kaikille: Metropolialueen esiselvitys - selvityshenkilöiden suositus ja ehdotukset

ka hoitaa seudun yhteisiä asioita, sanoi selvitysmies Rolf Paqvalin. Työryhmän suositus on lievempi kuin vaihtoehto, jossa olisi kaksi jättikuntaa. Tätä kunnat ovat vastustaneet. Virkkunen sanoi uskovansa, että kunnilla on halua tehdä liitosselvityksiä. Hänen mukaansa pakkoliitokset ovat ”korkean kynnyksen takana”. – Se, että kunnan luottamushenkilöt ovat sitoutuneet valmisteluun ja yhteisen kunnan rakentamiseen on onnistumisen kannalta tärkeä kysymys, hän sanoi.

Esitelty metropolirakenne on saanut vaihtelevan vastaanoton. Esimerkiksi RKP:n puheenjohtaja, espoolainen Carl Haglund uskoi, että vaih-

toehdossa ainoa voittaja on byrokratia. Keravalainen kokoomusedustaja Eero Lehti puolestaan vetäisi esityksen vessanpöntöstä. STT

Helsinki mielii isoa •

PAKKOLIITOS. Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajusen mukaan valtioneuvosto voisi harkita toimivaltansa lisäystä, eli pakkoliitosta, jos yhteistä säveltä liitoksista ei synny. Espoossa, Vantaalla ja kehyskunnissa näkemys pakkoliitoksiin on kielteinen.

EI RAJOJA. Helsinki lähikuntineen poikkeaa kooltaan muista kaupunkiseuduista. Alueella asioidaan ja käydään nykyisinkin töissä yli rajojen.

HUOLESTUTTAA. Pelkona on, että kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet vähenevät ja palvelut karkaavat kauas.

OUI!

RANSKA-VIIKOT 11.3.–30.4.2013 Aisti Pariisin puistobulevardien tunnelma ja nauti ranskalaisen keittotaidon mestarinäytteet punaisilla laivoilla. Maista eri alueiden viinejä ja juustoja, tutustu Provencen parfyymeihin ja vietä unohtumattomia hetkiä, jotka vetävät mielesi riemukaarelle. Astu laivaan ja koe Viking Linen Ranska-viikot 11.3.–30.4.2013.

vikingline.fi


UUTISET

07 LUKIJAN KUVA

20

100 osaajaa haussa! Valitse rekrytointiohjelmien ykkĂśnen. www.talentgate.fi

euroa

8XVL 0DDLOPD

-XKDQ DI *UDQQ 5DXQL /HHQD /XXNDQHQ .LOGH .DOHYL 5LLNRQHQ 7DUMD 6DORPDD 0DUNR 3DORMlUYL ,UHQH 1DGHQ 7XLMD 5REELQV Viime sunnuntaina luistelijat uskaltautuivat vielä Hylkysaaren edustalle Helsingissä.

Merenjää paikoitellen jo petollisen heikkoa Vahvuus vaihtelee. Jäätilanne ei enää muutu paremmaksi.

Vaihtelevat säät ovat muuttaneet Helsingin lähijäät petollisiksi. Vaikka vahvaa jäätä merellä voi vielä olla esimerkiksi lahtien pohjukoissa, toisaalla jää voi olla heikentynyt vaarallisesti. – Nämä tuulet, lämpĂśtilavaihtelut ja lumisateet ovat tehneet jäätilanteesta arvaamattoman. Merivartiosto suosittelee, ettei jäällä enää liikuttaisi, meripelastusjohtaja Santeri Martikainen Suomenlahden merivartiostosta sanoo.

Vaikka viime päivinä lämpĂśtila on laskenut kipakoihin pakkaslukemiin, jää merellä ei enää paremmaksi muutu. – Tästä mennään vain huonompaan suuntaan, Martikainen sanoo. Onnettomuuksien suhteen jäätalvi Helsingin edustan merialueella on sujunut tavalliseen tapaan. Kukaan ei ole menehtynyt jäihin pudottuaan, mutta muutamia Varoitus viranomaisilta

â€?Merivartiosto suosittelee, ettei jäällä enää liikuttaisi.â€? Meripelastusjohtaja Santeri Martikainen

pelastustehtäviä merivartiostolla on kuitenkin ollut. Tavalliseen tapaan aurinkoiset talvipäivät myĂśs rohkaisevat ulkoilijoita edelleen jäälle. – Jos jäällä kuitenkin liikkuu, ainakin naskalit ja muut hyvä varusteet on oltava mukana eikä siellä pidä yksin kulkea. Käsi kädessä ei kannata liikkua, vaan sillä tavalla etäisyyttä toisesta pitäen, Martikainen muistuttaa. Helsingin kaupunki on lopettanut tämän talven ajalta Laajalahden matkaluisteluradan kunnossapitämisen, koska radalle nousi vettä. Puotilan kahden kilometrin rataa huolletaan vielä. Sitä, kuinka pitkään rata on luistelijoiden

Päiväkotiryhmät liian isoja

Päivähoitoryhmien jatkuva ylikuormitus rasittaa sekä lapsia että hoitajia. Lapsia on päiväkodeissa enemmän kuin asetus sallii. SuPerin kyselyyn vastanneista hoitajista 60 prosenttia ilmoitti, että lapsia on ryhmissä liikaa viikoittain. Joka neljäs kertoi, että rajat ylittyivät jopa päivittäin. Kyselyyn vastanneista, päiväkodeissa tyÜskentelevistä

hoitajista lähes kaikki eli 95 prosenttia katsoi, että ryhmäkokoa rajaava katto on saatava parhaillaan valmisteltavaan varhaiskasvatuslakiin. Lähihoitajia edustavan SuPerin mielestä alle kolmivuotiaiden ryhmään saisi ottaa korkeintaan kymmenen lasta. Isompien lasten ryhmässä pärjättäisiin, jos lapsia olisi korkeintaan 18.

Ryhmäkoon kattoa perustellaan ensisijaisesti sillä, että kaikkia lapsia ei pystytä riittävästi huomioimaan nykyisissä ryhmissä. – Ylisuurissa ryhmissä vallitsee viidakon laki. Ă„änekkäät ja villit lapset saavat kaiken huomion ja kiltit ja hiljaiset hukkuvat joukkoon, sanoo SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola. STT

/D NOR 6X NOR 5XGROI 6WHLQHULQ NRXOX /HKWLNXXVHQWLH +HOVLQNL /LSXW Âź SYl WDL SYll Âź 7HUYHWXORD ZZZ SDUDQRUPDDOLEORJL QHW

HELSINKI Hakaniemi Iso Roba LÜnkka Malmi Puotinharju SÜrnäinen

käytĂśssä, ei osata arvioida. – Se riippuu täysin säästä; auringosta ja siitä, nouseeko radalle vettä. Hyvinä talvina matkaluisteluratojen kunnossapitoa on tehty vielä maaliskuun lopullakin, Helsingin kaupungin liikuntaviraston ulkoilupäällikkĂś Petri Angelvuo sanoo. Järvien jäät ovat koko maassa keskimääräistä ohuempia. Helmikuun lopulla tehtyjen mittausten mukaan järvijään paksuus on 30– 55 senttiä maan etelä- ja keskiosissa. Heikon kohvajään osuus järvijäissä on suuri.

ESPOO Espoon keskus Lähderanta Niittykumpu Soukka VANTAA Myyrmäki KERAVA

MARKE HARKAS

JĂ„RVENPĂ„Ă„

marke.harkas@hs.fi

Possupataa vähemmän

Suomalaiset sÜivät hevosta puoli kiloa

Suomalaiset sÜivät viime vuonna hevosta lähes yhtä paljon kuin lammasta. Hevosenlihaa kului keskimäärin puoli kiloa henkeä kohden, kertoo Lihatiedotus. Lammas ja broileri kasvattivat suosiotaan, mutta sikaa syÜtiin aiempaa vähemmän. STT

Elämäsi lĂśytĂśjä – osta tai lahjoita

www.lahetystorit.fi


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 6. maaliskuu 2013

TOMOHITO OKADA/AFP

Japanilainen Misao Okawa täytti tiistaina 115 vuotta.

Synttärit. Maailman vanhin herkutteli Maailman vanhin nainen, japanilainen Misao Okawa, vietti tiistaina 115-vuotissyntymäpäiväänsä. Vanhainkodissa asuva ennätysnainen juhlisti merkkipäiväänsä herkuttelemalla lempiruoallaan makrillisushilla. Vuonna 1898 syntynyt Okawa on kimonokauppiaiden jälkeläinen. Vuonna 1919 avioituneen Okawan kolmesta lapsesta kaksi on vielä elossa. Hänellä on myös neljä lastenlasta ja kuusi lastenlastenlasta. Okawa on elänyt koko pitkän ikänsä varsin terveenä. Hän ei ole kärsinyt vakavista Britannia

Japanilaiset •

VANHIN NAINEN. Guinnessin ennätyskirja vahvisti vasta viime kuun lopulla, että 115-vuotias Misao Okawa on vanhin elossa oleva nainen maailmassa.

VANHIN MIES. Myös maailman vanhin elossa oleva mies on japanilainen. Hän täyttää 116 vuotta ensi kuussa.

sairauksista, mutta mursi jalkansa 102 vuoden iässä. STT-AFP Ruotsi

Kate kertoi ihailijoilleen vauvan jo potkivan

Kiinassa havaittua bakteerikakkua ei Suomessa

Raskaana oleva Cambridgen herttuatar Catherine sanoo vauvansa potkivan jo. Hän kertoi uutisen vierailullaan kalastuskaupunki Grimsbyyn. Herttuatar kertoi vauvansa liikkuvan paljon. Hänen vatsansa pyöristyminen näkyi takin alta. Laskettu aika on heinäkuussa. Herttuatar sai ihailijoiltaan pehmolelun ja kukkia. STT-AFP

Kiinassa Ikean suklaamantelikakusta löydetyt suolistobakteerit eivät ole yhtiön mukaan terveydelle vaarallisia. Kakkuerästä löytyi suuria pitoisuuksia koliformisia bakteereita. Kakut on valmistettu Göteborgissa, mutta kyseistä tuoteerää ei ole myyty Ruotsissa. Suomen Ikeasta vahvistettiin, ettei kyseistä erää ole myöskään Suomessa. STT-TT

Rikkaiden koirat nauttivat risteilyllä Risteilyvieraat nojailevat aluksen reunakaiteisiin ja nautiskelevat aamutuulesta, kun katamaraani irtautuu Singaporen satamalaiturista. Ihan tavallinen risteily, paitsi että matkustajat ovat koiria. – Tämä on itse asiassa heidän kolmas risteilynsä, kertoo Andy Pe, 43. Pen ympärillä hyörivät hänen kuusi koiraansa: kolme labradorinnoutajaa, yksi kultainennoutaja ja kaksi sekarotuista. – Ne nauttivat todella paljon meri-ilmasta ja vedestä. Kaupunkivaltio Singaporen asukkaiden elintaso on Aasian korkeimpia, ja tuloista riittää tuhlattavaa myös lemmikeille. Katamaraanin omistaja Joe Howe, 48, aloitti lemmikkieläimille – ja heidän omistajilleen – tarkoitetut, parituntiset risteilyt viime elokuussa. Pet Cruise -yhtiön alukset on varustettu hyvin: veneessä on uima-allas, omat pelastusliivit eläimille ja ripeät siivoojat. Entinen pörssimeklari tekee eri eläimille varattuja risteilyjä pari kertaa viikossa. Joskus matkustajina on ollut myös lemmikkikyyhkyjä. – Nuoret parit hankkivat lemmikin ennen lasten hankkimista, ja joskus eläimet korvaavat kokonaan lapset, kippari sanoo. Andy Pe on täysin samaa mieltä.

”Batman” olikin etsityn kaveri

Odottavat ja imettävät äidit!

AvoNainen avaa upeat tilat Helsingin Kruununhakaan • AvoNaisen valmennukset alkavat • Laadukkaat tarvikkeet tänä keväänä! odotukseen, synnytyksestä • Isäparkki! Joka päivä kahvitarjoilu toipumiseen ja imetykseen • Support services for international • Upea valikoima tyylikkäitä mothers and families äitiysvaatteita • Ammattitaidolla valitut tuotteet keskosvauvoille ja vastasyntyneille • Ihanat lahjat äidille ja vauvalle • Kätilöiden tarjoamat ammattitaitoiset ja turvalliset tukipalvelut

Avaamme Naistenpäivänä 8.3. www.avonainen.fi Uusi osoite: Liisankatu 6 Tervetuloa!

ROSLAN RAHMAN/AFP

Singapore. ”Kunnon koiranelämään ei enää riitä katto pään päällä ja ruoka.”

Britannia

Finland

08

Britannian Bradfordissa lainvalvojien avuksi lehahtanut Batman on paljastunut taustaltaan varsin arkipäiväiseksi. Telegraph-lehden mukaan mystinen lepakkomies on todellisuudessa poliisiasemalle tuomansa etsintäkuulutetun kaveri. Batman-asuun pukeutunut Stan Worby kertoo lehdelle ystävänsä soittaneen hänelle viikko sitten ja pyytäneen kyytiä poliisiasemalle. Poliisit olivat tavoitelleet rikoksista epäiltyä ystävää jo jonkin aikaa, ja myös Worby oli taivutellut häntä ilmoittautumaan viranomaisille. Worbyn erikoinen asu selittyi sillä, että hän oli ollut se päällään katsomassa jalkapallo-ottelua ja tuli poliisiasemalle suoraan stadionilta. STT

Myynti – huolto – opastus ompelukoneet – saumurit kit! Kaikki mer ! Työtakuu s! tu M yös kulje

www.kallionompelukone.fi

Tallbergin puistotie 8, Lauttasaari Ark. 10.00–17.30 P. 0400-850 252

Andy Pen kuusi koiraa olivat kolmatta kertaa risteilyllä.

– Ne ovat kuin lapsiani, koska olen yksineläjä ja minulla riittää niille aikaa. Petopia-hoitola tarjoaa koirille trimmausta, turkin hoitoa ja erilaisia kylpyjä. Omistaja voi seurata lasisermin takaa lemmikin hellimistä. – Ihmiset ymmärtävät nykyään, ettei kunnon koiranelämään riitä enää se, että on katto pään päällä ja ruokaa, hoitolan omistaja Marcus Khoo sanoo. Koirien joogasta, dogasta, on tullut huippusuosittua.

– Koirat ovat tuntikausia yksin kotona, mutta dogassa lemmikit ja omistajat voivat

omistautua toisilleen, sanoo kurssien pitäjä Rosalind Ow. STT-AFP

Koirien Singapore •

57 000. Singaporessa on 57 000 rekisteröityä koiraa.

5,3 MILJOONAA. Tiheään asutulla saarella on asukkaita 5,3 miljoonaa. Useimmat heistä asuvat pilvenpiirtäjäasunnoissa, joissa on vain vähän tilaa koirien telmiä.

250. Eläinkauppoja on 250, monet niistä ostoskeskuksissa.

6 EUROA. Hamsterin voi saada kymmenellä Singaporen dollarilla eli kuudella eurolla, mutta rotukoirista joutuu maksamaan tuhansia euroja.

Rikkaiden ja köyhien kuilu uhka Kiinalle Kiinan parlamentti eli kansankongressi aloitti tiistaina kaksiviikkoisen istuntonsa Pekingissä. Väistyvä pääministeri Wen Jiabao sanoi avauspuheessaan Kiinan tähtäävän 7,5 prosentin talouskasvuun tänä vuonna. Viime vuonna Kiinan talous kasvoi 7,8 prosenttia, mikä oli alhaisin luku yli kymmeneen vuoteen. Kiina on myöntänyt, että maa tarvitsee nopeasti uudistuksia, jotka kaventaisivat tuloeroja. Tarkkailijoiden mukaan taloudellinen epätasaarvo voi johtaa jopa maan sisäisiin yhteenottoihin. Erot rikkaiden ja köyhien välillä kuuluvat suurimpiin maailmassa, vaikka Kiinan vaurastuminen onkin nostanut miljoonat maaseudun asukkaat köyhyydestä. Kaupungeissa keskimääräinen käytettävissä oleva tulo jää alle 3 000 euroon vuodessa. Toisaalta Kiinassa asuu talouslehti Forbesin mukaan 122 miljardööriä. Kansankongressi vahvistaa istuntonsa aikana maan uuden presidentin Xi Jinpingin ja pääministerin Li Keqiangin valinnat virkoihinsa. Uusi johto on luvannut

ED JONES/AFP

Kiinan etnisten vähemmistöjen edustajat saapuivat tiistaina kansankongressin avaukseen.

puuttua hallintoon pesiytyneeseen korruptioon entistä tarmokkaammin. Kommunistisen puolueen johtajien omaisuus on noussut puheenaiheeksi sen jälkeen, kun ulkomainen media kertoi myös Xin ja Wenin perheiden väitetyistä miljoonaomaisuuksista. Ympäristön saastuminen ja sen terveysvaikutukset myönnetään maan johdossa entistä avoimemmin. Puheessaan Wen kiinnitti huomiota nopean teollistumisen mukanaan tuomiin saasteongelmiin. Ihmiset ovat ärsyyntyneet

Pekingiä ja maan pohjoisosia viime kuukausina vaivanneesta savusumusta. STT-REUTERS-AFP Kaupungistuminen •

ERI OIKEUDET. Kiinan uudella johdolla ovat edessään myös nopean kaupungistumisen tuomat haasteet. Kaupungeissa työskentelee miljoonia pienipalkkaisia siirtotyöläisiä, joilla ei ole samoja oikeuksia esimerkiksi asumiseen, koulutukseen ja terveydenhuoltoon kuin kaupunkilaisilla.


UUTISET

09

Kohtalon loikka

Paikallinen perinne

Pojista tulee loikalla miehiä

Sitä voisi kutsua uhkarohkeaksi yritykseksi, mutta Indonesian maaseudulla asuville nuorille miehille kyse on enemmänkin kohtalon loikasta. Noin 1 200 kilometrin päässä Jakartasta luoteeseen sijaitsevan Nias-saaren kylässä nimeltä Orahili Fau nuoret miehet osallistuvat kivihyppyyn (fahombo batu). Kyse on miehisyysrituaalista, jossa hypellään kivisten tornien yli. Aikoinaan nämä uroteot saattoivat päättyä kovinkin onnettomasti. MWN

Kiven koko

2,5

metriä korkea on loikkia varten koottu kivitorni. Perinteiseen sotisopaan pukeutuneet pelottomat nuorukaiset juoksevat ja hyppäävät ensin vauhtia ja korkeutta saadakseen pienemmän kiven päälle, josta ponnistaen he ylittävät ison kivitornin. Aiemmin kivipaaden päälle oli aseteltu teroitettuja bambukeppejä. Satoja vuosia vanha tapa sai alkunsa heimojen välisten sotien aikana. Jokaisen soturin piti pystyä hyppäämään viholliskylän korkeiden kivimuurien yli. Muurit oli päällystetty terävin bambukepein.

Kivinen perintö

Hävinneitä perinteitä

Saarella harvinainen megaliittikulttuuri

Nias on 5 120 neliökilometrin kokoinen saari, jonka maisemaa hallitsevat vuoristot ja kanjonit. Yhden maailman viimeisistä megaliittikulttuureista on arvioitu elävän siellä. Vuoteen 1950 saakka paikalliset asukkaat pystyttivät monoliittejä (owasa) seremonioitaan varten. Muualta Indonesiasta ei ole löydetty vastaavanlaisia kivihyppypaikkoja, mikä osaltaan vahvistaa käsitystä saaren ainutlaatuisuudesta megaliittikulttuurin ylläpitäjänä. MWN

Hyppyjä päiden pudottelun sijasta

Niasin perinteisessä kulttuurissa mangani binu (vihollisen kaulan katkaisu) kuului nuorten miesten tärkeimpiin rituaaleihin. Aiemmin miehen sosiaalisen aseman määritteli vihollisilta kerättyjen kallojen määrä. Nyt sen ratkaisee se, kuinka monen kiven yli hän pystyy hyppäämään. Vanhasta rituaalista muistuttavat yhä paikallisissa seremonioissa käytettävät perinteiset aseet. MWN

Perinteinen soturi.

Uudistettu laattamyymälä avattu!

Remontin päättymisen kunniaksi

NYT

SEINÄKAAKELIT -3 0 % ABL-Laatat myymälä on uudistunut. Juhlistamme entistäkin monipuolisempaa ja laajempaa valikoimaamme tarjoamalla kahvien lisäksi 30 % alennuksen kaikkiin normaalihintaisiin seinäkaakeleihin. Tervetuloa tutustumaan uudistuneeseen myymäläämme ja laattakirjastoihin, joissa esillä yli 1000 laatan valikoima. Anna mielikuvituksesi virrata ja laita osaavien myyjiemme avulla kotisi laatat uusiksi. Kampanjaetu voimassa 4.-16.3.2013 välillä tehtyihin uusiin asiakastilauksiin, joiden toimitus asiakkaalle 30.4.2013 mennessä. Lisäalennusta ei myönnetä tarjoustuotteista.

Katso lisää: www.abl.fi ABL-Laatat, Kirkonkyläntie 103, 00740 Helsinki, p. (09) 350 8700, abl@abl.fi, www.abl.fi Avoinna ma 8-18, ti-pe 8-17, la 10-15

SUOMALAINEN PERHEYRITYS


-lehti esittävät ro et M ja li aa iv st -fe ä ss lä ky a Maailm

.3. ja voita esiintyminen 24 1.– n uu ail ilp -k t es atF Fe tro Me u ist Osall älavalla toukokuussa. pä n ali va sti -fe sä läs ky a m ail Ma lla ika DJBB:n ke Oletko haaveillut esiintymisestä jättiyleisön edessä? Voit tehdä unelmastasi totta osallistumalla Metro FeatFest -kilpailuun 1.–24.3.2013. Palkintona on esiintyminen Maailma kylässä -festivaalin päälavalla yhden biisin ajan yhdessä Don Johnson Big edessä. Bandin kanssa jopa 10 000 hengen yleisön kanssa B:n Voittaja pääsee myös treenaamaan DJB lupaa ja bändin keulahahmo Tommy Lindgren aailman tulevalle artistille sparrausapua musiikkim koukeroissa. Osallistu skabaan lataamalla lyhyt näytevideo verkkosovellukseen featfest.fi.

Videon tulee olla 30–60 sekuntia pitkä. Tyyli on vapaa. Esitys voi olla mitä vain klassisesta räppiin tai beatboxaukseen ja olla joikaamisesta jazziin tai rockiin. Biisi voi sö oma tai lainakappale. Kilpailun aikana ylei see jatäänestää suosikkejaan ja 10 videota pää Band. koon. Voittajan valitsee Don Johnson Big Skaba on avoinna 1.–24.3. Voittaja julkistetaan 4.4.2013. Tsekkaa featfest.fi. Osallistu, äänestä ja muista kannustaa kaverisi mukaan. Tule DJBB:n ja skaban voittajan keikalle 3 Maailma kylässä -festivaalille 25.–26.5.201 Helsingin Kaisaniemen puistoon!

Kuva: Ofer Amir

» www.featfest.fi

osallistu ja voita esiintyminen DJBB:n kanssa! äänestä! Maailma kylässä -festivaali Helsingin Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla la 25.5. klo 11–20 ja su 26.5. klo 11–18. Festivaalin pääjärjestäjä on Kepa ry. » maailmakylassa.fi


UUSI URA

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 6. maaliskuu 2013

Nuohoojan ei tarvitse pelätä työttömyyttä Työvoimapula. Ammattipätevyyden hankkivalle nuohoojalle työpaikka on lähes varma.

Ammattitaitoisista nuohoojista on pula Suomessa. Alalle hakeutuvalle ja ammattipätevyyden hankkivalle henkilölle työpaikka on lähes sataprosenttisen varma etenkin, jos on valmis joustamaan työmarkkinoilla. – Jos vähänkään on halukkuutta siirtyä työpaikan perässä, niin hyvin suurella todennäköisyydellä paikka löytyy, kertoo Virranta-yhtiöiden toimitusjohtaja, nuohoojamestari Petteri Virranta Siilinjärveltä. Nuohousalan Keskusliiton toimitusjohtaja Juhani Jyrkiäinen arvioi, että tulevaisuudessa tarve nuohoojista lisääntyy suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisen vuoksi. – Näin on monella muullakin alalla, joten kilpailu hyvistä työntekijöistä kiristyy, hän ennakoi. Yleensä nuohousyritykset

kouluttavat itse työntekijänsä oppisopimuksella, koska koulumuotoista koulutusta ei ole. Oppisopimuksella kouluttautuminen on 2–3 vuoden prosessi. – Vuosittain valmistuu noin 50 nuohoojaa, jotka saavat alan pätevyyden. Suurin piirtein saman verran siirtyy eläkkeelle tai alalta pois, Virranta kertoo. Nuohoojiksi kouluttautuvista huomattava osa on ammatinvaihtajia. Alan vaihtaminen saattaa olla seurausta vaikkapa siitä, että entisestä työstä on joutunut työttömäksi. Nuoria ei nuohoojan työ innosta kovinkaan paljon, ellei ammatti kulje suvun perintönä. Nuohousalalle on tyypillistä, että ammatinharjoittamista jatketaan isältä pojalle -periaatteella. Virranta-yhtiöiden tapaisia perheyrityksiä on alalla paljon. Palkalla nuohousala ei pysty kilpailemaan. Virranta kertoo, että alan harjoittelijalle maksetaan palkkaa noin 1 500 euroa kuukaudessa. – Siitä se lähtee osaamisen ja pätevöitymisen mukaan nousemaan, hän lisää. JORMA YLÖNEN/STT

KE

SÄ TÖ

ITÄ

TEKNIIKKA KEHITTYY. Lisää haasteita työnkuvaan tuo se, että tulisijat ja piiput kehittyvät ja teknistyvät koko ajan. – Jatkossa saattavat tulla mukaan tulisijojen päästömitta-

Nuohousluukun tyhjennystä. ukset, jotka työllistävät myös nuohoojia, Juhani Jyrkiäinen sanoo.

+ UUSI URA

Australia

Unelmatyöpaikat jaossa

”Ei mikään palomiehen työ”

MYÖS PUHDISTUSTA. Nuohoojat tekevät muutakin kuin perinteistä tulisijojen ja savuhormien nuohousta. Toimenkuvaan kuuluvat myös esimerkiksi ilmanvaihtokanavien puhdistukset.

PEKKA SAKKI/LEHTIKUVA

Nuohoojamestari Marko Vähä-Jaakkola nuohoamassa lämmitysuunin savupiippua. Nuohousalalle on hyvät työllistymismahdollisuudet, sillä ammattitaitoisesta työvoimasta on pula.

Muutakin kuin nuohousta •

11

Nuohousala on hyvin miesvaltainen, joskin naisten määrä on lisääntynyt. Nuohousalan Keskusliiton toimitusjohtajan Juhani Jyrkiäisen mukaan Suomessa on noin 900 nuohoojaa, joista naisia on parikymmentä. Yksi harvoista naisnuohoojista on siilinjärveläinen Kaisa Hukka, joka on työskennellyt

alalla vuodesta 2006. Puutarhatyöt jättänyt Hukka on alalle tyypillinen ammatinvaihtaja, joka kouluttautui oppisopimuskoulutuksella nuohoojaksi. – Tämä on itsenäistä työtä. Fyysinen puoli ei ole paha, eivätkä välineet paljon paina. Ei tämä mikään palomiehen homma ole, Hukka sanoo.

Viimeiset kolme vuotta Hukka on puhdistanut ilmastointikanavia. Savuhormien eli niin sanottua mustan puolen nuohousta hän ehti tehdä neljä vuotta, mutta yhä sekin työ onnistuu. – Jos käsketään piippuun, niin kyllä sinne menen, Hukka vakuuttaa. STT

Australian matkailuväki laittaa jälleen ulkomaiseen hakuun ”maailman parhaita työpaikkoja”. Toisin kuin huiman julkisuuden vuonna 2009 saaneessa kampanjassa, nyt puolen vuoden pestejä on tarjolla jopa kuusi kappaletta eri puolilla maata – mutta vain 18–30-vuotiaille. Töihin kuuluu muun muassa huippuravintoloiden testaamista ja parhaiden elämyspaikkojen kartoittamista. Palkka on 100 000 Australian dollaria eli vajaat 79 000 euroa. STT-AFP

TÖITÄ TARJOLLA!

Osapäivätyötä / kokopäivätyötä / huom. opiskelijoille iltatöitä

Tule mukaan hauskaan jengiin myymään ja markkinoimaan Suomen tunnetuimpia tuotteita! Vaatimuksena yli 16v. ikä ja sujuva suomenkieli. Hyvä palkka, edut ja bonukset! Rennot työajat arkisin klo 9.00 - 20.30 välillä. Saat pikakoulutuksen tehtävään. täytä työhakemus heti: www.jatopal.fi tai soita 044 5678 500

VARMISTA KESÄTYÖPAIKKASI JO NYT! Tehtävänäsi on myyntityö asiakkaille, jotka tuntevat lehtemme entuudestaan.

ilmoitusmyyjiä

• poliisin/palomiesten urheilutapahtumat • vammaisurheilun ja syöpäjärjestöjen tapahtumajulkaisut Oma työhuone. Työ sopii myös seniori-ikäisille. Palkka kerran viikossa. Hyvät kulkuyhteydet (aseman lähellä). pentti.virta@scanetto.fi puh. 0400 411 420 Malminkaari 23 A | 4 krs | 00700 Helsinki www.scanetto.fi

★ ★★★★★★★★★★★★★★★★★ ★ ★ Tule töihin, palkkasi on ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ Soita heti 045 6321500 ★ ★ ★ www.ekmotek.fi ★ ★ ★★★★★★★★★★★★★★★★★

10 € / h + bonus

Opiskelijat huomio! Iltatöitä tarjolla, 2–3 iltaa viikossa. Saat kiinteän tuntipalkan + bonukset.

Et tarvitse aikaisempaa kokemusta, vaan koulutamme sinut tehtävään. Olethan vähintään 15 v. Työvuorot sinun valintasi mukaan. Myös kokoaikatyötä päivä/iltavuorossa. Täytä hakemus netissä.

www.

TULE TÖIHIN MENESTYVÄÄN LEHTITALOON!

.fi

Helsinki 045-8858080 Vantaa 045-8616283 Helsinki Vantaa Lahti Hyvinkää Kouvola Kotka Heinola Joensuu Jyväskylä Mikkeli Seinäjoki Vaasa Pieksämäki Salo Savonlinna

TARJOAMME SINULLE: • Täydellisen peruskoulutuksen • Automaattisen soittojärjestelmän • Takuupalkan sekä hyvät provisiot

• Vapaat viikonloput • Mahtavat myyntikilpailut • Erinomaisen asiakasrekisterin, jota käytämme ainoana Suomessa

• Henkilökuntaetuna 7 päivää, Katso, Koti ja Keittiö, Miss Mix, FIT, ELLE, TOPModel ja Oma Aika -lehdet

TULE VIIHTYMÄÄN KANSSAMME! Käy täyttämässä työhakemuksesi osoitteessa: www.aller.fi/rekry Lisätietoja: Mia Leminen 040 777 0080 Aller Media Oy on innovatiivinen ja moderni mediatalo, joka on tunnettu menestyneistä tuotteistaan. Aller Median visio on olla Suomen sosiaalisin mediayhteisö, jossa uskotaan vapaaseen sanaan ja vuorovaikutukseen. Aller Median ydinosaamista ovat viihde, lifestyle ja digitaaliset mediakonseptit. Vision ja uudistumiskyvyn ansiosta Aller Medialla on vahva markkina-asema. Allerin tunnetuimmat tuotemerkit ovat 7 päivää, ELLE, Koti ja keittiö, Miss Mix, Fit, Katso, TOPModel, www.telvis.fi, Suomi24 ja All Over Press. Yritys työllistää Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Venäjällä noin 280 henkilöä. www.aller.fi


t

n A A m e L i e u L e ko k ä!

i t kä d e t r o k ö k t ä pysyv

ss

Uusien pelinhoitajien rekrytointitilaisuus Casino Helsingissä.

rekrytointipäivä LA 9.3. kLo 12 Tule kuulemaan lisää tehtävistä Casino Helsingin Fennia-salonkiin, osoitteeseen Mikonkatu 19, 00100 Helsinki. Tilaisuus alkaa klo 12 ilmoittautumisella. Varaathan aikaa aluksi pidettävään yleisesittelyyn ja haastatteluluihin. Tilaisuus päättyy klo 16. Haastattelemme päivän aikana Hakijoita, joten täytätHän Hakemuksen etukäteen osoitteessa www.ray.fi/tyopaikat. LisäTieToja: outi.moberg@casino.fi

Palkkaamme reippaita

LEVIKKI/ MESSUMYYJIÄ

- koulutamme tehtävään - tuntipalkka + provisio - sopii myös osa-aikatyöksi ksi Varhaiskasvatusvirasto vastaa Helsingissä lasten suomenkielisestä päivähoidosta ja esiopetuksesta. Virastolla on lähes 400 toimipistettä eri puolilla kaupunkia ja henkilöstöä noin 5800. Varhaiskasvatuspalvelujen piirissä on yli 20 000 helsinkiläislasta.

VARHAISKASVATUSALUEEN PÄÄLLIKKÖ Haemme joukkoomme varhaiskasvatusalueen päällikköä vakinaiseen virkaan 3.6.2013 alkaen tai sopimuksen mukaan. Varhaiskasvatusalueen päällikön tehtävänä on alueen varhaiskasvatuksen, talouden sekä henkilöstön johtaminen. Hakijalta edellytetään halua kehittää tulevaisuuden varhaiskasvatusta helsinkiläisille lapsille ja lapsiperheille. Varhaiskasvatusalueen päällikkö on viraston johtoryhmän jäsen ja toimii tiiviissä yhteistyössä 16 muun toimistopäällikön kanssa. Tarjoamme ainutlaatuisen työpaikan varhaiskasvatukseen keskittyvässä isossa organisaatiossa.

Turotim Oy

Espoo haluaa tarjota parhaat työpaikat ja kehittymismahdollisuudet.

Hämeentie 10 a 3 Helsinki p.0405417715

www.turotim.fi

Hae paikkasi lähes 14 000 osaajan joukkoon. Tällä hetkellä haussa

terveydenhoitaja · ylilääkäri palvelupäällikkö · psykologi lastentarhanopettaja · ohjaaja sairaanhoitaja · sosiaalityöntekijä Katso työpaikkailmoitukset osoitteesta www.espoonrekry.fi

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja alan tuntemus sekä riittävä johtamistaito. Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen erinomainen ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Tehtäväkohtainen palkka on 4464,24 e/kk.

Ilmoitukset Metroon on helposti ja nopeasti verkkokaupan kautta www.metromediatiedot.fi

Hakuilmoitus kokonaisuudessaan on nähtävänä kaupungin sähköisessä rekrytointipalvelussa www.helsinkirekry.fi, työavain 46-71-13, jonne toivomme hakijoiden ensisijaisesti jättävän hakemuksensa. Kirjallisen hakemuksen voit lähettää osoitteella Helsingin kaupungin kirjaamo, varhaiskasvatusvirasto, PL 10, 00099 Helsingin kaupunki. Jätä hakemuksesi 25.3.2013 klo 16.00 mennessä. Hakemusasiakirjoja ei palauteta.

Yritysmyyjä 1300€+provikka opiskelijat 8€/h+provikka. www.nikolex.fi

METRO AUTOT

PERJANTAISIN


JOIN THE ROYAL FAMILY

RAvIntOLA-ALAn AMMAttILAInen!

TErvETulOa OsAAjIen jOukkOOn. Seuraavat ravintolamme hakevat kesäkaudelle mm. tarjoilijoita, kokkeja ja hovimestareita. Katso avoimet työpaikkamme ja täytä hakemuksesi: www.royalravintolat.com

casino helsinki

Ravintola savoy

elite

Ravintola teatteRi

havis

salutoRget

nuevo

stRindbeRg

Ravintola nJk

töölönRanta

Ravintola nokka

Royal Ravintolat on alansa suurin yksityinen yrityskokonaisuus Suomessa. Oman ilmeen, perinteet ja toimintatavan omaavat 29 ravintolaa 22 eri toimipisteessä sekä kaksi hotelliamme sijaitsevat kaikki Helsingin keskustassa.

w w w. r oya l r av i n to l at.co m

Aktiivisimmin UUSI URA -sivuja seuraavat

16-49-VUOTIAAT

sekä yliopistotutkinnon suorittaneet. (RAM Panel 08/2012 N=417)

MIELIPITEESI ON MEILLE TÄRKEÄ LIITY METRON LUKIJAPANEELIIN! Vastaamalla kyselyihin voit vaikuttaa Metron kehittämiseen lukijan näkökulmasta. Paneelissa voit myös kerätä pisteitä, jotka oikeuttavat palkintoihin! Lue lisää osoitteessa: metro.fi/paneeli

HORMI- JA TULISIJAMUURAUSLEIRI

www.tts.fi

Muut alkavat koulutukset:

Koulutus jakaantuu kahteen osaan: - neljän illan teoriakoulutus Vantaalla (Sarkatie 1) - viikon muurausleiri luonnonkauniissa TTS:n Sammatin toimipisteessä (Werlanderintie 170)

TORNINOSTURINKULJETTAJA Koulutus alkaa 25.3.2013, kesto 16 opintoviikkoa. Hakeutuminen heti. Lisätietoja; kouluttaja Risto Hiltunen, 050 3879 517

Teoriakoulutus Muurausleiri

MÄRKÄTILA-ASENTAJAN HENKILÖSERTIFIKAATTI, kesto 1 päivä Koulutuspäiviä 27.03.2013 ja 29.05.2013. Hinta 250 € + näyttö 80 € + matkat.

08. - 11.04.2013 (iltakoulutus) 15. - 20.04.2013 (päiväkoulutus)

Koulutus on suunnattu ammatinharjoittajille, rakennusalan opiskelijoille ja ”hartiapankkirakentajille”. Koulutuksessa saa tietoa energiatehokkaiden ja vähäpäästöisten tulisijojen rakentamisesta sekä pääsee opettelemaan kädentaitoja niin poltetuilla kuin polttamattomilla savitiilillä. Leirillä muurataan hormeja, pitkäkestoisen paiston ulkouuni, leivinuuni ja vähäpäästöinen saviuuni (polttamattomista tiilistä). Pääsyvaatimukset Koulutukseen voivat hakeutua henkilöt, joilla on kokemusta muuraustöistä. Koulutus maksaa 250 € (sisältää koulutusmateriaalit ja ruokailut muurausleirillä) Sammatin toimipisteessä on majoitusmahdollisuus muurausleirin ajaksi. Hakeutuminen Koulutuksiin hakeudutaan suoraan oppilaitokseen osoitteessa www.tts.fi Lisätietoja Koulutusvastaava Timo Pitkänen, 050 387 9509, etunimi.sukunimi@tts.fi Projektipäällikkö Marja Salmenmäki, 040 9005 157, etunimi.sukunimi@tts.fi TTS Sarkatie 1, 01720 Vantaa - www.tts.fi

MÄRKÄTILATÖIDEN VALVOJAN SERTIFIKAATTI, kesto 4 päivää Koulutuspäivät 23. - 24.04. ja 21. - 22.05.2013 (yht. 4 pv). Hinta 800 € + alv, näyttö 300 € + alv, matkat. KATTOTULITYÖKORTTI Koulutuspäiviä 24.4.2013. Hinta 150 € + alv. TYÖTURVALLISUUSKORTTI, RAKENNUSALAPAINOTTEINEN Koulutuspäiviä 9.4.2013, 4.6.2013 Hinta 110 € + alv TULITYÖKORTTIKOULUTUS Koulutuspäiviä 26.3.2013, 23.4.2013, 28.5.2013. Hinta115 € + alv Lisätietoja lyhytkoulutuksista; kouluttaja Petri Ahlamaa, 044 714 3833


Erotu joukosta OPPISOPIMUS

KAUPPA JA PALVELU

ELÄINTENHOITO

KIInTeISTön TuRvAlAITeASenTAjA, turvallisuusalan perustutkinto.

meRKonomI, liiketalouden perustutkinto, talous- ja toimistopalveluiden osaamisala, suunnattu kiinteistöalalle. omaehtoinen koulutus tai oppisopimus.

eläInTenKouluTTAjA, eläintenhoitajan ammattitutkinto alkaa 2.9.2013. Hae 31.5.2013 mennessä.

logISTIIKAn perustutkinto, varastonhoitaja, alkaa 12.3.2013. meRKonomI, liiketalouden perustutkinto, asiakaspalvelun ja myynnin osaamisala, talous- ja toimistopalveluiden osaamisala. TuRvAllISuuSAlAn perustutkinto. Koulutuksiin on jatkuva haku! oppisopimuskoulutuksessa opiskelijalla tulee olla opintoihin sopiva työpaikka. lue lisää oppisopimuksesta ja tutustu koulutuksiin amiedu.fi

SÄHKÖ JA AUTOMAATIO SäHKöASenTAjA, sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto alkaa 9.9.2013. SäHKöASenTAjAn ammattitutkinto alkaa 9.9.2013. yleInen SäHKöTyöTuRvAllISuuS SFS6002 -koulutus (1 pv) 10.4.2013.

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA ICT-ASIAnTunTIjA, tietokoneasentajan ammattitutkinto, alkaa 21.3.2013. Hae 18.3.2013 mennessä. mahdollisuus suorittaa microsoft mTA- ja F-Secure -sertifikaatteja. IT-ASIAnTunTIjA, tietokoneasentajan ammattitutkinnon osatutkinto, alkaa 11.4.2013. Hae 11.4.2013 mennessä. mahdollisuus suorittaa microsoft mTA ja F-Secure -sertifikaatteja. SovelluSASIAnTunTIjA, tietokoneasentajan ammattitutkinnon osatutkinto, ohjelmistojen asennus, alkaa 19.3.2013. Hae 19.3.2013 mennessä. mahdollisuus suorittaa microsoft 70-401 mS SCCm 2007 -sertifikaatti.

KIINTEISTÖPALVELUT KIInTeISTönHoITAjAn ammattitutkinto alkaa 14.3.2013. KIInTeISTönHoITAjAn erikoisammattitutkinto, jatkuva haku. ISännöInnIn ammattitutkinto alkaa 12.3.2013. ISännöInnIn ammattitutkinto, kiinteistön tekniset palvelut, alkaa 13.3.2013. ASunTo-oSAKeyHTIön HAllITuSTyöSKenTely (2 pv), sopimuksen mukaan. TAloTeKnIIKAn perustutkinto, ilmanvaihtoasentaja tai rakennuspeltiseppä, jatkuva haku.

Osaajille on aina kysyntää

MAAHANMUUTTAJAKOULUTUS

KATAKRIn tehokas hyödyntäminen turvallisuusauditoinneissa (6 pv) alkaa 9.4.2013.

AmmATIllISeen PeRuSKouluTuKSeen vAlmISTAvAT koulutukset maahanmuuttajille, kaupallinen ala, tekniikan ja teknologian ala, 26.8.2013 - 19.6.2014. Haku päättyy 6.5.2013. Suomen KIelen keskitasolle johtava koulutus maahanmuuttajille, yKI-kurssi alkaa 10.4.2013. Hae 15.3.2013 mennessä.

TAuSTASelvITyKSeT osana yritysten riskienhallintaa - vältä rekrytointien ja alihankintaketjujen heikot lenkit (2 pv) 23. - 24.4.2013. vARTIjAn työn perusteet (40 h), viikonlopputoteutus alkaa 16.3.2013. Hae 13.3.2013 mennessä.

JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ joHTAmISen erikoisammattitutkinto jeT, sosiaali- ja terveystoimialan esimiehille, alkaa 12.9.2013. Hae 14.6.2013 mennessä.

TURVALLISUUS TuRvAllISuuSPäällIKKö, tekniikan erikoisammattitutkinto alkaa 25.4.2013. Hae 24.4.2013 mennessä.

Training Partner

Avaimet hankkeiden turvallisuuden hallintaan! - PSI (Programme Security Instructions) -ohjeiston käyttö (1 pv) 21.3.2013.

AmmATTIPäTevyySdIReKTIIvIKouluTuS (CPC) - Turvallisuuskoulutus kuljettajille (1 pv) 26.4.2013. HelPe TuRvAllISuuS- jA SuojelujoHdon peruskurssi (4 pv) 9. - 10.4. ja 23. - 24.4.2013.

SEMINAARIT nuoRTen SyRjäyTymISen eHKäISemInen -seminaari 19.3.2013 klo 9.00 - 15.30.

vaikuttavaa osaamista Asiakaspalvelu puh. 010 80 80 90, asiakaspalvelu@amiedu.fi valimotie 8, 00380 Helsinki

Amiedun aikuiskoulutustarjonnasta löydät sopivan koulutuksen, kun haluat vaihtaa ammattia, edetä urallasi tai kehittää itseäsi. Voit valita mieleisesi eri alojen ammatillisista tutkinnoista, pätevyyksistä sekä lisäja täydennyskoulutuksista. Henkilökohtainen opintosuunnitelma ja erilaiset rahoitusvaihtoehdot mahdollistavat työn ja opiskelun yhteensovittamisen. Amiedussa opiskelee vuosittain yli 24 000 opiskelijaa.

amiedu.fi

ASKEL KOHTI AMMATTIA ja hyvää suomen kielen taitoa!

Suomen Liikemiesten Kauppaopisto järjestää ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavaa koulutusta maahanmuuttaneille (mava). Koulutus on hyvä alku kohti ammatillisia opintoja. Hakijan pitää osata suomen kielen perusteet (taso A2.2). Opetuskieli on suomi. Hakuaika elokuussa 2013 alkaviin ryhmiin on 21.1.-28.3.2013. Koulutuksessa • parannat suomen kielen taitoasi • opit ymmärtämään liike-elämän sanastoa ja käsitteitä • saat työkokemusta (6 viikkoa työssäoppimista) • saat valmiudet hakea ammatilliseen peruskoulutukseen. Koulutus • kestää lukuvuoden (40 ov) • järjestetään ICT Campuksella, Vallilassa • on maksutonta.

Hakuaika 21.1.-28.3.2013

Koulumme on mukana yhteishaussa 25. 2.–15.3.2013!

Kansainvälinen lukio Helsingin keskustassa

Hakulomakkeen voit • tulostaa kotisivuiltamme: www.businesscollege.fi • noutaa ICT Campuksen infosta: Hattulantie 2, 00550 Helsinki tai Business Campuksen infosta: Rautatieläisenkatu 5, 00520 Helsinki • tilata sähköpostitse santeri.laakso@businesscollege.fi tai soittamalla, puh. 044 775 6007.

Koulussamme on kolme kieliosastoa, englannin-, ranskansekä suomenkielinen. Päättötutkintona on Eurooppalainen ylioppilastutkinto (EB).

Lisätietoja • hakemisesta: Santeri Laakso, puh. 044 775 6007, santeri.laakso@businesscollege.fi • koulutuksesta: Pälvi Hannonen, puh. 0400 202 937, palvi.hannonen@businesscollege.fi • kotisivuiltamme: www.businesscollege.fi

Koulussamme voi saavuttaa erinomaisen kielitaidon ja hyvät valmiudet jatko-opintoihin Suomessa ja ulkomailla. Lisätietoa koulusta löytyy osoitteesta www.esh.fi

Suomen Liikemiesten Kauppaopisto ICT Campus PL 133 (Hattulantie 2), 00511 Helsinki


Ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on tarkoitettu jo työelämässä oleville ja korkeakoulututkinnon suorittaneille, jotka haluavat syventää ja laajentaa erikoisosaamistaan sekä kehittyä ammatillisesti.

AJAT OVAT

EPÄVARMOJA.

SINUN EI

TARVITSE.

TEKNIIKKA JA LIIKENNE Automaatioteknologia Rakentaminen Business Informatics Health Business Management Industrial Management Information Technology

KULTTUURI Mediatuottaminen Musiikki LIIKETALOUS Hankintatoimi Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Business Informatics

Suomenkielisten ylempien AMK-tutkintojen yhteishaku 4.3.–3.4.2013 Englanninkielisten ylempien AMK-tutkintojen erillishaku 4.3.–9.4.2013

SOSIAALI- JA TERVEYSALA Kliininen asiantuntija Kuntoutus Sosiaaliala Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen Emergency and Critical Care Nursing *) Health Business Management

*) Hakuaika partnerikorkeakoulutuksen kanssa toteutettaviin opintoihin: Katso www.metropolia.fi/apply

Aikuiskoulutuksen yhteishaku 4.3.–3.4.2013 metropolia.fi/haku Kulttuuri, liiketalous, sosiaali- ja terveysala, tekniikka ja liikenne Tilaa hakijan uutiskirje sähköpostiisi, lähetä ilmainen tekstiviesti “Mhaku sähköpostiosoite” numeroon 18200.

Apua

Tukea

Unelmo i

Helsinkiläinen nuori! H

Valintoja

V Varmista opiskelupaikkasi syksylle 2013. Yhteishaku Y on käynnissä 25.2.–15.3. Tulevaisuustiskilt Tulevaisuustiskiltä tä saat apua hakemiseen ja tukea valintojen tekemiseen. h Tulevaisuustiski | 050 402 5525 | Simonkatu 3 C, 00100 Helsinki, Kampin Narinkkatori, Tu vanha linja-autoasema 2. Krs | www.hel.fi/tulevaisuustiski | Löydät va Löydät meidät myös Facebookista!!

an Opiskelema

Kannustu sta ja Vaihtoehto

K yli

1

TURVALLISUUSALAN KOULUTUKSIA Järjestyksenvalvojan peruskurssi (32h) 4.4.2013 - 11.4.2013 , Helsinki Viimeinen hakupäivä: 27.3.2013 Järjestyksenvalvojan kertauskurssi (8h) 23.4.2013 - 25.4.2013 , Helsinki Vartijan työn perusteet (40h) 3.6.2013 - 7.6.2013, Helsinki Viimeinen hakupäivä: 1.5.2012 Vartijan työn perusteet (40h) Viimeinen hakupäivä: 20.5.2012 Vartijan peruskurssi (60h) 11.3.2013 - 20.3.2013, Helsinki

2.5. – 23.8.2013, TTS Kehitys Oy, Helsinki Hakemukset 10.4.2013 mennessä. Kurssin numero on 645537. RekryKoulutuksessa suoritetaan henkilöliikenteen ammattidirektiivin mukainen koulutus ja D1- luokan ajokorttikoulutus. Koulutus antaa valmiudet suorittaa ammattiajolupa ja selviytyä pääkaupunkiseudun vaativassa liikenteessä turvallisesti ja taloudellisesti. RekryKoulutuksessa on mukana alan yrittäjiä, joiden palvelukseen on koulutuksen jälkeen mahdollisuus työllistyä.

Viimeinen hakupäivä: 17.4.2013

04.06.2012 - 08.06.2012 , Helsinki

TAKSIN- JA D1KULJETTAJAN REKRYKOULUTUS

HA E MU HET I KA AN !

Lisätietoja: Anne Kotkavuori, p.040 5003 561, anne.kotkavuori@edupoli.fi

www.edupoli.fi/turvallisuusala LUE LISÄÄ WWW.EDUPOLI.FI

Koulutus on suunnattu vähintään 21-vuotiaille henkilöille, joilla on B- tai C-luokan ajo-oikeus (pitkäaikainen ajokortti) ja hyvä suomen kielen taito. Huom! Hakemukseen on liitettävä kopiot ajokortista ja alle kolme kuukautta vanhasta ajokorttitietojen valvontaotteesta. Lisätietoja koulutuksen sisällöstä antaa kouluttaja TTS Kehitys Oy/Heli Brandes, puh. 050 3879 559.

oiden r e m Nu s korotu

PINTAKÄSITTELYN PERUSTEET 18.3. - 15.10.2013, Amiedu, Helsinki Hakemukset 7.3.2013 mennessä. Kurssin numero on 645078. Koulutus antaa valmiudet työllistyä rakennusalan pintakäsittelyn työtehtäviin. Sisältö muodostuu pintakäsittelyalan perus- ja ammattitutkinnon vaatimuksista, joita sovelletaan opiskelijalle laadittavan henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaan. Koulutukseen sisältyy teoriaosuuksia, halliharjoittelua sekä työssäoppimista ja koulutuksen aikana on mahdollisuus suorittaa pintakäsittelyalan osatutkinto. Koulutus on tarkoitettu rakennusalasta kiinnostuneille tai alan työkokemusta jo omaaville, 20 vuotta täyttäneille työttömille tai työttömyysuhan alaisille henkilöille. Koulutusta edeltää yhdeksän päivän kartoitusjakso, jolta valitaan opiskelijat soveltuvuuden perusteella varsinaiseen koulutukseen. Lisätietoja koulutuksen sisällöstä antaa Amiedu/ kouluttajat Kati Jussila, puh. 020 7461 244, kati.jussila@amiedu.fi tai Marita Toivanen-Saaristo, puh. 020 7461 369, marita.toivanen-saaristo@amiedu.fi.

Koulutukseen voi hakea joko työ- ja elinkeinotoimiston Internet-sivuilla osoitteessa www.mol.fi (Työvoimakoulutukset -> kurssinumero toimii hakusanana) tai täyttämällä hakulomake lähimmässä TE-toimistossa. Lisätietoja koulutukseen hakeutumisesta ja koulutuksen aikaisista etuuksista saat Koulutusneuvonnasta puh. 0295 020 702 tai koulutusneuvonta@te-toimisto.fi.


KOULUTTAUDU KAUNEUSALAN HUIPULLE Ammatiksi MAKE-UP ARTIST -maskeeraaja

15.4.2013 alkavat 2, 5, 6 ja 9 kk päivä- ja iltakoulut. Oppilaidemme sijoituksia: Maskeerauksen SM 1. sija, Bodypainting SM 1. sija > Make-Up Artist Academy

hanki itä haluat, m t, ä d e ti Jos

Ammatiksi PARTURIKAMPAAJA

Opiskele trendikkäälle alalle huippuopettajien johdolla. 2.9.2013 alkavat 9 kk ja 11 kk koulutusjaksot. 27.5.2013 alkaa 11 kk koulutusjakso. Näyttötutkintoon valmistava koulutus > Great Cut Academy

MERKONOMIKOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE

it olla a sinäkin vo den kuluttu Opintojen jälkeen o vu an m ta . en Muu ammattilain ojasi oman alasi oikeisiin töihin tai tait is n. ee ks tu olet valm lu jatkokou syventävään t opiskelua tuvat kehuva is lm va iseksi ja ta ol u Keudas ksi, monip myös tiiviit se ei h lä ön kuuluu käytänn Opiskeluun hauskaksi. öelämän kanssa. kontaktit ty mitä? yvältä, vai Kuulostaa h

26.8.2013 - 19.8.2015

Kiinnostaako kaupan ala? Axxellin merkonomikoulutus valmistaa liiketalouden perustutkinnon suorittamiseen ja antaa hyvät valmiudet toimia kaupan palvelu- ja toimistotyötehtävissä. Näyttötutkintoon valmistava koulutus toteutetaan lähiopetuksena Axxell Monikulttuurisuuskeskuksessa Espoossa ja tutkintotilaisuudet järjestetään työpaikoilla tutkinnonosittain. Hinta: Koulutus on ilmainen, tutkintomaksu on 58 euroa.

jaan Tutustu laarjontaamme: a st tu koulu e keuda.fi/ha ua palvele Netissä sin ! at Keudan ch set: Iltapäivystyk 3. 7. a torstain a 11.3. maanantain.3. 14 a in ta rs to

Voit myös lähettää hakemuksen tai pyytää lisätietoja sähköpostilla aila.vakela@axxell.fi. Haku päättyy 31.5.2013. Kielitaitosuositus B1. Lue opis tarin kelijoid en blo oita g keu i. da. fi

- 5 % alennus koulutusmaksuista

RAKENNEKYNSI- JA RIPSIENPIDENNYSKURSSIT lauantaisin - katso koulutuspäivät kotisivuiltamme. Oppilaat kuuluvat Kelan opintotuen piiriin. Kauneusalan koulutusta parhaasta päästä jo vuodesta 1985. Ilmoittautumiset p. (09) 685 6110 tai hae netissä

koulutuscenter.com

facebook.com/KoulutusCenter ...kun unelmat muuttuvat uraksi HELSINKI • TAMPERE

AR

AR Cosmetics Academy Espanjan Fuengirolassa

• maskeerauskurssi 15.4.–17.5.2013 850 €

Ilmoittautuminen ja infotilaisuus: Tervetuloa infotilaisuuteen 23.5.2013 klo 14.30 osoitteeseen Axxell Monikulttuurisuuskeskus, Kalkkipellontie 4, 02650 Espoo. Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja ansioluettelo edellä mainittuun osoitteeseen.

e myös

15.4.2013 ALKAVAN MAKE-UP ARTIST ACADEMYN LOPUT KOULUTUSPAIKAT

Goldwell

oikea i ammatt

• kauneusmeikkauskurssi 20.5.–7.6.2013 495 €

• meikkaja-maskeeraaja kurssi

alkaen 5.8. 22 viikkoa 3950 € Haku käynnissä NYT! Lisätietoja: +34 634 313 944 www.arcosmeticsacademy.com arcosmetics@arcosmeticsacademy.com Ole nopea, jotta saat paikkasi!

Kiinnostaako oppisopimuskoulutus?

IOPISTO

AUTISMISÄÄTIÖ

YHTEIS www.keuda.fi/hae

ti

20-21.4 Shiatsu Diplomikurssi alk. 21-22.9 john.lewis@shiatsu.fi www.suomenshiatsukoulu.fi

(RAM Panel 08/2012 N=417)

Erikoisosaamistamme ovat neuropsykiatristen oireyhtymien (autismi, Aspergerin oireyhtymä, ADHD, ADD, Touretten oireyhtymä) diagnosointi sekä kuntoutuksen ja valmennuksen suunnitteleminen ja toteutus. Autismisäätiö p. 044 757 0419

ma

Shiatsu Peruskurssi 23-24.3 tai

VIIDENNES UUSI URA -sivuja seuraavista on hakenut työpaikkaa tai ilmoittautunut koulutukseen, valmennukseen tai kurssille Metrossa näkemänsä ilmoituksen perusteella.

Tarkempia tietoja nettisivuiltamme www.autismisaatio.fi.

.3.2013 25.2.–15 HAKU

KURSSIT HELSINGISSÄ 2013

www.axxell.fi/mkk

Kehitä valmiuksiasi ammatilliseen perustutkintoon tähtäävään oppisopimuskoulutukseen! Autismisäätiö järjestää huhtikuussa 2013 starttaavan valmentavan koulutuksen, jonka aikana syvennät opiskelu- ja työelämätaitojasi työssä oppien.

AMMATT

Suomen Shiatsukoulu

Muuta elämäsi: opi shiatsua!

ke

to

wkd


URHEILU

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 6. maaliskuu 2013

17 KIMMO MÄNTYLÄ/LEHTIKUVA

Purjehdus

Petäjä-Siren mitalitaistoon

Olympiahopeamitalisti Tuuli Petäjä-Siren otti voiton ja viidennen sijan purjelautailun RS:X -luokan MM-kisojen viimeistä edellisen päivän lähdöissä Brasiliassa tiistaina. Petäjä-Siren lähtee näin viimeisen päivän keskiviikon mitalitaistoon hyvistä asemista viidenneltä sijalta. Mitalilähdössä pisteet tuplataan, joten kaikki on vielä mahdollista. Israelin Lee Korzis on jo lähes varma mestari, mutta muut sijoitukset ovat vielä mahdollisia, STT

2

URHEILU

Jääkiekko

Kiprusoff taas pelikunnossa

Miikka Kiprusoff saattaa palata NHL-joukkue Calgary Flamesin maalin suulle jo torstain vastaisena yönä Suomen aikaa, kun joukkue kohtaa San Jose Sharksin. Flamesin ykkösvahti on ollut sivussa helmikuun alkupäivistä lähtien. Maanantain harjoituksissa hän torjui jo pääosan laukauksista. Kiprusoff, 36, on ollut vasta toista kertaa pidempään sivussa kokoonpanosta Flames-urallaan, joka alkoi vuonna 2003. Edellinen kerta oli kaudella 2004. Kuluvalla kaudella hän ehti pelata seitsemän ottelua ennen loukkaantumistaan. STT Jalkapallo

Forsell palaa IFK Mariehamniin

Petteri Forsell palaa turkkilaisen Bursasporin riveistä määräaikaisella lainasopimuksella jalkapalloliigan IFK Mariehamnin keskikentälle. Liigan nettisivujen mukaan Forsell saattaa pelata IFK:n riveissä jo tänään keskiviikkona liigacupin ottelussa HJK:ta vastaan. Forsselin sopimus Bursaporin kanssa ulottuu vuoteen 2017 saakka, mutta hän on jäänyt seurassa vähälle peliajalle. Forsell pelasi IFK Mariehamnin paidassa syksystä 2009 aina viime vuoden elokuuhun asti. STT Tulospörssi JÄÄKIEKKO SM-liiga HPK–Tappara ....... 1–4 (0–2, 1–2, 0–0) Ilves–TPS......... vl. 4–3 (0–1, 2–1, 1–1) SaiPa–Pelicans..... 6–3 (1–1, 2–0, 3–2) JYP–HIFK.............. 3–4 (1–3, 1–0, 1–1) Kärpät–Blues .. vl. 2–3 (1–0, 0–1, 1–1) Jokerit–Lukko ...... 4–1 (1–0, 2–1, 1–0) Jokerit 58 27 10 6 15 163–132 107 JYP 57 28 5 8 16 158–135 102 Tappara 57 26 7 7 17 166–136 99 Ässät 57 26 7 4 20 154–125 96 KalPa 57 23 9 7 18 161–134 94 HPK 57 19 11 12 15 148–137 91 Kärpät 58 23 7 6 22 169–149 89 HIFK 58 25 3 7 23 146–156 88 SaiPa 57 22 7 6 22 155–167 86 Lukko 57 23 3 8 23 144–160 83 Blues 58 21 6 5 26 147–155 80 Pelicans 57 20 7 3 27 151–170 77 TPS 57 12 8 11 26 140–170 63 Ilves 57 10 6 6 35 109–185 48 Seuraavat ottelut: 7.3. Pelicans–KalPa, Tappara–SaiPa, TPS–HPK, Lukko–Ilves, Ässät–JYP, 9.3. SaiPa–HIFK, JYP–Jokerit, Ässät–Kärpät, Ilves–Blues, HPK–Lukko, KalPa–Tappara.

Ossi Väänänen laukoi Jokerien avausmaalin, joka oli puolustajalle kauden toinen.

Teräväinen ja Ruutu Jokerien tehomiehet

SM-liiga. Jokerit sai vahvan otteen runkosarjan voitosta kukistamalla Lukon.

Jokerit vankisti asemaansa jääkiekon SM-liigan kärjessä, kun se löi kaukalossaan 4–1 Lukon. Runkosarjan voittamisen kannalta tärkeässä pistesaalistuksessa kunnostautuivat Teuvo Teräväinen ja Jarkko Ruutu, jotka molemmat kartuttivat tiliään tehoin 1+1. – Emme olleet erityisesti

paineessa, mutta Jokerit viimeisteli tehokkaasti maalin edestä, Lukon vastuuvalmentaja Risto Dufva kertoi. Lukko-ottelun edellä Jokerit pelasi maalihanat tukossa onnistumatta viimeistelyssä kertaakaan reiluun kuuteen erään, eli kahteen tuntiin. Nyt pienimuotoiset maalikarkelot avasi kauden toisella osumallaan kapteeni Ossi Väänänen, joka yllätti tasapainonsa menettäneen maalivahti Petri Vehasen jo 6. minuutilla. – Olemme koko ajan uskoneet, että hyvä puolustaminen tuottaa myös hyvää hyökkäämistä. Tänään se tuotti sit-

Hyökkäys toimi

”Olemme koko ajan uskoneet, että hyvä puolustaminen tuottaa myös hyvää hyökkäämistä.” Tomi Lämsä

ten maalintekopeliä, Jokerien päävalmentaja Tomi Lämsä iloitsi. Kotijoukkueen väriläiskä Ruutu palasi kokoonpanoon tehokkaasti ja konnuuksitta kärsittyään neljän ottelun pe-

likiellon. – Joku tekee ne tärkeät maalit ja joku puolustaa tärkeästi – kokonaisuus ratkaisee. Emme antaneet kaverille juuri paikkoja. Maalit tehdään edustalta, roiskeet sisään, Jokerien Ruutu mottosi. Ensi lauantaina Jokerit kohtaa Jyväskylässä kärkitaistossa JYPin. – Se on parasta mahdollista valmistautumista puolivälieriin. JYP pelaa pudotuspelityyppistä jääkiekkoa. Se, että pelissä on panosta sopii ehdottomasti tähän vaiheeseen kautta, Jokerien Lämsä ennakoi. STT

Vierasvoitto. Blues pitkitti jännitystä

Iso voitto. HIFK kaatoi sarjakakkosen JYPin

Tuskaista vaihetta jääkiekon SM-liigassa elävät Kärpät ja Blues hakivat voittajaa aina voittolaukauskilpailusta asti tiistaina Oulussa. Blues aiheutti Kärpille kuudennen perättäisen tappion, kun puolustaja Henri Laurila teki voittolaukauskilpailun ainoan maalin. – Jos mies lupaa kirkkain silmin tekevänsä maalin, niin sehän on valmentajan hölmöyttä, jos ei laita häntä vetämään. Kahden pisteen voitto pitää meidät yhä köyden pääs-

Helsingin IFK nappasi maukkaan vierasvoiton jääkiekon SM-liigassa tiistaina, kun sarjakakkonen JYP kaatui vieraskaukalossa maalein 4–3 (3– 1, 0–1, 1–1). Voittonsa myötä HIFK säilytti vielä mahdollisuudet kivuta kuuden parhaan joukkoon runkosarjan päätteeksi. HIFK pelasi kotijoukkuetta taktisesti kypsemmän 60-minuuttisen ja ratkaisi pisteet erikoistilanteista. – Tulokseen olen tyytyväi-

sä kiinni, Bluesin valmentaja Mikko Saarinen sanoi. Köydellä Saarinen tarkoitti pudotuspeleihin pääsemistä. Kärpät sen sijaan toivoo yhä pääsevänsä kuuden joukkoon, mutta kummankaan kohtalo ei ole enää omissa käsissä. – Taisteluun ja yritykseen olen tyytyväinen, mutta peli ei ole rennointa mahdollista perättäisten tappioiden jälkeen, Kärppien valmentaja Hannu Aravirta sanoi. STT

Huumori lensi

”Tanska kehuu nyt Norjaa.” Joonas Tanska

nen ja pääsääntöisesti myös tapaan, jolla se tuli. Pelin loppu oli meiltä selviytymistaistelua, mutta maalivahdin johdolla kestettiin. Tanska kehuu nyt (Mika) Norjaa, HIFK:n valmennusvastuuta kantava Joonas Tanska vitsaili. STT

SM-liiga haluaa kaupungit maksajiksi

Pelaajien lukuisista aivotärähdyksistä hätkähtänyt jääkiekon SM-liiga haluaa, että kaupungit kustantavat joustokaukalot omistamiinsa SMliigahalleihin. Yhden joustokaukalon hinta on 150 000– 200 000 euroa. – Ei voida edellyttää, että olisi lajin tehtävä kustantaa kunnallisia suorituspaikkoja. Kuntien omistamissa halleissa kuntien velvoite on huolehtia, että suorituspaikat ovat kunnossa, SM-liigan toimitus-

TIMO JAAKONAHO/LEHTIKUVA

Jukka-Pekka Vuorinen.

johtaja Jukka-Pekka Vuorinen sanoo. SM-liigakaukaloista yhdeksän on kokonaan tai pääosin

kaupunkien omistamia. Liiga kehittelee parhaillaan rahoitusmalleja, joilla joustokaukalot rahoitettaisiin. Kyse on lainarahan käytöstä. – Jostain rahaa löytyy väliaikaisesti. Ja jollain aikavälillä kunnat voisivat lunastaa sen itse haltuunsa, Vuorinen sanoo. Joustokaukalot eivät estä kaikkia aivotärähdyksiä törmäyksissä laitaan. Lokakuussa Jokerien Matti Lamberg löi päänsä Jokerien kotikauka-

Kunnat maksamaan

”Ei voida edellyttää, että olisi lajin tehtävä kustantaa kunnallisia suorituspaikkoja.” Jukka-Pekka Vuorinen

lon joustolaitaan yritettyään taklata HIFK:n Kristian Tuohilampea. Lamberg sai aivotärähdyksen, joka piti hänet sivussa seitsemän viikkoa. STT

Jalkapallo

Käry ratista toi jättisakot Bendtnerille Juventuksessa pelaava tanskalainen Nicklas Bendtner, 25, sai tiistaina peräti 842 000 Tanskan kruunun (vajaan 113 000 euron) sakot rattijuopumuksesta. Sen lisäksi hänen ajokorttinsa napsahti kuivumaan kolmeksi vuodeksi. – Tämä on ollut elämäni pahin päivä, Bendtner kiteytti. Bendtner ajoi väärällä kaistalla kohti vastaantulevaa liikennettä Kööpenhaminan keskustassa lauantaina. Hänen verensä alkoholipitoisuus oli 1,7 promillea, mikä on yli kolme kertaa enemmän kuin laki Tanskassa sallii. Tanskan jalkapalloliitto hyllytti Bendtnerin puoleksi vuodeksi maajoukkueesta. STTRITZAU-REUTERS

Jalkapallo

Zlatan visiitille Ruotsiin Ranskalainen PSG kohtaa tänään keskiviikkona mestarien liigan neljännesvälierässä Valencian ilman supertähteään Zlatan Ibrahimovicia. Ensimmäisessä osaottelussa punaisen kortin saanut Zlatan ei seuraa peliä edes katsomosta vaan tekee pikavisiitin Ruotsiin. Mikäli PSG etenee ottelusta jatkoon, Zlatan on sivussa pelikiellon vuoksi myös ensimmäisestä puolivälieräpelistä. PSG:n kokoonpanosta puuttuu myös keskikenttämies Marco Verratti, mikä saattaa tarkoittaa sitä, että David Beckham pelaa. STT-TT


METRO NAISET 8.3.

NAISTEN ASIALLA Metro juhlistaa tulevaa naistenpäivää Naiset-teemalehdellä. Tärkeitä ja ajankohtaisia asioita käsitellään jutuissa, jotka on tehty yhteistyössä YK:n ja Metron kansainvälisen uutistoimituksen kanssa. Nappaa Metro mukaasi 8.3.

Tietyt asiat onnistuvat vain maailman suurimmalta globaalilta uutislehdeltä.


VIIHDE

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 6. maaliskuu 2013

19 THEO WARGO/GETTY IMAGES

Tampereelle elokuussa

Wu-Tang Clan tulee Suomeen

Legendaarinen amerikkalainen rap-yhtye WuTang Clan saapuu Suomeen elokuussa. Yhtye esiintyy 20-vuotisjuhlakiertueellaan Tampereen Blockfest-tapahtumassa. Sopimus solmittiin puolen vuoden neuvottelujen jälkeen. New Yorkista kotoisin olevan bändin nimi on peräisin kung fu -elokuvasta Shaolin and Wu-Tang. Ryhmän esikoisalbumi ilmestyi vuonna 1993. Menestynein levy Wu-Tang Forever vuodelta 1997 myi kahdeksankertaista platinaa. Ikärajaton Blockfest järjestetään 23.– 24. elokuuta. STT-METRO

3 VIIHDE

Britannia

Piraattisivustoihin puututtiin

Britanniassa tuomioistuin on määrännyt kuusi suurinta teleoperaattoria estämään asiakkailtaan pääsyn kolmelle piraattisivustolle. Kickass Torrents, H33T ja Fenopy -sivustoilta pystyy lataamaan tekijänoikeudellista materiaalia ilmaiseksi. Sivustot ehtivät nousta suosituiksi sen jälkeen, kun tuomioistuin päätti estää pääsyn vastaavanlaiseen The Pirate Bay -palveluun. Tuomioistuin teki päätöksensä Britannian musiikkiyhtiöitä edustavan järjestön hakemuksesta, jota teleoperaattorit eivät vastustaneet. STT Rockin’ Hellsinki

Bryan Adams ja Status Quo Helsinkiin Kanadalainen stadionrockin veteraani Bryan Adams ja brittiläinen pitkän linjan hardrock-suuruus Status Quo esiintyvät kesäkuussa Rockin’ Hellsinki -tapahtumassa. Yli 60 miljoonaa albumia myynyt Bryan Adams nousee Helsingin Kaisaniemen puistossa esiintymislavalle 14. kesäkuuta. Ensimmäisen albuminsa jo vuonna 1968 julkaissut Status Quo toimii Rockin’ Hellsinki -tapahtuman pääesiintyjänä 15. kesäkuuta. Lipunmyynti alkaa 11. maaliskuuta. STT Haku käynnissä

Suomalaisjulkkiksia Big Brother -taloon Tositv-sarja Julkkis Big Brother alkaa syksyllä tvkanava Subilla. Ohjelman osanottajien haku on juuri alkanut. Sarjalla on pitkät perinteet Britanniassa, missä Celebrity Big Brotheria on tehty jo 11 kautta. Julkkistalon asukkaina on vuosien varrella nähty muun muassa Pamela Anderson, Brigitte Nielsen ja Dennis Rodman. Subin tuleva sarja on Celebrity Big Brotherin ensimmäinen suomalaisversio. Ohjelman tarkka esitysajankohta, juontaja ja asukkaat julkistetaan myöhemmin. METRO

Laulajatähti Josh Groban haaveilee myös teatterinäyttelijän töistä.

Laulajan työ ei riitä Josh Grobanille Uutuuslevy. Artisti turhautui hänelle tarjottuihin kappaleisiin.

Yli 26 miljoonaa levyä klassisen kauniilla äänellään myynyt laulaja Josh Groban, 31, siirtyi terävämpään soundiin uudella All That Echoes -levyllään, joka julkaistiin Suomessa helmikuun lopussa. Levyn tuottaja Rob Cavallo on työskennellyt aiemmin muun muassa Green Dayn, Goo Goo Dollsin, Fleetwood Macin, My Chemical Romancen ja Alanis Morrissetten kanssa. Grobanin kuudennen levyn soundit ovatkin lähempänä energistä livekonserttia aiempiin verrattuna. – Tämä ei ole omalta tutulta uomalta poikkeamista ja ihmisten järkyttämistä, vaan oman uoman leventämistä, sanoo Groban. Levyn lainakappaleista Groban nimeää omaksi suosikikseen Once-elokuvassa ja -musikaalissa kuullun Falling Slowly -biisin. Osansa Groba-

nin tulkinnoista saa myös Stevie Wonderin I Believe. Groban sanoo torjuneensa useita hänelle levytettäväksi tarjottuja uusia kappaleita. Sen sijaan hän sävelsi biisejä itse. – Se johtui turhautumisesta kappaleisiin, jotka olivat sävellettyjä minulle kenties Josh Groban •

MONIOSAAJA. Vuonna 1981 LA:ssa syntynyt amerikkalainen on laulaja, säveltäjä, muusikko, näyttelijä ja levyntuottaja. Hänen laulamansa musiikki vaihtelee klassisesta poppiin. SUOSITTU ARTISTI. Miehen aiempaa viittä levyä on myyty yhteensä yli 26 miljoonaa kappaletta. TWIITTAA RENNOSTI. ”Hyvä luoja, miksi olen hereillä ja pukeissa tähän aikaan?! OH JEAH! Esitän Braven ja Feb Songin GMA:lla (Good morning America -tv-show) tänä aamuna. Mmmmm, muffineita.”

sen jälkeen, kun olin kerännyt hiukan suosiota. Luulivatko he todella, että tein sellaista musiikkia? Kyllä, tiedän, että jotkin juttuni ovat olleet tavallaan mauttomia, mutta nämä olivat todella mauttomia, sanoo Groban. Uusia sävellyksiä levyllä ovat muun muassa latinalaisen jazzin rytmeissä kulkeva Below the Line sekä Grobanin voimakasta ääntä esittelevät balladit Brave ja False Alarms. Josh Groban pääsi julkisuuden valokeilaan, kun häntä pyydettiin vuonna 1999 tuuraamaan sairastunutta italialaistenoria Andrea Bocellia harjoituksiin Celine Dionin kanssa. Vuonna 2001 Groban lauloi tv-sarjassa Ally McBeal ja julkaisi debyyttilevynsä myöhemmin samana vuonna. Viisi levyä julkaissut Groban on pysytellyt parhaiten myyvien poplaulajien joukossa. Esimerkiksi vuonna 2007 julkaistu Noel oli kotimaassaan Yhdysvalloissa kyseisen vuoden myydyin levy. Groban on näytellyt pienissä rooleissa, kuten The

Haave

”Unelmakeikkani olisi Queenin nokkamiehenä.” Office -televisiosarjassa sekä elokuvassa Crazy, Stupid, Love. Muusikkoa tullaan näkemään myös sarjan CSI: NY jaksossa. Los Angelesissa syntynyt laulaja haaveilee kuitenkin syvemmästä hypystä teatterityöhön. – On vain niin paljon levyjä, jotka haluan tehdä ennen kuin päätän lähteä seuraamaan sitä unelmaa hetkeksi tai pidemmäksikin aikaa. Luulen, että aika tulee pian, toivottavasti seuraavan kahden tai kolmen vuoden aikana, laulaja sanoo. Sitä odotellessa Grobanilla on edessään muun muassa uuden albumin myyntiä tukeva kiertue Australiassa huhtikuussa. Suomeen mies saapuu toukokuussa.

käyminen. Kirjan sivuilta käy hyvin ilmi sekin, että Townshend

on perin vaatimaton mies. Kun moni pitää nimenomaan Townshendia The Whon po-

KEVIN WINTER/AFP

The Who Brittiläinen The Who -yhtye perustettiin vuonna 1964. •

ALBUMIKLASSIKOITA. Yhtyeen albumikokonaisuuksista tunnetuimmat ja tunnustetuimmat ovat Tommy, Who’s Next ja Quadrophenia.

HITTEJÄ. Kitaristi Townshendin sävelkynästä on lähtenyt monta hittiä, muun muassa My Generation ja I Can See For Miles.

Pete Townshend.

Katsotuimmat tv-ohjelmat viikolla 9:

YLE TV1

Urheiluruutu 795 000

YLE TV2

Pirunpelto 913 000

MTV3

Salatut elämät 811 000

NELONEN

The Voice of Finland (kuvassa) 640 000

SUB

Duudsonit tuli taloon 382 000

YLE TEEMA

Iskelmä-Suomi: Kaupungin valot 263 000

LINDSAY CLAIBORN/REUTERS, METRO

Josh Groban esiintyy Helsingissä 21.5. ja Turussa 23.5.

Townshend tylyttää itseään

Brittiläisen The Who -yhtyeen Pete Townshendin muistelmat vaikuttavat pelottavan rehellisiltä. Kitaristi kertoo Kuka olen -kirjassaan (Like) itsestään asioita, jotka monelta muulta jäisivät ikuisesti kertomatta. Helmikuussa suomeksi ilmestyneessä kirjassa esiintyy luonteenheikkouksissa piehtaroiva mies, joka toilailuillaan on tuottanut tuskaa ja surua lähimmäisilleen. Kuten myös itselleen. Huumeita ja alkoholia Townshend on käyttänyt tolkuttomia määriä. Vaimon pettäminen on ollut Townshendille suurin piirtein yhtä arkipäiväistä kuin wc:ssä

Tv-topit

mona, Townshend antaa ymmärtää, että yhtyeen johtohahmo on aina ollut solisti Roger Daltrey. Useita Townshendin sävellyksiä pidetään rockin klassikkoina ja Townshendia itseään kitaravirtuoosina. Townshendin muistelmia lukiessa tulee usein mieleen, että hän itse ei jaa näitä mielipiteitä. Vuonna 1967 The Who esiintyi Montereyn festivaalilla, jonka esiintyjäkatraaseen kuului muun muassa Jimi Hendrix. Townshendin mielestä ei ollut sopivaa, että The Wholla olisi Hendrixiä parempi esiintymisaika, kuten järjestäjä ilmoitti. STT

Näyttelyitä

Väiski Emmassa Norjalainen taiteilija Per Maning ja Väiski Vemmelsääri esittäytyvät tänään alkavissa kevätnäyttelyissä Emmassa, Espoon modernin taiteen museossa. Maansa arvostetuimpiin nykytaiteilijoihin lukeutuvan Maningin näyttely esittelee valokuva- ja videoteoksia vuosilta 1983–2012. Väiski Vemmelsääri ja kumppanit puolestaan seikkailevat Emmassa lyhytelokuvissa sekä yli sadassa animaatiopiirroksessa. Näyttely on nähty Euroopassa aiemmin vain Torinon elokuvamuseossa. STT


LUKIJAT

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 6. maaliskuu 2013

TEKSTIVIESTIT •Pohjois-Koreassa 50000-70000 kristittyä kärsii keskitysleireillä. Kristityiltä on kielletty jopa taivaalle katsominen, koska se voi olla rukousta. VAINOA •Nykyään on mukava seurata politiikkaa, kun aina löytyy uusia kupruja ja säätöjä. Rattijuopot tuntuvat olevan kovin suosiossa, kun historiaa luetaan. HYVÄVELI

•Porno pois netistä, lapset tarvitsevat kunnioittavaa ja rakastavaa asennoitumista ihmistä kohtaan, olkaa airueita hyvään, jooko? NIMETÖN •Jos järjestettäisiin mäkihyppymaaottelu Suomi–Ruotsi–Eesti, niin mikä maa voittaisi? Aivan oikein, Eesti. Sitten olisikin hieman tasaisempaa. JT •Eihän työpaikkaa voi saada pian kukaan, koska jopa Suomen valtion työpaikkoja siirrettiin ulkomaille. Jospa hallitus- ja eduskuntatyökin hoidettaisi halvemmalla ulkomailta käsin. Saisiko nähtäväksi listan mihin säästöt on käytetty. MAHDOTON YHTÄLÖ •Hei kaikki lähes 70-vuotiaat, kertokaa perustelunne miksi olette vielä työelämässä. Oletteko ajatelleet, olette eläkkeenne ansainnette, viette nuorten mahdollisuuden työllistyä. ANNA TYÖSI NUORELLE=TULEVAISUUS

•Hyvä ja arvoisa Vinski. Mielipiteesi ovat todella mielenkiintoisia ja tarpeellisia. Olisi aivan huikeeta tutustua suhun ihan siviilissä, vaan taitaa olla mahdotonta näissä puitteissa. Joka tapauksessa kaikkea hyvää sulle toivottaa nainen nimimerkillä: AJATTELIJA

•Barack Obama on kupla ja tarina keisarin uudesta vaatteista kertoo sen paremmin kuin mitkään muut puheet! NIMETÖN •On se nyt p...stä, että joku typerä urheilu syrjäyttää Sydämen asialla -sarjan. Perjantaina ei tule muutakaan, paitsi Emmerdale. Kyllä on surkeeta. Suomen koko tarjonta kanavilla täysin ala-arvoista. MISTÄ MAKSETAAN •Eihän lapsille näytetä naimistakaan, vaikka se on luonnollinen tapa lisääntyä, niin miksi lasten pitäisi nähdä teurastuksia? ÄLÄ SILMÄ PIENI KATSO MITÄ VAAN

•Himasen rahat palautettava valtiolle ja selvitys tuhottava. Jos sellainen on edes tarpeellinen, teetetettävä halvemmilla tekijöillä. Alan pikkuhiljaa jo epäillä Kataisenkin touhuja! LV •Lyhyt henkinen matka lapsuusvuosista tähän päivään, maantiede ja identiteetti, vaikeaa ymmärtää moraalia, joka syö perheitä ja alistaa yhteiskuntaa. TATUOITU HISTORIA 1944

•Nimetön: Seitsemästä miljardista planeetallamme olevasta ihmisestä jokainen kuolee joskus, ja suhteessa geologiseen ajanlaskuun tuo joskus on aivan pienen hetken päästä. Voimme seota yrittäessämme tehdä elämämme aikana niin paljon kuin mahdollista, tai voimme rentoutua ja nauttia olostamme täällä. Valinta on vapaa / sinun. VINSKI •Onhan tuo nyt jo järjen köyhyyttä laittaa veronmaksajien rahaa kaikenmaailman hevonp...n tutkimiseen. Minäkin jäin siivoojan työstä eläkkeelle 68 v. Veroprosentti nousi samalla 5,5 prosentilla. ETTÄ SILLEEN

•Katainen tilasi Himaselta huippukalliin ’tutkimuksen” maamme tulevaisuudesta (700000 euroa). Hyvin menee jos seurataan Kokoomuksen viitoittamaa tietä. SE SIITÄ •Monet äidit opettavat pienet lapsensa myymälävarkaiksi siten, että ottavat hyllystä esim. suklaapatukan, jäätelön, tai muuta naposteltavaa ja antavat sen samantien lapselle syötäväksi. Ei lapsi tai nuori myöhemminkään näe siinä mitään väärää, oppi on jo silloin mennyt perille. SE KAI ON TARKOITUSKIN

•Kotiäitien pitäisi kuulemma lopettaa laiskottelu ja mennä töihin. Samoin on nuorten ja ikääntyneiden kohdalla, kaikki töihin. Laiskottelemalla emme kykene elättämään Etelä-Europpaa. NIMETÖN •Mahtaisiko Kreikka nyt vuorostaan tulla apuun lastensairaalan rakentamisen rahoitukseen? NIMETÖN •Joku jääkiekkokiho sanoi, että jos jääkiekkopelistä poistetaan taklaus, mitään ei jää jäljelle. Onhan tuo aivan järjetöntä katsottavaa urheilusta, kun joku makaa jäässä tajuttomana toiset ympärillä alkavat nyrkkitappelun. Tällaista on nähty. Sekö on rehtiä kilpaiua. Verrataanpa hiihtokilpailua jossa kaveri tönäistään ladulta! Kamera paljastaa syyllisen. Rangaistus on oltava loppuikäinen kilpailukielto, jos on noin sopeutumaton joukkuepeliin. Sama rangaistus valmentajille jotka huutelevat hävyttömyyksiä. KILIPAILUT KUNNIAAN

•Nimim. Oppipoika. Lähtisin kyllä eläkkeelle, on vaikea päästä. Tuletko töihin 7.15? Kokeile. VÄSYNYT •Ei tällä kertaa: Voi...ehdottomasti edetään. Kyllä me siihen varmasti keino keksitään. NIMETÖN

•Suomikin sai taas kunnon korruptioskandaalin: Katainen maksoi humpuukifilosofikaverilleen 700000 veroeuroa hommasta, johon hänellä ei ole mitään edellytyksiä. Kuinka nopeasti valta sokaisikaan Jyrki-pojan! NIMETÖN •Ei tällä kertaa: jatkoa.. Älä huoli, mä selviän kyllä. Siipirikolle toivon vastarakkautta ja onnea elämään. Jokainen pitäköön fantasiat hengissä. NIMETÖN

•Ihmettelevä: höllää pipoas! Voiko sisko ja veli mennä keskenään naimisiin? MIETI SITÄ •Elielinaukion vartijat, osaatteko muuta, kun seistä kahvikupit ja röökit kädessä? KAMALAA LAISKUUTTA

•Vaasankatua puuhataan kävelykaduksi. Tarkoittaako tämä sitä että kymmenet thaihieromalaitokset tulee mainostamaan kadulle palvelujaan? PERHEELLINEN

•Kannattaako nykyisiä urheilijoita verovaroin tukea? Sama kun kriisimaille miljoonia syytää. KAIKKIEN AIKOJEN SURKEIMMAT KISAT

•Kukaan ei runnoisi peleissä eikä edes junnumatseissa ketään, jos tietynlaista tulosta ei odoteta tai jopa veikata. URHEILU EI KIEHDO EDES NUORIA ENÄÄ

•Miksei esim. raiskaajatanssinopettajia vain karkoiteta maasta? Rikollisia kohdellaan kuin kuninkaallisia, mutta uhrien terapiaanpääsy ja pärjääminen on yhdentekevää. Myös pahuu-

den hiljainen hyväksyntä on pahuutta. NIMETÖN •Jos maksullinen seksi on niin kivaa, miksi hierontapaikassa käyvät miehet ovat poikkeuksetta nolon, jopa syyllisen näköisiä? VASTAPÄISEN TALON KYTTÄ •Tulee mieleen katsoessa uudempia laulajia, että joillakin ei ole kaikki kotona? Ei käytöstä, puhekykyä, eikä ääntä. Epäsiistin näköisiä. Yhden parta näytti roikkuvalta limalta. Rivot, tyhmät sanoitukset (Puu) ja ne h*n kiitos litaniat. Ne kuvaa esittäjän epävarmuutta. Järjestäkää hyvä-äänisten laulajien Emmagaala! NIMETÖN •Hyvä että Sofi Oksanen sai tuotannollaan asunnon. Uusi best seller Himanen voi ostaa 5 kämppää, vuokrata ne 800 e/ kpl ja lopettaa kirjailun. LAHJAVERONMAKSAJA

•Oikeassa olet, teboilin mainos on ällöttävä. NIMETÖN •EU on deekiksellä ja tekee kuolemaa. Ruotsi, Tanska ja Englanti tekivät viisaasti, kun eivät luopuneet omasta rahasta. Suomessa on sama raha kuin ryysyläsvaltioilla, ja yhteiset velat. NIMETÖN •Kiitos Metro-lehdelle tekstiviestipalstasta! On todella tärkeätä ihmisille saada purkaa julki ajatuksiaan tässä muhkuraisessa maailmassa. SIVUPER-

•Mielenterveyssairaudet lyhentävät ikää, koska monesti muut sairaudet jäävät silloin vähälle huomiolle. Pääongelma on kuitenkin oikea lääkitys ja terapia. Yleisen mielipiteen muutos suvaitsevaisemmaksi kansantauteihin olisi tarpeen. KOKENUT

•Nimetön: Ei ole kaupunkilaisellakaan huoleton tunne painaa ulko-ovi kiinni töihin lähtiessä; joka aamuinen pelko on onko naapurin sekopään vihainen koira iskemässä kinttuun kiinni. Iltaisin saa pelätä sekakäyttäjiä, muuten vain aggressiivisia, ilkeitä ja rattijuoppoja. Kaipaan lapsuudenkotini pelotonta ilmapiiriä maaseudun rauhassa Vantaalla. NÄKYI TÄHDETKIN

•Jyrki Käteinen hoiti Pekalle fyrkat himaan! NIMETÖN •Vinski: Kuka tarvitsee syntiä, kysyit. No, ne jotka sitä tekevät. Ei mikään järjestelmä hyväksy 10 käskyn rikkomista eli ”syntiä”. NL:ssa ajettiin tukka pois ja Siperiaan. Ei ole papit ainoat ”alistajat”. En minäkään hyväksy, että minulle valehdellaan tai minulta varastetaan jne. Siksi en tee toisillekaan. Muutenhan kaikki olisi anarkiaa. Reilut säännöt. NIMETÖN •Kansa halutaan uskomaan ulkoiseen viholliseen. Jos ei ole, luodaan. DIKTATOR

SOONA

•Köyhän kansan konsti mitata rikollisten, ihmisten asuntoihin lähettämää voimakasta mikroaaltosäteilyä: tyhjät kiinniolevat vesipullot alkavat poksahtelemaan. Lämpöolosuhteiden on tietenkin muuten oltava vakiot. Mielestäni sähköallergiassa on kysymys suunnilleen samasta asiasta. •Hei, maamme yhden ehdottomasti kauneimnan naislaulajan, Anna Eriksonin toivoisin taas laulavan niitä kauniita lauluja joita on niin tunteella laulanut. Anna tule takaisin! JARSA •Ilmaston saasteille emme mahda mitään, olemme Kiinan, USA:n ja muiden suursaastuttajien armoilla. Järvet ja joet ovat meidän. Panostetaan niiden puhtauteen. MATTI •Pakko Tanssia. Pääosassa kansanedustaja Jani Toivola. HESSU •Kaikki suomalaiset talviurheilijat, tsemppiä. Jos nyt ei mennyt ihan putkeen, niin ei mahdollisuudet siihen kaatuneet. Lisää kisoja tulee. Satsatkaa niihin. S2 •Kirkossahan piti olla katto korkealla ja seinät leveällä, mutta kovin ahdasta tuntuu olevan, kun ulko-ovea näytetään taas kerran. TULKAA KAIKKI... •Hei, vasurit tai molempikätiset tahi musiikista tietävät: Kumpikätisen on vaikeampaa/ helpompaa oppia pianon, poikkihuilun, melodican, hanurin, urkujen jne. soittamista? UTELIAS KAKSIKÄTISTEN ÄISKÄ

nan tai sekoan julkisella paikalla. Painajaisiakin pelkäsin. Todella hieno ”ruumisnäyttely” Heurekassa. Vähän näin pahoja unia seuraavana yönä, mutta mitäs niistä! SIRPA V

•Valtio lunasti näennäisesti telakan maa-alueet ja varmisti että jatkossakin valtio eli veronmaksajat haetaan rakentamaan verovaroin roopeankoille huvipursia. HERÄTYS PAHVIT

•Hakaniemen ”kamerakauppias” on lieveilmiö siitä kun lakeja on höllennetty ja poliiseja vähennetty. Valtakunnan johtavaa luokkaa nämä asiat eivät liikuta, sillä kyseinen mafia varoo astumasta vaikutusvaltaisten kansalaisten varpaille.

•Porvari Vapaavuori julistaa suu vaahdossa valtion pelastaneen tappiollisen Turun telakan. Se tehtiin veronmaksajien rahoilla taas kerran. ONKO TURUS-

OBSERVER

•Me kaikki elämme sota-aikaa. Mutta nyt valuttayksikkö on pääase. Tänään siirretään ”patruunat” etelärintamalle, ja huomenna Suomi täytetään euroilla. Eiks niin? NIMETÖN •Toisistamme välitäminenkin on nyt bisnestä. Näin vakuutusyhtiö vakuuttaa. Myös vanhuksille tarkoitut kaikenlaiset aparaatit myydään, ei tarvita henkilökuntaa. NIMETÖN •Kirstintie 2. Parkkipaikalta lumet kasattu kadunpuolelle, samalla kaadettu katajat. Kuusi on jotenkuten vielä pystyssä. Lumet alkaa sulamaan ja vesi jäätyy jalkakäytävälle. Samoin käy kadun toisella puolella. Jalankulkijan ei auta muu kuin kävellä kylmän rauhallisesti ajoväylää pitkin autojen seassa. VAARA •”86v naishenkilö”: Hienoa että sinua autettiin, mutta jos kaaduit pihalla, miksi auttajat tarkistivat että kotona kaikki kunnossa? Toivottavasti ei käyneet laatikollasi...

International Business Program (QBA) Final call, APPLY NOW!

More information: businesscollege.fi

BIG-MAMA

•Siksikö suomalaiselle työntekijälle maksetaan nollakorotus kun työn tuotto ei jää Suomeen eli meille. NI-

METÖN

OPUS

•Perheellinen: Luultavasti enemmistö Kallionkin asukaskunnasta toivoisi, että seksihieromot poistuisivat Kalliosta. Lisää lapsellisia perheitä toivotaan iloksi, ei lapsellisia vilkkuvalaistuja hieromoita. Niitä voisi kutsua kikuleiden tyhjennysliikkeiksi, jotka ovat muuttaneet katumaiseman yksitoikkoiseksi. TYLSÄT NÄKYMÄT •Ulkoistetaan Stadin lumityöt Espanjaan. Juan Carlos saa ne tehdä. Ei snökee enää. AL •Saas nähdä taas mitä uusia veroja ja leikkauksia hallitus keksii. Lama syvenee, köyhyys lisääntyy, velka kasvaa... Silti eliittipoliitikot hehkuttavat hyvinvoinnista ja 3:sta A:sta. Hullua! Ja kansa alistuu. NIMETÖN •Vuoden lopussa oli kuuma keskustelu Pajusen ja muiden kaupungin johtomiesten palkankorotuksesta. Voittiko häpeä? 16 TONNIA •Ehdotin talvilomalla olevalle tyttärelleni näyttelyyn menemistä. Niinpä menimme, vaikka pelkäsin, että pyörryn, oksen-

20

•Te jotka asutte hevosten lähellä, käykää juttelemassa niille. On kiva nähdä hevosten kuuntelevan. Niiden rauhallisuus ja haju on käsittämättömän rauhoittava tunne-elämys. AAMUN AVAUS

•Hammashuollon strategia onkin se, että ensimmäinen taho pyrkii tuhoamaan suomineidon hampaat, ja toinen taho houkuttelee implantin värkkäilyyn ja sitäkään ei tehdä kunnolla. OVELA

•Miksi? Jääkiekossa voidaan kieltää ryntäykset laitoja päin, ei niitä pelissä tarvita. Jäähyt pois, keltanen ja punainen kortti käyttöön peliin. Paljon halvempaa, kuin uusia rakenteita halleihin ja murjottuja hoitaa. NIMETÖN

•Mitä hyötyä oli romanialaisesta virkamiehestä viime kesänä, kun romanikerjäläiset vaan lisääntyy? ÄLKÄÄ RAHOTTAKO NIITÄ

•Valtio myönsi ilmaisrahaa telakalle yhteensä 31 miljoonaa. Tällä rahalla olisi voinut tukea työllistämistä muutenkin koko Suomessa eikä vain yhdellä paikkakunnalla. PORVAREIHIN EI VOI PIENI IHMINEN LUOTTAA

SA LEIPÄJONOJA?

•Kun seksin myynti tapahtuu liiketiloissa, se on bordelli ja ne on Suomessa kiellettyjä. Miksei siis thaihieromalaitoksia suljeta? SELLAINEN NAAPURISSA •Kansalaiset: siirrymme Helsingin alueella iglujen käyttäjiksi, valolähteenä patteri ledit, puulämmitys, erittäin huomattavaa säästöä + silakat ostamme laivasta suoraan, elintarvikkeet tuottajilta toreilta, pakettiautoista kohtuu hintaan! JIPII •Ihminen on sekasyöjä, kuten sika. Ruuansulatus kestää sekä hirven että ihmislihan lisäaineineen. Turha vaahdota jostain jostain nälkään kuolleesta romanialaista heposta, joka oli pumpattu täyteen lääkkeitä. Hyvää ruokahalua. NIMETÖN •Kristillisdemokraatit kannattavat turkistarhausta. Miten on kun Jeesus sanoi: sen minkä teette minun pienimmilleni, sen teette minulle. Meneekö äänet ohi raamatun? JYSÄRI •Vanhempien siivoojien palkat firma alensi, uudet jotka ei osaa mitään, saivat 50 senttiä tunnille lisää. TYÖMOTIVAATIO NOLLA •Reilupeli, noin ei ainakaan lopu luonnon pilaaminen, kun kaikki ajattelee samalla tavalla. Tässäkin asiassa voisi katsoa omaa napaa, siinä se toimisi hyödyllisesti, pikkuisen aikuista ajattelutapaa, toimii paremmin. KERÄILIJÄ, MYÖS LASIT

•Suojukset pois jääkiekkoilijalta! Taklaava pelaaja myös vaarassa saada pipiä! Jääkiekkopomot vastuuseen! RAMI-FANI •Missä muissakin asioissa meinaat takkia kääntää, Timo Soini, kuin EU-kannassasi? Hyvä tietää ennen vaaleja. PETTYNYT •Nyt hakee köyhä Latviakin EU-jäsenyyttä ja toista köyhää maata, Puolaa, painostetaan mukaan. Onko EU jokin pakkoliitto jonka vauraammat maat kuten Suomi kustantaa? IRTI RAHALIITOSTA

•Kyl oli onnellinen olo maanantaina ku katseli suomettaren poikaa teeveestä. Ei mutta sil on ollu jo rillit, ku nenässä painaumat. MYTOLOGIAA •”Enontekiöltä ja Utsjoelta viedään kaikki rajavartijat”. Meni uutisista iltatee väärään kurkkuun: valtiovalta tietoisesti ja määrätietoisesti tuhoaa pohjoisen ihmisten turvallisuuden. Rajamies on palkisten poliisi. PYSSYT KAIKILLE?

•Sen olet Timo Soini ainakin kansalle velkaa, että saadaan kansanäänestys rahaliitosta. Joka vuosi 520 miljoonaa ohjattaisiin oman maan tarpeisiin, esim. nuorisotyöttömyyteen. EI IKINÄ LIITTOVALTIOKSI

•Heippa! Ei pidä istuvaa hallitusta moittia saamattomuudesta!? Onhan ne saaneet, älkää viittikö. 25 tuhatta työtöntä lisää ja arvonlisäkorotuksen, että vielä äitiyspakkaus saisi uuden nimen sukupuolineutraaliuden nimissä. Miksi asiota veivataan kuin taikinaa, onhan Himanen jo tutkinnut että miten meidän käy! TARTTIS TEHRÄ


LUKIJAT TEKSTIVIESTIT •Hei. Eikös homous ja lesbous ole geeneissä? Samoin kuin ihminen joka ei voi valita vanhempiaan, oli sitten ruskea tai valkoinen. Syyttelyt toisiamme kohtaan on p***eestä. KEVÄT TUOKSUU

Kyprokselle on luvattu jo lainapaketti ja Irlanti, Portugali ja muut kriisimaat nojaavat ”lainojensa” lykkäykseen. Samaan aikaan Suomessa riidellään vanhusten hoidon kustannuksista. Ennemmin minä korkeilla veroillani omaa maata rahoitan kuin Kyprosta. HALLITUS ON EPÄPÄTEVÄ

•Puhutaan nuorison syrjäytymisestä! Jotkut veronmaksajien rahoilla elävät nuoretkaan eivät halua hakea edes töitä, mieluummin nauttivat kaikenlaisista tuista, kuten jotkut vanhemmatkin! Nauravat partaansa elon ihanuutta! Kuulin erään fiksun, työssä käyvän nuoren ystäväpiiriin kuuluvan tälläisia veronmaksajien rahoja lypsäviä. KAIKKI REHELLINEN TYÖ ON ARVOKASTA

•Miksi juuri Suomessa pitää olla susia? Ne eivät ole kuolemassa sukupuuttoon. SAIMAANNORPPA TÄRKEÄ

•Lopettakaa koko jääkiekko, jossa raha on pääasia. On se naurettavaa et aikuiset jätkät mukiloi toisiaan sairaalakuntoon ja ehkä loppu elämäkseen vaivaseksi mokoman takia. Ja kuka on vastuussa, kyllä se on Ristikon ratkaisu

puppupuhetta et vastuu on pelaajalla. Siellä on oltava selvät säännöt ja niitä noudattaa kaikki. Ja vastuu kuuluu sinne terävään päähänkin. ÄLKÄÄ LUISTAKO VASTUUSTA

•Timo Soini on pettänyt kansan. Ennen niin terveesti EUkriittinen perussuomalainen julistaa nyt, miten eurosta eroamisen poliittiset kustannukset olisivat hirveät. TAKIN KÄÄNTÖÄ •Onko kansanedustajilla työmäärä vähentynyt, kun edustaja kerkiää televisioon juontamaan ohjelmia? Vai onko niin, että avustajat tekee työt ja edustaja lukee ne paperista ulos? Vai onko niin, että meillä on liian suuri organisaatio Arkadianmäellä? Olen sitä mieltä, että kansanedustajia on puolet liikaa, koska EU määrää ja eduskunta toimii kumileimasimena. 100 RIITTÄISI •Upea Kalevala-liite. Oikea vuosiluku on 1835, jolloin Lönnrot päiväsi Kalevalan. 28.2.1835

•Jos uskoo Jumalaan, ovat myös paholainen ja demonit olemassa? Kumman asialla ne kirkon edustajat ovat, jotka tuomitsevat demoneista puhumisen pelotteluksi? NIMETÖN •Ei tällä kertaa: poistun tältä foorumilta (viimeinen viesti). Anteeksi, että sekoitin viestejäsi tällä foorumilla – tämä ei ole koskaan ollut mua varten. Toi-

von sydämestä, että löydät etsimäsi =) NIMETÖN •Hiihtolajeissa ei tehdä jälkidoping-tutkimuksia, kun johtajat on menestyvän maan edustajia. Suurta huijausta moinen menestyminen hiihtolajeissa. NIMETÖN

•Ihmettelevä: tietysti homoveljekset saa avioitua ja isät ja pojat kanssa, miksi muuten sitä adoptio-oikeutta vaadittaisiin? SELVÄ PYY

•Jeesus ajoi riivaajat miehestä sikalaumaan, jotka syöksyivät jyrkänteeltä alas. Nykylääketiede pitää demonien riivaamat lääketokkurassa. NARSISTIN RIIVAAMA

21

hautaan, psykopaatit. ENOT JA SEDÄT VENEESTÄ POIS VIHDOIN

•Laiskat äidit, jotka opettavat pienet lapsensa syömään lihottavaa ns. roskaruokaa ja altistavat lapsensa kouluun mentyä koulukiusatuksi, saavat syyttää itseään siitä. Ei ole tietenkään oikein kiusata ketään lihavuuden takia, mutta tämä on valitettavasti totuus. AJATELKAA LAPSIANNE

•Olisiko mahdollista, että lakia muutettaisi siten, että homot voitaisiin vihkiä avioliittoon maistraatissa ja kirkko voisi jatkossakin noudattaa nykyistä systeemiä. ASIAA POHTINUT

>< /^<hZ^^/d Ezd DzzEE/^^ ͊ >ƵĞ ůŝƐćć ũĂ ƚĞĞ ǀĂƌĂƵƐ ŽƐŽŝƩĞĞƐƐĂ

ǁǁǁ͘ƐŬLJdžƉĞƌŝĞŶĐĞ͘Į DLJƂƐ ƚĂŶĚĞŵŚLJƉLJƚ͊

MUSIIKKITEATTERI KAPSÄKKI ESITTÄÄ:

PIAF

•Iina tuletko vaimokseni? I love you love you forever. PATRIK •Tulevaisuudenennustus: Lääkärit pakotetaan tekemään eutanasian, ei auta vedota mihinkään eettisiin arvoihin, mitäs ovat valinneet hoitoalan. Olisi pitänyt osata varautua, että voi joutua osallistumaan ihmiselämän lopettamiseen, joko jo ennen syntymää, taikka elämänkaaren loppupuolella. NÄINKÖ-

,zWW > ^<hs Z:K>> , >^/E'/^^ ͊

Pelaatko liikaa?

Apua saat maksuttomasta vertaisryhmästä. Pelirajat'on-ryhmä aloittaa 14.3. klo 17-19 Helsingin Elokolossa (Toinen linja 31). Ilmoittaudu ohjaajalle ma-ke klo 17-19. Puh. 044 943 2338.

pelirajaton.fi

PAKKO SAADA LAULAA!

Susanna Haaviston musiikkidraama. 20.3./22.3. klo 19

BREL,

SUOSALO JA TEGELMAN

Martti Suosalo tulkitsee Jacques Breliä. 16.4. (Loppuunmyyty!) 17.4. klo 19 Liput: 28/24 €, lippu.fi Hämeentie 68 • 09 260 0907 • www.kapsakki.fi

HÄN KÄY?

•Naapuri ahdistuu jopa vessanpöntön renkaan liikuttelusta. Kuka läheisistä katsoisi totuutta silmiin ja ohjaisi hoitoon? Ulkopuolisen vaikea sanoa asiaa päin naamaa. NIMETÖN •Mieliala vaihtelee. Kehdosta

Luonnon kauneutta ihollesi! Dr. Hauschka -ihonhoitotuo eiden ydinajatus on se, e ä ihon omat toiminnot huoleh vat sen uudistumisesta ja tasapainosta. Luonnonkosme ikan tehtävä on tukea ihon aineenvaihduntaa ja luonnollista uudistumisprosessia. Ruohonjuuresta löydät valloi avan valikoiman huippusuosi uja ja -laadukkaita Dr. Hauschka tuo eita. Sinun ja ympäristön parhaaksi, ei eläinkokeita.

Tällä kupongilla 6.-10.3.2013

Dr. Hauschka: Kaikki normaalihintaiset

tuo eet

- 20 %

VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri. KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten ranta e 5, 00530 Helsinki Luomullises . www.facebook.com/ruohonjuuri

Vapaita vuokra-asuntoja eri puolilla pääkaupunkiseutua Tarjoamme rahanarvoisen edun, kun teet vuokrasopimuksen kevätkampanjaan kuuluvasta asunnosta. Voit valita esimerkiksi kevätsiivouksen, uuden imurin tai vaikkapa kahvikeskuksen. Tervetuloa tutustumaan tarjolla oleviin asuntoihin!

Mikonkadun toimipiste täyttää 1 vuoden! Synttärikahvit viikoilla 9 ja 10

Tervetuloa!

SATO Vuokraus ja myynti Mikonkatu 7, 00100 Helsinki Avoinna ma-pe klo 8-20 ja la klo 10-16

www.olkkari.fi

sato.fi

Etu on voimassa maaliskuun loppuun ja koskee kampanjaan kuuluvia asuntoja. Edun arvo on 200-300 €.

naistenpäivä Kansainvälinen

Juurakko

– lauluja kuistilta

Afroamerikkalaista bluesia, uutta suomalaista kansanmusiikkia ja improvisaatiota yhdessä paketissa. Pe 8.3. klo 19, alk. 10/8€. Liput: (09) 310 12000 stoa.lipunmyynti@hel.fi ja Lippupalvelu Turunlinnantie 1, Itäkeskus, stoa.fi facebook.com/stoansivu


HUPIKLUBI

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 6. maaliskuu 2013

Helmiä sioille Stephan Pastis

10 kysymystä 1. Minkä niminen jäänmurtaja seisoo Kotkassa Merikeskus Vellamon museoaluslaiturissa? 2. Kenen Ankkalinnan asukkaan veljenpoika on Tarmo? 3. Mikä kaupunki on Kainuun maakuntakeskus? 4. Minkä Yhdysvaltain nykyisen osavaltion alueella käytiin historiallinen Alamon taistelu? 5. Kuka sävelsi oopperan La Traviata? 6. Millä toisella nimellä asetyylisalisyylihappo yleisesti tunnetaan? 7. Minkä Espanjan pääsarjassa pelaavan jalkapalloseuran kotikenttä on Santiago Bernabéu? 8. Kuka kirjoitti romaanin Sadan vuoden yksinäisyys? 9. Kuinka monta euroa on koiravero Helsingissä? 10. Minkä kansainvälisen urheiluliiton puheenjohtaja on René Fasel?

heh heh heh.... ohhh...... poikka... kutsutko noit sankareiks??

mitässää luet, poikka?

22

443

Sudoku Tuplat Glenn McCoy

1834

★✩✩✩✩

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen

Mobiiliohjeet •

Ristikko

JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi

Viime keskiviikon ratkaisukoodi oli 73. 25 euroa voitti Kirsti Porttinen.

Ratkaisu sivulla 17

Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja HS Mesta -lehdessä. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä muutaman viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma News Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma News Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja teejuttu.fi-palveluun ladattuja kuvia. Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.metro.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 × 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.

Vastaukset kysymyksiin 1. Tarmo, 2. Pelle Pelottoman, 3. Kajaani, 4. Texasin, 5. Giuseppe Verdi, 6. Aspiriini, 7. Real Madridin, 8. Gabriel García Márquez, 9. 50 euroa, 10. Kansainvälisen jääkiekkoliiton.

Julkaisija: Sanoma News Oy , Postiosoite: PL 75, 00089 Sanoma, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@hs.fi, Päätoimittaja: Mikael Pentikäinen, Esimies: Ismo Uusitupa, Varaesimies: Ari Hämäläinen, Uutistuottajat: (09) 122 4362 Pekka Joutlahti ja Ville Soininen Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.


TV TV1

TV2

22.00: Treme 11.00 Yle Uutiset. 11.05-11.10 Yle News. 12.30 Vielä virtaa (S). 13.00 Suomisen taiteilijat (S). 14.35 Suurturskaa!. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 16.00 Avara luonto: Mursut murkinalla. 16.45 Villit eläinystävämme. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).

18.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.25 Yle Uutiset sää. 18.30 Puoli seitsemän. Vieraana kirjailija Katja Kallio. Juontajina Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen. 19.00 Historiaa: Olof Palmen tarina. 2/3. Vihattu ja rakastettu, omapäinen taktikko, joka pääministeriaikanaan nosti Ruotsin maailmanpolitiikan näyttämölle. Kolmiosainen dokumentti Olof Palmesta, hänen aikakaudestaan ja Ruotsista, jonka hän loi. 19.55 Akuutti. Kannattaako särkyyn ottaa ibuprofeenia vai parasetamolia? Tietokone apuun - Alzheimer-diagnoosi entistä nopeammin. Puhetyöläisen kilpirauhassyöpä ja äänihuulihalvaus. 20.25 Viking Lotto. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.05 A-studio. 22.00 Treme (12). 6/10. Toni etsii käsiinsä entisen poliisin, jolla saattaa olla tietoa Daymosta. Davis nostaa kampanjansa näkyvyyttä niin kaduilla kuin tv:ssäkin. 23.00 Yle Uutiset. 23.05 Ulkolinja: Napapiirin Kongo. Suomi tukee avokätisesti ulkomaisia kaivosyhtiöitä, mutta pyytää vain vähän maksuja maaperänsä rikkauksista. Vaarana on, että Lapista tulee pelkkä raaka-ainereservaatti, Napapiirin Kongo. 00.00-00.15 Oddasat.

MTV3

22.10: Ääliö ulkomailla

21.00: Kohde

12.30 Aistit avoinna Italiaan. 13.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 13.30 Satunnaiset sankarit. 14.00 Sokerileipurin herkut. 14.3015.00 Suorana: Kortesmäki. 15.10 Ajankohtainen kakkonen. 15.45 Tarinateltta. 16.00 Kukkaron herraksi. 16.30 Galaxi. 16.33 Roni Neutroni (7). 17.00 Pikku Kakkonen.

18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 Freestylen MM. Kumpareet. Oslo, Norja. 19.00 Yle Uutiset alueeltasi. Alueellisia uutisia. 19.10 Yle Uutiset. 19.16 Urheiluruutu. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 19.30 Kukkaron herraksi. 22-vuotias yksinhuoltaja Emmi on velkaantunut nettiostelun myötä. 20.00 Uusi päivä (S). ”Katson sineen taivaan”. Minna kohtaa miehen menneisyydestä. Aleksi ja Emmi hymyilevät kameralle. 20.30 Suorana: Kortesmäki. Joona Kortesmäen viihteellinen keskusteluohjelma. Vieraina Peter Franzén ja Minttu Vesala. Suora lähetys. 21.00 Pirunpelto (12). Sarja päättyy. 6/6: Tilinpäätös Tyrisevän tapaan. Härmälä on saanut tarpeekseen. 21.50 Yle Uutiset. 22.00 Urheiluruutu. 22.05 Keskiviikon ravisuora. 22.10 Ääliö ulkomailla. Toisen tuotantokauden jaksot alkavat, 1/8. Koomikot Ricky Gervais ja Stephen Merchant lähettävät ystävänsä Karl Pilkingtonin maailmalle kokemaan asioita, joita jokaisen tulisi tehdä ennen kuolemaansa. 22.55 Kukkaron herraksi. 22-vuotias yksinhuoltaja Emmi on velkaantunut nettiostelun myötä. 23.25-00.15 Luck (16). 6/9. Ace suunnittelee osuuden ostamista laukkaradasta.

Yle Fem 13.15 Go’kväll. 14.00 Vem vet mest?. 14.30 En bok, en författare: Håkan Juholt – utmanaren. 15.00-16.00 Det hände här. 16.50 Vad är MGP 2013?. 16.55 Ponipulmia. 17.25 Sportmagasinet. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Kamomilla-noita. 18.30 Pelikaanimies: Silakoita ja aivastuksia (S). 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 Yle Nyheter TVnytt. 20.00 Vietnamin monet maut. 20.30 Tanskalainen maajussi. 21.00 Veljekset (12). 21.45 Kevätarktika. 21.57 Yle Nyheter TVnytt. 22.00 Dom kallar oss skådisar. 22.30 Rockabillyliv. 23.00 Sportnytt. 23.15 När livet vänder. 23.45 Lögnen. 00.15 Aktuellt. 00.55 Kulturnyheter. 01.00 Västnytt. 01.10 Nyhetssammanfattning. 01.15 Kulturny-

Nelonen

18.00 Emmerdale (S). Häähumua joulupäivänä. 18.30 Emmerdale (7). Tahdotko vai et, Chas? 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (S). 20.05 45 minuuttia. 21.00 Kohde (12). Kun sotavaihde jää päälle. Harold Finchin listalle ilmestyy sosiaaliturvanumero, joka kuuluu Joey Durban -nimiselle miehelle. Hän on entinen Afganistansotilas, nykyinen urbaani ovimies Manhattanilla. Hän on myös rikollinen. Kotiuduttuaan sodasta hän liittyi entisten sotilaiden ryhmään, joka ryöstää neljän aseistetun ja naamioidun miehen muodostelmassa jalokiviliikkeitä, valuuttamyymälöitä ja pankkeja. 21.55 Viking Lotto ja KeskiviikkoJokeri. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 Teknari. Markku Alén huippuharvinaisen Porsche-veneen puikoissa Persianlahdella. 23.05 Myytinmurtajat. Kaasuhaittoja ja kovia pintoja. 00.10 Fringe – rajamailla (16). Kaikki paikallaan. 01.10 UEFA Champions League -huippuhetket: 6.3. 01.45 Rillit huurussa (S). Gnuimplementaatio. 02.15-05.30 MTV3 Deitti.

Liv 11.25 Pikakurssi kodinostoon. 11.55 Koirakuiskaaja. 12.50 Liv & Learn: Tanjan koiranhoitovinkit. 12.55 Ankara isäntäperhe. 14.00 Pienten perhe. 14.30 Liv D Sarja: Syöpöt. 15.25 Liv & Learn: Tanjan koiranhoitovinkit. 15.30 Ilme nuoremmaksi – USA. 16.00 Isännän ja koiran käytöskoulu Amerikassa. 16.50 Koirakuiskaaja. 17.05 Käenpesä (12). 18.00 Supernannyn uudet opit. 19.00 Leila leipoo Ranskassa. 19.30 Unelmien talo. 20.00 Hurja remontti. 21.00 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. 22.00

D G M <

DAHML -/'., =MJ # F:A='MHBFBMNLDNENM DHHMHAKL=AKL B9 LAC=LAKL NAH%DAHML2 HM@& (.%,*+,1.)

21.00: Greyn anatomia

11.10 Emmerdale (S). 11.40-12.35 Lääkärit. 14.05 50 parasta ravintolaa. 14.10 Alueellinen sääennuste. 14.15 Smash (7). 15.15 Mitä tänään syötäisiin?. 15.20 Miehen paikka (S). 15.50 Pientä pintaremonttia. 16.50 Uutiset. 16.55 Suomen ja maailman sää. 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 17.25 Kauniit ja rohkeat (7). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?

heterna. 01.30 Stava med skägg. 01.45 Energina. 02.00 Labyrint. 02.30 Vem vet mest? 03.00-04.00 Uppdrag granskning.

F D A N =

Sub

18.30 Nelosen uutiset. 18.50 Nelosen sää. 19.00 Matkaoppaat. Martinan retkeä vietetään kosteissa merkeissä ja Päivi tuskailee tervetulopakettien kanssa. 19.30 Neljän tähden illallinen. Kokkausvuorossa muusikko Kristian Meurman. Ruoka-hifistelijäksi osoittautuva Kristian taikoo mm. siikacevicheä lapsuudenkodissaan Westendissä. 20.00 Leijonan luola. Tässä jaksossa nähdään muun muassa nuoren yrittäjän palvelukonsepti, joka kokoaa yöelämän yhdeksi sosiaaliseksi kokonaisuudeksi mobiiliin. 20.57 Keno. 21.00 Greyn anatomia (12). Tahdotko? Vierailjana Neve Campbell. 22.00 Hyvät ja huonot uutiset. Henkka Hyppösen luotsaama paneeli keskustelee uutisista taivaan ja maan välillä. 22.55 Tulossa: Fort Boyard – Linnake. 23.00 Nelosen uutiset. 23.10 Nelosen sää. 23.15 Frasier. Spokanen supliikkimies. 23.45 Taustapeliä. Roman luhistuu. Kelly ei ole yhtä mieltä Romanin kanssa, joka tahtoo esittäytyä hänen tyttärelleen Brittanylle. 00.15 Pirunkaupat. Veljensä vartija. 01.10 Totuuden anatomia (12). V niin kuin verikosto. 02.05 Perhe on pahin. Edithin löytövaari.

Sinkkulaiva. 22.30 Häät sulhasen tapaan Suomi. 23.00 Hulluna second handiin. 23.30 Sinkkulaiva. 00.00 Tuhluriprinsessat. 00.30 Siipan suku on pahin. 01.00 Hurja remontti.

11.00 Ostos-tv. 14.00 Antonio lemmenjahdissa. 14.55 Päiväni eläimenä. 15.55 Jamie Oliver Italiassa. 16.25 Eastenders (S). 17.00 Lemmen viemää (7).

18.00 Suomen surkein kuski. Kytkinjalka koetuksella. Miten kuskit selviytyvät mäkilähdöstä ja kuinka sujuu väistöliike nopealla radalla? 19.00 Miehen puolikkaat (S). Tyttöjen kesken. Alan piinaa Charliea puistattavalla vatsastapuhujan nukellaan ja ujuttautuu Chelsean uskotuksi. 19.30 Tyhjätaskut (7). Kuka on pomo? 20.00 Simpsonit (7). Tähtien loisteessa. 20.30 Simpsonit (7). Woodstockin muistot. 21.00 Kurjat kuppilat USA. El Greco. Kreikkalaisravintola El Greco on tuhonnut äidin ja pojan välit. Poika Jake on videopelinsä kanssa naimisissa oleva laiskamato, joka tulee töihin myöhässä ja vain haistattelee vanhalle äidilleen. 22.00 Roba (7). Osa 7.Veljensä vartija. Janin veli ei pääse eroon huumetaustastaan ja veljessuhde kiristyy. 23.00 House (12). Oikeus unelmiin. Lentäjänä työskentelevä kaunotar tarjoaa Houselle huikeaa summaa palkkioksi, jos tämä saa selville, mikä oudoista oireista kärsivää pilottia vaivaa. 23.55 Eureka (12). Vintagen tulo ja tuho. Vuodet 1947 ja 2010 vetävät toisiaan puoleensa magneetin tavoin. 00.50 Simpsonit (7). Hätähuuto kaivosta. 01.20 Madventures. Osa 23/25. 01.50 Num3rot (12). Kuolemankauppaa. 02.40-05.58 SubChat.

(16). 00.00 Likaisen työn sankarit. 00.30 JIM D: Muinaiset avaruusoliot (7). 01.25 Australian rajalla. 01.55-05.00 Älypää-TV.

12.10 MasterChef Australia. 13.05 Leijonan luola Kanada. 14.00 Start!. 14.30 Lentokenttä. 14.55 Lentokenttä. 15.25 Talent USA. 16.15 Los Angelesin tatuointitarinat. 17.10 Leijonan luola Kanada. 18.05 Talent USA. 19.00 Los Angelesin tatuointitarinat. 20.00 Täysillä tutkaan. 20.30 Poliisit. 21.00 JIM D: Metsien miehet. 22.00 Panttilainaamo. 22.30 Jim Akatemia: Täydellisen tuopin metsästys. 22.35 Nykäsen Matti. 23.05 South Park (12). 23.30 Alaston piilokamera

11.25 best direct. 12.25 LauantaiForum: Veneily. 12.55 Eläintarha. 13.20 Irti helmoista. 14.10 Matlock. 15.05 Beauty and The Geek. 16.00 Amerikan hauskimmat kotivideot. 16.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. 17.00 Kaikki rakastavat Raymondia. 17.30 Kolmas kivi auringosta. 18.00 70’s show. 18.30 70’s show. 19.00 Las Vegas. 20.00 NCIS Rikostutkijat. 21.00 ELOKUVA: Skorpionikuningas – soturin synty. 23.10 NCIS: Los Angeles. 00.05 ELOKUVA: Ansassa. 02.05 Tough Love Couples. 03.00-03.51 NCIS Rikostutkijat.

H J G M < D Q

.&/&*()+

@=DKAF?AF B @9DDA

MHNK =:M>L :G= FHK> :M MHMHH??B<B:E'<HF

20.30: Aikuisuuden kynnyksellä

TV5

Jim

H J G E G L A G F K

Teema

19.30: Tyhjätaskut

12.10 LIVE: Tiedä ja Voita. 12.50 Ihmisen paras ystävä. 13.20 Leenan tyylitiimi. 13.50 Yhteinen taloprojekti. 14.20 Ullan unelmakakku. 14.50 Inspector Cartoons. 15.00 Saran ja Meri-Tuulin metropolit. 16.00 Äidin stailauspäivä. 17.00 Melissa ja Joey (S). 17.30 MasterChef Suomi.

23

17.00 Tiededokumentti: Aikamatka nuoruuteen. 17.50 Rakennustaiteen aarteita.

18.00 Prisma Studio. Testasimme riittääkö vain 4 minuuttia liikuntaa viikossa. Mikä on paras suksen pohjassa: hunaja, hedelmä vai kissankarva? 18.30-18.54 Ikkunoita avaruuteen. 9/12. Kosmiset sateenkaaret. Näkeminen on astronomian perusta, mutta ihmissilmä ei kykene näkemään kaikkia valon aallonpituuksia. Miltä avaruus näyttää infrapunavalossa? 19.00 Donna Leon: Seitsemän syntiä (12). Kun varakas vanhus murhataan kotonaan, johon avaimet oli vain tohtorilla ja uhrin siivoojalla joka katoaa, on kai sanomattakin selvää, kuka on syyllinen. Brunetti on kuitenkin toista mieltä. Onko hän jälleen oikeassa? 20.30 Aikuisuuden kynnyksellä. Sarja alkaa. 1/8. Monican, Cecilian ja Joannan elämään kuuluvat kouluahdistus, jäkättävät vanhemmat, blogit, rakkaussotkut ja hilpeät illat parhaiden kavereiden seurassa. Pian heistä tulee aikuisia. 21.00 Suomensukuiset 30 päivässä. 10/10: Hantimansia. 30-päiväinen matka huipentuu jokilaivamatkaan Objokea pitkin. Ville vierailee silakkatehtaalla ja pienessä suomensukuisessa kylässä, jonne ei pääse kuin kesällä, vesireittiä pitkin. 21.50-00.32 Kino: Yacoubian – Talo Kairossa (16). (Imarat Yaqubian/Egypti 2006) Alaa al-Aswanin romaaniin perustuva tarina talosta, jossa aikoinaan asui Egyptin eliittiä. Elämä rakennuksessa toimii yhteiskunnan vertauskuvana hyvässä ja pahassa. O: Marwan Hamid. 23.32-04.00 Teematieto.

Fox 12.10 Navigare. 12.35 Ally McBeal (S). 13.20 Hullut tiedemiehet. 13.45 Jurassic CSI. 14.40 Jättimäiset rakennusurakat: Megasilppuri. 15.35 Alaskan poliisit. 16.30 Supertehtaat: Bacardi. 17.27 STT Uutiset. 17.30 Hetki ennen tuhoa: Cometin lentoturma. 18.00 Totta vai tarua: Isojalka. 18.30 Huutokaupan metsästäjät. 19.00 Alaskan poliisit. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. 20.30 Huutokaupan metsästäjät. 21.00 Criminal Minds (16). 21.55 ELOKUVA: Palkkasoturi (16). 23.40 Vankilassa ulkomailla: Bileprinsessa. 00.35 Family Guy. 01.00 Totta vai tarua: Bermudan kolmio. 01.25 Totta vai tarua: Atlantis. 01.50 Hullut tiedemiehet. 02.15 Hullut tiedemiehet. 02.4003.05 Jahtikuningatar Marjaana (TXT).

H J = K = F L K

@MGE DAHHMB9 @QNADL H9ACGADL9 NA=D K99L9NADD9

PPP'EHN=GEBO>'?B


WWW.NEWYORKER.EU

TORSTAINA, 7. MAALISKUUTA HELSINKI


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.